Avainsana-arkisto: ufologia

Kirja: Brad Steiger – Legacy of the Sky People

Erinomainen tilaisuus Brad Steigerin kanssa tutustua uuteen kirjaan ”Legacy of the Sky People: The Extraterrestrial Origin of Adam and Eve; The Garden of Eden; Noah’s Ark and the Serpent Race”. Timothy Beckleyn toimittama teos, johon ovat kirjoittaneet muun muassa Nick Redfern, Giorgio Tsoukalos, Sean Casteel ja Tim Swartz. Kirja on saanut inspiraatiota Brinsley LePoer Trenchin työstä, jossa julistettiin, että kaksi avaruusolentojen rotua — Jehovahit ja Elohimit; Taivaan ihmiset — olivat tulleet Maahan miljoonia vuosia sitten ja aloittaneet luomisen, jonka tuloksena syntyi ihminen. Toivon, että nautitte tästä haastattelusta yhtä paljon kuin minä.

1. Brad näen, että sinä ja Sherry osallistuitte valokuvilla uuteen kirjaan Legacy of the Sky People: The Extraterrestrial Origin of Adam and Eve; The Garden of Eden; Noah’s Ark and the Serpent Race. Voisitko ensin kertoa meille hieman valokuvista ja siitä, miten ne liittyvät kirjaan?

BRAD: Sherry otti suurimman osan toimittamistamme kuvista Perussa. Uskomme vahvasti, että Etelä-Amerikka, erityisesti Peru ja Chile, olivat esihistoriallisten sivilisaatioiden keskuksia, jotka olemme vasta hiljattain löytäneet. Perun alkuperäiskansat toistavat yleisesti legendoja Taivaan ihmisistä ja Käärmekunnasta. Eräänä yönä shamaani vei meidät vuoristossa sijaitsevalle järvelle, jossa näimme kirkkaita valopalloja, jotka tulivat veteen ja tulivat takaisin. Kummallista kyllä, nämä ”UFOt” vastasivat Sherryn sanattomiin ja sitten sanallisiin pyyntöihin, jotka koskivat niiden lentokuvioita.

2. “Olemme tavanneet marsilaiset, ja he ovat meitä”, esittää Brad Steiger Legacy of the Sky People -kirjan kuvauksesta. Voisitko kertoa meille, mitä tarkoitat tällä?

BRAD: Vuonna 1982 erittäin arvostettu tohtori Francis Crick, DNA:n toinen löytäjä, esitti rohkeasti, että elämän siemenet maapallolla ovat saattaneet tulla tänne kaukaiselta planeetalta laukaistussa raketissa, jonka ovat lähettäneet ”meidän kaltaisemme olennot”. Tiedekirjailija David Rorvik tutki tätä provokatiivista teoriaa ja muita siihen liittyviä aiheita tohtori Crickin haastattelussa, joka ilmestyi Omni-lehden maaliskuun 1982 numerossa. Tohtori Crick kertoi Neuvostoliiton Armeniassa vuonna 1971 pidetystä kokouksesta, jossa tiedemiehet keskustelivat ajatuksesta, jonka mukaan geneettisen koodin yhdenmukaisuuden vuoksi näyttää siltä, että elämä olisi käynyt läpi ”melko kapean pullonkaulan”.

Viime aikoina tiedemiehet ovat esittäneet teorian, jonka mukaan Maapallon viimeisten päivien koittaessa ainoa planeetalla jäljellä oleva elämä olisi mikrobien muodossa. Tiedämme, että erilaisissa avaruuden ”kivissä” olevat mikrobit putoavat planeetallemme ja muille planeetoille säännöllisesti.

Kun sanon, että olemme tavanneet marsilaisia ja että he ovat meitä, käytän värikästä kieltä ehdottaakseni, että meidät on ehkä siemennetty panspermiaprosessissa, kuten tohtori Crick teoretisoi. Olemme kaikki tähtisiemeniä. Samalla olen kuitenkin avoin teorialle, jonka mukaan lajimme on kirjaimellisesti maan ulkopuolisen älykkyyden istuttama ja muokkaama — ja olemme todellakin ”marsilaisten” jälkeläisiä, toisin sanoen muualta tulleen vieraan elämänmuodon jälkeläisiä.

3. Brad mikä on henkilökohtainen näkökantasi muinaisten astronauttien teoriaan ja uskotko siihen itse?

BRAD: Ymmärtääkseni muinaisten astronauttien teeman taustalla on oletus, että Maan ulkopuoliset supertieteilijät vierailivat planeetallamme sen esihistoriassa ja ryhtyivät manipuloimaan alkuperäisten kädellisten olentojen DNA:ta. Heidän tavoitteenaan oli ”käynnistää” ihmislaji ja nopeuttaa sivilisaation ja teknologisen kehityksen prosessia Maapallolla. Kun nämä Maan ulkopuoliset tiedemiehet olivat eristäneet etsimänsä DNA-pätkän, he pystyivät kloonaamaan sen ja tuottamaan useita identtisiä kopioita. Tuolloin he alkoivat muovata ihmislajin edelläkävijöitä.

Näennäisesti maltillisemman teesin mukaan Maan ulkopuoliset ”jumalat” ja ”taivaan ihmiset” saapuivat aikoinaan muinaisina aikoina ja opettivat vastaanottavaisempia ja älykkäämpiä esi-isiämme rakentamaan sivilisaation alkeita ja jopa upeita kaupunkeja, pyramideja ja muita merkittäviä rakenteita.

Olen hyvin avoin tietyille muinaisten astronauttien teeman elementeille, mutta olen myös varsin vahvasti sitä mieltä, että esitän teoksessani Worlds Before Our Own (Putnam, 1978) teesin, jonka mukaan meillä on ollut runsaasti aikaa useammalle kuin yhdelle evoluutiolle tällä planeetalla ja että kehittynyt maanpäällinen kulttuuri, joka kukoisti Maapallolla jossain maailmassa ennen omaa maailmaamme, olisi voinut rakentaa kaikki nuo ihmeet. Hyväksyn tietysti myös sen, että tähdistä tulleet opettajat olisivat voineet opastaa älykkään ihmisen kaltaisen lajin aikaisempaa evoluutiota.

4. Kauan sitten villissä nuoruudessani minulla oli kokemus, jossa näin niinkutsuttuja käärmeihmisiä tai mitä jotkut kutsuisivat  Reptiliaaneiksi. Tiedän, että kirjasi mainitsee käärmerodun. Tiedän, että tiettyjen psykoaktiivisten aineiden vaikutuksen alaisena tapahtuvat shamaanimatkat monesti sisältävät näitä olentoja. Kokemukseni heidän kanssaan eivät olleeet negatiivisia, vaan miellyttäviä. Olen kiinnostunut ajatuksistasi käärmerotua kohtaan?

BRAD: Kuten Sherry ja minä ehdotimme kirjassamme Real Aliens, Space Beings, and Creatures from Other Worlds (Visible Ink Press, 2011), ehkäpä syy siihen, miksi yleisimmin raportoidut ufonautit muistuttavat reptiliaanihumanoideja, on se, että ne ovat juuri sitä: pitkälle kehittyneitä käärmelajin jäseniä.

Lukuisissa UFO-olentokohtaamisissa ja muissa reptiliaanihavainnoissa vierailijoiden kuvataan olevan noin 1,5 metriä pitkiä ja pukeutuneita yksiosaisiin, tiukasti istuviin haalareihin. Niiden ihoa luonnehditaan useimmiten karvattomaksi ja harmaaksi tai harmaanvihreäksi. Kasvoja hallitsevat erittäin suuret silmät, joissa on hyvin usein käärmeenmuotoiset, viillotut pupillit. Niillä ei sanota olevan havaittavia huulia, vaan suu on vain ”suora viiva”. Niillä kuvataan harvoin olevan nenät, vain pienet tyngät, jos niitä ylipäätään on. Useimmiten silminnäkijät näkevät vain sieraimet, jotka ovat melkein samassa linjassa olentojen sileiden, karvattomien kasvojen kanssa.

Minulla on kaksi mahdollista teoriaa koskien reptiliaanien ja ihmisten välisiä interaktioita:

1. Jos oletetaan, että Maapallolla on ollut riittävästi aikaa kahteen evoluutioon, maanpäälliset sammakkoeläimet tai matelijat kehittyivät lajiksi, joka lopulta kehitti kulttuurin, joka kulki loppuun — tai tuhoutui Atlantiksen kaltaisessa katastrofissa juuri sen jälkeen, kun se oli alkanut tutkia Maan ulkopuolisia rajoja. Nykyiset ”avaruusolennot” saattavat siis olla tuon maanpäällisen sammakkoeläin- tai matelijakulttuurin eloonjääneiden jälkeläisiä, jotka palaavat avaruussiirtokunnastaan jostakin toisesta maailmasta tarkkailemaan nykyistä hallitsevaa lajia kotiplaneetalla.

2. Vierailijat, joista kontaktihenkilöt, siepatut ja muut silminnäkijät ovat raportoineet, saattavat itse asiassa olla Maan ulkopuolisesta maailmasta peräisin oleva pitkälle kehittynyt sammakkoeläin- tai reptiliaanikulttuuri, joka on kehittynyt hallitsevaksi lajiksi planeetallaan miljoonia vuosia sitten ja joka on ollut vuorovaikutuksessa Maan evoluution kanssa tutkimusmatkailijoina, tarkkailijoina, huoltajina ja geeniteknikkoina.

Jo 250 miljoonaa vuotta sitten nämä reptiliaanien tähtijumalat vierailivat planeetallamme ja alkoivat vauhdittaa tiettyjen maanpäällisten sammakkoeläinten ja matelijoiden evoluutiota yrittäessään jäljitellä omaa kulttuuriaan Maassa. Kun nämä geenitekniikan kokeilut epäonnistuivat, he päättivät keskittyä nisäkkäiden kehittämiseen.

Olivatpa maan ulkopuoliset supertieteilijät sitten matelijoita, nisäkkäitä tai nykyisen tietoisuutemme ulottumattomissa olevia olentoja, kun he tulivat tähän avaruuden vihreään keitaaseen, he pitivät sitä suurena biologisena laboratoriona. Heidän on myös täytynyt laskea, että hitaalta evoluutioprosessilta kestäisi sata miljoonaa vuotta muuttaa lajia tai kehittää uusi laji.

Jostain syystä he tekivät päätöksen nopeuttaa normaalia evoluutioprosessia ja luoda järkevä olento ennen aikojaan.

5. Kauan aikaa sitten nuoruudessani näin olentoja, jotka oli tehty puhtaasta valosta, joita jotkut kutsuisivat enkeleiksi. Ajattelin, että ne olivat meitä mutta ilman kehoa, pelkkiä sieluja. Mutta en ollut oikein koskaan varma. Ne nähtyäni kirjoitin runon nimeltä People from the sky. Mitä voit kertoa taivaasta tulleiden ulkonäöstä ja tarinasta?

BRAD: Vaikuttaa selvältä, että muinaiset israelilaiset ja muut alkukantaiset kulttuurit pitivät taivaan ihmisiä jumalolentoina tai enkeleinä, joilla oli yliluonnollisia voimia. Monet muinaisten astronauttien tutkijat uskovat, että nämä nimenomaiset ”Jumalan pojat” tulivat toisesta maailmasta, joka ei ollut taivas, vaan todellinen fyysinen paikka. Ja että heidän ”tulemisensa” ihmisten tyttärien luokse tuottamaan ”maan jättiläisiä” viittaa melko todennäköisesti geneettiseen manipulointiin eikä varsinaiseen sukupuoliyhteyteen.

6. Mitä voit kertoa Aatamin ja Eevan luomisesta ja näistä olennoista? Ollaanko sinun mielestäsi näinä vaarallisina aikoina luomassa uudenlaista rotua?

BRAD: Monet vakavamieliset tutkijat ovat ehdottaneet, että jos lukisimme Mooseksen kirjan luomiskertomusta nykytietämyksellämme geenitekniikasta, Jumalan Poikien ja ihmisten kauniiden tyttärien välinen vuorovaikutus saisi varsin erilaisen tulkinnan.

“Ja tapahtui, koska ihmiset rupesivat lisääntymään maan päällä, ja siittivät tyttäriä; Niin Jumalan pojat näkivät ihmisten tyttäret kauniiksi, ja ottivat emänniksensä kaikesta kuin he valitsivat. Silloin sanoi Herra: ei minun henkeni pidä nuhteleman ihmistä (sanan kautta) ijankaikkisesti, sillä hän on liha; sentähden olkoon hänelle aikaa, sata ja kaksikymmentä ajastaikaa. Siihen aikaan olivat sankarit maan päällä: ja myös sitte, kuin Jumalan pojat makasivat ihmisten tytärten kanssa, ja he olivat siittäneet heille (lapsia): nämät olivat valtiaat, ne muinen kuuluisat miehet. [1 Moos 6:1-4]”

Jos nuo väitetysti lyötyinä pidetyt Jumalan pojat olisivat itse asiassa maan ulkopuolisia tiedemiehiä, jotka tekivät kokeita kehittyvän Homo sapiens -kannan naispuolisilla jäsenillä, sen sijaan, että he olisivat olleet dekadentteja taivaallisia olentoja, jotka tekivät syntiä Maan tyttärien kanssa, he olisivat saattaneet hyvinkin toteuttaa direktiiviä, jonka tarkoituksena oli antaa syntymässä olevalle ihmiskunnalle geneettistä lisäpotkua.

Monet nykyisistä UFO-kontaktihenkilöistä ja kaapatuista ovat sanoneet, että ihmisten ja avaruusolentojen hybridejä tuotetaan ja kasvatetaan, koska ihmislajin suuri enemmistö ei ole kehittynyt toivotulla tavalla. Ehkä monet Suuren kokeen luomat olennot ovat edelleen liian lähellä eläintasoa, ja Taivaankansa on määrännyt muukalaisgeenien lisäämisen, jotta useammat ihmiset saataisiin sille henkiselle tasolle, joka on välttämätön syntymässä olevalle Uudelle Maailmalle.

7. Kirjassa Legacy of the Sky People puhutaan Nooan arkista, jonka tarina liittyy ihmiskunnan tuhoon Nephilimien ja ihmiskunnan itsekkyyden takia. Mielestäni elämme aikoja, jolloin ihmiskunnan itsekkyys johtaa meidän tuhoomme. Mitä ajattelet tästä?

BRAD: Niille muinaisten astronauttien tutkijoille, jotka kannattavat teoriaa, jonka mukaan Maan ihmiset saattavat hyvinkin olla Maan ulkopuolisen lajin ”omaisuutta”, Suuresta vedenpaisumuksesta tulee symboli ajasta, jolloin tietyt Taivaankansat tekivät kylmän ja kiihkottoman päätöksen eliminoida suuri määrä näitä ihmisen alkukantaisia jälkeläisiä ja säilyttää vain se kanta, joka johtaisi Homo sapiensiin, nykyihmiseen.

Eenokin kirjan mukaan Nooa itse oli hyvin epätavallinen yksilö, joka poikkesi ulkonäöltään paljon veljistään, sisaristaan ja ystävistään, ja hän kuvaili häntä henkilöksi, jolla oli ”ruumis valkoinen kuin lumi, hiukset valkoiset kuin villa ja silmät kuin auringonsäteet”. Kuolleenmeren kääröissä olevat kohdat paljastavat, että Nooan äitiä, Bat-Enoshia, epäiltiin uskottomuudesta, kun outo vauva syntyi.

Eenokin kirjassa Bat-Enosh kuitenkin kertoo miehelleen Lamekille, että lapsi on todella hänen poikansa. ”Hän ei ole kenenkään muukalaisen, vartijoiden eikä taivaan poikien lapsi”, hän vakuuttaa. Eenokin kirjan mukaan ”valvojat” olivat kaksisataa langennutta enkeliä. Muissa apokryfikirjallisissa lähteissä sanotaan, että he olivat Gregoroita, muita vieraita taivaista.

Monet tutkijat ovat sitä mieltä, että ihmiskunta saattaa joutua kohtaamaan toisen suuren puhdistuksen, kuten maailman mytologian suuren vedenpaisumuksen. Lukuisat UFO-kontaktihenkilöt ja kaapatut tuntevat taas, että heidän tehtävänään on varoittaa kanssaihmisiään siitä, että jonkinlainen maailmanloppu tulee pian Maapallolle.

8. Olen aina halunnut kysyä sinulta mitä ajattelet Isojaloista ja mitä ne ovat? Liittyvätkö ne Nephilim/UFO:ihin ja ovatko ne moniulotteisia? Tiedän, että on tarinoita, jotka yrittävät kytkeä ne raamatun kuningas Ogiin ja muunlaisiakin teorioita, mutta halusin kuulla ajatuksesi Sasquatchista.

BRAD: En usko, että Nephilim-yhteyttä on olemassa, mutta olen usein kirjoittanut mahdollisesta UFO-yhteydestä. Uskon myös, että Isojalka-ilmiö on sekä fyysinen että parafyysinen. Se on refleksiivinen ilmiö, jossa jotkut tällaiset olennot ovat todella olemassa jollakin hetkellä ajassa ja avaruudessa, mutta suurin osa aaveen kaltaisista hahmoista tulee ja poistuu maailmastamme moniulotteisten oviaukkojen kautta.

9. Brad mitä kirjoja sinulla on tulossa julkaisuun joista haluaisit kertoa?

BRAD: Sherry ja minä työskentelemme parhaillaan kirjan Real Encounters, Different Dimensions and Otherworldly Beings parissa. Kirjamme Four-Legged Miracles: Heartwarming Tales of Lost Dogs’ Journeys Home  julkaistaan 5. helmikuuta 2013.

Kiitos.

Artikkelin julkaissut examiner.com

UFO-kulttuurin kyvyttömyys

kirjoittanut William G. Pullin

Tervehdys. UFO-alakulttuuri. Löyhästi toisiinsa kytkeytynyt ihmisjoukko, jolla kaikilla on omat motiivinsa, jotkut ovat maanläheisiä ja etsivät vastauksia, jotkut etsivät mainetta ja taloudellista hyötyä. Yksi huolestuttava osa alakulttuuria on sen taipumus hylätä pyrkimys kriittiseen pohdintaan UFO-ongelmasta ja sen tarjoamista mahdollisuuksista tutkimuspöydällä.

Tutkimusprosessi edellyttää suurta objektiivisuutta ja tiukkaa sitoutumista lähestymistapaan, jossa kriittinen ajattelu asetetaan kaikkien muiden toimintatapojen yläpuolelle. Ovatko UFO-alakulttuurin massat omaksuneet tämän vaatimuksen? Useimmiten sitä ei ole omaksuttu, itse asiassa sitä usein parjataan tai vähätellään. Vaikka ufo-ongelman tutkimiseen ja selvittämiseen osallistuu joitakin erittäin omistautuneita ja ammattitaitoisia ihmisiä, he eivät suinkaan ole enemmistö. Jack Brewer, Barry Greenwood, David Marler, Kevin Randle, James Clarkson, John Greenewald ja monet muut vähemmän tunnetut tutkijat ovat keskittyneet tiukasti käsillä olevaan ongelmaan, ja he kaikki ansaitsevat täyden tukemme ja kiitoksemme. Valitettavasti heidän harkittu, tietoon perustuva äänensä hukkuu UFO-areenan julkkisten meteliin. Tällainen on tilanne tällä hetkellä.

Tilanteen tekee entistäkin ongelmallisemmaksi tapa, jolla UFO-alakulttuuri suhtautuu aiheeseen. Paljon todennäköisemmät selitykset jätetään syrjään ja suositaan paljon epätodennäköisempiä vastauksia, toisin sanoen avaruusolentoja, avaruusolentoja, avaruusolentoja. Loogisuus ja terve järki eivät juuri koskaan ole osa ajatteluprosessia, kuten ei myöskään varovainen harkinta siitä, mitä tarjotaan julkiseen kulutukseen. Kun tutkijat näkevät ”punaisia lippuja”, massat jättävät nuo samat ”punaiset liput” huomiotta. Jos todistajalla on rikosrekisteri, se jätetään huomiotta ja sivuutetaan, eikä siitä enää koskaan keskustella. Todistajien lausuntoja ei useinkaan kyseenalaisteta, eikä tarinoita kertovien henkilöiden taustoja tutkita tyydyttävässä määrin. Kun uusi tarina nousee esiin tai uusi ”ilmiantaja” paljastuu, UFO-ihmiset usein omaksuvat sokeasti sen, mitä heille kerrotaan, näennäisesti silmää räpäyttämättä. Ei epäilyjä, ei kysymyksiä, ei kriittistä ajattelua. Ei mitään.

