Avainsana-arkisto: paranormaali

Drone menettää kontrollin lennettyään aukkoon maassa

Videon päivämäärä: syyskuun 12, 2020
Reiän sijainti: Barhoutin kaivo, Mahra, Yemen

Tämän muinaisen aukon sanotaan olleen olemassa satoja vuosia ja mahdollisesti tuhansia vuosia. Silminnäkijä, joka kuvasi tämän videon, kutsuu Jinnejä, henkiä jotka kostavat niille jotka tulevat liian lähelle. Jotkut avaruusolennot ovat tällaisia, tunteettomia niin että ne käyttäytyvät kuin ne eivät välittäisi, pelkästään älyn ja logiikan pohjalta toimivia.

Silminnäkijä lensi dronekameran aukon suulle, ja yhtäkkiä alkoi menettää kontrollin dronesta. Hän sanoi, että drone alkoi heilua edestakaisin ja kontrolli muuttui vaikeammaksi sen mennessä alemmas aukkoon. Pelätessään menettävän kokonaan kontrollin hän nosti sen ylös sieltä, mutta kamera dronessa jäätyi… jäljelle jäi vain muutama sekunti videota alhaalla. Mutta videon valmiiksi saamisen jälkeen, kamera oli edelleen toimimaton. Avaruusolentojen teknologia usein saa aikaan teknologian rikkoutumisen. Esimerkiksi UFO auton tai talon yllä saattaa sammuttaa siitä sähköt. Avaruusolentojen teknologia sekoittaa dronejen radioaallot ja kameran.

Sitten hän otti mikrofonin ja alkoi laskea sitä kuilun reunalla niin että hän kuulisi kuilun äänet. Veden valumisen, virtaamisen ja lintujen ääni on selvä, mutta sitten yhtäkkiä kuuluu parkuva ääni muutaman sekunnin ajan ja kova karjahdus aina välilä. Hän sanoi, että kuilussa oli etova haju, mikä on merkki demoneista. Se voi myös olla merkki metaanikaasusta, jota usein pääsee ulos elävistä olennoista, kuten avaruusolentojen tukikohdasta syvällä maansisässä. Uskon, että viimeisten tuhansien vuosien ajan avaruusolennot ja UFOt ovat käyttäneet tätä aukkoa kulkuun maanalaiseen tukikohtaan 5-6km maanpinnan alla.

Scott C. Waring,  Taiwan

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Alien-signaaleja kuuluu Colorado-järvellä

Havaintopäivämäärä: joulukuu 4. 2021
Havaintopaikka: Steamboat Springs, Colorado

Juuri päivitetty: Colorado TV:n ohjelma puhuu tästä, video alla.

Tämän videon on postannut Colorado Parksin työntekijä Twitteriin. Henkilö oli hämmentynyt omituisista Star Wars -äänistä, joita järvestä tulee. Tuhannet asukkaat ovat kuvanneet ja nähneet alueella viime vuosina valkoisia pallo-UFOja. Signaalit vaikuttavat tulevan avaruusolentojen tukikohdasta, joka on järven alla, mikä vahvistaa ääniä koska vesi on jäässä… se on kuin vahvistin. Avaruusolentojen tukikohdat eivät koskaan ole pieniä. Useimmat ovat 3-6km syvällä ja arviolta 5km mittaisella alueell. Niillä on oma sääjärjestelmänsä. Tämä on 100-prosenttista näyttöä avaruusolentojen tukikohdasta Colorado-järven alla. Mutta jos signaalit voivat matkata avaruusolentojen tukikohtaan, silloin sieltä voisi myös tulla signaaleja tänne. Tarpeeksi iso kaiutin asetettuna metrin syvään jääaukkoon järven keskelle riittäisi lähettämään äänisignaalin. Väärissä käsissä sellainen voisi saada aikaan armeijan paikalletulon.

Scott C. Waring,  Taiwan

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Kadonneet 411: Kolme ihmistä katosi Yosemiten kansallispuiston lähellä

Tämä on James Arthurin, Theresa Bierin ja Doug Pearcen tarina, jotka kaikki katosivat epätavallisissa olosuhteissa Yosemiten kansallispuiston eteläpuolella.

David Paulides on entinen poliisi, joka nyt tutkii ja kirjoittaa kirjoja paranormaaleista aiheista. Hänen Missing 411 -kirjasarjansa dokumentoi kansallispuistoissa ja muualla kadonneita ihmisiä.

Paulides liittää mystisiä, määrittämättömiä syitä näihin katoamisiin. Kuitenkin data-analyysi viittaa siihen, että katoamiset eivät ole tilastollisesti mystisiä tai epätavallisia.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Kadonneet 411 – Kaksi fysioterapeuttia katosi Alaskassa parin päivän sisään!

David Paulides syventyy kadonneen 411:n tietoihin ja esittää tapauksen kahdesta fysioterapeutista Juneaussa, Alaskassa. Sitten hän esittää tapauksen kadonneesta fysioterapeutista Pennsylvaniassa. Kaikki nämä tapahtuivat hyvin lyhyen ajan sisään.

David Paulides on entinen poliisietsivä, joka nyt toimii tutkijana ja kirjoittaa kirjoja. Hänen kirjansa kertovat mm. Isojalasta ja kirjasarjassa Missing 411 hän dokumentoi kansallispuistoissa ja muualla tapahtuneita mystisiä katoamisia.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Paljaalle silmälle näkymätön orbi näkyy infrapunassa

Lämpökameran kuvassa näkyy suuri hehkuva orbi sen leijaillessa ympäriinsä ikään kuin etsien jotain.

Asunnonomistajalla oli kämpässään kolme turvakameraa: kaksi tavallista infrapunaa ja yksi lämpökamera/liikkeentunnistin. Ainoastaan lämpökamera havaitsi tämän huhtikuun 20. päivänä 2020.

Orbi näyttää muuttavan muotoaan monta kertaa. Se ei ollut näkyvillä toisissa kameroissa tai paljaalle silmälle. Jopa hänen vaimonsa meni ulos katsomaan mitä siellä oli, mutta ei nähnyt mitään. Kuitenkin, kun hän meni takaisin monitoroimaan tilannetta ja katsoi videota itsestään ulosmennessään, kappale näkyi.

Orbit ovat ilmiönä edelleen mysteeri. Jotkut sanovat, että orbi on henki tai energiaa kuolleista olennoista. Toiset sanovat, että kyseessä on vain pölyhiukkanen, joka heijastaa valoa, tai kameran artifakti.

Orbit vaikuttavat käytäviltä, mutta ei ole osoitettu niiden olevan henkiä tai ulottuvuuksienvälisiä olentoja tai älyjä. Niissä kuitenkin on jotain tietoista, ja nämä energiapallot ikäänkuin kulkevat energialinjoja pitkin.

Mystinen ilmestys etuovella St. Thomasissa Neitsytsaarilla pysyi siellä auringonnousuun asti ja sitten katosi.

MUFON: https://mufoncms.com/cgi-bin/report_handler.pl?req=view_long_desc&id=112331

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

11 energiaolentoa Minnesotassa

Havaintopäivämäärä: elokuun 14. 2020

Havaintopaikka: Lakeville, Minnesota, USA

Lähde: MUFON #111041

Energiaolentoja on vaikea tarkkailla videolta. Energiaolennoilla ei ole kiinteää alusta, vaan sen sijaan ne matkaavat ryhmissä. Tämä näyttää levymuodolta, mutta se ei ole sitä. Näen kymmenen energiaolentoa ovaalimuodossa, ja yhden niiden yläpuolella oikealla. Miksei ole videota? Mahdollisesti siksi koska video ei auttaisi paljoakaan. Energiaolentoja ei saa kuvatuksi niin hyvin, sillä ne ovat 80-prosenttisesti läpinäkyviä.

Minä Scott C. Waring olen todistanut sellaista näkyä koko perheeni kanssa keskellä yötä täällä Taiwanissa. Kuvasin sitä yli 15 minuuttia kameralla, mutta ei kamera eikä videokamerakaan kyennyt fokusoitumaan siihen hyvin. Joten, kyllä…. tiedän tämänlaisista ilmiöistä omasta kokemuksista. Se on todellinen, se on vaikeaa kuvata sillä ne ovat valoa. Ne ovat vaikeimpia ja paranormaalimpia kaikista UFO-havainnoista… energian näkeminen omin silmin. Ja kyllä, olen varma että hekin näkivät kuvaajan ja pysyivät hetken aikaa tarkkailtavina. Energiaolennot ovat erittäin kiinnostuneita ja leikkisiä. Mutta usein ne eivät tule esiin pilvistä.

Scott C. Waring

Silminnäkijä kertoo:

Suuri kirkas, valkoinen, ympyrämäinen valomuoto kesti hiljaa noin 5 minuutin ajan… huomasin sen yöllä kun oli kuistilla. Se oli valkoinen, sitten ympyrä syttyi eri väreihin ja sitten ne liikkuivat pois ja nousivat taivaalle noin 45 asteen kulmassa.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

FBI:n todelliset Salaiset Kansiot, osa 2

Tämä lista on jatkoa aiemmasta artikkelista.Heaven's Gate Cult

Heaven’s Gate -kultti – [382 sivua, 283MB] Heaven’s Gate oli amerikkalainen, millenarianistinen UFO-uskovaisten kultti San Diegon alueella, Kaliforniassa, jonka perustivat 1970-luvun alussa ja jota johtivat Marshall Applewhite (1931-1997) ja Bonnie Nettles (1927-1985). Maaliskuun 26. päivänä 1997 poliisi löysi 39 ryhmän jäsenen ruumiit. He olivat tehneet massaitsemurhan saavuttaakseen heidän uskomuksensa mukaisen Hale-Bopp -komeetan vanavedessä saapuneen avaruusolentojen aluksen.Guy Hottel

 Hottel, Guy – [2 sivua, 1.1MB] Guy Hottel oli FBI:n Washingtonin kenttäosaston agentti. Hottelia koskeva informaatio liittyy maaliskuun 22. päivän 1950 muistioon, jonka hän lähetti FBI-johtajalle koskien lentäviä lautasia. Tämä on ollut yksi FBI:n kaikkein ladatuimmista dokumenteista heidän verkkosivuillaan, kun se lopulta otettiin mukaan arkistoihin. J. Allen Hynek

 Hynek, J. Allen – [24 sivua, 1.42MB] – Tri. Josef Allen Hynek (toukokuun 1, 1910 – huhtikuun 27, 1986) oli amerikkalainen astronomi, professori ja ufologi. Hänet muistetaan ehkä parhaiten hänen UFO-tutkimuksestaan. Hynek toimi UFO-tutkimusten tieteellisenä neuvonantajana ilmavoimille kolmen eri projektin alaisuudessa: Sign, Grudge ja Blue Book. Vuosikymmenet tämän jälkeen hän teki omia itsenäisiä UFO-tutkimuksiaan, kehittäen lähikohtaamisten luokittelujärjestelmäänsä ja häntä pidetään laajalti sekä UFO-raporttien että fyysisten UFO-todisteiden analysoinnin isänä.

Phil Klass Klass, Phil (FBI:n julkaisu) – [187 sivua, 99.7MB]
 Klass, Phil (FBI:n julkaisu #2 lokakuu 2015) – [10 sivua, 0.9MB]
 Klass, Phil (NCIS:n julkaisu) – [14 sivua, 1MB]
 Klass, Phil (AFOSI:n julkaisu) – [14 sivua, 1MB]
 Klass, Phil (CIA:n FBI-tyyppinen julkaisu) – [5 sivua, 0.8MB] Philip Julian Klass (marraskuun 8, 1919 – elokuun 9, 2005) oli amerikkalainen insinööri, toimittaja ja UFO-tutkija, joka tunnettiin hänen UFOja kohtaan esittämästä skeptisismistä. Ufologisissa ja skeptisissä piireissä Klass tuppasi inspiroimaan vahvasti polarisoituneita mielipiteitä. Häntä on pidetty “UFOlogian Sherlock Holmesina”. Klass osoitti “ristiretkeläisen kiihkoa siihen, mikä tuntuu ’oikealta’, huolimatta siitä saako se suosiota”, piirre jonka hän väitti saaneensa isältään. “Sain tietää”, Klass sanoi, “että arviolta 97, 98 prosenttia ihmisistä, jotka raportoivat UFOja, ovat pohjimmiltaan älykkäitä, rehellisiä ihmisiä, jotka ovat nähneet jotain — yleensä yöllä, pimeydessä — joka ei ole tuttua, jota he eivät voi selittää.” Loput hänen mukaansa olivat huijauksia. Hänen työssään Aviation Week -lehden päätoimittajana Klass löysi itsensä tutkimuksien keskeltä, jotka käsittelivät salaisen tiedon julkaisua. Kuten Wikipediaan on kirjoitettu:

