Avainsana-arkisto: UFO

UFO-havainto Coloradossa

UFOt värittävät eteläisen Coloradon taivaan ja kukaan ei tunnu tietävän mikä ilmiö on kyseessä.

San Luis Valleys asukkailla on omat mielipiteensä. Judy Messoline, Hooperin asukas, pyörittää UFO Watchtoweria. Ihmiset ympäri maailman saapuvat paikalle vuosittain toivoen pääsevänsä todistamaan jotain joka ei ole tästä maailmasta.

”Heillä on ollut dokumentoituja UFO-havaintoja jo 1700-luvulta asti”, Messoline sanoo.

 

Messoline sanoo San Luis Valleyn olevan paranormaalin aktiviteetin keskuspaikkoja. Karjansilpomisista selittämättömiin valoihin — siellä on kaikkea. Omituinen asia Valleyssa, Messoline selittää, on että valot ilmaantuvat päivin ja öin.

Viimeaikoina kirkas valo on piinannut Valleyn taivasta.

”Se on ollut omituinen, pyöreä valkoinen valo. Se on näkynyt syyskuun 13. päivästä asti Antonion ja DaVitan välillä aina Crestoneen asti. Kukaan ei kykene selittämään sitä”, Messoline sanoo.

Monesti valot ilmaantuvat useiksi minuuteiksi kerrallaan ja ampuvat länsitaivaan suuntaan, pysähtyvät ja tulevat takaisin itään. Se on liian vaikeaa selittää, hän sanoo.

Mikä tahansa kyseessä onkin, kukaan ei kykene selittämään sitä, eivät edes alueen viranomaiset.

 

Artikkelin julkaissut Educating Humanity.

Tri Steven Greer: Hyväntahtoiset alienit ovat jo täällä

Hetki sitten julkaistussa haastattelussa tohtori Steven Greer sanoi, että hänen tietämyksen mukaan noin tusinan verran eri hyväntahtoisia avaruusolentolajeja haluavat innokkaasti ottaa meihin kontaktia.

”Nämä olennot ovat innoissaan löytämään ihmisiä jotka ovat valistuneita, jotka lähestyvät niitä rauhallisesti, koska se mitä salaiset armeijaprojektimme ovat tehneet ovat jahdanneet niitä ja yrittäneet ampua ne alas.” — tri Steven Greer

Greerin mielestä UFO-ilmiöt ovat kasvaneet ydinaseiden kehittämisen jälkeen jolloin meistä tuli uhka itsellemme, planeetalle jolla asumme ja mahdollisesti myös muille universumin älykkäille olennoille.

”Mielestäni ne [alienit] ovat olleet täällä monia tuhansia vuosia; en todellakaan usko että kyse on viimeaikaisesta ilmiöstä.”

 

”Jos puhut vaikka Britannian tiedustelupalvelulle tai ihmisille USA:n armeijassa, todellinen kasvu näissä ilmiöissä tapahtui arviolta niihin aikoihin kun ydinaseita alettiin räjäytellä ja samaan aikaan aloimme siirtyä ulkoavaruuteen.

Mielestäni ne ovat erittäin huolissaan siitä mitä teemme planeetallemme ja myöskin siitä että emme lähde pyörimään vapaasti universumiin, jossa me saattaisimme olla uhka toisille planeetoille jotka elävät rauhallisessa yhteiselossa ja joilla ei ole edes sellaisia käsitteitä kuin sota ja aseet.”

 

 

Myöskään tohtori Greer ei usko sieppauksiin tai karjansilvontaan. Hän kertoo että hänen mielestään kaikki ne ovat hallituksen pelottelutaktiikoita jotta emme vastustaisi avaruuden aseistamista.

”Suuri mytologia uudella ajalla on, että on olemassa hyviä ja pahoja vaikka todellisuudessa suurin osa tästä on disinformaatiota jonka tiedusteluyhteisö on luonut pelotellakseen ihmisiä, koska jossain vaiheessa he haluaisivat viedä kaikenlaisia aseita avaruuteen ja käyttää triljoonia dollareita tähtien sotateknologiaan. Ja tämä on nimenomaan se mitä olemme tehneet.

Tiedän ihmisiä jotka ovat työskennelleet näissä ohjelmissa 1960-luvulla, jolloin meillä oli jo olemassa avaruuspohjaisia asejärjestelmiä jotka oli suunnattu maan ulkopuolisia aluksia kohtaan. Tämä on ollut käynnissä 40 vuotta.”

Tri Greer mainitsi myös, että tietääkseen ei yksikään tusinasta ET-lajista, jotka täällä vierailevat, ole vihamielinen.

Hänen omin sanoin, ”jotkut niistä [avaruusolennoista] ovat aika huolestuneita meidän vihamielisyydestä ja jotkut ovat tehneet asioita pitääkseen meidät aisoissa… kuten karanteenissa.”

Voit kuunnella koko haastattelun alla ja nautithan kauniista CGI-kuvista joissa hyväntahtoiset avaruusolennot operoivat avaruudessa ja muissa tähtijärjestelmissä:

 

 

Artikkelin julkaissut Humans Are Free.

Klassikko TV-sarja: Project UFO

Project UFO on NBC:n lähettämä TV-sarja joka kesti kaksi kautta vuosina 1978 ja 1979. Sarja perustui USA:n ilmavoimien Project Blue Bookiin. Sarjan luoja oli Dragnet-veteraani Jack Webb, joka kävi läpi ilmavoimien UFO-tiedostoja etsien ideoita jaksoille. Jokaisessa jaksossa oli dramatisoitu yksi UFO-tapaus. Project UFO ennakoi monia Salaisten Kansioiden teemoja, ilman sen romanttista vivahdetta tai hallituksen vastaista (tai myöskään avaruusolioiden vastaista) paranoiaa. Monet Blue Bookin (ja Project UFOn) havainnoista pystyttiin selittämään luonnollisesti. Jotkut kuitenkin jätettiin selittämättä, ja tämä viittaisi avaruusoliokontaktiin.

 

Loput jaksot tästä linkistä.

Stephen Bassett puskee eteenpäin UFO-paljastusta

Suuremmat voimat tuntuvat olevan pelissä puskemassa UFO-paljastusaloitetta eteenpäin. Marraskuun 5. päivä saattaa olla voimakas tilaisuus muuttaa pelin henki. Poliittinen pelko näkyy ja kuuluu nyt kaikkialla kun aihetta pyritään välttelemään kaikin keinoin USA:ssa, jossa joskus opetettiin tuhoamaan vastapuoli sen takia että he pitävät päässään ”tinahattuja” kun edes kehtaavat mainitakaan maapallon ulkopuolisen elämän.

Suunta on nyt muuttumassa. Kiitokset Cosmic Vision Newsin Geoffrey Westille [1] keskustelusta ja aiheen ottamisesta esiin.

PRG 160

Kuten podcastista on mahdollisuus kuulla, New Earth Nationin ja UFO-paljastuksen puuhamies Stephen Bassettin kertomana, Fox News ilmeisesti uutisoi Rockefellerin aloitteesta. [2] Mikä Rockefellerin aloite? Bassettin mukaan tämä oli vuonna 1993 biljonääri Laurance Rockefellerin aloite paljastaa avaruusolentojen läsnäolo maapallolla kaikelle kansalle. Tämä johti lopulta Roswellin tapauksen jatkotutkimuksiin joka ei oikeastaan johtanut yhtään mihinkään kansalle kerrottavaan lisätietoon taaskaan. Sekä Hillary että Bill Clinton tukivat aloitetta.

Tässä on Stephen Bassettin kirje Hillary Clintonille huhtikuun 30. päivältä 2008 koskien aloitetta:

”Parhain senaattori Clinton:

Maaliskuussa 1993 biljonääri Laurance Rockefeller lähestyi miehenne hallintoa uskomattomalla aloitteella tohtori John Gibbonsin johtaman Tiede- ja teknologiaministeriön kautta. Hra Rockefellerin asianajajan Henry Diamondin muistio, joka on päivätty maaliskuun 29:lle päivälle 1993, välitti pyynnön tavata Gibbonsin jotta he olisivat voineet ”keskustella hallituksen tunnistamattomia lentäviä esineitä ja maapallon ulkopuolista elämää koskevan informaation mahdollisesta saatavuudesta”. Rockefeller, joka on teidän ja miehenne ystävä ja tukija, halusi tavata presidentin kanssa ja informoida häntä että ”on olemassa uskomus monilla suunnilla siitä että hallitus on pitkään pantannut salattuja UFOja koskevia tietoja joita ei ole vapautettu ja että niin tekemättä jättäminen on luonut tarpeetonta epäilystä ja epäluottamusta” ja että ”monet uskovat että tämänkaltaisen informaation vapauttaminen kansallisen turvallisuuden nimissä olisi merkittävä ele joka lisäisi luottamusta hallitukseen”.

Niin alkoi erään amerikkalaisen kolmivuotinen ponnistus aviomiehenne taivuttelemiseksi olemaan ”Paljastus-presidentti” ja lopettamaan tuolloin 46-vuotisen totuuden kieltämisen ja tietojen pimittämisen kansalaisilta koskien avaruusolentojen läsnäoloa maapallolla ja niiden kanssakäymistä ihmisrodun kanssa. Tämä ponnistus — joka sisälsi tapaamisia, raportteja, tiedotustilaisuuksia, kirjan, kirjeluonnoksia presidentille, ja muuta — tuli tunnetuksi Rockefellerin aloitteen nimellä. Olitte tietoinen tästä aloitteesta alusta alkaen, kuten oli myös presidentin neuvonantaja John Podesta. Te ja aviomiehenne tapasitte Rockefellerin hänen Wyomingin tilallaan elokuussa 1995. Aviomiehenne antoi läheiselle ystävälleen, oikeusministeri Webster Hubbellille,  tehtäväksi tarkastella UFO-asiaa oikeusministeriöstä ja muualta. Hän antoi John Podestalle, tulevalle kansliapäällikölleen, reformoida ja kiihdyttää dokumenttien julkistamisprosessia. Teitä informoitiin aloitteen edistymisestä ja autoitte laatimaan kirjeen Rockefellerilta presidentille.

Huomionarvoista on, että John Podesta, perustaja ja nykyinen toimitusjohtaja Center for American Progressille, vuosina 2002 ja 2003 vaati kaikkien UFOihin liittyvien hallituksen dokumenttien julkaisua. Vuonna 2004 kuvernööri Bill Richardson, YK-lähettiläs ja energiaministeri aviomiehenne hallituksessa, teki samanlaisen pyynnön liittyen Roswellin tapaukseen, joka sattui New Mexicossa heinäkuussa 1947.

Nämä faktat ovat tiedossa uutisartikkeleista, julkisista arkistoista ja, tärkeimpänä, lähes 1000:sta sivusta kirjeenvaihtoa ja dokumentteja jotka on saatu tutkija Grant Cameronilta Tiede- ja teknologiaministeriöstä yleisten asiakirjojen julkisuudesta annetun lain pohjalta. Relevantit lisädokumentit odotetaan julkaistavan pian Clintonin presidenttikirjastosta.

Senaattori, on päämääränne saavuttaa tärkeä merkkipaalu Amerikan historiassa tulemalla ensimmäiseksi USA:n presidentiksi joka sattuu olemaan nainen, tai toisin ilmaistuna, 49. valtion naisjohtaja. Vaikka tämä onkin ihailtava perintö, se mitä amerikkalaiset tarvitsevat on vähemmän perintöä ja enemmän totuutta. Ihmiset ovat menettäneet hermonsa ”in loco parentis”-hallitukseen joka kohtelee heitä kuin lapsia ja kandidaatit eivät voi keskustella pitkistä listoista eri aiheita koska se ei ole sopivaa kampanjaan tai koska ihmiset ”eivät kestä totuutta”.

Koska teille on esitelty nämä aiheet Valkoisessa Talossa, koska pyritte koko maan korkeimpaan virkaan, teillä on uskomaton tilaisuus ja pääasiallinen velvoite käsitellä se mikä on helposti perustavanlaatuisin aikamme ongelma — ongelma jolla on suuret kansallisen turvallisuuden ja käytäntöjen seuraukset.

Kunnioittaen,”

Stephen Bassett

Executive Director [3]

 

Clinton-Flag-ET-3

 

Tässä lähetyksessä alla Bassett kuvaa kuinka Hillary Clinton mainittiin hänen haastattelussaan Fox Newsin valtamedian lähetyksessä ja että hänet sidottiin tähän UFO-paljastuksen kannustukseen.

Haastettelun löytää täältä:

http://http.www.aliensthetruth.com/UFO_videos.php?ID=69

Uutisankkurien vastaukset sekä heidän Bassettin ja aiheen käsittely oli karmaisevaa, joka ihmetyttää minua että tämä on edelleen nykypäivän käytöstä. Nämä media-ankkurit joutuvat todelliseen shokkiin.

Mutta se mikä tässä on merkittävää on että tämä on mahdollisesti katastrofaalista Clintonin poliittiselle uralle. Miksei Fox News kyseenalaistanut Clintonin aloitteen ajamista? Miksemme kuulleet tästä kaikilta oikeistopoliitikoilta jotka yrittävät pilata hänen maineensa? Miksi emme kuulleet Rush Limbaughilta ja muilta radio- ja TV-hahmoilta jotka yrittävät pilkata häntä ja tuhota hänen presidenttikampanjansa? Stephen Bassettin mukaan tähän on kaksi syytä. Ensimmäinen syy on, että republikaanit ovat jo tietoisia avaruusolentojen läsnäolosta maapallolla sekä näiden läheisistä suhteista sotilashallintoon ja sotateollisuuteen. Toinen syy on, että mikäli maailman johtaja USA:n ulkopuolella julkistaa avaruusolentojen olemassaolon, on parempi varmistaa että on samalla puolella aitaa.

Kuten mainittua toisessa artikkelissa [3], joitain asioita ollaan paljastamassa jotka tulevat muuttamaan maailman. Useiden lähteiden mukaan Majestic 12 (tai MJ12) olisi äänestänyt UFO-paljastuksen puolesta. [4] Kun alkaa muodostamaan kokonaiskuvaa tämän kanssa Stephen Bassettin radioklipin perusteella käy selväksi, että yksikään poliittinen puolue ei halua että se muistetaan toisen kandidaatin mustamaalaamisesta sen avaruusolento-uskomuksiin perustuen. Miksi?

Koska sanotaanko nyt vaikka niin, että esim. Vladimir Putinin tullessa julkisuuteen avaruusolentojen läsnäolon kanssa, sinun puolueesi ei halua olla häviäjien puolella. Ja vaikka monet meistä tietävät, että todellisuudessa varjohallitus pyörittää hommaa kulisseista, meidän tulee tajuta että poliittiset puolueet (erityisesti Amerikan kakspuoluejärjestelmä) ovat täysi vitsi. Tämä ei kuitenkaan tee tyhjäksi sitä seikkaa että jotain suurta on tapahtumassa ja Stephen Bassett väittää että asiasta järjestetään maaliskuussa 2015 kongressin kuulustelutilaisuus. Ja tämä johtaa Bassettin uuteen yritykseen päästä kongressin kuultavaksi. [6] Bassett aikoo toimittaa marraskuun 5. päivä kongressin kaikille jäsenille Citizens Hearing on Disclosure -DVD:n, joka kuvattiin keväällä 2013.

”Huhtikuun 29. päivästä toukokuun 3:n 2013 kymmentä eri valtiota edustavat tutkijat, aktiivit ja poliittiset/sotilaalliset todistajat todistivat Washington DC:ssa kuudelle USA:n kongressin entiselle jäsenelle tapahtumista ja todisteista jotka viittaavat maan ulkopuolisen elämän läsnäoloon ja kommunikaatioon ihmisrodun kanssa.

The Citizen Hearing on Disclosure oli ennennäkemätön kokonsa, laajuutensa ja entisten kongressin jäsenten mukanaolon suhteen. Yli 30 tuntia todistuksia yli 40 todistajalta yli viiden päivän aikana. Tapahtuma oli kerralla eniten koskaan todisteita maapallon ulkopuolisesta elämästä tarjonnut tilaisuus mitä on pidetty. [7]

 

Case_Image-3Index

Joten nyt Bassett tarvitsee kongressin jäseniä kuuntelemaan näitä uskomattomia todistuksia.

PRG:n rekisteröity lobbaaja Stephen Bassett aikoo viedä Citizen Hearing on Disclosuren Valkoiseen Taloon ja painostaa kongressia välittömästi kuulemaan sotilas/virkamies/poliittisten todistajien valaehtoisiatodistuksia. Jos nämä kuulemiset tapahtuvat, asian salailu ei kestäne edes 60:a päivää. [8]

Tässä lisää kongressin kuulemisaloitteesta:

“The Citizen Hearing on Disclosure (CHD) oli suurmenestys. Me toimme yli 40 tutkijaa ja sotilas/virkamies/poliittista todistajaa National Press Clubille Washintoniin todistamaan yli 30 tunnin ajan yli 5 päivää kestävässä tilaisuudessa 6:n entisen kongressin jäsenen eteen koskien tapahtumia ja todisteita vuodesta 1947 asti tapahtuneista maapallon ulkopuoliseen elämään liittyvistä ilmiöistä.

Miksi tämä voi toimia

Ensinnäkin tämä aloite ei olisi mahdollinen ilman CHD:n nauhoitefilmiä. Me aiomme lähettää yli 5000 DVD:tä 535:n kongressiedustajan toimistoihin. Nämä DVD:t kuvaavat kuulemisia joita kongressin tulisi pitää ja tarjoavat häivähdyksen siitä mitä odottaa. Tämä muuttaa kaiken.

Jos kongressikuulemiset pidetään Valkoisessa Talossa, me olemme aika varmoja että istuvat jäsenet niissä komiteoissa tulevat käymään läpi saman muutoksen kuin CHD-komitea. Asian salailu ei kestä edes 60:a päivää. Tämän takia eräät henkilöt kongressissa ovat estäneet kaikki yrityksemme päästä sellaisiin kuulemisiin vuodesta 1968, ja niitä on ollut monia.

Viestimme kongressille on yksinkertainen ja suora. Kannatuslukunne ovat historiallisen matalat. Luottamus hallitukseen on romahtanut. Kaikki tämä voitaisiin kääntää ympäri muutamassa kuukaudessa koska maailman tärkein kysymys tänä päivänä on teidän ratkaistavissa. Ainoa mitä teidän tulee tehdä on kutsua todistajat ja kuunnella.Nyt ei ole vuosi 1968. Paljastuksella on ollut ja tulee aina olemaan ystäviä kongressissa, mutta heidät on eristetty ilman että heillä on perustusta mihin tukeutua. CHD tarjoaa sellaisen perustuksen.

Aikataulu

Aloite alkaa 10:n DVD:n CHD-paketin lähettämisellä jokaiselle 113. kongressin jäsenelle. Se tulee olemaan ensimmäinen päivä. Tämänhetkinen tavoitepäivämäärä DVD-lähetykselle, joka saattaa muuttua, on joulukuu 2014.

1. päivä

Usean DVD:n CHD-paketti lähetetään kaikille 535:lle kongressin jäsenelle, jonka mukana on potentiaalisten todistajien allekirjoittama kirje, jolla pyydetään jäsenen tapaamista Stephen Bassettin kanssa, keskustelua CHD:sta ja välitöntä kuulemista senaatin ja alahuoneen kanssa. Lähetykseen ja turvatarkastuksiin mennee noin pari viikkoa.

1. – 14. päivä

Lehdistötiedotetta ja medianäkyvyyttä käytetään hyväksi tiedottamaan lähetyistä DVD:stä.

14. päivä

Pyyntö lähtee sähköpostilla, verkkosivujen ja sosiaalisen median kautta kaikille ET-totuusaktiiveille jotta he lähettäisivät sähköpostia, postia tai fakseja kolmelle kongressiedustajalle pyytääkseen katsomaan läpi CHD-materiaalin ja tapaamaan Stephen Bassettin kanssa keskustellakseen kuulemisen tarpeesta.  Paradigm Research Groupin faksi Washingtonin verkkosivulle helpottaa email/faksi/kirjekampanjan järjestämistä.

18. päivä

Aloitamme kongressiedustajien kontaktoimisen virallisten tapaamisten tiimoilta. Excel-taulukko pitää kirjaa siitä kuka suostuu ja kuka hylkää pyynnön.

20. päivä

Annamme Valkoiselle Talolle uuden adressin ”We the People” jolla kutsumme presidenttiä pyytämään parlamentin alahuoneen oppositiojohtajaa ja senaatin hallituspuolueen johtajaa aloittamaan kongressikuulemiset sopivissa komiteoissa. Tämä adressi pidetään Valkoisen Talon verkkosivuilla 30 päivän ajan jolloin kongressikontakteihin otetaan yhteyttä.

25. päivä

Entisten kongressiedustajien ja muiden tunnettujen henkilöiden allekirjoittamat kirjeet lähetetään valituille komiteoiden puheenjohtajille prosessin edistämiseksi kun 25 päivää on kulunut.

30. päivä

Sähköpostilla, verkkosivuilla ja sosiaalisessa mediassa esitetään pyyntö kaikille ET-totuusaktivisteille jotta he lähettäisivät sähköpostia, postia ja faksia kaikille kieltäytyneille kongressin jäsenille jotta he harkitsisivat päätöstään uudelleen.

30+. päivä

Tapaamisia senaatin ja alahuoneen edustajien kesken järjestellään kunnes komiteat järjestävät kuulemiset niille todistajille jotka ovat valmiita todistamaan.” [9]

Nöyrimmät kiitoksemme Stephenille ja hänen aloitteelleen salailun lopettamiseksi. Harkitsethan lahjoittamista hänen uljaan tekonsa tukemiseksi täällä: http://www.paradigmresearchgroup.org/

Vaikka monet täällä ovatkin tietoisia toisista maailmoista saapuneiden olentojen läsnäolosta, ne jotka ovat täysin sokeita ja eivät usko mihinkään joutuvat massiiviseen shokkiin ja maailmamme ei tule olemaan enää sama. Kannattaa lukea artikkeli paljastuksen vaikutuksista maailmaamme. [10]

Tässä on linkki Cosmic Vision Newsin lokakuun 24. päivän lähetykseen, jonka kuuntelemista vahvasti suositellaan. Stephen Bassettin osuus on välillä 37:21 – 48:17 jos aikasi on rajoitettu, mutta koko lähetyksen kuuntelemista suositellaan.

Klikkaa kuunnellaksesi podcastia

 

Tässä on linkki videoon:

http://ufocontact.com/disclosure-tweet-storm-instructions/

 

On aika herätä ja lopettaa salailu!

 

Namaste

 

 

Vitteet:

[1] http://www.cosmicvisionnews.com/blog/item/150-cvn-24oct14

[2] http://www.paradigmresearchgroup.org/Rockefeller_Initiative_Documents.htm

[3] http://www.paradigmresearchgroup.org/Open_Letter_Clinton-Hillary.htm

[4] http://jdresonation.com/disclosure-is-now-underway/

[5] http://www.veteranstoday.com/2014/09/30/alien-agenda-vi-the-worm-has-turned/

[6] http://www.paradigmresearchgroup.org/Update8-4-14.htm

[7] http://www.citizenhearing.org/

[8] http://www.paradigmresearchgroup.org/

[9] http://www.citizenhearing.org/chdcampaignnew.html

[10] http://jdresonation.com/the-future-after-disclosure-ad/

 

Artikkelin julkaissut New Earth Media.

Avaruusolentojen ja ydinaseiden välisestä yhteydestä

Robert Hastingsille UFOt ja avaruusolennot eivät ole vain sanahelinää, ne ovat intohimo 365 päivää vuodessa. Itse itseään ”riippumattomaksi UFO-tutkijaksi” kutsuva mies on kirjoittanut kirjan UFO-havainnoista ydinaseiden säilytyspaikoilla.

Hänen viimeisin esiintymisensä oli Salisburyn yliopistossa. Luentoa sponssasi Student Organization for Activity Planning. Daily Times puhui Hastingsin kanssa hänen elämäntyöstään.

Olemmeko yksin?

Sanoisin että tutka-todisteet jo yksinään kertovat, että meillä liikkuu ilmakehässä aluksia jotka ovat teknologisesti paljon kehittyneempiä kuin mitä venäläisillä tai kenelläkään muullakaan on käytössään. Joten sanoisin että emme ole.

Mitä todisteita sinulla on?

Tutkadata on parasta dataa mitä meillä on koska se on objektiivista ja empiiristä todistusaineistoa.

Olen haastatellut 150 henkilöä vuodesta 1973 lähtien — laukaisu-upseereita tai ohjuksia huoltavaa henkilökuntaa, ihmisiä jotka työskentelevät ydinohjusten kanssa, poliiseja jotka vartioivat ydinaseita. Nämä 150 ihmistä ovat kertoneet minulle, että on ollut useita lautasenmuotoiste alusten havaintotapauksia ohjusten säilytyspaikoilla.

Mitä nämä lautaset tekivät?

Tutkadata kertoo mitä ne tekivät. Ne käänsivät kulkusuuntansa vastakkaiseksi tekemättä käännöstä.

Mitä viranomaiset sanovat näistä havainnoista?

Ilmavoimien selitys on, että nämä olivat lämpöinversion luomia optisia harhoja. Kylmä ja kuuma kerrostuma voivat luoda optisia harhoja ilmassa. Toisin sanoen, se on kangastus.

Säätila tuolloin ei mahdollistanut lämpöinversiota, joten kyseessä on selvästi ilmavoimien salailu.

Miksi avaruusolennot ovat kiinnostuneita ydinaseista?

Vastaus kysymykseen on minun osaltani spekulatiivinen.

On selvää, että kuka tahansa näitä aluksia lentääkin, mistö ne ovatkin sitten tulossa, miten ne tänne päätyivätkin, yksi asia niiden toimista on mahdollista kertoa. Ne ovat dokumentoimassa meidän ja venäläisten ydinaseohjelmia.

Mielestäni näitä aluksia lentävillä tahoilla on sydämellään kaikkea hyvää ihmiskuntaa kohtaan. Heidän mielestään me ja venäläiset leikimme tulella.

Mitä skeptikot sanovat tästä?

Se mitä julkiseen sanaan tulee mediassa tai tiedeyhteisössä, sanoisin että on selkeä ero mielipiteen ja hyvinmuodostetun mielipiteen välillä. Jos aihetta ei ole tutkinut ja analysoinut dataa, mielipide ei ole hyvin muodostettu.

Lisätietoja: www.salisbury.edu tai www.ufohastings.com

Oheisella vuoden 2010 videolla Hastings puhuu muiden asiantuntijoiden kanssa ydinaseista ja UFOista.

Artikkelin julkaissut Educating Humanity.

Nikola Teslan lentävä lautanen

Nikola Teslaa voidaan pitää todella monen nykyteknologian isänä. Ei ole yllättävää, että Tesla tutki myös lentämistä ja antigravitaatiota. Teslalla oli suunnitelmat lentävään lautaseen ilman ulkoista energialähdettä. Hän päätti rakentaa suuren levynmuotoisen kondensaattorin.

Useat eurooppalaiset tutkijat väittävät, että Tesla ja Marconi salaa rakensivat ja testasivat toimivaa antigravitaatioalusta. Käyttäen sähkögravitaatiomoottoreita, nämä kokeelliset alukset lopulta liikennöivät salaisesta lokaatiosta Etelä-Amerikassa.

Natsi-Saksan on väitetty saaneen tämän teknologian haltuunsa ja tuottaneen useita antigravitaatioaluksia. Nämä lentävät lautaset olivat Natsi-Saksan käytössä ’Foo Fightereina’ ja myöhemmin kehittyneemmässä muodossa.

Teslan patentti vuodelta 1928 (Nr. 1,655,114)oli lentävälle koneelle joka muistutti sekä helikopteria että lentokonetta. (The lost journals of Nikola Tesla)

Myöhemmin USA:n salainen palvelu takavarikoi kaikki Teslan patentit hänen kuolemaansa asti ”kansallisen turvallisuuden” nimissä.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot.

UFOja avaruusaseman tavaralähetysten yhteydessä

Mystinen UFO havaittiin NASAn tammikuussa 2014 julkaisemassa kuvamateriaalissa.

Esineen todellisesta luonteesta ei ole tietoa. Voimme nähdä esineen liikkuvan hitaasti ja NASAn leikkaavan videon pois kun he vaihtavat kamerakulmaa.

Kun he leikkaavat takaisin, UFOa ei näy enää. Katso alkuperäinen NASAn video.

 

 

Ilmeisesti UFOt ovat erittäin kiinnostuneita NASAn tavaralastintäydennystehtävistä kansainvälisellä avaruusasemalla. Lokakuun 25. päivä Space X Dragon -aluksen lähdön aikoihin nähtiin samanlainen esine kansainvälisen avaruusaseman läheisyydessä. Onko kyseessä vain yhteensattuma että tavaalähetysten yhteydessä näkyy esineitä vai onko menossa jotain muutakin?

Yllättävää kyllä, viimeisin tavaralähetys Antares-raketilla kansainväliselle avaruusasemalle meni mönkään.

Cygnus-alus kuljetti pari tonnia laitteistoa. Sattumalta venäläinen avaruusjärjestö oli suunnitellut pidemmän aikaa omaa tavaralähetystään seuraavalle päivälle.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot.