”Sitten ne käänsivät minut selälleni ja tutkija otti pitkän neulan käteensä. Ja näen sen neulan. Ja se on suurempi kuin mikään minkä olen koskaan nähnyt.”

Näin todistaa Betty Hill kokemuksestaan lentävän lautasen sisällä Franconia Notchin lähellä, New Hampshiressa vuonna 1961. Betty ja aviomiehensä Barney Hill ovat ensimmäiset tunnetut avaruusolentojen sieppauksen uhrit, ja vuoden 1966 bestselleri The Interrupted Journey kuvaa kuinka he muistavat tapauksen hypnoosin alaisina. Heidän tarinassaan on mukana alastomana tehty lääketieteellinen tutkimus ja peräsuolentähystys — avaruusolentosieppaustapaus jonka monet meistä tunnistavat TV-ohjelmista ja elokuvista 50 vuoden takaa.

Mutta vuonna 2008 Columbia Universityn psykoanalyytikko julkaisi tutkimuksen “Alien Abduction: A Medical Hypothesis” joka sanoi että ”tahaton herääminen nukutuksen aikana” — jossa potilas herää nukutuksesta leikkauksen aikana — saattaisi selittää avaruusolentosieppauskokemukset. Analyytikko David V. Forrest havainnoi klassisen sieppaustapauksen samankaltaisuuden, jossa vihertävät humanoidit ympäröivät koehenkilöä hänen maatessaan tutkimuspöydällä kirkkaan valon alla, skenaarioon jossa kirurgit maskeissaan suorittavat operaatiota potilaalle työkalujen avulla. Kun Barney Hillilta kysyttiin tehtiinkö hänelle tähystystä, Hill vastasi myöntävästi:

”Vähän kuin se, mutta silmäni olivat suljettuina, ja minulla on vain mielikuvia. Ja en ole kivuissa. Ja voin tuntea vain vähän mitään. Haarani tuntuivat kylmiltä.”

Hypnoottisessa transsissa Barney Hill toteaa psykiatrille, ”en halua tulla operoiduksi”. Hän kuvaa avaruusaluksessa olleen sinisen fluoresoivan valon, joka ei tuottanut varjoja, vähän kuin leikkauspöydällä. Avaruusolennoilla oli omituisenmuotoiset päät ja suuret kallot, ja huomaamattomat huulet ja nenäreiät; ne olivat pelkkää otsaa ja silmiä. Vaikka häntä pelotti, hän tunsi itsensä veltoksi. Häntä kummastutti avaruusolento-”tohtorien” ammattimainen ote, ja vaikuttavalta tuntui heidän päättäväinen ote tehdä mitä he olivatkaan tekemässä.

Hän olisi voinut kuvailla Royal Collegen nukutushenkilökuntaa, jotka ovat juuri julkaisseet suurimman datakokoelman tahattomasta heräämisestä joka on koskaan kerätty. Anestesia herätti kiinnostusta 90-luvun lopulla jolloin potilas/aktivisti Carol Weihrer julkaisi oman tahattoman heräämisen kokemuksensa. Herääminen on sen jälkeen saanut useita tukiryhmiä, Facebook-sivuja, kauhuelokuvan ja Greyn Anatomian episodin, mutta vasta nyt se tunnustetaan yleisesti lääketiedepiireissä. Royal College huomauttaa että yksi raportin tarkoituksista on ”esittää anteeksipyyntö ammattikunnan puolesta kaikille potilaille jotka ovat tulleet petetyiksi kollektiivisen kyvyttömyyden takia ymmärtää tai hyväksyä tuota tilaa”.

Tottakai suurin osa potilaista jotka kokevat heräämisen eivät koskaan väitä olevansa avaruusolioiden sieppaamia — yksikään sadoista haastatelluista potilaista ei niin väittänyt — mutta Royal Collegen raportti dokumentoi mahdollisuuden pitkäikäiseen, ehkä pysyvään, psykologiseen haittaan joka aiheutuu potilaille. Vaikka puolet potilaista eräässä tutkimuksessa kokivat kipua, kaksi kolmasosaa koki voimattomuuden tunnetta ja paniikkia. Yli 40 prosenttia tutkituista potilaista koki psykologista haittaa keskivahvasta vakavaan, joillain esiintyi post-traumaattisen stressin oireyhtymää.

Eräs herännyt potilas kertoo flashbackistaan: ”se iski uudestaan muutaman päivän jälkeen pelottavina kuvina ja kauhuna joka kumpusi syvältä sisimmästäni. Jälleen kerran olin kauhun vallassa, jälleen kerran en tajunnut, jälleen kerran vangittuna, jälleen kerran taistelin olemassaolostani, kuitenkin toivoen kuolemaa.” Sieppaustapaukset tuntuvat lähes rauhallisilta tähän verrattuna.

Olettaen että Barney Hilliä ei oikeasti viety avaruusalukseen tuona iltana vuonna 1961, hän saattoi silti kokea flashbackin hänen nielurisanpoistostaan. Hän oli kylmissään. Hänen silmänsä olivat suljettuna. Hän ei halunnut että hänelle tehtäisiin operaatiota. Sitten hän heräsi nukutuksesta täyteen kauhuun, olentojen ympäröimänä, sinisen valon sokaisemana. Ehkäpä kipu ja tuska heräämisestä sekoitti hänen päänsä, ehkä se oli nukutusaine, mutta jotenkin kokemus katosi hänen muististaan — kunnes hän ja Betty alkoivat uskoa että he olivat kohdanneet lentävän lautasen pimeällä ja yksinäisellä New Hampshiren tiellä.

Avaruusolentosieppauksia pidetään fantasiana, väärennöksenä, ja joskus jopa faktana, mutta nyt on selkeää että se voi esittää myös kadotettuja muistoja. Kadotetut muistot usein ovat hämmästyttäviä ja epäuskottavia, jos ne olisivat järkeviä me emme olisi unohtaneet niitä. Kadotetut muistot ovat olleet kiistanalaisten ilmiöiden kuten lapsuudenajan seksuaalisen hyväksikäytön, saatanallisten kulttien ja muiden häiriintyneiden ja vaikeastitodistettavien tapahtumien keskiössä. Kadotettujen muistojen tunnistamisen ja väärien muistojen erottamisen vaikeus on piinannut sekä psykiatreja että potilaita yhtä lailla.

Mitä tahaton herääminen nukutuksen aikana voi kertoa kadotetuista muistoista? Raportti puhuu eri tyyppisistä muistoista, mukaanlukien ”traumamuisti”. Jokapäiväiset muistot eivät ole häiritseviä. Intensiiviset tunnetilat, kuten ne jotka heräämisen aikana ilmenevät, luovat muistoja jotka ovat rikkaita aisthavaintojen yksityiskohtaisuudessa ja yleenä ilmaantuvat yhtäkkiä flashbackeina. Traumamuistot eivät ole koodattu loogiseksi kertomukseksi, vaan kasoiksi tuntemuksia. Täten aistikokemus, kuten sairaalatyöntekijän näkeminen vaatteissaan, voi aiheuttaa herääjällä paniikkia ja paralyysikokemuksen uudelleenkokemisen jonka hän koki kun oli nukutettu.

PTSD-tutkijat ovat havainneet että traumamuistot ovat sekaisia, ja niistä selvyyden saaminen on kuin yrittäisi kasata palapeliä. Muistot palaavat takaisin osissa. Kun Barney Hill kuuli nauhat uudestaan joissa hän kertoo tarinansa hypnoosissa, hän sanoi ”Tunsin helpotusta. Nyt kadonneet osat elämässäni lisättiin siihen takaisin.” Tarina hänen sieppauksestaan auttoi häntä luomaan tarkoituksen kasalle irtonaisia ja mystisiä tunteita, ja kivi vierähti hänen sydämeltään. Samalla tavoin Royal College tuli päätelmään, että heräämiskokemukset ovat vähemmän traumaattisia kun potilas ymmärtää mitä tapahtuu, tai saa jälkeenpäin aiheeseen selityksen. Heidän raporttinsa suosittavat että kaikki sairaalat kehittäisivät protokollia potilaiden auttamiseksi, joiden epäillään tai jotka varmuudella ovat heränneet nukutuksesta operaation aikana. Postaaja verkkosivulla awarenesstrauma.com kertoo, ”olen huomannut että kun tohtori on validoinut kokemuksen, se oli tärkeää paranemiseni kannalta… mutta voin sanoa että oli sen saaminen oli vaikeaa, sillä he eivät halunneet myöntää tehneensä virhettä.”

On myös toinen ongelma: henkilö voi raportoida heränneensä jos hän muistaa sen, joka voi viedä vuosia tai se ei välttämättä tapahdu koskaan. Avaruusolioiden sieppaus voi olla eräs dramaattisimmista lisäoireista tahattomalle heräämiselle nukutuksen aikana, mutta se ei varmasti ole ainoa. Vihaatko jazzia? Jos olet koskaan ollut leikkauksessa, se ei välttämättä ole sinun arvostamasi musiikkityyli. Eräs herääjä, entinen jazz-musiikin rakastaja, kehitti hämärimmän keinon vältellä musiikkilajia heräämiskokemuksensa jälkeen. Vasta vuosia myöhemmin kävi ilmi että hän muisti kuulleensa suosikkijazz-kappalettaan soitettavan leikkaussalissa samaan aikaan kun häntä leikattiin.

Raportti suosittaa useita muutoksia nukutuskäytäntöihin heräämisen vaikutusten minimoimiseksi; erityisesti lihasrelaksanttien käytön vähentämisen, joka aiheuttaa paralyysia potilailla ja sen käyttö ei aina ole edes tarpeellista. Royal College suosittaa, että potilaat arvioidaan operaation jälkeen heräämisekokemuksien varalta, ja heille tarjotaan selitys, terapiaa ja tukea.

Tämä on kaikki rationaalista, hyvää tarkoittavaa ja myötätuntoista, inhimilliseksikin sitä voisi kutsua. Ehkä tulevaisuudessa on vähemmän sieppauskokemuksia. Mutta tuntuu todennäköisemmältä että nyt kun he ovat ottaneet ruumiimme, sekä kulttuurimme, haltuun, avaruusolennot eivät ole lähdössä planeetaltamme mihinkään.

Artikkelin julkaissut Educating Humanity.