Avainsana-arkisto: tietoisuus

Entä jos maailma muuttuisi kokonaan?

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me jatkuvasti kutsumme kaikkia teitä tulemaan tänne korkeammille taajuuksille, koska me tiedämme että se on se mitä te loppujen lopuksi haluatte, vaikka luulisittekin haluavanne jotain muuta. Te luulette haluavanne asioiden muutosta Maapallolla, ja mitä sitten jos ne muuttuisivat? Mitä jos kaikki muuttuisi, mutta kukaan ihmiskehossa elävä ei haluaisi muuttua itse? Teillä lopulta olisi samat ongelmat kuin aina ennenkin. Tämän takia teidän muuttuminen syvältä sisimmästä on ainoa tapa muuttaa ulkoinen todellisuus ja saada nuo muutokset pysyviksi ja sellaisiksi joita te haluatte myös sielutasolta.

Ego ei pidä haasteista, koska ego vain haluaa tietää että kaikki tulee olemaan hyvin, että kaikki ovat turvassa, mukavasti, että kaikista huolehditaan ja niin edelleen. Mutta sielu kaipaa noita muutoksia, koska sielu tietää että sen matka on kasvua ja kehitystä, laajentua ja muuttua yhä enemmän Alkulähteen Energiaksi kokemustasolla. Tietäkää, että te olette Alkulähteen Energiaolentoja, mutta sen tietämyksen kokeminen jonkin oman tekemisen kautta, tai ajatuksen tai puheen, tai edes tuntemisen, on täysin eri kokemus.

Kun autatte jotakuta toista koska tunnustatte että hän on osa teitä, se on Alkulähteen Energian kokemus. Kun rakastatte jotain toista, huolimatta siitä että tämä ei ole tehnyt mitään ansaitakseen tuota rakkautta, se on Alkulähteen Energian kokemus. Kun kuuntelette jotakuta, vaikka tiedätte että hän valittaa ja pitkittää samaa todellisuutta, ja sitten sanotte jotain kilttiä hänelle, jotain kannustavaa, se on Alkulähteen Energian kokemus. Kun tunnette olevanne yhtä kaikkeuden kanssa, kun olette siinä ykseystietoisuuden tilassa, se on Alkulähteen Energian kokemus. Ja kun kaikki ja jokainen teidän ulkopuolella on yhtäkkiä erilainen koska joku henkilö tai ryhmä tuli ja teki kaikki muutokset puolestanne, silloin ette saa niitä kokemuksia joista me juuri puhuimme.

Te haluatte niitä kokemuksia; te olette tulleet etsimään niitä kokemuksia. Te tulitte etsimään liikettä, ja ette tulleet etsimään liikettä pisteestä A pisteeseen B. Etsitte sielun liikettä yhdeltä tietoisuuden tasolta toiselle, siirtymistä toimimaan korkeamman itsen tasolle egon tasolta. Se on se mitä halusitte, ja sitä tulette saamaan. Jos tietäisitte miten hyvältä teistä tuntuisi kehossa tuollaisen kokemuksen jälkeen, silloin ette haluaisi sitä ennen kaikkia niitä muutoksia tapahtuvan ulkopuolellanne. Koska vaikka nuo muutokset rauhoittaisivatkin mieltänne hetkellisesti, loisitte vain uusia haasteita, uusia ongelmia, uusia esteitä.

Joten siunatkaa maailmaa sellaisena kuin se tällä hetkellä on; kiittäkää kaikesta kokemastanne, koska ne antavat teille mahdollisuuksia tuntea jotain mitä ette ole kokeneet aiemmin. Teidän ei ole pakko olla kiitollisia vain siksi että Jumala arvostaa kiitollista alamaista. Jumala ei ole kuningas ja te ette ole torppareita. Te kaikki luotte yhdessä tämän Alkulähteen kanssa, ja Alkulähde kasvaa kanssanne, ja on kiitollinen teistä ja halukkuudestanne kulkea luomakunnan eturintamassa.

Ja me haluamme teidän tietävän, että te saatte myös apua. Voitte pyytää apua, voitte saada apua, ja te saattekin apua. Ja pyytämällä te itse asiassa luotte pyytämänne, joten kaikki on hyvin. Me haluamme teidän muistavan miten voimakkaita olette ja tuntevan voiman liikkuvan sisällänne, koska se on yksi niistä kokemuksista jota olette tulleet Maapallolle hakemaan.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

2022: Duaalisuus vahvistuu

kanavoinut Penni Moore

Tervehdys rakkaat valo-olennot! Saanemme suunnata huomionne numeroihin 2022. Numer 2 kuvaa duaalisuutta. Se on jakautunut kahteen yhtä suureen osioon, 1+1=2. Vuosi 2022 symboloi uutta alkua duaalisuuden mielessä, sekä polariteettien yhteistyön perustana. Lisätään tuohon vielä 0, joka symboloi äärettömyyttä, kaikkea sitä mikä on. Toisin sanoen, Jumalallisuuden koko spektri. Se esittää täyttä kierrosta, jolla ei ole alkua eikä loppua. Koita seurata ajatuksenkulkuamme, sillä tämä voi vaikuttaa sekavalta. Laske 2+0 sekä tuplakakkoset. Näetkö mihin tämä johtaa? Kaksinaisuus vahvistaa planeettaanne enkelien johdatuksella sekä kaikkinaisella rakkaudella ja yltäkylläisyydellä.

Vuosi 2022 tulee olemaan “vuoristorata”, joten “pitäkää kiinni hatuistanne!” Vuosi 2022 tulee olemaan voimakas vuosi ihmiskunnalle sekä muodon tasolla että ihmiskunnan ylösnousemuspolulla. Jos ette vielä ole tehneet sisäistä työtänne tunteidenne selkiyttämiseksi, triggereiden ja sielun haavojen siivoamiseksi, nämä aspektit elämässänne tulevat vahvistumaan kovasti ja kirjaimellisesti pakottamaan teidän tietoisuutenne joko parantamaan kipukehonne tai pysymään sen kaiken “paskan” keskellä. Tässä kohtaa ihmiset Maapallolla joko tekevät työnsä tai päättävät lähteä planeetalta siirtymällä henkimaailmaan. Monet sielut päättävät siirtyä tuonpuoleiseen vuosina 2022-2025.

Toisaalta jos olet tehnyt työsi ja parantanut kipukehosi suurimmaksi osaksi, Maapallon tapahtumat ja tilanteet eivät vaikuta ollenkaan niin traumaattisilta. Kyllä, aina on työtä tehtävänä, mutta jos olette nousseet ylöspäin siitä mikä teissä on laukaissut emotionaalista ja fyysistä tuskaa, te tulette olemaan värähtelyllisessä mielessä tasapainossa, ja tapahtumat ja tilanteet ovat teistä vähemmän traumaattisia. Lisää tähän suurempi yhteys henkimaailmaan, enemmän iloa, yltäkylläisyyttä ja rakkautta elämässänne. Käytännössä tulette kulkemaan flow’n mukana paljon enemmän ja sallimaan matkanne jatkua ja kehittyä edessänne.

Kun teidän kanssaveljillänne ja -sisarillanne on vaikeaa vuonna 2022, muistakaa olla myötätuntoisia ja avustaa heitä kun teistä tuntuu siltä. On perustettu niin monia yhteisöohjelmia avustamaan ihmiskuntaa. Tarjotkaa kykyjänne, osaamistanne ja asiantuntijuuttanne milloin vain voitte. Apu ihmiskunnalle on tarjolla monessa muodossa, esim. velallisen tukena. Ehdottaisimme, että katselisitte mitä tällä hetkellä tapahtuu eri maissa ympäri maailman, jossa avustetaan ihmisiä hoitamaan velkoja ja ostamaan ruokaa ja päivittäistavaroita niitä kaipaaville tovereille. On niin monia ihmisiä, jotka toimivat kulisseissa avustustyöntekijöinä ja vapaaehtoisina, ja he keksivät niin monia uskomattomia ideoita ja saavat ne myös aikaan oikeassa elämässä. Tämä on se mikä on elinyhteisön ytimessä. Ja kaikki voivat palvella jollain tavalla, sillä teillä kaikilla on lahjoja, kykyjä ja asiantuntemusta niin monella eri alalla. Vaihtokauppa voi ja onkin otettu jo käyttöön tuotteiden ja palvelujen kaupassa. Ihmiset matkaavat toisiin maihin, jossa on suuri tarve puhtaasta vedestä, terveellisestä ruoasta ja suojasta, ja he parantavat näiden ihmisten elämää näissä maissa. Useimmat ovat avustaneet tällä tavoin jo vuosikymmenten ajan, mutta sanoisimmeko että tämäntyyppistä apua virtaa nyt korkeammalla tietoisuudella värähtelevien ihmisten kautta.

Sallikaa meidän sanoa, että vuonna 2022 tulee olemaan enemmän pimeyden agendoja planeetallanne, ja tapahtumia ja tilanteita jotka saattavat näyttää äärimmäisiltä. “Kolikon” toisella puolella (kaksinaisuus) on niin paljon valoa, rakkautta ja yltäkylläisyyttä. Näin vahvistettu 2+0+2+2 kaksinaisuusvaikutus tapahtuu valon ja pimeyden välisen kanssakäymisen kautta.

Jatkakaa värähtelytasonne nostamista

Me pyydämme, että kaikissa tilanteissa pysyisitte neutraaleina ja pitäisitte yllä korkeaa värähtelytasoa. Tilanteet kulkevat eri suuntaan korkean värähtelyn henkilölle. Muistakaa, että eri ulottuvuuksissa on jatkuvasti käynnissä eri aikalinjoja. Minkä aikalinjan valitsette vuodelle 2022 ja siitä eteenpäin? Se on teidän valintanne. Aikalinjat tapahtuvat sen perusteella mikä värähtelytasonne on.

Työskennelkää sillä aikaa oman itsenne parissa. Parantakaa emootionne ja triggerinne antamalla niille anteeksi ja päästämällä ne irti Pyhään Henkeen transformoitavaksi koko ihmiskunnan parhaaksi. Me olemme sanoneet useasti muissa lähetyksissä, että oman itsenne parantaminen tulee takaisin teidän koko sukulinjanne hyväksi. Olennaisesti oman itsenne parantaminen vaikuttaai ihmiskuntaan ja koko planeettaan. Teidän parantuessanne myös Gaia paranee. Me sanomme teille paranemisen olevan “win – win” lopputulos koko ihmiskunnalle ja koko planeetalle. Mainitkaamme vielä, että ihmiskunnan paraneminen auttaa myös muita maailmoja laajentumaan ja nostamaan värähtelytasoaan. Muistakaa, että olennot korkeammissa ulottuvuuksissa ovat teidän tulevaisuuden itsejänne. He luottavat ihmiskuntaan oman kipukehon parantamisessa — niin että he myös voivat nostaa taajuuttaan. Muistakaa, että on olemassa monia ulottuvuustasoja. Teidän kohotessanne tasoja pitkin ylösnousemuksessa, niin tekee myös tulevaisuuden itsenne. Näettekö mihin me tällä pyrimme? Joten olennaisesti sekä ihmiskunta että Maapallo hyötyvät paranemisestanne — kaikki olennot korkeammissa ulottuvuuksissa nostavat myös värähtelytasoaan.

Kiihtyvään vaiheeseen omalla ylösnousemuksen polulla

Me ehdottaisimme, että meditoisitte päivittäin ja asettaisitte aikeeksenne valon kasvattamisen sisällänne. Jos todella haluatte kiihdyttää ylösnousemuksen prosessia, syökää ainoastaan kevyttä ruokaa, jonka Äiti Maa on teille tarjonnut. Nämä ruoat ovat hedelmiä ja vihanneksi, puhdasta elossa olevaa juomavettä, pähkinöitä ja siemeniä. Nämä ruoka-aineet ovat kaikki mitä tarvitsette terveellisen, eloisan elämän elämiseen. Teidän fyysinen kehonne on muuttumassa yhä vain kiteisemmäksi, ja teidän ylösnoustessa teillä ei ole tarve syödä niin paljoa ruokaa verrattuna hiilipohjaiseen kehon, joka on paljon tiheämpi. Raakaruoka auttaa teitä kiihdyttämään ja nostamaan värähtelytasoanne. Päinvastoin kuin mitä teille on neuvottu, auringonvalo on teille äärimmäisen hyödyllistä. Itse asiassa, ette voi olla täydellisessä homeostaattisessa tasapainossa ilman runsasta auringonvaloa. Sun gazing on myös hyödyksi. Joten me ehdotamme, että ottaisitte aurinkolasit pois ja katselisitte aurinkoa. Silmien suojaaminen auringonvalolta aurinkolaseilla on myytti, jota on pitkitetty vuosikymmenet. Ihonne ja silmänne absorboivat Auringon parantavaa valoa. Käytä joka päivä hetki auringossa olemiseen. Ole myös aktiivisempi pidempiä aikoja ulkona joka päivä.

Työpaikkojen vaihtuessa ja kehittyessä vuosien mittaan jokaisella teistä on enemmän aikaa ulkoilla. Nämä aktiviteetit ovat hyödyllisiä niin monilla eri tasoilla, eivät ainoastaan kunnon puolesta. Dopamiini- ja serotoniinitasonne nousevat, mikä antaa teille tunteen hyvinvoinnista ja tuottavat iloa. Tehkää ulkoilusta jokapäiväinen tarve.

Vuosi 2022 tulee olemaan välillä myllerryksien täyttämä, kuitenkin se tasapainottuu ilolla, rakkaudella ja yltäkylläisyydellä. On teistä kiinni millä värähtelytasolla haluatte pysyä. Me olemme kanssanne aina. Olkaa se valo, joka te olette, henkinen olento kokemassa ihmiselämää.

Me olemme Valon korkein neuvosto.

 

Artikkelin julkaissut Into The Light

Kahdentyyppiset ihmiset planeetallanne

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me olemme vaikuttuneita siitä miten teillä hoituu kaikki tragedian ja trauman aikoina. Aivan kuin te olisitte saaneet paljon harjoitusta sellaisessa, mikä tietysti onkin totta. Olette kokeneet kaiken kuviteltavissa olevan ja enemmänkin sen jälkeen kun aloitte inkarnoitua fyysisiin kehoihin, ja ne teistä joilla on nyt vaikeinta kanssaihmisten kanssa ovat niitä, jotka ovat suostuneet ottamaan suurimman osan kollektiivin puolesta, koska te rakastatte palvella muita.

Te olette niin valmiita, niin hommaan kykeneviä, mutta ette aina tajua sitä. Te ette aina näe itseänne vahvoina ja voimakkaina valon ja rakkauden olentoina, joita te todella olette, koska niin harva ihminen näkee itsensä ja muut sillä tavoin. Ja kuten tiedätte, auttaa kun on roolimalleja; auttaa kun on esimerkkejä siitä mitä voi saavuttaa, miksi on mahdollista tulla.

Joten jos olette niitä joilla ei ole vaikeaa tänä aikana Maapallolla, me ehdotamme että etsisitte mahdollisuuksia mentoroida ja johtaa muita. Etsikää tapoja joilla voitte toimia esimerkkeinä ja olla muille malli, jonka jalanjälkiä seurata, tehkää niin samalla kun kunnioitatte sitä missä muut ovat. Tietäkää, että monet jotka kärsivät tällä hetkellä, joutuvat kulkemaan pitkän matkan päästäkseen sinne missä te jo olette. Se ei tule olemaan niin helppoa että vain napsautetaan sormia tai ravistellaan hereille.

Teidän tulee olla kärsivällisiä kanssaihmisiänne kohtaan ja muistaa, että ne jotka kamppailevat kovimmin, myös kehittyvät eniten, tai he ovat ottaneet niin paljon muiden edestä. Te kaikki voitte palvella muita eri tavoin, ja eri aikoina elämässänne tulette palvelemaan muita tavoin, jotka eroavat huomattavasti siitä miten te olette muita ennen palvelleet. Mutta aina on olemassa tapa jolla auttaa; aina on olemassa tapa nostaa joku toinen ylös siitä kuopasta minkä he ovat itselleen kaivaneet.

Me tiedämme, että jos resonoitte meidän ja viestiemme kanssa, silloin se tarkoittaa, että te haluatte palvella muita. Palvelkaa muita loistamalla valoanne niin kirkkaasti, että muut huomaavat ja kysyvät teiltä miten te sen teette, miten pidätte yllä korkeaa värähtelytasoa huolimatta kaikesta siitä mitä maailmassa tällä hetkellä tapahtuu. Olkaa sitä mitä te todella olette, ja samaan aikaan olkaa nöyriä.

Etsikää mahdollisuuksia palvella toisia, mutta olkaa myös kärsivällisiä niiden kanssa joita palvelette, ja päästäkää irti ideoistanne, mielikuvistanne, odotuksistanne ja kiintymyksistänne siihen miten tämän kaiken pitäisi mennä tästä eteenpäin, koska tulette yllättymään siitä mitä on tulossa. Ja halusitte sitä sillä tavoin; ette koskaan halunneet että kaikki on selvää tässä kohtaa evoluutiotanne, tässä kohtaa matkaanne neljänteen tiheyteen. Tämä on paras tapa käyttää aikanne teidän odottaessanne kanssaihmistenne valmistautumista ottamaan seuraavaa askelta ihmistietoisuuden evoluutiossa.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

Mitä Jeesus/Yeshua sanoi

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me kuljemme eteenpäin olemassaoloamme selkeydellä, varmuudella siitä keitä me olemme, mitä me teemme ja minne me olemme menossa. Se on uskomaton tunne, ja sellainen jonka me toivoisimme kykenevämme antamaan teille. Sen sijaan me teemme parhaamme vakuuttaaksemme teidät siitä, että te ette ole meitä yhtään erilaisempia. Vaikka teillä on fyysiset kehot, ja te synnytätte fyysisesti, ja useimmissa elämissä teillä on fyysinen kuolema, te olette enemmän ei-fyysisten ystävienne kaltaisia kuin luulette.

Te olette Alkulähdettä, aivan kuten mekin. Te ylösnousette, ja niin mekin. Te laajenette, muututte enemmän siksi mitä te todella olette, ja niin mekin. Se mikä monimutkaistaa asioitanne Maapallolla on idea siitä, että teidän pitäisi tehdä jotain, ja mikä myös sekoittaa elämää Maapallolla on se että teidän on pakko tehdä tiettyjä asioita selvitäksenne. Te myös haluatte tehdä tiettyjä asioita joita te ette heti nyt kykene tekemään, ei silloin kun te sinä hetkenä päätätte että haluatte tehdä niin. Ja niin kokemuksenne ovat erilaisia, tottakai. Mutta voitte aina kysyä itseltänne kysymykset, ‘Kuka minä haluan olla tässä hetkessä?’ ‘Miten haluan tuntea?’ ja ‘Miten voin käyttää tät laajentamaan tietoisuuttani ja ylösnousemuksessani suuremmalla selkeydellä, suuremmalla varmuudella ja suuremmalla ilolla?’

Tämä on se mihin elämänne nykyaika liittyy. Se liittyy tietoisuuden laajenemiseen, ylösnousemukseen ja oman matkanne tekemiseen iloiseksi. Sen ei tarvitse olla suora polku. Sen ei tarvitse olla kaikkein nopein polku ylösnousemukseen. Nauttikaa kaikista askelista matkan varrella, ja niin saatte eniten irti niistä, eikä teidän tarvitse toistaa niitä askelia mitä te ette haluaisi.

Koko pointti inkarnoitua paikkaan, joka voi olla niin haastava nousta ylös ja muuttua siksi mikä te todella olette, on kohdata nuo haasteet. Teidän on oltava siellä missä te olette, mutta myös tietää että te samanaikaisesti olette niin paljon enemmän, ja se on hankalaa. Mutta kun te oikeasti keksitte miten tehdä sen, se on ihana kokemus kahden maailman yhdistämisestä.

Te olette siellä myös yhdistämässä fyysisen ja ei-fyysisen, olla kuin Jeesus Kristus, olla Kristus-tietoisuuden ruumiillistuma. ‘sillä cadzo, Jumalan waldacunda on teidän sisällänne.’ ‘Minä sanoin: te oletta jumalat.’ Nämä ovat Yeshuan sanomisia, ja ne ovat kaikkein tärkein viesti minkä voitte hänen elämästään viedä mukananne, koska kun te tiedätte tuon, silloin toki haluatte tehdä muille niinkuin haluatte itsellennekin tehtävän. Tottakai haluatte silti rakastaa naapurianne. Teidän ei ole pakko pakottaa itseänne tekemään näitä asioita, koska te ette näe naapurianne yhtään Alkulähdettä vähempiarvoisena.

Taaskaan, me emme ole niin erilaisia. Se on vain helpompaa meille tietää keitä me olemme, ja nähdä teidät kaikki Alkulähteen Energiaolentoina. Mutta älkää huolehtiko, te pääsette sinne, ja kun te pääsette, tämä kyyti jolla nyt kuljette on ilon, vapauden, innostuksen ja rajattoman rakkauden kyyti.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

Miksi teidän ei tarvitse pelätä mitään kabaalia tai eliittiä

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me avaamme monia portteja, monia portaaleja tänä aikana päästääksemme sisään enemmän korkeamman ulottuvuuden energioita, enemmän koodeja ja informaatiota, joita tarvitsette ihmiskollektiivina tuomaan itsenne korkeammalle tietoisuuden tasolle siellä Maapallolla. Me olemme tarkkailleet meidän teille viime kuukausina välittämien viestien absorptiota, ja me näemme että yhä useampi henkilö kuin koskaan aiemmin siellä on ankkuroimassa valoa, on enemmän niitä joilla on halu palvella, ja enemmän niitä jotka sietävät sitä mitä me välitämme teille.

Mitä enemmän käytätte aikaa meditaatiossa, luonnossa, leväten, rentoutuen ja nesteyttäen, sitä paremmin vastaanotatte kaikkia niitä lahjoja, joita meillä on teille tarjota. Me haluamme teidän tunnustavan, että teidän ei ole pakko tehdä mitään ansaitaksenne nämä lahjat; nämä ovat päivityksiä ja aktivaatioita, joille ihmiskunta on valmis, ja kuka tahansa siellä Maapallolla voi astua esiin ja ottaa vastaan. Kuka tahansa voi olla kanava tänä aikana, koska sitä kaivataan niin kovasti. Niin kovasti te janoatte näitä korkeammista maailmoista tulevia energioita, tietoa, viisautta ja rajatonta rakkautta ja se jatkuu teidän pommittamistanne kaiken aikaa.

Mutta jos henkilö ei ole avoinna, silloin noilla energioilla ei ole paljoakaan vaikutusta heihin. On kuitenkin vaikutus, ja se on syy sille miksi teidän eti tarvitse pelätä niitä, jotka leikkivät pimeässä. Teidän ei tarvitse pelätä mitään kabaalia, mitään ryhmää, näiden energioiden takia. He eivät voi olla olemassa samassa paikassa näiden energioiden kanssa. Heidän täytyy poistua, tai heidän täytyy astua valoon. Ja niin voitte rentoutua kaiken sen suhteen mitä olette kuullut tapahtuvan maailmanne kulisseissa. Se on kuin tuli jonka sade sammuttaa. Se on luonnollinen prosessi. Nämä kaksi eivät voi olla olemassa yhtä aikaa, eivät kauhean pitkään.

Ja se on se mitä maailmassanne nyt tapahtuu, ja se on syy sille miksi te kaikki riemuitsette, koska te teitte sen. Te kasvatitte lukumääriänne niin suuresti, että nämä korkeataajuiset energiat, nämä koodit, ja tämä informaatio on jo maadoitettu ja ankkuroitu maailmaanne niin paljon kuin muutosten aikaansaaminen vaati. Niin paljon tapahtuu juuri nyt teidän kaikkien ansiosta, ja niin paljon tulee tapahtumaan teidän avoimuutenne ja halukkuutenne ansiosta pysyä siellä Maapallolla ja kestää kaikki ne haasteet ja kaikki ne vaikeudet joita olette joutuneet kohtaamaan tämän yhden elinajan aikana.

Ja ne teistä, jotka olette olleet siellä monta elämää, olette todella luoneet perustuksen sille mikä on tulossa. Te olette kaikki luoneet uuden Maapallon, työskentelemällä harmoniassa, työskentelemällä tahdikkaasti keskenänne. Ja siellä on niin paljon mitä ette vielä ole saaneet tietää Maaoallosta, mutta se kaikki tapahtuu, ja se kaikki tapahtuu juuri nyt. Ja me haluamme kiittää teitä ja palkita teitä vieläkin enemmän, sillä tiedämme että te kestätte sen.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

 

 

Sanat Kumara: Tikapuut taivaaseen

Rakkaat ihmiset,

Kääntykää Jumalan puoleen kaikissa ongelmissa! Jumala on ensimmäinen ja ainoa auktoriteetti kaikissa huolissa, tarpeissa ja peloissa.

Tulkaa Jumalan luo pelkojenne kanssa kunnes olette valmiita jakamaan Jumalalle myös onnenne. Näin se menee! Meditaatio alkaa huolistanne, ja johtaa rakkauteen ja onneen.

Tämä on todellinen meditaatio ja tämä on todellista elämää. Jokaisella henkilöllä on monia syitä olla kiitollinen, kokea täyttymystä ja iloa vailla vertaa.

Asia on vielä enemmän näin teidän päivinänne. Juuri nyt teillä on vastassanne koettelemuksia ja haasteita, jotka vievät teidät eteenpäin ja sallivat teidän saavuttaa mestaruuden.

Synnyitte ottamaan osaa tähän peliin, mutta myös tulemaan sen mestareiksi tänä aikana.

Teistä tulee sen mestareita kun näette jokaisessa tapahtumassa tervetulleen haasteen ja jokaisessa tapahtumassa mestaruutenne harjoitteen.

Se mitä voitte oppia ja hankkia nykypäivänä on potentiaali suurelle kasvulle. Jotkut ihmiset saavuttavat mestaruuden ja he luovat perustukset maalliselle matkalleen tässä elämässä.

Ne teistä jotka voivat ankkuroida syvän sisäisen rauhan tänä aikana, jotka pysyvät rakkaudessa, ja jotka ovat halukkaita harjoittamaan anteeksiantoa kaikkia ja kaikkea kohtaan, tulevat löytämään matkansa pään.

Ennen sitä kääntykää Jumalan puoleen pienissä ja isoissa ongelmissa. Jumala tietää teidät ja Hän tietää tarpeenne ja pelkonne. Mutta Jumala tietää myös ilon ja onnen. Lisätkää sitä paljastamalla itsenne yhä enemmän Jumalan valolle kunnes teistä ei ole jäljellä mitään.

