Avainsana-arkisto: UFO

Valokuvaaja kuvasi kaksi UFOa Pohjois-Carolinassa

Huhtikuun 15. päivänä 2017 Weavervillen asukki Pohjois-Carolinassa havaitsi kaksi omituista kirkasta valonväläystä taivaalla ja päätti mennä ulos ottamaan valokuvia taivaasta.

Tarkastellessaan valokuvia, jotka hän raportoi MUFONille tapausnumerolla 836525, hän näki kaksi tuntematonta lentävää esinettä yhdessä kuvista. Alukset eivät näyttäneet tavanomaisilta lentokoneilta.

Mistä nämä esineet ovat tulleet?

Ovatko nämä maapallolle saapuneita UFOja?

Ottaen huomioon nopeat valonväläykset, voisiko olla mahdollista että nämä liittyvät aikamatkustukseen?

Alla alkuperäinen kuva. Klikkaa kuvaa niin näet sen alkuperäisen kokoisena.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Väriään muuttava orbi NASAn livelähetyksessä

Orbi muuttaa väriä NASAn livelähetyksessä kansainväliseltä avaruusasemalta huhtikuun 27. päivänä 2017.

Tuolla hetkellä NASA oli kääntämässä kameraa kun he havaitsivat värikkään orbin, ja päättivät zoomata pois esineestä. Sitten hetken päästä he panivat lähetyksen poikki.

Vaikka NASA laittoi lähetyksen nopeasti poikki vaikka orbi oli kaukana, Streetcap1:n onnistui silti saada talteen hetki jolloin orbi tulee näkyviin.

 

Artikkelin julkaissut  UFO Sightings Hotspot

ISS:n astronautti nauhoitti tuntemattomia lentäviä esineitä

ESA:n astronautti Thomas Pesquet kuvasi kansainväliseltä avaruusasemalta omituisia liikkuvia esineitä maapallon yllä huhtikuun 17. päivänä 2017.

Pesquet’n video alunperin oli tarkoitettu nauhoittamaan sähkönpurkausmyrskyä horisontissa, läntisen USA:n yllä. Mutta hän nauhoitti tämän lisäksi myös kaksi tuntematonta lentävää esinettä, jotka liikkuivat nopealla vauhdilla maapallon yllä.

Esineet ovat todennäköisesti satelliitteja, kuitenkin ESA:n avaruusromun osasto ei kyennyt kertomaan mitkä satelliitit olivat kyseessä. Mikäli ne olivat satelliitteja ollenkaan.

Mystinen hehkuva UFO Exeterissä

Silminnäkijä raportoi:

Huhtikuun 4. päivänä 2017 otin valokuvia Kennin kylän kirkosta lähellä Exeteriä, Britanniassa. Oli kirkas aurinkoinen iltapäivä ja vain vähän pilviä. Autoni oli parkkeerattu etäälle kirkosta ja illalla palatessani sille, menin ohi portista kedolle jossa oli yksi ainoa puu taivaanrannassa.

Luulin että kerkeäisin ottaa hyvän kuvan vaikka valo-olosuhteet olivat rankat. Otin kuitenkin. Vasta kotiinpäästyäni latasin kuvat ja havaitsin sylinterinmuotoisen esineen kuvassa.

En voinut olla ajattelematta sitä miten tyypillistä tämä on, sillä ainakin vuonna 1969 näin useita asioita joita en voinut selittää, ja tuolloin minulla ei ollut kameraa käsillä. Nyt sitten sain kuvan jostain jonka olen omin silmin nähnyt.

MUFONin tapaus 83438.

Turkoosi valoilmiö näyttää huomattavan samankaltaiselta hehkuvan vihreän UFOn kanssa, joka ilmestyi Hollannin taivaalle ja jonka Harry Perton kuvasi Groningenissa 2015.

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Violetti UFO matkustajakoneen edessä

Silminnäkijä John Mooner: Katselin taivasta ja huomasin siellä lähestyvän matkustajakoneen. Otin siitä valokuvia Nikonin kamerallani. Tuolloin havaitsin esineen joka lensi suoraan koneen edessä. Esine oli violetinvärinen ja sillä oli selvästi rakenne.

Ensisilmäyksellä siellä vaikutti olevan pyöreä mustaikkunainen esine, mutta sitten tajusin että ne olivat itseasiassa mustia esineitä pyörimässä esineen ympärillä.

Nopeasti valokuvastin omituisen esineen lentokoneen edessä. Valokuvan ottamisen jälkeen jatkoin esineen tarkastelua, kun se muutti nopeutensa vastaamaan lentokoneen omaa ja pysyi sen edessä jonkin aikaa ennen sen katoamista näkyvistä.

Lentokoneen pilotin on pakko ollut nähdä esine ohjaamon ikkunasta. Pilotti ei tehnyt elettäkään muuttaakseen kurssiaan tai väistääkseen esinettä joka oli suoraa edessä.

Pilotille on ehkä kerrottu että esine ei törmäisi tai olisi vaaraksi koneelle. Kertoisivatpa pilotit useamminkin tälliaisista tilanteista.

Valokuva otettu huhtikuun 16. päivänä 2017 12:45 Newton Abbotissa, Devonissa, Englannissa.

John Mooner on World UFO Photosin tutkija, ja hän on nähnyt lukemattomia UFO-aluksia kotoaan Newton Abbotissa.

 

ARtikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Laatikko-UFO Arizonan Sedonassa

Huhtikuun 20. päivänä 2017 vierailin Sedonan kappelissa äitini ja sisareni kanssa, jotka ottivat useita valokuvia kappelista ja sen ulkopuolen näkymistä.

Vasta kotiinpäästyäni, kun katsoin kuvia tietokoneeni 27-tuumaiselta monitorilta, havaitsin yhdessä sarjana ottamistani otoksista ”esineen” taustalla olevien vuorten yllä.

Esine on näkyvissä vain yhdessä freimissä, eikä se näy ennen eikä jälkeen sen freimin joka iltapäivällä otetussa kuvasarjassa näkyy. En havainnut mitään omistuista taivaalla paljaalla silmälläni enkä usko kenenkään muunkaan niin tehneen.

MUFONin tapaus 83489.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Neljä astronauttia jotka sanovat nähneensä UFOja

Edgar Mitchell — kuudes ihminen kuussa — uskoi avaruusolentoihin

Astronautti Edgar Mitchell oli kuudes ihminen kuussa vuonna 1971 Apollo 14 -mission mukana. Kun hän tuli takaisin tehtävältään, Mitchell väitti kokeneensä väkevän henkisen kokemuuksen. Hän sen jälkeen omisti elämänsä maan ulkopuolisen elämän olemassaolon todeksi osoittamiselle. Mitchell väitti myös, että avaruusolennot ovat pelastaneet ihmiskunnan aikaisemmin tuhoisalta ydinsodalta. Astronautti esitti että Vatikaani piilotti tietoja avaruusolennoista, jotka yrittivät saada yhteyden ihmiskuntaan. Mitchell kuoli helmikuun neljäntenä päivänä 2016, juuri ennen kuulaskeutumisen 45-vuotispäivää.

Gordon Cooper väitti nähneensä UFOn

Gordon Cooper oli yksi seitsemästä astronautista jotka oli valittu ensimmäiselle NASAn missiolle  nimeltään ”Mercury Project.” ”Mercury Project” oli käynnissä vuodesta 1958 vuoteen 1963. Sen tarkoitus oli lähettää ihminen maapallon kiertoradalle. Treenaamisen aikana Cooper väitti nähneensä UFOn lentävän amerikkalaisen tukikohdan yllä Saksassa. Astronautti väitti, että ihmiskunnan tulee osoittaa ratkaisevansa globaalit ongelmat rauhanomaisin keinoin ennenkuin avaruusolennot hyväksyvät meidät universaalina joukkona mukaan riveihinsä. Cooper sairasti Parkinsonin tautia ja hän kuoli lokakuun neljäntenä päivänä 2004.

Deke Slayton väitti myös nähneensä UFOn

Kuten Cooper, Deke Slayton, joka oli myös saman projektin jäsen, väitti nähneensä UFOn vuonna 1951. Hän kuvasi alusta lentäväksi lautaseksi joka oli 45 asteen kulmassa. Hän sanoi, että olisi ottanut kuvia mikäli hänellä olisi ollut kamera. Slaytonilla diagnosoitiin aivokasvain vuonna 1992 ja hän kuoli vuonna 1993 69-vuotiaana.

Brian O’Leary uskoi myös avaruusolentoihin

Astronautti Brian O’Leary valittiin Mars-tehtävään vuonna 1967, mutta missio ei koskaan toteutunut.  O’Leary koki jotain joka muutti hänen mielipiteensä avaruusolennoista. Jätettyään NASAn hänestä tuli fysiikan professori Princetonin yliopistossa.

Tänä aikana hän väitti, että oli olemassa paljon todistusaineistoa avaruusolentojen kontaktista meidän kanssamme. O’Learyn lausuntojen mukaan avaruusolentojen sivilisaatiot ovat monitoroineet maapalloa jo pitkän aikaa. O’Leary kuoli sisäelinsyöpään heinäkuun 28. päivä 2011.

 

Artikkelin julkaissut Educating Humanity

Omituisia valoja Filippiineillä

Vaikuttava näky havaittiin Filippiinien taivaalla huhtikuun 23. päivänä 2017. Se melkein muistuttaa jonkinlaista jättiläisalusta jolla on useita eri väritasoja.

Tällaisen harvinaisen ilmiön sanotaan olevan niinkutsuttu tulisateenkaari, joka syntyy kun auringonvalo heijastuu jääkristallien läpi. Voisiko tämä ilmiö johtua elektromagneettisesta plasman ionisaatiosta, häiriöstä maapallon magneettikentässä ja/tai ionosfäärissä mannerlaattojen paineen takia, joka johtaa havaittuun efektiin joko ionosfäärin säteilyrekombinaatiosta alemmilla korkeuksilla tai suuremmasta ilmakehän paineesta?

Ehkäpä tämä ilmiö on niinkutsuttu maanjäristysvalo? Efekti ei ole selkeä tai täysin havaittu kaikkien maanjäristystapauksien yhteydessä ja sitä ei vielä täysin ymmärretä, mutta 105 maanjäristyksen yhteydessä viimeisen 30 päivän aikana Chilen länsirannikolla, mukaanlukien voimakas M7.1 maanjäristys, joka osui Valparaison rannikkoalueen lähelle noin 60 mailin päähän Santiagosta, näitä ilmiöitä on havaittu.

Harvinainen ilmiö saattaa olla merkki tulevasta luonnontapahtumasta Filippiineillä.

http://youtu.be/6aKwLOkBfDM

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Orbi Espanjassa

Havaintopäivämäärä: huhtikuu 2017
Havaintopaikka: Zargoza, Espanja

 

Tässä on loistoesimerkki hehkuvasta orbista joka useasti sekoitetaan tähteen. Liike aina hälventää kaiken epäilyksen, kuten nähdään videolta. UFO likkuu ympäriinsä pellon yllä. Espanjassa on paljon muinaisia kulttuuripaikkoja nähtäväksi, myös avaruusolennoille tutkittavaksi. Tmä hehkuva valo on myös samanlainen kuin Denverin, Coloradon vuorten sekä Jerusalemin Kalliomoskeijan yllä on nähty.

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

UFOja Britannian Exmouthissa

Havaintopäivämäärä: huhtikuu 2017
Havaintopaikka: Exmouth, UK

Tässä on hieno löytö parkkipaikan yläpuolelta Exmouthista tältä viikolta. UFO näyttää pyörivältä kolmiolta, mutta se on vaikea nähdä, joten kannattaa laittaa video koko ruudun mittaiseksi ja HD-kuvanlaadulle. UFOja nähdään Englannin yllä uesasti. Myös monet amerikkalaiset dokumentit raportoivat salaisista lentolaitteiden testaamisista (Aurora Project) Britannian yllä 80- ja 90-luvuilla. On vaikea sanoa kumpi tässä on kyseessä, ilmavoimien alus vaiko UFO, mutta yksi asia on varmaa: kansan ei haluta tietävän tästä mitään. Kyseessä ei ole yksittäinen UFO vaan kolme eri UFOa jotka liikkuvat yhdessä, kuin hävittäjien muodostelma.

Scott C. Waring

 

Silminnäkijä kertoo:

Huhtikuun 17. päivänä kello 21.41 odotin bussin tuloa taukoni jälkeen (olen bussikuski) ja odotin tulevien häideni bestmanille puhumaan pääsyä puhelimessa. Normaalisti olisin taukotilassamme, mutta koska taukotilan kello on epätarkka, minun tarvitsi mennä ulos jo etukäteen samalla kun puhuin ystävälleni. Puhuessani kävelin bussipysäkille ja katsoin satunnaisesti joen suuntaan, jolloin näin valot kolmionmuodostelmassa.