fbpx

Avainsana-arkisto: Project Aquarius

Kysymyksiä Aquarius-projektista

Tämän Aquarius-projektia käsittelevän tekstin on kirjoittanut Christian P. Lambright. Se havainnollistaa Richard Dotyn osuutta UFO-tutkijoiden harhaanjohtajana aikana, jolloin elektroniset kommunikaatiovälineet mahdollistivat keskustelufoorumien pitämisen ensi kertaa ja tiedon levittämisen tätä kautta 1980-luvulla, ja jolloin kertoman mukaan Richard Dotyn aktiivinen rooli väärän tiedon levittäjänä on ollut suurimmillaan.

On sanottu, että on kolmenlaisia ihmisiä, niitä jotka saavat asioita aikaan, niitä jotka katsovat kun ne tapahtuu ja niitä jotka miettivät mitä tapahtui. Suntuu siltä, niinkuin mikään ei kuvaisi paremmin UFO-aiheesta kiinnostuneita. Viimeaikainen haloo koskien väitettyä projektia nimeltä ”AQUARIUS” sekä kontrolliryhmää nimeltä ”MJ-12” tuntuvat loistavilta esimerkeiltä siitä hämmennyksestä, joka seuraa kommunikaation puutteesta osapuolten välillä. Onko UFOja käsittelevää projektia nimeltä AQUARIUS olemassa? Kuka ensinnä sai tietää, että sellainen on olemassa? Jos on olemassa dokumentaatiota, joka tukee ”MJ-12” ryhmän olemassaoloa, niinkuin jotkut esittävät, silloin miksi se tuntuu olevan täynnä ristiriitoja? Nämä ovat kysymyksiä joihin tulee vastata ennenkuin yritetään arvioida ongelmaa.

Kuten kuka tahansa salapoliisi voi kertoa, motivaatio on avuksi selvitettäessä mitä tahansa rikosta tai mysteeriä. Kuka saisi etua tilanteessa? Ehkäpä hieman tämänkaltainen ajattelu auttaisi ratkomaan nykyistä AQUARIUS/MJ-12:n mysteeriä. UFOihin liittyvän AQUARIUS-nimisen projektin paljastus ensi kerran ilmaantui niinkutsutussa ”NASA-telexissa” [AQUARIUS.DOC]. Tämän väitetään olevan aito dokumentti, joka kuvaa useita valokuvafilmejä, jotka liittyvät Kirtlandin ilmatukikohdassa tapahtuneisiin asioihin sekä Paul Bennewitzin tapaukseen. Kuten asioista eniten tietoiset ihmiset tietävät, tämä dokumentti kertoo varsin paljon mielenkiintoista tietoa liittyen viranomaisten UFO-kiinnostukseen, ja mainitsee projektin nimelt AQUARIUS sekä jotain nimeltä ”MJ-12”. Kuitenkin useita keskeisiä osia tästä dokumentista poistettiin joko alkuperäisen lähettäjän tai vastanottajan kädellä. On kiinnostavaa huomata, että dokumentista on olemassa uudelleenkirjoitettu versio, joka kiertää ympäriinsä ja jossa poistetut osat ovat tallella, mutta mitään selitystä ei anneta sille kuka kirjoitti dokumentin uudelleen tai miten aiemmin poistetut osat saatiin tietoon.

On raportoitu, että Peter Gersten on näyttänyt tämän dokumentin vuonna 1983 ja niin vaikuttaisi siltä, että se on ollut liikenteessä ainakin useita vuosia. Mutta jos Gersten oli alkuperäinen vastaanottaja, hän ei ole paljastanut sitä mistä hän on saanut sen tai keneltä. Tämä dokumentti näyttää olevan läheisessä yhteydessä Kirtlandin ilmatukikohdan tapahtumiin vuonna 1980 siten kuin Bennewitz ja ilmavoimien kiinnostus UFO-havaintoihin tukikohtien yllä siinä mainitaan. Voisiko tämän dokumentin julkaisiu liittyä Kirtlandin tapauksesta kertovien dokumenttien julkaisuun? [KIRTLND1.DOC, KIRTLND2.DOC] William Moore on sanonut, että hänelle annetoi nimetön lähde ensimmäiset Kirtland-dokumentit ensimmäisenä Washington DC:ssa alkuvuonna 1982. Ja että monia huhuja on liikkunut Mooren ja Gerstenin välisistä kiivaista kiistoista liittyen siihen miten Gersten sai nämä dokumentit haltuunsa. Huhut sikseen, jos Moore sai dokumentit vuosi sen jälkeen kun tapaukset sattuivat, silloin kenellä tahansa joka hänelle ne antoikin on pakostakin ollut pääsy joko AFOSIn tietoihin Washingtonissa tai alkuperäisen lähettäjän tietoihin Kirtlandissa. On viitteitä siitä, että William Moore sai kopionsa Richard Dotylta, AFOSIn erikoisagentilta Kirtlandissa. Toiset lähteet ovat myös raportoineet, että Doty oli mukana pyrkimyksissä saada tämänluonteista informaatiota ulos tietyille henkilöille tuntemattomista syistä. Ja niin vaikuttaa mahdolliselta, että Doty oli vastuussa Kirtlandin dokumenttien lähettämisestä ja mahdollisesti ”NASA-telexin” lähettämisestä, sillä hän olisi ollut asemassa saada käsiinsä sellaista informaatiota. Kaikesta huolimatta jäisi vakavien UFO-tutkijoiden käsiin pyrkiä varmentamaan josko dokumenteissa esitetty informaatio on validia, tai väärää.

