Avainsana-arkisto: Teksas

Hehkuva kohde Teksasissa

Havaintopäivämäärä: 26.8.2023
Havaintopaikka: Marion, Teksas, USA
Lähde: MUFON

Silminnäkijä kuvasi hehkuvan kohteen Teksasissa. Sitten kohde katosi kameran kuvasta. Katoaminen viittaa siihen, että se lähti pois, kohteen ympärillä näkyvä utu on energiaa, joka kertyy sen ympärille ennen lähtöä. Teksas tunnetaan UFOistaan, eikä se tule menettämään mainettaan piakkoin.

Scott C. Waring

Silminnäkijä kertoo:

Kello 21:39 olin talollani ja katselin kohti San Antonion aluetta (länteen), kun kirkas valo tuli näkyviin nopeasti minua kohti. Se tiputti korkeuttaan ja kääntyi sitten lounaaseen ja näytti siltä, kuin se olisi alkanut laajentua. Hehkuvan pilven keskellä oli ympyrä. Se oli puunlatvojen yläpuolella, videolla näet yhden puun latvan. Mitään ääntä ei kuulunut. Sitten se näytti kasvattavan suuremman pyöreän savuverhon ympärilleen ennen katoamistaan silmieni edessä. Huomasin tumman sotkun taivaalla, jossa kohde oli ennen katoamistaan. Käsikarvat nousivat pystyyn kun tajusin miten lähellä ja matalalla se oli ollut ennen katoamistaan. Olin hieman hätääntynyt ja juoksin taloon sisään kuin lapsi, koska en tiennyt mikä se oli tai missä!

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Pyöriviä orbeja San Antoniossa

Havaintopäivämäärä: 20.4.2023
Havaintopaikka: San Antonio, Texas, USA

Tässä on hämmentävä video. Tällä videolla alus näyttää aluksi kuin lentokoneelta, mutta sillä ei ole siipiä, ei savuvanaa, eikä mitään ääntä. Ja myöhemmin se tulee näkyviiin ja se onkin kaksi orbia. Yksi orbi pyörii ympäri toisen orbin päällä. Sen rytmi on tasainen, toistuva ja tarkoituksellinen. Hieno bongaus Teksasista. Avaruusolennot rakastavat lämmintä ilmaa, joka on samanlainen kuin toisillakin planeetoilla. 100-prosenttista näyttöä avaruusolennoista San Antoniossa.

Scott C. Waring, Taiwan

Silminnäkijä kertoo:

Mitäpä mieltä? Kuvasin tämän luoteeseen päin matkatessani 👀🛸👽 Se näkyi kuuden minuutin ajan. Tripodin avulla näkee selvästi, että se matkasi tasaisen kontrolloituun tyyliin. Jossain kohtaa se alkoi laskeutua pois näkyviltä.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Vihreä kummitus Teksasissa

Kummitteleva ilmestys valokuvattiin Marble Fallsissa, Teksasissa. Se tuntuu kävelevän järviveden päällä.

Silminnäkijäraportti: Olimme yksityistilalla ottamassa valokuvia kukkuloiden ympäröimältä alueelta kun katsoimme jälkeenpäin ottamiamme kuvia ja näimme vihreänä hehkuvan esineen vedenpinnassa.

Olin ottanut muitakin kuvia ja missään muissa niistä ei näkynyt tätä esinettä.

En voi selittää mikä tämä hehkuva esine on ja toivon että te kykenisitte selvittämään mikä se on.

Voisiko se olla jotain kiinteää vai onko se vain heijastus? Veden pinnalla ympärillä näkyy varjo.

 

MUFONin tapaus 72432. Kuva otettiin 29.7.2014.

Linkki alkuperäiseen kuvaan: http://www.mufoncms.com/files_jeud8334j/72432_submitter_file1__20140318182919.jpg

UFO pörrää El Pasossa

Havaintopäivämäärä: 4.8.2022
Havaintopaikka: El Paso, Teksas, USA

Tässä on mielenkiintoinen video Teksasista, yhdestä suurimmista UFO-havaintopaikoista Amerikassa. Joku kuvasi UFOn lentämässä lentokentän yllä auringonlaskun aikaan, sitten UFO lensi lähemmäksi ja alkoi lentää asuinalueen yllä. Hän sanoi menevänsä käynnistämään autoaan, ja se vain ei käynnistynyt. Kaikki todellisen UFOn merkit.

Scott C. Waring,  Taiwan

Silminnäkijä kertoo:

Se leijaili vuoren yllä paikallaan, lentokone lensi vierestä, se alkoi liikkua etelään vuorta pitkin, pysähtyi jälleen, laskeutui kunnes se katosi näkyvistä.  Autoni ei lähtenyt käyntiin sen jälkeen. Jätin sen siihen yöksi, se käynnistyi aamulla.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

UFO näkyy ikkunasta samalla kun katsellaan UFO-ohjelmaa

Havaintopäivämäärä: 15.4.2023
Havaintopaikka: Teksas

Tämä video oli jätetty MUFONille. Silminnäkijä katseli Ancient Aliensia telkkarista, ohjelma käsitteli Pääsiäissaarten patsaita, ja sen kuulee myös videolla taustaäänistä.

UFO lensi hänen ikkunansa ohi, joten hän nappasi kameransa ja otti kuvia näkemästään. Uskon tämän olevan todiste siitä, että UFOt käyttävät telepaattisia voimiaan kuuntelemaan ihmisten ajatuksia, katsomaan mielikuvituksessamme näkyviä kuvia ja jopa ymmärtämään pelkäisimmekö me jos UFO näkyisi. Telepaattiset UFOt ovat todellisuutta, ja tämä on 100-prosenttista näyttöä siitä.

Scott C. Waring, Taiwan

Silminnäkijä kertoo:

Tämä kohde lensi ikkunani ohi. Se liikkui epäluonnollisesti ja otin puhelimeni ja kuvasin tämän videon, jotta saisin sen talteen ja voisin analysoida sitä. En edelleenkään osaa selittää sitä mikä seon.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Musta kuutio peesailee hävittäjää

Havaintopäivämäärä: 21.1.2023
Havaintopaikka: Teksas, USA
Lähde: MUFON

Tämä on jotain isoa. Tällä mustalla aluksella on monia eri sivuja, kuin timantilla, mutta se on musta. Silminnäkijä sanoi sillä näyttäneen olevan aura, mutta se ei kuvautunut kameralle, kuitenkin kuvakaappauksella voi vahvistaa tämän yksityiskohdan. UFOn yllä näkyy hehkuva aura. Tämä tarkoittaa jonkinlaista energiakenttää voimanlähdelaitteesta. Se seurasi vanhan mallista armeijan hävittäjää, ehkä tarkkaillen sitä, skannaillen ja keräten tietoja, joita lähettää takaisin sen kotimaailmaan. Monille avaruusolentojen lajeille happi tarkoittaisi kuin propaanikaasun hengittämistä, joten he lähettävät luotaimia tänne keräämään meistä tietoa.

Scott C. Waring, Taiwan

Silminnäkijä kertoo:

F-111 taistelughävittäjä lensi lännestä itään talomme yltä. Se oli omituista, en ole koskaan nähnyt hävittäjiä tällä alueella. Myöskin luulin, että ne olisi jo romutettu. Sekunteja tämän jäljeen musta omituinen orbi lensi alueen yli, se meni pohjoisee ja sitten länteen pois näkyvistä.  Vaimoni pyysi minua kuvaamaan puhelimella. Zoomatessa näyttää siltä kuin se hehkuisi, se on melkein kuin kahdeksankulmion muotoinen pallo. Se näytti lentävän nopeasti, sitten melkein pysähtyvän ja kääntyvän länteen, kunnes se meni pois näkyvistä.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Sykkivä orbi El Pasossa

Havaintopäivämäärä: 25.2.2023
Havaintopaikka: El Paso, Texas, USA

Silminnäkijä näki tämän kohteen tulevan vuorilta ja sitten näkyvän noin vartin ajan. Väreistä päätellen sanoisin tämän olevan aito, se hehkuu iloisesti. Orbi tiesi, että sitä tarkkaillaan eikä se halunnut aiheuttaa pelkoa. Kyllä, orbit voivat muuttaa väriään, näin pesäpallon kokoisen UFOn parin metrin päässä minusta täällä Taiwanissa ja se oli kuin hopeanvärinen pilvi, värit muuttuivat siinä hitaasti. Mutta myöhemmin se oli 50 metrin päässä ja valkoinen kuin tähti.

Orbit muuttavat väriään niin halutessaan, ne voivat lukea myös ajatuksia, ja jos avaudut niille ystävällisellä sydämellä, lupaan että näet sellaisen. Mutta ne ovat ovelia, se minkä näin tuli lähelle, se meni kamerani taakse. Se kykeni lukemaan ajatuksiani ja tesi minne mennä piiloon.

Scott C. Waring, Taiwan

Silminnäkijä kertoo:

Orbi, jonka valot sykkivät. Näin kohteen tulevan vuorilta. Se pysyi alueella noin vartin.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Auto pysähtyy tienposkeen katselemaan UFOja

Havaintopäivämäärä: 15.12.2022
Havaintopaikka: Cameron, Texas, USA

Henkilö pysäyttää auton ja alkaa kuvata kokonaista UFOjen laivuetta matkaamassa taivaalla. Oranssina hehkuvat UFOt matkaavat kaikki samaan suuntaan. Henkilö kuvasi 54 sekuntia videota ja se riittää, jotta nämä kohteet erottuvat. Niillä ei ole siipiä, ei lentokoneen valoja, ei ääntä, ei mitään mikä sanoisi niiden olevan lentokoneita.

Nämä kohteet ovat UFOja, tunnistamattomia lentäviä esineitä. Teksas on kuuluisa havainnoistaan ja siellä oli myös neljä tornadoa, joiden uskon olevan näiden UFOjen aiheuttamia. Usein UFOja näkyy tuhoisien luonnonilmiöiden aikaan. UFOt tekevät tieteellistä tutkimusta näistä ilmiöistä ja ihmisten reaktioista niihin. Avaruusolennot arvostavat tällaista tietoa.

Scott C. Waring,  Taiwan

Silminnäkijä kertoo: Näin 8-10 tulipallon matkaavan taivaalla muodostelmassa. Ne lensivät vakiokorkeudella pohjoiseen katsottuna idästä länteen. Muodo ja sen etäisyys eivät vaikuttaneet muuttuvan. Ne eivät vaikuttaneet olevan kaukana. Kun viimeisin valo oli katoamassa näkyvistä, nopeasti siirryin korkeammalle ja selvemmälle alueelle. Valot katosivat, mutta niiden ei olisi pitänyt niin tehdä, jos ne olisivat jatkaneet kulkusuuntaansa.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Tämä UFO-havainto Teksasissa noteerattiin somessa

Tämä video Teksasin Austinista (tammikuun 3. päivä 2023) aiheutti aikamoisen kohun sosiaalisessa mediassa. Monet miettivät mikä tämän kirkkaan valon olisi voinut aiheuttaa. Jotkut ovat vihjailleet, että se voisi olla drone, mahdollisesti sellainen joka kuuluu poliisille, kun tässä dronessa on kirkas hakuvalo, sekä koska video näyttää kuvatun läpi kaksinkertaisten ikkunoiden läpi.

Toiset kuitenkin ovat skeptisempiä tästä selityksestä ja uskovat kohteen olleen jotain mystisempää. Jotkut kommentoijat alkuperäisessä Reddit-postauksessa väittävät nähneen samanlaisia kohteita Yhdysvaltain ilmatukikohdassa, mikä sai jotkut spekuloimaan sillä, että tämä voisi olla jonkin sortin armeijan teknologiaa. Toiset huomauttivat, että videolla näkyvä kohteen kolmiomuoto voi olla Maan ulkopuolelta tullut tunnistamaton lentävä esine.

Huolimatta siitä mikä tämä kohde on, se on selvästikin saanut aikaan paljon keskustelua ja spekulaatioita videon nähneiden keskuudessa.

Jotkut uskovat tämän olevan väärennös tai järjestetty tapahtuma, kun taas toiset pitävät sitä aitona mysteerinä, joka vaatii lisätutkimuksia. Ennen kuin lisätietoa tulee ilmi, emme saa tietää tämän videon kohteen todellista luonnetta.

 

Artikkelin julkaissut Latest UFO Sightings

Orbit lentävät lähelle matkustajakonetta

Havaintopäivämäärä: 3.7.2022
Havaintopaikka: Dallas, Teksas, USA

Henkilö lensi matkustajakoneella ja hän kuvasi näkymiä koneesta. Sitten yhtäkkiä kuvaan ilmestyi omituisia valoja, jotka vaikuttavat liikkuvan kohti lentokonetta. Video on lyhyt, hän ei nähnyt kohdetta ennen videon katselua, mutta silti kyseessä on ajatuksia herättävää kuvamateriaalia. Olen istunut monissa matkustajakoneissa ja lentänyt 12 eri maahan, mjoten tiedän että nämä valot eivät heijastu ylätason lukuvaloista. Heijastus on siis poissuljettu. Silti kohteet vaikuttavat liikkuvan eteenpäin, aivan kuin ne näkisivät että lentokoneessa kuvataan kameralla, eivätkä ne halua tulla nähdyiksi.

Scott C. Waring,  Taiwan

Silminnäkijä kertoo:

Asun perheeni kanssa Daytonissa, Ohiossa. 3.7.2022 lensimme Cincinnatista, ja kello 10.47 aikaan poikani ja minä valmistuimme laskeutumaan Dallasiin, Teksasiin vaihtaaksemme toiseen koneeseen SNA-lentokentällä Kalifornian Santa Annassa. Pojallani oli ikkunapaikka, mutta hän sanoi että ikkunasta katselu aiheutti pääkipua. Me kuvasimme videota lähettääksemme perheelle ja ystäville, joiden luokse olimme menossa vierailulle, että meillä on vielä yksi lento jäljellä. Otin puhelimen ja kuvasin nopeasti pilviä videolla, mutta en itse katsonut kunnolla ikkunasta koska olin itse käytävän puolella. Ojensin vain kättä poikani ohi. En katsonut videota ennen kuin vasta 11.11.2022, ja puhelimestani meni akkukin laskeutuessa, joten videota ei koskaan lähetetty. Me vain soitimme kentällä nopeasti. Kun katselin videota, järkytyin huomatessani kolme kohdetta tai orbia koneen ulkopuolella ikkunassa.

Koko viime illan 11.11.2022 aviomieheni, poikani ja minä yritimme selittää tätä joksikin muuksi. Päätin lähettää raportin, koska olen edelleen epävarma. Jonkinlainen vana näyttää tulevan yhden kohteen perästä, se nopeasti laskeutuu korkeimman kohteen luota ja muuttaa suuntaansa. Salamavaloni ei ollut päällä enkä kykene kuvittelemaan mitä nämä olisivat voineet olla.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily