Johanna Sinisalon kolumni Helsingin Sanomissa 2.3.2014.

Media on antanut viime aikoina mukavasti tilaa Harri ja Ilkka Virolaisen teokselle Yliluonnollisten ilmiöiden ensyklopedia. Henkimaailman touhuista ilmestyy toki kirjoja pilvin pimein, mutta nämä tekijät erottuvat oppineisuudellaan: kumpikin on tohtorismiehiä ja molemmilla on lisäksi peräti neljä eri maisterinarvoa.

Tutkintojen suma näyttäisi jo etukäteen varmistavan, että kirja tarjoaa objektiivista ja täsmällistä tietoa. Vai mitä?

Yliluonnolliset ilmiöt– ufot, haamut, ajatuksensiirto, enneunet ynnä muut – tuntuvat kovasti kiinnostavan suurta yleisöä. Moni on kokenut mystisen tuntuisia asioita, jotka usein herättävät lisätiedon tarpeen. Aiheeseen aidosti paneutuvia opuksia on kuitenkin vähän: yleensä ne ovat koosteita ”selittämättömäksi jääneistä” tapauskertomuksista, jotka on jo saatettu toisaalla todistaa sepitteiksi, kepposiksi tai virhehavainnoiksi.

Yliluonnollisten ilmiöiden ensyklopedia vihjaa, että luonnontiede suhtautuu torjuvasti yliluonnollisiin ilmiöihin. Näin ei kuitenkaan ole. Mitä enemmän on luotettavia havaintokertomuksia ja mitä enemmän pystytään sulkemaan pois huijausten ja väärintulkintojen mahdollisuudet, sitä varmemmalta ilmiön aitous alkaa näyttää.

Havaintojen välisiä korrelaatioita etsiessä voidaan saada yllättäviä tuloksia. Tammikuun National Geographic -lehti kertoi, että maanjäristysten lähestyessä tietyt kivilajit reagoivat maankuoren jännitteisiin ja voivat synnyttää hyvinkin erivärisiä ja -muotoisia valoilmiöitä – eli osalla ufohavainnoista on nyt luonnollinen selitys!

Myös esimerkiksi telepatia- tai kummitushavaintoja samalla tavalla metodisesti lähestymällä saattaisimme oppia lisää ihmisaivojen toiminnasta, vaikka tutkimukset eivät ehkä tulisikaan todistaneeksi ilmiöiden aitoutta.

Harri ja Ilkka Virolaisen kirja koettaa näyttää tieteelliseltä tuodessaan esiin joidenkin tunnettujen ilmiöiden vähemmän yliluonnollisia taustoja. Mutta teoksessa esitellään myös tosina ja todistettuina tapauksia, joiden suhteen ei ole harrastettu minkäänlaista lähdekritiikkiä. Tällainen lähestyminen on itse asiassa vakavalle tieteelle haitaksi: mahdollinen validi tutkimusmateriaali hukkuu huomiohakuisten huhupuheiden sekaan.

Silti teosta markkinoidaan tekijöiden tieteellisillä meriiteillä, vaikka luonnontieteet loistavat poissaolollaan oppiarvolistalta. Tohtorintutkinnotkin ovat osuvasti kauppatieteestä.