Alla on (CIA:n leivissä työskennelleen) tri. Bruce Maccabeen kirjoittama artikkeli. Se julkaistaan täällä luvalla ja keskustelun nimissä.
LAIVASTON (EVP) FYYSIKKO TRI. BRUCE MACCABEE ENNUSTAA, ETTÄ USA:N LAIVASTON UAP-TOIMIKUNTA (UAPTF) VAHVISTAA SEN MINKÄ SIVIILITUTKIJAT OVAT JO KAUAN TIENNEET: JOTKUT UAP:T OVAT EI-IHMISÄLYJEN OHJAUKSESSA (NON-HUMAN INTELLIGENCE, NHI).
Yhteystiedot:
brumac@compuserve.com (email)
www.brumac.mysite.com (verkkosivu)
Näiden NHI:n alkuperä on tuntematon, mutta ne voivat olla toisilta planeetoilta tulleita kuljetusteknologian avulla, joka perustuu erittäin kehittyneeseen fysiikkaan.
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden ja muiden valtioiden johtajat saattavat pitää tarpeellisena kehittää yksittäinen, maailmanlaajuinen politiikka NHI:n kanssa yhdessä elämiselle. Politiikan tulisi olla maailmanlaajuinen, koska eri valtiot kehittävät omia käytänteitään, jotka voivat johtaa katastrofiin.
Jos LAIVASTON TOIMIKUNTA saa selville, että jotkut UAP:t ovat todisteita NHI:sta, toimikunta tulee, oletan, kirjoittamaan julkisen raportin (jonka liitteet voivat olla salaisia tarpeen mukaan). Kuitenkin, voi olla että hallinnon politiikan laatijat, kun heille lyödään UAPTF:n raportti kouraan, päättävät vetää kaikki tai osan julkistamattomasta raportista pois, koska he tulkitsevat sillä olevan negatiivista vaikutusta kansalaisiin USA:ssa ja muualla maailmassa.
”Kyllä tai ei”-politiikka raportin julkaisemiselle perustuisi, osittain, siihen onko toimikunta määrittänyt sen ”rakastavatko” ne meitä (esimerkiksi, mikäli ne ovat luoneet meidät tai jos me olemme niiden ”lemmikkejä”), ”vihaavatko” ne meitä (esimerkiksi, mikäli ne pitävät meitä uhkana heille tai heidän toiminnalleen) tai ovat täysin yhdentekeviä (esimerkiksi, ne tekevät mitä ne haluavat ja ovat välittämättä meistä niin kauan kuin me emme tule niiden väliin).
Julkaisupolitiikka voi perustua myös osittaiseen määritykseen siitä, että ”ne” ovat yhtä kiinnostuneita meistä kuin me olemme niistä. Esimerkki tästä mahdollisuudesta on tutkahavaintojen ja visuaalisten signaalien havainnot, joita tehtiin joulukuun 31. päivä 1978 noin 20 mailia Uuden Seelannin eteläsaaren itärannikolta.
Wellingtonin lennonjohdon tutka, joka sijaitsee pohjoissaaren eteläpäädyssä, havaitsi tunnistamattomia “kohteita” tutkalla (heijastavia kappaleita), jotka vaikuttivat matkaavan rahtilentokoneen vierellä, joka lensi etelään Christchurchiin, kaupunkiin eteläsaaren itärannikolla, arviolta 160 mailia etelälounaaseen Wellingtonista. Yksi sellainen kohde lähestyi lentokonetta eräänlaisella askeltavalla tavalla, lopulta päästen niin lähelle konetta, että tutka ei erottanut tunnistamatonta lentävää esinettä lentokonekohteesta. Tutkaoperaattori sanoi koneelle, “Teidän kanssa muodostelmassa on vahva kohde… se voi olla vasemmalla tai oikealla… kohteen koko on tuplaantunut.” Tämä tutkatapaus on kuvattu alla yksityiskohtaisemmin, nimellä “Tuplakokoinen Kohde”. Arviolta 30 sekunnin päästä tunnistamaton kohde liikkui poispäin ja lentokone palasi normaalikokoiseksi. (Lisätietoja alla.)
Tuntemattoman toiminta, tilapäisesti päätyen erittäin lähelle konetta, vaikuttaa tahalliselta. Paljon tilaa oli mennä koneella. Joten tämä herättää kysymyksen miksi he menivät niin lähelle konetta? Mielenkiintoi voi olla yksi vastaus, aikomus pelotella koneessa olevia ihmisiä voi olla toinen. Kumpikin vastaus on yhdenmukainen sen kanssa, että NHI:t ovat tunnistamattomien kohteiden syy.
Taustaa
Lyhyt historiikki
1940-luvun lopun armeijan henkilöstö ja kansalaiset kaikissa maissa ja kaikista taustoista alkoivat raportoida epätavallisia esineitä taivaalla. Ne tunnettiin tunnistamattomien lentävien esineiden nimellä (UFOt). Kolme Yhdysvaltain ilmavoimien projektia, SIGN (1948), GRUDGE (1949 – 1951) ja tunnettu PROJECT BLUE BOOK (1952 – 1969) analysoivat satoja raportteja vuodessa vuosina 1947-1969.
Tutkittuani arviolta 13 tuhatta BLUE BOOKin raporttia, tulin johtopäätelmään, että useimmat voitiin selittää normaaleina ilmiöinä, jotka havaittiin väärin, mutta että 701 pysyi selittämättömänä johtuen niiden aerodynaamisesta muodosta (pallo, levy, sylinteri), johtuen niiden tunnistettavien ominaisuuksien puutteesta (siivet, vakaimet, runko, propellit, suihkumoottorit), johtuen niiden kyvystä leijailla ilman tunnistettavaa tukimekanismia (antigravitaatio?) ja äärimmäisestä dynamiikasta (erittäin suuri kiihtyvyys, mikä johtaa äärimmäisiin nopeuksiin — tuhansia maileja tunnissa — sekunnissa tai alle). BLUE BOOK sitten väitti, ilman todisteita, että näiden 701 havainnon raportit olivat vajavaisia tai epätäydellisiä ja että mikäli he (ilmavoimien tutkijat) olisivat saaneet enemmän informaatiota niistä, ne myös oltaisiin voitu selittää.
BLUE BOOKin sulkemisen jälkeen vuonna 1969 ilmavoimat vastasi kyselyihin jakamalla ”Tietolomakkeita”, joissa luki että tuhansien havaintojen tutkimusten jälkeen ei oltu löydetty mitään mikä uhkaisi Yhdysvaltoja ja että mikään ei viittaa siihen, että UAP:t olisivat todisteita kehittyneistä teknologioista tai ei-ihmismäisistä älyistä (NHI).
Tuoreemmat tapahtumat
Ilmavoimien pilotit ovat tuoreemmalti havainneet ja tarkkailleet UAP:ta moderneilla tutkilla ja optisilla laitteilla. Laivasto on vahvistanut, että UAP:t ovat tunnistamattomia kappaleita tai ilmiöitä. Uudet tutka- ja havaintodatat vahvistavat sen mitä on raportoitu aina ensimmäisestä UFO-havainnosta keväästä 1947 lähtien: että nämä kappaleet voivat sietää äärimmäistä kiihtyvyyttä huolimatta minkäänlaisen havaittavan keinon puutteesta kestää sellaista, kuten helikopterilla on pyörivät lapansa.
Kaikkein kiinnostavin kysymys on, voisivatko nämä kappaleet tai ilmiöt, ainakin osa niistä, olla näyttöä siitä että Maapallolla vierailee ei-ihmisälyjä (Non-Human Intelligences, NHI), jotka matkaavat erilaisten kehittyneiden liikkumisteknologioiden avulla (Alien Transportation Vehicles, ATV)?
Jotta vastattaisiin tähänk ysymykseen, Office of Naval Intelligence (ONI) joka vastaa kongressin viitoittamalla tavalla, on perustanut toimikunnan (Unidentified Aerial Phenomenon Task Force, UAPTF) keräämään ja analysoimaan UAP/UFO-raportteja ja valmistelemaan raporttia niistä julkisuuteen.
Laivasto voidaan kiittää “tarttumisesta härkää sarvista” ja ohjelman perustamisesta, joka ottaa kantaa yllämainittuun kysymykseen “suorilta”. Kuitenkin siviilien toimittamien monien julkisten raporttien tutkimukset ja analyysit viimeiseltä 70 vuodelta ovat jo johtaneet monien tutkijoiden johtopäätökseen, että ainakin osa näistä UAP-raporteista on näyttöä NHI:sta. Toimikunta todennäköisesti vahvistaa tämän johtopäätöksen perustuen heidän tutkimuksiinsa salaiseksi luokitelluista havainnoista.
Esimerkki tapahtumasta, jonka mahdollisesti on saanut aikaan NHI
Hyvä esimerkki siviilihavainnosta, joka voidaan selittää olettamalla UAP:n olleen NHI:n kontrollissa on “Tuplakokoisen kohteen” (Double Sized Target, DST) tutkahavainto, joka sattui Uudessa Seelannissa varhaisena sunnuntaiaamuna joulukuun 31. päivä 1978.
DST-tutkahavainto on yksi useamman tutka- ja visuaalisen havainnon sarjassa, jotka sattuivat 00:15 – 01:00 välillä paikallista aikaa, Argosy-nelimoottorikoneen lentäessä etelään hyvin tutulla lentoreitillä, rahtikoneen kuljettaessa sanomalehtiä Wellingtonista Christchurchiin. Nämä havainnot ovat uniikkeja määrältään ja saatavilla olevan datan laadultaan. Koneessa oli viisi silminnäkijää ja kaksi oli Wellingtonin lennonjohdossa (Wellington Air Traffic Control Center, WATCC). WATCC tallensi kaikki (ääni) viestit WATCC:n ja koneen välillä. Tämä mahdollisti ajaltaan tarkan havaintotapahtumien rekonstruktion, niinkuin se lennon aikana tapahtui.
Havaintoja oli useita, sekä tutkassa että silmin tehtyjä, lennon aikana. Kuitenkin vain DST-tapahtumaan liittyvät tutkahavainnot esitetään tässä. Muut tiedot ja moniin muihin havaintoihin liittyvät tiedot löytyvät sivuilta http://brumac.mysite.com jossa voit skrollata alas kappaleisiin 29, 30 and 41.
Tuplakokoisen Kohteen havainto sattui kun lentokone lensi etelään 4 kilometrin korkeudessa 215 solmun (arviolta 4 mailia minuutissa) nopeudella. Kone oli arviolta 90 merimailin (nm) päässä WATCC:sta etelään, joka seurasi konetta sen tutkassa, joka sviippasi kapeaa (arviolta 2 asteen levyistä) sädettä taivaalla 12 sekunnin välein (5 kierrosta minuutissa). Jos tutkaheijastava kappale, kuten lentokone, osuu säteeseen, reflektoitunut tutka voi saada aikaan valokaaren, eli “kohteen” ilmestymään pyöreälle tutkanäytölle. Seuraavan rotaation aikana tutkasäde jälleen tekisi valokaaren lyhyen matkan päässä aiemmasta, koska kone matkaa ainoastaan lyhyen matkan, arviolta 0.6 mailia aina 12 sekunnissa. Kun kirkas kaasi jälleen tulee ruudulle, sen kirkkaus hiipuu varsin hitaasti, niin että minä tahansa hetkenä tämä “kohde” näkyisi ruudulla viivana tai lyhyiden kaarien vanana, joka hiipuisi kirkkaudessa, mikä kertoisi missä kohdekappale oli kaikkein viimeisimmällä rotaatiolla ja niitä aiempina. Näin valokaarien sarja kertoo kohteen sijainnin ja suunnan.
Ylläoleva kuvaus on se miten tutka toimii normaaleihin kohteisiin (eli esim. lentokoneisiin). Kuitenkin tässä erityisessä tapauksessa tutkaoperaattori näki niinkutsutun “omituisen kohteen”, joka ei luo valokaaria. Sen sijaan he näkivät seuraavaa: kun tutkan säde pyyhki ympyrää, se havaitsi kohteen ja loi kaaren aina johonkin kohtaan tutkan ruutua. Kun säde pyyhki aiemman sijainnin yli, esiintyi jälleen aiempi (hiipuva) kaari, eikä ollenkaan uutta kaarta, mikä kertoi siitä että kohde ei enä ollut sijainnissaan. Kuitenkin kaari oli jossain kohtaa uudessa paikassa aina monta mailia kauempana, missä se ei ollut aiemmin ollut, mikä kertoi siitä että kohde oli matkannut monta mailia uuteen suuntaan 12 sekunnin rotaatiolla.
Varhain vuonna 1979 alkuvaiheen analyysina aikaan, kohteet jotka olivat “kaaria ilman jälkiä” oletettiin olevan jonkinlaisia sääanomalioita (“tutkaenkelit”) ja että nämä anomaliat ilmaantuivat satunnaisesti koneen ympärille. Vain vähän kiinnitettiin huomiota mahdollisuuteen, että nämä anomaliat olisivat oikeasti matkanneet suuria matkoja 12 sekunnin aikana, mikä tarkoittaisi että omituiset kohteet kykenivät sietämään suuria kiihtyvyyksiä ja saavuttamaan erittäin suuria nopeuksia, kyky jota millään sääanomalialla ei ollut.
Kuitenkin tuoreet laivaston havainnot tutkakohteista, jotka ovat saavuttaneet suuria kiihtyvyyksiä ja suuria nopeuksia, viittaavat siihen että tutkakohteet Uudessa Seelannissa tulisi arvioida uusiksi, sillä ne eivät olleet saman luonteisia kuin laivaston kohteet. Se tarkoittaisi, että me voisimme oppia laivaston raportoimista kohteista tutkimalla Uuden Seelannin kohteita.
Tuplakokoinen Kohde
00:15 – 00:27 välillä (keskiyön jälkeen), kun kone lensi etelään, WATCC raportoi kuusi omituista tutkakohdetta eri aikoina eri etäisyyksillä ja suunnissa suhteessa koneeseen. Sitten kello 00:27 WATCC raportoi koneelle, “Kohde on kello 12:ssa 3 mailin päässä.” (Suunnat annetaan kellotaulun mukaisesti.) Lennon miehistö vastasi välittömästi, “Kiitos. Me noudamme sen. Siinä on vilkkuva valo.” Tämä jo itsessään on merkittävää, sillä WATCC:n mukaan muita koneita ei ollut Wellingtonin etelätaivaalla ja muita valonlähteitä ei ollut koneen edessä. (Japanilaisen kalastusaluksen valot olivat muutaman sadan metrin päässä itään, mutta miehistö tunnisti ne.)
Arviolta kello 00:28 WATCC raportoi, että kohteita oli 10-15 nm päässä koneen takana. Toki miehistö ei niitä nähnyt. Arviolta 00:29.30 WATCC sanoi koneelle, että kohde oli kello 6:ssa 4 nm:n päässä (heidän takanaan). Kello 00:30 WATCC sanoi koneelle, että lisäksi oli “kauempana” kohde kello 3:ssa (oikealla) 4 nm:n päässä. (Jos tämä jälkimmäinen kohde oli sama kuin aiempi, sillloin se oli matkannut arviolta 5,5 nm 0,5 minuutissa, eli 660 solmun vauhdilla, eli 1222 kilometrin tuntinopeudella, kolme kertaa nopeampaa kuin kone.)
Sitten tuli yllättävin tutkatapahtuma, Tuplakokoinen Kohde. Arviolta 30 minuuttia ja 45 sekuntia puolenyön jälkeen WATCC raportoi koneelle seuraavasti: “Teidän kanssa muodostelmassa on vahva kohde… se voi olla vasemmalla tai oikealla… kohteen koko on tuplaantunut.”Tutkaoperaattorien mukaan DST:n liike, niinkuin se näkyi tutkan ruudulla, oli tasan tarkkaan mitä odottaisi jos kaksi lentokonetta lentäisi vierekkäin samalla nopeudella ja lyhyen matkan päässä toisistaan (oikea etäisyys ei ole tiedossa; ehkäpä alle mailin).
Sekä tutkaoperaattorit että lennon miehistö odottivat vavisten nähdäkseen mitä seuraavaksi tapahtuisi!
Lopulta kello 00:31.30 (30 sek yli 0031) WATCC raportoi, “Kohteenne on palannut normaaliin kokoonsa”. (Nyt he saattoivat huokaista helpotuksesta.)
Johtuen tutkan pyyhintäajasta, 12 sekuntia per kierros, ei ole mahdollista määrittää tarkasti DST:n kestoa, mutta ainakin 36 sekuntia meni, tarpeeksi aikaa jolla sulkea pois mikä tahansa muu selitys kuin että hetken ajan koneella oli ilmassa matkaava seuralainen. (Kone lensi suoraan joten kohteen kasvu tutkassa ei johtunut sen orientaatiosta suhteessa koneeseen.)
Arviolta puolentoista minuutin päästä, kun koneelle oltiin kerrottu kohteen palanneen normaaliksi, kone raportoi WATCC:lle, “Kohde on kello kolmessa juuri meidän takana.” WATCC vastasi välittömästi, “Kyllä, ja menee ympäri nyt neljään, neljän mailin päässä.” Minuutin päästä myöhemmin WATCC raportoi kohteen kello viidessä 10 mailin päässä. Arviolta 40s myöhemmin WATCC raportoi saman kohteen kello kuudessa, suoraan koneen takana, 15 mailin etäisyydellä ja että kaksi muuta paikallaan olevaa kohdetta oli liittynyt seuraan! Pian tämän jälkeen kolme kohdetta korvasi yksi ainoa kohde, joka oli suurempi kuin lentokoneen kohde. Usean minuutin päästä kone alkoi laskeutua Christchurchiin ja enää ei etelän lennolla esiintynyt tutkahavaintoja. (Tutkahavaintoja oli myöhemmin lennolla pohjoiseen Blenheimiin, mutta tuplakokoista kohdetta ei ollut.)
DST-tapaus on uniikki, sillä se näyttää meille että nämä tutkakohteet ovat muutakin kuin pelkästään olemassa. Näiden kohteiden olemassaolo voisi jollain tavalla selittyä lyhytaikaisella ilmakehän ilmiöllä, ja itse asiassa skeptikot, jotka ovat tutkineet näitä havaintoja, ovatkin liittäneet “omituiset kohteet” ilmakehän turbulenssiin ilman puhaltaessa itään Uuden Seelannin eteläsaaren vuortenhuippujen yli. Mutta turbulenssia tuottavat tutkahavainnot ovat heikkoja kohteita, ne ilmaantuvat satunnaisina aikoina satunnaisiin sijaintipaikkoihin eivätkä ne liiku nopeasti, eikä varsinkaan yhtä nopeasti kuin lentokone.
Turbulenssia tuottaviten tutkakohteiden liikkeet eivät kerro aikomuksesta. Kuitenkin kohde, joka liikkui lentokoneen mukana vihjaisi aikomuksesta, kuten aikomus “liikkua lähemmäs paremmin tarkastelemaan lentokonetta.” Aikomus on ominaista älylle.
Tämän kohteen liikkeet kertovat myös mielenkiinnosta, joka on toinen älylle ominainen seikka.
Nämä omituiset tutkakohteet eivät olleet ihmisten kontrollissa. Me voimme täten todeta, että nämä kohteet, ja loogisesti, laivaston havaitsemat kohteet olivat ei-ihmisälyjen… tai avaruusolentojen… kontrollissa.
Artikkelin julkaissut The Black Vault