Avainsana-arkisto: The Phenomenon

Harry Reid: Valtio salasi UFOja vuosia

Entinen senaatin enemmistöjohtaja Harry Reid (D-Nev.) vahvisti, että Yhdysvaltain hallitus oli piilotellut keskeisiä yksityiskohtia UFOista vuosia.

“Miksi liittovaltion hallitus kaikki nämä vuodet on salannut, jarruttanut kaikkea, pysäyttänyt sen, mielestäni se on erittäin, erittäin pahaksi maallemme”,  Reid sanoi uudessa dokumentissa “The Phenomenon”, jonka on ohjannut James Fox.

 

“Sanotteko, että on olemassa näyttöä siitä että edelleenkään asiaa ei ole paljastettu?”, Fox kysyy.

“Sanon että suurinta osaa ei edelleenkään ole paljastettu”, Reid vastaa.

Filmi tutkii UFO-havaintojen historiaa USA:ssa ja ulkomailla, mm. uusia yksityiskohtia laivaston pilottien kohtaamisista rannikolla. Se käsittelee myös vuoden 1967 raporttia jossa esine ilmaantui amerikkalaisen ohjustukikohdan ylle samaan aikaan kun 10 ohjusta meni toimintakyvyttömäksi.

“Jos niitä olisi pitänyt presidentin laukaista, hän ei olisi voinut tehdä niin”, Reid sanoo filmillä.

Reid, joka oli yksi lainsäätäjistä salaisen mutta sen jälkeen lopetetun valtion UFO-ohjelman taustalla, on alkanut yhä äänekkäämmin puhua ilmiöstä virastaan lähtönsä jälkeen. Hän kuitenkin vaati todisteiden julkistamista Maan ulkopuolisista esineistä, kirjoittaen elokuussa Twitteriin että hän aluaa asiaa tutkittavan ja että “meidän tulee pitää kiinni tieteestä, ei vihreiden miesten saduista.”

Hän pysyi kannassaan uudessa elokuvassa.

“Kenenkään ei tarvitse olla samaa mieltä siitä miksi ne ovat täällä. Mutta eikö meidän tulisi ainakin olla investoimassa rahaa ilmiön tutkimiseen?” hän kysyi. “Vastaus on ‘kyllä.’”

Entinen Huffington Postin toimittaja ja UFO-asiantuntija Lee Speigel oli toisena käsikirjoittajana ja tuottajana filmille, minkä hän sanoi kestäneen seitsemän vuotta valmistua.

“Oletpa sitten UFO-uskovainen tai debunkkaaja, tai et vielä ole päättänyt mitä mieltä olet, on tärkeää esittää tarkkaa informaatiota siitä mikä mahdollisesti vaikuttaa kansalliseen turvallisuuteen kaikissa maissa ja kaikkien kansalaistemme turvallisuuteen planeetallamme”, Spiegel sanoi.

The Phenomenon” on tällä hetkellä katsottavissa maksullisen videopalvelun kautta.

 

 

ARtikkelin julkaissut Huffington Post