Avainsana-arkisto: paranormaali

Ateisti kävi kuoleman porteilla, oppi henkisyydestä

Vuosi on 1988 ja 17-vuotias Jan Bostik ei ollut koskaan kuullutkaan Jumalasta tai Buddhasta tai mistään henkisestä. Hän eli Tsekkoslovakiassa (nykyään Tsekki) kommunistivallan aikana.

Yhteisö oli luonteeltaan ateistinen ja henkisyydestä ei puhuttu hänen kotonaan tai koulussa.

Bostik oli insinööriopiskelija. Hän ja opiskelijatoverinsa ajoivat moottoripyörillä joelle Tyniste nad Orlician lähelle hypätäkseen uimaan. Hänen ystävänsä hyppäsi noin 3 m korkeudesta ja ui rannalle.

Oli satanut hiljattain ja ranta jossa Bostik seisoi oli märkä. Hänen jalkansa luiskahti ja hän kaatui jokeen sen sijaan että olisi hypännyt ohjatun varovaisesti. Kun hän osui veden pintaan, hän mursi kaksi niskanikamaa.

Hän halvaantui välittömästi.

Koska hän ei kyennyt liikuttamaan raajojaan, hän kohtasi kuoleman. ”Pelkäsin huolemaa enkä tiennyt mitä sen jälkeen tapahtui” hän sanoo videolla joka on julkaistu NDEvideos.com-sivustolla.

Hän oletti kuoleman olevan kuin kytkin joka pannaan pois päältä ja hänen tietoisuutensa loppuu siihen. Sen sijaan hän havaitsi kehonsa irtautuvan hänen mielestään.

”Katsoin tilannetta kauempaa ja näin ruumiini makaavan joenpohjassa”, hän sanoo. ”Identiteettinini oli täällä, mutta ruumiini makasi siellä”.

”Joten se oli kuoleman hetki kun sieluni irtautui ruumiistani”.

Hänet vedettiin kapeaan, pimeään tilaan ja hän näki violetinkeltaisen valon. ”Siellä yhtäkkiä tunsin onnellisuuden tunnetta, euforiaa ja iloa”, hän sanoo. ”Yhtäkkiä tunsin että olen ollut siellä joskus, että olin kotona”.

Se tuntui enemmän kodilta kuin hänen vanhempiensa talo.

Hän näki hahmon joka oli täynnä valoa ja rakkautta. Hän uskoi nyt tuon hahmon olevan Jeesus. Olento pyysi häntä miettimään elämäänsä, sitten sanoi hänelle että nyt ei vielä ollut hänen aikansa kuolla, ja lähetti hänet takaisin ruumiiseensa.

Bostik oltiin kasvatettu ateistisessa yhteiskunnassa, ja hän koki ettei hänen kokemuksensa ollut mitään kuviteltavissa olevaa. Sellaiset ideat eivät olleet olemassa hänen mielessään. Kuitenkin tämän tapahtuman jälkeen, joka tuntu perustavanlaatuisen todelliselta, hän uskoo kuolemanjälkeiseen elämään.

 

 

Artikkelin julkaissut Educating Humanity

 

Omituinen olento Thames-joessa

Tämä oli kaapelikärryssä Greenwichissä maaliskuun 26. päivänä 2016. Jokin massiivinen liikkui veden alla ja tuli pinnalle nopeasti.

Onko Thamesissa valaita vai voisiko kyseessä olla delfiiniparvi?

Ehkä, mutta kuvassa näkyy siltikin massiivinen varjo vedessä. Se näyttää suurelta vesieläimeltä jolla on ikäänkuin kaksi kyttyrää perässä.

Mikä ikinä se onkaan, se on iso.

Viittaavatko Raamatun koodit Nibiruun ja tulevaan Messiaaseen?

Richard Shaw, filmin ”Torah Codes: End to Darkness” tuottajaohjaaja ja Rabbi Matityahu Glazerson, eräs maailman johtavista raamatun koodien tutkijoista, kertovat uusista löydöksistään liittyen Messiaaseen ja Nibiruun.

Jotain tärkeää on tapahtumassa Purimin aikaan, joka viittaa joko ensi keskiviikkoiltaan 23. päivään, tai sitten Shushan Purimin aikaan jota juhlitaan Jerusalemissa ensi perjantaina 25. päivänä 2016.

Ennen tapahtumaa me tiedämme että Taivaasta on nähtävissä merkkejä. Cornwallissa on näkynyt taivaalla auringonlasku jossa näkyi enkelin siivet.

