Avainsana-arkisto: Ostankino

Venäläiset pelasivat uhkapeliä tutkimalla UFO-tapauksia

Kylmän sodan pimeimpinä hetkinä Neuvostoliiton johtajat julkisesti kuvasivat UFO-mysteeriä kapitalistien juoneksi, joka ei ansaitse tieteellistä tutkimusta. Mutta kulisseissa kommunistidiktaattorien mielipide oli varsin erilainen.

He valtuuttivat tieteellisiä UFO-tutkimuksia. Vuosikymmenten ajan tieteentekijät ja akateemikkojen ryhmät Neuvostoliitossa salaa tutkivat UFO-tapauksia vankilatuomion tai vieläkin pahemman uhalla. Heidän työnsä pysyi salassa aina Neuvostoliiton kaatumiseen asti.

Jopa Neuvostoliiton kaatumisen aikoihin UFO-tapausten salailua jatkettiin samaan tapaan kuin Yhdysvalloissa.

Kuuluisa salattu tapaus on  Venäjän Ostankinoon laskeutunut UFO.

Tapaus sattui vuonna 1995 ja se on siitä lähtien salattu. Video yhtäkkiä katosi jälkiä jättämättä ja silminnäkijät on todennäköisesti manipuloitu hiljaisiksi tapahtuneesta. Ainoastaan kolme kuvaa on tullut esiin, ja niissä näkyy suuri avaruusolentojen alus, joka laskeutuu Ostankinoon, Moskovan taajama-alueelle. Yllä olevassa kuvassa näkyy kolmen valokuvan sarja. Kuvissa näkyy kaksi henkilöä, jotka oletettavasti ovat Venäjän armeijan henkilöstöä, jotka tarkkailevat laskevaa alusta.

Toimittaja George Knapp matkasi Venäjälle kahdesti 90-luvulla ja jutteli tieteentekijöille, jotka eivät koskaan aiemmin olleet kameran edessä työstään puhumassa. Tässä episodissa hän ja Jeremy Corbell käyvät läpi Venäjän tieteentekijöiden rohkeutta vaarallisina aikoina.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Venäjän vuoden 1995 UFO-tapaus salattiin

Tämä tapaus sattui Venäjällä vuonna 1995, ja se on ollut salattu siitä asti, vaikka asiasta puhuttiinkin lokakuussa 1995 julkisesti. Video on tuon jälkeen kadonnut ja silminnäkijät on mahdollisesti taivuteltu olemaan hiljaa asiasta. Vain kolme kuvaa on jäljellä.

UFO Ostankino, Venäjä 1995.

 

Nämä valokuvat näytettiin Venäjän TV:ssä lokakuussa 1995, ja niissä näkyy suuri Maan ulkopuolinen laskeutuva alus. Tapaus sattui Moskovan lähiössä Ostankinossa.

Kolmen kuvan sarjassa, joka on itse asiassa pätkä videota, on mahdollista nähdä kaksi henkilöä, oletettavasti Venäjän armeijasta, jotka läheltä tarkkailevat laskeutuvaa alusta.

UFO-tutkijat sekä Venäjältä että Euroopasta ovat tulleet päätelmään, että lentävä lautanen laskeutui välttääkseen joutumasta Venäjän ilmatorjunnan kohteeksi.

Myöhemmin UFOsta poistui valo-olentoja joiden aikeet olivat ”rauhalliset”, mikä tulkittiin väärin Venäjän taholta, ja nämä alkoivat ampua konekivääreillä.

Vastauksena Venäjän tulitukseen avaruusolentojen aluksesta ammuttiin energiaimpulsseja, jotka tekivät Venäjän armeijan aseista toimintakyvyttömiä.

UFO-tutkija Carlo Clemente analysoi kuvia, totesi energiakentän olevan läpimitaltaan noin 15-20 metriä..

UFO Cotula, Texas 2012.

 

Samainen Carlos Clemente vertasi Ostankinon TV-kuvia Texasin Cotulassa tapahtuneeseen tapaukseen, jossa heinäkuun 5. päivän yönä 2012 Eagle Fordissa sijaitsevan yksityisasunnon turvakamera tallensi toisen UFOn laskeutumisen.

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot