Avainsana-arkisto: UFO

Jättimäinen sikarialus avaruudessa

Sikarin muotoinen alus näkyy Google Skyn kartalla. Arviolta 370-metrinen kappale näkyy kulkemassa Vesimiehen ja Kalojen tähtikuvioiden välissä.

Vaikka NASA ja hallituksemme edelleen kiistävätkin suurten avaruusalusten olemassaolon, tämä UFO on jälleen kerran näyttöä siitä, että näitä tähtienvälisiä avaruusaluksia näkyy syväavaruudessa, jossa Orionin tähtisumun alue on tällaisten alusten bongauspaikka.

Sky-karttakoordinaatit: -15.237063° -177.820446°

Vuosien mittaan samanlaisia UFOja on vieraillut Auringon lähellä useista meille tuntemattomista syistä, vaikka sanotaankin että ne ovat siellä keräämässä energiaa.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Venäläiset pelasivat uhkapeliä tutkimalla UFO-tapauksia

Kylmän sodan pimeimpinä hetkinä Neuvostoliiton johtajat julkisesti kuvasivat UFO-mysteeriä kapitalistien juoneksi, joka ei ansaitse tieteellistä tutkimusta. Mutta kulisseissa kommunistidiktaattorien mielipide oli varsin erilainen.

He valtuuttivat tieteellisiä UFO-tutkimuksia. Vuosikymmenten ajan tieteentekijät ja akateemikkojen ryhmät Neuvostoliitossa salaa tutkivat UFO-tapauksia vankilatuomion tai vieläkin pahemman uhalla. Heidän työnsä pysyi salassa aina Neuvostoliiton kaatumiseen asti.

Jopa Neuvostoliiton kaatumisen aikoihin UFO-tapausten salailua jatkettiin samaan tapaan kuin Yhdysvalloissa.

Kuuluisa salattu tapaus on  Venäjän Ostankinoon laskeutunut UFO.

Tapaus sattui vuonna 1995 ja se on siitä lähtien salattu. Video yhtäkkiä katosi jälkiä jättämättä ja silminnäkijät on todennäköisesti manipuloitu hiljaisiksi tapahtuneesta. Ainoastaan kolme kuvaa on tullut esiin, ja niissä näkyy suuri avaruusolentojen alus, joka laskeutuu Ostankinoon, Moskovan taajama-alueelle. Yllä olevassa kuvassa näkyy kolmen valokuvan sarja. Kuvissa näkyy kaksi henkilöä, jotka oletettavasti ovat Venäjän armeijan henkilöstöä, jotka tarkkailevat laskevaa alusta.

Toimittaja George Knapp matkasi Venäjälle kahdesti 90-luvulla ja jutteli tieteentekijöille, jotka eivät koskaan aiemmin olleet kameran edessä työstään puhumassa. Tässä episodissa hän ja Jeremy Corbell käyvät läpi Venäjän tieteentekijöiden rohkeutta vaarallisina aikoina.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Tämän UFO-videon ei pitänyt tulla julki

Amerikkalainen DHS:n lentämä valvontalentokone kuvasi optisella järjestelmällään (FLIR) arviolta 21 aikaan marraskuun 23. päivä 2019 omituisen näköisen ”kumiankan” muotoisen UFOn, joka lensi arviolta 150-300 km/h nopeudella, lähellä USA:n ja Meksikon välistä rajaa.

Niinkutsuttua ”kumiankka-UFOa” voidaan verrata tuntemattomaan esineeseen, jonka DHS:n FLIR-järjestelmä kuvasi lentävän Puerto Ricon yllä huhtikuun 25. päivä 2013.

Tämä UFOn kaltainen kohde myös liikkui pinnan yllä 200 kilometrin tuntinopeudella ennen sen syöksymistä mereen, jossa se hajosi kahdeksi kappaleeksi, jotka sitten liikkuivat vedenpinnan lähellä sen ylä- ja alapuolella.

Koska mikään tunnettu lentokone tai drone ei kykene UFOn suorittamiin manöveereihin, me joudumme toteamaan, että tunnistamattomat lentävät esineet ovat tuntematonta teknologiaa.

On kyseenalaista olivatko nämä esineet Maan ulkopuolelta, se on mahdollista että esineet ovat armeijan kehittämiä ja osa salaista projektia.

Molemmat UFOt olivat tarkoituksella kuvattu filmille, mutta se antaa meille väläyksen näiden mahdollisesti ihmisten tekemien esineiden kyvyistä. Esineen merisyöksy voi tarkoittaa, että lähellä on vedenalainen tukikohta, jota laivasto/armeija kontrolloi.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

UFO myrskyn aikaan Missourissa

Havaintopäivämäärä: 20.8.2022
Havaintopaikka: Festus, Missouri, USA

Myrskybongari kuvasi jotain omituista videolle. Ukkosmyrskyn aikaan näkyi jättiläismäinen pallo, jolla oli kuusi piikkiä sen ulkokuoressa. Kohde oli jättiläismäinen ja se näytti pysähtyvän muutamaksi sekunniksi ja sitten meni pois takaisin pilviin. Jotain mitä useimmat eivät ymmärrä avaruusolennoista universumissamme on, että jokaisella lajilla on eri teknologisen evoluution aste. Joillain voi olla harmaametallisia aluksia, joillakin kultaisia jne. Tällä tietyllä lajilla on erittäin nopea valonnopeuteen kykenevä alus, joka on myös puoliksi läpinäkyvä… ainakin ulkoapäin.  Olen pitkään uskonut, että UFOt voivat aiheuttaa myrskyjä, tornadoja, maanjäristyksiä. Tässä meillä on sellainen, UFO myrskyn keskellä.  Lisää näyttöä siitä, että UFOt voivat saada aikaan säänmuutoksia.

Scott C. Waring,  Taiwan

Silminnäkijä kertoo:

Olen myrskybongari ilmatieteenlaitoksella ja olen tottunut näkemään asioita taivaalla. ”Kauden ulkopuolella” tykkään kuvata hidastettuja videoita salamoinneista aina kun myrsky tulee. Sitä tein juuri tällöin. Koska salamointi on niin vaikeaa ennustaa, painan vain nauhoituksen päälle ja annan sen kuvata joitain minuutteja, ja sitten lopetan. Teen tätä pitkin myrskyä ja käyn läpi kuvaamiani videoita lopetettuani. Jälkeenpäin tarkistettaessa tajusin, että olin kuvannut jotain videolle, jota en osannut selittää. Juuri tällä videolla painoin kuvauksen päälle ja olin normaalinopeuden videomoodissa, enkä hidastettuna, ja tajusin tämän ja pysäytin sen ja painoin nauhoituksen päälle uudelleen hidastettuna. Video on siksi hyvin lyhyt. Olen kysynyt kollegoiltani mitä mieltä he ovat tästä eikä kukaan osaa vastata. Siksi lähetän tämän videon. En osaa selittää tätä. Ensimmäinen video on alkuperäinen ja toinen video on kirkastettu, jotta kohde näkyisi paremmin.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

ISS:n miehistö kuvasi mystisen satelliitin

Rakentaessaan kansainvälistä avaruusasemaa, astronautit kuvasivat omituisen kohteen kameralle, mikä herätti epäilyksiä ympäri maailman.

ISS:n miehistön havainto tunnistamattomasta aluksesta ei ole yksittäistapaus, useita samanlaisia UFOja on havaittu Maapallon yläpuolella viime vuosina.

Läpi 1950- ja 60-lukujen on mystisiä satelliitteja ilmaantunut epätavalliselle kiertoradalle Maapallon ympäri. Eräs ensimmäisistä raporteista tämän kaltaisista UFOista on peräisin majuri Donald Keyhoelta vuonna 1952. Hän väitti, että kaksi ”keinotekoista satelliittia” kiersi Maata.

Eräs tunnetuimmista ”keinotekoisista satelliiteista” on Musta Ritari,  joka salaliittoteorioiden mukaan on avaruusolentojen rakentama keinotekoinen satelliitti, joka on kiertänyt Maapalloa arviolta 13 000 vuotta, mutta onko se avaruusolentojen vai onko se vain avaruusromua, joka on irronnut ISS:stä tai jostain muusta avaruusaluksesta?

Jos tämä olisi ollut yksittäistapaus, niinkutsuttu Musta Ritari voisi olla avaruusromua, mutta vuosien mittaan monta muuta näistä tunnistamattomista kappaleista, kuten Musta Ritari, on havaittu Maapallon yllä ja toistuvat havainnot eivät voi olla enää yksittäistapaus.

Alla on joitain kuvia näistä kohteista avaruudessa.

Alla oleva video syventyy Mustan Ritarin ilmiöön:

 

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Kolmio-UFO piilossa pilvissä White Sandsin ohjusalueen yllä

Pariskunta Las Crucesista, New Mexicosta, kuvasi White Sandsin ohjusalueen lähellä kolmio-UFOlta näyttävän kohteen pilvissä.

Linda Moulton Howe analysoi aihetta:

Ensimmäinen analyysi: Tähän mennessä en näe tässä kuvassa mitään, mikä kertoisi sen olevan varmasti ’aito tai feikki’. Pilvimuodostelmissa on joitain yksityiskohtia kolmion edessä, jotka puhuisivat sen puolesta, että tämä on aito, mutta se voi olla myös taidokasta kuvankäsittelyä. Totuusmittarini sanoo 65% todennäköisyys sille, että tämä on aito. Mutta minun tulee nähdä vielä raakakuva.

Raakakuvan saatuani ok, metadata on paikallaan ja valokuva näyttää aidolta. Alkuperäisen kuvan kontrasti oli vaimea, joten se näyttää siltä kuin sitä olisi ehostettu minulle lähetetyssä versiossa, mutta muuten kuva vaikuttaa muuttumattomalta. Aurinko on kohteen takana eikä ole mahdollisuutta sanoa kohteen oikeaa muotoa, mutta sen nurkkakulma on hieman yli 90 astetta, joten joko se on pyramidimäinen, tai neliö tai kuutio, yläkulma osoittaa poispäin kamerasta.

Lisää analyyseja kuvasta löytyy videolta, kohdasta 7:30 eteenpäin.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Tic Tac New Mexicossa

Havaintopäivämäärä: 8-7-2022
Havaintopaikka: Albuquerque, New Mexico, USA

UFOja kuvataan usein sään ääri-ilmiöiden yhteydessä, mikä tuo minut johtopäätökseen, että UFOt joko aiheuttavat poikkeuksellisia sääilmiöitä tai ne tallentavat dataa poikkeuksellisten sääilmiöiden aiheuttamista vaikutuksista. Ei ole harvinaista, että näkee UFOn ukkosmyrskyn salamoiden keskellä, se on itse asiassa varsin yleistä. New Mexicon autiomaassa on mielestäni tukikohta maan alla.

Scott C. Waring, Taiwan

Silminnäkijä kertoo:

Kuvasin salamointia ja katselin videota ottaen ruutukaappauksia välähdyksistä. Eräässä ruutukaappauksessani näkyi valkoinen tic tac -alus.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Tumma alus Illinoisissa

Havaintopäivämäärä: 5.10.2022
Havaintopaikka: Mundelein, Illinois, USA

Tämä alus nähtiin kalastusreissulla Mundeleinissa. Kohde oli tumma, pyöreä molemmista päistä, mutta ohut keskeltä. Tummia UFOja nähdään usein vesialueiden lähellä, niinkuin tämäkin nähtiin. UFOt matkaavat veden alla yhtä helposti kuin ilmassa tai avaruudessa. Aivan selkeää näyttä avaruusolennoista Illinoisissa.

Scott C. Waring,  Taiwan

Silminnäkijä kertoo:

Huomasin kahdelta paksulta vinyylilevyltä näyttävän jutun pyörimässä taivaalla. Aluksi me luulimme, että ne olivat ilmapalloja, mutta se pysyi niin paikallaan, että aloin kuvata sitä. Me olemme lentoreitin varrella ja useita lentokoneita näkyi nousemassa ja laskeutumassa tätä ennen. Kohde jatkoi pyörimistä eikä leijaillut niinkuin ilmapallo. Kohde ohitti pilven ja näytti hehkuvan.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Kenneth Arnoldin lepakonmuotoisia UFOja teleskooppikuvassa

Lähde: http://worldwidetelescope.org/webclient/#/ra=4.60663&dec=71.51626&fov=0.13656
Havaintopäivämäärä: 5.10.2022

Me olemme kuulleet edesmenneestä Kenneth Arnoldista ja hänen yhdeksästä lepakonmuotoisesta UFOstaan, jotka hän näki vuonna 1947. Luulen löytäeneeni samanlaisia aluksia Word Wide Telescope -sivuston teleskooppikuvista. UFO on samanmuotoinen, mutta sen koko on edelleen ratkaisematon kysymys. Sen koko voi olla asteroidin tai kuun kokoinen. Avaruuden laajuudesta sen koko on vaikea sanoa.

Kartalla on myös oranssi viiva, joka on toinen samanlainen alus, joka matkaa melkein valonnopeudella ja on menossa samaan suuntaan kuin tämä pysähtynyt on. Selvästikin alus on jättiläismäinen ja siihen voi mahtua kymmeniä tuhansia matkustajia. Monet ihmiset ovat sanoneet, että tällaiset koot ovat mahdottomia saavuttaa, johtuen rajoittuneesta maailmankuvastaan. Mutta universumi ei mahdu rajallisten ideoiden muottiin.

Scott C. Waring,  Taiwan

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily