Avainsana-arkisto: Pentagon

Luis Elizondo kirjelmöi Pentagonille hänen uskottavuusasiassa

Kirjoittanut John Greenewald


Kun Luis Elizondo esiteltiin maailmalle lokakuussa 2017 pian hänen Pentagonista lähtönsä jälkeen, kukaan tuskin ymmärtäisi tarinan koko suuruutta silloin. Vaikka Elizondon väitteet vaikuttivatkin tuohon aikaan huikeilta; ne olivat täysin uskottavia niitä kuulleille. Ja sen seurauksena sanoja punnittiin ja alleviivailtiin lähes kaikissa valtamedioissa ympäri maailman.

Luis Elizondon erokirje, voimassa lokakuun 4. päivästä 2017 eteenpäin

Mutta sitten kesäkuussa 2019 Pentagon otti etäisyyttä Elizondon väitteisiin siitä että hän oli johtanut salamyhkäistä Pentagonin ohjelmaa nimeltä Advanced Aerospace Threat Identification Program (AATIP), jossa tutkittiin UFOja.

“Elizondolla ei ollut mitään vastuita AATIP-ohjelmassa hänen työskennellessään OUSDIssa [Office of Under Secretary of Defense for Intelligence], kunnes hän erosi 4.10.2017”, he kertoivat The Interceptin Keith Kloorille. (Myöhemmin ilmaisu muutettiin muotoon “ei mitään määrättyjä vastuita“.)

Pentagon yritti saattaa Elizondon tarinan epäilykseen. Vaikka yritys monien mielestä oli turha, jotkut nielivät tämän, ja se johti suureen hajaannukseen UFO-keskustelussa.

Uskoitpa sitten Elizondoa tai Pentagonia, yksi seikka on tullut esiin: Elizondo ei sivuuttanut sanaharkkaa eikä hän pysynyt asiasta hiljaa kulisseissa.

Sen sijaan hän kirjelmöi suoraan Pentagonille asiasta, sanoen että Pentagon oli esittänyt asiassa “valheellisia väittämiä”.

Ensimmäinen kirje lähetettiin neljä päivää sen jälkeen, kun The Intercept oli kirjoittanut murska-artikkelinsa. Sähköpostista, jonka The Black Vault sai haltuunsa FOIA-tietopyynnöllä (OSD/JS FOIA 21-F-0938), kävi ilmi, että Elizondo oli lähettänyt kirjeen julkisasiain virastolle (vastaanottajan identiteetti oli sensuroitu), kun hän kuvasi hänen “viimeistä tekoaan välttää tämän epäonnisen asian eskaloitumisen.”

Elizondo vahvisti The Black Vaultille sähköpostin vastaanottamisen jälkeen, että se oli hänen ensimmäinen pyrkimyksensä hoitaa asia kuntoon puolustusministeriön kanssa.

Kahden sivun mittainen sähköposti on tässä kokonaisuudessaan:

Huom: Kuten yllä esitetyssä kirjeessä viitataan, ja sensuroidussa “Liitteet”-kohdassa näkyy, tähän sähköpostiin oli laitettu mukaan liitteitä. The Black Vault tällä hetkellä koittaa saaada Pentagonilta materiaalia, sillä FOIAn mukana ei tullut liitteitä. Jos liitteitä ei saada FOIAn avulla, kirjoitetaan valituskirje. The Black Vault on ollut yhteydessä myös Elizondoon liitteistä. Jos hän antaa luvan julkaista ne, ne lisätään tähän. Koska ei ole mitään viitteitä siitä miten pitkään tässä prosessissa menee, The Black Vault julkaisee tämän artikkelin ilman liitteitä ja lisää tietoja asian edistyessä.

Toinen tietopyynnön mukana tullut sähköposti oli kirjoitettu noin vuoden ensimmäisen jälkeen. Tämän kirjeen on aiemmin julkaissut lokakuussa 2021 OpenMinds.tv:n toimittaja Alejandro Rojas.

The Black Vault sai myös tämän FOIA-tietopyynnöllä, mutta omituista kyllä, jotkut sensuroidut nimet ja tittelit olivat täysin erit. Tämä sähköposti on laitettu alle kokonaisuudessaan. Huom: The Black Vault on sensuroinut punaisella suojellakseen Elizondon sähköpostiosoitetta.

Yllä esitetty dokumentti on The Black Vaultin julkaisema, mutta kuten aiemmin mainittua, Rojas sai haltuunsa version dokumentista, joka oli sensuroitu aivan eri tavalla.

Voit vertailla tätä alta:

Huom: Rojas sensuroi Jay Strattonin sukunimen aiemmassa julkaisussa. The Black Vault ei sensuroinut sitä, eikä muitakaan nimiä, sillä heidän nimensä on ollut tiedossa ja The Black Vault on kirjoittanut tästä aiemmin.

