Avainsana-arkisto: Robert Powell

Lisää kommentteja AARO-raportista

kirjoittanut Kevin Randle

Koko UFO-yhteisö ei ollut kovinkaan innostunut AARO:n viimeisimmästä raportista. Lähes yleisesti se tuomittiin riittämättömäksi, virheitä sisältäväksi ja UFO-ilmiöiden historian ymmärtämättömyydestä kertovaksi. Vaikka en odottanutkaan, että tämä väitetty hanke olisi konsultoinut ketään meistä, jotka olemme olleet mukana jo pitkään, se olisi säästänyt heidät nololta tilanteelta, koska me tiedämme, mihin ruumiit on haudattu… Tarkoitan sitä pikemminkin kuvaannollisesti kuin kirjaimellisesti.

Barry Greenwood, yksi parhaista UFO-ilmiötä alusta alkaen tutkineista historioitsijoista, havaitsi joitakin samoja ongelmia kuin minä. Hän julkaisi verkossa vastauksen, jossa sanottiin osittain seuraavaa:

[Sisällysluettelossa] on merkintä ”Project SAUCER (1946/1947 – tammikuu 1948)” ja heti sen alapuolella ”Project SIGN (tammikuu 1948 – helmikuu 1949)”. Project SIGN on aiemmin ymmärretty UFO-tutkimuksen alku, mutta se on nyt siirretty kolmannelle sijalle Project SAUCERin jälkeen, mitä sitten tapahtuikaan vuonna 1945. ”Mitä tapahtui vuonna 1945” ei saa edes nimeä, vaikka sitä kuvaillaan yhdeksi ”UAP-tutkintaohjelmista”. Varhaisin konkreettinen päivämäärä ohjelman alkamiselle on 1946, Blue Bookin johtaja, kapteeni Edward Ruppelt, selitti kirjassaan ”The Report on Unidentified Flying Objects” (1956), että eräs Project SIGNin jäsen kertoi hänelle Project SAUCERin olleen olemassa vuotta ennen SIGNiä tuolla epävirallisella nimityksellä. Pitkäaikaiset UFO-tutkijat saattavat huomata tässä yhteydessä poikkeavuuden siinä, että ilmiötä ei edes kutsuttu ”lentäviksi lautasiksi” ennen vuoden 1947 aaltoa. Miten sitä voitiin kutsua ”Project SAUCERiksi vuonna 1946, jopa sisäpiiriläisten toimesta? Ainoa laajalti tunnettu julkinen UFO-ilmiön ilmentymä vuonna 1946 oli niin sanottu ”aaveraketti”-aalto Skandinaviassa vuonna 1946, jota ei näkynyt Yhdysvalloissa Ruotsin lehdistökatsauksia lukuun ottamatta, eikä sitä kutsuttu millään tavalla ”lautasiksi”. On olemassa dokumentteja siitä, että Yhdysvallat sai tietoja Ruotsin kummitusraketeista, mutta mitään tutkintaohjelmaa ei käynnistetty eikä muihin toimenpiteisiin ryhdytty kuin että tiedotettiin asian kehityksestä.

Tämä on mielenkiintoinen kysymys, mutta se osoittaa, että UFO-ilmiötä ei ymmärretä historiallisesti. Mutta kuten mainitsin edellisessä kirjoituksessani, se vahvisti Wendy Connorsin ja Michael Hallin tutkimuksen, jonka mukaan eversti Howard McCoy oli saanut käskyn aloittaa tutkimukset joulukuussa 1946, ennen kuin Kenneth Arnoldin havainto käynnisti lehdistön ja yleisön kiinnostuksen sitä kohtaan, mitä maailmalla alettaisiin kutsua ”lentäviksi lautasiksi”, noin seitsemän kuukautta myöhemmin.

Greenwood huomautti myös toisesta virheestä, joka itse asiassa osoitti, että AARO:n raportin laatijat eivät olleet seuranneet alkuperäisen lähteen johtolankoja. He käyttivät Ruppeltin kirjaa yrittämättä tarkistaa kaikkia siinä olevia tietoja. Greenwood selitti:

Vielä muutama rivi alempana sisällysluettelossa on merkintä ”Project BEAR (loppuvuosi 1951 – loppuvuosi 1954). Virallista UFO-tutkimusta nimeltä ”Project BEAR” ei koskaan ollutkaan. Itse asiassa se oli lempinimi, jonka Ruppelt antoi Ohiossa sijaitsevan Battelle Memorial Instituten hankkeelle, josta hän ei voinut tuolloin puhua. Sitä kutsuttiin nimellä Project STORK/WHITE STORK, ja se johti osittain Project Blue Book Special Report 14:ään. Sen alkuperäisenä tarkoituksena oli arvioida Neuvostoliiton valmiuksia käydä teknistä sotaa, ja tämä työ hiipi UFO-ilmiöön. Project STORK/WHITE STORK ei ole ollut salassa pidettävissä vuosiin, ja AARO olisi voinut käyttää sitä epätarkan BEARin sijasta. Mutta se voi saada tutkijat tavoittelemaan väärää nimitystä FOIA-pyynnöillä eikä johda mihinkään.

Muut tutkijat ovat havainneet muita kohtia, joissa AARO:n raportti oli virheellinen. Robert Powell kirjoitti:

Aloitetaan raportissa olevista lukuisista puutteista ja virheistä. Jotkut niistä olivat vähäpätöisiä, mutta ne olivat virheitä, jotka olisi pitänyt havaita missä tahansa asiakirjan tarkastuksessa. Viitteissä on monia rikkinäisiä linkkejä…

Kenneth Arnoldin havainto on yksi historiallisimmista tapauksista ilmiön alkuaikoina. AARO-lehdessä havaintopäiväksi ilmoitettiin 23. kesäkuuta 1947. Oikea päivämäärä on 24. kesäkuuta. Tämä saattaa vaikuttaa vähäpätöiseltä, mutta sitä pidetään yhtenä tärkeimmistä päivämääristä UFO/UAP-historiassa. Lisäksi AARO:n asiakirjassa todettiin, että Arnold näki ”pyöreitä esineitä”. Tämä ei pidä paikkaansa. Arnold ei koskaan sanonut nähneensä pyöreitä esineitä, ja hän piirsi esineitä, joiden etupuoli oli kaareva ja jotka kapenivat takana kolmion muotoisiksi. Arnold kuvailee selvästi esineitä olemassa olevassa äänitallenteessa…

Alkuperäinen piirustus Arnoldin ”lentävästä lautasesta”, joka on saatavilla Project Blue Bookin tiedostoista.

 

Powell käsittelee joitakin Greenwoodin esittämiä seikkoja Stork-projektista ja sitä, miten AARO:n raportissa on paljon virheitä historiassa. Powell huomauttaa sitten, että yksi kongressin vaatimuksista oli, että AARO:n oli tutkittava UFO-ilmiön historiaa. Powell kirjoitti sitten:

AARO:n asiakirjassa jätettiin huomiotta UFO-historian keskeiset historialliset osat. AARO:n asiakirjassa ei käsitellä hallituksen osallisuutta yhdessäkään tärkeimmistä historiallisista UFO/UAP-tapauksista. Tämä on räikeä epäonnistuminen. Sen sijaan siinä käsitellään vain Roswellia, koska se sopii yhteen AARO:n typeryyden kanssa, jossa se väittää ettei avaruusaluksia ole saatu haltuun. Kaikki seuraavat tapaukset ovat mielenkiintoisimpia tutkittuja havaintoraportteja, ja niitä olisi pitänyt käsitellä missä tahansa historiallisessa raportissa: 11. toukokuuta 1950, McMinnville, Oregon, valokuvia; 2. heinäkuuta 1952, Tremonton, Utah, elokuva; kesän 1952 itärannikon tapahtumat ja sotilaskäskyt ampua UFO/UAP:t; 17. heinäkuuta 1957, USAF RB-47 AWAC-tyyppinen lentokone on UFO:n jäljessä kahden tunnin ajan; 2.-3. marraskuuta 1957, Levelland, Texas, 81 sivua Project Blue Bookissa; lokakuun 24. 1968, Minot AFB, ND, B52/ICBM/tutka… 18.10.1973, Mansfield, OH, Coyne-helikopteritapaus…

Lisään tähän, että olen tutkinut useita näistä tapauksista perusteellisesti. Teksasin Levellandin tapauksessa oli ollut kymmeniä todistajia, autojen moottorit olivat pysähtyneet ja muut sähkölaitteet olivat vaikutuksen alaisia, ja kaupungin ulkopuolella sijaitsevalla maatilalla oli raportoitu laskeutumisjäljistä. UFOa kuvailleiden siviilitodistajien lisäksi oli myös lainvalvontaviranomaisten ja jopa sotilasupseerien raportteja, he seurasivat paikallista sheriffiä ja lähtivät etsimään munanmuotoista esinettä. On hyviä todisteita siitä, että ilmavoimien upseereita kuljettanut auto pysähtyi UFOn lähestyessä läheltä. Kirjoitin tästä tapauksesta kirjan, jonka nokkela nimi on Levelland, ja siinä käsitellään yksityiskohtaisesti näitä seikkoja koskevia todisteita.

Tie Levellandiin, Teksasiin, tietenkin. Kuva: Kevin Randle

 

Lisään vielä, että saatan olla ainoa armeijan kouluttama helikopteripilotti, joka tutki Coynen helikopteritapausta. Ymmärsin enemmän siitä, mitä ohjaamossa tapahtui tuon koulutuksen ansiosta. Käsittelin tapausta pitkästi kirjassa 1973: A Time of UFO Sightings, Landings and Abductions. Tämä on kirja, joka käsitteli tuon vuoden havaintoja ja joka paljastaa valheen, jonka mukaan ilmavoimat lopetti UFOjen tutkimisen vuonna 1969. Kyllä, pari mainosta kirjoilleni, mutta myös maininta siitä, mistä löytyy paljon lisätietoa, mukaan lukien luettelot alkuperäisestä lähdemateriaalista ja henkilökohtaisista haastatteluista.

Myös muissa vastauksissa hyökättiin AARO:n raportin eri näkökohtia vastaan. Monet alaviitteistä johtavat AARO:n tapaustiedostoihin, mutta emme saa paljon tietoa näistä tapauksista. Nämä alaviitteet eivät tarjoa mitään sellaista, mitä voitaisiin pitää avoimuutena. Meillä ei ole pääsyä asiakirjoihin, jotta voisimme arvioida tietojen laatua. Jäämme toivomaan, että tiedot ovat tarkkoja ja oikeudenmukaisia, mutta toivo ei kuulu tieteelliseen menetelmään. Tarvitsemme tiedot, jotta tiedämme, onko olemassa vaihtoehtoisia selityksiä vai pitäisikö niitä pitää tunnistamattomina.

Jostain syystä ne, jotka ovat saaneet valtiolta tehtäväksi tutkia UFOja (ups, tarkoitan UAP:itä), eivät halua myöntää, että on olemassa tapauksia, jotka eivät anna selitystä. Se, ettei tosiasioihin sopivaa maanpäällistä selitystä löydy, ei tarkoita, että havainto olisi todiste avaruusolentojen vierailusta. Se tarkoittaa, että mitään uskottavaa ratkaisua ei ole tällä hetkellä saatavilla.

Mainitakseni vain yhden tapauksen, jossa havainto näyttää olevan selittämätön, mutta se tunnistettiin myöhemmin, ajattelen vuoden 1948 Chiles/Whitted-havaintoa, todistaa tämän seikan. Ilmavoimat piti sitä tunnistamattomana, kun siitä ilmoitettiin ensimmäisen kerran. Uskon, että nykymaailmassa on olemassa selitys. Kahden lentäjän, Chilesin ja Whittedin, kuvaukset UFOsta viittaavat siihen, että he näkivät bolidin, kun se alkoi hajota. Ne, jotka haluavat lisätietoa tästä, löytävät sen täältä:

http://kevinrandle.blogspot.com/2016/01/chiles-and-whitted-revisited.html

Tätä viimeisintä raporttia kommentoidaan tulevina viikkoina lisää. Tiedotusvälineet, jotka ovat jo kauan sitten hylänneet kaiken todellisen tutkimuksen, toistavat raportin johtopäätökset välittämättä sen paikkansapitävyydestä. Johtopäätöksessä sanottiin:

AARO ei löytänyt todisteita siitä, että mikään Yhdysvaltain hallituksen tutkimus, akateeminen tutkimus tai virallinen arviointilautakunta olisi vahvistanut, että jokin UAP-havainto edustaisi Maan ulkopuolista teknologiaa. Kaikissa tutkintatoimissa kaikilla turvaluokittelutasoilla päädyttiin siihen, että useimmat havainnot olivat tavanomaisia esineitä ja ilmiöitä ja että ne olivat seurausta virheellisestä tunnistamisesta. Vaikka monet UAP-raportit ovat edelleen selvittämättä tai tunnistamatta, AARO arvioi, että jos käytettävissä olisi enemmän ja laadukkaampia tietoja, useimmat näistä tapauksista voitaisiin tunnistaa ja ratkaista tavallisiksi esineiksi tai ilmiöiksi.

Se, mitä täällä sanotaan, on sama asia, jonka ne meistä, jotka ovat olleet mukana vuosikymmeniä, ovat sanoneet. Valtaosa UFO-havaintoraporteista on arkipäiväisiä ja maanpäällisiä esineitä. Poistamme monet niistä tutkimuksissamme. Tiedämme myös, että ”tunnistamattomien” kohteiden joukossa on monia sellaisia, jotka olisi ratkaistu, jos täydelliset tiedot olisi kerätty. Tiedämme kuitenkin myös, että on havaintoja, joista on olemassa täydelliset tiedot eikä niille ole tarjottu mitään uskottavaa selitystä.

Mutta, kuten sanotaan, ”tarvitaan vain yksi”. Ja se yksi voi olla Roswell tai Levelland tai Zamora-havainto vuonna 1964 tai Hicksonin ja Parkerien sieppaus vuonna 1973 tai Rendleshamin metsässä tapahtunut kohtaaminen vuonna 1980. Pointti on se, että on ollut joitakin hyvin kiehtovia todisteita, jotka AARO jätti huomiotta luultavasti tarkoituksella. Tämä ei ole keskustelun loppu.

 

Artikkelin julkaissut kevinrandle.blogspot.com