Tämän kirjan on kirjoittanut Yhden Lain tuottajakolmikosta kaksi: Don Elkins ja Carla L. Rueckert. Seuraavassa suomennos kirjan johdannosta, jonka on kirjoittanut Don Elkins.

Lataa kirja täältä: llresearch.org

 

---

 

Se oli kylmä ja kirkas ilta helmikuussa 1963. Viisitoista ihmistä istui Hal Pricen olohuoneessa, vaikka heitä oli vaikea laskea pimeydessä. Talo sijaitsi keskiluokkaisessa normaalilähiössä eräässä Kentuckyn Louisvillen lähellä olevista pikkukaupungeista. Mutta pimeässä huoneessa nuo viisitoista ihmistä käyttäytyivät jotenkin hassusti.

Jos katsoit tarkemmin, himmeä suljettujen verhojen läpi siivilöityvä valo oli riittävä paljastamaan että muutama näistä ihmisistä availi ja sulki suitaan, ja joskus eräs heistä nopeasti liikutti kieltään tehden naksuvia ääniä suullaan.

Eräs paikallaolleista alkoi puhua omituisella, äärimmäisen pakotetulla tavalla. ”Tervehdys Äärettömän Luojan rakkaudessa ja valossa”, hän möläytti.

Toinen henkilö kysyi, ”Oletko lähellä?”

Samalla painuneella äänellä, ensimmäinen puhuja vihjasi että mikäli henkilö haluaisi tulla ulos, he näyttäisivät hänelle aluksensa. Ensin viisitoista ihmistä meni ulos katsomaan alusta, mutta he eivät nähneet muuta kuin kirkkaan tähtitaivaan. Ihmiset menivät takaisin sisään ja kävivät entisille paikoilleen.

Uudelleen puhuja samalla painuneella äänellä vinkkasi että mikäli kysyjä joka tiedusteli missä alus on haluaisi tulla ulos, tälle henkilölle näytettäisiin alus. Kysyjä välittömästi jätti ryhmän. Kun hän pääsi ulos, hän odotti alle 20 sekuntia. Sitten hän näki oranssin valon, joka lensi taivaan halki, kunnes se pysähtyi hänen päänsä yläpuolelle. Sitten se muutti väriään, oranssista siniseen ja sitten valkoiseen. Se pysyi paikallaan muutaman sekunnin, suurempana kuin Venus mutta pienempänä kuin kuu. Sitten se katosi.

Olin yksi näistä viidestätoista tuossa helmikuun 1963 kokoontumisessa. En nähnyt tuota UFOa. Kuitenkin, varovasti utelemalla mieheltä joka sen näki tulin vakuuttuneeksi siitä että ilmiö oli täsmällisen luokittelun rajoissa ”tuntemattomaksi” esineeksi. Olen, kuitenkin, nähnyt kaksi muuta UFOa, ja olen seurannut useita väitettyjä kontaktitapauksia tuon jälkeen.

Tämän teoksen tarkoituksena on tuoda eteesi jotain dataa jota olen kerännt.

Tapasin Hal Pricen vuonna 1962. Hän oli suunnitteluinsinööri ja hän oli jokin aika sitten muuttanut Detroitista Lousivilleen. Price kertoi minulle, että hän on ollut mukana ihmisryhmässä Detroitissa joka on vastaanottanut toistuvia telepaattisia viestejä lentävien lautasten piloteilta. Olin jonkin verran skeptinen tämän väitteen suhteen kunnes luin joitain viestejä, joita hän oli vastaanottanut Detroitissa. Yleinen materiaalin sisältö oli identtinen sen suhteen joita henkilökohtaisesti olin vastaanottanut jo vuodesta 1952.

Oma telepaattinen yhteyteni oli aikaansaanut sen että olin tutkinut paranormaaleja ilmiöitä yleisen syvällisesti, ja tehnyt satoja kokeita tutkien aistien yliaistillisia kykyjä, erityisesti hypnoosia.

Tärkeä seikka jonka olin jättänyt välistä tutkimuksessani oli Detroitin ryhmän havainnollistama. Oli mahdollista muuttaa telepattiset viestit suoraa kielelle ja siitä puheeksi, aivan kuin telepaatti toimisi radiovastaanottimena.

Välittömästi suunnittelin kokeen käyttäen Priceä tekniikan ohjaajana. Minulla ei ollut ollenkaan vaikeuksia löytää vapaaehtoisia kokeelle. Tuohon aikaan opetin Speed Scientific Schoolissa, Louisvillen yliopiston ammattikorkeakoulussa, ja minulla oli enemmän kuin tarpeeksi kiinnostuneita oppilaita tarjolla tutkimusta varten. Meillä oli lähes sata ihmistä mukana kokeessa ennenkuin vuosi oli lopuillaan, ja toistakymmentä heistä oli erittäin uskollisia jäseniä. Nämä opiskelijat muodostivat enemmistön ryhmästä. Kuitenkin pari tusinaa vapaaehtoisia toisilta alueilta oli myös mukana.

Miten järjestää niin epätavallinen koe olisi ollut vaikea kysymys. Kuitenkin meillä oli aiempaa Detroitin ryhmän antamaa ohjeistusta. Tämä tieto oli, totta kai, väitetyiltä lentävien lautasten avaruusolennoilta, mutta koska  me yritimme puhua heille, me päätimme ottaa heidän neuvostaan vaarin niin tehdäksemme.

Detroitin ryhmän meille antamat ohjeet olivat yksinkertaiset. Tehtävänämme oli istua, ryhmässä, pimeässä, pystyssä selkä suorana ja sitten olla ajattelematta mitään. Nämä olivat erittäin yksinkertaiset ohjeet: istu selkä suorassa ja älä ajattele mitään. Monien mielestä niitä oli vaikea noudattaa aluksi. Vaati jonkin verran harjoitusta tämän taidon hankkimiseksi. Yhtenä tai kahtena iltana viikossa seuraavien parin kuukauden ajan me istuimme pimeässä keskenämme silmät suljettuina, ajatellen ei-mitään, tai niin lähellä ei mitään kuin mahdollista. Me odotimme tuloksia, mutta tuloksia ei vielä esiintynyt. Me tunsimme itsemme hieman kokeen nujertamiksi kunnes eräs Detroitin ryhmästä tuli vierailulle. Hän tuli mukaan kokoontumiseemme ja  puhui meille, telepaattisesti ”kanavoiden” UFOnautin väitettyjä ajatuksia, joka vakuutti meille että mikäli jatkaisimme kokoontumisiamme, me onnistuisimme vastaanottamaan heidän ajatuksiaan.

Ilahduimme tästä rohkaisusta, ja jatkoimme kokoontumisiamme kuten aiemminkin. Muutaman viikon sisään tuloksia alkoi esiintyä. Epätavallinen ilmiö jota me aloimme kutsua ”ehdollistamiseksi” alkoi esiintyä lähes jokaisen ryhmän jäsenellä. Istuessamme pimennetyssä huoneessa, silmät kiinni, antaessamme mielemme vaellella, me havaitsimme, kukin yksi kerrallaan, että suumme ja kielemme lihaksia jumpattiin. Harjoitus oli usein yhtäkkinen, lähes tuskllinen, suun avautuessa ammolleen, tai kielen lysähtäen ja vääntelehtien niin nopeasti että se teki poksahtelevia ja lepattavia ääniä. Jos tämä olisi käynyt vain yhdelle ihmiselle, se olisi ollut vain erittäin hauskaa, ja joskus oli vaikeaa olla nauramatta kun me kaikki istuimme tehden näitä ääniä. Mutta se tapahtui kaikille muille paitsi yhdelle koko ryhmän uskollisimmista jäsenistä.

Useita viikkoja kului ennen kuin ”ehdollistamisen” aika johti puhumisen läpimurtoon. Osallistujat ryhmässä hiljalleen havaitsivat suunsa muodostavan sanoja käsittämättömien äänten ja hiljaisten liikkeiden sijaan. Ne alkoivat yksitellen puhua, vastentahtoisesti. Tämä kehitys oli aina varsin hidasta alussa, mutta ajan myötä harjoitus tuntui tekevän mestarin ja kanavoinnista tuli enemmän ja enemmän sujuvaa, vähemmän kontrolloitua ja nykäyksittäistä lähetyksessään.  Tässä esitetyistä viesteistä voit lukea väitettyjen UFOnauttien oman selityksen eri tyyppisille kanavoinneille.

Meidän saamamme tiedot ja tulokset joita saimme ja saamme tuovat meidät datan arvioinnin ongelman pariin. Alunperin olin aikonut suunnitella koejärjestelmän jolla on kontrolloidut rajat niint että voitaisiin tuottaa tieteellisen todistusaineiston luonteista materiaalia, mutta ennen kokeen ensimmäisen kuun loppua, olin alkanut tajuta että ilmiö ei kestäisi täsmällistä analyyttista kontrollia. Telepaattisen kontaktin perusilmiötä ei ole mahdollista edes tutkia kunnolla. Jos olisimme kyenneet tuottamaan konkreettista todistusaineistoa telepatiasta, olisi silti ollut vaikeaa osoittaa tuon aineiston avulla mistä kontakti on syntynyt.

Yksi asia oli varmaa: meillä olisi ylenpalttisesti dataa. Kaikki muut paitsi yksi alkuperäisestä ryhmästä oli ilmentänyt samaa ehdollistamisen syndroomaa ja, tästä johtuen, puhunut ääneen, ja heidän viestinsä väitetyiltä UFOnauteilta oli alkanut kasaantua. Tämä materiaali oli hämmästyttävän johdonmukaista, ja se vastasi sisällöltään ja tyyliltään samasta väitetystä lähteestä ympäri mannerta saatujen muiden viestien kanssa. Todellakin, tämä kasa viestejä jatkoi kasvamistaan kunnes nyt voin tarjota sinulle, tässä kirjassa, vain pienen osan materiaalista tiedostoissamme.

Tuntui jotenkin tieteellisen varovaisuuden liioittelulta julistaa, että kaikki ihmiset, joista tämä ehdollistaminen ja puhesyndrooma kävi ilmi, olisivat kärsineet identtisenlaisesta psyykkisestä mielenhäiriöstä. Alkuperäisen ryhmän tutkimusten jälkeen monet muut ovat kehittyneet, ja prosessi on aina ollut sama: joskus paljon kiihtyneempi verrattuna aikaisempiin kokeisiimme, mutta se on aina ollut sama yleinen syndrooma ja prosessi.

Me olemme edistyneet seikkaperäisen datan keräämisessä, josta me esitämme sinulle oman arviomme. Olen käyttänyt monia tunteja mietiskellen sitä mitä tämä koe on tuottanut, ja mihin tieteellisiin tai ei-tieteellisiin kysymyksiin voidaan löytää vastaus tästä materiaalista, ja olen tullut siiihen tulokseen että johtuen vastaanotetun materiaalin luonteesta, ei ole olemassa arviointijärjestelmiä joita voitaisiin käyttää tämän tiedon läpikäyntiin. Uskoakseni tätä varten tulevaisuudessa löytyvän arviointijärjestelmän avaimet ovat piilotettuna itse dataan.

Perustan tämän varsin röyhkeän ja loogisesti kyseenalaisen väittämän ajatukseen jonka olen löytänyt Thomas Goudgen, kanadalaisen tieteenfilosofin, hyvin ilmaisemana. Goudge käsittelee uusien tieteellisten läpimurtojen arvioinnin ongelmaa, ja hän kirjoittaa,

”Karkeasti voisin sanoa että tieteellisen läpimurron vaadittava edellytys on että sallitaan a) aidosti uudet empiiriset havainnot ja b) uudet selitysmallit.” [1]

Goudge jatkaa esittämällä, että hänen mielestään tiedeyhteisön näkökulma UFO-ilmiöön on, että UFOt joko eivät ole tieteellistä dataa tai kaikki muu on luonnollisten esineiden väärintulkintaa; ja hän pitää tämäntyyppistä tuomitsevaa lähestymistapaa ”tieteellisen läpimurron vaadittavan edellytyksen hylkäämisenä” [2].

1 Sagan, Carl, and Thornton Page. UFO’s: A Scientific Debate. Ithaca, Cornell U.P., c1972, p.38.
2 Ibid.

Pääteltyään etten mitenkään mahdollisesti voisi järjestää tieteellistä tietoa tuottavaa koetta, ja tietoisena siitä että minulta puuhhui kyky muotoilla uusia selitysmalleja, joita Goudge pitää tarpeellisina uuden tiedon arvioimiseksi, minulla oli valinta tulla joko hyödyttömyyden tunteen kanssa sinuiksi ja päästä aiheesta yli, tai jatkaa datan keruuta parhaani mukaan.

Suuri osa tästä datasta on nyt kerätty, ja minusta tuntuu tässä kohtaa että voin ottaa uuden kannan UFOihin. Kantani on ehkä parhaiten ilmaistu olevan suorassa ristiriidassa Condonin komitean  lausuntoon heidän vuoden kestävästä puolen miljoonan dollarin tutkimusohjelmasta koskien UFOja. Tohtori Condon kirjoitti: ”Yleinen lopputuloksemme on että viimeisen 21 vuoden UFO-tutkimuksesta ei ole tullut mitään joka olisi lisännyt tietellistä tietoa.” [3]

Kuten voit jo arvata ennenkuin sanon sen, kantani on se että on vähän mahdollisuutta saada materiaalia joka voisi lisätä nykyistä tieteellistä tietoamme. Ainoan tyyppinen aktiviteetti jonka voin suoralta kädeltä havaita jollain tavalla todistusaineistona arvokkaaksi olisi jokin näkyvän UFOn liikehdintä, määritelty fyysinen kontakti, tai todellinen ulkoavaruuden olennon vierailu. Vaikka sellaisia tapauksia onkin raportoitu, ei siltikään ole olemassa metodia jolla tällaiset ilmiöt uusittaisiin haluttaessa. UFOt ovat ikuisen vältteleviä.

Tämä välttelevä ominaisuus on syytä panna merkille. Alusta alkaen, UFO-havainnot ja -kontaktit ovat olleet paljolti hämärien yksityiskohtien ja kiusoittelevien mysteerien värittämiä. Tämä mystisyyden verho saattaa olla tarkoituksellista UFOnauteilta; se saattaa itse asiassa olla olennainen osa koko ilmiötä. Näissä viesteissä me löydämme monia viittauksia UFOnauttien motiiveihin luoda tällaisia verhoja.

3  Condon. Edward U. Scientific Study of Unidentified Flying Objects. New York, Dutton, 1969, p. 1.

Ehkä telepatiasyndrooman todistamattomuus on yksi avain joka lopulta tulee avaamaan uudenlaisen tieteen ymmärryksen selitysmallin. Oli miten oli, tämän sortin ajattelu oli se mikä johti meidät keräämään lisää dataa, pitkän aikaa sen jälkeen kun olimme tulleet täysin tietoisiksi että toivoa ei ollut saada todistusaineistoa kasaan nykytieteen merkityksessä.

Raportit telepaattisista kontakteista UFOnauttien kanssa olivat alkaneet saapua niinkin aikaisin kuin vuonna 1952 George Adamskin väitetyn kontaktin mukana. 50-luvun alussa Adamskia tuki tunnettu antropologi George Hunt Williamson, joka myös väitti olleensa yhteydessä UFOnautteihin sekä telepaattisesti että radiotelegrafian välityksellä. George Van Tassel sanoi olleensa telepaattisessa yhteydessä UFOn miehistön kanssa, ja hän veti kiinnostuneen yleisön huomion vastauksena hänen väitteisiinsä siitä, että ”avaruus”kokous, joka pidettiin hänen aavikkolentokentällään, oli valtakunnanlaauisen lehden artikkelin aiheena. Majuri Wayne Ahoe otti osaa yhteen näistä kokouksista, ja hän myös raportoi olleensa UFO-kontaktissa ja telepaattisessa yhteydessä. Majuri Ahoe on luennoinut UFO-ilmiöstä lakkaamatta sen jälkeen. Daniel Fry bväitti että hänet otettiin käymään UFOssa New Mexicon White Sandsissa, ja monet muut yksilöt ovat tehneet samanlaisia väitteitä kontaktista.

Joten kun aloin tutkia ilmiötä toden teolla, kaksi asiaa oli vesiselvää: 1) se että UFO-kontakti oli mahdollinen, ja 2) että tiedeyhteisö yleisesti luki nämä kontaktiraportit epäilyttäväksi hulluudeksi, petoksiksi tai kultistiryhmien materiaaliksi.

Ei ollut vaikeaa nähdä miksi tiedeyhteisöllä oli epätoivoinen halu luokitella kaikki UFO-kontaktit yhdessä kasassa kultistiväitteiksi, johtuen monien metafyysisten tai uskonnollisten viestien sisällöstä jotka väitettiin vastaanotetun maapallon ulkopuolisista lähteistä. Pintapuolisesti sellaiset kontaktit tuntuivat varsin vilkkaan mielikuvituksen aikaansaamilta tieteistarinoilta, tai sekopäisten uutta Messiasta kuumeisesti etsivien kulttien tuotoksilta.

Mutta se mikä tiedeyhteisöltä jäi välistä oli monien väitteiden riippumattomuus toisista kontaktiväitteistä, ja viestien äärimmäinen sisällöllinen yhdenmukaisuus. Tämä riippumattomuus oli fakta omassa ryhmässäni: osallistujat eivät tienneet aloittaessaan mikä heidän tavoitteensa oli tai mitä heidän tuli odottaa siltä mitä heille tapahtuu. Viestit jotka he lopulta kykenivät tuottamaan olivat äärimmäisen yhdenmukaisia toisten väitettyjen UFO-viestien kanssa.

Vuosina 1963, -64 ja -65 päätin vierailla useissa ryhmissä jotka väittivät olleensa telepaattisessa yhteydessä UFOnautteihin. Tapasin ryhmiä Ohiossa, Floridassa, Michiganissa, Pennsylvaniassa, Illinoisissa ja Kaliforniassa. Sen jälkeen en ole havainnut helpommaksi vierailla muissa ryhmissä, mutta olen kuullut kasvavasta määrästä aktiivisia ryhmiä ympäri maata, Kanadaa, Englantia ja muuta maailmaa. Ja vapaaehtoisten kasvavan määrän lisäksi on mahdollista törmätä moniin vilpittömiin tarinoihin vastentahtoisesta kontaktista, joka joskus pelottaa valmistautumatonta yksilöä.

Esimerkki tästä joka on varsin hyvin dokumentoitu on Herbert Schirmerin tarina. Schirmer, maantiepoliisi Keskilännessä, raportoi nähneensä lentävän lautasen rutiinikierroksella. Condonin komitea kuuli tästä ja pani hänet regressiohypnoosiin, lääketieteellisesti hyväksyttyyn terapiaan jolla helpotetaan traumaattisten kokemusten muistamista. Hypnoosin alaisena Schirmer kertoi uudelleen kontaktista UFOnauttien itsensä kanssa, pikemminkin kuin pelkän lentävän lautasen havaitsemisesta. Schirmerille tehty toistettu muistikoe osoitti, että Schirmer uskoi vilpittömästi hänen tarinansa kontaktista avaruusolentojen kanssa olevan totta. Condonin komitean porukka ei kyennyt ravisuttamaan Schirmerin uskoa siihen mitä hän muisti UFOnauteista.

Kirjassa nimeltä Gods and Devils from Outer Space kerrotaan Herb Schirmerin tarina kokonaan, ja eräs tutkivista journalisteista, joka tuntui olevan varsin perehtynyt aiheeseen, antoi listan yleisistä havainnoista koskien UFO-kontakteja. Näiden joukossa oli yksi koskien tapaa jolla kontaktihenkilön väitetään saaneen viestejä UFOnauteilta:

“Kun häntä haastateltiin tai kuulusteltiin, kontaktihenkilö usein tuntui kuuntelevan toista “ääntä” tai läsnäoloa huoneessa. Usein keskustelussa on pausseja jotka voivat kestää 45 sekunnista minuuttiin. Tämän paussin jälkeen vastaus kysymykseen annetaan suurella selkeydellä. Haastattelusessiossa jossa kontaktihenkilö on hypnoottisesti regressoitu kontaktin aikana, hän aloittaa transsinalaisen kokemuksensa “normaaleilla” hypnoottisilla äänikuvioilla. Kun hän tulee kohtaan jossa “viesti” välitetään hänelle (usein henkisen ja fyysisen tarkastelun jälkeen), hänen äänensä ja maneerinsa muuttuvat, jopa hypnoottisen transsin alaisuudessa, ja hän luettelee pikemminkin kuin muistaa, dogman jonka lentävän lautasen väki on hänelle välittänyt.” [4]

Havaitsin tämän kuvauksen UFOnauttien viestinvälittäjäkontaktihenkilön maneereista olevan samantyylistä puhetta jota kaikki tutkimani ”telepaattiset vastaanottajat” ovat tuottaneet.

Toinen äärimmäisen sopiva kuvaus tästä telepaattsesta yhteydestä löytyy John Fullerin kirjasta The Interrupted Journey. Tässä teoksessa on suuri määrä suoraan puhtaaksikirjoitettua ja lainattua materiaalia Betty ja Barney Hillin tapauksesta. He olivat menneet psykiatrille purkamaan ahdistustaan. Tohtori oli tehnyt regressiohypnoosin molemmille heistä ja havainnut heidän olevan olleen kontaktissa avaruusolentojen kanssa. Tämä kirja on loistava. Tarkastellaan nyt miten Barney Hill kuvaa kontaktiaan avaruusolennon kanssa:

“Tohtori: Puhuivatko miehet sinulle?
Barney: Vain se jonka kuvittelin olevan johtaja.

4 Norman, Eric, Gods and Devils from Outer Space. Lancer, N.Y., 1973, pp. 161-2.

Tohtori: Se jonka kuvittelit olevan johtaja avaruusaluksessa?
Barney: Kyllä.
Doctor: Minkälaista kieltä hän käytti?
Barney: Hän ei puhunut sanoin. Minulle kerrottiin mitä tehdä saamalla minun ajatukseni ymmärtämään hänen ajatuksiaan. Ja kykenin kuulemaan hänet. Ja en ymmärtänyt sitä miten pystyin ymmärtämään häntä. Ja minulle kerrottiin ettei minua vahingoitettaisi.
Tohtori: Oliko se jonkinlaista mentaalista telepatiaa?
Barney: En tunne termiä.
Tohtori: Mentaalinen telepatia tarkoittaa kykyä ymmärtää toisen ajatuksia tai jonkun muun kykyä ymmärtää sinun ajatuksia
Barney: Kykenin ymmärtämään hänen ajatuksiaan.” [5]

Yksittäinen kaikkein tärkein UFO-kontaktiraportti jonka olen nähnyt tähän päivään asti on Andrija Puharichin kirja, Uri; A Journal of the Mystery of Uri Geller (Garden City, Doubleday, 1974). Tri Puharich, suuresti kunnioitettu paranormaalien ilmiöiden, psyykkisen parantamisen ja Kahunan pappistradition tutkija,  kertoo tässä teoksessa UFO-kontaktitarinan joka on mitä informatiivisin ja jännittävä. Jos haluat löytää vain yhden kirjan kontakti-ilmiön fyysisistä aspekteista, etsi Uri, kaikin mokomin!

Se, mikä minua säväytti näiden ryhmien kautta kerätyn datan tutkimisessa sekä kaikkein varovaisimpien tutkijoiden julkaisemissa kirjoissa, oli tunne siitä että käsissäni oli palapeli, että palaset alkoivat loksahdella paikoilleen. Voin nyt sanoa varmasti että palapelin palaset sijaitsevat nykyisen puhdasoppisen tieteen rajojen ulkopuolella.

Kolme asiaa säväytti erityisen paljon tässä datassa. Yksi, kuten olen sanonut, oli äärimmäisen suuri korrelaation aste

5 Fuller, John, The Interrupted Journey, New York, Dial, 1966, pp. 201-2.

yhden ryhmittymän ja toisten ryhmittymien materiaalin ja lähteiden välillä. Väitettyjen maapallon ulkopuolisten lähteiden tunnisteet usein sopivat yhteen, ja viestien tyyli ja sisältö vastasi melkein jokaisessa tapauksessa.

Varsin paljon vaivaa on nähty viimeisen 20 vuoden aikana eri organisaatioissa jotta saataisiin varmistettua informaatio siitä mitä UFOt ovat ja miksi ne ovat täällä. Yli 70 kirjaa on julkaistu aiheesta USA:ssa, ja pamfletteja ja lehtiartikkeleja on kasvava määrä. Ilmavoimien projektit Grudge ja Blue Book oli tarkoitettu selvittämään tarvitseeko meidän suojella taivaitamme näiltä UFO-”valloittajilta”. Kanada on pyörittänyt kahta projektia, nimeltään “Second Story” and “Magnet”. The National Investigations Committee for Aerial Phenomena, jolla oli hyvin suuri vapaaehtoisten tutkijoiden verkosto, esitti pitkän raportin aiheeta kongressille vuonna 1964.

Vuonna 1966 perustettiin Condonin komitea, jota tuettiin puolen miljoonan hallituksen apurahalla. Sen tehtävä oli tutkia UFOihin liittyvien ilmiöiden mahdollista tieteellistä arvoa. Komitean loppuraportti tuntui pitävän UFOjen olemassaoloa totena, perustuen pelkästään raportin pituuteen, vaikka sen lopputulema osoittikin vääräksi tieteen kehittämisen niitä tutkimalla.

Toinen mielenkiintoinen opus, John Fullerin Aliens in the Skies sisältää useiden merkittävien tiedemiesten mielipiteitä UFOista, ja se esitettiin parlamentin tiedekomitealle vuonna 1968. Vuonna 1969  American Association for the Advancement of Science piti kaksipäiväisen debatin UFOista sen vuosittaisessa kokouksessa. Julkaistujen teosten lista on liian pitkä liitettäväksi tähän. Jos haluat syventyä UFOja koskevaan taustamateriaaliin, katso tämän kirjan lopussa oleva lähdeluettelo.

Uskonnolliset maallikot ja papisto liittävät UFO-havaintoihin tuomionpäivän tai maailmanlopun. Monet UFOihin uskovat pitävät tätä tulkintaa niiden merkityksenä. Mielestäni syy on että totuus löytyy jostain uskonnon tai metafysiikan alueelta ennemminkin kuin nykyisestä tuntemastamme tieteestä. Ehkä maailmanlopun käsite on paljon kauempana siitä syystä miksi ne ovat täällä; silti, se konsepti on ainakin syntynyt uskonnollisesta tai moraalisesta impulssista, ja mielestäni tämä uskonnollinen impulssi voi olla toinen avaimista joka avaa selitysjärjestelmän uudelle tieteen ja maailman ymmärrykselle.

On selvää että mitä yleisesti tiedeyhteisöön tulee, idea siitä että UFOnautit olisivat yhteydessä ihmisiin tällä planeetalla uskonnollis- tai metafyysisluonteisten viestien kautta jää yksinkertaisesti huomiotta. Edesmennyt tohtori James E. McDonald Arizonan yliopistosta otti mukaan UFOjen mahdollisten selitysten listalle ”avaruusalukset jotka tuovat maapallon ulkopuoliset pelastajat ja salatieteellisen totuuden”, mutta hän sanoi myös että hän listasi hypoteesinsa pitääkseen listan tieteellisesti täydellisenä. Hänen mielestään tämä hypoteesi ei olisi voinut olla totta. [6] Ja tämä pilkkaamisen asenne on suurimmaksi osaksi standardi tiedemiesten keskuudessa, huolimatta omiensa riveistä kuulluista kommenteista.

Vuonna 1967 profesori Hermann Oberth puhui maapallon ulkopuolisten kulttuurien aiheesta ja ehdotti että tiedemiesten ”tulisi käydä sellaisiin ongelmiin käsiksi, jotka vaikuttavat alussa fantastisilta. Tutkijat käyttäytyvät kuin täytetyt hanhet jotka kieltäytyvät nielemästä mitään muuta. He yksinkertaisesti hylkäävät uudet ideat hölynpölynä.” [7]

Ja jälleen kerran tämä on tri McDonaldin piirtämä houkutteleva vertauskuva, saman miehen jota me aiemmin lainasimme UFOjen viestien pitämisestä naurettavana. Itse asiassa, vertauskuvasta tulee paljon houkuttelevampi kun havaitsemme tri McDonaldin sotkeutuvan samaan ansaan jonka hän itse kuvaa niin hyvin. Lainaan kirjaa Aliens In The Skies. McDonald puhuu kongressin jäsenlle:

6 Fuller, John, Aliens In Our Skies. New York, Putnam, 1969, p. 91.
7 Daniken, Erich, Chariots of the Gods, New York, Putnam, 1967, p. 143.

”On olemassa erittäin todellinen pilkkaraja jota yksikään ryhmä ei ole itse muodostanut, se on vain kehittynyt samalla tavalla jolla ongelma itse on auennut. Tämä ei ole täysin uutta tieteessä. Se on tapahtunut aiemminkin.

”Olen varma siitä että puhujanpöydässä useat ovat tutustuneet kiinnostavaan vaiheeseen tieteessä muutama vuosi sitten kun meteoriitit, joista NASA ja monet tieteilijät saavat erittäin suuren määrän hyödyllistä tieteellistä tietoa, olivat halveksuttuja ja ivattuja ja niitä pidettiin epätodellisina. Pidettiin typeränä että maajussit kertoivat tarinoita taivaalta putoavista kivistä. Muutaman tiedemiehen vaivannäkö tarkastella ongelmaa ja hankkia tietoa ilmiöstä lakaistiin yksinkertaisesti maton alle kunnes varsin epätavallinen mutta erittäin todellinen tapahtuma sattui. Pohjois-Ranskassa oli meteoriittikuuro. Joten he lähettivät korkea-arvoisen akateemikon tutkimaan mistä nämä ihmiset puhuivat, ja voi hitsin vitsi, maajussit olivatkin oikeassa. Joka iikka kylässä, poliisiprefektissä, paikallishallinnossa, kaikki maajussit, olivat nähneet kivien putoavan taivaalta, ja ensimmäistä kertaa Ranskan Akatemia pakotettiin tarkastelemaan ongelmaa. Syntyivät meteoriitit.

”Ja nyt me olemme samanlaisen ongelman äärellä tieteessä. Me olemme lakaisseet sen maton alle koska meidän mielestä se ei ollut järkevä. Se ehdottomasti uhmaa kaikkia selityksiä, ja tämän takia tilanne on kehittynyt sellaiseksi ettemme pääse eteenpäin koska me emme ole jo liikkeessä.” [8]

Joten tässä me nyt olemme oikean ”meteorikuuron” sataessa päällemme. UFO-raportit ja kontaktihenkilöt ovat mahdollisesti useita tuhansia kertoja yleisempiä kuin raportit meteoreista 1700-luvun Ranskassa. Yli puolet USA:n populaatiosta, erään gallupin mukaan, uskoo UFOjen olevan totta. Me emme tiedä UFOista mitään, paitsi mitä kontaktihenkilöt ovat meille viesteissä kertoneet. Todellakin, me emme tiedä mitään

8 Fuller, Aliens In Our Skies, pp. 6-8.

telepatian avulla yhteyden saamisen ilmiöstä. Me olemme kyenneet osoittamaan että ilmiö on olemassa: että ajatus voidaan lähettää ja vastaanottaa ilman fyysistä apua. Mutta se on kaikki mihin olemme kyenneet. Meillä ei ole rationaalista ideaa siitä miten telepatia toimii.

1930-luvun puolessavälissä tohtori J. B. Rhine Duken yliopistosta kykeni näyttämään ratkaisevasti että ajatuksen siirto yksilöiden välillä kyettäisiin saavuttamaan ja ilmeisesti se ei katoaisi etäisyyttä kasvattamalla. Eräät hänen parhaista tuloksista saatiin koehenkilöiden etäisyyden ollessa yli 200 mailia.

Amerikkalainen hypnotisti Stanley V. Mitchell havaitsi vuonna 1964 että vaikka hänen iältään vanha koehenkilö oli hypnoosissa, tämä kykeni vastaamaan hänen käskyihinsä vaikka tämä ei ymmärtänyt englantia.  Psychic Discoveries Behind The Iron Curtain raportoi Mitchellin kiinnostuneen tästä ilmiöstä. Kyseisestä kirjasta: ”Kinnostuneena hän kyseli vanhalta naiselta. Tämä sanoi että hän kykeni helposti ymmärtämään häntä hypnoosin alaisena. ’Mutta kun et käytä hypnoosia, kaikki mitä sanot on tsa tsa tsaa'”. [9]

Tämä antaa meille viitteitä siitä että kieli ei välttämättä olekaan este ajatusten siirrolle telepatian avulla. Mutta tähän päivään mennessä ei olla saatu vastausta siitä ”miksi” tai ”miten” telepatia toimii.

Vaikuttaisi siltä kuin ainoa valintamme on yrittää tarkastella UFO-raportteja ilman ennakkoasenteita, vaikka ne vaikuttaisivatkin olevan hyväksymättömän luonteisia omien standardiemme mukaan. Emme valitse tätä katsantokantaa siksi koska sillä olisi jokin erityinen hyvä vaan siksi että se sisältää pienimmän määrän alkuoletuksia fyysisen tieteen tekemisen kannalta. Tämä tarkoittaa sitä että että vastaavasti on suurempi mahdollisuus sille että osa keräämästämme datasta voi olla käyttökelpoista

9 Ostrander, Sheila, and Lynn Schroeder, Psychic Discoveries Behind the Iron Curtain: Englewood Cliffs, Prentice-Hall, c1970, p. 110.

meille yrittäessämme avata universumin luonteen uutta konseptia joka saattaa piillä keräämässämme datassa.

Yksi varsin keskeinen kysymys tämän aiheen ympärillä on, mikäli UFOt ovat todellisia, mikseivät ne vain laskeutuisi ja puhuisi meille henkilökohtaisesti? Olen jo maininnut, että mysteerin verho joka UFO-ilmiöitä ympäröi on yksi sen merkittävimmistä ominaisuuksista. Kaikki tutkimukseni ovat johtaneet minut epäilemään että UFOnautit haluavat meidän olevan vapaita uskomaan tai joko kieltämään niiden olemassaolo ja niiden viesti. Tämä tunne näkyy telepaattisesti vastaanotetuissa viesteissä. Vetäkäämme yhtäläisyysmerkit kahden vertailun välille: erittäin kehittyneen kulttuurin vertaamiseen omaan kulttuuriimme, sekä meidän kulttuurimme vertaamiseen erittäin alikehittyneeseen kulttuuriin. Minulla on ystävä jonka isä oli lähetyssaarnaaja kaukaisen heimon keskuudessa Uuden Guinean sisämaassa. Hän oli ensimmäinen valkoihoinen jonka he olivat koskaan nähneet. He luulivat häntä Jumalaksi, ja kesti lähes koko hänen elinaikansa voittaa joitakin heistä Kristinuskon puolelle. On kiinnostavaa huomata, että he pelkäsivät häntä paljon, ja monet vanhemmat heimon jäsenet pelkäsivät häntä koko elämänsä.

On egoa pienentävää verrata itseämme sellaiseen kulttuuriin, mutta ehkä vertailu on paikallaan. Teknologiamme on vain kasvanut ja kehittynyt koko vuosisadan. Kehitys tuntuu kehittyvän eksponentiaalisesti, ja seuraava vuosisata saattaa tuoda mukanaan kehityksen vauhdin joka on monta kertaa suurempi kuin mitä olemme kokeneet.

UFOnautit voivat tulla erittäin kehittyneestä kulttuurista verrattuna omaamme. Me olemme tietoisia kehittyneen kulttuurin vaikutuksesta primitiiviseen, joka on perustavanlaatuinen ja peruuttamaton. UFOnautit saattavat olla vastahakoisia häiritsemään kulttuuriamme sitä määrää jonka ne väistämättä tekisivät tarjoamalla maailman ihmisille ratkaisevat todisteet niiden olemassaolosta. On myös toinen pointti. Huolimatta teknologisesta edistyksestämme, yhteiskunnallis-humanistinen kehitys on ollut lähes olematonta, keskimäärin, vuosisatoja. Tunnumme olevamme kykenemättömiä elämään ilman sotaa, rikollisuutta, yhteiskunnallista leovttomuutta, suurta tekopyhyyttä ja itsekkyyttä. On mahdollista että täällä jossain on olemassa ”kivikautinen” kulttuuri, jonka tiede on jättänyt huomiotta yksinkertaisesti sen takia että jälkimmäiset ominaisuudet eivät ole näkyviä, eikä niitä voi kokeellisesti testata fyysisin parametrein.

Oli miten oli, me olemme saaneet yhteyden, siltä tuntuu, ja tällä varsin epätavallisella ja odottamattomalla tavalla. Jos hyväksytään hypoteesi että suuren datamäärän taustalla on olemassa jokin suunta jonka UFOnautit maapallolle telepaattisesti ovat lähettäneet, silloin täytyy hyväksyä myös jatkohypoteesi että tämä kontaktimenetelmä saavuttaa halutun lopputuloksen paremmin kuin mikään muu tapa saada yhteys mikä on saatavilla.

Minkä lopputuloksen UFOnautit haluavat aikaansaada lähettämällä meille tällaisia viestejä? Ehkä he vain haluavat meidän lukevan niitä, kuuntelevan niitä, ja ajattelevan niitä. Ehkä aikanaan me kaikki tajuamme että uusi selitysmalli, joista nämä telepaattiset viestit puhuvat, on olemassa. Ehkä nämä viestit eivät ole niin merkittäviä filosofisesti. Se mitä ne varmastikin ovat, huolimatta niiden alkuperästä, on vahva ja simppeli etiikka, tai elämäntapa, joka synnyttää tavoiteltavan tavoitteen elämälle, ja helposti saavutettavan suunnitelman jokapäiväiseen arkeen.

Voit tulkita dataa miten vain. Tee omat johtopäätöksesi tämän materiaalin arvosta. Se on se mitä UFOnautit ehdottavat muutenkin!