Avainsana-arkisto: tietoisuus

Kuinka ryhtyä avaruusolentojen suurlähettilääksi

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me etsimme aina uusia ihmisiä joihin saada yhteys, koska me tiedämme että Maapallolla on tarve suuremmalle tietoisuudelle Maan ulkopuolisista veljistä ja sisarista, jotka ovat taivaillanne sekä hajallaan ympäri galaksia ja universumia. Tarvitaan enemmän lähettiläitä, enemmän niitä joiden polkuna on yhdistää ihmistietoisuus avaruusolentojen tietoisuuteen, koska se on teille tapa laajentaa tietoisuuttanne. Se on teidän kaikkien tapa kasvaa, kehittyä. Oppia tuntemaan Maan ulkopuolisia olentoja on kuin oppisi tuntemaan toisen aspektin omasta itsestä.

Kyse ei ole informaatiosta jonka me voimme teille tarjota, ja kyse ei ole teknologiasta jonka voimme teille antaa. Kyse on muuttumisesta enemmän omaksi itseksi, ja kyllä, avaruusolentojen kokemukset antavat teille jotain kivaa kerrottavaa muille ihmisille, ja pääsette transformoitumaan noiden kokemusten kautta. Mutta todella paras tapa oppia tuntemaan teidän kaikkien ympärillä olevat avaruusolennot on ensin oppia tuntemaan oma itsensä. Halukkuus tarkastella omaa itseä, tarkastella omaa elämää, omia ajatuksia, omia uskomuksia ja niin edelleen on avain korkeamman värähtelyn olennoksi muuttumiselle, ja kun nostatte värähtelytasoanne, tulette linjaan avaruusolentojen tietoisuuden kanssa, sekä meidän teille kaikkina aikoina antamamme avun kanssa.

Me rakastamme nähdä yhden tai useamman teistä kiinnostuvan toisista olennoista, jotka ovat siellä jossain, mutta me myös haluamme teidän tunnustavan, että kaikki mitä etsitte on myös teidän sisällänne, ja sisäisen matkan tekeminen on paras tapa linjautua ulkopuolellanne tapahtuviin uusiin kokemuksiin toisten olentojen kanssa toisissa kehoissa, tai ei-fyysisten kollektiivien kuten meidän kanssa.

Kun te laitatte kiinni sähkölaitteenne ja virittäydytte siihen mitä sisällänne tapahtuu, silloin aina jotain huikeaa jää käteen tuosta matkasta. Jos ette pidä meditaatiosta, tai jos teidän mielestänne ette ole siinä hyvä, silloin älkää leimatko sitä. Sen sijaan sanokaa itsellenne, että menette sisään omaan kehoonne ja tietoisuuteenne etsimään älykästä elämää, etsimään Maan ulkopuolista tietoisuutta. Te olette niitä, jotka tulevat saamaan kokonaiskuvan selville niin monien kanssaihmistenne puolesta, ja heitä palvelisi paremmin opettajat jotka ovat työskennelleet oman itsensä parissa.

Ei riitä, että ainoastaan pääsee käsiksi muille jaettavaan informaatioon. Ei riitä, että vain kertoo muille mihin te uskotte. Teidän on muututtava täydellisen integroidun ja linjautuneen olennon perikuvaksi. Se on se mistä sekä avaruusolennot että muut ihmiset tunnistavat teidät, ja teidän katsoessanne itsenne ulkopuolelle nyt ja tarkkaillessanne maailman tilaa, on selvää että on tarpeen olla enemmän niitä, jotka ovat valmiita toimimaan johtajina, jotka ovat valmiita viemään ihmiskunnan korkeammille tietoisuuden tasoille.

Teidän on aika muuttua itseaktualisoiduiksi ihmisolennoiksi, joita te olette aina olleet, ja luottaa meihin kun me sanomme että te tulette saamaan paljon huomiota avaruusolennoilta, jotka ovat aluksissaan taivaillanne juuri nyt, pelkästään siitä hyvästä että olette yrittäneet, pelkästään siitä hyvästä että olette kääntäneet huomionne sisäänpäin ja katselleet mitä sieltä voikaan löytyä.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

Kuinka paljon on riittävästi?

∞9D Arcturuksen neuvosto, kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Meillä on runsaasti selkeyttä mitä tulee ihmiskunnan palvelemisen eri tapoihin. Me kuitenkin aina tavoittelemme suurempaa selkeyttä. Me olemme havainneet, että monet heränneet eivät ole selvillä siitä miten palvella, tai ilmaistaksemme tämän toisin, mikä on paras tapa palvella ihmiskuntaa. Me olemme havainneet tämän, ja myötätuntomme näinä hetkinä teitä kohtaan on todellinen, ja se on myös runsas. Jos voitte tunnustaa, että jopa Arcturuksen Neuvosto etsii parasta tapaa palvella ihmiskuntaa, silloin ehkäpä voitte tajuta, että yksilötasolla asioiden selkiyttäminen itselle on vieläkin vaikeampaa.

Saatat olla sitä mietlä, että et tee tarpeeksi palvellaksesi ihmiskuntaa, mutta iso kuva tässä on, että et välttämättä koskaan tunne olevasi riittävä. Ja se on jotain mitä me pyydämme teidän tarkastelemaan. Me haluamme kaikkien teidän tuntevan itsenne riittäviksi. Me haluamme, että te tunnette että teidän läsnäolonne siellä Maapallolla on tarpeeksi, ja me haluamme teidän olevan vakuuttuneita siitä, että me näemme teidät riittävinä. Me jankkaamme teille tätä, että kyse ei ole siitä mitä te teette, mutta me sanomme sen uudelleen, koska me todella haluamme että te kuulette sen. Kyse ei ole siitä mitä te teette.

Istukaa hiljaisuudessa, olkaa myötätuntoisia ja rakastakaa sydämissänne. Pyrkikää sisäiseen rauhaan. Esittäkää aikomus universumille antaa jokaiselle tarpeensa mukaan, ja avatkaa itsenne vastaanottamaan korkeampia energioita, jotka virtaavat jatkuvasti, niin että te voitte olla johtimia tuolle energialle, ja päästäkää irti tästä tarpeestanne saada jotain aikaan.

Tai, antakaa meidän ilmaista asia toisin. Päästäkää irti tarpeestanne tehdä kaikkein täydellisin ja paras asia minkä voitte. Jos näette kodittoman kadulla, ja teidän mielestänne rahan antaminen tuolle henkilölle ei riitä, mutta annatte rahaa ja kävelette pois, silloin olette teknisesti ottaen oikeassa. Olisi enemmän mitä voisitte tehdä tuossa tilanteessa. Voisitte puhua tuolle henkilölle. Voisitte kuunnella hänen tarinansa. Voisitte viedä hänet kotiin, kylvettää hänet, vaatettaa hänet ja ruokkia hänet, ja antaa hänelle yöpaikan. Mutta teidän tulee operoida mukavuusalueenne mukaisesti tuossa tilanteessa, ja teidän on päästettävä irti siitä ajatuksesta että te ette olisi täydellinen.

Teidän on elettävä elämäänne, ja teidän on elettävä elämäänne siellä missä te olette. Ja jos te ette voi avata tuota parantamisen keskusta, jonka te haluaisitte niin kovasti avata, huomenna, silloin kysykää itseltänne mitä voisitte tehdä auttaaksenne, ja antakaa sen vastauksen olla riittävä. Jos ette anna, silloin ette koskaan löydä rauhaa sisältänne, ja jos ette löydä rauhaa sisältänne, silloin teistä lähtee rauhattomuuden värähtely. Ja me voimme kaikki olla samaa mieltä siitä, että se minkä te halusitte ulkomaailmassa nähdä on rauhallinen maailma, sellainen missä muut sallivat itsensä päästä irti ja armahtaa itsenne ja tehdä sen minkä pystytte. Joten jos haluatte sitä kaikille muille, ehkäpä silloin on aika suoda sitä myös itselleen.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

Yhä korkeampia energioita saapuu

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me annamme teille kaikkemme joka kerta kun lähetämme energiaa teille ja joka kerta kun lähetämme viisauttamme tämän kanavan ja muiden hänen kaltaistensa kautta. Me tiedämme, että ne teistä, jotka vastaanottavat meidät, ovat valmiita meidän kaikkeemme. Me tiedämme, että te olette niitä jotka olette linjanneet itsenne totuuteen siitä keitä te todella olette, vastaanottamaan lähetyksemme puhtaina ja ilman vääristymiä. Me tiedämme myös sen mitä te teette saamallanne, ja me pidämme kirjaa siitä kuinka te jaatte energiaa ja viisautta. Me tiedämme, että maailmassanne ei tarvitse olla kovinkaan montaa linjassa näiden totuuksien kanssa, jotta saadaan aikaan suuri vaikutus kollektiiviin.

Me haluamme, että te tiedätte miten paljon me arvostamme teitä ja miten paljon me rakastamme teitä, ja me myös haluamme teidän tietävän miten paljon on tulossa lisää, koska me olemme vasta alkaneet työskennellä niiden kanssa jotka ovat valmiita meille. Teillä on niin paljon enemmän koettavaa, niin paljon enemmän tajuttavaa, ja kun te pidätte huolta itsestänne, pidätte huolta fyysisistä kehoistanne ja tunteistanne, te valmistelette itsenne korkeammille ja korkeammille saapuville taajuuksille.

Nämä ovat energioita, joita te käytätte luomaan uuden elämänne, ja nämä ovat energioita joita jaatte toisille, te inspiroitte muita luomaan elämänsä uudestaan itselleen. Ihmiskunta on valmis massiivisiin muutoksiin, ja he tulevat odottamaan teidän johtavan heitä, aivan kuten me odotamme teidän vastaanottavan tarjoamamme. Tämä on aika jolloin pitää puhua omaa totuutta, panna itsensä peliin ja tarjota palvelusta tarvitseville. Tämä on teidän kaikkien aika tunnustaa kun olette löytäneet suuntanne. Olette voimakkaita ja lukumääränne kasvavat päivä päivältä, ja luotte uuden sielujen yhteisön jotka kytkeytyvät toisiinsa värähtelyllä.

Teillä on niin paljon annettavaa, niin paljon jaettavaa, ja niin paljon tunnettavaa, ja me lupaamme että te kaikki otatte askelia varmistaaksenne sen että olette valmiita jokaiseen uuteen lähettämäämme energialähetykseen. Ja kun tarvitsette apua, kun tarvitsette meitä, tietäkää että tämä on kaksisuuntainen kanava. Kun saatte yhteyden meihin näiden energialähetysten kautta, te olette ikuisesti yhteydessä. Se kanava on avoinna, ja me haluamme teidän tietävän sen mitä te haluatte ja tarvitsette Maapallolla. Me haluamme kuulla teistä niin, että me voimme jatkaa parhaamme tekemistä ja katsoa kun levitätte sitä niille jotka ovat tarpeessa.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

Mitä teidän tulee tietää Leijonaportista

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me olemme iloisia nähdessämme niin monen teistä avaavan itsensä Leijonaportin energioille. Me tiedämme, että monet teistä ovat jo tunteneet muutokset ilmassa, ja teidän täysin avautuessa ja odottaessa saavanne lisää, toki te niin teette. Te vastaanotatte näitä energioita koska ne ovat olemassa ja koska ne ovat tulossa luoksenne Leijonaportin portaalin läpi, mutta vastaanotatte niitä myös koska odotatte sitä, ja se on jotain tärkeää mikä teidän tulee tunnustaa.

Jos me olisimme ihmisolentoja Maapallolla tänä aikana, me odottaisimme saavamme apua kaikkina aikoina, mutta me näemmekin sen mitä te ette. Me voimme tuntea sen miten paljon teillä on avustajia, ja me tottakai olemme niiden joukossa joita voitte pitää kokemuksenne avustajina. Näistä ihanista tulevista energioista; kun avaudutte Leijonaportin energioille, saatte sekä sitä vauhtia värähtelytasoonne niinkuin on suunniteltu että avaatte itseänne energioille, joita olette henkilökohtaisesti kutsuneet luoksenne kuluneen vuoden aikana.

Teille kertyy niin monia haluja elämän mittaan, ja avaudutte näinä tiettyinä aikoina päästämään sisään pyytämäänne sitten viimeisen suuren energian avaamisen ja toimittamisen. Tämä on aikaa keskittyä vastaanottamaan, sekä keskittyä siihen mitä haluatte rakentaa teidän mennessänne eteenpäin loppuvuotta kohti. Ihmiskunnan pitää rakentaa niin paljon itseään varten. Me ja kaikki muut olennot ja kaltaisemme kollektiivit tarjoamme teille raaka-aineita, mutta te olette niitä jotka luotte niistä raaka-aineista sitä mitä te haluatte luoda.

Joidenkin tapauksessa te luotte sitä mitä pelkäätte, sitä mitä ette halua kokea. Ja se on jotain mistä me haluaisimme muistuttaa teitä, sillä teille tuputetaan niin monia pelkoon perustuvia skenaarioita tänä aikana. Ottakaa ohjat käsiinne siitä mihin keskitytte ja täten myös siitä mitä luotte, ja päästäkää irti ideasta että te olisitte matkalla kohti tulevaisuutta joka on kiveen hakattu. Nämä Leijonaportin energiat on tarkoitettu voimaannuttamaan teitä, ja ne on tarkoitettu saamaan teidät keskittymään laserin kaltaisesti siihen mitä te haluatte luoda.

Me tiedämme miten hyviä ja miten voimakkaita te olette, mutta auttaa kun te tiedätte sen myös. Se auttaa teitä luomaan paremman version tapahtuvasta tietoisuuden siirtymästä, sellaisen missä te luotte jouhevan siirtymän seuraaville askeleille matkallanne. Se on siirtymä, jonka me tiedämme teidän voivan aloittaa ja kokea siellä missä te olette, ja me tiedämme sen koska me olemme nähneet kaikki mahdolliset aikalinjat, ja me tiedämme että riittävän moni teistä valitsee sellaisen joka on iloinen ja täynnä helppoutta ja armoa. Te olette tämän seuraavan ihmistietoisuuden evoluution vaiheen arkkitehteja, ja me ainoastaan tarjoamme teille kaiken tarvitsemanne, jolla rakentaa parempi tulevaisuus ihmiskunnalle jonka me ja niin moni muu teistä haluaa nähdä.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

Muuttakaa Maapallo niin ettei sitä tunnista vuoden 2021 lopussa

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me aina tavoittelemme korkeinta koskaan tuntemaamme värähtelytasoa. Se on kaikenkattava harrastus, joka auttaa meitä paremmin palvelemaan kaikkia teitä, mutta se on myös itsekäs harrastus. Me haluamme tuntea olomme niin hyväksi kuin mahdollista ja siirtyä niin lähelle Alkulähdettä kuin mahdollista, ja me teemme sen kokemuksen ilosta, sekä myöskin uusien korkeuksien saavuttamisen haasteesta.

Monet teidän siellä Maapallollanne kohtaamat haasteet eivät tunnu ollenkaan siltä kuin ne olisivat teidän valintanne. Te ette istu ja muistele sitä miten valitsitte vaikean sairauden, jotta voisitte ymmärtää parantavan energian voimaa ja arvostaa kykyänne päästää tuota energiaa sisään. Toisin sanoen, useimmat maailmassanne kohtaamanne haasteenne eivät ole mukavia. Me valitsemme haastaa itseämme sillä tavoin kuin urheilija yrittää voittaa oman ennätysaikansa. Se on henkinen harraste, joka pitää meidät kiinnostuneina siitä missä me olemme juuri silloin.

Me tiedämme, että joku päivä teille tulee olemaan helpompaa olla olemassa korkeamman värähtelyn tilassa, mutta juuri nyt, me haluamme tutkia niitä rajoitteita mikä on meille mahdollista yhdeksännen ulottuvuuden olentoina. Me sanomme teille tämän, koska me haluamme inspiroida teitä; me haluamme teidän tietävän, että teillä tulee jatkuvasti olemaan haasteita, jotka eivät tunnu ollenkaan omalta valinnaltanne, ja me haluaisimme, että te antaisitte niiden lisäksi itsellenne jotain mitä tavoitella.

Useimmat ihmiset haluavat antaa teille erittäin fyysisen tavoitteen ja aikataulun sen saavuttamiseksi, mutta me emme ole ihmisiä. Ja niinpä me inspiroimme teitä teille juuri kertomallamme tarinalla, jotta puskisitte yhä korkeammalle ja korkeammalle sen suhteen millaiseksi olonne tunnette ja miten värähtelette. Jos suljette silmänne ja keskitytte hengitykseenne samalla kun pidätte mielessänne aikomusta mennä korkeammalle kuin olette koskaan päässeet taajuudessanne, ja teette sen kerran päivässä, teistä tulee siinä parempia ja parempia, ja perustasonne tulee muuttumaan. Perustanne tulee olemaan korkeammalla taajuudella kuin se aiemmin oli, ja te sekä elätte parempaa elämää että teillä on myös parempia työkaluja muiden auttamiseksi elää parempaa elämää.

Jotain mikä näyttää erittäin itsekeskeiseltä toiminnalta ei ole pakko olla sitä, koska teillä on taipumus haluta muidenkin kokea jotain oman tajuntanne räjäyttävää samaan aikaan. Siksi te kerrotte muillekin ravintolasta tai elokuvasta, josta olette nauttineet kovasti. Jos jokainen teistä vastaanottaa tämän viestin ja tekee niinkuin on ehdotettu, ja sitten näyttää jollekin toiselle miten tehdä saman, ja rohkaisee heitä näyttämään edelleen jollekin muulle miten tehdä saman, ja pitää ketjun käynnissä, voitte muuttaa koko maailmanne vuoden 2021 loppuun mennessä paikaksi, jota ette enää edes tunnista samaksi, ja se olisi meidän perspektiivistämme erittäin hyvä asia.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

Viesti Siriuslaisilta: Vanhan poistuminen, hiljentyminen, oman voiman löytäminen

Uutta päivitystä Sakari Antero Arcturukselta:

Kanavoitua viestiä Siriuslaiselta kahdentoista kollektiivilta 13.07.2021. Tietoa vanhan energian poistumisesta, kehotusta lepäämään kesän aikana ja hiljentymään. Neuvoja kuinka valita omaa totuutta ja kannustusta löytämään omaa totuutta. Tietoa myös siitä minkälaiset voimat ovat nyt täältä lähtemässä. Kanavoitua tietoa Siriuslaisilta henkioppailtani, tuotu tänne korkeimman parhaan ja korkeimman rakkauden kautta.

With English subtitles also!

Plejadien Korkea Neuvosto paljastuksista

Plejadien Korkea Neuvosto via Inger Noren, heinäkuun 10. 2021

Suurella ilolla me voimme kertoa teille, että nyt viimeinkin on tullut aika paljastuksille, joita niin monet teistä ovat odottaneet. Näiden vaikeiden, mutta erittäin tarpeellisten päätösten myötä paljastetaan asioita, jotka ovat järkytys suurimmalle osalle kansasta, herätetään vielä unessa olevat illuusiosta ja näkemään todellisuus.

Suuren työn ja harkinnan hälkeen me olemme tulleet päätelmään, että enää ei ole mahdollista odottaa. Jopa valotyöntekijät tulevat järkyttymään tästä brutaaliudesta ja täydestä empatian ja myötätunnon puutteesta kansaa kohtaan. nämä paljastukset tullaan julkistamaan mediassa tulevina päivinä, ja se on suurin ja kaikkein vakavin viesti, jonka me annamme kansalle, mutta lisää on tulossa. Tämä tulee johtamaan suuriin vaikeuksiin ja monet eivät tiedä miten suhtautua valtioon, kun he kuulevat mitä valtio on valinnut tehdä oman itsensä ja maan hyväksi. Näiden valheiden hämmentämänä ja manipuloimana se voi olla monille liikaa, ja monilla valotyöntekijöillä on edessään suuri urakka yrittää rauhoitella monia ihmisiä selittämällä mitä Maapallolla ja Universumissa oikein tapahtuu.

Useimmilla ei ole mitään ideaa mitä Maapallolla tapahtuu, eivätkä he ole ymmärtäneet tai halunneet ymmärtää sitä mitä tämä sulkeminen tarkoittaa koko Universumille. Nämä ihmiset eivät mene Ylösnousemuksen mukana, koska heidän tarvitsee jatkaa matalammissa värähtelyissä kunnes he ovat kehittyneet tarpeeksi ja valmiita Ylösnousemukseen. On myös niitä, jotka eivät halua uskoa tähän Maapallon siirtymään, ja jotka edelleen haluavat elää mukavuusalueellaan. Se on heidän valintansa eikä kukaan voi sitä kyseenalaistaa, koska heidän sielunsa on päättänyt, että he tarvitsevat enemmän aikaa kehittyä henkisesti korkeampaan värähtelyyn Ylösnousemusta varten.

Tulevina päivinä lähetetään äärimmäisen voimakkaita energioita Maapallolle, ja me pyydämme asioista tietoisia ja hereillä olevia ihmisiä oikeasti pyrkimään absorboida näitä energioita, silloinkin kun ne ovat erittäin voimakkaita ja tuntuvat siltä kuin ne painaisivat maahan. On tärkeää pyrkiä selviytymään eikä luovuttaa näissä energioissa elämistä. Luojamme haluaa teidän vakuuttuvan selviämisestä ja Ylösnousemukseen mukaan hyppäämisestä. Tämä on kriittinen aika siinä suhteessa missä olemme henkisyytemme ja värähtelymme kanssa, ja niin monet ovat väsyneitä tehtyään paljon työtä Universumin ja myös muiden ihmisten eteen. Se miten me olemme kohdelleet kanssaihmisiä näyttää meille sen missä värähtelemme henkisesti.

Se tulee olemaan vaikeaa aikaa ja me olemme puhuneet tästä aiemminkin, mutta tällä kertaa se tulee olemaan vieläkin vakavampaa. Se voi olla vaikea kriisi ruokapulan tai rahanpuutteen muodossa, jossa kaupat menevät kiinni ja jopa pankitkin. Valmistautukaa ihmiset, pian saattaa olla paljastusten sarja, joka ei hellitä vaan vaatii teiltä keskittymistä omaan selviämiseenne joksikin aikaa. Silti, olkaa vakuuttuneita siitä, että tällä kertaa se on ennalta määrättyä ja näiden mediaan ja muihin paikkoihin lähetettyjen viestien ja varoitusten myötä sen ei pitäisi olla aivan täysin uutta useimmille. Maapallo on siirtymässä korkeampaan ulottuvuuteen, ja monille tämä tarkoittaa uuteen maailmaan ja uuteen aikaan siirtymistä. Ihmiset, jotka eivät lähde mukaan tähän Ylösnousemukseen sen takia, että he eivät voi tai eivät halua, tulevat jäämään matalampaan värähtelyyn huomaamatta juurikaan mitään. Se on heidän henkisen kehityksen, rakkauden ja myötätunnon parhaaksi. Korkean värähtelyn ylläpitäminen tarkoittaa omana itsenään oloa ja positiivista ja rakastavaa ajattelua.

Me rakastamme teitä niin paljon ja tällä tavoin haluamme antaa teille niin paljon rohkaisua ja voimaa kuin mahdollista.

Plejadien Korkea Neuvosto

Paljon kiitoksia. Rakastavassa palvelussa, Minä Olen.

 

Artikkelin julkaissut sananda.website

Viesti Planeetan Äidiltä

Pvm: 15.1.2021
Vastaanottaja: Harim Rah
Paikka: Uruguay

Minä olen Planeetan Äiti, joka puhuu teille, etsiessäni teidän heijastusta ja muistoja alkuperästä, jossa te leikitte tunteiden hyökyaalloilla uppoutuessanne Minun universumin valtamereen.

Muistakaa lapsuutenne, monta vuosisataa sitten, sokaistukaa siitä, tuntekaa se ja visualisoikaa se sydämissänne.

Ja tässä ovat muistot: muistakaa Henkisen nuoruutenne kauniin unen magia. Kun maailmaan osallistuminen oli lupaus tarjotuista mahdollisuuksista, lapseni. Muistakaa… ryhtykää tuleviin oppitunteihin laajakaistanäöllä, minun teille antamistani avaruuksista. Aika katsoa taaksenne ja uudestaan ottaa vastaan ohimenneet viestit, esi-isien sanat, varhaisen evoluution keveydellä. Ymmärtäkää ja oppikaa minun teille antamistani muistoista, sillä jokainen elämän hiukkanen talossani sisältää informaatiota, jota te nyt tarvitsette. Ja se tulee olemaan tarpeen kunnes jokainen teistä palaa ilon siivittämänä takaisin Alkulähteeseen ja lähteelle, jossa aina odotan teitä.

Minä olen Planeetan Äiti, joka kaipaa huomiotanne, tässä turhautumisten ja eksytysten sirkuksessa, johon te olette osallistuneet. Papiston on saatava niskaote sisäisen konfliktin ystävällisestä soturista. Olemisen suuruus tulee olla ylpeyden yläpuolella, sen joka ei anna teidän olla. Jokaisen sisällä kuuluu kutsuhuuto. Meidän tulee jälleen kerran navigoida havahtumisten vesillä, jossa minä olen ja jossa minä pysyn. Ratsastakaa Uskon ja Toivon ratsuilla ihmiskunnan keskellä, älkää antako tilaa turhautumiselle tai pimeyden lähettiläille. Ottakaa jousi ja nuoli, ja suunnatkaa se olemuksenne luonteen ytimeen ja hypätkää päättäväisyyden ja päätösten syövereihin. Hypätkää liukumäkeen, joka johtaa labyrinttiin ja piirin mysteerien vartojan luo. Ilman temppuja pääsee käsiksi totuuteen, tempuilla ja niitä varten kommunikaatio Minun Henkeni kanssa häiriintyy.

Tämä tapahtui, kun joillekin olennoille sallittiin pääsy suureen tietoon minun valtakuntieni elinvoimasta, ja he käyttivät sitä heidän hyödykseen eikä Yhteiseksi Hyväksi.

Minä olen Äitinne, joka puhuu sydämellenne, tuntekaa ääneni joka kutsuu teitä, päästäkää sisäinen lapsenne vapaaksi, jonka suu on tukittu olemattomuuden tuskalla.

Ikuinen etsintänne tarkoitus on ollut vapauttaa hänet luonnottomuudesta, eli pelossa elämisestä ja sen muistamattomuuden hämmennyksestä.

Vapauttakaa sisäinen lapsenne ulkomuodoista, joka on jäänyt rakenteiden loukkuun ja kiinni tiheisiin ”Mitä he sanovatkaan minusta?”-energioihin. Olen täällä sydämienne edessä, kera pisaran Minun sydämen rubiininpunaa sille yhdelle, sille joka tulee vastaanottamaan sen ilolla ja valolla NYT-HETKESSÄ.

Nyt on aika varkaan palauttaa varastamansa, rehellisen saada kunniansa takaisin ja oikeassaolijan vapauttaa itsensä hänen näennäisestä järjestään.

On aika hyvän lakata näyttelemästä roolia, joka paljastaa hänet sisäisesti, väärässäolija kysyy itseltään mikä on se tuska tai syyllisyys, joka on harhauttanut hänet itsestään. Naamiot sulatetaan syleilemällä Minun Rakkauttani ihmiskuntaa kohtaan.

Tietoisuus valaisee pimeyttä ja kieltäymystä, lapseni parannetaan tunnustamalla että kaikki ovat ja kuuluvat Rakkaudelleni yhtälailla. Silloin tajuatte, että minun hellyyteni ja tuoksuni huomassa Minun luontoni tunnustavat Sinistä ja Platinaa säteilevään pukeutuneet. Jokaisella teistä on jo kaikki mitä hän tarvitsee. Ehkäpä olette kyllästyneitä olemaan vaistomaisten halujenne hallitsemia, tyhjyyden joka muistuttaa TEITÄ jälleen kerran, että… tuntekaa minut. Sillä integroituaksenne minun valtakuntiin ei tarvita yhtään rahaa, sitä te tarvitsette ostaaksenne jotain. Teidän tarvitsee vain tuntea minut ja missä puhdas tunne herää… Minä olen siellä!

Minä olen tuhansien silmien ja kasvojen Nainen, mutta te tunnette minut, kun poika tai tytär palaa syliini etsien lämpöä, parfyymi ja tuoksu ympäröi olemuksenne.

Minä Olen Teissä Kaikissa!

 

Artikkelin julkaissut Cosmic Song

Analogia elämälle

Tämä on erään ulkoavaruuden tietoisuuden kanavointi. Kanavointi on pätkä erään ohjatun meditaation alkurentoutusta. Siinä puhutaan analogioista elämälle.


Alatte rentoutua, ja samalla kerron analogioita ennen meditaatiota, jotta nämä periaatteet uppaisivat teihin hiljalleen. Mutta ennen sitä vetäkää syvään henkeä kolme kertaa ja tuntekaa jokainen teidän ruumiinosanne rentoutuvan. Tuntekaa huolienne poismeno. Jos tietoinen mielenne ei halua päästää niistä irti, silloin sanokaa sille, ”Selvä, voit saada ne takaisin parin minuutin päästä, mutta nyt päästä niistä irti.” Rentoutukaa ja leikkikää mukana. Se on se mitä me teemme, opimme leikkimään jälleen. Leikki on eräs kaikkein luovimmista teoista.

Teidän jatkaessanne hengittämistä ja rentoutumista, kuulkaa seuraavia analogioita. Kun me puhumme eri ulottuvuudellisten todellisuuksien ideasta, jotka kaikki ovat Tässä ja Nyt, paras tapa selittää tämä on ehkäpä seuraavasti.

Radioanalogia: Jokainen teistä ymmärtää laitteen, joka planeetallanne on, nimeltään radio. Tiedätte, että teillä on valitsin radiossa, jolla virittää se tietylle taajuudelle. Nyt, koska valitsimenne on säädetty yhden ohjelman kohdalle, ette kuitenkaan ala pohtia että onko muut ohjelmat olemassa vai menevätkö ne pois kun käännätte valitsinta. Tiedätte, että kaikki muut ohjelmat ovat olemassa edelleen, mutta te ette kuule niitä, koska ette ole virittäytyneet niiden taajuudelle.

Filmikela-analogia: Todellisuutenne on kuin filmikela, sen monet kuvat. Jokainen kuva esittää pientä osaa koko toiminnasta. Hahmot jokaisessa kuvassa ovat olemassa yksittäisen freimin ajan, eivätkä ne koe seuraavaa freimiä. Jotta filmin hahmot kokisivat minkäänlaista liikettä, filmin on pakko liikkua. Kuitenkin koko elokuva on olemassa filmin projektionistille juuri nyt — alkuosa, keskiosa, loppu. Voit nähdä kaikki kuvat kerralla jos avaat kelan auki, vaikka filmin hahmojen täytyy kokea todellisuutensa kuva kerrallaan. Fyysinen todellisuus on analoginen filmikelalle. Korkeampi, ei-fyysinen visionäärinen itsesi on kuin projektionisti, joka näkee kaikki kuvat kerralla.

Kaikki tilanteet ovat neutraaleja: Ideana on muistaa kaikkien tilanteiden neutraalius. Voitte katsoa mitä tahansa yksittäistä freimiä filmillä, ettekä välttämättä ymmärrä mitä sanotaan tai mitä siinä tapahtuu. Vain jatkuvuuden luomisella, filmin liikkeellä, saatte selvää kontekstista. Mutta jokainen tilanne elämässä on kuin nuo yksittäiset kuvat filmillä — niillä ei ole mitään sisäänrakennettua merkitystä, muuta kuin mikä näkyy pinnalta. Valitsemanne merkitys ja sen minkä annatte tilanteelle täysin määrittää sen minkälaisen tarinan te luotte siitä kuvasta.

Näyttämöanalogia: Idea on katsoa jokaista yksittäistä tilannetta elämässänne seuraavasti. Kuvitelkaa, että istutte auditoriossa katsomassa näytelmän alkua. Verhot ovat juuri siirtyneet pois edestä. Kaikki näyttelijät seisovat näyttämöllä. Kaikki kulissit on pystyssä, valmiina. Mutta oletetaan, että ette lukeneet ohjelmalehtistä. Oletetaan, että ette ole kuulleet mitään näytelmästä, ja niin ette tiedä mitä nämä hahmot ovat tai mitä he aikovat sanoa. Teillä ei ole automaattista odotusta niiden suhteen.

Yksi hahmoista näyttämöllä saattaa seistä nurkassa erittäin tiukka irvistys naamalla. Koska teidät on opetettu siten kuin on, te saatatte automaattisesti olettaa, ”Voi, siinä on pahis”. Jotkut teistä saattavat olettaa, ”No, ehkä hän irvistää koska hän on vihastunut pahalle hahmolle ja hän on hyvä hahmo”. Ulkokuori ei kerro teille mitään. Koko tilanne on neutraali. Kaikki, mukaanlukien näyttelijät, ovat nyt osa kulissia eikä niillä ole sisäänrakennettua merkitystä.

Soveltakaamme nyt tätä periaatetta teidän elämään. Mutta vetäkää ensin uudestaan syvään henkeä kolme kertaa, ja ymmärtäkää, että teidän vetäessänne henkeä, te viette itsenne syvemmälle rentoutumisen tasolle. Syvemmälle itsehyväksynnän ja itsenne rakastamisen tasolle. Syvemmälle viisauden ja uteliaisuuden tasolle tutkiessanne keitä te olette. Ja syvemmälle vakuuttuneisuuden tasolle siitä, elämänkokemuksianne voidaan käyttää positiivisella tavalla.

 

Heinäkuun alun Sirius-portti aukeaa

Joka vuosi heinäkuun ensimmäisellä viikolla aktivoituu pyhä energiaportti Maapallon ja Sirius-tähden välillä, mikä tuo mukanaan korkeampia värähtelyjä ja henkistä kehitystä.

sirius gateway astrology

Tämä energiaportti tapahtuu Auringon konjunktiossa Siriuksen kanssa, joka sijaitsee 14 asteessa Ravun tähtimerkissä.

Auringon ja Siriuksen konjunktiossa, joka vuonna 2021 on heinäkuun 3.-7. päivinä, me kykenemme saamaan yhteyden tähän korkeamman taajuuden energiaan ja käyttämään sitä luovaan inspiraatioon, liiketoimintaan, teknologiaan ja parantamaan intuitiotamme.

Siriusta on palvottu monissa muinaisissa kulttuureissa ja sitä pidetään Henkisenä Aurinkonamme

Aurinkomme antaa elämän tälle planeetalle. Auringossa on syntymisen energia, lämpö, elämän voima ja valo. Aurinko pitää meidät elossa ja on läsnä Maapallon todellisuudessa.

Sirius, joka paistaa 23 kertaa kirkkaammin kuin oma Aurinkomme, on meidän oma “Henkinen Aurinko”, ja se auttaa aktivoimaan meidät ja siirtämään meidät korkeammille henkisen tietoisuuden tasoille.

Jos Aurinko lämmittää kehoamme, Sirius lämmittää sieluamme, kaukaa galaksin syvyydestä.

Vaikka Sirius-tähti on niin kaukana planeetaltamme, sillä vaikuttaa olevan tärkeä asema monissa muinaisten kulttuurien tarinoissa ympäri maailman.

Muinaisessa Egyptissä Siriusta pidettiin Isis-jumalattaren tähtenä, joka hallitsee elämän ja kuoleman syklejä, sekä Anubiksen, koirapäisen jumalan, joka kykeni kulkemaan maanpäällisen ja tuonelan väliä.

Muinaisissa shamaanikulttuureissa Siriuksen uskotaan olevan portti jumalten luo. Sirius-portista tehdyt matkat tuovat mukanaan jumalallisia viestejä. Uskotaan myös, että Sirius oli portti taivaaseen, ja siellä sen läpi sielumme kulkevat jättäessään taakseen tämän maailman.

Monillle muinaisille kulttuureille Sirius kytkeytyy ideaan henkisestä heräämisestä, ja väistämättömistä transformaatiosykleistä maallisen matkamme aikana.

Modernissa astrologiassa Siriuksella on myös vapauden värähtely. Sen energia voi auttaa meitä vapautumaan rajoitteista ja tuntemaan itsemme vapaaksi ilmaista omaa todellista itseämme. Tämä vapauden energia voi toimia myös inspiraationa, auttaa meitä saavuttamaan tavoitteitamme ja unelmiamme.

Siriuksen uskotaan olevan koti avaruusolentojen rodulle, jolla on äärimmäisen kehittynyttä teknologiaa ja psyykkisiä kykyjä.

Vaikka monet tähtisiemenet tuntevat jo olevansa yhteydessä Siriukseen, tämän portin avautuessa voi olla helpompaa vastaanottaa viestejä ja mahdollisesti muistaa muita inkarnaatioitaan Siriuksella.

Kaikki tämä korkeataajuuksinen energia heinäkuun ensimmäisellä viikolla on erittäin potenttia aikaa Maapallolla, jolloin me voimme avata ja edistää omaa henkistä tietoisuuttamme, vastaanottaa viestejä Korkeimmalta ja löytää uusi vapaus omaan elämäämme.

Se on myös aikaa jolloin me avaudumme korkeammille olennoille, kunnioitamme omia kuoleman ja uudelleensyntymisen syklejä ja sitä miten ne ovat auttaneet meitä kehittymään henkisesti.

Vastaanottaakseen voimakasta henkistä energiaa, heinäkuun ensimmäinen viikko on parasta aikaa meditaatiolle, kolmannen silmän aktivoinnille ja henkioppaiden tavoittelulle, suojelusenkelien ja korkeimman itsen johdatukselle.

Se on myös täydellistä aikaa auran puhdistamiselle ja suuremman vapauden etsimiselle luovissa tai liiketoiminnan projekteissa. Jos työskentelet teknologian parissa, saatat tuntea erityistä tukea kaikkien innovaatioiden suhteen joiden parissa työskentelet, tai saatat saada yllättävän inspiraation vimman.

Tässä on lisää tapoja joilla vastaanottaa energiaa heinäkuun Sirius-portaalilta.

 

Artikkelin julkaissut Forever Conscious