Kymmenen vuoden ajan Klass työskenteli General Electricille ilmailusähkötekniikan insinöörinä. Tyytymättömänä työhönsä hän muutti vuonna 1952 Washington DC:n ja tuli töihin Aviation Weekille, josta myöhemmin tuli Aviation Week & Space Technology.[7] Hän oli Aviation Week & Space Technologyn vanhempi päätoimittaja 30 vuoden ajan. Klass pyrki pysymään eturintamassa ja hän julkaisi “Exclusive Report on Counter Measures”-tekstinsä marraskuun 18. ja 25. päivinä 1957, Aviation Weekin numeroissa. Tämä raportti oli FBI:n tiedoissa “’Salaiseksi’ luokitellun tiedon luvaton paljastus”. Tutkimukset lopetettiin kun ilmavoimat kertoi FBI:lle, että paljastettua tietoa ei saataisi tehtyä julkiseksi syyttämisen tarkoituksiin.

 Kurtz, Paul – [7 sivua, 0.6MB] – Paul Kurtz (joulukuun 21, 1925 – lokakuun 20, 2012) oli nimekäs amerikkalainen tiedeskeptikko ja sekulaari humanisti. Häntä on nimitetty “sekulaarin humanismin isäksi”. Hän oli filosofian emeritusprofessori New Yorkin osavaltioyliopistossa Buffalossa. Hän oli aiemmin opettanut Vassarin, Trinityn ja Unionin collegeissa sekä New School for Social Researchissa. Kurtz perusti kustantamo Prometheus Booksin vuonna 1969. Hän oli myös perustaja ja entinen puheenjohtaja Committee for Skeptical Inquiryssa (CSI, aiemmin Committee for the Scientific Investigation of Claims of the Paranormal, CSICOP), Council for Secular Humanismissa sekä Center for Inquiryssa. Hän oli Free Inquiry -lehden vastaava päätoimittaja, joka on Council for Secular Humanismin julkaisu. Kurtz julkaisi yli 800 artikkelia/arvostelua ja kirjoitti ja toimitti yli 50 kirjaa. Monet hänen kirjoistaan on käännetty yli 60 kielelle.

Dr. Lincoln LaPaz LaPaz, Dr. Lincoln – [  Tiedosto #1 |  Tiedosto #2 ] [  NSA:n vastaus tietopyyntöön ] [  FBI:n julkaisu – toukokuun 19, 2017 ] – Lincoln LaPaz oli amerikkalainen astronomi University of New Mexicossa ja meteoritutkimuksen pioneeri. Ufologiassa LaPazin nimi usein liitetään armeijan UFO-tutkimuksiin 1940-luvun lopulla ja 1950-luvun alussa. Näihin kuuluu mm. Roswellin UFO-tapaus vuonna 1947, New Mexicon vihreät tulipallot, jotka alkoivat vuoden 1948 lopulla ja jatkuivat läpi 1950-luvun, sekä Maata kiertävien satelliittien etsintä vuonna 1954 newmexicolaisen astronomikollegan Clyde Tombaugh’n kanssa. Kuitenkin LaPazin vihreiden tulipallojen tutkimus ilmavoimille on läpikotaisen dokumentoitu ja kiistämätön historiallinen tosiseikka.

(Huom: FBI julkaisi tri. Lincoln LaPazista kertovia lisäsivuja, joissa viitattiin TUHOTTUUN tiedostoon, joka on saattanut sisältää vielä lisää tietoa miehestä — mutta kukaan ei saa tietää mitä niissä tiedoissa luki.)

longjohnnebel Long John Nebel aka John Zimmerman – [8 sivua, 1.9 MB] – Long John Nebel (syntymänimeltään John Zimmerman; kesäkuun 11, 1911 – huhtikuun 10, 1978) oli vaikutusvaltainen New York Cityn talkshow-juontaja. 1950-luvun puolesta välistä hänen kuolemaansa asti vuonna 1978 Nebel oli erittäin suosittu iltaohjelman juontaja, jolla oli miljoonia kuulijoita ja Donald Bainin mukaan “fanaattisen lojaali fanijoukko” hänen ohjelmalleen, joka käsitteli monia epätavallisia ilmiöitä, UFOja ja muita laitapuolen aiheita.

 Mack, Dr. John E. – FBI:n julkaisu #1 – [49 sivua, 12.9MB]
 Mack, Dr. John E.  [4 sivua, 0.8MB] – Etsin ylemmän tiedoston ulkopuolisia tietoja, ja he sanoivat että tri. Mackiin liittyvät mahdolliset tiedot tuhottiin kesäkuun 18. päivänä 2014. LT John Edward Mack (lokakuun 4, 1929 – syyskuun 27, 2004) oli amerikkalainen psykiatri, parapsykologi, kirjailija ja professori Harvardin lääkiksessä. Hän oli saanut Pulitzerin palkinnon elämänkerturina, ja hän oli johtava tutkija ja kirjailija avaruusolentojen sieppauskokemuksista. Hän myös kampanjoi ydinaseiden hävittämisen puolesta.

James E. McDonald McDonald, Dr. James E. – [113 sivua, 64.81 MB] – James Edward McDonald (toukokuun 7, 1920 – kesäkuun 13, 1971) oli amerikkalainen fyysikko. Hänet tunnetaan parhaiten hänen UFO-tutkimuksestaan. McDonald oli vanhempi fyysikko Institute for Atmospheric Physicsissa ja Arizonan yliopiston meteorologian laitoksen professori Tucsonissa. McDonald kampanjoi UFO-tutkimuksen laajentamisen puolesta 1960-luvun puolessavälissä ja sen lopulla, sanoen että UFOt olivat tärkeä ratkaisematon mysteeri, jota ei oltu tutkittu riittävästi tieteessä. Hän oli yksi nimekkäämmistä hahmoista aikanaan, jotka ajoivat ET-hypoteesia uskottavana, mutta ei täysin vedenpitävästi todeksi osoitettuna mallina UFO-ilmiölle. McDonald haastatteli yli 500 UFOn silminnäkijää, sai käsiinsä monia tärkeitä valtion UFO-papereita ja piti tärkeitä esityksiä UFOja koskevista todisteista. Hän todisti kongressin UFO-kuulemisessa vuonna 1968. McDonald piti myös kuuluisan puheen otsikolla “Tiede konkurssissa” American Association for the Advancement of Sciencelle (AAAS). Se oli tiivistelmä senhetkisista UFO-todisteista ja kritiikki vuoden 1969 Condonin raportin UFO-tutkimuksia kohtaan.

Katso myös: Hemogeneous Nucleation of Vapor Condensation, 1962, Dr. James McDonald Reports

Donald L. WestMerchant, Madeline Gwynn – FBI:n julkaisu #1 – [14 sivua, 1.4MB]
Merchant, Madeline Gwynn – FBI:n julkaisu #2 – [14 sivua, 1.1MB]
Merchant, Madeline Gwynn – NARA:n julkaisu  #1 – [16 sivua, 1.1MB] Madeline Gwynne Merchant oli New Mexicon asukas, joka kirjoitti useita kirjeitä UFOista ja hänen teorioistaan useille virastoille. FBI:llä oli hänelle varattuna oma tiedost… ja mikä on kiinnostavaa huomata on, että FBI:n johtajalle osoitettu muistio (kirjoitettu vuonna 1949) sanoo, “Tätä asiaa pitävät huippusalaisena sekä maa- että ilmavoimien tiedusteluviranomaiset.”NICAP

 National Investigations Committee on Aerial Phenomena – [ Tiedosto #1 | Tiedosto #2 | Tiedosto #3 ] National Investigations Committee on Aerial Phenomena (NICAP) perustettiin 1950-luvulla tutkimaan UFO-ilmiöstä tehtyjä raportteja. Vuosien 1957-1969 välillä NICAP ja sen jäsenet toistuvasti kommunikoivat FBI:n kanssa. Tämä julkaisu sisältää tuon kirjeenvaihdon. Silas Newton

 Newton, Silas – [ Tiedosto #1 ] Silas Newton (1887-1972) oli varakas öljymies ja huijari, joka väitti hänen keksintönsä kykenevän havaitsemaan mineraaleja ja öljyä. Häntä on lainattu auktoriteettina Frank Scullyn kirjassa Behind the Flying Saucers, teos jonka on väitetty raportoineen useita UFO-maahansyöksyjä New Mexicon alueella. Vuonna 1950 Newton sanoi, että lentävä lautanen törmäsi hänen mailleen Mojaven autiomaan lähellä. Kuitenkin hän muutti sanomisiaan vuonna 1952, sanoen että hän ei koskaan nähnyt lentävää lautasta vaan ainoastaan kuullut muilta kommentteja. Nämä tiedot kuvataan FBI:n tutkimuksissa koskien Newtonin petollista toimintaa vuosina 1951-1970.

thorntonpaige Page, Dr. Thornton Leigh – [4 sivua, 1.2MB] – Thornton Leigh Page oli amerikkalainen astronomian professori Chicagon yliopistossa ja Wesleyn yliopistossa. Hän tuli tunnetuksi UFO-jupakassa sen jälkeen kun hän oli lyhyesti ollut mukana Robertsonin paneelissa, CIA:n sponsoroimassa tieteentekijöiden komiteassa 14-18. tammikuuta 1953, jossa tutkittiin UFOja koskevaa todistusaineistoa.

FBI:n mukaan tri. Pagea koskevat tiedot oli tuhottu.

Palmer, Raymond – FBI:n julkaisu – [35 sivua, 29.5MB]
Palmer, Raymond – NARA Release (FOIA Case 57555) – [33 sivua, 1.5MB] – Raymond Arthur Palmer (elokuun 1, 1910 – elokuun 15, 1977) oli amerikkalainen toimittaja Amazing Stories -julkaisussa vuodesta 1938 vuoteen 1949, jolloin hän lähti kävelemään Ziff-Davis -kustantamolta julkaistakseen ja toimittaakseen Fate Magazinea, ja lopulta monia muita lehtiä ja kirjoja hänen omien kustantamojensa kautta, mm. Amherst Press ja Palmer Publications. Lehtien kuten Mystic, Search, ja ‘Flying Saucers” lisäksi hän julkaisi useita spiritualistisia kirjoja, mm. Oahspe: A New Bible, sekä useita kirjoja liittyen lentäviin lautasiin, mm. “The Coming of the Saucers”, kirjoitettu yhdessä Kenneth Arnoldin kanssa. Palmer oli myös scifin ja fantasian nimekäs kirjoittaja, joista monet tekstit julkaistiin pseudonyymien alla. (Huom: olen pyytänyt tietoja kansallisarkistoista, ja postaan ne mikäli ne julkaistaan.)Project Blue Book

 Project Blue Book – [ Tiedosto #1 ] – Project Blue Book oli alunperin ilmavoimien nimitys projektille, joka tutki UFO-raportteja vuosina 1947-1969. Vuonna 1989 organisaatio, joka kutsui itseään “Uudeksi Project Blue Bookiksi” otti yhteyttä FBI:hin. Tämä tiedosto koostuu tämän organisaation kanssa käydystä kirjeenvaihdosta. Roswell

 Roswell – On heinäkuun 8:na 1947, FBI:n Dallasin kenttätoimisto lähetti sähkeen koskien “lentävää levyä” joka muistutti korkealla lentävää säähavaintopalloa lähellä Roswellia, New Mexicossa.Spontaneous Human Combustion

 Spontaani itsesytyntä – [ 114 sivua, 66.3MB ] Spontaani itsesytyntä on termi, joka kattaa raportoituja tapauksia joissa elävä (tai juuri kuollut) ihmiskeho on syttynyt tuleen itsekseen ilman ulkoista syttymisen syytä. Raportoitujen tapauksien lisäksi ilmiö on kuvattu kirjallisuudessa, ja molemmilla tyypeillä on havaittu yhteisiä piirteitä.tiffany thayer

 Thayer, Tiffany Ellsworth – [166 sivua, 152.5MB] – Tiffany Ellsworth Thayer (maaliskuun 1, 1902 – elokuun 23, 1959) oli amerikkalainen kirjailija ja Fortean Societyn perustaja.

FBI Tiedostos FBI:n UFO-dokumenttikokoelma [1,600 sivua] – [ Osa 01 | Osa 02 | Osa 03 | Osa 04 | Osa 05 |Osa 06 | Osa 07 | Osa 08 | Osa 09 | Osa 10 | Osa 11 | Osa 12 | Osa 13 | Osa 14 | Osa 15 | Osa 16 ] – Tunnistamattomat lentävät esineet (UFOt) näyttäytyivät vuonna 1947 sarjana havaintoja ympäri Amerikkaa. Vaikka juuri muodostetut ilmavoimat olivat pääasiallinen näiden havaintojen tutkija, FBI sai monia raportteja ja työskenteli ajoittain ilmavoimien kanssa tämän aiheen parissa. Tämä julkaisu kuvaa FBI:n roolia tutkimuksissa vuosien 1947-1954 välisenä aikana raportoitujen havaintojen parissa.

 Williamson, George Hunt – [706 sivua, 60MB] – George Hunt Williamson (joulukuun 9, 1926 – tammikuu 1986), alias Michael d’Obrenovic alias Brother Philip, oli amerikkalainen kontaktihenkilö, kanavoitsija ja metafysiikasta kirjoittanut, joka tuli kuuluisaksi 1950-luvulla.

 

Artikkelin julkaissut The Black Vault

Mystisiä portaaleja aukeaa Meksikon ja Euroopan ylle

Syyskuun 1. päivänä 2020 meteorologit havaitsivat jättiläismäisen donitsin muotoisen anomalian Meksikon yllä säätutkissa. He julkaisivat tästä jutun Windy.comiin, eurooppalaisen sääennustepalveluja tarjoavan yrityksen sivuille.

Päämeteorologi Wilmingtonissa, Pohjois-Carolinassa kirjoitti Twitter-tililleen: En ole koskaan nähnyt mitään tuollaista. Kuten huomaatte, donitsein keskusta ei ole tutkapaikka. Se näyttää liian uskaliaalta roost ringiksi. Pakko olla rehellinen: en tiedä! Näettekö te saman kuvion huomenna samaan aikaan?

Ei ole ensimmäinen kerta kun näitä donitsin muotoisia anomalioita ilmaantuu säätutkiin. Elokuun 6. ja 7. päivinä 2020 säätutkat havaitsivat Euriioassa samanlaisen donitsianomalian.

Jotain omituista näkyy tutkassa. Siinä on valkoisten nuolien muotoisia pilviä, joita näkyy Saksan yllä, ne liikkuvat Belgiaan ja Alankomaihin. Sitten pian tulee samankaltaisia pilvimuotoja lisää, joiden jälkeen selvä ympyrä ilmaantuu näkyville, mikä viittaa siihen että kyseessä voisi olla säänmuokkausteknologia.

Vaikka jotkut spekuloivat, että Meksikon Guanajuaton ja Alankomaiden donitsianomaliat voisivat olla jättiläismäisiä UFOjen tai pyörteiden/portaalien merkkejä, toiset sanovat että nämä mystiset ympyrät ovat säämuokkauksen tulosta, jota European Organization for Nuclear Research (CERN) tai High Frequency Active Auroral Research Program (HAARP) ovat tehneet.

Vaikka samanlaisia mystisiä tutka-anomalioita onkin havaittu ympäri maailman viime vuosina, tietoomme ei ole koskaan tullut että ilmiölle olisi löydetty selitystä.

  Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

FBI:n oikeat Salaiset Kansiot

Nämä tiedot on FBI hankkinut ja julkaissut, kaikki liittyvät paranormaaleihin ilmiöihin.

Monet tiedostoista on pilkottu osiin latauksen helpottamiseksi. Lista on englanniksi aakkosjärjestyksessä, suomennos ei noudata järjestystä.

Dokumenttiarkisto

 Adamski, George – [286 sivua, 193.5MB] – George Adamski (17 huhtikuuta 1891 – 23 huhtikuuta 1965) oli puolalaisamerikkalainen, joka tuli erittäin kuuluisaksi UFO-piireissä sen jälkeen, kun hän väitti valokuvanneensa aluksia muilta planeetoilta, tavanneensa ystävällisiä pohjoismaisia avaruusolentoja ja väitettyään käyneensä heidän aluksellaan Kuussa ja muilla planeetoilla. Hän oli ensimmäinen, ja tunnetuin, niinkutsutuista kontaktihenkilöistä 1950-luvulla. Adamski nimitti itseään ”filosofiksi, opettajaksi, opiskelijaksi ja lautasten tutkijaksi”, vaikka useimmat tutkimukset ovat todenneetkin hänen väitteensä kusetukseksi ja että Adamski itse oli ammattihuijari. Adamski kirjoitti kolme kirjaa, joissa hän kuvasi tapaamisiaan pohjoismaisten avaruusolentojen kanssa sekä hänen matkojaan heidän aluksillaan: The Flying Saucers Have Landed (kirjoitettu yhdessä Desmond Leslien kanssa) vuonna 1953, Inside the Space Ships vuonna 1955 sekä Flying Saucers Farewell vuonna 1961. Ensimmäiset kaksi kirjaa olivat myyntimenestyksiä; vuoteen 1960 mennessä ne olivat myyneet yhteensä 200,000 kappaletta.

 Aho, Wayne – [114 sivua, 80MB] – Wayne Sulo Aho (24 elokuuta 1916 – 16 tammikuuta 2006) oli amerikkalainen kontaktihenkilön, joka väitti olleensa kontaktissa avaruusolentojen kanssa. Hän oli yksi salamyhkäisemmistä 1950-luvun kontaktihenkilöistä, joita ilmaantui George Adamskin jälkeen. Aho ja vuoden 1957 kontaktihenkilö Reinhold O. Schmidt luennoivat yhdessä Kaliforniassa, ja heidän kahdestaan pitämänsä luennot jatkuivat kunnes Schmidt pidätettiin ja tuomittiin autovarkaudesta. Ahon esitykset yleensä painottivat hänen asepalvelustaan toisessa maailmansodassa. Hän käytti varsin vähän aikaa “henkisiin paljastuksiin” joita hän oli saanut Avaruusveljiltään, joko suoraan tai epäsuorasti henkisen meedion avulla. Aho myös viittasi itseensä nimellä “Majuri W. S. Aho”, mikä sekoitti hänet kovasti Majuri Donald E. Keyhoeen, UFO-tutkijaan ja kirjailijaan jonka mielestä UFOt olivat todellisia, mutta joka piti kontaktihenkilöitä vähäarvoisina. Aho pian joutui toisen Adamskin seuraajan pauloihin. Otis T. Carr. Carr väitti rakentaneensa täysikokoisen lentävän lautasen, joka toimi autenttisin adamskilaisin tai teslalaisin “magnetismin” periaattein. Pian sopiva määrä rahaa oli kerätty hyväuskoisilta iäkkäämmiltä Ahon ja Carrin luentojen kuuntelijoilta, ja he ilmoittivat Carrin lautasesta, jota Carr ja Aho ohjastaisivat. Se nousisi maasta tuhansien silminnäkijöiden läsnäollessa ja lentäisi Kuuhun ja palaisi sieltä takaisin kiistämättömän näytön kanssa Kuussa käynnistä. Rikossyytteet Ahoa ja Carria vastaan johtivat julkiseen nöyryytykseen. Aho tuomittiin olevan kuitenkin syytön puijari.

 Angelucci, Orfeo – [2 sivua, 1MB] – Arkistot tuhottu vuonna 2009 – Orfeo Matthew Angelucci (Orville Angelucci) (kesäkuun 25, 1912 – heinäkuun 24, 1993) oli eräs epätavallisimmista 1950-luvun puolenvälin niinkutsutuista “kontaktihenkilöistä”, jotka väittivät olleensa yhteydessä avaruusolentoihin. Kesästä 1952 lähtien, Angelucci kertoo kirjassaan The Secret of the Saucers (1955), hän alkoi kohdata lentäviä lautasia ja niiden ystävällisiä ihmiseltä näyttäviä pilotteja hänen automatkoillaan kotiin lentokonetehtaalta. Nämä yli-inhimilliset avaruusihmiset olivat erittäin kauniita, usein läpinäkyviä ja erittäin henkisiä. Lopulta Angelucci vietiin miehittämättömällä lautasella Maapallon kiertoradalle, jossa hän näki jättiläismäisen “emoaluksen” leijailevan hytin ikkunan ohi. Hän kuvasi myös kokeneensa “puuttuvan ajan” pätkän ja lopulta muistaneensa eläneen viikon averran “avaruusveljen” kehossa Neptunuksella, kehittyneemmässä yhteiskunnassa “suurimmalla asteroidilla” tuhoutuneen planeetan jäänteiden ympärillä, kun hänen tavallinen kehonsa vaelteli ympäriinsä lentokonetehtaalla sumussa. Myöhemmässä kirjassaan The Son of the Sun, Angelucci kertoi kuvauksen jonka hän väitti saaneensa kuulla lääketieteen tohtorilta, joka kutsui itseään nimellä Adam, jonka kokemukset olivat samankaltaisia kuin hänellä. Hän myös julkaisi useita pamfletteja avaruusveljien teemoista, kuten “Million Year Prophecy” (1959), “Concrete Evidence” (1959) ja “Again We Exist” (1960).

Animal Mutilations Karjan ja eläinten silpomiset – FBI:n julkaisu #1 – [131 sivua, 9MB] – Tämä on kokoelma alkuperäistä FBI:n todistusaineistoa eläinten ja karjan silpomisista. 1970-luvun puolivälissä raportit hajallaan esiintyvistä eläinten silpomisista lännen ja keskilännen valtioissa huolestuttivat monia. FBI:a pyydettiin tutkimaan, mutta se ei kyennyt tekemään niin johtuen toimivaltuuksien puutteista (paitsi kun sellaiset silpomiset tapahtuivat intiaanien mailla). Nämä tiedot koostuvat pääosin lehtileikkeistä ja kirjeenvaihdosta koskien ongelmaa vuosina 1974-1978.

 Karjan & eläinten silpomiset – FBI:n julkaisu #2 – [10 sivua, 3.8MB] – Alkuvuodesta 2018 pyysin lisätietoja koskien eläinten & karjan silpomisia, joita ei oltu julkaistu vielä, ja lopulta postasin FBI:n ”Vault”-sivuille. Perustuen saamaani vastaukseen pyysin kaikkia lisädokumentteja. Elokuun 8. päivänä 2018 FBI lähetti minulle kirjeen sanoen että nyt minulla on kaikki, eikä enempää ole olemassa.

 Ballard, Edna – [769 sivua, 50MB] – Edna Anne Wheeler Ballard, tunnetaan myös nimellä Lotus Ray King (kesäkuun 25, 1886 – helmikuun 10, 1971), oli amerikkalainen okkultisti, joka perusti Saint Germain Foundationin ja toimi MINÄ OLEN -liikkeen johdossa hänen aviomiehensä Guy Ballardin kanssa. Vuonna 1944 Ballard ja hänen poikansa Donald Ballard, saivat syytteet postihuijauksesta ja heidän oikeusjuttunsa lopulta tuomittaisiin korkeimmassa oikeudessa tapauksena United States v. Ballard. Ballardin työtä MINÄ OLEN -liikkeessä pidetään edeltäjänä nykyiselle new age -liikkeelle.

 Ballard, Guy – [768 sivua, 400MB] – Guy Warren Ballard (heinäkuun 28, 1878 – joulukuun 29, 1939) oli amerikkalainen kaivosinsinööri, josta tuli hänen vaimonsa Edna Anne Wheeler Ballardin kanssa “I AM”-toiminnan perustajia. Ballard syntyi Newtonissa, Kansasissa ja meni naimisiin vaimonsa kanssa Chicagossa 1916. Ballard palveli armeijassa 1. maailmansodassa, ja sen jälkeen hänestä tuli kaivosinsinööri. Sekä Edna että Guy opiskelivat teosofiaa ja okkultismia laajalti.

The Borderland Sciences Research Associates aka Borderland Sciences Research Foundation – [35 sivua, 22.3MB] – Verkkosivujensa mukaan, jotka ovat edelleen pystyssä: “Borderland Sciences Research Foundation on kalifornialainen voittoa tavoittelematon (C0254263) tutkimus- ja koulutusorganisaatio, jonka vuonna 1951 on perustanut Meade Layne tutkimaan parapsykologiaa ja tietoisuuden laajentamista. Se on sittemmin laajentanut toimintaansa niin laajalle kuin mitä ihmiset kykenevät havaitsemaan (ja mahdollisesti siitäkin laajemmalle).”

Sylvia Browne Browne. Sylvia – [ 52 sivua, 32MB ] Tämä FBI-tiedosto sisältää meedio Brownea käsittelevää materiaalia koskien pankkipetosta. Brown oli väärentänyt kirjanpitoa saadakseen yli $1,000,000 eri lainoina, ja FBI:n mukaan hän eli “tuhlaavaisesti”.

Boyd Bushman Bushman, Boyd – (FOIA-vastauskirje) [ 37 sivua, 19.9MB ]
 Bushman, Boyd FBI:n julkaisu #2 [14 sivua, 2.2MB ]

Vuonna 2014 julkaistiin video Boyd Bushmanista, eläköityneestä Lockheed Martinin vanhemmasta tiedemiehestä, sekä väitetty valokuva hänestä avaruusolentojen kanssa. Videon kuvauksessa luki, “Hieman ennen kuolemaansa elokuun 7. päivänä 2014, Boyd Bushmania kuvattiin puhumassa hänen henkilökohtaisista kokemuksistaan koskien Area 51:a, UFOja, avaruusolentoja ja antigravitaatiota. Boyd oli eläköitynyt vanhempi Lockheedin tiedemies. Hänen uransa oli yli 40 vuoden mittainen, hänellä oli monia patentteja ja hän oli töissä mm. Hughes Aircraftilla, General Dynamicsilla, Texas Instrumentsilla, ja Lockheed Martinilla.”

Vaikka video on erittäin kiistetty, ja “alien” näyttää olevan Walmartista ostettava kulissi, Bushmanista löytyi tietoja FBI:ltä.

Edward Condon  Condon, Edward Uhler [ Tiedosto #1 (312MB) | Tiedosto #2 (0.1MB) | Tiedosto #3 (0.1MB) | Tiedosto #4 (177MB) ]- [ 1,777 sivua ] – Edward Uhler Condon (maaliskuun 2, 1902 – maaliskuun 26, 1974) oli tunnettu amerikkalainen ydinfyysikko, kvanttimekaniikan pioneeri ja tutka- ja ydinaseohjelmien tiedemies toisessa maailmansodassa osana Manhattan Projectia. Franck–Condon -periaate ja Slater–Condon -säännöt on nimetty hänen mukaansa. Condon tuli tunnetuksi vuonna 1968 Condonin raportin pääasiallisena kirjoittajana, joka oli Yhdysvaltain ilmavoimien virallinen kanta UFOihin. Kuussa oleva kraateri on nimetty hänen mukaansa. Huom:  FBI sanoi että Condoniin liittyviä merkintöjä VOI olla enemmän. 

 Cooper, Milton William “Bill” FBI:n julkaisu #1  [333 sivua, 164MB]
 Cooper, Milton William “Bill” FBI:n julkaisu #2  [21 sivua, 13.4MB]
 Cooper, Milton William “Bill” Night Vision Goggle Investigation  [101 sivua, 13.4MB] Milton William “Bill” Cooper (toukokuun 6, 1943 – marraskuun 6, 2001) oli amerikkalainen salaliittoteoreetikko, radiojuontaja ja kirjailija joka tunnetaan parhaiten vuoden 1991 kirjastaan Behold a Pale Horse, jossa hän varoitti useasta globaalista salaliitosta, joista jotkut liittyivät avaruusolentoihin. Cooper kuvasi myös HIV/AIDSin ihmisten luomaksi sairaudeksi, joka oli kohdistettu mustia, latinoja ja homoseksuaaleja vastaan, ja että lääke sairauteen oli tehty ennen kuin se oltiin vapautettu ihmisten keskuuteen. Hänet tunnetaan “miliisi-teoreetikkona”. Kun Cooper etääntyi ufologian yhteisöstä ja suuntasi mielenkiintonsa kohti aseistettuja joukkoja ja valtion vastaista alakulttuuria 1990-luvun lopulla, hän vakuuttui siitä että presidentti Bill Clinton ja verovirasto olivat ottaneet hänet henkilökohtaisesti kohteekseen. Heinäkuussa 1998 häntä syytettiin veropetoksesta; pidätysmääräys annettiin hänestä, mutta Cooper karisti kannoiltaan useat aikeet panna se toteen. Vuonna 2000 liittovaltion sheriffi nimesi hänet “karkulaiseksi”. Marraskuun 5. päivänä 2001 Apachen piirikunnan sheriffin apulaiset yrittivät pidättää Cooperin hänen Arizonan Eagarissa olevassa kodissaan törkeästä pahoinpitelystä tappavalla aseella ja paikallisten asukkaiden kanssa olleiden kiistojen aiheuttamasta vaarasta. Tulitaistelun aikana yksi apulaisista ampui Cooperia päähän, Cooper sai kuolettavan osuman. Liittovaltion viranomaiset raportoivat, että Cooper oli käyttänyt vuosia vältellen vuonna 1998 annettua pidätysmääräystä ja liittovaltion sheriffin edustajan mukaan hän vannoi, että “häntä ei vietäisi elävänä”.

 Edwards, Frank – FBI:n julkaisu #1 –  [21 sivua, 4MB]
 Edwards, Frank – NARA:n julkaisu #1 –  [21 sivua, 23.7MB] – Surullista kyllä, sähköiset tiedostot, jotka NARA lähetti minulle ovat varsin huonoresoluutioisia, mikä voi aiheuttaa vaikeuksia niiden lukemisessa. Yrityän saada luettavampia kopioita… mutta sitä ennen nämä ovat ainoita saatavilla olevia.

Frank Allyn Edwards (elokuun 4, 1908 – heinäkuun 23, 1967) oli amerikkalainen kirjailija ja kuuluttaja, ja eräs radion pioneereista. Hän piti radio-ohjelmaa koko USA:ssa 1940- ja 1950-luvuilla. Myöhemmin elämässään hän tuli tunnetummaksi sarjasta kuuluisia UFOja ja muita paranormaaleja ilmiöitä käsitteleviä kirjoja.ESP

 ESP eli Extra-Sensory Perception – [40 sivua, 10MB] – ESP:tä pidetään informaation havaitsemisena tapahtumista, joita voidaan havaita viiden aistin ulkopuolisesti tai päätellä aiemmista kokemuksista tai tiedosta. Tämä julkaisu viittaa ESP:hen, joka löytyy FBI-tiedoista vuosilta 1957-1960. Useat dokumentit puhuvat William Foosista, ESP:n kannattajasta. Muut liittyvät väitteisiin siitä että ESP voisi olla hyödyllinen vakoilussa. FBI ei löytänyt yhteyttä tukemaan hänen muita väitteitään eikä hän lähtenyt ajamaan näissä viitteissä esitettyjä asioita eteenpäin.

 Finders Cult – [373 sivua, 196.0MB] – Omituinen ja harvoin kuultu kultti, jonka väitetään käsitelleen valkoisten orjaksi myyntiä, lasten seksuaalista hyväksikäyttöä ja satanistisia riittejä. Se on myös päätynyt useisiin “Pizzagate”-salaliittoteorioihin. Paljoakaan ei tiedetä, mutta paljon on materiaalia “kultista”.forteansociety

 Fortean Society – [169 sivua, 152.5MB] –Fortean Society perustettiin USA:ssa vuonna 1931 Charles Hoy Fortin newyorkilaisasunnossa edistämään amerikkalaiskirjailija Charles Fortin ideoita. Fortean Society pääosin toimi New York Cityssa. Sen ensimmäinen puheenjohtaja oli Theodore Dreiser, Charles Fortin vanha ystävä, joka auttoi tätä saamaan työnsä julkaistua. Perustajajäseniin kuuluu mm. Thayer (katso tiedosto alla), Booth Tarkington, Ben Hecht, Alexander Woollcott (ja monet muut New Yorkin kirjallisuuspiirien henkilöt kuten Dorothy Parker), sekä baltimorelainen kirjailija H. L. Mencken. Muihin jäseniin kuuluu mm. Vincent Gaddis, Ivan T. Sanderson, A. Merritt, Frank Lloyd Wright ja Buckminster Fuller. Fortean Societyn jäsenlehden “Doubt” ensimmäiset 6 numeroa toimitti aina eri jäsen, alkaen Theodore Dreiserista. Tiffany Thayer ryhtyi tämän jälkeen päätoimittajaksi. Thayer alkoi käyttää äärimmäistä kontrollia yhdistyksessä, täyttäen jäsenlehden hänen itsensä kirjoittamilla artikkeleilla ja erottaen koko San Fransiscon paikallisyhdistyksen, joka oli kuuleman mukaan kaikkein aktiivisin, yhdistyksen tulevaisuuden suuntaa koskevien riitojen takia, ja kieltäen heitä käyttämästä nimeä Fortean. Toisen maailmansodan aikaan Thayer käytti kaikki “Doubt”in numerot ajamaan omaa politiikkaansa. Erityisesti hän usein ilmaisi olevansa siviilipuolustusta vastaan, pitkästi rohkaisten muita johtajia kääntymään ilmasireenejä vastaan. Charles Fortin henkeä vastaan hän sekä sivuutti lentävät lautaset höpöhöpönä että myös atomipommin huijauksena.

 Friedman, Stanton – FBI:n julkaisu #1 – [63 sivua, 34.3MB]
 Friedman, Stanton – FBI:n julkaisu #2 – [9 sivua, 1MB] – Stanton Terry Friedman (heinäkuun 29, 1934 – toukokuun 13, 2019) oli ydinfyysikko ja ammattiufologi, joka asui Frederictonissa, New Brunswickissa, Kanadassa. Hän oli  Roswellin tapauksen siviilitutkija. Hän työskenteli useille suuryrityksille T&K-projekteissa. 

 Friend, Robert – [4 sivua, 2.5MB] – Everstiluutnantti Robert Jones Friend (1920–2019) oli tuskegeelainen ilmasotamies toisessa maailmansodassa, joka veti ilmavoimien Project Blue Bookia vuosina 1958-1963. Hän palveli myös Korean sodassa ja Vietnamin sodassa. Hänen sotilasuransa kesti 28 vuotta. Kaikki Friendia käsittelevät tiedostot on joko kadonneet tai tuhottu.

 

Artikkelin julkaissut The Black Vault

Jeesus-hahmo löytyi puuta leikatessa Brasiliassa

Havaintopäivämäärä: heinäkuu 2020
Havaintopaikka: Brasilia

Jeesus paransi sairaat kosketuksella, rauhoitti hyökkääjät armollaan seisomalla heidän edessään, teki monia ihmetekoja ja nousi kuolleista. Hän oli avaruusolento, joka tuli Maahan antamaan ihmiskunnalle moraalin ja etiikan jota noudattaa. Tässä puussa, jota henkilö Brasiliassa leikkasi, leikkaaja huomasi epätavallisen kuvion, joka näytti aivan Jeesukselta kaavussaan. Pitkä tukka, pitkä hulmuava kaapu ja kädet ulotettuina näyttävät häneltä. Kaiken huipuksi puun vuosirenkaat osuvat hänen päänsä kohdalle kuin valokehä. Tämä näyttää siltä kuin avaruusolennot yrittäisivät lähettää viestin puunleikkaajille… viestin siitä että he tuhoavat sademetsää. Ja että puiden tuhoaminen on sama kuin tuhoaisi Jeesuksen. Voimakas viesti, mutta ovatko ihmiset valmiita sellaiseen?

Scott C. Waring

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily