Avainsana-arkisto: UFO

Dokumentti: Overlords of the UFO

Overlords of the UFO on tieteellinen, vaiennettu ja kielletty dokumentti vuodelta 1976. Iso osa tästä dokumentista käsittelee kauan kadoksissa olleita valokuvia UFOista ja muuta todistusaineistoa joka on massoilta sensuroitu. Tämä dokumentti paljastaa myös että hallitus on jo myöntänyt UFOjen olemassaolon maan ulkopuolella, mutta että tämä informaatio on pitkän aikaa ollut manipuloituna ja poissa kansan silmiltä.

Osuus dokumentista syventyy myös selittämättömiin ilmiöihin. Mutta tärkein tieto elokuvassa on se, että hallitus on jo julkaissut todistusaineistoa UFOista ja avaruusolennoista mutta että julkaisut on otettu pois kansan tietoisuudesta ja medista jo vuosikymmenten ajan.

 

Thomas Reedin abduktiotapaus onkin totta

Tarina menee näin: on vuosi 1966 ja 6-vuotias Thomas Reed on makuuhuoneessa vanhempiensa hevosfarmilla Berkshiressä kun kohtaamiset saivat alkunsa.

Omituisia valoja. Omituisia hahmoja käytävässä. Yhtäkkiä, hän on metsässä lähellä kotiaan katsomassa UFOa.

Sitten hän ha nuorempi veljensä Matthew ovat aluksen sisällä. Hänelle näytetään projektiokuva pajupuusta.

Seuraavana vuonna on toinen tapaus heidän kotonaan Sheffielfissä, Boardman Streetilla. Lisää omituisia valoja. Ovien pauketta. Pojat ovat takaisin aluksessa.

Seuraava asia mitä Thomas muistaa on että hän on autotiellä äitinsä kannettavana, joka on etsinyt poikia kuumeisesti hevosen selässä.

Kaksi vuotta myöhemmin, perhe ajaa 7tietä kun he näkevät omituisia valoja taivaalla. Heidän autonsa pysähtyy, ja sitten Thomas ja hänen veljensä sekä äitinsä ja isoäitinsä löytävät itsensä suuresta huoneesta.

Hänet tuodaan tapaamaan kahta suurta muurahaisen näköistä olentoa, sitten heidät sijoitetaan jonkinlaiseen häkkiin. Seuraavaksi hän on palannut takaisin autoon.

Reed on kertonut nämä tarinat monia kertoja, ja se ei aina ole mennyt kuin Strömsössä. Mutta viime aikoina hänen tarinansa ovat saaneet tunnustusta epätavallisesta paikasta.

The Great Barrington Historical Society and Museum on virallisesti perehdyttänyt UFO-tarinaan.

Mitä se tarkoittaa? ”Se tarkoittaa että me uskomme sen olevan totta”, sanoi Debbie Oppermann, yhdistyksen puheenjohtaja. Lue lisää: The BostonGlobe

On kiinnostavaa tietää että YK:n erikoisyksiköllä on ollut tapaamisia avaruusolentojen UFO-tapausten tiimoilta.

Ilmeisesti YK ajatteli Reedin tapauksen olevan tarpeeksi tärkeä jotta se voitaisiin tuoda YK:n parapsykologia-kokoontumiseen.

Valokuvatodisteita YK:n erikoisyksikölle avaruusolentotapaamisesta voi löytää Jefferey Pritchetin churchofmabusradio-verkkosivulta.

 Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot.

Tulipallo USA:n yllä

Aikaisin aamulla helmikuun 24. päivänä 2015 nähtiin suuri tulipallometeori Montanan, Idahon, Washingtonin, Coloradon, Utahin ja Oregonin osavaltioiden yllä.

Tulipallon nähtiin liikkuvan yli koko yötaivaan myöhään maanantaina läntisissä USA:n osavaltioissa, ja se on lähes varmuudella raketin osa, sanoi astronomi tiistaina.

Rocky Mountainin asukkaat Idahossa, Utahissa ja Montanassa raportoivat nähneensä raketin kun se hajosi osiin ilmakehässä noin 113 kilometrin korkeudessa maanpinnasta, sanoi Chris Anderson, Centennial-observatorion johtaja Etelä-Idahon Twin Fallsista.

Raketti, joka oli kiertämässä maata noin 87 minuutissa, teki etukäteisesiintymisen liekeissä muualla, todennäköisesti koska sen liikerata oli muuttunut alkuperäisestä.

Blogger TricksArtikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot.

UFO-törmäys Manitobassa? Kanadan armeija kiistää väitteet

UFO-törmäys Manitobassa? Kanadan armeija kiistää väitteetRaportit sosiaalisessa mediassa mahdollisesta UFO-havainnosta helmikuun 23. päivänä 2015 Jackheadissa eivät ole totta, sanoo Kanadan armeija, joka kertoi kirkkaan valon olevan sotaharjoituksen lentokone.

Huhu sai siivet kun Canadian Forcesin autoista julkaistiin valokuvia luaeella, ja ihmiset väittivät armeijan rajaavan aluetta sen takia että sinne oli törmännyt UFO.

Mutta kyseessä ei ollut ollenkaan UFO, sanoo everstiluutnantti Paul Davies, 38 territoriaalisen pataljoonan komentaja, joka on tekemisissä Arctic Response Company Groupin harjoituksessa Lake Winnipegissa tällä viikolla.

”Siellä ei ole avaruusolentoja, vain minun ystäväni ilmavoimista jotka ovat siellä auttamassa tämän harjoituksen kanssa”, Davies kertoi CBC Newsille.

”Vieressäni on ilmavoimien tuon osaston komentaja ja hän vakuuttaa ettei kyseessä ole UFO vaan hän itse”.

Davies sanoi sotaharjoituksen liittyvän lentokoneen törmäykseen ja törmäysalueen tutkimiseen arktisella alueella.

Ihmisten näkemä kirkas valo, hän selittää, tuli lentokoneesta joka nousee erittäin nopeasti.

”Kaukaa katsottuna se on varmasti näyttänyt nousseen suoraan ylöspäin, mutta se ei niin tehnyt”, hän sanoi. ”Se oli vain meidän temppuja.”

Armeijan harjoitus oli suunniteltu etukäteen, joten kyseessä ei näytä olevan jälkeen peitelty ”me suunniteltiin tää etukäteen”-selitys.

Artikkelin julkaissut cbc.ca.

Drone nauhoitti UFOn Britanniassa

Tämä otettiin ilmakuvista jotka filmasi David Greatorex Gorsey Lanen rakennuksen yllä.

Orford Hotelin omistaja Christopher Barral lisäsi: ”Kun filmi ladattiin dronesta se näytti yllättävän ilmiön, mahdollisen UFOn Orfordissa.”

”Onko Warringtonilla pidempää historiaa UFO-tapausten kanssa?”

Katso kuvamateriaali alla. UFO voidaan nähdä videon ensisekunneilla.

Artikkelin julkaissut Educating Humanity.

Tutkija Harry Drew Kingmanin UFO-törmäyksistä

Kingmanin UFO-törmäykset vuonna 1953 ovat olleet hämärän peitossa mitä ilmeisimmin järjestetyn toiminnan tuloksena, jonka tarkoitus on ollut pimittää totuutta.

Väitteet törmäyksen päivämäärästä, pelastustoimista, alusten miehistömäärästä, käytetyistä moottoriteistä ja maanalaisista tukikohdista on vääristelty ja manipuloitu jotta massat saataisiin pidettyä tietämättömänä siitä mitä Arizonan Kingmanissa tapahtui toukokuussa 1953.

Tätä tapausta on tutkinut Harry Drew joka asuu Arizonassa ja on arkeologia- ja antropologiamuseon johtaja. Hän sanoo että ilmavoimat löysivät UFOt ja niistä neljä avaruusolentoa niiden sisässä.  Avaruusolennot vietiin Area51:n.
Drewn työ on seikkaperäistä ja se tarjoaa uusia ja ennenkuulumattomia todisteita Kingmanin UFO-törmäyksistä vuonna 1953.

UFO ilmestyy tyhjästä New Jerseyssä

Maaliskuussa 2009 mies nauhoitti lentävän lautasen talonsa takana ja yhtäkkiä suuri putkimainen UFO ilmestyy erittäin matalalla lähellä pintaa ja katoaa samalla kun toinen ilmestyy tyhjästä samalla kun siitä irtoaa kiihtyvä esine.

Silminnäkijän lausunto: ”UFO on erittäin lähellä, ei paria kilometria kauempana. Tämä UFO kerää jotain ilmakehästämme. Kohdassa 1:11 näet aluksen lastaavan valaistun esineen sen alaosaan. Uskon orbin olevan tutka, ja suuremman aluksen olevan kerääjä.”