Kiitos Mars-tarkkailija Whatsupintheskyn, meillä on nyt järkyttävä kuva NASAn aiheuttamasta ympäristövahingosta Marsissa. Mars-mönkijä otti valokuvia normaaliin tapaaj na keskellä yhtä sen valokuvaa on vanha palanen, joka on irronnut mönkijästä.
Tämä mönkijä on Mars Perseverance, ja se otti kuvia Sol 353:sta. On selvää että palanen on irronnut mönkijästä. Vai heitettiinkö se sinne tahallaan kun sitä ei enää tarvinnut käyttää? Roskaamista Marsissa? Heitämme paskojamme toisille planeetoille? Mitä jos muut älykkäät lajit näkevät tämän? Heidän mielestään me tuhoamme Maapalloa ja teemme saman kaikille planeetoille, joilla vierailemme. Ei ollenkaan eettistä tai moraalista NASAlta tehdä niin.
Mars ei ole meidän… Kuu ei ole meidän… se on heidän. Universumi on niiden jotka siellä ovat ensin. Ja ihmiset ovat planeetalla, joka on ainoastaan muutaman miljardin vuoden vanha. Muut avaruusolennot ovat planeetoilta, jotka ovat useita miljardia vuosia vanhempia. Me olemme myöhässä. NASA varmaan sivuuttaisi asian ja sanoisi ”hei, se on vaan roskaa”.
Twiittailin neljälle eri NASAn laitokselle, en odottanut vastausta heiltä, mutta halusin heidän tietävän, että kansa tietää miten huonolaatuisia heidän ottamansa valokuvat ovat, ja että se tehdään tarkoituksella piilottamaan todisteet avaruusolentojen olemassaolosta kansalta. Kävin ne läpi, ja kyllä, siellä on joitain rakenteita ja todisteita niistä, mutta kuitenkin laatu oli niin huono, että Apollo 1 -tehtävän ottamat valokuvat Kuusta vuodelta 1967 näyttävät Artemiksen nykypäivän kuviin verrattuna laadukkaammilta. Heidän kansalle esittelemät valokuvat ovat ylivalottuneita, niin paljon että varsinaisista yksityiskohdista ei saa enää mitään selvää. He eivät halua teidän tietävän totuutta Kuussa olevista avaruusolentojen rakennelmista, aluksista ja jopa kokonaisista kaupungeista.
Katso kuvia yllä, vertaa kontrastia ja kysy itseltäsi onko tämä oikeasti valokuva vuodelta 2022? Artemiksen kokonaishinta oli $98 miljardia. Eikö sillä hinnalla olisi saanut jo kunnollisen kameran? Koska nämä kuvat, jotka he antoivat meille, ovat roskaa ja täysin käyttökelvottomia nykypäivän teknologisen innovaation aikana.
Jos haluat auttaa, voit uudelleentweetata allaolevan tweetin NASAlle.
Kiitos, Scott C. Waring, Taiwan
Hey @nasa@nasajpl@nasahqphoto@NASAEarth Why are the Artemis moon photos so pathetically poor in quality? An iPhone 1 duck taped to Artemis hull would take better photos. Clearly U are hiding structures on the moon. Project Artemis cost $93 billion, so why is the camera bad? pic.twitter.com/mDspG3HTFY
— UFO Sightings Daily (Website) (@UFOSightings101) November 27, 2022
Tarkastelin tätä valokuvaa uudelleen, jossa raportoin nähneeni 25km:n rakennuksen Marsissa…. ja URL antaa minulle 404-virhettä. Linkki sanoo: ”Serveri ei löydä kohderesurssia tai ei halua myöntää, että sellaista on olemassa.” Jos tämä ei kerro että NASAa kuumottaa, niin silloin en tiedä mikä. Tämä valokuva otettiin pois verkosta sen jälkeen, kun se pääsi uutisiin maailmalla! Katso alla näkyvää kuvakaappausta ja sen alla olevia linkkejä.
Tämän takia teen videot löydöksistäni ja annan niissä lähteet… mutta NASA käyttää informaatiotani, varastaa sen ja editoi valokuvaluetteloaan! Se tarkoittaa, että löytämäni on 100-prosenttisesti totta! Ja NASA on juuri myöntänyt tämän poistamalla sen!
Havaintopäivämäärä: 14. heinäkuuta 2022
Havaintopäivämäärä: ISS:n kierorata
Lähde: NASAn livestriimit
Leukani loksahti täysin kun nauhoitin tämän avaruusaseman livestriimistä. Kamera meni siniseen ruutuun kahdesti, sitten kuva tuli takaisin ja näytti tämän ohjattavan kouran… mutta sitten he unohtivat laittaa sinisen ruudun taas päälle ja vahingossa… ensimmäistä kertaa historiassa paljastivat, että he dumppaavat roskansa asemalta ihmiskunnan niskaan!
He sanovat, että se palaa ilmakehässä, mutta tiedän että ilmakehässä ei ole mahdollista polttaa kaikkea. Tätä kirjoitettaessa minulla on kirjahylly täynnä meteoriitteja, jotka ovat kiveä, lasia ja metallia. Tämä roska sataa meidän niskaamme! Kaiken elämän päälle maassa, ja se voi levitä tuhansien mailien matkan pitkin Amerikkaan, Kiinaan, Venäjälle, Eurooppaan, Aasiaan! Mitä helvettiä NASA oikein miettii näin rikollisella tavalla toimiessaan. NASAn pitäisi olla tätä parempi!
Katselin Mars-valokuvaa kun näin kaiverruksen suuressa lohkareessa kukkulalla. Kaiverrus näyttää henkilön seisomassa lyhyessä hameessa, käsi taivutettuna ja hattu päässä. Jalat osoittavat oikealle, kasvot myös. Tämä näyttää muinaisen egyptiläisen hieroglyfin kaltaiselta.
Mönkijä on kulkenut tämän läheltä renkaanjäljistä päätellen, joten joko NASAn tieteentekijät ovat sivuuttaneet sen täysin tai sitten he eivät halunneet kertoa löydöksestään. Älykästä elämää on kuin onkin ollut Marsissa kauan sitten. He näyttivät kaltaisiltamme monin tavoin, ja kuitenkin jostain syystä he ovat kadonneet (sukupuuttoon?).
NASAn päätavoitteet heidän omien edustajiensa mukaan ovat identifioida ja karakterisoida saatavilla olevaa UFO-dataa, määrittää parhaat mahdolliset tavat kerätä haviantoja tulevaisuudessa sekä sen miten virasto voi käyttää tällaista dataa oman ymmärryksemme edistämiseksi näistä taivaalla vilkkuvista valoista.
Tutkimusta vetää astrofyysikko David Spergel, Simons Foundationin johtaja New York Citysta. Tutkimuksien ei odoteta maksavan enempää kuin $100 000. Tutkimukset alkavat syksyllä ja kestävät 9kk. NASA työskentelee kovasti pysyäkseen aikataulussa, viranomaiset sanoivat keskiviikkona elokuun 17. päivä 2022. NASA piti tapaamisen, jossa keskusteltiin viraston tiededirektoraatin (SMD) eri projekteista.
”Me lähdemme tähän täysillä”, sanoi Daniel Evans UAP-tutkimuksista. Evans on SMD:n apulaistutkimusjohtaja.”Tämä on meille tärkeää, ja me annamme sille korkean prioriteetin”.
Tutkimuspaneelissa on 15-17 ihmistä, Evans sanoi. Nämä henkilöt ovat ”maailman johtavia tiedeasiantuntijoita, data-analyytikkoja, tekoälyasiantuntijoita, ilmailuturvallisuusasiantuntijoita, ja heillä kaikilla on omat osaamisensa, heidän tehtävänään on kertoa meille millaista tiedettä tehdä UAP-datalla”, hän sanoi.
Evans ja hänen tiiminsä ovat identifioineet sopivimmat paneelin kandidaatit ja suunnitelmissa on käyttää heitä NASA-johtaja Bill Nelsonin puheilla tapaamisen jälkeen. Jos Nelson on myöntyväinen, pallo on nyt lähtenyt liikkeelle panelistien hyväksynnän saamiselle.
”Toivon, että saamme tämän valmiiksi lokakuuhun mennessä”, Evans sanoi tapaamisessa. ”Mutta pidän sormia ristissä että me saamme sen hoidettua jo aiemmin.”
NASAn tutkimuksia on odotettu paljon ja epäilemättä niitä luetaan kovasti, ei ainoastaan UFO-uskovaisten keskuudessa vaan kaikkialla. Viraston henkilöstö on sanonut, että he toivovat omien tutkimuksiensa auttavan UAP-tutkimusalaa ja tekemään siitä objektiivisen valtavirtatieteen.
”NASA on todella uniikissa asemassa UAP-asioihin kantaa ottaessaan, koska me tiedämme miten tehdä tiedettä tehdään ja miten käyttää dataa taivaan ilmiöiden tutkimiseen”, Evans sanoi. ”Ja suoraan sanottuna mihinkään muuhun virastoon kansa ei luota yhtä paljon kuin meihin.”
Tässä on kooste astronauttien ja kosmonauttien todistuksia UFOista. Joitain näistä klipeistä alkaa olla vaikeaa löytää netistä. Ne on esitetty lyhyinä ja epäselvät tarinat on jätetty pois, joille voisi olla myös maallisempi selitys.
Artemis I on ensimmäinen integroitu testi NASAn syväavaruuden tutkimusjärjestelmille: Orion-avaruusalukselle, Space Launch System (SLS) -raketille ja maajärjestelmille viraston Kennedy Space Centerissä Floridassa. Artemis I on ensimmäinen yhä monimutkaisempien operaatioiden sarjassa, ja se on miehittämättömän lennon koe, joka luo perustan ihmisen syväavaruuden tutkimukselle ja osoittaa sitoutumisemme ja kykymme palauttaa ihmiset Kuuhun ja vielä pidemmälle.
Laukaisupaikka: NASA:n Kennedy Space Center, Floridassa sijaitsevalla laukaisualustalla 39B.
Laukaisupäivä: 29. elokuuta 2022.
Laukaisuikkuna: 8:33 EDT – 10:33 EDT.
Tehtävän kesto: Laukaisu on mahdollista tehdä vain yhden päivän kuluessa: 42 päivää, 3 tuntia, 20 minuuttia
Kohde: kaukainen taantumuksellinen kiertorata Kuun ympäri.
Kokonaiskilometrit: noin 2,1 miljoonaa kilometriä (1,3 miljoonaa mailia).
Tavoiteltu laskeutumispaikka: Tyynimeri, San Diegon rannikon edustalla
Paluunopeus: enintään 40 000 km/h (25 000 mph).
Laskeutuminen: 10. lokakuuta 2022
Tällä lennolla Orion laukaisee maailman tehokkaimman raketin ja lentää pidemmälle kuin yksikään ihmisille rakennettu avaruusalus on koskaan lentänyt. Tehtävän aikana se lentää 450 000 kilometrin (280 000 mailin) päässä Maasta ja 64 000 kilometrin (40 000 mailin) päässä Kuun kaukaiselta puolelta. Orion pysyy avaruudessa pidempään kuin yksikään ihmisen avaruusalus on ollut ilman telakoitumista avaruusasemaan ja palaa kotiin nopeammin ja kuumempana kuin koskaan aiemmin.
Tällä ensimmäisellä Artemis-lennolla demonstroidaan sekä Orionin että SLS-raketin suorituskykyä ja testataan valmiuksiamme kiertää Kuu ja palata Maahan. Lento tasoittaa tietä tuleville Kuun lähistöllä suoritettaville tehtäville, joihin kuuluu ensimmäisen naisen ja ensimmäisen värillisen ihmisen laskeutuminen Kuun pinnalle.
Artemis I -lennolla NASA luo pohjan ihmisen syväavaruuteen suuntautuvalle tutkimusmatkalle, jossa astronautit rakentavat ja alkavat testata Kuun lähistöllä järjestelmiä, joita tarvitaan Kuun pinnalla suoritettavia tehtäviä ja tutkimuksia varten muihin, Maasta kauempana sijaitseviin kohteisiin, kuten Marsiin. Artemiksen avulla NASA tekee yhteistyötä teollisuuden ja kansainvälisten kumppaneiden kanssa ensimmäistä kertaa pitkäaikaisen tutkimusmatkailun projektissa.
Artemis I:n laukaisu merinäköalalla
Laukaisu
SLS ja Orion laukaistaan laukaisualustalta 39B NASAn modernisoidussa avaruuskeskuksessa Kennedyssä. Parin viisisegmenttisen kantoraketin ja neljän RS-25-moottorin raketti saavuttaa suurimman ilmakehävoiman 90 sekunnissa. Kiinteät rakettitehostimet polttavat polttoaineensa loppuun ja irtautuvat noin kahden minuutin kuluttua, ja ydinvaiheen ja RS-25-moottoreiden polttoaine loppuu noin kahdeksan minuutin kuluttua. Kun kantoraketit, huoltomoduulin paneelit ja laukaisun keskeytysjärjestelmä on irrotettu, runkovaiheen moottorit sammuvat ja runkovaihe irtoaa avaruusaluksesta, jolloin Orion jää kiinni väliaikaiseen kryogeeniseen propulsiovaiheeseen (ICPS), joka vie sen kohti Kuuta.
Kun avaruusalus kiertää Maata ja ottaa aurinkokennonsa käyttöön, ICPS antaa Orionille sen tarvitseman ison sysäyksen, jonka avulla se voi lähteä Maan kiertoradalta ja matkustaa kohti Kuuta. Tämä Kuun kautta tapahtuvaksi injektioksi kutsuttu manööveri tähtää tarkasti Kuun pisteeseen, joka ohjaa Orionin riittävän lähelle, jotta Kuun painovoima voi tarttua siihen.
Orion-kapseli Kuun kiertoradalla
Avaruudessa
Orion irtoaa ICPS:stä noin kaksi tuntia laukaisun jälkeen. Sen jälkeen ICPS lähettää kymmenen pientä satelliittia, niin sanottuja CubeSatteja, matkan varrelle tutkimaan Kuuta tai suuntaamaan pidemmälle kohti syväavaruuden kohteita. Kun Orion jatkaa matkaansa Maan kiertoradalta Kuuhun, sitä kuljettaa Euroopan avaruusjärjestö ESA:n (European Space Agency) toimittama huoltomoduuli, joka korjaa kurssia tarpeen mukaan matkan varrella. Huoltomoduuli toimittaa avaruusaluksen päävoimansiirtojärjestelmän ja virran.
Menomatka Kuuhun kestää useita päiviä, ja tänä aikana insinöörit arvioivat avaruusaluksen järjestelmiä. Orion lentää lähimmillään noin 97 kilometriä Kuun pinnan yläpuolella ja käyttää sitten Kuun vetovoimaa Orionin kuljettamiseen kaukaiselle taantuvalle kiertoradalle, joka kulkee noin 64 000 kilometriä Kuun ohi. Tämä etäisyys on 48 000 kilometriä (30 000 mailia) kauempana kuin Apollo 13:n aikana tehty aiempi ennätys ja kauimpana avaruudessa, missä yksikään ihmisille rakennettu avaruusalus on lentänyt.
Paluumatkallaan Maahan Orion saa Kuusta toisen painovoima-avustuksen, kun se tekee toisen lähilennon ja käynnistää moottorit juuri oikeaan aikaan hyödyntääkseen Kuun painovoiman ja kiihdyttääkseen takaisin kohti Maata ja siirtyäkseen takaisin planeettamme ilmakehään.
Orion-kapseli kolmella laskuvarjolla
Laskeutuminen
Lennon päätteeksi testataan Orionin kykyä palata turvallisesti Maahan. Orion saapuu Maan ilmakehään noin 40 000 kilometrin tuntinopeudella. Maan ilmakehä hidastaa avaruusaluksen nopeuden noin 480 kilometrin tuntinopeuteen, jolloin lämpötila on noin 5 000 celsiusastetta ja lämpösuojan suorituskyky testataan.
Kun avaruusalus on läpäissyt tämän äärimmäisen kuumennusvaiheen, sen laskuvarjoja suojaava etummainen suojus irrotetaan. Orionin kaksi varavarjoa avautuvat ensimmäisenä 7 600 metrin korkeudessa, ja ne hidastavat Orionin nopeuden noin 160 kilometrin tuntinopeuteen minuutissa ennen kuin se vapautuu. Niitä seuraavat kolme ohjaajan laskuvarjoa, jotka vetävät ulos kolme päälaskuvarjoa, jotka hidastavat Orionin laskeutumisen alle 20 mph:iin (32 km/h). Avaruusalus laskeutuu tarkasti näköetäisyydelle pelastusaluksesta San Diegon rannikolle.
Orion-kapselin talteenotto merellä
Talteenottooperaatiot
Laskeutumis- ja palautusryhmä, jota johtaa NASAn Exploration Ground Systems -ohjelma Kennedy-asemalla, vastaa kapselin turvallisesta palauttamisesta laskeutumisen jälkeen. Virastojen välinen laskeutumis- ja palautusryhmä koostuu Yhdysvaltain puolustusministeriön henkilöstöstä ja välineistä, mukaan lukien merivoimien amfibioasiantuntijat ja ilmavoimien sääasiantuntijat, sekä insinööreistä ja teknikoista Kennedyltä, Johnsonin avaruuskeskuksesta Houstonista ja Lockheed Martin Space Operationsista.
Ennen pudotusta ryhmä lähtee merelle laivaston aluksella. NASA:n palautusjohtajan johdolla laivaston sukeltajat ja muut ryhmän jäsenet useissa ilmatäytteisissä veneissä saavat luvan lähestyä Orionia. Sen jälkeen sukeltajat kiinnittävät avaruusalukseen vaijerin ja vetävät sen vinssillä aluksen kaivokannella olevaan, erityisesti tähän tarkoitukseen suunniteltuun kehikkoon. Alus kuljettaa avaruusaluksen ja muut laitteet Yhdysvaltain laivastotukikohdassa San Diegossa sijaitsevalle laiturille, josta ne kuljetetaan Kennedyyn.
Avovesihenkilöstö työskentelee myös Orionin keulahuoneen kannen ja kolmen päälaskuvarjon talteenottamiseksi. Jos ryhmät onnistuvat saamaan irrotetun kannen ja laskuvarjot talteen, insinöörit tarkastavat laitteiston ja keräävät lisää suorituskykytietoja.
Tehtävän käännekohtia
Artemis I Kartta
Perigee Raise Maneuver – ICPS-poltto, jolla Orionin korkeutta nostetaan radan siinä kohdassa, jossa alus on lähimpänä Maata, eli perigeenissä, jotta varmistetaan, ettei alus pääse takaisin Maan ilmakehään.
Trans-lunar Injection Burn – ICPS-poltto, jolla Orionin nopeus nostetaan 17 500 km/h:sta 22 600 km/h:iin, jotta se pääsee pois Maan vetovoiman vaikutuksesta ja pääsee tarkalle radalle Kuuhun.
Outbound Powered Fly-by Burn – huoltomoduulin poltto, jolla Orion lähetetään riittävän lähelle Kuun pintaa, jotta Kuun vetovoimaa voidaan käyttää hyväksi ja ohjata alus kohti Kuun kaukaista retrogradista kiertorataa.
Kaukaiselle taantuvalle kiertoradalle siirtyminen – huoltomoduulin poltto Kuun kiertoradalle siirtymiseksi ja avaruusaluksen vakauttamiseksi kaukaiselle taantuvalle kiertoradalle.
Distant Retrograde Orbit Exit Burn – huoltomoduulin poltto Kuun kiertoradalta poistumiseksi ja Orionin ohjaamiseksi toiselle läheiselle Kuun ohilennolle.
Return Powered Fly-by Burn – huoltomoduulin poltto, jolla Orion lähetetään riittävän lähelle Kuun pintaa, jotta Kuun painovoima voi auttaa Orionia lentämään takaisin Maan ilmakehän väliin ja valmistautua palaamiseen.
Maahantulo ja laskeutuminen – huoltomoduuli irrottautuu Orionista juuri ennen paluuta, ja reaktionohjausjärjestelmän moottorit suuntaavat miehistön lämpösuojan matkan suuntaan valmistautuakseen huippulämmitykseen, jota seuraa laskuvarjoavusteinen laskeutuminen mereen.
Suurin etäisyys Maasta – noin 450 000 kilometriä (280 000 mailia).
Tehtävän päätavoitteet
Artemis I -lentokokeen päätavoitteet ovat Orionin lämpösuojan demonstrointi kuuhun paluun jälkeisissä paluuolosuhteissa, toimintojen ja tilojen demonstrointi kaikissa lennon vaiheissa sekä avaruusaluksen noutaminen laskeutumisen jälkeen. Näiden tavoitteiden saavuttamisen aikana tiimi pyrkii osoittamaan onnistuneesti SLS-raketin kyvyt, suorittamaan tehtävän suunnitellusti ja varmistamaan turvallisen paluun ennen ensimmäistä lentoa miehistön kanssa Artemis II:lla. Tehtävän aikana saavutetaan mahdollisuuksien mukaan myös muita toissijaisia tavoitteita, jotka voivat tukea tulevaa kehitystyötä tai tehtävän suunnittelua. Näiden tavoitteiden avulla NASA voi arvioida Orionin, SLS:n ja niitä tukevien maajärjestelmien suorituskykyä niiden järjestelmien sertifiointia varten, jotka tukevat tulevia miehitettyjä tehtäviä.
Artemiksen paluun osoittaminen
Osoitetaan, että Orionin lämpösuoja kestää suuren nopeuden ja suuren kuumuuden olosuhteet palatessaan Maan ilmakehän läpi Kuun nopeudesta.
Kun Orion palaa Kuusta, se kulkee lähes 40 000 km/h (25 000 mph) ja sen lämpötila on jopa 2 800 celsiusastetta (5 000 Fahrenheit-astetta), kun se astuu Maan ilmakehään, mikä on paljon nopeampaa ja kuumempaa kuin paluu matalalta Maan kiertoradalta.
Lämpösuojaa on testattu laajasti Maassa, ja se esiteltiin Exploration Flight Test-1 -lennolla vuonna 2014, mutta mikään aerodynaaminen tai aeroterminen testauslaitos ei pysty jäljittelemään olosuhteita, jotka lämpösuoja kokee palatessaan Kuun palautusnopeudella. Lämpösuojan suorituskyky on validoitava ennen kuin miehistö lentää Orionilla.
Toimintojen ja tilojen demonstrointi kaikissa lennon vaiheissa
Laukaisun lähtölaskennasta Orionin nostamiseen Tyynen valtameren pinnalta tehtävän lopussa Artemis I tarjoaa mahdollisuuden testata monia NASAn laukaisulaitteistojen ja maanpäällisen infrastruktuurin osa-alueita, SLS:n toimintoja, mukaan luettuina irrottautumistapahtumat nousun aikana, Orionin toimintaa avaruudessa ja palautusmenettelyjä. Lennon aikana insinöörit tarkistavat järjestelmiä, kuten avaruusaluksen viestintä-, työntö- ja navigointijärjestelmiä. Orionin käyttäminen avaruudessa antaa insinööreille lisää varmuutta siitä, että avaruusalus kestää syvän avaruuden äärimmäistä lämpöympäristöä ja läpäisee Van Allenin säteilyvyöhykkeen, että Orionin päämoottori ja aurinkosäteilyn siivet toimivat suunnitellulla tavalla ja että lentotoimintaryhmät pystyvät onnistuneesti hallitsemaan ja toteuttamaan tehtävän sekä osoittamaan lennon aikana tarvittavien NASAn laitosten tukijärjestelmien suorituskyvyn.
Orionin noutaminen laskeutumisen jälkeen
Vaikka insinöörit saavat tietoja koko lennon ajan, miehistömoduulin noutaminen vesillelaskun jälkeen antaa insinööreille tietoa tulevia tehtäviä varten. Palattuaan Kennedyyn tehtävän jälkeen teknikot suorittavat Orionin yksityiskohtaiset tarkastukset, hakevat lennon aikana aluksella tallennetut tiedot, käyttävät uudelleen osia, kuten avioniikkajärjestelmiä, ja hakevat tietoja hyötykuormista. NASA voi myös demonstroida palautustekniikoita ja -menettelyjä, jotka ovat ratkaisevan tärkeitä tulevien miehistöjen turvallisen paluun kannalta.
Kuun ohilento, lentotestien lisätavoitteiden saavuttaminen
Useilla muilla tavoitteilla osoitetaan raketin, avaruusaluksen, integroitujen järjestelmien ja palautussuunnitelmien muita ominaisuuksia ja näkökohtia. Näihin lentotestien tavoitteisiin kuuluvat muun muassa Orionin optisen navigointijärjestelmän sertifiointi, Orionin vaiheistussovittimen sisällä olevien 10 CubeSatin käyttöönotto, Orionissa olevien teknologia- ja biologisten hyötykuormien käyttö ja kuvien kerääminen koko lennon ajan.
Lähtölaskennan vaiheet
Ennen kuin Artemis I -lento lähtee kiertämään Kuuta, Kennedyn laukaisuryhmä ja tukiryhmät eri puolilla maata aloittavat lähtölaskennan noin kaksi päivää ennen laukaisua.
Laukaisun lähtölaskenta sisältää ”L miinus” ja ”T miinus” -ajat. ”L miinus” kertoo, kuinka kaukana laukaisu on tunteina ja minuutteina, eikä se sisällä sisäänrakennettuja pidätyksiä. ”T miinus -aika on lähtölaskentaan sisällytetty tapahtumasarja, johon on lisätty laskenta ja pidätykset.
Lähtölaskentaan on sisällytetty taukoja eli pitoja, joiden avulla laukaisuryhmä voi määrittää tarkan laukaisuikkunan ja antaa aikaa tietyille tehtäville ja menettelyille vaikuttamatta kokonaisaikatauluun. Artemis I:n lähtölaskennassa suunnitellut pysäytykset vaihtelevat pituudeltaan, ja ne ajoittuvat seuraaviin ajankohtiin: L-8 tuntia 40 minuuttia ja L-40 minuuttia.
Nämä keskeiset tapahtumat tapahtuvat lähtölaskennan aikana.
L-45 tuntia ja sen jälkeen
Laukaisuryhmä saapuu asemiinsa (L-45 tuntia 40 minuuttia).
Lähtölaskentakello käynnistyy (L-45 tuntia, 10 minuuttia).
Äänenvaimennusjärjestelmän vesisäiliön täyttäminen aloitetaan (L-45 tuntia).
Orion-avaruusaluksen virran kytkeminen päälle (L-41 tuntia).
Ydinvaiheen virran kytkeminen päälle (L-36 tuntia).
Neljän RS-25-moottorin viimeiset valmistelut (L-35 tuntia, 20 minuuttia).
L-31 tuntia ja jäljellä
Crew Access Arm vedetään sisään (L-30 tuntia, 30 minuuttia).
Ydinvaiheen akkujen lataus alkaa (L-26 tuntia).
Ydinvaiheen/ICPS:n kryolatauksen valmistelut alkavat (L-23 tuntia, 10 minuuttia).
L-13 tuntia ja lasku jatkuu
Väliaikaisen kryogeenisen propulsiovaiheen (ICPS) virta kytketään päälle (L-12 tuntia, 40 minuuttia).
Kaikki muu kuin välttämätön henkilöstö poistuu laukaisukompleksista 39B (L-12 tuntia).
L-8 tuntia, 40 minuuttia
Sisäänrakennettu lähtölaskenta alkaa (L-8 tuntia, 40 minuuttia).
Laukaisuryhmä pitää sää- ja tankkaustiedotuksen (L-8 tuntia, 20 minuuttia).
Laukaisuryhmä päättää, onko raketin tankkaaminen aloitettava (L-7 tuntia, 50 minuuttia).
Boosterin sytytys, napanuoran irrotus ja laukaisu.
Järjestelmät
Space Launch System -raketti, Orion-avaruusalus ja maajärjestelmät Kennedy Space Centerissä Floridassa ovat ratkaisevan tärkeitä NASAn Kuun tutkimussuunnitelmien kannalta. NASA suunnitteli SLS:n maailman tehokkaimmaksi raketiksi, jolla voidaan turvallisesti lähettää ihmisiä syväavaruuteen, ja Orion on suunniteltu erityisesti ylläpitämään ihmisiä satojen tuhansien kilometrien päässä kotoa. Exploration Ground Systems (EGS) Kennedy-asemalla on infrastruktuuri, joka tukee SLS:n ja Orionin käsittelyyn ja laukaisuun tarvittavia järjestelmiä ja laitteistoja. Yhdessä SLS, Orion ja EGS on suunniteltu vastaamaan kansakunnan syvän avaruuden tutkimusohjelman kehittyviin tarpeisiin tulevina vuosikymmeninä.
Kolmea avaruusalussovittimen irrotussuojusta valmistellaan asennettavaksi Orion-avaruusalukseen.
Orion
Orion-avaruusalus on suunniteltu erityisesti kuljettamaan astronautteja syvään avaruuteen, ja se on tällä hetkellä ainoa avaruusalus, joka pystyy kulkemaan miehitettynä syväavaruuteen ja kykenee nopeaan paluuseen Kuun läheisyydestä. Orion koostuu kolmesta pääelementistä ja niitä tukevista osajärjestelmistä. Pääelementit ovat 1) miehistömoduuli, jossa astronautit asuvat ja työskentelevät; 2) ESA:n toimittama huoltomoduuli, joka tarjoaa tehon, työntövoiman ja lämmönsäätöjärjestelmän; ja 3) laukaisun keskeytysjärjestelmä, joka voi vetää avaruusaluksen ja miehistön turvaan hätätilanteessa laukaisun tai kiertoradalle nousun aikana.
Syväavaruuden tehtävissä sekä etäisyys että kesto määräävät tarvittavat valmiudet ja kehittyneet teknologiat. Artemis I testaa Orionin navigointi- ja viestintäjärjestelmiä GPS:n kantaman ulkopuolella ja Maan kiertoradalla olevien tietoliikennesatelliittien yläpuolella, testaa säteilyantureita ja -suojia Maan magneettikentän ulkopuolella ja testaa maailman suurinta lämpösuojaa Kuusta palattaessa suurella nopeudella (lähes 25 000 mailin tuntinopeudella) ja lämpötiloissa, jotka ovat puolet kuumemmat kuin Auringon pinta.
Avaruuslaukaisujärjestelmä (SLS)
NASAn Space Launch System (SLS) on maailman tehokkain raketti, joka luo perustan ihmisen tutkimusretkille Maan kiertoradan ulkopuolelle, ja se on tällä hetkellä ainoa raketti, joka voi turvallisesti lähettää Orionin suoraan Kuuhun.
SLS on suunniteltu erityisesti syvän avaruuden tehtäviä varten, joissa on mukana ihmisiä, ja se lähettää Orion-avaruusaluksen Kuuhun, joka on lähes 1 000 kertaa kauempana kuin Kansainvälinen avaruusasema matalalla Maan kiertoradalla. Raketti tuottaa voiman, jonka avulla Orion saavuttaa 22 600 kilometrin tuntinopeuden, jotta se voi paeta Maan vetovoimaa ja lähettää avaruusaluksen Kuuhun.
Tutkimusjärjestelmät
Exploration Ground Systems (EGS) -ohjelman tehtävänä on kehittää ja käyttää järjestelmiä ja tiloja, joita tarvitaan rakettien ja avaruusalusten käsittelyyn, kokoamiseen, kuljettamiseen ja laukaisuun NASAn Kennedy Space Centerissä Floridassa. Artemis-lentoja varten EGS-ohjelma keskittyy laitteisiin, hallintoon ja toimintoihin, joita tarvitaan Orion-avaruusaluksen ja SLS-raketin turvalliseen yhdistämiseen, raketin siirtämiseen laukaisualustalle, sen onnistuneeseen laukaisuun avaruuteen ja avaruusaluksen talteenottoon sen laskeuduttua.
Laukaisukompleksi 39:n pääelementit koostuvat 1) 52-kerroksisesta Vehicle Assembly Building (VAB) -rakennuksesta, jossa suoritetaan raketin ja avaruusaluksen loppukokoonpano ja testaus; 2) liikkuvasta laukaisulaitteesta, joka toimii maarakenteena raketin ja avaruusaluksen pinoamiseksi VAB:n sisällä ja josta raketti laukaistaan laukaisualustalle; 3) tela-alus, joka kuljettaa raketin ja avaruusaluksen liikkuvan kantoraketin päällä VAB:n ja laukaisualustan välistä tela-rataa pitkin; 4) laukaisun ohjauskeskus, joka sisältää laukaisun ohjaamiseen tarvittavat laukaisuhuoneet; ja 5) laukaisualusta 39B, jossa on sähköt, vesijärjestelmä, liekkihauta ja turvallinen laukaisualue SLS:n laukaisuja varten.
Viestintä ja navigointi avaruudessa
Artemis I esittelee NASAn kattavat viestintäverkkopalvelut Kuun kiertoradalle suuntautuvia matkoja varten. Operaatio perustuu NASAn maailmanlaajuiseen verkkoinfrastruktuuriin saumattoman viestinnän varmistamiseksi, ja se tarjoaa eri palvelutasoja Orionin lähtiessä Maasta, kiertäessä Kuun kiertoradalla ja palatessa turvallisesti kotiin.
Artemis I:ssä käytetään NASAn Near Space Network- ja Deep Space Network -verkkoja viestintä- ja navigointipalvelujen tukena. Viestintäpalvelujen avulla lennonjohtajat voivat lähettää komentoja avaruusalukselle ja vastaanottaa tietoja Orionilta, Space Launch System -järjestelmältä ja raketin yläasteelta. Navigointi- eli seurantapalveluiden avulla lennonjohtajat voivat laskea, missä avaruusalukset ovat avaruuden läpi kulkevalla radallaan.
NASA:n Near Space Network -verkko
NASA:n Near Space Network tarjoaa viestintä- ja navigointipalveluja kaupallisen ja valtion omistaman, alihankkijoiden ylläpitämän verkkoinfrastruktuurin kautta. Verkko tarjoaa viestintä- ja navigointipalveluita laukaisun aikana ja navigointipalveluita Kuuhun suuntautuvan matkan eri vaiheissa. Lisäksi Orionin palatessa Maahan Near Space Network tarjoaa viestintä- ja navigointipalveluja.
Near Space Networkin laukaisuviestintäsegmentti tarjoaa yhteydet sekä Orioniin että SLS:ään Artemis I:n laukaisua edeltävän ja laukaisun aikana. NASAn seuranta- ja tiedonsiirtosatelliittien (TDRS) muodostama tähdistö tarjoaa lähes jatkuvat viestintäpalvelut Artemis I:n laukaisun ja matalan Maan kiertoradan vaiheiden aikana. TDRS jatkaa palvelua siihen asti, kunnes Orion ja ICPS poistuvat sen peittoalueelta, jolloin NASAn Deep Space Network -verkko ottaa sen vastuulleen, ja tarjoaa palvelua uudelleen Orionin palatessa Maahan viimeisestä paluureitin korjauspoltosta aina laskeutumiseen asti.
NASAn Deep Space Network
Deep Space Network -verkko huolehtii viestinnästä matalan Maan kiertoradan ulkopuolella. Lisäksi verkko helpottaa yhteydenpitoa CubeSat-asemien aikana, jotka lentävät Artemis I:n toissijaisina hyötykuormina ja joilla on omat tiede- ja teknologiatehtävänsä. Near Space Network ja Deep Space Network tekevät yhteistyötä Orionin navigoinnin tukemiseksi, jotta insinöörit voivat käyttää tekniikkaa, jota kutsutaan kolmitie-Doppler-seurannaksi. Kun kaksi maa-asemaa on samanaikaisesti yhteydessä Orioniin – yksi kummastakin verkosta – NASA voi määrittää Orionin sijainnin suhteessa maa-asemiin.
NASA on perustamassa tutkimustiimiä, joka aloittaa syksyllä tutkimaan tunnistamattomia ilmailmiöitä (UAP) — eli havaintoja taivaalla joita ei voida tunnistaa luonnonilmiöiksi tai lentokoneiksi — tieteellisestä perspektiivistä. Tutkimus keskittyy saatavilla olevan datan identifiointiin, siihen miten parhaiten kerätä dataa tulevaisuudessa sekä siihen miten NASA voi käyttää dataa viemään eteenpäin tieteellistä ymmärrystä UAP-ilmiöstä.
UAP-havaintojen rajallinen määrä tekee tieteellisten päätelmien tekemisestä vaikeaa ilmiön luonnetta koskien. Tunnistamattomat ilmiöt ilmakehässä ovat kiinnostavia sekä kansallisen turvallisuuden että ilmailuturvallisuuden mielessä. Luonnollisten ilmiöiden tunnistaminen on tärkeä ensiaskel sellaisten ilmiöiden tunnistamisessa sekä lieventämisessä, joka on linjassa NASAn tavoitteiden kanssa varmistaa lentämisen turvallisus.
“NASA uskoo, että tieteellisen tutkimuksen työkalut ovat tehokkaita ja soveltuvat myös tähän” sanoo Thomas Zurbuchen, NASAn päämajan tiedevastaava Washingtonissa. “Meillä on pääsy monenlaisiin avaruudesta tehtyihin havaintoihin Maapallolta — ja havainnot ovat tieteellisen tutkimuksen ydin. Meillä on työkalut ja tiimi joka voi auttaa meitä parantamaan ymmärrystämme tuntemattomasta. Se on tieteen määritelmän mukaista. Sitä me teemme.”
Virasto ei ole osa puolustusministeriön UAP-toimikuntaa tai sen seuraajaa Airborne Object Identification and Management Synchronization Groupia. NASA on kuitenkin koordinoinut laajalti valtionhallinnon eri toimijoiden kanssa koskien sitä miten soveltaa tieteellisiä työkaluja tunnistamattomien ilmailmiöiden luonteen ja alkuperän valaisemiseksi.
Viraston riippumatonta tutkimustiimiä vetää astrofyysikko David Spergel, joka on Simons Foundationin johtaja New Yorkissa, ja aiemmin hän on ollut newjerseyläisen Princetonin yliopiston astrofysiikan laitoksen johtaja. Daniel Evans, NASAn tieteellinen apulaishallintoavustaja, toimii NASAn virallisena vastuuhenkilönä tutkimuksen johdossa.
“Kun otetaan huomioon havaintojen vähäisyys, ensimmäinen tehtävämme on yksinkertaisesti kerätä enemmän robusteja datajoukkoja”, sanoo Spergel. “Me identifioimme minkälaista dataa on kerättävissä — siviileiltä, valtiolta, kolmannelta sektorilta, yrityksiltä — sekä mitä muuta me voisimme yrittää kerätä, ja miten parhaiten analysoida sitä.”
Tutkimuksen odotetaan kestävän 9 kuukautta. Tutkimus hyödyntää tieteen, ilmailun ja data-analytiikan asiantuntijoita ja keskittyy siihen miten parhaiten kerätä uutta dataa ja parantaa UAP-havaintoja.
“NASAn avoimuuden, läpinäkyvyyden ja tieteellisen suoraselkäisyyden periaatteiden mukaisesti tämä raportti tulee olemaan julkinen”, Evans sanoo. “Kaikki NASAn data on kansan saatavilla — me otamme velvoitteemme vakavasti — ja me tuomme sen helposti kenen tahansa saataville, joka sitä haluaa tutkia.”
NASAlla on aktiivinen astrobiologian ohjelma, joka keskittyy Maan ulkopuolisen elämän alkuperään, evoluutioon ja levinneisyyteen. Ohjelma tutkii mm. Marsin vesialueita sekä Titanin ja Europan kaltaisia lupaavia “merimaailmoja”. Sen tavoitteena on löytää elämää Maan ulkopuolelta.
Virasto etsii elämäää myös Transiting Exoplanet Survey Satellitella sekä Hubble-avaruusteleskoopilla asuttavilta eksoplaneetoilta, kun taas James Webb -avaruusteleskooppi pyrkii löytämään biologisen elämän merkkejä muiden planeettojen ilmakehistä — se etsii happea ja hiilidioksidia, jotka voivat tarkoittaa eksoplaneettojen tukevan elämää ja sisältävän elämää niinkuin omamme. NASA rahoittaa myös avaruustutkimusta, jossa etsitään merkkejä teknologiasta — merkkejä kehittyneestä teknologiasta ulkoavaruudessa.
Dimitri Rogosin, Venäjän avaruusvirasto Roscosmoksen johtaja, on sanonut, että Venäjä tutkii UFO-raportteja aktiivisesti.
Avaruusviraston johtaja sanoi, että hän on tietoinen pilottien kertomuksista koskien tunnistamattomia lentäviä esineitä, ja että tällaisia raportteja usein jätettiin koelentojen jälkeen.
Rogosin sanoi R24-uutiskanavan haastattelussa, että 99,9%:a kaikista raporteista kyettiin myöhemmin identifioimaan ”ilmakehän ja muiksi fyysisiksi ilmiöiksi”, mutta myös pohti että ”me saatamme olla ulkopuolisessa tarkkailussa”.
”Me kykenemme tutkimaan bakteereita, mutta meitä voidaan myös tutkia niinkuin bakteereita”, hän sanoo RT:n mukaan.
Venäjän avaruusviraston johtaja sanoi, että Venäjällä tutkitaan UFOja. Roscosmoksen Dimitri Rogosin otti osaa Venäjän ja Kiinan väliseen tapaamiseen Eastern Economic Forumissa, Venäjän Vladivostokissa syyskuun 11. päivä 2018. (kuva: Getty)
Hänen kommenttinsa on esitetty USA:sta tulleiden UFO-uutisten tulvan jälkeen, jossa viranomaiset ovat ottaneet läpinäkyvämmän lähestymistavan aiheeseen. Asevoimain päälliköt sanovat, että he haluavat ottaa UFO-raportit vakavammin sillä ne voivat olla turvallisuusuhka.
Rogosin sanoi R24:llä: ”Jos me puhumme tietyistä niinkutsuttujen UFO[-havaintojen] faktoista, joita on saattanut esiintyä Maapallolla kaikkina aikoina, joista NASAkin puhuu, haluan sanoa, että näitä tutkimuksia on oikeasti tehty ja niitä tehdään muunmuassa Venäjän tiedeakatemiassa. Faktoja on kerätty ja ne on tarkistettu.”
Hän sanoo, että hän on puhunut NASAn kanssa aiemmin ja keskustellut UFO-raporteista. NASA oli myös samaa mieltä siitä, että lentojen ”ulkoista tarkkailua” oli tapahtunut. Roscosmoksen johtaja lisää, että jotkut pilotit olivat ottaneet essin kynän ja paperia ja piirtäneet näkemänsä, mutta hän ei maininnut yhtäkään tiettyä tapausta nimeltä.
Rogosin on vahva Vladimir Putinin Ukraina-toimien kannattaja, mistä entinen NASA-astronautti ja kansainvälisen avaruusaseman komentaja Scott Kelly on kritisoinut häntä Roscosmoksen perinnön ”häpeätahrana”.
Viime vuonna amerikkalaiset upseerit julkaisivat raportin UFO-havainnoista, joita armeijan pilotit olivat jättäneet, jotka kaikki olivat selittämättömiä. Raportti kuvasi sitä miten jotkut kohteista olivat käyttäytyneet omituisesti lentäessä, ja että pilottien kanssa oli tapahtunut läheltäpiti-tilanteita.
Viime kuussa amerikkalaiset pitivät ensimmäisen UFO-kuulemisen vuosikymmeniin, ja tilaisuudessa muistutettiin UFOjen turvallisuusuhasta. Viranaomaiset sanoivat, etteivät he voineet vahvistaa mitä UFOt olivat, mutta että heille ei ollut tullut vastaan näyttöä siitä, että ne olisivat esimerkkejä Maan ulkopuolisesta elämästä.
Rogosin mainitsi myös, että NASA on muuttunut läpinäkyvämmäksi UFOjen suhteen. Avaruusvirasti ilmoitti viime viikolla, että se on kasaamassa tiimiä tutkimaan UFOjen luonnetta ja alkuperää tieteellisestä näkökulmasta. Tiimin on tarkoitus aloittaa työnsä syksyllä.
Lehdistötiedotteessaan NASA painotti, että vielä sillä ei ollut viitteitä siitä, että UFOt olisivat ”peräisin Maan ulkopuolelta”.
