Avainsana-arkisto: UFO

I-Team: Uusi filmi väittää avaruusolentojen monitoroineen ydinaseita

Virallisesti USA:n hallitus lopetti UFOjen tutkimisen vuonna 1969 koska — näin se vakuutti julkisuuteen — ei ole mitään todisteita siitä että ilmiö on uhka kansalliselle turvallisuudelle.

Mutta mitä jos nämä tuntemattomat alukset ilmaisisivat kiinnostuksensa ydinaseisiimme?

Useat armeijan silminnäkijät ovat nähneet UFOja

Yli 150 armeijan veteraanin, ohjus-upseerin ja turvallisuushenkilön joukko, joihin kuuluu monia jotka ovat olleet Nevadan ydinasetestipaikalla töissä, sanovat nähneensä mystisiä tunkeutujia ydinasetiloihin.

Kylmän sodan pimeimpinä päivinä ydinaseita räjäyteltiin Nevadan testipaikalla, maailman eniten ydinräjäytetyssä paikassa.

Vuonna 1955 räjäytettiin 14 atomipommia osana Operation Teapotia, jota seurasi tuhansia sotilashenkilöitä juoksuhaudoista, sekä tuhannet testipaikan työntekijät. Mutta tilaisuudelle oli myös muita seuraajia.

”Niitä kutsuttiin lentäviksi lautasiksi. Ne oli aika yleisiä testipaikalla tuolloin”, sanoi entinen testipaikan valokuvaaja.

Ainakin kymmenen entistä testipaikan työntekijää ovat kertoneet samanlaisia tarinoita tuntemattomista aluksista jotka ilmestyvät tunteja tai päiviä ennen ydinräjäytystä.

40 vuotta faktojen etsintää

Kirjailija ja tutkija Robert Hastings on käyttänyt enemmän kuin 40 vuotta etsiessään ja haastatellessaan sotilasveteraaneja, ohjus-upseereja ja muita jotka työskentelivät eri osissa ydinaseohjelmaa, yhteensä yli 150 eri henkilö. He ovat kaikki kertoneet saman tarinan.

”Sen, että UFOt ovat toistuvasti monitoroineet ydinaseitamme vuosikymmeniä, ja että joskus ne ilmeisesti ovat puuttuneet niiden aseiden toiminnallisuuteen”, Hastings sanoi.

Silminnäkijöiden lisäksi tuhannet sivut ennen salaiseksi luokiteltuja dokumentteja on julkaistu näiden tarinoiden tueksi.

I-Teamin oma dokumenttien julkisuuteen perustuva pyyntö Freedom of Information Actin nojalla laitettiin sisään vuonna 1992, ja se on tuottanut paksun pinon dokumentteja energiaministeriöltä, joista käy ilmi UFO-tapausten ilmaantuvan kaikkien suurten ydinaselaitosten läheisyyteen 1940-luvun lopussa, Los Alamosin tutkimuskeskuksen yllä, jossa pommit suunniteltiin, Hanfordin yllä jossa plutoniumia prosessoitiin. Mutta energiaministeriöllä ei ole virallisia papereita havainnoista siitä mitä Nevadassa tapahtui. Hastingsissa sen sijaan on ollut useita.

”Lähellä asuvista siviileistä monet raportoivat UFOista, joskus lentämässä muodostelmissa. ”

Uusi UFO-dokumentti

Tämä on klippi uudesta dokumentista, joka on Hastinsin vuosien tutkimuksen huipentuma. Filmillä näkyy hyytäviä tapahtumia joissa UFOt ovat tunkeutuneet ydinohjustukikohdan ilmatilaan, ja joskus ovat myös ottaneet pois päältä mannertenvälisiä ballistisia ohjuksia, ja asettaneet armeijan korkeaan hälytystilaan. Eräässä dramaattisessa tapahtumassa filmiltä, armeijan valokuvaajat käyttivät teleskooppilinssejä ja katselivat kun UFO otti pois päältä ydinkärjen jota käytettiin testilaukauksessa Vandenbergistä.

”Tyynen valtameren yli lentänyt ohjus havaitsi yhtäkkiä tällaisen levyn muotoisen aluksen joka kiersi ydinkärkeä, kärjen lentäessä 8-10 tuhatta mailia tunnissa. Alus ampui neljä valonsädettä sitä kohti, jonka jälkeen tyhjä ydinkärki tippui Tyyneen valtamereen ja UFO katosi sen lähistöltä”, Hastings sanoi.

UFO-tapaukset Nevadan testipaikalla tulivat niin tavanomaisiksi, entisen turvallisuusupseeri Walter Levinen mukaan, että hommaan nimitetyt tiimit etsivät erityisesti niitä tiettyjen rakennusten sisältä Indians Springs -lentotukikohdasta. Paikan nimi on nykyään Creech.

Levyn muotoisia, neliön muotoisia UFOja

Levine kertoo Hastingsista:

”Ne olivat kaikki valoisia, ne olivat levynmuotoisia, jotkut niistä olivat neliön muotoisia. Meidän piti käydä hakemassa puhelin jostain pienestä vajasta. Siitä ei kuulunut signaalia. Siitä lähti vain ääni. Me luimme kaikki koordinaatit, suunnat esineelle jne jne, sitten kirjoitimme kaiken ylös paperinpalalle. Meidän piti polttaa paperi vajan roskiksessa”, Hastings sanoi.

Hallitus lopetti ydinaseiden testaamisen vuosia sitten, mutta Nevadan tapaukset jatkuvat. Entiset turvallisuusupseerit Area 2:ssa Nelliksen lentotukikohdassa, joka vuosia säilöi jopa 200 ydinkärkeä, ovat raportoineet usita tuntemattomien aluksien tunkeutumisia 1990-luvun lopulta vuoteen 2004.

Kuka on näiden taustalla ja mikä niiden motiivi on?

”Kuka niiden motivaatiosta tietää”, Hastings sanoi.

Samanlaisia tapauksia on raportoitu Britanniasta, Intiasta, Pakistanista ja muista ydinasevalloista. 1990-luvulla I-Team matkusti Venäjälle kahdesti ja sai haltuunsa salaisia dokumentteja siellä tapahtuneista asioista.

 

 

 

Artikkelin julkaissut Educating Humanity

Kiipeilijät kuvasivat UFOn New Hampshiressa

Tutkijat selvittävät ottivatko kiipeilijät vahingossa kuvia avaruusolentojen aluksessa vuorikiipeilyn aikana. Silminnäkijä on lähettänyt kuvat MUFONin tutkittavaksi.

MUFONin raportissa silminnäkijä kertoo:

”Havaitsin esineen kahden kuvan taustalla jotka ottivat minä ja tyttäreni ja hänen kaverinsa Mount Washingtonin huipulla. Kuvat on otettu noin 5 sekunnin päässä toisistaan.”

Jotkut kiipeilijät Mount Washingtonilla päättivät ottaa kuvia heidän hienosta hetkestään ja vahingossa tallensivat kuvaan UFOn joka tarkkailee heitä etäältä.

 

Artikkelin julkaissut Educating Humanity

UFO-havainto Aucklandissa

Kuvatessaan auringonlaskua puoli kuuden aikaan illalla elokuun 2. päivänä 2016 Uuden Seelannin Aucklandissa, videokuvaaja huomasi omituisen mustan esineen leijailemassa pilvimuodostelman yllä. Yhtäkkiä esine muuttui kirkkaaksi valoksi ja katosi.

Koska esinettä filmattiin kaukaa, videokuvaaja ihmettelee onko kyseessä UFO vaiko suihkumoottorinsa käynnistävä hävittäjä.

Massiivinen kultainen UFO kiertää maapalloa

NASA: Hetkinen. Korkearesoluutioisessa kamerassamme näkyy tuntematon lentävä esine maapallon ilmakehän yläkerroksissa… Hups, signaali avaruusasemalta katoi.

Streetcap1 luuli nähneensä jotain ja alkoi nauhoittaa. Lähetys kuitenkin pantiin poikki.

Mitä tahansa se olikin, se oli suuri. Jos se oli rakennus, se olisi satoja kilometreja pitkä.

 

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Sininen Kachina-tähti kolmessa paikkaa Britannian taivaalla

Viime toukokuussa mystinen Hopi-ennustuksen Kachina, sinisen planeetan näköinen esine nähtiin Arizonan, Espanjan ja Englannin taivaalla.

Nyt ilmeisesti taas monet ihmiset ovat valokuvanneet saman omituisen sinisen esineen ja samaan aikaan.

May Hall: Valokuvasin kemikaalivanoja ja en nähnyt sinistä pistettä kuin viikkoja myöhemmin, ajatellen että se on tablettini jokin vika, paitsi että se näkyy myös seuraavan päivän valokuvassa.

Tässä on molempien valokuvien tiedot:

kuva 1: Otettu toukokuun 3. päivänä 2016 kello 12.20 moottoritiellä M6 Manchesterin ja Liverpoolin välillä Britanniassa

kuva 2: Otettu 4. toukokuuta 2016 kello 10.08 jossain päin Coventrysta koilliseen Britanniassa

Molemmissa kuvissa ajoimme kaakkoon päin Cambridgea kohti lomallamme Lake Districtissa.

Viimeisin uutinen Sinisestä Kachina-tähdestä tulee Mathew Rogersilta, joka oli kuvaamassa aurinkoa Britannian Lincolnshiressa elokuun 1. päivänä 2016. Katsellessaan uudestaan kuvaa hän huomasi sinisen esineen taivaalla.

Voimme kysyä itseltämme onko mahdollista, että siniset esineet ovat samankaltaisia linssiheijastusten kanssa, vai katsommeko Hopi-intiaanien ennustuksen toteutumista silmiemme edessä?

NASA lopettaa livekameran avaruusasemalta

Näyttää siltä kuin NASA viimeinkin olisi saanut tarpeekseen vaihtoehtomedian UFO-raportoinnista.

Huolimatta siitä että monet ihmiset seuraavat lähetystä ja sitten julkaisevat löydöksensä, NASA on päättänyt lopettaa livekameran kansainväliseltä avaruusasemalta elokuun 2016 loppuun mennessä.

Kamerat on saatu avaruuteen veronmaksajien rahoilla. NASA on yrittänyt tätä aiemmin ja ihmiset valittivat tuolloin, joten NASAn oli pakko laittaa kamerat takaisin pyörimään.

Odottamaton lopputulema livekameroille jälleen kerran osoittaa, että NASA haluaa piilotella meiltä jotain. Mahdollisesti jokin suuri tapahtuma on tulossa.

Lue NASAn lausunto aiheesta täältä.

 

Blogger Tricks

NASAn UFOt: massiivisin salailuoperaatio ihmiskunnan historiassa

Älä luulekaan: vallankahvassaolijat ovat tietoisia paljon suuremmasta määrästä mystistä universumiamme kuin he ovat valmiita myöntämään meille.

Me plebeijien massat planeetalla oleemme pakotetun tyhmyyden tilan uhreja, eikä meidän uskota olevan koko totuuden tuntemisen arvoisia. Ne jotka näin uskovat ovat ne jotka TODELLA ”pyörittävät tätä showta” maapallolla.

Kaikki NASAn UFO-kohtaamiset/havainnot jotka näet täällä ovat NASAn astronauttien tai venäläisten kosmonauttien kuvaamia viimeisen 50 vuoden aikana. Niissä näkyy monia uskomattomia esimerkkejä eri aikakausilta — Gemini, Apollo, Apollo/Soyuz testiprojektt, Skylab, STS, ISS, plus pari muuta venäläistä alkuperää olevaa lähdettä heidän miehittämättömiltä sondilennoilta ja Mir-avaruusasemalta.

”Virallisesti” ”tuntemattomaksi” luokittelu ei tarkoita sitä, että NASA, puolustusministeriö ja jotkin muut tiedeyhteisön jäsenet ovat täysin tietämättömiä näistä ilmiöistä.

Nämä ovat oikeita UFOja, ilman filttereitä, ilman käsittelyjä, vain raakakuvaa satelliitin kautta joka todistaa ulkoavaruuden elämän olemassaolon.

Näiden videoiden näyttäessä kerta toisensa jälkeen uskomattoman totuuden siitä mikä on jäänyt pölyttymään hallituksen arkistoihin vuosikymmeniksi, käy todella selväksi ihmiskunnalle että kyseessä on monumentaalinen salailu ihmiskunnan historiassa.

Uskomaton avaruusolentojen alus lähtee liikkeelle auringosta

Uskomaton kuva jättiläismäisestä avaruusolentojen aluksesta on SDO AIA304 -satelliitin ottama heinäkuun 18. päivänä 2016. Kuvassa alus näyttää lähtevän liikkeelle auringosta. Kuva on saanut jälleen huhumyllyn liikkeelle siitä että avaruusolennot lähettävät aluksensa aurinkoon, keräävät auringon energiaa tai liikkuvat tänne ja pois auringon sisällä olevan tähtiportin kautta käyttäen massiivista alustaan.

Yksi asia on varmaa, NASAn data osoittaa jälleen kerran että UFOt vierailevat ja käyttävät aurinkoamme, kuten tämä massiivinen UFO, ja sitä ei yksinkertaisesti voida selittää kosmisen pölyn tai kosmisten hiukkasten avulla.

Onko kuun pimeällä puolella kaivostoimintaa?

Mahdollinen keinotekoinen rakennelma Tycho-kraaterissa kuun pimeällä puolella on löytynyt Lunar Orbiter -kuuluotainkuvista.

Näyttää siltä kuin rakennelma olisi rakennettu lähelle kuun sisään johtavaa sisäänkäyntiä. Tämä näyttää kaikin puolin siltä kuin kyseessä olisi tehdas tai mahdollisesti kaivos.

Kuusta on löydettävissä kaivostoiminnan jälkiä. Malmia kuljettaneet avaruusalukset ovat jättäneet myös jälkiä. Suurin osa kaivauksista tapahtu kraatereissa.

Ken Johnston on entinen NASAn data- ja valokuvaosaston johtaja, joka oli töissä avaruuslaitoken kuulaboratoriossa Apollo-tehtävien aikaan. Hän on saanut potkut kerrottuaan totuuden.

Johnston väittää NASAn tietävät astronauttien löydäksistä. Astronautit ovat löytäneet muinaisia avaruusolentojen kaupunkeja ja jäämistöä uskomattoman kehittyneistä koneista kuussa.

Hän sanoo avaruusviraston määränneen asian siivottavaksi maton alle ja pakottanen hänet ottamaan osaa peittelyyn. Hän väittää kuussa olevan rakennuksia ja kaivoslaitteistoa.

Verhottu UFO pilvessä Meksikossa

Cancunin live-webkamera tallensi jotain omituista Cancunin taivaalla Meksikossa heinäkuun 23. päivänä 2016.

Kirkkaana päivänä yhtäkkiä sateenkaaren muotoinen pilvi ilmestyy yksittäisen pilven ylle ja sateenkaaripilvestä irtoaa suppilon muotoinen pilvi.

Videon lataajan KateMartin2016:n mukaan hehkuva sateenkaari on juurikin sama kuin maanjäristysvalot jotka näkyvät ennen suuria maanjäristyksiä ympäri maailmaa. Se ei tarkoita että suuri maanjäristys pian iskisi, mutta sellainen saattaa olla tulossa. Monta keertaa, kun näitä näkyy, maanjäristys saattaa iskeä muutaman tunnin päästä havainnosta.

Ottaen huomioon, että tämä suppilopilvi vaikuttaa ilmestyvän sateenkaaripilven alapuolelta kirkkaana päivänä, tekee mieli kysyä onko kyseessä verhottu UFO, jossa auringonvalo heijastuu UFOn ulkoreunasta ja tämä saa sen tulemaan osittain esiin.

Toinen omituinen asia on, että tämä pilvimuodostelma katoaa hitaasti ilmaan, jättäen suppilopilven taakseen.

Alla on video mahdollisesta verhotusta UFOsta ja suppilopilvestä. Vertaa sitä aitoon suppilopilveen Belizessä joka kuvattiin ukkosmyrskyn aikana, joka näkyy jälkimmäisellä videolla.