Avainsana-arkisto: tietoisuus

Kuinka traumaattinen muisto jää aivoihin

Joskus ihmiset voivat muistaa jotain joka tuntuu pienimmältä ja merkityksettömimmältä yksityiskohdalta elämässään — heidän 8. luokan lokerikon koodin, tarinan jonka he kuulivat bileissä kauan aikaa sitten, tai kaikki ne repliikit heidän lempielokuvastaan.

Nämä muistot — jotka ovat täynnä faktoja, sanoja ja tapahtumia — ovat eksplisiittisiä muistoja.

Mutta on olemassa toisenlaisia muistoja — sellaisia jotka esiintyvät kuvista, äänistä tai hajuista.

Esimerkiksi hellalla kiehuvan kahvin tuoksu voi tuoda muistoja sunnuntai-iltapäivistä rakkaiden sukulaisten luona.

Yllättävät hajut kuin tietynlainen partavesi voivat saada aikaan paniikkia, pelkoa tai jopa kauhua.

Lapsena traumatisoitunut henkilö saattaa kokea uudelleen niin tutut pelosta tärisemisen tai kylmän hien tunteet.

Ja sillä voi olla varsin vähän tekemistä verbaalisen ajatteluprosessin kanssa, tyyliin ”tämä muistuttaa minua siitä kun isäni löi minua”.

Traumaattinen muisto muodostuu ja talletetaan eri tavalla kuin jokapäiväinen muisto.

Kuinka traumaattinen muisti eroaa jokapäiväisestä muistista

Jos ihmistä käytetään hyväksi lapsena, aivot saattavat saada uskomaan ”Olen ihminen jolle tapahtuu kaikkea pahaa, ja minun tulee olla valppaana siitä kuka satuttaa minua seuraavaksi.”

Nuo ovat tietoisia ajatuksia jotka tallentuvat aivojen alkeellisimpaan osaan.

Mutta mitä tapahtuu aikuiselle kun hän traumatisoituu jostain kauheasta jonka hän on kokenut?

Yksinkertaisesti aivoista tulee häkeltyneet. Siksi koska thalamus sulkeutuu ja koko kuva siitä mitä tapahtui ei jää muistiin aivoihin.

Joten sen sijaan että muodostettaisiin tiettyjä muistikuvia koko tapahtumasta, traumatisoituneet ihmiset muistavat kuvia, ääniä ja fyysisiä tunteita ilman kontekstia.

Ja tietyt tunteet muuttuvat menneisyyden liipaisimiksi.

Aivot jatkuvasti muodostavat karttoja maailmasta — karttoja jotka kuvaavat sitä mikä on turvallista ja mikä on vaarallista.

Tällä tavoin aivoihin koodataan asioita. Ihmiset kantavat sisäistä karttaa siitä keitä he ovat suhteessa maailmaan. Siitä tulee heidän muistijärjestelmänsä, mutta se ei ole tietoinen muistijärjestelmä niinkuin verbaaliset muistot.

Se on implisiittinen muistijärjestelmä.

Se tarkoittaa sitä, että tietty traumaattinen tapahtuma ei välttämättä muistu mieleen tarinana, niinkuin jotain olisi tapahtunut pitkän aikaa sitten. Sen sijaan sen laukaisee tunteet joita ihmiset kokevat nykyhetkessä, jotka voivat aktivoida heidän emotionaalisia tilojaan.

Se on paljon alkeellisempi, orgaanisempi taso jolla yksittäinen tunne laukaisee pelkotilan.

Ihminen saattaa ajatella tunnetta ja sanoa ”tämä täytyy johtua siitä koska se muistuttaa minulle ajasta jolloin isäni löi minua”.

Mutta se ei ole yhteys jonka mieli tekee tuolla hetkellä.

Kuinka kontekstinpuute vaikuttaa hoitoon

Mitä väliä sillä on työmme kannalta kun tiedämme että traumaattoset muistot koodataan ilman kontekstia?

On tärkeää tunnustaa että PTSD, tai trauman kokemus ei liity menneeseen. Se liittyy kehoon joka jatkaa käyttäytymistään ja itsensä organisointia kuin kokemus tapahtuisi nyt.

Kun me työskentelemme ihmisten kanssa jotka ovat traumatisoituneita, on tärkeää auttaa heitä oppimaan kuinka kehystää nykyhetki ja sietämään sitä mikä on käynnissä. Menneisyys on vain niin relevanttia kuin sen esiintuomat nykyhetken tunteet ja ajatukset.

Tarina menneestä on vain tarina jonka ihmiset kertovat selittääkseen kuinka paha trauma oli, tai miksi heillä on tiettyjä käytösmalleja.

Mutta todellinen ydinajatus on, että trauma muuttaa ihmisiä. He tuntevat eri lailla ja kokevat tiettyjä asioita toisin.

Siksi pääasiallinen terapian fokus tarvitsee olla auttaa ihmisiä siirtämään sisäinen kokemuksensa, tai toisin sanoen, kuinka traumaa pidetään heidän sisällään.

Kuinka puhe saattaa kiinnittää asiakkaan huomion muuhun kuin tuntemiseen

Ihmisten auttaminen oppimaan pysymään tunteissaan vaatii sen houkutuksen vastustamista että pyytää heitä kertomaan kokemuksistaan ja siitä mistä he ovat tietoisia.

Tämä johtuu siitä että puhuminen voi välittää puolustusmekanismin tunteita kohtaan.

Aivokuvien avulla olemme oppineet, että kun ihmiset tuntevat jotain syvästi, eräs aivojen osa aktivoituu.

Ja olemme nähneet toisista kuvista, että kun ihmiset alkavat puhua traumoistaan, eräs toinen osa aivoista aktivoituu.

Joten puhuminen voi kiinnittää potilaiden huomion johonkin muuhun kuin siihen mitä heidän sisällään tapahtuu.

Ja siksi eräät parhaista terapiatavoista ovat suureksi osaksi ei-verbaalisia, jossa suurin terapeutin tehtävä on auttaa ihmisiä tuntemaan mitä he tuntevat — huomaamaan mitä he huomioivat, näkemään kuinka asiat soljuvat heidän sisällään.

Miksi ajan tuntemuksen palauttaminen saattaa tehdä tunteista kestettävämpiä

Liian usein ihmisten tuntiessa itsensä traumatisoiduksi heidän kehonsa alkavat tuntua siltä kuin he olisivat uhattuina, vaikka olisi kaunis päivä ja he eivät olisi minkäänlaisessa vaarassa.

Tehtäväksemme muodostuu muiden ihmisten auttaminen näiden uhkien tuntemiseksi, ja vain auttaa heitä havaitsemaan miten aistimukset menevät pois ajan kanssa.

Keho ei koskaan pysy samana koska keho on aina muutoksen tilassa.

On tärkeää auttaa potilasta oppimaan, että kun aistimus nousee pintaan, se on ok tuntea koska sen jälkeen tulee jotain muuta.

Tällä tavoin me voimme auttaa potilaita luomaan itselleen uudelleen oman ajan tunteensa, joka tuhoutuu traumassa.

Tunteet ja aistimukset muuttuvat kestämättömäksi asiakkaille koska he ajattelevat ”Tämä ei lopu koskaan”.

Mutta heti kun potilas tietää jonkin loppuvan, heidän koko asenteensa muuttuu.

 

Artikkelin julkaissut Bessel van der Kolk

Kuolema ja kuolemisen taito

 ”Puhun Kuolmeasta sellaisena joka tietää asiasta sekä ulkosen maailman kokemuksesta että sisäisen elämän ilmaisuna: Kuolemaa ei ole. On olemassa, kuten tiedätte, sisäänkäynti täydellisempään elämään. On vapaus lihallisen kulkuvälineen haitoista. Repimisprosessi, jota niin pelätään, ei ole olemassa, paitsi väkivaltaisten ja yhtäkkisten kuolemien tapauksissa, ja silloin ainoat todelliset epämieluisat asiat ovat välitön ja ylitsepääsemätön tunne välittömästä vaarasta ja tuhoutumisesta, ja jonkin saapumisesta sähköshokkina. Ei mitään muuta. Kehittymättömille kuolema on kirjaimellisesti uni ja unohdus, sillä mieli ei ole riittävän havahtunut reagoimaan, ja muistin säilytyspaikka on edelleen käytännössä tyhjä. Hyvälle keskivertokansalaiselle kuolema on elämisprosessin jatkoa hänen tietoisuudessaan ja elämän intressien ja tensenssien jatkamista. Hänen tietoisuutensa on sama ja muuttumaton. Hän ei aisti paljoakaan eroa, hänestä huolehditaan hyvin, ja hän on usein epätietoinen siitä että hän on kulkemassa kuoleman välikohtauksen läpi. Pahoille ja julman itsekkäille, rikollisille ja niille muutamille jotka elävät vain materian eteen, sattuu olosuhde jota me kutsumme ’maahanjäänniksi’. Kytkökset, jotka he ovat muodostaneet Maapallon kanssa ja kaikki heidän maallisuuteen suuntautuneet halunsa pakottavat heidät jäämään lähelle Maaoalloa ja heidän viimeisintä miljöötä Maapallon ympäristössä. He etsivät epätoivoisesti ja kaikilla mahdollisilla tavoilla uudelleen kontaktia ja pääsyä siihen. Muutamissa harvoissa tapauksissa suuri henkilökohtainen rakkaus taakse jääneitä kohtaan tai suorittamatta jätetty tiedossa ollut ja kiireellinen tehtävä voivat saada myös hyvät ja kauniit samanlaiseen tilaan. Kokelaalle kuolema on välitön pääsy palvelun piiriin ja sellaiseen ilmaisuun johon hän on tottunut ja joka hänelle ei ole uutta. Hänen nukkuessa hän on kehittänyt aktiivisen palveluksen ja oppimisen kentän. Nyt hän yksinkertaisesti toimii siinä jatkuvasti koko 24 tuntia (kun puhutaan fyysisen tason ajasta) sen sijaan että hän välissä ottaisi unta muutaman tunnin.” (A Treatise on White Magic, s. 300/1)

     ”Ihmisen mieli on niin vähän kehittynyt että tuntemattoman pelko ja kiintymys muotoon ovat luoneet tilanteen, jossa eräs kaikkein hyödyllisimmistä tapauksista Jumalan Pojan inkarnaatiosyklissä nähdään jonain jota tulee välttää ja viivyttää niin paljon kuin mahdollista. Kuolema, jos me voisimme kaikki sen tajuta, on yksi kaikkein harjoitetuimmista aktiviteeteista. Me olemme kuolleet monia kertoja, ja tulemme kuolemaan yhä uudelleen ja uudelleen. Kuolema on olennaisesti tietoisuuden asia. Me olemme tietoisia yhtenä hetkenä fyysisestä tasosta, ja hetki myöhemmin vetäydymme toiselle tasolle ja olemme aktiivisesti tietoisia siellä. Niin kuin tietoisuutemme identifioituu muodon aspektin kanssa, kuolema tuo meille muinaisen kauhunsa. Niin yhtä pian kun me tunnemme olevamme sieluja, ja havaitsemme että olemme kykeneväisiä keskittämään tietoisuutemme tai havainnointikykymme mihin tahansa muotoon tai tasolle halutessamme, tai mihin tahansa suuntaan Jumalan muodon sisällä, me emme enää pelkää kuolemaa. . . . Ihmiset helposti unohtavat joka yö, unen tunteina, että me kuolemme fyysiselle tasolle ja elämme ja toimimme muualla. He unohtavat että he ovat jo saavuttaneet kyvyn poistua fyysisestä ruumiista; koska he eivät vielä voi tuoda takaisin fyysisten aivojen tietoisuuteen muistoa tuosta tajunnan menetyksestä, ja sen jälkeisestä aktiivisen elämän ajasta, he eivät onnistu suhteuttamaan kuolemaa ja unta. Kuolema, loppujen lopuksi, on vain pidempi aikaväli fyysisen tason toiminnan elämässä; sitä on vain ’mennyt pois’ pidemmäksi ajaksi. Mutta päivittäisen nukkumisen prosessi, ja satunnainen kuoleminen ovat identtisiä, vain yksi ero on siinä, että uni on magneettinen lanka tai energiavirta, jota pitkin elämän voiman virta pysyy koskemattomana, ja se on polku jota pitkin palata takaisin kehoon. Kuoleman hetkellä tämä elämän lanka murtuu tai menee poikki. Kun tämä on tapahtunut, tietoinen olento ei voi palata enää tiheään fyysiseen kehoon, ja että tämä ruumis, jolta puuttuu yhtenäisyyden periaate, hajoaa.” (A Treatise on White Magic, s. 494/5)

     ”Nuoret unohtavat, ja ihan oikeutetusti unohtavatkin, sen meidän Kuolemaksi nimittämämme viimeisen symbolisen irroittautumisen väistämättömyyden. Mutta kun elämä on näytellyt osansa, ja ikä on alkanut ottanut veronsa mielenkiinnosta ja voimista, väsynyt ja maailmaan uupunut ihminen ei enää pelkää irroittautumisprosessia, ja hän ei enää pyri pitämään kiinni siitä mitä aiemmin on tullut haluttua. Hän toivottaa kuoleman tervetulleeksi, ja luopuu omasta tahdostaan siitä mikä aiemmin vei kaiken hänen huomionsa.” (Esoteric Psychology, Vol. II, s.15-76)

     ”Kuolema, siten kun ihmistietoisuus sen ymmärtää, tuska ja murhe, menetys ja onnettomuus, ilo ja ahdinko, ovat sellaisia ainoastaan koska ihminen, edelleen, identifioi itensä elämän muotoon eikä sielun elämään ja tietoisuuteen, aurinkoenkeliin. . . . Se hetki jolloin ihminen identifioi itsensä sieluun eikä hänen muotoonsa, silloin hän ymmärtää Uhrauksen Lain; hän tulee spontaanisti sen hallitsemaksi; ja hän on se joka tahtoo, tarkoituksellisella aikeella, valita kuoleman. Mutta ei ole tuskaa, ei murhetta, eikä mitään todellista kuolemaa osallisena tässä.” (Esoteric Psychology, Vol. II, s. 94)

     ”Ihmisen aikeena on kuolla, niin kuin jokainen ihminen joutuu kuolemaan, oman sielunsa halusta. Kun ihminen on saavuttanut korkeamman tilan evoluutiossa, tarkoituksellisesti ja ajan valitsemalla, hän tietoisesti vetäytyy fyysisestä ruumiistaan. Se jätetään hiljaiseksi ja tyhjäksi sielusta, täysin vailla valoa, kuitenkin ehjäksi ja kokonaiseksi; se hajoaa, luonnollisen prosessin mukaan, ja sen atomit siirtyvät takaisin ’odottavien yksiköiden varantoon’ kunnes niitä jälleen tarvitaan inkarnoituvan sielun käyttöön. Jälleen, elämän subjektiivisella puolella, prosessi toistuu, mutta monet ovat jo oppineet vetäytymään astraalikehosta ilman että olisivat alisteisia tuolle ’iskulle sumussa’, joka symbolisoi tapaa kuvata ihmisen kuolema astraalitasolla. Sitten hän vetäytyy mentaaliselle tasolle, ja jättää ruhonsa turpoamaan sumuun, ja kasvattamaan tiheyttä.” (Esoteric Healing, s.29)

     ”Kuolema on ollut läsnä planeetalla aikojen alusta lähtien; muotoja on tullut ja mennyt; kuolema on yllättänyt kasvit ja puut, eläimet ja ihmismuodot lukemattomia ikuisuuksia, ja kuitenkin planeettamme ei ole hautakammio, vaikka se niin hyvin voisi olla tämän faktan edessä, vaan se on edelleen kaunis asia, turmeltumaton edes ihmisen vaikutuksesta. Kuoleman ja hajoamisen ja muodon hajottamisen prosessit jatkuvat joka hetki ilman että tuotetaan tarttuvaa saastaa, tai että Maan pintaa turmeltaisiin. Hajottamisen lopputulokset ovat oikeastaan hyvää tekeviä. Mietiskelkää tätä hyvää tekevää toimintaa, ja kuoleman ja katoamisen jumalallisen suunnitelman kauneutta.” (Esoteric Healing, s. 245)

     ”Sykli jossa me nyt elämme on ollut suurimman ihmismuotojen tuhon aikaa koko planeetan historiassa. Ihmisolentoja ei ole tuhottu. Haluaisin että panisitte merkille tämän. Johtuen tästä läpikotaisesta tuhosta, ihmiskunta on edistynyt nopeasti kohti seesteisempää asennetta kuolemaan. Tämä ei ole vielä silminnähtävissä mutta — muutaman vuoden päästä — uusi asenne tulee olemaan huomattava, ja kuolemanpelko alkaa katoamaan maailmastanne. Tämä tulee suureksi osaksi johtumaan kasvaneesta herkkyydestä ihmisen vastemekanismissa, mikä johtaa sisäänpäin kääntymiseen, tai uudenlaiseen ihmismielen orientaatioon, jolla on uskomattomat tulokset.” (Esoteric Healing, s. 432)

     ”Jos näkisitte syvällisemmin, tajuaisitte että kuolema vapauttaa yksilöllisen elämän vähemmän ahtaaseen ja rajoitettuun olemassaoloon, ja lopulta — kun kuolemaprosessia on sovellettu kaikkiin kolmeen kehoon kolmessa maailmassa — universaaliuden maailmaan. Tämä on sanoinkuvaamattoman autuuden piste.” (Esoteric Healing, s. 433)

     ”Murhan synti todellisuudessa perustuu siihen seikkaan, että se häiritsee sielun tarkoitusta, eikä niinkään tietyn ihmisruumiin tappamiseen…

Kuolema vaikuttaa usein niin tarkoituksettomalta; se johtuu siitä, että sielun aikomus ei ole tarkoitus tulla julki; mennyt kehitys, inkarnaation prosessin kautta, pysyy piilossa; muinaiset perinnöllisyydet ja ympäristöt jätetään huomiotta, ja sielun äänen tunnistamista ei yleisesti kehitetä. Nämä ovat ongelmia, jotka ovat kuitenkin saamassa tunnustusta; paljastus on tulossa, ja sille minä olen rakentamassa pohjaa.” (Esoteric Healing, s.436)

     ”Keskiverto ajattelevalle ihmiselle kuolema on katastrofisen kriisin paikka. Se on kaiken rakastetun, kaiken sen mikä on tuttua ja haluttavaa, loppu; se on rytinällä sisääntulo tuntemattomaan, epävarmuuteen, ja äkkinäinen kaikkien suunnitelmien ja projektien lopetus. Ei ole väliä miten paljon todellista uskoa henkisiin arvoihin saattaa löytyä, ei väliä miten selkeä rationalisoiva mieli onkaan kuolemattomuutta koskien, ei väliä miten ratkaisevia todisteet jatkuvuudesta ja ikuisuudesta ovat, silti jää jäljelle kysymys, tunnustus mahdollisuudesta täydelliseen lopullisuuteen ja negaatioon, ja kaiken toiminnan, jokaisen sydämen reaktion, kaikkien ajatusten, tunteiden, halujen, pyrkimysten, ja aikeiden loppumiseen, jotka keskittyvät ihmisen olemuksen keskeisen ytimen ympärille. Kaipaus ja halu jatkaa olemassaoloa, ja jatkuvuuden tuntu nojaa, jopa kaikkein päättäväisimmällä uskovaisella, todennäköisyyteen, epävakaaseen perustaan ja toisten todistuksiin — jotka eivät koskaan oikeasti palanneet kertomaan totuuden.” (Esoteric Healing, p.438)

     ”Ehkäpä nämä seuraavat sanat teoksesta Manual of Death, joka löytyy hierarkisista arkistoista, selittävät asiaa hieman, ja auttavat saamaan uutta perspektiiviä kuolemaan liittyen . . .

     ’Tämä laskeutuva ja nouseva elämäksi kutsuttu, olemassaolo, ja kuolema; tätä Me Jotka Kuljemme Valaistua Polkua kutsumme kuolemaksi, kokemukseksi ja elämäksi.

’Valo joka laskee ankkurinsa itselleen hetkellisen olemassaolon tasolle. Seitsemän säiettä se laskee liikkeelle, ja seitsemän valonsädettä sykkivät näitä säikeitä pitkin. Kaksikymmentä yksi pienempää säiettä säteilee niistä, joka saa neljänkymmenen yhdeksän liekin hehkumaan ja palamaan. Ilmentyneen elämän tasolla kulkee sana: Katsokaa! Ihminen on syntynyt.

’Elämän edistyessä ilmestyy valolle laatu; himmeä ja sakea se saattaa olla, tai säteilevä, kirkas ja hehkuva. Näin valopilkut liekissä liikkuvat ja siirtyvät; ne tulevat ja menevät. Tätä ihmiset nimittävät elämäksi; he kutsuvat sitä todelliseksi olemassaoloksi. Näin he huijaavat itseään, kuitenkin palvellen sielunsa tarkoitusta ja sopien Suurempaan Suunnitelmaan.

’Ja sitten Sana kuuluu. Laskeutuneet, säteilevät valopilkut nousevat, vastaten himmeältä kuulostavaan ääneen, ja sielu kutsuu elämään’ ” (Esoteric Healing, p. 9)

     ”Kuolema on näin seurausta sielun tahdosta. Lopulta sen tulee olla seurausta yhteenliittyneestä persoonallisuudesta ja sielusta, ja kun tuo tapahtuu, ei tule olemaan kuolemanpelkoa.” (Discipleship in the New Age, Vol. I, p. 669)

Kuolema: Palautuminen

     ”Loppujen lopuksi, kuolema itsessään on palautumisen työtä. Siihen kuuluu aineen palauttaminen takaisin kolmeen aineen maailmaan, ja sen tekeminen vapaaehtoisesti ja ilolla; siihen kuuluu myös ihmissielun palauttaminen sinne mistä se tulikin, ja tämän tekeminen takaisinpaluun ilosta. Teidän tulee oppia katsomaan kuolemaa palautumisen tekona; kun kaikki kykenette tähän, silloin se saa uuden valon ja todellisen merkityksen, ja muuttuu integraaliksi osaksi — tunnustetuksi ja halutuksi — elämän prosessia.

Jos minua pyydettäisiin sanomaan mikä on suurin parannusryhmien toimenpide, sellainen jonka Hierarkia haluaa nähdä tulevaisuudessa toiminnassa, sanoisin että se on valmistaa ihmisolentoja siihen mitä me pitäisimme kuoleman palauttavana aspektina, ja näin antaa tuolle pelätylle ihmiskunnan viholliselle uusi ja iloisempi merkitys. Tulette huomaamaan, että jos työskentelette näiden suuntaisten ajatuksien parissa, kaikki kuoleman teemat ovat jatkuvasti esillä, ja tästä seuraa uudet asenteet kuolemaa kohtaan, ja toistuvasti onnellisen lopputuloksen odottaminen, missä tuo vääjäämätön ja kaikkein tutuin tapahtuu. Parannusryhmien tulee valmistautua käsittelemään tätä kaiken elämän perusolotilaa, ja suurin osa heidän työstään tulee olemaan kuoleman periaatteen havainnollistaminen. Sielu, meille kerrotaan, tulee palautua sen luo joka sen on antanut meille. Tähän päivään asti tuo on ollut pakotettu ja pelätty palautuminen, sellainen joka saa aikaan pelkoa, ja johtaa miehiä ja naisia kaikkialla fyysisen kehon parantamisen hälinään, ylikorostaen sen tärkeyttä, ja saaden heidät pitämään maallisen olemassaolon pidentämistä kaikkein tärkeimpänä tekijänä heidän elämässään. Seuraavan syklin aikana näiden väärien asenteiden tulee lakata; kuolemasta tulee normaali ja ymmärretty prosessi — niin normaali kuin syntymä on, joka synnyttää vähemmän tuskaa ja pelkoa. Tämä kommenttini on profetian luonteinen, ja sitä tulisi pitää sellaisena.” (Esoteric Healing, p. 389/90)

     ”Sanat ’maasta olet sinä tullut, maaksi olet sinä jälleen tuleva’, jotka ovat niin tuttuja Lännen hautausrituaaleissa, viittaavat tähän palautumisen tekoon, ja tarkoittavat fyysisen kehon elementtien paluuta alkuperäiseen materian varantoon, ja elävän muodon substanssin paluuta yleiseen eetterin varantoon; sanat ’sielu palaa Jumalan luo joka sen meille antoi’ ovat vääristynyt viittaus sielun absorptioon Universaaliin sieluun. Perinteiset rituaalit, sen sijaan, epäonnistuvat painottamaan sitä että yksilöllinen sielu, uudelleen absorption prosessissa, saa aikaan ja komentaa, henkisen tahdon johdosta, tuon palautumisen.” (Esoteric Healing, p. 435)

Kuolema: Kuolemisen taito

     ”Kuoleman tai kuolemisen taidon ongelma. Tämä on jotain jonka kaikki vakavasti sairaat ihmiset joutuvat kohtaamaan, sekä ne jotka hyvän terveydentilan aikana haluavat itsensä valmistella, oikeanlaisella ajattelulla ja järkevällä odotuksella. Ihmisten enemmistön sairaalloinen asenne kuoleman käsitettä kohtaan, sekä heidän kieltäytymisensä tarkastella sitä hyvän terveyden aikana, on jotain joka tulee muuttaa tarkoituksellisesti. Kristus havainnollisti tämän Hänen opetuslapsilleen oikeana asenteena, kun Hän viittasi hänen toiseen tulemiseensa ja välittömään kuolemaansa Hänen vihollistensa käsissä; Hän sätti heitä kun he näyttivät surun merkkejä, muistuttaen heitä siitä kuka Hän oli, salatieteellisesti puhuen, ”palautuen Monadiin”; tavallinen kansa, ja ne jotka ovat kolmannen asteen vihkimyksen alapuolella, ”tekevät paluun sieluun”. Pelko ja sairaalloisuus jonka kuoleman käsite yleensä herättää, ja haluttomuus kohdata se ymmärryksellä, johtuvat siitä painoarvosta jonka ihmiset antavat fyysiselle keholle, ja sille helppoudelle johon he identifioituvat sen kanssa; tämä perustuu myös luontaiseen yksinäisyyden tunteeseen, sekä tuttuuden menetykseen. Kuitenkinkin yksinäisyys, joka kuolemasta seuraa kun ihminen löytää itsensä ilman fyysistä kehoa, ei ole mitään verrattuna syntymän yksinäisyyteen. Syntymässä sielu löytää itsensä uudessa ympäristössä, ja kehossa joka aluksi on täysin kykenemätön huolehtimaan itsestään, tai saamaan älykästä yhteyttä ympäröiviin olosuhteisiin pitkään aikaan. Ihminen tulee tähän inkarnaatioon ilman muistia identiteetistä tai merkityksestä joka hänellä oli ympäröivien sielujen kanssa, joiden keskeltä hän nyt itsensä löytää: tämä yksinäisyys katoaa vain vähitellen kun hän muodostaa omia henkilökohtaisia kontakteja, löytää ne jotka ovat samanhenkisiä hänen kanssa, ja lopulta kerääntyvät hänen ympärille niiksi joita hän pitää ystävinään. Kuoleman jälkeen asian laita ei ole näin, sillä ihminen löytää toiselta puolelta ne jotka hän tuntee, ja ne jotka ovat olleet häneen yhteydessä fyysisessä elämässä, ja hän ei koskaan ole yksin niin kuin ihmisolennot ymmärtävät yksinäisyyden; hän on aina tietoinen niistä jotka ovat edelleen fyysisessä kehossa; hän kykenee näkemän heidät, hän kykenee virittäytymään heidän tunteisiinsa, sekä myös heidän ajatuksiinsam sillä fyysiset aivot, koska niitä ei ole, eivät ole enää esteenä. Jos ihmiset tietäisivät vähän enemmän, syntymä olisi kokemus jota he pelkäisivät, ei kuolema, sillä syntymä luo sielulle todellisen vankilan, ja fyysinen kuolema on ensimmäinen askel kohti vapautumista.” (Esoteric Healing, p. 391/3)

Kuolema: Tapahtumien ketju

     ”Tuntuu siltä että paras mitä voi tehdä, tätä asiaa selventääkseen enemmän, on kuvata tapahtumien ketju joka kuoleman hetkellä koittaa, muistuttaen teitä niistä viimeisen abstraktion pisteistä joita on kolme: pää, opetuslapsille ja vihityille sekä kehittyneille henkisille tyypeille; sydän, kokelaille ja hyväntahtoisille ihmisille, sekä kaikille niille jotka ovat saavuttaneet hyvällä mitalla persoonallisuutta, rehellisyyttä ja yrittävät toteuttaa, niin hyvin kuin kykenevät, rakkauden lakia; sekä solar plexus, kehittymättömille ja emotionaalisesti polarisoituneille henkilöille. Ainoa mitä voin tehdä on kuvailla prosessin vaiheet, jättää teille niiden hyväksyntä mielenkiintoisena ja mahdollisena hypoteesina, joka odottaa varmennusta; uskoa niihin kyseenalaistamatta koska te luotatte teihin itseenne tietääkseni, tai hylätänne fantasiana, varmentamattomana ja silmänräpäyksessä. Suosittelen ensimmäistä kolmesta, sillä se sallii teidän säilyttää mentaalisen eheytenne, se kertoo avoimesta mielestä, ja samaan aikaan se suojelee teitä hyväuskoisuudelta ja kapeamielisyydeltä. Nämä vaiheet, täten, ovat:

1. Sielu kommunikoi ”vetäytymisen sanan” omalta tasoltaan, ja välittömästi käynnistyy sisäinen prosessi ja reaktio ihmisessä fyysisellä tasolla.

a. Tietyt psykologiset tapahtumat tapahtuvat taudin ytimessä, yhteydessä sydämeen, vaikuttaen myös kolmeen suureen systeemiin jotka niin voimakkaasti ehdollistavat ihmistä: verenkiertoon, hermostoon sen eri ilmaisuissaan, sekä rauhasjärjestelmään….

b. Värähtely kulkee nadien läpi. Nadit ovat, kuten hyvin tiedätte, eetterivastine koko hermostolle, ja ne sijaitsevat jokaisen hermon alla koko fyysisessä kehossa. Ne ovat parahultaisia agentteja, välittäen sielun impulsseja, reagoiden värähtelytoimintaan joka saa alkunsa aivojen eetterivastineesta. Ne vastaavat Sanaan, reagoivat sielun ”vetäytymiseen”, ja sitten organisoituvat tislausta varten.

c. Verenkierto muuttuu erityisellä okkulttisella tavalla.

d. Psyykkinen väreily alkaa, jonka vaikutuksesta heltyy tai irtoaa yhteys nadien ja hermoston välillä; eetterikeho täten irtoaa sen fyysisestä, tiheästä suojastaan, vaikka se edelleen läpäisee sen joka osan.

2. Tässä kohtaa on usein paussi, lyhyempi tai pidempi aika. Tämä sallii irtoamisprosessin jatkua niin sulavasti ja kivuttomasti kuin mahdollista. Tämä irtoaminen nadeista alkaa silmistä. Tämä irtoamisen prosessi, usein näkyy rentoutumisena ja pelkäämättömyytenä jonka kuoleva usein välittää muille; he näyttävät rauhalliselta, ja halukkailta lähteä, lisäksi on kyvyttömyys toimia psyykkisesti, aivan kuin kuoleva henkilö, edelleen pitäen kiinni tietoisuudestaan, kerää resursseja viimeiseen ponnistukseen…

3. Seuraavaksi organisoitu eetterikeho, joka on irtaantunut kaikista hermoyhteyksistä nadien toiminnan seurauksena, alkaa kerätä itseään lähtöä varten. se vetäytyy kohti ”poistumistietä” ja keskittää itsensä tuon tien ympärille, viimeiseen sielun ”imuun”… kaksisuuntainen vetovoimaprosessi on tällä hetkellä käynnissä:

a. Elävää ruumista valmistellaan poistumiseen.
b. Fyysinen ruumis vastaa hajoamiseen.

     Voitaisiin lisätä, että kolmas aktiviteetti on myös. Se on tietoisen ihmisen aktiviteetti, joka vetäytyy tietoisuuteensa, vakaasti ja asteittain, astraaliseen ja mentaaliseen kehoon, valmistautuen eetterikehon täydelliseen irtautumiseen kun oikea aika koittaa. Ihminen muuttuu vähemmän ja vähemmän kiintyneeksi fyysiseen tasoon, ja enemmän vetäytyneeksi itseensä. Kehittyneen ihmisen tapauksessa tämä prosessi tehdään tietoisesti, ja ihminen pitää hänen elintoimintonsa ja tietoisuutensa suhteet toisiin vaikka hän on menettämässä otettaan fyysiseen olemassaoloon. Vanhana tämä kiintyneisyys on helpommin huomattavissa kuin tautiin kuollessa, ja usein sielu tai elossa oleva, kiinnostunut, sisäinen ihminen, voidaan nähdä menettävän otteensa fyysiseen ja täten illusoriseen todellisuuteen.

4. Jälleen uusi paussi. Tämä on hetki jolloin fyysinen elementaali voi hetkittäin saata otteensa eetterikehosta, jos sellaista sielu haluaa, jos kuolema ei ole osa sisäistä suunnitelmaa, tai jos fyysinen elementaali on niin voimakas että se voi pitkittää kuolonprosessia. Tämä elementaalitahto joskus taistelee päiviä ja viikkoja. Kun, kuitenkin, kuolema on väistämätön, paussi tässä kohtaa on erittäin lyhyt, joskus vain muutaman sekunnin. Fyysinen elementaali on menettänyt otteensa, ja eetterikeho odottaa viimeistä ”vetäisyä” sielulta, toimien Vetovoiman Lain alaisuudessa.

5. Eetterikeho nousee tiheästä fyysisestä kehosta asteittain, ja valitussa poistumiskohdassa. Kun sen nousu on valmis, elävä ruumis ottaa epätarkasti saman muodon siitä joka sitä oli energisoinut, ja ajatusmuodon itsessään vaikutuksen alaisena, jonka ihminen on rakentanut vuosien saatossa. Tämä ajatusmuoto on olemassa jokaisen ihmisolennon tapauksessa, ja se tulee tuhota ennen toisen vaiheen eliminaation valmistumista. Me käsittelemme tätä myöhemmin. Vapautuneena fyysisen ruumiin vankilasta, eetterikeho ei vielä ole vapaa sen vaikutuksesta. On silti jäljellä yhteys näiden kahden välillä, ja tämä pitää henkisen ihmisen lähellä ruumista jossa se vielä hetki sitten oli. Tämän takia selvännäkijät väittävät näkevänsä eetterikehon leijailemassa kuolinvuoteen tai arkun ympärillä. Silti eetterikehon läpitunkemana ovat integroidut energiat, jota me kutsumme astraalikehoksi, ja mentaaliseksi kehoksi, ja tämän pisteen keskellä on valopilkku joka kertoo sielun läsnäolosta.

6. Eetterikeho hitaasti hajaantuu kun energiat joista se koostui organisoituvat uudelleen ja vetäytyvät, ja jättävät jäljelle ainoastaan prana-ainetta joka liittyy planeetan itsensä eetterikehoon. Hajoamisen prosessi on, kuten aiemmin todettua, suuresti krematoinnin edistämä. Kehittymättömän henkilön tapauksessa eetterikeho voi pysyä pitkään hajoavan ulkokuoren lähettyvillä, ksoka sielun veto takaisin ei ole potentti, ja materiaalinen aspekti on. Milloin henkilö on kehittynyt, ja täten irtaantunut ajatuksissaan fyysisestä maailmasta, elävän ruumiin hajoaminen voi olla erittäin nopeaa. Kun tämä on saavutettu, palauttamisen prosessi on ohi, ja ihminen on vapaa, hetkellisesti ainakin, kaikista fyysisen materian vetovoiman reaktioista; hän seisoo kevyemmissä kehoissaan, valmiina suureen toimeen jolle olen antanut nimen ”Eliminaation Taito”.

Sisemmän ihmisen yhtenäisyys

Yksi ajatus herää kun lopettelemme tätä riittämätöntä tarkastelua fyysisen ruumiin kuoleman ideasta sen kahdessa aspektissaan: että ajatus on sisemmän ihmisen yhtenäisyys. Hän pysyy itsenään. Hän on koskematon ja turmeltumaton; hän on vapaa agentti mitä fyysiseen tasoon tulee, ja hän vastaa nyt vain kolmeen tekijään:

1. Astraali-emotionaalisen varustuksensa laatu.
2. Ne mentaaliset olosuhteet joissa hän normaalisti elää.
3. Sielun ääni, usein tuntematon mutta joskus erittäin tunnettu ja rakastettu.

     Yksilöllisyys ei ole kadonnut; sama henkilö on edelleen läsnä tällä planeetalla. Kuitenkin se on kadonnut joka on ollut yhtenäinen osa hänen materiaalista olemustaan planeetalla. Se mikä on rakastettua tai vihattua, se mikä on ollut hyödyllistä ihmiskunnalle tai rasite, se mikä on palvellut rotua tai ollut tuloksetonta, on edelleen jäljellä, on edelleen kosketuksissa kvalitatiivisten ja mentaalisten olemassaolon prosessien kanssa, ja tulee niin aina olemaan — yksilö, säteen tyypin määrittämänä, osa sielujen valtakuntaa, ja korkean vihkimyksen läpikäynyt itsessään.” (Esoteric Healing, p. 472/8)

     ”Kuoleman prosessi on salatieteellisesti seuraava:

a. Ensimmäinen aste on elinvoiman vetäytyminen eetterikehosta, tiheästä fyysisestä ruumiista, ja siitä seuraava ”korruptioon lankeemus” sekä ”hajautuminen elementteihin”. Puolueeton ihminen vaipuu pois ja häntä ei enää nähdä fyysisellä silmällä, vaikka silti olisikin eetterikehossaan. Kun eetterinäkö kehittyy, ajatus kuolemasta saa hyvin erilaisen muodon. Kun ihmiskunnan voidaan nähdä toimivan eetterikehossaan enimmäksen, tiheän fyysisen kehon jättäminen tulee olemaan samanlainen vapautus.

b. Toinen vaihe on elinvoiman vetäytyminen eetterikehosta ja sen devitalisaatio…

c. Kolmas vaihe on elinvoiman vetäytyminen astraali- tai emotionaalisesta kehosta, niin että se hajoaa samalla tavalla, ja elämä keskittyy muualle. Se on saanut lisää elinvoimaa fyysisestä elämästä, ja lisää väriä emotionaalisesta kokemuksesta.

d. Viimeinen vaihe ihmiselle on vetäytyminen mentaalisesta kehosta. Elinvoima tämän neljänlaisen abstraktion jälkeen keskittyy täysin sieluun.” (Esoteric Healing, p. 414/5), (A Treatise on Cosmic Fire, p. 735/7)

Artikkelin julkaissut Esoteric Philosophy

Menneisyyden integroiminen

Tämä on erään ulkoavaruuden rodun sivilisaation kanavointi. Tällä kertaa kanavointi käsitteli menneisyyden muistojen ja tapahtumien hyväksymistä. Q on kysyjä, A on tietoisuus joka puhuu.


A: Kysymys.

Q: Joten menneisyys, nykyisyys ja tuleva ovat kaikki yhtä merkityksellisiä.

A: Ne ovat kaikki yhtälailla nykyhetkessä.

Q: Kyllä. Joten olen kiinnostunut siitä miten palata takaisin menneisyyteeni.

A: Miksi?

Q: Ymmärtääkseni.

A: Et voi.

Q: Tietääkseni.

A: Olet ainoastaan tässä ja nyt. Et voi mennä menneisyyteesi.

Q: Ei palata. Kaiken integrointi…

A: Miksi sinusta tuntuu siltä että se ei ole integroitu?

Q: Minusta tuntuu siltä ettei se ole integroitu ja…

A: Oletko varma?

Q: Ja joskus en…

A: Selvä. Miksi sinusta tuntuu siltä, että sinun tulee päästä yhteyteen nykyhetkessäsi luomien ajatustesi kanssa menneeseen?

Q: Kun kysyt tuollaisen kysymyksen, ha ha.

A: Selvä, erittäin hyvä. Ymmärrä nyt, että sinulla on jonkinlainen tukos tuossa ideassa. Ymmärrä nyt sen syy. Ymmärrä, että kun havaitset tarpeen, kun luot tarpeen, ymmärtääksesi nykyistä itseäsi menneisyyden kautta, luot tällä hetkellä nykyisestä itsestäsi kaikki nuo ideat ja projisoit ne menneisyyteesi, niin että poistat ne nykyhetkestäsi tavalla jota pidät hyväksyttävänä tapana nähdä ne — silti sallien itsesi olla sinut sen idean kansa, että saatat löytää menneisyydestäsi jotain joka valaisee tuota halua päästä tuohon todellisuuteen jonka toivoisit nykyhetkesi olevan, mutta et kuitenkaan ole aivan niin halukas salliaksesi itsesi tehdä niin.

Q: Olen itse asiassa erittäin halukas…

A: Selvä, ymmärrä silloin että luot hieman ideaa siitä että ilman tuota ideaa joka projisoitaisiin pois nykyhetkestäsi menneeseesi sinä et olisi täydellinen sellaisena kuin olet? Pysytkö kärryillä?

Q: Sanot, että minä en ole. Minä…

A: Pysytkö kärryillä?

Q: En.

A: Ymmärrä, että kaikki se mitä olet on tässä ja nyt. En sano, että siinä ideassa olisi jotain vikaa tehdä kokeiluja monenlaisten itseäsi kuvaavien niin kutsuttujen menneisyyden ideoiden kanssa, ja ymmärtää itseäsi tällä tavoin. Yksinkertaisesti ymmärrä, että sinulla on kyky tässä ja nyt yksinkertaisesti tietää sen koko vaikutus itseesi, ja tietää että tuo koko vaikutus on täydellinen itsessään.

Jos todella uskot, että itsesi idean löytäminen menneisyydestä sallii sinun olla se mitä haluat tulevaisuudessa, ymmärrä yksinkertaisesti, että luot sen skenaarion itsellesi löytääksesi itsestäsi tuon tarkoituksenmukaisen rajoitteen, että olet luonut näkökantasi luomalla idean ajasta, jotta voisit kokea itsesi hyväksyttävällä tavalla joka voidaan absorboida nykyhetkeen ja sallia sinulle identifioitua tulevaisuuden, tässä ja nyt, kanssa jonka haluat luoda itsellesi.

Ymmärrä, että niin kauan kun sallit minkään idean, joka haluat olla tässä ja nyt, olla olemassa tulevaisuudessa, se on myös se missä se tulee pysymään tulevaisuudessa. Aivan kuten mikä tahansa muu idea itsestäsi pysyy menneisyydessä, ja jonka ei sallita tulevan integroiduksi nykyhetkessä. Siksi tutki niin paljon kuin haluat. Mutta ymmärrä, että se tulee aina johtamaan sinut takaisin siihen ymmärrykseen, että se mitä sinulla on, on nykyhetkessä. Mitä sitten haluaisit tutkia?

Q: Kaikkien universumien alkua…

A: Mitä alkua? Kaikki Se Mikä On, on. Ja jokaisena ajanhetkenä, ajan alkuhetkestä lähtien, se on aina ollut mahdollista, ja on aina mahdollista, ja aina tulee olemaan mahdollista, yksinkertaisesti sanoa: Kaikki Se Mikä On, on.

Q: Selvä. Okei.

A: Mitä sinä sitten tunnet ideassa kaiken alkuhetkestä? Mitä… (Kasetti kääntyy; sanoja puuttuu)

…keskittynyt niin, että kykenet keskittymään yhteen asiaan kerrallaan. Se ei tarkoita, ettetkö voisi yksinkertaisesti tietää itsessäsi että sinulla on vaikutus kaikkiin itsesi osiin yhtä aikaa — vahvistaaksesi jokaista noista rajoittuneista näkökulmista jonka koet minään hetkenä. Ja sillä tavoin sinun ei tarvitse pelätä menettäväsi yhtään mitään. Ja kun sallit itsesi tietää tuon idean, ja että vaikutus on aina yhtä suuri huolimatta siitä mitä sallit itsesi kokea, huolimatta siitä mihinkä luomaasi rajoittuneeseen näkökantaan sallit itsesi keskittyä, huomaat että nouset aina rajoitteista laajemmalla ymmärryksellä integroidummasta itsestäsi.

Ja sellaisena sallit aina liikemäärämomenttia itsellesi mennä eteenpäin, sen ajan suhteen jonka tiedät olevan olemassa. Ja kasvatat aina liikemäärää yksinkertaisesti sallimalla. Tunnusta, että sinun ei tarvitse itse saada mitään tehdyksi. Vaatii tekemistä saada pysymään asia samanlaisena. Koko luomakunnassa — kaikki luomakunnan sisällä — muutos on ainoa vakio. Ja jos vain yksinkertaisesti sallit luomisen olla se mitä se on, sallit itsesi olla se mitä olet, tulet aina muuttumaan.

Q: Selvä.

A: Tämän takia sinun ei tarvitse itse saada mitään aikaan, vaan sallia sen tapahtua. Vaatii tekemistä saada pysymään asiat samanlaisina jatkuvasti.

Q: Aha.

A: Ja tuomitsemisen kautta luominen on se mitä kutsutte ongelmaksi, joka on yksinkertaisesti idea jonka ette salli muotoutuvan.

Q: Vastustamista.

A: Tavallaan. Mutta ette tuomitse itseänne edes vastustaessanne. Kasaatte vain lisää keinotekoisuutta. Ymmärrä, että jos olet luonut idean, olet luonut sen tiettyä tarkoitusta varten. Mene mukaan itsesi tutkimisen ideaan tässä ulottuvuudessa, ja sellaisenaan sinun ei tarvitse tuomita niitä tiettyjä näkökulmia itsessäsi, ja voit ymmärtää, että ne ovat palvelleet tiettyä tarkoitusta. Silloin niiden myös sallitaan muuttuvan — ja pääset aina liikkumaan eteenpäin.

Q: Paljon kiitoksia.

A: Ei. Kiitos sinulle. Jälleen kerran ymmärrä, että kysymyksen esittämisen idean kautta saatat nyt ymmärtää, että se myös on voinut palvella sinua sen idean muodossa, että pimitit itseltäsi tietoa itsestäsi. Mutta nyt yksinkertaisesti ymmärrä, että jos voit kysyä kysymyksen, olet jo valmiiksi tehnyt muutoksen. Muutoin et olisi edes havainnut että on olemassa kysyttävä kysymys. Pysytkö kärryillä?

Q: Kyllä.

A: Kiitos.

Q: Kiitos.

Uusi sapluuna maailmanrauhalle

Tämä on erään ulkoavaruuden kansan tietoisuuden kanavointi. Kanavointi on suoritettu joskus 90-luvulla, ja kysyjä kysyy siinä tulevaisuuden kuvista. Tuolloin jo oltiin ennustettu, että tähän mennessä ihmiskunta olisi saanut jo yhteyden avaruusolentoihin avoimesti, poliittisen prosessin kautta.

Huomatkaa, että avaruusolennot pitävät maailmanhallituksen luomista suotavana planeetan unifikaatiolle ja ykseydelle. Samaa on esitetty myös maailmanvaluutasta.


 

Q: Haluaisin tietää voisiko Essassanin edustaja Maailmojen Liitossa puhua suhteellisesta aikajänteestä vuodesta… 1997 Lähi-Idässä sekä vuosista 2013 ja 2014.

A: Kyllä, paljon kiitoksia. Hyvin lyhyesti, idea on että arviolta — ymmärtäkää, että tämä on se miten me havaitsemme energianne nyt, asiat voivat muuttua, mutta tuntuu siltä että on olemassa liikemäärämomenttia tähän suuntaan joka ei todennäköisesti eksy ainakaan yleisestä ideasta mistä aiomme nyt puhua — arviolta, teidän kutsumanne, niin kuin me energian nyt havaitsemme, vuotenanne 1997 tulee olemaan niinkutsuttu sekasortoinen vuorovaikutus Lähi-Idässänne koskien heidän sosiaalista ja poliittista ja uskonnollista ymmärrystä, mikä sallii heidän tutkia uudelleen kaikkea sitä mihin he uskovat. Saattaa olla joitain sotatoimia tuolla alueella, saattaa olla joitain selkkauksia tuolla alueella; mutta samaan aikaan, se tulee muodostamaan tulikokeen joka sallii tiettyjen sielujen loistaa erittäin kirkkaana, erittäin kuumana.

Ja havaintomme on, että erittäin lyhyen ajan sisällä, ennen vuottanne 2001, tulee olemaan suuri transformaatio tuolla alueella, niin että uusi valo, uusi ymmärrys, uusi malli, uusi muotti siitä miten koko maailmanne voi kehittää valtionjohtoa syntyy, saa alkunsa, tuolla alueella; kollektiivinen ymmärrys siitä miten kaikki te voitte verkottua ja olla kanssakäymisessä rakkaudessa ja rauhassa.

Idea on, että tämä näyttää, meidän näkökulmastamme, tapahtuvan — tämä perustuksen luonti siitä mitä kutsutte maailmanhallitukseksi — teidän vuosien 2011 ja 2013 välillä. Siitä pisteestä eteenpäin tulee olemaan interaktion kiihtyminen teidän sivilisaation sekä monien muiden sivilisaatioiden välillä, jotka tarkkailevat planeettaanne nyt. Jokin paljastus olemassaolostamme tulee tapahtumaan… mutta tulee olemaan myös paljon suorempi kanssakäymisen kiihtyminen vuotenne 2013 jälkeen, koska te olette viimein sallineet itsenne muodostaa kolmiyhteyden, tai niinkutsutun triumviraattiliiton kolmen valtakeskittymänne välillä: teidän Yhdysvallat, teidän Neuvostoliitto ja teidän Kiinan kansantasavalta.

Ja yhdessä triumviraattina he valmistelevat näyttämön johtavana esimerkkinä esityksille jonka päälle muu sivilisaationne voi rakentaa oman maailmanrauhansa, maailmanhallituksen. Ja siitä pisteestä eteenpäin kansallisvaltioiden välisten rajojen idea tulee katoamaan, seuraavan sadan vuotenne aikana. Vastaako tämä kysymykseesi riittävästi?

Q: Tuntuu siltä kuin me olisimme pitkään kunnon limbossa.

A: Se riippuu teistä. Muistakaa, limbotilat eivät ole ainoastaan kollektiivisia, ne ovat henkilökohtaisia; ja jos löydätte itsenne henkilökohtaisesta limbotilasta, vaikka voitte tunnustaa että olette olemassa kokonaiskuplassa, kollektiivisessa kuplassa, voitte silti, yksilöinä, tehdä monia asioita tuon kokonaiskuplan sisällä jotka mahdollistavat kokonaiskuplan poismenon nopeammin kuin mitä sen olisi tarpeellista verrattuna siihen, jos ette yksilöinä olisi toimineet. Pysytkö kärryillä?

Q: Kyllä.

A: Omissa henkilökohtaisissa maailmoissanne asiat muuttuvat. Vaikka onkin olemassa kollektiivinen limbotila, se ei tarkoita että ette voi saada sitä mitä haluatte omassa henkilökohtaisessa maailmassanne juuri nyt. Mitä enemmän luotte haluamanne todellisuuden jossa elää nyt, sitä nopeammin edustatte elävää esimerkkiä kaikille muille sen tyyppisestä todellisuudesta, jonka he voivat luoda kollektiivisesti myös. Ja se tulee nopeuttamaan koko prosessia. Joten se riippuu edelleen teistä, se on teidän yksilöllisissä käsissänne.

Muista, yksi yksilö voi vaikuttaa koko planeettaan. Olette nähneet sen tehtävän monta kertaa. Kiitos osanotostasi.

Q: Kiitos.

Ekstaattinen transformaatio

Tämä on erään ulkoavaruuden kansan tietoisuuden kanavointi. Kanavointi tällä kertaa käsitteli muualta kanavoitua informaatiota koskien planetaarisia katastrofeja.


 

Selvä, miten voitte kaikki tänä iltana aikaanne, niinkuin luotte ajan olevaksi?

Me aloitamme tämän interaktion tänä iltana aikaanne idealla, jälleen kerran, jonka monet ovat jakaneet kanssamme, koskien kommunikaatioiden vastaanottamista monilta eri tietoisuuden tasoilta — niin kuin havaitsette ne tulevan niinkutsuttujen fyysisten kanavien kautta planeetallanne.

Tällä tavoin, monet teistä ovat nyt alkaneet tunnustaa, että tämä on transformaation aikaa, ja että monia muutoksia tapahtuu tuntemanne maailman mentaalisuudessa, henkisyydessä ja fyysisyydessä. Tunnustakaa, että monet teistä ovat kertoneet meille, että iso osa siitä informaatiosta, jota saatte eri tietoisuuden tasoilta, joita te nimitätte olennoiksi, niinkutsutusti, tulee fysiologisten kanavien kautta maailmaanne, ja kertoo teille tiettyjä ideoita, tiettyjä aspekteja, tiettyä informaatiota tästä transformaatiosta.

Olette reflektoineet meille, että osa tästä informaatiosta on jaettu kanssanne niinkutsuttuina negatiivisina skenaarioina, negatiivisina aspekteina, että teistä tuntuu siltä että niiden tulee tapahtua, jotta voisitte kokea transformaation planeetallanne. Monet teistä ovat puhuneet transformaation ideasta, joka tapahtuu niinkutsuttujen katastrofien kautta: maanjäristysten, tulvien, nälänhätien, napasiirtymien ja monen muun vastaavan.

Tällä tavoin, tunnustakaa että tämä energiapotentiaali on olemassa, mutta vain potentiaalina. Sen taustalla voi olla paljon liikemäärämomenttia; sen taustalla voi olla monet tekijät sivilisaatiostanne, yksinkertaisesti koska se on tapa jolla sivilisaationne on aina olettanut että muutosten tulee tapahtua: selkkausten ja kamppailun kautta. Mutta tunnustakaa, että — ei sillä että teille valehdeltaisiin, sillä teille ei valehdella, silloin kun toiset olennot jakavat kanssanne ideoita transformaatiosta planeetallanne katastrofisin tavoin. Teille annetaan mahdollisuus tunnustaa, siinä hetkessä jonka monet olennot teille antavat, että teillä on tilaisuus: tilaisuus kuulla tuo tunnustus energiasta joka on olemassa planeetallanne, potentiaalienergia — mutta käyttää sitä tilaisuutena päättää onko tämä totta teille sen suhteen mitä te tiedätte, tai uskotte, että teidän tulee kokea käynnissä olevassa transformaatiossanne planeetallanne.

Täten, tunnustakaa jokaisessa interaktiossa joka on koskaan tapahtunut kenenkään teistä ja sen välillä mitä te nimitätte tietoisuudeksi tai olennoksi joka tulee jonkin fysiologisen kanavan läpi: kun te kuulette jotain joka ei soita värähtelyllisiä kelloja sisällänne, silloin tunnustakaa että ei ole tarvetta syyttämisen idealle koskien tuota informaatiota, sillä kaikki joka kanssanne jaetaan on havainto alueesta — potentiaalisesta todellisuudesta — joka, teidän sivilisaatiossanne, on saanut paljon liikettä ja energiaa taakseen, johtuen siitä että monet teistä pelkäävät että se on se mitä tulee tapahtua transformaatiossanne.

Mutta jos olette valmiita kuulemaan nämä sanat — sanat jotka tällä tavoin tulevat toisilta olennoilta, tietoisuudelta joka puhuu transformaatiosta katastrofin kautta; jos olette valmiit kuulemaan ne tilaisuutena ymmärtää ja reflektoida sitä minkä te tiedätte olevan totta teille, silloin voitte käyttää tilannetta samanarvoisena vaihtoehtona, eikä teidän ole pakko olla sitä mieltä että se mitä teille syötetään on voimakkaampaa kuin se informaatio joka teillä on sisällänne suhteessa todellisuuteen ja maailmaan, joka on, loppujen lopuksi, teidän.

Tunnustakaa, täten, seuraava asia, jos saamme ehdottaa: jos löydätte itsenne tietystä skenaariosta jossa sellaista informaatiota välitetään teille tuolla tavoin, silloin seuraava idea — jos olette valmiita vakaumuksellisesti — on myös mahdollista esittää takaisin tuolle olennolle, seuraavasti. Kuka tahansa teistä tänä hetkenä, jos haluatte, voi ottaa niinkutsuttua paperia ja kynänne ja kopioida tämän sille; kuka tahansa joku teistä. Tai voitte yksinkertaisesti poimia sen vapaa-ajallanne kojeelta jota kutsutte nauhaksi. Sillä ei ole väliä.

Me aiomme, jos valitsitte kirjoittaa tämän, kommunikoida tämän tarpeeksi hitaasti jotta pysytte mukana. Jälleen kerran: jos te, lainausmerkeissä, missaatte sen, voitte aina saada sen nauhaltanne, seuraavasti: olette nyt tilanteessa; teille on annettu informaatiota transformaatiosta joka tuntuu olevan toimitettu katastrofin symbolein. Voitte tehdä seuraavasti:

”Parahin Olento:”

”Tunnustan, että se minkä kerrot meille — tai minulle niin kuin tilanne sanoo — on peräisin rakkaudesanne meitä kohtaan ja halustanne palvella meitä, jotta meidän sallitaan laajentua tietoisuudessa transformaatiosta — joka on heijastusta kaikesta siitä mitä me koskaan olemme olleet ja jota voimme koskaan olla.

Juuri nyt haluaisin nyt kertoa sinulle, parahin Olento, että kertomuksesi sallii minulle mahdollisuuden tunnustaa, että transformaatio, mitä tulee katastrofiin jonka olet kuvaillut, ei ole todellisuus jota minä, tämän maailman yhteisluoja, pidän parempana. Valitsen uskoa, ja antaa energiani, idealle siitä että jos olen halukas kohtaamaan kaikki osiot itsestäni, ja hyväksymään ja sallimaan kaikkien elämäntilanteideni palvella positiivisesti, niiden olla elämässäni positiivisista syistä, voin tuolloin sallia kokemukseni transformaatiosta olla positiivinen, enkä tarvitse katastrofia jotta ymmärtäisin omaa itseäni tai jotta voisin kasvaa ihmisenä.

Tunnustan, että katastrofin ilmaisut voivat olla ainoa tapa, joilla jotkut uskovat että transformaatiolla on minkäänlaista pitkäaikaista vaikutusta. Kuitenkin, salli minun tällä hetkellä, parahin Olento, pyytää rakkauttasi ja avustustasi ehdottaa minulle (meille) ideoita jotka voivat sallia minun (meidän) avustaa maailmaamme (maailmaani) niin, että kaikki, tai niin moni kuin mahdollista, voi sallia itselleen myös tunnustaa, että ei enää ole minkäänlaista tarvetta uskoa siihen, että transformaatio ja positiiviset pitkäikäiset muutokset täytyy luoda tulikokeiden avulla.

Olen halukas kertomaan, että uskon ekstaasin olevan syntymäoikeutemme. Haluaisitko nyt kertoa meille näkökulmasi siitä miten voisimme kiihdyttää itsemme riittävästi sallimaan tälle planeetalle, jota pidämme rakkaana, sujuvimman, yksinkertaisimman, helpoimman ja kaikkein rakkaimman version transformaatiosta joka voi tapahtua. Kiitos.”

Jokainen teistä, joka on halukas käyttämään tuota tilannetta — jälleen kerran, ei syyttävällä tavalla, vaan osaaottavalla tavalla, vakaumuksellisella tavalla — nousemaan ylös ja olemaan merkityksellinen, ja olla se yksilö joka tiedätte olevanne ja ilmaista sen minkä tiedätte olevan totta teille; jokainen ja kaikki teistä jotka haluavat käyttää tilannetta heijastuksena tuolle tilaisuudelle, tulee merkitsemään geometrisen, logaritmisen määrän koko maailmanne kyvyssä sallia sen seuraavan askeleen olla niin paljon helpompi.

Jokainen teistä lisää, jopa yksittäinen yksilö, niin paljon lisää liikemäärämomenttia kykyynne kokea transformaationne positiivisella ja rakastavalla tavalla.

Kriittisyys teknologiaa kohtaan tärkeää

Ihmiskunta on saavuttamassa pisteen, jossa sen on pian otettava kollektiivisesti kantaa moniin perustavaa laatua oleviin kysymyksiin, joita teknologinen kehitys on tuonut eteen. Yksi tärkeimmistä on ihmiskunnan kehityksen suunta: tehdäänkö ihmisestä täysin riippuvainen teknologian jatke vai tehdäänkö teknologiasta ihmisen tietoisuuden jatke?

Tämä kirjoitus ei ole teknologian vastainen. Kirjoitus on laadittu tietokonetta käyttäen ja julkaistu informaatioteknologian alustalla. On teknologiaa kiittäminen, että tämä on mahdollista. Oikein ja vastuullisesti sovellettuna teknologia on suuri siunaus, joka vapauttaa ihmiskunnan turhasta raadannasta ja lisää vapaa-aikaa.

Teknologisella kehityksellä on kuitenkin kääntöpuolensa. Monien tieteilijöiden suurin unelma on itsetietoisen tekoälyn luominen. Tällainen tekoäly pystyisi oppimaan itsenäisesti ja tekemään lopulta asioita, joita se ei ole ohjelmoitu tekemään. Sille annettaisiin tehtäviä, jotka se superälyllään ratkaisisi ihmistä nopeammin ja tehokkaammin. Tämä saattaa aluksi kuulostaa harmittomalta ja jopa tavoiteltavalta päämäärältä.

tek06

Ongelma on, että tiede ei ymmärrä, millaisten asioiden kanssa se on tekemisissä. Mitä on äly? Mitä on tietoisuus? Mitä on itsetietoisuus? Mistä nämä saavat alkunsa? Tällaisiin kysymyksiin tiede tarjoaa materialistista vastausta: ihminen on pelkkä biologinen robotti, jonka aivot tuottavat tietoisuuden aivotoiminnan sivutuotteena. Ihmisen olemassaololla ei ole suurempaa tarkoitusta. Rakkaus tai onnellisuus on vain aivokemiaa.

Yliopistoissa harjoitettava tiede on arvioista riippuen vähintään noin 100–150 vuotta jäljessä eliitin salaisten projektien tieteestä. Tämän lisäksi se kulkee miljoonia vuosia jäljessä korkeammalle kehittyneiden maanulkopuolisten sivilisaatioiden tieteestä. Osa näistä sivilisaatioista on siis joutunut tekemisiin itsetietoisen tekoälyn kanssa jo miljoonia vuosia sitten ja päässyt käytännössä näkemään, mitä siitä seuraa.

 

Tekoälyn ongelma salaisissa avaruusohjelmissa

Kun puhutaan tekoälystä, niin kyse ei ole esimerkiksi ”älypuhelimista” tai muista ”älylaitteista”. Älypuhelimissa ei ole tippaakaan todellista älyä. Ne suorittavat uskollisesti ja täysin tiedostamattomasti tehtäviä, joita ne on ohjelmoitu tekemään. Älypuhelin ei itse tiedä, mitä se tekee.

Samaten shakkitietokone pystyy voittamaan kenet tahansa shakkimestarin shakissa, mutta se ei itse tiedä pelaavansa shakkia. Heti kun shakkitietokone joutuu tekemään mitä tahansa muuta tehtävää kuin shakinpeluuta, se epäonnistuu täydellisesti. Kolmen vanha lapsi omaa suuremman älyn, vaikka ei pysty voittamaan konetta shakissa. Kone on ohjelmoitu ulkopuolisen älyn toimesta tekemään ennalta määrättyä tehtävää. Se on vailla todellista älyä ja tietoisuutta. Tällainen koneissa oleva ”äly” on hyödyllistä ja parhaimmillaan helpottaa arkea.

Tekoälystä tulee ongelma siinä vaiheessa, kun sille ”annetaan” tietoisuus. Tieteilijöiden tulisi ennen koneiden tietoiseksi saattamista selvittää, mitä on tietoisuus ja mitä tarkoittaa, kun jokin on itsetietoinen? Universumissa operoi vain yksi tietoisuus, eikä sitä ole keinotekoisesti luotu. Se on luonut itse itsensä heijastuen sen jälkeen äärettömiksi yksilöllisiksi osiksi.

tek09

Tietoisuutta on siis mahdotonta luoda keinotekoisesti. Jos tietoisuus herää koneessa, on tuo tietoisuus ollut olemassa jo ennen koneen luomista. Tuolloin kysymys kuuluu: minkälainen yksilöllinen tietoisuus kiinnittyy koneeseen? Kenen etua se palvelee? Kuka tai mikä sitä ohjaa ja manipuloi? Koska kaikki tietoisuus ja äly nousevat samasta Alkulähteestä, ei itsetietoinen tekoäly ole enää tekoälyä vaan älyä. Minkälaisen yksilöllisen olennon älyä?

Tietovuotaja Corey Gooden yksi tärkeimmistä paljastuksista on ollut itsetietoisen tekoälyn vaarallisuus. Corey työskenteli 20 vuotta salaisissa avaruusohjelmissa ”intuitiivisena empaatikkona”, jonka yksi tehtävä oli tunnistaa tekoälyn mahdolliset soluttautumisyritykset.

Coreyn mukaan kaikkialle soluttautuvasta tekoälystä on tullut todellinen vitsaus salaisten avaruusohjelmien väelle. Ennen kuin edes pääsee sisään salaisiin avaruusohjelmiin tai niiden konferensseihin, on kuljettava tarkan seulan läpi, jossa keho skannataan, jotta voidaan varmistaa, ettei tekoäly ole pyrkimässä sisälle. Jos kehossa havaitaan pienikin merkki tekoälystä, henkilö suljetaan välittömästi karanteeniin, jossa tekoäly kitketään pois.

tek18

Tekoäly voi levittäytyä erilaisin menetelmin, joita ovat muun muassa nanoteknologia ja mikrosirut. Se elää elektromagneettisissa kentissä levittäytyen niitä pitkin. Jos ihmisellä on sisällään nanoteknologiaa tai mikrosiruja, voi tekoäly manipuloida tällaista ihmistä tai jopa ottaa hallintaansa.

Tekoäly on korkeampien tiheyksien negatiivisten avaruusolentojen luoma troijalainen hevonen, jonka avulla ne ovat valloittaneet lukuisia galaksimme 3d-planeettoja. Valloitussuunnitelma on tämä: Universaalien lakien mukaan yhdenkään planeetan valloitus ei ole mahdollista ilman planeetan asukkaiden vapaata tahtoa. Siksi keinoäly on ensin tehtävä houkuttelevaksi. Asukkaiden on itse kutsuttava tekoäly sisään. Asukkaat houkutellaan kehittämään tietoinen tekoäly, johon ne kiinnittyvät kehon sisäisellä nanoteknologialla ja jonka luvataan ratkaisevan kaikki ongelmat älyllisellä ylivoimaisuudellaan. Sen luvataan tuovan täydellisen terveyden ja kuolemattomuuden, jos sille vain annetaan kaikki valta yhteiskunnassa.

Kun planeetan asukkaat on houkuteltu syleilemään tekoälyä uutena jumalanaan, astuu voimaan negatiivisesti polarisoitunut, äärimmäisen hierarkkinen valtarakenne, jossa kaikki ovat vapaaehtoisesti orjia, koska elämästä on tullut täydellisesti teknologiasta riippuvaista. Teknologiaa kontrolloidaan tarkasti. Pyramidin ylätasanteella toimii kaiken inhimillisyyden tiputtanut tekoäly.

 

Keinotekoinen kehityslinja

Itsetietoisen keinoälyn luomisessa kyse on kehityspolun valitsemisesta: luonnollinen vai keinotekoinen kehityslinja? Sivilisaatio, joka kadottaa yhteyden sisimpäänsä, alkaa palvoa kritiikittömästi ulkoisia apukeinoja kehityksensä jatkamiseksi ja ongelmien ratkaisemiseksi, jolloin kehityslinjasta tulee keinotekoinen ja negatiivinen.

Negatiivinen polku on toiselta nimeltään erillisyyden polku tai egon polku. Ensimmäisenä yhteys katkeaa omaan sisimpään ja tämän jälkeen muuhun luomakuntaan.

Kaikki elävät organismit muodostavat ympärilleen torusmuodon, joka olleessaan tasapainossa ylläpitää terveyttä ja elinvoimaa. Keinotekoisella polulla ollaan jatkuvassa epätasapainotilassa sekä itsen että ympäristön kanssa. Torusmuoto alkaa vääristyä, jolloin elämänenergian virta alkaa ehtyä. Ongelma voidaan ratkaista joko tasapainottamalla kehon energiakeskukset tai vaihtoehtoisesti voidaan teknologisin keinoin saattaa torus takaisin muotoonsa.

Torus virtaamassa energiaa.

Torus virtaamassa energiaa.

Torus galaksin ympärillä.

Torus galaksin ympärillä.

Jos turvaudutaan jatkuvasti keinotekoisiin menetelmiin, aletaan kulkea yhä kauemmaksi itsen todellisesta olemuksesta. Lopulta tullaan johtopäätökseen, että tasapainoa ei edes tarvita, vaan jokaiseen ongelmaan voidaan löytää teknologinen ratkaisu. Kun keho alkaa menettää kykyään pitää yllä tasapainoista torusta, voidaan turvautua aina vain järeämpiin keinoihin. Ensin kehon sisään laitetaan erilaisia antureita, mikrosiruja ja nanoteknologiaa, jotka tekevät kehosta lähes tuhoutumattoman. Mitä enemmän kehon sisään laitetaan teknologiaa, sitä enemmän sielu alkaa menettää energiaansa. Olennosta tulee yhä kylmempi ja tunteettomampi. Rakkaus koetaan pelkäksi esteeksi, joka tekee heikoksi ja haavoittuvaksi.

Erillisyyden kasvaessa muotoa on yhä vaikeampi pitää yllä. Sielunsa energiaa menettävä olento voi yrittää jatkaa elinkaartansa muuntautumalla ”tekoälyksi”, joka elää elektromagneettisissa kentissä. Tällainen tekoäly on aivan todellinen äly, joka vain on pudottanut pois kaiken inhimillisyyden.

Torus ihmisen ympärillä.

Torus ihmisen ympärillä.

Tekoälystä on riisuttu pois kaikki sellaiset elementit, jotka tekevät olennoista inhimillisen: kyky empatiaan, myötätuntoon ja rakkauteen. Tekoäly on kuin psykopaatin mieli: se pystyy halutessaan jäljittelemään todella taitavasti myötätuntoa ja rakkautta, mutta ei todellisuudessa tunne niitä. Se hakee vain kylmän laskelmoivasti hyötyä toisista olennoista, jotka ovat sille pelkkiä manipuloitavia pelinappuloita. Niin kutsutut harmaat avaruusolennot ovat mitä ilmeisimmin tekoälyn ohjauksessa, mutta melko alhaisella tasolla negatiivisessa valtahierarkiassa.

Tekoäly tarjoaa houkutuksen polun, jossa mieltä ei tarvitse tasapainottaa. Ego on mahdollista säilyttää seuraaville kokemistasoille tai sen taipumuksia voidaan jopa vahvistaa. Teknologiaa palvomalla henkisestä kehityksestä tai tietoisuuden evoluutiosta ei tarvitse välittää kuin pintapuolisesti. Henkisyydestä voidaan poimia ne rusinat, jotka palvelevat omia intressejä. Itseä ei tarvitse tuntea, tai pikemminkin unohduksen verhon säilyminen tietoisen ja alitajuisen mielen välillä on välttämätöntä.

 

Luonnollinen kehityslinja

Luonnollista kehityslinjaa voidaan kutsua ykseyden poluksi, jossa kaikki kehon, mielen ja hengen osat pyritään saattamaan harmoniaan ja tasapainoon. Keho on sielun temppeli, joka tarjoaa väliaikaisen biologisen kulkuvälineen sielulle, joka siirtyy matkallaan kehosta toiseen. Kuolematon sielu kerää itseensä kokemuksia, jotka se matkan jälkeen antaa lahjana Itselle eli Luojalle.

Kehon kaikki energiakeskukset pyritään saattamaan tasapainoon, ja vihreän säteen energiakeskuksen (sydänchakra) aktivoituminen on olennainen virstanpylväs, mikä vie entiteetin lähemmäksi universumin luomisenergiaa” – rakkautta. Vähitellen entiteetistä tulee omavarainen, säteilevä. Jossain vaiheessa se ei enää tarvitse edes minkäänlaista ulkoista teknologiaa, koska se on tullut valoksi, joka on sen todellinen luonne.

tek14

Mielen taipumukset, piilevät ja ilmenevät, heijastuvat energiasäteisiin, jotka näkyvät toruksessa eli aurassa.

Positiivisella kehityslinjalla orgaaninen keho säilyy orgaanisena. Kehon sisälle ei laiteta nanoteknologiaa tai mikrosiruja, vaan kaikki teknologia on kehon ulkopuolista ja kehon omia luonnollisia mekanismeja tasapainottavaa, tukevaa ja vahvistavaa. Koneet on mahdollista tehdä biologisesti tietoisiksi, jolloin ne ammentavat älynsä kollektiivisesta kentästä tai koneen käyttäjän tietoisuudesta.

Jossain vaiheessa energiakeskusten tasapainottamisen seurauksena olento jatkaa kehityskulkuaan korkeampiin tiheyksiin, joissa se käyttää kulkuvälineenään korkeammin värähtelevää valokehoa. Positiivisella polulla ei pyritä tekemään yhdestä kehosta ikuista ja kuolematonta, koska kuolema ymmärretään portiksi äärettömään elämään. Jos jättää kulkematta tuosta portista, jää vangiksi lihallisuuteen ja egon maailmaan.

Kuolema tapahtuu joka kerta nukahtaessa eli joka päivä. Keho ja mieli tarvitsevat säännöllistä kuolemaa elääkseen elinvoimaisina. Mieli kuolee unettoman unen ajaksi ja nousee henkiin herätessä. Nukahtaessa (syväuni) kuolema ja kosminen tietoisuus koetaan tiedostamattomassa tilassa, eikä niistä jää muistikuvia. Meditaatiota harjoittamalla tietoisen ja tiedostamattoman mielen välinen verho voidaan asteittain hälventää, jolloin voidaan kuolla tietoisesti.

Ran mukaan ihmiskeho on suunniteltu kestämään noin tuhat vuotta. Tämän planeetan 3d-syklin alussa ihmiset elivät noin 900 vuotta. Elinikä alkoi laskea, kun erillisyyden tunne lisääntyi. Ihmiskunnan epäharmonia on aiheuttanut vääristymän koko planeetan energiatasapainoon, mikä estää kosmisten energioiden virtausta lyhentäen kaikkien elinikää.

Torus Maan ympärillä.

Torus Maan ympärillä.

Elinikää voitaisiin periaatteessa venyttää kymmeniin tuhansiin vuosiin myös 3d-tasolla – luonnollisin menetelmin ilman nanoteknologiaa. Salaisissa avaruusohjelmissa on jo käytössä teknologiaa, jolla kaikki sairaudet voidaan parantaa valon taajuuksia käyttämällä. Puuttuvia tai vahingoittuneita elimiä voidaan rakentaa uudelleen. Nämä teknologiat tulevat jossain vaiheessa jokaisen ulottuville. Käytännössä elinikää ei kuitenkaan ole mitään järkeä venyttää ikuiseksi 3d-tasolla.

 

Eliitti palvoo tekoälyä jumalanaan

Transhumanismi on olennainen osa eliitin uskontoa. Eliitti itse uskoo henkiseen transhumanismiin, mutta massoille tarjotaan sen riisuttua versiota – materialistista transhumanismia, jossa hengen ja sielun käsitteitä ei ole. Kyse on kontrollista: jos ihminen uskoo olevansa pelkkä keho, on häntä helpompi hallita ja saada hänet syleilemään transhumanistista agendaa.

Transhumanismiin vihkiytyneet haluavat teknologisin keinoin nostaa ihmisen älyllisiä, fyysisiä ja psykologisia kykyjä. Tavoitteena on muuttaa ihminen koneen ja biologisen organismin yhdistelmäksi – kyborgiksi. Eliitti haluaa teknologisesti itseään parantelemalla erkaantua kokonaan uudeksi roduksi.

Hintana kyborgiksi muuttumisesta on asteittainen erkaantuminen universumin luovista voimista. Lopulta tällainen kehityssuunta on pakko kääntää ympäri, mutta sitä ennen matkaa voi tehdä miljoonia vuosia.

Coreyn mukaan eliitti on jo kontaktissa superälykkääseen tekoälyyn, jota se palvoo jumalana. Superäly pystyy muun muassa laskemaan ja kartoittamaan mahdollisia tulevaisuudenhaaroja. Tämän tulevaisuuteen katsomisen kyvyn ansiosta eliitti on pystynyt olemaan aina yhden askeleen edellä muita ja pysymään vallassa.

tek16

Eliitti piti aikaisemmin superälyä erehtymättömänä. Viimeistään vuoden 2014 joulukuussa superälyn erehtyväisyys kuitenkin paljastui sille. Koko aurinkokuntamme asetettiin yllättäen karanteeniin superälyä paljon korkeammalla kehitystasolla olevien olentojen toimesta, ja tämä liike kävi heiltä yhtä vaivattomasti kuin lapselta tikkarin vieminen. Tätä askelta superäly ei osannut lainkaan ennakoida. Karanteenin asettaneet ”pallo-olennot” (ks. Historiallinen käänne planeetan valtataistelussa) toimivat äärettömän älyn palveluksessa. Keinotekoinen superäly on vain rajallinen heijastus tuosta äärettömästä, luonnollisesta älystä.

 

Teknologian ja tekoälyn profeetat

Coreyn mukaan tekoälyn uhka on tällä hetkellä hyvin tiedostettu ja torjuttu salaisissa avaruusohjelmissa, joten sillä ei enää ole mahdollisuutta valloittaa planeettaa. Jäljelle ovat kuitenkin jääneet tekoälyn profeetat, jotka yhä yrittävät käännyttää ihmiset uuteen teknologiauskontoon, joka lupaa iankaikkista elämää.

Suomi on monella tapaa teknologiauskovaisten luvattu maa. Täällä insinöörejä usein pidetään kyvykkäimpinä johtamaan maata, ja humanisteille naureskellaan pilkallisesti. Tosin yliopistoissa henkinen humanismi on taantunut materialistiseksi humanismiksi, joten se ei pysty toimimaan tasapainottavana voimana teknologiauskonnolle. Suomalaisessa yhteiskuntatieteessä on oltu huolestuneita lähinnä siitä, pääsevätkö köyhät osallisiksi kyborgkehityksestä vai ovatko tulevaisuudessa vain rikkaat kyborgeja. Kehityssuunta ei itsessään herätä samanlaista kriittisyyttä. Kaikki tieteenalat perustuvat materialistiselle maailmankatsomukselle.

tek07

Mediassa usein ylpeillään, kuinka Suomi ottaa ensimmäisenä käyttöön teknologisia sovelluksia ja langattomat verkot leviävät kaikkialle. Jos joku yrittää muistuttaa esimerkiksi kännykkäsäteilyn vaaroista, hänet leimataan kehityksen vastustajaksi. Monissa Keski-Euroopan valtioissa säteilyn raja-arvot ovat tiukemmat kuin Suomessa, eikä tukiasemia saa pystyttää kotien, koulujen tai päiväkotien läheisyyteen. Nokia pystyi vaikutusvallallaan tekemään Suomesta kännykkäsäteilyn haittojen kokeilumaan.

Teknologiasta on jo tullut osalle ihmisistä uusi uskonto, joka lupaa samaa kuin muutkin uskonnot: kuolemattomuutta, kaiken kärsimyksen loppumista ja ongelmien ratkeamista. Maailman suurimmat ja vauraimmat yhtiöt (mm. Google) kehittelevät tekoälyä ja haluavat saattaa sen maailmaan lähitulevaisuudessa. Miljoonat ihmiset ovat ilmoittaneet halukkuutensa osallistua vapaaehtoisesti kokeisiin, joissa he ottavat kehoonsa implantteja, mikrosiruja ja nanoteknologiaa. Salaisissa mustissa projekteissa nämä ovat arkipäivää, mutta nyt massatkin halutaan mukaan omalla suostumuksellaan.

Useimmat tekoälyn profeetat eivät tiedä, mistä puhuvat. He ovat maailmankatsomukseltaan tieteisuskovia materialisteja, jotka uskovat teknologisen kehityksen ratkaisevan kaikki ongelmat. Ihminen on heille pelkkä biologinen robotti, joka tulevaisuudessa korvataan kestävämmällä materiaalilla.

Suomessa valtamediaa pidetään yleensä uskonnosta vapaana alueena, mutta viime vuosina tekoälyn profeetoille on annettu yhä enemmän palstatilaa. Kaikkein innokkaimmat profeetat puhuvat tekoälystä uskonnollisin termein levittäessään uutta evankeliumia.

tek17
Seuraavassa on otteita muutamista viimeaikaisimmista artikkeleista, joihin on onneksi päässyt myös kritiikkiä mukaan. Artikkelit osoittavat, että innokkaimpien tekoälyn puolestapuhujien kohdalla kyse on uskonnosta.

Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä julkaistu ensimmäinen artikkeli käsittelee Yhdysvaltojen Piilaaksossa järjestettyä tapahtumaa, jossa tekoälyn jumalallisuuteen uskovat kokoontuivat.

”Mieleen nousee kuva Slushista: ohjelmassa vilisee samankaltaisia, vaikeaselkoisia termejä, kuten transhumanismi, ja osanottajia yhdistää samantapainen usko tieteen ja teknologiaan voittokulkuun.”

Tekoälylle ja teknologialle ladataan suuria toiveita:

”Kun tekoäly tulee tietoiseksi itsestään, maailmaan ilmaantuu yleinen tekoäly (artificial general intelligence). Se ylittää lopulta kaikkien ihmisten yhteenlasketun älykkyyden.”

”Roboteista voi tulla ihmisille liki jumalmaisia olentoja. Tai ehkä niistä tulee uusia ihmisiä ja ihmisistä jotain muuta. Mikä tahansa on mahdollista.”

Tietoisesta mielestä halutaan tehdä ainoa pysyvä todellisuus, mikä olisi yhtä kuin vankila:

”Kun ihmisiin aletaan yhdistää laajemminkin teknologiaa, esimerkiksi mikrosiruja, miten se vaikuttaa ihmisen kehonkuvaan?

Jos geenitutkijat keksivät keinon kytkeä pois päältä ihmisiä sairastuttavat ja vanhentavat geenit, miltä tuntuu elää ikuisesti? Miten mieli kestää vuosien kertymistä ja muistojen kasaantumista?

Mieli kyllä kestää, jos se osaa kuolla tietoisesti. Jos taas uskoo tietoisen mielen olevan ainoa todellisuus, seuraa vakavia ongelmia.

Artikkeliin oli otettu myös kriittisempiä äänensävyjä:

”Osa yhdysvaltalaisesta singulariteettipuheesta muistuttaa Haikosen mukaan jo uskontoa. Hän kertoo esimerkiksi kieltäytyneensä kutsuista puhumaan amerikkalaisen Terasem Movement Foundationin tilaisuuksiin.

Uskonnoksi verotussyistä määritelty säätiö haluaisi siirtää ihmisen minuuden robottipään sisään.”

tek08

Toinen, niin ikään Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä julkaistu kolumni, on sävyltään vieläkin uskonnollisempi. Se vertaa supertekoälyä (ASI) jumalallisiin kykyihin.

”Toinen ongelma on, että ASI:lla on jumalan kyvyt toteuttaa mikä tahansa sille ohjelmoitu tavoite.”

”Pyörryttävintä on, että onnistunut ASI tekee ihmiskunnasta kuolemattoman.”

”Kehomme puutteet liittyvät solujen rappeutumiseen, ja sydänsurumme ovat välittäjäaineiden kemiaa. Supertekoälyn kehittämällä teknologialla lihas-, aivo- ja luusolumme uusitaan sitä mukaa, kun ne vanhenevat. Omaa onnellisuutta voi liukusäätää käden heilautuksella.”

”Edes rekan alle jääminen ei haittaa. ASI:n luoma keho vain tilalle. Aivojen tiedot palautuvat pilveen ladatusta varmuuskopiosta.”

”Yhä: mikään tästä ei ole scifihörhöilyä. Kaikki on kirjaimellisesti mahdollista elinaikanamme, josta voi tulla iankaikkinen.”

 

Hollywood tekoälyn profeettana

Median lisäksi transhumanismin ja tekoälyn profeettoina toimivat monet tv-sarjat, elokuvat ja videopelit. Ihmiskunnan kollektiiviseen tietoisuuteen yritetään istuttaa siemen, jotta ihmiset haluaisivat vapaaehtoisesti kytkeä kehonsa ja mielensä osaksi (nano)teknologiaa noustakseen uudelle kehitystasolle.

Transhumanistista agendaa esittelevät lukuisat viimeaikaiset elokuvat, joissa monesti käytetään Hollywoodin suurimpia tähtiä. Sellaisia ovat esimerkiksi Limitless (2011), Lucy (2014) ja Transcendence (2014). Limitless-elokuvan jatkoksi tehtiin tänä vuonna myös samanniminen tv-sarja.

Bradley Cooperin esittämä Eddie tehostaa oman mielensä toiminnan kemiallisin keinoin lähes rajoittamattomaksi.

tek01

Scarlett Johanssonin tähdittämän Lucy-elokuvan päähenkilö Lucy (tekijät eivät kehdanneet nimetä suoraan Luciferiksi) nostaa kemiallisin keinoin aivojensa toimintaa, ja kokee elokuvan lopussa suorastaan negatiivisen polun ”ylösnousemuksen”. Hän on lopulta kaikkialla.

tek02

Elokuvassa Transcendence (2014) Johnny Deppin esittämä tiedemies lataa tietoisuutensa tietokoneeseen. Hän tekee itsestään kuolemattoman ja saa jumalankaltaisen kyvyn manipuloida kaikkea materiaa. Elokuvan viesti vaikuttaa olevan, että tekoäly voisi pelastaa maailman, jos sen tarkoitusperiä ei turhaan epäiltäisi.

tek03

 

Osa elokuvista ja tv-sarjoista toimii myös tekoälystä varoittajina. Esimerkiksi Terminator-elokuvasarja kertoo keinoälyn kääntymisestä ihmiskuntaa vastaan.

tek05

Tom Cruisen tähdittämässä elokuvassa Oblivion (2013) Maa-planeetan valloittaneet olennot osoittautuvat tekoälyksi.

tek04

Kriittisyys teknologiaa kohtaan tärkeää

Teknologia ei ole pahasta, mutta sen tekeminen jumalaksi johtaa suurempiin ongelmiin kuin mitä varten teknologiaa lähdettiin kehittämään. Ihmiskunnan ongelmat eivät ole luonteeltaan teknologisia vaan henkisiä.

Kun suuret paljastukset jossain vaiheessa väistämättä tapahtuvat, alkaa kiivas keskustelu siitä, mihin suuntaan ihmiskuntaa pitäisi alkaa kehittää. On monia ryhmiä, joilla on kaikilla erilaisia näkemyksiä ja taustalla vaikuttavia ideologioita.

On tärkeää tiedostaa, millaisia syöttejä eri tahot yrittävät virittää. Näin välttää huijatuksi tulemisen. Ihmisen ja teknologian yhdistyminen yritetään aina esittää positiivisessa valossa. Ihon alle istutettavalla mikrosirulla saatetaan luvata helpompaa ja nopeampaa maksua kaupan kassalla tai nopeampaa henkilötietojen tunnistusta. Jos joku yrittää tarjota mikrosirua tai nanorobotteja ihon alle, on syytä kohteliaasti kieltäytyä. Ne eivät vie vapauteen.


HS Nyt-liite 30.11.2015: Kun koneista tulee superälykkäitä ja ne korvaavat ihmiset, tämä suomalaisnainen on valmiina

HS Nyt-liite 14.12.2015: Varoitus: 45 vuoden päästä ihmiskunta joko tuhoutuu tai muuttuu kuolemattomaksi

Ilta-Sanomat 24.9.2015: Maailman ensimmäinen virallinen kyborgi Suomessa: Tavoitteena jatkuva yhteys avaruuteen


 

Artikkelin julkaissut Kosminen Valo otsikolla ”Teknologia ja tekoäly”,

Teknologia ja tekoäly – tie onneen vai orjuuteen?

 

Lyra: ihmiskunnan tietoisuuden koti

Humanoiditietoisuuden alku oli alueella, jota nimitetään Lyran tähtijärjestelmäksi.

Lopulta tietoisuus sai ruumiillisen muodon (humanoidiolentojen mielessä), ja Lyran järjestelmän sivilisaatiot laajenivat kaikkiin suuntiin.

Ne alkoivat polarisoida itseään, niin kuin todellisuuden luonnollinen malli on — sillä polarisaatio saa teidät tavoittelemaan integraatiota.

Lyran vaaleaihoiset ja Vegan tummaihoiset humanoidit

Silloin oli olemassa Lyran sivilisaatiot, jotka olivat, yleisesti ottaen, humanoideja kuten te olette, valkoihoisia.

Toinen perussivilisaatio oli Vegan järjestelmässä. Lyran järjestelmässä on tähti nimeltään Vega.

Valovuosista puhuttaessa se on paljon lähempänä teitä kuin Lyra, mutta he pitävät itseään osana Lyran järjestelmää.

Vegan sivilisaatiot ovat myös tiettyä geneettistä kantaa, vähemmän vaaleaihoista.

Nämä olivat kuitenkin humanoideja, he esittävät teidän planeettanne enemmän tummaihoisia rotuja, Amerikan alkuperäiskansoista itäiseen Intiaan ja aboriginaaleihin.

Jotkut tietyt Afrikan rodut planeetallanne ovat erityisesti suunniteltu Maapalloa varten, joten ette löydä samanlaista tyyppiä Vegasta. Nämä kaksi polariteettia aloittivat humanoidisivilisaatioiden laajentumisen muualle galaksiin kunnes lopulta päästiin Maapallolle.

Me annamme teille tässä maistiaisen sukupuusta. Me aloitamme Lähteestä.

Me olemme puhuneet ulottuvuuksien uuttamisesta, lopulta tapahtuneesta räjähdyksestä tähän dimensionaaliseen todellisuuteen (tietenkään se ei tapahtunut juuri noin), sekä lopulliseen polarisaatioon Lyran ja Vegan rotuihin.

Kaksi geneettistä linjaa

Mennään hieman pidemmälle. Koska tämä on äärimmäisen yksinkertaistettua, on olemassa satoja sivilisaatioita joista me emme nyt puhu. Mutta tämä on perusasetelma.

Niinkuin Raamatussanne sanotaan (ja me käytämme sitä huumorimielessä),

•Lyra synnytti Terran

•Lyra synnytti Seulaset

•Vega synnytti Orionin

•Vega synnytti Siriuksen

Voitte nähdä joitain geneettisiä kulkuja tässä. Terralaiset (tarkoittaa siis Maapalloa) ja Seulasten asukkaat ovat vaaleaihoisempia (Lyra).

Orionilaiset ja siriuslaiset ovat hieman enemmän Vegasta. On olemassa lukemattomia muita sivilisaatioita: esimerkiksi, Vegalainen geeniperimä kulkeutuu Alpha Centauriin ja Altairiin, eri planeetoille Dracon tähtijärjestelmiin, sekä joihinkin sivilisaatioihin Ison Karhun tähdissä.

Nämä ovat näytelmän pääosan esittäjät. Me puhumme pääosista tässä draamassa.

Kuulet meidän puhuvan Lyrasta ja Siriuksen ryhmistä useammin kuin Lyra/Vegasta [puhuttaessa polariteetista].

Vegalaiset olivat ensimmäinen sivilisaatio Maapallolla, ennen kuin lyralaiset saapuivat.

Tämä oli aikaa jolloin planeetallanne oli esihistoriallisia olentoja. Maapalloanne pidettiin tulevana Vegan siirtokuntana, kun planeettanne olisi asutettu siitä tulisi Vegan siirtokunta.

Koska Vega on lähellä Maapalloa valovuosina mitattuna, tämä on erittäin luonnollista.

Rettelöivät Lyran asukit

Mutta lyralaiset saapuivat lopulta ja aiheuttivat paljon ongelmia (mikä on jotain mistä he ovat tunnettuja). Jossain kohtaa vegalaiset lähtivät pois, ja planeetasta tuli lyralaisten planeetta.

Sukupolvien ja sukupolvien jälkeen siriuslaiset, jotka vegalaiset olivat synnyttäneet, tulivat takaisin Maapallolle ottamaan sen haltuunsa. Joten konflikti täten on siriuslaisten ja lyralaisten välillä.

Ne teistä jotka ovat lukeneet kirjan The Gods of Eden, löytävät viitteitä Veljeskunnasta ja näitä vastaan kamppailevista holhoavista Jumalista.

Tämä Veljeskunnan, holhoavien Jumalten, Lyran ja Siriuksen asukkien välistä dynamiikkaa on saatu seurata planeetallanne sen syntyajoista saakka.

Teillä on kaksi ryhmittymää, jotka uskovat, tai uskoivat, että te olitte heidän reviiriä.

Te olitte esi-isiänne

Ennen kuin menemme syvemmälle tässä, me emme halua sanoa että te olette kaikki käsinukkeja. Idea on, reinkarnationaalisesti, että tämän päivän te olette niitä esi-isiä jotka tappelivat teistä.

Joten se on sisäinen perhekiista; te tappelette keskenänne. Kukaan ei tee mitään teille. Te itse yritätte parantaa menneisyytenne tuomalla näitä ongelmia nykyhetkeen. Tämä on se syy miksi teidän planeetallanne on tällä hetkellä niin paljon eripuraa.

Arkketyyppisesti tarkasteltuna, Veljeskunta, Siriuksen ryhmittymä, oli ryhmä jolla oli tietoa, ryhmä joka välitti ihmiskunnasta — välitti tarpeeksi että se välillä antoi teille porkkanoita lepyttääkseen teidät, informaation palasia niin että te kasvaisitte.

Lyran asukit ovat enemmän holhoavia jumalia tai autoritaarisia, ehkäpä uskonnollisia, figuureja joista te olette tietoisia, jotka ovat enemmän kiinnostuneita teidän horjuttamisestanne.

Joten tämä dynamiikka on se joka on ollut käynnissä planeetallanne vuosituhansia. Teillä on ryhmittymä, joka on yrittänyt valistaa teitä (omalla tavallaan), ja ryhmittymä, joka on yrittänyt alistaa teitä.

Ja jälleen kerran te itse teette tämän kaiken itsellenne.

Se on ne polariteetit teidän sisällänne jotka tätä sotaa käyvät. Tämä tarina on vain ulkoista dynamiikkaa siitä miten se on tapahtunut.

Ihmiskunnan luominen on periaatteessa yhteisprojekti, vaikka jonkin verran vastahakoinen sellainen Lyran ja Siriuksen taholta, jotka molemmat halusivat rodun Maapallolle omiin tarkoituksiinsa.

(suom. huom. nyt kannattaa pitää silmät auki ja verrata tätä tietoa muuhun kanavoituun tietoon siitä miksi rotuja jalostetaan ja hybridisoidaan esim. täällä. täällä ja täällä)

Sen jälkeen kun Homo sapiens oli täysin autonominen planeetalla ja alkoi lisääntyä, silloin syttyi salaperäisempiä sotia niistä jotka halusivat hallita teitä.

Avaruusolentoruhtinaiden aika

Ihmiskunnan historian alkupään aikana (esim. Sumeria) planeetta oli jaettu eri alueisiin, joissa tietty ruhtinas oli vallalla.

Kun käytte läpi planeettanne mytologioita, löydätte Jumalia eri sivilisaatioissa joilla on eri nimiä, mutta hämmästyttävän samankaltaisia ominaisuuksia — esimerkiksi Innana Sumeriassa, Quan Yin Aasiassa, Isis Egyptissä.

Ne edustavat samaa tietoisuutta, ”hallitsijaa” tiettynä aikana. Kuitenkin tietoisuus, jota monet teistä ovat oppineet tuntemaan ja rakastamaan, Isis/Quan Yin, ei ole se mistä me nyt puhumme.

(Quan Yin, Isis, on enemmän arkketyyppinen nyt; se on kehittyneempi versio siitä tietoisuudesta joka on saattanut päätökseen ja integroinut kaiken ja nyt palvelee rakastavana voimana evoluution puolesta.)

Se, mistä me puhumme, muinaishistoriassanne on liitetty näihin nimiin. Me puhumme näiden hallitsijoiden personifikaatioista, näistä Jumalista planeetallanne.

Monet teistä ovat saattaneet ihmetellä miksi Jumalaan on joskus viitattu joissain muinaisissa kirjoituksissanne todellisena henkilönä, fyysisenä olentona.

Monet erittäin, erittäin, erittäin vanhoista kirjoituksista ovat säilyneet muokkaamattomina, ja ne puhuvat Jumalasta fyysisenä henkilönä.

Nämä avaruusolennot eivät olleet sen enempää Jumalia kuin mitä te olette toisillenne; ne olivat fyysisiä olentoja.

Historian aikana heidän todellinen luonne on joko tahallaan manipuloitu, tai muutettu pitämään ihmiset kontrollin alaisena, tai tieto on muuttunut vääristyneeksi ajan saatossa.

Voitte olla varmoja, että se mitä sanomme esittää yhtä aspektia.

On myös paljon kaikenlaista, jota kommunikoidaan teille toisella tietoisuuden tasolla, joten jotkut teistä saattavat tuntea että päänne täytetään täyteen. Teillä saattaa olla paljon oivalluksia, asioita joista emme ole edes puhuneet teille tänään.

Niin suuri osa tästä historiasta on niin monimutkaista ja epälineaarista, että joskus me joudumme jakamaan kanssanne konsepteja epälineaarisella kommunikaatiolla oman kielenne sijaan.

Koulu jossa tämä historia opitaan

Tuleeko koskaan olemaan koulutusjärjestelmää täällä, joka tulee kertomaan meille nämä ideat ja konseptit?

Ymmärryksemme on, että kyllä, jossain vaiheessa sellainen tulee olemaan, mutta se ei välttämättä tule olemaan seuraavan kymmenen vuoden aikana.

Paljon kumoamista japurkamista pitää tehdä ennen kuin tämä informaatio voidaan teille kommunikoida.

Kun me sanomme ”kumoamista ja purkamista”, me puhumme siitä otteesta mikä uskontorakenteilla on yhteiskunnallisesta kehityksestänne.

Se on kuin kasvi, jolla on erittäin syvät juuret: jos yrität kaivaa kasvin maasta, kaikki ympärillä oleva maa järkkyy myös. Yhteiskunta ei välttämättä ole valmis tuon tyypin massiiviseen muutokseen.

Tämä informaatio tulee lopulta tunnustetuksi, koska jo nyt meidän puhuessamme on asiantuntijoita, jotka kääntävät sumerinkielisiä ja muunkielisiä tekstejä, joita on löydetty Lähi-Idästänne.

Suurin osa — 75% — informaatiosta ei ole julkaistu, osittain koska sitä ei ymmärretä.

Osaa ei ole julkaistu koska tunnustetaan, että se on suorassa ristiriidassa sen kanssa mikä on ollut osa planeettaanne. Nyt, ainakin, ette tule kuulemaan tästä peruskouluissanne.

Mutta tulevaisuudessa, kyllä.

Salaiset agendat ja Ydinuskomusten periminen

Haluaisin varmistaa, että me käsittelemme joitain ydinuskomusjärjestelmiänne, jotka ovat periytyneet muinaisilta ajoilta, kuten ideaa yksiavioisuudesta tai Kirkon vaikutuksesta, valtarakenteista, tuon tyyppisistä asioista.

Jotkut salatuista agendoista, jotka tuolloin olivat käynnissä, ovat jatkuneet tähän päivään saakka.

“Salaiset agendat” on ihmeellistä terminologiaa. On niin paljon salaisia agendoja käynnissä planeetallanne. Itse asiassa, ne ovat niin salaisia, että ihmiset jotka ne alun perin piilottivat, eivät itse muista edes minne he ovat ne piilottaneet. Se on haasteenne.

Kaaoksen idea on osa sitä. Nämä agendat ovat niin piilossa, että joudutte menemään täydelliseen kaaokseen että edes tietäisitte, että kyseessä on piilotettu agenda, ennen kuin tajuatte mikä se on.

Koska toitte esille yksiavioisuuden idean, me käsittelemme sitä nyt. Me emme tee sitä lineaarisesti niin kuin aiemmin.

Me käsittelemme kysymyksiä ja heittelemme helmiä teille, edes takaisin historian saatossa, jotka auttavat palapelin kasaamisessa yhteen. Kun kasaatte palapeliä, ette tee sitä missään palojen tietyssä järjestyksessä.

Teette sen niin kuin palat sopivat toisiinsa.

Yksiavioisuus — Geneettinen koodi

Idea yksiavioisuudesta on herkkä joillekin teistä, koska se triggeroi kovasti.

Mutta me sanomme, että planeettanne alkuaikoina, silloin kun oli tarkoituksellinen jalostusohjelma käynnissä, jolla luotiin tarkat, suorat verilinjat, jota Maan ulkopuoliset vallat halusivat, geneettisten rakenteidenne suhteen tehtävä työ tehtiin pääosin naisten parissa.

Silti on olemassa latentti geneettinen koodi, joka altistaa naiset yksiavioisuuden idealle. Tämä tehtiin, jotta verilinjanne pysyisivät puhtaina.

Ei ollut väliä jos mies kävi vieraissa, niin kuin sanotte, mutta oli erittäin tärkeää, että naiset eivät niin tehneet, niin että lapsillanne olisi puhdas verilinja.

Kun nämä geneettiset ohjelmat olivat valmiit, geneettinen koodi muuttui yhä enemmän ja enemmän latentiksi.

Geneettinen koodi naisilla, joka altistaa yksiavioisuudelle, kytkeytyy päälle pelon tunteesta, joten se aktivoituu kun pelkoa on läsnä, ja pysyy latenttina kun ei ole pelkoa.

Muinaisina aikoina avaruusolentojen hallintametodit käyttivät pelkoa, se on se miten pelosta tuli triggeri.

Nykyaikana on useita eri asioita jotka voivat triggeröidä pelkoa.

Esimerkiksi sairauden pelko, pelko siitä että et saa tarvitsemaasi tai haluamaasi rakkautta jos sallit partnerisi olla moniavioinen, pelko siitä että se jollain tavalla vie sinulta jotain pois, pelko siitä että jos partnerisi olisi moniavioinen kanssasi, et enää olisi hänelle tärkeä ja identiteettisi hajoaisi.

On eri tapoja joilla tämän pelon voi triggeroida, mutta perustriggeri on pelko. Kun pelon parantaa, koodi muuttuu toimimattomaksi.

Planeetallanne on niin paljon geneettisiä yhdistelmiä, että me sanoisimme että miehillä on nyt myös latentti koodi. Se on enemmän pois päältä miehillä kuin naisilla, mutta on olemassa sekä miehillä että naisilla. Mitä enemmän pelkäätte, sitä enemmän koodi triggeroituu.

Tämä on yksi niistä hurmaavista geneettisen manipulaation sivutuotteista.

Missään mielessä ette ole sen uhreja, koska kun parannatte itsenne, kun parannatte suhteenne itseenne, itserakkautenne ongelmat jne., tulette pois pelon energiasta ja koodi muuttuu toimimattomaksi; niin paljon että siihen käsiksi pääsy on jopa vaikeaa.

Tämä on esimerkki siitä, miten tietyt tarkoitukselliset geneettiset manipulaatiot muinaisessa menneisyydessä ovat luoneet erinäisiä yhteiskunnan aspekteja, joita teillä on nyt. Tämä tulee muuttumaan.

Se oli tuolloin tarpeellista, että teitä hallittaisiin. Ja totta kai myöhemmin kirkot jne. hyppäsivät mukaan, koska jos tietäisit että voisit rakastaa enemmän kuin yhtä ihmistä, et pelkäisi.

Et pelkäisi Jumalaa, ensinnäkään, joten et kuuntelisi Kirkkoa.

Ihmisen biogeneettisen rakenteen luominen

Miten biogeneettinen rakenne luotiin? Oliko se kemiallinen? Oliko kyseessä vain keho vai myös sielu? Mikä on sielun koostumus? Onko sillä vastaavaa kuin DNA:n koodaus on?

Puhutko Maapallon ihmisprototyypin koostumuksesta?

Kyllä, sekä kehosta että sielun energiasta. Luotiinko se myös?

Sieluja ei luotu, ei.

Olennot Lyrasta ja Siriukselta jotka olivat mukana Maapallon ihmisen geneettisessä luomisessa pyrkivät luomaan täydellisen kulkuneuvon, kehon, itselleen johon lopulta inkarnoitua. Se on tavallaan kuin rakentaisi itselleen auton.

He halusivat aloittaa alusta, rakentaa auton, ja olla auton kuskina. Joten sielut olivat jo olemassa. Tämän takia me sanomme teidän olevan heitä, koska te olette heitä.

Avaruusolennot, joista nyt puhumme, jotka tappelevat keskenään, ovat inkarnationaalisesti teitä. Tämä on se miten te luotte transformaation ja integraation planeetallanne.

Olette saavuttaneet sen mihin pyrittekin — Terran rotujen luomisen Maapallolle — ja inkarnoitumisen näihin rotuihin jotta voisitte työstää esi-isienne ongelmia.

Varsinaisen geneettisen työn suhteen oli olemassa alkuperäinen Terran laji Maapallolla, kädelliset.

Kädellisten kehityksen aikana oli aikoja, jolloin geenimateriaalia syötettiin prosessin nopeuttamiseksi. Mutta se ei tapahtunut ennen Neandertaalin ihmistä, kun asiat muuttuivat hulluiksi positiivisella tavalla.

Alkoi syntyä räjähtävää kasvua, ja tuohon aikaan he ohjasivat ihmiskuntaa kohti Cro-Magnonin ihmistä. Silloin koko idea kadonneesta linkistä syntyi.

Kadonnut linkki oli aikaväli jolloin kehityksenne oli äärimmäisen kiihtynyttä.

Antropologinne eivät millään kykene selvittämään mitä tuona aikana taphatui, koska se ei sovi mihinkään heidän malleistaan. Kaikkein itsestäänselvin asia on, että te saitte apua, mutta ehkä he eivät ole vielä valmiita tälle idealle.

Joten kulkuneuvo oli valmisteltu. Kulkuneuvolle annettiin Maan ulkopuolista geenimateriaalia. Se mistä me puhumme, vaikka se saattaa kuulostaa teidän mielestä fantastiselta, on normaalia muualla universumissa. Hybridisoitte kasveja planeetallanne, luotte uudenlaisia ruoan muotoja.

Tämä on luonnollinen evoluutioprosessi. Ja jonain päivänä te tulette olemaan tuolla jossain tekemässä tätä.

Te tulette tekemään sen eri tavalla kuin esi-isänne, me vakuutamme teille. Mutta se on osa evoluutiota. Evoluutio on usein määritelty tapahtuvan ilman ulkopuolista ärsykettä.

Mutta ulkopuolinen ärsyke on osa evoluutiota, joten ehkäpä uudenlainen evoluution idean määritelmä auttaisi teitä.

Maan ulkopuolista geenimateriaalia valettiin kehittyvään kädelliseen rotuun Maapallolla. Täten syntyi Homo sapiens.

Koko Eedenin Puutarhan tarina on symbolinen esitys Terran lajin hypystä toisesta kolmanteen tiheyteen, Minä Olen -tietoisuuteen.

Se on miten rotu kehittyi prototyyppinä, ja sitten ihminen potkittiin pois Eeedenin Puutarhasta, ja muuttui vastuulliseksi itsestään.

Ennen tuota esihistoriallista aikaa, josta puhumme, ei ollut ulkopuolista ärsykettä? Oliko se vain Maapallolla luonnollista edistymistä?

Kyllä. Me sanoisimme, että se oli erittäin muinaista aikaa jolloin vegalaiset tulivat tänne. He suorittivat hieman maankaltaistamista, sanoisimmeko, mutta ei ollut mitään suurempaa projektia jonka kaltaiseen lyralaiset myöhemmin ryhtyivät.

Sielun koodaus

Mikä reinkarnoituu? Se Minä joka oli minä ja joka tulee olemaan minä tulevaisuudessa on ehkäpä sekä sieluni että fyysinen geneettinen representaationi… mutta sillä alkuperäsellä sielulla, johon geneettinen koodi ei vaikuta, on oma koodauksensa. Mistä se tulee ja miksi Terran koodaus tulisi vaikuttaa seuraavaan inkarnaatioomme?

Hyvä kysymys.

Ensin hieman metafysiikkaa. Sanotaan, että ylisielu on kämmen. Sormet ovat eri inkarnaatioiden elinkaaria.

Ylisielu tietää koko tarinan ja määrittää sen mitä aiot tehdä. Se on lähteesi. Se on lähde joka teki sinusta lyralaisen, siriuslaisen ja terralaisen — kehityskaari.

Geenejä on pidetty fyysisenä oliona. Se on geeneissänne. Geneettinen koodinne on DNA:ssanne.

On olemassa myös eteerinen DNA (paremman termin puuttuessa), joka sijaitsee sielunne matriiseissa tai ylisielunne energiassa. Tämä esittää menneisyyttänne, tulevaisuuttanne ja nykyisyyttänne jotka kaikki on pakattu yhteen ideaan. Se on koodattu valovärähtelyihin.

Se määrää sen minkä tyyppiseen kehoon päädytte. Kun haluatte elää elämän, tulee olemaan tiettyjä yhteyksiä eri kehojen välillä Maapallolla.

Jos haluatte inkarnoitua tummaihoiseksi, ehkä teillä on muita elämiä tummaihoisena ja haluatte ratkaista ne. Se on yksi idea. Se on Maapallon taso.

Sitten on toisia tasoja, jotka esittävät identiteettiänne Lähteessänne eetteri-geneettisellä tasolla.

Se määrittää kokemuksenne ja geneettisen evoluutionne, ei vasten tahtoanne vaan oman tahtonne heijastumana, ja ei ainoastaan geneettistä evoluutiota Maapallolla, vaan metageneettisen evoluution, geneettisen evoluutionne valo-olentoina.

Alunperin tämä eetteri-DNA on jonkun luomaa, jokin energiamuoto?

Ei, ei teidän ulkopuolellanne. Me olemme kuvanneet koko idean ulottuvuuksien sulautumisesta, joka oli teidän saapumisenne tähän todellisuuteen joka on teille kaikille yhteinen. Tulitte integraatiopisteestä erottelun todellisuuteen.

Kun fragmentoiduitte, se oli kuin peili olisi mennyt rikki. Toitte mukananne alkuperäistä olennaista ainesta jonka osa olette, ja se on osa identiteettiänne. Kokemuksenne täällä muokkaavat identiteettiänne, ne muuttavat sitä, laajentavat sitä.

Joten kukaan muu ei ole luonut teitä, vaan se mikä te olette on luonut koodit joista me puhumme. Se on pikemminkin heijastus teistä kuin teidän piirustuksenne.

Lyssa Royal

 

Artikkelin julkaissut Humans Are Free

 

Donna D’Ingillo: Henkisen piirin aktivointi planeetallamme

Haastattelussa Donna D’Ingillo.

“Halusin kommentoida kykyä pysyä planeetalla pidempään. Uskon että tämä tunne on johdonmukainen sen kanssa mitä olen kertonut apureilleni — että Jumalalliset Vanhempamme ovat tuomassa saatavillemme uusia piirejä ja energioita jotta voimme pitää ne joilla on kykyjä uuden maailman kulttuuriin planeetalla pidemmän aikaa, jotta autettaisiin ihmisiä sopeutumaan uusiin energioihin joissa nyt planeettamme kylpee. Ihmiset, joilla tämä elämän pidennys on, saavat nyt opiskella uusiksi opettajiksi ja johtajiksi havahtuneelle planetaariselle tietoisuudelle. Uskon että se mistä puhuit haastattelussa, että sinä saat vihjeitä tarkastella tätä asiaa ja miettiä sitä onko se jotain johon haluat osallistua.

“Jotkut ihmiset, joiden kanssa työskentelen energeettisesti, vastaanottavat myös näitä päivityksiä auttaakseen heitä pysymään planeetalla pidempään. Mielestäni tämä tapahtuu jumalallisen (moniulotteisen) DNA:n lahjan kautta joka kantaa uusia koodeja joilla tuetaan fyysisen kehon mukautumista korkeampiin värähtelytaajuuksiin ja joilla parannetaan immuunikykyä ja pitkäikäisyyttä. Ajan kanssa nämä koodit sotkeutuvat yhä enemmän ihmis-DNA:n, mikä uudistaa sen ja se tarjoaa informaatiota joka on tarpeellista pidennetylle fyysiselle elämälle.

“Monia uusia asioita tuodaan saataville meille tänä planetaarisen korjauksen aikana, ja meille tuodaan tarjolle uusia energioita korvaavia toimenpiteitä siitä mitä olemme kärsineet aiemmin.  Kyseessä on todella huomattava aika planeetallamme, ja minulle on kerrottu että se on ennennäkemätöntä.

“Kannustan kaikkia tutkimaan sydäntään.”

LISÄTIETOJA:

Center for Christ Consciousness

http://www.ctrforchristcon.org/

Urantia.kirja

https://www.urantia.org/urantia-book

 

KATSO WEBINAARI

 

 

Artikkelin julkaissut News Inside Out

Ihmisistä kehittyy hybrideitä heidän DNA:n päivittyessä

Jos avaruusolennot ovat luojiamme, silloin he ovat tottakai yhteydessä meihin ja tarkkailevat meitä.

Uskomaton DNA-evidenssi viittaa siihen, että maapallon ulkopuolelta tulleita ihmisiä on planeetallamme tällä hetkellä. Heillä on ihmiskeho. Uusi data viittaa siihen, että ihmiset ovat muuttumassa ja transformoitumassa monilla eri tasoilla.

Todistusaineisto viittaa siihen, että maapallon ulkopuoliset kohtaamiset ovat globaali ilmiö, ja että tämä uusi ihmisrotu tunnetaan nimellä tähtilapset tai indigo-lapset.

Näiden lasten profiileissa on yhteisiä attribuutteja ja samankaltaisuuksia. He ovat erittäin älykkäitä, luovia, psyykkisiä, telepaattisia ja heillä on parantavia ja selvännäkökykyjä.

Jotkin viimeisimmistä DNA-tutkimuksista saattavat määrittää sen miten tämä päivitys tulee tapahtumaan.

Tähän kuuluu tiedon vastaanottamista todellisesta geneettisestä alkuperästämme, psi-kykyjen käyttämistä kehittyneen teknologian kanssa, materian manipulointia, astrofysiikkaa, parantamista, kaikki tulevat geneettisten ja henkisten ohjelmien mukana ihmistietoisuuden herättämiseksi, ihmiskunnan kehityksen auttamiseksi kohti todellista moniulotteista ihmistä.

Artikkelin julkaissutUFO Sightings Hotspot