Chloe Moore, kuninkaallisesta meteorologiyhteisöstä sanoi: ”aurinko jolla on siivet on erittäin harvinainen ilmiä, sille ei ole nimeä”.

Ok, se voi tapahtua, kyseessä on vain harvinainen ilmiö taivaalla, mutta mitä jos se tapahtuisi kahdesti lyhyen ajan sisällä!

Tammikuun 13. päivänä 2016 toinen valokuvaaja Koloan kunnasta Hawaiin Kauain saarelta otti valokuvan auringonlaskusta. Hän sai valokuvatuksi myös taivaalla auringon jolla on siivet.

Katso kahta kuvaa ja vertaa niitä – ne ovat samoja! Tämä ei voi olla yhteensattuma.

Rabbi Matityahu Glazerson viittaa Nibiruun eli siivekkääseen planeettaan. Ovatko nämä ”siivekkäät auringot” tai ”suojelusenkelit” taivaalla merkkejä Taivaasta?

Rabbi Matityahu Glazersonin uudet löydökset viittaavat todellakin tulevaan taivaan tapahtumaan.

 Artikkelin julkaissut

Enkelin siivet Britannian auringonlaskussa

Uskomattoman harvinainen taivasilmiö näkyi auringonlaskun aikaan Peter’s Pointin rannalla Cornwallissa maaliskuun 17. päivänä 2016.

Ian Warne  oli kävelemässä Cornwallin rantaa pitkin ja otti useita kuvia auringonlaskusta. Hän ei huomannut mitään ennenkuin tuli takaisin kotiin ja latasi kuvat koneelleen ja näki auringon jolla oli siivet — se näytti enkeliltä.

Asiantuntijoiden mukaan enkelinsiivet ovat ilmiönä niin harinainen että sille ei ole mitään virallista nimeä.

Blogger Tricks

Kadonneet Apollo-nauhat kertovat: astronautit kuulivat musiikkia kuun toiselta puolelta

Vuonna 1969, kaksi kuukautta ennen Apollo 11:n ensimmäistä miehitettyä laskeutumista kuun pinnalle, Apollo 10:n miehistö Tom Stafford, Gene Cernan ja John Young olivat toinen ihmisryhmä tuolloin, joka oli käynyt kuun pimeällä puolella.

Signaalikatkoksen aikaan kuun toisella puolella astronautit kohtasivat jotain joka oli todella uskomatonta kun he kuulivat mystistä musiikin kaltaista ääntä radiolähetyksissä.

Lähes 40 vuotta on kulunut ennenkuin menetetyt nauhoitteet löytyivät uudestaan. Nauhalla kuuluu astronauttien keskustelun lisäksi myös musiikkia Apollo-moduulin radiosta.

Koko Apollo-ohjelman ajan CSM ja LM -alukset kuljettivat mustien laatikoiden sisällä nauhoitteita. Nämä instrumentit tallensivat LM:n ja CSM:n miehistön keskustelun samalla kun astronautit kävivät toisella puolella kuuta.

Tässä on pätkä Apollo 10:n keskustelusta:

.

LMP You hear that? That whistling sound? That music even sounds outer-spaeey, doesn’t it?
CDR Yes.
LMP Whooooooo. Say your..
CMP Did you hear that whistling sound, too?
LMP Yes. Sounds like – you know, outer-space-type music.
CMP I wonder what it is.
LMP isn’t that weird – eerie, John?
CMP Yes, I got it, too …. and see who was outside.
LMP Boy, that sure is weird music.
CMP We’re going to have to find out about that. Nobody will believe us.
LMP Yes. It’s a whistling, you know, like an outerspace-type thing.
CMP Yes …. VHF-A …
LMP Houston, we’ve got you on OMNI’s. You hear music, Tom? That crazy whistling?
CDR I can hear it.
LMP That’s really weird.
CDR It is.
LMP We had to have someone on our side that time.
CDR Yes.
LMP Listen to eerie music’
LMP Boy, it got quiet.
CDR Huh?
IMP Man, I tell you, it Just got quiet.
CDR … to the walls – you can see the freaking walls.
CMP I never would have taken my helmet off in that thing.
CDR I mean you … What the hell was that gurgling noise?
LMP I don’t know. But I’ll tell you, that eerie music is what’s bothering me. You know that –
CMP God damn, I heard it, too.
LMP You know that was funny. That’s Just like something from outer space, really. Who’s going to believe it?
CMP Nobody. Shall we tell them about it?
LMP I don’t know. We ought to think about it some.
CMP Did you hear it, Tom?
LMP Yes, he heard it.
CDR Yes.
LMP Hell, I just want to get out of this suit.

Tässä on linkki Apollo 10:n DSEA-äänipöytäkirja (PDF-tiedosto) niille joita kiinnostaa. Katso sivuja 195, 235, 237 ja 238.

Kaksi lyhyttä videota liittyen tulevaan dokumenttiin ‘Outer space Music’  löytyy alta.

 

 

Linkki videoon 1: https://www.youtube.com/watch?v=bjLZBrQ-Oq4
Linkki videoon 2: https://www.youtube.com/watch?v=_QYRVCqwuYI

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Alberino-analyysi: mustasilmäiset lapset

Mustasilmäiset lapset ovat urbaanilegenda oletetusta paranormaalista olennosta joka muistuttaa iältään noin 6-16 -vuotiaita lapsia. Lapsilla on vaalea iho ja mustat silmät. Heitä raportoidaan havaittavan vaeltamassa tai ihmisten kotiovien nurkilla.

Onko tämä jälleen yksi urbaani legenda vai onko ilmiö totta?

Seuraavassa videossa Timothy Alberino analysoi mustasilmäisten lasten ilmiötä joka on havaittavissa ympäri maailman.

Aikamatkaaja Sergei Paramarenko

Sergei Paramarenko, joka pukeutui turistiksi ja lähti ulos ottamaan valokuvia kamerallaan lähialueelta, katosi Ukrainan Kievissä vuonna 2006.

Hän kuitenkin ilmestyi uudestaan kaduille kuvaamaan vuonna 2006 mutta hänen vaatteensa olivat todella ihmeelliset.

Hän sanoi tulleensa menneisyydestä ja ottaneensa valokuvan matalalla lentäneestä UFOsta ennen paluutaan tulevaisuuteen.

Keissiä analysoi psykologi Parlo Kutrikov, ja sitä tutki asiantuntija Vadim Posner. Heidän tutkimuksensa näyttävät hänen matkanneen puoli vuosisataa ajassa.

Tässä on Sergei Paramarenkon tarina.

Omituisia palloja sataa taivaalta Pohjois-Atlantassa

Tammikuun 20. päivänä 2016 noin puoli kahden aikaan päivällä Pohjois-Atlantassa tippui taivaalta omituisia palloja.

Silminnäkijä kertoo: ”Se oli suolaista ja tuntematonta kovaa materiaalia. Minulla on edelleen niitä tallella ja olen miettinyt lähettäväni niitä jonnekin testattavaksi saadakseni tietää mitä ne ovat!”

Voisivatko nämä pallot liittyä jotenkin säänmuokkausteknologiaan?

Risti ja suojelusenkeli taivaan valoilmiöinä

Raamatun sanotaan käyttävän aamuauringon termejä viittaamaan jumalallisiin olentoihin kuten enkeleihin ja itse Jumalaan. Ovatko nämä symbolit taivaalla viestejä tulevista tapahtumista?

Tammikuun 13. päivän aamuna 2016 Mechaele Loraffe havaitsi taivaalla omituisen ilmiön matkalla töihin.

Se vaikutti valonsäteeltä joka muodostaa jättiläismäisen ristin taivaalle.

Mechaele Loraffe näytti kuvaa meteorologille paikallisella TV-asemalla joka sanoi: ”olen ymmälläni, en ole koskaan nähnyt tällaista ristin näköistä valopylvästä.”

Kuva: Mechaele Loraffe

Samana päivänä tammikuun 13. 2016 toinen valokuvaaja, Amy Langley Koloan kunnasta Hawaiilta otti kuvan aamuauringon noususta.

Mutta kauniin auringonnousun sijaan Amy otti kuvan mielenkiintoisesta ilmestyksestä taivaalla joka näytti enkeliltä.

Kuva: Amy Langley

Blogger Tricks

Tupla-aurinko Kanadassa

Taas jälleen kerran havaittiin kaksoisaurinko. Tällä kertaa Linda Kanadan Ontarion Sudburysta on tallentanut ilmiön tammikuun 5. päivänä 2016.

Lindan mukaan esine on massiivinen tunnistamaton lentävä esine joka oli paikallaan taivaalla. Hän sanoi, ”aluksi luulin että se oli pilvi mutta kun näin sen tarkemmin se oli jotain muuta”.

Kyseessä voi olla myös UFO tai muunlainen valoilmiö.

Mitä mielä sinä olet?