Avainsana-arkisto: syyskuu2014

Kaksi hehkuvaa UFOa Taiwanissa

Sunnuntaina 7.9.2014 tapahtui seuraavaa Taiwanin Kentingissä.

Haahuilin rannalla ympäriinsä katsellen pieniä taskurapuja jalkojeni juuressa kun katsoin ylös auringonlaskuun ja huomasin kaksi hehkuvaa palloa jotka olivat kirkkaampia kuin laskeva aurinko. Aurinko itsessään oli erittäin matalalla ja juuri painumassa horisonttiin. Otin puhelimella videota koska kamerani oli hotellihuoneessa 150 metrin päässä. Pallot liikkuivat alaspäin pilviin. Tänä aikana taskuravut hiekalla alkoivat kiivetä jalkaani pitkin. Tällöin kamera heiluu koska olin huitomassa rapuja pois jaloistani. UFOt näkyvät videolla noin 15 sekuntia ennenkuin ne katoavat pilviin.

 

 

(Lähde : ufosightingsdaily.com)

UFOja/orbeja myrskykuvassa

Olin Arizonan Surprisessa ottamassa myrskystä kuvia taloni edustalla, joka oli tulossa kohti elokuun 19. päivä 2014. Matalat pilvet olivat suurenmoisia salamoineen.

Minulla ei ollut aikaa hakea tripodiani, joten juoksin taloni edustalle kamerani kanssa ja aloin ottaa kuvia joka toinen sekunti saadakseni kuvan salamoinnista. Sain noin 12 kuvaa taloni edustalta. En huomannut kuvissa mitään erikoista niitä ottaessani. En edes katsonut siihen suuntaan, sillä salamat olivat vasemmalla ja lännessä objektista.

 

avaruusolio, avaruusolento, ufo, juhan af grann, eksopolitiikka, avaruus, fysiikka, ufohavainto, ufo havainto

 

Huomasin esineet kun olin ladannut kuvat kamerasta. Noin viisi minuuttia aiemmin kaksi ilmavoimien hävittäjää lensi ohitseni ja sain ne kameran fokukseen. Nämä esineet näyttävät sumuisilta.

Kamerani on aika hyvä ja siinä on hyvä linssi joka sallii minun ottaa kuvia ilman että ne muuttuvat epäselviksi. Käytin digitaalista zoomia tietokoneella zoomatakseni esineeseen ja ne näyttivät olevan alle mailin päässä, piilossa pilvien takana.

Ne näkyivät vain yhdessä ottamassani kuvassa. Se ei tarkentunut kunnolla. MUFONin tapaus 59702.

(Lähde : ufosightingshotspot.blogspot.de)

Hehkuva punainen valo Malesiassa

Syyskuun 3. päivä 2014 havaittiin punainen valo kirkkaalla taivaalla muutaman minuutin ajan, joka aiheutti paniikkia Penampangissa, Malesiassa. Ihmiset hyppäsivät pikaisesti johtopäätöksiin että kyseessä oli meteori tai komeetta.

Punainen valo näkyi selkeästi 19 aikaan illalla Penampangissa ja Putatanissa ennen kuin se alkoi sumentua, ja lopulta hävisi kymmenen aikaan illalla.

Alueen asukas, joka identifioi itsensä 22-vuotiaaksi Winnieksi, sanoi että havaitsi ilmiön ajaessaan kotiin autolla noin kello 21 aikaan.

 

avaruusolio, avaruusolento, ufo, juhan af grann, eksopolitiikka, avaruus, fysiikka, ufohavainto, ufo havainto

 

”Sitten ajoin Tanjung Aruun ja ihmiset tulivat taloistaan sitä katsomaan. Pysäytin auton ja näin punaisen valon taivaalla ja ajattelin sen olevan meteori”, hän sanoi.

Winnie sanoi että tilanne oli epätavallinen koska komeetan valo liikkuu, mutta tämä valo näytti pysyvän paikallaan.

(Lähde : ufosightingsdaily.com)

NASA pitää symposiumin ulkoavaruuden elämän yhteiskunnallisista merkityksistä

Viimeinkin USA:n hallituksen viranomaiset ovat vahvistaneet että NASA ja USA:n hallitus tulevat pitämään symposiumin Washington DC:ssä 18.9.-20.9.2014 jossa tullaan keskustelemaan ulkoavaruuden elämän löytymisen laajoista yhteiskunnallisista vaikutuksista. Jo viime viikkoina NASA on astunut parrasvaloihin, painottaen mediassa että seuraavan muutaman vuoden tavoitteena on tehdä juuri niin.

NASAn sisäpiirin lähteet kertovat että ”symposium on suunniteltu kysymään kuinka meitä vastassa oleva uusi tieto haastaa käsityksemme elämästä ja paikastamme universumissa.”

Tilaisuuteen osallistuu asiantuntijoita laajalti antropologeista astrofyysikoihin, Vatikaanista SETIn jäseniin.

Klikkaa tästä nähdäksesi osallistujalista

Tapahtumasivu: http://www.loc.gov/loc/kluge/news/nasa-program-2014.html

SUORA LIVELÄHETYS tapahtumasta osoitteessa: https://ac.arc.nasa.gov/loc

Twitterissä aiheesta puhutaan hashtagilla #PrepareToDiscover

Suriseva UFO tallentui kameralle Kalifornian Harbor Cityssä

Perjantaina 8.8.2014 taivastarkkailija Jim Velasco tallensi UFOn Kalifornian Harbor Cityssä.

Kuvamateriaali näyttää omituisen UFOn joka venyy kun se värähtelee taajuudella noin 300 sykliä sekunnissa.

Lisäksi se tuottaa matalataajuisen äänen. Muusikko joka analysoi äänen huomasi sen olevan noin 300 Hz alueella.

 

 

Ei ainoastaan Jim Velasco ole tallentanut äänekästä UFOa. Myös Billy Meier väittää tallentaneensa heinäkuussa 1980 avaruusoliokontaktinsa aluksen ääniä. Oheisessa videossa Billy Meierin äänianalyysi.

 

Artikkelin julkaissut Educating Humanity.

Kolmio-UFO havaittiin Pohjois-Karoliinassa yökameralla

Mufon kertoo:

Minulla oli pieni teleskooppi ja yritin saada hyviä kuvia kuusta. Minulla oli myös pimeänäkölinssi, PVS-14 3x zoomilla tripodin päässä ja siihen oli kiinnitetty videokamera. Kaulassani oli PVS-7D pimeänäkökiikarit. Minulla on yleensä kiikarit mukanani jos on kirkas ilta. Pilviä ei näkynyt sinä iltana. Katsoin kiikareilla ja huomasin ”lentokoneen” tulevan kohti pohjoisesta, liikkuen etelään. Se oli suhteellisen matalalla, noin 1,5 kilometrin korkeudella tai lähempänä. Olen varsin hyvä arvioimaan etäisyyksiä, olen kokenut laskuvarjohyppääjä ja pitkän matkan ampuja. Mielestäni oli hieman outoa etten kuullut sen tulevan minua kohti. Luulin että Doppler-efekti esti äänen, joten aloitin kuvaamaan PVS14:lla. Havaitsin että se oli ehkä noin 75°:n kulmassa.

Kun se lensi ylitseni, en kuullut edelleenkään MITÄÄN! Ei minkäänlaista ääntä. Katsoin ympärilleni kiikareilla ja nauhoitin linssillä samaan aikaan. Kun katsoin sitä, huomasin että sen ohittaessa tähdet, pystyin näkemään tähdet sen läpi! Näin tähdet aluksen ”rungon” läpi!

Myöhemmin varmistin tämän kun katsoin videota uudestaan. Alus oli kolmionmuotoinen. Kaksi valoa oli sen takana, pyöreitä, vilkkuvia valoja, ja alus niiden keskellä joka oli hieman takavaloja ylempänä. Etuvalo oli triangelin itsensä muotoinen, pieni pyöreä valo sen takana. Yhteensä viisi valoa. Minä olen tottakai nähnyt lentokoneita ja helikoptereita pimeänäkökameralla, niiden äänen kuulee 1,5 kilometrissä helposti. Ne kuulee myös 4,5 kilometrissä ja 6 kilometrissä. Tämä lensi matalalla ja hiljaa!

Kun se lensi ohitseni, jatkoin seuraamista. Seurasin sitä yhteensä noin 8 minuuttia ja 30 sekuntia. Viimeisin minkä havaitsin oli kun otin kiikarit alas hetkeksi saadakseni selvyyden missä alus oli taivaalla, en nähnyt yhtäkään valoista, en tasaisia valoja enkä vilkkuvaloja. Joko valot olivat erittäin himeät ja pimeäkuva vahvisti niiden näkymistä, tai valot olivat infrapunaa, periaatteessa näkymättömät paljaalle silmälle.

Kertauksena:

1: se oli hiljainen

2: se liikkui erittäin hitaasti

3: valot olivat joko himmeitä tai infrapunaa

4: näin sen läpi, oliko kyseessä adaptiivinen verhoutumisjärjestelmä?

5: en nähnyt mitään ilman pimeäkuvalinssejä. Ohessa on pysätytyskuva videolta.

(Lähde : ufosightingsdaily.com)

6 tietoisuuteemme vaikuttavaa muutosta tällä hetkellä

Koko todellisuus on energia-aaltoja ja maapallolle on saapumassa paljon uusia energioita tällä hetkellä. Tietoisuutemme on muuttunut, mutta käytämme silti vanhoja peilikuvia luomaan todellisuutemme. Yltäkylläisyys kaikilla elämän osa-alueilla on paljon helpompaa saavuttaa uudessa värähtelyssä ja itseluottamus omiin kykyihimme kasvaa paljon tulevina vuosina. Haasteita ja vastoinkäymisiä on tiedossa edessäpäin, mutta tiedä että nyt tapahtuvat muutokset olemuksessamme johtuvat ihmisten syntymisestä henkiseen vaurauteen.

Värähtelevät taajuudet rakentavat virtuaalisen rakenteen jotka saavat sinut ajattelemaan että olet fyysisessä maailmassa, mutta et ole. Elät holografisessa universumissa joka on illuusio – niin hyvin suunniteltu että vain korkeammat valo-olennot voivat nähdä sen mikä se todellisuudessa on. Tämä on kohtalosi, mutta nyt jatkat tätä maapallolla pelattavat peliä taolla jolla sitä ei ole ennen pelattu. Pelaat silti kolmiulotteisilla säännöillä viisiulotteisessa (aikaa monesti pidetään neljäntenä ulottuvuutena) maailmassa, mutta opit nopeasti kuinka tehdä siirtymän muuttamalla energiaa.

Ajattele kaikkea hyvinvointia, olipas se fyysistä, henkistä, sosiaalista, elämäntyylillistä, moraalista (esim. uskonnot, new age, itämaiden henkisyys)… ne ovat kaikki energian koskettamia. Miten tahansa niitä tarkasteleekin, ne ovat kaikki energeettisiä. Oikeaa tai väärää, mustaa tai valkoista, hyvää tai pahaa ei oikeasti ole olemassa, mutta meidän täytyy silti jatkaa tätä energiapeliä dualismin lähtökohdista sen nykymuodossa. Me olemme löytämässä sen totuuden, että kaikki onkin oikeasti vain harmaasävyjä.

Tämän hetken tärkein asia minkä voit tehdä on kuunnella oman sydämesi kuiskausta. Se ei huuda saadaksesi huomiosi, joten sinun täytyy kuunnella hyvin tarkkaan niitä viestejä joita sinulle lähetetään

Muutokset tietoisuudessa tällä hetkellä

1. Olemuksesi Ikuisen Luonteen Tajuaminen

Sinä olet kuolematon olento puettuna kuolevaan fyysiseen asuun. Sinun fyysisen olomuodon ei tarvitse kuolla, mutta me olemme hyväksyneet sen että se kuolee. Hyvinvointi vaatii tietynlaista tasapainoa, joka on tarjolla kaikille meille. Kaikilla meillä on yhteinen tuska ja osa tämän tuskan integraatioprosessia on ymmärtää miksi se on olemassa. Sairaus ei aina ole merkki siitä että meissä on jotain vikaa. Uusien energioiden ankkuroimiseksi monet meistä ovat valinneet puskea ensin näiden fyysisten rajoitteiden läpi. Sinut on ehdollistettu uskomaan että sinun täytyy luonnollisesti saada tauteja ja syödä lääkkeitä niiden parantamiseksi. Näin asia ei kuitenkaan ole.

Sinä TIEDÄT että olemuksesi on ikuinen ja nautit taakkojen tiputtamisesta harteilta ja lopetat taistelun niiden asioiden puolesta jotka mielestäsi ovat menneet väärin ja on korjattava. Näissä aiheissa suurin osa tuskastasi sijaitsee. Opit rakastamaan tiedostaen, että sinun ei tarvitse korjata planeettaa tai ketään muutakaan ja että kaikki on juuri niinkuin niiden pitää olla. Tulet tietämään että hallitukset ovat juuri sellaisia niinkuin niiden tuleekin olla. Samoin myös sinun uskomuksesi ja toiveesi.

Asioiden ei tarvitse muuttua sinulle jotta voisit olla se joka tulit tänne olemaan, ja joka todellisuudessa olet. Vain silloin kaikki egon vaatima ”korjaaminen” voi aidosti tapahtua. Tiedät myös, että siinä todellisuudessa mikään asia ei oikeasti vaadi korjausta. Päästät irti kaikesta vastustuksesta ja pidät itsesi tasapainossa ja kohdistettuna oikeaan suuntaan. Eikö se olekin mahtava hetki kun ihmiskunta voi vain olla ilman että tarvitsee olla jotain muuta? Tämä on se minne olemme menossa koska olemme jumalallisia valo-olentoja ja olemme mestareita tässä maapallopelissä. Sinun ei enää tarvitse alistaa elämääsi pelon tai vastustuksen avulla tuskan valtaan. Olet liikkumassa poispäin siitä ja siirtymässä kohti rakkautta.

2. Muutos henkisessä ja elinvoimassa

Elinvoima on noin 70% koko energiastamme ja se ylläpitää fyysistä kehoa, mieltä, älyä ja egoa. Se kanavoituu kehon energiapisteiden läpi, jotka tunnetaan myös chakroina. Se on vallalla ympäri kehoa ja tarjoaa soluille, hermoille, verisuonille, imusolmukkeille ja muille elimille energiaa. Energiakehomme jotkin konseptit ovat tiedemiesten osittain ymmärtämiä, mutta ymmärryksen taso on aina ollut alkeellinen. Tämä on nyt muuttumassa.

Henkinen (Kundalini-) energia odottaa nukkuvana ihmisessä kunnes se aktivoidaan. Näitä konsepteja ei voi mitata nykyteknologialla. Ne jotka ovat harjoittaneet meditaatiota ja henkisiä periaatteita kvalitatiivisella ja kvantitatiivisella tasolla ovat auttaneet näiden Kundalini-voimien kanavoinnissa oikeaan suuntaan. Kuitenkin globaali muutos taajuuksissa ja korkeampien ulottuuvuuksien käsitteet sallivat koko ihmiskunnan kartuttaa henkistä vaurautta yhtäaikaa ja ilman suurta vaivannäköä, joka joskus on ollut tarpeen. Nyt on kuin kaikki ihmiset syntyisivät henkiseen vaurauteen ilman sen kummempaa harjoitusta. Olet saanut mahtavan päivityksen joka sallii tämän energian aktivoitua yksinkertaisesti olemalla se mikä olet. Se johtaa henkiseen kasvuun kiihtyvällä vauhdilla.

3. Energiaharmonia

Kuvittele luovasi yhtenäinen harmonia 800 triljoonan solusi kesken ja värähteleväsi terveyteen ja hyvinvointiin. Hyminä itsessään tuottaa yliääniä jotka voivat parantaa mielesi, kehosi ja henkesi. Alat rakastaa ääntäsi ja hymistä tai laulaa päivittäin näin auttaen henkistä kasvuasi. Se tulee sinulle luonnostaan. Alat kuulla mystisiä hiljaisia yliääniä värähtelevän soluissasi ja kehossasi. Tämä herättää syvimmän halun yhdistyä rakkauden yliääniin ja auttaa kehoasi rentoutumaan, poistaa kiputiloja ja jäykkyyttä ja antaa henkikehosi päästä flow’n.

Kun alat päästä hunnun läpi, tajuat että sinulla on yhteinen kipu planeetan kanssa ja se ei ole omasi. Se on kytkeytynyt kaikkeen ja kaikkiin. Jaetussa kivussa on kauneutensa ja opit näkemään mitä se todella on energeettisen harmonian avulla. Pääset yli ruumiillisista kivuista joita luulit omiksesi vaikka oikeasti ne olivat kollektiivisia. Kun tämä kipu on havaittu ja hyväksytty, se lakkaa olemasta. Päästät irti kivusta koska ymmärrät mistä se on peräisin. Monet teistä parantavat kivut ja sairaudet tavoilla joita luullaan ihmeiksi, vaikka ne ovat vain oman todellisen itsesi ihme eikä mitään muuta.

4. Energeettinen syy-seuraus-suhde

Se mitä tieteelliset tutkimukset eivät ole kyenneet käsittelemään planeetallamme on kausaalisuus, syy-seuraus-suhde. Tutkimukset ovat yrittäneet saada selkeitä tuloksia kaksoissokkokokeiden, placebo-kontrolloitujen ja satunnaisotantatutkimusten avulla, joita pidetään korkeatasoisina tieteellisten kokeiden järjestelyinä. Voimme sanoa että yhtäkään tieteellistä tutkimusta kausaalisuudesta atomitasolla ei ole julkaistu, joka perustuisi näihin standardeihin. Kuitenkin juurikin noilla tasoilla fyysisessä kehossa manifestoituu kaikki se mitä havaitaan.

”Päinvastoin mitä ne sanovat… sinä et ole rajoittunut materiaalinen olento” ~ Amit Goswami PhD, teoreettinen kvanttifyysikko

Tieteelliset titkimukset voivat vain johtaa korrelaatioita koska ne eivät puutu energeettiseen syy-seuraus-suhteeseen joka on jokaisen kokemuksen ja tapahtuman, fyysisen tai ei-fyysisen, allaoleva mekanismi. 100% taudeista perustuu energeettiseen komponenttiin energiakentässäsi. Taudeille EI OLE muita syitä. Taudit ovat pääosin kolmannen ulottuvuuden ilmiö ja lakkaavat kun opit pysymään korkeammalla värähtelytaajuudella — ja sen sinä opit.

Tämä on iso kysymys tiedemiehille kun monet oppivat tulevana vuosikymmenenä osittamaan energeettiset periaatteet syy-seuraus-suhteeksi ennen minkään tutkimuksen alkua. Te kaikki alatte paremmin ymmärtää energeettisen resonanssin vaikutuksia kaikkiin fyysisiin asioihin. Tämä tulee mullistamaan tieteen ja poistamaan monia esteitä jotka ovat pidätelleet tieteellistä kehitystä edistymästä planeetalla. Fysiikka ja metafysiikka tulevat pian yhdistymään.

5. Energianvaihto ja heijastus

Vedät puoleesi vain sellaista joka on värähtelykentässäsi. Et voi saada fyysistä kokemusta mistään ilman että olet sen vetänyt energeettisesti puoleesi. Tähän kuuluu niin kauheat kokemukset kuin kaikkein kauneimmatkin.

Opit hyväksymään suhteet ja kokemukset sellaisina kuin ne ovat. Ihmiset ja kokemukset palvelevat heijastuksina opettaakseen sinulle jotain sinusta itsestäsi. Jos joku sanoo jotain loukkaavaa sinulle, se on koska värähtelykenttäsi sisälsi elementin joka täytyi käsitellä. Tulet näkemään nämä ihmiset eri tavalla. Tulet ajattelemaan heitä heijastuksina ja energiasiirtona joka oli tarpeellista kokea jotta olisit tunnistanut oman värähtelysi. Tulet kunnioittamaan näitä ihmisiä jotka astuvat elämääsi ja opettavat sinulle jotain joka muuten olisi vaikeaa oppia ilman heidän apuaan.

Tulet nauttimaan vaikutuksesta joka muilla ihmisillä on sinuun, jopa niillä joita pidät vastenmielisinä, törkeinä, tunteettomina, huolimattomina, tietämättöminä jne. Nämä ominaisuudet olet aina tuominnut itsessäsi, ja koet heijastuksen koska vedät sitä puoleesi. Joten ajattele ylimielistä pomoa, äänekästä naapuria tai tylyä työkaveria sen perusteella mitä he tuovat energiakenttääsi, sillä sinä olet kutsunut heidät elämääsi syystä ja he tekevät ainoastaan heidän työtään… jotta he voisivat olla se valo jonka sinä haluat heidän olevan, ja useimpina kertoina se oli yhteinen pyyntö.

6. Neutraalisuus ja polariteetti

Ehkä yksi suurimmista ihmiskuntaa odottavista voitoista on siirtyminen pois kaksinaisuuden tietoisuudesta, mustavalkoisesta oikeasta ja väärästä joka on johtanut konflikteihin ja kärsimyksiin miesten ja naisten, eri rotujen, rikkaiden ja köyhien, heikkojen ja vahvojen välillä. On muodostettu hierarkioita jotka ovat jatkaneet erottelua yhä pidemmälle joissa tiettyjä henkilöitä ja tapahtumia on tiukkapipoisesti tuomittu näiden pohjalta. Tämä kaikki tulee loppumaan.

Koko ihmiskunta tulee ymmärtämään että kaikki kokemukset ja havainnot ovat neutraaleja luonteeltaan ja ainoastaan ego luokittelee asiat oikeaksi tai vääräksi, hyväksi tai huonoksi. Tämä muutos tulee olemaan osa suurta havahtumista joka on tällä hetkellä käynnissä. Alamme yhdentyä ja hyväksyä toinen toisemme samanarvoisina, ja tämä tullaan kertomaan lapsille joka sitten vapauttaa tulevat sukupolvet kaksinaisuuden kahleista. Ihmiskunta on jo alkanut päästä yli tästä mallista.

Elämänkokemukset jotka nyt käsitellään äärimmäisen polarisoituneesti ja ennakkoluuloisesti tullaan näkemään luonnollisena osana elämää. Rakastava, salliva ja hyväksyva läsnäolo maailmassa johtaa iloon, onneen ja valaistumiseen.

Mitä seuraavaksi?

Vaikein on jo ohi. Ainoa mitä tarvitsee tehdä on muuttaa odotuksia ja nauttia kyydistä. Olet jumalallinen valo-olento ja todellinen luonteesi tulee pian tunnetuksi kaikille. Tahti kiihtyy ja tulevat muutokset näkyvät rahajärjestelmässä, poliittisella kartalla ja sosiaalisten ja taloudellisten infrastruktuurien muutoksina. Tämä tapahtuu ennemmin kuin myöhemmin. Monet näistä tapahtumista tulevat tapahtumaan yhtä aikaa, ja kun suuret syklit alkavat, sinä tulet sen tietämään. Se tulee olemaan vaikeaa, mutta tämä on aika jolloin tulee olla keskittyneenä näkemään kaikki se hyvä tulevassa voimaantumisen aikakaudessa jonka se tuo mukanaan. Olet todellakin voimaantunut ihmisnen… näytä mestaruutesi.

 

Artikkelin julkaissut WakeUp World.

 

SEULASTEN PROFETIA: Suuri Muutos 2013-2027

Barbara Marciniakin kanavointi Arizonan Sedonassa, USA:ssa 17. maaliskuuta 2013 kattaa monia asioita ”Nano”-periodilta (Harmonisesta Konvergenssista 1987 vuoteen 2012) jotka edustavat tietoisuuden kiihtymistä. Aiheina mm. Anunnaki, komeetat/asteroidit, energiakentät (Lähde), herääminen, äärettömät aikalinjat, avaruussodat, Lähi-Idän portaali, pimeyden voimien loppu, Uusi Maa, reinkarnaatio, ihmislajin kehitys, geenimanipulaatio, multiversumi, Korkein Itse, sähkömagneettinen säteily, kemikaalivanat, planeetan myrkyllisyys, hedelmättömyys, Alzheimerin tauti ja paljon muuta!

Osallistuthan mukaan lopusta löytyviin ohjattuihin meditaatioihin!

Osa 1 [2:36:01]

 

Osa 2 [2:34:21]

 

Artikkelin julkaissut Church of the Cosmos.

Tutoriaali: Kuinka saada yhteys avaruusolentoihin

Tohtori Steven Greer puhuu CTS:stä (continuous thought sequencing) joka on yksi kontaktin perustekniikoista. CTS:ää käyttävät CE5-tiimit ympäri maailmaa yhdessä muiden tekniikoiden kuten meditaation, laasereiden ja viljakuvioäänten kanssa saadakseen yhteyden avaruusolentoihin. Vuosien aikana nämä ryhmät ovat erittäin onnistuneesti saaneet yhteyden erittäin kehittyneisiin sivilisaatioihin. CTS ei ole meditaatiota, kuitenkin sitä käytetään meditatiivisessa tilassa. Joten oman mielen tutkiminen ja sen kykyjen ymmärtäminen on tärkeää näiden konseptien ymmärtämiseksi.