Avainsana-arkisto: Oregon

UFO jakautuu kahdeksi Portlandissa

Havaintopäivämäärä: 6.12.2022
Havaintopaikka: Portland, Oregon, USA
Lähde: MUFON

Tässä on hieno raportti jossa video mukana, vaikka se tapahtuikin jo aiemmin. Hehkuva kohde, jolla on aura sen ympärillä, nähtiin irtoamassa voimakkaammin hehkuvasta kohteesta. Olen nähnyt pilviorbien tekevän tätä päivällä, jossa emoalus (avaruusolentojen drone, arviolta koripallon kokoinen) irroittautuu muista orbeista, aivan kuin se olisi levittäytymässä sen tutkimalle alueelle. Nämä työläisorbit liittyvät kaikki yhteen myöhemmin samassa paikassa, jossa ne viedään takaisin emoalukseen, joka sitten lähtee kohti kotimaailmaansa.

Miksi avaruusolennot käyttäisivät droneja? Koska kaikki avaruusolennot eivät selviä oman planeettamme pinnalla, hengittäen meidän ilmaamme. Kun saa viruksen, ensimmäisellä kerralla se vaikuttaa kaikkein pahimmalla tavalla. Mutta jos siitä selviää, sitten myöhemmin sen vaikutukset ovat heikompia, mutta avaruusolennot eivät halua riskeerata elämäänsä tutkiakseen meidän maailmaamme. Tämä on heidän taholtaan älykästä. Monet avaruusolentojen lajit hengittävät muunlaisia kaasuja kuin happea, johtuen heidän kotiplaneettansa toisenlaisesta ilmakehästä. Joten pilviorbeja voidaan käyttää tutkimuksiin.

Scott C. Waring, Taiwan

Silminnäkijä kertoo:

Se oli punaisena hehkuva kohde, joka liikkui hiljalleen suuntaani. Se näytti katoavan ja ilmestyän esiin, aivan kuin sen väri olisi himmennyt ja sitten kirkastunut punaisemmaksi sen lähestyessä. Se näytti leijailevan ja sitten yhtäkkiä siitä näytti irtoavan kiitäen toiseen suuntaan uusi punahehkuinen kohde vastakkaiseen suuntaan. Se kulki suurella nopeudella. Kohteen ympärillä oli sumuinen aura.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Metsästäjä näki kuution Oregonissa

Havaintopäivämäärä: 5.4.2023
Havaintopäivämäärä: Coos Bay, Oregon, USA

Lähde: MUFON

Metsästäjät menivät etsimään saalista, kun he kohtasivat hehkuvan kuutio-UFOn. Kuutio oli selvästi matalammalla videon alussa, sitten paljon korkeammalla lopussa. Käytän kahta tiettyä puskaa maassa oikealla puolella perspektiivin ja etäisyyden määrittämiseen. Tähän vielä lisäksi se, että he unohtivat koko UFOn, aivan kuin UFO olisi pyyhkinyt itsensä pois silminnäkijöiden muistista. Mutta he löysivät videon ja muistivat sen.

Kun kohtasin kymmenittäin jumbojetin kokoisia UFOja (monet sotilaat parkkipaikalla  tuijottivat ylöspäin hiljaa vartin verran) Rapid Cityssa, Etelä-Dakotassa vuonna 1990, minä myös unohdin sen muutamaksi päiväksi. Omituista kyllä, en ajatellut asiaa ollenkaan, myöhemmin tajusin, että UFOt itse olivat piilottaneet muiston. Lyhytmuistia voidaan muokata avaruusolentojen teknologialla. Selvästikin avaruusolennot käyttävät sitä UFOjen näkyessä, kun he eivät halua tulla nähdyiksi.

Scott C. Waring, Taiwan

Katso ylläolevaa kuvakaappausta videon alkuosasta. Se on matalalla. Allaolevassa kuvassa UFO on paljon korkeammalla. Tämä on todiste siitä, että UFO nousee ylöspäin. Kuvakaappauksiin on lisätty kontrastia.

Silminnäkijä kertoo:

SE OLI OMITUINEN KUUTIO, JOKA LEIJAILI ILMASSA. Olin kolmen ystävän kanssa, me olimme metsällä. Me kävelimme aukiolle ja siinä se oli. Ehkä 100 metrin päässä ja arviolta 15 metriä maanpinnasta. Omituista miten kukaan meistä ei muista tätä. Vasta kun siirtelin videoita löysin sen. Minulla on tuo video. Kun näimme kuution, me kolme vain käännyimme ja lähdimme pois. Aivan kuin kukaan meistä ei olisi ollut enää kiinnostunut siitä.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Kaksi hehkuvaa kohdetta Oregonissa

Havaintopäivämäärä: 1.3.2023
Havaintopaikka: Myrtle Creek, Oregon, USA

Tämä on samanlainen havainto kuin UFOt, joita nähtiin Floridan ja Meksikon yllä. Tämä on sama alus tai alukset. Valot näkyivät useissa maissa ja jopa niinkin kaukana kuin Oregonissa, USA:n länsirannikolla, kun taas Florida on itärannikolla.

Scott C. Waring, Taiwan

Silminnäkijä kertoo:

Huomasin nämä kello 19 aikaan ja otin kuvan. Kuvasin videota ja hain aviomieheni. Kuvasin toisen videon ja minun piti mennä hoitamaan poikaamme. Aviomieheni sanoi niiden lähteneen arviolta tunnin päästä. Juuri ennen kuin otin ensimmäisen kuvani, kuulin lehmän ammuvan.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Hehkuvia kappaleita Oregonissa

Havaintopäivämäärä: tammikuun 20, 2022
Havaintopaikka: Richland, Oregon
Koordinaatit: 44.737573°N 117.109588°W

Richlandin alueella elävä nainen raportoi tämän tapauksen. Hän näki kolme hehkuvaa kappaletta kulkevan vuoristoisella alueella Google Earth -kartalla. Joten hän teki videon siitä. Hänellä oli pelkkä kuvakaappaus. Aluksi kun kuvaa katsoo, ne näyttävät melkein kuin linnoilta, mutta muoto on ainoa mikä on samankaltaista. Näet miten ne hehkuvat valkoisena ja niistä heijastuu myös sateenkaaren värit.

Olen nähnyt Google Earthissa lintuja, mutta en mitään tällaista. Nämä eivät ole lintuja. Ne voivat olla hävittäjiä lentämässä muodostelmassa, mutta en ole koskaan nähnyt tällaista hävittäjääkään. Nämä todella vaikuttavat olevan UFOja. Tarkastin kuvat ennen ja jälkeen tältä alueelta (katso video), eikä siellä ole mitään. Ei rakennuksia, ei romua, ei autoja, ei lentokoneita, ei mitään mikä kertoisi siitä että se olisi pelkkä heijastus maanpinnasta. Nämä jutut lensivät, ne olivat isoja ja ne kulkivat nopeasti ja niistä suihkusi jotain. Tämä on 100-prosenttista näyttöä avaruusolentojen teknologiasta. Veikkaan että lähellä jossain on avaruusolentojen tukikohta muutama kilometri maanpinnan alla.

Scott C. Waring, Taiwan

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

 

Siivettömiä lentäviä kappaleita taivaalla

Yhä useammat ihmiset näkevät siivettömiä kappaleita lentämässä taivaalla.

Ovatko nämä alukset uutta teknologiaa, josta kansa ei vielä tiedä mitään, ja mistä ne tulevat?

Kappaleita allaolevassa videossa on kuvattu mm. Virginiassa, Louisianassa, Arizonassa, Michiganissa ja Oregonissa.

Lähde: www.mufon.com

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

UFO kiitää Washingtonin ja Oregonin osavaltioiden yllä

Havaintopäivämäärä: 25.3.2021
Havaintopaikka: Oregon, Washington, USA

Tällä videolla, jolla näkyy mystinen hehkuva valo taivaalla, luultiin olevan SpaceX:n romua, mikä on eri amerikkalaisvirastojen levittämää disinformaatiota. Tiedän varmaksi, että Elon Musk ei sallisi sellaisen romun tippua Amerikkaan. Hän antaisi sen mieluummin tippua alueelle, jossa se voi tulla alas turvallisesti.

Elon on skarppi, hän suunnittelee asiat etukäteen eikä antaisi SpaceX:n tippua Amerikan maaperälle, eikä minkään muunkaan maan sen puoleen. Joten tämä ei ole SpaceX… mikä se sitten on? Helppoa, se on UFO joka yrittää näyttää meteorilta. Mutta meteorit putoavat alas, nämä seuraavat toisiaan eivätkä tule alas, vaan liikkuvat suoraa viivaa. Nämä ovat UFOja!

Scott C. Waring, Taiwan

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Valopalloja Michiganissa ja Oregonissa

Samana päivänä, tammikuun 6. 2021, tunnistamaton kirkas valo on havaittu Michiganin White Lakessa ja Oregonin Bendissa.

White Lake, Michigan

Päivämäärä: 06.01.2021

Silminnäkijä ajoi kotiin, kun hän näki kirkkaan oranssin orbin taivaalla, jolloin hän pysähtyi ja otti videota kappaleesta. Ilma oli pilvinen ja lehdettömät puut antoivat videolle mukavan vertailukohdan. Silminnäkijän mukaan se selvästi ei ollut lentokone taikka drone. Se sykähteli, kirkastui, ja lopulta hiipui pois näkyviltä.

MUFON.

Bend, Oregon

Date: 06.01.2021

Silminnäkijä autoa ajaessaan huomasi valoisan kappaleen taivaalla, joka ei liikkunut ja jonka valot eivät vilkkuneet. Hän alkoi kuvata sitä, ja tuolloin se lähti liikkeelle. Se näytti levyn muotoiselta, ja sen liikkumistapa oli outo.

MUFON.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

UFO äkättiin menemästä Mount Hoodin sisään

Havaintopäivämäärä: helmikuun 28. 2020

Havaintopaikka: Mount Hood, Oregon, USA

Lähde: https://ufostalker.com/sighting/108609

Tämä on hieno video UFOsta menemässä Mount Hoodin huipulta sisään. Silminnäkijä kuvasi tämän lentokoneesta ja halusi testata kameraa. Hän ei edes nähnyt UFOa ennen kuin pääsi kotiin ja katsoi videota myöhemmin. Videolla selvästi näkyy hehkuva levy, joka liikkuu hitaasti kohti Mount Hoodin huippua ja sitten katoaa. UFO-tutkijat ovat pitkään ajatelleet, että niin korkeat vuoret ja tulivuoret ovat sisäänkäyntejä maanalaisiin avaruusolentojen tukikohtiin, koska sellaisten paikkojen huipuilla harvoin käy ihmisiä. Näin avaruusolennot saavat kaipaamaansa yksityisyyttä.

Scott C. Waring

Silminnäkijä kertoo:

Näin tämän sen jälkeen kun testasin miten hyvä digitaalinen kamerani oli! Yksi ensimmäisistä löytämistäni havainnoista. 5 sekunnin kohdalla se pysähtyi suurelle ruudulleni. Näyttää Tic Tac UFOlta.

Artikkelin julkaissut ET Data Base

Oregonin viranomaiset tutkivat UFO-törmäystä

Oregonissa viranomaiset havaitsivat suuren tulipallon, joka törmäsi alueelle, mutta kansallisten tarkkailijoiden mukaan mitän meteoriittia ei havaittu alueella.

Median mukaan kukaan ei tiedä mikä kappaleen todelinen luonne on. Sekä USA:n ilmavoimat että liittovaltion ilmailuhallinto tekevät parhaansa tutkiakseen mystistä esinettä.

Esineen havainut henkilö aluksi luuli, että se oli lentokone, ja hän soitti viranomaisille välittömästi. Kuitenkin lentokoneteoria on hylätty, koska lentokoneita ei alueella havaittu kadonneen.

Richard Romano, mies joka kuvasi koko tilanteen, sanoo että olisi mahdotonta, että kappale olisi meteoriitti johtuen sen suuresta nopeudesta.

Katso seuraavat videot ja kerro mielipiteesi.

Artikkelin julkaissut Alien News