Avainsana-arkisto: Teksas

Teksasilaisnainen filmasi punaisen kolmioaluksen

Lokakuun 6. päivänä 2019 nainen Teksasissa havaitsi täydellisen punaisen kolmion leijailevan yötaivaalla.

Alus tuntuu emittoivan jonkinlaisen energiakentän ja antigravitaatiopulssin, jonka voit nähdä aluksen keskellä.

Olipa tämä kolmioalus sitten ihmisten tai Maan ulkopuolisten olentojen, tämä tallenne on silti huikea.

Kolmio-UFO näkyy allaolevalla videolla kohdasta 3.20 eteenpäin.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Suuri kolmio-UFO Teksasissa

Puolisoni sanoi minulle että kääntyy ja katsoo alusta taivaalla. Seisoin siinä shokissa kunnes tajusin ottaa puhelimeni esiin. Kun ensin näin sen, se liikkui hitaasti ja se tuntui olevan varsin lähellä, sillä se oli massiivinen.

Se pysyi paikallaan, sitten se tuntui pyörivän hitaasti sen noustessa korkeammalle ja valojen sammuessa yksitellen. En koskaan nähnyt koko muotoa ja se näytti kuin se olisi kirjaimellisesti kadonnut.

Se oli kuin alus, mahdollisesti TR-3B, joka sulautuu taivaaseen, poislukien valot. Mitään ääntä se ei pitänyt. Havainto kesti noin pari minuuttia.

Jälkeenpäin kuulin ensiksi äänen, sitten näin kaksi helikopteria menemässä kohti havaintoa. Sitten menin kotiin.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Välkkyviä UFO-valoja Teksasin Burlesonissa

Kun ajoin tietä I-35 länteen Rendon Crowley -tietä lähellä Texas Health Huguley -sairaalaa, puhuin tyttöystäväni kanssa, joka ajoi minun edelläni, ja me molemmat havaitsimme omituisia punaisia/valkoisia valoja taivaalla pienen matkan päässä meistä.

Ajoimme näiden valojen rinnalla ja näytti siltä kuin ne olisivat ketjutettu toisiinsa, kolme valoa oli pääosin punaisia ja yksi pääosin valkoinen, sitten kaksi pääosin punaista (jotka välkkyivät valkoisesta punaiseksi ja toiset vastakkaisessa tahdissa). Ne muodostivat V-muodon, samalla kun ne kiisivät eteenpäin toisiinsa kytkettyinä.

Halusin paremman kuvan joten me poistuimme  moottoritieltä, käännyimme ympäri ja sitten saimme valot näkyviin. Meidän lähestyessämme ne näyttivät muodostavan kuusikulmion muodon, alkoivat hehkua saman värisinä, mutta satunnaisesti välkkyen.

Kun me pääsimme lähemmäksi paikkaa jossa näimme ne ensikerran, ne kulkeutuivat kauemmaksi poispäin.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Vihreitä valoja Dentonissa

  • Milloin: heinäkuun 7, 2017
  • Missä: Denton, Teksas
  • Mitä:  Vihreitä valoja kolmiomuodostelmassa, katosivat ja ilmaantuivat uudelleen

Kirkkaana päivänä Dentonissa henkilö havaitsi jotain mitä hän aluksi luuli vihreäksi meteoriksi. Hän havaitsi, että se jatkoi ilmaantumista ja katoamista, liikkuen älykkäästi taivaalla. Tarkempi tarkstelu osoitti UFOn olevan kolme vihreää valoa jotka lensivät lähekkäin! Raportti lähetettiin NUFORCille (S134876):

Kello 21:45 olin kävelyllä Pohjois-Fultonissa. Täällä Dentonissa oli kirkas taivas ja kuu oli sirppi, mutta ukkosmyrsky Oklahomassa valaisi todella pohjoisen horisontin, ja katselin sitä ihmeissäni kävellessäni.

Huomioni keskittyi taivaaseen, ja ohittaessani lukion näin kirkkaan valon joka tuli alas taivaalta pohjoiseen päin. Vihreä meteori! Sen täytyy olla palavaa nikkeliä — niin ajattelin aluksi — ja sitten se vain yhtäkkiä katosi. Ei kipinöitä, ei valopyrstöä, ei jälkikuvaa. Sitten se ilmaantui uudelleen, liikkuen pitkin samaa polkua. Sitten se katosi jälleen… välkkyikö se? Kyllä, se välkkyi. Huh. Se ei ollutkaan meteori. Sitten se lakkasi välkkymästä ja kiihtyi, ja kadotin sen näköpiiristäni.

Mikä se oli? Lentokone? En ole koskaan nähnyt lentokoneen välkkyvän vihreänä. Punasinivaloja, punavihervaloja kyllä… mutta en koskaan vihervihervaloja. Häh? Mikä hitto se oli? Drone? Ei todellakaan UFO, eihän? No. Se oli omituinen.

Olin juuri saanut rauhoituttua kun näin valonsäteen ilmestyvän jälleen pohjoisessa. Se oli pitkä ja suippo, ja se joko paistoi ylöspäin pohjoishorisontista , tai paistoi alas pilvistä niinkuin taskulamppu. En kyennyt erottamaan kumpi se oli, mutta se liikkui itään lännestä, noin 10 astetta sekunnissa.

Nyt oikeesti. Mitä ihmettä…. MITÄ? Katselin sitä noin viisi sekuntia, ikäänkuin tokkurassa, kunnes se liikkui joidenkin puiden taakse ja se katosi silmistäni.

Palasin takaisin jalkapallokentän läpi saadakseni paremman näkymän, mutta se katosi. Seisoin paikallani noin minuutn, katsoin taivasta ja ihmettelin mitä tapahtuisi seuraavaksi… ja sitten vihreä valo ilmaantui uudelleen! Se oli tällä kertaa lähempänä, ja kykenin näkemään että se ei ollut yksittäinen valo. Se oli itse asiassa kolme valoa, lähekkäin toisissaan kiinni, kolmion muodossa…

Häh??? Katselin sitä kun se oli paikallaan ilmassa, täysin liikkumatta, ja sitten se alkoi liikkua vasemmalle, kiihdyttäen. Se meni uudestaan pis pariksi sekunnniksi, ja kun se palasi takaisin se oli täydellisen paikallaan. Sitten se liikkui jälleen, oikealle tällä kertaa, ja sitten se katosi. Kun se palasi jälleen, se kiihdytti, hidasti, vasemmalle ja sitten oikealle, sitten ylös ja sitten terävällä liikkeellä alas, ja sitten se kiihdytti jälleen alkuperäiseen liikesuuntaansa ja katosi. Se ei enää ilmaantunut.

VAU!!! MITEN SIISTIÄ???

Yleensä kolmionmuotoiset alukset ilmaantuvat punaisten ja/tai valkoisten valojen kera. Nyt kuitenkin valokuvassa näkyy tumma alus kolmella vihreällä tai sinisellä valolla Pearlandin (Houstonin alueella) yllä helmikuussa 2016:

Picture

Tämä havainto on voinut olla kolme eri valoa, mahdollisesti orbia tai jopa dronea, jotka lentävät muodostelmassa.

Mitä mieltä sinä olet?

 

 

Artikkelin julkaissut Texas UFO Sightings

Sikari-UFO San Antoniossa

  • Milloin: heinäkuun 10, 2017
  • Missä: luoteinen San Antonio (postinumero 78250)
  • Mitä: Hopeinen/valkoinen sikarinmuotoinen esine joka liikkuu todella nopeasti

Erittäin hyvä video kirkkaasta valkoisesta sikarinmuotoisesta esineestä tai aluksesta lentämässä päiväsaikaan on nimimerkin ”Double J” lähettämä, jolla on ollut kokemuksia armiejasta ja joka on perin varma siitä että kyseessä ei ole drone:

Picture

Se lentää kunnon vauhdilla, joten kyseessä ei selkeästi ole lentokone tai drone. Minulla on sotilastausta, ja minut on koulutettu tunnistamaan esineitä kuvista. Tämä ei ole lentokone tai drone joita olen nähnyt. Se oli valkoinen tai hopeinen pillerimuoto jolla oli kaksi punaista kiinteää valoa edessä ja takana. Luulin myös että siihen saattaisi liittyä jokin ääni, mutta se oli vaikeaa määrittää.

 

Artikkelin julkaissut Texas UFO Sightings

V-muotoisia valoja Houstonin yllä

  • Milloin: Heinäkuun 3, 2017 kello 21:30
  • Missä: Houston (silminnäkijä lentokoneessa kaupungin yllä)
  • Mitä: Useita valoja bumerangin tai kolmion muodostelmassa

Matkustaja lensi koneessa Houstonin yllä Teksasissa ja todisti omin silmin sekä valokuvasi V-muotoisen kokoelman valoja jotka leijailivat lähellä, Katso valokuvat sekä MUFONille lähetetty raportti (case 84814):

Picture

https://www.mufoncms.com/files_jeud8334j/84814_submitter_file1__20170703215113.jpg

Picture

Olin suuntaamassa kohti kotia Houstonista lentokoneessa. Kapteeni ilmoitti että olimme noin 3 kilometrin korkeudessa. Katsoin ikkunasta alas kaupunkiin ja otin kuvan siitä. Kun katsoin kuvaa, havaitsiin siinä omituisia valoja, painoin naamani kiinni ikkunaa vasten ja näin ne omin silmin. Kun nostin puhelimeni ottaakseni toisen kuvan, se oli kadonnut jälkiä jättämättä. Kello oli noin 21:30. Matkustamo oli noin 90% pimennetty. Valokuvassa puhelimen heijastus vaimeasti näkyy valojen päällä. Tätä on käytetty kuittaamaan valot heijastuksina matkustamosta. Se on liian korkealla ollakseen ilotulitus ja liian lähellä ollakseen tähdet ja liian kaukana ja liian pieni ollakseen valoja matkustamosta. Valoja oli 8-9 ja ne olivat bumerangin tai triangelin muodossa. Valoilla itsessään kuvassa, zoomatessani niihin, oli pystysuorat viivat niinkuin kodin ikkunoissa. Kadotin näköyhteyden siirtäessäni katseen puhelimeen ikkunalta.

Vaikka tämä voisi olla helppo sivuuttaa ikkunan tai kameran heijastuksena, silminnäkijä sanoi nähneensä UFOn (tai UFOja) paljaalla silmällään!

Mikä se oli sinun mielestä?

 

Artikkelin julkaissut Texas UFO Sightings

Havainto läpinäkyvästä aluksesta

Silminnäkijä havaitsi kiiltävän esineen taivaalla ajaessaan valtatie 175:a lähellä Kaufmania Teksasissa. Aluksi hän luuli sen olevan lentokone, mutta mitään ääntä ei kuulunut ja omituisen näköinen esine ei liikkunut.

Hän nopeasti otti kaksi valokuvaa kiiltävästä esineestä ennenkuin se katosi.

Katsoessaan kuvia hän oli hämmentynyt nähdessään läpinäkyvältä alukselta näyttävän esineen. Kuvat otettiin viime vuonna heinäkuun 19. päivänä 2016, ja lähetettiin MUFONille tapausnumerolla 84792.

Huom: Nämä hienot kuvat muistuttavat Wienin vuoden 2014 kuvaa massiivisesta läpinäkyvästä aluksesta kellumassa pilven yllä pari minuuttia ennen katoamistaan.

 

 

Artikkelin julkaissutUFO Sightings Hotspot

Mystinen esine ammutaan Teksasissa

Toukokuun 24. päivänä 2017 Texas Cityssä oli kehitteillä ukkosmyrsky. Tämän videon MUFONille lähettänyt mies oli saanut videon ystävältään.

Valokuvaajan huomio keskittyi kuvaan jossa hän havaitsi valkoisen välähdyksen joka liikkui oikealta vasemmalle.

Syvempi analyysi johti hänet havatisemaan tuntemattoman esineen oikeassa reunassa.

On vaikeaa nähdä kaikkea aktiivisuutta, joten ehostimme videota parhaan näkymän esiintuomiesksi. Ole kärsivällinen ja huomaat UFOn ja projektiilin joka ammutaan, ne on helppo havaita.

 

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

UFO-havainto Teksasista

Havaintopäivämäärä: helmikuun 22, 2017
Havaintopaikka: Cypress, Teksas, USA
Lähde: MUFON #82278

Tämä video on lyhyt mutta näyttää hehkuvan esineen Teksasin taivaalla. UFO on erittäin kirkas ja se on orbinmuotoinen. Olisipa havaitsija kuvannut pidempään niin oisimme nähdä paremmin.

Scott C. Waring

Silminnäkijä kirjoittaa:

Ajelin harrikallani ja näin omituisen valon taivaalla. Pysähdyin ja havaitsin sen olevan erittäin kirkas ja siinä ei ollut vilkkuvia valoja. Yhtään tähtiä ei ollut näkyvillä taivaalla, sitäpaitsi tämä oli liian lähellä. Filmasin ja otin kuvia noin 45 minuuttia. Se ei koskaan liikkunut paljoakaan. Se pyöri ja sillä oli oma rakenteensa. Se oli samankaltainen kuin TV:ssä nähdyt UFOt. Olin kiinnostunut siitä. Soitin vaimolleni, hän meni ulos ja näki sen myös. Myös ystäväni näki sen. Minulla on paljon enemmän valokuvia ja paljon videoita joita en saanut ladatuksi. Se oli edelleen siellä kun pääsin kotiin ja en tiedä milloin se katosi.