Avainsana-arkisto: Pentagon

Pentagonin UFO-romun tutkimusjohtaja löytyi, Maan ulkopuolinen yhteys vahvistettu

Kirjoittanut Anthony Bragalia

huhtikuu 2021

Maailmanlaajuisesti revittiin uutisotsikoita Pentagonin julkistaessa UFO-romun testituloksia käsittelevät dokumentit, jotka saatiin vastauksena FOIA-tietopyyntöön. UFO-romumateriaalilla on potentiaalia tehdä uskomattomia asioita: muuttaa valonnopeutta, muuttua näkymättömäksi, toimia ”muistimetallina”, palata alkuperäiseen muotoonsa ja tiivistää sähkömagneettista energiaa. Ominaisuuksista voit lukea enemmän täällä.

Ja kun Pentagon ”käänsi kelkkansa” ja sanoi, että dokumentit puhuvat itse asiassa aseohjelmasta, vasta-argumentti esitettiin artikkelissa joka löytyy täältä. Ja tässä kolmannessa tutkimusten sarjassa käy ilmi, että UFOjen rakennusmateriaalia on kuin onkin tutkittu Pentagonissa, ja että teknologiansiirto yksityiselle puolelle ja akatemiaan on aloitettu.

  • Puolustustiedustelun (Defense Intelligence Agency, DIA) upseeri, joka tätä UFO-tutkimusohjelmaa veti (nyt nimellä UAP eli Unidentified Aerial Phenomena), on identifioitu. Hän eli ”kaksoiselämää” työn ja kodin välillä, ja myönsi että jonkin verran avaruusolentojen inspiroimaa tutkimusta on tehty ilmailualan asejärjestelmien nimissä.
  • Hänen identiteettinsä, joka oli sensuroitu haltuun saaduista dokumenteista, on saatu selville ja nimi kerrotaan tässä. Vaikka hän työskenteli eräänä viraston etevimpänä rakettitieteilijänä, hän oli samaan aikaan Pentagonin yhteyshenkilö ja aiemmin salaisen UFO-tutkimusohjelman johtaja. Hänen ilmailualaa ja UFOja koskettava työnsä ”sekoittui” toisiinsa.
  • Hän myönsi virassa olevalle amerikkalaissenaattorille, että vaikka hän oli rakettien asiantuntija, UFOihin liittyvät teknisen ongelmat hämmensivät häntä. Hänen kokemuksensa ja kommenttinsa vahvistavat nyt, että UFO-tutkimusta tehdään usein salaa kehittyneen ilmailualan tutkimuksen nimissä.
Flying Hangar
  • Pentagonin edustajan tuoreet lausunnot siitä, että FOIA-dokumentit liittyisivät ainoastaan aseohjelmaan eikä niinkään UFO-ohjelmaan näytetään epätosiksi. Ne itse asiassa liittyvät molempiin.
  • Ja tuore ilmi tullut valtiollinen sähköposti näyttää ne petolliset tavat, joilla UFOihin liittyviä FOIA-pyyntöjä käsketään käsittelemään. Sue Gough, Pentagonin edustaja, joka on antanut alkuperäisestä artikkelistani vähättelevän lausunnon, mainitaan sähköpostissa. Sähköposti tekee selväksi, että hänen vaikutuksensa kansan käsitykseen UFOista on kauaskantoinen ja että hän on disinformaation ja väärän informaation mestari.

Mies Pentagonin UFO-romuraporttien taustalla

FOIA-tietopyyntövastauksessa oli teknisiä dokumentteja futuristisista kehitettävistä materiaaleista, joiden uskotaan olevan peräisin UFOsta tai UFOn palasista. Saadut raportit eivät ole ”perustutkimusta”, jossa puhuttaisiin kemiallisesta tai alkuainekoostumuksesta, vaan ne ovat ”soveltavaa tutkimusta”. Tämä ottaa perustutkimuksen ja soveltaa sitä teknisten konseptien kehitykseen, jotta niitä joku päivä voitaisiin käyttää oikeassa elämässä.

tohtori James Lacatski, DIA:n ”rakettitieteilijä” ja ufologi

Useat dokumentit on merkattu ”tekstiblokilla” (kts. alla) jossa lukee, ”Tämä tuote on sarja kehittyneen teknologian raportteja, jotka on julkaistu FY 2009 DIA:n alaisuudessa.” Raportit on tuotettu sopimustyönä AAWSA:lle, eli Advanced Aerospace Weapon System Applications Program. Tämä oli Advanced Aerospace Threat Identification Programin (AATIP) aiempi nimi. DIA:n ohjelmajohtajan nimi sensuroitiin teknisistä papereista, jotka FOIA-tietopyyntönä saatiin. Kuitenkin toisessa dokumentin versiossa, josta australialainen tutkija Keith Basterfield on raportoinut, ohjelmanjohtajan nimi ei ole sensuroitu. Ohjelmanjohtajan nimi on tri. James Lacatski. Tri. Lacatski auttoi käymään läpi ja hallinnoimaan näitä dokumentteja (tai ”työsuoritteita”). Ja tri. Lacatski oli ammatillisesti mukana UFO-tutkimuksessa. Itse asiassa, kuten tullaan näyttämään, tri. Lacatskin johtopäätökset UFOista maksoivat hänelle hänen työpaikkansa.

Lacatskin nimi sensuroitu
Lacatskin nimi mukana

Tri. James Lacatski ei ole tunnettu nimi UFO-piireissä — mutta sen tulisi olla. Hän oli pitkäaikainen DIA:n vanhempi rakettitedemies. Hänellä oli tutkintoja usealta tekniseltä alalta. Tri. Lacatski tunnustettiin alansa asiantuntijana mm. alusten ja rakettien voimanlähteissä. Samaan aikaan hän oli ohjelmanjohtaja Pentagonin UFO-tutkimusohjelmassa, nyt tunnetuksi tulleen Luis Elizondon edeltäjä.

Elizondo, joka on jäänyt pois palveluksesta ja esiintynyt monenlaisessa mediassa, on vahvistettu olleen viranomaisen ominaisuudessa UFO-tutkimusohjelmassa Pentagonilla. Tämä ohjelma, jonka New York Times paljasti vuonna 2017 tutkivassa artikkelissaan, pyöri usean vuoden ajan, ja sille annettiin budjettia lähes $30 miljoonaa dollaria. Se on toiminut usealla eri nimellä.

Elizondo antoi vihjeitä Lacatskista postauksessa, jonka hän teki marraskuun 1. päivä 2018 To The Stars Academyn verkkosivuilla. Siinä hän vihjasi, että Lacatskin oli olennaisesti savustanut ulos pestistään äärioikeistolaiset, uskovaiset upseerit, jotka eivät pitäneet hänen johtopäätelmistään joita hän teki UFO-ilmiöstä. Elizondo kertoo uskomattoman, mutta varsin häiritsevän, tarinan Lacatskista: ”Eräät korkea-arvoiset valtion viranomaiset ajattelivat, että meidän UAP-faktojen keräämisemme oli vaarallista heidän filosofisille uskomuksilleen. Itse asiassa, minun AATIP-edeltäjäni ura pilattiin, koska muutama eliitti pelkäsi turhaan. Sen sijaan että he olisivat hyväksyneet huipputiedemiehen tuottaman datan, he päättivät että data oli uhka heidän uskomuksilleen ja sen sijaan tuhosivat hänen uransa sen takia.”

Elizondo bigger, cropped head shot, enha

Lacatskin UFO-tutkimuksessa mukanaoloa tukee moni eri lähde. Roger Glassel, ruotsalainen UFO-tutkija joka on erikoistunut FOIA-tietopyyntöihin ja on Keith Basterfieldin tuttu, jäljitti historiallisia tapahtumia ja kävi läpi julkaistuja teoksia, ja on nyt määrittänyt sen, että Lacatski (nyt eläkkeellä) oli ohjelmanjohtaja UFO-tutkimusohjelmassa. Ja Glassel sanoo, että ”AAWSA, josko ei ollutkaan sama, näyttäisi kaikkein läheisimmältä AATIP:lle.” Lasvegasilainen Emmyn ja Peabodyn voittanut kolumnisti ja TV:n tutkiva journalisti George Knapp (joka henkilökohtaisesti tuntee senaattori Harry Reidin) vahvistaa asian: ”Senaattori Harry Reid ja kollegat saivat rahoitusta käynnissä olevaan tutkimukseen, mutta sitä ei kutsuttu nimellä AATIP. Alkuperäinen akronyymi oli AAWSAP eli Advanced Aerospace Weapon System Applications Program.” Tri. James Lacatski oli AAWSAPin ohjelmanjohtaja.

Tottakai, kun kysyin UFO-romudokumentteja AATIP​-ohjelmasta, sain takaisin dokumentteja, joissa luki AAWSAP, ja näin myös osoitettiin se että ohjelmilla on sama tavoite. Ja senaattori Harry Reid itse on sanonut haastattelussa, josta New York Times kertoi vuonna 2017, ”Sain kommunikaatiota mieheltä, joka oli työskennellyt eräälle näistä virastoista, hän oli tohtori. Hän sanoi, ’Tiedän kaiken raketeista mutta en tiedä mitä nämä ovat’.” Reid viittasi Lacatskiin. Tri. Lacatski on myöntänyt silloin istuvalle senaattorille, että hän oli sekä ilmailualan tiedemies että valtion UFO-tutkija.

Ja tiedetään, että Lacatskilla oli vahva kiinnostus UFOihin ja avaruusolentoihin ja hän oli kertonut kiinnostuksestaan vieraillessaan Utahissa 550 eekkerin ranchilla nimeltä ”Skinwalker Ranch”, jossa yli puolen vuosisadan ajan paranormaalit ja UFO-ilmiöt ovat monien kertomuksien mukaan tapahtuneet. Uskomatonta kyllä, tuohon aikaan ranchin omisti kukas muukaan kuin Robert Bigelow, Bigelow Aerospacen mies, josta New York Times sanoi että hänellä on UFO-romua tallessa ”erikoislaitoksessa” samaisen AATIP-sopimuksen alaisuudessa.

Monien sähköpostien ja puheluiden jälkeen DIA:lle siitä mitä FOIA-tietopyynnöissä haluttiin saada vastaukseksi, kesti kolme vuotta saada pyyntöön vastaus. Kuten aiemmissa artikkeleissa on mainittu, pyynnössä käytettiin ainoastaan termejä UFO, UAP, Bigelow Aerospace ja UFO debris. DIA:n vastauksessa pyyntöön käytettiin myös ainoastaan näitä termejä. Ja tämä uusi löydös vahvistaa seuraavaa:

Se, että DIA-tiedemies tri. James Lacatski oli se joka johti ohjelmaa, joka tuotti saamani tekniset dokumentit, osoittaa että ne liittyvät UFO-romuun ja niiden soveltamiseen ilmailualan tutkimukseen. Lacatski on kieltäytynyt kaikista yhteydenotoistani, eikä halua puhua asiasta.

Pentagonin sisäiset sähköpostit paljastavat UFO-petkutuksen

Tutkija Mark Cecotti sai tuoreeltaan haltuun sisäisiä sähköposteja, joista käy ilmi se miten ”järjesteltyä” ja petollista puolustusministeriön UAP:hen liittyvä kommunikaatio voi olla. Heinäkuun 10. päivän 2020 sähköpostit Joe Gradisherilta, joka on merivoimien informaatiosodankäynnin apulaisjohtaja, Jeff Jonesille, joka työskentelee laivaston tiedotuksessa. Gradisher varoittaa Jonesia siitä miten vastata UFO/UAP-asioihin joita pyydetään kertoa FOIA-tietopyynnöissä. Sähköpostissaan, joka on esitetty tässä, jotkut lainaukset pistävät silmään:

”…julkisten asiain hoitamisen perspektiivistä kaikki median UAP-kyselt menevät puolustusministeriön julkisasiainhoidon kautta, Sue Gough (cc’nä) … pidetään hänet mukana keskustelussa, sillä me temme läheistä yhteistyötä.

Tähän päivään mennessä, me emme ole antaneet yhdellekään medialle lupaa haastatella tästä aiheesta.

Älkää kommentoiko. Tämän asian nyanssit ovat sellaiset, että kaikki poikkeamat DOD:n tekemistä lausunnoista johtavat useisiin uutisjuttuihin ja uusiin FOIA-tietopyyntöihin eri tasoille.

Jos on tarpeellista, me koordinoimme teidän kanssamme tiettyjen pyyntöjen tiimoilta, riippuen kysytyistä kysymyksistä.

Lisäksi, yleisesti ottaen, me annamme normaalin FOIA-prosessin toimia niinkuin sen tuleekin, mutta me olemme pyytäneet, että FOIA-virastot koordinoisivat meidän kanssamme UAP-kysymyksissä ennen kuin he painavat “lähetä”-nappia niin, että uudenlaisia termejä/kieltä/jne. ei otettaisi käyttöön sekoittamaan viestintää kokonaisuutena.

Lisäksi, nyt on annettu Turvallisuusluokitusohjeistus (Security Classification Guidance) (tasolla SECRET), joka ottaa kantaa UAP-kysymykseen ja siihen mitä saa ja ei saa kertoa julkisesti. Mielelläni toimitan sen teille jos teillä on sille tarvetta.

https://7f215854-ce29-4a12-9bb0-f4e7eb88d38a.filesusr.com/ugd/aa4aac_da17103a61a047859a97a85588d63eb0.pdf

Sue Gough, johon sähköpostissa viitataan, on Pentagonin edustaja, joka on puhunut eri asioita kuin DIA, sanoen että minulle annetut FOIA-dokumentit, sen sijaan että ne liittyisivät UFOihin, liittyivät asetutkimukseen. Gough on näyttänyt useasti, että hän antaa ristiriitaisia ja sekavia lausuntoja UFO/UAP-asioissa.

Kun sähköpostin pointit käy läpi, voi tyrmistyä siitä minkälaista FOIA-peliä pelataan UFO-asiassa:

  • UAP:hen liittyvät FOIA-tietopyynnöt käsitellään eri prosessilla kuin normaali FOIA-prosessi.
  • FOIA-viranomaisten tulee yhdessä esimiestensä kanssa vastata näihin FOIA-pyyntöihin.
  • Kaikki UAP:hen liittyvät mediapyynnöt pitää käyttää Sue Gough’n kautta, joka on Pentagonin edustaja. Mitään mediahaastatteluja ei sallita aiheesta ja kyselyihin pitää vastata ”ei kommenttia”.
  • Jos tilanne vaatii, erityisen haastavat FOIA-tietopyynnöt tulee ”koordinoida” relevantin ylemmän tahon avulla.
  • Aiheesta on annettu ”ohjeistus”, luokituksella Salainen, jossa käydään läpi se mitä UAP:sta voi sanoa ja mitä ei.

Toki tämä on kaikki häiritsevää. Mutta se auttaa meitä tietämään miksi Pentagon, sen jälkeen kun se oli vastannut UFO-romua koskevaan FOIA-tietopyyntöön käyttäen UFO-termejä, nyt on oman tiedustelupalvelunsa kanssa ristiriidassa ja inttää, että lähetetyt dokumentit liittyvät aseisiin.

Mistä tämä kaikki kertoo

Kun ymmärryksemme ”Pentagonin UFO-romupapereiden” merkityksestä lisääntyy, me opimme että tieteen voittokulkua on avustettu ulkoavaruuden teknologialla. Ja tämä ei mitenkään tee ihmisen saavutuksista mitättömiä, vaan parantaa niitä.

 

Artikkelin julkaissut UFO Explorations

Pentagonia valvova elin aloittaa sisäisen tarkastuksen UFO-asiassa

Pentagonin ylitarkastaja tutkii niitä armeijan toimia, joita se on tehnyt viime vuosien UFO-havaintojen ryöpylle, joissa alukset ovat tunkeutuneet armeijan ilmatilaan.

Tutkinta aloitetaan kongressin raporttia odotellessa, joka on tarkoitus julkistaa ensi kuussa. Tutkintaa suorittavat useat kansallisen turvallisuuden viranomaiset. Asian puolestapuhujat valittavat että jotkut ministeriöt ja virastot eivät ole tehneet yhteistyötä ja jättäneet dataa jakamatta.

The Pentagon briefing room | Department of Defense

”Tämän arvioinnin tavoite on määrittää miten laajalti puolustusministeriö on tehnyt toimia tunnistamattomiin ilmailmiöihin (UAP) liittyen”, Randolph Stone, apulaisylitarkastaja avaruus-, tiedustelu-, insinöörityö- ja valvonta-asioissa, kirjoitti muistiossa asevoimien eri haarojen johtajille ja muille armeijan johtajille ja tiedustelujohtajille.

”Me saatamme päivittää tavoitetta arvioinnin edistyessä, ja me tulemme tarkastelemaan johdon esittämiä ehdotuksia lisätavoitteille”, siinä lukee.

Muistiosta kirjoitti ensimmäisenä The Debrief.

Välittömästi ei käynyt selväksi kuka päätti, että ministeriön riippumaton valvontaelin tulisi ottaa asia hoidettavakseen; ylitarkastajan virasto ei välittömästi vastannut kommenttipyyntöön.

Ylitarkastaja on perinteisesti tutkinut rikkomusepäilyjä tai arvioinut sitä miten Pentagon ja asevoimien haarat käsittelevät arkaluonteisia tai poliittisesti latautuneita asioita. Se voi tehdä omat tutkimuksensa tai vastata tietovuotajien, Pentagonin viranomaisten tai kongressiedustajien pyyntöihin.

Pentagon on perustanut Unidentified Aerial Phenomenon Task Forcen viime vuonna keräämään informaatiota UFO-havainnoista ja tutkimaan niiden alkuperää.

Toimikunta on keskeisessä asemassa kongressille tuotettavan raportin koostamisessa. Toimikunnan edustaja ei välittömästi vastannut kommenttipyyntöön erillisestä ylitarkastajan arvioinnista.

Mutta entinen Pentagonin tiedusteluviranomainen, joka on lobannut kongressia tekemään jotain UFO-havainnoille sanoi, että ylitarkastajan mukanaolo on positiivinen askel, jolla taivutellaan armeija ottamaan asia vakavammin.

”Tässä tarkastellaan sitä miten on mahdollista, että rajattuihin armeijan ilmatiloihin toistuvasti tunkeudutaan kuukausien ja vuosien ajan ja kukaan ei informoi puolustusministeriötä tai kongressia siitä ja systeemi romahtaa täysin”, sanoo Christopher Mellon, entinen tiedustelupalvelujen apulaissihteerin sijainen. ”Se on ihan validi kohde heidän tutkimuksille.”

 

Artikkelin julkaissut Politico

Pentagonin UFO-raportti: ’He ovat tunnustaneet todellisuuden’

Yhdysvaltain hallitus saattaa itse asiassa olla valmistelemassa informaation paljastamista UFOjen “todellisuudesta” kansalle – eikä hetkeäkään liian aikaisin, sanoo mies joka on pyörittänyt Pentagonin UFO-ohjelmaa 9 vuoden ajan.

Entisen presidentti Donald Trumpin $2.3 biljoonan budjettiesitys vuodelle 2021 sisälsi mandaatin, että Pentagon ja vakoiluorganisaatiot velvoitetaan jättämään raportti “tunnistamattomista ilmailmiöistä” eli UAP:sta. Useimmat meistä kutsuvat näitä lentäviksi lautasiksi tai UFOiksi.

Millä nimellä niitä sitten kutsuukin, tunnettu sisäpiiriläinen Luis Elizondo – entinen Advanced Aerospace Threat Identification Programin johtaja, jota pyöritettiin Pentagonin C-renkaan salamyhkäisestä viidennestä kerroksesta – kertoi The Postille tulevasta dokumentista, jonka on tarkoitus ilmestyä kesäkuussa.

Mandaattiin liittyen Elizondo sanoi, että tuleva raportti käsittelee selittämättömiä ilmiöitä. Pitkäaikaiset UFO-uskovaiset ovat nälkäisiä selityksille pastillin muotoisista kappaleista joita laivasto kohtasi vuonna 2004, omituisista “kuutioista pallojen sisällä” joita laivaston pilotit näkivät vuonna 2014, ja mystisistä mustista kolmioista, joita jatkuvasti raportoidaan nähdyn ympäri maailman.

kuva: Mystery Wire
kuva: Mystery Wire

Sellaiset yksityiskohdat odotetaan otettavan käsittelyyn paljon odotetussa raportissa – ja ainakin yksi uskomuksen evoluutio: “Mielestäni valtio on tunnustanut UAP-todellisuuden”, Elizondo sanoi yksinoikeudella The Postille, huolimatta siitä että hän on allekirjoittanut “elinikäisen” salassapitosopimuksen erottuaan Pentagonilta vuonna 2017. “Mielestäni kaikki haluavat vastauksia ja mielestäni kaikki ovat valmiita kysymään vaikeita kysymyksiä.”

Viime viikkoisessa lehdistötilaisuudessa Elizondo teki selväksi, että UFOilla on havaittu ominaisuuksia, jotka ovat vähintäänkin toisesta maailmasta. Hän kuvasi aluksia lentämässä 17 tuhannen kilometrin tuntinopeudella ja kykenevän kääntymään “hetkessä”. Vertailun vuoksi hän selitti, että jos kaikkein kehittyneimmät aluksemme kulkevat samalla nopeudella, “jos haluat kääntää oikealle, veisi puolet Ohion osavaltiosta tehdä niin.”

Hän myös kuvasi hämmentäviä operationaalisia kyvykkyyksiä, jotka ovat “luonnollisen ja yliluonnollisen välistä matkailua”. Elizondo selitti, että alukset voivat lentää joko 15 metrin korkeudella tai 24 kilometrin korkeudella Maan pinnasta ja jopa uppoutua vedenpinnan alle ilman että toiminta häiriintyy mitenkään: “Kun sen näkee, tunnustaa että vastassamme on meidän omaamme kehittyneempi teknologia.”

Tuo kaikki huolimatta turvallisuusuhkista, joita Yhdysvalloille aiheutuu. Elizondo oli erityisen kuumottunut niistä paikoista, joissa UFOja/UAP:ta tavataan nähdä leijailemassa.

Jopa se tapa jolla nämä selittämättömät lentävät koneet onnistuvat lähtemään pystysuoraan kiitoon on meidän insinööritaitojemme vastaista. “[Näillä] jutuilla ei ole siipiä, ei ohjaamoa, ei kontrollipintaa, ei niittejä pinnassa, ei merkkejä voimanlähteestä – ja jotenkin niiden onnistuu kumota Maan painovoima”, Elizondo sanoo. “Miten se on mahdollista?”

AATIP:n olemassaolo paljastettiin vasta 2017, yhdessä Trumpin sanoja lainaten “hitonmoisen videomatskun” kanssa, jota laivasto oli kuvannut. Niissä näkyy musta pyöreä kappale, joka lentää armeijan hävittäjän edessä, sekä toinen pienempi kappale kiitämässä huikeilla nopeuksilla vuosina 2004 ja 2015. Puolustusministeriö on vahvistanut kuvamateriaalin aitouden, ja laivaston edustaja on vahvistanut videoilla näkyvät kappaleen UAP:ksi.

DoD/AFP via Getty Images
DoD/AFP via Getty Images

Tuohon aikaan entinen senaatin enemmistöjohtaja Harry Reid (D-Nev.) sai kunnian AATIPin $22 miljoonan rahoituksen järjestelystä. Hän sanoi New York Timesille, että se oli “yksi niistä hyvistä asioista joita sain aikaan kongressin palveluksessa.”

Vuoteen 2019 mennessä Pentagon oli vahvistanut The Postille ensimmäistä kertaa että he olivat tutkineet UFOja ja jatkavat sen tekemistä.

Sillä aikaa UFO-havainnot New York Cityssä ovat lisääntyneet 31%:lla vuonna 2020 – 46 kappaletta verrattuna aiemman vuoden 35:n – mikä on huikeat 283% vuoden 2018 tusinasta, kertoo National UFO Reporting Center.

Sukupolvien ajan ja aina vain vääristä syistä kansallisen turvallisuuden pamput eivät ole halunneet julkaista enempää tietoa kansalle, Elizondo väittää.

“Heidän mielestään se sai heidät näyttämään epäpäteviltä”, hän sanoo. “Heidän mielestään jotkut tapaukset ylittivät heidän filosofiset ja teologiset uskomusjärjestelmänsä… he vain eivät kyenneet sulattamaan sitä.”

“UAP-ilmiöiden ja ydinteknologiamme välillä tuntuu olevan tiukka yhteneväisyys”, hän jatkaa. “Se huolettaa niin paljon että, ne ovat itse asiassa tehneet toimintakyvyttömiä osasta ydinaseitamme… On varmaa näyttöä siitä, että UAP:t ovat aktiivisesti kiinnostuneita meidän ydinteknologiastamme.”

Jos tämä alkaa kuulostaa Salaisten Kansioiden jaksolta – Elizondo puhuu siitä miten UFOt kykenevät liikkumaan 700 G-voiman kiihtyvyydellä kun kehittyneimmät lentokoneemme kestävät vain 18 ennenkuin ne hajoavat, ja se ei vielä sano mitään piloteista ohjaksissa – on helppoa toivoa nopeaa ja tyydyttävää vastausta.

Selvästikin Elizondo pyrkii siihen.

“Tämä keskustelu ei ole kuin hyvä viini, joka vain paranee kun siinä pidetään korkkia”, hän sanoi. “Tämä keskustelu on kuin mädät hedelmät jääkaapissa. Ja mitä pidempään ne pysyvät siellä, sitä enemmän ne haisevat.”

 

Artikkelin julkaissut New York Post

Lisää debunkattavaa: Corbell sanoo videoita olevan vielä 9 lisää

”Pyramidin muotoisten” UFOjen pyyhällys amerikkalaisen taistelualuksen yli saattaa olla pelkkä alku, sillä videovuotojen taustalla oleva elokuvantekijä sanoo, että videoita on vielä “yhdeksän” lisää.

Jeremy Corbell järkytti maailmaa kun hän julkaisi FLIR (Forward Looking Infra-red) videon tunnistamattomasta lentävästä esineestä USS Russellin yllä San Diegossa heinäkuussa 2019.

Kolme valokuvaa “pallomaisesta” aluksesta, jonka USS Omahan miehistö näki  “laskeutuvan mereen” heinäkuun 15. päivä 2019, julkaisiin myös hänen verkkosivuillaan extraordinarybeliefs.com.

Hän on sen jälkeen jakanut neljännen kuvan Omahan aluksesta Instagramissa, jonka hän sanoo olevan kuvakaappaus videolta.

Kuvat ovat peräisin Jeremyn mukaan salaisesta UFO-briiffauksesta, jonka Office of Naval Intelligence on pitänyt toukokuun 1. päivänä 2020. Elokuvantekijän julkaisema materiaali oli briiffauksen salaamattomia tietoja.

One of the pyramid-shaped UFOs captured by the US Navy

Yksi pyramidin muotoisista UFOista, jotka laivasto on kuvannut (kuva: Jeremy Corbell)

Pentagon on vahvistanut videot ja kuvat aidoiksi, mutta yksinoikeudellisessa haastattelussa Daily Starin kanssa elokuvantekijä sanoo, että tämä saattaa olla vasta alku.

“Videoita on [yhteensä] 10 ja valokuvia on 10-12”, hän selittää, mikä tarkoittaaa että yhdeksän muuta videota julkaistaan vielä. “Monet niistä ovat FLIR (infrapuna) videoita, aivan kuten tic-tac.

“Niissä on selvästi näkyviä kappaleita, sanon kappaleita mutta tarkoitan UFOja. Siksi tämä rapotti kasattiin, koska kaikki mitä meille näytetään on vielä tunnistamatonta.

Jeremy released a fourth image of the USS Omaha UFO on April 21

Jeremy julkaisi neljännen kuvan  USS Omahan UFOsta huhtikuun 21. päivä (kuva: Jeremy Corbell)

“Todisteita on enemmän. Tässä jotain kuvia sotatantereelta, aktiiviselta sotatantereelta FLIR-kameran läpi.

“Tämä on annettu minulle ja olen kyennyt vahvistamaan tämän sisällön monien lähteiden kautta.”

Jeremy, joka on tuottanut dokumentteja Netflixiin, selittää UFO-briiffauksen tarkoituksen olleen kouluttaa korkea-arvoisia upseereita.

“Tämä kuvamateriaali on koulutusmateriaalia, jota puolustusministeriö, tiedustelupalvelut ja asevoimat käyttävät kouluttamaan henkilöitä ja virastoja UFOjen presenssistä Maapallolla”, hän sanoi Daily Starille.

Three screengrabs from the US Navy's video of pyramid UFOs

Kolme kuvakaappausta pyramidi-UFOvideosta (kuva: Jeremy Corbell)

“En sano, että tietäisin mitä näissä videoissa näkyy, se on puolustusministeriön hommaa. Tiedän että UFOt ovat todellisia ja ne ovat teknologiaa, joka on niin kehittynyttä mistään mitä ihmisillä on, että se tuo meidät tähän mysteerin ja ihmetyksen paikkaan.”

Los Angelesissa asuva 44-vuotias on julkaissut materiaalin vain pari kuukautta ennen kun Pentagonin pitäisi antaa kauan odotettu UFO-raporttinsa julki.

Yhdysvaltain hallinto ajoi läpi mammuttilakipaketin, joka edellytti raportin kirjoittamista tunnistamattomista ilmailmiöistä kesäkuun alkuun mennessä.

Jeremy Corbell speaking to Daily Star about his explosive release

Jeremy Corbell puhui Daily Starille uudesta materiaalistaan (kuva: Daily Star)

Jeremy toivoo tämän tarinan auttavan kansaa “vaatimaan läpinäkyvyyttä UFOista” hallituksilta ympäri maailmaa.

“Nyt on se aika, globaalisti, kaikkien vaatia läpinäkyvyyttä UFOista, koska meillä on mahdollisuus vaikuttaa lisäinformaation saamiseen”, hän jatkaa.

“Tämä on huikeaa aikaa, innostavaa aikaa, ja me olemme onnekkaita ollessamme osa sitä.”

 

Artikkelin julkaissut Daily Star

 

NY Post: Jeremy Corbellin UFO-video debunkattu

Tunnettu UFO-tutkija väittää debunkanneensa USA:n laivaston kuvamateriaalin pyramidin muotoisista kappaleista lentämässä Kalifornian rannikolla — sanoen että “se kaikilla tavoin sopii lentokoneeseen.”

Mick West, kirjan “Escaping the Rabbit Hole” kirjoittaja, sanoo että kolmelle välkkyvälle UFOlle on järkevä selitys, jotka lensivät USS Russellin yllä heinäkuussa 2019.

“Meillä on tässä yksinkertaisin selitys ja todella yksinkertaisin, että kyseessä on pelkkä lentokone. Se liikkuu kuin lentokone, se käyttäytyy kuin lentokone”, West sanoi The Postille.

Hän sanoi, että vilkkuvat valot, joiden nähtiin tulevan kappaleen suunnalta, ovat samanlaisia kuin FAA-kompliantit valot kaikissa normaaleissa lentokoneissa.

“Jos katsot videota, näet että se tavallaan vilkkuu ja se ei vilku tasaiseen tahtiin”, West sanoo.

“Se on tavallaan epätasaista, mutta se muistuttaa minua lentokoneiden vilkkuvaloista, ja rupesin tutkimaan asiaa ja sain selville, että itse asiassa jotkut koneet vilkuttavat valojaan sellaisessa tahdissa, jossa on pitkä sekvenssi lyhyen sekvenssin kanssa päällekkäin.”


Elokuvantekijä Jeremy Corbell toi julki kuvamateriaalia, jossa näkyy pyramidinmuotoinen UFO lentämässä Kalifornian rannikolla, jota hän kutsuu parhaaksi “jota maailma on koskaan nähnyt.”

 

Oletetut UFOt liikkuivat myös samalla nopeudella kuin lentokoneet alueella, West sanoi.

“Jos oletat, että se on lentokone 10 kilometrissä, voit laskea sen kulmanopeuden informaatiosta joka on saatavilla tähtien asemista”, West sanoi.

New York Postin toimittaja Steven Greenstreet (oikealla) puhui UFO-asiantuntijan ja kirjailijan Mick West kanssa (vasemmalla), joka sanoi että kolmioille on uskottava selitys.

 

“Voit nähdä että se on hieman alle 1 aste sekunnissa, mikä olisi noin 400-500 solmua, mikä on sama nopeus millä lentokoneet tuolla alueella lentävät. Tuohon aikaan se on nopeus millä ne alueen yli lentävät kohti Los Angelesia. Joten se kaikin tavoin sopii lentokoneeksi.”

Mitä tulee kappaleen pyramidimuotoon, West sanoi että tämäkin voidaan selittää.

“Välittömästi minulle tuli ajatus siitä, että videolla on muita juttuja jotka ovat myös kolmionmuotoisia, loppua kohden mentäessä”, hän sanoi.

“Siinä on kaksi valoa, jotka ovat myös kolmionmuotoisia. Joten ajattelin, tiedäthän, että tällaista näkee silloin kun video on poissa fokuksesta, näkee taustavalojen muuttuvan joiksikin kameran apertuurin muodoiksi, esim. iiris, ja joissain kameroissa on kolmionmuotoinen iiris. Ja jos niin käy, että on kamera jonka kohdistus on epätarkka, ja siinä on kolmion muotoinen iiris, silloin näkee tällaisia muotoja.”

Pentagon oli aiemmin varmistanut, että 18-sekunnin videon oli ottanut laivaston kantahenkilökunnan edustaja.


UFO näkyy kaukaa
(kuva: Jeremy Corbell)

 

Vihertävä video on Pentagonin UAP-toimikunnan (UAPTF) nappaama, ja se on alunperin vuodettu elokuvantekijä Jeremy Corbellille, joka tuotti dokumentin “Bob Lazar: Area 51 & Flying Saucers.”

“Tämä on järisyttävää informaatiota”, Corbell kertoi Fox Newsille. “Tämä on mahdollisesti parasta armeijan kuvaamaa UFO-kuvaa, jota itse olen koskaan nähnyt, mutta jota mielestäni koko maailma on koskaan nähnyt.”

 

Artikkelin julkaissut The New York Post

Verta ja patogeeneja salakuljetetaan ’diplomaattisen koskemattomuuden’ nimissä salaisessa ohjelmassa

Aiemmin journalisti Dilyana Gaytandzhieva oli kirjoittanut Pentagonin laajasta muissa maissa tapahtuvasta biologisten ja kemiallisten aseiden kehittämisestä Itä-Euroopassa ja Keski-Aasiassa sekä Porton Downissa Britanniassa.

Tässä hänen reportaasissaan me saamme tietää Pentagonin biolaboratoriosta Georgian pääkaupungissa Tbilisissä, ja diplomaattisuojasta jota käytetään salakuljettamaan “ihmisten verta ja patogeeneja salaisiin armeijan projekteihin.” Kirjoittanut Dilyana Gaytandzhieva  21st Century Wire erikoisraportti

Yhdysvaltain suurlähetystö Tbilisissa kuljettaa jäädytettyä ihmisverta ja patogeeneja diplomaattirahdissa salaiseen amerikkalaisten sotilasohjelmaan. Georgialaiset sisäpiisiläiset vuotivat minulle sisäisiä dokumentteja, joista käy ilmi amerikkalaisdiplomaattien kuljettamat patogeenit diplomaattisuojan alaisuudessa ja heidän kokeensa niillä. Dokumenttien mukaan Pentagonin tieteentekijöitä toimii Georgiassa ja heille on annettu diplomaattisuoja tutkia kuolettavia tauteja ja hyönteisten puremia Lugarin keskuksessa — Pentagonin biolaboratoriossa Georgian pääkaupungissa Tbilisissä.

Tämä armeijan laitos on yksi monista Pentagonin biolaboratorioista 25 maassa ympäri maailman. Niitä rajoittaa Defense Threat Reduction Agency (DTRA) $ 2.1 miljardin sotilasohjelmassa – Cooperative Biological Engagement Program (CBEP), ja ne sijaitsevat entisen Neuvostoliiton maissa kuten Georgiassa ja Ukrainassa, Lähi-Idässä, Etelä-Aasiassa ja Afrikassa.

Sen sijaan että he investoisivat omien kansalaistensa terveyteen, Yhdysvaltain hallitus on päättänyt käyttää $161 miljoonaa amerikkalaisten veronmaksajien rahaa Lugarin keskukseen Tbilisissä kuolettavien tautien ja hyönteisten puremien tutkimukseen ulkomailla. (©Al Mayadeen TV)

Salainen laitos sijaitsee vain 17 km päässä amerikkalaisten Vazianin sotilastukikohdasta Georgian pääkaupungissa Tbilisissa.

Pentagonin biolaboratorio on vahvasti vartioitu. Kaikki ohikulkijat 100 metrin säteellä kuvataan vaikka biolaboratorio sijaitsee tiiviisti asutulla asuinalueella.

Minua kuvataan kun puhun paikallisen asukkaan kanssa kadulla lähellä Pentagonin biolabraa ja haluan tietää miksi vartijat kuvaavat minua. (©Al Mayadeen TV)

Vartija varoittaa minua, että jos en tottele, näytä passiani ja lähde menemään, minut pidätetään. Virallinen pyyntöni päästä Lugarin keskukseen ja haastatella ihmisiä siellä on myös evätty.

Salaisia kokeita yöaikaan

Illalla paikalle takaisin mennessä labra näyttää kuitenkin olevan pyörimässä. Ei väliä miten etäällä on siitä, ilma on täynnä kemikaalien hajua. Haju tulee Lugarin keskuksesta yöllä, ja tuuli kuljettaa sitä asuinalueelle. Paikalliset asukkaat Alexeevkan asuinalueella, jossa laboratorio sijaitsee, valittavat että vaarallisia kemikaaleja poltetaan yöllä ja että vaarallista saastetta pusketaan läheiseen jokeen laboratorion putkista.

Diplomaattiauto amerikkalaislähetystön rekisterikilvillä näkyy parkissa Lugarin keskuksessa yöaikaan, jolloin laboratorio näyttää edelleen olevan toiminnassa. (©Al Mayadeen TV)

Muutama tunti myöhemmin diplomaattiauto on edelleen Lugarin keskuksessa parkissa. Vahva kemikaalien haju pysyy alueella. (©Al Mayadeen TV)

Paikalliset valittavat jatkuvista päänsäryistä, pahoinvoinnista, korkeasta verenpaineesta ja huimauksesta kun kemikaaleja poltetaan yöaikaan laboratoriossa, vain parinsadan metrin päässä heidän kodeistaan.

“On savua — mustaa, punaista, vihreää, yöaikaan tai erityisesti varhain aamulla kolmen neljän aikaan. Jopa kanat ovat kuolleet. He vetävät suuria putkia ja kytkevät ne viemäreihin. Tämä haju tulee sieltä. Se haisee mädiltä kananmunilta ja mätänevältä heinältä. Haju on niin kaamea ja se leviää tuulen mukana eri suuntiin”, sanoo Eteri Gogitidze joka asuu laboratorion viereisissä kerrostaloissa.

“Minulla on kilpirauhassairaus. Naapurustossa on kolmen ihmisen perheitä ja kaikilla kolmella on kilpirauhassairaus. He sanovat sen johtuvan laboratoriosta”, selittää Eteri Gogitidze Alexeevkan asuinalueelta, jossa laboratorio sijaitsee. (©Al Mayadeen TV)

Albert Nurbekyan asuu n. 300 metrin päässä laboratoriosta. Hän näyttää neljää savupiippua Lugarin keskuksessa, jotka puskevat ulos savua öisin. (©Al Mayadeen TV)

“Joskus tuuli levittää mätien kananmunien hajua. Kerran heräsin aikaisin aamulla ja havaitsin violettia savua tulevan laboratoriosta. Yöaikaan he päästävät savua ulos niin etteivät ihmiset näe. Miksi yöaikaan, mitä he piilottelevat meiltä? Sinisiä muoviputkia kulkee tätä katua pitkin (laboratoriosta) ja josta kaikki menee 3-4 km päässä olevaan jokeen. He eivät ainoastaan saastuta ilmaamme, he myrkyttävät myös vetemme.”

Asukkaat: Myrkkykaasut tappoivat kaksi filippiiniläistä

“Ensi kerran kun kuulin hälytysajoneuvojen ääntä meille sanottiin, että olimme saaneet ruokamyrkytyksen kalasta. Mutta toisen kerran ambulanssien tullessa heidän suustaan tuli vaahtoa. He huusivat: “Apua, apua!” Kun he kuolivat, he veivät heidät pois ja salasivat kaiken. Se tapahtui kaikki täällä”, Albert Nurbekyan näyttää umpeen muurattua ovea, jossa ulkomaiset tieteentekijät olivat kuolleet.

Naapurit muistavat traagisen tapauksen, jossa neljä Lugarin keskuksessa työskennellyttä filippiiniläistä kuoli. Kahden ulkomaalaisen väitetään kuolleen kaasumyrkytykseen, kun he olivat vuokranneet kämpän talosta 44 Alexeevkan asuinalueella.

Toinen silminnäkijä, Elvira Ratiani, joka asui viereisessä asunnossa, oli paikalla naapurien kuollessa. “He olivat naapureitani, me elimme samassa kerroksessa, ja kun heidät myrkytettiin, he pyysivät meitä soittamaan hätänumeroon. Me soitimme ja hätäkeskus pelasti heidät. He sanoivat, että se oli mahdollisesti ruokamyrkytys kalasta. Toisella kerralla he koputtivat oveen ja pyysivät apua. Siellä oli neljä filippiiniläistä, kaksi heistä pelastui mutta toiset kaksi kuolivat”, muistelee Elvira Ratiani joka elää fataalissa talossa 44 Alexeevkan asuinalueella aivan labran vieressä.

Ihmisverta ja patogeeneja diplomaattirahdissa Yhdysvaltain suurlähetystöön, dokumentit paljastavat

Sisäiset dokumentit ja Yhdysvaltain suurlähetystön Georgian terveysministeriön kanssa käymä kirjeenvaihto paljastavat mitä kokeita Lugarin keskuksessa on tehty. Vuodetut dokumentit paljastavat, että Yhdysvaltain suurlähetystö Tbilisissä kuljettaa patogeeneja sekä jäädytettyä ihmisverta diplomaattirahdissa.

Yhdysvaltain suurlähetystö Tbilisissä on osoite jonne patogeenit ja verinäytteet lähetetään diplomaattirahtina. Lähetystön lehdistöosasto kieltäytyi kommentoimasta. (©Al Mayadeen TV)

Tämä kirje Georgian terveysministeriöltä Yhdysvaltain suurlähetystölle antaa luvan jättää kirjaamatta amerikkalaisdiplomaattien maahantuomat jäädytetyt verinäytteet, joita tarvitaan tutkimustarkoituksiin amerikkalaisten Hepatitis C -ohjelmassa Georgiassa.

Diplomaattirahtia ei tarvitse tullata tai tarkastaa tai verottaa. Pentagonin Defense Threat Reduction Agencyn (DTRA) ohjeiden mukaan, joka valvoo ja rahoittaa ulkomaisia laboratorioita, biologinen materiaali ohjelmien tarpeisiin tulee lähettää käsirahtina Yhdysvaltain suurlähetystöihin.

Venäjälle tuonnin tapauksissa biologinen materiaali on diplomaattien itse mukanaan kantama heidän diplomaattisalkussaan ja se on sinetöity diplomaattirahdiksi.

Pentagon: Prostituutio kiellettyä, ei seksiä ulkomailla

Amerikkalaisten työntekijöiden muihin ohjeisiin armeijan ohjelmassa lukeutuu prostituutiokielto ja kielto olla missään tekemisissä prostituution parissa oletettavasti työskentelevien kanssa.

Romanttiset, intiimit tai seksisuhteet paikallisten kanssa tai saman tiimin jäsenten kanssa ovat pannassa sillä “ulkomaisten turvallisuuspalvelujen tiedetään käyttävän sellaisia suhteita ulkomaisten viranomaisten hyväksikäyttöön”. Suhteet ulkomaalaisten kanssa tulee raportoida DTRA:lle niin pian kuin mahdollista, dokumentissa lukee.

Amerikkalaistieteilijät testaavat viruksia diplomaattisuojan alaisuudessa

Lugarin keskuksessa ohjelman ovat saaneet hoitaakseen biologit Yhdysvaltain armeijan Georgian lääketieteellisestä yksiköstä (US Army Medical Research Unit-Georgia, USAMRU-G) sekä yksityiset terveysviranomaisten amerikkalaisalihankkijat (US Center for Disease Control, CDC). Tietyillä alueilla laboratoriot ovat turvallisuusluokiteltuja alueita ja pääsy niihin on ainoastaan USA:n kansalaisilla joilla on turvaluokitus. Heille on annettu diplomaattinen koskemattomuus vuoden 2002 Georgian ja Yhdysvaltojen välisen puolustusyhteistyösopimuksen alaisuudessa.

USA-Georgia -sopimus antaa diplomaattistatuksen amerikkalaisille sotilaille ja siviilihenkilöstölle (mukaanlukien diplomaattiautot), jotka työskentelevät Pentagonin ohjelmassa Georgiassa.

Joshua Bast on USAMRU-G:n varajohtaja. Amerikkalaiset sotatieteilijät ajavat diplomaattiautoja ja nauttivat diplomaattisesta koskemattomuudesta, vaikka he eivät oikeasti olekaan diplomaatteja.

Joshua Bast poistuu Lugarin keskuksesta USA:n suurlähetystön diplomaattiautolla. (©Al Mayadeen TV)

Hän on ollut Georgiassa vuodesta 2015 lähtien Pentagonin Walter Reeds Army Institute of Researchissa. Hänen armeijan yksikkönsä pyörittää myös erillistä laboratoriota Lugarin keskuksessa — Walter Reeds Army Institute of Researchin laboratoriota. Kuitenkin kun kohtasin hänet labran sisäänkäynnillä, hän suoraan kiistää työskentelevänsä Lugarin keskuksessa.

Kuitenkin Pentagonin ja Georgian terveysministeriön välisestä vuodetusta kirjeenvaihdosta käy ilmi, että hän ei puhu totta. Joshua Bast työskentelee Lugarin keskuksessa.

Joshua Bast USAMRU-Georgian apulaisjohtaja, mikä käy ilmi Pentagonin Georgian lääketieteellisen yksikön ja Georgian terveysministeriön välisestä viestinnästä. USAMRU-Georgian osoite on mainittu hänen virallisessa sähköpostissaan (above), joka on Lugarin keskuksen osoite (16 Kakheti Highway, Tbilisi).

Miksi Pentagonin työntekijä valehtelee työpaikastaan? En ole saanut vastausta. Joshua Bast ajaa pois välittömästi häntä haastettuani. Hän ei ole ainoa, joka Pentagonin ohjelmassa työskentelee, joka on saanut diplomaattisen koskemattomuuden vaikkei olekaan diplomaatti. Labran pihalla on kuusi diplomaattiautoa, joista kaikissa on amerikkalaisten suurlähetystön kilvet.

Kuusi diplomaattiautoa on parkissa Lugarin keskuksen pihalla. (©Al Mayadeen TV)

Lugarin keskuksen varija varoittaa minua pysymään missä olen eikä liikkumaan. Kuitenkin juoksen pakoon. (©Asya Ivanova)

Kieltäydyttyäni yhteistyöstä vartija hyppää kilvettömään autoon. Mutta minun onnistuu paeta.

Vartijat partioivat labran alueella sillä aikaa kun olen piilossa läheisellä sillalla. (©Asya Ivanova)

Nämä kilvettömissä autoissa labraa partioivat vartijat ovat Pentagonin palkkalaisia eivätkä Georgian valtion, mikä käy ilmi Yhdysvaltain liittovaltion sopimusrekisteristä. Näin Georgialla ei ole sanavaltaa heidän toimiinsa. Lisäksi Pentagonin tieteilijät voivat tehdä työtä ja kuitenkin samalla suoraan rikkoa kansainvälistä lakia.

Kansainvälisestä laista viisveisataan

Kolmivuotisen sopimuksen alaisuudessa Walter Reeds Army Instituten ja Georgian National Center for Disease Controlin välillä (NCDC), Pentagon on saanut täyden pääsyn paikalliseen kokoelmaan kuolettavia taudinaiheuttajia niiden tutkimusta varten. Nämä olivat pernaruttoa, Tularemiaa, Brucellaa ja ruttoa aiheuttavia taudinaiheuttajia.

Sopimuskohtien mukaan, “kansainvälinen laki ei päde tähän Sopimukseen, osapuolet sopivat että mikään oikeusistuin, tribunaali tai kansainvälinen elin ei voi käyttää toimivaltaansa tai auktoriteettiaan käsittelemään tai tuomitsemaan osapuolten välisiä tämän sopimuksen perustella syntyneitä riitoja”.

Drone vapauttaa myrkkyhyttysiä

Amerikkalaisdiplomaattien tekemä työ Lugarin keskuksessa ei liity diplomatiaan mitenkään, eikä se mene Wienin konventin diplomaattisuhteiden määritelmän alle. Joshua Bast, esimerkiksi, on entomologi ja hyönteistutkija, mikä käy ilmi USA:n suurlähtystön videosta, jossa promotaan Yhdysvaltain sotilasohjelman muuten rauhanomaisia tarkoituksia.

Kuvakaappaus videosta, joka kertoo Pentagonin ohjelman rauhanomaisista aikeista. Joshua Bast esitetään entomologina.

Miksi entomologi työskentelee USA:n armijalle ja miksi hänelle on annettu diplomaattinen koskemattomuus? Entomologinen sodankäynti on biologisen sodankäynnin muoto, joka käyttää hyönteisiä levittämään sairauksia. Georgia on Yhdysvaltain arkkivihollisen, Venäjän, rajanaapuri. Moskova on toistuvasti ilmaissut huolensa biologisen sodankäynnin kehityksestä Venäjän rajan lähellä, mm. tautien levittämisestä hyönteisten avulla.

Sellaiset pelot eivät ole perättömiä, kun ottaa huomioon tuoreen amerikkalaispatentin myrkkyhyttysten levittämisjärjestelmästä, jonka Yhdysvaltain patentti- ja tuotemerkkivirasto on hyväksynyt vuonna 2014. Keksintö sisältää dronen jolla infektoidut hyttyset voidaan päästää ilmoille.

Patentin mukaan drone kykenee päästämään ilmoille tappavia ja ei-tappavia toksiineja, mm. mitä tahansa taudinaiheuttajaa jonka hyttynen voi kantaa ja välittää.

Myrkkyhyttyslaitteen keksijä S. Mill Calvert on patentoinut 42 samanlaista sotilaskeksintöä USA:n armeijalle, mm. infraktin aiheuttavat luodit, vain kahden vuoden aikavälin sisällä vuosina 2013-2015. Sennimistä henkilöä ei kuitenkaan löydy kansalaisten rekisteristä. Patenttilakimies Louis Ventre, joka on patenttihakemuksen jättänyt, kieltäytyi kommentoimasta onko kyseessä pseudonyymi vaiko oikea henkilö (sähköpostit alla).

Dokumenteista löytyy useita Pentagonin projekteja, jotka liittyvät hyönteisiin mahdollisina tautivektoreina Georgiassa. Vuonna 2014 Lugarin keskus sai hyönteislaitoksen ja käynnisti hietakärpäsprojektin Georgiassa ja Kaukasuksella. Vuosina 2014-15 hietakärpäslajeja kerättiin toiseen projektiin, “Surveillance Work on Acute Febrile Illness”, ja kaikki (naaras)kärpäset testattiin infektion tartuttamisen alttiuden määrittämiseksi. Kolmas projekti, jossa myös kerättiin hietakärpäsiä, tutki kärpästen sylkirauhasia. Hietakärpäset kuljettavat vaarallisia parasiitteja syljessään, jotka voivat siirtyä ihmisiin pureman kautta.

Projektin alettua Lugarin keskuksessa Georgiassa on ollut valtoimenaan hietakärpäsiä. Paikalliset ovat valittaneet siitä, että nämä uudenlaiset kärpäset purevat heitä heidän ollessaan alasti pesuhuoneessa (oikealla kärpänen pesuhuoneessa).

Pentagonin tieteentekijät ovat myös tehneet kokeita trooppisilla hyttysillä ja punkeilla Georgiassa. Vuonna 2016 590 punkkia kerättiin DNA-tietokantaan Lugarissa tehtäviä tulevia tutkimuksia varten Pentagonin projektissa “Assessing the Seroprevalence and Genetic Diversity of Crimean-Congo Hemorrhagic Fever Virus (CCHFV) and Hantaviruses in Georgia”. Pentagonin punkkiprojektien yhteydessä esiintyi selittämättömiä Krimin-Kongon verenvuotoaivokuumeen epidemioita (Crimean-Congo hemorrhagic fever, CCHF), joka on punkkien välityksellä leviävä virus. Vuonna 2014 34 ihmistä sai tartunnan (joiden joukossa oli nelivuotias lapsi). 60 tapausta ja 9 kuolonuhria on rekisteröity Georgiassa vuoden 2009 jälkeen, mikä käy ilmi vuodetusta Lugarin keskuksen johtajan Amiran Gamkrelidzen terveysministeri David Sergeenkolle lähettämästä sähköpostista.

34 ihmistä sai CCHF-tartunnan Georgiassa yksistään vuonna 2014. (lähde: NCDC-Georgia)

Valkoista pulveria Tsetseniassa

Defense Threat Reduction Agencyn (DTRA), joka pyörittää amerikkalaisten sotilasohjelmaa Lugarin keskuksessa, väitetään tehneen kenttäkokeita tuntemattomalla aineella Tsetseniassa, Venäjällä. Kesäkuussa 2017 paikalliset asukkaat raportoivat dronesta, joka levitti valkoista pulveria Venäjän ja Georgian väliselle rajalle.

Paikalliset asukkaat tsetsenialaisessa kylässä lähellä rajaa näyttivät valkoisen pulverin jäämiä.

Pentagonilla on droneja taudinaiheuttajapulverin levittämistä varten, mikä käy ilmi USA:n liittovaltion sopimusrekisteristä. Tällaiset levityskenttäkokeet droneilla ovat olleet käynnissä vuodesta 2012 asti Dugway Proving Groundissa, Utahissa. Armeijan laitos sekä tuottaa eläviä taudinaiheuttajia mm. pernaruttoa, botuliinia, tularemiaa, jne. niiden tutkimuksen nimissä, mutta myös levittää niitä aerosoleina, pulverina ja räjähteinä, kuten käy ilmi vuoden 2012 amerikkalaisraportista.

USA:n armeijan dokumentit ja kuvat näyttävät, että Pentagon on kehittänyt erilaisia bioterrorismin levitysmekanismeja, mm. räjähteitä.

Kontaminaattien levitystä biologisiin/kemiallisiin kokeisiin (©Dugway Proving Ground)

Simulanttien levitystä räjähtein. (©Dugway Proving Ground)

Nesteen levitystä (©Dugway Proving Ground)

Puuterin levitystä (©Dugway Proving Ground)

Levitystä testialueelle (© Dugway Proving Ground)

Biologisten taudinaiheuttajien levittämiskeinojen lisäkdi DTRA:lla on myös täysi pääsy Venäjän rajalle, joka sille on suotu sotilasohjelmassa nimeltä Georgia Land Border Security Project. Tähän projektiin liittyvät aktiviteetit on ulkoistettu amerikkalaiselle yritykselle, Parsons Government Services Internationalille. Parsons on saanut $17.7 miljoonan sopiuksen Pentagonin rajavalvonnasta Georgiassa. DTRA on aiemmin tilannut Parsonsilta samanlaista rajaturvallisuuspalvelua Libanonissa, Jordanissa, Libyassa ja Syyriassa. Tässä rajavalvontaprojektissa mukana oleva yritys, TMC Global Professional Services, on lisäksi DTRA:n alihankkija tieteelliselle tukitoiminnalle Lugarin keskuksessa. Sama yritys, TMC, joka työskentelee Lugarissa tekee myös massatuhoaseiden valvontaa Georgian rajalla. Projektin parissa työskenneltiin silloin kun valkoisen pulverin levitystä raportoitiin esiintyneen naapurivaltiossa Tsetseniassa lähellä Georgian rajaa.

Yksityiset alihankkijat

Defense Threat Reduction Agency (DTRA) on ulkoistanut suuren osan työtään sotilasohjelmissa yksityisille yrityksille, jotka eivät ole tilivelvollisia kongressille, ja jotka voivat toimia vapaammin ja liikkua ohi lain pitkästä kourasta.

Esimerkiksi tämä sähköposti, päivätty 16. helmikuuta 2018, on yksityisen alihankkijan, TMC Global Professional Services, lähettämä Pentagonin yksikön puolesta Lugarin keskuksessa, jossa se pyytää audienssia Georgian terveysministerin kanssa.

TMC sai $3.8 miljoonan sopimuksen vuodesta 2016 vuoteen 2021 tukipalvelujen tarjoamiseen Lugarin keskuksessa. Samaisena vuonna sama yksityinen yritys sai toisen $975 miljoonan huumeterrorismin vastaisen sopimuksen Pentagonilta. Miksi Pentagonilla huumeita vastaan taisteleva yritys saa toimeksiannon armeijan laboratoriolta polttaa kemikaaleja öisin?

Vuodetut dokumentit paljastavat toisen Georgian ohjelmassa mukana olevan yrityksen: Booz Allen Hamilton.

Kesäkuussa 2013 Edward Snowden — joka tuohon aikaan oli Booz Allenin työntekijä alihankintaprojektissa National Security Agencylle (NSA) — julkisesti paljasti salaisen amerikkalaisen massavalvonnan ja datankeruun yksityiskohdat ympäri maailman.

Snowdenin entinen työnantaja, Booz Allen Hamilton, on saanut viisi rahakasta sopimusta Defense Threat Reduction Agencylta (DTRA) vuodesta 2010 vuoteen 2022 asti, yhteensä ainakin $358 miljoonan arvosta tiedustelutoiminnan tukea ja kemiallisten aseiden taudinaiheuttajien tukipalveluita. Yrityksen verkkosivujen mukaan se on kehittänyt verkkoalustan Defense Threat Reduction Agencylle (DTRA) amerikkalaiselle tiedusteluyhteisölle. Järjestelmä sisältää yli 9 teratavua dataa ja se kasvaa arviolta 1.5 miljoonalla tiedostolla joka viikko.

Pentagon on käyttänyt ainakin $161 miljoonaa Lugarin keskukseen Tbilisissä amerikkalaisen alihankkijan CH2M Hillin kanssa. Tämä on puolet kokonaissummasta, $361.4 miljoonaa, jotka yritys oli saanut pyörittääkseen Pentagonin biolabroja Georgiassa, Ugandassa, Tanzaniassa, Irakissa, Afghanistanissa ja Kaakkois-Aasiassa.

CH2M Hillin mukaan amerikkalaisyritys on noutanut taudinaiheuttajia ja työllistänyt entisiä biosodankäynnin tieteentekijöitä Lugarin keskukseen. Nämä ovat tieteilijjöitä, jotka ovat työskennelleet aiemmin Georgian sotilasohjelmassa toisen yrityksen leivissä: Battelle Memorial Institute.

Battellella on $59 miljoonan alihankkijana Lugarin keskuksessa laaja kokemus biologisten taudinaiheuttajien tutkimuksesta, sillä yritys on jo työskennellyt bioaseohjelmassa 11 aiemman USA:n armeijan kanssa tehdyn sopimuksen alaisena. Lähde: US Army Activities in the US, Biological Warfare Programs, vol. II, 1977, p. 82

Sama yritys on työskennellyt myös CIA:lle Project Clear Visionin parissa (1997-200). Sen tavoitteena oli rekonstruoida neuvostoaikainen pernaruttopommi, jotta voitaisiin testata sen leviämisominaisuuksia. Salainen CIA-Battelle -operaatio pyyhittiin pois YK:n biologisten aseiden konventista.

Lugarin keskuksen käyttöönotto Tbilisissä vuonna 2011. Andrew C. Weber (oikealla) – silloinen varapuolustusministeri (2009-2014), puolustusminiseriön Ebolatoimien varakoordinaattori (2014-2015), on tällä hetkellä Metabiotan (amerikkalainen alihankkija) työntekijä.

Amerikkalaisyhtiö Metabiota Inc. on saanut $23.9 miljoonan liittovaltiollisen sopimuksen Pentagonin DTRA-ohjelman alaisuudessa Georgiassa ja Ukrainassa tieteellisen ja teknisen konsultoinnin tarjoamiseksi. Metabiota on saanut toimeksiannon DTRA:lta ennen Ebola-kriisiä ja sen aikaan Länsi-Afrikassa ja se sai $3.2 miljoonaa (2012-2015) Sierra Leonessa tehtävään työhön Ebola-epidemian keskelle.

Metabiota oli Pentagonin projektissa Ebola-kriisin keskellä, jossa sijaitsee kolme Yhdysvaltain biolaboratoriota.

Journalisti häädettiin Euroopan Parlamentista amerikkalaisviranomaiselta bioaseista tivaamisesta

Kysyin USA:n apulaisterveysministeriltä Robert Kadlecilta kommenttia konferenssissa biologisista aseista Euroopan Parlamentissa Brysselissä, ja minut välittömästi häädettiin konferenssista.

Ethniset bioaseet

Dokumentit paljastavat joitain Pentagonin rahoittamia projekteja. Niiden joukossa on Venäjään liittyviä projekteja. Yhdysvaltain ilmavoimat on kerännyt erityisesti venäläistä RNA:ta ja nivelvoidenäytteitä mikä herättää Moskovassa pelkoja amerikkalaisten etnisestä bioaseohjelmasta.

lähde: fbo.gov

Pentagon on myös tutkinut venäläistä pernaruttolajia Lugarin keskuksessa, johon Venäjällä on rokote, venäläistä Yersinia Pestis -lajia (joka aiheuttaa ruttoa), sekä venäläisen Krimin-Kongon verenvuotoaivokuumeviruksen genomisekvenssiä.

Genomitutkimuksen mukaan, venäläinen “DNA on saatavilla tri. Mikeljon Nikolitsilta”. Hän on eräs Pentagonin tieteentekijöistä Lugarin keskuksessa, jonka tehtävä on sekvensoida entisestä Neuvostoliiton maista kerättyjen patogeenien genomeja, kuten alla esitetty vuodettu dokumentti paljastaa.

Vuonna 2017 Pentagonin tieteentekijät sekvensoivat venäläisen Krimin-Kongon verenvuotoaivokuumeen (CCHF) genomin.

Vuodetuissa sähköposteissa Lugarin keskuksen johtajan Amiran Gamkrelidzen ja Georgian terveysministeri David Sergeenkon välillä paljastuu myös Pentagonin käynnissä oleva CCHF-projekti.

Georgialaiset koe-eläiminä

Ministerin sähköposteista käy ilmi myös toinen amerikkalaisprojekti Hepatitis C:hen liittyen Georgiassa, jossa on myös kuolonuhreja. Pilottitutkimus US Center for Disease Control in Georgiassa otsikolla “Simplified Diagnostics and Monitoring of Hepatitis C Infected Patients in Rural Primary Care Settings Using Newly Approved Pan-Genotypic Antiviral Therapy”. Tutkimus oli salattu. Georgian terveysministeri oli allekirjoittanut sopimuksen CDC:n kanssa ja Gilead-lääkeyhtiön kanssa. Sopimuksen mukaan amerikkalaiset tarjosivat ilmaisia lääkkeitä C-hepatiitin hoitoon. Vaihdossa amerikkalaisia yhtiöitä ei voitaisi syyttää minkään vahingon aiheuttamisesta (tahallisesta tai ei), mitä ohjelma aiheuttaisi. Georgian puolelta allekirjoittajana on David Sergeenko.

Ministeri David Sergeenko on allekirjoittanut sopimuksen Gileadin kanssa, joka vapauttaa lääkeyhtiön mistään mahdollisuudesta joutua tutkittavaksi — eli Gileadia ei voida pitää vastuullisena mistään vahingosta (tahallisesta tai ei), jota ohjelmasta aiheutuu.

From Paris with love

Vuodetuissa sähköposteissa ministeri Sergeenkon ja CDC:n välillä, joka tukee C-hepatiittiohjelmaa Georgiassa, paljastuu yksityisiä tapaamisia Pariisissa Gileadin ja valtion edustajien välillä.

Salaiset raportit: Ainakin 100 kuolemantapausta Georgiassa

Vuodetut salaiset dokumentit näyttävät, että ainakin 100 kuolemaa on raportoitu Gileadin piikkiin, kolmen vuoden ajalta, potilaita joita on hoidettu Gileadin Sovaldi- ja Harvoni-lääkkeillä, jotka potilaille on annettu ilmaiseksi.

Georgialaiset ovat joutuneet koe.eläimiksi uudelle C-hepatiittihoidolle, jota amerikkalaisyhtiö tarjoaa. Lisäksi joitain kuolemantapausraportteja on lähetetty Gileadille terveysministeriöstä, joissa kuolinsyy on merkitty tuntemattomaksi tai ei hoitoon liittyväksi. 30 georgialaista kuoli lääkkeen kliinisissä kokeissa joulukuussa 2015. Toiset 30 tapausta raportoitiin huhtikuulta 2016, myös yhden kuukauden ajalta. On syytä huomata, että lääkkeet eivät ole elvytyslääkkeitä kliinisen kuoleman tapauksessa, eivätkä syöpälääkkeitä. Useimmat kuolemantapaukset pysyvät hämärän peitossa ja jotkut diagnoosit eivät korreloi WHO:n kansainvälisen tautiluokituksen kanssa.

Vuoden 2017 terveysministeriön Gileadille lähettämässä kuolemantapausraportissa esiintyvä epäjohdonmukaisuus herättää kysymyksiä — miten kuollut potilas voi saada edelleen hoitoa kuolemansa jälkeen?

30 kuolemantapausta raportoitiin yksistään huhtikuussa 2016. Raporttien mukaan kuolinsyy ei ollut kytköksissä hoitoon tai sitä ei tiedetty.

Yhdysvaltain hallitus on aloittanut pintapuolisesti altruistisen projektin, jossa ilmaisia lääkkeitä jaetaan köyhille georgialaisille yhdessä Gilead-lääkeyhtiön kanssa, joka on näin suora eturistiriita. Vuoden 2017 tilinpäätös paljastaa että Gilead on yksi Center for Disease Control Foundationin pääsponsoreista.

Gileadin suurin osakkeenomistaja on amerikkalaisministeri Donald Rumsfeld.

5. syyskuuta 2018 Georgian kansallisen turvallisuusviraston korruptionvastainen yksikkö ilmoitti, että se oli aloittanut C-hepatiittiohjelman tutkimukset.

Jenkkirahoitteinen Lugarin keskus Tbilisissa on saattanut olla tekemässä laittomia kokeita Georgian kansalaisilla, maan entinen sisäministeriIgor Giorgadze on väittänyt, lainaten saamiaan dokumentteja. Hän sanoi saaneensa haltuunsa yli 100,000 sivua dokumentteja Lugarin keskuksessa tehdystä tutkimuksesta.

Georgian terveysministeri David Sergeenko ei vastannut kysymyksiini. Vodetut sähköpostit näyttävät ministerin reaktion.

Ministeri on lähettänyt sähköpostin pressikeskukselle kiroillen minulle georgiaksi: “Ketä helvetti hän on ja mistä hän sai sähköpostiosoitteeni?”

Sattumalta jäin selittämättömästi Tbilisistä vuokraamani kämpän makuuhuoneen vangiksi nukkuessani ja minut vapautti pelastuspalvelu, joka tuli huoneeseeni katon läpi.

Poliisilla ei ole vastausta siihen kuka oli murtautunut huoneistoon, lukinnut minut ja miksi, varsinkaan kun mitään ei oltu varastettu. Ehkäpä joku ei halua journalistien tutkivan mitä kemikaaleja salaa poltetaan öisin Pentagonin rahoittamassa laboratoriossa ja miksi yksityinen alihankkija Pentagonin huumeiden vastaisessa ohjelmassa myös sattuu työskentelemään samassa labrassa.

***

Dilyana Gaytandzhieva on bulgarialainen tutkiva journalisti, joka on erikoistunut konflikteihin ja terrorismiin Lähi-Idässä ja Aasiassa, sekä kansainväliseen aseiden salakuljetukseen.

Aikaisempi versio julkaistu osoitteessa Dilyana.bg.

Artikkelin julkaissut 21st Century Wire

Pentagonin globaali bioaseteollisuus

Yhdysvaltain armeija tuottaa tasaisesti kuolettavia viruksia, bakteereja ja toksiineja, jotka rikkovat suoraan YK:n biologiset aseet kieltävää sopimusta.

Tämän johdosta monet sadat tuhannet ihmiset ovat tahtomattaan systeemisesti altistettu vaarallisille patogeeneille ja muille mahdollisesti parantumattomille taudeille. Tähän erittäin salaiseen tutkimus & kehitystyöhön ja tuotantolaitoksiin kuuluu liuta Yhdysvaltain yksityisia sopimuksia, mitkä herättävät lisäkysymyksiä yksityisistä komentoketjuista ja julkisesta tilivelvollisuudesta.

Vaikka iso osa tämän aiheen käsittelyä keskittyy asymmetriseen uhkaan, jonka ei-valtiolliset toimijat aiheuttavat käyttämällä ja tuottamalla biologisia taudinaiheuttajia ‘bioterrorismin’ iskuihin, varsin vähän tai ei yhtään tutkimusta ole tehty todellisesta uhasta, joka aiheutuu valtioista ja yksityisistä firmoista, jotka ovat mukana tässä erittäin läpinäkyvässä teollisuudessa.

Osa yksi: Yhdysvaltain muiden maiden biolaboratorioiden verkosto

Biosodankäynnin tieteentekijät käyttävät diplomaattisuojaa testatakseen ihmisten Pentagonin biotehtaissa luomia viruksia yyli 25 maailman maassa.

Nämä biotehtaat saavat rahaa Defense Threat Reduction Agencyn (DTRA), joka on $ 2.1 miljardin kokoinen ohjelma – Cooperative Biological Engagement Programin (CBEP), alaisuudessa ja niitä sijaitsee entisissä Neuvostoliiton maissa kuten Georgia, Ukraina,  Lähi-Idässä, Etelä-Aasoassa ja Afrikassa.

Kuva: Lugar-keskus, Georgian tasavalta

Yhdysvaltain armeija on vienyt joukot Vazianin ilmatukikohtaan, 17 km päässä Pentagonin biolaboratoriosta Lygarin keskuksessa.

Georgia on bioaseiden testipaikka

Lugarin keskus on Pentagonin bioaselaboratorio Georgiassa. Se sijaitsee vain 17 kilometrin päässä amerikkalaisesta Vazianin ilmatukikohdasta pääkaupungin Tbilisin lähellä. Yhdysvaltain armeijan lääketieteellisen tutkimusyksikön (USAMRU-G) biologit tekevät töitä yksityisten sopimustyöntekijöiden kanssa. Tason 3 bioturvalliseen laboratorioon pääsee vain Yhdysvaltain kansalaiset, joilla on turvaluokitus. Heillä on diplomaattinen koskemattomuus vuoden 2002 Yhdysvaltain ja Georgian välisen puolustussopimuksen nojalla.

USA-Georgia sopimus antaa diplomaattistatuksen USA:n armeijalle ja siviilihenkilöille (mm. diplomaattiajoneuvot), jotka työskentelevät Pentagonin ohjelmassa Georgiassa.

Liittovaltion kontaktirekisteristä saatu informaatio selventää joitain armeijan toimia Lugarin keskuksessa — yksi niistä on biologisten taudinaiheuttajien (pernarutto, tularemia) ja virustautien tutkimus (esim. Krimi-Kongon aivoverenvuotokuume), ja biologisten näytteiden kerääminen tulevia kokeita varten.

Pentagonin alihankkijat tuottavat bioagentteja diplomaattitoiminnan nimissä

Defense Threat Reduction Agency (DTRA) on ulkoistanut ison osan armeijan ohjelmien työstä yksityisille yrityksille, joita ei pidetä kongressille tilivelvollisina, ja jotka voivat operoida vapaammin ja liikkua lain tuolle puolen. Yhdysvaltain siviilihenkilöstö, joka työskentelee Lugarin keskuksessa, on myös saanut diplomaattisen koskemattomuuden, vaikka he eivät ole diplomaatteja. Näin yksityiset firmat voivat tehdä työtä diplomaattisuojan alaisuudessa Yhdysvaltain hallitukselle ilman, että isäntämaa mitenkään erikseen niitä valvoo — tässä tapauksessa Georgian tasavalta. Tämä käytäntö on käytössä usein CIA:lla sen agenteille.

Kolme amerikkalaisfirmaa työskentelevät Tbilisin bioaselaboratoriossa -- CH2M Hill, Battelle ja Metabiota.
Kolme amerikkalaisfirmaa työskentelevät Tbilisin bioaselaboratoriossa — CH2M Hill, Battelle ja Metabiota.

Pentagonin lisäksi nämä yksityiset alihankkijat tekevät biologista tutkimusta CIA:lle ja muille valtion virastoille.

CH2M Hill on saanut $341.5 miljoonan sopimuksen DTRA:lta Pentagonin biolaboratorio-ohjelmaan Georgiassa, Ugandassa, Tansaniassa, Irakissa, Afganistanissa ja Kaakkois-Aasiassa. Puolet tästä summasta ($161.1 miljoonaa) on allokoitu Lugarin keskukseen Georgian sopimuksen alaisuuteen.

CH2M Hillin mukaan amerikkalaisfirma on saanut talteen biologisia taudinaiheuttajia ja käyttänyt biosodankäynnin tieteentekijöitä Lugarin keskuksessa. Nämä tieteentekijät työskentelevät toiselle amerikkalaisfirmalle, joka on mukana Georgian ohjelmassa — Battelle Memorial Institutelle.

Battelle $59 miljoonan alihankkijana Lugarin keskuksessa tutkii biologisia taudinaiheuttajia laajasti, firma on jo työskennellyt Yhdysvaltain bioaseohjelmassa 11 aiemman armeijan kanssa tehdyn sopimuksen alaisuudessa (1952-1966). Lähde: US Army Activities in the US, Biological Warfare Programs, vol. II, 1977, p. 82

Yksityiset yrityksen tekevät työtä DTRA:n biolaboratorioille maissa kuten Armenia, Georgia, Uganda, Tansania, Irak, Afghanistan ja Vietnam. Battelle tekee tutkimusta, kehitystä, testausta ja arviointia käyttäen erittäin toksisia kemikaaleja ja erittäin patogeenisia biologisia taudinaiheuttajia monenmonille Yhdysvaltain virastoille. Se on saanut noin $2 miljardin edestä sopimuksia liittovaltiolta yhteensä ja se on 23. Yhdysvaltain alihankkijoiden top100-listalla.

CIA-Battellen Project Clear Vision

Project Clear Vision (1997 ja 2000), CIAn ja Battelle Memorial Instituten yhteistutkimusprojekti, CIA:n sopimuksen alainen, on rekonstruoinut ja testannut Neuvostoliiton ajan pernaruttopommeja testatakseen sen leviämisominaisuuksia.

Projektin tavoitteena oli arvioida pommien biologisten taudinaiheuttajien leviämisominaisuuksia. Salainen CIA:n ja Battellen operaatio jätettiin listaamatta Yhdysvaltain biologisen sodankäynnin konventin julkistuksista, joka annettiin YK:lle.

Salaisia kokeita

Battelle on pyörittänyt huippusalaista biolaboratoriota (National Biodefense Analysis and Countermeasures Center, NBACC) Fort Detrickissa, Marylandissa, US Department of Homeland Securityn (DHS) sopimuksella viime vuosikymmenen. Yritys on saanut $344.4 miljoonan liittovaltion sopimuksen (2006 – 2016) ja toisen $17.3 miljoonan sopimuksen (2015 – 2026) DHS:ltä.

NBACC on viralisesti luokiteltu US Top Secret -laitokseksi (Kuva: DHS)

Näiden salaisten kokeiden joukossa, joita Battelle teki NBACC:ssa, oli:

Puuterilevitysteknologian arviointi; Aerosolitoksiinien aiheuttamien vaarojen arviointi ja B. Pseudomallein (Meliodosis) virulenssin arviointi aerosolipartikkelien funktiona kädellisissä eläimissä.

Melioidosis on potentiaalisesti kehitettävissä bioaseeksi, siksi se on luokiteltu kategorian B. Bioterrorismitaudinaiheuttajaksi. B. Pseudomallei oli tutkimuskohteena bioaseeksi aiemmin.

Lugarin keskuksen kokeiden lisäksi Battelle on jo tuottanut taudinaiheuttajia ‘bioterrorismikäyttöön’ tason 4 bioturvallisessa NBACC:n huippusalaisessa laboratoriossa Fort Detrickissa Yhdysvalloissa.

Tieteilijät suunnittelevat patogeeneja NBACC:n laboratoriossa (Lähde: NBACC)

NBACC:n esitys listaa 16 tutkimuskohdetta laboratoriolle. Niiden joukossa on luokitella klassisia, tulevia ja geneettisesti manipuloituja patogeeneja niiden biologisten uhkien potentiaalin perusteella; arvioida epätavallisten, uusien ja ei-endeemisten tautien levittämiskeinoja biologisten uhkien potentiaalin perusteella ja laajentaa aerosolitestauskykyä kädellisiin eläimiin.

Pentagonin biolabrat ebolakriisin ytimessä

Amerikkalaisfirma Metabiota Inc. on saanut $18.4 miljoonan sopimuksen liittovaltiolta Pentagonin DTRA-ohjelman alaisuudessa Georgiassa ja Ukrainassa tieteelliseen tutkimukseen ja konsultointipalveluihin.

Metabiotan palveluihin kuuluu globaali kenttätutkimus patogeenien biologisista uhista, patogeenien etsimisestä, epidemiaresponsseista ja kliinisistä kokeista.

Metabiota Inc. on ollut Pentagonin alihankkijana tekemässä työtä DTRA:lle ebolakriisiä ennen ja sen jälkeen Länsi-Afrikassa, ja se sai $3.1 miljoonaa (2012-2015) Sierra Leonessa tehtävään työhön — yksi ebolaepidemian keskittymistä.

Kuva: Metabiota työskenteli Pentagonin projektissa ebolakriisin ytimessä, jossa kolme amerikkalaista biolabraa sijaitsi.

Heinäkuun 17. päivän 2014 raportti, jonka oli luonnostellut Viral Hemorrhagic Fever Consortium, syytti Metabiota Inc:ia epäonnistumisesta pysyä solmitussa sopimuksessa siitä miten raportoida testitulokset ja sierraleonelaisten tieteentekijöiden sivuuttamisesta. Raportti toi esiin mahdollisuuden, että Metabiota viljeli verisoluja laboratoriossa, mitä raportti piti vaarallisena, sekä väärindiagnosoi terveitä potilaita. Metabiota on kiistänyt kaikki nämä väitteet.

(vasen kuva) Vuonna 2011 Lugarin keskuksen Andrew C. Weber, Yhdysvaltain apulaispuolustusministeri (2009-2014), puolustusministeriön ebolahoitokoordinaattori (2014-2015), on nykyään Metabiotan (amerikkalainen alihankkija) työntekijä.

Armeijan kokeet hyönteisillä

Entomologinen sodankäynti on tyypillistä biologista sotaa, joka käyttää hyönteisiä levittämään tauteja.

Pentagonin väitetään tehneen sellaisia entomologisia kokeita Georgialla ja Venäjällä.

Purevat kärpäset Georgiassa

Vuonna 2014 Lugarin keskus sai hyönteislaitoksen ja käynnisti projektin “Kasvattamaan tietoisuutta hietakärpästen viivakoodaamisesta Georgiassa ja Kaukasuksella”.  Projekti käsitti suuremman maantieteellisen aluen Georgian ulkopuolella — Kaukasuksella.

Vuonna 2014-2015 verenimijähietakärpäsiä kerättiin toiseen projektiin “Akuutin kuumetaudin valvonta” ja kaikki (naaras) kärpäset testattiin niiden infektiivisyyden määritämiseksi.

Kolmas projekti, johon myös kuului hietakärpästen keräämistä, tutki niiden sylkirauhasten ominaisuuksia.

Hietakärpäsiä Georgiassa

Tämän seurauksena Tbilisissä on ollut riesaksi asti hietakärpäsiä vuodesta 2015. Nämä purevat hyönteiset elävät sisällä, vessoissa, kaiken päivät, mikä ei ole ollut tälle lajille ominaista Georgiassa aiemmin (normaalisti hietakärpästen kausi Georgiassa on poikkeuksellisen lyhyt — kesäkuusta syyskuuhun). Paikalliset valittavat näiden tuoreeltaan ilmaantuneiden kärpästen puremista, kun he ovat alasti vessassa. Ne selviävät myös hyvin kylmässä ja voivat selvitä jopa pakksesta vuorilla.

Hietakärpäsiä Dagestanissa, Venäjällä

Pentagon-projektin aloittamisen jälkeen vuonna 2014 Georgian kaltaisia kärpäsiä on ilmaantunut naapurimaahan Dagestaniin (Venäjällä). Paikallisten mukaan ne purevat ja aiheuttavat ihottumaa. Ne lisääntyvät talojen viemäreissä.

Kärpäsiä Georgiassa (vasemmalla). Samaa sorttia Dagestanissa (oikealla)

Phlebotomine-perheen kärpästen syljessä on vaarallisia parasiitteja, joita ne välittävät ihmisiin niiden pureman avulla. Kärpästen kantama tauti kiinnostaa Pentagonia kovasti. Vuonna 2003 USA:n hyökätessä Irakiin amerikkalaissotilaita purivat hietakärpäset pahoin ja he saivat Leishmoniaasin. Tautia esiintyy luonnostaan Irakissa ja Afganistanissa ja hoitamattomana Leishmoniaasin akuutti muoto voi olla kuolettava.

Vuoden 1967 USA:n armeijan raportti “Arthropods of medical importance in Asia and the European USSR” listaa kaikki paikalliset hyönteiset, niiden esiintymisen ja niiden mukana kulkeutuvat taudit. Puremakärpäset, jotka elävät viemäreissä, ovat myös listalla. Niiden luonnollinen elinympäristö on Filippiineillä, ei Georgiassa tai Venäjällä.

Lähde: “Arthropods of medical importance in Asia and the European USSR”, USA:n armeijan raportti, 1967

Operation Whitecoat: Infektoituja kärpäsiä testattiin ihmisten puremisen varalta

Vuosina 1970 ja 1972 hietakärpäskuumetestejä suoritettiin ihmisillä, kertoo julkiseksi tehty USA:n armeijan raportti USA:n armeijan toiminta biologisen sodankäynnin ohjelmissa, 1977, vol. II, p. 203. Operation Whitecoatin vapaaehtoiset altistettiin infektoitujen hietakärpästen puremille. Operation Whitecoat oli lääketieteellisen bioaseilta puolustautumisen tutkimusohjelma, jota Yhdysvallat pyöritti Fort Detrickissa, Marylandissa vuosina 1954-1973.

Huolimatta USA:n virallisen bioaseohjelman lakkauttamisesta, vuonna 1982 USAMRIID teki kokeen jossa selvitettiin voisivatko hietakärpäset ja hyttyset olla vektoreita erilaisille viruksille, joita USA:n armeija tutki potentiaalisina bioaseina.

Tappajahyönteiset

A. Aegupti hyttynen

Pentagonilla on pitkä historia hyönteisten käytössä tautivektoreina. Osittain julkiseksi tehdyn vuoden 1981 USA:n armeijan raportin mukaan amerikkalaiset bioasetieteilijät tekivät useita kokeita hyönteisillä. Nämä operaatiot olivat osa entomologisen sodankäynnin ohjelmaa USA:n bioaseohjelmassa.

USA:n armeijan raportti vuonna 1981 vertaili kahta skenaariota — 16 yhtäaikaista hyökkäystä kaupunkiin keltakuumeella infektoiduilla A. Aegupti -hyttysillä sekä Tularemia-kaasuhyökkäyksellä, ja arvioi niiden tehokkuutta kustannusten ja kuolonuhrien suhteen.

‘Operation Big Itch’: Kenttäkokeita tehtiin trooppisen rotalla esiintyvän Xenopsylla cheopis -kirpun selviämisen ja peittoalueiden määrittämiseksi biosodankäynnin tautivektorina.

‘Operation Big Buzz’: 1 miljoonaa A. Aeugupti hyttystä tuotettiin, 1/3 sijoitettiin ruokavarantoihin ja tiputettiin lentokoneesta tai levitettiin maahan. Hyttyset selvisivät lentokonepudotuksesta ja aktiivisesti etsivät ihmisverta.

Lähde: Evaluation of Entomological Warfare as a potential Danger to the US and European NATO nations, US Army, March 1981 Report.

Operation May Day: Aedes Aegupti hyttysiä levitettiin maanpinnalla eri menetelmin Georgiassa, USA:ssa, armeijan operaatiossa koodinimellä “May Day.”

Osia vuoden 1981 USA:n armeijan raportista kuten “Mass production of Aedes Aegypti” ei ole julkistettu, mikä mahdollisesti tarkoittaa sitä että projekti on edelleenkin käynnissä.

Aedes Aegypti, joka tunnetaan myös keltakuumehyttysenä, on ollut laajalti käytössä USA:n armeijan operaatioissa. Saman hyttyslajin väitetään olevan olleen käytössä levitettäessä denguekuumetta ja zika-virusta, joka aiheuttaa geneettisiä epämuodostumia vastasyntyneille lapsille.

Operation Bellweather: US Army Chemical Research and Development Commandin bioaseiden haara tutki hyttysten puremista useissa kenttäkokeissa Utahissa vuonna 1960. Aedes aegypti naarashyttysiä oltiin nälkiinnytetty, ja niitä testattiin sotilaisiin ulkoilmassa.

Lue lisää: Outdoor Mosquito Biting Activity Studies, Project Bellweather I, 1960, Technical Report, US Army, Dugway Proving Ground

Armeijan kokeet trooppisilla hyttysillä ja punkeilla Georgiassa

Sellaisia hyttysten ja kirppujen lajeja (joita on tutkittu entomologisen sodankäynnin ohjelmassa) on myös kerätty Georgiasta ja testattu Lugarin keskuksessa.

DTRA-projektissa “Virus and Other Arboviruses in Georgia” vuonna 2014 ennennäkemätön trooppinen hyttynen Aedes albopictus löydettiin ensi kerran ja vuosikymmenten jälkseen (60 vuotta) Aedes Aegypti hyttysen olemassaolo vahvistettiin Länsi-Georgiassa.

Aedes Albopictus on monien viruspatogeenien vektori, mm. keltakuume, dengue, Chikungunya ja Zika. Näitä trooppisia Aedes Albopictus -hyttysiä ei ole koskaan aiemmin esiintynyt Georgiassa, ja niitä on havaittu myös naapurimaissa Venäjällä (Krasnodar) ja Turkissa, kertoo European Centre for Disease Prevention and Controlin data. Niiden leviäminen tänne osaan maailmaa on omituista.

Aedes Aegupti -hyttysiä on levitetty ainoastaan Georgiaan, Etelä-Venäjälle ja Pohjois-Turkkiin. Niitä löydettiin ensi kertaa vuonna 2014 Pentagonin aloitettua ohjelmansa Lugarin keskuksessa.

Toisen DTRA:n projektin “Epidemiology and Ecology of Tularemia in Georgia” (2013-2016) alaisuudessa kerättiin 6148 punkkia; 5871 kerättiin karjasta ja 1310 kirppua ja 731 punkkia otettiin talteen. Vuonna 2016 21 590 punkkia kerättiin ja tutkittiin Lugarin keskuksessa.

Pernaruttoa Georgiassa ja NATOn ihmiskokeet

Vuonna 2007 Georgia lakkautti politiikkansa pakollisesta karjan rokottamisesta pernaruton varalle. Sen seurauksena kuolleisuus nousi huippuunsa vuonna 2013. Samana vuonna NATO aloitti ihmiskokeet pernaruttorokotteella Lugarin keskuksessa Georgiassa.

(Yllä) Vuonna 2007, huolimatta Georgiassa tapahtuneesta pernaruttoepidemiasta, Georgian valtio päätti lopettaa pakollisen rokottamisen 7 vuodeksi, vuonna 2013 NATO aloitti ihmiskokeet uudella pernaruttorokotteella Georgiassa.

Pentagon tutkii venäläistä pernaruttoa

Pernarutto on ollut yksi Yhdysvaltain armeijan käytössä olleista biologisista taudinaiheuttajista. Huolimatta Pentagonin väitteistä, että ohjelma olisi pelkkää puolustamista varten, on esittää näyttöä päinvastaisesta. Vuonna 2016 Lugarin keskuksen amerikkalaistieteentekijät tutkivat “Genomisekvenssiä venäläisellä Bacillus anthracis -rokotelajikkeella 55-VNIIVViM”, jota Yhdysvaltain Defense Threat Reduction Agencyn (DTRA) Cooperative Biological Engagement Program rahoitti Tbilisissa, ja jota pyöritti Metabiota (amerikkalainen alihankkija Pentagonin Georgian ohjelmassa). Vuonna 2017 DTRA rahoitti lisätutkimuksia — Kymmenen genomisekvenssiä Georgiassa ihmisistä ja karjasta eristetyllä Bacillus anthracis:lla — jota tehtiin Lugarin keskuksen USAMRU-G:ssa.

34 ihmistä tartutettiin tahallaan Krimi-Kongon aivokuumeella (CCHF) Georgiassa

Krimi-Kongon aivokuume (Crimean-Congo hemorrhagic fever, CCHF) aiheutuu punkkien levittämästä viruksesta (Nairovirus). Tauti määritettiin ensi kerran Krimillä vuonna 1944 ja se sai nimen Krimin aivokuume. Myöhemmin 1969 se löydettiin uudelleen Kongosta, mikä johti taudin nykyiseen nimeen.

Vuonna 2014 34 ihmistä sai CCHF-infektion (heidän joukossaan 4-vuotias lapsi). Heistä 3 kuoli.

Samana vuonna Pentagonin biologit tutkivat virusta Georgiassa DTRA:n projektissa “Epidemiology of febrile illnesses caused by Dengue viruses and other Arboviruses in Georgia”. Projektiin kuului potilaskokeet, joilla oli kuumeoireita, ja punkkien keräämistä mahdollisina CCHV:n vektoreina laboratorioanalyysia varten.

CCHF-epidemia Georgiassa, 3 heistä kuoli. Lähde: NCDC-Georgia

CCFH-epidemian aiheuttaja Georgiassa on edelleen epäselvä. Paikallisen eläinlääketieteellisen osaston raportin mukaan vain yksi punkki kaikista infektion saaneista kyläläisistä kerätyistä punkeista oli positiivinen tautia testattaessa. Huolimatta paikallisten viranomaisten väitteistä siitä, että virus siirtyi ihmisiin eläimistä, kaikki eläinveren näytteet olivat myös negatiivisia. Infektoitujen punkkien puute on selittämätön ottaen huomioon CCHF-tapausten määrän nopean kasvun vuonna 2014, mikä tarkoittaa sitä että epidemia ei ollut luonnollinen ja virusta oltiin levitetty tahallaan.

Kuva: CCHF-oireet.

Vuonna 2016 uudet 21 590 punkkia kerättiin DNA-tietokantaan Lugarin keskuksen tulevaisuuden tutkimuksia varten Pentagonin projektissa “Assessing the Seroprevalence and Genetic Diversity of Crimean-Congo Hemorrhagic Fever Virus (CCHFV) and Hantaviruses in Georgia”.

Armeijan biolabraa syytetään kuolettavasta CCHF-epidemiasta Afganistanissa

237 Krimi-Kongon aivokuumetapausta (CCHF) on raportoitu myös Afganistanissa, joista 41 oli kuolettavia, joulukuussa 2017. Afganistanin terveysministeriön mukaan useimmat tapaukset sattuivat pääkaupungissa Kabulissa, jossa 71 tapausta ja 13 kuolonuhria on raportoitu. Heratissa Iranin rajalla on raportoitu 67 tapausta.

Afghanistan on yksi 25 maasta ympäri maailman, jossa on Pentagonin biolaboratorioita maan alueella. Afganistanin projekti on osa amerikkalaista biotorjuntaohjelmaa Cooperative Biological Engagement Program (CBEP), jota DTRA rahoittaa. DTRA:n alihankkijat CH2M Hill and Battelle, jotka työskentelevät Lugarin keskuksessa Georgiassa, ovat saaneet Afganistanin ohjelman itselleen. CH2M Hill on saanut $10.4 miljoonan sopimuksen (2013-2017).

Pentagonin alihankkijat Afganistanissa ja Georgiassa ovat samat, ja niin ovat paikallispopulaatioiden keskuuteen levitetyt tauditkin.

Miksi Pentagon kerää ja tutkii lepakoita

Lepakot ovat väitettyjä lähteitä Ebola-virukselle, Lähi-Idän hengitystiesyndroomalle (Middle East Respiratory Syndrome, MERS) ja muille kuolettaville taudeille. Kuitenkaan tarkka tapa miten nämä virukset siirtyvät ihmisiin ei tällä hetkellä ole tiedossa.

DTRA:n Cooperative Biological Engagement Program (CBEP) on tehnyt useita tutkimuksia etsiessään sotilaskäyttöön kuolettavia patogeeneja lepakoista.

221 lepakkoa eutanisoitiin Lugarin keskuksessa tutkimustarkoituksiin vuonna 2014. Lepakoita on syytetty kuolettavasta Ebolavirusepidemiasta Afrikassa (2014-2016). Kuitenkaan mitään pitävää näyttöä siitä miten virus on “hypännyt” ihmisiin ei ole annettu, mikä herättää epäilyä tahallisesta ja epäluonnollisesta infektiosta.

Tappavien virusten tehtailu on laillista Yhdysvalloissa

MERS-CoV:n ajatellaan olevan peräisin lepakoista ja levinneen suoraa ihmisiin ja/tai kameleihin. Kuitenkaan tarkkoja viruksen leviämisreittejä ei tunneta, niinkuin ei tunneta Ebolankaan tapauksessa. 1980 tapausta ja 699 kuolemaa on raportoitu 15 maassa ympäri maailman (kesäkuuhun 2017 mennessä) MERS-CoV:n aiheuttamiksi.

Kuva: 3-4 jokaista 10 potilasta kohti, joilla on ollut MERS, on kuollut (Lähde: WHO)

MERS-CoV on yksi viruksista, joka on tehtailtu USA:ssa ja ollut Pentagonin tutkimusprojekti, niinkuin on ollut influenssa ja SARS. Vahvistus tästä tuli Obaman vuoden 2014 väliaikaisen kiellon aikaan rahoittaa sellaista “kahden tarkoituksen” tutkimusta. Kielto lakkautettiin vuonna 2017 ja kokeiluja on jatkettu. Kokeet ehostetuilla Potentiaalisilla Pandemiapatogeeneilla (PPP:t) ovat laillisia Yhdysvalloissa.

Sellaiset kokeet haluavat lisätä patogeenien leviävyyttä ja/tai virulenssia.

Tularemia bioaseena

Tularemia, tunnetaan myös nimellä jäniskuume, on lukiteltu bioaseeksi ja sitä on kehitetty USA:ssa. Kuitenkin Pentagonin tularemia-tutkimus jatkuu, kuten jatkuu myös mahdollisten bakteerivektoreiden kuten punkkien ja jyrsijöiden käyttö, joiden levittäjiä nämä ovat. F. Tularensis on erittäin tarttuva bakteeri ja sillä on potentiaalia olla käytössä aerosolimuotoisessa hyökkäyksessä.

F. Tularensis

DTRA on aloittanut useita projekteja tularemiasta muiden erittäin vaarallisten patogeenien kanssa Georgiassa. Erityisen vaaralliset patogeenit (Especially Dangerous Pathogens, EDP:t), tai valitut taudinaiheuttajat, ovat suuri huoli kansanterveydelle globaalisti.

Nämä erittäin patogeeniset taudinaiheuttajat ovat potentiaalisia aseita, joiden sotilastärkeydestä on todisteita seuraavien projektien myötä:

Tularemian epidemiologia ja ekologia Georgiassa (2013-2016) (60 000 vektoria kerättiin lajikeisolaatteihin ja genomitutkimukseen); Ihmistularemian epidemiologia Georgiassa ja Ihmistautien epidemiologia ja erityisen vaarallisten patogeenien valvonta Georgiassa (tiettyjen taudinaiheuttajien tutkimus potilailla, joilla on tunnistamaton kuume ja aivokuume/septinen shokki).

Tularemia on yksi bioaseista, joita USA:n armeija on kehittänyt aiemmin. Lähde: 1981 US Army Report

Pentagonin biolaboratoriot levittävät tauteja Ukrainassa

Puolustusministeriön uhkien vähentämisvirasto (Defense Threat Reduction Agency, DTRA) on rahoittanut 11 biolabraa entisen Neuvostoliiton maassa Ukrainassa, joka on Venäjän rajalla.

USA:n armeijan ohjelma on arkaluonteista informaatiota

Ukrainalla ei ole kontrollia armeijan biolaboratorioista sen omilla maillaan. Vuoden 2005 Yhdysvaltain puolustusministeriön ja Ukrainan terveysministeriön välisen sopimuksen mukaan Ukrainan hallitukselta on kielletty arkaluonteisen informaation paljastaminen koskien ohjelmaa, ja Ukraina on velvoitettu siirtämään puolustusministeriölle vaaralliset patogeenit biologista tutkimusta varten. Pentagonille on annettu pääsy tiettyihin Ukrainan valtionsalaisuuksiin liittyen sopimuksen alaisiin projekteihin.

Biosodankäynnin tieteentekijöillä on diplomaattisuoja

USA:n ja Ukrainan välillä olevien bilateraalisten sopimusten nojalla on perustettu Ukrainaan tiede- ja teknologiakeskus (STCU) — kansainvälinen organisaatio, jotka rahoittaa pääosin Yhdysvaltojen hallitus, jolle on annettu diplomaattistatus.

STCU virallisesti tukee aiempia Neuvostoliiton biologisen sodankäynnin ohjelmissa mukana olleita tieteentekijöitä. Viimeisen 20 vuoden ajan STCU on investoinut yli $285 miljoonaa rahoittamaan ja pyörittämään noin 1850 projektia tieteentekijöille, jotka aiemmin ovat olleet kehittämässä biologisia massatuhoaseita.

Amerikkalaishenkilöstöä Ukrainassa työskentelemässä diplomaattisuojan alaisuudessa.

364 ukrainalaista kuoli sikainfluenssaan

Eräs Pentagonin laboratorioista sijaitsee Kharkivissa, jossa tammikuussa 2016 ainakin 20 ukrainalaista sotilasta kuoli flunssankaltaiseen virukseen vain parissa päivässä, ja yli 200 sotilasta joutui sairaalaan. Ukrainan hallitus ei raportoinut Kharkivissa kuolleiden sotilaiden määrästä.

Maaliskuuhun 2016 mennessä 364 kuolemaa oltiin raportoitu ympäri Ukrainaa (niistä 81.3% oli sikainfluenssa A:n (H1N1) pdm09 aiheuttama — sama lajike joka aiheutti pandemian vuonna 2009).

DPR:n tiedustelutiedon mukaan amerikkalainen biolaboratorio Kharkivissa on vuotanut tappavan viruksen (kuvassa).

Poliisi tutkii sairastuttamista taudeilla, joihin ei ole hoitoa

Erittäin epäilyttävä Hepatitis A -infektio levisi nopeasti vain muutamassa kuukaudessa Kaakkois-Ukrainassa, joissa useimmat Pentagonin biolabrat sijaitsevat.

37 ihmistä joutui sairaalaan Hepatitis A:n takia ukrainalaisessa Mykolaiv’n kaupungissa tammikuussa 2018. Paikalliset poliisit ovat aloittaneet tutkimuksen “ihmisten sairastuttamisesta immuunipuutevirukseen ja muihin tauteihin, joihin ei ole hoitoa”.

Lisäksi kolme vuotta sitten yli 100 ihmistä samassa kaupungissa sairastui koleraan. Molemmat taudit levisivät väittämän mukaan saastuneesta juomavedestä.

Kesällä 2017 60 ihmistä, joilla oli Hepatitis A, otettiin sairaalaan Zaporizhian kaupungissa. Epidemian syy on edelleen tuntematon.

Odessan alueella 19 orpokodin lasta joutui sairaalaan hepatiitti A:n takia kesäkuussa 2017. 29 tapausta Hepatiitti A:ta raportoitiin Kharkivissa marraskuussa 2017. Virus eristettiin kontaminoidusta juomavedestä.

Eräs Pentagonin biolabroista sijaitsee Kharkivissa, jota syytettyyn kuolettavasta flunssaepidemiasta, joka tappoi 364 ukrainalaista.

Ukraina ja Venäjä uuden virulentin kolerainfektion kourissa

Vuonna 2011 Ukraina koki koleraepidemian33 potilasta raportoitiin joutuneen sairaalaan vakavan ripulin takia.

Toinen epidemia iski maahan vuonna 2014 jolloin yli 800 ihmistä ympäri Ukrainaa raportoitiin sairastuneen tautiin.

Vuonna 2015 ainakin 100 uutta tapausta rekisteröitiin yksistään Mykolaivissa.

Uusi virulentti koleran variantti Vibrio cholera, jolla on geneettinen samankaltaisuus ukrainalaisten varianttien kanssa, iski Moskovaan vuonna 2014. Vuonna 2014 tehty venäläinen geenitutkimus kolerasta eristi variantin Moskovasta, ja se oli samanlainen kuin naapurimaassa Ukrainassa esiintyvän epidemian aiheuttanut bakteeri.

Southern Research Institute, yksi Ukrainan biolaboratorioissa toimivista amerikkalaisista alihankkijoista, työskentelee koleraprojektin parissa, sekä influenssan ja Zikan parissa — jotka kaikki ovat Pentagonille sotilaskäytössä tärkeitä patogeeneja.

Southern Research Instituten lisäksi kaksi muuta yksityistä amerikkalaisyritystä toimii Ukrainan biolaboratorioissa — Black&Veatch sekä Metabiota.

Black & Veatch Special Project Corp. sai $198.7 miljoonan edestä DTRA-sopimuksia joiden puitteissa rakentaa ja pyörittää bio-laboratorioita Ukrainassa (kahden 5-vuotissopimuksen alaisuudessa vuosina 2008 ja 2012, yhteensä $128.5 miljoonan arvosta), sekä Saksassa, Azerbaidjanissa, Kamerunissa, Thaimaassa, Etiopiassa, Vietnamissa ja Armeniassa.

Metabiota on saanut $18.4 miljoonan liittovaltion sopimuksen Georgiassa ja Ukrainassa toteutetun ohjelman alaisuudessa. Tämä amerikkalaisyritys on saanut sopimuksen myös tehdä DTRA-työtä Ebola-kriisin aikaan Länsi-Afrikassa, yritys sai $3.1 miljoonan (2012-2015) sopimuksen Sierra Leoneen.

Southern Research Institute on ollut pääalihankkija DTRA-ohjelman alaisuudessa Ukrainassa vuodesta 2008 lähtien. Yritys oli myös Pentagonin pääalihjankkija aiemmassa US Biological Weapons Programissa tutkimassa biologisten taudinaiheuttajien kehitystä 16 sopimuksen alaisuudessa vuosina 1951-1962.

Lähde: US Army Activities in the US, Biological Warfare Programs, vol. II, 1977, p. 82

Neuvostoloikkari tuotti pernaruttoa Pentagonille

Southern Research Institute oli myös alihankkija Pentagonin pernarutto-ohjelmassa vuonna 2001. Pääalihankkija oli Advanced Biosystems, jonka johtaja tuohon aikaan oli  Ken Alibek (entinen neuvostoliittolainen mikrobiologi ja biologisen sodankäynnin asiantuntija Kazakhstanista, joka loikkasi USA:an vuonna 1992).

Ken Alibek oli Biopreparatin ensimmäinen apulaisjohtaja, jossa hän valvoi biologisten asetuotantolaitosten ohjelmaa, ja hän oli myös Neuvostoliiton johtava pernaruttoasiantuntija. Hänen loikkaamisensa jälkeen hän meni mukaan Pentagonin tutkimusprojekteihin.

$250 000 Jeff Sessionsin lobbaamiseen “amerikkalaistiedustelun tutkimukseen”

Southern Research Institute lobbasi USA:n kongressia ja USA:n ulkoministeriötä “amerikkalaistiedustelun tutkimus- ja kehityskohteista” ja “maanpuolustukseen liittyvissä tutkimus- ja kehitysasioissa”. Lobbaustoimet alkoivat samaan aikaan kun Pentagonin projektit Ukrainan ja entisten neuvostovaltioiden biolabroissa.

Yritys maksoi $250 000 lobatakseen silloista senaattoria Jeff Sessionsia vuosina 2008-2009 (sittemmin Trumpin nimittämä oikeusministeri), kun instituutti sai palkinnoksi useita liittovaltion sopimuksia.

oikeusministeri Jeff Sessions, amerikkalaissenaattori Alabamasta (1997-2017)

Kymmenen vuoden periodin aikana (2006-2016) Southern Research Institute lobbasi $1.28 miljardilla senaattia, USA:n edustajainhuonetta, ulkoministeriötä ja puolustusministeriötä (DoD). Senaattori Jeff Sessionsin avustaja Valkoisessa talossa – Watson Donald, on nyt vanhempi johtaja Southern Research Institutella.

Poliisi tutkii Botulinum-myrkytystä Ukrainassa

115 Botulismitapausta, ja 12 kuolemaa raportoitiin Ukrainassa vuonna 2016. Vuonna 2017 Ukrainan terveysministeriö vahvisti vielä 90 uutta tapausta ja 8 kuolemaa botuliinimyrkytyksestä (yksi maailman myrkyllisimmistä tiedossa olevista aineista).

Terveysviranomaisten mukaan epidemian syy oli ruokamyrkytys, jolloin poliisi käynnisti tutkimukset . Pentagonin biolaboratoriot Ukrainassa olivat pääepäilty, sillä botuliinia käytetään bioterrorismissa, ja sitä oli jo tuotettu Pentagonin bioaselaboratoriossa USA:ssa (katso alempaa).

Ukrainan hallitus lopetti botuliinin vastamyrkyn tuottamisen vuonna 2014 eikä botulismirokotteita ollut saatavilla vuosien 2016-2017 epidemian aikaan.

Botulismi on harvinainen ja äärimmäisen vaarallinen sairaus, jonka on synnyttänyt Clostridium botulinum -bakteeri.

‘1 gramma myrkkyä voi tappaa miljoona ihmisiä’

Botulinum-neurotoksiini on bioaseuhka sen äärimmäisen vahvuuden, helpon tuotettavuuden ja kuljetettavuuden takia. Se aiheuttaa lihasten halvaantumista, hengityksen salpautumista ja lopulta kuoleman mikäli sitä ei hoideta kunnolla. Yksi gramma kiteistä myrkkyä, jos se on tasaisesti levitetty ja hengitetty, voi tappaa yli miljoona ihmistä.

Kriittistä kyllä, sitä voidaan levittää aerosolina, tai kaatamalla vesivarantoihin ja/tai ruokatarvikkeisiin.

Pentagon tuottaa eläviä viruksia, bakteereja ja toksiineja

USA:n armeija kokeili Botulinum-toksiinia bioaseena aiemmin, kuten myöskin pernaruttoa, Brucellaa ja Tularemiaa. Vaikka Yhdysvaltain bioaseohjelma virallisesti lakkautettiin vuonna 1969, dokumenteista käy ilmi ettei se koskaan loppunut. Tällä hetkellä Pentagon tuottaa eläviä taudinaiheuttajia samoissa armeijan laitoksissa kuin se teki aiemminkin – Dugway Proving Groundissa.

Tämänhetkisiä kenttäkokeita:

Lähde: Capabilities Report 2012, West Desert Test Center

Aiempia kenttäkokeita: Lähde: 1977 US Army Report, p. 135

Osa Kaksi: Kotona ja muualla – Amerikan bioasetehtaiden verkosto

Yhdysvaltain armeija tuottaa ja testaa biologisia taudinaiheuttajia erityisessä testilaitoksessa Dugway Proving Groundissa (West Desert Test Center, Utah), kuten osoitettiin vuoden 2012 USA:n armeijan raportissa. Laitosta valvoo Army Test and Evaluation Command.

Life Sciences Division (LSD) Dugway Proving Groundissa on saanut tehtäväkseen tuottaa biologisia taudinaiheuttajia. Armeijan raportin mukaan tieteentekijät tässä divisioonassa tuottavat ja kokeilevat aerosolisilla bioagenteilla Lothar Saloman Life Sciences Test Facilityssa (LSTF).

Lothar Saloman Life Sciences Test Facility (LSTF) jossa bio-terrorismin taudinaiheuttajia tuotetaan ja aerosolisoidaan (Kuva: Dugway Proving Ground) Biologisia taudinaiheuttajia tuotetaan USA:n armeijan Dugway Proving Groundissa, Utahissa, USA:ssa (Lähde: Capabilities Report 2012, West Desert Test Center)

Life Sciences Divisioniin kuuluu aerosoliteknologian haara ja mikrobiologian haara. Aerosoliteknologiahaara kehittää ja aerosolisoi biologisia taudinaiheuttajia ja stimulantteja. Mikrobiologian haara tuottaa toksiineja, bakteereja, viruksia ja taudinaiheuttajan kaltaisia organismeja, joita käytetään kamari- ja kenttäkokeissa.

Life Sciences Test Facilityn fermentaatiolaboratorio kasvattaa bakteereja pienistä 2 L:n järjestelmistä suuriin 1500 L:n järjestelmiin. Fermentoijat on kustomoitu erityisesti kehitettävien mikro-organismien vaatimuksiin – pH, lämpötila, valaistus, paine ja ravinnekonsentraatiot, jotka antavat mikro-organismille optimaaliset kasvuolot. KUVA: Suuri 1500 L fermentoija.

Laitoksessa on myös jälkituotantoa sen laboratorioissa, testimateriaalien kuivausta ja mittausta. Biologisten taudinaiheuttajien tuotannon jälkeen tieteentekijät koettelevat niitä aerosolikammioissa.

Teknikot levittävät eläviä biologisia taudinaiheuttajia herkkyyskokeita varten. Kuva: Dugway Proving Ground

Aerosolikokeita Botulinum-neurotoksiinilla ja pernarutolla

Dokumentit näyttävät, että Yhdysvaltain armeija tuottaa, pitää hallussaan ja testaa aerosoleja maailman kaikkein tappavimmilla myrkyillä – Botulinum-neurotoksiinilla. Vuonna 2014 armeija osti 100 mg Botulinumia Metabiologicsilta kokeita varten Dugway Proving Groundiin.

Kokeet ulottuvat vuoteen 2007 jolloin sama yritys — Metabiologics — tuotti tuntemattoman määrän toksiinia armeijalle. Vuoden 2012 West Desert Test Center Reportin mukaan armeijan laitos tekee kokeita Botulinum-neurotoksiiniaerosolilla sekä aerosolisoidulla pernarutolla, rutolla ja Venezuelan hevosaivokuumeella.

LähdeCapabilities Report 2012, West Desert Test Center

Ulkoilmatestejä Dugway Proving Groundissa

USA:n armeijan dokumentit ja valokuvat näyttävät, että Pentagon on kehittänyt erilaisia välitysmekanismeja bioterrorismihyökkäyksille, mm. räjähteitä.

LähdeCapabilities Report 2012, West Desert Test Center

Kontaminaattien levitystä biologisiin/kemiallisiin kokeisiin.

Simulanttien välittäminen räjähteillä (Kuva: Dugway Proving Ground)

Nestemäinen välitysjärjestelmä (helikopterista)

Biologisten taudinaiheuttajien levittäminen savulla.

Testialueella tapahtuvaa levityskokeilua (Kuva: Dugway Proving Ground)

Armeijan raportti listaa useita levitystekniikoita, mm. taudinaiheuttajien levittämienn aerosolimuodossa. Sellaiset sprayt, nimeltään Micronair, on kehitetty ja niitä on kokeiltu Dugway Proving Groundissa.

Dokumenttien mukaan ne voidaan lastata kulkuvälineisiin, tai niitä voidaan kantaa selkärepussa, jossa mukana on pumppujärjestelmä jolla ruiskuttaa ainetta kohteeseen. Micronair voi vapauttaa 50:sta 500:n millilitraa biosimulanttia minuutissa 12 litran tankeista.

Yhdysvallat varasti bakteereita Saddam Husseinin bioasetehtaasta

Bacillus thuringiensis on hyönteispatogeeni, jota käytetään laajalti biologisena hyönteismyrkkynä. Yhdysvaltain johtama YK:n saatue nouti Irakista B. Thuringiensis (BT) Al Hakamin vuonna 2003. Se on saanu nimensä Al Hakamin mukaan – Irakin bioasetuotantolaitos.

Pentagonin kenttäkokeiden lisäksi tätä bakteeria käytetään myös USA:ssa geenimanipuloidun maissin tuottamiseen, joka sietää tuholaisia. CIA:n julkaisemat kuvat osoittavat, että bakteeria on kerätty Irakista. CIA:n mukaan tuholaismyrkkyä sisältäviä näytepulloja saatiin haltuun Al Hakamin työntekijän kotoa.

CIA: Yhteensä 97 näytepulloa saatiin Al Hakam -tieteilijän kotoa Irakissa vuonna 2003 — mm. ne joiden merkinnät ovat johdonmukaisia yksisoluproteiinipeitetarinan kanssa, sekä variantteja joita voidaan käyttää tuottamaan BW-taudinaiheuttajia (Kuva: CIA)

Informaatio liittovaltion sopimustietokannasta paljastaa, että Pentagon tekee Saddam Husseinin bioaselaboratorioista varastetuilla bakteereilla erilaisia kokeita. The Defense Threat Reduction Agencyn (DTRA) liittovaltiotason projekti jolla analysoida ja kokeilla bakteereita kentällä. Lähde: govtribe.com

Testejä tehtiin Kirtlandin ilmatukikohdassa (Kirtlandissa sijaitsee ilmavoimien varusvaraston ydinasekeskus). Täällä aseita testataan, mikä tarkoittaa kenttäkokeita biologisilla simulanteilla (bakteerit).

DTRA-alihankkija tässä projektissa — Lovelace Biomedical and Environmental Research Institute (LBERI) — pyörittää tason 3 eläinbioturvalaboratoriota (Animal Bio-safety 3 Level, ABSL-3), jonne on valittu tiettyjä taudinaiheuttajia. Laboratorio tekee kokeita bioaerosoleilla.

Yritys on saanut  5-vuotisen sopimuksen kenttäkokeille Kirtlandin ilmatukikohdassa (kuva).

Jotkut kokeista tehdään tuulitunnelissa (Kuva: Dugway Proving Ground)

Kenttäkokeita biologisilla simulanteilla (bakteerit)

Pentagon tekee nyt tasan tarkkaan sitä mitä se on tehnyt aiemminkin, eli sen bioaseohjelmaa ei koskaan lakkautettu. Yhdysvaltain armeija teki 27 kenttäkoetta biologisilla simulanteilla, mm. kansalaisilla, vuosina 1949-1968, kun presidentti Nixon virallisesti julisti ohjelman lakkautetuksi.

Lähde: US Army Activities in the US, Biological Warfare Programs, vol. II, 1977, p. 125-126

Kenttäkokeita Tsetseniassa

Defense Threat Reduction Agency (DTRA), joka pyörittää Yhdysvaltain armeijan testikeskusta Lugarissa, Georgiassa, väitetään tehneen kenttäkokeita tuntemattomalla aineella Tsetseniassa, Venäjällä. Keväällä 2017 paikalliset asukkaat raportoivat dronen, joka levitti valkoista pulveria Venäjän ja Georgian rajalla. Kumpikaan rajalla työskennellyt taho, ei Georgian rajavartiosto eikä amerikkalaiset, antaneet kommenttia informaatiosta.

USA:n armeijan $9.2 miljoonan projekti Venäjän ja Georgian rajalla

DTRA:lla on täysi pääsy Venäjän ja Georgian väliselle rajalle, mikä on annettu sille armeijan ohjelmassa nimeltä “Georgia Land Border Security Project”. Projektiin liittyvät aktiviteetit on ulkoistettu yksityiselle amerikkalaisyritykselle — Parsons Government Services International.

DTRA on aiemmin antanut toimeksi samanlaisen rajavalvontaprojektin Libanonissa, Jordaniassa, Libyassa ja Syyriassa. Parsons on saanut $9.2 miljoonan sopimuksen Pentagonin rajaturvallisuusprojektissa Venäjän ja Georgian välisellä rajalla.

Kansalaiset Tsetseniassa havaitsivat UAV-sprayruiskutusta Venäjän ja Georgian välisellä rajalla vuonna 2017.

Amerikkalaisvirasto testaa geenimanipuloituja hyönteisiä geenimanipuloitujen virusten levittämiskeinona

Pentagon on investoinut ainakin $65 miljoonaa geenimanipulaatioon. US Defense Advanced Research Projects Agency (DARPA) on palkannut 7 tutkimustiimiä kehittämään työkaluja hyönteisten, jyrsijöiden ja bakteerien geenimanipuloimiseksi DARPAn Safe Gene -ohjelman alaisuudessa, käyttäen uutta CRISPR-Cas9 -teknologiaa.

Toisen armeijan ohjelman alaisuudessa — Insect Allies — suunnitellaan geenimuokattuja hyönteisiä joilla siirretään muokattuja geenejä kasveihin. DARPAn $10.3 miljoonan projekti sisältää sekä hyönteisten geenimanipulaation että niiden kuljettamien virusten muokkauksen. Ecological Niche-preference Engineering on kolmas armeijan ohjelma, jolla manipuloidaan hyönteisten geenejä. Pentagon on sanonut, että sen tavoite on geenimuokata organismeja niin, että ne kestävät tiettyjä lämpötiloja, muuttavat elinolosuhteitaan ja ruoanlähteitään.

Lähde: fbo.gov

DARPAn genomiprojekti

Sen lisäksi että he muokkaavat hyönteisiä ja niiden kuljettamia viruksia, Pentagon tavoittelee myös ihmisiin käytettäviä geenimanipuloituja sovelluksia. DARPAn Advanced Tools for Mammalian Genome Engineering -projekti haluaa luoda biologisen alustan ihmiskehoon, käyttää sitä välittämään uudenlaista geneettistä informaatiota, ja näin muokata ihmisen DNA-pohjaa. DARPA haluaa syöttä ihmissoluihin 47:nnen keinotekoisen kromosomin. Tmä kromosomi välittää uusia geenejä, joita käytetään muokkaamaan ihmiskehoa.

SynPloid Biotek LLC on saanut kaksi sopimusta ohjelman alaisuudessa, yhteensä $1.1 miljoonan arvosta (2015-2016 – $ 100,600 ensivaiheen tutkimukseen; 2015-2017 – $ 999,300 työhön jota ei ole eritelty liittovaltion sopimusrekisterissä. Yhtiöllä on ainoastaan kaksi työntekijää eikä historiaa biotutkimuksessa.

Huippusalaista tutkimusta synteettisistä viruksista

Vuosina 2008-2014 Yhdysvallat on investoinut arviolta $820 miljoonaa synteettisen biologian tutkimukseen, josta aseteollisuus on suuri sijoittaja. Useimmat armeijan projektit synteettisestä biologiasta ovat salaisia, niihin kuuluu mm. salamyhkäisen JASON-ryhmittymän salaiset tutkimukset — Pentagonin tutkimukset tulevista viruksista ja geenimuokkauksesta sekä National Counterterrorism Centerin tutkimukset synteettisistä viruksista.

JASON on riippumaton tieteellinen neuvonantoryhmä, joka konsultoi Yhdysvaltain hallitusta maanpuolustustieteen ja -teknologian saralla. Se perustettiin vuonna 1960 ja useimmat JASONin raporteista ovat salaisia. JASONin projekteja pyörittää hallinnollisista syistä MITRE Corporation, jolla on sopimuksensa puolustusministeriön, CIA:n ja FBI:n kanssa. Vuodesta 2014 lähtien MITRE on saanut toimeksiantoja yhteensä $27.4 miljoonan arvosta DoD:lta.

Vaikka JASON-raportit ovat salaisia, toinen USA:n ilmavoimien tutkimus otsikolla Biotechnology: Genetically Engineered Pathogens valaisee hieman salamyhkäistä JASON-ryhmittymää ja sen tutkimuksia — 5 ryhmää geenimuokattuja patogeeneja joita voidaan käyttää bioaseina. Nämä ovat binäärisiä bioaseita (kahden viruksen tappavia kombinaatioita), isäntää vaihtavia viruksia (eläinviruksia, jotka “hyppäävät” ihmisiin kuten Ebola), näkymättömiä viruksia ja designer-viruksia. Designer-taudit voidaan suunnitella ottamaan kohteekseen tietty etninen ryhmä, eli niitä voidaan käyttää etnisinä bioaseina.

Etniset bioaseet

Etniset bioaseet (biogeneettiset aseet) on teoreettinen käsite, joka pyrkii pääosin vahingoittamaan tietyn etnisen taustan, tai genotyypin, omaavia ihmisiä.

Vaikka virallinen etnisten bioaseiden tutkimus ja kehitys ei koskaan ole julkisesti myönnetty, dokumentit näyttävät, että Yhdysvallat kerää biologista materiaalia tietyiltä etnisiltä ryhmiltä: venäläisiltä ja kiinalaisilta.

Ilmavoimat on erityisesti kerännyt venäläistä RNA:ta ja kudosnäytteitä, mikä herättää pelkoja Moskovassa amerikkalaisten etnisestä bioaseesta.Lähde: fbo.gov

Venäläisten lisäksi Yhdysvallat on kerännyt biologista materiaalia sekä terveiltä ihmisiltä että syöpää sairastavilta Kiinassa. National Cancer Institute on kerännyt biologisia näytteitä 300 henkilöltä paikoista kuten Linxian, Zhengzhou, ja Chengdu Kiinassa. Toinen liittovaltion projekti Serum Metabolic biomarkers tutki 349 seeruminäytettä kiinalaispotilaita etsien solukarsinoomaa Kiinassa.

Kiinalaista biologista materiaalia on kerätty useissa projekteissa, mm. sylki- ja syöpäsolunäytteitä. Niiden joukossa on DNA-genotyypitysnäytteitä lymfoomatapauksista ja kontrollihenkilöiltä (terveet), rintasyöpäkudospalasia rintasyöpäpotilailta, sylkinäytteitä 50 eri perheeltä joilla on kolmea tai useampaa UGI-syöpää, genotyypin 50 SNP:t DNA-näytteisiin Pekingin syöpäsairaalasta, vatsasyövän genotyyppejä 3000 tapauksesta sekä 3000 kontrollitapausta (terveitä ihmisiä) Pekingissä. Kuva: US National Cancer Institute on kerännyt biologista materiaalia kiinalaispotilailta Pekingissä.

Tupakkarokote: Kuinka Pentagon auttoi tupakkayhtiöitä hyötymään Ebolasta

Defense Advanced Research Projects Agency (DARPA) on investoinut $100 miljoonaa tupakkakasvista kehitettävien rokotteiden tuotantoon.

Projektissa mukanaolleet yritykset ovat suurimpien tupakkayhtiöiden omistuksessa — Mediacago Inc. on Philip Morrisin yhteisomistuksessa ja Kentucky BioProcessing Reynolds Americanin tytäryhtiö, jonka omistaa British American Tobacco. Tällä hetkellä he tuottavat influenssa- ja ebolarokotteita tupakkakasveista.

$100 miljoonan Blue Angel -ohjelma käynnistettiin vasteena H1N1-pandemiaan vuonna 2009. Medicago on saanut $21 miljoonaa 10, 000 miljoonan influenssarokotteen tuottamiseen yhdessä kuukaudessa.

Blue Angelin ohjelmajohtaja tri. John Julias selittää: “Vaikka useita eri kasvilajikkeita ja muita organismeja tutkitaan vaihtoehtona proteiinin kasvatusalustoille, Yhdysvaltain hallitus on jatkanut tupakkapohjaiseen tuotantoon investoimista.” (kuva: DARPA)

Kasvipohjainen rokotetuotantomenetelmä toimii eristämällä tietyn proteiini antigeenin, joka laukaisee immuunijärjestelmävasteen kohdevirusta vastaan. Proteiinista otettu geeni siirretään bakteereihin, mitä käytetään infektoimaan kasveja. Kasvit sitten alkavat tuottaa proteiinia, jota käytetään rokotteissa.

Ei ole selvää miksi Pentagon on valinnut investoida kaikista kasveista juuri tupakkakasvista tuotettuihin rokotteisiin. Medicago, jonka Philip Morris osaksi omistaa, maksoi $495,000 lobatakseen puolustusministeriötä, kongressia ja terveysviranomaisia “rahoittamaan kehittynyttä teknologiaa tukemaan julkisterveydenhuollon valmiussovelluksia”. Pentagon rahoitti tupakkayhtiöitä kehittääkseen uuden teknologian ja hyötyäkseen rokotteista.

Biologiset kokeet ovat sotarikoksia

Kansainvälisen rikostuomioistuimen Rooman asetuksen (ICC) kahdeksas artikla määrittelee biologiset kokeet sotarikoksiksi. Yhdysvallat ei kuitenkaan ole mukana kansainvälisessä sopimuksessa, eikä sitä voida vaatia tilille sotarikoksistaan.

***

Kirjoittaja Dilyana Gaytandzhieva on bulgarialainen tutkiva journalisti, joka on erikoistunut Lähi-iDän ja Aasian konflikteihin ja kansainvälisiin aseiden salakuljetusoperaatioihin.

Artikkelin julkaissut South Front.

UFO-ohjelma on kiinnostunut meediolapsista

Tom DeLonge kävi pyörähtämässä videohaastattelussa 91X:ssa, meksikolaisomisteisella englanninkielisellä radioasemalla joka lähettää lähetyksiä San Diegossa. Hänen bändinsä Angels and Airwaves julkaisi uuden kappaleen ja Tom oli sitä promoamassa. Haastattelun aikana DeLonge selitti sitä miten biisi oli tehty ja miksi se oli julkaistu. Hän sanoi näin:

Tom DeLonge: Minua tavallaan kosketti kansan tietoisuus, koska on tehty paljon tutkimuksia, paljon USA:n valtiolla myös joista tiedän, mutta että mieli… mieli materian yli… se sanonta on erittäin totta. Minulla on itse asiassa erittäin arkaluontoinen dokumentti koskien sitä mitä he löysivät. He löysivät arkaluontoisia dokumentteja, joissa se oli osa Pentagonin UFO-ohjelmaa. He seurasivat erästä kiinalaislasta joka kykeni liikuttelemaan kappaleita mielensä avulla ja hän oli 10-vuotias.

Danielle: Mitä?

Tom DeLonge: Joo, he toistivat tämän kokeen puolustusministeriössä. Ja he laittoivat paperinpalan lasipurkkiin ja ruuvasivat kannen kiinni päälle. Mielensä avulla he siirsivät paperin kannen läpi parin metrin päähän lattialle. Ja siinä dokumentissa sanotaan suoraan. He saivat selville…. että sata prosenttia ihmisistä voi oppia niin tekemään, mutta ainoastaan 10% ihmisistä oikeasti voi sen oppia. Ja pointtini on, että asenteesi vaikuttaa siihen, se vaikuttaa kaikkeen materiaan ympärilläsi. Ja voin kertoa parista muustakin laboratoriokokeesta, mutta ei mennä nyt syvälle kaninkoloon. Ne todistavat, että tietoisuus vaikuttaa ympärillä olevaan materiaan. Mitä parantamiseen tulee, he ovat parantaneet noin 30 hiirtä, joilla on ollut terminaalivaiheen syöpä. He ovat parantaneet kaikki hiiret pelkällä parantavalla energialla laboratoriossa. Se oli hieno luento mitä kuuntelin, mutta mietin että kun ihmiset pelkäävät virusta, on olemassa massatietoisuus mutta siihen vaikuttaa negatiivinen asia, pelko, ja se on nihkeä paikka koska se tulee pitkittämään asioita, negatiivisella tavalla. Joten mietin että ehkäpä osani on välittää ihmisille enemmän toivoa, jotain optimistisempaa…”

Mihin ohjelmaan DeLonge viittasi? AAWSAPiin, AATIPiin vai johonkin nimettömään ohjelmaan? Me tiedämme, että AAWSAP tutki laajemmalta spektriltä paranormaaleja aiheita. Väitetään, että AATIP ei niin tehnyt. Mikä tahansa UFO-ohjelma johon Tom viittaa joka on tutkinut psyykkisiä kykyjä on kiinnostava, mutta AATIP erityisesti olisi yllätys. Katso alla oleva haastattelu.

Kiitos Twitter-käyttäjä ja grafiikkaguru Markille vinkistä.

Päivitys:

Tutkija James Iandoli on viitannut samanlaisiin (väitettyihin) tapauksiin tässä kirjassa:

img_4739
img_4738

Artikkelin julkaissut silvarecord.com

John Lear: UAP-toimikunta on paskaa

Antakaa kun selitän mistä UAP-toimikunnassa on kyse.

Yli 70 vuotta sitten USA:n valtio käynnisti huippusalaiset tutkimukset UFOista, joihin kuului kaiken tyyppisten lentävien lautasten nouto ja joskus hautaaminen. Tutkimukset pidettiin salaisempina kuin ydinpommin kehittäminen. Yksikään vaaleilla valittu edustaja tai nimitetty virkamies ei saanut koskaan tietää ohjelmasta, ja se pidettiin haudattuna syvälle Pentagoniin. Presidentti Truman oli ensimmäinen ja viimeinen presidentti, joka on saanut täyden briiffauksen ohjelmasta. Jokainen jälkeentullut presidentti on saanut tietää vähemmän ja vähemmän.

Viimeisen yli 70 vuoden ajan tämä ohjelma on kerännyt yli 50 ET-alusta ja yli 100 eri avaruusolentojen ruumista ja satoja tuhansia metrejä hyvälaatuista filmimateriaalia on otettu noutopaikoilta, joihin on kuulunut kuvia alusten sisältä ja ulkopuolelta.

Noutotiimit alunperin lähtivät Ft. Collinsista. Niitä kutsuttiin Sinisiksi Bareteiksi ja ne olivat miehiä, joilla ei ollut perheitä, ei sukulaisia ja jotka yleensä olivat orpoja. Tämä siksi, että jos vähänkään rikkomuksia tapahtuisi, tämä tiimin jäsen eliminoitaisiin eikä kukaan saisi tietää mitään.

Tarinat noudoista olivat fantastisia pitäessään alukset poissa kansan silmistä, niitä kuljetettiin täydessä salaisuudessa, yleensä yöllä kehittyneiden tiimien valmistellessa ja johtaessa tietä noutopaikalle ja siivoustiimien jäädessä alueelle siivoamaan maaperää kuntoon, niinkuin kukaan ei koskaan olisi siellä ollutkaan.

Haltuun saatujen alusten sijainnit piilotettiin hyvin ja ne ovat edelleen siellä. Jotkut on viety Area 51:n mutta ei kovinkaan moni.

Area 51 (Groom Lake) alunperin rakennettiin vuosina 1948-1948 Seabee-ryhmissä, jotka kaivoivat useita kerroksia kuivan järven alle. Se salattiin tuolloin, ja ainoastaan täyden sattuman johdosta Lockheed valitsi juuri tuon alueen koealueeksi U2-koneelle. Tämä maanalainen alue pidettiin täysin salassa 1990-luvun alkuun asti, jolloin alkuperäinen kiitorata romahti maanalaisten hangaarien päälle. Toinen kiitorata satoja metrejä itään päin rakennettiin, ja alkuperäinen kiitorata ei ollut enää koskaan käytössä. Hangaarit korjattiin.

1970-luvun lopulla maanalaiset hangaarit rakennettiin Tonopah’n testialueelle (Antelope Dry Lake), joka kytkeytyi suurten tunnelien avulla Groom Laken ja Papoose Laken maanalaisiin hangaareihin.

1980-luvun alussa toinen jättiläismäinen, täysin maanalainen tila rakennettiin Paiute Mesaan kaksoiskiitoradan ja hangaarin kanssa 13 mailia pohjoiseen Gold Flatin alle.

2000-luvun alkuvaiheeseen mennessä TTR, Groom Lake, Papoose ja Paiute Mesa olivat kaikki kytkettyjä toisiinsa massiivisilla maanalaisilla tunneleilla ja hangaareilla.

Nämä tilat eivät olleet ainoita salaisia laitoksia Nevadassa. Piochesta oli yksi länteen, ja yksi lähellä Elya ja yksi lähellä Ferber Flatsia Pohjois-Nevadassa. Ja varmaan oli muitakin.

Näiden laitosten miehittäminen ja salaisena pitäminen oli suuri ongelma, joten maglev-huippunopea metro rakennettiin Luxorin alle ja lisäparkkitilaa ja terminaaleja Arian ja Bellagion alle, josta yli 5000 työntekijää päivittäin kiitää tukikohtaan ja takaisin alle 20 minuutissa.

Erittäin harva näistä työntekijöistä tietää salaisista avaruusolentojen aluksista maanalaisissa hangaareissa, ja suurin osa saa väärän tarinan avaruusolentojen alusten ja niiden kuskien olemassaolosta. Nykyään on alle 40 ihmistä, jotka tietävät todellisen tarinan noudoista, jotka alkoivat 1930-luvun alussa.

Pentagonille oli ilmiselvää, että he joutuisivat jossain vaiheessa julkistamaan jonkinlaisen tarinan UFOista, joten he keksivät nerokkaan idean luoda UAP-toimikunta, antaa sille muutama Tic Tac, tunnistamaton tutkaskannaus ja muu havainto, jotka sitten antaa kansalle.

He panivat Luis Elizondon, joka ei tiennyt yhtikäs mitään todellisesta nouto-ohjelmasta, kontaktiin Harry Reidin ja hänen kaverinsa Bob Bigelow’n kanssa, joka aina on ollut kiinnostunut UFOista.

Sitten Pentagon ilmoitti, että heillä oli muita asioita hoidettavanaan, joten he aikoisivat jättää Elizondon, Reidin ja Bigelow’n UFO-touhujen keskelle, antaa heille tictac-tutkakuvia, $22 miljoonaa rahaa ja leikkiä, että he pyörittäisivät UFO-paljastusshow’ta.

Sillä aikaa Pentagonilla on ollut yli 70 vuoden ajan avaruusolentojen artifakteja, 50 alusta, ruumiita ja filmiä huolellisesti piilossa kansalta ikuisesti.

UAP-toimikunta on vain välkky kusetus, jota Pentagon vedättää piilottaakseen heidän oikean mukanaolonsa UFO-hommissa.

John Lear heinäkuun 25. päivänä 2020

 

https://www.facebook.com/JohnOlsenLear/posts/1225016011224283

 

Pentagon edustajan lausunto: Uusi UAP-toimikunta analysoi UFOja

Popular Mechanics julkaisi lausunnon ensimmäisenä ja sen jälkeen Mystery Wire on erikseen tarkistuttanut lausunnon Pentagonilla.

Gough jatkaa toimikunnasta, että se “kerää tietoa ja ideoita UAP:den luonteesta ja alkuperästä, sekä niiden toiminnasta, kyvykkyyksistä, ja/tai tunnusmerkeistä. Toimikunnan tehtävä on havainnoida, analysoida, luetteloida, yhdistellä tietoa ja hyödyntää ei-perinteisiä ilmassa lentäviä aluksia / UAP:ta, jotka uhkaavat Yhdysvaltain kansallista turvallisuutta ja välttää strateginen yllätetyksi tuleminen.”

Gough’n lausunto kokonaisuudessaan on alla.

“Kuten olemme aiemmin sanoneet, puolustusministeriö ja kaikki asevoimien haarat ottavat kaikki luvattomien alusten tunkeutumiset harjoittelualueillemme tai määrättyyn ilmatilaamme erittäin vakavasti, ja tutkivat jokaisen raportin. Tähän kuuluu tunkeutumisten tarkastelu, jotka alunperin on raportoitu “tunnistamattomiksi ilmailmiöiksi” (UAP), kun havainnoija ei voi välittömästi identifioida sitä minkä tai kenet hän näkee. Kaikkien koulutusalueillemme tai määrättyyn ilmatilaan tunkeutumisten läpikotainen tutkinta usein pitää sisällään arviointeja eri asevoimien haarojen edustajilta, ja, silloin kun asianmukaista, konsultaatiota toisilta Yhdysvaltain  ministeriöiltä ja virastoilta. Henkilöstömme ja operaatioidemme turvallisuus on päällimmäinen huolemme. Suojellaksemme kansaamme ja ylläpitääksemme operaatioidemme turvallisuutta, mihin kuuluu informaation salassapito silloin kun se voisi olla käyttökelpoista vihollisillemme, puolustusministeriö ei puhu julkisesti yksityiskohdista koskien havaintoja tai raportoituja tunkeutumisia koulutusalueillemme tai määrättyyn ilmatilaan, mukaan lukien niistä jotka alunperin on nimitetty UAP:ksi. Mitä tulee toimikuntaan, joka mainittiin artikkelissa, voin sanoa että ministeriö on luomassa toimikuntaa, joka kerää tietoa ja ideoita UAP:den luonteesta ja alkuperästä, sekä niiden toiminnasta, kyvykkyyksistä, ja/tai tunnusmerkeistä. Toimikunnan tehtävä on havainnoida, analysoida, luetteloida, yhdistellä tietoa ja hyödyntää ei-perinteisiä ilmassa lentäviä aluksia / UAP:ta, jotka uhkaavat Yhdysvaltain kansallista turvallisuutta ja välttää strateginen yllätetyksi tuleminen.”

SUE GOUGH, PENTAGONIN EDUSTAJA

Heinäkuun puolessa välissä New York Times teki jutun valtion mukanaolosta UFO-tutkimuksissa. Timesin jutun jälkeisinä päivinä amerikkalaissenaattori Marco Rubio (R-FL), joka on myös senaatin tiedustelukomitean puheenjohtaja, sanoi haastattelussa, “asioita lentää tukikohtiemme yllä, ja me emme tiedä mitä ne ovat, koska ne eivät ole omiamme. Ja niillä on mahdollisesti teknologiaa, joita meillä ei ole käytettävissämme. Se on minulle turvallisuusuhka ja sellainen jota meidän tulisi tutkia.

Senaatin tiedustelukomitea on pyytänyt rahoitusta puolustusministeriölle pyörittämään UAP-toimikuntaa laivaston tiedustelupalvelulle. Tämä paljastui kesäkuun lopulla 2020, kun senaattori Rubio ujutti rahoituspyynnön vuoden 2021 Intelligence Authorization Act -lakiesitykseen.


Artikkelin julkaissut Mystery Wire