Kiinnostuksen lisääntyessä AQUARIUSta ja MJ-12:ta kohtaan, useita tietopyyntöjä lähetettiin eri valtion virastoille joilla saada informaatiota näistä aiheista, mutta niinkin myöhään kuin 1986 johtavat ufologian alan henkilöt ovat olleet vakuuttuneita siitä, että dokumentti oli väärennös ja AQUARIUS-projektia ei ollut koskaan olemassa. Vuonna 1985 olin lähettänyt useita tietopyyntöjä valtion virastoille ja pyytänyt informaatiota kolmesta projektista: Sigma, Snowbird & Aquarius; sekä mitä tahansa informaatiota MJ-12:n tai Majestic-12:n sitten liittyikään. Erityisesti en maininnut mitään yhteyttä tai kiinnostusta UFOihin näissä pyynnöissä. Poislukien NSA, jokainen saamani vastaus kielsi minkäänlaisen informaation näistä aiheista. Vaikka niissä sanottiinkin, että Sigma ja Snowbird ”eivät olleet tämän viraston projekteja”, ja että heillä ei ollut tietoa MJ-12:sta, he arvioivat, että etsintäkulut kaikelle informaatiolle AQUARIUS-projektiin liittyen olisivat $15,000! Vaikuttaisi siltä, että kyseessä oli varsin suuri projekti. Useiden selventävien tietopyyntöjen, sekä pyynnön saada pelkästään ensimmäinen dokumentti jossa projekti laitettiin käyntiin, jälkeen NSA sanoi että projekti ei käsitellyt ”UFOja” ja että koska en maksaisi kuluja, he eivät tekisi pyynnölleni mitään. Tämän jälkeiset vetoomukset ainoastaan selvittivät sen, että AQUARIUS oli luokiteltu Huippusalaiseksi ja että minkään osan julkistaminen voisi olla ”suureksi vaaraksi kansalliselle turvallisuudelle”. [AQUANSA.DOC]

Useat henkilöt ovat pitäneet NSA:n lausuntoa siitä, että AQUARIUS ei käsittele UFOja pelkästään rehellisenä, ja mahdollisesti tämä onkin totuus. Kuitenkin uskon, että jos olisi odottanut NSA:n ”kääntävän kelkkansa” ja avoimesti paljastavan kaiken olisi vähintäänkin naiivia. Tuntuu paradoksaaliselta, että jotkut ”tutkijat” sekä odottavat näiden virastojen olevan petollisia että suoraan hyväksyvät niiden lausunnot täysin oikeellisina. Uskon, että on riittävät syyt olettaa, että NSA:n projekti voi itse asiassa olla se projekti, josta ”NASA-telexissä” puhutaan ja joka mainitsi myös MJ-12:n.

Ylläolevan dokumentin verifioimisen prosessissa olin jo kirjoittanut sarjan kirjeitä 7602 Air Intelligence Groupille (7602 AINTELG), joka on vuodesta 1983 tunnettu nimellä Air Force Special Activities Center. Osana ilmavoimien tiedustelupalvelua, 7602 AINTELG käsittelee HR-tiedustelua, paljon samaan tapaan kuin 4602 AINTELG, joka tunnetusti on auttanut Edward Ruppeltia hänen tutkimuksissaan useita vuosia sitten. Tämä voi olla sattumaa tai sitten ei ja se voisi olla mielenkiintoinen lisätutkimusten suunta. Yhtä kaikki, prosessissa yrittäessäni saada informaatiota tältä ryhmältä sain jonkin verran välttelevän vastauksen AFISilta. Keskusteluissa ilmavoimien lähteen kanssa, jossa mainitsin ongelmistani saada informaatiota tästä ryhmästä, minulle sanottiin että ehkäpä tämä johtuu siitä että ”he ovat NSA:n haara!” Tämä ensimmäistä kertaa oli viite siitä, että NSA saattaisi olla jollain tavalla mukana, ja oli jo ennen kirjeitäni NSA:lle itselleen. Muutamassa kuukaudessa sain tietää toisesta kiinnostavasta seikasta, joka osoitti NSA:n suuntaan.

Tunnetun tutkijan Thomas Adamsin avulla sain tietää henkilöstä, joka oli raportoinut kuulleensa kiinnostavan väitteen koskien ensimmäistä AQUARIUS/MJ-12 -dokumenttia. Puhuttuani tämän herrasmiehen kanssa henkilökohtaisesti, vakuutuin siitä että hänen kertomansa informaatio oli oikein ja että se oli kerrottu hänelle. Hän kertoi, että hänelle oltiin henkilökohtaisesti kerrottu, että tämä dokumentti oli peukaloitu kahdella tavalla, ja että hänelle tämän oli kertonut henkilö joka muutokset oli tehnyt. Vaikka kumpaakaan muutosta ei paljastettu, hänelle oltiin kerrottu, että viittaus dokumentissa ”NASAan” oli alunperin ollu ”NSA”! Ja se kuka tämän oli tehnyt, oli kukapa muukaan kuin William Moore. Lyhyessä keskustelussa Mooren kanssa tämän jälkeen kysyin häneltä oliko hänellä tietoa tästä, ja hän yksinkertaisesti sanoi ”En kommentoi.”

JUST CAUSEn tuoreessa numerossa oli myös lausunto Larry Fawcettilta ja Barry Greenwoodilta siitä, että heille oltiin kerrottu että tämä dokumentti on itse asiassa uudelleenkirjoitettu versio. Tämä seikka paljastettiin vuonna 1983 Peter Gerstenille ilmavoimien upseerin suulla ja se joko oli unohtunut tai jätetty sikseen aivan viime päiviin asti. Kuitenkin siteeratuksi ilmavoimien lähteksi on ilmoitettu kukapa muukaan kuin Richard Doty itse.

Tämän seikan valossa, että on hiljattain muuttunut yleiseksi tiedoksi että Moore (omista syistään) muokkaa saamiaan dokumentteja, ja että hän on varsin aggressiivinen tutkimuksissaan, uskon että Moore itse asiassa kirjoittikin uusiksi tämän dokumentin, tai on joskus tehnyt niin. Mutta vähentääkö tämä dokumentin arvoa, vai kertooko se siitä että se on väärennös? Ehkäpä tämä selittää sen miksi kukaan ei voi varmistaa dokumentin olevan aito, koska teknisesti se on väärennös. Vaikuttaa siltä, että Mooren tehtävänä on nyt paljastaa selvä, tarkka versio siitä ja lopultakin paljastaa faktat sen saamisesta.

Elokuvatuottaja Linda Moulton Howen mukaan hänellä on riippumaton varmistus MJ-12:sta ja hänelle on kertoman mukaan näytetty liuta dokumentteja, joissa on samanlainen, ellei identtinen, informaatio. Kuitenkin kyseessä olevan ryhmän oikea nimi ei ollut ”Majestic” vaan samanlaiselta kuulostava nimi, jossa oli kirjaimet M ja J. Voisiko olla, että termi ”Majestic” on substituutti, joka välkyllä tavalla yrittää siivota pois informaatiota, jonka joku ainoastaan sisäpiirin todellisella informaatiolla kykenisi identifioimaan?

Jos on syy kyseenalaistaa alkuperäisessä AQUARIUS/MJ-12 -dokumentissa sekä myöhemmissä sitä koskevissa papereissa esitetyn informaation tarkkuutta, tarkoittaako tämä loogisesti sitä, että vuoden 1980 Kirtland/Bennewitz-tapauksia tulisi aina pitää kyseenalaisina? Mikä tahansa yksittäisen silminnäkijän UFO-havainto on aina jonkinverran kyseenalainen, tämän takia me etsimme useita silminnäkijöitä ja muuta tukevaa todistusaineistoa. Jos Richard Doty, tai Paul Bennewitz olivat yksin raportoidessaan näitä tapauksia, silloin Kirtlandin tapaukset eivät koskaan olisi muuttuneet niin suuriksi kysymyksiksi kuin ne ovat. Silloin oli useita henkilöitä mukana sekä dokumenteissa kerrotuissa tapahtumissa että dokumenttien valmistelussa itsessään. Lyhyt tiivistelmä tapauksesta kuuluu seuraavasti:

Alkuvuonna 1980 Paul Bennewitz tarkkailee ja filmaa kappaletta, jonka hän on havainnut maassa ja ilmassa Kirtlandin ilmatukikohdassa sekä Manzanon koealueella. On raportoitu, että hänen vaimonsa oli myös mukana näkemässä omin silmin ensimmäiset laskeutumiset, jotka Paul näki ja kuvasi Coyote Canyonin alueella. Tämän jälkeen Paul otti yhteyttä Earnest Edwardsiin Kirtlandin turvallisuuspoliisissa, joka seuraavan muutaman kuukauden ajan huolestui ja pyysi Manzanon asevaraston alueen vartijoita raportoimaan hänelle kaikista ilmassa näkyvien valojen epätavallisista havainnoista. Elokuussa 1980 kolme vartijaa raportoivat havainneensa ilmavaloja, jotka laskeutuivat Sandian sotilasalueelle. Tämä on ensimmäinen havainto, joka on kuvailtu Richard Dotyn allekirjoittamassa valituslomakkeessa. Edwards raportoi havainnon Dotylle tietämättä siitä, että Doty oli jo kuullut siitä Russ Curtisilta (Sandian turvallisuuspäällikkö), että Sandian vartija havaitsi levynmuotoisen kappaleen erään rakennuksen lähellä minuutteja sen jälkeen kun kolme Manzanon vartijaa tekivät havainnon. Doty otti nämä raportit ja useita muita hänen valituslomakkeeseensa ja lähetti raportin AFOSIn päämajaan Washingtoniin.

Tästä eteenpäin monia muita henkilöitä tulee mukaan. Bennewitz kutsuttiin tapaamiseen Kirtlandin ilmatukikohtaan, jossa useat korkea-arvoiset ilmavoimien upseerit ja Sandian viranomaiset olivat paikalla. Heihin kuului mm. prikaatinkenraali. Earnest Edwards on varmentanut, että kolme vartijaa hänen komennossaan ovat raportoineet kuvatun tapauksen, ja että tapaaminen pidettiin. Bennewitz varmensi, että Doty ja Jerry Miller tulivat hänen kotiinsa katselemaan materiaaleja, ja että tämän saattoi varmentaa myös Thomas A. Csehin allekirjoittamalla dokumentilla, joka on tukikohdan tutkimusosaston johtaja. Lopuksi mainittakoon, että on olemassa kokonainen dokumenttipino, jonka AFOSIn päämaja on julkaissut ilmavoimien peiteidentiteetillä, joka kuvaa näitä tapahtumia.

Näyttää siltä, että on vain kaksi mahdollisuutta. Yksi: että tämä on yksi syvimmälle menevistä petoksista joita ilmavoimat ovat koskaan suorittaneet, jossa mukana on myös siviili, tarkoituksia varten joita voidaan vain arvailla. Toinen: että kuvatut tapahtumat ja välissä olevat vuodet, sen jälkeiset kehityskulut ja harhaanjohdetut tutkijat ovat vain sekoittaneet faktoja. Ehkäpä oli myös jonkin sortin yritys virallisella tasolla peitellä tapahtumien arkaluontoisuutta.

Olisiko Richard Doty ajanut tekaistua asiaa, ottanut mukaan viranomaisia häneen petkutukseensa, lähettänyt tekaisun AFOSIn päämajaan, ja sitten levittänyt tiettyä informaatiota siviili-UFOtutkijoille? Mitä tarkoitusta varten? Ja olisiko hän silti ilmavoimissa jos hänet paljastettaisiin, tietäen sen PR-katastrofin joka seuraisi AFOSIn julkistaessa Washingtonissa lisädokumentteja? Tuntuu käsittämättömältä, että tukikohdan tutkimusosasto ja ilmavoimien osasto eivät olisi nopeasti ja helposti saaneet selville petkutusta ja pian tämän jälkeen nimenneet koko asiaa sellaiseksi, tietäen heidän aiemmat edesottamuksensa tehdä juuri niin.

Muutama yksinkertainen puhelu on auttanut selventämään paljon totuutta alkuvaiheen tapahtumista. Meidän tulee välttää ajoittaista houkutusta ”ampua ensin ja kysyä kysymyksiä vasta sitten”, joka voi johtaa väärän informaation levittämiseen. On suotavaa pitää pää kylmänä lähestyessään silminnäkijöitä, sillä meillä ei ole Jumalan suomaa oikeutta soittaa tuntemattomille henkilöille ja vaatia heitä vastaamaan kysymyksiin, etenkään kun asiaan saattaa liittyä arkaluonteisia yksityiskohtia. Onko yllätys, että jotkut näistä ihmisistä eivät halua tulla jokaisen henkilön vaivaamaksi, jolla olisi tälle esittää kysymyksiä?

Erittäin omituinen mutta kiinnostava kirje lähetettiin APROlle joko vuoden 1980 lopulla tai 1981 alussa, ja siihen yleisesti viitataan lähettäjän nimellä, Craig Weitzel. Tämä kirje viittaa sarjaan tapahtumia, jotka sattuivat puolivälissä vuotta 1980 sekä Kirtlandissa että Pecosin lähellä olevalla alueella New Mexicossa, ja se esittää useita väitteitä että UFO-tutkimuksen sivuosasto on asettunut Kirtlandiin tai sen lähelle. Kirjoittaja mainitsee myös, muun muassa, että ainakin yksi ”esine” on tallessa Manzanon varastoalueella. Sen, että kirjeen on ainakin legitiimisti vastaanottanut APRO, voi varmentaa Jim Lorenzenin vimmatusta kirjeestä joka lähetettiin sättimään herrasmiestä, joka tämän kirjeen oli julkistanut ilman virallista lupaa APROlta. Voimmeko kuitenkaan määrittää onko tämä kirje täysin tekaistu vai onko siinä edes vähänkään totuuden siementä sen välittämässä informaatiossa? Käymässäni keskustelussa Craig Weitzelin kanssa hän väitti, että hän ei tiedä mitään kirjeeseen liittyvistä yksityiskohdista, ja hän kiisti ottaneensa yhtään valokuvaa. Omituista kyllä, kuitenkin hän kyllä esitti, että hän ja muut näkivät omituisen hopeisen kappaleen leijailevan korkealla taivaalla, joka sitten poistui alueelta, hänen sanojensa mukaan, ”eksponentiaalisesti”! Hän oli ollut koulutuksessa vuoripelastustoiminnasta ja hän sekä muut esittivät S-O-S merkin vuorenrinteessä käyttäen laskuvarjoja ja odottivat helikoptereiden löytävän heidät. Etsiessään näitä helikoptereita he havaitsivat hopeisen ”UFOn”. Jos tämä on kaikki mikä tapahtui, mikä olisi syy tuulesta temmata sellainen kirja ja kuitenkkin antaa silminnäkijän nimi ja osoite, joka varmasti tulisi tällaiset väitteet kiistämään? Oliko kyse hämärästä teekkarijäynästä? Anonyymin kirjeen kirjoittaja väittää, että sen jälkeen kun Weitzel oli puhunut AFOSIn agentille nimeltä Dody (sic), hän ei halunnut liittyä asiaan enää mitenkään ja siitä eteenpäin Dodyn hahmo kiisti, että mitään valokuvia oli koskaan ollutkaan. Oliko tämä olosuhde, jota oltaisiin voitu odottaa perustuen aiempaan kokemukseen ilmavoimien tällaisten asioiden hoitamisesta? Monet valtion ja armeijan silminnäkijät usein kieltäytyvät puhumasta heidän kokemuksistaan tuntemattomille joko johtuen virallisesta painostuksesta, tai yksinkertaisesti oman yksityisyytensä säilyttämiseksi. Motiovaatiota jälleen pitää tarkastella löytääksemme lopullinen totuus.

Lokakuun alussa 1987 minulla oli omituinen keskustelu henkilön kanssa, joka on minulle muuten tuntematon kuin etunimeltä ja joka aluksi ei tiennyt mitään UFO-kiinnostuksestani. Puhelinkeskustelussa, joka sattui aivan vahingossa, ydinaseiden aihe tuli esiin tämän henkilön antaessa ymmärtää tietävänsä siitä jotain, koska hän tuolloin oli ollut ilmavoimissa. Vitsaillen pyysin häneltä saada tietää kaiken mitä Kirtlandin ilmatukikohdassa tapahtui, ei siksi että olin kiinnostunut ydinaseista vaan jostain muusta jonka ajattelin olevan Manzanossa varastossa joka ”ei ole ydinase”. Hetken naureskeltuaan tämä henkilö sanoi, ”kyllä… UFOja!” Hämmästyneenä pyysin saada hieman lisäselvitystä, ja kerrottuani kiinnostuksestani minulle sanottin että kaksi ”esinettä” oli tallessa Manzanon alueella perustuen keskusteluun, jonka tämä henkilö oli kuullut ilmavoimien henkilöiden välillä Saksassa. Jotain keskustelua oli ollut UFO-tapaukseen liittyen, joka oltiin laajalti raportoitu sanomalehdissä Saksassa vuonna 1981, joka olisi samanlainen kuin jotain mikä ”heillä” oli ”siellä”. Johtuen olosuhteista joiden alaisuudessa tämä keskustelu käytiin sekä siitä seikasta etten ollut millään muotoa viitannut aiheeseen, uskon tämän olevan jonkinlaista tukea joillekin väitteille, joita on esitetty anonyymissä ”Weitzelin” kirjeessä.

Viimeinen kiinnostuksen kohde esiintyi juuri julkaistussa kirjassa, joka kertoo ”lentävistä bumerangeista” joita on raportoitu viime vuosina New Yorkin osavaltiossa [NIGHT SIEGE, Ballantine 1987]. Näiden ilmiöiden tutkimusprosessissa Hynekiin ja Imbrognoon otti yhteyden eräs henkilö, joka väittää työskennelleensä NSA:lle. He ilmeisesti varmensivat tämän itsensä takia, ja vaikka henkilö väitti että hänen kiinnostuksensa oli ainoastaan henkilökohtaista, he yllättyivät tämän henkilön siitä epätavallisen suuresta kiinnostuksen määrästä heidän tutkimuksiaan ja heidän löytämiään todisteita kohtaan. On jopa viitteitä siitä, että heidän puhelimiaan salakuunneltiin. Vaikka ei olekaan tiedossa oliko tämän henkilön kiinnostus laajempikin kuin pelkkä henkilökohtainen kuriositeetti, on selvää että tutkijat tunsivat siinä olevan jotain epätavallista. Yhtä kaikki, tässä on toinen tapaus jossa NSA tuntuu olevan hiipinyt mukaan kuvioihin.

Heittävätkö tässä esitetyt faktat epäilyksen varjon NSA:n ylle sen osuudesta virallisten etujen varjelussa koskien UFOja? Uskon, että ne niin tekevät ja että on oikeutetusti aihetta epäillä, että AQUARIUS-projekti, joka (ainakin jollain tavalla) liittyy UFOihin, on mahdollisesti NSA:n oma tai siihen liittyvä projekti. Silti tuntuu siltä huolimatta dokumentteja koskevasta hämmennyksestä ja argumenteista, että nimitystä ”MJ-12” tulee pitää, jos nyt ei varmuutena, niin ainakin potentiaalisesti kelpona. Ne jotka ovat käyttäneet aikaa saadakseen yhteyden silminnäköihin ja heiltä lausunnot ja apua, ovat parhaassa asemassa muodostaakseen mielipiteensä itse, huolimatta sekaannuksesta koskien dokumenttien muokkausta, joka tuntuu olevan vimmatusti käynnissä. Me emme halua heittää lasta pesuveden mukana yksinkertaisesti siksi, että faktat näyttävät hämmentäviltä. Ehkäpä hämmennystä joku jopa ohjailee jossain. Meidän tulisi pitää katseemme kiinnitettynä suuriin kysymyksiin ja faktoihin jotka me voimme osoittaa tosiksi pyrkiessämme saamaan selville totuuden.

LOPPU

Kiitos kaikille lähteille, sekä nimetyille että nimettömille, jotka ovat auttaneet tässä esitettyjen faktojen selvittämisessä.

Artikkelin julkaissut textfiles.com

Project Aquariuksen dokumentteja

Toukokuun 21. päivänä 2014 me vastaanotimme kasan huippusalaisia dokumentteja liittyen Projekti Aquariukseen, oletettuun Majestic 12:n (MJ-12) salaiseen UFO/ET-projektiin.

Aiemmin tiivistelmiä näistä dokumenteista on ilmaantunut internetiin. Kuitenkin me vastaanotimme nämä varsinaiset dokumentit. Meidän tietojemme mukaan tämä on ensimmäinen kerta kun VIRALLISET (ei vain tiivistelmät) dokumentit on julkaistu. Nämä dokumentit, sekä niiden tiivistelmät, on luettavissa alta.

Ei ole tiedossa ovatko nämä aitoja USA:n valtion dokumentteja. Me huomaamme useita kirjoitusvirheitä ja muita virheitä. Nämä virheet eivät, itsessään, laske dokumenttien arvoa, sillä kirjoitusvirheitä on aina, erityisesti valtion dokumenteissa.

Tulisi huomata, että näiden dokumenttien informaatio vahvistaa muut tunnetut tiedot ja tapahtumat ja näin nämä ovat tietosisällöltään oikeassa.

Me etsimme kaikkia joilla on ENSIKÄDEN TIETOA näiden dokumenttien tuotannosta, tai ketä tahansa ketä olisi henkilökohtaisesti yhteydessä Aquarius-projektiin sekä muihin koodinimiprojekteihin, joita näissä dokumenteissa mainitaan.

Toisen käden mielipiteet ovat vähemmän arvokkaita, vaikka kaikki ovat oikeutettuja mielipiteisiinsä. Se mikä olisi avuliainta olisi ensikäden lähteet.

Henkilö, joka lähetti dokumentit meille, on useissa virallisissa yhteyksissä salaisiin ilmailualan ja armeijan projekteihin liittyen UFOihin, ja hän on luotettava lähde.

Julkaisemme dokumentit nopeasti turvallisuussyistä, ja meidän mielestä ei ole viisasta antaa ajan kulua siitä kun olemme saaneet dokumentit käsiimme siihen kun ne julkaistaan. Jos ne ovat aitoja, ne ovat mahdollisesti historiallisia ja räjähdysherkkiä.

Kiitos avustasi auttaessasi paikallistamaan kaikki ensikäden lähteet näille dokumenteille sekä kaikelle vahvistukselle toisista koodinimiprojekteista, tapahtumista ja operaatioista, jotka dokumenteissa kuvataan.

-Tohtori Greer

LUE TÄMÄ PÄIVITYS koskien dokumenttien aitoutta

Klikkaa tästä jos haluat lukea dokumentit PDF-muodossa.

Klikkaa tästä jos haluat lukea dokumentit Word-muodssa .

HUIPPUSALAINEN
YLIMMÄN JOHDON KESKUSTELUA
JOHDON TIIVISTELMÄ
AIHE:
PROJECT AQUARIUS {TS}
HUOMIO
TÄMÄ DOKUMENTTI ON MJ-12:N VALMISTELEMA. MJ-12 ON YKSINÄÄN VASTUUSSA SISÄLLÖSTÄ
DOKUMENTIN HALLINTA: ECN 0001
LUOKITELLUT: MJ12-EO-34012
JULKAISTAAN: POIKKEUSTAPAUKSESSA
CAT 1 REC/770614
TOP SECRET

LUOKITUS HUIPPUSALAINEN JA JULKAISUOHJEET {TS/ORCON}

Tässä dokumentissa kuvattu informaatio on HUIPPUSALAISEKSI luokiteltu ORCONin avulla. {Ainoastaan alkuperäinen kirjoittaja voi julkaista informaation.} Ainoastaan MJ12:lla on pääsy Project Aquariukseen. Millään muulla valtion virastolla, mukaanlukien armeijalla, ei ole pääsyä informaatioon joka tässä muistiossa on esitetty. Project Aquariuksesta on vain kaksi kopiota ja sijainti on ainoastaan MJ12:n tiedossa. Tämä dokumentti tuhotaan selonteon jälkeen. Mitään muistiinpanoja, valokuvia tai ääninauhoitteita ei saa tehdä tästä selonteosta.

SIVU 0 / 0 TOP SECRET

PROJECT AQUARIUS {TS/ORCON} {SALASANA:DANCE} Sisältää 16 nidettä informaatiodokumentteja, jotka on kerätty USA:n UFO-tutkimuksen sekä tunnistettujen avaruusolentojen alusten (IAC)  alkuvaiheilta. Projekti oli alunperin aloitettu vuonna 1953 presidentti Eisenhowein käskystä, NSC:n ja MJ12:n alaisuudessa. Vuonna 1966 projektin nimi vaihdettiin Project Gleem:sta Project Aquariukseksi. CIA rahoitti salaisilla varoillaan projektia {ei-asianmukaista}. Projekti oli alunperin luokiteltu SALAISEKSI mutta se korotettiin nykyiseen salausluokitukseen joulukuussa 1969 Project Blue Bookin sulkemisen jälkeen. Project Aquariuksen tarkoitus oli kerätä kaikki tieteellinen, teknologinen, lääketieteellinen ja tiedustelutieto UFO/IAC-havainnoista ja Maan ulkopuolisista elämänmuodoista. Tämä järjestelmällisesti kerätty tieto on ollut USA:n avaruusohjelman käytössä. {TS/ORCON} Seuraava selonteko on historiallinen kuvaus USA:n valtion ilmailmiöistä, haltuun saaduista avaruusolentojen aluksista sekä kohtaamisista Maan ulkopuolisten elämänmuotojen kanssa.

SIVU 1 / 9 TOP SECRET

HUIPPUSALAINEN SELONTEKO {TS/ORCON} Heinäkuussa 1947 siviilipilotti Washingonin osavaltion Cascade-vuorten yli lentäessään havaitsi yhdeksän lentävää lautasta {joihin tämän jälkeen viitataan UFOina}. Komentokeskus, armeijan ilmavoimien ilmatekninen tiedustelukeskus, huolestui ja määräsi tutkimuksen. Tämä oli alkua USA:n mukanaololle UFO-tutkimuksissa. Vuonna 1947 Maan ulkopuolelta tullut ilma-alus törmäsi New Mexicon autiomaahan. Armeija haki tämän aluksen talteen. Neljä Maan ulkopuolista {ei homo sapiens} ruumista saatiin haltuun romusta. Avaruusolennot myöhemmin havaittiin olennoiksi, jotka eivät liity ihmisiin {Liite 1}. Vuoden 1949 lopulla toinen Maan ulkopuolinen alus törmäsi USA:n ja se saatiin osittain yhtenä palasena talteen armeijan voimin. Yksi avaruusolento selvisi törmäyksestä. Selvinnyt olento oli miespuolinen ja hän kutsui itseään termillä ”EBE”. Avaruusolentoa kuulusteltiin läpikotaisin armeijan tiedusteluhenkilöstön voimin New Mexicon tukikohdassa. Avaruusolennon kieli tulkattiin kuvien avulla. Saatiin tietää, että avaruusolento oli tullut Zeta Reticulin järjestelmästä, noin 40 valovuoden päästä Maasta. EBE eli heinäkuun 18. päivään 1952 asti, jolloin se kuoli selittämättömään sairauteen. Tuona aikana EBE oli elossa, ja tarjosi arvokasta tietoa avaruusteknologiasta, universumin alkuperästä ja eksobiologisista aiheista. Lisädataa on liitteessä 2.

SIVU 2 / 9 TOP SECRET

HUIPPUSALAINEN {TS/ORCON} Maan ulkopuolisten artefaktien haltuun saaminen johti USA:n laajaan tutkimusohjelmaan joilla määrittää olivatko avaruusolennot uhka kansalliselle turvallisuudelle. Vuonna 1947 juuri perustetut ilmavoimat aloittivat tutkimusohjelman jolla tutkia UFO-tapauksia. Ohjelma toimi kolmella koodinimellä: Grudge, Sign ja lopulta Blue Book. Alkuperäinen ilmavoimien ohjelman tehtävä oli kerätä ja analysoida raportoituja havaintoja tai tapauksia, jotka liittyivät UFOihin, ja määrittää oliko informaatio mitenkään kytköksissä USA:n turvallisuuteen. Osa informaatiosta arvioitiin käyttämällä saatua tietoa edistämään omaa avaruusohjelmaamme ja tulevia avaruusohjelmia. 90 prosenttia ilmavoimien arvioimasta 12 tuhannesta raportista tulkittiin huijauksiksi, mitkä selitettiin ilmailmiöinä tai luonnollisina astronomisina kappaleina. Loput 10 prosenttia tulkittiin aidoiksi havainnoiksi ja/tai kohtaamisiksi avaruusolennoista. Kuitenkaan kaikki UFO-havainnot tai kohtaamiset eivät tulleet raportoiduiksi ilmavoimien ohjelman aikana. Vuonna 1953 Project Gleem käynnistettiin presidentti Eisenhowerin käskystä, joka uskoi että UFOt olivat uhka USA:n kansalliselle turvallisuudelle. Project Gleem, josta tuli Project Aquarius vuonna 1966, oli rinnakkainen UFO-havaintojen ja kohtaamisten raportointiohjelma. Project Aquariuksen alaisuudessa kerätyt raportit tulkittiin aidoiksi Maan ulkopuolisten alusten ja elämänmuotojen kohtaamisiksi ja havainnoiksi. Suurin osa raporteista oli luotettavien armeijan ja puolustusvoimien siviilihenkilökunnan tekemiä havaintoja.

SIVU 3 / 9 TOP SECRET

HUIPPUSALAINEN {TS/ORCON} Vuonna 1958 USA sai haltuunsa kolmannen Maan ulkopuolisen avaruusaluksen Utahin aavikolta. Alus oli erinomaisessa lentokunnossa. Avaruusolennot olivat ilmeisesti hylänneet aluksen selittämättömästä syystä, sillä yhtään Maan ulkopuolista elämämnmuotoa ei löydetty aluksen ympäriltä. Alusta pidettiin teknologisena ihmeenä USA:n tiedemiesten keskuudessa. Kuitenkin aluksen toimiva laitteisto oli niin monimutkainen, että tiedemiehet eivät kyenneet käyttämään sitä. Alus vietiin säilöön huippusalaiselle alueelle ja sitä analysoivat vuosien aikana parhaat ilmailualan tiedemiehet. USA sai suuren määrän teknologista dataa talteen saadusta aluksesta. Yksityiskohtainen kuvaus ja lisätietoja aluksesta on liitteessä 3.

SIVU 4 / 9 TOP SECRET

HUIPPUSALAINEN {TS/ORCON} Useat riippumattomat tieteelliset tutkimukset ilmavoimien ja CIA:n pyynnöstä käynnistettiin Projetct Blue Bookin aikana. MJ12 päätti, että virallisesti ilmavoimien tulisi lopettaa UFO-tutkimuksensa. Tämä päätös syntyi  _ _ _ _ tapaamisen {liite 4} aikana vuonna 1966. Syy oli kahdenlainen. Ensinnäkin USA oli saanut aikaan keskusteluyhteyden avaruusolentoihin. USA:n mielestä oli suhteellisen varmaa, että avaruusolentojen tutkimus Maassa oli ei-aggressiivista eikä se ollut vihamielistä. Oltiin myös havaittu, että avaruusolentojen läsnäolo ei suoranaisesti uhannut USA:n kansallista turvallisuutta. Toiseksi, kansa alkoi uskoa, että UFOt olivat todellisia. NSC:n mielestä tämä kansan tuntemus johtaisi kansainväliseen paniikkiin. USA oli mukana useissa arkaluontoisissa projekteissa tänä aikana. Oli tunto siitä, että kansan tietoisuus näistä projekteista olisi voinut uhata USA:n tulevia avaruusohjelmia. Täten MJ12 päätti, että riippumattoman UFO-ilmiöiden tieteellisen tutkimuksen tulisi tyydyttää kansan tiedonjano. Lopullinen virallinen UFO-ilmiöiden tutkimus saatiin päätökseensä University of Coloradossa ilmavoimien sopimuksesta. Tutkimus tuli päätelmään, että ei ollut tarpeeksi dataa, joka osoittaisi UFOjen uhkaavan USA:n kansallista turvallisuutta. Lopullinen päätelmä tyydytti valtiota ja se mahdollisti ilmavoimien virallisesti lopettaa UFO-tutkimukset.

SIVU 5 / 9 TOP SECRET

HUIPPUSALAINEN {TS/ORCON} Kun ilmavoimat virallisesti lopettu Project Blue Bookin joulukuussa 1969, Project Aquarius jatkoi toimintaa NSC:n ja MJ12:n alaisuudessa. NSC:n mielestä tutkimukset UFO-havainnoista ja kohtaamisista tuli jatkua salassa ilman kansan tietoa tästä. Syy tälle päätökselle oli: jos ilmavoimat olisivat jatkaneet sen UFO-tutkimuksia, lopulta jotkut ilmavoimien tai puolustusministeriön henkilökunnan jäsenet, joilla ei olisi turvallisuusluokitusta, saisivat käsiinsä Project Aquariuksen tietoja. Selvästikään {turvallisuussyistä} tätä ei voitaisi sallia. Jotta UFO-tutkimuksia voitaisiin jatkaa salassa, tutkijat CIA:n ja DCD:n sekä MJ12:n riveistä komennettaisiin armeijan ja muiden valtion laitosten riveihin tutkimaan kaikkia aitoja UFO/IAC-havaintoja ja kohtaamisia. Nämä agentit tällä hetkellä toimivat eri paikoissa ympäri USA:ta ja Kanadaa. Kaikki raportit suodatetaan joko suoraan tai epäsuorasti MJ12:n läpi. Nämä agentit keräävät raportteja UFO/IAC-havainnoista ja kohtaamisista, jotka tapahtuvat joko paikalla tai lähellä arkaluontoisia valtion tiloja. {HUOM: Avaruusolennot ovat olleet äärimmäisen kiinnostuneita ydinaseistamme ja ydintutkimuksestamme. Monet raportoidut armeijan havainnot ja kohtaamiset ovat tapahtuneet ydinasetukikohdissa. Avaruusolentojen kiinnostus ydinaseisiimme voi olla vain tulevia ydinsodan uhkia kohtaan Maapallolla. Ilmavoimat ovat ryhtyneet toimenpiteisiin varmistaakseen ydinaseiden turvallisuuden avaruusolentojen varkauden tai tuhoamisen uhan varalta}. MJ12 on vakuuttunut, että avaruusolennot tutkivat aurinkokuntaamme rauhanomaisissa merkeissä. Kuitenkin, meidän tulee jatkaa avaruusolentojen liikkeiden tarkkailua ja seuraamista kunnes on määritetty, että avaruusolentojen tulevaisuudensuunnitelmat eivät sisällä uhkia kansalliselle turvallisuudellemme eikä Maapallon sivilisaatiolle.

SIVU 6 / 9 TOP SECRET

HUIPPUSALAINEN {TS/ORCON} Suurin osa valtion dokumenteista UFO-haviantoihin, kohtaamisiin ja valtion politiikkaan liittyen, mukaanlukien Project Blue Book, on tehty julkiseksi FOIA:n tietopyyntöjen tai vastaavien muiden julkistusohjelmien avulla. MJ12:n mielestä dokumentit ja informaatio koskien avaruusolentojen teknologiaa, lääketiedettä, sitä että avaruusolento on saatu haltuun elävänä ja se selvisi kolme vuotta salassa, ei pystytä tekemään julkiseksi siinä pelossa, että SHIS saisi tietää informaatiosta. EBEä koskien oli muuta informaatiota, joka oli arkaluonteista, eikä sitä julkistettu. Tunnetuimpana Project Aquariuksen yhdeksäs nide, joka liittyy avaruusolentojen ensimmäisen Maapallovierailun historiaan yli 5000 vuoden taakse. EBE raportoi, että 2000 vuotta sitten hänen esi-isänsä asettivat ihmisolennon Maapallolle avustamaan Maan asukkaita kehittämään sivilisaatiota. Tämä informaatio oli vain ympäripyöreätä ja tämän homo-sapiensin tarkka identiteetti tai tiedot taustoista jäivät saamatta. Epäilemättä, jos tämä informaatio julkaistaisiin kansalle, se saisi aikaan maailmanlaajuisen uskonnollisen paniikin. MJ3 on kehittänyt suunnitelman, joka sallii Project Aquariuksen julkaisun, niteet I-III. Tämä julkistusohjelma edellyttää informaation asteittaista julkistamista tietyn ajanjakson aikana, jotta ehdollistettaisiin kansaa tulevaisuuden paljastuksille. Liitteessä 5 on tiettyjä suuntaviivoja tulevaisuuden julkaisuille.
SIVU 7 / 9 TOP SECRET TOP SECRET

HUIPPUSALAINEN {TS/ORCON} Vuoden 1976 MJ3 raportissa {Liite 6} arvioitiin, että avaruusolentojen teknologia olisi monia tuhansia vuosia USA:n teknologiaa edellä. Tiedemiehemme spekuloivat, että ennen kuin teknologiamme kehittyy samalle tasolle avaruusolentojen kanssa, me emme voi ymmärtää sitä suurta määrää tieteellistä informaatiota, jota USA on jo saanut avaruusolennoilta. Tämä USA:n teknologian kehitys voi viedä monia satoja vuosia.

SIVU 8 / 9 TOP SECRET

HUIPPUSALAINEN PROJECT AQUARIUS 1:N ALAINEN ALIPROJEKTI. {TS/ORCON} PROJECT BANDO: {SALASANA: RISK} Alunperin perustettu vuonna 1949.  Tämän tehtävä oli kerätä ja arvioida lääketieteellistä informaatiota selvinneistä avaruusolennoista ja haltuun saaduista niiden ruumiista. Tämä projekti tutki lääketieteellisesti EBEä ja se tarjosi USA:n lääketieteen tutkijoille vastauksia evoluutioteoriaan. {Toteuttaja: CIA} {Lakkautettu vuonna 1974}.

2. {TS/ORCON} PROJECT SIGMA: {SALASANA: MIDNIGHT}. Alunperin perustettu osana Project Gleemia vuonna 1954. Muuttui erilliseksi projektiksi vuonna 1976. Sen tehtävä oli saada kommunikaatioyhteys avaruusolentoihin. Tämä projekti onnistui positiivisesti vuonna 1959, kun USA sai primitiivisen kommunikaatioyhteyden avaruusolentoihin. Huhtikuun 25. päivänä 1964 ilmavoimien tiedustelu-upseeri tapasi kaksi avaruusolentoa etukäteen järjestetyssä sijainnissa New Mexicon autiomaassa. Kontakti kesti arviolta kolme tuntia. Perustuen avaruusolentojen kieleen, jonka EBE meille antoi, ilmavoimien upseerin onnistui vaihtaa perustason tietoa kahden avaruusolennon kanssa {Liite 7}. Tämä projekti jatkuu ilmavoimien tukikohdassa New Mexicossa. {Toteuttaja: MJ12/NSA}.

3. {TS/ORCON} PROJECT SNOWBIRD; {SALASANA:CETUS} Alunperin perustettu vuonna 1972. Sen tehtävä oli testilentää avaruusolennoilta talteen saatuja aluksia. Tämä projekti jatkuu Nevadassa. {Toteuttaja: USAF/NASA/CIA/MJ12}

4. {TS/ORCON} PROJECT POUNCE: {SALASANA:DIXIE} Alunperin perustettu vuonna 1968. Sen tarkoitus oli arvioida kaikkea UFO/IAC -informaatiota, joka liittyy avaruusteknologiaan. PROJECT POUNCE jatkuu. {OPR: NASA/USAF}

SIVU 9 / 9 TOP SECRET

Artikkelin julkaissut Sirius Disclosure

Eksopolitiikka, UFOt, Paranormaalit ilmiöt, Tietoisuus

HTML Snippets Powered By : XYZScripts.com