Avainsana-arkisto: SUPO

Totta se on: Suomeen perustetaan uusi Gestapo

Sellaisetkin uutiset, jotka vielä vuosi pari sitten olisivat näyttäneet täysin kummallisilta ja epäuskottavilta, eivät ole enää niin yllättäviä, kun mielessä on iso kuva, johon ne loksahtelevat paikoilleen. Eräs sellainen on Suomen hallinnon ilmoitus uuden salaisen valtionpoliisin perustamisesta.

Suomeen on perusteilla salainen valtionpoliisi (saksaksi Geheime Staatspolizei eli lyhyemmin Gestapo). Kuten kaikki kyseenalaiset hankkeet, tämäkin alkaa viattoman näköisesti enemmän tai vähemmän hyvin tekosyin ja rajoitetussa laajuudessa. Ja sitten kun on saatu jalka ovenrakoon, voidaankin pikkuhiljaa edetä.

Toistaiseksi ei esimerkiksi esitetä erillisen organisatoorisen yksikön perustamista, vaan pelkästään sitä, että jo olemassa oleviin yksiköihin voitaisiin rekrytoida henkilöitä julkisuudelta salassa. Mutta ei tarvitse olla katsonut kovin monta tuhatta elokuvaa ja tv-sarjaa ymmärtääkseen, miten juoni tulee jatkossa etenemään. Ja jos on vielä sattunut oppimaan historiasta jotain, niin aina parempi…

Valtamedioista ainakin Yle on uutisoinut asiasta. Hallituksen tänään antama esitys poliisihallintolain muuttamiseksi tulee olemaan luettavissa Finlexin sivulla hyvässä lykyssä jo huomenna. Tätä kirjoitettaessa sivustoa on viimeksi päivitetty eilen.

On varmastikin pelkkä sattuma, että tämä uutinen osuu samalle päivälle kuin valtion budjetin julkistaminen, jossa luvataan joulukuuksi ylimääräistä lapsilisää sekä sähkön arvonlisäveron alentamista.

Valtioneuvoston tiedote

Valtioneuvosto kertoo tänään 1.9. julkaistussa tiedotteessaan:

”Suojelupoliisin tietyt virat voitaisiin jatkossa täyttää ilman julkista rekrytointia, jos tehtävän luonne niin välttämättä edellyttää. Vastaavasti voitaisiin menetellä myös tiettyjen keskusrikospoliisin ja paikallispoliisin virkojen rekrytoinneissa. Valtioneuvosto antoi 1.9. hallituksen esityksen eduskunnalle laiksi poliisin hallinnosta annetun lain muuttamisesta.”

Edelleen tiedotteessa kerrotaan seuraavaa:

”Ei-julkinen menettely koskisi ainoastaan niitä suojelupoliisin virkoja, joissa olisi erityinen tarve suojata tehtävää ja sen hoitajan henkilöllisyyttä alusta lukien. Myös keskusrikospoliisin ja paikallispoliisin virka tai virkasuhde, jossa tehtäviin kuuluu tietolähdetoiminta-, valeosto-, peitetoiminta- tai todistajansuojelutehtäviä, voitaisiin täyttää ilman julkista hakuprosessia, jos tehtävän luonne sitä välttämättä edellyttää.

Suojelupoliisin tehtävien hoitamista voidaan turvata ei-julkisella rekrytoinnilla

Suojelupoliisi muuttui 1.6.2019 voimaan tulleen siviilitiedustelulainsäädännön myötä entistä selkeämmin tiedustelu- ja turvallisuuspalveluksi. Sen vuoksi kerrotaan olevan tarve tarkistaa suojelupoliisin henkilöstön rekrytointiin liittyviä säännöksiä.

”Tiettyjä tehtäviä suorittavien virkamiesten rekrytointi ja virkatehtävien suorittaminen vaikeutuvat merkittävästi tai estyvät kokonaan, mikäli henkilöä koskeva tieto on julkinen.”

Tehtävien ja toimintaympäristön muuttumisen takia suojelupoliisin henkilöstön toimintakykyä tehtäviensä hoitamiseksi tulee valtionhallinnon mukaan turvata nyt ”eri keinoin”, joista yksi on ei-julkisten rekrytointien mahdollistaminen. Muutoksilla varmistetaan hallituksen mukaan tiedustelulainsäädännön tehokas ja asianmukainen soveltaminen.

Poliisin ”muuttunut toimintaympäristö” aiheuttaa suojaustarpeen

Poliisi toimii turvallisuuden ylläpitämiseksi yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa. Muun muassa keskusrikospoliisin ja paikallispoliisin ”muuttunut toimintaympäristö”, rikollisuuden kansainvälistyminen ja ammattimaistuminen ovat aiheuttaneet valtionhallinnon mukaan välttämättömän tarpeen suojata määriteltyihin tehtäviin rekrytoitavaa henkilöstöä, menetelmiä ja tietoja.

Pääsääntö virkojen täyttämisessä on julkinen hakumenettely

Rekrytointi ilman julkista hakumenettelyä on jo nyt mahdollista eräissä valtionhallinnon tehtävissä. Pääsääntö virkojen täyttämisessä on kuitenkin julkinen hakumenettely, valtionhallinto kuitenkin lupailee. Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan alkuvuonna 2023.

Toimittaja: Janne Kejo
UMV/UVM, 1.9.2022
Lähteet: Valtioneuvosto, Yleisradio

 

Artikkelin julkaissut uvmedia.org