Avainsana-arkisto: UFO

UFO Costa Rican taivaalla

Silminnäkijä oli jalkapallokentällä kun hän näki hieman rauskua muodoltaan muistuttavan esineen leijailevan idän suunnalla, ja sen jälkeen se laskeutui muutaman metrin ja lensi hitaasti kohti pohjoista.

Ensin hän luuli sen olevan drone, mutta kun hän otti kameransa ja kuvasi esineen, hän ei ollut enää varma. Hän ei kyennyt näkemään propelleja, sellaisia kuin droneissa on.

Siivekäs esine oli rauskun muotoinen ja se ei heijastanut paljoakaan auringonvaloa vaikka oli kirkas aamu. Esine liikkui kohti läheistä kukkulaa, jolloin silminnäkijä menetti näköyhteyden.

MuFONin tapaus 69884. Maaliskuun 22. 2015.

Voisiko kyseessä olla drone vai onko silminnäkijä saanut valokuvan jostain uskomattomasta?

 

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Jättiläismäinen oranssi pallo kansainvälisellä avaruusasemalla

Elokuun 30. päivänä 2015 ISS:n livelähetys tallensi suuren tunnistamattoman oranssin esineen joka hiljalleen ilmestyy kansainvälisen aseman viereen.

Noin neljän minuutin jälkeen esine katoaa hiljalleen.

Muutama päivä aiemmin ISS:n kamera tallensi toisen omituisen ilmiön joka raportoitiin myös.

Allaolevassa videokuvassa oranssi pallo näkyy ISS:n livekamerassa.

Jos livestreami ei toimi, klikkaa allaolevaa linkkiä nähdäksesi videota:

http://www.ustream.tv/recorded/72033208/highlight/651301

CERN aikoo luoda ennennäkemättömiä ilmiöitä

Syysskuussa aikoo Euroopan hadronikiihdytin törmäyttää aliatomitason hiukkasia toisiinsa lähes valonnopeudella. Kiihdytin, joka koostuu noin 9600:sta supermagneetista, joka on noin 100 000 kertaa tehokkaampi kuin maapallon vetovoimakenttä, kokeilee onneaan kokeessa joka on saanut tiede- ja uskonnollisen maailman nimekkäät päämiehet ilmaisemaan huolensa tapaukseen liittyvistä riskeistä.

CERN on ehkä tunnetuin vuoden 2012 Higgsin bosoni -löydöstään, hiukkasesta jota kutsutaan myös nimellä ”Jumala-hiukkanen”, joka sallii toisten hiukkasten kasvattaa massaansa kun ne läpäisevät Higgsin kentän.

Nykyään CERN on tunnetumpi, tai jopa kuuluisa, tulevasta kokeesta jossa tiedemiehet leikkivät jumalaa yrittäessään luoda uudelleen ympäristön olosuhteita juuri alkuräjähdyksen jälkeen, tapahtuman joka saattoi universumimme alkuun miljardeja vuosia sitten.

Fyysikoita huolettaa se, että hadronikiihdytin saattaa avata ”oven” toiseen ulottuvuuteen ja jotain saattaa tulla sieltä tähän maailmaan tuon ”oven” kautta.

Allaolevassa videossa Jim Stanley tuo nämä asiat julki. Tiesitkö, että hadronikiihdytin on rakennettu paikalle jossa on ennenmuinoin sijainnut kaupunkin joka oli omistettu Apollolle?!

 

 

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Abduktoiduksi joutunut palkittiin Massachusettsissa

Mies UFO-kohtaamisten takana palkittiin monumentilla.

Muistomonumentti on omistettu ensimmäiselle viralliselle UFO-kohtaamiselle Amerikassa.

Monumentin asetti ja rahoitti silminnäkijöiden koalitio joka oli paikalla tuona kohtalokkaana iltana 1969.

Thomas Reed oli eräs näistä silminnäkijöistä. Reed sanoo olleensa perheensä autolla lähellä vanhan Sheffieldin katettua siltaa.

Auto pysähtyi.

Sammakoiden ja sirkkojen äänet, jotka täyttivät illan ulkoilman juuri ennen kohtaamista, vaipuivat pois.

Valot täyttivät auton, hiljaisuus, sitten kova pamaus kaikui yössä.

”Puitten välistä pystyi näkemään vilkkuvia valoja”, Reed sanoo. ”Me emme olleet enää autossa”.

Kun Reed palasi tajuisinsa, hän sanoo perheensä olleen tilavassa teollisuusrakennuksessa.

Jokin tarttui häntä vasemmalta puolen, ohjasi hänet ovesta ja huoneeseen oikealla.

”Juoksin siinä kohtaa”, Reed sanoo. ”Saavuin suureen käytävien haarakohtaan”.

”Minun päälleni laitettiin laite”, hän sanoo. ”Minut asetettiin istumaan huoneeseen. Pystyin kuulemaan äitini äänen, isoäitinikin; ainakin uskoin sen olevan he.”

Reed selitti että hän kuuli naisten äänten kutsuvan häntä. Se mitä hän seuraavaksi tajusi, oli että hän oli tullut takaisin perheen autolle.

Kohtaamsien iltana raportoivat toiset samanlaisia kokemuksia WSPS-radiokanavalla.

Artikkelin julkaissut Educating Humanity.

Massiivinen valonsäde kansainvälisellä avaruusasemalla

Silminnäkijä: Katselin NASAn ISS livestreamia, ja noin 5 minuutin jälkeen jonkinlainen portaali, madonreikä tai valonsäteenkaltainen esine ilmestyi maapallon yläpuolelle ja sekunneissa se oli liikkunut toiselta puolelta palloa toiselle.

Minun onnistui ottaa kuvakaappaus ennenkuin NASA laittoi lähetyksen poikki. Jatkoin lähetyksen palauttamisen odottamista jotta olisin saanut tilaisuuden nähdä esineen toiseen kertaan, mutta se oli poissa kun streami palautui.

Kuitenkin 10 minuutin päästä kun lähetys oli takaisin päällä, toinen samanlainen esine ilmaantui, mutta lähetystä muutettiin jälleen.

Portaali, valonsäde vaiko UFO?

Olen kysellyt NASAlta sekä kaikilta keneltä vain olen pystynyt asiasta, ja esineeseen ei olla saatu vastausta. Mielestäni nämä esineet ovat tärkeitä ja niiden olemassaolo tulee jakaa myös muille.

MUFONin tapaus 69795, päivämäärä 26.8.2015

Norjalaispariskunnan lähikontakti UFOn kanssa

Silminnäkijä: Kuten aina kun matkaan aviomiehen kanssa autolla, ja pidän kameraa mukana, ei koskaan tiedä mitä naaman eteen eksyy ja minun tekee mieli ottaa siitä kuva.

Näin oli tälläkin kertaa, kaukana autosta näin kauniita pilviä omituisissa muodostelmissa ja valot olivat todella kivoja, joten aloin ottaa kuvia useista kuvakulmista.

Myöhemmin kun latasin kuvat koneelle, tajusin että vuoren reunalla oli useita suuria UFOja, mutta välimatkan takia en nähnyt niitä kuvanottohetkellä kun niitä katselin.

MUFONin tapaus 69842.

Katso kuvat alla.

Linkit kuviin:

http://www.mufoncms.com/files_jeud8334j/69842_submitter_file3__473Mixtasmayo169Kopi.JPG

http://www.mufoncms.com/files_jeud8334j/69842_submitter_file2__472Mixtasmayo166Kopi.JPG

http://www.mufoncms.com/files_jeud8334j/69842_submitter_file1__471Mixtasmayo165Kopi.JPG

Blogger Tricks

Lähikontakti kansainvälisellä avaruusasemalla

Streetcap1 nauhoitti omituisen esineen lähestyvän kansainvälistä avaruusasemaa elokuun 19. päivä 2015.

Ei ole mitään käsitystä mikä esine on. Jos se on satelliitti, silloin se on varmasti poissa kurssilta ja ISS:n tutka ei ole sitä havainnut.

Esine on niin lähellä asemaa, että tutka varmasti hälyttäisi törmäyksestä.

Voisiko kyseessä olla japanilainen lastialus joka on matkalla avaruusasemalle?

Keskiviikkona elokuun 19. päivänä 2015 Japan Aerospace Exploration Agency (JAXA) laukaisi viidennen “Kounotori” H-II kuljetusaluksen (HTV-5) Tanegashiman avaruuskeskuksesta, eteläisestä Japanista.

Noin 15 minuuttia laukaisemisen jälkeen HTV-5 -avaruusalus onnistuneesti irroitti kantoraketit ja aloitti viiden päivän matkansa kansainväliselle avaruusasemalle.