Juuri tänään julkaisin Facebook-blogissani lainauksen edesmenneeltä Charles Hicksonilta. Hicksonin sitaatti kuuluu seuraavasti: ”Pää näytti tulevan suoraan hartioihin, ei kaulaa, ja jotain nenää muistuttavaa tuli ulos noin kahden tuuman pituiseksi kärjeksi. Pään kummallakin puolella, suunnilleen korvien kohdalla, oli jotain nenää muistuttavaa. Suoraan nenän alla oli suuta muistuttava rako. Kädet olivat jotakuinkin ihmisen kädet, mutta pitkät suhteessa vartaloon; kädet muistuttivat lapasia, ja niihin oli kiinnitetty peukalo. Jalat pysyivät yhdessä, ja jalat näyttivät jotakuinkin norsun jaloilta. Koko keho oli ryppyinen ja harmaanvärinen. Silmät olisivat voineet olla, mutta nenän yläpuolinen alue oli niin ryppyinen, etten pystynyt sanomaan.” Herra Hickson ja edesmennyt Calvin Parker ovat herrat, jotka todistivat väitetyistä kokemuksistaan Pascagoulan tapauksen aikana 11. lokakuuta 1973. Postaukseen jätetyt kommentit ovat varsin paljastavia ja viittaavat siihen, että ufo-alakulttuuri ei ole taitava tutkimaan tuntemattomia loogisesti tai objektiivisesti.

Osa kommenteista on seuraavanlaisia:

”Katsoin sen Netflixistä eilen illalla. Heidät todellakin siepattiin.”

”Tämä on minusta yksi parhaista sieppaustapauksista.”

”katsoin dokumentin ..aikuiset miehet eivät keksi tällaista paskaa!!.se on totta ja he tietävät sen!”

”Dvd:llä oleva dokumentti tästä on erinomainen. Ei mitään hypeä, pörröisyyttä tai hölynpölyä.”

”Minulla ei ole aavistustakaan, mitä heille tapahtui, mutta uskon heitä, kun he sanovat, että jotain tapahtui. He eivät mielestäni valehtele.”

”He eivät valehdelleet kokemuksistaan ”,…”

Kaikki on subjektiivista, kaikki perustuu mielipiteisiin, eikä todistajanlausuntoja tukevia konkreettisia todisteita ole. UFO-ihmiset tekevät jatkuvasti subjektiivisen päätöksen uskoa todistajia, mikä ei ole tieteellinen menetelmä eikä esimerkki kriittisestä ajattelusta. Se on yksinkertaisesti mielipide, eikä mitään muuta. Lisäksi jos todistajan todetaan puhuvan totta, se ei välttämättä tarkoita, että todellinen avaruusolentojen sieppaus olisi tapahtunut. Ihmiset eivät ole täydellisiä ja kykenevät tekemään virheitä ja ymmärtämään väärin sen, mitä he ovat saattaneet kokea. Tällaisia virheellisiä tunnistuksia tapahtuu jatkuvasti. Lisää polttoainetta tähän kielteiseen UFO-ongelmaan tuo se, että UFO-ongelman osalta ei ole olemassa mitään todisteiden standardia, ja tämä koskee koko alakulttuuria, niin maallikoita kuin tutkijoitakin.

Todellisuudessa suuri osa UFO-alakulttuurin edustajista on siis tehnyt kollektiivisen päätöksensä. Kyse on avaruusolennoista, vaikka mitään todisteita tällaisen kestämättömän kannan tueksi ei olekaan. Se ei ole kriittistä ajattelua eikä loogista, mutta se on tyypillistä ihmisille. Henkilökohtaisesti totean, että omat kantani UFO-ongelmaan perustuvat puhtaasti mielipiteeseen, sillä minulla ei ole mitään todisteita kantani todistamiseksi. Kunnes fyysisiä todisteita saadaan esiin, ihmislajin ajatukset tunnistamattomien lentävien esineiden arvoituksesta pysyvät tiukasti mielipiteiden, oletusten ja spekulaatioiden maailmassa. Näin se vain on.

Linkki kyseiseen blogikirjoitukseen on osoitteessa https://www.facebook.com/share/p/iXcWX3CXdcJAKuS4/?mibextid=oFDknk

Kiitos ajastanne ja huomiostanne.

 

Artikkelin julkaissut williamgpullin.blogspot.com

UPIAR: Ensimmäinen vertaisarvioitu UFO-julkaisujen kokoelma

UFO Phenomena International Annual Review: historiallinen kokoelma ensimmäisestä tieteellisestä UFO-lehdestä nyt ladattavissa.

Englantilaisen ufologin ja arkistoijan Isaac Koin ponnistelujen ansiosta UPIAR:n täydellinen kokoelma on nyt saatavilla digitaalisessa muodossa Archives for the Unexplained (AFU) -sivustolla.

UPIAR (UFO Phenomena International Annual Review) oli ensimmäinen vertaisarvioitu UFO-julkaisu. Se aloitti toimintansa vuonna 1976 ja sitä julkaistiin vuoteen 1984 asti.

Erikoista on, että se oli italialainen projekti, jota seurasivat myöhemmin vastaavat julkaisut Yhdysvalloissa (Journal of UFO Studies, CUFOS) ja Britanniassa (Journal of Transient Aerial Phenomena, BUFORA).

Se oli Bolognassa toimivan italialaisen UFO-yhdistyksen CNIFAA:n (Comitato Nazionale Indipendente per lo studio dei Fenomeni Aerei Anomali) aloite.

Toimittajina toimivat Renzo Cabassi, Roberto Farabone ja Francesco Izzo, ja kansainväliseen neuvoa-antavaan komiteaan kuuluivat J. Allen Hynek, Richard Haines, David Jacobs ja Bruce Maccabee.

Julkaisu sai kiitosta melko monilta tiedemies-ufologeilta, mutta kärsi aina taloudellisista ongelmista, varsinkin kun muutamat jäljitelmät alkoivat ilmestyä.

Vuonna 1981 American Fund for UFO Research myönsi UPIAR:lle ensimmäisen kansainvälisen tiedepalkinnon BUFORA:n toisessa Lontoon kansainvälisessä UFO-kongressissa.

Neljän vuosittaisen niteen jälkeen kokeiltiin nopeampaa täydennyslehteä, UPIAR Research in Progress (URIP), jonka päätoimittajana toimi espanjalainen ufologi Vicente-Juan Ballester Olmos ja joka julkaisi neljä numeroa (1982-1984).

Vuonna 1982 UPIAR järjesti Salzburgissa (Itävalta) ihmistieteiden ja UFO-ilmiöiden kansainvälisen kollokvion, jonka pöytäkirjat julkaistiin myöhemmin kokonaisuudessaan.

Samana vuonna perustettiin UPIAR- osuuskunta, jonka jäsenet olivat kaikki ufologeja. Kun UPIAR lopetti julkaisutoiminnan, samanniminen yhtiö jatkoi laadukkaiden englanninkielisten UFO-monografioiden julkaisemista (tähän mennessä kymmenen, lisäksi kaksi espanjankielistä), ja siitä tuli myös vastaperustetun Italian UFO-tutkimuskeskuksen (CISU) kustantamo, joka julkaisi UFO – Rivista di informazione ufologica –lehteä (46 numeroa vuodesta 1986 lähtien), monografiasarjaa (tähän mennessä 45) ja italian kielisiä pienen levikin kirjoja (23).

UPIAR-sivustolla on edelleen myynnissä sekä UPIAR- että URIP-kokoelmia keräilijöille.

UPIAR:n täydelliset hakemistot ja tiivistelmät kaikista julkaistuista artikkeleista ovat ladattavissa täältä.

 

Artikkelin julkaissut uapcheck.com

EU for UAP

Päätöslauselmaesitys eurooppalaisesta UFO-lainsäädännöstä jätetty europarlamentille

Portugalin europarlamentaarikko Francisco Guerreiro jätti nyt virallisesti päätöslauselmaesityksen UAP-havaintojen siviilimuotoisesta raportoinnista, keräämisestä ja arvioinnista.

Vihreiden europarlamentaarikko Francisco Guerreiro vaati koordinoitua raportointimenettelyä ja tutkimuksia ilmatilassa havaituista tunnistamattomista poikkeavista esineistä (UAP / entiset UFOt) kaikkialla Euroopassa, ja nyt poliitikko on jättänyt virallisesti päätöslauselmaesityksen UAP-havaintojen siviilikäyttöön tarkoitetusta raportoinnista, keräämisestä ja arvioinnista.

Portugalin edustaja on johdonmukaisesti ajanut uutta, yhtä vakavaa ja tieteellistä lähestymistapaa tunnistamattomiin lentäviin esineisiin lentoturvallisuuden ja näitä ilmiöitä koskevan tieteellisen kiinnostuksen yhteydessä parlamentaarisen sitoutumisen kautta. Viimeksi Guerreiro vaati 5. helmikuuta 2024 täysistunnossa pitämässään puheessa sitä, mitä hän on nyt virallisesti esittänyt.

Euroopan parlamentin asiakirjanumerolla ”B9-0194/2024” Guerreiron 11. maaliskuuta esittämä päätöslauselma kuuluu seuraavasti:

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS siviili-ilmailun poikkeamien ilmoittamista, analysointia ja seurantaa koskevan EU:n asetuksen päivittämisestä siten, että siihen sisällytetään UAP-raportointi

11.3.2024

Francisco Guerreiro

B9-0194/2024

Euroopan parlamentti,

– ottaa huomioon työjärjestyksen 143 artiklan,

A. ottaa huomioon, että tunnistamattomat poikkeavat ilmiöt ovat edelleen leimattu aihe, mikä usein estää tiedeyhteisöä keräämästä ja analysoimasta järjestelmällisesti tietoja;

B. ottaa huomioon, että huomattava määrä UAP-ilmiöitä, mukaan lukien monet lentäjien ja heidän miehistönsä omakohtaiset havainnot, jäävät selittämättä tai ilmoittamatta;

C. ottaa huomioon, että asetuksen (EU) 376/2014[1] mukaan ilmailualan ammattilaiset voivat raportoida vain turvallisuuteen liittyvistä asioista;

D. ottaa huomioon, että Yhdysvalloissa kaksipuolueiset lainsäätäjät ovat ehdottaneet uutta lainsäädäntöä (lakiehdotus HR6967, Safe Airspace for Americans Act) suojellakseen siviililentäjiä ja ilmailuhenkilöstöä, jotka ilmoittavat UAP-havainnoista;

1. katsoo, että EU:n olisi ehdotettava suuntaviivoja UAP-havaintojen ilmoittamista ja analysointia koskevaksi yhteiseksi menetelmäksi, joka voisi johtaa yhdenmukaistettuun EU:n tietokantaan ja tietovarastoon ja siten mahdollistaa teknisen tietojenvaihdon jäsenvaltioiden välillä;

2. kehottaa komissiota ehdottamaan nykyisen lainsäädännön eli asetuksen (EU) N:o 376/2014 päivittämistä siten, että siihen sisällytetään mekanismi EU:n ilmatilassa esiintyviä UAP-havaintoja koskevaa johdonmukaista, avointa ja leimautumatonta raportointia ja tietojen analysointia varten, myös silloin, kun tällaiset havainnot eivät aiheuta ilmeistä ja välitöntä turvallisuusriskiä kyseiselle ilma-alukselle.

[1] Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 376/2014, annettu 3 päivänä huhtikuuta 2014, siviili-ilmailun poikkeamien ilmoittamisesta, analysoinnista ja seurannasta, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 996/2010 muuttamisesta sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/42/EY ja komission asetusten (EY) N:o 1321/2007 ja (EY) N:o 1330/2007 kumoamisesta (EUVL L 122, 24.4.2014, s. 18).

Tällä hetkellä ei ole tiedossa, milloin ja onko asiasta odotettavissa keskustelua tai edes äänestystä.

EU-MEP Francisco Guerreiro
EU-MEP Francisco Guerreiro

 

Taustaa: UFOjen ja UAP:n käsittely Euroopassa — Lyhyt yhteenveto

– Belgian ilmavoimat tekivät yhteistyötä Belgian siviilipuolen UFO-tutkimusorganisaation SOBEPS:n (nykyisin COBEPS) kanssa sen jälkeen, kun Belgiassa havaittiin syksystä 1989 toukokuuhun 1990 lähinnä kolmionmuotoisia tunnistamattomia lentäviä esineitä (UFO), minkä ilmavoimien esikuntapäällikkö kenraalimajuri Wilfried De Brouwer tunnusti julkisesti ja tuki tätä tutkimusta. Tapahtumien perusteellisten tutkimusten jälkeen todettiin, että joitakin raportoituja ja osittain dokumentoituja tapahtumia ei voitu selittää järkevästi. Tutkimuksen tulokset julkaistiin sitten 700-sivuisena loppuraporttina kirjan muodossa. ”Vague d’OVNI sur la Belgique” on sittemmin pidetty tieteellisen UFO-tutkimuksen sekä siviili- ja sotilastutkijoiden välisen yhteistyön standarditeoksena. COBEPS tutkii yhä tänäkin päivänä Belgiassa sattuneita UFOtapauksia, joskus viranomaisten ja armeijan tuella. verkkosivu.

– Tanskassa ilmavoimat julkisti vuonna 2009 300 sivua aiemmin salassa pidettyjä UFO-tiedostoja vuosilta 1978-2002 ja ilmoitti, että tulevat raportit käsiteltäisiin yhdessä Tanskan siviilipuolen UFO-tutkimusjärjestön SUFOI:n kanssa. Tanskan armeijalla (Forsvaret) on verkossa sivulla “UFO-Arkiv”.

– Vaikka Saksassa ei koskaan ollutkaan virallista UFO-tutkimusvirastoa, useita Saksan ministeriöiden, osastojen ja viranomaisten virallisia asiakirjoja julkaistiin Saksan kansallisarkistossa (Bundesarchiv). Kirja ”Deutschlands UFO-Akten” kokoaa 450 sivulle kaikki tähän mennessä tunnetut ja saatavilla olevat saksalaiset UFO-asiakirjat. Lisäksi ”Wissenschaftliche Dienste des Deutschen Bundestages” (WD, Saksan parlamentin tieteelliset palvelut) on koonnut kaksi esseetä UFOjen ja SETI:n poliittisesta käsittelystä ja muista kysymyksistä Saksassa ja EU:ssa.

– Myös SUOMESSA armeija julkaisi vuonna 2009 300 UFO-tiedostoa vuosilta 1933-1979. Tiedostojen käsittely sen jälkeen on (ainakin tälle kirjoittajalle) epäselvää.

– RANSKASSA on vielä nykyäänkin pääosin valtion omistama UFO-tutkimuslaitos, jota johtaa sotilaallis-siviiliavaruusvirasto CNES. Vuodesta 2007 lähtien ”Groupe d’Études et d’Informations sur les Phénomènes Aérospatiaux Non Identifiés (GEIPAN)” on julkaissut, tutkinut ja arvioinut yli 2 500 UFO-havaintoa Ranskassa. Ranskan UFO-viranomainen toteaa, että 3,3 prosenttia havainnoista ei ole tunnistettavissa. verkkosivut

– Jopa BRITANNIASSA oli vuoteen 2009 asti puolustusministeriön (MoD) virallinen ”UFO-toimisto”. Kun toimisto suljettiin joulukuussa 2009, puolustusministeriön tiedottaja totesi, ettei se enää nähnyt mitään hyötyä UFO-raporttien tutkimisesta. Virallisten tietojen mukaan UFO-toimistoa käytettiin ensisijaisesti tutkimaan tunnistamattomien lentävien esineiden (UFO) mahdollisesti aiheuttamia uhkia Britannian alueille eikä tutkimaan niiden väitettyä maan ulkopuolista alkuperää. Julkaistut brittiläiset UFO-tiedostot löytyvät verkosta.

– IRLANTI: Irlannin armeija tutki 37 vuoden ajan salaa UFO-ilmiöitä saarivaltion yllä vuodesta 1947 lähtien ja dokumentoi jokaisen tapauksen yksityiskohtaisesti. Asiakirjat tulivat tietoon vuonna 2007 ”Freedom of Information Act” -lain ansiosta, koska aiemmin salassa pidetyt hallituksen asiakirjat julkaistiin.

– ITALIASSA vuodesta 1978 lähtien Italian ilmavoimien ”yleinen turvallisuusosasto” on vastannut UFO-havaintojen dokumentoinnista ja tutkimisesta. sivut verkossa

– RUOTSI: Jo vuonna 1987 Ruotsin armeija julkisti UFO-tutkimuksensa ja siirsi aiemmin salaiseksi julistamattoman osan tiedostoistaan siviiliorganisaatio UFO-Svenskan arkistoon. Siitä lähtien Ruotsin armeija on jatkuvasti syöttänyt uusia UFO-havaintoja tietokantaan. Keväällä 2016 armeijan kanssa yhteistyötä tekevät ruotsalaiset UFO-tutkijat julkaisivat Clas Svahnin johdolla tuhansia aiemmin julkaisemattomia tiedostoja Ruotsin puolustustutkimuslaitoksen (FOI) Ruotsin armeijan arkistosta ns. ”kummitusraketeista”.

– ESPANJASSA julkaistiin vuosina 1992-1999 yli 80 tiedostoa, joissa oli yli 1000 sivua siviili- ja sotilashavainnoista, ja ne ovat olleet saatavilla ja ladattavissa Espanjan puolustusministeriön verkkosivuilta siitä lähtien.

 

Artikkelin julkaissut uapcheck.com

S-4:stä vuotanut harmaan avaruusolennon kuulusteluvideo

Jon Stewart on tutkinut yli 20 vuoden ajan VHS-nauhan autenttisuutta, jolla näkyy harmaan avaruusolennon kuulustelu. Video on kuvattu joskus vuonna 1991.

Hän katsoi videon pian sen julkaisun jälkeen vuonna 1996 ja kiinnostui sen realistisesta kuvauksesta harmaasta avaruusolennosta.

Stewart konsultoi video- ja animaatioasiantuntijoita, jotka eivät havainneet väärennöstä. Stewart sai luettelon kuulusteluun suoraan osallistuneesta lääkintä- ja sotilashenkilöstöstä, ja hän pystyi puhumaan useiden mainittujen henkilöiden kanssa.

Hän sai myös tietää Area 51:n pahamaineiseen S-4-laitokseen liittyvästä tyytymättömästä armeijan sisäpiiriryhmästä, joka paljasti olevansa vuotaneen videon takana.

Stewart päättelee, että nauha on aito ja että sen on vuotanut Victor-niminen sisäpiiriläinen.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Uusi tieteellinen UFO-tutkimusjulkaisu: Limina

Monien työtuntien jälkeen — omistautuneelta toimittajien ja tarkastajien tiimiltämme sekä kirjoittajilta, jotka tekivät kanssamme yhteistyötä tuottaakseen lopulliset kameravalmiit käsikirjoitukset julkaisua varten — meillä on ilo ilmoittaa, että Society for UAP Studies on julkaissut Limina – The Journal of UAP Studies -julkaisun avausnumeron. Tämä on tärkeä tapahtuma yhä kasvavalle tiedeyhteisölle, ja olemme ylpeitä voidessamme tehdä tämän ilmoituksen.

Society for UAP Studies, joka hallinnoi ja julkaisee lehteä, haluaa kiittää väsymätöntä päätoimittajaamme Courtney Lustia hänen upeasta työstään kauniin ensimmäisen numeron luomiseksi ja professori Paul Kingsburyä hänen avustaan, joka auttoi meitä saamaan yhteyden näin omistautuneeseen päätoimittajaan. Sekä Courtney että Paul työskentelevät Simon Fraserin yliopistossa Kanadassa; on suuri kunnia saada näin arvostetun laitoksen jäseniä työskentelemään kanssamme pyrkimyksissämme luoda UAP Studiesin tarvitsema tieteellinen infrastruktuuri, kun se löytää tiensä nykyaikaisen akateemisen julkaisemisen maisemaan.

Viralliset julkaistut artikkelit ovat saatavilla Liminan uudella Scholastica-julkaisualustalla sekä Liminan pääsivustolla. Lehden kustantajana seura hallinnoi myös kaikkea sisältöä.

 

Artikkelin julkaissut limina.uapstudies.org

Karjansilpomisten selittämätön mysteeri

Salaperäiset eläinten silpomiset ovat jo pitkään askarruttaneet maanviljelijöitä, tiedemiehiä ja paranormaalien ilmiöiden harrastajia. Selittämättömään ilmiöön liittyy erilaisten eläinten, erityisesti karjan, tappaminen ja silpominen oudoissa ja selittämättömissä olosuhteissa. Näistä tapauksista on raportoitu, että tiettyjä ruumiinosia, kuten korvia, silmämunia, leukaa, kieltä, imusolmukkeita, sukupuolielimiä ja peräsuolta, on leikattu tarkasti ja verettömästi. Näiden silpomisten hämmentävä luonne on antanut aihetta erilaisiin teorioihin, kuten maan ulkopuolisten osallistumiseen ja hallituksen salaisiin kokeisiin. Tässä artikkelissa syvennytään eläinten silpomisen karmivaan maailmaan ja tarkastellaan tämän arvoituksellisen ilmiön historiaa, tunnettuja tutkijoita ja mahdollisia selityksiä.

deer-mutilation

Katsaus menneeseen

Ensimmäinen kirjattu tapaus selittämättömistä karjan kuolemantapauksista on peräisin 1600-luvun alkupuolelta Englannista. Ilmiö sai kuitenkin laajempaa huomiota vasta 1900-luvulla. Vuonna 1967 Coloradon sanomalehti julkaisi jutun Lady-nimisestä mystisesti kuolleesta ja silvotusta hevosesta lähellä Alamosaa, Coloradossa. Tämä tapaus merkitsi alkua spekulaatioille, joiden mukaan maan ulkopuoliset olennot ja tunnistamattomat lentävät esineet (ufot) saattaisivat liittyä näihin silpomisiin.

Linda Moulton Howe: Pioneeritutkija

Linda Moulton Howe
Linda Moulton Howe

Linda Moulton Howe, merkittävä tämän alan tutkija, tuotti vuonna 1980 dokumenttielokuvan nimeltä ”A Strange Harvest”, jossa ehdotettiin, että Maan ulkopuoliset olennot voisivat olla vastuussa silpomisista. Dokumentissa ehdotettiin, että nämä olennot keräävät ruumiinosia selviytymistään tai tutkimustaan varten ja että Yhdysvaltain hallitus saattaisi olla osallisena. Elokuva sai alueellisen Emmy-palkinnon vuonna 1981, mikä lisäsi tietoisuutta tästä erikoisesta ilmiöstä.

Selittämättömiä tapauksia ympäri maailman

Maailmanlaajuisesti on raportoitu eläinten silpomistapauksia, jotka koskevat eri lajeja, kuten lampaita, hevosia, vuohia, sikoja, kaneja, kissoja, koiria, biisoneita, peuroja ja hirviä. Argentiinassa maanviljelijä löysi seitsemän silvottua lehmää, joissa oli puhtaat viillot ja joissa ei näkynyt merkkejä verestä, mikä herätti keskustelua mahdollisesta avaruusolentojen tai myyttisten olentojen, kuten chupacabran, osallisuudesta.

Yhdistyneessä kuningaskunnassa eläinten silpomisen johtava tutkija David Cayton perusti vuonna 2001 Animal Pathology Field Unit -yksikön (APFU) tutkimaan koti- ja villieläimiin liittyviä tapauksia. APFU on laajentanut tutkimuksiaan myös merinisäkkäiden silpomisiin, kuten Orkneysaarilta löydettyihin päähän katkottuihin ja verettömiin hylkeisiin.

Salaliittoteorioita ja selityksiä

Näiden silpomisten mystinen luonne on synnyttänyt useita salaliittoteorioita, kuten hallituksen salaisia kokeita, saatanallisia kultteja ja avaruusolentojen osallisuutta. APFU esittää, että UFOjen toiminta silpomispaikoilla, erittäin ammattitaitoiset elinten poistot ja virallisen selityksen puuttuminen tukevat mahdollisuutta Maan ulkopuolisten osallistumisesta.

Näistä teorioista huolimatta Britannian hallitus väittää, että eläinten silpominen on maanviljelijöille järkyttävä tapaus ja että toimivaltaiset viranomaiset tutkivat sitä. Silti näiden silpomisten outo ja arvoituksellinen luonne hämmentää edelleen tutkijoita ja herättää salaliittoteorioita, mikä tekee siitä kiehtovan aiheen paranormaalista ja selittämättömästä kiinnostuneille.

VIDEO: Avaruusolento silpoo karjaa, lokakuu 2020

Eläinten silpomisten maailma on edelleen salaperäisyyden ja juonittelun peitossa. Maailmanlaajuisesti on raportoitu lukemattomia tapauksia, eikä ilmiölle ole lopullista selitystä, ja se kiehtoo edelleen paranormaalien ilmiöiden harrastajia ja salaliittoteoreetikkoja. Olipa totuus sitten avaruusolentojen osallisuudessa, valtion salaisissa kokeissa tai toistaiseksi tuntemattomassa syystä, eläinten silpomisen aavemainen arvoitus on edelleen kiehtova ja ahdistava arvoitus, joka odottaa ratkaisua.

 

Artikkelin julkaissut Latest UFO Sightings

Ekskursioita Bob Lazarin sanomisiin

Tämä on toinen osa artikkelisarjaa, joka perustuu yli viiteenkymmeneen haastatteluun, jotka on tehty sellaisten ihmisten kanssa, jotka tuntevat tai tunsivat Bob Lazarin, jotka ovat osallistuneet hänen tarinaansa tai väitteisiinsä tai joilla olisi tietoa, joka liittyy Bobin tarinaan tai väitteisiin, jos ne ovat totta.

Sarjan ensimmäisessä artikkelissa keskityttiin Bobin rooliin Los Alamosin kansallisessa laboratoriossa. Artikkelin julkaisemisen jälkeen sain uusia tietoja, jotka kaventavat Bobin LANL:ssä työskentelyn tiedossa olevaa ajanjaksoa.

Alla on Bob Lazarin merkintä sellaisena kuin se on 21. lokakuuta 1982 ilmestyneessä Los Alamosin kansallisen laboratorion aakkosellisessa puhelinluettelossa.

Olen nyt saanut 11. helmikuuta 1983 päivätyn puhelinluettelon FOIA-pyynnön kautta.

FOIA-toimisto on poistanut luettelon nimet, mutta Bobin merkintä on kuitenkin mahdollista paikallistaa vertaamalla sitä ympäröivien merkintöjen tietoja.

Alla on 21. lokakuuta 1982 ja 11. helmikuuta 1983 päivätyt jaksot vierekkäin. (Linkki koko sivulle 1982 | Linkki koko sivulle 1983)

Bobin merkintä ei näy Los Alamosin työntekijöiden aakkosjärjestyksessä olevassa luettelossa 11. helmikuuta 1983. Näin ollen voidaan nyt todeta, että hän ei ollut enää töissä laboratoriossa kyseiseen päivämäärään mennessä. Bobin Z-numero myönnettiin 18. toukokuuta 1982, joten hänen työsuhteensa laboratoriossa on kestänyt enintään 8 kuukautta ja 23 päivää.

Tämä vastaa hänen työtovereidensa haastatteluja, jotka ovat luettavissa tästä linkistä.

Bobin työsuhteen pituudesta:

John Jarmer: Hän oli siellä vain rajoitetun ajan…

John Jarmer: Kun hän työskenteli osastossani, en edes muista, kuinka kauan, mutta se ei ollut kovin pitkä aika…

Fred: Muutama kuukausi. Ja sitten taas, siitä on 40 vuotta… Se oli alle vuosi.

Henry: …se oli hyvin lyhyt, aika lyhyt ajanjakso.

Ekskursioita

Yksi tärkeimmistä todisteista Bob Lazarin tarinan tueksi on hänen tietonsa Groom Lakea ympäröivällä taivaalla näkyvistä valoista, jotka Bobin mukaan olivat hänen työtehtäviinsä kuuluneen avaruusaluksen reittilentoja. Tämä herättää erityisesti kysymyksen siitä, miten Bob olisi tiennyt valoista, jos hän ei olisi saanut tietää niistä työskennellessään S4:llä, ja mitä pitää tehdä niiden todistajien lisäkertomuksista, jotka hän toi katsomaan valoja.

On erittäin hyviä todisteita siitä, että Bob Lazar oli erittäin kiinnostunut ufoista niiden kuukausien aikana, jotka edelsivät hänen väitteensä mukaan sitä, että hänet palkattiin ja hän aloitti työskentelyn S4-laitoksessa.

Esitän alla keskeiset yksityiskohdat, mutta tämän aikaisemman kiinnostuksen ymmärtämiseksi suosittelen kuitenkin lukemaan artikkelin Onko Bob Lazarin tarina johdonmukainen? ensimmäisen osan.

Kun New Line Cinema hankki oikeudet tehdä Bobin tarinasta pitkä elokuva, käsikirjoittajat haastattelivat Lazaria erittäin yksityiskohtaisesti, jotta he saisivat apua elokuvan kirjoittamisessa. Haastattelu kokonaisuudessaan löytyy tästä linkistä. Tässä haastattelussa Bob käy käsikirjoittajien kanssa läpi jokaisen kalenterimerkinnän ja kuvailee jokaisen.

Ensimmäinen merkittävä päivämäärä, jonka Bob mainitsee haastattelussa, on hänen ystävänsä ja entisen kollegansa Joe Vaninettin vierailu 7. syyskuuta 1988. Merkintä sisältää huomautuksen Area 51:lle ajetun matkan pituudesta. Bobin selitys on, että merkintä Groom Lakeen johtavan matkan pituudesta on sijoitettu merkintään tuntemattomasta syystä tai ”tarkoituksella” harhaanjohtavaksi.

Keskiviikko, 7. syyskuuta 1988:

Joe – kaveri, jonka tunsin ja jonka kanssa työskentelin Los Alamosissa – tuli käymään. Ja lähti 10. päivä.

[Groom Lake = 125 mailia] Tämä on vain kilometrimerkintä. Se ei tapahdu tänä päivänä – se on muistiinpano itselleni siitä, kuinka pitkä ajomatka oli… se oli yksi retkistäni sinne. Kalenterissa on tarkoituksella petollisia juttuja. Törmäämme muihinkin tällaisiin juttuihin.

Syyskuun 8. päivänä 2021 tehdyssä haastattelussa John Learilta kysyttiin tästä merkinnästä.

Kirjoittaja: Groom Lake 125 mailia. Hän sanoo, että se oli juuri niin pitkä ajomatka. Hän sanoo, että ”se oli yksi retkistäni sinne”. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun tapasit hänet. Oletan, että hän oli kiinnostunut siitä. Oletan, ettet ollut käynyt… En ole kuullut tästä. Kävittekö hänen kanssaan Groom Lakella ennen niitä keskiviikkoiltoja vain katsomassa? Tekikö hän ne jutut yksin?

John Lear: Ennen kuin tapasimme tai juuri samaan aikaan, hän ajoi Groom Lakeen. Kukkulalla oli paikka, josta näkyi… järven pohja ei näkynyt, mutta näkyi vuorijono, jossa järvi sijaitsi. Hän kuvaili nähneensä valon tulevan ylös ja sitten laskeutuvan alas. Ja luulen, että hän teki yhden matkoista Joe Vaninettin kanssa.

Bob Lazar ja John Lear tapasivat vuoden 1988 puolivälissä, kuukausia ennen kuin hän väittää aloittaneensa työt S4:llä joulukuussa 1988.

New Linen haastattelussa Bob kuvailee myös viettäneensä useita öitä ja tunteja ajellen Groom Laken alueella.

Lazar: En vain tehnyt mitään. Päädyin vapaapäivinä ajamaan sinne päin.

K: Se on siistiä.

Lazar: Silloin valehtelin vaimolleni ja sanoin, minun on pakko mennä töihin tänä iltana, ja menin ulos ja vain ajoin sinne… En halunnut, että poliisi pysäyttää minut… En halunnut tehdä mitään… joten ajoin vain eteenpäin… ja ajoin pitkiä matkoja eteenpäin aina Tonopah’n saakka, joka on 250-300 mailin päässä, ja tulin aina toiselle puolelle osavaltiota ja takaisin aamuksi. Kiertelin vain siellä alueella, niin että voisin… En edes tiedä mitä tein…

K: Olit varmaankin muuttumassa pakkomielteiseksi siellä tehtävästä työstä.

Lazar: No, se oli enemmän kuin kiinnostusta… se oli… no… ehkäpä sitä lennetään tai jotain, halusin vain olla siellä ja…

Viidestä silminnäkijästä, jotka olivat Lazarin mukana Groom Laken lähellä olevalla kukkulalla katsomassa väitetyn avaruusaluksen koelentoa, vain John Lear ja Gene Huff ovat puhuneet julkisesti siitä, mitä he näkivät.

Artikkelin julkaissut Signals Intelligence

Ehkä avaruusolennot ovat sittenkin täällä

Kirjoittanut John Gertz

SETI, modernina astronomisena projektina, on lähtöisin vuosilta 1959 (ensimmäinen tutkimus) ja 1960 (ensimmäinen havainto). Moderneja UFO-havaintoja on tehty 1940-luvun lopulta lähtien. Vaikka pinnallisesti nämä ovat samanlaisia, nämä kaksi alaa eivät käytännössä liity toisiinsa mitenkään. SETI yleensä vaatii astronomian loppututkinnon, ja tieteentekijät tuppaavat karsastamaan UFOilijoita, koska he eivät vaadi kameraa enempää, jolla saa sumeita kuvia.

Kuitenkin nämä kaksi leiriä ovat lähentymässä toisiaan.

Klassisessa SETI-paradigmassa tähdistä etsitään keinotekoisia signaaleja. Mutta tämä viestintästrategia on kovin vajavainen avaruusolentojen näkökulmasta. Jotta se onnistuisi, avaruusolentojen pitäisi ottaa kohteekseen potentiaalisesti miljoonia lähellä olevia lupaavia tähtiä (mukaanlukien omamme) jatkuvasti, ja tehdä niin miljardien vuosien ajan. Lisäksi heidän tulisi ylläpitää jokaiseen tähteen suunnattua tähän tarkoitettua vastaanotinta, jotta he eivät menettäisi yhtä ainuttakaan paluuviestiä jos ja kun sellainen saapuu. Tällaisen strategian kustannukset avaruusolennoille ajassa, energiassa ja materiaaleissa olisivat mittaamattomat. Lisäksi ilmoittamalla olemassaolostaan niin monelle tähdelle he kaivaisivat maata jalkojensa alta mikäli toisen pään sivilisaatio osoittautuisikin aggressiiviseksi. Tätä viestintäongelmaa pahentaa se, että kohdesivilisaatiosta ei tiedetä yhtään mitään. Mahdollisesti lähettävä sivilisaatio kommunikoi värien oskillaatioilla, kun taas vastaanottava sivilisaatio ymmärtää mehiläisenkaltaisia kehon värinöitä.

Toisten työhön perustuen olen hypotetisoinut, että avaruusolennot voisivat paremmin tehdä hommiaan lähettämällä robottiluotaimia. Suhteellisen yksinkertaiset luotaimet voisivat tarkkailla kehittyviä aurinkokuntia, esimerkiksi, 200 miljoonan vuoden intervallein. Tähtijärjestelmät, joilla on biogeenisiä planeettoja, olisivat useammin tarkkailun kohteina. Erittäin kyvykkäitä luotaimia voitaisiin sijoittaa pysyvästi sellaisten planeettojen läheisyyteen, jotka ovat saavuttaneet monisoluisuuden, kuten niiden happirikkaat ilmakehät tai muut biosignaalit osoittavat.

Kun pysyvästi sijoitettu luotain oli havainnut keinotekoisen sähkömagneettisen vuodon, joka osoitti, että jostakin monisoluisesta lajista oli tullut teknisesti älykäs, se yritti purkaa lajin koodin. Sesame Streetin, Khan Academyn ja YouTuben avulla Homo sapiensin kielten, tieteen, matematiikan ja kulttuurin tulkitseminen veisi vielä aikaa, vaikka luotain pystyisi käyttämään valtavia tekoälyominaisuuksiaan. E.O. Wilsonin ja muiden vuosikymmeniä kestäneen työn jälkeen tiedämme nyt jotain muurahaisten viestinnästä, mutta olemme vielä kaukana täydellisestä dekoodauksesta. Kuinka paljon vaikeampaa avaruusolennon olisi tulkita ihmisiä? Vaikka se olisi katsonut I Love Lucy -ohjelman jaksoja, jotka ovat vuotaneet avaruuteen siitä lähtien, kun ohjelma esitettiin ensimmäisen kerran, se ei ehkä silti ymmärrä niitä.

Paikallinen luotain saattaa joutua lähettämään tietoja takaisin kotitukikohtaansa syvällisempää analyysia ja/tai jatkotoimia koskevia ohjeita varten. Jos luotain aloitti tietojen lähettämisen kotitukikohtaansa vuonna 1950 havaittuaan varhaiset televisiosignaalit ja jos kotitukikohta sijaitsisi vaatimattomalla 150 valovuoden etäisyydellä, aikaisintaan vuonna 2250 luotain voisi saada ohjeet yhteyden ottamiseksi Maahan.

Kun kuitenkin lopulta kuulemme paikalliselta luotaimelta sen jälkeen, kun se on tulkinnut meidät, sen lähetykset saattavat olla maanpäällisellä kielellä. Tästä seuraava vuoropuhelu tapahtuu lähes reaaliajassa, toisin kuin tuskallisen hidas vuoropuhelu meidän ja satojen tai tuhansien valovuosien päässä olevasta tähdestä lähettävän vieraan sivilisaation välillä. Muukalaisluotaimen ei tarvitse paljastaa kotitukikohtansa sijaintia, mikä estää kaikenlaisen vaaran esisivilisaatiolle. Täysin itsenäinen luotain pystyisi kommunikoimaan kanssamme, vaikka sen kantaisä sivilisaatio olisi jo kauan sitten kuollut sukupuuttoon.

Jos luotain todella kuuluu olemassa olevaan sivilisaatioon tai sivilisaatioiden verkostoon, jäljelle jää ongelma, miten se voisi kommunikoida niiden kanssa. Suora yhteydenpito vaatisi valtavan lähettimen. Parempi ratkaisu olisi nivoa viestintäsolmut toistensa läheisyyteen, ehkä yksi jokaisen tähden kiertoradalla ja ehkä riittävän kaukana tähdestä, jotta sitä voitaisiin käyttää painovoimalinssinä Einsteinin yleisen suhteellisuusteorian mukaisesti. Auringon kohdalla tämä polttopiste alkaa 550 Maan ja auringon etäisyydeltä (AU), jolloin solmu saavuttaisi noin miljardin signaalivahvistuksen.

Suuri määrä avaruusolentojen sivilisaatioita voisi osallistua tähän solmupistejärjestelmään, ja tietovarasto vain kasvaisi ajan myötä riippumatta siitä, pysyvätkö osallistuneet sivilisaatiot hengissä vai ovatko ne kuolleet sukupuuttoon. Voisimme lisätä Aristoteleen, Shakespearen, Beethovenin ja Monet’n tähän Galactica-tietosanakirjaan. Emme kuitenkaan pysty vaihtamaan kulttuurimme; koska avaruusolento on todennäköisesti jo ladannut kaiken haluamansa, koska se on tarkkaillut televisiota ja internetiä ainakin 70 vuoden ajan. Siitä huolimatta avaruusolento saattaa haluta värvätä meidät galaktiseen kerhoon, jotta voisimme valmistaa luotaimia ja solmuja ja ottaa muutoin vastuun tähtienvälisen viestintäjärjestelmän ylläpidosta välittömässä tähtinäköpiirissämme. Se olisi neuvotteluvaltti.

SETI:n tähtihavainnoissa oletetaan hyvin heikko signaali, jonka havaitseminen edellyttäisi Maan tehokkaimpia teleskooppeja. Erittäin herkkien teleskooppien näkökentät ovat kuitenkin hyvin pieniä. Paikallisen robottiluotaimen havaitseminen edellyttää päinvastaista strategiaa. Koska luotain on lähellä Maata, sen signaali olisi paljon kirkkaampi kuin tähtienvälisen majakan signaali, vaikka sen lähetyksen voimakkuus olettaisi varovaisesti olevan vain muutaman watin luokkaa. Näin ollen SETI:n paras strategia olisi uhrata suuri herkkyys laajalle näkökentälle tai, mikä vielä parempi, koko ajan taivaalla tapahtuvalle havainnoinnille. Tällaisia järjestelmiä rakennetaan parhaillaan tai niitä suunnitellaan.

Sotilaslentäjien väitetyt havainnot esineistä, jotka uhmaavat kaikkea tunnettua aerodynamiikkaa äkillisissä ja jyrkissä kiihtyvyyksissään, voivat olla harhoja, huijauksia tai optisia harhoja. Monet SETI-tutkijat ovat nyt kuitenkin samaa mieltä ufoilijoiden kanssa siitä, että ensimmäinen avaruusolennon havainto voisi tapahtua omassa aurinkokunnassamme. Sekä ufoilijoiden että SETI-tutkijoiden pitäisi myös olla yhtä mieltä siitä, että jos jotkut UFO-havainnot ovat aitoja havaintoja avaruusolennoista, niiden on oltava robottiluotaimia eikä biologisten olentojen miehittämiä aluksia. Jos ei muuta, niin tällaiset olennot murskautuisivat niiden väitetyn, hyvin suuren kiihtyvyyden aiheuttamien g-voimien takia.

Vielä puuttuu todisteet, jotka yhdistäisivät täysin ufoilijat ja SETI-tutkijat — ja silti näiden kahden ryhmän välinen välimatka ei ehkä olekaan niin valtava.

Tämä on mielipide- ja analyysiartikkeli; kirjoittajan tai kirjoittajien esittämät näkemykset eivät välttämättä ole Scientific Americanin näkemyksiä.

Kirjoittajan muita tutkimuspapereita

J. Gertz, Nodes: A Proposed Solution to Fermi’s Paradox, JBIS, 2017, 70, 454-457.

J. Gertz, ET Probes, Nodes, and Landbases: A Proposed Galactic Communications Architecture and Implied Search Strategies, JBIS, 2018, 71, 375-381.

J. Gertz, ‘Oumuamua and SETI Scout Probes, JBIS, 72, pp. 182-186.

J. Gertz, There’s No Place Like Home (in Our Own Solar System): Searching for ET Near White Dwarfs, JBIS, 72, pp. 386-395.

J. Gertz, Strategies for the Detection of ET Probes Within Our Own Solar System, JBIS, 73, pp. 427-437.

 

Artikkelin julkaissut Scientific American

Onko suurin uhka ihmiskunnalle me itse vai avaruusolennot?

Kirjoittanut Julian Wash

Tänään haluaisin palauttaa tietoisuutenne ihmiskunnan olotilaan, joka lankeaa ideaan avaruusolentojen läsnäolosta. Monella meistä on kutkuttava tunne siitä, että me emme ole yksin universumissa.

Ja niinpä me katselemme planeettoja ja tähtiä hämmästellen ja ihmetellen, pohtien mahdollisuuksia ja miettien mitä kaltaisistamme tulee mikäli kontaktia koskaan saadaan aikaan.

Mutta mysteereitä on runsaasti. Harva voi artikuloida omaa tarkoitustaan asioiden suuressa kuvassa, puhumattakaan siitä että kykenisi saarnaamaan siitä mikä rooli mahdollisesti avaruusolennoilla on. Ja niin me spekuloimme ja pyörittelemme peukaloitamme triviaaleissa ajatuksissa täynnä otaksumia ja mutkat suoriksi -ajattelua. Jopa ne, joita me pidämme filosofeina tai teologeina, usein kompastelevat ja ovat ristiriitaisten mielipiteiden ja näkökantojen tilkkutäkki.

Seuraavassa tekstissä käymme läpi lyhyesti UFOjen massahavainnon vaikutusta, jonka mahdollisesti saamme aikaan, sekä mahdollisia seuraamuksia, joita siitä seuraisi. Tarkastelemme myös itseämme ja kysymme mitä keskeisimmän kysymyksen. Ovatko avaruusolennot ihmiskunnan äärimmäinen uhka — vai olemmeko me itse oman tuhomme välineitä?

Varastetaan show

Pysyn varsin skeptisenä siitä että massahavaintoa koskaan tehtäisiin. Se olisi yksinkertaisesti liian julkinen, jotta sitä voitaisiin pitää hyväntahtoisena. Miljoonat pitäisivät sitä hyökkäyksenä, silloinkin kun aseet pysyvät huomiota herättävästi piilossa.

Se olisi verrattavissa sapelinkalisteluun suurella, galaktisella tasolla. Taivas täynnä avaruusolentojen aluksia kiertelemässä Maapalloa ei varmaankaan tietäisi hyvää meille, minut mukaanlukien. Sellainen spektaakkeli saisi kaiken huomiomme ja riistäisi kaiken normaaliuden tunteen jo valmiiksi kaoottisesta maailmasta.

Siksipä avaruusolennot (tai EBEt) rajoittuvat eristyksissä tehtyihin havaintoihin ja satunnaisiin kohtaamisiin. Tämä tuntuu tarjoavan paljon ystävällisemmän lähestymistavan — sellainen jossa asteittain siedätetään ja sopeudutaan yhä suurempaan määrään havaintoja.  Dokumentoidut tapaukset tarjoavat runsaasti tietoa ja tietopisteitä kaikille, jotka haluavat yhdistää pisteitä.

Alkeellisimmallakin etsinnällä saadaan paljon todisteita, jotka viittaavat siihen, että meillä on todellakin vierailtu. Vaihtoehto pysyä tietämättömänä on myös niiden käytettävissä, jotka eivät ole aivan valmiita hyväksymään tätä hyvin radikaalia ja hedelmällistä paradigman muutosta.

En siis tunne, että nämä entiteetit haluaisivat juhlia tai varastaa show’ta itseriittoisilta maailman johtajilta. Mutta aistin, että ne ovat varsin päättäväisiä ottamaan jonkinlaisen kontaktin. Ne ovat jo näkyvissä niille, jotka ovat uteliaita eivätkä pelkää tehdä hieman tutkimusta.

Mutta ET:t eivät voi lähestyä taipuvaista yleisöä, joka luottaa siihen, että hallitus ja valtavirran kanavat syöttävät heille lusikkaruokaa matkan varrella. He eivät myöskään voi mennä virallisten hallituskanavien kautta, koska näihin järjestelmiin on juurtunut peittelykerroksia.

Roswell, 1947

Tunnistamaton lentävä esine putosi tiettävästi tilalle Roswellin luoteispuolella New Mexicossa joskus heinäkuun ensimmäisellä viikolla vuonna 1947. Tämä tapahtui edellisenä yönä sattuneen voimakkaan ukkosmyrskyn jälkeen.

Tilanomistaja ”Mack” Brazel väitti löytäneensä törmäyksen jäänteitä hajallaan laajalla alueella. Romujen lisäksi hän havaitsi maahan kaivetun, useiden satojen metrien pituisen, kiilamaisen matalan kaivannon.

Sotilastutkat olivat seuranneet tunnistamatonta lentävää esinettä Etelä-New Mexicon yllä jo useita päiviä ennen onnettomuutta. Tuona kohtalokkaana yönä 4. heinäkuuta 1947 tutka osoitti, että esine oli pudonnut noin 30 kilometriä Roswellin luoteispuolella. Romun löytöpaikka suljettiin useiksi päiviksi, kun romua raivattiin, ja sotilashenkilöstö määräsi aggressiivisesti katsojia pois paikalta.

Tapahtumasta on paljon spekulaatioita. Virallisten asiakirjojen ja silminnäkijöiden lausuntojen muodossa on myös paljon pätevää tietoa.

Mutta muutamassa päivässä hallitus ja tiedotusvälineet muuttivat äkillisesti äänensävyään ja vaikenivat ja katsoivat kaiken hälyn johtuvan vain ilmapallosta — kunnes eräs ydinfyysikko nimeltä Stanton Friedman tutki tapausta uudelleen 1970-luvun lopulla. Jälleen kerran saimme tietää, mikä oli todennäköisesti 1900-luvun mullistavin tapahtuma.

Ihmiset, jotka ovat tutkineet onnettomuutta hyvin yksityiskohtaisesti, arvelivat, että siinä saattoi olla mukana useampi kuin yksi lautasmalli. Raporttien mukaan raunioista löydettiin paitsi romuja, myös pieniä, ihmismäisiä ruumiita, jotka olivat hajallaan hylyn seassa.

Lautasten (tai lautasien) arveltiin pudonneen joko aavikon lounaisosan aavikolla hautovien monsuunien voimakkaan salamaniskun takia tai avaruusaluksen navigointijärjestelmä oli jotenkin häiriintynyt sotilastutkan takia. Minun mielipiteeni eroaa huomattavasti näistä kilpailevista teorioista. Minusta tuntuu, että ne saattoivat pudota tahallaan.

Hyväntahtoisin tapa ottaa yhteyttä olisi tämä. Ehkä he kuolivat todistaakseen ei-aggressiivisella tavalla, että he olivat täällä – ja että he eivät olleet tuhoutumattomia eivätkä erehtymättömiä. Toisin sanoen, he eivät olleet jumalia. Törmäys toimi täydellisenä dioraamana ei-uhkaavasta esittelystä.

Tässä viesti oli selvä. Emme ole yksin maailmankaikkeudessa, ja on olemassa älyllisiä olentoja, jotka ovat aivan erilaisia kuin me. Varmasti pystyimme näkemään, että niillä oli kyky valloittaa maailmamme, jos ne halusivat. Sen sijaan ne tarjosivat kuvan hauraudesta ja epätäydellisyydestä.

He myös ”kylvivät” tiedemiehillemme valtavia tietovirtoja, joista suuri osa takaisinmallinnettiin teknologiaksi, jota näemme nykyään. Katsokaa, millaisen huiman harppauksen tieteen alalla olemme tehneet vain viimeisten kuudenkymmenen vuoden aikana. Vakuutan teille, että ihmiskunta on myös paljon sen teknologian yläpuolella, jota näette paikallisessa tietokonekaupassanne.

Mutta mikä oli sysäys ”vahingossa” tapahtuneelle maahansyöksylle? Mielipiteet riehuvat valtoimenaan. Mutta minusta (kuten muistakin) tuntuu melko vahvasti siltä, että sillä oli paljon tekemistä ydinpommin kehittämisen ja käyttöönoton kanssa. Sen lisäksi, että kehitimme tämän kauhean luonnon loukkauksen, pudotimme sen itse asiassa myös omiin lajitovereihimme.

Mieti tätä hetki. Pudotimme Little Boyn ja Fat Manin lentokoneesta ja muutimme pari korttelia lasiksi – ja sitten iloitsimme saavutuksestamme. Höyrystimme satoja ihmisiä ja poltimme hirvittävällä tavalla lukemattomia muita ja perustelimme sen jotenkin historiankirjoissamme.

Räjähdykset repivät reiän ajan ja avaruuden kudokseen tuhoamalla fyysisesti materiaa. Se myös viestitti maan ulkopuolisille serkuillemme, että olimme hullumpia kuin puukkomurhaaja, joka on sekoamassa happoon karnevaalien peilitalossa.

Jep, ET-veljemme eivät malttaneet odottaa, että pääsisivät viihtymään meidän ”hyväntahtoisten” Maan ihmisten kanssa. Vakavasti puhuen, mitä SINÄ ajattelisit, jos olisit ulkopuolelta katsomassa sisään?

Luulen, että he pudottivat pari alusta ehkä saadakseen ajatuksemme pois toistemme tappamisesta. Se saattoi jopa toimia jossain määrin. Emme ole pudottaneet ydinpommia väestöön sitten toisen maailmansodan. Siihen täytyy olla jokin syy.

Ydinsodan uhka leijui varmasti kaikkien näiden vuosien ajan, ja käytiin melko kuumaa ”kylmää sotaa”. Jep, kyse on sodasta heidän valitsemassaan lämpötilassa. Mutta silti on ihmisiä, jotka väittävät, että ET:t ovat niitä, joita pitää varoa — ne ovat demoneita ja langenneita enkeleitä. Jos näin on, niin kysyn: mitä me olemme?

Ulkopuoli katsoo sisäänpäin

Hallituksemme tehtävänä oli jatkaa siitä eteenpäin – kertoa meille avaruusolentojen läsnäolosta Roswellissa ja siitä, miten paljon tapahtumasta oli voitettavissa. Mutta he epäonnistuivat pahasti pitämällä meidät pimennossa.

Sama pahaenteinen haamu, joka rakensi ”pommin” huvin ja voiton tavoittelemiseksi, purkaisi myöhemmin vihaansa ihmiskuntaa kohtaan monilla muilla makaaberilla epäkohdilla.

Sota jatkuu edelleen rauhan säilyttämisen varjolla, vapautemme on hävitetty jatkuvien uhkien illuusion varjolla, ja kemikaalipilvet, muuntogeeniset organismit ja elohopealla terästetyt rokotteet ovat vain muistuttamassa meitä siitä, että ”me ihmiset” emme ole vastuussa. Mutta ne kirotut avaruusolennot – jep – ne tappavat meidät kaikki!

Meidän on hyvin vaikea nähdä sen maailman ulkopuolelle, jossa elämme. Meitä kalvaa mukautumisen ja hyväksikäytön päivittäinen palo. Tämän todellisuuden ansat tukahduttavat laajemman näkemyksemme, kuten Platonin allegoria luolan varjoista niin tyylikkäästi esitti. On välttämätöntä astua tavanomaisten rajojen ulkopuolelle, jotta voimme laajentaa näkemystämme materiasta ja olosuhteista. Ja niin kävelen luonnossa.

Olen onnekas, kun asun keskellä ei-mitään. Ei missään on minulle kaikkialla. Koska olen melko ujo luonteeltani, hämmennyn helposti urbaaneissa ympäristöissä. Mutta siellä, missä asun, voin tehdä pitkiä kävelylenkkejä korkeilla aavikkotasangoilla ja siirtyä kohonneen herkkyyden tilaan.

Tässä ei missään sijaitsevassa paikassa en puhu kenellekään. No, kukaan ei ole oikeastaan joku, vaikka tällä ”jollakin” ei ole (mitään) ruumista. Tämä on niin lähellä maan ulkopuolista kokemusta kuin pystyn saamaan aikaan, sillä näytän pystyvän ottamaan yhteyttä astraalimaailman olentoon.

Jokainen on kai erilainen. Minua hieman nolottaa myöntää, että kävelen yksinäni kämmenet joskus ylöspäin. Saan paljon tietoa kämmenten kautta, sillä ne tuntuvat minulle melkein kuin antenneilta. Niinpä kysyn hämmentävimmät kysymykseni ja saan usein räikeän selkeitä ja yksinkertaisia vastauksia.

Väitän, että näemme sen harsomaisen verkon läpi, sillä näkemyksemme ovat usein henkilökohtaisten ennakkoluulojen ja ennakkokäsitysten hämärtämiä. Todisteeksi tästä meidän ei tarvitse mennä pidemmälle kuin tutkia oman lajimme ristiriitaisuuksia. Mikään olento ei ole rakastavampi ja anteliaampi kuin ihminen.

Siksi on melko hämmentävää, kun arvioidaan pimeämpää luontoamme. Miten tällainen ristiriita voi olla olemassa yhden ainoan olennon sisällä? Rakkaus on luontainen lahjamme, mutta viha on ommeltu meihin järjestelmällisesti.

Ihmiset ovat välinpitämättömyyden transsissa. He työskentelevät niin kovasti pitääkseen asiat kurissa ja huolehtiakseen niin monista asioista ja huolenaiheista, että heillä ei yksinkertaisesti ole varaa nähdä ylimääräistä vaivaa ja energiaa ajatella tavanomaisten rajojen ulkopuolella. Tämä on tarkoituksellista.

Mistä he siis hakevat filosofian ja moraalin oppitunteja? He luovuttavat tämän vallan paikalliselle kirkolleen. Mutta valistuneet inhoavat auktoriteettia missä tahansa muodossa ja luovat järjestelmään välttämättömän mutkan. ”Ristiriita” toimii turvapaikkana totuuden etsijöille. Voisi kai sanoa, että he ovat hieman perverssejä.

Avaruusolentojen osalta näen kolme leiriä. Ensimmäinen leiri ei yksinkertaisesti välitä, tai se on sitä mieltä, että ihminen on ainoa älykäs laji kosmoksessa. Muut leirit ovat jyrkästi jakautuneet. He hyväksyvät ajatuksen, että avaruusolennot ovat todennäköisesti todennäköisiä, mutta siitä eteenpäin asia menee vain hieman enemmän eripuraiseksi.

On niitä, jotka ovat vakaasti sitä mieltä, että tällaiset olennot ovat hyväntahtoisia ja että niiden tarkoituksena on palvella ihmistä. He väittävät vakuuttavasti, että jos avaruusolennot olisivat halunneet tuhota meidät, he olisivat varmasti voineet tehdä sen jo kauan sitten. Sitten on niitä, jotka kiihkeästi väittävät, että ne ovat pahansuopia ja haluaisivat myös ”palvella” ihmistä – ehkäpä sienikastikkeen ja persiljanoksan kera.

Mutta vitsi sikseen, jokin ”ruokkii” meitä epäilemättä. Se ruokkii pelkoamme, vihaamme ja vihamme muita kohtaan. Miksi me ruokimme sitä? Mitä me ruokimme?

Lopuksi

Miksi minun pitäisi olla huolissani avaruusolentojen vihamielisistä aikeista? No, minä en, en lainkaan. Mutta olen huolissani oman lajini aikomuksista. Olen tietoinen niistä pahaenteisistä energioista, jotka vaanivat ”korkeammissa” paikoissa, jotka pukeutuvat auktoriteetin pukuihin, joita koristavat nuoruuden laastarit, mitalit ja symbolit.

Heidän tittelinsä saattavat olla vaikuttavia muiden silmissä, vaikka minä en tunnista niitä. Voin tuntea mitä hienovaraisimman energian toisen läsnä ollessa, nähdä pienimmätkin ilmeet ja kuulla pienimmätkin äänensävyt – ja siitä, en tittelistä, tunnen jonkun.

Olemme massiivisen henkisen heräämisen kynnyksellä. Olemme nopeasti kasvamassa ulos ”johtajistamme”. Alamme vastata korkeammalle auktoriteetille ja läsnäololle — sille, jolla on eniten merkitystä, sille, joka katsoo meitä peilistä.

Ja niinpä meille sanotaan, että meillä on oltava ”tarve tietää”, jos haluamme saada tietoa, joka putosi vapaasti taivaalta ja omalle takapihallemme. Minulla on tarve tietää, ja kuka he ovat sanomaan minulle muuta?

Rakkaus ja uteliaisuus ovat voimakkaita inhimillisiä ominaisuuksia. Meiltä kielletään usein molemmat. Esitystä johtavat psykopaatit näyttävät ajattelevan, että kohtalomme juuret ovat sodassa, väkivallassa, erottelussa, sorrossa ja pelossa.

He näkevät meidät ylikansoitettuna lajina ja planeetan vitsauksena. He pyrkivät jatkamaan valta-asemaansa ja keräämään samalla energiamme. En pelkää avaruusolentoja galaksienvälisine aluksineen. Pelkään vain sitä, mitä meistä on tullut maan päällä.

 

Artikkelin julkaissut rattlereport.com