Kirjassa sukelletaan UFO-genren usein kyseenalaisiin tarinoihin, ja siinä käsitellään erityisesti New Mexicon Dulcessa sijaitsevan väitetyn maanalaisen avaruusolentotukikohdan olosuhteita. Adam jäljittää tarinat niiden alkulähteille ja kertoo näkemyksiään henkilökohtaisesta vuorovaikutuksestaan niiden henkilöiden kanssa, jotka elävät ja veistelevät näitä tarinoita.
Pyysin Adamia vastaamaan muutamaan kysymykseen blogikirjoitusta varten. Kysymyksiäni seuraa hänen vastauksensa alla. Hän toimitti myös oheiset kuvat.
Mikä sai sinut kirjoittamaan kirjan Saucers, Spooks and Kooks, ja mikä siinä sinulle itsellesi oli kaikkein tärkeintä?
Projekti kehittyi ajan myötä, ja se alkoi yli kymmenen vuotta sitten kirjoittamastani artikkelista ”My Breakfast with Tal”, jossa kerroin yksityiskohtaisesti, miten mursin leivän itse Tal Levesquen kanssa. Hän on arvoituksellinen ja hieman hämärä hahmo, ja hän oli avainasemassa Dulcen tukikohdan tarinan/myytin edistämisessä 1980-luvun lopulla.
Asioiden edetessä aloin syventyä Dulcen tukikohtaan liittyviin moniin väitteisiin, joista monet Tal ja kourallinen muita olivat näennäisesti kylväneet, ja joissakin tapauksissa, kuten näytti, luoneet ne täysin tyhjästä. Ajan myötä projektista kehittyi pidempi artikkeli, jonka työnimi oli ”Deconstructing Dulce”. Aloitin koko Dulcen tukikohdan tarinan purkamisen, pohjimmiltaan kaikkien osatekijöiden purkamisen, yrittäen erottaa faktat fiktiosta ja purkaa Dulceen liittyvien monien näennäisesti valheellisten tarinoiden mutkia. Monet ufologian piirissä ovat valitettavasti ottaneet nuo tarinat evankeliumina seuraavien vuosien aikana. Niinpä artikkeli kasvoi niin, että siitä tuli lopulta kirjan mittainen, jotta se voisi kattaa kaikki tarinan näkökohdat ja ne monet ufologian ja tiedusteluyhteisön toimijat, jotka olivat auttaneet Dulcen tukikohdan tarinan muodostamisessa.
Yksi Dulcen tukikohdan tarinan keskeisistä väitteistä koski reptiliaanien ja Yhdysvaltain hallituksen välistä salaista sopimusta, jossa ET-teknologiaa vaihdettiin vastineeksi koehenkilöistä, joita käytettiin avaruusolentojen ja ihmisten hybridien jalostusohjelmassa. Pitkään on liikkunut huhuja, joiden mukaan myös karjan silpominen liittyi jotenkin näihin kokeisiin, joiden perimmäisenä tavoitteena oli väitetysti luoda ihmis-alienhybridejä kuolevan avaruusolentojen rodun säilyttämiseksi ja elvyttämiseksi.
Tarinan mukaan sankarillinen turvallisuusupseeri Thomas Castello johti kapinaa Dulcen tukikohdan avaruusolentopahiksia vastaan, ja lopputuloksena oli ammuskelu, jossa kuoli kuusikymmentäkuusi Dulcen tukikohdan työntekijää. Castellolla oli käytössään ”salama-ase”, jonka avulla hän pystyi tappamaan muutaman näistä ilkeistä muukalaisista ja häipymään Dulcesta, minkä jälkeen hänestä tuli pakeneva ilmiantaja. Tämä legendaarinen taistelu, joka oli kuin suoraan scifi B-elokuvan käsikirjoituksesta, tuli tunnetuksi nimellä ”Dulcen sota”.
Kirjassa Saucers, Spooks and Kooks selvittelet usean urbaanin myytin kaltaisen uskomuksen alkuperää liittyen Paul Bennewitziin ja Myrna Hanseniin ja heidän kohtalokkaisiin kohtaamisiin 80-luvulla. Miten paljon julkisesti hyväksytyistä avaruusolentoihin liittyvistä väitteistä sanoisit liittyvän suoraan Hanseniin sekä siihen vaikutukseen, joka hänellä oli Bennewitziin?
Myrna Hansen oli yksi ensimmäisistä niinsanotuista avaruusolentojen sieppaamista, paljon ennen kuin termi tuli muotiin. Hänen kohtaamisensa, tai miksi sitä haluaakin kutsua, tapahtui toukokuun alussa vuonna 1980, kun hän ja hänen poikansa Shawn, ajaessaan Eagle Nestissä, New Mexicossa, väitetysti näkivät, kuinka lehmä imettiin säteen avulla avaruusalukseen. Pian sen jälkeen heidätkin imettiin alukseen, jossa tapahtui kaikenlaista hulluutta, ensin avaruusolennot leikkelivät avutonta lehmää heidän kauhistuneiden silmiensä edessä, ja sitten Hansen joutui transsiin ja hänelle tehtiin jonkinlainen lääketieteellinen toimenpide.
Kohtaamisen jälkeen kauhuissaan oleva Hansen otti yhteyttä Cimarronin kaupungissa sijaitsevaan osavaltion poliisin toimistoon ja kertoi hullusta kohtaamisestaan veitsellä heiluvien lehmiä silpovien avaruusolentojen kanssa, ja Cimarronin toimistosta hänet ohjattiin New Mexicon osavaltion poliisille Gabe Valdezille. Hän työskenteli Dulcessa, ja hän oli jo saanut maineen, että hän oli oikea kaveri, kun oli kyse silvotuista lehmistä ja selittämättömistä valoista taivaalla. Valdez oli se, joka yhdisti Hansenin Paul Bennewitziin, ilmailutekniikkaan erikoistuneeseen yksityiseen valtion urakoitsijaan, joka oli muun muassa APRO:n jäsen. Bennewitzin APRO-yhteyksien kautta hän sai käyttöönsä Leo Sprinklen, Wyomingin yliopiston professorin, joka oli tutkinut UFO-tapauksia hypnoottisen regression avulla yli kymmenen vuoden ajan. Sprinkle suoritti useita hypnoottisia regressioita Hansenin kanssa Bennewitzin kotona ja erityisesti Bennewitzin Lincoln-auton sisällä, jonka ikkunat hän oli peittänyt alumiinifoliolla häiritäkseen avaruusolentojen säteilyä, jonka hän uskoi yrittävän häiritä Sprinklen hypnoottista regressiota Hansenin kanssa.
Kummallista kyllä, Sprinkle suoritti hypnoottisia regressioita vuonna 1973 toisen Judy Doraty -nimisen naisen kanssa, joka kertoi samanlaisen tarinan kuin Hansenin tarina avaruusolennoista ja avaruusalukseen imettävästä silvottavasta karjasta, joten se, kuinka paljon tässä oli ristipölytystä tai kontaminaatiota (eli tutkijat/regressiohoitajat johdattelivat väitettyjä todistajia tiettyyn johtopäätökseen), on edelleen avoin kysymys. On syytä huomata, että Bennewitz oli UFOihin kohdistuneen kiinnostuksensa lisäksi myös pysyvästi kiinnostunut karjansilpomisilmiöstä, joten nämä kaksi — UFOt ja karjan silpominen, voidaan olettaa — kietoutuivat yhteen hänen mielessään, ja tämä maailmankuva vuoti niihin, joiden kanssa hän oli tekemisissä.
Hansenin regressiot sisälsivät vakiomuotoisten avaruusolentojen sieppauskielikuvien kokoelman, kuten sen, että uhri imetään alukseen Star Trek -tyylisen vetosäteen avulla, minkä jälkeen hänet asetetaan transsiin ja hänelle tehdään lääketieteellisiä toimenpiteitä, jotka liittyvät lisääntymiseen ja avaruusolennon ja ihmisen hybridien luomiseen koeputkessa. Hansenille väitettiin, että häneen oli istutettu seurantalaite, niin sanottu ”avaruusolentojen implantti”, kuten ne tunnettiin tarinoissa, eikä hän muistanut ”kadonnutta aikaa”.
Kun Sprinkle/Hansenin regressiot etenivät yhä syvemmälle hänen piinattujen aivojensa syvyyksiin, paljastui, tai hän muisti tai sekoitti muistoja (valitse itse), että hänet oli kuljetettu salaiseen maanalaiseen laitokseen. Lääketieteellisen tutkimuksen aikana hänen kallonpohjaansa oli väitetysti istutettu metallinen esine, jonka avulla avaruusolennot voisivat ilmeisesti myöhemmin jäljittää hänet ja lähettää hänelle pahansuopia viestejä, minkä vuoksi Bennewitz näki vaivaa rakentaakseen foliohupun, jonka hän asetti autonsa ikkunoiden päälle hypnoottisten regressiosessioiden ajaksi.
Jossain vaiheessa maanalaisen tukikohdan seikkailua Hansen muisteli paenneensa vangitsijoidensa kynsistä ja törmänneensä useisiin nestemäisiin sammioihin, jotka sisälsivät ihmisten ja eläinten ruumiinosien jäänteitä. Bennewitz päätteli jotenkin, että tämä maanalainen laitos, jossa Hansen näki kaiken tämän, sijaitsi lähellä Dulcea. Kaikki nämä tarinan osatekijät liitettiin lopulta osaksi UFO-lorea, kuten me sen nyt tunnemme. Sikäli kuin olen saanut selville, termi ”harmaat” avaruusolennot oli toinen kielikuva, joka tuli suoraan Bennewitzin tapauksesta.
Kuten selitit kirjassa, Bennewitzin tapaukseen liittyi Richard Doty ja William Moore. Arvostin erityisesti epäluotettavien Majestic 12 -asiakirjojen läpikäyntiäsi sekä niiden suhdetta Mooreen ja hänen seuralaiseen Jaime Shanderaan. Mikä sinun mielestäsi on ihmisille tärkeintä ymmärtää tässä tapahtumaketjussa?
Yksi kriittinen tekijä, joka on tärkeää ottaa huomioon, kun yritetään selvittää MJ-12 -papereiden alkuperää, oli se, että vuonna 1981, kolme vuotta ennen MJ-12 -papereiden ilmaantumista, Bill Moore työskenteli kirjaprojektin parissa yhdessä Bob Prattin kanssa, joka oli National Enquirerin toimittaja ja joka kirjoitteli lehteen lentävistä lautasista. Tämä kirjaprojekti, jonka alkuperäinen nimi oli MAJIK-12, oli fiktiivinen kertomus, joka perustui oletettavasti todellisiin UFOihin liittyviin tietoihin, jotka heille välitti kukas muukaan kuin AFOSI:n erikoisagentti Richard Doty, jolle Moore antoi kirjan luonnosversiossa nimen ”Ronald L. Davis”. MAJIK-12 tai vaihtoehtoisesti MJ-12 oli lyhenne Majestic 12:sta, joka, kuten useimmat lukijasi luultavasti tietävät, oli oletettavasti supersalainen hallituksen ryhmä, joka tutki UFO-havaintoja ja tutki pudonneita lentäviä lautasia ja avaruusolentoja, kuolleita ja eläviä.
Vaikka Mooren/Prattin kirjaprojekti jäi lopulta sivuraiteelle, ehdotettu nimi MAJIK-12 viittasi siihen, että Bill Moore oli tietoinen jostain nimeltä MAJIK-12 tai Majestic-12 ainakin kolme vuotta ennen kuin hänen tutkimuskumppaninsa Jaime Shanderan ovelle saapui salaperäinen kirjekuori, joka lähetettiin nimettömänä ilman palautusosoitetta ja jossa oli postileima New Mexicon Albuquerquesta. Tämä postileima vaikutti joidenkin mielestä valtavalta vihjeeltä siitä, että Richard Doty oli tämän tempauksen takana, sillä tuona aikana Doty oli sijoitettuna Kirtlandin ilmatukikohtaan Albuquerquessa. Kirjekuori sisälsi 35 mm:n filmirullan, joka kehitettynä paljasti kuvia siitä, mikä tunnettiin nimellä MJ-12 -paperit.
Ennen MJ-12 -papereiden ilmestymistä Moore ja toinen tutkimuskumppani Stan Friedman spekuloivat juuri tällaisen ryhmän kuin MJ-12 olemassaololla ja olivat jopa laatineet luettelon sen todennäköisimmistä ehdokkaista. Moore jakoi myöhemmin nämä nimet Dotyn kanssa siinä toivossa, että hänellä olisi tietoa, joka vahvistaisi heidän MJ-12 -kandidaattiluettelonsa. Kun MJ-12:n paperit tulivat esiin, ne todellakin sisälsivät luettelossaan joitakin näistä samoista MJ-12:n ehdokkaista, joiden Moore ja Friedman olivat aiemmin arvelleet kuuluvan ryhmään, kuten Roscoe Hillenkoetter, CIA:n ensimmäinen johtaja (1947-1950), ja James Forrestal, joka toimi puolustusministerinä samaan aikaan, mikä näytti antavan Moorelle ja Friedmanille vahvistuksen siitä, että he olivat olleet oikeilla jäljillä. Toisten mielestä Doty keksi koko jutun ja antoi Moorelle, Shanderalle ja Friedmanille palautesilmukan kautta juuri sen, mitä he etsivät, eli tietoja, jotka näyttivät vahvistavan Roswellin UFO-onnettomuuden, josta Bill Moore ja Charles Berlitz julkaisivat vuonna 1979 kirjan The Roswell Incident. On arveltu, että Moore oli mukana väärentämässä asiakirjoja, joko Dotyn avustuksella tai ilman. Koskaan ei kuitenkaan ole voitu lopullisesti osoittaa kuka väärensi asiakirjat, vaikka FBI totesi, etteivät ne olleet aitoja.
Samalla tavalla kuin MJ-12 -dokumentit ilmestyivät salaperäisesti Shanderan ovelle, samanlainen tapaus sattui vuonna 1994, kun UFO-tutkija Don Berliner sai nimettömänä lähetetyn kirjekuoren, joka sisälsi kehittelemättömän 35 mm:n filmirullan. Kun valokuvat oli kehitetty, niistä paljastui 29-sivuinen asiakirja nimeltä SOM 1-01, Majestic-12 Group Special Operations Manual, joka on väitetty lentävien lautasten onnettomuuspaikkojen etsintään liittyvä sotilasohje.
SOM-01-1 sisälsi myös viittauksen ”Kirtlandin ilmavoimien tukikohtaan New Mexicossa”, minkä jotkut epäilivät olevan silmänisku ja nyökkäys, että kyseessä saattoi olla toinen Richard Doty -lumityö. Siitä huolimatta SOM-01-1:tä ovat edelleen kannattaneet eräät ufologian merkittävimmät äänet, kuten Linda Howe, joka Citizens Hearing on Disclosure -tilaisuudessa (teeskennelty kongressin kuulemistilaisuus, joka pidettiin National Press Clubissa vuonna 2013) väitti, että SOM-01-1 oli ”kestänyt ajan testin”, vaikka se ei tietenkään ollut tehnyt mitään sellaista, ja se oli vain lisännyt pinon muita näennäisesti valheellisia MJ-12:een liittyviä asiakirjoja, jotka ovat vuosien varrella olleet täynnä ufologian roskia.
Kirjoitit useasta tapauksesta, joissa armeija antaa UFO-tutkijoille epäilyttävää informaatiota sekä lupauksia tulevaisuuden paljastuksista. Suuri paljastus ei lopulta tapahtunutkaan ja matto vedettiin tutkijoiden jalkojen alta. Kertoisitko jostain tällaisesta tapauksesta.
1970-luvun alussa elokuvatuottaja Robert Emenegger joutui kokemaan yhden tällaisen luvatun ”suuren paljastuksen” (joka osoittautui lopulta tyhjäksi), kun Yhdysvaltain ilmavoimien virkamiehet lähestyivät häntä ja hänen tuottaja-kumppaniaan Allan Sandleria tarjoamalla yhteistyötä ja tietojen jakamista ehdotettua UFOja käsittelevää dokumenttielokuvaa varten. Heidän ilmavoimien yhteyshenkilöidensä mukaan tämä olisi kaikkien osapuolten yhteinen hanke, jossa jokainen armeijan haara tukisi Emeneggeriä ja Sandleria, jotka antaisivat heille pääsyn UFO-tiedostoihin sekä luvatun kruununjalokiven: 16 mm:n materiaalia UFOjen laskeutumisesta avaruusolentojen kanssa, joka oli väitetysti kuvattu Hollomanin ilmavoimien tukikohdassa vuonna 1971.
Käytettyään huomattavan paljon aikaa ja resursseja projektin kehittämiseen ja luvattuaan toistuvasti lautasen laskeutumista kuvaavaa materiaalia dokumenttielokuvaansa varten, matto lopulta vedettiin Emeneggerin ja Sandlerin jalkojen alta ja he jäivät tyhjin käsin, kun ilmavoimat eivät toimittaneet luvattua tavaraa, ja tämä niin sanotun ”UFO Disclosure” -projektin varhaisversio meni nurin. Emeneggerin ja Sandlerin UFO-dokumentti julkaistiin lopulta vuosia myöhemmin nimellä UFOs: It Has Begun, mutta sen vaikutus väheni selvästi huomattavasti uskottavuuden kannalta sen jälkeen, kun ilmavoimat vetäytyivät hankkeesta. Tämä tietenkin olettaen, että ilmavoimilla todella oli hallussaan elokuvaan luvattu materiaali.
Linda Moulton Howelle tapahtui samanlainen ”UFO-paljastuksen” päähämäys kymmenen vuotta myöhemmin, kun hänet vuonna 1983 palkattiin tuottamaan HBO:n erikoisohjelma, jonka otsikoksi ehdotettiin UFOja: The E.T. Factor. Tänä aikana Howe oli tutkinut Paul Bennewitzin väitteitä, jotta ne voitaisiin sisällyttää hänen dokumenttielokuvaansa, ja matkan varrella hän tuli Richard Dotyn tietoon, joka oli tuolloin komennuksella Kirtlandin ilmavoimien tukikohdassa. Doty otti Howen epäilyttävien siipiensä suojaan ja antoi hänelle vilauksen joistakin oletettavasti salaisista asiakirjoista, jotka liittyivät lentävien lautasten putoamisonnettomuuksiin ja hämmästyttävään paljastukseen, jonka mukaan jossain sotilastukikohdassa oli oikeasti vankina pieni avaruusolento. Doty ilmoitti Howelle, että jos hän pelaisi korttinsa oikein, hänellä saattaisi olla jopa mahdollisuus haastatella pikku kaveria. Lisäksi Doty kertoi Howelle, että hallituksen tiedusteluviranomaisilla oli hallussaan filmimateriaalia UFOn laskeutumisesta sotilastukikohtaan sekä muita valokuvia ja salaista materiaalia, joita Howe voisi käyttää. Kun Doty oli useita kuukausia vedättänyt Howea, Doty ilmoitti, että hänet oli poistettu tapauksesta, ja antoi Howen eteenpäin muille tiedustelukontakteille, jotka niin ikään vedättivät Howea useiden kuukausien ajan, mutta eivät koskaan tuottaneet luvattua UFO-materiaalia. Tämä viivästys sai HBO:n lopulta luopumaan hankkeesta, jolloin Howe jäi roikkumaan tuuliajolle.
Näiden tempausten pääasiallisesta motiivista voidaan spekuloida moniin eri suuntiin, joista yksi oli se, että Doty yritti mustamaalata ja harhauttaa Howen UFO-tutkimusta ja viime kädessä horjuttaa hänen HBO-dokumenttielokuvaansa sekä saada selville, mitä tietoja hänellä oli Bennewitzistä ja häntä vastaan suunnatusta vastavakoiluohjelmasta, johon Doty kuului.
Selitit myös paljon Dulcen myytistä ja sitä levitelleistä ihmisistä. Omien tutkimusten ja kokemustesi pohjalta, mikä sinusta siinä oli kaikkein mielenkiintoisinta?
Myytin kehittyminen ja se, miten se ylipäätään syntyi, on minusta kaikkein kiehtovinta. Tarinassa on erilaisia elementtejä, mukaan lukien se, mikä on tullut tunnetuksi UFO-uskomuksissa nimellä ”Dulcen sota”, jonka mainitsin aiemmin, ja jossa oletettavasti tukikohdan turvamies nimeltä Tom Castello auttoi vastarintaliikkeen muodostamisessa. Jotkut hänen työtovereistaan joutuivat sitten yhteenottoon avaruusolentojen kanssa ja hävisivät taistelun. Kun pöly oli hälvennyt, kuten legenda kertoo, kuusikymmentäkuusi Dulcen tukikohdan työntekijää kuoli, vaikka Castello pystyi pakenemaan luotettavan ”salamapistoolinsa” ansiosta.
Mistä tämä tarina on peräisin? Sikäli kuin pystyn sanomaan, se sai alkunsa 2. joulukuuta 1981 päivätystä kirjeestä, jonka Paul Bennewitz lähetti Yhdysvaltain New Mexicon senaattorille Pete Domenicille ja jossa todettiin, että ”joskus vuoden 79 lopulla tai vuoden 80 alussa syntyi riita aseista ja armeija hylkäsi [Dulcen tukikohdan]; miesten lopulliset olosuhteet ovat tuntemattomat…”. Syyskuun 11. päivän 1984 haastattelussa Bennewitz kertoi UFO-tutkija Jim McCampbellille, että: ”Vuonna 1979 tapahtui jotain ja tukikohta suljettiin. Siellä oli riita aseista ja meidän väkemme ajettiin ulos, yli 100 ihmistä oli mukana…”. Vaikka Bennewitz ei implisiittisesti väittänytkään, että Dulcessa olisi käyty varsinaista taistelua ihmisten ja avaruusolentojen välillä, hänen kommenttinsa jonkinlaisesta konfliktista tai siitä, että ihmiset hylkäsivät tukikohdan, näytti riittävän kylvämään siemenen, joka myöhemmin kasvoi ”Dulcen sodaksi”.
Lähes kymmenen vuotta myöhemmin ”Dulcen sodan” tarinaa täydennettiin Tom Castelloa ja hänen vastarintatovereitaan koskevalla yksityiskohtaisemmalla kertomuksella, joka ilmestyi kirjassa ”The Dulce Papers”. Tästä tarinasta on myös ilmestynyt muunnelmia, jotka koskevat samanlaista taistelua/konfliktia Area 51:ssä.
1990-luvun puolivälissä Dulcen sodan tarina nousi uudelleen pinnalle tai sitä käytti uudelleen henkisesti epävakaa kaveri nimeltä Phil Schneider, josta tuli jonkin aikaa patriootti- ja UFO-luentopiirin tähti, joka periaatteessa toisti Tom Castellon tarinaa siten, että hän itse oli Castellon sankarin roolissa, mukaan luettuna koko ampuminen häijyjen avaruusolentojen kanssa.
Näiden kaikkien tarinoiden, kuten Dulcen, Area 51:n, SERPOn ja Paul Bennewitzin tarinoiden välillä tuntuu olevan paljon yhteisiä teemoja. Kerrotko jotain omia ajatuksiasi tästä.
Lisäisin myös Roswellin ja MJ-12 -paperit tuohon mukaan, ja samat toistuvat hahmot, jotka kertoivat näitä tarinoita, jotka ovat esillä kirjassani, heidän joukossaan John Lear, Tal Levesque, Richard Doty, Bill Moore ja kourallinen muita, jotka muodostivat tämän ”vaikuttajien” verkoston. Bill Moore kiisti myöhemmin monet näistä väitteistä ja poisti itsensä näennäisesti tästä henkilöryhmien verkostosta, jonka hän sanoi ajavan vääriä tarinoita, jotka olivat lopulta tehneet Paul Bennewitzin hulluksi.
John Lear, jolla oli tosin yhteyksiä tiedusteluyhteisöön, oli innokas MJ-12 -papereiden puolestapuhuja, ja samaan aikaan 1980-luvun puolivälissä hän vuoti tiedotusvälineille tietoja Area 51:n salaisesta stealth-alusten testausohjelmasta. Häiveteknologian haamu väijyi ikuisesti näiden Dulcen tukikohtaan, Kirtlandiin ja Area 51:een liittyvien tarinoiden reunoilla, ja se oli osa pyrkimystä muokata yleistä kertomusta ja hämärtää tietoa siitä, mitä näissä sotilastestauspaikoissa todella tapahtui.
SERPOn osalta Richard Dotyllä oli suuri rooli tuon tarinan levittämisessä jo silloin, kun hän esiintyi ”Falconina” kansallisessa televisiossa vuonna 1988 esitetyssä erikoisohjelmassa nimeltä UFO Cover-up Live!. Dotyn (eli ”Falconin”) mukaan Yhdysvaltain hallitus oli osallistunut vaihto-ohjelmaan, jossa avaruusolennot olivat periaatteessa antaneet astronauteillemme avaimet yhteen lautasiinsa ja antaneet heidän matkustaa omalle planeetalleen, kun taas avaruusolennot jäivät vastineeksi Maahan useiksi vuosiksi jakamaan valtavaa galaksienvälistä viisauttaan Maan asukkaiden kanssa, mikä oli pohjimmiltaan sama tarina kuin SERPO.
Mitä sanoisit uusille UFO-tutkijoille, jotka yrittävät seilata näillä myrskyisillä vesillä?
Luulen, että ihmiset, jotka tarvitsevat sitä eniten, välittävät luultavasti vähiten siitä, mitä minulla on sanottavana, mutta jos he haluaisivat, ehdottaisin, että katsoisitte ufologian historiaan ja tutkisitte sen menneisyyttä. Tehkää se ennen kuin hyppäätte minkään tietyn UFO-hain kyytiin, koska mikään ei näytä olevan uutta auringon alla, kun on kyse monista näistä toistuvista teemoista, jotka toistuvat jatkuvasti UFO-tarinoissa.
Ufologialla on taipumus kerrata ja käyttää uudelleen monia samoja tarinoita tai samojen tarinoiden osia kerta toisensa jälkeen. Täydellinen esimerkki tästä on niin sanottu Silvermanin kuva, joka ilmestyi ensimmäisen kerran saksalaisessa Neue Illustrierte -sanomalehdessä 1. huhtikuuta 1950 otsikolla ”Der Mars-Mensch” ja joka näytti oudon näköisen, metrin mittarisen miehen, joka oli ilmeisesti Marsista. Muutamaa päivää myöhemmin Neue Illustrierte myönsi, että Mars-juttu oli aprillipila, mutta se ei estänyt kuvaa leviämästä UFO-alakulttuurissa tulevina vuosina.
UFO-historioitsija Isaac Koi on koonnut aikajanan Silvermanin kuvasta ja julkaisuista, joissa se on ilmestynyt. Ensimmäinen kirja, jossa kuva esiteltiin, oli majuri Donald Keyhoen Flying Saucers from Outer Space (1953), jossa ei mainittu Neue Illustrierte -huijausta, mutta väitettiin, että kuvassa oli Yhdysvaltain hallituksen agentteja saattamassa ”Alumiinimiehenä” tunnettua avaruusoliota, joka oli päällystetty alumiinisella avaruuspuvulla, joka suojasi häntä kosmisilta säteiltä. Kirjassaan Space-Craft from Beyond Three Dimensions (1959) W. Gordon Allen viittasi siihen, että Silvermanin valokuvassa esiintyvä olento oli ryöminyt ulos Mexico Cityn lähellä pudonneesta lautasesta.
Viimeksi Harold Povenmire kirjassaan UFO’s and Alien Abduction Phenomena: A Scientific Analysis (2016) julkaisi värillisen version Silvermanin valokuvasta ja mainosti sitä todellisena, vaikka on epäselvää, millaisen ”tieteellisen analyysin” hän teki. Povenmiren ansiosta tämä Silvermanin valokuvan uusi versio alkoi pian könytä sosiaalisessa mediassa, kun uusi uskovien sukupolvi klikkaili ja jakoi sitä sydämensä kyllyydestä.
Tohtori Paul Bennewitz on sähköalan asiantuntija, joka vuoden 1979 loppupuolella alkoi videokuvata, valokuvata ja elektronisesti vastaanottaa UFO/ET-toimintaa ja -viestintää, jonka hän jäljitti Achuletta Mesan läheisyyteen Jicarillan Apache-reservaattimaille lähelle Dulcen kuntaa. Kerättyihin tietoihin perustuen Bennewitz tuli johtopäätelmään, että Dulcen alueella oli maanalainen avaruusolentojen tukikohta, joka oli jonkinlaisessa roolissa alueella tapahtuneissa karjansilvonnoissa ja siviilien sieppauksissa. Vuonna 1980 ilmavoimien erikoistiedusteluvirasto (Air Force Office of Special Intelligence, AFOSI) aloitti tutkimukset Bennewitzin todisteista, ja tämä lopulta johti siihen, että Bennewitziä vastaan suoritettiin disinformaatiokampanja hänen maineensa pilaamiseksi. Bennewitzin sähköiset tallenteet ja kenttätutkimukset, joiden avulla hän väitti, että Dulcen maanalaisessa tukikohdassa tapahtui mittavia ihmisoikeusrikkomuksia, otettiin AFOSIn disinformaatiokampanjan kohteeksi. Useimmat UFO-tutkijat ovat sitä mieltä, että Bennewitz oli saanut liikaa vaikutteita disinformaatiosta, jotta hänen sanomisiaan voitaisiin ottaa vakavasti.
Tässä raportissa tutkin Bennewitzin väitteitä koskien avaruusolentojen tekemiä massiivisia ihmisoikeusrikkomuksia Dulcen maanalaisessa tukikohdassa, sekä hänen uskomuksiaan siitä, että kyseessä oli avaruusolentojen ja Yhdysvaltain yhteinen tukikohta, jossa tapahtui merkittävä väkivaltainen yhteenotto avaruusolentojen ja ihmisten välillä vuonna 1979. Aloitan analyysini ilmiantajien todistajainlausunnoista käymällä läpi ilmiantajasuojalakeja sekä sitä miten kansallisen turvallisuuden asetukset eliminoivat tämän suojan ilmiantajille, jotka paljastavat turvaluokiteltua informaatiota, kuten salaisen maanalaisen armeijan tukikohdan. Sitten käyn läpi eri ilmiantajien todistajanlausuntoja, jotka liittyvät informaation paljastamiseen avaruusolentojen käyttämästä maanalaisesta tukikohdasta Dulcessa. Sen jälkeen tutkin sitä, miten uskottavia ovat näytöt tapahtuneista ihmisoikeusrikkomuksista ja sotilaallisesta konfliktista Dulcessa. Tarkastelen kritiikkiä, jota Dulcen maanalaisen tukikohdan hypoteesi on saanut osakseen. Ilmiantajien todistajainlausuntoja käyttämällä tarkastelen sitä miten salainen tukikohta Dulcessa ja muut valtion laitokset saavat rahoitusta ilman Yhdysvaltain kongressin ja toimeenpanoviraston valvontaa. Lopuksi suosittelen miten käsitellä väitettyjä ihmisoikeusrikkomuksia, joita tässä raportissa on esitelty, sekä Dulcen oletetun valtion ja avaruusolentojen välisen yhteistukikohdan poliittisia implikaatioita.
Tohtori Paul Bennewitz on sähköalan asiantuntija, joka vuoden 1979 loppupuolella alkoi videokuvata, valokuvata ja elektronisesti vastaanottaa UFO/ET-toimintaa ja -viestintää Manzanon vuorialueella lähellä Albuquerque’a New Mexicossa. Hän jäljitti tämän UFO/ET-aktiviteetin Achuletta Mesan läheisyyteen Jicarillan Apache-reservaattimaille lähelle Dulcen kuntaa. Bennewitz oli alueella aiemmin tutkinut karjansilpomisia ja siviilejä, jotka väittivät tulleensa avaruusolentojen sieppaamiksi. Hänen filmi-, valokuva- ja elektroniseen todistusaineistoonsa ja kenttätutkimuksiinsa perustuen Bennewitz totesi, että Dulcen lähellä oli maanalainen tukikohta, joka oli roolissa sekä karjansilpomisissa että siviilien sieppauksissa. Vuonna 1980 Bennewitz jätti todisteensa läheiseen Kirtlandin ilmatukikohtaan varoitukseksi upseereille mahdollisuudesta, että avaruusolentojen rodut olisivat uhka läheiselle Manzanon ydinaseiden säilytysalueelle. Ilmavoimien erikoistiedusteluvirasto (Air Force Office of Special Intelligence, AFOSI) nopeasti otti työn alle Bennewitzin todisteet, ja tämä lopulta johti uskottavien tietolähteiden mukaan siihen, että Bennewitz joutui disinformaatiokampanjan kohteeksi. Bennewitzin sähköiset todisteet ja kenttätutkimukset, joiden mukaan Dulcen maanalaisessa tukikohdassa tapahtui mittavia ihmisoikeusrikkomuksia, joutuivat AFOSIn disinformaatiokampanjan kohteeksi. Useimmat UFO-tutkijat ovat sitä mieltä, sen jälkeen kun Bennewitz koki hermoromahduksen vuonna 1987 ja kun AFOSIn disinformaatiokampanjasta tuli julkista tietoa, että Bennewitz oli saanut liiaksi vaikutteita disinformaatiosta, että häntä voitaisiin mitenkään ottaa vakavasti.
Kaikkein vahvin tuki Bennewitzin väitteille tulee useilta henkilöiltä, jotka väittävät olevansa ‘tietovuotajia’, jotka ovat toimineet korporaatioiden työntekijöinä, jotka ovat suorittaneet erilaisia toimeksiantoja alihankkijoina Dulcen tukikohdassa, tai saaneet kuulla tukikohdasta, ja tämän jälkeen paljastaneet tietonsa siitä mitä tukikohdassa tapahtui. Toistuva teema näissä ilmiantajalausunnoissa on todistus väkivaltaisesta konfliktista vuonna 1979 amerikkalaisten sotilaiden ja avaruusolentojen välillä tukikohdassa, joka johti merkittävään määrään kuolonuhreja. Tämä vaikuttaa vahvistavan Bennewitzin väitteitä tällaisesta sotilaskonfliktista, ja tuo esiin mahdollisuuden sille, että konfliktin syy liittyisi hänen väitteisiinsä ihmisoikeusrikkomuksista. Lisäksi Bennewitzin todisteet tarjoavat esimerkin siitä miten amerikkalaisesta taloudesta vietiin laittomasti rahaa ‘mustan budjetin’ ohjelmiin, jotka liittyivät avaruusolentojen läsnäoloon, summan verran, jonka arvioidaan olevan vuosittain jopa 1.1 biljoonaa dollaria. [2]
Oliko Bennewitz vain yli-innokas UFO-tutkija, joka vahingossa sai vihiä huippusalaisesta ilmavoimien tutkimus- ja kehitysprojektista, vai oliko hän aito nero, joka omin voimin selvitti valtion ja avaruusolentojen yhteisen tukikohdan ihmisoikeusrikkomukset? Selkeiden vastausten löytäminen näihin kysymyksiin on innoittanut monia kirjoja, artikkeleita ja internet-sivustoja. [3] Vastausten laatu vaihtelee suuresti, sillä kaikki jotka ovat Dulcesta kirjoittaneet, ovat sekoittaneet päälähdemateriaalia sekundäärisiin lähteisiin, jotka viittaavat toisiinsa ristiin ilman minkäänlaista alkuperäisten väitteiden todenmukaisuuden tarkistusta. Tämä on johtanut hämmennykseen ja epävarmuuteen niiden keskuudessa, jotka etsivät selkeitä vastauksia tapahtumiin Dulcen maanalaisessa tukikohdassa, sillä suurin osa Dulcea käsittelevästä materiaalista on kuulopuheiden ja spekulaation muodossa. Tarkempi akateeminen analyysi Dulcesta saatavilla olevalle päälähdemateriaalille tarvitaan, jotta voidaan vastata keskeisiin kysymyksiin Dulcen väitetystä tukikohdasta sekä raportoiduista ihmisoikeusrikkomuksista, jotka siellä tapahtuivat avaruusolentojen ja Yhdysvaltain valtion myötämielisyydellä. Tämä raportti on pyrkimys täyttää tutkimusaukko koskien päälähdemateriaaleja tapahtuneesta, sekä siitä mitä Dulcessa ja muualla edelleen saattaa tapahtua.
Tässä raportissa aloitan tutkimukset Bennewitzin väitteistä koskien massiivisia avaruusolentojen tekemiä ihmisoikeusrikkomuksia Dulcen maanalaisessa tukikohdassa, sekä hänen uskomuksiaan siitä, että tämä oli Yhdysvaltain ja avaruusolentojen yhteinen tukikohta, jossa tapahtui merkittävä väkivaltainen kahakka avaruusolentojen ja armeijan joukkojen välillä vuonna 1979. Aloitan analyysini ilmiantajatodistajainlausunnoista, jotka tukevat Bennewitzin väitteitä, käymällä läpi liittovaltiollista ja osavaltiollista todistajainsuojelulainsäädäntöä sekä sitä miten kansallisen turvallisuuden asetukset eliminoivat tämän ilmiantajasuojelun paljastettaessa turvaluokiteltua informaatiota, kuten salaisia maanalaisia tukikohtia. Sitten käyn läpi eri ilmiantajien todistuksia, jotka liittyvät informaation paljastamiseen avaruusolentojen käyttämän Dulcen maanaisen tukikohdan olemassaolosta. Sen jälkeen tutkin olivatko todisteet väitetyistä Dulcessa tapahtuneista ihmisoikeusrikkomuksista ja sotilaskonfliktista uskottavia. Sitten tarkastelen kritiikkiä, jota Dulcen maanalaisen tukikohdan hypoteesi on saanut osakseen. Käyttäen ilmiantajien todistajainlausuntoja tarkastelen lisäksi miten salainen Dulcen tukikohta ja muut valtion laitokset saavat rahaa kongressin ja valvontaelimen siitä mitään tietämättä. Lopuksi teen suosituksia siitä miten ratkaista oletetut ihmisoikeusrikkomukset, joita tässä raportissa on esitelty, ja käsittelen Dulcen oletetun valtion ja avaruusolentojen yhteisen tukikohdan poliittisia implikaatioita.
Paul Bennewitz ja todisteet avaruusolentojen ja valtion yhteisestä tukikohdasta Dulcessa
1970-luvun puolivälissä alkoi New Mexicossa karjansilpomisten aalto, ja tohtori Paul Bennewitz, paikallinen albuquerquelainen liikemies ja elektroniikka-asiantuntija, kiinnostui ilmiöstä. [4] Vuonna 1979 hän teki kenttämatkoja Gabe Valdezin kanssa, tunnetun newmexicolaisen osavaltionpoliisin, tutkiakseen joitain näistä silpomisista, ja he tulivat johtopäätökseen, että silpomiset eivät olleet minkään ”luonnollisen” ilmiön aikaansaamia. Bennewitz alkoi pian huomata epätavallisen paljon UFO-aktiviteettia pohjoisessa New Mexicossa. Käyttäen filmi- ja valokuvauskameroitaan hän alkoi kerätä todisteita UFOista. [5] Sitten hän alkoi siepata radio- ja videolähetyksiä, joiden hän uskoi olevan peräisin UFOilta ja liittyvän eri avaruusolentojen rotuihin. Hän jäljitti nämä lähetykset tukikohtaan, joka sijaitsi Achuleta Mesan alla Dulcen lähellä. Bennewitz uskoi, että hän on identifoinut avaruusolentojen ohjaamien alusten ja Dulcen tukikohdan maavalvonnan välisissä lähetyksissä käytössä olleet radio- ja televisiotaajuudet. Bennewitz oli luonut viestintäjärjestelmän, jonka hän uskoi mahdollistavan hänen itse kommunikoida elektronisesti avaruusolentopilottien kanssa, jotka lensivät tukikohdasta aluksillaan. Lisäksi Bennewitz alkoi jäljittää avaruusolentojen ihmisten kontrollointiin käyttämiä sähköisiä taajuuksia, joita he käyttivät sieppaustapauksissa ja implantoidessaan ihmisiä pienillä sähkölaitteilla. Bennewitz jäljitti joitain näistä henkilöistä, ja haastatteli heitä heidän kohtaamisistaan avaruusolentojen kanssa, sikäli kun he näitä kykenivät muistamaan. Lopulta Bennewitz julkaisi raportin nimeltä Project Beta, jossa hän tiivisti näytön hänen kuvauksistaan ja sähköisen viestinnän sieppauksistaan sekä kenttätöistään:
Kaksi vuotta jatkuvasti tallennettua sähköistä valvonta-aineistoa 24h/vrk avaruusolentojen aluksista, sekä 2 kilometriä filminauhaa samaisista aluksista.
Avaruusolentojen viestintä- ja videokanavien havainta ja purku.
Videon jatkuva vastaanottaminen avaruusolentojen aluksista ja maanalaisesta tukikohdasta; tyypillinen avaruusolento, humanoidi ja joskus myös homo sapienilta näyttävä.
Tapauskertomus uhrin kohtaamisesta New Mexicossa, joka johti viestintäyhteyteen. Samalla saatiin selville, että ilmeisesti kaikilla kohtaamisten uhreilla oli avaruusolentojen implantteja ja näistä aiheutuneita arpia. Uhrilta otettiin myös tietokonetomografiakuva. Viisi samanlaista tapausta identifioitiin.
Jatkuvan suoran viestintäyhteyden käynnistäminen avaruusolentoihin käyttäen tietokonetta ja heksadesimaalikoodiviestintää.
Avaruusolentojen viestintäluupin avulla maanalaisen tukikohdan todellisen sijainnin selvittäminen. [6]
Kaikki hänen keräämänsä näyttö puhui siitä, että Dulcessa oli maanalainen tukikohta, jota eri avaruusolentojen rodut käyttivät. Viestintä, videokuvat ja siepattujen todistukset tarjosivat tietoa, jota Bennewitz käytti selvittämään mitä tukikohdassa oli tapahtumassa ja mitkä tämän vaikutukset olivat kansalliseen turvallisuuteen.
Eräs Bennewitzin löytämistä siepatuista oli Myrna Hansen, jonka hän oli järjestänyt Wyomingin yliopiston tohtori Leo Sprinklen hypnoottiseen regressioon. [7] Hypnoosin alaisena hän väitti tulleensa siepatuksi vuonna 1980 yhdessä poikansa kanssa, ja heidät oli viety Dulcen tukikohtaan. Hän sitten kuvasi ihmisiä, jotka oli asetettu kylmäsäilytykseen, ja suuria sammioita, jotka olivat täynnä ihmisten ja karjan ruumiinosia. [8] Nämä olivat Bennewitzin toimien kaikkein kiistanalaisimmat puolet, mutta yhdistettynä hänen sieppaamiinsa sähköisiin tietoihin, videotallenteisiin ja viestintään, hän vakuuttui siitä, että ne sopivat kaikenkattavaan avaruusolentojen petkutuskuvioon, jossa olennot olivat vastuussa karjansilpomisista ja siepattujen ihmisten massiivisista ihmisoikeuksien rikkomuksista. [9]
Bennewitzin sähköiset viestisieppaukset ja haastattelut johdattelivat hänet pian saamaan tietoa Dulcen maanalaisessa tukikohdassa tapahtuvista asioista, tukikohdan laajasta avaruusolentojen läsnäolosta ja huomattavasta määrästä siviileitä, jotka oltiin siepattu ja väkivalloin viety tukikohtaan. Hänen sähköiset viestinsieppauksensa tarjosivat jotain perustietoa sotilaskonfliktista, joka Dulcen tukikohdassa oli tapahtunut ihmisten ja avaruusolentojen välillä.[10] Bennewitz tämän jälkeen raportoi löydöksistään ilmavoimien erikoistiedusteluvirastolle (AFOSI) läheiseessä Kirtlandin ilmatukikohdassa lokakuussa 1980, uskoen avaruusolentojen olevan uhka läheiselle Manzanon ydinasevarastolle. Virallisessa raportissa, jonka on allekirjoittanut majuri Thomas Cseh lokakuun 28. 1980, ja joka myöhemmin on julkaistu julkisuuslain nojalla, majuri Cseh kirjoittaa:
26. lokakuuta 1980 SA [special agent, erikoisagentti] Doty, JERRY MILLERin, GS-15, avustuksella, joka on ilmavoimien koekeskuksen tieteellinen neuvonantaja, haastatteli tohtori Bennewitzia hänen kotonaan Four Hillsissa Albuquerquessa, joka on Manzanon tukikohdan pohjoislaidan vieressä. … Tohtori Bennewitz on tehnyt riippumatonta tutkimusta ilmailmiöistä viimeisen 15 kuukauden ajan. Tri Bennewitz tarjosi myös useita nauhoja sähköisiä tallenteita, jotka väitetysti kertovat voimakkaasta sähkömagnetismista jota emittoituu Manzanon/Coyote Canyonin alueelta. Tri Bennewitz on myös tuottanut useita valokuvia lentävistä esineistä, jotka on otettu Albuquerquen alueella. Hänellä on useita sähköisen valvonnan laitteita osoitettuna Manzanoon ja hän yrittää tallentaa korkeataajuuksisia sähköpulsseja. Bennewitz väittää näiden ilmaesineiden tuottavan näitä pulsseja. … Analysoituaan tohtori Bennewitzin keräämää dataa, hra MILLER kertoi todisteiden selvästi osoittavan jonkin tyyppisen tunnistamattoman lentävän esineen olevan filmikuvassa; kuitenkaan mitään todisteita ei voida esittää, että nämä esineet olisivat uhka Manzanon/Coyote Canyonin alueille. [11]
Kun AFOSI ei tehnyt asialle mitään, Bennewitz lähestyi silloista New Mexicon senaattoria Harrison Schmittia, joka vaati saada tietää miksi Bennewitzin väitteitä ei tutkittu. Virallisten tahojen tarinoillensa osoittaman tuen puutteen turhauttamana Bennewitz julkaisi yksityiskohtaisen raportin otsikolla Project Beta ja jatkoi datankeruuta avaruusolentojen operaatioista alueella. [12]
Perustuen siepattuun sähköiseen viestintään, Bennewitz paljasti Project Beta -raportissaan tukikohdan koon ja avaruusolentopopulaation suuruuden:
Avaruusolentojen tukikohta kokonaisuudessaan sisältää useita kulttuureita (kaikki ’ykseyden’ alaisuudessa) ja se on arviolta 3km leveä ja 8km pitkä. Se sijaitsee keskellä ei mitään Jicarillan intiaanireservaatissa New Mexicon Dulcesta länteen. Perustuen aluksien lukumäärään tällä alueella, avaruusolentojen kokonaispopulaatioksi arvioidaan ainakin 2000 ja todennäköisesti enemmän. [13]
Bennewitzin työ oli saanut paljon huomiota ja pian se johti AFOSIn salaoperaatioon hänen maineensa pilaamiseksi. Vuoden 1989 MUFONin konferenssissa nimekäs UFO-spesialisti William Moore aiheutti hässäkkää kun hän avoimesti julisti, että vuonna 1982 hänet oli otettu mukaan tällaiseen projektiin, ja hän alkoi välittää informaatiota Bennewitzin toiminnasta AFOSIlle. Hän oli roolissa disinformaation levittämisessä Bennewitzille. Moore kuvasi tapahtunutta seuraavasti:
… kun aluksi törmäsin tähän disinformaatiokampanjaan… jota Bennewitziä kohtaan ajettiin… se vaikutti minusta…. olin varsin uniikissa asemassa. Siinä minä olin…. salaisen vastatiedustelupelin ovella, joka näytti kaikin tavoin jollain tavalla suoraan olevan yhteydessä valtion korkean tason UFO-projektiin, ja perustuen tuntemieni ihmisten asemiin, joiden tiesin suoraan olevan mukana, aivan varmasti sillä oli jotain tekemistä kansallisen turvallisuuden kanssa! Ei ollut mitenkään mahdollista, että antaisin mahdollisuuden mennä ohitseni ilman, että oppisin jotain siitä mitä tapahtui. Pelaisin disinfopeliä, likaisin käteni vain sen verran että saisin prosessia johtaneet uskomaan, että tein juuri niinkuin he halusivat minun tekevän, ja samaan aikaan jatkoin tunkeutumista matrixiin oppiakseni siitä niin paljon kuin mahdollista, kuka sitä ohjasi ja miksi. [14]
Mooren julkinen tunnustus vahvisti sen, että Bennewitz oli ainakin osittain onnistunut sähköisesti tarkkailemaan avaruusalusten aluksia alueella, kommunikoimaan Dulcen tukikohdan avaruusolennoille ja tarkkailemaan avaruusolentojen siepattujen kontrolloimista alueella. Tämä voisi selittää sen miksi AFOSI aloitti intensiivisen projektin Bennewitzin maineen pilaamiseksi. AFOSIn perusstrategia kampanjassa oli vihjailla, että Bennewitzin väitteiden törkeimmät aspektit — Dulcen tukikohta paikkana jonne ihmiset siepattiin geenikokeita varten, asetettiin kylmäsäilytykseen ja käytettiin jopa avaruusolentojen ruokana — olivat disinformaatiota eikä niinkään tarkkoja raportteja avaruusolentojen läsnäolosta pohjoisen New Mexicon alueella. Moore väitti kuin väittikin, että siihen mennessä kun hän oli Bennewitzin tavannut vuonna 1982, suurin osa Bennewitzin informaatiosta oli jo AFOSIn syöttämää disinformaatiota. [15]
Monet UFO-tutkijat tuskastelevat totuuden löytämiseksi siitä mitä tapahtui Dulcessa johtuen disinformaation savuverhosta, joka pyöri Bennewitzin ympärillä, sekä niistä eri toimista, joita AFOSI ja/tai muut tiedustelupalvelut tekivät Bennewitzia ja hänen tukijoitaan kohtaan. [16] Näkemys on, että Bennewitz oli selvästi saanut tietää jotain, mutta hän oli langennut uskomuksiin, jotka pilasivat hänen varhaisen uran sekä kaikkein uskottavimman työnsä maineen. Eräs UFO-tutkija väitti, että hänelle syötettiin disinformaatiota siepattuja viestejä pitkin: “Siitä, missä kohtaa Bennewitzin keräämien tietojen joukossa totuus alkoi ja päättyi, voidaan käydä debattia, mutta yksi asia on selvä — siepattujen viestien sisältö sai aikaan sen, että Bennewitz muuttui paranoidiksi ja harhaiseksi mieheksi, joka lopulta koki jättiläismäisen hermoromahduksen vuonna 1985.” [17] Hänen tutkimustensa intensiteetti ja viranomaisten reaktio olivat Bennewitzille niin raskasta käsitellä, että hänen mielensä murtui. Myöhemmin hän vetäytyi täysin pois kaikesta julkisuudesta koskien Dulcea ja lopetti mukanaolon UFO-asioissa.
Huolimatta hänen ristiriitaisesta vetäytymisestään UFO-maailmasta, Bennewitzin uskottavuus elektroniikan asiantuntijana on kiistämätön, ja hänen laaja videoiden, valokuvien ja sähköisen kommunikaatioraakadatan tietokantansa UFO/ET-ilmiöstä oli voimakasta näyttöä siitä, että jotain oikeasti tapahtui Archuleta Mesassa. Poislukien Bennewitzin keräämä raaka fyysinen todistusaineisto, useat ilmiantajat ovat astuneet esiin antamaan oman todistuksensa ja esittämään jopa fyysisiä todisteita maanalaisen tukikohdan olemassaolosta Dulcessa sekä avaruusolennoista, jotka ovat rikkoneet siepattujen siviilien ihmisoikeuksia. Ennen Dulcen maanalaista tukikohtaa käsittelevien ilmiantajatodistusten analysointia huomautan ilmiantajien laillisesta asemasta paljastettaessa turvaluokiteltua informaatiota, siellä tämä auttaa meitä selittämään sen miksi verrattain harva on astunut esiin puhumaan Dulcessa ja muualla tapahtuneista ihmisoikeusrikkomuksista.
Tietovuotajat ja kansallinen turvallisuus
‘Ilmiantajia’ on kuvattu rohkeiksi työntekijöiksi, jotka usein marttyyrin innokkuudella paljastavat epäeettisiä tai rikollisia valtioiden/korporaatioiden käytänteitä, jotka koskevat kansan yleistä etua. [18] Usein tietovuotajien toiminnan lyhytaikaisiin seuraamuksiin kuuluu työpaikan, maineen, taloudellisen turvallisuuden ja jopa hengen menettäminen. Ilmiantaja voidaan määritellä olevan kuka tahansa työntekijä mistä tahansa valtion tai yritystoiminnan haarasta, joka julkisesti paljastaa valtion tai korporaation epäeettisiä tai korruptoituneita käytänteitä, jotka rikkovat lakia ja/tai vahingoittavat julkista etua. Osavaltioilla ja liittovaltiolla on omat laajat säädökset ilmiannon tekemisestä niille, jotka haluavat tulla esiin ja paljastaa tällaisia käytänteitä ja riskeerata oman uransa, maineensa ja fyysisen turvallisuutensa. [19] Mitä tulee työsuhteeseen valtion virastoon/korporaatioon, joka liittyy kansallista turvallisuutta koskettavissa projekteissa työskentelyy, tietovuotajien suojelulaeissa on eräitä tärkeitä piirteitä, kuten liittovaltiollinen tietovuotaja-asetus koskien kansallisen turvallisuuden ilmiantajia (5 USC 2302). [20] Tämän asetuksen relevantti kohta [5 USC Sec. 2302. (8) (A)] käsittelee työntekijää vastaan tehtyjä kiellettyjä toimia, jotka ovat seurausta mikä tahansa tiedon vuotamisesta, jonka työntekijä uskoo olevan näyttöä “minkä tahansa lain, säännön tai säädöksen rikkomisesta” tai “auktoriteettiaseman väärinkäytöstä” tai “merkittävästä tai erityisestä vaarasta kansanterveydelle tai -turvallisuudelle”. Relevantissa lainkohdassa esitetään kriittinen tunnusmerkki: “jos tällainen paljastus ei ole erityisesti laissa kielletty ja jos sellainen informaatio ei ole erityisesti jossain täytäntöönpanomääräyksessä vaadittu pidettäväksi salassa maanpuolustuksen tai ulkomaansuhteiden hoidon takia.”
Kuten kriittisestä tunnusmerkistä käy ilmi, ilmiantajat eivät saa paljastaa informaatiota jos sen paljastaminen vaarantaa kansallisen turvallisuuden. Tämä tarkoittaa, että jos on töissä valtion virastolla ja/tai korporaatiolla turvaluokitellussa projektissa, jolla on vaikutuksia kansalliseen turvallisuuteen, sellaiset yksilöt eivät saa suojelua liittovaltiollisen tietovuotaja-asetuksen alaisuudessa paljastaessaan turvaluokiteltua informaatiota. Lisäksi, jos valtion/korporaation työntekijä allekirjoittaa sopimuksen, joka sallii vakavat rangaistukset turvaluokitellun informaation paljastamisesta, sellaiset henkilöt olennaisesti antavat pois perustuslailliset oikeutensa, sillä heillä ei ole minkäänlaista laillista keinoa estää kaikkein drakonisempien rangaistuksen täytäntöönpano. Tämän seurauksena, jos silminnäkijät näkevät, esimerkiksi, törkeitä ihmisoikeusrikkomuksia salaisissa projekteissa, heillä ei ole lainsuojaa jos he valitsevat paljastaaa tämän kansalle. Eräs henkilö, joka ilmeisesti oli ottanut riskin paljastaa törkeitä ihmisoikeusrikkomuksia, on Thomas Castello.
Thomas Castello & Dulcen paperit
Vuonna 1987 tietovuotaja järjesteli 30 valokuvan, videon ja useiden paperien vuotamisen joukolle UFO-tutkijoita, jotka ilmeisesti olivat todisteita Yhdysvaltain ja avaruusolentojen yhteisestä tukikohdasta kaksi mailia Archuletta Mesan alapuolella lähellä Dulcen kuntaa New Mexicossa. Tämä kokoelma sai nimen ‘Dulcen paperit’, ja se tarjosi kuvallista todistusaineistoa tämän salaisen maanalaisen laitoksen toiminnasta, ja se toimi myös tukena Bennewitzin väitteille koskien maanalaisessa tukikohdassa tapahtuvaa toimintaa. [21] Dulcen paperit kuvasivat geenimanipulaatiokokeita, ihmisen ja avaruusolennon hybridien kehittämistä, mielenhallintaa kehittyneiden tietokoneiden avulla, ihmisten kylmäsäilyttämistä nestetankeissa, ja jopa ihmisten ruumiinosien käyttämistä avaruusolentojen ravinnonlähteenä. Paperit tarjosivat todisteita siitä, että ihmisiä pidettiin avaruusolentojen laboratorion koe-eläiminä, jotka työskentelivät suoraan Yhdysvaltain eri virastojen ja amerikkalaiskorporaatioiden kanssa yhteistukikohdassa armeijan ‘mustan budjetin’ alihankintaprojekteissa. Jos paperit olivat aitoja, siellä tehtiin kokeita ja projekteja, joissa rikottiin ihmisoikeuksia niin laajalti, että se ylittää jopa pahimmat rikkeet ihmiskunnan lähihistoriassa.
Dulcen paperien koostamisesta ja julkaisusta vastuussa ollut Thomas Castello väitti työskennelleensä vanhempana turvallisuusupseerina tukikohdassa ennen ‘lähtöään’ sen jälkeen, kun aseellinen konflikti sattui vuonna 1979 Yhdysvaltain armeijan eliittijoukkojen, tukikohdan turvallisuushenkilöstön ja siellä asuvien avaruusolentojen välillä. Hänen kuvaamansa aseellinen konflikti on saanut nimen ‘Dulcen sota’, ja useampi muu ‘ilmiantaja’ ja UFO-tutkija on sen jälkeen kuvannut samanlaisia tapahtumia esiintyneen Dulcessa tai alueen lähellä, jotka vahvistavat monet Castellon väitteistä. [22] Kun hän väitti jättäneensä työnantajansa Dulcessa 1979, sekä myöhemmin julkaistessa Dulcen paperit vuonna 1986, Castello antoi useita haastatteluja ja vastasi UFO-tutkijoille ennen skenestä katoamistaan. Näiden haastattelujen transkriptiot tarjoavat lisää ‘ilmiantotodistuksia’ Dulcen laitoksen väitetyistä tapahtumista.
Thomas Castello väittää palvelleensa Yhdysvaltain ilmavoimissa ja erikoistuneensa sotilasvalokuvaamiseen ja videovalvontaan. Hän lisäksi väittää palvelleensa huippusalaisessa maanalaisessa tukikohdassa lähellä Dulcen kuntaa New Mexicon pohjoisosassa. Hänen taustansa voi tiivistää seuraavasti:
Vuonna 1961 Castello oli nuori kersantti, joka palveli Nelliksen ilmatukikohdassa lähellä Las Vegasia, Nevadassa. Hän oli sotilasvalokuvaaja, jolla oli top secret -turvaluokitus. Hänet myöhemmin siirrettiin Länsi-Virginiaan, jossa hän sai koulutusta tiedusteluvalokuvaamisessa. Hän työskenteli maanalaisessa laitoksessa, ja johtuen hänen uuden pestinsä luonteesta, hänen turvaluokitustaan päivitettiin luokkaan TS-IV. Hän pysyi ilmavoimissa valokuvaajana vuoteen 1971 asti, jolloin hänelle tarjottiin työtä RAND-korporaatiolta turvallisuusteknikkona, ja hän muutti Kaliforniaan, jossa RANDilla oli isot laitokset ja hänen turvallisuusluokituksensa päivitettiin luokkaan ULTRA-3. Vuonna 1977 Thomas siirrettiin Santa Fe:n, New Mexicoon, jossa hänen palkkansa nousi merkittävästi ja hänen turvallisuusluokitustaan päivitettiin taas kerran, nyt ULTRA-7:n. Hänen uusi työnsä oli valokuvausturvallisuusasiantuntija Dulcen tukikohdassa, jossa hänen työnsä oli ylläpitää ja kalibroida maanalaisen kompleksin turvakameroita ja saattaa vierailijoita heidän kohteisiinsa. [23]
Dulcessa tapahtunut laaja videovalvonta oli se, mikä antoi Castellolle lintuperspektiivin, jolla hän sai tietää mitä tukikohdassa tapahtui, sekä siellä tapahtuneista ihmisoikeusrikkomuksista, jotka lopulta johtivat siihen, että hän lähti tukikohdasta ja alkoi levittää turvaluokiteltua materiaalia. Castellon väitteet esitellään kahdessa lähteessä, ensimmäinen on itse Dulcen paperit, jotka oletettavasti sisältävät tukikohdasta ulos vietyä turvaluokiteltua materiaalia; ja toinen on haastattelut ja kirjeenvaihto, jota Castellolla oli usean UFO-tutkijan kanssa. Iso osa Castellon materiaalista on sittemmin kiertänyt ympäri Internetiä ja siitä on tehty kirja The Dulce Wars, jonka on kirjoittanut UFO-tutkija, joka käyttää nimeä ‘Branton’. [24]
Castellon työsuhteen, armeijan ja koulutustaustan, ja siten myös hänen statuksensa ilmiantajana, vahvistaminen virallisesti ei ole ollut mahdollista. Tämä mahdollisesti johtuu käytännöstä, jonka on väitetty olevan perustoimi siviileillä, jotka työskentelevät korporaatioilla ja/tai valtiolla/tiedustelupalveluilla salaisissa projekteissa avaruusolentoihin liittyen: julkisuudesta poistetaan kaikki viitteet työntekijään turvatoimena sen varalta, että he tarkoituksellisesti tai tahattomasti paljastaisivat julkisesti sitä mitä tällaisissa projekteissa tapahtuu. Esimerkiksi, tri. Michael Wolf väittää olleensa entinen tieteentekijä ja päätöksentekijä avaruusolentoasioissa, joka alkoi vuodesta 1979 koordinoida avaruusolentoasioiden toimintalinjaryhmää nimeltä Special Studies Group (PI-40) kansallisen turvallisuuden neuvostossa. [25] Nimekkään UFO-tutkijan tohtori Richard Boylanin tekemissä useassa haastattelussa Wolf väitti, että hänen esimiehensä ohjeistivat häntä ottamaan osaa kontrolloituun tietovuotoon UFO-yhteisölle, samalla kun valtiolle annettiin ‘uskottava kiistettävyys’. [26] Kaikki Wolfin pitkälle viedyt yliopistotutkinnot ja eri armeijan/tiedustelupalvelujen sopimushommat oli eliminoitu, mikä teki hänen taustansa ja kertomansa tiedon vahvistamisesta vaikeaa ellei mahdotonta. Hän väitti, että hänen julkisten tietojensa poistaminen oli ‘standardikäytäntö’ kaikille siviilityöntekijöille, jotka työskentelevät joko korporaatioille tai Yhdysvaltain armeijalle salaisissa avaruusolentoprojekteissa. [27] Wolfin kuvauksen sellaisen ‘standardikäytännän’ olemassaolosta vahvisti myöhemmin Bob Lazar, fyysikko, joka lähdettyään vuonna 1988 Necadan S-4 -laitoksesta (Dreamland), jossa hänen työnsä oli takaisinmallintaa avaruusolennoilta haltuun saadusta aluksesta voimansiirto- ja voimanlähdejärjestelmiä, hänen syntymätodistustaan ei enää löytynyt siitä sairaalasta, jossa hän oli syntynyt, ja hänen koulutodistuksensa ja kaikki työtodistuksensa olivat kadonneet — hän oli yksinkertaisesti lakannut olemasta! [28]
Nyt voidaan esittää, että standardikäytäntö on olemassa korporaatioiden ja/tai armeijan/tiedustelupalvelujen palkkaamille siviileille, jossa heidän työ- ja koulutushistoriansa ja muutkin julkiset tiedot poistetaan turvallisuussyistä joko mahdollisen avaruusolentoihin liittyvien tietojen paljastuksen ehkäisemiseksi, niinkuin Bob Lazarin tapauksessa, tai erittäin kontrolloidun tietovuodon tekemiseksi, niinkuin tohtori Wolfin tapauksessa. Tämä tarkoittaa, että Castellon työhistorian varmistaminen ja täten myös hänen uskottavuutensa ilmiantajana on erittäin vaikeaa ellei jopa mahdotonta. On olemassa kolme mahdollisuutta Castellon todelliselle identiteetille ja uskottavuudelle tietovuotajana. Ensimmäinen on, että hän on se kuka hän väittää olevansa, tietovuotaja, joka työskenteli tukikohdassa. Toinen on, että hän käyttää nimeä ja identiteettiä ‘Thomas Castello’ peitteenä paljastaakseen tietoja Dulcesta. Tässä tapauksessa hän voi olla ‘sisäpiiriläinen’, joka vuotaa tietoa tukikohdassa tapahtuneista väärinkäytöksistä, joka toivoo jäävänsä nimettömäksi ilmiantajaksi. Kolmas mahdollisuus on, että Castello on tiedusteluagenttien tekaisema identiteetti, jolla levitetään disinformaatiota, joka ohjaa UFO-tutkijoita ja kansaa poispäin aidoista armeijan projekteista alueella. Useat UFO-tutkijat ovat ilmeisesti kyenneet pääsemään Castellon puheille ennen hänen ‘katoamistaan’ 1980-luvun lopussa, ja he onnistuivat saamaan vastauksia useisiin kysymyksiin. [29] Sekä Brantonin että William Hamiltonin mukaan UFO-tutkijat olivat tavanneet henkilökohtaisesti Castellon, ja kykenivät puhumaan hänen olemassaolon ja uskottavuutensa puolesta. [30] Vaikka Castellon kanssa pidettyjen tapaamisten ja henkilökohtaisten haastattelujen lista ei olekaan pitkä, sen perusteella kuitenkin vaikuttaa siltä, että Castello on olemassa, vaikkakin hän herättää epäilyjä kolmannesta tekaistun identiteetin mahdollisuudesta. Juuri tämä epävarmuus on johtanut useimmat UFO-tutkijat siihen, etteivät he ota todesta Castellon väitteitä, jotka tukivat suurta osaa siitä mitä Bennewitz oli aiemmin esittänyt, ja joka nyt yhdistettiin AFOSIn disinformaatiokampanjaan. Myöhemmässä osiossa lainataan toisia ilmiantajia, jotka ovat vahvistaneet sekä Castellon että Bennewitzin väitteiden aspekteja, mikä viittaisi siihen, että kolmas mahdollisuus voidaan sivuuttaa kaikkein epätodennäköisimpänä Castellon identiteetistä puhuttaessa. Tämän johdosta on tarpeen tutkia jossain määrin mitä Castello väitti kokeneensa Dulcen maanalsiessa tukikohdassa, sillä hän tarjoaa erittäin laajamittaisen todistuksen siitä mitä tukikohdassa tapahtui.
Dulcen papereissa ja hänen henkilökohtaisissa todistuksissaan Castello väittää, että seitsemänkerroksinen maanalainen laitos, jossa työskentelee sekä ihmisiä että eri avaruusolentojen rotuja, löytyy Dulcesta, New Mexicosta. Castello väittää, että tukikohdassa töissä olleet ihmiset olivat tieteentekijöitä, turvallisuushenkilöstöä ja eri korporaatioiden työntekijöitä, jotka hoitivat armeijan sopimuksia. [31] Dulcessa työskenteli neljä avaruusolentojen rotua: standardit ‘lyhyet’ Harmaat Zeta Reticulumista (arviolta metrin mittaisia); pitkät Harmaat Rigelistä, Orionista (parimetrisiä); ja reptiliaanilaji, joka on joko Maapallolle alkuperäinen tai peräisin Dracon tähtikuviosta Orionista (parimetrisiä). Castello väittää, että Maapallon reptiliaaneja, joita kuvataan ‘työläiskastiksi’, hallitsi siivekkäät Dracon reptiliaanit (avaruusolennot Orionista). [32]Hän sanoi, että lyhyet harmaat (joita kuvataan mm. elokuvassa Kolmannen asteen yhteys) palvelevat Dracon reptiliaaneja. Castello sanoo, että hän oli töissä ‘vanhempana turvallisuusteknikkona’ Dulcen laitoksessa ja että hänen päätehtävänsä oli ratkaista kaikki turvallisuusongelmat tukikohdassa avaruusolentojen ja ihmistyöntekijöiden välillä. Hän kuvasi joitain työtehtäviään ja avaruusolentojen hierarkiaa vastauksena Brantonin esittämään kysymykseen siitä miten usein hän kommunikoi eri avaruusolentojen lajien kanssa:
Koska olin vanhempi turvallisuusteknikko tukikohdassa, minun piti kommunikoida heidän kanssaan päivittäin. Jos oli mitään ongelmia, joihin liittyi turva- tai videokamerat, he soittivat minulle. Reptiliaanien ”työläiskasti” oli yleensä se, joka teki fyysisen työn Dulcen alemmissa kerroksissa. Kastia koskettavat päätökset teki yleensä valkoinen Draco. Kun ihmistyöntekijät aiheuttivat ongelmia työläiskastille, reptoidit menivät valkoisen Draco-’pomonsa’ luo, ja sitten Draco soitti minulle. Joskus se tuntui siltä, kuin ongelmat eivät koskaan loppuisi. Useat ihmistyöntekijät vihasivat ”ei pötypuheita”- tai ”menkää takaisin töihin”-asennetta, joka työläiskastilla oli. Jos tarvittiin, väliinpuuttumisesta tuli tärkeä työkalu. Suurimmat ongelmat olivat ihmistyöntekijät, jotka typerästi haahuilivat lähellä ”KIELLETTYÄ ALUETTA” tukikohdan ”Avaruusolentosiivessä”. Kaipa se oli ihmisluonnetta olla kiinnostunut ja haahuilla rajojen yli. Liian usein joku löydettiin ylittämässä rajoja ja nuuskimassa ympäriinsä. Kamerat lähellä sisäänkäynti yleensä pysäyttivät heidät ennen kuin he joutuisivat vakaviin ongelmiin. Muutaman kerran minä jouduin virallisesti pyytämään ihmistyöntekijän palauttamista. [33]
Castello väitti, että Dulcessa käynnissä olleet eri projektit takaisinmallinsivat avaruusolentojen teknologiaa, kehittivät mielenhallintamenetelmiä ja tekivät geenimanipulaatiokokeita, joissa kloonattiin ja luotiin ihmisen ja avaruusolennon hybridejä. Samanlaisia projekteja on tehty laboratorioissa Montaukissa, Long Islandilla ja Brookhavenissa [34] ja näistä on ollut monia ilmiantajatodistuksia. [35]
Nämä projekti ovat hajallaan Dulcen maanalaisen tukikohdan eri kerroksissa, joissa avaruusolennot ovat alimmilla kerroksilla viidestä seitsemään. Nämä alimmat kerrokset Castello kuvasi äärimmäisen vanhoina luonnollisina luolina, joita eri avaruusolentojen rodut ovat käyttäneet. Vastauksena kysymykseen luolastojen alkuperästä hän sanoi:
Luonto rakensi luolastot. Dracot [reptiliaanihumanoidit] ovat käyttäneet luolastoja ja tunneleita vuosisatoja. Myöhemmin RAND-korporaation suunnitelmien avulla niitä on toistuvasti laajennettu. Alkuperäiset luolastot sisälsivät jääluolia ja rikkilähteitä, joita avaruusolennot pitivät täydellisinä omiin tarpeisiinsa. [36]
Kuvatessaan tapaa, jola komento toimi yhteistukikohdassa Yhdysvaltain ja avaruusolentojen välillä, Castello sanoi:
Työläiskasti [Reptiliaanit] tekevät päivittäiset hommat, moppaavat lateksilattioita, puhdistavat häkkejä, tuovat ruokaa nälkäisille ihmisille ja muille lajeille. Heidän tehtävänsä on kehitellä sopiva suhde tyypin yksi ja tyypin kaksi olentojen välillä, jotka Draco-laji on luonut. Työläiskasti työskentelee laboratorioissa sekä tietokoneilla. Periaatteessa reptiliaanirodut ovat aktiivisia kaikissa Dulcen tukikohdan kerroksissa. Siellä on seitsemän eri avaruusolentojen ’rotua’, jotka työskentelevät kuudennen kerroksen itäosassa…. Tuo osio tunnetaan yleisesti nimellä ”avaruusolentosiipi”. Dracot ovat kerrosten 5-6-7 kiistämättömiä herroja. Ihmiset tulevat komentoketjussa toisena näissä kerroksissa. [37]
Castello sanoo, että hän näki omin silmin lajienvälisten geenikokeiden tuotteita laitoksen kuudennessa kerroksessa. Kaikkein häiritsevintä oli hänen löydöksensä, että ihmisiä käytettiin eräänlaisina laboratorioeläiminä kaikkein alimmissa kerroksissa, joissa heitä asetettiin kylmäsäiliöihin, käytettiin koe-eläiminä mielenhallintaohjelmissa ja jopa geenikokeissa. Castello kirjoittaa: “Kerros #7 on pahin, rivi toisensa jälkeen tuhansia ihmisiä ja ihmissekasikiöitä kylmäsäilytyksessä. Siellä oli myös sikiösäilytyssammioita eri kehitysvaiheissa oleville humanoideille. ‘Monesti kohtasin ihmisiä häkeissä, yleensä huumattuna tai tainnutettuna, mutta joskus ne itkivät ja kerjäsivät apua.’” [38]
Castello väittää, että hänen perehdytyksessään hänelle kerrottiin, että ihmiset kärsivät eri asteisesta hulluudesta, ja että heihin kokeillaan erilaisia suuririskisiä lääketieteellisiä proseduureja ja mielenhallintakokeita, joiden tarkoitus on hoitaa heitä. Hän väittää, että hän ja muut ihmistyöntekijät altistuivat päivittäin kylteille, joissa luki: “Tässä laitoksessa tehdään suuren riskin lääketieteellistä testausta, jolla yritetään parantaa hulluus. Ethän koskaan puhu vangeille, se saattaa tuhota vuosien työn.” [39]
Castello väittää, että hän suoritti tehtäviään ilman suurempia ongelmia kunnes hän alkoi epäillä, että sen sijaan, että vangit olisivat olleet hulluja, he olivatkin tavallisia siviilejä, jotka oli yksinkertaisesti siepattu ja käytetty harmaiden ja reptiliaanien laboratorion koe-eläiminä:
Olen järkevä, kun tohtorit sanovat että älä puhu heille, kuka minä olen sitä kiistämään ja tuhoamaan arkaluontoista tilannetta? Mutta eräs mies jotenkin sai huomioni. Hän toistuvasti sanoi, että hänen nimensä on George S—- ja että hänet on kidnapattu ja hän ei ole varma kuka häntä ajoi takaa. En tiedä miksi se jäi mieleeni, muistin vain hänen kasvonsa, ajatellen että hän ei ainakaan näyttänyt tai kuulostanut hullulta, mutta monet vangit sanoivat sellaista. Seuraavana viikonloppuna puhuin kaverini ympäri, joka on poliisi, tekemään tarkistuksen hänen nimellään, sanoen että olin törmännyt häneen ja että minua kiinnosti asia. En maininnut mitään tukikohdasta. Se oli sairas tunne kun tietokone vahvisti, että George S. oli kadonnut. [40]
Silloin kun Castello tajusi, että tavallisia ihmissiviilejä siepataan, hän päätti liittyä pieneen ryhmään muita tukikohdan työntekijöitä, jotka auttoivat vapauttamaan vangittuja ihmisiä.
Eräs toinen turvallisuusviranomainen tuli luokseni ja sanoi, että jotkut laboratoriotyöntekijät halusivat vapaa-ajalla tavata eräässä tunnelissa [epävirallisesti]. Mielenkiinto voitti ja sanoin OK. Sinä iltana arviolta yhdeksän miestä tuli paikalle. He sanoivat, että he tiesivät riskeeraavansa sen, että minä saattaisin ilmiantaa heidät, mutta he halusivat näyttää minulle joitain asioita, joita heidän mielestä minun tulisi nähdä. Yksi kerrallaan he näyttivät minulle todisteita, joiden mukaan monet vangit olivat kadonneita ihmisiä. Siellä oli sanomalehtileikkeitä, ja jopa valokuvia joita he olivat jotenkin salakuljettaneet tukikohtaan. He toivoivat, että he voisivat salakuljettaa ne takaisin ulos ilman, että minä paljastaisin heidät pomoille. Kykenin näkemään pelon heidän kasvoistaan heidän puhuessaan. Eräs mies sanoi, että hän mieluummin kuolisi yrittäessään kuin menettäisi sielunsa olemalla tekemättä mitään. Se oli kommentti, joka muutti tilanteen. Kerroin heille Georgesta ja mitä tiesin hänestä. Muutaman tunnin päästä me vannoimme yrittävämme paljastaa Dulcen tukikohdan. [41]
Castello kuvaa sitä miten pieni joukko ihmistyöntekijöitä alkoi tehdä yhteistyötä joidenkin reptiliaanien työläiskastilaisten kanssa, joilla oli myös intressi vapauttaa siepatut ihmiset pohjakerroksista. Castello lopulta kuvasi sitä miten Delta-eliittijoukot yrittivät tuhota ‘vastarintaliikkeen’:
Se päättyi lopulta siihen, kun armeijan hyökkäys tehtiin poistumistunneleista ja he teloittivat kaikki, jotka oli nimetty heidän listallaan, ihmiset ja reptiliaanit. Me taistelimme vastaan, mutta kenelläkään työläiskastista ei ollut aseita, eikä myöskään laboratoriossa työskentelevillä ihmisillä. Ainoastaan turvajoukoilla ja muutamalla tietokoneella työskentelevällä oli salamapistoolit. Se oli teurastus. Jokainen kirkui ja juoksi pakoon. Käytävät ja tunnelit täyttyivät niin täyteen kuin mahdollista. Me uskomme niiden olleen Delta Forcea [univormujen ja modus operandin perusteella], joka oli päättänyt iskeä vuoronvaihdon aikaan, ja tappaa niin monta kuin mahdollista listalta. [42]
Castello lähti laitoksesta, hän vei mukanaan valokuvat ja videotallenteet, jotka hän lopulta julkaisi Dulcen paperien nimellä.
Johtuen Castellon väitteiden tärkeydestä sekä hänen tarjoamista todisteista, jotka näyttivät tukevan hänen sanomisiaan, josta suurin osa näyttää tukevan sitä, minkä Bennewitz oli varmistanut hänen sähköisen valvontansa ja kenttätutkimuksien avulla, on tässä tarpeen analysoida lisää muita ilmiantajatodistuksia, jotka toisistaan riippumatta tukevat Dulcen maanalaisen tukikohdan hypoteesia.
Allekirjoitettiinko Yhdysvaltain ja avaruusolentojen välillä sopimus?
Ensimmäinen väite, joka kaipaa analyysia, on Bennewitzin ja Castellon riita siitä, että avaruusolennoilla ja Yhdysvalloilla olisi ollut yhteinen tukikohta. Tämä viittaisi siihen, että olisi ollut olemassa jonkinlainen sopimus Yhdysvaltain hallituksen edustajien sekä avaruusolentojen rotujen välillä. On olemassa merkittävä ilmiantotodistus siitä, että Eisenhowerin hallinto ja Zeta Reticulumin harmaat olisivat allekirjoittaneet sopimuksen jo vuonna 1954. Tohtori Wolfin mukaan Eisenhowerin hallinto solmi sopimuksen niinkutsuttujen Harmaiden avaruusolentojen kanssa Zeta Reticulumin neljänneltä planeetalta, mutta tätä sopimusta ei koskaan ratifioitu perustuslain vaatimusten mukaisesti. [43] Viitaten samaan Eisenhowerin hallinnon allekirjoittamaan sopimukseen, eversti Philip Corso, erittäin palkittu upseeri, joka palveli Eisenhowerin kansallisen turvallisuuden neuvostossa, kirjoitti: “Me jouduimme neuvottelemaan eräänlaisen antautumisen niille [avaruusolennoille], kunhan me emme taistelisi niitä vastaan. Ne sanelivat ehdot, koska ne tiesivät, että se mitä me eniten pelkäsimme oli paljastus.” [44] Salainen sopimus allekirjoitettiin vuonna 1954 Eisenhowerin hallinnon ja avaruusolentojen rodun välillä, jonka useat muut ‘tietovuotajat’ ovat paljastaneet väittäen, että heillä on ollut pääsy salaisiin asiakirjoihin, jotka paljastavat sellaisen sopimuksen olemassaolon. [45]Phil Schneider, entinen geologiainsinööri joka työskenteli maanalaisten tukikohtien rakennusprojekteissa, kirjoitti:
Vuonna 1954, Eisenhowerin hallinnon alaisuudessa, liittovaltion hallitus päätti kiertää Yhdysvaltain perustuslain ja solmia sopimuksen avaruusolentojen kanssa. Sitä kutsuttiin vuoden 1954 Grenadan sopimukseksi, joka periaatteessa solmi avaruusolentojen kanssa sopimuksen, jonka nojalla avaruusolennot voisivat viedä muutaman lehmän ja testata implanttitekniikoita muutamilla ihmisillä, mutta että niiden piti antaa tietoja kohteiksi valituista ihmisistä. Hitaasti avaruusolennot muuttivat diiliä kunnes he päättivät etteivät noudattaisi sitä enää ollenkaan. [46]
Tämän sopimuksen on esitetty johtavan avaruusolentojen ja ihmisten välillä tapahtuviin teknologiansiirtoihin vastineeksi tietyistä oikeuksista perustaa tukikohtia ja monitoroida amerikkalaisten siviilien sieppauksia. Eversti Corso uskoi, että tämä sopimus oli olennaisesti jotain mikä pakotettiin Eisenhowerin hallinnon allekirjoitettavaksi, mikä viittaisi siihen, että teknologiansiirtoa toteutettaisiin palkkioksi avaruusolentojen USA:sta keräämistä geenimateriaaleista. Tämä geneettinen moninaisuus oli jotain mikä teki USA:sta houkuttelevan paikan sopimukselle verrattuna paljon homogeenisempiin Venäjään tai Kiinaan. Todennäköisesti hallinto järkeili, että koska Harmaat olivat siepanneet amerikkalaisia jokatapauksessa, sopimus antaisi heille keinot monitoroida sieppauksia ja tarkkailla läheltä sitä mitä heidän siviileilleen tapahtuu, jotka olivat mukana Harmaiden geenikokeissa. Harmaat velvoitettiin tarjoamaan lista siepatuista siviileistä, jotain mitä ilmeisesti ei tapahtunut ja myöhemmin tästä tuli kiistakapula Harmaiden ja Yhdysvaltain välillä.
Sopimus Zeta Reticulumin Harmaiden kanssa oletettavasti johti salaisten yhteistukikohtien luomiseen, joiden tehtävät todennäköisimmin olivat: teknologianvaihdanta; mielenhallintakokeet; Harmaiden geenikokeiden tarkkailu ja yhteistoiminta siviilien sieppaamiseksi eri projekteihin yhteistukikohdissa. Sekä sopimuksen että yhteistukikohtien olemassaolo olisi saanut korkeimman mahdollisen turvaluokituksen ja olisi ollut vain muutaman harvan valitun tiedossa. Tämän johdosta ilmiantajatodistukset, jotka tukevat salaisen Eisenhowerin hallinnon allekirjoittaman teknologianvaihtosopimuksen olemassaoloa viittaavat siihen, että maanalaisia laitoksia on mahdollisesti rakennettu, jossa tämä oltaisiin voitu toteuttaa ilman kansan, kongressin tai ulkovallan tietoa. Kun ollaan laadittu mahdollinen ‘juridinen’ perusta avaruusolentojen ja amerikkalaisten yhteilaitokselle, siirryn nyt analysoimaan todisteita, jotka tukevat sellaisen tukikohdan olemassaoloa.
Tähän mennessä esitettyihin todisteisiin perustuen voidaan todeta, että kolme mahdollisuutta erottuu edukseen todennäköisenä selityksenä sille, mitä Dulcessa tapahtui. Ensimmäinen, Dulcessa on (tai oli) huippusalainen ihmisten ja avaruusolentojen yhteislaitos, jossa oli käynnissä projekteja, joihin liittyi ihmishenkilöiden sieppauksia, joiden oikeuksia loukattiin vakavasti. Toinen, Dulcen tukikohta on (tai oli) olemassa, mutta raportit karmaisevista avaruusolentojen tekemistä kaltoinkohteluista ihmisille olivat osa disinformaatiokampanjaa, joka oli suunniteltu lokaamaan Paul Bennewitzin ja kaiken legitiimin tutkimuksen maine, jota on tehty avaruusolentojen aktiviteeteista ja salaisista valtion projekteista, joita Dulcessa oli. Kolmas mahdollisuus on, että kaikki tarinat Dulcesta ovat disinformaatiota, jonka tarkoitus on tahallisesti ohjata vakavat tutkimukset pois UFOista ja aiheuttaa eripuraa UFO-yhteisöön. [47] Pitäen mielessä nämä kolme mahdollisuutta, tutkin nyt ilmiantajatodistuksia koskien sotilaskonfliktia, joka tapahtui Dulcen tukikohdassa, määrittääkseni mikä näistä kolmesta mahdollisuudesta on tarkin.
Dulcen sota
Ilmiantajatodistukset, jotka tukevat Dulcen tukikohdan olemassaoloa, vihjaavat, että sellainen salainen laitos on kuin onkin pyörittänyt erilaisia projekteja, jotka ovat keskittyneet teknologianvaihtoon, mielenhallintaan, geenikokeisiin ja siepattujen siviilien ihmisoikeusrikkomuksiin. On todennäköistä, että yksi tai useampi näistä projekteista on muuttunut kiistakapulaksi avaruusolentojen ja valtion salaisten organisaatioiden välilä. Tmä kiista johti sotilasvälikohtaukseen, joka tunnetaan nimellä ‘Dulcen sota’. Tarkka syy tälle kahakalle on epäselvä, kuitenkin se mitä eri todistuksista tulee esiin on, että se oikeasti tapahtui ja nähtiin myös merkittävä määrä kuolonuhreja: Yhdysvaltain armeijan henkilökuntaa, Dulcen turvahenkilöstöä ja avaruusolentoja.
Castellon mukaan Dulcen sotilaskonflikti alkoi vastarintaliikkeen kasvusta, jotka olivat sekä vartijoita että asialle uskollisia avaruusolentoja, jotka halusivat auttaa vangittuja ihmisiä tukikohdan avaruusolentosiivessä. Lopulta 100 Delta-eliittisotilasta lähetettiin tuhoamaan vastarintaliike, joka alkoi uhata yhteistukikohdan turvallisuusjärjestelyjä. Tämä joukko kärsi monia kuolemantapauksia ja aiheutti monia kuolonuhreja sekä avaruusolentojen joukolle että tukikohdan turvahenkilöstölle. Muutkin tietovuotajat ovat raportoineet sotilaskonfliktista Dulcessa, mm. Phil Schneider, joka työskenteli geologisena insinöörinä Dulcen tukikohtaa ja muita vastaavia rakennettaessa. Schneider antoi seuraavia tietoja hänen taustastaan ja sotilaskonfliktin tapahtumisesta vuonna 1995:
Antaakseni teille yleiskatsauksen siitä kuka olen, kävin insinöörikoulun. Puolet koulustani oli sillä alalla, ja sain mainetta geologisena insinöörinä sekä rakenneinsinöörinä, jolla oli sekä sotilaallisia että ilmailualan sovellutuksia. Olen auttanut rakentamaan kahta tukikohtaa USA:ssa, joilla on jonkin verran merkitystä niinkutsutulle Uudelle Maailmanjärjestykselle [YK:n pyörittämälle maailmalle, jota ‘pitkät Harmaat’ avaruusolennot johtavat]. Ensimmäinen tukikohta on Dulcessa, New Mexicossa. Olin mukana vuonna 1979 tulitaistelussa avaruusolentohumanoideja vastaan, ja minä olen yksi selviytyjistä. Olen todennäköisesti ainoa selviytyjä, joka puhuu asiasta, jota koskaan kuulette. Kaksi muuta selvinnyttä ovat tiukan vartioinnin alaisina. Olen ainoa jäljellä, joka tietää yksityiskohdat koko operaatiosta. 66 salaisen palvelun agenttia, FBI, Mustat Baretit ja sensellaiset, kuoli siinä tulitaistelussa. Minä olin siellä. [48]
Schneider kuvasi vuoden 1979 sotilaskonfliktia pelkäksi ‘onnettomuudeksi’, joka syntyi porauksesta, joka oli suunniteltu laajentamaan Dulcen tukikohtaa:
Olin mukana rakentamassa LISÄOSAA syvällä maan alla olevalle armeijan tukikohdalle Dulcessa, joka on todennäköisesti syvimmällä oleva tukikohta. Se ulottuu seitsemän kerrosta maan alle ja yli 2.5 mailin syvyyteen. Siihen aikaan me olimme poranneet neljä eri reikää autiomaahan, ja me aioimme kytkeä ne kaikki yhteen ja räjäyttää kerralla suuria osuuksia. Minun työni oli mennä aukkoihin ja tarkastaa kivinäytteet, ja suosittelin räjähteitä tietynlaiseen kiveen. Kun olin menossa alas, me löysimme itsemme suuren luolan keskeltä, joka oli täynnä ulkoavaruuden alieneita, jotka tunnetaan suurina Harmaina. Ammuin niistä kaksi. Silloin siellä oli 30 ihmistä. Arviolta 40 tuli lisää kun tämä oli alkanut, ja kaikki heistä kuoli. Me olimme yllättäneet koko maanalaisen tukikohdallisen avaruusolentoja. Myöhemmin saimme selville, että ne olivat eläneet planeetallamme pitkän aikaa… Tämä voisi selittää paljon muinaisten astronauttien teoriasta. [49]
Tärkeä ero Castellon ja Schneiderin versioissa on, että Schneider ei viitannut tukikohtaan yhteislaitoksena. Hän kuvasi sitä seitsenkerroksiseksi Yhdysvaltain armeijan laitokseksi, joka oltiin ‘vahingossa’ rakennettu muinaisen avaruusolentojen tukikohtan päälle. Hän uskoi, että hänen tehtävänsä oli yksinkertaisesti laajentaa olemassaolevaa tukikohtaa eikä niinkään hyökätä avaruusolentojen kimppuun salatussa tarkoituksessa. Epätodennäköisyys sille, että Dulcen laitos olisi ‘vahingossa’ rakennettu avaruusolentojen tukikohdan päälle vihjaa, että Schneider oli vain osittain tietoinen hänen tehtävästään ja siitä mitä alakerroksissa tapahtui. Todennäköisempi skenaario on, että Schneider joutui avustamaan Yhdysvaltain armeijan joukkoja pääsemään Dulcen laitoksen syvempiin kerroksiin, seitsemänteen kerrokseen, joka oli suljettu ja joka oli kiistan todellinen syy.
Joskus vuonna 1993 Schneider lopetti työt sotilaallisia sopimuksia hoitaville yritysasiakkaille sen jälkeen, kun hän oli vakuuttunut siitä, että pitkät Harmaat avaruusolennot olivat kehittelemässä Uutta Maailmanjärjestystä, jota johdetaan YK:sta. jota he itse kontrolloisivat salaa. Lisäksi hän alkoi luennoida julkisesti paljastaen maanalaisten tukikohtien aktiviteetteja, joita hän oli auttanut rakentamaan, sekä avaruusolentojen roolia soluttauduttaessa kansallisvaltioiden hallituksiin sekä heidän roolistaan Uuden Maailmanjärjestyksen todellisina arkkitehteina. Schneider piti esitelmän MUFONin konferenssissa toukokuussa 1995, ja hänet löydettiin kuolleena seitsemän kuukautta myöhemmin tammikuussa 1996. [50] Schneiderin kuoleman sekä hänen ruumiinavauksensa olosuhteet johtivat monet julistamaan, että Schneider oltiin murhattu sen vuoksi, että hän oli julkisesti mennyt puhumaan tiedoistaan koskien avaruusolentoja ja maanalaista tukikohtaa. [51] Schneiderin todistus, hänen selvät tietonsa geologisesta insinöörityöstä ja mystinen kuolema kaikki tukevat hänen keskeistä teesiään siitä, että Dulcessa on maanalainen tukikohta, ja että tämän maanalaisen laitoksen alimmassa kerroksessa tapahtui avaruusolentojen ja Yhdysvaltain armeijan välillä sotilaskohtaaminen.
Toinen ‘tietovuotaja’, joka antaa uskottavuutta sille mahdollisuudelle, että salaisessa maanalaisessa tukikohdassa olisi tapahtunut tulitaistelu avaruusolentojen ja Yhdysvaltain sotilasjoukkojen välillä, on tohtori Michael Wolf. Wolfin kirja Catcher’s of Heaven kuvasi tulitaistelua avaruusolentojen ja amerikkalaisten eliittijoukkojen välillä, joka tapahtui vuonna 1975 Groom Lakessa, Nevadassa, laitoksessa, joka on voinut liittyä siihen mitä lähellä Dulcessa tapahtui myöhemmin:
Harmaat jakoivat tiettyjä teknologisia edistysaskeliaan armeijan/tiedustelupalvelujen tieteentekijöille, usein ollessaan ”vankivieraina” turvallisissa maanalaisissa armeijan laitoksissa Nevadassa ja New Mexicossa. Avaruusolennot ovat antaneet Yhdysvaltain hallitukselle joitain antigravitaatioaluksia ja suuren määrän polttoainetta (alkuaine 115). Toukokuun 1. päivä 1975 erään tällaisen teknologianvaihdon keskellä Nevadassa esiteltiin pientä avaruusolentojen antimateriareaktoria, ja johtava Harmaa avaruusolento pyysi johtavaa Delta-joukkojen everstiä, joka avaruusolentoja vartioi, poistamaan kaikki kiväärinsä ja panoksensa huoneesta (niin, että he eivät vahingossa räjähtäisi energiapäästöistä). Vartijat kieltäytyivät, ja siitä seuranneessa mekkalassa vartija avasi tulen Harmaita kohti. Yksi avaruusolento, kaksi tieteentekijää ja 41 armeijan henkilöä sai surmansa. Yksi vartija jäi eloon todistamaan siitä, että avaruusolennot ilmeisesti käyttivät mentaalista energiaa itsepuolustukseen tappaakseen muut hyökkäävät Delta-joukot. Tohtori Wolf sanoo, että ”tämä tapaus lopetti tietynlaisen vaihdannan (Harmaiden kanssa)”. [52]
‘Dulcen sodan’ kanssa on tärkeitä yhtäläisyyksiä siinä miten Wolf kuvaa ‘Nevadan’ konfliktia verrattuna siihen miten Castello ja Schneider kuvaavat tapahtumia. Molemmissa tapauksissa merkittävä määrä amerikkalaisia sotilaita kuoli avaruusolentojen kanssa tapahtuneessa tulitaistelussa. Nämä yhtäläisyydet viittaavat siihen, että joko Wolf kertoo täysin eri konfliktista, tai samasta konfliktista mutta siihen on lisätty joitain epäselvyyksiä piilottamaan amerikkalaisten ja avaruusolentojen välisen konfliktin todellinen luonne ja sijainti. Joihinkin merkittäviin eroavaisuuksiin kuuluu Wolfin sanoma, että avaruusolennot olivat ‘vankivieraita, eikä niinkään omistaneet yhdessä tukikohtaa Yhdysvaltain kanssa. On epätodennäköistä, että ‘vankivieraina’ olleet avaruusolennot osallistuisivat sen kaltaiseen merkittävään teknologianvaihdantaan, jota Wolf kuvaa. On todennäköistä, että Wolfin viittaus avaruusolentoihin ‘vankivieraina’ oli tarkoitettu piilottamaan amerikkalaisten ja avaruusolentojen välisen yhteistyön laajuus yhteistukikohdassa, mikä voisi johtaa siihen, että kertomus yhdistettäisiin Bennewitzin esittämiin väitteisiin Dulcesta. Tämä myös asettaa epäilyksen valoon sen tapahtuiko Nevadassa mitään konfliktia vuonna 1975 niinkuin Wolf kirjoittaa, vai viittasiko hän vuoden 1979 sotilaskonfliktiin Dulcessa, New Mexicossa. Jos asian laita on jälkimmäinen, silloin Wolf sai ohjeet ylemmiltään ‘informaation kontrolloidussa vuotamisessa’ kylvää joitain epätarkkuuksia (disinformaatiota) siihen informaatioon, jota hän julkaisi tulitaistelusta, joka tapahtui valtion ja avaruusolentojen yhteislaitoksessa amerikkalaisten kärsiessä suuria miestappioita. Sellainen disinformaatiostrategia vahvstaisi kaikkia ‘uskottavan kiistettävyyden’ vastakkaisia kantoja, joita valtio voisi käyttää peittämään Wolfin julkistaman arkaluonteisen informaation. Wolf paljasti lisäksi haastattelussa, että hän oli työskennellyt Dulcen laboratoriossa, mikä näin kertoo lisää informaatiota tästä salaisesta maanalaisesta tukikohdasta, joka on Bennewitzin väitteiden ytimessä. [53]
Toinen tietovuotaja, joka on paljastanut avaruusolentojen ja valtion yhteisen tukikohdan olemassaolon ja ‘Dulcen sotilaskonfliktin’ on Bob Lazar. Lazar työskenteli muutaman kuukauden ajan vuonna 1988 Nevadan S-4 -laitoksessa takaisinmallintamassa avaruusolentojen aluksen työntövoima- ja voimanlähdejärjestelmiä. Eräässä haastattelussa hän kuvaa taustojaan seuraavasti:
Minulla on kaksi maisterintutkintoa, yksi on fysiikasta; toinen on elektroniikasta. Kirjoitin maisterintyöni MHD:sta, eli magnetohydrodynamiikasta. Työskentelin Los Alamosissa muutaman vuoden ajan teknikkona ja sitten fyysikkona protonipolarisaatio-osastolla, siellä olleen kiihdyttimen parissa. Minut palkattiin S-4:n vanhempana fyysikkona työskentelemään gravitaatiotyöntövoimajärjestelmien ja niihin aluksiin liittyneiden asioiden parissa. [54]
Lazar paljasti, että hänen ennen töiden aloittamista avaruusolentojen aluksen parissa saamassaan briiffauksessa hänen vaadittiin lukevan 200 sivua briiffausdokumentteja työhön perehtymiseksi. [55] Hän muisteli, että briiffausdokumentti mainitsi taistelun ihmisten ja avaruusolentojen välillä salaisessa tukikohdassa vuonna 1979. Hän sanoi, että konfliktin aiheutti turvamies, joka yritti ottaa asetta avaruusolentojen alueella, ja tämä johti turvahenkilöstön kuolettaviin haavoihin. Lazar muistelee vuonna 1988 lukemansa briiffausdokumentin todennäköisesti viitanneen vuoden 1979 Dulcen tulitaisteluun.
Tiivistelmänä, vahvin näyttö Bennewitzin väitteille koskien Dulcen tukikohtaa tulee: Thomas Castellon todistuksesta koskien hänen työsuhdettaan ja loikkaamista Dulcen maanalaisessa tukikohdassa sen jälkeen, kun hän oli nähnyt ihmisoikeusrikkomuksia; Phil Schneiderin todistuksesta, joka oli suoraan mukana Dulcen tulitaistelussa; yhtäläisyyksistä Michael Wolfin paljastuksiin koskien tulitaistelua, joka on saattanut tapahtua neljä vuotta aiemmin toisessa maanalaisessa tukikohdassa Nevadassa sekä hänen myönnöstään, että hän on työskennellyt Dulcessa; Bob Lazarin muistosta lukeneensa perehdytyksessään briiffausdokumentin, jossa puhuttiin vuonna 1979 tapahtuneesta tulitaistelusta ihmisturvahenkilöstön ja avaruusolentojen välillä salaisessa tukikohdassa; sekä siepattujen kertomista raporteista heidän ollessaan hypnoosiregressiossa ja joiden todistukset on kirjoitettu kirjaan The Dulce Wars. Lisäksi Bennewitzia vastaan tehty disinformaatiokampanja ja Schneiderin mystinen kuolema sen jälkeen, kun hän oli astunut maanalaisten laitosten paljastuksillaan julkisuuteen, molemmat antavat aihetodistetukea näkemykselle, että ilmiantajien väitteille oli riittävät perusteet koskien Dulcen maanalaista laitosta ja siellä tapahtuneita mahdollisia räikeitä ihmisoikeusrikkomuksia.
Nyt voin palata kolmeen mahdollisuuteen, jotka aiemmin mainittiin koskien Bennewitzin keskeisiä väitteitä Dulcen tukikohdan olemassaolosta, siellä tapahtuneesta sotilaskonfliktista ja räikeistä ihmisoikeusrikkomuksista. Ensimmäinen mahdollisuus on, että todisteet vahvistavat Bennewitzin väitteet. Toinen mahdollisuus on, että Bennewitzin väitteet koskien avaruusolentojen siepatuille siviileille tekemiä ihmisoikeusrikkomuksia oli disinformaatiota, jonka tarkoitus oli ohjata tutkijat poispäin tukikohdan ja/tai siellä tapahtuneen sotilaskonfliktin olemassaolosta. Kolmas mahdollisuus on, että Bennewitzin väitteet vaarantuivat disinformaatiosta, jonka tarkoitus oli ohjata UFO-tutkijat pois aidoista UFO-havainnoista. Jotta voitaisiin määrittää mikä mahdollisuus on todennäköisin, tarkastelen nyt joitain Bennewitzin väitteiden ja muita Dulcen tukikohtaa koskevien väitteiden kritiikkejä.
Maanalaisen tukikohdan hypoteesin kritiikkiä
Aina heti sen jälkeen kun Bennewitz laittoi kiertoon väitteitään Dulcen tukikohdasta 1980-luvun alkupuolella, ja Castello ja muut fyysisiä todisteita ja henkilökohtaisia todistuksia, Dulcen tukikohdan hypoteesia tukevia todisteita vastaan on esitetty intensiivistä kritiikkiä. Nämä kritiikit menevät kolmeen kategoriaan. Ensimmäinen on kritiikki fyysisiä todisteita kohtaan, kuten Bennewitzin sieppaamat sähköiset viestit, viestien transkriptiot, valokuvat, videotallenteet ja Castellon ‘Dulce-paperit’; sekä fyysisten todisteiden puute koskien maanalaisen tukikohdan sisäänkäyntejä, tuuletusaukkoja jne. Toinen on kritiikit, jotka keskittyvät Bennewitzin, Castellon ja Schneiderin uskottavuuteen Dulcen tukikohdan hypoteesissa. Kolmantena on kritiikki, jonka mukaan koko Dulcen maanalaisen tukikohdan hypoteesi on välkky disinformaatiostrategia, jonka tiedustelupalvelut kuten Air Force Office of Special Intelligence (AFOSI) ovat ottaneet käyttöön hajottaakseen UFO-yhteisöä. Tarkastelen jokaista näistä vuorollaan.
Mitä Bennewitzin todisteisiin tulee, hänen valokuvansa ja filminsä vuodelta 1980 selvästi näyttivät joitain anomaalisia ilmiöitä, minkä on tunnustanut myös jopa ilmavoimien tiedustelu, mutta vaikeus on osoittaa vakuuttavasti mitä näistä käy ilmi. [56] Tästä huolimatta monet UFO-tutkijat uskovat, että se oli vahvinta näyttöä valokuvatusta UFOsta. [57] Bennewitzin sähköinen viestintä, joka osoittaisi jotain omituista tapahtuvan, oli kaikkein kiistanalaisinta, eikä se ollut ratkaisevaa näyttöä- Mitä tulee fyysisiin todisteisiin, joita Dulcen papereista löytyy, useimmat tutkijat yksinkertaisesti eivät ottaneet näitä vakavasti ja olettivat, että ne olivat osa Bennewitzia vastaan suunnattua disinformaatiokampanjaa. Ratkaisevien todisteiden puutteet valokuvien, videoiden ja fyysisten todisteiden muodossa muistuttavat UFO-yhteisön historiallista pyrkimystä löytää riittävää näyttöä, jolla voitaisiin muuttaa jopa kaikkein skeptisimpien ammattilaisten mielipide. [58] Tämä viittaa siihen, että Bennewitzin sähköisten UFO-aktiviteettia ja avaruusolentojen viestintää kuvaavien tallenteiden ja Dulcen papereiden fyysisten todisteiden validiteetti on edelleen debatin kohteena. Selkeä ratkaisu siitä, mitä fyysinen näyttö Dulcen tukikohdan olemassaolosta kertoo, on edelleen vaikeasti hahmotettavissa.
Yksityiset tutkijat ovat tutkineet maa-alaa, jossa maanalainen tukikohta väitetysti sijaitsee. Archuletta Mesa sijaitsee Jicarillan apachereservaatin mailla. Eräs tutkija, Glen Campbell, sai selville, että maata ei ole fyysisesti rajattu, eikä siellä ole mitään viitteitä armeijan läsnäolosta, piilotettuja sisäänkäyntejä, ilmaventtiileitä, vedenottamoita läheisellä Navahon joella jne. Tämän jälkeen hän totesi, että mitään fyysisiä todisteita maanalaisesta tukikohdasta ei ollut. [59] Toiset kenttätutkijat, kuitenkin, ovat löytäneet todisteita omituisista tapahtumista alueella, mikä tukisi väitteitä maanalaisesta tukikohdasta. [60] Esimerkiksi Norio Harakaya vieraili Dulcessa japanilaisen filmituotantoryhmän kanssa vuonna 1990 ja totesi:
Olen ollut Dulcessa Nippon Television Networkin kuvausryhmän kanssa ja haastatellut monia, monia ihmisiä siellä ja tulin takaisin vahvan vakaumuksen kanssa siitä, että siellä tapahtui jotain 10-15 vuotta sitten, mm. yöllisiä havaintoja omituisista valoista ja armeijan jeeppien ja rekkojen ilmestymisiä.[61]
Jotkut Campbellin esiinottamat kritiikit voidaan selittää eri tavoin. Castello ja Schneider, esimerkiksi, molemmat kuvasivat laajalti maanalaista infrastruktuuria, jossa käytettiin kehittynyttä teknologiaa kuten suurinopeuksista raideyhteyttä. [62] Tämä tekisi mahdolliseksi piilottaa sisäänkäynnit Dulcen tukikohtaan turvallisemmilla alueilla. Lisäksi ilman ja veden kierto voitaisiin toteuttaa toisin tavoin kehittyneen teknologian avulla. Tämä viittaa siihen, että kritiikki puuttuvia salaista tukikohtaa puoltavia todisteita kohtaan Jicarillan apachemailta ei ole ratkaisevaa, ja on jopa ristiriidassa muiden todistusten kanssa mystisistä armeijan sotilasliikkeistä ja alueella tehdyistä anomaalisista havainnoista.
Salainen disinformaatiokampanja, jonka AFOSI käynnisti Bennewitzia vastaan, viittaa siihen, että hänellä alueelta peräisin olleita fyysisiä todisteita maanalaisesta tukikohdasta, sekä hänen kansalta saamaansa tukea tulkittiin kansallisen turvallisuuden uhaksi. Tämä salainen disinformaatiokampanja, joka alkoi vuonna 1980, viittaa siihen, että kritiikki Castellon ja Bennewitzin esittämiä fyysisiä todisteita kohtaan ei ole ratkaisevaa ja voi itsessään olla osa käynnissä olevaa disinformaatiokampanjaa. Tästä johtuen kritiikki puuttuvia fyysisiä todisteita kohtaan, jotka osoittaisivat maanalaisen tukikohdan olemassaolon Dulcessa, epäonnistuu hylkäämään Dulcen tukikohdan hypoteesin.
Toisenlainen kritiikki keskittyy tietovuotajien/silminnäkijöiden uskottavuuteen, jotka ovat esittäneet todisteita tai todistuksia Dulcen tukikohdasta. Uskottavuuden rakentaminen alalla, joka on täynnä disinformaatiota, pelottelua ja virallisia projekteja joilla pilata asiantuntijasilminnäkijöiden ja ‘ilmiantajien’ maine vaatii jonkin verran joustavuutta analyysiin ilmiantajien käyttäytymis- ja/tai persoonapiirteistä. ‘Hermoromahdus’, ‘kieltäytyminen haastatteluista’ tai ‘peiteidentiteettien’ käyttö, esimerkiksi, voi olla seurausta salaisesta häirinnästä eikä niinkään merkki henkilöstä, jolta puuttuu uskottavuutta. Keskittyminen henkisiin tai terveysongelmiin, joita Dulcen tukikohdan hypoteesista puhuneet ilmiantajat/silminnäkijät kohtaavat, voi olla pelkkä verhottujen henkilökohtaisten hyökkäysten muoto hypoteesin pääkannattajien uskottavuutta vastaan. Esimerkiksi, verkkoartikkelissa joka kritisoi Dulcen tukikohdan todisteiden puuttumattomuutta, kirjoittaja Roy Lawhon sivuuttaa haasteet, joita on kohdattu rakennettaessa kolmen pääilmiantajan/tietovuotajan uskottavuutta, jotka ovat puhuneet Dulcen maanalaisen tukikohdan hypoteesin puolesta — Bennewitz, Castello ja Schneider. Lawhon lopettaa kuvauksensa heidän väitteistään viittauksilla moniin henkilökohtaisiin ongelmiin tai käyttäytymiseen, joita jokaisella oli, tavalla joka näyttää olevan pelkkä verhottu hyökkäys heidän uskottavuuttaan kohtaan. [63] Esimerkiksi, hän viittaa siihen, että Bennewitz “joutui tietyksi aikaa mielisairaalaan” ja sitten hänestä tuli “erakoitunut, ja hän kieltäytyi puhumasta UFOista”. [64] Kuten aiemmin mainittua, Bennewitzista tuli uhri intensiiviselle disinformaatiokampanjalle, julkiselle valvonnalle, hyökkäyksille hänen uskottavuuttaan vastaan, epätavallisille aktiviteeteille häntä vastaan, jotka lopulta johtivat siihen, että hän kärsi hermoromahduksen. Tämä ei vaikuta hänen esittämien tietojen tai henkilönsä uskottavuuteen, vaan kertoo ainoastaan siitä intensiivisestä ympäristöstä, jossa monet ihmiset hajoavat heitä vastaan kohdistetun psykologisen paineen alla.
Castellosta puhuttaessa Lawhon toteaa, että Castello “on ainoastaan kertonut tarinoita, ei mitään konkreettista, ja hänen pitäisi vielä astua esiin henkilökohtaisesti”, ja että “on epäilystä siitä onko hän edes olemassa.” [65] Vaikka ainoastaan suhteellisen harva tutkija voi puhua Castellon olemassaolon puolesta, olisi hyvä syy uskoa, että hän mahdollisena tietovuotajana paljastamassa salaista tietoa joutuisi pidätysten tai muiden virallisten tahojen toimien kohteeksi, joiden tarkoituksena on hänen ‘hiljentämisensä’, jos hän koskaan tulisi julkisuuteen. Tämä voi selittää hänen mystiset liikkeensä samaan aikaan, kun hän jättää mahdollisuuden avoimeksi sille, että hän on osa disinformaatiostrategiaa. Siispä, vaikka Dulcen paperien todistukselta itseltään puuttuu vakuuttavuutta, paperit muuttuvat merkittäväksi todisteeksi, jotka tukevat Bennewitzin väitteitä.
Viimeisenä, puhuttaessa Schneiderista, Lawhon viittaa mainitsemattomiin lähteisiin, että Schneiderilla “oli paha aivovamma ja hän oli myös paranoidi skitsofreenikko.” [66]Tämä olisi kaikkein epäreiluin Lawhonin esittämistä kritiikeistä. Schneider vietti lähes kaksi vuotta luentokierroksella (1993-1995) paljastaen rehellisesti aktiviteettinsa ollessaan töissä korporaatiolle, joka rakensi Dulcea ja muita maanalaisia tukikohtia. Hänen rehellisyyden ja mentaalisen kestävyyden koettelemiselle oli monia mahdollisuuksia, ja vaikuttaa siltä, että hän ei pettänyt suurta tukijajoukkoaan. [67] Hän antoi mielikuvan miehestä, joka tiesi elämänsä päättyvän pian joko luonnollisista syistä (hänellä oli loppuvaiheen syöpä) tai murhan johdosta. Hänen näennäinen ‘itsemurhansa’ sisälsi merkkejä murhasta, joita viranomaiset eivät tutkineet sen enempää. [68] Schneiderin todistus esittää kaikkein konkreettisimman tietovuodon, jota Dulcen tukikohdasta ja siellä avaruusolentojen ja ihmisten välillä tapahtuneesta tulitaistelusta 1979 löytyy. Tiivistelmänä, kritiikki Dulcen tukikohdan hypoteesia puolustaneiden uskottavuutta kohtaan epäonnistuu olemaan vakuuttavaa.
Lopuksi, on esitetty kritiikkiä, joka keskittyy William Mooren vuoden 1989 julistukseen MUFON-konferenssissa siitä, että hänet olisi käännytetty mukaan AFOSIn salaoperaatioon levittämään disinformaatiota Bennewitzille hänen maineensa pilaamiseksi. Vaikka he olivatkin raivoissaan siitä, että yksi UFO-tutkija aktiivisesti osallistui disinformaatiokampanjaan toisia tutkijoita vastaan, monet UFO-tutkijat nopeasti nielivät Mooren tarinan siitä, että Bennewitzin väitteiden kaikkein omituisimmat aspektit, ihmisoikeusrikkomukset joissa on tapahtunut avaruusolentojen sieppauksia, ihmisten kylmäsäilytyksiä ja maanalaisia sammioita täytetty karjan ja ihmisten palasilla, nämä kaikki olisivat disinformaatiota. Bennewitzin väitteet olivat saaneet laajalti tukea UFO-yhteisössä ja niitä levittivät ristiriitaiset henkilöt kuten John Lear, William Cooper ja William Hamilton. Eräät hyvämaineiset UFO-tutkijat uskoivat, että Learin ja Hamiltonin väitteet, jotka myötäilivät Bennewitzin sanomisia Dulcen maanalaisesta tukikohdasta, vahingoittaisivat legitiimiä UFO-tutkimusta. [69] Kun tuli tieto siitä, että John Lear oli kutsuttu juontamaan vuoden 1989 MUFON-konferenssia, nimekkäät MUFON-jäsenet alkoivat erota protestiksi. [70] Monet UFO-tutkijat eivät uskoneet, että Bennewitzin sähköinen kuuntelu, datan tulkinnat ja siepattujen haastattelut olisivat olleet riittävää näyttöä maanalaisesta avaruusolentojen tukikohdasta Dulcessa. Bennewitzin väitteet avaruusolentojen tekemistä ihmisoikeusrikkomuksista tukikohdassa yksinkertaisesti sivuutettiin pelkkänä disinformaationa jopa niiden keskuudessa, jotka uskoivat hänen olevan luotettava ja hänen keräämänsä todisteiden olevan laadukkaita. [71]
Mitä tulee siihen näkökulmaan, että disinformaatio oli suuressa roolissa Bennewitzin kehitellessä näkemyksiään tukikohdasta ja sen ihmisoikeusrikkomuksista, Bennewitz oli jo koostanut laajan tietokannan perustuen hänen kahden vuoden sähköiseen kuunteluun ennen AFOSIn puheille menoa vuonna 1980. Tämän johdosta Bennewitz oli jo kehitellyt monia kantojaan Dulcesta ennen kuin AFOSI alkoi syöttää hänelle disinformaatiota Bennewitzin oltua AFOSIn haastattelussa vuonna 1980 ja sen jälkeen tavattuaan Mooren vuonna 1982. On todennäköistä, että Bennewitzin havainnot UFO/ET-aktiviteetista alueella, radion ja videolähetysten sähköinen kuuntelu sekä hänen sähköinen viestintänsä aina Dulcen sotaan asti antoivat hänelle kokonaiskuvan siitä mitä tukikohdassa tapahtui. Todennäköisempi selitys on, että Yhdysvaltain tiedustelupalvelut olivat damage control -moodissa Bennewitzin siepattua sähköistä viestintää avaruusolentojen alusten ja Dulcen tukikohdan välillä. Castellon ja myöhemmin Schneiderin vieläkin paljastavammat todisteet ja todistukset sotkeutuivat disinformaatioon, jota syötettiin aktiivisesti julkiseen keskusteluun Dulcen tukikohdan hypoteesia koskien. Kritiikki siitä, että Dulcen tukikohdan hypoteesin, avaruusolentojen ihmisoikeusrikkomusten yms. kaikkein hälyttävimmät aspektit olisivat yksinkertaisesti AFOSIn disinformaatiota, epäonnistuu ottamaan huomioon sen miten disinformaatio on aktiivisesti käytössä oleva työkalu tiedustelupalveluilla, jolla luodaan hämmennystä ja estetään sen selville saanti mitä juuri sillä hetkellä on tapahtumassa. [72]
Palaan nyt aiemmin esille tuomiini kolmeen mahdollisuuteen koskien Dulcen maanalaisen tukikohdan hypoteesia: 1. fyysiset todisteet, tietovuotajien väitteet ja silminnäkijätodistukset tarjoavat ratkaisevaa näyttöä Dulcen tukikohdasta ja laajoista siellä siviileillä tehdyistä ihmisoikeusrikkomuksista; 2. väitteet tukikohdasta ovat todennäköisesti paikkansapitäviä, mutta jotain disinformaatiota on päässyt mukaan kaikkein äärimmäisimmistä ihmisoikeusrikkomuksista puhuttaessa; ja 3. Dulcen tukikohdan hypoteesi on disinformaatiota. Perustuen tähän mennessä esitettyihin todisteisiin sekä ratkaisevan kritiikin puutteeseen näitä todisteita kohtaan, kolmas mahdollisuus voidaan sivuuttaa. Tämä tahtoisi sanoa, että päätelmä siitä, että avaruusolentojen ja valtion edustajien välinen yhteistukikohta oli kuin olikin olemassa Dulcessa, että siellä tapahtui sittenkin sotilaskonflikti syystä, joka on edelleen avoin keskustelulle, mutta todennäköisimmin liittyi yhden tai molempien osapuolten sopimusrikkomuksiin. Raportit räikeistä tukikohdassa käynnissä olleita eri projekteja varten siepattujen siviilien ihmisoikeusrikkomuksista, vaikka tämä tässä kohtaa ei olekaan ratkaisevasti tiedossa, ovat riittävää näyttöä sille, että vastuussa olevien valtion viranomaisten ja ihmisoikeusjärjestöjen tulisi tutkia asiaa lisää. Eräs lisäongelma, jota tulisi tutkia ymmärtääksemme tähän mennessä esitettyjen näyttöjen implikaatiot ihmisoikeuksiin ja politiikkaan, on identifioida miten Dulce ja muut samanlaiset tukikohdat saivat rahoitusta ilman viranomaisten valvontaa.
Dulcen ja muiden maanalaisten yhteistukikohtien rahoittaminen ilman Yhdysvaltain kongressin valvontaa
Phil Schneiderin mukaan rahat maanalaisten tukikohtien rakentamiseen USA:ssa ja muualla tulevat ‘pimeästä budjetista’ — rahat eivät ole osa normaalia kongressin budjettia tai lisäysprosesseja, jotka rahoittavat valtion organisaatioita USA:ssa. Hänen vuoden 1995 luoennossaan Schneider julisti:
Pimeä budjetti on salabudjetti, joka kerää 25% Yhdysvaltain bruttokansantulosta. Musta budjetti tällä hetkellä kuluttaa $1.25 biljoonaa vuodessa. Ainakin tämän verran käytetään mustiin ohjelmiin, kuten niihin jotka liittyvät maanalaisiin tukikohtiin. Tällä hetkellä USA:ssa on 129 syvällä maan sisässä olevaa sotilastukikohtaa. [73]
Nämä tukikohdat Schneiderin mukaan on “yhdistetty toisiinsa nopealla magneettilevitaatiojunayhteydellä, joka kykenee kaksi kertaa äänen nopeuteen”. [74] Thomas Castello kuvasi myös nopeaa maanalaista junaraidenjärjestelmää, joka yhdisti Dulcen muihin tukikohtiin USA:ssa ja muualla: “maailmanlaajuinen verkosto on nimeltään ”Sub-Global System.” Sillä on ”tarkastuspisteitä” jokaisen maan sisääntulokohdassa. Siellä on sukkulakäytäviä, jotka ’ampuvat’ junat uskomattomilla nopeuksilla käyttäen magneettilevitaatiota ja vakuumimenetelmää. Ne kulkevat yliäänennopeuksilla.” [75] Schneiderin ja Castellon väitteet suuresta maanalaisesta infrastruktuurista, joka on yhdistetty huippunopealla maglev-junajärjestelmällä, vahvisti tohtori Richard Sauder, joka on tutkinut ja identifioinut salaisia maanalaisia tukikohtia USA:ssa ja muualla. [76] Jos Schneiderin kuvaus ja budjettiarviot ovat oikein, silloin on olemassa massiivinen maanalainen infrastruktuuri, jota on rahoitettu tavoilla, jotka ovat menneet ohi kongressin valvonnasta huolimatta maanalaisen infrastruktuurin massiivisesta koosta ja taloudellisten resurssien käytöstä. Siksi on hyvä tutkia onko Schneiderin estimaatti tarkka, miten kongressi harjoittaa turvaluokiteltujen ohjelmien valvontaa USA:ssa ja sopiiko Dulcen kaltainen tukikohta kokonaiskuvaan kongressin rahoittamista ja valvomista salaisista armeijan ohjelmista.
Schneiderin yllättävän suuren ‘pimeän budjetin’ kokoestimaatin vahvistaminen tulee yllättävästä lähteestä. Entinen asunto- ja kaupunkikehitysministeriön apulaissihteeri Catherine Fitts väittää, että yhteensä 3.3 biljoonaa dollaria imetty ministeriöstä ja DoD:sta rahoitusvuosina 1998, 1999 ja 2000. [77] Fitts perustaa vuoden 2000 estimaattinsa David K. Steensman, puolustusministeriön tilintarkastuksesta vastaavan vt. apulaistarkastajan, raporttiin, joka kirjoitti vuoden 2002 raporttiinsa, että “DoD prosessoi $1.1 biljoonaa kirjanpitomerkintöinä, joita ei tueta, DoD:n osatekijöiden talousarvioon, jota käytettiin kirjoittamaan ministeriökohtaisia raportteja ja DoD:n tilinpäätöksiä rahoituskaudelle 2000.” [78] Raportoidessaan puuttuvista puolustusministeriön rahoitusvuoden 2000 rahoista, tutkiva journalisti Kelly O’Meara antoi tukea Fittsin havainnolle:
Pentagonin apulaisylitarkastaja luki kahdeksansivuisen tiivistelmän puolustusministeriön varainhoitoa koskevista laiminlyönneistä. Hän myönsi, että Pentagonin kirjanpitoon oli tehtävä $4.4 biljoonan edestä oikaisuja vaaditun tilinpäätöksen laatimiseksi, ja että $1.1 biljoonan summan tueksi tuosta kokonaismäärästä ei oltu saatu luotettavia tietoja. Toisin sanoen, Bill Clintonin viimeisen täyden vuoden aikana yli $1 biljoonaa oli yksinkertaisesti kadonnut ja kukaan ei voi olla varma milloin, minne tai kenelle rahat menivät. [79]
Jos ‘pimeä budjetti’ on oikeasti niin suuri kuin Fittsin ja Schneiderin estimaatit, silloin on erittäin todennäköistä, että niitä on käytetty rahoittamaan Dulcen tukikohdan kaltaisia ohjelmia, jotka näyttäisivät menevän ‘Special Access Programin’ (SAP) kategoriaan. SAP:t ovat ohjelmia, joilla on lisäturvatoimenpiteitä normaalin turvaluokittelujärjestelmän (luottamuksellinen, salainen, huippusalainen) lisäksi. [80] Vuoden 1997 senaatin komission raportin mukaan DoD:n hyväksynnällä operoi arviolta 150 SAP:ia. [81] Senaatin raportissa kuvataan miten nämä SAP:t jaetaan kahteen luokkaan, ‘tunnustetut’ ja ‘tunnustamattomat’:
Julkisesti tunnustettuja ohjelmia pidetään erillään tunnustamattomista ohjelmista, ja jälkimmäisiä kutsutaan yleiskielessä nimellä “mustat” ohjelmat johtuen niiden turvaluokitellusta olemassaolosta ja tarkoituksesta. Mustien ohjelmien joukossa tehdään lisäero “luovuttuihin” ohjelmiin, joita pidetään niin arkaluonteisina, että ne standardimuotoiset raportointivaatimukset kongressille eivät koske niitä. Näiden ohjelmien olemassaolosta ilmoitetaan vain suullisesti kongressin asianomaisten valiokuntien puheenjohtajalle, varapuheenjohtajalle ja toisinaan muille jäsenille ja henkilökunnalle.[82]
Olennaisesti luovuttu tunnustamaton SAP (syvän musta) on niin arkaluonteinen, että ainoastaan kahdeksan kongressin jäsentä (puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat neljästä puolustusasiankomitesta senaatin ja edustajainhuoneiden välillä) saavat ilmoituksen luovutusta SAP:sta ilman, että heille annetaan siitä mitään muuta informaatiota. Tämä mahdollistaisi heidän aidosti julistaa etteivät he tiedä sellaisesta ohjelmasta mitään mikäli heiltä siitä kysyttäisiin, ja näin he ylläpitäisivät tällaisen SAP:n salaisuutta. Jos tunnustamattomat SAP:t ovat ‘mustia ohjelmia’, silloin ‘luovutut’ tunnustamattomat SAP:t ovat ‘syvän mustia’. Dulcen tukikohta vaikuttaa olevan kandidaatti tällaiseksi ‘syvän mustaksi’ ohjelmaksi, joka tällä hetkellä USA:ssa operoi.
SAP:t rahoitetaan tavalla, joka täyttää liittovaltion ohjeet, ja niitä valvotaan sekä toimeenpanopuolelta että kongressin taholta. Käytännössä kuitenkin kongressin valvonta luovutun tunnustamattoman SAP:n tapauksessa on nimellistä. Presidentti Clintonin täytäntöönpanomääräys #12958 päivämäärällä 17.4.1995 muutti sen miten SAP:t tulevaisuudessa luotaisiin ja valvonta hoidettaisiin. Täytäntöönpanomääräyksen pääkomponenttien mukaan ainoastaan ulkoministeri, puolustusministeri, energiaministeri ja keskustiedustelun johtaja (tai heidän varamiehensä) voisivat luoda SAP:n; nämä pidettäisiin “absoluuttisessa minimissä”; ja niitä luotaisiin kun “tietyn informaation haavoittuvaisuus tai uhka on poikkeuksellinen”, ja niiden salaisuutta ei voida suojella normaalilla turvaluokitusjärjestelmällä. [83] Mitä valvontaan tulee, keskeinen täytäntöönpanomääräyksen lause oli Clintonin pyrkimys koordinoida valvontaa keskustahon kautta (Information Security Oversight Office, ISOO), joka vastaisi National Security Councilille (NSC) ja vuosittain raportoisi presidentille:
(3) … ISOO:n johtaja saa pääsyn näihin ohjelmiin kunkin ohjelman turvallisuusvaatimusten mukaisesti hoitaakseen ISOOn tehtäviä tämän täytäntöönpanomääräyksen alaisuudessa. Viraston johtaja voi rajata pääsyn erikoisohjelmaan koskemaan ainoastaan ISOOn johtajaa ja maksimissaan yhtä muuta ISOOn työntekijää; tai, erikoisohjelmien tapauksessa, jotka ovat erityisen arkaluonteisia ja haavoittuvaisia, ainoastaan johtajaan.[84]
Käytännössä kuitenkin tehokasta SAP-valvontaa hoitaa DoD:n komitea, Special Access Program Oversight Committee (SAPOC), ja samanlainen tiedusteluyhteisön komitea, Controlled Access Program Oversight Committee (CAPOC), eikä niinkään ISOO. [85] SAPOC on se taho, jolla on valtuutus “hyväksyä, lopettaa, uudelleenvalidoida ja uudelleenstrukturoida prosesseja DoD:n SAP:eihin.” [86] Olennaisesti Yhdysvaltain presidentillä ei ole paljoakaan auktoriteettia SAP:sta DoD:n tai tiedustelupalvelujen yli. [87] Valvontajärjestelmä sulkee presidentin toimivallan SAP:sta DoD:n ja tiedustelupalvelujen ulkopuolell, mutta jotka teoriassa ovat alisteisia presidentin vallalle hänen toimiessaan ‘armeijan ylipäällikkönä’. [88] Voitaisiin sanoa, että nämä toimeenpanovallan haarat, jotka ovat presidentin suorassa alaisuudessa, niinkuin presidentti Clinton sai tietää, eivät voi käyttää juurikaan mitään valtaa tai valvoa mitenkään ‘syvän mustia ohjelmia’. [89] Ne toimeenpanovallan haarat, jotka käsittelevät avaruusolentoasioita, ovat kansallisen turvallisuuden neuvoston piirissä, eikä presidentillä ole niihin sanottavaa. [90] Näiden erottamiseksi toisistaan, mitä toimeenpanovallan syvän mustien ohjelmien valvontaan tulee, viittaan niihin toimeenpanovirastoihin, jotka ovat presidentin alaisuudessa termillä ‘toimeenpanoviraston valvonta’, ja niihin tahoihin, jotka eivät ole presidentin vallassa, termillä ‘varjohallituksen valvonta’.
Schneiderin kuvaamat ‘syvän mustat’ ohjelmat vaativat varoja huomattavasti yli liittovaltion SAP:eille antaman virallisen määrän. Esimerkiksi, rahoitusvuonna 2001 SAP:lle budjetoitiin arviolta $10-12 miljardia dollaria DoD:n eri palveluista, joka on huomattavasti pienempi summa kuin mitä Schneider ja Fitts mainitsivat todennäköisesti ‘syvän mustiin ohjelmiin’ kulutetun, jotka eivät olleet listattu kongressille jätettyyn SAP-listaan. [91] Jopa DoD-budjetin kasvaessa 380 miljardiin dollariin vuonna 2003, SAP:hin menevä osuus kasvoi ainoastaan marginaalisesti, ja näin ‘syvän mustien ohjelmien’ todellisten kustannusten ja niille budjetoitujen varojen välinen ero pysyi suurena.
‘Syvän mustien ohjelmien’, jotka liittyvät suoraan avaruusolentojen läsnäoloon, joita kongressi tai toimeenpanoelimet eivät valvo, rahoittamiseksi valtion armeijaan ja tiedustelupalveluihin kytkeytyneet haarat ovat kehittäneet monimutkaisen rahoitusjärjestelmän, jolla kierretään normaalit liittovaltion rahojen budjettiprosessit ja valvontavaatimukset. Kelly O’Mearan mukaan, erilaisia kirjanpitomekanismeja, kuten ”ei-tuettuja merkintöjä”, ”olennaisia valvontapuutteita”, ”oikaistuja tietueita”, ”täsmäyttämättömiä maksuja”, ”epänormaaleja taseita” ja ”erittelemättömiä eroja” käyttämällä DoD jättää kirjaamatta jopa biljoona dollaria vuosittain. [92] Se on jättiläismäinen summa vuosittain, reippaasti yli DoD:n virallisen budjetin, mikä viittaisi siihen, että liittovaltion hallituksen eri ministeriöitä käytetään puhaltamaan rahaa ilman amerikkalaisen veronmaksajan, kongressin ja vastuunalaisten liittovaltion viranomaisten tietoa siitä mitä tapahtuu. [93]
Sen sijaan, että liittovaltion rahaa puhallettaisiin suoraan korruptoituneiden amerikkalaispoliitikkojen sveitsiläisille pankkitileille, käytäntö josta monissa kehittyvissä valtioissa on tehty oma taiteenlajinsa, raha menee suoraan ‘pimeään budjettiin’, joka sitten rahoittaa ‘syvän mustia ohjelmia’ virallisten SAP:ien listan lisäksi, joita voidaan pyörittää ilman kongressin ja presidentin valvontaa. Nämä ‘laittomat’ rahastot kanavoidaan salaisille organisaatioille eri aselajien haaroihin ja tiedustelupalveluille rahoittamaan suoraan heidän omia ‘mustia ohjelmiaan’, jotka liittyvät avaruusolentojen läsnäoloon. Näitä rahoja sitten käytetään antamaan toimeksi sopimuksia amerikkalaiskorporaatioille kuten EG&G, Westinghouse, McDonnell Douglas, Morrison-Knudson, Wackenhut Security Systems, Boeing Aerospace, Lorimar Aerospace, ranskalainen Aerospacial, Mitsubishi Industries, Rider Trucks, Bechtel, Raytheon, DynCorp, Lockheed Martin, Hughes, Dryden, SAC ja monille muille, jotka tarjoavat tarpeellisia palveluja avaruusolentoihin liittyviin projekteihin. [94] Eläkkeellä oleva DIA:n tiedusteluviranomainen John Maynard raportoi näiden korporaatioiden ja DoD:n välisen suhteen luonteesta:
Puolustusministeriöllä on ollut käynnissä oleva ohjelma 1950-luvun puolivälistä saakka, joka on solminut sopimuksia amerikkalaisten siviiliorganisaatioiden/korporaatioiden kanssa, jotka ovat toimineet tiedusteluyhteisössä. Nämä projektit ovat erittäin tiukkojen turvajärjestelyjen alaisia, ja ne on yleensä erittäin vahvasti siiloutettu. Se tarkoittaa, että siellä on monia samankeskisiä piirejä: mitä lähemmäs keskipistettä pääset, sitä enemmän tietoa sinulla on projektista. Mitä kauemmas sisäpiiristä menet, sitä vähemmän tietoa sinulla on. Kaikki tämä on tarjolla erittäin tiukan tiedontarveperustaisesti. Näistä piireistä voi, jos on etsinyt tarpeeksi, löytää alihankkijoita, jotka ovat työskennelleet eri osissa projektia, mutta joilla ei oikeasti ole ollut mitään tietoa siitä mikä projekti kokonaisuudessaan on ollut. Tämä on tapahtunut myös armeijan kommunikoidessa pääalihankkijalle. Tässä mielessä jokaisella aselajihaaralla on tietyt omat projektinsa, jotka siiloutettiin turvatoimina.[95]
Laittomasta ‘pimeän budjetin’ kassasta alihankintasopimuksia saaneet korporaatiot eivät joudu kongressin tai toimeenpanevan elimen valvonnan alle, eikä niiden tarvitse paljastaa kansalle niiden tekemisten todellista luonnetta, ja niiden tulee allekirjoittaa salassapitosopimus, jossa on ankarat rangaistukset salassapitorikkomuksille. Bob Lazarin mukaan hänen todellinen työnantajansa Nevadan S-4 -laitoksessa oli Yhdysvaltain laivasto, mutta hän joutui allekirjoittamaan sopimuksen EG&G-yhtiön kanssa, jossa hän antoi pois perustuslailliset oikeutensa mikäli hän kertoisi tietämästään [96] Hänen päätettyään lopettaa työnsä S-4:ssä Lazar paljasti tietonsa ja sai tappouhkauksia.
‘Pimeän budjetin’ rahoittamien ‘syvän mustien ohjelmien’ estimaatteja voidaan saada käyttämällä ‘syvän mustien ohjelmien’ virallisia budjettilukuja, ja sitten korjaamalla tätä lukua silloin kun käytetään ‘pimeän budjetin’ varoja. Täytäntöönpanomääräyksen 12958 ja vuoden 1997 senaatin komission raportin mukaan, syvän mustien ohjelmien (tunnistamattomat, luovutut Special Access Programit) lukumäärä tulee pitää absoluuttisessa minimissä. Tämä viittaa siihen, että 150:sta senaatin komission raportin identifioimasta SAP:sta voidaan estimoida suhteellinen osuus jakamalla nämä ‘tunnustettuihin’ ja ‘tunnustamattomiin’, ja sitten jakamalla ‘tunnustamattomat’ ‘luovuttuihin’ ja ‘ei-luovuttuihin’ SAP:eihin, ja sitten käyttämällä mielivaltaista 50%:n lukua ottamalla huomioon ‘absoluuttisen minimin’ vaatimus, jota sovelletaan luovuttujen SAP:ien luvanantoon, että noin 15-20 SAP:ia (arviolta 10% kaikista) on ‘syvän mustia’. Samanlaisella prosessilla voidaan tarkastella SAP:ien 10-12 miljardin dollarin kokonaisvuosibudjettia, josta arviolta 1.5 miljardia dollaria käytetään ‘syvän mustiin ohjelmiin’, joiden olemassaolosta kerrotaan verbaalisesti ainoastaan kahdeksalle kongressin komitean puheenjohtajalle ja varapuheenjohtajalle, jotka eivät saa niistä briiffausta.
‘Syvän mustien’ ohjelmien ympärillä olevat huikean tiukat turvatoimet ovat olleet historiallisesti hyväksyttäviä kongressin johtajille perustuen heidän uskomuksiinsa näiden ohjelmien rajallisesta määrästä ja niiden saaman budjettirahoituksen vaatimattomasta summasta — $1.5 miljardia olisi alle 0.5% DoD:n kokonaisbudjetista vuonna 2003 ($380 miljardia). Jos Fittsin, O’Mearan ja Schneiderin estimaatit ovat oikein, silloin näiden ‘syvän mustien ohjelmien’ budjettien todellinen koko on melkein kolme kertaa DoD:n vuosibudjetti! Vertaamalla tätä huikeaa lukua ‘syvän mustien’ ohjelmien $1.5 miljardin estimaattiin, joka kongressin johtajille on esitetty, tämä viittaisi siihen, että luovutut SAP:t yhdessä tunnustamattomien SAP:ien kera ovat todellakin vain pelkkä peitetarina kokonaan toisen tyyppisille syvän mustille ohjelmille — niille jotka liittyvät suoraan avaruusolentojen läsnäoloon.
Pitämällä Fittsin estimaattia lähempänä ‘pimeän budjetin’ ohjelmien todellista kokoa ja luovuttujen SAP:ien budjettiarviota ($1.5 miljardia), tämän eri kategorian ‘syvän mustien ohjelmien’ saaman rahoituksen määrä voidaan itse asiassa kertoa arviolta 700:lla. ‘Syvän mustien ohjelmien’ lukumäärää voitaisiin myös mahdollisesti kasvattaa tällä kertoimella, mutta ylimääräinen rahoitus saattaa olla myös käytössä jokaisen ohjelman koon kasvattamiseen eikä niinkään uusien ohjelmien lisäämiseen. Tästä seuraa, että jos kerrointa kymmenen käytetään selittämään ‘syvän mustien ohjelmien’ todellista kustannusta, silloin ‘syvän mustien ohjelmien’ todellinen lukumäärä olisi 70-kertainen. Jos ‘syvän mustien ohjelmien’ ‘virallinen’ lukumäärä on 15-20, silloin ohjelmien todellinen lukumäärä on jossain välillä 1050-1400. Voidaan täten todeta, että yli tuhatta ‘syvän mustaa ohjelmaa’ rahoitetaan ‘pimeästä budjetista’, jonka koko arvioidaan olevan vuosittain jossain 1.1 biljoonan dollarin hujakoilla. Ottaen huomioon, että senaatin komissio raportoi arviolta 150 SAP:n olemassaolosta yhteensä, voidaan todeta sen lisäksi, että kongressin johtajat ja presidentti eivät saa tietää syvän mustien ohjelmien todellista lukumäärää, eivätkä he saa tietää ‘pimeän budjetin’ todellista kokoa, joka rahoittaa yli 99% näistä ‘syvän mustista’ ohjelmista.
Jos ‘pimeä budjetti’ rahoittaa Dulcen maanalaista tukikohtaa ja muita arviolta 99%:aa syvän mustista ohjelmista, joita kongressille ei raportoida edes pintapuolisesti ‘luovuttuina tunnustamattomina SAP:eina’, silloin on selvää, että on olemassa kahdentyyppisiä syvän mustia ohjelmia. Ne, joita rahoitetaan normaalista budjetista (luovutut tunnustamattomat SAP:t), jotka ovat perustuslain mukaan laillisia, ja ne joita rahoitetaan ‘pimeästä budjetista’, jotka eivät kuulu ollenkaan SAP-valvontaprosessiin, jotka ovat normaalin perustuslaillisen prosessin ulkopuolella ja teknisesti laittomia. Voidaan todeta, että lailliset ‘syvän mustat ohjelmat’ ovat pelkkä peite laittomille ‘syvän mustille ohjelmille’, jotka on aivan erityisesti suunniteltu vastaamaan avaruusolentojen läsnäoloon. Nämä peiteohjelmat on suunniteltu suuntaamaan kongressin ja toimeenpanovallan viranomaiset pois todellisista avaruusolentoihin liittyvistä ‘syvän mustista ohjelmista’, jotka ovat olemassa ja jotka kuluttavat valtavia määriä resursseja Yhdysvaltain taloudesta. Tämän johdosta, arviolta 15-20 (2%) kaikista syvän mustista ohjelmista on laillisia ja joilla on tunnettu valvontaprosessi, kun taas arviolta 750-1000 (98%) on laittomia ja niillä on varsin erilainen valvontaprosessi. On mahdollista, että DoD ja tiedusteluyhteisön komiteat (SAPOC & CAPOC), joilla on suora valvonta laillisista ‘syvän mustista ohjelmista’ ovat tietoisua laittomista ‘syvän mustista ohjelmista’, mutta ne eivät käytännössä näitä valvo. On todennäköistä, että SAPOC:n & CAPOC:n päävastuu on varmistaa, että lailliset ‘syvän mustat ohjelmat’ ja tunnustetut ‘mustat ohjelmat’, joiden yksityiskohdat kerrotaan kongressin komiteoille ja toimeenpaneville elimille, ovat käytännössä laittomien syvän mustien ohjelmien peitteitä. Laittomien syvän mustien ohjelmien valvontaa todennäköisimmin suorittavat salaiset organisaatiot, jotka on sulautettu eri armeijan & tiedustelupalvelujen haaroihin ja kansallisen turvallisuuden neuvostoon, joka on vastuussa avaruusolentoasioiden hoidosta. [97] Salaiset organisaatiot, jotka on sulautettu toimeenpanoelimiin kuten National Security Council, Federal Emergency Management Agency ja Homeland Security, muodostavat ‘varjohallituksen’, jonka vastuulla on koordinoida armeijan, tiedustelupalveluiden ja valtion toimia avaruusolentoasioissa. [98]
Tiivistelmänä, Dulcessa ja muualla olevien maanalaisten avaruusolentojen ja valtion yhteistukikohtien rakentamisen ja pyörittämisen rahoitus tulee ‘pimeän budjetin’ rahoista, jotka eivät noudata normaaleja valvontavaatimuksia, joita tavalliset DoD:n ja tiedustelupalvelujen SAP:t noudattavat. Amerikkalaiskorporaatioita, jotka saavat toimeksiantoina alihankintasopimuksia, joiden nimissä tarjota palveluja armeijalle ja tiedustelupalveluille, ei säännellä tavanomaisella tavalla, ja ne ovat olleet erittäin ‘menestyksekkäitä’ pakottaessaan salailuaan omille työntekijöilleen — kriittinen tekijä, joka merkitsee tulevaisuuden uusia sopimuksia hankittaessa! Käytännössä tämä tarkoittaa, että salaiset organisaatiot, jotka on sulautettu armeijaan, tiedustelupalveluihin ja kansallisen turvallisuuden virastoihin, ovat löytäneet keinon kiertää kongressin ja toimeenpanoelinten laittomien ‘syvän mustien ohjelmien’ valvontaa ja todellisten kustannusten hyväksyntää:
Taulukko 1. Tiivistelmä syvän mustien ohjelmien rahoitus- ja valvontajärjestelmästä
Ohjelman luokittelu
Valvonta
Arvioitu lukumäärä
Rahoituslähde
Arvioitu vuosittainen budjetti
Liittyykö alieneihin?
‘Tunnustetut’
Special Access
Programit (SAP)
Kongressi*/SAPOC
/CAPOC/toimeenpanoelimet
75
Kongressi/DoD/tiedustelupalvelut
$5 – 6 miljardia
Ei
Tunnustamattomat
SAP:t — Mustia
Kongressi*/SAPOC
/CAPOC/toimeenpanoelimet
55-60
Kongressi/DoD/tiedustelupalvelut
$3.5 – 4.5 miljardia
Peite
Luovutut tunnustamattomat
SAP:t — Syvän mustat
SAPOC/CAPOC
15-20
Kongressi/DoD/tiedustelupalvelut
$1.5 miljardia
Peite
Laittomat – Syvän mustat
Varjohallitus
1050-1400
Pimeä budjetti
$1.1 biljoonaa
Kyllä
Akronyymit
SAPOC – Special Access Program Oversight Committee, Department of Defense
CAPOC – Controlled Access Program Oversight Committee, CAPOC
*Kongressin komiteat — House National Security Committee, Senate Armed Services Committee, ja puolustusasiain alikomiteat edustajainhuoneen ja senaatin budjettikomiteoissa.
Lopuksi: Väitettyjen Dulcessa tapahtuneiden ihmisoikeusrikkomusten poliittiset implikaatiot
Tässä raportissa tarkastellut ilmiantajatodistukset vakuuttavasti osoittavat Dulcen tukikohdan olemassaoloon, joka on entinen ja/tai nykyinen avaruusolentojen ja Yhdysvaltain hallituksen yhteislaitos, joka on rakennettu ‘pimeän budjetin’ rahoilla, joita operoidaan ilman kongressin ja toimeenpanoelinten valvontaa. Todistukset lisäksi tukevat näkemystä, että ‘Dulcen sota’ oli aseellinen konflikti amerikkalaisten sotilaiden, tukikohdan henkilöstön ja avaruusolentojen rotujen välillä. Vaikka aseellisen yhteenoton tarkkaa syytä ei olekaan tiedossa, sen perusteella voidaan sanoa, että yksi tai molemmat osapuolet olivat jättäneet oman osuutensa salaisesta sopimuksesta suorittamatta. Ottaen huomioon ilmiantajatodistuksen, että yksi näiden sopimusten sitoumuksista oli varmistaa, että geenikokeisiin siepatuista siviileista pidettäisiin täydellistä kirjaa, heitä ei vahingoitettaisi ja että heidät turvallisesti palautettaisiin takaisin siviilielämään, on syy uskoa, että räikeät ihmisoikeusrikkomukset ovat olleet roolissa konfliktin synnyssä. Samanlaisia ihmisoikeusrikkomuksia saattaa hyvinkin olla käynnissä toisissa mahdollisissa valtion ja avaruusolentojen välisissä tukikohdissa USA:ssa ja muualla.
‘Dulcen sotien’ välittömät poliittiset seuraamukset ja väitettyjen avaruusolentojen suorittamien siepattujen siviilien kaltoinkohteluiden implikaatiot tarkoittavat erittäin todennäköisesti määrättömän pitkää viivytystä avaruusolentojen läsnäolon paljastuksessa. Steven Spielbergin Close Encounters of the Third Kind -elokuvan julkaisun vuonna 1977 on pitkään spekuloitu olevan osa ‘siedätysohjelmaa’, jolla valmistellaan kansaa avaruusolentojen läsnäolon paljastukseen. [99] NASA lähetti 20-sivuisen luottamuksellisen kirjeen Spielbergille kuvaillen mitä hänen tulisi ja ei tulisi näyttää elokuvassa ennen sen julkaisua, mikä viittaisi epätavallisen suureen kiinnostukseen siitä, millaisina avaruusolennot ja valtio elokuvassa esitettiin. [100] Vuoden 1979 ‘Dulcen sota’, jossa avaruusolentojen läsnäolosta vastuussa olevat salaiset viranomaiset (varjohallitus) komensivat hyökkäyksen avaruusolentoja vastaan, jotka pitivät hallussaan avaruusolentojen ja ihmisten välisen yhteistukikohdan kerroksia, olisi varmastikin signaloinut dramaattista siirtymää asenteissa avaruusolentojen läsnäoloa kohtaan ja määrättömän pitkää pidättäytymistä täydestä UFO-paljastuksesta.
Ei ole riittävästi todisteita täysin oikeuttamaan lisätutkimuksia väitteisiin laajoja ihmisoikeusrikkeitä, jotka tapahtuivat ihmisten ja avaruusolentojen yhteistukikohdissa Dulcessa ja muualla USA:ssa. Kaikkein tehokkain keino tutkia väitettyjä ihmisoikeusrikkomuksia Dulcessa olisi hyvämaineinen kolmannen sektorin ihmisoikeusjärjestö, kuten Amnesty International tai Human Rights Watch, joka aloittaisi tutkimukset näitä kaltoinkohteluja koskien. Näillä organisaatioilla on mittava kokemus tarkkojen ja luottamuksellisten tutkimusten tekemisestä maissa, jotka ovat historiassamme tehneet räikeitä ihmisoikeusrikkomuksia ja tukahduttaneet niitä, jotka ovat astuneet esiin paljastamaan tällaisia kaltoinkohteluja. Ihmisoikeusjärjestön tutkimus voisi tarjota mahdollisuuden tietovuotajille astua esiin ja/tai välittää informaatiota Dulcessa tapahtuneista ihmisoikeusloukkauksista. Tämä olisi keino ylläpitää luottamuksellisuutta ja ehkäistä rikossyytteitä tietovuotajia vastaan heidän ‘turvaluokitellun informaation’ paljastamisestaan. Tapauksessa, jossa amerikkalaiset liittovaltion virastot nostavat syytteitä tietovuotajia vastaan, tai jossa tietovuotajat yhtäkkiä katoaisivat, sellaiset henkilöt voisivat olla ‘hätäviestien’ fokuksessa, joita ihmisoikeusorganisaatiot ovat julkaisseet vuosien varrella turvatakseen ihmisoikeusrikkomuksia paljastavien koskemattomuuden. Toinen tapa tutkia väitettyjä ihmisoikeusrikkomuksia Dulcessa olisi kongressin tukema kuuleminen sellaisten rikosten väitteisiin ja täyteen maanalaisessa laitoksessa tehtyihin aktiviteetteihin, joita tarkasteltaisiin miten paljon aktiviteetit ovat ihmisoikeusrikkeisiin vaikuttaneet. Laaja kongressin takaama koskemattomuus ja suojelu tulisi suoda kaikille valtion/armeijan viranomaisille ja korporaatioiden työntekijöille, jotka haluavat astua esiin antamaan informaatiota amerikkalaisten ja muiden maiden kansalaisten kokemista ihmisoikeusrikkomuksista tukikohdissa USA:n rajojen sisällä tai muualla maailmassa. Johtuen kansan suuresta intressistä saada tietää tällaisista väitetyistä kaltoinkohteluista, kongressin tutkimusten tulisi olla avoimia, ja median laajasti raportoimia. Kun kansallisen turvallisuuden huolenaiheet aidosti vaativat sellaisen informaation salassapitoa, tämä tulisi viedä kongressitutkinnan eteen asianmukaista harkintaa ja toimintaa varten.
Avaruusolentojen asioista vastuussa oleva ‘varjohallitus’ on ollut tekijä, joko myötävaikuttava tai lieventävä, räikeissä ihmisoikeusrikkomuksissa, jotka ovat tapahtuneet sen kontrolloimissa ja/tai avaruusolentojen yhteisissä salaisissa tukikohdissa. Varjohallituksen roolia voidaan tutkia ja se voidaan saattaa tilivelvolliseksi ihmisoikeusrikkomuksista asianmukaisilla reformeilla paljon samaan tapaan kuin monet autokraattiset valtiot ovat reformoineet hallituksensa ihmisoikeusrikkomusten kansainvälisen valvonnan johdosta. Johtuen ihmisoikeusjärjestöjen kokemuksesta suorittaa sellaisia autokraattisten regiimien tutkimuksia, tämä on erittäin suotava keino ratkaista väitetyt ihmisoikeusrikkomukset, joita kansallista turvallisuutta ylläpitäviin organisaatioihin sulautettujen salaisten ryhmien johdolla on tehty, jotka kollektiivisesti yhdessä muodostavat ‘varjohallituksen’.
Kongressin tukema rahoitusmekanismien tutkimus, joita on käytetty laittomien ‘syvän mustien projektien’ rahoitukseen, on myös tarpeen, jotta voitaisiin tilittää kaikki varat täysimääräisesti, joita USA:n taloudessa on tuotettu, ja lopettaa rahojen käyttö ‘syvän mustiin ohjelmiin’, jotka operoivat kongressin/toimeenpanovallan valvonnan ulkopuolella, ja jopa relevanttien puolustusministeriön ja tiedustelupalvelujen valvontakomiteoiden ulkopuolella. Korporaatioiden käyttö armeijan alihankintasopimuksissa, joita on rahoitettu laittomilla rahavirroilla, joita salaiset organisaatiot Yhdysvaltain armeijassa ja tiedustelupalveluilla ovat saaneet, tulee loppua.
Jotta voisimme tehdä jotain väitettyjen ihmisoikeusrikkomusten koko laajuudelle, joita avaruusolentojen ja ihmisten yhteistukikohdissa korporaatioiden ja armeijan henkilökunta on tehnyt, täytyy koota koolle ‘totuuskomissio’, joka koostuu valtion/armeijan virkamiehistä ja/tai korporaatioiden työntekijöistä, jotka ovat suoraan osallistuneet kokeisiin ja projekteihin, joissa sellaisia loukkauksia on tehty; ja/tai sellaisen informaation salaamiseen pelottelemalla silminnäkijöitä ja tietovuotajia. Tällainen totuuskomissio voitaisiin mallintaa Etelä-Afrikan esimerkin mukaan, jossa ihmisoikeusrikkomuksiin osallistuneille apartheid-ajan julkishallinnon virkamiehille luvattiin yleinen armahdus sillä ehdolla, että he paljastaisivat aktiviteettiensa luonteen täysin, ja että nämä rikkomukset olivat poliittisesti motivoituneita eikä niinkään henkilökohtaisia. [101 Armahduksen myöntäminen virkamiehille/työntekijöille on askel oikeaan suuntaan myönnettäessä osallistuminen projekteihin, jotka ovat rikkoneet amerikkalaisten ja muiden maiden kansalaisten ihmisoikeuksia, joita on pidetty vangittuina avaruusolentojen ja valtion yhteistukikohdissa, ja se tulee olemaan tärkeä keino saada selville tapahtumien koko laajuus näissä tukikohdissa.
Voidaksemme aloittaa prosessin, jossa promotaan kongressin ja/tai ihmisoikeusjärjestöjen toimintaa väitettyjen Dulcessa tehtyjen ihmisoikeusrikkomusten korjaamiseksi, on rohkaistava astumaan esiin entisiä/nykyisiä julkisia virkamiehiä tai korporaatioiden työntekijöitä, jotka ovat virantoimituksessaan tai työsuhteensa aikana saaneet ensikäden tietoa Dulcessa ja/tai muussa valtion ja avaruusolentojen yhteislaitoksessa tehdyistä ihmisoikeusrikkomuksista. Ilmiantajille on tarjolla monenlaisia lakipalveluja, jotka auttavat tällaisten aktiviteettien paljastamisesta kiinnostuneita ilman heidän juridisten/sopimuksellisten velvoitteidensa rikkomista. [102]
Dulcen maanalaisessa tukikohdassa tapahtuneiden ihmisoikeusrikkomusten poliittiset implikaatiot vaativat välitöntä huomiota uskottavilta ihmisoikeusorganisaatioilta, jotka sellaisia väitteitä tutkivat. Lisäksi kongressin sponsoroimat tutkimukset vaaditaan Dulcessa tapahtuneiden väitettyjen kaltoinkohteluiden aiheuttamista useista ongelmista: avaruusolentojen rotujen kanssa solmittuihin sopimuksiin osanotto ilman kongressin ratifiointia; laittomien syvän mustien ohjelmien rahoittaminen ‘pimeästä budjetista’, jotka operoivat kongressin tai toimeenpanoelinten valvonnan ulkopuolella; sotilaallinen yhteenotto amerikkalaisten turvajoukkojen ja avaruusolentojen rotujen välillä ilman, että kansa tai kongressi sai tietää sellaisten toimien syitä tai oikeutusta; sekä tilivelvollisuus Dulcessa ja mahdollisesti toisissa maanalaisissa tukikohdissa USA:ssa ja muualla tehdyistä ihmisoikeusrikkomuksista. Sen sijaan, että rajattaisiin Dulcessa tapahtunut pelkästään Yhdysvaltain hallitukseen, on erittäin todennäköistä, että muut maailman hallitukset ovat suostuneet samanlaisiin järjestelyihin avaruusolentojen rotujen kanssa, joissa niiden kansalaisten ihmisoikeudet annetaan pois vaihdossa kehittyneeseen avaruusolentojen teknologiaan. Dulcen tapahtumien koko laajuus voi olla vedenjakaja ihmiskunnan historiassa. Se voi hyvin olla ensimmäinen kerta, jolloin koko kirjatun historian aikana ihmiskunta on joutunut käsittelemään poliittisesti vastuullisella tavalla toisen lajin ihmisrodun jäsenille tekemiä ihmisoikeusrikkomuksia, ja joihin on ollut osallisena eri armeijan, tiedustelupalvelujen ja/tai korporaatioiden henkilöstö näihin väärinkäytöksiin asianmukaisella tavalla puuttumattomuuden muodossa.
LOPPUVIITTEET
[1] Kaikkein vilpittömimmät kiitokseni H.M.:lle, joka avuliaasti suostui tarjoamaan omaa vieraanvaraisuuttaan, intellektuaalista stimulaatiota, huomaavaisia ehdotuksia ja tutkimusympäristön, jossa saattaa tämä raportti loppuun.
[2] Estimaatit vuosittaisen pimeän budjetin koosta ovat jopa 1.1 biljoonaa dollaria. Kuvaus siitä miten rahaa oikeasti imuroidaan USA:n taloudesta, katso “The $64 Question: What’s Up With the Black Budget? – The Real Deal,” Scoop: UQ Wire (23 September, 2002). Saatavilla verkossa: http://www.scoop.co.nz/mason/stories/HL0209/S00126.htm
[4] Verkosta löytyvä arvio Bennewitzin tutkimuksesta, kirjoittanut Chris Lambright, “Paul Bennewitz, electronic recordings, and films of ”aerial objects’,” (July 1, 1996), saatavilla verkossa: http://www.cufon.org/contributors/chrisl/PB/bennewit.htm
[7] Tri Sprinkle on Academy of Close Clinical Encounters Therapistsin (ACCET) johtaja, ja hänet tunnetaan laajalti abduktioilmiön asiantuntijana. ACCETin verkkosivut: http://drboylan.com/accetpg2.html
[10] Bennewitzin raportissa Project Beta oli monia viittauksia siihen, miten armeija puolustautui avaruusolentojen aluksia vastaan, mikä viittaa siihen, että hänen viestintänsä paljasti vihamielisen suhteen avaruusolentojen ja ihmisten välillä. Bennewitzin raportti Project Beta on saatavilla verkossa: http://www.paraarchives.com/documents/p/beta01.htm
[28] “Billy Goodmanin haastattelu Bob Lazarin kanssa: osittainen transkriptio, Billy Goodman Happening (December 20, 1989), saatavilla verkossa: http://www.swa-home.de/lazar3.htm Kts. myös “George Knapp Interview with Bob Lazar,’ On the Record, KLAS-TV, (December 9, 1989). Transkriptio verkossa: http://www.swa-home.de/lazar2.htm
[47] Tämän näkemyksen kannattaja oli William Cooper, Behold a Pale Horse (Light Technology Publishing, 1991) 222. Toinen Dulcen tapahtumiin kriittisesti pureutuva lähde, Loy Lawhon, “Dulce,” About.com, saatavilla verkossa: http://ufos.about.com/library/weekly/aa112597.htm?terms=Dulce
[53]Richard Boylan, “Quotations from Chairman Wolf,” http://www.drboylan.com/wolfqut2.html
[54] “Billy Goodman Interview with Bob Lazar: Partial transcript, Billy Goodman Happening (December 20, 1989), saatavilla verkossa: http://www.swa-home.de/lazar3.htm
[56] Keskustelua Bennewitzin fyysisistä todisteista, kts. Chris Lambright, “Paul Bennewitz, electronic recordings, and films of ”aerial objects’, Part 3” (June, 2003), saatavilla verkossa http://www.cufon.org/contributors/chrisl/PB/bennewi3.htm
[57]Kts. Chris Lambright, “Paul Bennewitz, electronic recordings, and films of ”aerial objects’, Part 3” (June, 2003), saatavilla verkossa http://www.cufon.org/contributors/chrisl/PB/bennewi3.htm
[70]Kts. MUFONin jäsenen Richard Hallin erokirje, Letter to Walter H. Andrus, Jr. (March 18, 1989). Lainattu verkossa: http://www.worldofthestrange.com/modules.php?name=Documents&op=ViewItems&vid=143
[71] Kts. Chris Lambright, “Paul Bennewitz, electronic recordings, and films of ”aerial objects’, Part 3” (June, 2003), http://www.cufon.org/contributors/chrisl/PB/bennewi3.htm
[83]Office of the Press Secretary, “White House Press Release: Classified National Security Information,” Executive Order #12958 (April 17, 1995) Kohta 4.4 verkossa: http://foia.state.gov/eo12958/part4.asp#rtt
[84] Executive Order #12958 (April 17, 1995). http://foia.state.gov/eo12958/part4.asp#rtt
[87] Avaruusolento/UFO-asiassa tapahtuvasta valvonnan eroosiosta, kts. Study Paper #4.
[88] Kts. Yhdysvaltain perustuslaki, osio 2, artikla 2.
[89]Kts. Michael Salla, ”Political Management of the Extraterrestrial Presence – The Challenge to Democracy and Liberty in America.” Exopolitics.Org, July 4, 2003. http://exopolitics.org/Study-Paper-5.htm Myös Michael E. Salla, Exopolitics: Political Implications of the Extraterrestrial Presence (Dandelion Books, 2004).
[90] Kts. Michael Salla, ”Political Management of the Extraterrestrial Presence – The Challenge to Democracy and Liberty in America.” Exopolitics.Org, July 4, 2003. http://exopolitics.org/Study-Paper-5.htm Myös Michael E. Salla, Exopolitics: Political Implications of the Extraterrestrial Presence (Dandelion Books, 2004).
[95] Kts. haastattelu John Maynardin kanssa, “From Disinformation to Disclosure,” Surfing the Apocalypse, http://www.surfingtheapocalypse.com/maynard.html
[97] Analyysi siitä miten hyvin avaruusolentoasioita on poliittisesti hoidettu USA:ssa, kts. Study Paper #5.
[98] Keskustelua NSC:n roolista, kts. Michael Salla, ”Political Management of the Extraterrestrial Presence – The Challenge to Democracy and Liberty in America.” Exopolitics.Org, July 4, 2003. http://exopolitics.org/Study-Paper-5.htm Myös Michael E. Salla, Exopolitics: Political Implications of the Extraterrestrial Presence (Dandelion Books, 2004).
[102] Infoa tietovuotajille tarjolla olevista juridisista palveluista löytyy osoitteesta www.whistleblower.org tai www.whistleblowers.com. Ota myös yhteyttä kirjoittajaan. Kaikki kommunikaatio on luottamuksellista: drsalla@exopolitics.org tai postilla Dr Michael Salla, 1718 M St., NW., PMB #354, Washington DC 20036
Kuten vuosisatoja vanha sanonta kuuluu, “Elämän keskellä olemme kuolemassa.”
Timothy Green Beckley, Tim Swartz ja minä olimme täysin uppoutuneet kirjaprojektiin, josta tuli “Dulce Warriors: Aliens Battle for Earth’s Domination.” Se oli normaalia vuorotellen uuden materiaalin lisäämistä, oikolukua ja kuvien piirtämistä eri kirjan lukuihin, rutiini johon me kolme olimme tottuneet työskenneltyämme tiiminä jo lähes 20 vuoden ajan.
Sitten kohtalo, Isä Aika, tai mikä se sitten olikaan vei Tim Beckleyn pois keskuudestamme ennen kuin kirja kerkesi kokonaan valmistua. Kunnianosoituksena arvostetulle kustannustoimittajallemme Tim Swartz ja minä päätimme kirjoittaa kirjan loppuun yhdessä 20 muun osallistujen kanssa. “Dulce Warriors” on nyt saatavilla Amazonista.
Kirjan ensimmäinen luku alkaa kunnianosoituksella muutamalta Tim B:n ystävältä ja työkaverilta, joilla oli monia muistoja siitä miten Tim auttoi heitä urallaan ja antoi heille mahdollisuuksia tutkia UFO- ja paranormaalien ilmiöiden eri aspekteja.
Tim Beckley kirjoitti myös ensimmäisen luvun otsikolla “Kuumottava johdanto: Mitä tapahtui matkallamme Dulceen”, jossa hän esittää listan pelottavia huhuja maanalaisista ihmisten ja avaruusolentojen yhteisistä laitoksista, joiden huhutaan sijaitsevan Dulcessa, New Mexicossa, joka on lähellä USA:n lounaisosan Four Corners -aluetta.
“Kun me puhumme Dulcesta”, Beckley kirjoittaa, “me puhumme: hirviötehtaista, avaruusolentojen kloonaamisesta, maanalaisesta tunnelijärjestelmästä, MKULTRA-sotilaista (jotka ovat naamioituneet Harmaiksi), avaruusolennoista kiduttamassa ihmisiä, lapsien katoamisesta, valtion tuottamista biologisista aseista, ihmisten ja eläinten silpomisista sekä useiden Dulcea tutkineiden henkilöiden kuolemasta tai itsemurhasta.”
Tieteilijä törmää tuntemattomaan
Mutta mistä tämä kaikki sai alkunsa?
Buckleyn mielestä koko makaaberi saaga alkoi Paul Bennewitz -nimisestä insinööristä, joka uskoi avaruusolentojen viestineen hänen kanssaan radioyhteydellä. Hän myös tarkkaili ja valokuvasi UFOja Kirtlandin tukikohdan yllä Albuquerquessa, New Mexicossa, erityisesti siellä sijaitsevan Monzanon ydinteknologian varastoalueen lähellä, joka on maan suurin maanalainen radioaktiivisen materiaalin säilytyspaikka.
Ehkäpä kaikkein äänekkäin asiantuntija Dulcen mysteereistä on Norio Hayakawa, joka on kirjoittanut monia artikkeleja aiheesta ja ollut puhumassa siitä monta kertaa radiossa ja televisiossa. Hayakawa sanoo Albuquerquen läheisyyden olevan erittäin tärkeää, koska se on minne saksalaisia tiedemiehiä siirrettiin ensimmäisenä vuonna 1945 Paperclip-operaatiossa. Saksalaisten tiedemiesten lisäksi siirrettiin myös saksalaisia tiedustelupalvelun toimijoita.
Hayakawan mukaan “Dulce on paikka, joka on täynnä edelleen käynnissä olevia mysteerejä. Uskon, että se on paljon kiinnostavampi kuin Roswell. Kyllä, Roswell oli merkittävä siten, että se on avaruusolentojen alusten maahansyöksypaikka. Mutta Dulce on jotain muuta. Siellä on edelleen käynnissä olevaa toimintaa.”
Dulcessa on eniten UFO-havaintoja asukasta kohden, Hayakawa sanoo. Melkein koko populaatio on havainnut omituisia kohteita viimeisten vuosikymmenten aikana.
Valtio kiinnostuu asiasta
Mutta palataan Bennewitziin. Tarinan mukaan Bennewitz oli tiedemies, joka asui lähellä Kirtlandin lentotukikohtaa. Vuonna 1979 hän alkoi haviata mystisiä kohteita lentämässä kotinsa yllä, joita hän myös valokuvasi. Kun hän yritti ilmoittaa havainnoistaan virallisia kanavia pitkin, valtio nopeasti kiinnostui hänestä.
Yhden teorian mukaan hämmentynyt Bennewitz näki niinkutsuttujen ”UAV”:den (miehittämättömät lentokoneet) testilentoja. Näitä koneita etäohjaa maasta joko operaattori tai ohjelmoitu tietokonejärjestelmä. Mihin salaiset lennot sitten liittyivätkään, valtio ei halunnut Bennewitzin saavan selville totuutta.
On väitetty, että valtio aivopesi Bennewitzin uskomaan, että hän oli havainnut UFOja Kirtlandin tukikohdan yllä. Bennewitzin onnistui vastaanottaa jotenkin viestejä, joko radiolla tai hänen tietokoneellaan, joissa sanottiin salaisen tukikohdan sijaitsevan vuorten alla 150 mailia Albuquerquesta pohjoiseen. Bennewitz toimitti tämän avaruusolentojen tukikohdan tarkat koordinaatit, joka tottakai osoittautui Dulceksi.
Bennewitz ei koskaan kyennyt todistamaan, että Kirtlandin yllä oli lentänyt avaruusolentoja tai että hallitus manipuloi hänen yrityksiään dokumentoida salaperäisiä ylilentoja. Hän vajosi yhä syvemmälle vainoharhaisempaan mielentilaan, koska hän ei kyennyt selviytymään siitä oudosta skenaariosta, johon hän oli joutunut.
Itse helvetti paljastuu
Vaikka Bennewitzin henkilökohtaiset kamppailut ansaitsevatkin sympatiamme, hänen paljastuksensa Dulcen maanalaisesta tukikohdasta olivat huikeita. Huhut ovat kiertäneet siitä lähtien, että tukikohdassa tapahtuu kamalia asioita, kuten suuria ihmisten ja eläinten ruumiinosien tankkeja, joita käytetään geenikokeisiin, ehkäpä luomaan ihmisten ja avaruusolentojen hybridejä tai vieläkin omituisempia kimeeroja, jotka ovat puoliksi ihmisiä, puoliksi eläimiä.
On spekuloitu, että valtio ja avaruusolennot olisivat työskennelleet yhdessä ja yrittäneet luoda “täydellistä sotilasta”, joka kykenisi pelottomasti ja tottelevaisesti toimimaan paremmin kuin normaali ihmissotilas.
Eräs naissiepattu väittää, että hän on ollut Dulcen alemmissa kerroksissa, kun avaruusolennot ovat tulleeet seinän läpi ja raiskanneet hänet. Tällainen pakkoyhdyntä voi olla Dulcessa tehtävien geenimanipuaatiokokeiden eräs komponentti, joiden tavoitteena on siementää ihmisnainen avaruusolentojen spermalla ja katsoa mitä sieltä syntyy, tuttu skenaario muista sieppaustapauksista.
Sekä ihmiset että avaruusolennot tarttuvat aseisiin
Bill Birnes, tunnettu kirjailija, tutkija ja TV-persoona, sanoo, että häntä epäilyttää väitteet avaruusolennoista Dulcessa. Mutta hän kertoi tapauksesta, johon toistuvasti viitataan Dulcesta puhuttaessa, “Dulcen tulitaistelu”.
”Tarina mukaan 1980-luvulla”, Birnes sanoi, “avaruusolennot pitivät luentoja joillekin tieteentekijöille. Luentotilaisuus sai monet tieteilijät voimaan pahoin heidän saadessaan kuulla mitä avaruusolennot tekivät. Niinpä sotilasturvamiehet, joilta oli kielletty pääsy alueelle ja viemästä minkäänlaisia aseita siinne, yhtäkkiä tunkeutuivat sinne suojelemaan tieteilijöitä.
“Ja avaruusolennot reagoivat”, Birnes jatkoi, “periaatteessa kääntämällä aseensa turvamiehien suuntaan ja tappoivat joitain heistä. Jotkut avaruusolennot kuolivat myös ja joitain tieteilijöitä tapettiin. Oletettavasti he kaikki työskentelivät kovasti yrittääkseen paikata tilanteen niin, että sellaista ei enää koskaan tapahtuisi.”
“Dulce Warriors” sisältää toisia lukuja, joissa kerrotaan samanlaisia oikean elämän scifitarinoita sekä tarinoita tietovuotajista, jotka ovat sittemmin kuolleet, monet epäselvissä olosuhteissa.
Mitä salaisuuksia meni heidän mukanaan?
Tim Swartz kertoo Phil Schneiderin tarinan, joka väitti olevansa entinen valtion infrainsinööri, joka on ollut mukana rakentamassa maanalaisia tukikohtia eri puolille maata. Schneider sanoi myös, että hän on yksi harvoista ihmisistä, jotka selvisivät Bill Birnesin kuvaamasta ampumavälikohtauksesta amerikkalaissotilaiden ja harmaiden avaruusolentojen välillä.
Kaksi vuotta ennen kuolemaansa Schneider oli luentokiertueella kertomassa valtion salailuista, mustista projekteista ja UFOista. Hänen ex-vaimonsta Cynthia Drayer uskoo, että Schneider murhattiin hänen julkisesti paljastaessa totuuden amerikkalaisten UFO-touhuista, joiden hän sanoo ulottuvan aina Eisenhowerin presidenttiyteen saakka.
Swartz sai yksityiskohtia tähän tarinaan Drayerilta, ja paremman kuvan saamiseksi kannattaa lukea kirjan koko luku, joka tarjoaa paljon paremman selityksen kuin tässä artikkelissa on mahdollista esittää.
Tim Swartzia ja minua ohjatessaan Tim B. vakaalla kädellä valitsi ihmisiä mukaan kirjan kirjoitusprosessiin ja käsittelemään Dulcea monipuolisesti monenlaisten huhujen, tutkijoiden ja paikallaolleiden ihmisten avulla. Ihmiset, jotka eivät Dulcen aihetta tunne, saavat hyvän johdannon aiheeseen ja myöskin aiheesta jotain aiemmin tietävät tulevat arvostamaan sitä enemmän.
Tämä on toinen osa Krill-papereista. Ensimmäinen osa on luettavissa täältä.
Pohjoismaisen avaruusolennon havaintoja
Lokakuussa 1987 ufotutkija George Andrews sai onnistuneesti yhteyden yhteen pohjoismaiseen, joka ei ollut yhteydessä harmaisiin, erään kalifornialaisen naisen kautta. Seuraavassa esitetään avaruusolennon antamat kommentit:
”Jos olisitte kulttuuria, joka aikoisi hyökätä, ette tekisi sitä niin, että taivaalla näkyisi aluksia ja että vaarana olisi joutua tulituksen kohteeksi. Tällaiseen sodankäyntiin joutuvat vähemmän kehittyneet olennot. Aiheuttaisitte voimakasta hämmennystä ja erimielisyyttä pelkillä vihjauksilla läsnäolostanne — vihjauksilla, jotka [vuorostaan] aiheuttaisivat kiistanalaisia erimielisyyksiä.” Harmaat ovat salakavalia pikku paholaisia. Ne tekivät [meille] juuri sitä, mitä ne tekevät täällä [teille]. Ette ole hyökkäyksen partaalla. Ette ole keskellä hyökkäystä. Hyökkäys on jo tapahtunut. Se on vain loppuvaiheessa.
”Mihin te hyökkäisitte? [Tässä hän kuvailee harmaiden toimintasuunnitelmaa alusta alkaen.] Menisitte yhteiskunnan salaisimpiin yhteisöihin. Yhdysvaltojen tapauksessa soluttauduttaisiin CIA:han. Ottaisitte haltuunne osan heistä ja osan KGB:stä.
”Aiheuttaisitte suurta eripuraa ja erimielisyyttä suuren yleisön ryhmien välillä — jotkut ryhmät sanovat nähneensä UFOja, toiset taas sanovat: ’Ei, ei, tämä ei ole mahdollista.’ Sekoittaisitte kaksi suurta maata jatkuvaan idioottimaiseen filosofiseen erimielisyyteen niin, että samalla kun Neuvostoliitto ja Yhdysvallat taistelevat jatkuvasti edestakaisin siitä, kenellä on mikä pala aluetta tai hyökkääkö toinen Iraniin tai hyökkääkö toinen Afganistaniin tai mitä tahansa… purkaako jompikumpi yhden ydinkärjen vaiko toinen toisen ryhmän ydinkärkiä — istuisitte ja nauraisitte, jos teillä olisi kyky nauraa.
”Esittelisitte itsenne jollekin ryhmälle, joka suojelisi teitä [CIA tai MJ-12] luullen, että heillä olisi salaisempi ja täydellisempi tieto jostakin kuin kenelläkään muulla tällä planeetalla, ja he himoitsisivat teitä, ja te luottaisitte heidän omaan ahneuteensa, ja te luottaisitte heidän omaan massatyhmyyteensä, että heidät saataisiin ansaan. Ja tekisitte sen molemmille puolille.
”Näyttäytyisitte joillekin kansanjoukoille saadaksenne hallituksen [ryhmittymät] vielä enemmän mukaan yrittäessänne vaientaa heidät, pitääksenne heidät vieläkin kiireisempinä hiljentääksenne heidät ja yrittäessänne ’estää lisää tietoa ufoista tulemasta julki’. Saatte suuret massat tilaan, jossa he eivät luota hallitukseen. ’Voi, mikseivät he usko meitä? Miksi he eivät voi ymmärtää, että näitä asioita todella tapahtuu? Me emme ole hulluja!’
”Niinpä meillä olisi jatkuvasti taisteluita siitä, onko UFOja olemassa vai ei. Yleisö ja hallitus olisivat toistensa kurkussa. Kaksi suurta supervaltaa olisi vastakkain. Ja olisitte muodostaneet ryhmiä, kuten ”ne joilla on” — varakkaat mutta tyytyväiset — ja ”ne joilla ei ole”. Istuttaisitte massiivisen tyytymättömyyden siemenet.
”Lopulta voitte saada jonkinlaisen näytöksen aluksista, jotka laskeutuvat 1990-luvulla. Yksi tai kaksi. Kun ne ovat laskeutuneet, voitte olla varmoja, että ne ovat täydessä hallinnassa. Alkaisitte tehdä risteytyksiä ja lisää risteytyksiä, sukupolvi toisensa jälkeen.
”Lahjoisitte hallitusta muutamalla herkkupalalla — Star Wars -järjestelmällä. Kiusaatte ja vokottelette Neuvostoliittoa laserjärjestelmällä, joka on paljon hienompi kuin yksikään heidän omista tiedemiehistään voisi keksiä. Ja teillä on aina tuo hienovarainen vihjaus — juuri ja juuri tietoisuuden rajalla, etteivät UFOt näyttäisi liian uskottavalta, mutta silti pidätte sen salassa ja saisitte sen näyttämään niin hullulta, ettei kukaan uskoisi niitä. Kaiken kukkuraksi päästettäisiin valloilleen voimat, jotka haluaisivat tappaa heidät [UFO-kontaktin kokeneet], jos he paljastaisivat, että CIA käsittelee täsmälleen samoja asioita [kuin kontaktin uhri].
”Ehkä sadan tai kahdensadan vuoden kuluttua osa harmaista jopa fyysisesti sekoittuu, ja teillä saattaa olla joitakin olentoja, jotka ovat melko lailla harmaiden ja oman rotunne hybridejä. Toistaiseksi kaikki, mikä kulkee ympäriinsä, näyttää paljolti teiltä itseltänne. Se on yksinkertaisempaa. Se hillitsee joukkopaniikkia.
”Kaikki, joilla on kokemuksia heistä [harmaista], ovat erimielisiä hallituksen kanssa. Menemme loppuunsaatettuun vaiheeseen, maanjäristys maanjäristyksen jälkeen ja mullistus mullistuksen jälkeen.
”CIA:n sisäinen ydin on syvästi harmaiden hallinnassa. CIA näkee vuorovaikutuksen harmaiden kanssa tienä suurempiin tieteellisiin saavutuksiin.
”Yksi syy siihen, että näette niin paljon erilaisia UFOja, on se, että muut kulttuurit seuraavat niitä äärimmäisen kiinnostuneina. Muiden kulttuurien tutkijat saapuvat katsomaan. Harmaat eivät ole ottaneet haltuunsa ainoastaan tiedustelupalveluja, vaan he ovat ottaneet haltuunsa myös sen, mitä nuo virastot kutsuvat ’mielipuolisiksi marginaaliryhmiksi’.”
No, näin sanoivat pohjoismaalaiset. Kyseinen tietolähde antaa myös seuraavan kommentin:
”Perimmäinen paha on se psykologisen itsetyytyväisyyden naamioitu muoto, joka saa ihmisen noudattamaan ryhmäfilosofiaa sen sijaan, että tämä kaivaisi esiin omia näköalojaan. Heti kun hankit tietoisuuden siitä, että olet niinsanottu ’valittu erityisryhmä’, olet matkalla kohti lankeemusta. Se on tuhon siemen missä tahansa yhteiskunnassa ja missä tahansa kulttuurissa, ja se jättää sen haavoittuvaksi. Se on lopulta myös harmaiden tuho. He eivät näe virhettään — juuri se heikkous, johon he tarttuvat, on heidän oma luontainen heikkoutensa. Harmaan tai kulttihenkisen ”tähtihenkilön” tai CIA:n jäsenen muuttamisen yrittäminen on turhaa. Se tulee tapahtumaan, mutta kaikki aikanaan… Henki saa kenet tahansa nousemaan ylös ja olemaan eri mieltä jostakin, mikä on epätotta ja vääränlaista, joka tulee olemaan piikki harmaiden ja muiden heidän kanssaan liittoutuneiden voimien lihassa.”
Harmaiden miehityksen aikana he ovat perustaneet melkoisen määrän maanalaisia tukikohtia eri puolille maailmaa, erityisesti Yhdysvaltoihin. Yksi tällainen tukikohta (muiden samassa osavaltiossa sijaitsevien tukikohtien joukossa) on Archuleta Mesan alla, joka sijaitsee noin 2,5 mailia luoteeseen Dulcesta, New Mexicossa. Yksityiskohdat tuosta tukikohdasta ovat tulleet tietoon kahden lähteen kautta. Ensimmäinen lähde on naisen ja hänen poikansa sieppaus, jossa he todistivat vasikan poimimista biologisten materiaalien talteenottoa varten.
”Toukokuussa 1980 New Mexicon pohjoisosassa sattui erittäin mielenkiintoinen tapaus. Äiti ja hänen poikansa ajoivat maaseututietä lähellä Cimarronia, kun he havaitsivat kahden käsityöläisen olevan sieppaamassa vasikkaa. Molemmat siepattiin sitten ja vietiin erillisillä aluksilla maanalaiseen laitokseen, jossa nainen näki vasikan silpomisen. Naisen väitettiin myös havainneen sammioita, joissa oli naudan ruumiinosia kellumassa nesteessä, ja toisen sammion, jossa oli miespuolisen ihmisen ruumis. Nainen tutkittiin, ja lisäksi väitettiin, että hänen ja hänen poikansa kehoon oli istutettu pieniä metalliesineitä. Useampi kuin yksi lähde on ilmoittanut meille, että katseet ovat vahvistaneet näiden implanttien olemassaolon.”
Yllä oleva ote on Jim McCampbellin ja tohtori Paul Bennewitzin 13. heinäkuuta 1984 käymän keskustelun puhtaaksikirjoituksesta. Bennewitz raportoi, että äidin ja lapsen regressiivisen hypnoosin avulla (jota tarvitaan vain noin 30 prosentissa sieppaustapauksista)ja omien seurantatutkimustensa avulla (mukaan lukien tietokonepäätteensä kautta vastaanotetut viestit, jotka ovat näennäisesti UFO-aiheisesta lähteestä) hän pystyi määrittämään maanalaisen laitoksen sijainnin: kilometri maan alla Archuleta Mesan alapuolella Jicarilla Apache -intiaanireservaatissa lähellä Dulcea, New Mexicossa (vuodesta 1976 lähtien yksi silpomisista eniten kärsineistä alueista USA:ssa). Bennewitzin tietojen mukaan tätä laitosta käytetään yhdessä osana Yhdysvaltain hallituksen ja EBEjen välistä jatkuvaa yhteistyöohjelmaa.
Maanalaisia tukikohtia on myös Kirtlandin ja Hollomanin ilmatukikohdissa sekä lukuisissa muissa tukikohdissa eri puolilla maailmaa, kuten Bentwatersissa Englannissa.
Takaisin keskustelun alla olevaan tukikohtaan…. Kun Bennewitz oli kertonut ilmavoimien virkamiehille löytämistään asioista, matkalla alueelle paljastui seuraavaa:
Tukikohta sijaitsee 2,5 mailia Dulcesta luoteeseen, ja se on lähes kaupungin yläpuolella. Alueelle johtaa tasainen, 36 metriä leveä valtatie. Se on valtion tie. Siellä voi nähdä telemetriavaunuja ja rakennuksia, jotka ovat viisisivuisia ja joissa on kupoli. Kupolien vieressä havaittiin musta limusiini — CIA:n ajoneuvo. Nämä limusiinit ajavat sinut tieltä, jos yrität päästä alueelle. Pohjoisessa on laukaisupaikka. Siellä on kaksi hylättyä alusta; ne ovat 36 jalkaa pitkiä ja niillä on siivet, ja niissä voi nähdä happi- ja vetysäiliöitä. Kaupasta saadut alukset ovat atomikäyttöisiä, ja niissä on plutoniumpellettejä. Plutoniumin tankkaus tapahtuu Los Alamosissa. Tukikohta on ollut siellä vuodesta 1948.
Joitakin lautasia ohjaa NSA. Tukikohta on 1,2km pitkä ja helikoptereita menee sinne ja sieltä pois koko ajan. Kun tiedettiin, että Bennewitz tunsi tämän, silpomiset alueella loppuivat. Vuonna 1979 tapahtui jotain ja tukikohta suljettiin väliaikaisesti. Siellä oli riitaa aseista, ja väkemme ajettiin ulos. Muukalaiset tappoivat 66 ihmistä, ja 44 pääsi karkuun.
Yksi niistä ihmisistä, jotka itse asiassa pääsivät pakoon, oli CIA:n agentti, joka ennen lähtöä teki muistiinpanoja, valokuvia ja videonauhoja ja meni piiloon. Hän on piileskellyt siitä lähtien, ja kuuden kuukauden välein hän ottaa yhteyttä kuhunkin viiteen henkilöön, joille hän jätti kopioita materiaalista. Hänen ohjeidensa mukaan, jos hän ei ottaisi yhteyttä neljänä peräkkäisenä kontaktikertana, ihmiset voivat tehdä aineistolle mitä haluavat.
Tämä agentti soittaa MUFONin tuntemalle henkilölle. Jotenkin ”Dulce-papereiden” kuvaus saatiin julkaistua, ja monet tutkijat saivat sen joulukuussa 1987. ”Dulce-paperit” koostuivat 25 mustavalkoisesta valokuvasta, videonauhasta, jossa ei ollut dialogia, ja joukosta papereita, jotka sisälsivät teknistä tietoa yhteisesti miehitetystä (USA:n ja muukalaisten) laitoksesta, joka sijaitsi kilometrin päässä Archuleta Mesan alapuolella lähellä Dulcea, New Mexicossa. Laitos on edelleen olemassa ja toiminnassa. Uskotaan, että samantyyppisiä laitoksia on vielä neljä, joista yksi sijaitsee muutaman kilometrin päässä kaakkoon Groom Lakesta, Nevadassa.
”Yleinen kuvaus näiden paperien sisällöstä on, että ne sisältävät asiakirjoja, joissa käsitellään kuparia ja molybdeeniä, sekä asiakirjoja, joissa käsitellään magnesiumia ja kaliumia, mutta enimmäkseen asiakirjoja kuparista. Paperiarkkeja, joissa on kaavioita ja outoja diagrammeja. Papereita, joissa käsitellään UV-valoa ja gammasäteitä. Näissä papereissa kerrotaan, mitä avaruusolennot etsivät ja miten (karjasta otettua) verta käytetään. Muukalaiset näyttävät imevän atomeja syödäkseen. He laittavat kätensä vereen, ikään kuin sieni, saadakseen ravintoa. Ne eivät halua vain ruokaa, vaan nautojen ja ihmisten DNA:ta muutetaan. Ykköstyypin olento on koe-eläin. He osaavat muuttaa atomeja luodakseen tilapäisen ’melkein ihmisen’. Se on tehty eläinkudoksesta ja on riippuvainen tietokoneesta, joka simuloi muistia, muistia, jonka tietokone on ottanut toisesta ihmisestä. Kloonit. Melkein ihminen on hidas ja kömpelö. Todellisia ihmisiä käytetään koulutukseen, kokeisiin ja lisääntymiseen näiden ”melkein ihmisten” kanssa. Joitakin ihmisiä kidnapataan ja käytetään täysin hyväksi. Joitakin pidetään suurissa putkissa, ja heitä pidetään elossa meripihkan värisessä nesteessä.
”Joitakin ihmisiä aivopestään ja käytetään totuuden vääristelyyn. Joillakin miespuolisilla ihmisillä on korkea siittiöiden määrä, ja heitä pidetään elossa. Heidän siittiöitään käytetään DNA:n muuttamiseen ja sukupuolettoman olennon luomiseen, jota kutsutaan ’kakkostyypiksi’. Tämä sperma kasvatetaan jollain tavalla ja sitä muutetaan jälleen, ja se laitetaan kohtuun. Ne muistuttavat ”rumia ihmisiä” kasvaessaan, mutta näyttävät normaaleilta, kun ne ovat täysikasvuisia, mikä kestää vain muutaman kuukauden sikiövaiheesta.
”Niiden elinkaari on lyhyt, alle vuosi. Joitakin naarasihmisiä käytetään jalostukseen. Lukemattomat naiset ovat saaneet äkillisen keskenmenon noin kolme kuukautta raskauden jälkeen. Jotkut eivät koskaan tiedä olleensa raskaana, toiset muistavat yhteyden jollain tavalla. Sikiötä käytetään ykkös- ja kakkostyypin DNA:n sekoittamiseen. Sikiön atomirakenne on puoliksi ihminen, puoliksi ”melkein ihminen”, eikä se selviäisi äidin kohdussa. Se otetaan kolmen kuukauden ikäisenä ja kasvatetaan muualla.”
No, niinhän ”Dulcen paperien” arvostelussa sanotaan. Siellä on kynällä ja musteella tehtyjä jäljennöksiä joistakin laboratorioissa otetuista valokuvista (3), kuvitus siitä, miltä yksi kohdusta näyttää (2′ x 4′), kuvitus, jossa näkyy yksi putkista, jossa yksi ”melkein ihminen” kasvatetaan, sivu, jossa on yksinkertainen kaavio kiteisestä metallista, puhtaasta kultakiteestä, ja jotain, mikä näyttää joko geneettiseltä tai metallurgiselta kaaviolta tai taulukolta. Liitteenä on myös röntgendiffraktiokuviolta näyttävä kuva ja kaavio kuusikulmaisista kiteistä, ja siinä on maininta, että ne ovat parhaita sähkön johtamiseen.
Näyttäisi siltä, että ”katsauksen” aineiston viimeinen puolikas koskee rungon rakenteessa käytettävää superkiteistä metallia tai jotain sen suuntaista.
Tämä kaikki on tietysti melko outoa tietystä näkökulmasta — itse asiassa mistä tahansa näkökulmasta. Kuitenkin aineiston, jota tukevat vuosien kuvaukset ja lukuisat vahvistukset, täytyy merkitä jotakin, varsinkin kun sitä verrataan siihen mitä näyttää tapahtuvan.
Tästä ja muusta vuosien varrella kertyneestä tiedosta käy ilmi, että maanalaisia tukikohtia ja tunnelikomplekseja on kaikkialla maailmassa ja että niitä rakennetaan koko ajan lisää. Monet teistä saattavat muistaa ”Shaver”-mysteerit ja maan sisäisiä kaupunkitarinoita. No, kaikki tuo on totta. Siellä alhaalla on muun muassa kaupunkeja, ja joillakin niistä ei ole mitään tekemistä tämän kirjoituksen pääaiheen kanssa. Ne ovat olleet siellä jo kauan.
Vaihdetaanpa hetkeksi suuntaa. Eräs Lew Tery -niminen henkilö on työstänyt ajatuksia UFOista ja geomagneettisista anomalioista. Käyn läpi, mitä hän on havainnut (vaikka käsite suhteesta ei olekaan uusi) ja annan teidän arvioida sen itse.
Ostettuaan aeromagneettisia ja gravitaatioanomaliakarttoja Yhdysvaltojen geologiselta tutkimuslaitokselta kävi selväksi, että näiden alueiden ja ufojen välillä oli todellakin pätevä yhteys. Herra Tery piti Arizonassa luennon tästä yhteydestä, ja sen jälkeen FBI ahdisteli häntä ja kertoi, että tieto on ”arkaluontoista”. Herra Tery otti vihjeen vastaan ja kieltäytyi puhumasta asiasta julkisesti siinä määrin kuin hän oli tehnyt.
Sekä aeromagneettiset että gravitaatiokartat (Bouguerin gravitaatio) osoittavat peruskentän voimakkuuden sekä korkean ja matalan kentän voimakkuuden alueet. Mielenkiintoista on, että suurimman ja pienimmän kenttävoimakkuuden alueet ovat seuraavat:
Kaikilla on usein ufohavaintoja.
Kaikki ovat joko intiaanireservaatissa, hallituksen mailla tai hallitus yrittää ostaa maata.
Monet niistä, varsinkin jos ne ovat yhdessä ryppäänä, ovat epäiltyjä tukikohtia ja/tai alueita, joilla on historiallisesti tapahtunut silpomuksia ja sieppauksia.
Näissä havainnoissaan Tery on mennyt pitkälle, mutta hän on mennyt hieman pidemmälle todetessaan, että on aikoja, jolloin UFOja nähdään näillä alueilla. Vaivalloisella tutkimuksella herra Tery havaitsi, että havaintoja, samoin kuin monia sieppauksia ja silpomisia, tapahtuu:
Uudenkuun aikaan tai kaksi päivää ennen uutta kuuta.
Täysikuun aikaan tai kaksi päivää ennen täysikuuta.
Perihelissä (Kuun ollessa lähimpänä maata) tai kahden päivän kuluessa ennen periheliä.
Vilkaisu lähimpään maanviljelijöiden almanakkaan antaa sinulle tarvitsemasi tiedot tämän vuoden tai minkä tahansa muun vuoden päivistä. Aikojen ja tapahtumien sattumalle ei tunnu olevan mitään konkreettista selitystä, mutta se on totta.
Toim. huom. tässä esitetään niinkutsuttujen Krill-paperien ensimmäinen osa. Krill-paperit sisältävät tietoa Yhdysvaltain hallituksen toimista avaruusolentojen kanssa, ja ne on julkaistu internetissä 80-luvulla. Ensimmäisen osan esittelyjohdannon on kirjoittanut Milton William Cooper.
Tietolähde paperien informaatiolle on kaikesta päätellen sama, kuin kirjalle Roswellin Avaruusolennon Haastattelu. Tiedot kuitenkin eroavat huomattavasti, ja onkin oletettavaa, että tässä esitetyt tiedot ovat niitä, joita on sensuroitu niiden kiertäessä valtion eri toimijoiden keskuudessa.
NIMEN ALKUPERÄ JA MERKITYS: KRLL
KRYL
O. H. KRLL
O. H. CRIL
O. H. KRILL
KRILL-paperit vaikuttivat putkahtavan ulos tyhjästä ja ovat saaneet aikaan spekulaatioiden aallon. Kuka on O. H. Krill? Onko tieto oikeaa? Ovatko tekstin osat oikein vai väärin? Mistä paperit tulivat? Vastaan JOIHINKIN kysymyksiin tässä.
Kun avaruusolennot laskeutuivat Hollomanin ilmatukikohtaan 60-luvulla (toim. huom. 1955?), tuolloin saatiin aikaan viestintäyhteys Yhdysvaltain hallituksen ja avaruusolentojen välille. Kommunikaatiossa tahojen välillä päästiin sopuun, mikä oli edeltäjä tästä seuranneille muodolliselle sopimukselle ja diplomaattisuhteille. (kts. TÄMÄ)
Avaruusolennot jättivät panttivangin Yhdysvalloille ja lupasivat suorittaa oman osansa sopimuksesta. Tuon panttivangin nimi oli KRLL ja joskus nimi kirjoitettiin KRYL. Viittaan häneen nimellä KRLL niinkuin MAJESTY-dokumenteissa kirjoitettiin, jotka näin omin silmin. Tämä panttivanki antoi paljon informaatiota avaruusolennoista, ja tästä tiedosta tuli ”KELTAISEN KIRJAN” perusta, jota täydennettiin informaatiolla, jota saatiin myöhemmin ”VIERAILTA”. Jotta tätä informaatiota voitaisiin levittää ja siitä voitaisiin keskustella armeijan ja tieteen piireissä, keksittiin pseudonyymikoodinimi informaatiolle, jonka alkuperäisenä lähteenä oli KRLL. Koodinimi KRLL:lle oli Cril. Etunimen alkukirjaimet O. H. tulevat sanoista ”ORIGINAL HOSTAGE” (alkuperäinen panttivanki).
Kaiken informaation, jota on näin ollut kierrossa, jonka lähteenä oli KRLL, sanottiin olevan O. H. Crilin kirjoittamaa. Informaatio oli yleensä luonteeltaan tieteellistä tai salatieteellistä, ja sitä sensuroitiin niin, että mitään viittauksia ei esitetty avaruusolentojen rotuun tai kulttuuriin. Tämä tehtiin, jotta saataisiin palautetta ja suosituksia niiltä asiantuntijoilta, jotka eivät olleet tietoisia salaisuudesta. Sitä käytettiin myös välittämään teknologiaa avaruusolennoilta puolustusteollisuuden alihankkijoille ja Yhdysvaltain avaruusohjelmalle.
KRLL sairastui muutaman vuoden päästä mutta tätä hoiti lääkäri, josta tuli myöhemmin hallituksen avaruusolentolääketieteen ja -patologian asiantuntija. Minun tietoni on, että KRLL kuoli myöhempänä ajankohtana. Pseudonyymin käyttöä jatkettiin samaan tarkoitukseen monen vuoden ajan, ja se saattaa olla käytössä tällä hetkellä tai sitten ei.
KRILL-paperit on varmaankin kirjoittanut joku valtiolla tai armeijassa, joka tiesi tästä informaatiosta, koska kirjoittaja O. H. Krill on aivan ilmiselvä viittaus O. H. Cril:n ja näin siis KRLL:n. En tiedä kuka kirjoittaja on, enkä tiedä onko materiaali suoraan KRLL:lta peräisin vaiko ei. MUTTA ON SELVÄÄ, ETTÄ KUKA SITTEN O. H. KRILL ONKIN, HÄN MAHDOLLISSTI TIESI KRLL:N TARINAN. Mielestäni materiaalin alkuperä on todennäköisimmin spekulaatioiden kohteena. En voi kommentoida materiaalia, joka käsittelee informaatiota jota en ole koskaan aiemmin nähnyt. Kuitenkin, voin sanoa ja totean, että iso osa siitä pitää paikkansa ja on samaa kuin informaatio, jonka itse olen jo aiemmin tuonut julki.
En ole koskaan nähnyt KRILL-papereita eläessäni ennen kuin Paranetin sysop suuntasi huomio niihin siellä olleessa tiedostossa. Tämä tapahtui muutama päivä joulua ennen, ja latasin ne Ted Markleylle heti kun vain pystyin. Hän vahvisti minulle, että hän oli saanut ne haltuunsa toiselta lähteeltä jo aiemmin.
Pyydän lähettää kommentteja tästä minulle sähköpostilla. Haluaisin kuulla keneltä tahansa, joka tietää näiden dokumenttien historiasta tai niiden validiudesta tai mistään, mikä niihin liittyy.
KRILL-ARKISTOT
LUOTTAMUKSELLINEN
TILANNERAPORTTI HANKKIMASTAMME KEHITTYNEESTÄ AVARUUSOLENTOJEN
TEKNOLOGIASTA JA KANSSAKÄYMISISTÄ MUUKALAISKULTTUURIEN KANSSA
TAMMIKUU 1988
KIRJOITTANUT
O.H. KRILL
Tiivistelmä
Niiden neljänkymmenen vuoden aikana, jolloin UFOja on aktiivisesti tarkkailtu sivilisaatiossamme, on kerätty paljon tietoa — tietoa, joka on usein osoittanut ilmiön sellaisia puolia, jotka on salattu. Tietojen tukahduttamisen ja siilouttamisen seurauksena kulttuurimme on pirstoutunut useisiin ”todellisuuden” tasoihin, jotka sekä elävät rinnakkain että ovat vastakkain. Osa kulttuuristamme ei usko tai ei halua uskoa muiden lajien olemassaoloon; osa kulttuuristamme tunnustaa niiden olemassaolon tai niiden olemassaolon todennäköisyyden; osa kulttuuristamme on todellisuudessa vuorovaikutuksessa muiden lajien kanssa. Nämä samanaikaiset realiteetit vaikuttavat osaltaan siihen äärimmäisen hämmentyneeseen tilaan, jossa olemme.
UFOjen tutkimus noudattaa samanlaista kaavaa. Jotkut tarkastelevat asiaa täysin empiirisestä näkökulmasta, toiset etsivät tapahtumien kuvioita ja toiminnallisia suhteita, ja taas toiset lähtevät liikkeelle ja kysyvät oikeat kysymykset oikeaan aikaan ja saavat vastauksia. Jotkut näistä vastauksista, joita on saatu, ovat joidenkin mielestä varsin häiritseviä ja fantastisia.
Kaiken kaikkiaan olemme tekemisissä uusien käsitteiden kanssa fysiikassa, uusien käsitteiden kanssa psykologiassa ja vähitellen kasvavan tietoisuuden kanssa siitä, että emme ole täällä yksin, emmekä ole koskaan olleetkaan yksin. Aivan kuin tämä ei olisi vielä tarpeeksi, käy ilmi, että yhteiskuntamme osat ovat tienneet tämän ja ovat ilmeisesti olleet vuorovaikutuksessa joidenkin näiden muukalaislajien kanssa jo jonkin aikaa.
Lopputulos on, että ihmiskunta on koko ajan johdettu väärälle tielle, tielle, jota on vaivannut salaliittojen ja disinformaation kerrostumat. Teknologinen tieto ja absoluuttinen valta ovat olleet ihmisten motiiveina. Muukalaispuolella motiivina on ollut selviytyminen, tai ainakin mitä tulee vallitseviin muukalaisvierailijoihin.
Tämän asiakirjan tarkoituksena on tuoda paljon tätä koskevia yksityiskohtia julkisuuteen. Teitä ei pyydetä uskomaan sitä, vaan harkitsemaan sitä sen valossa, mitä on tapahtunut, mitä tapahtuu ja mitä saattaa kehittyä aivan nenämme alla. Jos huomaatte, että ette voi sietää tällaisia ajatuksia tai että ette pysty käsittelemään niitä, älkää lukeko enempää.
On aivan selvää, tai sen pitäisi olla, että UFOtilanne on sekä monimutkainen että vaarallinen. UFO-ongelma on monialainen ja moniulotteinen ilmiö. Olemme todenneet, että seuraavilla seikoilla on tosiasioihin perustuva pohja:
Muista maailmoista tulleita aluksia on törmännyt Maahan.
Muukalaisalukset ovat peräisin sekä ultraulottuvuuslähteistä että meidän ulottuvuuden sisällä olevista lähteistä.
Yhdysvaltain hallituksen varhaiset yritykset hankkia muukalaisteknologiaa olivat menestyksekkäitä.
Yhdysvaltain hallituksella on ollut jossain vaiheessa eläviä muukalaispanttivankeja.
Hallitus on tehnyt ruumiinavauksia avaruusolentojen ruumiille.
Yhdysvaltain tiedustelupalvelut, turvallisuusviranomaiset ja julkiset virastot ovat mukana tilanteeseen liittyvien tosiasioiden peittelyssä.
Ihmisiä on abduktoitu ja siepataan parhaillaan, silvottu, murhattu ja kidnapattu UFOtilanteen seurauksena.
Tällä planeetalla on tällä hetkellä aktiivinen avaruusolentojen läsnäolo keskuudessamme, joka hallitsee yhteiskuntamme eri osia.
Muukalaisvoimat ylläpitävät tukikohtia Maassa ja Kuussa.
Yhdysvaltain hallituksella on jo jonkin aikaa ollut yhteistyösuhde avaruusolentovoimien kanssa, ja sen nimenomaisena tarkoituksena on ollut hankkia teknologiaa gravitaatiovoiman, sädeaseiden ja mielenhallinnan alalla.
Miljoonia nautoja on tapettu biologista materiaalia hankittaessa.
Sekä avaruusolennot että Yhdysvaltain hallitus ovat vastuussa silpomisista, mutta eri syistä.
Elämme moniulotteisessa maailmassa, joka on päällekkäinen ja jossa vierailevat entiteetit muista ulottuvuuksista. Jotkut näistä entiteeteistä ovat vihamielisiä. Monet eivät ole vihamielisiä.
Geneettisen kehityksemme ja uskontojemme perusta on ei-maallisten ja maanpäällisten voimien interventiossa.
Todellinen teknologia ylittää huomattavasti sen, mitä yleisö havaitsee.
Yhdysvaltojen avaruusohjelma on peiteoperaatio, joka on olemassa suhdetoimintaa varten.
Ihmisiä tapetaan aktiivisesti, jotta tosiasiat tilanteesta salattaisiin. CIA ja NSA ovat mukana niin syvällä, että paljastuminen johtaisi niiden avoimen rakenteen romahtamiseen.
Faktat osoittavat avaruusolentojen astuvan keskuuteemme avoimesti 5-10 vuoden kuluessa.
Sivilisaatiomme on yksi monista, joita on ollut olemassa viimeisten miljardin vuoden aikana.
Sinulla on todennäköisesti enemmän johtopäätöksiä. Jatka vain lukemista…
Eläinten silpomiset ja UFOt
Yleinen kronologia
Vuoden 1963 puolivälissä Haskellin piirikunnassa Teksasissa sattui useita karjanhyökkäyksiä. Tyypillisessä tapauksessa Angus-sonnin kurkku oli viilletty auki ja sen vatsassa oli lautasen kokoinen haava. Kansalaiset luulivat hyökkäysten johtuvan jonkinlaisesta villipedosta, ”katoavasta tuholaisesta”. Kun se jatkoi salamyhkäisiä vaelluksiaan Haskellin piirikunnan takamaastossa, verenhimo sai hieman myyttisemmät mittasuhteet, ja uuden nimen oli määrä jäädä pysyväksi: Haskell Rascal.
Seuraavan vuosikymmenen aikana tuli satunnaisia raportteja samanlaisista hyökkäyksistä karjaa vastaan. Näitä hyökkäyksiä kuvattiin toisinaan ”silpomisiksi”. Merkittävin näistä harvinaisista raporteista oli ”Snippy”-hevosen silpomiskuolema Etelä-Coloradossa vuonna 1967, johon liittyi alueen UFO-havaintoja, Condonin komitean tutkimus ja maailmanlaajuinen lehdistöjulkisuus.
Nykyaikaisen eläinten silpomisaallon voidaan sanoa alkaneen toden teolla vuonna 1973. Tuota vuotta pidetään yleisesti viimeisen yhteisen UFO-iskun vuotena, vaikka tätä väitettä voidaankin kyseenalaistaa, kun otetaan huomioon kaksi vuotta myöhemmin sattuneet tapahtumat.
Vuosina 1973 ja 1974 suurin osa klassisista silpomisilmoituksista oli peräisin Yhdysvaltojen keskiosista.
Vuonna 1975 ennennäkemätön hyökkäys levisi Yhdysvaltojen läntisiin kahteen kolmasosaan. Silpomisilmoitukset saavuttivat huippunsa tuona vuonna, ja niihin liittyi kertomuksia UFOista ja tunnistamattomista helikoptereista. Vuonna 1978 hyökkäykset lisääntyivät.
Vuoteen 1979 mennessä Kanadassa, pääasiassa Albertassa ja Saskatchewanissa, tapahtui lukuisia karjan silpomisia. Yhdysvalloissa hyökkäykset tasaantuivat.
Vuonna 1980 toiminta lisääntyi Yhdysvalloissa. Tuon vuoden jälkeen silpomisista on raportoitu harvemmin, mikä saattaa kuitenkin osittain johtua siitä, että karjankasvattajat ja maanviljelijät ovat yhä haluttomampia ilmoittamaan silpomisista. Silpomiset jatkuvat edelleen. Yhdysvalloissa on kuollut yli kymmenen tuhatta eläintä; vaikka silpomisia on tapahtunut maailmanlaajuisesti, olosuhteet ovat aina samat.
Yleisiä huomioita
Kaikissa tutkimuksissa, joilla pyritään selvittämään karjaan ja muihin eläimiin kohdistuvien silpomisiskujen järjestelmällisyyttä, on otettava huomioon tietyt tekijät, jotka voivat liittyä tai olla liittymättä suoraan itse silpomiseen. Näitä silpomisia — ulkoisten tai sisäisten osien tappamista ja salakavalaa poistamista — on kohdistettu kirjaimellisesti tuhansiin eläimiin (pääasiassa karjaan) 1960-luvulta lähtien. Näihin eläimiin kohdistuvat leikkaukset on tehty hämmästyttävän tarkasti, mikä viittaa erittäin kehittyneiden välineiden ja tekniikoiden käyttöön. Silpomisten puuduttava ja jatkuva säännöllisyys sekä hyödyttömien ruhojen näennäisen huoleton hävittäminen viittaavat silpojien äärimmäiseen itsevarmuuteen — jopa ylimielisyyteen. Tämä ylimielisyys näyttää olevan oikeutettua sen vapauden ja rankaisemattomuuden vuoksi, jolla nämä teot on toteutettu.
Erään ongelman erityisen osatekijän merkitys paljastuu pian, kun silpomisia tutkitaan perusteellisesti. Tarkoitan merkitsemättömien ja muuten tunnistamattomien helikoptereiden ilmaantumista eläinten silpomispaikkojen läheisyyteen sekä alueellisesti että ajallisesti. Näiden kahden esiintyminen on ollut niin jatkuvaa, että ne eivät ole enää sattumaa.
Nämä mysteerihelikopterit ovat lähes aina ilman tunnistemerkintöjä, tai merkinnät voivat näyttää siltä, että ne on maalattu yli tai peitetty jollain. Helikoptereiden raportoidaan usein lentävän epänormaalilla, vaarallisella tai laittomalla korkeudella. Ne saattavat kavahtaa, jos silminnäkijät tai lainvalvojat yrittävät lähestyä niitä.
On useita kertomuksia helikopterin käyttäjien aggressiivisesta käyttäytymisestä, ja ne ovat ajaneet takaa silminnäkijöitä, ”pörränneet”, leijuneet heidän yläpuolellaan tai jopa tulittaneet heitä. Toisinaan helikopterit ilmestyvät hyvin lähelle silpomispaikkoja, jopa leijuvat laitumen yläpuolella, josta silvottu ruho myöhemmin löydetään. Niitä saatetaan havaita juuri ennen tai jälkeen silpomisten — tai päivien kuluessa silpomisesta. Tarkoituksena on vain korostaa, että ”mysteerihelikopteri” on osa asiaa, joka ansaitsee tarkastelun.
Ajatus ”salaperäisistä helikoptereista” ei kehittynyt samanaikaisesti eläinten silpomisen kanssa. Tällaisista helikoptereista — merkitsemättömistä, matalalla lentävistä, äänettömistä (tai helikopterilta kuulostavista) — on raportoitu jo vuosia, ja ne on yhdistetty vielä laajemmin levinneeseen ilmiöön — ”kummituslentoihin” (kiinteäsiipisiin). Itse helikoptereita on nähty monissa maissa alueilla, joilla on raportoitu ufoista. Joissakin mielenkiintoisimmissa kertomuksissa mysteerihelikopterit on nähty UFOjen kanssa tai pian sen jälkeen, kun UFOja oli havaittu.
Osuvin mieleeni tuleva tapaus, joka ei kuitenkaan ole kaikkein yksittäisin, on tapaus, jonka Virgil Armstrong kuvasi luennossaan ”What NASA Didn’t Tell Us About the Moon” (Mitä NASA ei kertonut meille Kuusta). Hän käsittelee helikoptereita ja ufoja yleensä.
Armstrong kuvailee ystäväänsä, joka oli keksinyt erityisen kamerajärjestelyn ajatuksena, että se lisäisi mahdollisuuksia saada hyviä kuvia UFOista. Kamera oli asennettu aseenkantaan yhdessä laserin kanssa. Ajatuksena oli ampua laserilla kohti UFOa, jos sellainen näkyisi, ja toivottavasti UFO pysähtyisi, jolloin hän voisi ottaa laadukkaita kuvia.
Ei kovinkaan kauan sen jälkeen, kun he olivat asettuneet aavikolle, UFO todellakin ilmestyi, ja he ampuivat laseria, jolloin kiekko pysähtyi leijumaan. He ottivat siitä aika monta hyvää kuvaa. Pian sen jälkeen kiekko lensi pois. Muutamassa minuutissa he kuulivat helikopterien erehtymättömän äänen tulevan heidän suuntaansa. Helikopterit laskeutuivat strategisesti heidän ryhmänsä ympärille, ja koptereista nousi joukko mustia baretteja, jotka ovat ilmavoimien strategisia turvallisuusjoukkoja. Barettien komentaja käveli ryhmän luo ja kysyi: ”Mitä te täällä teette?”. ”Ilmeisesti kuvaamme lentäviä esineitä, ja näimme juuri lentävän lautasen ja saimme siitä erittäin, erittäin hyviä kuvia.” Sitten komentaja kysyi ryhmän johtajalta, tiesikö tämä, missä hän oli. Ryhmän johtaja vastasi: ”En”. Sitten komentaja sanoi: ”Ehdotamme, että lähdette heti pois täältä!”. Ryhmän johtaja kysyi sitten: ”Millä oikeudella teillä on oikeus käskeä meitä lähtemään pois täältä?”. Onko tämä hallituksen maata?” Mustien barettien komentaja vastasi: ”Niin on. Tämä on Andrewsin ilmavoimien tukikohta, ja jos ette ole poissa täältä kymmenessä minuutissa, teidät on pidätetty.” Sen jälkeen baretit poistivat filmin kamerasta, ja ryhmä poistui.
Tämä ei ainoastaan havainnollista eräänlaista tapausta, jossa UFOja nähdään suhteessa helikoptereihin, vaan se havainnollistaa myös sen tosiasian, että joko jotkut lautaset ovat meidän, tai meillä on sotilaallinen/hallituksellinen suhde niiden kanssa, jotka niitä lentävät. Edellä mainitut helikopterit eivät ole mysteerihelikoptereita, vaan ne olivat Yhdysvaltojen armeijan helikoptereita.
Toinen sotilashelikoptereita ja Yhdysvaltojen omistamia levyjä koskeva tapaus on peräisin Wendell Stevensin kirjasta ”UFO Crash at Aztec”. Kirjassa hän kertoo tapauksesta, jossa intiaani oli retkeilemässä vuoristossa Area 51:n läheisyydessä Groom Lakessa, Nelliksen ilmatukikohdan alueella Las Vegasin pohjoispuolella. Hän kuuli lähestyvät helikopterit ja piiloutui pois näkyvistä. Helikopterit lähettivät kuulutusjärjestelmien kautta varoituksen kaikille alueella oleville, että heidän pitäisi näyttäytyä, koska he aikoivat suorittaa ”vaarallisen sotilaallisen testin”. Intiaani pysyi piilossa, ja helikopterit lensivät yläpuolella ja palasivat alas kohti Groom Lake -laitosta. Minuuttia myöhemmin kahden helikopterin nähtiin lentävän kanjonia ylöspäin, ja niiden välissä ja hieman niiden yläpuolella lensi musta kiekko. Ne lensivät yläpuolella, ja sitten helikopterit kääntyivät ja lensivät takaisin kohti tukikohtaa, ja pian sen jälkeen kiekko seurasi niitä. Kirjassa annetaan henkilön nimi ja se, miten häneen voi ottaa yhteyttä lisätietoja varten.
Mysteerikopterit
Tilanteet, joihin liittyy salaperäisiä helikoptereita, näyttävät olevan hieman salakavalampia. Hyvä esimerkki on tapahtuma, joka sattui Madisonin piirikunnassa Montanassa kesäkuun ja lokakuun 1976 välisenä aikana. Tuona aikana oli tapahtunut 22 vahvistettua karjan silpomista, ja niihin liittyi eri puolilla piirikuntaa ilmoituksia äänettömistä, merkitsemättömistä, suihkumustista helikoptereista, vilkkuvista tai tasaisesti vilkkuvista poikkeavista valoista ilmassa ja maanpinnan läheisyydessä, merkitsemättömistä kiinteäsiipisistä lentokoneista ja valkoisista pakettiautoista syrjäisillä ja aiemmin saavuttamattomissa olevilla alueilla.
Tämän ajanjakson loppupuolella, alkusyksystä 1976, eräs metsästäjä Bozemanista, Montanasta, oli eräänä päivänä yksin liikkeellä noin kello 15.00 Red Mountainin alueella lähellä Norrisia. Hän katseli, kun musta helikopteri ilman merkintöjä lensi yläpuolella ja katosi pienen kukkulan alle. Utelias metsästäjä kiipesi kukkulan huipulle. Musta kopteri (hänen mielestään Bell Jet Ranger) oli maassa, ja moottori kävi yhä. Seitsemän miestä oli ilmeisesti poistunut koneesta ja käveli mäkeä ylös kohti tarkkailijaa. Kun metsästäjä eteni kohti seitsemää, hän vilkutti ja huusi ystävällisiä tervehdyksiä. Silloin hän huomasi, että miehissä oli jotain — he olivat kaikki itämaisia. Heillä oli vinot silmät ja oliivinvärinen iho, ja he höpöttelivät keskenään jotain käsittämätöntä kieltä. Heillä oli ”arkivaatteet”, ei univormuja. Yhtäkkiä he alkoivat palata helikopteriin. Metsästäjä, joka yhä vilkutti ja huusi ystävällisiä tervehdyksiä, lähti heidän peräänsä. Itämaalaiset kiihdyttivät vauhtiaan. Kun metsästäjä lähestyi heitä parin metrin päähän, he aloittivat juoksun, tungeksivat kopteriin ja lähtivät lentoon.
Englannissa on dokumentoitu ”mysteerihelikopteriaalto”, jonka mukaan tunnistamattomassa kopterissa oli itämaisilta näyttäviä matkustajia. Viistosilmäiset, oliivinahkaiset, itämaisilta näyttävät matkustajat ovat olleet ufokertomusten keskiössä ja periferiassa jo vuosia. Huomattava osa surullisen kuuluisista ”miehistä mustissa” (MIB) on samannäköisiä, mutta hyvin usein heidät nähdään hyvin kalpeina ja laihoina miehinä, jotka ovat herkkiä valolle.
STIGMATAn numerossa 5 (syksy-talvi 1978) Tom Adams esitteli merkittävimmät spekulatiiviset selitykset, jotka selittävät silpomisen ja helikopterin välisen yhteyden, mukaan lukien seuraavat:
Helikopterit ovat itse UFOja, jotka on naamioitu maanpäällisiksi aluksiksi.
Kopterit ovat peräisin Yhdysvaltain hallitukselta/sotilailta ja osallistuvat suoraan varsinaisten silpomisten suorittamiseen.
Helikopterit ovat hallituksen/sotilaiden, eivätkä ne osallistu silpomisiin vaan tutkivat niitä.
Helikopterit ovat hallituksen/sotilaiden, ja ne tietävät silpojien henkilöllisyyden ja motiivit, ja läsnäolollaan ne yrittävät kääntää huomion pois armeijan mahdollisesta osallisuudesta.
Tom Adamsin mielestä vastaus voi olla edellä mainittujen selitysten yhdistelmä. On myös spekuloitu, että he ovat mukana biologisissa kokeissa, jotka liittyvät kemialliseen tai biologiseen sodankäyntiin, tai geobotaanisessa öljyn ja mineraaliesiintymien etsinnässä. Eräässä tapauksessa silpomispaikalta löydettiin armeijan standardityyppinen skalpelli. Koska levyt ovat useimmiten liittyneet silpomisiin, uskotaan, että kyseessä oli harhautustapahtuma.
Nämä tapahtumat tai niistä keskusteleminen on vain esiaste varsinaisille paljastuksille siitä, mikä on silpomisten taustalla: muukalaisten omaan käyttöönsä hankkimat biologiset materiaalit. Jotta voisimme keskustella tästä loogisesti ja tapahtumajärjestyksessä, meidän on tarkasteltava sitä, mitä todella on tapahtunut aivan nenämme alla: suoraa vuorovaikutusta maan ulkopuolisten biologisten entiteettien (EBE:t) kanssa. Keskustellaksemme tästä meidän on kuitenkin yritettävä aloittaa alusta siitä, minkä nyt tiedämme olevan totta.
Saaga alkaa
Kaikki näyttää alkaneen tuhansia vuosia sitten, mutta tämän keskustelun kannalta aloitetaan tapahtumista, jotka ovat meille kaikille tuttuja. Vuonna 1947, kaksi vuotta sen jälkeen, kun olimme laukaisseet ensimmäisen ydinräjähdyksen, jonka nykyinen sivilisaatiomme räjäytti, tapahtui Mantellin episodi, jossa meillä oli ensimmäinen kirjattu sotilaallinen yhteenotto avaruusolentojen kanssa, joka johti sotilaslentäjän kuolemaan. Nyt on aivan ilmeistä, että hallituksemme ei oikein tiennyt, miten käsitellä tilannetta. Vuonna 1952 maan pääkaupungin yli lensi sarja kiekkoja. Tämä tapahtuma johti siihen, että Yhdysvaltojen turvallisuusjoukot (CIA, NSA, DIA, FBI) kutsuttiin paikalle yrittämään pitää tilanne hallinnassa, kunnes ymmärrettäisiin, mitä oli tapahtumassa. Tänä aikana hallitus perusti työryhmän, joka tunnettiin nimellä Majestic Twelve (MJ-12). Alkuperäiset jäsenet olivat: Amiraali Roscoe H. Hillenkoetter, tohtori Vannevar Bush, ministeri James Forrestal, kenraali Nathan P. Twining, kenraali Hoyt S. Vandenburg, tohtori Detlev Bronk, tohtori Jerome Hunsaker, Sidney W. Souers, Gordon Gray, tohtori Donald Menzel, kenraali Robert M. Montague ja tohtori Lloyd V. Berkner.
MJ-12-ryhmä on ollut jatkuvasti olemassa oleva ryhmä sen perustamisesta lähtien, ja uudet jäsenet ovat korvanneet kuolleet jäsenet. Esimerkiksi kun ministeri Forrestal oli järkyttynyt nähdessään Yhdysvaltojen myyvän itsensä toisessa maailmansodassa, hänet lähetettiin merivoimien sairaalaan henkisen rasituksen vuoksi. Ennen kuin sukulaiset ehtivät hänen luokseen, hän ”hyppäsi 16. kerroksen ikkunasta”. Useimmat hänen läheisensä pitävät hänen itsemurhaansa suunniteltuna. Kun Forrestal kuoli, hänen tilalleen tuli kenraali Walter B. Smith.
Joulukuussa 1947 perustettiin Project Sign, jonka tarkoituksena oli hankkia mahdollisimman paljon tietoa UFOista, niiden suoritusominaisuuksista ja tarkoituksista. Turvallisuuden säilyttämiseksi Project Signin ja MJ-12:n välinen yhteydenpito rajoitettiin kahteen henkilöön ilmavoimien materiaalijohdon tiedusteluosastolla, joiden tehtävänä oli välittää tietyntyyppisiä tietoja kanavien kautta. Sign-projekti muuttui Grudge-projektiksi joulukuussa 1948. Hankkeella Grudge oli siviilivastine nimeltä Project Bluebook, jonka me kaikki tunnemme. Bluebookiin välitettiin vain ”turvallisia” raportteja. Vuonna 1949 MJ-12 kehitti ensimmäisen varasuunnitelman nimeltä MJ-1949-04P/78, jonka mukaan joitakin tietoja voitaisiin tarvittaessa julkistaa.
Kenraali George C. Marshall perusti Majestic Twelve -ryhmän heinäkuussa 1947 tutkimaan Roswell-Magdalenan UFO-onnettomuuden jälkiä ja romua. Amiraali Hillenkoetter, joka oli CIA:n johtaja 1. toukokuuta 1947 ja syyskuun 1950 välisenä aikana, päätti aktivoida ”Robertsonin paneelin”, jonka tarkoituksena oli valvoa eri puolilla maata esiintyviä siviilien ufotutkimusryhmiä. Hän liittyi myös NICAPiin vuonna 1956 ja hänet valittiin sen johtokunnan jäseneksi. Tästä asemasta käsin hän pystyi toimimaan MJ-12:n ”vakoilijana” yhdessä muiden salaisten asiantuntijoidensa ryhmän kanssa. He pystyivät ohjaamaan NICAP:ia haluamaansa suuntaan. Kun ”lentävien lautasten ohjelma” oli MJ-12:n täydellisessä hallinnassa ja fyysiset todisteet piilossa, kenraali Marshall tunsi olonsa rauhallisemmaksi tämän hyvin oudon tilanteen suhteen. Nämä miehet ja heidän seuraajansa ovat 39 vuoden ajan pitäneet suurimman osan yleisöstä, mukaan lukien suuren osan läntisestä maailmasta, huijattuna erittäin menestyksekkäästi asettamalla valheellisia asiantuntijoita ja käyttämällä vaikutusvaltaansa heidän takanaan saadakseen suunnitelmansa toimimaan, ja he ovat onnistuneet siinä varsin hyvin. Tähän asti.
Kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun Roswellin onnettomuus tapahtui 2. heinäkuuta 1947 ja kun toinen UFO-hylky löydettiin 3. heinäkuuta 1947 San Augustine Flatsista Magdalenan läheltä New Mexicosta, virastoja organisoitiin uudelleen ja ihmisiä siirrettiin paikasta toiseen. Alkuperäisen ”turvakannen” päätavoitteena ja sen rakentamisen syynä oli lautasalusten tekninen analysointi ja yritys kopioida niitä. Tätä toimintaa johtavat seuraavat ryhmät:
Tutkimus- ja kehittämislautakunta (R&DB)
Ilmavoimien tutkimus- ja kehitystoiminta (AFRD).
merivoimien tutkimusvirasto (ONR).
CIA:n tieteellisen tiedustelun toimisto (CIA-OSI).
NSA:n tieteellisen tiedustelun toimisto (NSA-OSI).
Kenenkään näistä ryhmistä ei pitänyt tietää koko tarinaa. Kunkin ryhmän oli määrä tietää vain ne osat, jotka MJ-12 antoi heidän tietää. MJ-12 toimii myös erilaisten siviilitiedustelu- ja tutkintaryhmien kautta. MJ-12 manipuloi CIA:ta ja FBI:ta toteuttamaan tarkoituksiaan. NSA luotiin alun perin suojelemaan talteen otettujen lentolautasten salaisuutta, ja lopulta se sai täyden määräysvallan kaikessa tietoliikennetiedustelussa.
Tämän valvonnan ansiosta NSA voi valvoa ketä tahansa yksilöä postin, puhelimen, teleksien, sähkeiden ja nyt myös verkkotietokoneiden kautta, ja se voi seurata yksityistä ja henkilökohtaista viestintää haluamallaan tavalla. Itse asiassa nykyinen NSA on MJ-12:n nykyinen päälaajennus, joka liittyy ”lentävien lautasten ohjelmaan”. UFOtutkimuksen alalla levitetään valtavia määriä disinformaatiota. Kaikkien ohjelman minkä tahansa näkökohdan todistajien elämää seurataan yksityiskohtaisesti, sillä jokainen on allekirjoittanut turvallisuusvalan. Ohjelmassa työskennelleille ihmisille, mukaan lukien armeijan jäsenet, valan rikkomisella voi olla jokin seuraavista suorista seurauksista:
Suullinen varoitus, johon liittyy salassapitovalan tarkistaminen.
Voimakkaampi varoitus, johon liittyy joskus otsaan hakkaamista ja pelottelua.
Yksilön psykologinen työstäminen masennuksen aikaansaamiseksi, mikä johtaa itsemurhaan.
Henkilön murha, joka lavastetaan itsemurhaksi tai onnettomuudeksi.
Oudot ja äkilliset onnettomuudet, jotka ovat aina kuolemaan johtavia.
Erikoisvankiloihin sulkeminen.
Eristäminen ”mielisairaaloihin”, joissa heitä ”hoidetaan” mielenhallinta- ja ohjelmoinnin purkamistekniikoilla. Yksilöt vapautetaan muuttuneiden persoonallisuuksien, identiteettien ja muuttuneiden muistojen kera.
Yksilön vieminen ”sisäpiiriin”, jossa hän työskentelee ”heille” ja jossa häntä voidaan tarkkailla. Tämä tapahtuu yleensä suljetuissa tiloissa, joissa on vain vähän yhteyksiä ulkomaailmaan. Maanalaiset tilat ovat tavallinen paikka tälle.
Ketä tahansa henkilöä, jonka he katsovat olevan ”liian lähellä totuutta”, kohdellaan samalla tavalla. MJ-12 tekee kaikkensa säilyttääkseen ja suojellakseen perimmäistä salaisuutta. Kuten tulemme näkemään myöhemmin, sen ominaispiirteet, mitä tämä perimmäinen salaisuus olisi, muuttuisivat jyrkästi, sillä se oli jotakin, mitä edes MJ-12 ei voinut ennustaa — todellinen kontakti avaruusolentoryhmiin.
Sitä, miten varsinainen yhteydenotto hallituksen ja avaruusolentojen välillä alun perin toteutettiin, ei tiedetä, mutta hallitukselle oli kerrottu, että sen voisi tehdä siviili oikeilla laitteilla. Tohtori Paul Bennewitz, siviilitiedemies, teki niin tietokonelaitteita käyttäen ja ilmoitti hallitukselle tehneensä niin, ymmärtämättä, että siihen mennessä, vuonna 1983, hallitus oli todellisuudessa yhtä syvällä tekemisissä avaruusolentojen kanssa kuin hänen viestinsä avaruusolentojen kanssa paljasti. Tohtori Bennewitz asuu Manzanon asevarastoalueen vieressä Albuquerquessa, New Mexicossa. Hän havaitsi jatkuvasti ufoja alueen yllä ja päätti aluksi, että ne olivat uhka laitokselle. Hän kehitti koodausjärjestelmän ja yritti ja onnistui kommunikoimaan alueen yllä lentävien avaruusolentojen kanssa.
Hän sai selville, että sen jälkeen, kun olimme olleet yhteydessä avaruusolentoihin vuosia sitten, suostuimme tarjoamaan niille maanalaisia tukikohtia Yhdysvalloissa vastineeksi tietyistä teknologisista salaisuuksista, jotka avaruusolennot paljastaisivat meille. Muukalaiset saisivat myös suorittaa tiettyjä operaatioita, sieppauksia ja silpomisia ilman, että he puuttuisivat asiaan.
Alkuperäinen yhteys hallituksen ja maan ulkopuolisten biologisten olentojen välillä, jotka ovat väriltään harmaita ja noin 1-1.4m korkeita (jäljempänä ’harmaat’), saatiin aikaan vuosina 1947-1951. Tiesimme, että harmaat olivat mukana suorittamassa eläinten (ja joidenkin ihmisten) silpomista ja että ne käyttivät näistä materiaaleista saatuja rauhasaineita ravinnoksi (imeytyivät ihon läpi) ja kloonatakseen lisää harmaita maanalaisissa laboratorioissaan. Hallitus oli myös tietoinen siitä, että harmaat tekivät joitakin sieppauksia varmistaakseen geneettistä materiaalia. Hallitus vaati harmaita toimittamaan heille luettelon, joka esitettäisiin kansalliselle turvallisuusneuvostolle.
Kaiken tämän aikana hallitus piti harmaita periaatteessa siedettävinä olentoina, vaikkakin hieman vastenmielisinä. He olettivat tuolloin, ettei ollut kohtuutonta olettaa, että yleisö tottuisi ja voisi tottua niiden läsnäoloon. Vuosien 1968 ja 1969 välisenä aikana laadittiin suunnitelma, jolla yleisö saataisiin tietoiseksi niiden olemassaolosta seuraavien kahdenkymmenen vuoden aikana. Tämä ajanjakso huipentuisi dokumenttielokuvasarjaan, jossa selitettäisiin harmaiden historiaa ja aikomuksia.
Harmaat vakuuttivat meille, että sieppausten todellinen tarkoitus oli sivilisaatiomme valvonta, ja kun saimme tietää, että sieppaukset olivat paljon yleisempiä ja salakavalampia kuin meille uskoteltiin, hallitus huolestui. Heidän huolensa perustui myös lisätietoon sieppausten tarkoituksista:
3 mm:n suuruisen pallomaisen biologisen seurantalaitteen asettaminen nenäontelon kautta siepatun aivoihin.
Subliminaalisten posthypnoottisten suggestioiden toteuttaminen, jotka pakottaisivat siepatun tekemään jonkin tietyn teon kahden tai viiden seuraavan vuoden kuluessa.
Geneettinen risteytys harmaiden ja ihmisten välillä.
Levymäisten valvontalaitteiden asettaminen siepattujen lihaskudokseen. Niiden olemassaolo on varmistettu röntgenkuvauksella.
Kun olimme saaneet selville totuuden harmaiden aikeista (he aikovat jäädä tänne ja hallita maailmaamme), oli jo liian myöhäistä. Olimme jo ”myyneet” ihmiskunnan. Ei sillä, että sillä olisi ollut mitään merkitystä, koska he olivat täällä tekemässä sitä, mitä tekivät joka tapauksessa.
Vuonna 1983 hallituslähteet hahmottelivat tarinan, jossa sanottiin, että harmaat ovat vastuussa biologisesta evoluutiostamme manipuloimalla tämän planeetan jo kehittyneiden kädellisten DNA:ta. DNA:n manipuloinnin eri aikaväleiksi määriteltiin 25 000, 15 000, 5 000 ja 2 500 vuotta sitten. Alun perin hallitus ajatteli, että harmaat eivät tarkoittaneet meille mitään pahaa, mutta nyt, vuonna 1988, kuva, joka on syntymässä, on juuri päinvastainen. Tarina on nyt tarina suuresta petoksesta useilla eri tasoilla: Harmaiden Troijan hevonen -tyylinen manipulointi ja valehtelu, jotka liittoutuivat MJ-12:n joukkojen kanssa neljä vuosikymmentä sitten; hallituksen harhaanjohtaminen UFO-aiheesta, jotta sopimus harmaiden kanssa voitaisiin pitää ilman julkista valvontaa; valheet siepatuille henkilöille; harmaiden jatkuva ihmisten sieppaaminen ja eläinten silpominen, jotta ne voisivat kerätä entsyymejä, verta ja muita kudoksia omiin eloonjäämistarpeisiinsa; ja harmaiden rodun ja pitkän pohjoismaisen rodun geneettinen sekoitus, jonka avulla harmaiden rajapinta ihmisiin olisi helpompaa toteuttaa.
Armeijan lounaistukikohdasta saadut tiedot paljastavat, että nämä monitasoiset petokset ovat totta. On myös osoitettu, että SDI:n (Tähtien sota) tavoitteena on itse asiassa toteuttaa harmaiden ehdottama hyökkäys pohjoismaisia vastaan, kun he saapuvat joukkona tähän päivään ja vuoteen 1992 mennessä. Tämä aikataulu näyttää sopivan yhteen monien siepattujen hypnoottisen ohjelmoinnin jälkeisen ohjelmoinnin kanssa, joka koskee toimia seuraavien kahden-viiden vuoden aikana.
Sama lähde näkee, että harmaat hallitsevat ja kontrolloivat maailmaa samalla tavalla kuin ”V”-televisiosarjassa — he ovat huolissaan vain omasta selviytymisagendastaan, ja tämä agenda vaatii biologista materiaali planeetan muilta elämänmuodoilta.
Ilmeinen syy harmaiden huolenpitoon tästä johtuu siitä, että heillä ei ole virallista ruoansulatuskanavaa ja että he imevät ravintoaineet ja erittävät jätteet suoraan ihon kautta. Niiden hankkimat aineet sekoitetaan vetyperoksidiin ja ”maalataan” niiden iholle, jolloin tarvittavat ravintoaineet imeytyvät. Tästä voidaan päätellä, että jotkin niitä vastaan suunnatut aseet voisivat olla tämänsuuntaisia.
Onko valtio yrittänyt piilottaa salaista teknologiaa?
Daniel Alan Jones puhuu Richard Dotyn kanssa hänen mukanaolostaan Paul Bennewitzin tapauksessa, avaruusolentojen teknologian olemassaolon mahdollisuudesta sekä hänen palvelusajastaan vastatiedustelu-upseerina Area 51:ssä.
Kuvattu vuonna 2019 UFO Mega Conissa Laughlinissa, Nevadassa.
Viime vuosikymmenten aikana tutkijat ovat koostaneet yhä enemmän näyttöä siitä, että suuri ja kriittisen arkaluonteinen salainen projekti ymmärtää, “takaisinmallintaa” ja ottaa käyttöön teknologioita ja prosesseja avaruusolennoilta tai muista ulottuvuuksista tulleilta olennoilta on käynnistetty tiettyjen Yhdysvaltain armeijan ja siviiliviranomaisten suojeluksessa ja mahdollisesti myös muitakin valtioita on mukana. Mikäli sen olemassaolo vahvistetaan oikeaksi, se peittoaisi suuruudellaan ja vaikutuksillaan kuuluisan Manhattan-projektin ja se todellakin raivaisi tien lajimme tunkeutumiselle tähtienväliseen avaruusaikaan, niin hyvässä kuin pahassa, mikä johtaa väistämättä ihmiskunnan ja ihmiselämän transformaatioon Maapallolla sellaisena kuin me sen tunnemme. Kuitenkin, pahaenteinen armeijan osallisuus teknologioiden kehittämisessä tulisi huolettaa kaikkia sivilisaatiomme selviytymisestä kiinnostuneita. Carpentierin läpikäynti eräistä seikoista viittaavat siihen, että tällä suurelta osin piilossa olevalla todellisuudella on totuuspohjaa joidenkin kirjoittajien teksteissä, mm. Michael Sallan ”The Challenge of Exopolitics”.
Tiivistettynä, teema tai ainakin väite mikä kirjojen taustalla on ja mikä niitä yhdistää, on että on olemassa salainen maailma (tai kvasi-globaali) hallitus, joka määritelmänsä mukaan ei ole demokraattisesti valittu eikä tilivelvollinen kansalle, ja joka on kyennyt saamaan yhteyden tai ottamaan käyttöön voimia, jotka ovat ainakin osittain ei-ihmismäisiä ja mahdollisesti perua planeettamme ulkopuolelta. Vaikka kaikissa yllämainituissa kirjoissa ei jälkimmäistä väitettä esitettäkään, joista eräät tutkijat kuten John Perkins tai Peter Dale Scott eivät välttämättä ole samaa mieltä, ne kaikki tuovat palapelistä peliin eri palasia, joista yritämme rakentaa – tai paljastaa – ja esittää että globaali sosio-poliittinen ja “tieteellinen” todellisuus ei ole sitä mitä useimmille ihmisille opetetaan ja jonka syystä he uskovat sen olevan sellainen. Mitkä ovat, lyhyesti, todistuksen elementit tai viitteet siitä mikä voi johtaa meidät tähän häikäisevään, ja kuitenkaan ei mitenkään ennennäkemättömään johtopäätökseen?
1. Monet kirjailijat, jopa suhteellisen konservatiiviset, ovat näyttäneet tai tunnustaneet sen mitä Nafeez M. Ahmed kutsuu “valtion yhä kasvavaksi kriminalisoinniksi” globaalilla tasolla, mutta erityisesti kaikkein mahtavimmissa tai johtavissa valtioissa, alkaen “yksittäisestä supervallasta” ja sen läheisimmistä NATO-liittolaisista.
Ahmed kysyy artikkelissa “Torture, Rendition, Terror and Oil: a Primer on Deep Politics”: “Minkä voimien palveluksessa valtiot toimivat tällä tavoin yhä vain rikollisemmalla tavalla?” ja vastaukseksi hän esittää “deep politicsin” (syväpolitiikka, vrt. deep state) määritelmän, jonka on ottanut käyttöön Peter D. Scott: “(systeemi) jossa institutionaaliset, ei-institutionaaliset ja parapoliittiset elimet, rikollissyndikaatit, poliitikot, tuomarit, media, korporaatiot ja korkea-arvoiset valtion työntekijät sortuvat lain ja yhteiskunnan ulkopuoliseen päätöksentekoon ja proseduureihin.” [1] Se mikä tekee näistä lisäproseduureista “syviä” on, että ne ovat salaisia, poissa kansan tiedosta sekä poliittisten prosessien vaikutuksesta” (kirjassa “Drugs, Oil and War”).
Ahmed lisää, että tilanne luoa “eräänlaisen poliisien ja rikollisten symbioosin, jossa määrittävä parametri sille kumpi puoli kontrolloi toista ei enää ole selvillä.” John Perkins on yksi useasta asiantuntijasta, joka entisenä systeemin toimijana (“talouden palkkatappaja” niinkuin hän itseään nimittää) on dokumentoinut ja näyttänyt sen miten valtarakenteissa piilossa olevat rikolliset levittävät lonkeroitaan ympäriinsä kontrolloidakseen taloutta ja politiikkaa. Hän tarjoaa eloisan kertomuksen globaalien vallassaolijoiden käyttämistä toimintamenetelmistä, joista joitain Noam Chomsky on käsitellyt kirjoissaan “Manufacturing Consent ” (1988, with Edward S Herman) ja “Necessary Illusions ” (1988).
2. Dolan, Salla, Good, Sherman, Marrs, Harris, Greer ja useat muut tutkijat ovat keränneet ja esittäneet massiivisesti todisteita siitä, että planeettamme on ollut vuosikymmeniä monien erittäin teknologisesti kehittyneiden “Maan ulkopuolisten” vierailijoiden vähintäänkin jatkuvassa tarkkailussa, joista monet joko ovat tai eivät ole “humanoideja”, mutta jotka eivät kuulu mihinkään tai raportoi millekään tunnetulle hallitukselle tai korporaatiolle missään maassa. Ne usein puuttuvat armeijan, energiatuotannon, telekommunikaation, ilmailun ja avaruuslentojen järjestelmiin ja organisaatioihin, ja ne on suunniteltu ehkäisemään kaikki vihamielisyydet “meidän” puoleltamme ja suitsimaan tai kontrolloimaan puolustus- ja hyökkäyskyvykkyyksiämme.
Monet kansallisvaltiot ovat nyt tunnustaneet relevanttien virallisten virastojen tai erittäin korkea-arvoisten poliittisten ja sotilaallisten johtajien suulla, että he ovat olleet tietoisia tästä läsnäolosta ja potentiaalisesta uhasta monen vuoden ajan, ja että he ovat yrittäneet, ilman juurikaan minkäänmoista menestystä, jäljittää, tutkia ja ymmärtää näiden “tuntemattomien” luonnetta, alkuperää, motiiveja ja tavoitteita. Jose Escamillan dokumentti “The Greatest Story ever denied – Proof of the Alien Presence” on yksi useista, joissa esitetään kovaa ja vahvaa näyttöä NASAlta ja muilta “virallisilta” tahoilta avaruusolentojen aluksista, joita on kuvattu ilmakehässämme ja ulkoavaruudessa.
3. Jotkut tutkijat, erityisesti Michael Salla ja hänen eksopoliittiset kollegansa Paola Harris, Alfred Lambremont Webre, Stephen Bassett, NASA-astronautti Edgar Mitchell, Greer, Victor Viggiani ja muut (joita ainakin osittain monet “tietovuotajat” ja korkea-arvoiset valtion viranomaiset kuten entinen Kanadan puolustusministeri Paul Hellyer, amiraali Lord Hill Norton, entinen Britannian pääesikunnan päällikkö, Ranskan puolustusministeri Robert Galley ja kenraali Bernard Norlain, entinen Hillin vastine Ranskan ilmavoimissa, edesmennyt eversti Philip Corso USA:sta, tri. Jacques Patenet, GEIPANin johtaja CNES:lla (Ranskan NASA), Prof. Jean-Claude Ribes, National Institute for Astronomy and Geophysicsin apulaisprofessori Ranskassa, ja Britannian puolustusministeriön UFO-tutkija Nick Pope tukevat) ovat tulleet siihen tulokseen, että tietyt valtion virastot, erityisesti sotateollisen kompleksin johto, jota Pentagon symboloi, joka kytkeytyy tiedustelukompleksiin, jota CIA ja NSA johtavat, ovat keränneet merkittävästi näyttöä “alienien” läsnäolosta ja aktiviteeteista.
Paul Hellyer sanoi hänen vuoden 2006 Exopolitics Conferencen esityksessään Hawaiilla: “Vaikuttaa siltä, että todellinen hallitus on siirtynyt vaaleilla valituista ja kansalle tilivelvollisista edustajista vaaleilla valitsemattomaan, ei kenellekään tilivelvolliseen ylempien valtion virkamiesten ja teollisuusjohtajien eliittiryhmään.” Tämä on salavaltio, josta senaattori Daniel K Inouye on sanonut: “On olemassa varjohallitus omilla ilmavoimillaan, omalla laivastollaan, omalla rahoitusmekanismillaan, ja sen omalla kyvyllä tavoitella sen omia ideoita kansallisesta edusta, täysin ilman minkäänlaista valvontaa tai ohjausta, ja irrallaan laista itsestään”. Tästä Lewis Laphan on käyttänyt nimitystä “pysyväishallitus” kontrastina meille näkyvään vaaleilla valittuun hallitukseen.
Senaattori Barry Goldwarer, pitkäaikainen tiedustelukomitean jäsen, kertoi Clark McClellandille, NASA:n operaatiovalvoja 16. heinäkuuta 1969 Apollo 11 -laukaisun aikaan: “UFO-asia on kaikkein korkeimmalla kansallisen turvallisuuden tasolla. Paljon korkeammalla kuin vetypommi.”
Tämän seuraus on, että yllämainitut virastot, jotka kansa joko tietää tai ei tiedä, ovat käyttäneet tätä informaatiota – ja siihen käsiksipääsyn mahdollisuutta – edistämään globaalin ylivallan tavoitteita, joita oikeutetaan “planeetan puolustuksen” nimissä tehdyllä suunnittelu kaikkia avaruudesta uhkaavia hyökkäysvoimia vastaan, mikä on naamioitu kansallisen turvallisuuden valmisteluiksi kaikkia vihollisvaltoja vastaan, joita ennen olivat Neuvostoliitto ja nyt Kiina, Venäjä ja kansainvälinen Islamin uhka, joko epämääräiset terroristiverkostot kuten Al Qaida tai alueellinen valta kuten Iran. Tämä oli karkeasti alkuperäinen M W Cooperin johtopäätös hänen pamfletissaan “The Secret Government – the origins, identity and purpose of MJ-12.”[2]
Osa datasta on oikeaa, mutta tämän strategian piilossa oleva laajuus käy ilmi tri. Travis Taylorin ja kumppaneiden kirjasta An Introduction to Planetary Defense: A Study of Modern Warfare applied to Extra-terrestrial Invasion, jota käytetään oppikirjana sotatieteen opinnoissa. [3]
Vaikutukset politiikkaamme
Richard Dolan, eräs kaikkein “poliittisimmista” kirjailijoista listallamme, määrittelee tilanteen hyvin yllämainitun kirjan (UFOs and the National Security State) johdannossa: “Amerikka on maa, jonka omatuntoa painaa, joka nimellisesti on republiikki ja vapaa yhteiskunta, mutta todellisuudessa imperiumi ja oligarkia, joka on häthätää selvillä sen omasta oppressiosta.” Hän kuvaa mystistä “erikoisprojektien” maailmaa valtion sotatiedustelun UFO-tutkimuksen ja -tiedustelutiedon ympärillä “projektina, jota tehdään lähes täyden salaisuuden vallitessa, tuntemattomista syistä, tuntemattomien olentojen voimin, joilla on pääsy ilmeisesti merkittäviin resursseihin ja teknologioihin.”
Hän vertaa elefanttia huoneessa Manhattan-projektiin, joka vanhoina päivinä oli täysin piilossa kansalta ja lailliselta tai demokraattiselta valvonnalta, vaikka se söi kolossaalisen $2 miljardin budjetin verran erittäin kyseenalaisten tavoitteiden hyväksi, jotka paljastuivat vasta kun ne oltiin saavutettu – ensimmäisen atomipommin räjäytyksen myötä New Mexikon autiomaassa Los Alamosissa 16. heinäkuuta 1945.
Manhattan Project oli erityisesti suunniteltu saavuttamaan absoluuttinen voima kyvyllä saada aikaan suurin määrä tuhoa. On monia viitteitä siitä, että sen nykyiset verrokit tavoittelevat samaa, mutta paljon kattavammin: tavoite on täysi kontrolli tunnetusta universumista ja sen kansalaisista tieteellisen, teknologisen, rahoituksellisen, tiedustelu- ja sotilaskeinojen yhdistelmällä. Tätä suunnitelmaa varjostavan äärimmäisen salailun seuraukset ovat, että useimmat viranomaiset, jopa kaikkein korkeimmilla tasoilla, eivät ole tietoisia siitä “in toto” ja saattavat saada vain etäisesti siihen liittyvää ad hoc -tietoa aina silloin kun henkilön tarvitsee sitä saada.
Nämä rajoitukset näyttävät pätevän jopa valtionpäämiehiin, kuten Amerikan presidenttiin. Vaikka se tuntuu vaikealta uskoa, fakta on että presidentit tai kansallisen turvallisuuden johtajat eivät saa rajatonta pääsyä tietoon. Richard Dolan muistaa hänen kirjassaan kuinka presidentti Eisenhower yritti kahden vuoden ajan saada selville ydinsodan suunnitelmia, joita vehkeiltiin strategisessa komentokeskuksessa, ja hänelle pidettiin briiffaus vasta vuonna 1960, hänen ahdingokseen. Tuoreemmalti amiraali Thomas R Wilson, silloinen pääesikunnan tiedustelujohtaja yksinkertaisesti evättiin saamasta tietää “mustista” projekteista, joiden koodinimi annettiin tri. Steven Greerille ja astronautti Edgar Mitchellille huhtikuussa 1997.
Useat korkean aseman henkilöt ovat myöntäneet, että heiltä pimitetään tietoja, mm. Barry Goldwater ja ainakin yksi CIA-johtaja, James Woolsey. Presidentti Bill Clinton itse on kuvattu sanomassa Valkoisen talon veteraanikirjeenvaihtaja Sarah McClendonille, että on olemassa salainen hallitus jota hän ei voi kontrolloida. Herää kysymys esittämässämme kontekstissa, että oliko tässä projektissa mukana ei-ihmismäisiä tai Maan ulkopuolelta tulleita toimijoita, ja jos kyllä, miten paljon. Tässä me viittaamme useasti Michel Sallan teokseen The Challenge of Exopolitics.
Salla lainaa pitkästi todistuksia, joita useat tietovuotajina toimivat silminnäkijät antavat, jotka eri asteisella henkilön uskottavuudella kaikki väittävät, että “korkea-arvoiset turvallisuusviranomaiset ovat allekirjoittaneet salaisia sopimuksia ja panneet niitä toimeen presidentin päiväkäskyillä ainakin 1950-luvulta lähtien.” Kuten Salla, useat tutkijat ovat raportoineet salaisista tapaamisista, jotka pidettiin 20. helmikuuta 1954 Murocin (Edwards) ilmatukikohdassa presidentti Eisenhowerin ja eräiden Maan ulkopuolelta tulleiden vierailijoiden läsnäollessa. Tapaamisen sanotaan johtaneen GREADA-sopimuksen luontiin, joka niissä olosuhteissa kykeni olemaan ainoastaan eriarvoinen, kun ottaa huomioon vierailijoiden teknologisen ylivertaisuuden. Sanotaan, että Yhdysvaltain valtio on suostunut antamaan tukea pyydettäessä avaruusolennoille ja että jälkimmäiset eivät puuttuisi ihmisten asioihin, eivät tulisi ulos näkyville julkisesti ja antaisivat vaihdossa jotain teknologiaa isäntävaltiolle. Heidän sanotaan keränneen suostumus myös useiden abduktioiden toteuttamiseen ihmisillä tieteellisiä tarkoituksia varten.
Nämä kuitenkin oikeaksi osoittamattomat väitteet voi sivuuttaa typerinä huhuina, ellei olisi sitä seikkaa että useat historiallisesti dokumentoidut faktat tukevat tiettyjen kontaktien solmimista “virallisella” tasolla ja mahdollisesti myös muissa maissa. Vuonna 1979 Lord Clancarty (Brinsley Le Poer Trench) esitteli ylähuoneelle lakiesitystä, jolla purettaisiin UFO-asian salailu, mutta hänen esityksensä kaatui, niinkuin useat muut demokraattisissa parlamenteissa muissa maissa (USA ja Japani muunmuassa, sekä YK:n yleiskokous, jossa sir Eric Gairy, Grenadan pääministeri, yritti korjata tilannetta vuonna 1978), joka oltaisiin nähty vahvistavan todeksi laajalti epäilykset siitä, että vallassaolijat eivät halua sellaista asiaa käsitellä, vaikka he julkisesti niitä valaisevatkin huomion suuntaamiseksi muualle.
Steven Spielberg on raportoinut, että ennen hänen elokuvansa “Kolmannen asteen yhhteys” julkaisemista, joka perustuu oikean elämän tapahtumiin, vuonna 1979, hän sai luottamuksellisen 20-sivuisen kirjeen NASAlta, jossa sanottiin mitä sai ja ei saanut sisällyttää elokuvan julkaistavaan versioon. Väitetyt salaiset sopimukset näyttävät noudattelevan suosituksia, jotka on kirjattu Albert Einsteinin ja Robert Oppenheimerin kesä-heinäkuussa 1947 luonnostelemaan muistioon Amerikan presidentille, jossa visioidaan “rauhanomaista taivaallisten rotujen absorboimista sellaisella tavalla, että kulttuurimme pysyy ennallaan ja taataan, että heidän läsnäolonsa ei paljastu.”[4]
Silminnäkijöiltä on nyt useita raportteja, jotka ovat osoittautuneet autenttisiksi, siitä miten muut kuin ihmisolennot ovar rakentaneet salaisia maanalaisia tai vedenalaisia tukikohtia, joko Yhdysvaltain hallituksen yhteistyöllä ja tiedolla asiasta tai ilman niitä. Joissain tapauksissa on löytynyt asianäyttöä, mikä tekee tarinasta uskottavan. Esimerkiksi fyysikko ja sähköinsinööri Paul Bennewitzin sieppaamat sähkösignaalit Dulcessa, New Mexicossa vahvistettiin oikeiksi. UFOja havaitaan alueella useasti, asevoimat tarkkailevat niitä ja siellä tapahtuu myös paljon karjansilpomisia. Bennewitz kuvasi myös 2000 metriä filmiä UFOista, sekä yö- että päiväsaikaan, ja hänellä oli pääsy NASA CIR:n (colour, infra-red) ilmasta kuvattuihin suuritarkkuusfilmeihin, mitkä vahvistivat Dulcessa olevien maanalaisten laitosten olemassaolon.
Hänen vuoden 1978 Project Beta -raporttinsa mukaan radioviestintää tapahtui UFOjen ja jättiläismäisen monikerroksisen ihmisten ja avaruusolentojen yhteisen tukikohdan välillä, joka sijaitsee syvällä Archuleta Mesan alla, lähellä Kirtlandin ilmatukikohtaa ja Manzanon ydinlaitoksia. Viestintä oli osa binääripulssisignaalia, jota NSA:n Cryptocity on kehittänyt erityisesti Maan ulkopuolelta tulleiden lajien liiton nimeltä “Unity” (Ykseys) kanssa viestimiseen. [5] On raportoitu, että jotkut avaruusolennot olivat kyberneettisiä organismeja, jotka on tehty ihmisten ja lehmien geneettisen materiaalin seoksesta, jota on päivitetty tekoälyllä.
Bennewitz havaitsi myös sähköisiä mikroimplantteja joissain alueen asukkaissa, joita avaruusolennot olivat siepanneet ja merkinneet tarkkailua ja kauko-ohjausta varten. Suuri osa hänen työstään tehtiin 75 tuhannen dollarin stipendillä ilmavoimilta. Tietokoneen ja heksadesimaalikoodausohjelman avulla hän raportoi saaneensa radioyhteyden avaruusolentoihin. Ilmavoimat ja OSI valvoivat hänen työtään läheltä, mutta on selvää että jossain kohtaa hän sai selville liian paljon ja hänelle alettiin syöttää disinformaatiota tiedustelumaailmasta, minkä sanotaan ajaneen hänet henkiseen romahdukseen.
Nimi “Unity” sattumalta on samanlainen kuin koodinimi ‘Amicizia’ (Ystävyys, Amity), joita useat italialaiskontaktihenkilöt ovat käyttäneet, mm. Bruno Samaccicia, kuvaamaan avaruusolentojen liittoa jonka tukikohta on maan alla Italian koillisosissa Adrian rannikolla 1960- ja 1970-luvuilla. Bennewitz, jonka amerikkalaisviranomaiset ei niin yllättävästi ajoivat hulluuteen, väitti että Dulcen tukikohta oli usean geeniteknologisen, neurobiologisen ja psyykkisen kokeen keskus, joihin liittyi avaruusolentojen suorittamaa hybridiolentojen jalostamista, johon todennäköisesti osallistui tietyt Yhdysvaltain tai ylikansalliset viranomaiset. On huomattavaa, että hänen mystisten ELINT-viestien vastaanottaminen vaikuttaa vahvistaneen Dan Shermanin väitteet (kirjassa “Above Black”) että NSA:lla on käynnissä telepaattista, sähköavusteista viestintää Maan ulkopuolisten kontaktien kanssa, jossa he käyttivät korkeataajuisia lyhytaaltoradioasemia, jotka ovat yleisesti tunnistamattomia ja keinotekoisesti tuottivat ääniä. Tuntemattomaan tarkoitukseen tuotetut äänet ainoastaan luettelivat numerosarjoja.
On vaikeaa selittää miksi niin monet toisiinsa liittymättömät henkilöt keksisivät tällaisia tarinoita, jotka panevat alttiiksi heidän uskottavuutensa ja jopa henkilökohtaisen turvallisuutensa, mikäli nämä olisivat pelkkiä tuulesta temmattuja tekaisuja. Monet heistä ovat käyneet psykologien kokeissa ja heidät on havaittu mieleltään terveiksi, ei harhaisiksi tai hulluiksi. Heidän motiivinsa kertoa näitä uskomattomalta vaikuttavia tarinoita on vaikeaa käsittää elleivät he sitten yksinkertaisesti yritä jakaa varsin järkyttäviä kokemuksiaan, jotka ovat muuttaneet heidän elämäänsä, muille. Useat, jotka väittävät osallistuneen salaisiin tutkimusohjelmiin, joita väitetään tehdyn Dulcessa ja muissa laitoksissa (Bob Lazar, Phil Schneider, Dan Burisch, Michael Wolf) ovat antaneet toisistaan riippumattomia vahvistuksia ainakin joillekin Bennewitzin väitteille.
On huomattavaa, että monet erittäin selväpäiset ja kokeneet avaruustutkimuksen ammattilaiset kuten tri. Edgar Mitchell eivät sivuuta tällaisia uskomattomilta kuulostavia väitteitä, vaan ennemminkin antavat niille syytetyn edun. Mitchell on usein tehnyt virallisia lausuntoja siitä, että hän on vakuuttunut “sisäpiiriläisten kabaalin” olemassaolosta, joka kontrolloi suhteita avaruusolentoihin ja heidän teknologian tutkimukseen. Todellakin, CIA:n Stargate Project työllisti kaukokatselijoita kuten Pat Price, jotka väittivät havainneen ainakin neljä avaruusolentojen maanalaista tukikohtaa planeetallamme; virasto on ottanut heidän raporttinsa vakavasti ja asettanut projektin tri. Hal Puthoffin hoitoon, joka on aiemmin työskennellyt Stanford Research Institutelle (SRI).
Raporttien mukaan ihmisten ja avaruusolentojen yhteisiä tutkimuslaitoksia on listattu sijaitsevan monissa amerikkalaisten sotilastukikohdissa. Dulcen maanalaisen laboratorion ja kuuluisan Nevadan Groom Lakella sijaitsevan Area 51:n S-4:n lisäksi salaisen amerikkalaisten avaruusohjelman päämaja sijaitsee Wasatch-vuorijonon alla (lähellä King’s Peakia) Utahissa, jossa oletettavasti sijaitsee sekä takaisinmallinnettua antigravitaatioteknologiaa sekä jotain “Maan ulkopuolista”. Richard Boylan mainitsee myös salaisen Northropin T&K-laitoksen, koodinimi “Anthill”, joka on haudattu Tehachapi-vuorten alle Edwardsin ilmatukikohdasta itään, jossa useat silminnäkijät ovat nähneet siepattuja, lainattuja tai kopioituja lentäviä lautasia lentävän. He ovat myös raportoineet nähneensä salaisen ilmavoimien lentäjäakatemian piilossa vuorten alla lähellä Colorado Springsia, ainoastaan muutaman mailin päässä virallisesta AFAn kampuksesta. [6]
Ben R. Rich, edesmennyt Lockheed Martinin “skunkworksin” (salaisten projektien) osastin johtaja, on virallisesti myöntänyt että “meillä on nyt teknologia viedä ET kotiin” (viitaten Spielbergin samannimiseen elokuvaan). Oli hän sitten paisuttelemassa firmansa teknologisia kykyjä taikka ei, se ei vähennä hänen todistuksensa tärkeyttä siitä, että “…avaruusolennot ovat kommunikoineet Yhdysvaltain armeijan ja tiedehenkilöstön eliittiryhmän kanssa (ja) teknologianvaihdantaa tapahtui.” [7] Ben Rich oli legendaarisen Lockheedin edistyneiden projektien johtajan Kelly Johnsonin suojatti ja työn jatkaja, joka ei piilotellut uskomustaan tai tietojaan UFOista ja niiden teknologisista ominaisuuksista.
Kaikki nuo todistukset eivät voi olla turhaa löpinää, vaikka niitä pitää mitata konkreettisia todisteita vastaan, ja me voimme olla antamatta niille ehdotonta hyväksyntää. Monet ihmiset tulevat, usein kulttuurin tai uskonnon syistä, yksinkertaisesti hylkäämään minkä tahansa lausunnon tai edes todisteet, mitkä eivät ole virallisesti hyväksyttyjä. Meidän tulee kunnioittaa heidän valintaansa, mutta sen ei tulisi estää meitä tutkimasta tätä tapausta sen omien meriittien perusteella.
Systemaattisesti kaiken sellaisen sivuuttaminen, mikä on ristiriidassa vallallaolevan uskomusjärjestelmän kanssa, ja epämukavien tai epäintuitiivisten väitteiden pilkkaaminen ei salli meille minkäänlaista evoluutiota tai edistystä. Ennakkoluulot ja kyseenalaistamaton konservatismi sekoitetaan usein rationalismiin ja hyvään makuun. Edesmennyt maineikas Harvardin psykologian professori John Mack huomautti useissa teksteissään siitä, että moderni yhteiskunta on ehdollistettu hylkäämään kaikki mikä ei ole osa sen kulttuurikonsensusta, ja näin vahvistetaan kiistaa siitä, että jokainen sivilisaatio on salaliitto, ainakin sen maineikkaiden edunsaajien välillä. Kuitenkin eräs kaikkein huolestuttavin merkki siitä, etttä meille kaikille valehdellaan, on se massiivinen määrä rahoitusta, jota Yhdysvaltain “mustan budjetin” projektit ovat saaneet viime vuosikymmeninä. Niin paljon jopa, että useat valtion ja yksityiset instituutiot on koverrettu ontoksi suuntaamalla niiden resurssit tuntemattomiin tarkoituksiin.
General Accounting Officen (GAO) lukujen perusteella, rahoja on yksinkertaisesti kadonnut kuin tuhka tuuleen eri ministeriöistä arviolta 1.5-1.7 tuhatta miljardia dollaria vuosittain viimeisen muutaman vuoden ajan. Vuonna 1999 Sallan tutkimusten mukaan luku oli 2.3 tuhatta miljardia. Hän kävi läpi Yhdysvaltain budjetin “yksittäisiä rivikohtia”, jotka ovat määrittämättömiä allokaatioita joita ilmeisesti CIA on jemmaillut muilta Pentagonin alaisilta virastoilta ja tiedusteluyhteisöltä, jotka toimivat kanavina ja maksumiehinä vuoden 1947 National Security Actin ja vuoden 1949 CIA Actin pohjalta, mikä antaa sille oikeuden käyttää julkista rahaa “ottamatta huomioon valtion varojen käyttöä koskevia lakeja ja asetuksia”.
Määräämätön määrä noista rahoista on allokoitu viraston omille COPseille (Covert Access Programmes), salatuille ohjelmille, ja puolustusministeriön SAPeille (Special Access Programmes), joista monet ovat saaneet alkunsa ja joita säännellään julkaisemattomien päiväkäskyjen ja NSC-direktiivien kautta, ja joista on “luovuttu”, mikä tarkoittaa että niiden koordinaattorit eivät anna mitään kirjallisia raportteja relevanttien kongressin komiteoiden puheenjohtajille.
Varhainen korkea-arvoinen tietovuotaja Yhdysvaltain hallituksen toiminnasta oli Catherine Austin Fitts, entinen liittovaltion asuntokomissaarin apulaissihteeri vanhemman George Bushin hallinnossa. Hän sai tietää massiivisista rahanjaoista asuntoministeriössä. Kun hän yritti ottaa asiaa puheeksi ja keskustelua pitkitettiin, John Peterson briiffasi häntä, joka oli entinen laivaston alivaltiosihteeri, Arlington Instituten johtaja, joidenkin kollegoiden läsnäollessa, avaruusolentojen läsnäolosta Maapallolla, joiden läsnäolo tuntui vaativan erittäin salaisten projektien suurten budjettien paisuttelua. Vuonna 2002 kirjoitetussa artikkelissa hän sanoo, että eräs hänen tiiminsä jäsenistä jopa tarjosi hänelle tapaamista avaruusolennon kanssa, joka ilmeisesti oli kytkeytynyt kaikkiin näihin valtion juttuihin. [8] Austin Fitts kirjoittaa, että hän kieltäytyi tarjouksesta, joka olisi ipso facto tehnyt hänestä salaliiton yhden osapuolen ilman, että hänellä olisi ollut mahdollisuutta perääntyä siitä myöhemmin. Hän julkaisi yksityiskohtaiset varoittelut tulevasta taloudellisesta katastrofista, joka johtuisi valtion toiminnasta.
Sotateollinen kompleksi nauttii harkintavaltaa kaikista julkisen politiikan ja budjetin aspekteista. Tämä virtuaalinen kaikkivoipaisuus on samanlaista kuin Chekhan hegemonia, KGB:n edeltäjän, joka otti CPSU:n haltuun, mutta se on vieläkin salamyhkäisempi ja salakavalampi. Ilmeisesti tämä hiljainen haltuunotto tapahtui 1950-luvulla, National Security Councilin perustamisen ja suurimpien tiedustelupalvelujen (CIA, NSA, NRO) jälkeen, kun UFO oli syöksynyt maahan Roswellissa, New Mexicossa heinäkuussa 1947, jolloin kaikki avaruusolentoihin liittyvät asiat annettiin Special Military Intelligence Committeen hoitoon, jolla oli 12 valittua korkea-arvoista tieteilijää koodinimellä Majic tai Majestic. NSC on kuin onkin valtio valtion sisällä, jolla on oma neuvonantajansa eikä sen tarvitse raportoida millekään ulkopuoliselle auktoriteetille, ei edes presidentille.
Allaoleva struktuuri
Kansallisen turvallisuuden valtion voima, sellainen kuin Dale Scottin “Deep State”, on vaivihkaa ehostunut sitten vuoden 1982 usealla valtion suunnitelman toimeenpanolla, kuten NSDD-51 ja NSD-G 9 ja NSDD-55. Nämä direktiivit on tarkoitettu antamaan presidentille (tai sen salaiselle kaksoisolennolle) harkinnanvarainen valta määrittämättömän sotilaallisen, luonnollisen tai taloudellisen katastrofin uhatessa. Sellainen katastrofi sisältäisi myös avaruusolentojen hyökkäyksen.
Op Ed Newsin artikkelissa 7. helmikuuta 2009 otsikolla “Main Core, PROMIS and the shadow government”, Ed Encho rakentaa samanlaista skenaariota, jota hän pohjaa moniin tutkimuksiin koskien salaista valvontaa ja vakoiluohjelmia, joita Reaganin ja Bushin hallinnot ovat kehittäneet:
Oletetaan, että Yhdysvallat, tai todennäköisemmin ei kenellekään tilivelvollinen yksityinen tiedustelujättiläinen, joka on saanut lisävaltuuksia syyskuun 11. päivän iskuista… on saanut käyttöönsä valvontatyökalun, joka kykenee tarkkailemaan kaikkein yksityisimpiä amerikkalaisten elämän aspekteja niin halutessaan… Mitä jos tällainen teollinen valvontakompleksi omistaisi tietokannan, joka olisi niin suuri ja niin voimakas että vain sillä olisi välitön pääsy siihen ja se kykenisi noutamaan kaikkein pienimmätkin yksityiskohdat kansalaisen elämästä, mutta myös käyttämään äärimmäisen sofistikoituneita tekoälymenetelmiä ja oikeasti ennustamaan tulevia käyttäytymisen malleja. [9]
Encho huomauttaa, että tämä työkalu, jota käytetään jo nyt miljoonien ihmisten globaaliin valvontaan ja vakoiluun, nojaa tietokoneistettuun sosiaalisen verkoston analyysiin ja se perustuu NSA:n keskustietokantaan, jonka ytimessä on “Black Widow”-supertietokone. Keskustietokoneen olemassaolon paljasti tutkivat journalistit Chris Ketcham Radar Magazinen touko-kesäkuun numerossa ja Tim Shorrock Salon.comissa heinäkuun 23. päivä 2008.
On aavistukseni, että tämä “Black Widow”-käsite on saanut inspiraatiota kiertoradalla olevasta Spectra-supertietokoneesta, joka on avaruusolentojen aluksessa, joka joidenkin raporttien mukaan on avaruusolentojen käytössä tämän planeetan monitoroinnissa. Tämä väite on erittäin ristiriitainen, sillä Spectran olemassaolo nojaa kuuluisan meedion Uri Gellerin todistamattomiin väitteisiin, jotka tohtori Andrija Puharich sai tietää hänen pitämässä hypnoosisessiossa.
PROMIS-ohjelmisto (liittovaltion “varastama” yksityisestä INSLAW-yrityksestä 80-luvulla) on käytössä Pääytimen (Main Core) tietojen selailuun ja louhintaan. Universaalin valvontajärjestelmän muut komponentit ovat DARPAn Information Awareness -toimisto, jota amiraali John Pointdexter, entinen kansallisen turvallisuuden neuvonantaja, on kehittänyt, johon kuuluu useita Advanced Research and Development Activityn pyörittämiä ohjelmia NSA:n “Puzzle Palacessa”, Fort Meadessa, Marylandissa, sekä NSA:n globaali vakoilusatelliittien verkosto ECHELON.
Eri datan analyysista syntyvä tilanne on, että yksityiset oligarkkiset intressit ovat vallanneet “UFO- ja ET-käyttöliittymän” itselleen, jotka kontrolloivat Yhdysvaltain hallitusta ja, pari passu, suurinta osaa maailman raha- ja talousjärjestelmästä (reservivaluutat, luotto, strategiset mineraalit ja energialähteet, teknologia, informaatio ja media) läntisen sotateollisen kompleksin kautta, joka on heidän hallinnassaan. Valvontamekanismiin kuuluu sen nykyisessä muodossaan entisen armeijaministerin ja MJ-12 -jäsen Gordon Grayn vuonna 1951 perustama Psychological Strategy Board (Gray oli Bush vanhemman hallinnon neuvonantajana toimineen J. Boyden Grayn isä), joka toimii NSC:n toimeenpanevana elimenä. Gordon Gray, jonka perhe kuuluu vanhan liiton eliittiin, oli kansallisen turvallisuuden neuvonantaja vuosina 1958-1961. Tarkoituksena oli julkisen informaation kontrolli ja manipulaatio useiden salaisten ohjelmien kautta kuten CounterIntelPro ja Frank Wisner vanhemman Mocking Bird.
Tietyn hämäräperäisten eliittisalaseurojen rooli, kuten amerikkalaiseen Yaleen liittyvä Brotherhood of Death, joka paremmin tunnetaan nimellä “Skulls and Bones”, vuosittainen Bohemian Grove -kokoontuminen, Bilderbergit, Cecil Rhodesin Salaseura (Secret Society) tai Sisäpiiri (Inner Circle), poliisitutkijoiden vuonna 1991 BCCI-skandaalin yhteydessä raportoima “Musta Verkosto” (Black Network), Pilgrims Society, ja muita vapaamuurarillisia tai temppeliritareiksi oletettavia (“Illuministisia”) kryptokratioita ei ole helppo määritellä, mutta jotkut saattavat toimia esikartanoina globaalin oligarkisen kontrollirakenteen “Pyhimmälle”, jonka lonkerot ja seurannaisvaikutukset ulottuvat, toisiinsa kytkeytyvien kumppanuuksien ja omistusverkostojen kautta, pankkitoimintaan, rahamaailmaan, energian omistukseen, korkean teknologian puolustuskeen ja tiedustelulaitteistoja valmistaviin korporaatioihin, ja joiden ytimessä on Yhdysvaltain vähimmäisvarantojärjestelmä, jota sen yksityisen omistajat ovat kontrolloineet aina sen vuoden 1913 perustamisesta lähtien. Jälkimmäinen kontrolloi globaaleja luottomarkkinoita sen dollarimonopolilla ja reservivaluuttastatuksella.
Joel van der Reijdenin päivämäärällä 29. heinäkuuta 2008 Institute for the Study of Globalization and Covert Politicsin sivuilla julkaistun artikkelin mukaan, Belgian santarmien julkaisemassa ATLAS Reportissa vuoden 1994 Comuelen rahoitusskandaalista lukee seuraavat paljastavat rivit:
Johtopäätöksemme olisi, että ainakin viimeisen 20 vuoden ajan talousmahdit, joista jotkut ovat Mafian tyyppisiä, ovat liittoutuneet poliittisten voimien ja rikollisrakenteiden kanssa ja saavuttaneet rahanpesun neljännen tason, joka on absoluuttinen valta. Meille on sanottu, että… nämä hahmot kontrolloivat 50% maailmantaloudesta. Ei tulisi menettää katsetta siitä, että tämä verkosto kontrolloisi myös suurinta osaa rahamaailman liikkeistä sekä kaikkein korkeimpia poliittisia johtajia maailmanlaajuisesti.
Vallan ja resurssien määrän laajuus, joka Belgian oikeuslaitoksen raportista käy ilmi sopii Michael Sallan hänen omassa kirjassaan esittämiin lukuihin.
Ei ole paljoakaan epäilystä siitä, etteikö sellainen kansainvälinen rakenne, joka vaikuttaa sekä kuumalta linjalta että takaoven sisäänkäynniltä suurimpiin lakeja säätäviin että niitä valvoviin virastoihin, olisi varmistanut saavansa haltuun kaikki mahdolliset avaruusolentoihin liittyviä asioita käsittelevät virastot ja kaiken asiaankuuluvan tieteellisen ja teknologisen datan pitkittääkseen hegemoniaansa pitämällä arkaluonteisen ja käyttökelpoisen tiedon sen omana tietonaan. Tuo taho efektiivisesti olisi päätoimija UFOihin liittyvän informaation salailun taustalla, ja se kykenee pakottamaan tahtoa rajojen yli mikäli se toimii niinkuin ATLAS-raportti kuvaa sen toimintaa, “globaali tiedusteluoperaatio Mafian kaltaisella toimeenpanojoukolla”.
Nykyisessä rahajärjestelmän globaalin romahduksen kontekstissa ei voi välttyä kysymästä siitä roolista mikä mahdollisesti tuolla mystisellä ja pahaenteisellä taholla on ollut, joka olisi kyllä asemassa käynnistää systeeminen talouden sydänkohtaus tyhjentämällä pankit niiden varoista lyhyellä varoitusajalla heidän omiin tarkoituksiinsa, kuten laajentaa heidän omaa hallintaansa ja pönkittää heidän valuuttamonopoliaan. Tämä on juuri se mitä on tapahtunut vuosina 2008-09 tähän mennessä, jolla on ollut kansainvälisesti tuhoisat seuraukset.
Monet UFO-tutkijat on johdateltu pohtimaan sitä miten läheisesti tämä “salainen hallitus” on kytkeytynyt ainakin yhteen avaruusolentoväkeen, joka operoi Maapallolla. Ottaen huomioon ei-ihmislajien diversiteetin ja älykkyyden eri muodot, joita on havaittu tällä planeetalla viimeiset vuosikymmenet, vastaus tähän kysymykseen, olettaen että me tiedämme sen, on todennäköisesti pitkä ja monimutkainen.
Kuten sanoimme heti alussa, joidenkin avaruusolentojen raportoidaan tehneen sopimuksia Yhdysvaltain hallituksen ja mahdollisesti muidenkin Maan valtojen kasnsa, mutta koska nuo sopimukset on luultavasti päätyneet semi-yksityisten salaisten intressien haltuun ihmisten puolella, avaruusolennoille olisi loogista tuntea olonsa vapaaksi jatkaa omaa agendaansa tuntematta itseään minkään alkuperäisen protokollan rajoittamaksi, jos me myötäilemme joitain todistuksia, joita virallisten virastojen sisältä on vuotanut.
Reaganin käynnistämää “Star Wars”-ohjelmaa väitetysti ajoi eteenpäin amerikkalaisten pelko mahdollisesta avaruusolentojen hyökkäyksestä tai aggressiivisesta toiminnasta ja heidän halunsa saada tehokas pelote. Sama käsitys motivoi HAARPin ja EMP-aseiden kehittämistä.
Don Sherman hänen faktapohjaisessa ja yksityiskohtaisessa kuvauksessaan hänen työstään NSA:lla telepaattisena kanavana avaruusolennoille teoksessa “Above Black” tunnustaa, että tunnistamattomat olennot joiden kanssa hän vaihtoi viestejä vaikuttivat vapailta toimimaan miten halusivat, he olivat ilmeisen ulkopuolella Yhdysvaltain hallinnasta ja kommunikoivat yksinomaan omalla harkintakyvyllään.
Useat raportit avaruusolentojen antamista varoituksista ihmiskunnan valitseman suunnan vaikutuksista kertovat siitä, että ainakin jotkut vierailijat eivä ole samaa mieltä salaisen oligarkian tavoitteista ja menetelmistä, jota olemme yrittäneet identifioida ylempänä. Tullaanko pitämään show? On merkkejä siitä, että sellainen saattaa tapahtua tulevina vuosina jos me päättelemme nopeasti kasvavista UFO-raporttien määristä, joista jotkut ovat erittäin epätodennäköisesti salaisten ihmisten luomien avaruusalusten ilmestyksiä, olivatpa USA ja sen liittolaiset sitten miten kehittyneitä tahansa.
Jos avaruusolennoilla on mitään syytä olla tyytymättömiä siihen suuntaan, jonka lajimme on kehitykselleen valinnut, tai jos heillä on omia motiivejaan, jotka eivät ole samansuuntaisia syvävaltion tavoitteiden kanssa, he voivat yhtä hyvin toimia ennen kuin ihmisten armeijat uhkaavat oikeasti heidän läsnäoloaan ja selviämistä.
***
Kirjoittajasta: Come Carpentier De Gourdon tällä hetkellä on osa World Affairs Journalin päätoimitusta, joka on neljä kertaa vuodessa ilmestyvä kansainvälisen politiikan ongelmille omistettu julkaisu, Kapur Surya Foundationin sponsoroima (a co-sponsor of the “World Public Forum for Dialogue of Civilisations”) New Delhissa, Indiassa. Hän on kirjoittanut useita tutkielmia, mm. esityksen vuoden 2006 World Public Forumiin otsikolla ”The Case for Exopolitics: Ushering in a Cosmic Dialogue.” Hänen verkkosivunsa: http://www.comecarpentier.com/
Jos et ole pyörinyt UFO-aiheesta enemmän keskustelevassa sosiaalisessa mediassa, saatat hyvinkin olla sitä mieltä, että tänä vuonna meillä on käsillämme UFO-paljastus isolla alkukirjaimella (‘Disclosure’). Lopultakin, pitkään odotettu Yhdysvaltain hallinnon paljastaminen avaruusolentojen alusten vierailuista Maapallolla. Viimeisen neljän vuoden ajan tunnetuimpien sanomalehtien ja televisiokanavien jutut ovat kertoneet armeijan pilottien UFO-havainnoista päiväuutisten seassa sotilaslähteistä ‘vuodettujen’ UFO-videoiden muodossa. Kun nyt tuleva virallinen raportti on tulossa, Pentagonin paljastaessa sen mitä se tietää UAP:sta/UFOista, uuden informaation esille tulo on saanut ihmiset odottamaan ‘jotain suurempaa’ aivan nurkan takaa.
Monet UFO-skenen vanhat parrat kuitenkin ovat epäileväisempiä. Vaikka ‘nuorisolaiset’ ovat viitanneet heitä kintaalla ja pitäneet heitä katkerina, ylikyynisinä, menneisyydessä elävinä ja/tai kyvyttöminä pysymään tuoreen informaation mukana, skeptisyydelle on syynsä: he tietävät, että monen vuosikymmenen ajan tietyt Yhdysvaltain armeijan elementit ovat työskennelleet täysin tekaistun UFO-sonnan levittämisen eteen sekä UFOista että kontaktihenkilöistä, tarkoituksenaan harhauttaa kansaa omien agendojensa mukaisesti.
Kuten Adam Gorightly huomauttaa kirjassaan Saucers, Spooks and Kooks: UFO disinformation in the Age of Aquarius, useat näistä tapauksista ovat liittyneet oletettavasti omia säätävään Yhdysvaltain armeijan ja tiedustelun työntekijöihin, jotka paljastavat salaista UFO/alientietoa elokuvantekijöille ja tutkijoille, jotka käsittelevät UFOja ja paranormaaleja aiheita. Kuulostaako tutulta?
Tässä pientä historiaa uudemmille:
1. Robert Emenegger ja Hollomanin ilmatukikohdan UFO-video
Vuonna 1975 ilmavoimien viranomainen otti yhteyttä tuottajiin Robert Emenegger ja Alan Sandler (jotka työskentelivät dokumentin UFOs: Past, Present and Future parissa). Hän oli luvannut heille 16 millistä videokuvaa UFOista ja avaruusolennoista, joka väitetysti oli kuvattu Hollomanin ilmavoimien tukikohdassa vuonna 1971.
Emenegger muistelee, että “vuonna 1973, kun olin Grey Advertisingin varatoimitusjohtaja, menin Nortonin ilmavoimien tukikohtaan tutkimaan aiheita puolustusministeriöstä tehtävää TV-ohjelmaa varten. Puhuessani useista eri aiheista, UFOt tulivat puheeksi ja [ilmavoimien Paul Shartle] kertoi meille filmistä, jossa avaruusolennot laskeutuvat Hollomanin tukikohtaan.” Shartle kuvaa filmin olevan…
…videokuvaa kolmesta lautasen muotoisesta aluksesta. Yksi aluksista laskeutui… se näytti olevan vaikeuksissa koska se heilui edestakaisin aina alas maahan asti. Kuitenkin se laskeutui kolmelle jalalle. Ovi liukui auki, ramppi laskeutui alas ja ulos tuli kolme alienia… ne olivat ihmisen kokoisia, niillä oli omituinen harmahtava iho ja korostuneen suuri nenä. Niillä oli tiukan sopivat asut ja päähineet, jotka vaikuttivat olevan kommunikaatiolaitteita ja käsissään heillä oli käännöskoje, minulle sanottiin. Hollomanin tukikohdan päällikkö ja muut upseerit menivät ulos tapaamaan heitä.
Emeneggerin mukaan filmi “kuulosta erittäin, erittäin erikoiselta ja me halusimme käyttää sitä televisio-ohjelmamme loppukuvassa… vaikka Pentagon oli ollut yhteistyöhaluinen, viime hetkellä filmi takavarikoitiin ja me menetimme koko show’n loppuhuipentuman, mutta sen mitä näin ja kuulin oli tarpeeksi vakuuttaakseni minut siitä, että UFO-ilmiö oli totta.”
2. Linda Moulton Howe ja EBE:t
Vuoden 1983 alussa Linda Howe — uunituore Emmy-palkinnon voittaja karjansilvontadokumentistaan A Strange Harvest — oli nimitetty tuottamaan HBO:n erikoisohjelmaa UFOista: The E.T. Factor. Huhtikuun 9. päivänä 1983 Howe tapasi AFOSIn vastatiedusteluagentti Richard Dotyn Kirtlandin ilmavoimien tukikohdassa, tapaus joka tuntuu olevan kuin suoraan vakoilutarinasta. Howe muistelee kirjassaan An Alien Harvest:
Istuin alas selkä ikkunoihin päin. [Doty] istui pöydän takana.
“Tiedäthän, että suututat joitain ihmisiä Washingtonissa ‘A Strange Harvestilla’. Se pääsi liian lähelle jotain mitä me emme halua päästää kansalle tietoon.
Siitä alkoi lyhyt keskustelu dokumentistani. Kysyin häneltä miksi avaruusolennot silpoivat eläimiä. Richard Doty sanoi, että aihe oli salainen, eikä hänellä ollut pääsyä tietoon. Hän sanoi minulle, että hän oli tarkkaillut minua jonkin aikaa tehdessäni filmiä…
…[Doty] tavoitteli vasemmalla kädellä pöytälaatikon nuppia vasemmalla puolella ja avasi sen. Hän otti esiin laatikosta ruskean kirjekuoren. Hän avasi sen ja otti esiin useita kirjepaperin kokoisia paperiarkkeja.
“Esimieheni ovat pyytäneet minun näyttämään näitä sinulle“, hän sanoi, antaen paperit minulle. “Voit lukea nämä ja kysyä minulta kysymyksiä, mutta et voi kirjoittaa muistiinpanoja.”
Otin paperit ja luin päällimmäisen. Otsikkona oli “Briiffaus Yhdysvaltain presidentille” tunnistamattomien lentävien alusten aiheesta…
Richard Doty sitten nousi seisomaan ja sanoi, “Haluan sinun menevän tuonne.” Hän viittoi minua kohti suurta tuolia keskellä huonetta. “Silmät näkevät ikkunoiden läpi.”
Nousin ylös ja siirryin suureen tuoliin, hämmentyneenä. En tiennyt mitä tapahtui. Kun katselin sylissäni olevia papereita toiseen kertaan, mietin miksi hän näytti niitä minulle?
Oloni oli erittäin epämukava, mutta halusin lukea ne ja muistin joka sanan…
Howelle annetut dokumentit kuvasivat neljä erillistä lentävien lautasten maahansyöksyä, jotka olivat tapahtuneet Aztecissa, Roswellissa, Kingmanissa (Arizona) ja Meksikossa. Roswellista ainoa selvinnyt oli saanut nimen “EBE” (Extraterrestrial Biological Entity). EBEä pidettiin vankina Los Alamos Laboratoriesissa kuolemaansa saakka vuonna 1952, ja sitä kuvattiin metrin mittaiseksi harmaaihoiseksi ja karvattomaksi, jolla oli suuri pää ja suuret silmät, “kuin lapsi tuhannen ihmisen kyvyillä.” Yhdessä dokumentissa luki: “kaksi tuhatta vuotta sitten avaruusolennot olivat luoneet olennon” joka tuotiin Maapallolle opettamaan rauhaa ja rakkautta, ja se tuntui ilmiselvältä että tämä oli viittaus Jeesus Kristukseen.
EBEn kuoleman jälkeen — niin tarina kertoo — pari muuta avaruusolentoa (EBE-2 ja EBE-3) vierailivat Maapallolla osana vaihto-ohjelmaa. Doty kertoi Linda Howelle, että EBE-3 oli edelleen elossa ja että hän saattaisi nähdä sen. Lisäksi Doty kertoi Howelle, että korkealta valtionhallinnosta eräillä tiedustelu-upseereilla oli hallussaan filmikuvaa UFOsta laskeutumassa armeijan tukikohtaan, sekä valokuvia ja salaista materiaalia, jota hän voisi käyttää dokumentissaan. Doty sanoi, että hän ottaisi yhteyttä myöhemmin käyttäen koodinimeä “Falcon.”
Doty piti Howea jännityksessä kuukausia, kunnes hän sanoi Howelle, että hänet oltiin otettu pois jutusta, ja että toiset tiedustelukontaktit ottaisivat häneen yhteyttä, jotka myös pitivät häntä kuukausia jännityksessä odottamassa luvattua UFO-videomateriaalia. Tämä viivästys aiheutti sen, että HBO lopetti projektin, mikä jätti Howen rannalle soittelemaan. Tähänkin päivään asti Howe pitää kiinni Dotyn hänelle esittämästä “uskomattomasta” materiaalista autenttisena todisteena avaruusolentojen olemassaolosta — vaikka hänen täytyykin olla tietoinen siitä, miten Doty oli levittänyt väärää tietoa ja dokumentteja vuosien varrella (katso Paul Bennewitzin tarina alla).
3. Majestic-12
Vuonna 1982 UFO-tutkija Bill Moore lähestyi filmituottaja Jaime Shanderaa hissipuheella hänen Roswell-tutkimuksia käsittelevästä uudesta dokumentista. Vaikka projekti ei koskaan saanutkaan tuulta purjeisiinsa, Shanderasta tuli sen sijaan Mooren tutkimuskumppani, mikä jatkui vuosia
Jouluun 11. päivä 1984 Shandera sai postitoimituksen kotiinsa Burbankiin, Kaliforniaan. Se oli lähetetty nimettömänä ilman lähettäjän palautusosoitetta, päiväyksellä joulukuun 9., Albuquerquesta. Kirjeessä oli 35-millinen filmirulla, joka kehitettäessä paljasti valokuvia, jotka tunnetaan MJ-12 papereina. Niihin kuului Eisenhowerin briiffausdokumentti eli “EBD.” Päiväyksellä marraskuun 18. 1952, tämä salainen dokumentti oli väitetysti valmisteltu Eisenhowerille briiffausta varten, joka käsitteli “Operation Majestic-12:a …huippusalaista tutkimus- ja kehitys/tiedusteluoperaatiota, joka on suoraan vastuussa ainoastaan Yhdysvaltain presidentille.”
Saatuaan MJ-12 paperit, Moore ja Shandera olivat vastahakoisia julkaisemaan materiaaleja ennen tutustumista niihin. Vuoteen 1986 mennessä MJ-12 paperien julkistamisen järjestellyt taho oli muuttunut kärsimättömäksi Mooren ja Shanderan hitaaseen työskentelyyn ja nopeuttaakseen toimintaa hän lähestyi brittiläistä ufologia Jenny Randlesia toimimaan paperien julkaisun välikätenä. Välikäsi tässä tapauksessa oli nuori mies nimeltään Robert, joka väitti että hän oli ennen palvellut Britannian armeijassa. Robert antoi Randlesille yli kuusisataa sivua materiaalia, jonka väitettiin saadun Yhdysvaltain armeijan tiedustelulähteistä, mikä kuulosti huikean samanlaiselta kuin MJ-12 paperit. Randles epäili, että jokin oli nyt vinossa ja päätti pysyä erossa sopimuksista joita hän myöhemmin katuisi.
Jälkeenpäin sama anonyymi lähde, joka lähestyi Randlesia, ilmeisesti löysi toisen brittiläisen ufologin joka tarttui syöttiin, tässä tapauksessa Timothy Good, joka suostui julkaisemaan MJ-12 paperit hänen kirjassaan Above Top Secret: The Worldwide U.F.O. Cover-Up. Tämä järjestely tehtiin sillä ehdolla, että Bill Moore joutuisi ensimmäisenä julkisesti ilmoittamaan dokumenttien julkaisusta kesäkuussa 1987. Tällä kahden askeleen tavalla Above Top Secret tarjoaisi riippumatonta todistusaineistoa Mooren tulevaan ilmoitukseen. Parhaat suunnitelmat menivät myttyyn kun Goodin julkaisija hätäisesti ilmoitti lehdistötilaisuudessa toukokuun 29. päivä 1987, että siihen kuuluisi pikainen vilkaisu MJ-12 papereihin. Kun Bill Moore sai vihiä näistä touhuista, hän päätti voittaa Goodin ja virallisesti julkaisi MJ-12 paperit toukokuun 28. päivä vuosittaisessa National UFO Conferencessa (NUFOC) Burbankissa, Kaliforniassa.
Tutkijat alkoivat käydä läpi MJ-12 papereita ja pian kiinnittivät huomionsa useisiin kommervenkkeihin. Esimerkiksi dokumenttien fontti vastasi Smith-Corona -mallia, jota oltiin kehitetty vuoden 1952 jälkeen, vuosi jolloin Eisenhowerin briiffausdokumentin piti olla julkaistu. Arkkidebunkkaaja Phil Klass huomautti, että päiväys MJ-12 dokumenteissa ei vastannut standardimuotoa, jota hän oli nähnyt käytettävän muissa valtion dokumenteissa. MJ-12 paperit käyttivät formaattia “18 November, 1952”, kun taas Klassin näkemissä dokumenteissa lukee yleensä “November 18, 1952” tai “18 Nov. 1952.” Lisäksi Klass väitti, että hän oli nähnyt käytettyä päiväysmuotoa Bill Mooren ennen vuotta 1984 tuottamissa papereissa ja kirjeenvaihdossa.
Kesäkuussa 1987 Klass otti yhteyttä William Bakeriin, silloiseen FBI:n kongressiasioiden varajohtajaan: “Liitän oletettavasti huippusalaisia dokumentteja, joita ei ole julkaistu, joita nyt William L. Moore nyt levittelee Burbankissa, Kaliforniassa…”
Klassin pyynnöstä FBI avasi tutkimuksen määrittääkseen olivatko MJ-12 paperit kusetusta vaiko salaisia dokumentteja, jotka oltiin vuodettu luvattomasti. Marraskuun 30. päivänä 1988 pidettiin kokous Washington DC:ssa FBI:n ja AFOSIn agenttien välillä. Tuohon aikaan “Office of Special Investigations, Yhdysvaltain ilmavoimat, sanoivat… että dokumentti on tekaistu. Dokumentin kopioita oli kierrellyt eri puolilla USA:aa…” Mysteerinä pysyy edelleen se miten ilmavoimat olivat määrittäneet, että MJ-12 paperit olivat väärennetty, ja kuka väärennöksen takana oli.
Vuonna 1998 UFO-tutkija Nick Redfern sai yhteydenoton entiseltä FBI-agentilta, joka oli työskennellyt MJ-12 paperien parissa. Yksi tutkimusalue — entisen agentin mukaan — oli teoria siitä, että neuvostoagentit olivat väärentäneet MJ-12 paperit käyttääkseen niitä “syöttinä” saada huijatuksi aseteollisuudessa työskenteleviä siviilejä, jotka olivat mukana UFO-tutkimuksessa. ‘Falcon’ kerran kommentoi Bill Moorelle, että AFOSIn vastatiedusteluoperaatio oli suunniteltu huuhtelemaan “muutama myyrä pois kolostaan” — myyrät tässä tapauksessa olivat neuvostovakoojia.
4. Paul Bennewitzin vastainen psyop
Vuoden 1989 MUFON Symposium, joka pidettiin heinäkuun 1. päivänä Aladdin Hotellissa Las Vegasissa, jää muistiin ufologian historiaan johtuen Bill Mooren pitämästä esityksestä.
Tuota tapausta edelsi huhuja siitä, että hän oli kääntänyt takkinsa ja oli nyt hyväpalkkainen valtion agentti, joka levitti UFO-disinfoa, väitteet joita Robert Hastings levitti kesäkuussa 1989 MUFON UFO Journalissa julkaistussa artikkelissa. Kaikkiin huhuihin vastatakseen Moore piti historiallisen esityksen otsikolla “UFO-tilanteen status vuonna 1989”, joka sytytti ufologian liekkeihin.
Mooren puhe alkoi ottamalla kantaa huhuihin siitä, että hän olisi väärentänyt MJ-12 dokumentit, tai hyötynyt siitä että hän oli valtion agentti, painottaen että hän oli “köyhä kuin kirkonrotta”. Kuitenkin, Moore avoimesti myönsi roolinsa AFOSIn informanttina, joka valtion leipiin oli tarkkaillut ufologiaa, raportoinut handlereilleen UFO-tutkimuksesta ja organisaatiosita. Aluksi tämä järjestely oli yksinkertaisesti informaationvaihdantaa, mutta ajan mittaan, Moore sanoi, disinformaation kummitus alkoi nostaa rumaa päätään, Paul Bennewitzia vastaan kohdistetun disinfokampanjan muodossa.
Paul Bennewitz oli sähköfyysikko, joka vuonna 1969 oli perustanut Thunder Scientific Corporationin, yrityksen joka keskittyi “kosteusgeneraattoreihin, mittainstrumentteihin ja kalibrointiin.” Sen päämaja oli Bennewitzin kotona, joka sijaitsi Kirtlandin ilmatukikohdan vieressä Albuquerquessa, New Mexicossa. 1970-luvulla Bennewitzista tuli Aerial Phenomenon Research Associationin (APRO) jäsen, joka on siviilien UFO-tutkimusorganisaatio.
Joulukuussa 1979 Bennewitz — kahdeksanmillisen elokuvakameran kanssa — alkoi kuvata UFOja Manzanon asevarikon yllä Kirtlandin tukikohdalla, joka samaan aikaan varastoi suurinta ydinasemäärää USA:ssa. Hän asensi valvonta-antennien arsenaalin hänen talonsa katolle tarkkaillakseen signaaleja, joita ilmeisesti nämä UFOt välittivät, joiden Bennewitz väitti olevan “D.F.” (direction-find) jopa 60 mailin etäisyyksillä. Bennewitz kuumottui, että nämä alukset saattaisivat olla turvallisuusuhka, ja hän hälytti Kirtlandin upseerit ja kertoi havainnoistaan.
Lokakuussa 1980 Air Force Office of Special Investigations (AFOSI) varoitti Bennewitzia tämän avaruusolentojen uhan aikaansaamista turvallisuustoimista — tai ainakin sellaista pajunköyttä AFOSI hänelle syötti. Viralliset dokumentit, joita myöhemmin on tullut esiin, ovat puhuneet päinvastaisesta, viitaten siihen että ilmavoimat kiistää kaiken mukanaolon UFO-tutkimuksissa tai yrityksissä keksiä minkäänlaista strategiaa tätä havaittua avaruusolentojen uhkaa vastaan. Mikä totuus sitten olikaan, AFOSI — ja erityisesti erikoisagentti Richard Doty — eivät panneet tikkuakaan ristiin saadakseen Bennewitz luopumaan käsityksestä, että hän oli nähnyt oikeita avaruusolentojen aluksia. Tähän aikaan AFOSI käynnisti vastsatiedustelututkimukset Bennewitzin toimista.
Kuten osoittautui, avaruusolennot eivät lähetelleet säteitä eikä maanalaiset tukikohdat kiinnittäneet AFOSIn huomiota Paul Bennewitziin. AFOSIn huolenaiheena oli se, että Bennewitz oli siepannut salaisen viestin Kirtlandissa sijaitsevalta laser-seurantajärjestelmältä. Greg Bishopin mukaan, joka on kirjoittanut kirjan Project Beta: The story of Paul Bennewitz, national security and the creation of a modern UFO myth: “satelliittiviestit oletettavasti lähetettiin laser-valolla. Radiopurskeet olivat todennäköisesti tapa kommunikoida ase- tai kenttäoperaatioiden kanssa.” (lisää Project Betasta: eksopolitiikka.github.io)
Bishop huomautti, että nämä kryptatut viestit kuulostivat nopeutetulta siansaksalta — kunnes ne dekoodattiin ja hidastettiin — mikä oli se prosessi jolla Bennwitz yritti niitä selvittää. Nämä toimet huolestuttivat AFOSIa, ja osana heidän tutkimuksiaan piti selvittää miten pitkälle Bennewitz oli päässyt dekoodauksessa ja identifioida oliko kukaan muu ollut näissä aktiviteeteissa mukana.
Jossain kohtaa NSA (jolla oli toimintaa Kirtlandissa) käynnisti erillisen vastatiedustelututkimuksen ja käynnisti valvontatoimet Bennewitzin kotikadun toisella puolella olevasta tyhjästä talosta. Tähän operaatioon kuului sähkömagneettisten signaalien ampumista Bennwitzin antenneihin, millä yritettiin häiritä kaikkia lähetyksiä, joita Bennewitz oli Kirtlandista siepannut. Greg Bishopin mukaan: “NSA oli muuttunut suureksi tekijäksi Bennewitzin draamassa, erityisesti koska Neuvostoliitosta siepattujen signaalien mukaan häntä oltiin pidetty informaatiolähteenä, vaikka hän itse ei ollut mitenkään tietoinen omasta roolistaan….”
Kesällä 1981 entinen Project Blue Bookin tieteellinen neuvonantaja ja ilmavoimien konsultti tri. J. Allen Hynek väitetysti oli avautunut Bill Moorelle (tuopin ääressä) siitä, että hän oli antanut lahjaksi Bennewitzille tietokoneen, joka “auttaisi” häntä UFO-tutkimuksissaan. Kuitenkin Hynek jätti kertomatta Bennewitzille, että tämä tietokone oli annettu Yhdysvaltain ilmavoimien puolesta, ja että siihen oli laitettu sisälle ohjelmisto joka tuotti “alien-kieltä”. Ilmavoimien tietokoneen avulla Bennewitz väitti, että hän “Oli saanut suoran yhteyden avaruusolentoihin käyttäen… graafisesti tulostettua heksadesimaalikoodia”. Richard Dotyn mukaan:
Bennewitzilla oli [tietokone] kytketty hänen talon katollaan oleviin antenneihin ja pieneen mikroaaltolautaseen… ja hän katseli ruutua ja siinä oli kuvia ruudulla, jotka selvästikään eivät olleet avaruusolennoilta, mutta hän oli vakuuttunut siitä että ne olivat…. sanoin hänelle oikeasti, ‘en näe mitään.’ Ja hän sanoi, ‘minä näen, ja kuulen heidät’ ja hänellä oli kuulokkeet päässä ja hän sanoi, ‘kuulen heidän puhuvan’. Ja kysyin Paulilta: ‘Mitä kieltä he puhuvat?’ Hän sanoi, ‘He puhuvat omaa kieltään’… Ja hän kirjoitti satasivuisen dokumentin avaruusolentojen kielestä… Kun hän meni Kirtlandiin pitämään esitystään, kaikille näille kenraaleille, hän kertoi heille tämän informaation.
Hän kirjoitti kysymyksen tietokoneelle erittäin monimutkaiseen tietokoneohjelmaan muotoon, joka muistutti paljon meidän nykyistä sähköpostiamme. Kaikkien yllätykseksi hän sai vastauksen kysymäänsä kysymykseen. Joskus hän sai välittömän vastauksen, ja joskus se kesti useita minuutteja. Hän sai erittäin karkeita ja alkeellisia kuvia tai grafiikkaa tietokoneelleen näiltä ‘alieneilta’. Jotkut näistä kuvista muistuttivat lintuja, joilla oli liskojen piirteitä, ja jotkut muistuttivat liskoja, joilla oli lintujen piirteitä. Kysely&vastaussessioiden aikana Gabe ohjeisti Paulia kysymään yksinkertaisen kysymyksen, ‘Mistä te olette kotoisin?’ Paul tiesi jo vastauksen kysymykseen, koska hän oli suoraan kysynyt kysymyksen ja hän vastasi ääneen kun vastaus tuli tietokoneelle. Siinä luki yksinkertaisesti Zeta Reticulin tähtijärjestelmä.
Näiden hälyyttävien tietokoneviestien ja kuvien takia Bennewitz alkoi uskoa, että Yhdysvaltain hallitus oli allekirjoittanut salaisen sopimuksen petturiavaruusolentojen kanssa, jotka olivat kääntäneet takkinsa Maapallolla olevaa sopimusosapuolta vastaan ja ottaneet haltuunsa Dulcen tukikohdan. Tämän tilanteen korjaamiseksi Bennewitz kirjoitti raportin nimeltä “Project Beta” (lue raportti: eksopolitiikka.github.io) jossa hän kertoo UFO-tutkimuksistaan ja kuvaa strategian miten taistella näitä avaruusolentosoluttautujia vastaan. Bennewitz lähetti hänen Project Beta -raporttinsa senaattoreille Pete Domenicille ja Harrison Schmitt, toiveinaan että he auttaisivat häntä. Raportissaan Bennewitz kuvasi “säadeaseen” jota hän oli kehittelemässä, ja kaiken tämän tarkoituksena oli neutraloida avaruusolennot ja lopulta pelastaa ihmisrotu.
Erikoisagentti Doty rohkaisi Bennewitzia uskossaan siitä, että avaruusolennot olivat sekä vastuussa Kirtlandin omituisista touhuista että hän oli jyvällä siitä mitä Dulcen maanalaisessa tukikohdassa tapahtuu. Bennewitzin vedättämisen tarkoitus oli (Greg Bishopin ja Christian Lambrightin mukaan) siirtää Bennewitzin huomio pois Kirtlandista etäisemmille alueille kuten Archuletan pöytävuori (lähellä Dulcea) jossa AFOSI voisi tykitellä menemään disinformaatio-operaationsa kanssa helpommin ja lavastaa “UFO-tapahtumia.”
Hänen vuoden 1989 MUFON-konferenssipuheessaan Bill Moore esitti, että hän ajautui disinfokampanjaan mukaan Bennewitzia vastaan vilpittömin mielin:
Kun ensi kertaa törmäsin Paul Bennewitzia vastaan kohdistettuun disinformaatiokampanjaan, olin aika uniikissa paikassa. Minulla oli jalka oven välissä vastatiedustelupeliin, joka kaikin puolin vaikutti olevan suoraan kytkeytynyt korkean tason valtion UFO-projektiin. Ja perustuen ihmisten arvoasemiin, joiden tiesin olevan siinä suoraan mukana, se selvästikin liittyi kansalliseen turvallisuuteen! En todellakaan antaisi mahdollisuuden livetä käsistäni ilman, että saisin tietää ainakin jotain siitä mitä oli käynnissä. Aioin leikkiä mukana disinformaatioleikkiä, liata käteni tarpeeksi usein jotta prosessia ajavat uskoisivat, että tein juuri niinkuin he minun halusivat tekevän, samalla kun jatkan tien raivaamista matrixissa oppiakseni niin paljon kuin mahdollista siitä kuka sitä pyöritti ja miksi…
Kuitenkin, ajan mittaan disinformaatiokampanjalla oli katastrofaalinen vaikutus Paul Bennewitziin, mikä alkoi käydä selväksi:
Näin Paulin muuttuvan systemaattisesti kokoajan paranoidimmaksi ja emotionaalisesti epävakaammaksi, kun hän yritti saada sisäistettyä sitä mitä hänelle oltiin tekemässä. Hänellä oli kämppä täynnä aseita ja puukkoja, hän oli asentanut ylimääräiset lukot oviinsa, ja häntä huoletti se, että “ne” — eli siis avaruusolennot — olivat tulossä hänen seiniensä läpi öisin ja injektoivat häneen kaameita kemikaaleja, jotka veivät häneltä tajun pois pitkiksi ajoiksi. Hän sanoi minulle, että hänellä ei ollut mitään ideaa siitä mitä “ne” tekivät kun hän oli tajuttomana. Hän alkoi kärsiä pahemmista unettomuuden jaksoista. Muut alkoivat hoitaa hänen liiketoimintansa päivittäisiä hommia hänen käydessään tätä kaikkea läpi. Kerran katselin kun hän jätti syömättä haukkuakaan lounaastaan, samalla kun hän poltti ketjussa 28 tupakkaa 45 minuutissa. Tiesin että hän oli hermoromahduksen partaalla. Hänen terveytensä oli romahtanut, hän oli menettänyt paljon painoa, hänen kätensä tärisivät kuin horkassa, ja hän näytti kauhealta. Yritin ohjeistaa häntä jättämään UFO-hommat kokonaan ennenkuin hänen terveytensä menisi lopullisesti. Hän sanoi, että asiat näyttivät pahalta ja että hän yritti pärjäillä. Ei kauaakaan kun hän oli joutunut sairaalaan ja psykiatriseen hoitoon.
Tiedän ensikäden kokemuksesta, että valtion disinformaatiota oli paljon, ja että iso osa siitä mitä me nyt kuulemme pahantahtoisista alieneista, maanalaisista tukikohdista ja salaisista sopimuksista Yhdysvaltojen kanssa ovat perua siitä mitä Bennewitzille oltiin kerrottu…
Paul Bennewitz sai hermoromahduksen ja vuonna 1988 hänen perheensä vei hänet psykiatriseen sairaalaan. Hän kuoli vuonna 2003.
Vaikka Mooren puhe on pidetty vuonna 1989, hänen ajatuksensa resonoivat edelleen 40 vuoden jälkeen, sillä me elämme edelleen yhteiskunnassa, jota verkossa oleva disinformaatio uhkaa, sekä uusi kiinnostus UFOihin:
Nykyinen disinformaation määrä ei ole mitään uutta; se on vain eri ihmiset jotka leivttävät sitä. Odotan, että vastuussa olleet, ei huhujen levittäjät itse, mutta ne jotka niitä syöttävät, luulevat niiden toimivan yhtä hyvin kuin ne toimivat viime kerralla…
…Disinformaatio on omituinen ja hämärä peli. Sitä pelaavat ovat täysin tietoisia siitä, että operaation menestys riippuu informaation uppoamisesta sen kohteeseen sellaisella tavalla, että henkilö hyväksyy sen totuutena ja toistaa sitä, ja jopa puolustaa sitä toisten edessä niinkuin se olisi totta… Kun tämä on saavutettu, vastatiedustelun asiantuntijan työ on tehty. He voivat yksinkertaisesti siirtyä pois varmoina siitä, että muut ovat tehneet likaisen, myrkyllisten siementen levittämisen. Niiden teistä, jotka kaipaavat näyttöä siitä miten hyvin tämä toimii, tarvitsee vain katsoa ympärilleen. Joka kerta kun toistelee jotain vahvistamatonta tai katteetonta tietoa, ilman että perustelee sitä juurikaan mitenkään, ottaa itsekin osaa siihen prosessiin; ja joka kerta kun niin tekee, joku ylätahon pamppu nauraa paskaisesti sinun kustannuksella.
Tämä ei tietenkään tarkoita, että nykyinen ufologinen tilanteemme on väistämättä vain pelkkä disinformaatiokampanja muiden muassa, tai että mukanaolijoilla on pahantahtoisia aikeita. Mutta yllämainittujen historiallisten esimerkkien tulisi antaa kenelle tahansa nykyisestä UFO-hypestä kiinnostuneelle hengähdystauko ja varmistaa, että he pysyvät kriittisinä ja epäileväisinä kaikkea informaatiota kohtaan jota Yhdysvaltain armeija tai tiedusteluviranomaiset tästä aiheesta julkaisevat. Ja armeijassa tai valtiolla olevien, jotka eivät ole tämä informaation julkistamisessa mukana, tulisi tajuta että skeptisismi ja epäily ovat täysin ymmärrettäviä reaktioita heidän toimiinsa — jopa ylistettäviä — kun ottaa huomioon menneen historian, jopa silloinkin kun heidän motiivinsa ovat täysin puhtaat tällä kertaa.
Jos on syytä kyseenalaistaa alkuperäisen AQUARIUS/MJ-12 -dokumentin informaation tarkkuutta sekä kaikissa viimeaikaisissa dokumenteissa esitettyjä tietoja MJ-12:sta, tarkoittaako tämä loogisesti sitä, että vuoden 1980 Kirtland/Bennewitz-tapaukset tulisi nähdä kyseenalaisina? Kuka tahansa yksittäinen UFOjen näkijä on aina jonkin verran kyseenalainen, tämän takia me etsimme monia silminnäkijöitä ja muuta tukevaa todistusaineistoa. Jos Richard Doty tai Paul Bennewitz olisivat yksin raportoineet nämä tapaukset, silloin Kirtlandin tapahtumat eivät olisi muuttuneet niin isoksi asiaksi kuin ne nyt ovat. Kuitenkin tuolloin oli useita henkilöitä mukana sekä dokumentteja edeltävissä tapahtumissa että valmistelemassa itse dokumentteja. Lyhyt tiivistelmä tapauksesta kuuluu seuraavasti:
Alkuvuonna 1980 Paul Bennewitz tarkkailee ja filmaa kappaleita, jotka hän on havainnut maassa ja ilmassa Kirtlandin ilmatukikohdassa sekä Manzanon koealueella. On raportoitu, että hänen vaimonsa oli myös mukana näkemässä omin silmin ensimmäiset laskeutumiset, jotka Paul näki ja kuvasi Coyote Canyonin alueella. Tämän jälkeen Paul otti yhteyttä Earnest Edwardsiin Kirtlandin turvallisuuspoliisissa, joka seuraavan muutaman kuukauden ajan huolestui ja pyysi Manzanon asevaraston alueen vartijoita raportoimaan hänelle kaikista ilmassa näkyvien valojen epätavallisista havainnoista. Elokuussa 1980 kolme vartijaa raportoivat havainneensa ilmavaloja, jotka laskeutuivat Sandian sotilasalueelle. Tämä on ensimmäinen havainto, joka on kuvattu Richard Dotyn allekirjoittamassa valituslomakkeessa. Edwards raportoi havainnon Dotylle tietämättä siitä, että Doty oli jo kuullut siitä Russ Curtisilta (Sandian turvallisuuspäällikkö), että Sandian vartija havaitsi levynmuotoisen kappaleen erään rakennuksen lähellä minuutteja sen jälkeen kun kolme Manzanon vartijaa tekivät havainnon. Doty otti nämä raportit ja useita muita hänen valituslomakkeeseensa ja lähetti raportin AFOSIn päämajaan Washingtoniin.
Tästä eteenpäin monia muita henkilöitä tulee mukaan. Bennewitz kutsuttiin tapaamiseen Kirtlandin ilmatukikohtaan, jossa useat korkea-arvoiset ilmavoimien upseerit ja Sandian viranomaiset olivat paikalla. Heihin kuului mm. prikaatinkenraali. Earnest Edwards on varmentanut, että kolme vartijaa hänen komennossaan ovat raportoineet kuvatun tapauksen, ja että tapaaminen pidettiin. Bennewitz varmensi, että Doty ja Jerry Miller tulivat hänen kotiinsa katselemaan materiaaleja, ja että tämän saattoi varmentaa myös Thomas A. Csehin allekirjoittamalla dokumentilla, joka on tukikohdan tutkimusosaston johtaja. Lopuksi mainittakoon, että on olemassa kokonainen dokumenttipino, jonka AFOSIn päämaja on julkaissut ilmavoimien peiteidentiteetillä, joka kuvaa näitä tapahtumia.
Fenwick: ”Miten vanha John [Lear] muuten on?”
Mickus: ”Hän on about sinun ikäisesi, viisissäkymmenissä. Hän puhuu SDI:sta aseena EBEjä vastaan.””
Fenwick: ”Joo, tottakai se on. Se on hyvin tiedossa eräiden ufologien piirissä.”
Mickus: ”Voisitko sitten kertoa lisää?”
Fenwick: ”Okei. Osa teknologianvaihdantaa, joka alkoi vuonna 1975, oli [että] SDI annettiin amerikkalaisille.”
Mickus: ”Mikä… laserit, partikkelisäteet?”
Fenwick: ”Niin, kaikenlaista sellaista. Pieni määrä annettiin mentaalisesti… 1930-luvulla Bertrand Russelille ja Albert Einsteinille, liittyen stealth-teknologiaan. Joka kulminoitui ’Philadelphia-kokeeseen’. Se oli stealth-teknologiaa, mutta alus… [oli] näkymätön tutkassa, ei näkymättömyys… näkymätön tutkassa. Ja sitä jatkettiin. Ja sitten sopimuksella, heille annettiin lisäinformaatiota vuonna 1975 siitä miten todella asentaa stealth-teknologia, ja lisäksi ’Tähtien Sota’-järjestelmä. Oletettavasti ’hyvät tyypit’ ovat saapumassa planeetalle, ja ’Harmaat’ haluavat ajaa ne pois käyttäen Tähtien Sota -teknologiaa. Tähtien Sota ei ole Neukut vs. Jenkit. Se on Harmaat vs. Pohjoismaiset eli pitkät jätkät. Siinä kaikki. Se on peiteoperaatio. Tämä yksi niistä jutuista mistä John Lear puhui, ja Linda Howe… sekä eräs kaveri Arizonassa jolla on tiedelaboratorio Kirtlandin ilmatukikohdan vieressä.”
Mickus: ”Tiedätkö labran nimen?”
Fenwick: ”Kyllä, ’thunder’. Tri. Paul Bennewitz, joka on sähköinsinööri. Hän oli mukana Kirtlandin havainnoissa ja niin edelleen. Hän mainitsi tuon ’varastetun telexin’, ottaneensa valokuvia UFOista ja niin edelleen… filmin, hän filmaa niitä.”
Mickus: ”Tämä on se telex jonka Moore oli myöhemmin esittänyt?”
Fenwick: ”Kyllä. Hän kirjoitti sen talteen…..”
PROJECT BETA
Kirjoittanut tri. Paul bennewitz
Seuraavassa on keskeisiä merkkipaaluja, joita on havaittu tai saavutettu jatkuvan avaruusolentojen intervention tutkimuksessa. Tutkimus rajoittuu New Mexicoon.
1) Kaksi vuotta jatkuvasti tallennettua sähköistä valvontaa & tarkkailua D.F.:llä 24 tuntia päivässä, sekä 6000 jalkaa filminauhaa, avaruusolentojen aluksista.
2) Avaruusolentojen kommunikaation ja videokanavien sekä löytäminen että purkaminen.
3) Jatkuva videovastaanotto avaruusolentojen aluksesta ja maanalaisista tukikohdista ruudulle; tyypillisiä avaruusolentoja, humanoideja ja joskus homo sapiensilta näyttäviä.
4) Tapauskuvaus kohtaamisen uhrista New Mexicossa, mikä johti kommunikaatioyhteyteen ja havaintoon siitä, että ilmeisesti kaikki avaruusolentoja kohdanneet uhrit ovat tahallaan implantoitu, ja heillä on tästä merkkinä ilmiselviä naarmuja. Uhrit on aivokuvattu. Viisi muuta tapausta on varmistettu.
5) Saatu suora kommunikaatioyhteys avaruusolentoon käyttämällä tietokonetta, ja heksadesimaalikoodikommunikaation muoto ilmeisesti saatiin luoduksi. Avaruusolentojen kommunikaatioyhteydellä saatiin selville maanalaisen tukikohdan todellinen sijainti.
7) Tätä seuranneet ilma- ja maavalokuvat paljastivat laskeutumispylonit, alukset maanpinnalla, sisäänkäynnit, sädeaseet ja laukaisualustat, jossa avaruusolennot maanpinnalla tukivat aluksia sähköstaattisesti; ne latasivat sädeaseita myös ilmeisesti sähköstaattisesti.
8) Ristikorrelaatio ja triangulaatiosovitus jne. virallisiin NASAn korkean resoluution cir- (color IR, väri-infrapuna) filmeihin vahvisti tukikohdan sijainnin, ja se johti amerikkalaisten sotilastoiminnan mukanaolon paljastumiseen, mistä saatiin selville tarkat koordinaatit ja amerikkalaistukikohdan pohjapiirros.
9) Aiempi avaruusolentojen kommunikaatio on viitannut armeijan mukanaoloon ja siihen seikkaan, että USA:n ilmavoimilla oli alus, mutta johtuen avaruusolentojen psykologian tutkimuksista tämä sivuutettiin tuolloin.
10) Tämän seurauksena avaruusolennot kommunikoivat seuraavan varmennuksen cir-kuviin, että oli olemassa alus; itse asiassa enemmän kuin yksi — että kaksi oli haaksirikkoutunut ja jätetty sikseen ja yhtä oltiin rakentamassa — tämä alus toimi atomivoimalla ja se lentää.
11) Saatiin tietää, että kaksi naista ja poika Teksasin Austinin lähellä altistuivat vakavalle säteilylle lähietäisyydeltä ja aluksen nähtiin liikkuvan länteen helikoptereissa. Tämän lisäksi asiaan liittyy kuluja.
12) Tutkimuksen aikana kuvatun liikkuvan kuvan tarkastelu paljasti, että amerikkalaisalus tai siltä näyttävä lensi avaruusolentojen mukana. Nämä sopivat cir-filmiin, jossa voidaan nähdä kaksi maanpinnalla, sekä myöhemmissä maanpinnalla otetuissa valokuvissa sen jälkeen kun tukikohta oli hylätty.
Tietokonekommunikaatio ja jatkuva kanssakäyminen avaruusolentojen kanssa tällä tavoin ilman suoraa kohtaamista on antanut kohtuullisen selvän kuvan avaruusolentojen psykologiasta, niiden logiikasta ja loogisista metodeista sekä niiden pääasiallisesta aikeesta.
On tärkeää huomata heti kättelyssä petkuttaminen, eikä niillä ole mitään aikeita solmia rauhaa. Ne järjestivät sopimuksen.
Oikeasti ne tuppaavat valehtelemaan, kuitenkin niiden muisti valheille ei ole pitkä ja suora tietokoneanalyysivertailu paljastaa tämän faktan. Siksi paljon valoa paistaa risukasaan ja tästä saadaan selville totuus. Tämän raportin aikeena ei ole kritisoida tai osoitella sormilla. Selvästikin avaruusolennot toimivat meidän logiikallamme eikä avaruusolentojen, ja niin tekemällä he ovat ilmeisesti viattomasti kävelleet ansaan. Avaruusolennot ovat kertoneet, että ’Harmaat’, sopimuksellaan USA:n valtion kanssa, olivat edelleen järkyttyneitä heidän ensimmäisen kahdeksan kanssaolentonsa kiinniotosta ja tämän jälkeisestä kuolemasta.
Toinen ryhmä, joka kutsuu itseään tietokoneen kielellä ’oransseiksi’ — Archeleta-vuorella — suoraan länteen amerikkalaistukikohdan eteläpäädystä ja lähellä niinkutsutun ’timantin’ luoteispäätyä, joka on päälaskeutumisalue, mahdollisesti siksi koska se näyttää siltä kaukaa katsottuna. Archeletan vuorenhuippualueella kaakossa ei ole nimeä; kutsun sitä etelähuipuksi. Tukikohta ulottuu tästä huipusta pohjoiseen kallioseinämän reunalle suuren metalliseoskupolin ohi, joka on 38 jalkaa läpimitaltaan, jossa on 20 jalan aukko sen huipulla.
Perustuen ilmavalokuviin, joiden aikana avaruusolento saatiin kuvattua laukaisutoimissa, arvailisin että kyseessä on maanalainen laukaisulaitos. NASAn cir-filmissä näkyy kupoli, rampilla. Tämä on saman kokoinen kuin minun ’79 Lincoln-autoni.
Pyörillä kulkevat kulkupelit sekä moottorikelkoilta näyttävät koneet voidaan nähdä cir-kuvissa, autoja ja kuorma-autoja, rekkoja ja jeeppejä. En usko, että avaruusolennoilla on pyörillä kulkevia laitteita — ihmisillä on.
Useita tiebarrikaadeja on pohjoiseen päin ulottuvalla tiellä. Nämä ovat paikkoja, jotka on merkitty 26 jalan mittaisilla X:llä (X tarkoittaa joko X:ää, Q:ta tai Z:aa) ja siellä on huoltolaitoksia, tankkeja jne. Lisäksi näkyy ilmeinen perusta helikopterin laskeutumisalustalle, ihmisasutusta ja musta limusiini, jonk jäljet johtavat länsitielle. Jos minun tulisi arvata, arvioisin että mustat limusiinit ovat CIA:n. Tämä on vain muutama niistä asioista, joita löytyi syyskuun 8. päivänä 1978, ja ne on tässä mukana vain informatiivisuuden takia. Avaruusolentojen tukikohta kokonaisuudessaan sisältää useita kulttuureita (kaikki ’ykseyden’ alaisuudessa) ja se on arviolta 3km leveä ja 8km pitkä. Se sijaitsee keskellä ei mitään Jicarillan intiaanireservaatissa New Mexicon Dulcesta länteen.
Perustuen aluksien lukumäärään tällä alueella, avaruusolentojen kokonaispopulaatioksi arvioidaan ainakin 2000 ja todennäköisesti enemmän. Lisää on tulossa. Raportti siitä miten alkuvaiheen kontakti saatiin. Avaruusolennot kertoivat asiansa, ja ei ole varmaa pitääkö se täysin paikkansa.
Tietokonekommunikaatio mahdollistaa jatkuvan kirjanpidon siitä mitä on sanottu, sekä niistä olosuhteista mitkä ’soittavat avaruusolentojen kelloja’. Tämä on arvokasta dataa.
BETA-RAPORTTI
1) Kaikkein tärkeimpänä, avaruusolennot eivät salli kenenkään abduktoidun päästä menemään ilman implanttia. Implantin asettamisen jälkeen tieto siitä pyyhitään. Kaikki indikaattorit viittaavat siihen, että kommunikointi avaruusolennoille ei voi tapahtua ilman implanttia (poikkeuksena binäärin ja tietokoneen käyttö). Tämä viittaa mahdolliseen välittömään uhkaan tai vaaraan kaikille.
Syyt implantille ovat sekä kieli että kommikaatio ajatuksen avulla (ilmeisesti telepatiaa käyttämällä ei ole kielimuuria) sekä avaruusolennot täydellinen ja absoluuttinen kontrolli ihmisestä ohjelmoimalla säteen avulla tai suoralla kontaktilla.
Olen testannut tätä ja havainnut, että tämän ohjelmoinnin aikana henkilö on täysin avaruusolento. Jos tämä on koskaan tapahtunut armeijalle… minun ei tarvitse syventyä mahdollisiin seuraamuksiin. Uhrin ’kytkintä’ voidaan kääntää koska hyvänsä ja samaan aikaan he ovat ’käveleviä kameroita ja mikrofoneja’ jos avaruusolennot haluavat kuunnella uhria jollain heidän säteistään. USA:ssa ei ole mitään salaista aluetta tällaisissa olosuhteissa. Ne voidaan löytää ja niitä voidaan katsella röntgensäteellä.
2) Kaikki avaruusolennot — ihmismäiset tai humanoidit — täytyy olla implantoitu. Ilman niitä kommunikaatio ei ole mahdollista. Voitaisiin sanoa, että jos henkilö sanoo, että hänellä on ajatuksen avulla kommunikaatiota avaruusolennoille, hän mahdollisesti on saanut implantin. Hän voi myös väittää olevansa erittäin psyykkinen ja kyetä todistamaan tämän. Linkki-implantilla henkilö saa tietoa ilman, että hän on tietoinen sen alkuperästä.
3) Avaruusolento, joko kehittymällä tai sen takia että humanoidi on tuotettu, on taipuvainen huonoon logiikkaan (huonoon Maapallon logiikan mukaisiin standardeihin), joten he eivät ole erehtymättömiä.
Itse asiassa, ne vaikuttavat olevan herkempiä ja heikempiä kuin normaali homo sapien. Avaruusolennolle mieli on tärkein, ja siinä on suuri heikkous mistä puhutaan myöhemmin.
4) Niihin ei pidä luottaman.
5) Nämä avaruusolennot, josta nyt puhutaan, tappavat sädeaseilla. Ihmiselle siitä on seurausta 3 cm – 4 cm purppuran värinen reikä. Seuraamukset karjalle ovat samat, purppura reikä jonka ulkopuolella on palaneita reikiä.
6) Karjan silpomiset — ilmeisesti humanoidit syövät ravintoa, joka on tehty ihmisen tai karjan materiaalista tai molemmista, ja se tuotetaan käyttämällä kohdattujen naisuhrien munasoluja. Avaruusolennot kutsuvat syntyneitä sikiöitä elimiksi. Kasvuaika on arviolta yksi vuosi.
Avaruusolennot poimivat ja ’leikkaavat’ (niinkuin he sitä nimittävät) monia ihmisiä joka ilta. Jokainen implantoitu henkilö on ilmeisesti valmis heidän ’kytkimensä’ vääntämiseen. Se ovatko kaikki implantit täysin toimivia, sitä en voi ennustaa, mutta varovainen arvio on, että ainakin 300 tuhatta ihmistä on saanut implantin USA:ssa ja ainakin 2 miljoonaa ympäri maailman.
Aseet ja luontaiset heikkoudet
Aseistus on yksi keskeisistä asioista avaruusolentojen nykytilassa jota vastaan meillä ei ole tehokasta hyökkäystä. Helposti sitä tarkastelee heti kättelyssä (minä tein niin) heidän koneitaan ja sanoo, että ei ole mitään puolustusta tai hyökkäävää. Sitä on niin hämmentynyt nopeudesta, näkymättömyyden kyvystä ja ’verhoutumisesta’, sekä heidän salaisista kyvyistään joista tässä ei puhuta. Erityisesti sädeaseet ovat itsessään suora uhka.
Tarkastellaampa sitä mikä tämä ase on. Se on sähköstaattinen ase, joka tuottaa jännitettä plasmalla — sekä sisäinen tallennusväline — ja joka käy pulssivoimalla. Säde, joka on täysin tehokas ilmakehässä, voidaan kuormittaa vedyllä tai hapella. Maksimikantama tuntuu olevan noin 2 kilometria jos on kuiva sää. Se kykenee rajattuun määrään täyden latingin purkauksia — toistuvasti, joten sitä pitää ladata aina uudelleen. Jos sataa, ase muuttuu tehottomaksi ja lataus purkautuu.
Alusten aseet
Levyissä ja lautasissa asekeskuksen maksimikantama on 200 metriä, jossa kohtaa se saa aikaan maaperän myllääntymistä. Kun se ammutaan, se ampuu sekä eteen että taakse lennon aikana.
Käsiaseet
Arvio, joka perustuu näköhavaintoon vahingosta: käsiaseet ovat kuolettavia lähietäisyydellä. Yhden metrin päässä arviolta yli 1600 Fahrenheitin lämpötila; se voi höyrystää metallia.
Lentokoneen haavoittuvaisuus
KAIKKI MEIDÄN KONEEMME VOIDAAN AMPUA ALAS
Ebow-aalto tai ruutu tai molemmat tuovat lentokoneen alas. Sama taktiikka toimii myös avaruusolentojen alukseen, ne ovat suhteellisen heikkoja. Ne voidaan tiputtaa salamalla tai millä tahansa metodilla joka vaikuttaa niiden työntövoimajärjestelmään.
Avaruusolentojen komentojärjestelmä
Johtuen avaruusolentojen käyttämästä logiikasta, keskeisiä päätöksiä ei voida tehdä ilman korkeampaa hyväksyntää. Kaikki ovat alaisia, ja kuitenkin vaikuttaa siltä että edes tämä ei ole viimeinen auktoriteetti. Viiveet ovat pitkiä. Miten pitkiä viiveitä esiintyy taisteluolosuhteissa, se on epävarmaa.
Johtuen tästä kontrollista, ’Harmaiden’ tekemät yksilölliset päätökset ovat rajoittuneet. Jos ’suunnitelma’ menee vähänkään ohi tasapainon tai kontekstin, he menevät sekaisin. Tämä vastassaan mahdollisesti heidän luomansa humanoidit ovat ensimmäisiä jotka murtuvat ja lähtevät pakoon.
Psykologiset tekijät
Psykologisesti tällä hetkellä niiden moraali on maassa. Riveissä on selvää kapinointia — jopa humanoidien keskuudessa. Kommunikaatio voi pahentaa ongelmaa johtuen niiden omasta sisäisestä mielen haavoittuvaisuudesta, ja siinä on niiden pääasiallinen heikkous. Faktioiden välinen tai yksilöllinen ’luottamus’ tuntuu puuttuvan, joten keskinäinen epäily on yleistä. Ne ovat erittäin erillään tasoilla, ’alataso’ ei kehtaa ryhtyä konfliktiin ylemmän tason kanssa, tai se voi tarkoittaa kuolemaa. Kuolma humanoidille voi tarkoittaa joko fyysistä kuolemaa tai ohjelmoinnin purkua. Tästä johtuen ne pelkäävät myös kuolemaa. Se on psykologinen etu meille.
Työntövoimasta ja lisää heikkouksia
Suurin osa aluksista toimii varauksella. Tuo lähde kuluu loppuun ja se pitää ladata. Alukset voivat ladata toisiaan, mutta ainoastaan varauksen tasapainoon asti. Tämä tehdään antenninkaltaisilla ulokkeilla ja varaus jaetaan meidän varhaisten konservaatiolakien mukaan. He voivat ladata sähkölinjoista, mutta vain tiettyyn pisteeseen asti. Ilman omaa tukikohtaa ja latauskykyä, arvioidaan että kaikki alukset tulisivat alas kuudesta kuukaudesta vuoteen, ellei tukialus kulketa niitä pois, joka kykenee avaruusmatkailuun. Levyt ja lautaset yleisesti eivät voi lentää avaruudessa johtuen niiden lentotavasta. Niiden voimavirta kestää kauemmin kuin niiden sisällä olevat matkustajat.
Vesivarannoista riippuvat tukikohdat
Mt. Archeletan tapauksessa he ovat riippuvaisia Navajo-joesta vedensaannissa, ja vesi heille tarkoittaa puhtaasti elämää. Ilman vettä ei ole sähköä, ilman sähköä ei ole happea tai vetyä jota heidän aluksensa käyttävät. Vesi myös ylläpitää kehon elimiä ja on tarpeen ruoan kehittämiseksi karjan ja ihmisten osista.
Suunnitelma heidän vesivarantojensa tuhoamiseksi ja sen tulokset
Yläjuoksulla on pato ja vedenottopaikka, joka voidaan täysin laittaa poikki ja vesi voidaan juoksuttaa Chamaan, New Mexicoon. Jos tämä tapahtuisi, ainakin kolme heidän sisäisistä tukikohdistaan menisi matalaksi. He mahdollisesti voisivat käyttää atomivoimaa välillä, mutta tämä olisi ongelmallista ilman jäähdytysvettä. Kun tukikohtia painostetaan laaja-alaisesti, kaikki levyt ja lautaset nousevat ilmaan.
Vastasädeaseen kehittäminen
Thunder Scientific Company Albuquerquessa, joka on eräs yrityksistäni, on kehittänyt sädeaseiden prototyyppia. Tähän päivään mennessä tehdyt testit kertovat, että ne toimivat varsin hyvin. Ase penetroi sekä heidän suojansa että maaperän. Levy, kun se on etäisyydellä, alkaa purkaa varaustaan. Tämän korjaamiseksi he joutuvat käyttämään lisävirtaa. Metalliseos. He eivät voi suojata itseään siltä millään tavalla. Lopuksi, johtuen aivoimplanteista, heidän aseensa käyvät heihin itseensä mentaalisesti; heidän päätöksentekokykynsä heikkenee ja se johtaa melkein välittömään hämmennykseen, erityisesti humanoideilla. Minun aseeni kantomatka ylittää heidän nykyiset aseensa.
Logistiset suunnitelmat
Alkuvaiheen logistiikka kertoo, että suunnitelma tulee toteuttaa seuraavasti:
Tämä suunnitelma ei pidä sisällään kaikkia vaatimuksia ja turvavalmisteluja, joita maavoimat tekisivät; kuitenkin jos ilmavoimien tiedustelu haluaa tämän raportin lähestymistapaa käyttää, jokainen merkittävä vaatimus käsitellään erikseen.
Hyökkäys tulee suunnata melkein täysin maaperään, sillä aluksien käynnistysongelmat tulevat vastaan. Kaikki sähköiset laitteet tulee ’kovettaa’ tietyillä tekniikoilla ennen toteuttamista. Tämän informaatio on varmistettu salakuuntelemalla heidän kommunikaatiokanaviaan, mitä heikkouksiin tulee.
OHJELMA TOTEUTETTAISIIN VAIHEITTAIN:
(I) Ensimmäinen vaihe — suunnittelu ja logistiikka — sisältäisi jatkuvaa lopullisen asetyypin toteuttamista ja testaamista esituotantovaiheessa. Ainakin 50 asetta tulisi suunnitella tuotettavaksi. Lisäyksiköitä tulisi olla varalle. Esituotantovaiheeseen pääsy kestäisi arviolta vuoden. Thunderin tiimi tulisi järjestäytymään ja toteuttamaan tämän. Ydintyön tulisi tekemään sivuliike Bennewitz Labs.
HYÖKKÄYS TOTEUTETTAISIIN VAIHEISSA:
1) Ensimmäinen proseduuri olisi sulkea padon portit Navajo-joen yläpuolelta. Tämä pato pidettäisiin suljettuna koko ajan. Eräässä luolastossa on sisällä pieni pato veden säilyttämistä varten. Sen kapasiteetti on pieni. Alajuoksulle mentäessä löytyy purkupaikka, joka tulisi olla suljettu, mikä saa aikaan sen että jätevesi täyttää luolastot. Vesi vakuumipumpataan sähköstaattisin keinoin joesta. Lyhyellä etäisyydellä ase vie pois tämän kyvykkyyden.
2) Kun vettä ei ole ollut vähintään neljään viikkoon, olosuhteet ovat romahtaneet. Psykologinen shokki on äärimmäisen tehokas avaruusolentoihin: tästä voidaan hyötyä nopealla toiminnalla tai suunnitelmallisella poikkeamisella normista. Ainakin kolme tukikohtaa tulee menemään matalaksi.
3) Jos he toimivat normaalin kuvion mukaisesti paineen alaisena, he laukaisevat suurimman osan, tai kaikki, aluksensa.
4) Ennen veden poikki laittamista tulisi viedä aseita strategisiin sijainteihin ja aktivoida ne tietyllä ennaltamääritellyllä tavalla, mikä riippuu loppuaseen sijaintipaikasta.
5) Tämä syö välittömästi tehoa ilmassa olevilta avaruusolennoilta.
6) Johtuen näiden avaruusolentojen sisäisistä psykologisista tekijöistä, paljon voidaan tehdä keskellä päivää ilman, että tarvitsee tehdä harhauttavia hyökkäyksiä. Useimmissa olosuhteissa ne yrittävät ahdistella mutta eivät hyökkää avoimesti.
7) ennen operaatiota avoin tietokonelinkki tulee olemaan toiminnassa jatkuvaa psykologista kuulustelua varten.
8) Jossain kohtaa, riippuen taistelutilanteesta, puolustusvoimien liikekannallepano alkaaa. Tämä liikekannallepano tulisi tapahtua lähes välittömästi tietyissä erikoisolosuhteissa, joista voidaan neuvotella.
9) Asejärjestelmät tulisi pitää virroissa. Tällä tavalla levyt pidetään ilmassa. Ne eivät voi laskeutua väliaikana jolloin systeemi on toiminnassa.
10) Kun asetta käytetään tietyllä moodilla, maassa olevien aseiden ja ilmassa olevien levyjen varauksen purkamisen lisäksi mielen sekaannus ja häiriötila kasvaa tukikohdassa ja maan alla olevissa. Neljän tai viiden viikon jälkeen kaikki heidän aseensa ovat täysin purkautuneet varauksesta ja virta on poikki tukikohdista. Suurin osa henkilökunnasta tulisi olla täysin toimintakyvytöntä. Ruoantuotannon tuottaminen on lakannut ja kriittiset prosessit on pilalla. Kaikki sikiöt tulisi olla kuolleet ja kaikki happi ja vety loppu.
11) Perustuen kerättyyn dataan prototyyppiaseista täyden voiman aseilla ei pitäisi olla mitään ongelmaa pitää levyjä etäällä. Monissa tapauksissa jotkut hajoavat ensimmäisen 48 tunnin sisällä ilman suoraa iskua.
12) Tässä kohtaa standardiaseteknologia ja logistiikka otetaan käyttöön sen verran kuin siihen suuntaan halutaan aiheuttaa vahinkoa.
13) Kommunikaatiota voidaan käyttää läpi konfliktin määrittämään status ja loppua kohden pyrkiä saamaan ne antautumaan. Jos vastausta ei synny, voidaan paikka eristää ja odottaa.
Tiivistelmä
On tärkeää huomata, että alkuvaiheen toteutus tietokonekommunikaatiosta ei ollut tarkoitus olla avaruusolennoille puhumista varten ’huvin vuoksi’, vaan se oli tarkoitus olla työkalu tutkia, syvällisesti, avaruusolentoja pitkällä tähtäimellä ilman tarvetta fyysiselle kohtaamiselle, ja määrittää mahdolliset heikkoudet ja vahvuudet.
Aseteoria ja -prototyypit rakennettiin hyödyntämään ja testaamaan kahta keskeistä heikkoutta, jotka löydettiin. Tämä talon sisäisesti rahoitettu ohjelma on ollut kallis, yli $200,000; kansakuntamme puolesta ja edustavimmalla tavalla toteutettu kuin vain inhimillisesti mahdollista.
(1) Pääheikkous, joka havaittiin, oli tasan tarkkaan se minkä avaruusolennot olettivat olevan heidän keskeisin vahvuutensa — mielen manipulointi ja kontrolli.
(2) Vaikka heidän aluksensa vaikuttavat varsin hienoilta, niissä on myös heikkouksia, yksinkertaisesti johtuen lentämisen menetelmästä ja ainutlaatuisesta tavasta.
Tämän raportin tarkoitus ei ole vihjata, että yleinen ongelma ratkeaa näiden tukikohtien haltuunotolla. Selvästikään se ei ratkea, mutta se on hyvä alku, joka perustuu ennustettuun onnistumisprosenttiin. Sen tarkoitus ei ole vihjata, että tämä tietty avaruusolentojen rotu ja heidän humanoihityöntekijänsä eivät taistelisi; ne voivat taistella, mutta niiden taipumus on yleensä päinvastainen. Tämä oletus on keskeinen. Ilman sitä niiden tehtävä on pahasti ongelmissa. On huomattava, että nämä eivät ole ainoastaan tukikohtia Maassa, on myös muita. Tyypillisten loogisten tietojen tukema konservatiivinen arvio on, että ei ole epärealistista sanoa, että ekosfäärissämme ja sitä ympäröivässä avaruudessa on yli 50 tuhatta avaruusolentoa. Jotkut meistä tulevat menettämään henkensä. Tämä on selvää. Lopullisen menestyksen avain on, että avaruusolennot kunnioittavat voimaa.
Niiden kanssa tehokkaine keino on periksiantamattomasti jatkaa niiden puolustuksen näykkimistä ilman antautumista. Kun tukikohdat on kaikki menetetty, jotka on kestänyt vuosia rakentaa, uskotaan, että niiden tehtävä tulee suuresti heikkenemään ja hidastumaan.
Me viattomaan ihmistapaamme neuvottelimme ensikertaa kompromissin — me otimme liian vähän ilman suuria suojia ja annoimme liian paljon. Me emme saa tämän antaa tapahtua uudestaan.