Laukaisun aikaan ISS lensi 250 mailia Atlantin yläpuolella Brasiliasta itään, ja HTV-5 -rahtialus saapuu ISS:lle viiden päivän aikana, joten tuntuu epätodennäköiseltä että kyseessä on HTV-5.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot.

Kirkas kolmio-UFO Indianapoliksessa

Omituinen tapaus nähtiin Indianapolisissa elokuun 8. päivänä 2015.

Silminnäkijä kertoo: Elokuun 8. päivänä 2015 lähdin ulos ystävän kämpille ja kun kävelin kulman taakse, katsoin ylös ja näin kirkkaan valon joka oli kolmion muotoinen leijailemassa ehkä noin 300 metriä maan pinnan yläpuolelta.

En todella tiennyt mitä olisin ajatellut siitä muuta kuin että taivaalla ei ollut mitään muuta joten pysähdyin pariksi minuutiksi ja katselin sen leijailua hitaasti pois.

Olen nähnyt videoita UFOista jotka katoavat sekunneisa joten otin puhelimeni esiin ja otin kuvia, mutta siihen mennessä olin jo ystäväni talolla ja esine oli kadonnut. MUFONin tapaus 69633.

Huomio: suurentamalla kuvaa näyttää siltä kuin esine muuttaisi muotoaan ennenkuin se katoaa.

Blogger Tricks

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot.

Dokumentti: UFO & Aliens – the Physical Evidence

Fyysisen todistusaineiston läpikäynti, historia, metodit, teknologia ja tieteelliset pioneerit etsimässä elämää maapallon ulkopuolelta esitellään tässä dokumentissa.

Implantit ovat termi ufologiassa jolla kuvataan fyysistä esinettä joka on asetettu jonkun kehoon sen jälkeen kun hänet on abduktoitu. Implanttien väitetyistä kyvyistä puhutaan paljon, ja ne vaihtelevat mielenhallinnasta (telepresenssi) biotelemetriaan. UFO-aiheista puhuttaessa yleensä implantit jäävät vähemmälle huomiolle.

Magonia-lehden kirjoituksessa Peter Rogerson kirjoittaa kuinka avaruusolentojen implanttien idea voidaan ajoittaa maaliskuuhun 1957 Long John Nebelin radio-ohjelman haastatteluun ufologi John Robinsonin kanssa, jossa Robinson kuvasi naapurinsa väitettä joutuneensa avaruusolentojen kidnappaamaksi vuonna 1938 ja että hänet pidettiin paikallaan ”pienillä korvakuulokkeilla” jotka olivat sijoitettu hänen korviensa taakse.

Massachusettsissa asuva Betty Andreasson väittää, että avaruusolennot ovat implantoineet esineen hänen nenäänsä väitetyn abduktion aikana vuonna 1967, josta ensimmäisenä kirjoitti Raymond Fowler kirjassaan The Andreasson Affair: The True Story of a Close Encounter of the Fourth Kind

Kanadalainen nainen nimeltään Dorothy Wallis kertoi samanlaisista kokemuksista vuonna 1983. Myöhemmin samanlaisia väitteitä kirjailijoilta kuten Whitley Streiber kuullaan heidän popularisoidessa avaruusolentojen abduktiota. Näihin kuuluu myös omituiset ”implantit”. Tohtori John E. Mack kirjoitti kirjan Abduction: Human Encounters with Aliens joka tutki ”2-3cm paksua esinettä” jonka hänelle antoi 24-vuotias naisasiakas. Nainen väitti sen tulleen hänen nenästään abduktion jälkimainingeissa. Kalifornian podiatristi Roger Leir väittää myös poistaneensa avaruusolentojen implantteja potilailtaan.

Roger K. Leir on podiatristi ja ufologi, parhaiten hänet tunnetaan implanttitutkimuksestaan. Leir on esiintynyt TV:ssä ja radio-ohjelmissa jotka keskittyvät ufologiaan.

Leir väittää poistaneensa noin tusinan verran implantteja ihmisten ruumiista, ja väittää laitteiden emittoivan radiosignaaleja. Leir väittää, että implantit ovat liikkuneet leikkauksen aikana kuin välttääkseen poistamista. Leir sanoo, että laboratoriotestit väittävät näiden olevan maapallon ulkopuolista alkuperää.

 

Artikkelin julkaissut Educating Humanity.