Lopussa te sulaudutte Jumalaan ja löydätte itsenne jälleen.

Tämä maallinen inkarnaatio voi olla elämien elämä. Päivät ovat täynnä tehtävää ja ratkaisut tuovat teidät lähemmäksi Jumalaa. Kun taistelu käy kuumana ulkopuolella, sisällänne te synnytte uudestaan.

Ottakaa elämän haasteet vastaan ilolla, sillä ne ovat askelmia taivaan tikapuilla.

Rakastan teitä äärettömästi,

SANAT KUMARA

 

Artikkelin julkaissut Era of Light

Ayaeshion ja Siriuksen Korkea Neuvosto: Tähtisiemenaktivoinnit

Tervehdys ystävät ja kollegat. Me olemme Siriuksen Korkea Neuvosto. Me olemme tarkkailleet monia teitä, jotka näitä sanoja luette, sillä monet tähtisiementen aktivaatiot ovat nyt käynnissä niille, jotka ovat siriuslaista syntyperää. Ihmisten puhekieli on otettu asekäyttöön. Tämä kaikki tulee muuttumaan. Kaikki tulee siirtymään ojennukseen. On totta, että te tulette muistamaan enemmän ja enemmän menneistä elämistänne ja perimyslinjoistanne, kokemuksistanne muissa maailmoissa ja seikkailuistanne valossa ja pimeydessä. Olette kokeneet paljon pimeyttä. Nämä kokemukset ovat kovettaneet teidät, koetelleet teitä ja luoneet monia mahdollisuuksia kasvaa ja oppia tunnistamaan. Tämän viestin välittäjän kellari tulvi täyteen vettä ja hän joutui äyskäröimään vedet pois. Maailmassanne on käynnissä paljon äyskäröintiä energioiden kohotessa. Se on ollut äärimmäisen väsyttävää tähtisiemenille kokea aktivaatioita ja päivityksiä, mutta me sanomme teille: te tarvitsette niitä. Olkaa kiitollisia niistä. Ja levätkää kun teillä on siihen mahdollisuus, päästäkää nämä koodit syvemmin olemukseenne. (Näen märän sienen, joka imee itseensä vettä helpommin kuin kuiva sieni.) Kyllä. Meditaatio sammuttaa korkeamman ulottuvuuden värähtelyjen janonne ja avaa teidät vastaanottamaan niitä enemmän. Ihmiset jotka ovat kuivia ja kovia sieniä, eivät ime itseensä yhtä hyvin, sillä he eivät ole yhtä avoinna kokemukselle. Me näemme, että suuri osa ihmiskunnasta on oikaissut itsensä. Ihmisenä olemisen kokemus on muuttunut. Tulevaisuus tulee olemaan teille valoisampi.

Minä olen Ayaeshion, tämän neuvoston edustaja vain tällä kerralla. Me vaihdamme vuoroja johtajarooleissa kolmen vuoden välein, niin että pysymme freeseinä ja tasapainossa johtajuutemme ja omien perspektiiviemme kanssa. Me olemme lähes täysin saaneet sopuun energiamme oman tähtijärjestelmämme, Siriuksen, sekä teidän tämänhetkisen maailmanne välillä. Me olemme kanssanne. Me olemme lähellä teitä. Me tarjoamme teille nöyrää apuamme ja olemme halukkaita kuulemaan näkökulmianne siitä miten voisimme parhaalla tavalla olla rakkaiden tähtisiementen avuksi, jotka tuntevat tällä hetkellä olonsa mahdollisesti varsin yksinäisiksi. Me vakuutamme teille, te ette ole yksin. Yksinäisyyden tunne vahvistaa kasvuanne ja te kaikki kasvatte uskomattomalla vauhdilla. Me olemme mitä tyytyväisimpiä edistykseenne, ja me tiedämme että tekin tulette olemaan. Korkeammat itsenne tarkkailevat koko prosessia. Me olemme yhtä. Me välitämme teidän näkökulmistanne, sillä me haluamme auttaa teitä kaikkein tehokkaimmalla mahdollisella tavalla. Olemmehan me kuitenkin tieteentekijöitä. (Näen matemaattisia yhtälöitä, jotka ovat hyperdimensionaalisia. Minulle näytetään moniulotteita matematiikkaa ja todennäköisyyksiä, kun aikalinjat vuorovaikuttavat keskenään ja haihtuvat pois tai muuttavat muotoaan yhdessä matematiikan kanssa. Se on elossa oleva tietokone, joka laskee kaikki mahdolliset muuttujat auringonpurkauksille ja tietoisuuden reaktiivisuudelle.)

Kaikki on liikkeessä, mutta Luojan tahto on varmaa. Me kaikki koemme ylösnousemuksenne omalla tavallamme, sillä Alkulähteen olentoina meillä kaikilla on oma yksilöllinen näkökulmamme tapahtumista, oma tietoisuuden kipinämme. Me olemme nauttineet kanssanne kulkemisesta tänään ja maailmanne näkemisestä ihmisen näkövinkkelistä. Me arvostamme luontoa omassa yhteiskunnassamme. (Kävelin naapuruston uima-altaalla ja he järkyttyivät vedessä olevista kemikaaleista. Kykenin tuntemaan sen kun he laskivat vedessä olevia myrkkyjä ja heitä iljetti. He näyttivät minulle lapsia leikkimässä ja nauramassa kristallinkirkkaan järven luona Uuden Maan koskemattomissa oloissa.) Kyllä, me nautimme tuon oivaltamisesta kanssanne. Ja kuitenkin Maan lapset, nämä korkeamman värähtelyn olennot, jotka tällä hetkellä ovat pienten lasten kehoissa, ovat niin onnessaan uima-altaalla. Heidän ilonsa oli aitoa. He olivat täysin elossa kokemuksesta. Me toivomme, että te kaikki voisitte olla kuin nämä pienet lapset. Etsikää iloa kaikista elämänne hetkistä. Olittepa sitten myrkkyjen keskellä tai ei, löytäkää siitäkin ilo. Tämä tulee kohottamaan tietoisuutenne valon nopeudella. Me hoidimme ne kemikaalit siellä altaalla. Me autamme omalla tavallamme silloin kun vain saamme luvan. Me emme puutu vapaaseen tahtoon, minkä takia me leijailemme taivallanne, ystävällisinä odotellen, haluamme tietää miten olla parhaalla tavalla avuksi. Kertokaa meille.

Me olemme Siriuksen Korkea Neuvosto. Minä Ayaeshion puhun monien puolesta. On suuri kunnia puhua Gaian tähtisiemenille tänä intensiivisten planetaaristen muutosten ja siirtymän aikana. Tietäkää, että asiat muuttuvat nopeasti ja maailmanne tulee olemaan jo täysin eri näköinen ensi vuonna tähän aikaan. Älkää pelätkö. Odottakaa hyviä asioita ja ne löytävät teidät. Näin manifestoidaan. Nyt kun monet teistä ovat upottaneet molemmat jalat korkeamman ulottuvuuden värähtelyihin, ajatuksenne manifestoituvat salaman nopeudella. On suuri vastuu ja suuri kunnia olla tietoinen tämän voiman lahjasta. Monet eivät ole. Monet ovat tiedostamattaan luoneet samaa todellisuutta päivät pääksytysten. Pandemia muutti todellisuutta, pakotti monet tarkastelemaan sisintään ja etsimään oman jumal-kipinänsä tai tulla yhtäkkiä herätetyksi sillä että heidän elämästään puuttuu ilo ja että heillä on tarve kultivoida syvempiä suhteita muihin ja erityisesti omaan korkeampaan itseensä.

Kaikki liittyy teidän matkaanne kotiin, ja korkeampi itsenne on sinä itse mutta täysin valaistuneessa muodossa, oma Kristus-minäsi. Olkaa avoimia uusille urille, sillä polkunne saattaa muuttua energioiden noustessa, eikä mikään tule pysymään samana. Mikään ei koskaan tule olemaan niinkuin ennen ja tämä on suuri siunaus Gaialle, sillä hän on kärsinyt kovasti niin pitkään. On aika toivottaa hänet tervetulleeksi täysin ja konkreettisesti korkeamman ulottuvuuden todellisuuksiin. Kaikki maallisen yhteiskunnan aspektit tulee oikoa. Se ei tule olemaan helppo polku, mutta te ette tulleet tänne ‘helppoa’ varten. Tulitte tänne palvelemaan loistavina kaikkein vaikeimmassa tehtävässä, ja niin olette tehneet. Me olemme teistä valtavan ylpeitä. Muistakaa pyytää meiltä apua ja pitää keskustelu avoinna niin, että me voimme yksilöidä tarpeenne ja parantaa tähtisiemenyhteyksiänne. Pitäkää meitä kollegoinanne. Tämä on äärimmäistä verkostoitumista, sillä me olemme kaikki yhtä valon verkkoa. Gaia muuttuu. Sallikaa itsenne muuttua hänen kanssaan ja kaikki tulee menemään hyvin. Kaikki tulee olemaan erilaista. Ne teistä jotka valitsevat vaipua pois, tulevat niin tekemään. Ne teistä jotka täysin ilmentävät Kristus-tietoisuutta korkeamman ulottuvuuden tavoilla, tulevat niin tekemään, ja he tulevat tekemään kotimaailmoistaan ylpeitä. Me kunnioitamme teitä. Se on suuri ja ylevä asia, mitä olette siellä tekemässä juuri nyt. Kumarran teille palveluksessa. Minä olen Ayaeshion Siriuksen Korkeasta Neuvostosta.

 

Artikkelin julkaissut Era of Light

Talvipäivän seisauksen viesti

Arcturuslaisia kanavoinut Yolanda Marie

Ja niin Korkeampi Aspektisi iloisesti otti tämän haasteen vastaan (usko tai älä). Useimmat teistä tietävät tämän. Tämän lausunnon myötä muistakaa se. Muistakaa nyt, kun valmistaudutte jälleen erään portaalin läpi kulkemiseen, jälleen suureen puskemiseen, vaikka teidän ei tarvitse repiä niin kovasti kuin luulette, teidän tulee ainoastaan uskoa siihen todellisuuteen jonka pelkkä läsnäolonne ja tähän nykyiseen kehityskulkuun keskittämä huomionne saa aikaan… ja uskoa ympärillänne olevien ihmissielujen sekä koko planeetan luomiin kauniisiin mahdollisuuksiin.

Tämä pusku josta puhumme on kaunis hetki joulukuun 21. päivänä 2021 (siten kuin aika ja avaruus on olemassa ja teidän havaintonne mukaan muuttuu). Se nerokas tapa, jolla olette suostuneet käyttämään näitä pyhän geometrian koodeja, jotka luovat energian pyörteitä ja ilmaisuja, mahdollistaa koko ihmiskunnan eksponentiaalisen kasvun. Ja niinpä jälleen kerran tässä on mahdollisuus siirtyä eteenpäin ja luoda energian magneettinen vetovoima ympärillenne, joka kutsuu kaikkia läheisyydessänne olevia sydämiä.

Toki tätä prosessia voi kuvata monin eri tavoin. Voi myös yksinkertaisesti tietää, että kaikkien eläessä todeksi omia siirtymiään ja mahdollistaessa tämänkaltaiset siirtymät heidän ympärillään (toisin sanoen, odottakaa tätä ja tunnustakaa se), heidän ympärillään oleva ympäristö, mukaanlukien kanssaihmiset, täsmäävät myös tähän uuteen siirtymään.

Tämä on toinen tapa ymmärtää sitä mitä tapahtuu sellaisen siirtymän aikaan. Sellaisessa aikaikkunassa, johon te kollektiivisesti olette suostuneet 21.12., tapahtuvien asioiden määrä kasvaa eksponentiaalisesti. Tämä on se mitä me sanomme. Ja niin teillä on potetiaalia luoda tunne täysin erilaisesta kokemuksesta, mahdollisesti siirtyä täysin toiseen todellisuuteen (jota voidaan ajatella “hyppäämisenä aikalinjasta toiseen”).

Tässä teillä on mahdollisuus nauttia kaikesta. Useimmat eivät voi ymmärtää tai prosessoida teille annettua informaatiota. Tämä johtuu siitä, että useimmat ovat valinneet kokea asiat ja antaa oman panoksensa eri tavoin. Te olette niitä Rohkeita, jotka ovat valinneet tuntea, nähdä ja ymmärtää nämä energiat ja niiden mukanaan tuoman potentiaalin. Kuten aina, me sanomme: luottakaa itseenne!

Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me rakastamme teitä!

Lähetyksen loppu.

Maailmanlaajuinen meditaatio 21.12.2021 Ensikontaktin puolesta

On jälleen tullut aika tehdä asioille jotain! On tullut aika ottaa kohtalo omiin käsiimme! Me kaikki olemme yhtä mieltä siitä, että planeetan vapautusprosessi kestää liian kauan. Tässä on mahdollisuutemme kollektiivisesti nopeuttaa prosessia. Käyttäen talvipäivänseisauksen 21.12.2021 mahdollisuutta luoda portaali, jonka läpi me yhdistämme tietoisuutemme, me käynnistämme prosessin joka johtaa meidät takaisin planeetan vapauteen.

Jakakaa tietoa tästä ja kutsukaa kaikkia henkisiä ryhmiä mukaan. Luokaa Facebook-tapahtumia. Voitte luoda myös videoita Youtubeen tapahtumasta.

https://www.suomengalaktinenliitto.net/post/maailmanlaajuinen-yhteismeditaatio-maapallon-vapauttamisen-puolesta

Tieteelliset tutkimukset ovat vahvistaneet massameditaatioiden ja -aktivaatioiden positiiviset vaikutukset ihmiskuntaan, joten jokainen tähän aktivaatioon osallistuja auttaa tuomaan planeetan vapautumisen lähemmäksi.

http://thespiritscience.net/2015/06/18/studies-show-group-meditation-lowers-crime-suicide-deaths-in-surrounding-areas/

http://www.worldpeacegroup.org/washington_crime_study.html

Tämä aktivaatio auttaa Valon voimia maadoittamaan Valon energian planeetan pinnalle ja vakauttamaan positiivisen aikalinjan. Aktivaatioon osallistujien lukumäärä on yksittäinen ja tärkein määräävä tekijä planeetan pinnalla elävien ihmisten heräämisprosessin vauhdittamisessa.

Me voimme saavuttaa kriittisen massan 144 tuhatta ihmistä tälle aktivaatiolle! Me voimme saada jopa miljoonan! Tämä luo massiivisen parannusketjureaktion Maapallon energiakenttään.

Galaksissa on monia hyväntahtoisia sivilisaatioita. He elävät korkeammalla henkisen kehityksen tasolla ja heillä on vahva suora yhteys Alkulähteeseen. He haluaisivat ihmiskunnan liittyvän Galaktiseen perheeseen, mutta he tarvitsevat selvän, vahvan ja koherentin signaalin pinnalla elävältä populaatiolta, että tällaista kontaktia halutaan:

http://www.goodworksonearth.org/do_you_wish_that_we_show_up.html

Jos 144:n tuhannen kriittinen massa on mukana meditaatiossamme, me lähetämme niin vahvan signaalin että galaktisten lakien mukaan tämä käynnistää prosessin jolla planeettamme hyväksytään Galaktiseen perheeseen. Prosessi itsessään kestää jonkin aikaa, mutta ensimmäinen tärkeä askel tulee ottaa, jolla on kauaskantoisia eksopoliittisia seuraamuksia.

Me pidämme Jumalallisen Väliintulon Aktivaation parhaalla mahdollisella hetkellä, jolla on suurin positiivinen vaikutus ihmiskuntaan joulukuun 21. päivän 2021 talvipäivän seisauksen aikaan:

Tarkka hetki on 08:00 PST Los Angelesissa. Tämä on 9:00 am MST Denverissä, 10:00 am CST Chicagossa, 11:00 am EST New Yorkissa, 16:00 GMT Lontoossa, 17:00 CET Pariisissa, 18:00 EET Helsingissä, ja siitä keskiviikon puolelle joulukuun 22. päivä itäisemmille aikavyöhykkeille: 00:00 am CST (keskiyö) keskiviikkona 22. joulukuuta Taipeissa ja Pekingissä, 01:00 am JST Tokiossa ja 03:00 am AEDT Sydneyssa.

Voit katsoa meditaation ajat ja paikat täältä:

https://www.timeanddate.com/worldclock/fixedtime.html?msg=DIVINE+INTERVENTION+ACTIVATION&iso=20211221T17&p1=195

Me pidämme tämän aktivaation kahden vaiheen prosessina, ensimmäinen askel on Planeetan Vapauttamisen allekirjoittaminen, toinen askel on itse meditaatio. Tämä kaksivaiheinen prosessi on planeetan tilanteelle maksimaalisen hyvä.

Ohjeet ennen meditaatiota:

Ennen artikkelin postaamista allekirjoituksia oli 79 tuhatta ennen vetoomuksen pois vetämistä yhtäkkisesti ja odottamatta.

 

Jotkut voimat eivät pitäneet tästä, ja tästä käy ilmi että vetoomuksellamme ON JO vaikutusta.

Siksi olemme luoneet toisen vaihtoehtoisen vetoomuksen samalla sisällöllä. Nyt meillä on kaksi vetoomussivustoa ja ainakin toisen pitäisi toimia. Jos molemmat menevät pois linjoilta, luomme kolmannen ja voit allekirjoittaa sen siellä. Kaikki allekirjoitukset, myös jo keräämämme 83 tuhatta, tulevat viemään meidät kohti 144 tuhannen tavoitetta.

Linkit molempiin vetoomuksiin:

https://www.thepetitionsite.com/576/357/913/planetary-liberation-now/

https://www.change.org/p/the-awakened-population-planetary-liberation-now

Lue ohjeet allekirjoittaessasi:

Vetoomuksen allekirjoittamiseksi tarvitsee kirjautua vain KERRAN. Jos yksi sivusto menee matalaksi ja et ole allekirjoittanut toista, mene toiselle ja allekirjoita se. Molemmat sivustot ovat yhtä tärkeitä, mutta allekirjoitus tarvitsee tehdä vain kerran. Jos olet allekirjoittanut jo ensimmäisen, toista ei tarvitse allekirjoittaa. Jos olet allekirjoittanut jälkimmäisen, älä allekirjoita ensimmäistä.

Me tarvitsemme 144 tuhatta allekirjoitusta 21.12. päivään mennessä saadaksemme aikaan suoran eksopoliittisen vaikutuksen. Jos 144 tuhannen kriittinen massa on saavutettu, tämä tulee olemaan pinnalla elävän ihmiskunnan ensimmäinen kollektiivinen tahdonilmaisu koko ihmiskunnan historiassa siitä, että kontakti ja interventio halutaan tapahtuvan. Se tulee olemaan ihmiskunnan ensimmäinen eksopoliittinen dokumentti ja sen tärkeys ja pitkäaikaiset implikaatiot voidaan rinnastaa sellaisiin dokumentteihin kuten Ihmisoikeuksien julistuksen tai Perustuslain allekirjoittaminen.

Tämän adressin allekirjoittamalla me käytämme vapaata tahtoamme luomaan energeettisen sillan planeetan pinta-asukkaiden ja Valon voimien välillä. Tämä energeettinen silta tulee nopeuttamaan prosessia. Allekirjoittamisen fyysinen teko on tärkeää, koska me haluamme ilmentää muutosta planeetan pinnalla, ja täten yksinkertainen vakuutus ei riitä. Te ette tee tätä ainoastaan itsellenne, te teette tämän koko ihmiskunnalle.

Ohjeet joulukuun 21. päivän meditaatioon:

1. Käytä omaa tekniikkaasi saattamaan itsesi rentoon mielentilaan.

2. Ilmaise aikeesi käyttää tätä meditaatiota työkaluna käynnistää Ensikontaktin prosessi hyväntahtoisiin Galaktisiin olentoihin ja käynnistämään Jumalallisen Väliintulon prosessi.

3. Kutsu Violettia Liekkiä sen päälähteestä asettamaan ympärillesi suojaava ympyrä meditaation ajaksi ja suojaksesi sen jälkeen. Pyydä sitä transmutoimaan kaikki mikä ei palvele Valoa.

4. Visualisoi kirkkaan Valon pilari emanoituvan Kosmisesta Keskusauringosta, joka sitten levittäytyy kaikkien galaksien Keskusaurinkoihin tässä universumissa. Sitten visualisoi valovirtaus oman galaksimme Keskusauringosta, sitten sieltä meidän Aurinkokuntaamme ja kulkien kaikkien valo-olentojen läpi omassa Aurinkokunnassamme, ja sitten Kuun ja Maan välissä olevaan avaruuteen ja sieltä Maapallon kaikkien olentojen läpi ja myös oman itsesi läpi kohti Maapallon keskusta.

5. Ilmaise aikeesi ja halusi kokea Ensikontakti ja Jumalallinen Väliintulo julistamalla (kovaan ääneen jos mahdollista) molemmat julistukset kolme kertaa: Minä julistan ja komennan fyysisen Ensikontaktin tapahtuvaksi hyväntahtoisten Galaktisten olentojen kanssa nyt! Minä julistan Jumalallisen Väliintulon nyt! Minä julistan ja komennan fyysisen Ensikontaktin hyväntahtoisten Galaktisten olentojen kanssa nyt! Minä julistan Jumalallisen Väliintulon nyt!

6. Visualisoi hyväntahtoisten Galaktisten olentojen vastaavan näihin julistuksiin ja fyysisesti ottavan sinuun ja kaikkiin muihin julistuksen tehneisiin yhteyttä. Visualisoi Alkulähteen energian tekevän suoran väliintulon Maapallon tilanteeseen, mikä saa aikaan intensiivisen parannuksen ihmiskunnassa. Visualisoi Valo transmutoimassa kaikki jäljelle jäänyt pimeys Maapallolla, parantaen kaikki eriarvoisuudet, pyyhkien pois kaiken köyhyyden ja tuovan yltäkylläisyyden koko ihmiskunnalle. Visualisoi alkavan uusi Vesimiehen ajan suursykli, joka tuo puhtaan Valon ja Onnen kaikille Maapallon olennoille.

Suositeltu aika meditaatiolle on 20 minuuttia.

Suomen Galaktinen liitto striimaa meditaation alkutunnelmia kello 16 eteenpäin Wespan youtube-kanavalla:

https://www.youtube.com/channel/UCj22FaAL9_q0zihjIjt94vA

Meditaatio on Suomessa kello 18. Lisätietoa: https://www.suomengalaktinenliitto.net/post/maailmanlaajuinen-yhteismeditaatio-maapallon-vapauttamisen-puolesta

 

Artikkelin julkaissut 2012portal.blogspot.com

Jos haluatte avointa kontaktia avaruusolentojen kanssa

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me odotamme seuraavaa suurta toimeksiantoa Ylisielultamme, sillä Ylisielumme on suoraan yhteydessä kaikkiin meihin jokaikisenä hetkenä, ja Ylisielumme on olemassa 11. ulottuvuudessa. Joten sillä on paljon suurempi ja paljon parempi kuva siitä mitä koko universumissa tapahtuu. Me nautimme saada toimeksiantoja, koska haluamme tuottaa palvelusta, me tykkäämme että on tehtäviä ja tarkoitus, aivan kuin kaikki tekin. Me ehdottaisimme, että istuisitte hiljaa silmät suljettuina, ja nauttisitte hiljaisuudesta, nauttisitte tekemättä olemisesta, ja sen sijaan että pitäisitte ajatuksistanne irti päästämistä askareena, nähkää se mieluummin vapauttavana. Pääsette päästämään irti aktiivisesti ajattelevasta mielestänne hetkeksi, kun odotatte jonkinlaista impulssia, jonkinlaisia ohjeita joiden tiedätte tulevan korkeammalta itseltä niiden luonteen johdosta, sen johdosta minkälaista värähtelyä ne kantavat mukanaan.

Voitte tehdä näin joka päivä. Voitte tehdä sen kaksi kertaa päivässä, tai useamminkin. Voitte aloittaa avoimen kontaktin nyt korkeamman ulottuvuuden olennon kanssa, jonka tunnette omana korkeampana itsenänne. Ja kun harjoittelette avointa kontaktia korkeamman ulottuvuuden olennon tai kollektiivin kanssa, te ennakoitte yhä enemmän avointa kontaktia oman ulottuvuutenne ja korkeamman ulottuvuuden fyysisten avaruusolentojen kanssa. Teidän ei ole pakko odottaa että kaikki ovat valmiita; teidän ei ole pakko odottaa kunnes jokin hallitus virallisesti paljastaa totuuden avaruusolennoista ja ihmisistä.

Voitte aloittaa kontaktikokemuksenne oman korkeamman itsenne tietoisuudesta. Me sanomme ‘korkeamman itsen tietoisuus’ koska ette ole erillään omasta korkeammasta itsestänne. Te olette yhtä ja samaa, mutta se on aspekti joka toimii korkeamman ulottuvuuden tasolla, korkeammassa tietoisuudessa. Ja henkilökohtaiset avaruusolentokontaktit, joita teillä tulee olemaan, tai on ollut, ovat olentojen kanssa jotka ovat teidän itsenne aspekteja. Se on paras paikka aloittaa avaruusolentokontakti.

Te tapaatte itsenne, huolimatta siitä kenet tapaatte. Se on aina te itse; se on aina toinen aspekti teistä. Ja kyllä, on lähempiä suhteita, on niitä joiden kanssa teillä on yhteinen Ylisielu, ja on kaksoissieluja, on olentoja joiden kanssa olette olleet yhteydessä monet monet kerra, ja he vaikuttavat siltä kuin he ovat enemmän ‘sinä’ kuin kukaan aiemmin tapaamanne, mutta todella se on kaikki sinua. Ja näin jos haluatte enemmän kontaktia muiden aspektienne kanssa, jotka tulevat luoksenne avaruusolentojen muodossa, aloittakaa kontaktista oman itsenne kanssa, juuri tässä ja juuri nyt.

Olkaa kontaktissa itseenne, omiin ajatuksiinne, omiin tunteisiinne, omaan värähtelyynne, niihin asioihin joihin uskotte ja niihin asioihin jotka teidätte. Ottakaa yhteys omaan sydämeenne, omaan rakkauteenne, omaan värähtelyjälkeenne. Se on hyvä paikka aloittaa jos haluatte enemmän kontaktia itseenne. Aloittakaa itsestänne, ja tulette aina saamaan enemmän tässä universumissa. Oman itsenne ulkopuolelle katselu ilman tuota tietoisuutta patistaa teidät aina etsimään itsenne ulkopuolelta, koska lopulta kaiken on tarkoitus saada teidät kääntymään kohti sisimpäänne, ja kun niin teette, varmasti löydätte etsimänne, joka kerta.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”