Ei ole selvää syytä sille miksi sensuroinnit ovat erilaiset, erityisesti koska FOIA-julkaisut on tehty viisi kuukautta toisistaan, ja sama virasto on ne julkistanut.

Elizondo vahvisti The Black Vaultille, että Pentagon ei ole vastannut kumpaankaan kirjeeseen.

 

Artikkelin julkaissut The Black Vault

 

Euroopan terveysviranomaiset: ’Apinarokko vaikuttaa vuotaneen ukrainalaisesta biolaboratoriosta’

Tuore apinarokkoepidemia on ilmeisesti lähtöisin ukrainalaisesta bioaselaboratoriosta, kertoo EU:n terveysviranomainen European Centers for Disease Control.

Riippumaton tutkija tri. Benjamin Braddock väittää, että tuntematon ECDC-lähde sanoi hänelle, että apinarokon virusvariantti, joka nyt on kierrossa ympäri maailman, on alustavien tutkimuksien mukaan virus joka on lähtöisin Ukrainassa sijaitsevasta bioaseiden laboratoriosta, jossa Yhdysvallat tekee tutkimusta.

Monkeypox CDC

Braddock twiittaa:

Pian sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, WHO käski Ukrainan viranomaisia, että hidäne tulee tuhota vaarallisissa biolaboratorioissa tutkittavat patogeenit, jotta estettäisiin niiden “mahdollinen leviäminen” ulkomaailmaan.

Venäjän Duuman ukrainalaisia biolaboratorioita tutkiva tutkintakomissio syytti Yhdysvaltain isorokko- ja ebolatutkimuksia laittomiksi, joita tehdään Ukrainan salaisissa biolaboratorioissa.

Irina Jarovaja, komitean eräs puheenjohtajista, kertoi toimittajille; “Tänään me esitämme analyysin niistä patogeeneista, joista Yhdysvallat on erityisen kiinnostunut Ukrainassa. Poislukien patogeenit, jotka on rajattu Ukrainan maan rajojen sisäpuolelle, [laboratorioiden tutkimiin] viruksiin ja patogeeneihin lukeutuu sellaisia, jotka ovat Ukrainasta endeemisesti erittäin kaukana, kuten ebola ja isorokko.”

Apinarokkotapauksia ennen viimeisintä epidemiaa on raportoitu ainoastaan Keski- ja Länsi-Afrikan maista. Viime viikkoina apinarokkotapauksia on mystisesti löytynyt ympäri maailman Pohjois-Amerikasta ja Euroopasta.

Oyewale Tomori, WHO:n neuvonantajapaneelien jäsen ja entinen Nigerian tiedeakatemian neuvonantaja sanoi; “Minua hämmästyttää tämä. Joka päivä herään ja luen yhä vain uusista maista, joissa sitä esiintyy. Tämä ei ole sellainen leviämistyyli, jota olemme havainneet Länsi-Afrikassa, joten länsimaissa on pakko ollut tapahtua jotain muuta.”

Yhdysvaltain bioaseiden tutkimusviranomainen (Biomedical Advanced Research and Development Authority, BARDA) hankki itselleen 13 miljoonaa annosta Bavarian Nordicin Jynneo-isorokko/apinarokkorokotetta. Kuitenkin Health and Human Servicesin (HHS) julkaisemassa tiedotteessa väitetään, että tällä suurella tilauksella ei ole yhteyttä apinarokkoepidemiaan.

HHS:n edustaja sanoi Axiosille; “BARDAn tuorein isorokkorokotteen tilaus liittyi standardimuotoiseen ja käynnissä olevaan varautumistoimintaan, eikä se liity mihinkään tiettyyn tapahtumaan.”

“BARDA on työskennellyt teollisuuden kanssa hoitojen ja rokotteiden kehittämiseksi mahdollisen isorokkoepidemian varalta, joista joitain voidaan käyttää myös apinarokkoon”, hän lisää.

Isorokkoa ei ole esiintynyt USA:ssa vuoden 1980 jälkeen.

Miksi Yhdysvaltain hallitus nyt kokee tarvitsevansa noin suuren määrän isorokko/apinarokkorokotteita?

Saako Biden omalle tililleen MILJOONIA rahaa apinarokkorokotteesta, jota hän pakottaa amerikkalaisille?

 

Artikkelin julkaissut Infowars

Pentagonin UFO-video: ’Minulla ei ole selitystä’

Ilmoituspäivämäärä: 26. toukokuuta 2022
Ilmoituspaikka: US Pentagon
UFO-videon päivämäärä: tammikuu 2021

Olen raportoinut sivuillani monesti näistä metallisista palloista. Arvioisin, että arviolta 400 raporttia sellaisista havainnoista on tehty, joista yhdessä tuoreehkossa Kalifornian Google-kartalla oli puolisenkymmentä metallista palloa. Lehdistö kuitenkin on sivuuttanut nämä havainnot iloisesti. Joka kerta kun raportoin UFO-orbista, huolimatta lähteestä, videon tai todisteiden laadusta, maailman uutismediat sivuuttavat havainnot. Jostain tuntemattomasta syystä pallomainen UFO ei vetoa lehdistöön. Se on ookoo. Minä olen jopa seissyt parin metrin päässä pallo-UFOsta Taipein asuintaloni 8. kerroksessa muutama vuosi sitten.

Vaikka lehdistö jättääkin asiasta puhumatta, minä en todellakaan jätä ja kansakin ottaa ne vakavasti. Pallo-UFOt ovat olleet Yhdysvaltain parlamentin alakomiteankin käsittelyssä ja siksi meillä on 100-prosenttista näyttöä siitä, että tällaiset UFOt ovat olemassa, mutta sen lisäksi myös niitä pidetään uhkana kansalliselle turvallisuudelle. Laitan videon samanlaisista UFOista, joita olen löytänyt Google Earthista.

Nyt Pentagonia painostetaan kertomaan UFOjen olemassaolosta ja älykkäistä avaruusolennoista. Tätä ei tule tapahtumaan. Miksei? On olemassa sääntöjä, jotka suojelevat valtiota sellaisilta vuodoilta. Pieninkin uhka kansalliselle turvallisuudelle… pidetään salassa! Niinpä Pentagon yrittää luovia aloitteista esittäen, että he ovat läpinäkyviä, vaikka he eivät ole. He vain heittelevät muruja pöydältä, kansa uskoo ja kiinnostuu… niin että voisi kuvitella että jotain suurta tapahtuu, mutta se on vain muruja piirakasta jota he piilottelevat.

Scott C. Waring,  Taiwan

Uutiset kertovat:

’Minulla ei ole selitystä’: Pentagonin viranomainen näyttää videota tunnistamattomasta kohteesta

Laivastotiedustelun varajohtaja Scott Bray näyttää julkiseksi tehdyn videon tunnistamattomasta kohteesta parlamentin alakomitean kuulemisessa ”tunnistamattomista ilmailmiöistä”, eli UFOista.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Pentagonin tiedote: uusi UFO-virasto AARO perustettu

Heinäkuun 15. päivänä 2022 apulaispuolustusministeri Kathleen Hicks, yhdessä kansallisen tiedustelun johtajan (DNI) kanssa, muutti hänen tiedustelusta ja turvallisuudesta vastaavalle puolustusministerin alivaltiosihteerille esitettyä  alkuperäistä säädöstään laajentamalla Lentävien Esineiden Tunnistus- ja Hallinnoinnin Synkronisaatioryhmän (Airborne Object Identification and Management Synchronization Group, AOIMSG) toimivaltuuksia ja nimeämällä sen Yleishallinnolliseksi Anomalioiden Ratkaisuvirastoksi (All-domain Anomaly Resolution Office, AARO), johtuen National Defense Authorization Actin voimaantulosta rahoituskaudelle 2022, jossa oli mukana budjettivarat perustaa virasto, yhteistyössä DNI:n kanssa, jonka vastuut olivat laajemmat kuin alkuperäiset AOIMSG:n vastuut.

Nyt USD(I&S) Ronald S. Moultrie on informoinut AAROn perustamisesta vastaavaa, tiedustelusta ja turvallisuudesta vastaavan puolustusministerin alivaltiosihteerin toimiston alaisuudessa toimivaa ministeriötä, ja nimittänyt tri. Sean M. Kirkpatrickin AAROn johtoon. Kirkpatrick tunnetaan puolustustiedusteluvirasto DIA:n ohjus- ja avaruustiedustelukeskuksen johtavana tiedemiehenä.

AAROn tehtävä tulee olemaan synkronoida puolustusministeriön eri puolilla ja muiden liittovaltion virastojen tahoilla tehtävää työtä havaita, identifioida ja nimetä kiinnostavia kohteita armeijan rakennusten, toiminta-alueiden, koulutusalueiden, erikoiskäyttöilmatilan ja muiden alueiden lähellä, yllä ja sisällä, ja tarpeen mukaan lieventää kaikkia niihin liittyviä operaatioille ja kansalliselle turvallisuudelle aiheutuvia turvallisuusuhkia. Näihin kuuluu anomaaliset, tunnistamattoman kohteet avaruudessa, ilmatilassa, veden alla ja väliaineesta toiseen siirryttäessä.

AAROn hallintoneuvosto (AAROEXEC), jota johtaa tiedustelusta ja turvallisuudesta vastaavan puolustusministerin alivaltiosihteeri (USD(I&S)) Ronald Moultrie, valvoo ja ohjaa AAROn toimintaa seuraavissa pyrkimyksissä:

1. Valvonta, tiedonkeruu ja raportointi
2. Systeemikyvykkyydet ja design
3. Tiedusteluoperaatiot ja analyysit
4. Uhkien lievittäminen ja kukistaminen
5. Hallinto
6. Tiede ja teknologia

Lue apulaispuolustusministeri Hicksin muistio AAROn perustamisesta täältä.

Lue USD(I&S) Moultrien muistio AAROn perustamisesta täältä.

Lue tri. Kirkpatrickin CV täältä.

Seuraa twitterissä:

 

Artikkelin julkaissut defense.gov

Luis Elizondon haastattelu UFOista ja avaruusolennoista

Luis Elizondo pyöritti Pentagonin salamyhkäistä UFO-ohjelmaa vuosikymmenen ajan. Meillä oli hieman kysyttävää.

Amerikkalaisviranomaiset ovat virallisesti tunnustaneet, että laivaston pilotit ovat kuin ovatkin kuvanneet videoita “tunnistamattomista ilmailmiöistä”. Oliko se näyttöä avaruusolennoista? Tässä entinen Pentagonin tiedustelu-upseeri, joka on ollut näiden ilmiöiden tutkimisesta vastuussa, paljastaa (melkein) kaiken tietämänsä…

 

Artikkelin julkaissut Latest UFO Sightings

Sähköpostit paljastavat ristiriidat Pentagonin lausunnoissa

Se ei ole mikään salaisuus UAP-tarinaa seuranneille: Pentagon on ollut kaikkea muuta kuin luotettava UFOista puhuttaessa. Epäjohdonmukanen viestintä; ristiriitaiset väitteet; ja omituiset asioiden kieltämiset ovat olleet Pentagonin PR-osaston peruskauraa, jota sieltä on tullut ulos, ja useimmiten heidän väitteilleen ei ole ollut mitään todisteita. Näihin kuuluu mm. ohjelman kiistäminen, josta kaikille kerrottiin sen olevan “UFO-tutkimusohjelma”. Mutta yli vuoden ajan Pentagon on kiistänyt, että AATIP eli Advanced Aerospace Threat Identification Program liittyisi mitenkään UFOihin.

Tai siis, siihen asti kunnes he eivät enää kiistäneet.

Takki kääntyi kiitos NY Postin tutkivan journalistin Steven Greenstreetin. Verkko-ohjelma The Basement Officen juontaja Greenstreet julkaisi Pentagonin väitteet toukokuussa 2019. “AATIP ‘pyrki tutkimaan tunnistamattomia ilmailmiöitä,’” Greenstreet kirjoitti. Hänen informaationsa oli peräisin Pentagonilta itseltään, ja huolimatta siitä että he olivat kiistäneet UAP-tutkimuksen aiemmin, Greenstreet sai heidät myöntämään sen.

Steven Greenstreet (oikealla) The Basement Officen kulisseissa Nick Popen kanssa (vasemmalla).

Siitä lähtien Greenstreet kirjoitti useita juttuja AATIP-aiheesta, ja hän kaivoi esiin useita ristiriitaisia väitteitä. Kun hän yritti ottaa niistä selkoa, Greenstreet kohtasi usein yhä vain enemmän sekavuutta ja mysteeriä, eikä niinkään selkeyttä ja ytimekkyyttä, Pentagonin lausunnoissa.

Miten tämä kaikki tapahtui? Vaikka Greenstreet on kertonut osan tarinasta useissa jutuissa ja videoissa, The Black Vault jätti FOIA-tietopyynnön saadakseen jotain valaistusta asiaan.

Tässä on joitain puolustusministeriön (DoD) FOIA-vastauksen kohtia:

Eräs Pentagonin edustaja on samaa mieltä Steven Greenstreetin tiivistyksestä koskien hänen turhautumistaan ja ristiriitoja, ja hän tukee Greenstreetin sanomisten syitä, mutta vaikuttaa siltä että hän olisi halunnut, että hänen sanomiset jätetään kertomatta tulevissa jutuissa.

Tämä sähköposti paljastaa, että Pentagon halusi käsiinsä Luis Elizondon täyden työhistorian, joka vastaisi moniin kysymyksiin hänen tarinassaan. Työtodistuksia ei saatu koskaan mistään.

Toinen Pentagonin edustaja erityisesti kiistää, että Luis Elizondo olisi saanut tietoja tai olisi ollut Defense Intelligence Agencyn (DIA) palveluksessa.

Pentagon paljastaa, että Luis Elizondo oli tekemisissä Defense Intelligence Agencyn (DIA) kanssa.

Steven Greenstreet huomauttaa ristiriidat ja koittaa painostaa saadakseen vastauksia.

Steven Greenstreet painostaa asiaa sen niin monista ristiriidoista ja virheellisestä informaatiosta. Lisäksi hän huomauttaa Pentagonin erään edustajan turhautumisesta oman ministeriönsä tekemisiin.

Löydät Pentagonin ja NY Postin Greenstreetin välisen kirjeenvaihdon alta. Tiedoista näkyy selvä kaava, jossa journalisti koittaa päästä käsiksi totuuteen, ja hän saa vastaansa vain ristiriitaisia lausuntoja.

###

Note: Greenstreetiä kunnioittaakseen The Black Vault on sensuroinut punaisella yksityiset yhteystiedot. Jäljelle jääneet informaatiot Greenstreet on antanut julkaista. Puolustusministeriö ei sensuroinut tätä tietoa dokumeistaan.

Dokumentit

Inside The Basement Office: Journey To Get The Pentagon On The Record About UFOs [78 Pages, 27.8MB]

 

Artikkelin julkaissut The Black Vault

Pentagon loi UFO-tutkimusvoimat, mutta turha odottaa paljoa

Pentagon on perustanut ryhmän tutkimaan UFOja, joita amerikkalaiset ovat havainneet ilmatilassaan. Greta Thunbergia lainatakseni… blaa blaa blaa! Aina vaan ja uudestan Yhdysvallat yrittää toppuutella kansaa sanomalla, että he tutkivat jotain tai paljastavat jotain kansalle, ja kuitenkin niistä aina puuttuu palaset joita he ovat piilotelleet meiltä.

Yhdysvallat on ollut joidenkin avaruusolentojen lajien kanssa kontaktissa vuosikymmenten ajan, solmineet sopimuksia niiden kanssa ja vaihdossa antaneet heille juttuja joista kansa kuulessaan nousisi barrikadeile. Yhdysvallat on tehnyt sen kaiken salassa. Ei voi protestoida mitään mistä kukaan ei tiedä mitään, eihän? Jos haluat vastauksen, mene asiantuntijan luo, mutta jos haluat haaskata aikaasi… mene poliitikon luo.

Kaipa tämä on pyörinyt mielessäni jo jonkin aikaa ja halusin vain lukijoideni tietävän mitkä fiilikset minulla on tästä. Voisin mennä eläintarjaan ja antaa simpanssille kameran ja meillä silloin olisi suurempi todennäköisyys saada tietää UFOista kuin Pentagonin vanhoista tiedostoista, jotka on tussilla sensuroitu. Mielestäni  Secureteam10 sanoi sen twiitissään parhaiten.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Kongressi aikoo ottaa takaisin käyttöön historiallisen ”1 prosentin” doktriinin

Kongressi on vain päivien päässä historiallisen UFO-lain hyväksymisestä. Tutkija Douglas Dean Johnson kävi aiemmin läpi puolustuslakia, joka pakottaisi Yhdysvallat tekemään kaikkensa tutkiakseen tunnistamattomia ilmailmiöitä.

Uraauurtavien vaatimusten joukossa kongressi mm. aikoo vaatia nopean toiminnan UFO-joukkojen perustamista, saattamaan käyntiin tieteellistä tutkimusta joka “ylittää tunnetun tieteen ja teknologan tason” sekä vaatimaan UFO-kohtaamisten terveyteen liittyvien vaikutusten tutkimusta. Kaikkein tärkeimpänä pidetään usean vuoden kylmän sodan salailun, kieltäymyksen ja obfuskoinnin jälkeen vuoden 2022 National Defense Authorization Actia, joka tulee vaatimaan ennennäkemätöntä läpinäkyvyyttä valtiolta UFO-asioissa.

Robusti molempien puolueiden tuki lakiehdotuksen rahoitusosuuksien kasvattamiselle tarkoittaa viranomaisten aiempien vuosien osaamattomuuden ja tumput suorina seisomisen täydellistä vastakohtaa UFO-asiassa. Lisäksi kongressi on esittänyt ottavansa uudelleen käyttöön “yhden prosentin” doktriinin, jonka mukaan mikäli olisi edes hienoinen mahdollisuus sille, että tietty uhka olisi todellinen, valtion on pakko toimia niinkuin se olisi tapahtumassa varmasti.

George W. Bushin hallinnon kehittelemä doktriini syyskuun 11. päivän 2001 terrori-iskuille johti alunperin katastrofiin. Vuoden 2003 Irakin sota, joka perustui järjettömälle käsitykselle että Irakin sekulaari diktaattori saattaisi tehdä yhteistyötä jihadistien kanssa USA:an hyökkäämiseksi, johti satoihin tuhansiin turhiin kuolemiin, maksoi tuhansia miljardeja veronmaksajien rahaa ja innoitti islamilaisvaltion nousuun.

Mutta nyt kun entiset presidentit, korkea-arvoiset valtion virkamiehet, tiedustelumaailman analyytikot ja taistelulentäjät ovat sanoneet että tunnistamattomilla kappaleilla on ennennäkemättömiä kykyjä niiden lentäessä rajatuilla ilma-alueilla, kongressi on oikeassa ottaessaan käyttöön mukaillun version “yhden prosentin” doktriinista. Entinen kansallisen tiedustelun johtaja John Ratcliffe oli tuoreessa lausunnossaan sanonut, että joillain UFOilla on “teknologiaa jota meillä ei ole, ja suoraan sanottuna jota vastaan me emme kykene puolustautumaan”, mikä alleviivaa kongressin huolia.

Mutta lainsäädännön kanssa taistelu, jolla pakotettaisiin valtio tekemään UFO-ilmiöstä vakava, tulee pakostakin menemään sukset ristiin erittäin syvään juurtuneen byrokraattisen ja ideologisen vastarinnan kanssa. Luis Elizondo, Pentagonin epävirallisen UFO-kohtaamisten tutkimusprojektin entinen johtaja, toi esille tätä dynamiikkaa huomauttamalla hiljattaisista kommenteista korkea-arvoiselta turvallisuusvirkamieheltä.

Huolimatta siitä, että he tunnustavat UFO-ilmiön, ilmavoimien siviilijohto vastustelee mukanaoloa, koska heidän mukaansa UFOt tällä hetkellä eivät ole uhka.

Elizondo piti tällaista suhtautumista tumput suorina seisomisena samalla kun tuntematon “sukellusvene tulee esiin Potomac-joesta, suoraan Washington DC:n edustalla. Mutta koska ei voi tietää kenen sukellusvene se on, se ei ole uhka?” Ilmaisten tuskastumista, Elizondo jatkoi, “Tunnustatte näiden asioiden todellisuuden, mutta sanotte että se ei ole prioriteetti? Se on absurdia.”

Kansallisen turvallisuuden huolien lisäksi fysiikan lakeja uhmaavat kyvyt, joita monet armeijan kantahenkilökunnasta ovat raportoineet ja joita on kuvattu monisensorilaitteilla, vaativat kiireellistä tieteellistä huomiota. Kuten tunnettu astronomi J. Allen Hynek sanoi lausunnossaan yli puoli vuosisataa sitten, vaikka “koko sellaisen [UFOjen] tutkimuksen tarkoitus olisi ainoastaan tyydyttää ihmisten uteliaisuus, tutkia tuntematonta ja tarjota intellektuaalinen seikkailu, silloinkin se on linjassa sen kanssa mitä tiede on aina edustanut.”

Tuossa mielessä vuoden 2004 UFO-kohtaamiset ovat tasan tarkkaan juuri sellainen tapaus, jollaisia tutkimuksia kongressi haluaa vaatia.

Tuolloin marraskuussa useiden päivien ajan tutkaoperaattorit Yhdysvaltain laivastossa ohjasivat ohjus risteilijää, joka seilasi Kaliforniasta lounaaseen ja tarkkaili tunnistamattomia kappaleita, jotka laskeutuivat alas salamannopeasti 24 kilometriä taivaalta — kaksi kertaa korkeammalta kuin tavallinen lentokone lentää — leijailemaan noin 6 kilometrin korkeudessa. Sitten nämä kappaleet nousivat nopeasti äärimmäisiin korkeuksiin.

Aluksella olleiden tutkaoperaattorien vahvistettua yhden sellaisen kontaktin ilmakomennon ja kontrollikoneen kanssa, kaksi F/A-18 taisteluhävittäjää lähetettiin tutkimaan. Hävittäijien lähestyessä koordinaatteja, kaikki neljä lentäjää koneissa havaitsivat kappaleen, joka näytti kykenevän ennennäkemättömiin suorituksiin.

Tunnistamaton alus — jolla ei ollut silmin erotettavaa moottoria, roottoreita, siipiä tai muitakaan ohjausulokkeita — peilaili johtajana toimivan hävittäjän manöövereitä ennen sen kiihdyttämistä pois näkyviltä. Vain sekunteja myöhemmin UFO ilmaantui uudelleen tutkaan 60 mailin päähän, mikä viittasi uskomattoman suuriin nopeuksiin. Kaikkein hämmentävintä oli, että kappale ilmaantui ennalta määriteltyyn paikkaan, jonka ainoastaan pilotit ja tutkaoperaattorit tiesivät.

Tiedusteluanalyysit kohtaamisesta sulkivat pois erittäin kehittyneet kiinalaiset tai venäläiset lentokoneet mahdollisina selityksinä. Omalta osaltaan tapauksen omin silmin nähneet pilotit uskoivat että se “ei ollut tästä maailmasta”.

Tapaus epäilemättä on vaikuttanut UFOihin liittyvään lakiehdotukseen jota ollaan tuomassa laiksi. Ja miksi ei? Jos on edes vähänkään mahdollista, että laivaston pilottien havainnoima (ja jota tukee kahden toisistaan riippumattoman tutkajärjestelmän havainnot) ilmiö on todellinen, sillion tulevaisuuden UFO-kohtaamiset vaativat juuri tasan tarkkaan sen tyypin syvällisiä tutkimuksia, joita valtiolta pian edellytetään suoritettavaksi.

Mutta vuoden 2004 kohtaamiset eivät ole mikään yksittäistapaus. Viime vuosina armeijan henkilöstö on briiffannut kongressin jäseniä ja puhunut julkisesti tunnistamattomista lentävistä esineistä lentämässä ilmiselvästi koskemattomina rajatussa ilmatilassa. Ja kesäkuussa valtion julkistama merkkipaaluraportti sanoi, että jotkut UFOt vaikuttavat “pysyvän paikallaan huolimatta tuulesta, kulkien tuulen vastaisesti, liikkuen yllättävästi tai huomattavalla nopeudella, ilman minkäänlaista viitettä voimanlähteestä”.

Lisäksi erittäin uskottavien silminnäkijöiden raportit mystisistä, “älykkäässä ohjauksessa olevista” aluksista joilla on erittäin kehittynyttä teknologiaa ulottuvat aina 1940-luvulle asti. Tuoreempien tiedusteluarvioiden kanssa samankaltaiset raportit ja valtion analyysit vuosilta 1947-1952 puhuvat epätavallisista selityksistä kaikkein vakuuttavimpien UFO-kohtaamisten tapauksissa.

Vuoden 1953 alkupuolella, kylmän sodan pelot tulvivat valtion politiikkaan ja he kiistivät, vähättelivät ja “debunkkasivat” UFO-raportteja, huolimatta siitä miten uskottavia ne olivat. UFO-ilmiö ei koskaan saanut reilua käsittelyä valtiolta tai tiedeyhteisöltä — ennen tätä päivää.

Toisin kuin katastrofaaliset Bushin hallinnon “yhden prosentin” doktriinin seuraamukset, kongressin rohkea veto UFO-asiassa tarkoittaa verrattain minimaalista, vähäriskistä investointia joka saattaa lopultakin paljastaa pitkäaikaisen mysteerin.

 

Artikkelin julkaissut thehill.com

Pentagonin lausunto tuoreesta UAP-raportista

Pentagonin lehdistösihteeri John Kirbyn lausunto UAP-arviosta:

Tänään kansallisen tiedustelun johtaja luovutti kongressille alustavan arvion tunnistamattomista ilmailmiöistä (UAP) sekä tiedusteluyhteisön ja puolustusministeriön UAP-toimikunnan aikaansaamasta edistyksestä tämän uhan ymmärtämiseksi.

UAP-analyysi on yhteistoimintaa, jossa on mukana monia ministeriöitä ja virastoja, ja puolustusministeriö kiittää kansallisen tiedustelun johtoa yhteistyön johtamisesta tämän arvion tuottamisessa, sekä muita mukanaolleita ministeriöitä ja virastoja.

Tunkeutumiset koulutusalueille ja rajattuun ilmatilaamme ovat operationaalinen ja lentoturvallisuuden uhka, ja ne saattavat olla ongelmallisia kansalliselle turvallisuudelle. Puolustusministeriö ottaa raportit tunkeutumisista — minkä tahansa esineen, tunnistamattoman tai tunnistetun — erittäin vakavasti, ja tutkii jokaisen.

Tänään luovutettu raportti esittelee haasteita, joita ilmenee arvioitaessa puolustusministeriön koulutusalueiden ja laitosten läheisyydessä esiintyviä UAP-ilmiöitä. Raportti myös identifioi tarpeen parantaa prosesseja, käytänteitä, teknologioita ja koulutusta, jotta voisimme parantaa kykyämme ymmärtää UAP:a.

Tämän saavuttamiseksi apulaispuolustusministeri Kathleen Hicks tänään ohjeisti puolustusministerin tiedustelu- ja turvallisuusministerin toimistoa luomaan suunnitelma, jolla virallistetaan UAPTF:n tämänhetkinen toiminta.

Tämä suunnitelma tullaan laatimaan yhdessä puolustusministeriön eri komponenttien kanssa, mm. asevoimien haarat ja taistelukomennot, ODNI ja muut virastojen väliset kumppanit. Suunnitelma tulee esittämään proseduurit, joilla synkronoidaan UAP:n liittyvä tietojen keruu, raportointi ja analyysi; tarjotaan suosituksia armeijan koe- ja harjoitusalueiden turvaamiseksi; ja yksilöi vaatimukset uuden seurantatoiminnan käynnistämiselle ja pyörittämiselle työn johtamiseksi, mukaan lukien sen kohdentaminen, resurssit, henkilöstö, viranomaiset ja toteuttamisen aikataulu.

Voit lukea ODNIn UAP-arviointiraportin täältä: https://www.dni.gov/index.php/newsroom/reports-publications/reports-publications-2021/item/2223-preliminary-assessment-unidentified-aerial-phenomena

 

Artikkelin julkaissut defense.gov

Tuoreet Pentagonin briiffaukset mainitsevat UAP:t

Kirjoittanut Keith Basterfield

Pentagonin lehdistötilaisuus

Pentagonin tiedottaja John F. Kirby pitää säännöllisesti lehdistötilaisuuksia.  Muutaman viime päivän kysymykset ovat koskeneet UAP:ta. Ajattelin käydä näitä läpi.

John F. Kirby, julkisasiain apulaispuolustusministeri

1. kesäkuuta 2021

”K: Nopea kysymys tulevista UAP-raporteista. On ollut puhetta siitä, että tämä oltaisiin julkaisemassa jo tällä viikolla, voitteko sanoa mitä ajoitusta oikeasti odottaa?

Kirby: Mikä raportti Matt?

K: UAP-raportti? UFO-raportti?

Kirby: Siitä puhuminen on DNI:n hommia, Matt. Kuten tiedät, tämä on raportti — kongressin määräämä raportti, ja DNI on johdossa. DNI tulee olemaan se, joka raportin tuottaa, selvästikin DoD:lla on rooli informaation keräämisessä raporttiin, mutta mitä tulee ajankohtaan, ohjaisin kysymään DNI:lta.

”Paul, U.S. News

K: Ja sitten viimeinen kysymys Pentagonin kontribuutiosta UFO-raporttiin. Olen puhunut asiantuntijoiden kanssa ulkomailla, jotka ovat ilmaisseet huolensa samanlaisista tutkimuksista muissa maissa, joissa on liian sotilaallinen fokus eikä tarpeeksi siviilitieteentekijöiden kannanottoja. Mietin onko tätä pohdittu Pentagonissa ja onko se ollut esillä ollenkaan prosessin aikana?

Kirby: Me osallistumme DNI:n johtamaan tutkimukseen, jonka kongressi on velvoittanut. Me annamme sen kontekstin ja informaation jota meillä näistä ilmiöistä on, ja tuemme DNI:a tämän rapotin tuottamisessa. Siinä se — se on meidän osamme. Meidän tehtävämme on tarjota konteksti ja informaatiota, jotta voisimme auttaa DNI:a kirjoittamaan tämän raportin kongressille.

Avril Haines, nykyinen DNI

4. kesäkuuta 2021

”K: Hei, John, hyvää syntymäpäivää. En pysty kaunistelemaan tätä. Puhuin herrasmiehen kanssa UAP-raportista, ja hänen mukaansa Pentagonilla on avaruusolentojen ruumiita ja aluksia. Joten halusin kysyä sinulta tätä. Onko puolustusministeriöllä näitä? Ja jos on, missä?

Kirby: UAP-toimikunta on todella suunniteltu tarkastelemaan selittämättömiä ilmailmiöitä, jotta voisimme paremmin ymmärtää niitä. En aio mennä asioiden edelle raportissa, jonka DNI jättää, johon me olemme tarjonneet näkemystä. Ja jätän sen vain siihen, Jeff. Joo.

”Luis?

K: Kiitos, John. Voitko ottaa kantaa raportteihin, joita on tullut esiin tästä UAP-raportista, siitä että nämä UAP:t, ne eivät vaikuta olevan avaruusolentojen aluksia, että ei oikeasti ole tarpeeksi informaatiota siitä mitä ne ovat ja että ne eivät ole Yhdysvaltain salainen ohjelma?

Kirby: joo, katsos, olen nähnyt lehdistön raportteja tästä, Luis, mutta en aio kommentoida raportteja enkä varsinkaan toimikunnan työtä tai kansallisen tiedustelu johtajan tulevaa raporttia. En mene asioiden edelle.

K: Joten voitko sulkea avaruusolennot pois?

Kirby: Mielestäni olen vastannut kysymykseen. En aio mennä asioiden edelle raportissa, jota kongressi ei ole vielä saanut enkä varsinkaan aio puhua tiedusteluasioista. Olen nähnyt lehdistön kirjoituksia, mutta en aio kommentoida niitä.”

”K: John, aloitan UFO-kysymyksellä, mitäs siihen sanot?

Kirby: Anna palaa.

K: Onko ministeri Austin saanut briiffausta tästä raportista, jota kongressi odottaa ja pitääkö ministeri Austin — ilmeisesti kasvavaa tapausten määrää — turvallisuusraporttina armeijalle pilottien koulutuksen ja muun sellaisen suhteen, taikka kansallisen turvallisuuden uhkana?

Kirby: Hän on saanut briiffausta toimikunnan työstä niinkuin sitä on tähän mennessä tehty. Raportti tullaan kirjoittamaan ja kansallisen tiedustelun johtaja sen jättää, mutta hän ei ole saanut Austin ei ole saanut briiffausta työstä. Ja kuten sanoin aiemmin, me otamme kaikki tunkeutumiset vakavasti. Joten, kuten kaikki puolustusministeriössä, varmasti me otamme asian vakavasti — myös mahdolliset turvallisuusuhat.

K: Toisin sanoen, huolimatta siitä mikä selitys tulee olemaan, pilotit ovat nähneet jotain jotka ovat olleet tarpeeksi lähellä — onko se turvallisuusongelma?

Kirby: Se voi mahdollisesti liittyä turvallisuuteen ja/tai kansalliseen turvallisuuteen, kyllä.

 

Artikkelin julkaissut ufos-scientificresearch.blogspot.com