Avainsana-arkisto: ufologia

Aikamoista draamaa ufologisissa piireissä — Richard Dolanin haastattelu

Tämä on uraauurtava keskustelu Richard Dolanin kanssa, joka on nauhoitettu 6. heinäkuuta 2017. Hän on eräs kaikkein kunnioitetuimmista äänistä ufologiassa.

Monien kuukausien ajan Richard ei ole sanonut melkein mitään laajalle levinneestä ongelmasta joka liittyy ”sisäpiiriläisten” uskottavuuteen. Tässä hän viimein sanoo sanottavansa, kaiken; ja vaikka hän on varovainen ja kunnioittavainen kuten aina, hän EI säästele sanojaan.

Lyhyesti: Richard tekee uusia, selkeitä lausuntoja ja avaa pelin. Kenen tahansa, joka välittää nykyisistä ufologian ongelmista tutkimusyhteisössä, tulee kuulla tämä kokonaan… aivan loppuun asti.

Ongelmat, kuten monet tätä lukevat tietävät, aiheutuvat vastuuttomuuden eri astesta ja/tai erittäin huolimattomasta seulonnasta (joissain tapauksissa, ei minkäänlaisesta seulonnasta), ja joidenkin yksillöiden sekä organisaatioiden yli-innokkuudesta tarjota julkisuuden alustoja ”todistajille” jotka, Richard Dolanin sekä Bill Ryanin molempien mielestä pakottavasti, eivät omaa lähes minkäänlaista uskottavuutta.

Vastoin joidenkin väistämättömiä väitteitä, tämä ei ole ”hyökkäys”. Tämä on tieteenalan PUOLUSTUS, sitoumus — ja kutsu kaikille muille — pitämään tutkimuksen uskottavuus ja todistusaineiston korkea taso yllä.

Tämä  liittyy KAIKKI laatuun. Ja jotkut ihmiset ja organisaatiot eivät saata kiinnostua tippaakaan tutkimuksen laadusta; heidän agendansa on sensationalismi, ja häiritsevän populistinen, kulttimainen ”new age”-viesti joka ei kuulu MINNEKÄÄN tässä vakavasti otettavassa tutkimuksessa.

Tässä on joitain linkkejä jotka voivat olla tärkeitä ja arvokkaita.

Alkuperäinen, 17 vuotta vanha ja ”parikymppinen” tarina, pikkutarkan yksityiskohtainen ja kahdessa vapaassa kirjassa julkaistu, jonka monet luulevat (mm. Michael ja Stephanie Relfe) olevan plagioitu Corey Goodelta:

http://TheMarsRecords.com

* Stephanie Relfen e-mail Bill Ryanille, 4 kesäkuuta 2017:

Parahin Bill,

Kiitos tuestasi The Mars Recordsia kohtaan sekä ihmisten valistamista Goodesta. Me olemme julkaisseet haastattelusi osoitteessa http://TheMarsRecords.com.
Parhain terveisin, Stephanie Relfe

Tämä Stephanie Relfen haastattelu viittaa Bill Ryanin kolmeosaiseen haastatteluun Daniel Lisztin kanssa:

  1. http://youtube.com/watch?v=qApt0XhbS0E
  2. http://youtube.com/watch?v=p0ct3YAqEtM
  3. http://youtube.com/watch?v=hp0yEEtDmjA

Kevin Randlen 4 kesäkuuta 2017 blogipostaus otsikolla ”Ovatko jotkut tarinat liian villejä uskottavaksi: Corey Goode ja Andrew Basiago”:

Bill Ryanin vuoden 2007 ’Jumproom to Mars’-keskustelu David Wilcockin kanssa: (Ryan oli ensimmäinen joka otti käyttöön sanan JUMPROOM jota Basiago aina käyttää. Ennen hänen termin keksimistään SE EI OLLUT OLEMASSA… selkeä merkki tietoisesta tai tiedostamattomasta plagiarismista:

’Jumproom to Mars’ kirjallinen kopio:

Raaka, editoimaton, mp3-tiedost Corey Gooden alkuperäisestä haastattelusta Christine Andersonin kanssa, syys-loka 2014:

* Huom: tässä keskustellaan paljon Richardin ja Billin kanssa, mutta ensimmäisessä haastattelussaan Corey Goode ei KOSKAAN mainitsekaan ”Sinisiä lintuolentoja”, 20-ja-takaisin -ohjelmaa tai edes nimeä Mars. Kaikki tapahtui yhtkkiä myöhemmin, heti kun hänelle annettiin huomattava TV-kanavapaikka.

Bill Ryanin alkuperäinen ”The Truth About Corey Goode” -setti:

Lisää yksityiskohtia Bill Ryanin vastauksessa Corey Goodelle:

MP3-äänite tästä:

Richard Dolan -yhteystiedot:

Bill Ryan -yhteystiedot:

Project Avalon: http://projectavalon.net/join

Viimeisenä zip-tiedosto kaikista kuvista videolla (21 Mb):

 

Artikkelin julkaissut Project Avalon

 

 

Fox, Cynthia: Avaruusolentoja etsimässä

Miksi ihmeessä yhä uskomme? Psykiatrit sanovat meillä olevan unihäiriöitä. Filosofit sanovat meidän etsivän Jumalaa, mutta astrobiologit sanovat elämän todennäköisesti olevan tuolla ulkona. Näin aloittaa Cynthia Fox artikkelinsa, joka vie lukijansa mm. Kaliforniaan ja Roswelliin, New Mexicon osavaltioon, jonne USA:n armeijan virallisen tiedotteen mukaan tipahti lentävä ”kiekko” heinäkuussa 1947.

Mitä elämä on?

Kaliforniassa astrobiologi Chris McKay etsii elämää helvetillisistä olosuhteista läntisen pallonpuoliskon kuumimmasta paikasta, Death Valleysta – olosuhteista, jotka vastaavat suhteellisen hyvin Marsia. McKay edustaa emotionaalista, mutta hyvin perusteltua jääräpäisyyttä, jota särmikkäältä NASA:n kansallisen astrobiologiainstituutin (NAI) edustajalta sopii odottaakin. Kuudesti vuodessa planeetan karuimpiin paikkoihin matkustava McKay tunnetaan loistavana puhujana, joka kannustaa kärsivällisesti kollegojaan kääntämään jokaisen kiven… ”Käyn näissä kokouksissa”, hän sanoo pidellessään valosensoria, joka laskee Auringon lähettämiä fotoneja, ”Ja sanon: ’Laskeutukaa järvenpohjalle! Laskeutukaa järvenpohjalle!’, kunnes he heittävät minut ulos.” McKay seisoo sienimäisellä, kuivuneella järvenpohjalla, joka muistuttaa maailman suurinta patjaa, vastineella Gusevin kraatterille Marsissa. Kokoukset, joihin hän viittaa, liittyvät hänen jäsenyyteensä NASA:n komiteassa, jossa kiistellään siitä, pitäisikö joitain Mars-luotaimista peruuttaa. McKay äänestää peruuttamista vastaan. Muiden ongelmien lisäksi, NASA yritti laskeutua kovaonnisella Polar Lander-luotaimella kiviseen maastoon. McKay ei oikein voi ymmärtää, miksei luotaimella laskeuduttu pehmeälle järvenpohjalle, jolle on helppo laskeutua, ja joka voi olla täynnä ”ötiäisiä”. ”Katso”, hän sanoo, kyyristellessään rupisella kukkulalla. Ainoat näkyvissä olevat elämänmuodot ovat hauraita ryytisalvian versoja. Maanpinnan alapuolella pitäisi olla elotonta, koska kaikki on punaisen, valoa itseensä imevän, pölyn peitossa. Kivien alapuolelta löytyy kuitenkin vihreää; cyanobakteeria. Jos löydämme samanlaisia kiviä Marsista, tiedämme mitä tehdä; kääntää ne ympäri.

Madonkaltaisen fossiilin löydyttyä Marsista peräisin olevasta meteoriitista 1996, NASA:n johtaja Dan Goldin koki eräänlaisen valaistumisen, huomatessaan huoneellisesta neuvonantajiaan löytyvän vain yhden biologin. Hän muodosti ryhmän, joka muusta NASA:sta poiketen ei koostunut enimmäkseen insinööreistä, vaan sekoituksesta geologeja, biologeja, fyysikoita, ja astronomeja. Heidän tehtävänsä on vastata kysymykseen; ”Mitä elämä on?” Tänä keväänä NASA rakentaa arktisen ”Mars-aseman” astrobiologeille – ja astronautille tai kahdelle.

Onko avaruudessa sitten elämää? ”Hyvin todennäköisesti”, McKay sanoo. On valokuvia muinaisista järvien- ja jokienpohjista Marsin pinnalla. Mars ja Maa ovat voineet olla samanlaisia vielä 3,8 miljardia vuotta sitten, jolloin suurin osa tai kaikki oletetusta elämästä Marsissa tuhoutui. Jos löydämme elämää Marsista, mahdollisuudet Maan kaltaisen planeetan löytymiseen nousevat huomattavasti.

(Suom. huom. Chris McKay esiintyi myöskin BBC:n tuottaman, Suomessa TV1:n Prisma-sarjassa esitetyssä ”Planeetat – kiehtovat kiertotähtemme” -sarjan osassa ”Elämää?”)

Olemme ohittaneet millenniumin vaihteen, ja olemme täysin tosissamme ulkoavaruuden elämän suhteen. Osaltaan siksi, että NASA oli niin innostunut mahdollisesta fossiloituneen elämän löytymisestä Marsilaisesta meteoriitista 1996 aloittaen kokonaan uuden tieteen, astrobiologian, harjoittamisen. Äkkiä 400 astrobiologia valtasi maapallon pelottavimmat paikat etsien organismeja ympäristöistä, jotka vastasivat oloja muilla planeetoilla. Viime vuonna 1,6 miljoonaa ihmistä ilmoittautui auttamaan SETI-projektia (Maapallon ulkopuolisen älyn etsintää) avaruudesta tulevien signaalien analysoinnissa kotitietokoneillaan (SETI@home -projekti). Oli takaiskuja; kaksi uusinta Marsin tutkimusprojektia epäonnistui ja NASA epäileekin kaksi vuotta kestävien matkojen Marsiin olevan liian kunnianhimoisia. Galileon Jupiterin ohilento 3. tammikuuta 2000 kuitenkin paljasti Jupiterin kuussa, Europassa, olevan todennäköisesti valtameren – potentiaalisen elämän tyyssijan. McKay ja muut ilmoittivat hiljattain löytäneensä todisteita elämästä Etelämantereella sijaitsevasta järvestä, joka muistuttaa Europan valtamerta. Tiedemiesten löytäessä jatkuvasti lisää uusia planeettoja olisi epäloogista vähätellä elämän todennäköisyyttä muualla maailmankaikkeudessa, jonka sadassa miljardissa galaksissa on jokaisessa noin sata miljardia tähteä.

Roswell – ufoharrastajien kohtauspaikka

Roswell, New Mexico, sijaitsee ”keskellä ei-mitään”. Jokaiselle, joka pääsee kaupungin konferenssikeskuksen vikkeläpuheisen johtajan Dusty Huckabeen kyyditsemäksi, selviää myöskin pian, että ilman ufoharrastajien paikkakunnalle tuomaa rahaa koko kaupunkiakaan ei olisi enää olemassa. Ehkä muukalaiset tipahtivat alas, ehkä eivät, mutta Roswell tarvitsee heitä. Teitä reunustavat puut muistuttavatkin, sattuvasti, ristejä hautausmaalla. Maatilat ovat muuttuneet kannattamattomiksi ja paikallinen sotilastukikohta suljettiin 1967. ”Puolet kaupungista lähti”, Huckabee sanoo. Kansainvälinen ufo-museo sijaitsee pikkukaupungin kunniapaikalla – vanhassa elokuvateatterissa. Sisäpuoli muistuttaa varastoon kyhättyä FBI:n väliaikaista operaatiokeskusta: lehtileikkeitä, päivittäisiä havaintoilmoituksia, ja puhelimia. Viime vuonna museo keräsi 181000 kävijää, jotka kuluttivat museon lahjakaupassa miljoona dollaria. Muukalaiset ovat ”rakentaneet” viisi motelliakin. Roswell välittää muukalaisista, koska mekin välitämme. Miksi? Ainakin ne ovat söpöjä. Eräät museon työntekijöistä puhuvat salaliitosta. Optiset kuidut, sanoo eräs, tulevat ufoilta. General Electricille annettiin patentti, jolla ”asia saatiin hoidettua”. Hän lisää vielä kahden pukuihin pukeutuneen miehen istuneen baarissa 1997, juomatta mitään. He olivat ”katselemassa”, sanoo toinen työntekijä. ”He tietävät meidän tietävän.” Myöhemmin työntekijät perääntyvät; he eivät tarkoittaneet General Electricin saaneen muukalaisteknologiaa – ”vain General Electricin kaltaisten yritysten.”

Unihalvausko selitys ufosieppauksille?

Useat psykiatrit uskovat sieppauskokemusten johtuvan unihalvauksesta, jossa heräämme halvaantuneena REM-vaiheen yhä jatkuessa. Unihalvauksen aikana tunnemme kauhua varmoina jonkin tahon uhkaavasta läsnäolosta. Ilmiö on yleinen kaikkialla maailmassa. Kahdentuhannen unihalvauksesta kärsiväksi diagnosoidun joukosta sadoilla on sieppauskokemusten kaltaisia kokemuksia. Olemme kaikki nähneet avaruusolentoja elokuvissa. Uudet demonit ovat yksinkertaisesti korvanneet vanhat, psykiatrit sanovat. Puolet ihmisistä kuitenkin kokee unihalvaustilan vähintään kerran, eivätkä kaikki herää uskoen demonien olevan todellisia. Michael Shermer, kirjan ”Miksi ihmiset uskovat outoihin asioihin” kirjoittaja, kertoo monien siepattujen muistavan kohtaamisia muukalaisten kanssa vain hypnoosissa, jolloin vaikutuksille alttiit johdattelevat itsensä tai voivat tulla johdatelluiksi epätodellisiin muistoihin. ”Hypnoosi on pahamaineisen virheellinen tapa hankkia tietoja ihmisten päistä. Se on tuhonnut monien elämän.” Shermer sanoo myöskin ”pseudouskonnon” vaikuttavan; aikaisemmin uskontojen pääsuuntaus suojeli useimpia meistä mustalta, pelottavalta taivaalta: Jumala asui siellä. Mitä useammat luotaimistamme kuitenkin saavuttavat taivaan – ilman näkyvää tulosta – sitä enemmän puimme asiaa, keksien omia selityksiämme. Salaliittoteoria? ”Kertoo todistusaineiston puutteesta”, hän sanoo. Onko tämä kaikki epäterveellistä? ”Voi olla. Katsokaa Heaven’s Gate -lahkoa.”

Life-lehden gallup

Haastateltu 1564 aikuista, iältään yli 18-vuotiaita, 12-13.1.2000 välisenä aikana. Virhemarginaali +-2,5% (Yankelovich Partners).

1. Onko mielestäsi muualla maailmankaikkeudessa älyllistä elämää?
Kyllä 54%
Ei 32%
Epävarma* 14%

2. Ovatko muilta planeetoilta tulleet älykkäät olennot mielestäsi koskaan vierailleet Maassa?
Kyllä 30%
Ei 54%
Epävarma* 16%

3. Uskotko USA:n hallituksen salaavan suurelta yleisöltä tietoja ufojen olemassaolosta?
Kyllä 49%
Ei 40%
Epävarma* 11%

4. Ovatko ufot mielestäsi todellisia vai pelkästään ihmisten mielikuvituksen tuotetta?
Todellisia 43%
Mielikuvitusta 42%
Epävarma* 15%

5. Oletko, tai onko joku tuttavasi, koskaan nähnyt ufoa?
Kyllä, henkilökoht. 6%
Kyllä, joku tuttava 13%
Ei 79%
Epävarma* 2%

6. Oletko, tai onko joku tuttavasi, koskaan kohdannut olentoja toiselta planeetalta?
Kyllä, henkilökoht. 1%
Kyllä, joku tuttava 6%
Ei 92%
Epävarma* 1%

7. Jos toiselta planeetalta tulevat olennot pyytäisivät sinua avaruusalukseensa, lähtisitkö vai et?
Kyllä 21%
Ei 74%
Epävarma* 5%

8. Pitäisikö USA:n hallituksen mielestäsi tukea tieteellistä havainnointia etsittäessä älyllistä elämää tai muita planeettoja?
Kyllä 54%
Ei 41%
Epävarma* 5%

*) vapaaehtoinen vastaus

Gallupiin vastanneista miehistä 59% uskoo älylliseen elämään muualla maailmankaikkeudessa naisten osuuden jäädessä 49%:iin. Useammat demokraatit (51%) ja sitoutumattomat (63%) jakavat kyseisen näkemyksen kuin republikaanit (46%) tai konservatiiviset kristilliset (36%). Korkeammin koulutetut uskovat Maan ulkopuoliseen elämään enemmän (61%) kuin pelkän amerikkalaisen lukion (high school) suorittaneet. Vaikka miehet uskovatkin naisia useammin ulkoavaruuden olioihin, molemmista sukupuolista noin 30% uskoo olioiden jo käyneen Maapallolla. Miehet ja naiset uskovat myöskin yhtä paljon ufojen todellisuuteen, ja yhtä monet miehistä ja naisista väittävät nähneensäkin sellaisen. Yhtäläisesti, korkeasti koulutetut (26%) uskovat vähemmän ulkoavaruuden olioiden vierailleen Maassa kuin ne, jotka eivät koskaan ole opiskelleet collegessa (30%), vaikkakin molemmat ryhmät uskovat yhtä paljon ufojen todellisuuteen. Melkein puolet vastanneista uskovat hallituksen salaavan tietoja ufojen olemassaolosta. Useammat republikaanit (43%) uskovat tähän salaliittoon kuin uskovat itse ufoihin (36%), demokraattien (47%) ja sitoutumattomien (56%) uskoessa salaliittoon republikaaneja enemmän.

suomennos Marko Kettunen

Lyhennelmä Cynthia Foxin artikkelista ”The Search for Extraterrestrials” (Life 3/2000, s. 46-56).

 

Artikkelin julkaissut UFO-Finland ry

Eila La Bruna: Ufojen perimmäinen merkitys?

23.2.2011

Kuuluisasta yli 60 vuoden takaisesta Roswellin ufomysteeristä saakka monet ufotutkijat ja ufoista kiinnostuneet ovat pitäneet jotenkin itsestään selvänä, että ufot olivat juuri sellaisia kuin ne näyttivätkin olevan; fyysisesti todellisia ja ilmeisestikin meille tuntemattoman teknologian omaavien älyllisten olentojen ohjaamia lentäviä laitteita. Koska niiden ominaisuudet selvästi ylittivät oman teknologiamme saavutukset, niiden on oletettu tulevan maan ulkopuolelta, toisilta planeetoilta tai jopa toisista galakseista.

Eri puolilla maailmaa on kirjattu ylös miljoonia ufohavaintoja. Myös koko ajan tulee esille yhä enemmän kontaktihenkilöitä kertoen omaa tarinaansa olennoista, jotka ovat ottaneet heihin yhteyttä milloin miellyttävissä puitteissa, milloin äärimmäisen pelon ja kauhun tunnelmissa. Silti edelleenkään emme tiedä varmuudella, miksi ne ovat kiinnostuneet meistä ja mitä ne hakevat täältä planeetaltamme. Ovatko nämä vierailijat – alienit – vain sattumoisin tänne eksyneitä avaruuden tutkimusmatkaajia, jotka ovat huomanneet mielenkiintoisen paikan tutkimuksilleen? Vai olemmeko me, tämä ihmiskunta ja planeetta jotenkin erikoisia ja siksi kiinnostuksen kohteena? Ties vaikka ne ovat lyöneet vetoa meistä; pääseekö ihmiskunta mukaan todelliseen avaruusaikaan vai tuhoammeko jälleen kerran planeettamme?

Kun tutkijat ympäri maailmaa ovat koonneet tilastoja ufoista ja alienkontakteista, on alkanut itää ajatus, etteivät kaikki ehkä olekaan ihan sitä, miltä ne näyttävät tai mitä niiden kerrotaan olevan. Lähes jokaisella kontaktihenkilöllä tuntuu olevan hieman eri näkemys asiasta. Monet kuvaavat kohtaamansa alienit jokseenkin ihmisten näköisiksi. Ne hengittävät huoletta tätä samaa ”saastaista” ilmaamme, gravitaatiomme ei näytä mitenkään vaikuttavan niiden fysiologiaan ja jotkut jopa puhuvat laillamme ja tuntevat kielemme tai käyttäytyvät muutenkin ”ihmismäisesti”. On tietenkin myös monia kuvauksia alieneista, jotka menevät yli kaiken loogisuuden ja ovat niin epätodellisen tuntuisia ja usein paranormaali-ilmiöiden kaltaisia, että niitä sen vuoksi on vaikea uskoa todellisiksi.

Siis kun katsomme kokonaisuudessaan näitä kuvauksia, mieleen nousee ajatus, että ne eivät vaikuttaisikaan aina ”aidoilta alieneilta”, sellaisilta kuin voisimme kuvitella niiden olevan suojavarusteineen ja hengityslaitteineen. Ovatko ne kenties vain todellisilta näyttäviä hologrammeja, joiden ”isännät” todellisuudessa istuvat omissa olohuoneissaan valovuosien päässä ohjailemassa kvanttitietokoneensa interaktiivista 3D-superhologrammitykkiään?

Kysymys siis onkin, missä menee raja? Mikä ja missä määrin on todellista ufo- ja ET-ilmiöissä?

Nykytieteemme, niin kvanttifysiikka pienessä kuin astrofysiikka suuressa mittakaavassa, on laajentanut näkemystämme maailmastamme ja koko maailmankaikkeudesta. Silti positiivisimpienkin mielikuvien mukaan havaintojemme ulkopuolelle jää suurin osa kaikesta eli noin 95 % oletetun Big Bangin jälkeen muodostuneesta aika-avaruudesta. Itse asiassa voimme nähdä vain noin 0,005 % kaikesta (sähkömagneettisen valon tietyn alueen)! *) Kun vielä lisätään tähän viimeisimmät kvanttifysiikan teoriat lukuisien dimensioiden (11 kpl **) olemassaolosta, joskin kovin kvanttimekaanisella tavalla ja sidottuna tämän hetkiseen todellisuuskäsitykseemme, niin havaintomahdollisuuksiemme sisään jäävä piiri pienenee entisestäänkin.

Tiedemiehet ovat joka tapauksessa tälläkin hetkellä tutkimassa monia mielenkiintoisia aspekteja, kuten matkustamista ajassa tai teleportaation mahdollisuuksia madonreikäteorioineen. Monet tutkijat ovatkin sitä mieltä, että nuo oletetut (koska niitä ei ole virallisesti vielä suurvaltojen taholta tunnustettu) ET-vierailijat käyttävät juuri samaa kvanttifysiikkaan perustuvaa teknologiaa laitteissaan, johon me olemme vasta pääsemässä sisälle.

Siis tiedemiespiireissäkään ei enää pidetä täysin mahdottomana sitä ajatusta, että avaruudesta voisi saapua tänne saakka matkailijoita, huolimatta perusfysiikkamme laskelmien mukaisesta mahdottomuudesta ylittää valonnopeus ja sen mukaisesti epätodennäköisyydestä liian pitkiä aikoja vaativien avaruusmatkojen tekemiseen.

Vielä 10-20 vuotta sitten astrofyysikot pitivät epätodellisina sitä, että tultaisiin löytämään eksoplaneettoja, koska ”me olemme äärimmäisen harvinaisen sattuman tuloksesta syntyneitä”. Nyt näitä eksoplaneettoja löytyy harva se päivä; vuoden 2011 alkuun mennessä Wikipedian mukaan niitä oli löydetty 527 kpl! Silti monet tutkijat pitävät enemmän mahdollisena sitä, että tänne saapuvat ufot tulisivat toisilta olemisen/todellisuuden tasoilta (dimensioista) tai ainakin niiden kautta, kuin että matkustaisivat suoraan joltakin toiselta planeetalta.

Todellisuudessa tietoisuus on se, joka tarkkailee ja havaitsee. Uuden ajan aivotutkijat ja etenkin tietoisuuteen erikoistuneet tutkijat ovat todenneet, että tietoisuus ei ole sidottu aivoihin, vaan on jossakin ”ulkopuolella”. Aivotoiminta eli tietoinen mieli tekee sinne suodattuneesta informaatiosta yksilöllisten päätelmiensä mukaisen johtopäätöksen, joka on todellakin vain ”mielikuva” todellisuudesta. Koko tämä olemisen prosessi on tietoisuuden kasvamista meissä ja mielikuviemme muodostamista yhä laajemman todellisuuden mukaiseksi. (Henkisenä ”tutkijana” sanoisin, että tuomme esiin eli ”luomme” loputtomista mahdollisuuksista tuntematonta tunnetuksi.)

Mitä sitten voisi olla ufojen ja mahdollisten ET-olentojen todellisuus?

Koko tähän aiheeseen liittyy enemmän kysymyksiä kuin vastauksia ja joihin varmaankin jokainen ufotutkija joutuu jossain vaiheessa ottamaan kantaa. Mielestäni henkisyys kuuluu ufotutkimukseen, niin kuin kaikkeen muuhunkin, tieteen näkemysten lisäksi, mikäli haluamme tuntea tätä ufoasiaa kaikin puolin. Siispä pidänkin tärkeänä aivan ensimmäiseksi lähteä etsimään vastauksia omasta itsestämme; olemmehan itsekin avaruuden olentoja, vaikka emme ole vielä kovin kauaksi planeetastamme päässeetkään fyysisillä laitteillamme!

Kun alamme tutustua itsemme todelliseen olemukseen (olemme ikuisia henki-sieluolentoja väliaikaisesti ihmiskehossa), niin tietoisuutemme avartuu luonnollisesti. Alamme tunnistamaan yhä enemmän myös meissä piilevää todellisia voimiamme ja vielä usein ”paranormaaleiksi” luokiteltuja kykyjämme, jolloin meitä ei enää voida hallita tahdostamme riippumatta eikä ”viilata linssiin” taholta jos toiseltakaan.

Kysymyksiä joihin voisimme etsiä vastauksia, voisi olla mm.

Keitä me ihmiset oikeastaan olemme? Sattuman tuotetta vai jumalallisia olentoja?

Mikä on elämämme tarkoitus?

Miksi maailmamme on tällainen?

Ohjaako joku ulkopuolinen voima meitä? Matrix?

Olemmeko ehkä sittenkin itse vastuussa omiin kokemuksiimme?

Mitä tarkoittaa ja mitä on tietoisuus?

Mitä on todellisuus? Onko todellisuus ”oikeasti olemassa” vai onko se mielen ja/tai kollektiivitietoisuuden luomaa virtuaalitodellisuutta?

Miten havaintomme muodostuvat eli mikä tai kuka ne valitsee tai luo; näemme ja kuulemme enemmän kuin pääsee tajuntaamme (tästä mekanismista tiedetään jo paljon, vaan ei kaikkea)?

Piileekö meissä vielä tuntemattomia, latentteja ominaisuuksia ja kykyjä? Voivatko ns. paranormaalit kyvyt olla kaikille normaaleja, mutta jostain syystä emme vain ole osanneet ottaa niitä käyttöön?

Voimmeko itse jollakin tapaa muuttaa aivojemme kapasiteettia ja toimintaa parempaan suuntaan ja siten saavuttaa laajempi tietoisuus?

Voidaanko aivojamme stimuloida taikka manipuloida jollakin ulkopuolisella tekniikalla? Miten?

Kysymyksiä ufojen havaitsemisesta

Miten paljon voimme luottaa omiin havaintoihimme?

Voivatko ufot olla sittenkin ainoastaan mielikuvituksen tuotetta eli ne eivät olisikaan todellisia, kuten skeptikot niin mielellään haluavat uskoa?

Ufot ovat todellisia, mutta ehkä luomme itsekukin aivoissamme niistä yksilöllisen tietoisuutemme mukaisen mielikuvan? Jotkut näkevät, jotkut eivät vaikka vierellä seisoisi!

Miten paljon voi kollektiivinen tietoisuutemme vaikuttaa havaitsemiseen?

Onko ufoihin liitetyillä alieneille teknologiaa tai meille (ainakin yleisesti) tuntemattomia mielen manipulointitaitoja tai keinoja vaikuttaa siihen, mitä muistamme ja tiedostamme?

Ufojen havaitsemisen vaikeuksista ja ristiriitaisuuksista

Alienkontakteissa ovat muistikuvat usein vajaat tai vääristyneet tai ne puuttuvat kokonaan. Monessa ufokontaktitapauksessa on huomattu, että kontaktihenkilö ei muista tapahtumaa tai siitä on vain epämääräinen tunne. Se on kuin pyyhitty pois hänen mielestään tai hän muistaa vain osia tapahtumasta. Näitä menetettyjä muistikuvia on sitten kokeiltu mm. hypnoosin avulla tuoda muistin pimennoista tietoisuuteen. ***)

On havaittu myöskin, että eri vuosikymmeninä on ollut liikkeellä pääasiassa tietyn tyyppisiä ufoja. Nykyisin useimmat ufohavainnot ovat joko yksittäin tai muodostelmissa liikkuvia kirkkaita tai oransseja valoja. Kun nyt kuitenkin oletamme ufojen tulleen pitkien matkojen takaa jostakin kaukaa avaruudesta, niin tuntuu epätodennäköiseltä, että alienit vaihtaisivat kulkuvälineensä mallia jatkuvasti virtaviivaisempaan. Ellei sitten niiden teknologia salli myös muodonvaihdoksen ihan noin vaan lennossa! Vai olisiko syynä meidän odotuksemme eli ne ilmestyvät meille sellaisina kuin oletamme niiden olevan?

Myös alienit näyttävät tulevan ”samalta suunnalta” eri vuosikymmeninä. Esim. 50-60 -luvun ET:t olivat enimmäkseen ns. pohjoismaalaisen näköisiä pitkiä ja kauniita ihmisen kaltaisia viestintuojia. 70-luvulla oli hirviöitten ja kaikenlaisten pahaa uhkuvien alienien vuoro. Nyt viime vuosikymmeninä ET-olennot ovat enimmäkseen sieppauksiin erikoistuneita suurisilmäisiä ja isopäisiä ”harmaita” tai epämiellyttäviä liskoheimon edustajia. Kaikki tämä herättää ajatuksen, että kontaktihenkilöiden kautta meille annettaisiin määrätynlaista kuvaa niistä ja että niillä on kyky tai ne hallitsevat tekniikan, jolla voivat manipuloida ja muuttaa tietoisuuttamme.

Hyvin usein esim. valokuvissa on tullut ilmi ufoja, joita kuvaaja ei ole havainnut kuvan ottohetkellä. Syynä saattaa olla, että kameran silmän manipulointi on vaikeampaa jollakin telepaattisella tai tekniselläkään ”värähtelytaajuusmuuntajalla” verrattuna suojaamattomaan ihmismieleen. Kameran silmä valehtele; tosin sen käyttö monesti jotenkin ”estetään” ufojen sattuessa paikalle! Tietenkin on otettava huomioon, että nykyään emme voi luottaa kuviinkaan, koska niitä on niin helppo muokata omalla tietotekniikallamme!

Ihmissilmää ja tajuntaa voidaan harhauttaa monella, meillekin tutulla, tekniikalla. Eräs sellainen tekniikka on infraääniteknologia (kuuluu mm. USA:n sotilasteknologiaan). Se on loppujen lopuksi hyvin yksinkertaista tekniikkaa, jolla vaikutetaan tajunnan tasoon ja tahtoon kohdistamalla tietyn taajuista infraääntä haluttuun kohteeseen. Sillä voidaan saada aikaan tajunnassa hallusinaatioita tai jopa kuolema sydänpysähdyksellä. Se on siis myös tappoase!

Ufosieppaustapauksissa voimme olettaa esim. harmaitten käyttävän tätä tekniikkaa saaden siepatun ihmisen näkemään ne vaikkapa jonkun tutun hahmon muodossa kuten sotilashenkilönä, lääkärinä tai miellyttävänä vaaleahiuksisena ”pohjoismaalaisena”. Saattaa kuitenkin olla, että tällä tekniikalla ei niinkään voida määrätä, mitä kukin näkee, vaan kuva saadaan muodostumaan kunkin siepatun omien asenteiden, tunteiden (esim. pelko) ja uskomusten mukaisesti. Lyhyesti; sieppauksen kohde uskoo näkevänsä juuri sitä mitä odottaakin!

Infraäänet

Ovat normaalin kuuloalueen ulkopuolella.

Aseena lamauttava ja tasapainon menettävä vaikutus tietyllä taajuudella hyvin matalalla, kuten 7 Hz alueella vaikuttaa sydämen toimintaan jopa vahingoittaen sitä.

Vaikuttaa positiivisesti esim. 30 Hz:n ja matalan desibelin (n. 30 dB) alueella, jolloin vaikutus kohdistuu etenkin aivojen oikeaan etulohkoon eli tunneherkällä alueella saaden aikaan rentoutumisen.

Kissa on tunnetuin infraäänien lähde; ns. kehräämisen on todettu olevan 4-44 Hz:n luokkaa eli se on juuri infraäänialueella eli juuri sen vuoksi se on niin rentouttavaa! Kissat myös aivan selvästi manipuloivat omistajansa tahtoa saadakseen ruokaa; todettu juttu!

Mieli luo omat ”mielikuvansa”

Se miksi emme aina havaitse näitä vierailijoita, voi hyvinkin olla, ainakin osittain, omaa syytämme. Emme tunne vielä täysin omia aivojamme ja niiden havaintomekanismeja. Kaikki se informaatio, mitä aistimme välittävät siirtyy tiettyyn ”käsittelypaikkaan” tai ”kansioon” aivoissa, jossa asioiden tuleminen tajuntaamme riippuu paljolta neuronien ja synapsien riittävistä yhteyksistä. Karkeasti sanottuna; mitä enemmin on johonkin asiaan liittyviä synapseja ”kansiossa”, sen helpommin asia tiedostetaan. Onneksi synapseja syntyy koko elämän ajan, joten vanhakin koira oppii uusia temppuja!

On siis mahdollista, että me ihmiset itse vaikutamme tiedostamattamme ensisijaisesti siihen, millaisina havaitsemme ufot ja niiden olennot (ja yleensä mitä tahansa) vai näemmekö lainkaan niitä. Kun näemme jotain outoa, mitä emme kykene käsittelemään, niin saattaa tapahtua, että mielemme ei pysty luomaan minkäänlaista kuvaa asiasta. Tästä esimerkkinä on kertomus Kristoffer Kolumbuksen laivastosta ja alkuasukkaista, jotka eivät aluksi nähneet laivoja, koska heiltä puuttui kokonaan käsitteet niistä. Vasta vähitellen asian tultua tutummaksi eli, kun syntyy tietty määrä synaptisia yhteyksiä neuronien välille, voimme saada tajuntaamme mielikuvan tapahtuneesta. Yleensäkin mielikuvan luominen tapahtuu aina sen yksilöllisen tietoisuuden pohjalta, mikä kullakin on sinä hetkenä (onneksi aivojen käsittelykyky on kasvavaa ellei tauti ja vanhuus heikennä niiden toimintaa). Mielen luoma kuva niin ufoista kuin muustakin, on usein hyvin erilainen riippuen henkilöstä. Vaikka kyse olisi täysin samasta tapahtumasta, jokainen katsoo asiaa omien näkemystensä pohjalta eli havainto on aina subjektiivinen! Esimerkkejä tästä löytyy paljon ihan jokapäiväisestä elämästämme!

Kvanttifysiikasta olemme nähneet kuinka tarkkailija vaikuttaa aaltofunktion romahtamiseen hiukkaseksi eli sitä myöten atomin, molekyylin ja lopulta aineen ilmentymiseen. Tästä on helppo käsittää, että tarkkailija luo tapahtuman, jota tarkkailee eli hän saa sen, mitä odottaa saavansa. Tähän perustuu myös se ”salaisuus”, mitä tämän päivän bestseller-kirjat kertovat. Tämä tarkoittaa, että me itse olemme elämämme luojia enemmän kuin olemme koskaan uskoneet ja kuitenkin olemme tehneet sitä aina… tietämättämme. Voimme oppia tekemään sitä myös tietoisesti, mutta se ei niin helppoa kuin usein annetaan uskoa.

Me tai oikeammin meissä oleva tietoisuus (sillä pelkkä ajatus ei riitä) saa maailmankaikkeuden energian muuntumaan materiaksi ja maailmamme tapahtumiksi. Olemme itse ”oman näytelmämme” käsikirjoituksen kirjoittajia, draamamme näyttelijöitä oman itsemme eri puolien avustuksella (myös ne ”toiset” eli alienitkin ovat samaa ”itseä”). Myös ”lavastus että teatteri” ovat omaa luomustamme eli kaikki mitä koemme on vain omaa mielemme luomaa ”näytelmää”, kosmista harhaa eli ”maya” kuten itämainen filosofia kutsuu sitä. Tästä päätellen voimme olettaa, että myös kohtaamamme ufo- tai alienilmiöt ovat ”omaa luomustamme” tai jotenkin olemme vähintään ”kutsuneet” tapahtuman omaan todellisuuteemme.

Joissakin ufoihin liitetyissä tapauksissa saattaakin olla kyse jonkun yksilön tai ryhmän tietoisesti tahdollaan luomasta mielikuvasta (esim. voimakas toive nähdä UFO). Eli tällöin on kyse illuusiosta, joka kokijoista vaikuttaa todelliselta eli kyseessä on nk. kollektiivinen harha. Tällöin ei myöskään ”onnistuta” ottamaan kuvia eikä muutakaan konkreettista todistusaineistoa löydy!

Omiin silmiinsäkään ei voi luottaa!

Kun ajattelemme ufoja olentoineen todellisuuden kannalta, niin ne voivat olla täysin muuta kuin aistiemme välittämä tieto. Emme siis voi luottaa edes omiin silmiimme (esimerkkinä optiset illuusiot)! Kaikki aistiemme välittämä informaatio luo aivoissa mielikuvan, joka on meistä katsoen juuri niin kuin se vaikuttaa olevan eli se on subjektiivinen todellisuutemme. Kuitenkin tuon ”mielikuvan” on todettu riippuvan aivojen ”koottujen tiedostojen” laajuudesta sekä aivojen kyvystä käsitellä niitä. Jokainen siis näkee asiat omalla tavallaan. Esimerkiksi tästä voidaan mainita mikä tahansa tapahtuma, jolla on kaksi tai useampi näkijää, mutta jossa kukin näkee tapahtuman hieman erilaisena (tai joku ei näe yhtään mitään).

Mihin voimme sitten uskoa?

Ennen kuin tunnemme itsemme ja tiedämme, keitä me ihmiset oikein olemme täällä Linnunradan laitamilla Auringoksi kutsutun tähden kintereillä kiitävällä pienellä planeetalla, meidän on myös vaikeaa tunnistaa toisia ja toisenlaisia avaruuden asukkaita sellaisina kuin ne/he todella ovat ja kohdata lukuisat erilaiset maailmankaikkeuden elämää ilmentävät olennot tasaveroisina avaruuden asukkaina.

Meille on kerrottu monelta taholta, että ihmiskunta elää nyt parhaillaan kriittisiä vuosia, jolloin on tullut aika muistaa jälleen oma jumalallinen alkuperämme ja voimamme. Muussa tapauksessa emme pääse irti vieläkään Valosta kaukana olevista energioista ja sen edustajista, jotka ovat pitäneet meitä ohjaksissaan käyttäen vapaata energiaamme ja hallinneet tahtoamme omien päämääriensä täyttämiseksi. Emme vapaudu ”niistä” taistelemalla emmekä väkipakolla, sillä juuri siten ”ne” toivovatkin meidän toimivan… itseämme vastaan.

Olenkin sitä mieltä, että mitä tahansa olemme täällä oppimassa ja kokemassa, niin jokainen kokemus on aina yksilöllinen ja aina hieman erilainen kuin kenenkään toisen. Loppujen lopuksi voimme luottaa vain omiin tuntemuksiimme eli siihen mitä tunnemme oikeaksi. Mutta jos epäilys valtaa mielemme tai pelko pitää meitä vankinaan, niin voimme aina pyytää apua Korkeimmalta Itseltämme. Kokemuksesta tiedän, että vastaus tulee ennemmin tai myöhemmin, mutta aina se kumminkin tulee!

*) fyysikko G. Conforto kirjassaan ”Universo Organico e l’utopia reale”
www.giulianaconforto.it

**)wikipedia.org/wiki/M-teoria

***) mm. italialainen Corrado Malanga www.ufomachine.org/e-books.html

 

Artikkelin julkaissut UFO-Finland ry

70 vuotta modernia UFO-aikaa: Maailman tulee silti yhdentyä

Kesäkuun 24. päivä 2017 on 70. vuosijuhla Kenneth Arnoldin näylle joka pani käyntiin ”Modernin UFO-aikakauden”. 70 vuotta sitten pilotti Kenneth Arnold, etsiessään pudonnutta lentokonetta Cascade-vuorilla, näki 9 bumerangin muotoista esinettä jotka liikkuivat kuin leipäkivet veden pinnalla. Näin sai alkunsa termi ”lentävä lautanen”, ja sitä on laajalti käytetty (muiden ”tuntemattomien” muotojen lisäksi) USA:n ilmavoimien Project Blue Bookissa, jossa otettiin käyttöön ”tunnistamaton lentävä esine” (Unidentified Flying Object, UFO).

Mutta mitä olemme oppineet tähän mennessä? Se riippuu siitä ketä haluat kuunnella. Mielestäni sekä ufologia että kontaktihenkilöilmiö tarjoavat monia päteviä asioita tarkasteltaviksi. On olemassa vakavia todisteita siitä, että jonkin muun kuin ihmisen tekemiä sekä epäluonnollisia UFOja on olemassa. On ollut vääristelyjä ja liioitteluja sekä tarve uskoa ja sivuuttaa toisten ihmisten todisteiden tunnustaminen.  Meillä on ollut myös monia uskottavia kontaktihenkilöitä. Jotkut ovat tarjonneet valokuvatodisteita ja jopa kollektiivisia todisteita. On olemassa uskottavia, normaaliin toimintaan kykeneviä abduktihenkilöitä; toisin sanoen maapallon ulkopuolisten olentojen kanssa tapahtuneiden erilaisten tietoisten kontakti-ilmiöiden ”kokijoita”. Ja on olemassa uskottavia sisäpiiriläisiä sekä dokumentteja, jotka ovat useiden hyvämaineisten, kriittisten tutkimusinstituutioiden oikeaksi todistamia, kuten MUFON. Puhumattakaan ilmavoimista ja/tai eri maiden hallitusten virastoista jotka tutkivat UFOja ja jotka selkeästi ovat havainneet, että on olemassa tietty prosenttiosuus havainnoista joita ei voi rationaalisesti selittää virhehavaintoina, väärennöksinä tai harhoina. Lisäksi USA:n hallituksen (yleensä salainen) kiinnostus on ollut riittävän hyvin tutkijoiden kuten Richard Dolan ja Michael E. Salla dokumentoima.

Poislukien todistusaineisto, joka on saatu hypnoosin alaisena ja kokijoiden lausuntoina, meillä on nyt myös kohtuullisen kokoinen surveytutkimus, jota tekee F.R.E.E. (www.experiencer.org), jossa muutama tuhat yksilöä ovat anonyymisti vastanneet satoihin kysymyksiin heidän väitetyistä kontaktikokemuksistaan, ja tulokset viittaavat siihen että suurin osa näistä ei ole pahoja, vaan että ne ovat muuttaneet kokijoiden elämää positiivisin tavoin. Joten, tuntuukin nyt siltä että, huolimatta joistakin selkeästi ”negatiivisista” kokemuksista, nämä ovat vain vähemmistö raportoiduista kontaktikokemuksista ja että tilaisuus sovittaa yhteen väitteet ”kaikki ovat hyviä avaruusveljiä” ja ”kaikki ovat pahoja väärinkäyttäviä olentoja” on nyt mahdollista. Meidän tulee oppia ajattelemaan niin, että JOTKUT avaruusolennot voivat olla negatiivisia ja että meidän tulisi lopettaa itsemme erottelu — esimerkiksi — leireihin jotka tukevat tri. Steven Greeriä tai jotka tukevat  tri. David Jacobsia, sillä asiassa voi hyvin olla sopuratkaisu.

Suurempi osuus maailman populaatiosta on vastaanottavainen ajatukselle siitä, että maapallon ulkopuolelta voi löytyä eksoplaneettoja ja katolinen kirkko tuntuu olevan teologisesti avoin joko tälle mahdollisuudelle tai sitten sille että meidän luona on jo ”vierailtu”. Tieteellisiä malleja on syntymässä jotka osittain kykenisivät ottamaan mukaan informaation ja/tai tietoisuuden, sekä jotkut integratiiviset metateoriat voivat auttaa meitä integroimaan fysiikan, ”paranormaalin”, tietoisuuden ja psykologian, ja tarjoamaan selitysperustan, joka voi olla käyttökelpoinen jos iso ”P” Paljastus tai sarja pieniä ”p” paljastuksia tapahtuu.

Meidän tulee oppia yhdistymään tutkijoina, totuutta tavoittelevina ihmisinä siitä mitä ympärillämme tapahtuu ja — kokonaisuutena — lajina, jopa näin valeuutisten aikakaudella, ja itsemme legitimoivina kulttuurisina ”heimoina” ja narratiiveina. Tarve oppia olemaan olematta joko äärimmäisen höynäytettävä tai ahdasmielinen on elintärkeä. Ja jos me emme luo uusia kulttuurillisia normeja yhdessä elämiselle ja kaikkien elämänmuotojen kunnioittamiselle, syvällä yhteyden tunteella, saatamme tuhota kauniin elämää täynnä olevan jalokiviplaneettamme.

Yrityksiä varmentaa humanoidien jäänteitä on ollut aiemmin, kuten Be Witness -humanoidi Tetas de Cayeyssa,  Puerto Ricossa vuonna 1980, jota tutki kolme akkreditoitua oikeuslääketieteen tohtoria (Jaime Maussanin edustamina) sekä Atacaman humanoidi (tri. Steven Greerin edustamana), jota tutki luurakenteen sekä geneettisen analyysin asiantuntijat. Tulokset ovat olleet tulkinnanvaraisia, joidenkin mielestä kyseessä on anomalia, toisten mielestä normaali jäänne. Mutta muutamat kriitikot puolesta tai vastaan eivät tunnu huolellisesti tutkivan kaikkia muuttujia. Ja uusien ufologian sekä eksopolitiikan kehityssuuntien, kuten niinkutsutun ”salaisen avaruusohjelman”, mukana me tunnumme vain arvuuttelevan (usein luonteen tuhoavilla tavoilla) joko puolesta tai vastaan ilman sitä, että olisimme kykeneviä tilapäisesti hiljentämään jyrisevän tuomitsemisen tai että riittävästi kiinnittäisimme huomiota yksityiskohtiin asian puolesta tai vastaan. Vakavasti olen sitä mieltä, että tämä on vajavaisuus joka meidän todellakin tulee kuroa umpeen, jotta voisimme olla paremmin valmiita yksiselitteiselle maailmanlaajuiselle paljastukselle siitä, että meidän luonamme ”vieraillaan”.

Rukoilen myös, että liittyen Perun omalaatuisiin muumioihin, edistettäisiin ja jatkettaisiin huolellista, läpikotaista tieteellistä tutkimusta jolla paljastetaan objektiivinen totuus, jopa Gaian,  Maussanin ja Korotkovin sekä kumppaneiden raporttien lisäksi. Otettakoon mukaan toistettavat tutkimusproseduurit joilla joko varmennetaan tai kumotaan tulokset. Olkoon myös keskinäinen kyynisyys tutkijoiden sekä UFO-, kokija- ja eksopolitiikkayhteisöjen keskuudessa väistyvä! Meidän tulee odottaa parhaita mahdollisia tutkimuslöytöjä ennenkuin voimme ruveta tekemään lopullisia päätelmiä! Tuetaan Gaian sekä kollegoiden tämänhetkistä tutkimusta! Tämän tutkimuksen seuraukset ihmiskunnalle ovat erittäin tärkeät. Toivottavasti tämä tutkimus jatkuu ja objektiivinen totuus saadaan lujasti osoitettua.

Lisäksi sallikoon Perun hallitus lisätutkimuksen, jossa on mukana Perun tiedemehet jotka rehellisesti tuovat vääristelemättömän totuuden maailmalle. Olkoon heidän työnsä linjassa niiden tiedemiesten kanssa jotka tutkivat jo aihetta, huolimatta mahdollisuudesta että arkeologiset kohteet ja jäänteet saattavat olla luvattomasti käytettyjä. Uskon tämän olevan testi siitä kuinka aikuisia me olemme, ainakin kaikki me jotka välitämme ihmiskunnan alkuperästä sekä sen roolista kokonaiskuvassa, kuinka paljon oma ihmispotentiaalimme voi muuttua elämää parantavaksi ilmaisuksi, onko meillä yhteistä geeniperimää avaruusolentojen kanssa, kuinka meissä oleva jumalallinen ja pyhä voi toimia oppaana kaikkien kulttuuripremissejä tuhoavien löytöjen keskellä, sekä muista aiheista.

Tämä on ollut myös 70 vuotta ihmisrohkeutta, suureksi osaksi hyvien eettisten arvojen inspiroimana. Meidän tulee tunnustaa myös kaikkien vilpittömien UFO- sekä kontakti-,  kokija-, ja silminnäkijähenkilöiden eettinen rohkeus, mukaanlukien tutkijoiden (akkreditoitujen tieteentekijöiden) jotka ovat omistautuneet totuuden esiintuomiselle asettaen oman henkilökohtaisen siviilielämänsä sekä uransa vaaralle alttiiksi.

Olipa näistä muumioista yksikään sitten aito humanoidi tai ei, on selvää että tämä pitää saada selville. Tämä prosessi on kuin sosiaalinen koe, tapa ”mitata valmiutta paljastukselle tai aikuisuuden astetta” UFO-, tietoisuus-, mysteeri- eksopolitiikka- ja kokijapiireissä sekä koko kansakunnan eri kerroksissa.

Onko tämä tilanne Eksopoliittinen Valmiuskoe? Koe ykseyden asteen tietoisuudestamme? Olemmeko me valmiit olemaan riittävän yhtenäisiä lajina, ottaakseemme vastaan tiedon paljastuksesta ja/tai julkisesti tunnustetusta kontakti-ilmiöstä?

“María” asennossa joka viittaa ihmiskunnan sydämelliseen vastaanottoon

Me pyrimme syyttelemään toisiamme salaisista agendoista, petoksista ja tai rahallisista insentiiveistä toimintamme taustalla, ja me teemme niin jos veljemme välittävät tai pitävät totena jotain joka tuntuu olevan ristiriidassa tai kilpailevan sen kanssa mistä me välitämme eniten. Liian paljon tarpeettomia, erottelevia negatiivisia asenteita. Kuitenkin tässä tapauksessa meidän tulee yksinkertaisesti edistää asianmukaista tieteellistä tutkimusta ja oppia kunnioittamaan toisiamme enemmän! Jos muumiot ovat tuntemattomia humanoideja, romahtavatko uskonnot? Jotkut? Ehkäpä konservatiivisemmat, ortodoksisemmat, fundamentalistisemmat?

Loppujen lopuksi eikö suurinta osaa kiinnosta tämä vähän? Aikovatko akateemikot, hallituksen ja armeijan työntekijät puhua kovaan ääneen siitä mitä he tietävät UFOista ja avaruusolennoista? Tullaanko kulttuuriset vakaumukset sekä paikkamme universumissa miettimään asteittain uusiksi? Vai jatkavatko ihmiset samaan malliin leireihin jakaantuneena niinkuin ennenkin? Olivatpa muumiot sitten (yllättävän) ei-ihmisiin liittyvän kehityslinjan humanoideja tai ei, pidän tätä prosessia testinä kaikille meille, mukaanlukien ne ihmiskunnan segmentit jotka pitävät itseään tietoisempina. Voimmeko tulla kaikki yhteen sen sijaan että tyrmäämme muitten pyrkimykset kyyniseen sävyyn?

Joten 70 vuoden tutkimusmatkailun ajan ”Modernilla UFO-aikakaudella” meillä on nyt mahdollisuus suureen löydökseen. Mutta jälleen kerran kysymys on siitä miten me sen teemme. Miten me onnistumme pysymään kohtuullisina ilman toistemme kimppuun hyökkäämistä voi olla se todellinen testi joka pitää läpäistä ennenkuin paljastus voi mennä eteenpäin, tai mahdollisesti, sen on edes sallittua mennä. Meidän tulee yhdentyä tämän tarkoituksen myötä ja myös oppia kunnioittamaan ja kuuntelemaan toisiamme paljon enemmän.

Jos osoittautuu että ”Perun humanoidimuumiot” olivat väärennöksiä, meistä tulee kyynisempiä tällaisten tilanteiden varalle jotka muistuttavat meitä ”ulkoavaruuden elämän kontaktin fyysisistä todisteista”; lisäksi meistä tulee hieman enemmän tietoisia siitä miten me reagoimme kun tällainen mahdollisuus tulee eteemme. Täten se mikä on tärkeää ei ole ainoastaan tietomme arviointi siitä mitä me oikeasti tiedämme 70 vuotta Kenneth Arnoldin havainnon jälkeen; kyse on myös yhteiskunnallisen integraatiomme ja siihen liittyvän eettisen suoraselkäisyyden tilasta.

Olkoon niiden kokijoiden jotka näkevät koko totuuden, niiden todellisten sisäpiiriläisten sekä vakavien tutkijoiden jotka yrittävät tuoda totuuden eri UFOista päivänvaloon sekä kokijoiden uhraukset ja ponnistelut jatkuvan kukoistavia ja integroitukoot ne johdonmukaisesti ihmiskunnan hyväksi, ja tuokoon ne mukanaan terveet eksopoliittiset suhteet ja elämän maan päälle!

Giorgio Piacenza​

 

https://www.youtube.com/watch?v=xZPDhPeQnRY&t=316s

 

 

Artikkelin julkaissut Exonews.org

Mary Rodwell: Kosmiseen perintöömme herääminen

Mary Rodwell puhuu Australian lähikontakteista, hänen työstään näiden kokijoiden parissa sekä muusta.

Hän puhuu kirjastaan The New Human: Awakening to Our Cosmic Heritage. Tämä kirja ei puhu ainoastaan ufologisista ilmiöistä, vaan sillä on laajempi mandaatti. Silminnäkijäkertomukset viittaavat siihenm että ilmiö on kompleksi, monikerroksinen ja sen tarkoitus on aikaansaada evolutionaarinen siirtymä ihmisen tietoisuudessa ihmis- ja ei-ihmisälyjen välisten yhteistyön avulla. Silminnäkijäraportit puhuvat myös joidenkin ohjelmien tarkoituksen olevan aktivoida tällä hetkellä unessa oleva DNA:mme ja päästä käsiksi moniulotteiseen potentiaaliimme ja tajuta oma todellinen Kosminen perimämme.

Bio: Mary RODWELL RN on Australian Close Encounter Resource Networkin perustaja. (ACERN). Hän on syntynyt Britanniassa ja muuttanut läntiseen Australiaan vuonna 1991. Hän tällä hetkellä asuu Queenslandissa. Mary on entinen sairaanhoitaja, kätilö ja terveyskouluttaja ja hän työskenteli Britannian terveyspalvelujen piirissä. Vuodesta 1994 eteenpäin Mary on ollut ammattilaisvalmentaja, hypnoterapeutti, metafyysinen opettaja, tutkija, kirjailija, Reiki-mestari ja kansainvälinen puhuja.

ACERNin päärooli on tarjota ammattilaistukea, ohjeistusta, hypnoterapiaa ja informaatiota paranormaaleihin kokemuksiin liittyen, erityisesti abduktioilmiöihin ja muihin kontaktikokemuksiin liittyen.

Mary on kirjoittanut kirjan Awakening: How Extraterrestrial Contact Can Transform Your Life (2002), hän on tuottanut useita EBE-palkintoja voittaneita dokumentteja kuten Expressions of ET Contact: A Visual Blueprint? (2000), ja Expressions of ET Contact: A Communication and Healing Blueprint (2004).

 

Artikkelin julkaissut Educating Humanity

Vuosittainen UFO-raportti Kanadasta

Vuoden 2016 Winnipegissä sijaitsevan Ufology Researchin raportti Kanadan UFO-havainnoista julkaistiin maaliskuussa. Yhteensä oli 1131 UFO-havaintoa raportoitu ympäri Kanadaa.

Ensimmäistä kertaa 28 vuoteen kun tutkimusta on tehty, ainoastaan neljä prosenttia havainnoista kyettiin selittämään. Tutkimusjohtaja Chris Rutkowski sanoi, että harvinaisen vähäinen määrä voi olla tulosta tarkemmasta raakamateriaalin syynäyksestä ennen päätymistään raporttiin.

Kesä on suurta aikaa UFO-havainnoille, ja suurimmaksi osaksi ihmiset ovat nähneet taivaalla valoja.

Eniten raportteja on tullut niistä provinsseista, joissa asuu eniten ihmisiä. Quebec johti maata  38.5 prosentilla kaikista havainnoista, Ontariossa oli 26 prosenttia ja Brittiläisessä Kolumbiassa 17 prosenttia.

Kaikkein yleisin UFO-muoto havainnoissa oli vuonna 2016 yksinkertainen valopiste (57 prosenttia). Muita havaintoja olivat kolmio (neljä prosenttia), pallo (yhdeksän prosenttia), sikari (kolme prosenttia) ja tulipallo (viisiprosenttia). Klassinen ”lentävä lautanen” raportoitiin vain 48 kertaa.

Se mitä tutkimus kutsuu ”tuntemattomaksi” sisältää mm. sellaisia tapauksia kuin ”giganttinen levynmuotoinen esine jolla on ajovalot” joka nähtiin liikkuvan vuorten yllä Pohjois-Vancouverissa, sekä bumerangin muotoinen ”tähtisikermä” joka liikkui taivaalla St. Thomasissa, Ontariossa.

Myös reittilento Toronton yllä koki lähikontaktin esineen kanssa marraskuun 14. päivä.

”Lennon miehistö havaitsi esineen suoraan lentoratansa yllä. Esine näytti kiinteältä, noin viidestä kahdeksaan jalkaan läpimitaltaan ja donitsin muotoiselta”, tutkimus kertoo.

”Miehistön jäsenet saivat pieniä vammoja kun väistöliikkeitä tehtiin. Vaikka esin ei todennäköisesti ollut säähavaintopallo ja sen ehdotettiin olevan drone, huomioitiin kyllä se, että dronet eivät lennä noin korkealla”.

Tutkimus sanoi Liikenneturvallisuuskomitean sulkeneen tapauksen pois ”läheltäpititilanteena tuntemattoman ilmassa liikkuvan esineen kanssa”.

Lähikontaktitapaukset ovat vähissä, mutta omituisuusasteikolla korkealla.

Niihin kuuluu Cornwallissa asuva mies, joka raportoi laihan, parimetrisen, pitkäsormisen valkoisen avaruusolennon mustassa puvussa puhuneen hänelle hänen makuuhuoneessaan ennen lähtöään kävelemällä seinän läpi.

Mies Quebecin Lanaudieressa sanoi hänen saaneen kyydin kedolle ja hänet upotettiin kylpyammeeseen ”jossa hänet ympäröi kolme vihreää suurisilmäistä humanoidia, jotka kommunikoivat hänen kanssaan telepaattisesti.”

Kaikki lähikontaktit eivät olleet kuitenkaan näin dramaattisia. Eräs henkilö Ontarion Tecumsehissa raportoi, että avaruusolento varasti hänen aurinkolasit ja vyön, kun taas eräs toinen Quebecin Rimouskissa raportoi yksinkertaisesti sanoen ”Ne ottivat yhteyden minuun!”

 

Artikkelin julkaissut Times Colonist

UFOt ja UFO-todellisuus

Julkaisemme tässä uusiksi Sampo Puoskarin UFO-Finlandin sivuilla julkaistun artikkelin ”UFOt ja UFO-todellisuus”.

Vuonna 1998 työnsä päätökseen saanut Stanfordin yliopiston fyysikon Peter A. Sturrockin koolle kutsuma tiedemiesryhmä tutustui noin kymmeneen klassiseen, parhaaksi väitettyyn ufotapaukseen, jossa oli raportoitu tutkahavaintoja, fysiologisia vaikutuksia, väitettyjä elektromagneettisia häiriöitä, valokuvia ja jonkin verran terveysvaikutuksia.

Ufoilmiö on olemassa, eikä kukaan voi sitä kiistää. Se elää ja voi hyvin ainakin kansantarustossa, jossa sen yli 50 vuoden mittainen historia muodostaa tiettyjä ratoja kulkevan ja edelleen kehittyvän tarukokoelman. Kun asiaa tarkastellaan sosiologisten ja folklorististen vaikutusten avulla, ei ufoilmiön todenperäisyyttä voi epäillä. Ufot ovat jättäneet sormenjälkensä ihmiskunnan historiaan.

Kokonaan toinen asia on, miten ufoilmiö käyttäytyy suhteessa meidän tuntemaamme fyysiseen todellisuuteen. Ovatko ufot luonnonilmiöitä, avaruusaluksia vai kokoelma yhteensattumia, virhehavaintoja ja huijauksia? Ufot mielletään kuitenkin havaituksi fyysisessä todellisuudessa, ja ufotutkijat kautta maailman yrittävätkin kuumeisesti löytää vääjäämätöntä fyysistä todistusaineistoa ufojen materiaalisesta olemassaolosta.

Ufoilmiön vaikutukset sosiologisesti ja folkloristisesti ovat kuitenkin kaikkien tutkittavissa, tai ainakin pohdiskeltavissa. Ufoja koskevassa keskustelussa itse käsitteestä on tullut niin arvoväritteinen, että sitä käytettäessä unohtuu usein, miten sidoksissa itse ufohavainto ja tulkinta ovat kulloinkin vallitsevaan ufotodellisuuteen.

Ufotodellisuus on lyhyesti sanottuna se konteksti eli ympäristö, jossa ufohavainto tehdään ja tehty havainto tulkitaan. Kontekstiin kuuluvat niin havaitsijan persoonakohtainen tila, julkisuuden vaikutukset, ufotutkijan persoona, tiedeyhteisön suhtautuminen sekä havaintoaika ja kulttuuri.

Kun ufotarustoa tutkii, huomaa, miten se on kehittynyt ja kehittyy edelleen. Siksi havaintoajankohdalla on merkityksensä. Alkuaikojen kimaltavista esinehavainnoista siirryttiin monimuotoisten humanoidien jälkeen moottoreita pysäytteleviin aluksiin. Nykyisin ufotarustoa hallitsevat maahansyöksyneitä ufoja jäljittävät tutkijat ja amerikkalaiseen muottiin ahdetut abduktiotarinat harmaine olentoineen.

Tutkijat ovat huomanneet havaintojen selvimmät kulttuurierot ainakin eteläamerikkalaisissa tapauksissa. Näiden maiden alueella ilmoitetaan selvästi muita enemmän, ehkä jopa yksinoikeudella, pieniä karvaisia olentoja, jotka käyvät ihmisten kimppuun. Muutenkin Etelä-Amerikan viidakoissa tuntuu taruston mukaan liikuskelevan perin aggressiivisia avaruusolentoja.

Kaiken tämän rinnalla kulkevat havaitsijan omat tiedot ja käsitykset ufoilmiöstä. Kriittisellä tavalla valistunut havaitsija saa yleensä eniten irti havainnostaan, kun taas huono skeptikko saattaa kääntää selkänsä merkittävällekin tieteelliselle löydölle. Toisaalta avaruusveljellisten ennakko-odotusten riivaama ufometsästäjä näkee lopulta haluamansa ilmiön vaikka katulampussa (vrt. Betty Hill).

Ufotutkijat muodostavat oikeastaan aika merkillisen yhteisön. Sillä on näet tapana itse määritellä, mitä se pitää ufoilmiöön kuuluvana asiana ja mitä ei. Selkeimmin tämän kehityksen näkee tarkastellessa ufotaruston kronologista kehitystä, johon jo aiemmin viitattiin. Kaikkien muistissa on se periaatteellinen kiista, jota käytiin humanoidi-ilmiön alkuvuosina suurten ufotutkimusjärjestöjen välillä: hyväksyäkö vai hylätäkö Euroopasta tulvivat raportit ufojen matkustajista? Samoin puheet maahansyöksyneistä ufoista oli julistettu pannaan, kunnes Mufonin konferenssissa 1978 puhunut Leonard Stringfield avasi Pandoran lippaan ja päästi Friedmanin kumppaneineen Roswellin kimppuun.

Ufotutkijayhteisö itse on taipuvainen muuttamaan ”virallista” kantaansa ufoilmiön alkuperästä, joskin ET-hypoteesi on alusta alkaen ollut voimakkaimmin esillä. Ufotutkimuksella on myös muoti-ilmiönsä; Lentävät lautaset, ufot, humanoidit, sähkömagneettiset vaikutukset, abduktiot ja muut kukoistavat yleensä aina kymmenisen vuotta kerrallaan. Kontaktikulttilaisia ei vakava ufotutkimus sentään vielä ole ottanut todesta, vaikka he tätä käännytystyötä ovatkin hartiavoimin tehneet.

Rinnan ufotutkijayhteisön käsitysten kanssa ufotodellisuudessa kulkevat tiedeyhteisön ja järjestäytyneiden skeptikkoryhmien käsitykset. Nämä saavat palstatilaa arvostetuissa tiedejulkaisuissa ja kansallisissa medioissa, vaikka usein heidän tietämyksensä ufoilmiöstä ja -tarustosta on heikkoa. Yhtä kaikki, heidän lausuntonsa ja yleinen ufoilmapiiri eivät voi olla vaikuttamatta ufohavainnon tulkintaan ufotodellisuudessa.

Myös tiedotusvälineiden asenne on merkittävä. Tiedotusvälineet ovat eri asia kuin niissä esiintyvät asiantuntijavieraat, koska tiedotusväki itse valitsee esiintyvät henkilöt ja sen tavan, jolla ufoilmiötä käsitellään. Esimerkkinä käyköön muuan 80-luvun ufotapaus, jossa asiantuntijana esiintyneen henkilön nimi Schwerdtfergger oli Helsingin Sanomiin päätynyt asussa Schwarzenegger!

Tiedotusvälineet vaikuttavat suoranaisesti siihen, millaista julkista ufokeskustelua milloinkin käydään. Yleisesti voidaan todeta, että kumpikin väittelyosapuoli pyrkii tietoisesti tai tiedostamatta piilottamaan omaa kantaa vastaan puhuvat asiat ja suurentelemaan itselle myönteisiä asioita. Samalla kun ufokeskustelu voi olla vilkasta, sen taso saattaa olla huono, mikä myös vaikuttaa ufotodellisuuteen.

Julkisen keskustelun rinnalla kulkee ufoviihde. Se on selvästi sidoksissa yleiseen ufokiinnostukseen, mutta samalla se voi olla merkittävä mielipiteen ja ufoilmapiirin muokkaaja. X-Filesin puolianalyyttinen ote näkyy myös ihmisissä ja samalla katsojaluvuissa. Sen kilpailija Uhka taivaalta ei menestynyt, koska se oli edellisen kopio ja lisäksi tylsän yksioikoinen. Ufoviihteen vaikutusta ihmisiin on kuitenkin yhtä yksioikoisesti liioiteltu (vrt. Kari A. Kuure Tähdet ja Avaruus -lehdessä 4/97). Kyseessä on sama suomalaiskansallinen yliholhoava tyyli, joka loi aikanaan maailman tiukimman videosensuurilain, ja se juontaa juurensa siitä virheellisestä käsityksestä, etteivät ihmiset ymmärrä katsomaansa.

Ufohavainnon tärkein tekijä on ufohavaitsija itse. Tutkija ei voi olla kiinnostunut aidosti ufoilmiöstä, ellei hän ole samalla kiinnostunut myös havaitsijasta. Siksi kaikki havaitsijan tilaan liittyvät tekijät olisi selvitettävä, sillä niillä voi olla merkittävä osuus ufohavainnon syntyyn tai ainakin tulkintaan.

Ufotodellisuudessa havaitsijaan vaikuttavia tekijöitä ovat muun muassa havaitsijan perhe, talous, henkiset arvot ja henkinen tila. Liian suuren henkisen paineen alaisena itse kukin voi päätyä vääriin ratkaisuihin, tai ihmispsyyke voi kehittää torjuntamekanismina jotain ufomaista, joka siirtää ajatukset pois synkästä arjesta.

Havaitsijan sosiaalinen ympäristö vaikuttaa myös. Jos hän asuu alueella, jossa naapurit, työyhteisö ja perhe ovat esimerkiksi avaruusveljien lumoissa, se voi muokata havaitsijan tulkintaa omasta havainnostaan. Toisaalta kielteinen sosiaalinen ympäristö johtaa yleensä siihen, ettei mahdollista havaintoa koskaan ilmoiteta.

Laajemmalti myös maailman tila vaikuttaa havaitsijaa ja kukaties itse havaintoon. Jos maailma on sodan partaalla tai globaali lama on riistänyt ihmiskunnalta toivon, tilalle astuvat psykologisin syin arkea helpottavat kuvat ja havainnot avaruuden auttavista olennoista. Tämä vaikutus on nähtävissä ufoilmiötä ja maailmanhistoriaa kronologisesti vertailtaessa.

Viimeisenä linkkinä ufotodellisuudessa on se henkilö, joka ottaa uforaportin vastaan. Ufotutkija voi omalla toiminnallaan tuoda lisää piirteitä uforaporttiin. Jos tutkija on vankkumaton kontaktikulttilainen, hän käsittelee havaintoa eri tavalla kuin kriittinen tutkija. Jos esimerkiksi pienen maan ufohavaintoja keräävät vain kontaktikulttilaiset, sekin näkyy ufohavaintoarkistossa, jota jälkipolvet toivottavasti tutkivat.

Ufohavainto itse voi vielä vaikuttaa ufotodellisuuteen, sillä jos se haudataan arkistoon kommentoimatta, se saattaa haudata rinnallaan kymmenen muutakin samanlaista havaintoa. Jos havainto taas saa julkisuutta, se saattaa tuoda esille kymmenen muuta havaintoa ja jopa synnyttää itse vielä kymmenen muuta havaintoa.

Ufotodellisuus on alue, jonka vaikutusta ufohavaintoon ja -havaitsijaan ei saa unohtaa. Aivan liian usein ufotapauksia käsitellään ja arvotetaan 50 vuoden aikana kehittyneen kaavan mukaan, vaikka itse ilmiöllä ei ole mitään kaavaa. On olemassa hypoteeseja, havaintoja ja väitettyjä havaintoja, mutta muuten jokainen ufotutkija on samalla lähtöviivalla. Vaikka ufotodellisuus ei olekaan välttämättä kaikille sama, on se voitava suhteuttaa havaintoihin. Muuten jäljellä on vain suunnaton pino hyödyttömiä muistomerkkejä ajasta, jolloin ihmiset näkivät pieniä vihreitä miehiä.

Artikkelin julkaissut UFO-Finland ry

Blink-182:n kitaristille UFO-palkinto

Mainitsimmekin tästä kun Blink-182:n kitaristi Tom DeLonge julkaisi UFO-kirjan viime vuonna.

Nyt tämä teko on poikinut hänelle palkinnon.

Jopa rokkistarat haluavat uskoa pieniin harmaisiin miehiin taivaista.

Blink-182n entinen pääjehu ja kitaristi Tom DeLonge on pitkään työskennellyt yhdessä ”kaikkein korkeimpien tasojen henkilöston kanssa puolustusministeriöstä ja NASAsta” paljastaakseen totuuden UFOista.

UFOja etsimässä

DeLongen intohimo UFOja kohtaan saattaa olla uutinen, mutta kyseessä ei ole vain muusikon omituinen harrastus. Hän on vakavissaan opiskelemassa kaikkea mahdollista mikä on mahdollista saada tietää UFO-havaintojen historiasta ja nykyisyydestä, kuten myös mistä tahansa tiedemiesten tekemästä UFO-ilmiöihin liittyvästä tutkimuksesta.

DeLonge on kirjoittanut kirjoja (sekä faktaa että fiktiota) avaruusolennoista, ja jopa perustanut oman verkkosivun, To The Stars, joka on omistautunut ”inspiroimaan uudenlaista arvostusta perustavanlaatuisille, kuitenkin ratkaisemattomille, mysteereille liittyen tieteeseen ja universumiin tutkimuksen ja viihteen avulla, joka lopulta rakentaa yhteisön, positiivisuuden ja toivon.”

Tästä työstään International UFO Congress, ufologien kokoontuminen, kunnioitti DeLongen vaivannäköä vuoden 2017 UFO-tutkijapalkinnolla helmikuun 22. päivä.

DeLonge ei voinut olla paikalla henkilökohtaisesti, mutta hän lähetti kiitospuheen videolla IUFOC:n osallistujille.

”En ole vielä valmis”, DeLonge sanoi videollaan. ”Olen käyttänyt 20 vuotta lukien Roswellista, Churchillista, törmäyksistä, natseista jotka rakentavat aluksia, siitä mitä on Marsissa ja kuun toisella puolella; olen tehnyt tuon kaiken. Käytän pahamaineisuuttani tekemään jotain kunnianhimoista… ja edistyn todella hyvin.”

 

Artikkelin julkaissut Educating Humanity

UFOjen ja kontaktitapausten tieteellinen pohja


Artikkelin kirjoittaja, Suomen Ufotutkijat Ry:n puheenjohtaja Tapani Koivula vierailulla UFO-Sverigen puheenjohtajan Clas Svahnin luona vuonna 2006

24.10.2008 

Olin vuonna 1975 luovuttamassa tasavallan presidentti Urho Kekkoselle laajaa ufoalan tilannekatsausta, joka oli lähinnä fil.lis. Kalevi Pusan laatima (ja minun oikolukemani ja lyhentämäni).

Meidän kahden ohella kirjelmän allekirjoittivat ufotutkijat Tapani Kuningas, Timo Pyhälä, Reijo Sjögren ja Gösta Malm, jotka edustivat silloisia ufojärjestöjä Suomen Ufotutkijoita ja Interplanetisteja.

Oheinen teksti sopisi Kekkos-kirjeen ajantasaistetuksi liitteeksi. Siinä on runsaasti vuoden 1975 jälkeen tapahtuneita ilmiöitä ufojen ja ufotutkimuksen piiristä. Uskallan väittää, että näiden 33 vuoden aikana ufotutkimus ja sen julkistaminen ovat menneet aimo harppauksin eteenpäin, ainakin kansainvälisesti.

Henkilökohtaisesti haluan korostaa, että ufojen todellisuuden puolesta löytyy nykyisin vakuuttavaa todistusaineistoa jokaiselle, joka vaivautuu tutustumaan laajaan aineistoon. Myös selitysmalleja löytyy runsaasti, mutta kokeneidenkin tutkijoiden keskuudessa selitykset myötäilevät pitkälti henkilön muuta maailmankuvaa ja vastaanottokykyä.

Tiedemiesten enemmistö pitää edelleen ufoja, tunnistamattomia lentäviä kohteita, normaalien ilmiöiden virhetulkintoina ja arviointikyvyttömien ihmisten mielikuvituksen leikkinä tai mielenhäiriöinä. Vähättelystä huolimatta ufoja nähdään yhä enemmän ja yhä useampi tieteellisen koulutuksen saanut tutkija on paneutunut aiheeseen.

Osa ufoista on todellisia

Omien 40 vuotta kestäneiden tutkimusteni pohjalta uskallan väittää, että osa ufoista on todellisia, eikä niitä voi selittää normaaleilla luonnon ja tekniikan ilmiöillä. Olen samaa mieltä useimpien ufotutkijoiden kanssa siitä, että noin 90% ihmisten ufohavainnoista voidaan selittää normaaleilla ilmiöillä (erilaisilla heijastuksilla, planeetoilla, linnuilla, meteoreilla, satelliiteilla, rakettikokeilla, helikoptereilla tai lentokoneilla).

Silti jää noin 10% havainnoista selittämättä. Näiden joukossa on runsaasti luotettavien, arviointikykyisten poliisien, sotilaiden ja tiedemiesten (myös tähtitieteilijöiden) ufohavaintoja. On myös huomattava, että ufojen arkaluontoisuuden vuoksi tuskin 50% ihmisten ufohavainnoista koskaan tulee ufotutkijoiden tietoon.

Syitä siihen, että edelleen valtaosa tiedeyhteisöstä ei pidä ufoja tutkimisen arvoisina, ovat mm. tähänastisen ufotutkimuksen harrastelijamaisuus, filmiteollisuuden ufoihin luoma viihteellinen leima, ufoilmiöihin sekaantumisen aiheuttama uhka urakehityksessä sekä ufojen luomien väitteiden vallankumouksellisuus.

Useimpien tiedemiesten on vielä mahdotonta uskoa, että ulkoavaruuden olennot voisivat vierailla maapallolla. Tosin muutaman viime vuosikymmenen aikana niiden tiedemiesten määrä, jotka pitävät ulkoavaruuden elämää todennäköisenä, on kasvanut enemmistöksi.

Yhä enemmän on myös todisteita siitä, että ulkoavaruudessa on runsaasti tähtiä, joita planeetat kiertävät samaan tapaan kuin meidän aurinkokunnassamme (ns. eksoplaneetat). Vasta tänä vuonna 2008 tiedemiehet ovat saaneet todisteet, että Marsissa on vettä, elämän perusainetta.

Tähtitieteilijät ovat esittäneet laskelmia, joiden mukaan pelkästään meidän galaksissamme on vähintään miljoona planeettaa, joilla on jonkin asteista elämää (SETI-projektin edustaja Heurekan avaruusseminaarissa 1992).

Koska ufotutkimuksen historia ei välttämättä ole yliopistopiirien tiedossa, esitän seuraavassa lyhyesti merkittävimpiä vaiheita. Samalla haluan yksittäisten ufotapausten ja tutkimusprojektien yhteydessä tuoda esille, kuinka runsaasti ufotutkimuksiin on osallistunut tieteellisen koulutuksen saaneita tutkijoita.

Vuodesta 1964 ufotutkijana toiminut dipl.ekon. Björn Borg on koonnut kirjaansa ”Tiedemiehet ja ufot” yli 2000 professori- ja tohtoritasoisen tiedemiehen vakavamielisiä lausuntoja ufoista.

Ufotutkimuksen historiaa

Vaikka ufoista on runsaasti mainintoja eri maiden kulttuurihistorioissa tuhansien vuosien takaa, ufohavaintojen määrä on ratkaisevasti lisääntynyt toisen maailmansodan jälkeen. Kaksi vuonna 1947 Yhdysvalloissa tehtyä ufohavaintoa herättivät laajaa huomiota, ja sen jälkeen perustettiin useita yksityisiä ja valtiollisia ufotutkimusryhmiä.

Harrastelijalentäjä Kenneth Arnold näki lennollaan Washingtonin osavaltiossa outoja lentäviä esineitä, jotka ”liikkuivat kuin veden pinnalle heitetyt lautaset”. Tästä Arnoldin lausumasta yleistyi kansanomainen nimitys lentävä lautanen.

Vain muutamaa päivää myöhemmin Roswellin kaupungin ulkopuolella putosi maahan esine, jonka alkuperästä on käyty väittelyä viime päiviin asti. Yksi parhaiten tapaukseen perehtynyt tutkija on kanadalainen ydinfyysikko, tri Stanton Friedman, joka on haastatellut yli sataa Roswellin tapaukseen liittyvää henkilöä.

USA:n armeija on pyrkinyt salaamaan tietonsa Roswellin tapauksesta, kuten useimmat muutkin ufotutkimuksensa. 1970-luvulla hyväksyttiin Yhdysvalloissa Tiedonvapauden laki, jonka mukaan kaikki yli 30 vuotta vanhat valtion asiakirjat ovat julkisia. Tähän vedoten useat yksityiset ufojärjestöt vaativat ufodokumenttien paljastamista. Satoja ufodokumentteja onkin julkistettu, mutta runsaasti tietoa on salattu kansalliseen turvallisuuteen vedoten. Stanton Friedman on tutkinut ufodokumentteja, joiden aitoudesta on syntynyt useita kiistoja lähinnä skeptikoiden kanssa.

Erityisen kiisteltyjä ovat olleet dokumentit, jotka kertovat presidentti Harry S. Trumanin nimittäneen salaisen ufotutkimuskomitean Majestic 12:n, johon kuului useita tiedemiehiä.

Aluksi USA:n armeija ilmoitti Roswellin ufon olleen säähavaintopallo. 1990-luvulla selitys muuttui laitteeksi, jolla seurattiin Neuvostoliiton ydinkokeita.

Toimittaja Linda Howelle näytettiin ilmavoimien tukikohdassa USA:n presidentille tarkoitettua dokumenttia, jossa kerrottiin, että 1940- ja 1950-lukujen vaihteessa tapahtui useita ufojen maahansyöksyjä.

Vuonna 1998 ilmestyi eversti Philip J. Corson kirja ”The Day after Roswell”, jossa hän paljasti nähneensä Roswellin ufosta saatuja esineitä. Hänen mukaansa laitteet annettiin kaikessa hiljaisuudessa yksityisten tutkimuslaitosten tutkittaviksi. Osan toimintamekanismi saatiin selville, ja firmojen valmistamat kopiot laskettiin sarjatuotantona markkinoille. Nykyisin ne ovat yleisessä käytössä (transistorit, mikropiirit, valokaapelit, laser).

1990-luvulla Santillin julkistamat kuvat avaruusolentojen ruumiinavauksista yhdistettiin Roswellin tapaukseen. Käytiin vilkasta väittelyä siitä, saattoivatko kuvat olla 1940-luvulta. Yleisesti voidaan todeta, että mitkään valokuvat tai videot ufoista eivät todista mitään, kuten eivät todista mistään muustakaan. Atk-sovellukset trikkitekniikassa ovat nykypäivänä niin kehittyneet, että kaikenlaisten aidoilta näyttävien kuvien väärentäminen on mahdollisia. Osa trikeistä voidaan paljastaa laboratorioanalyyseillä. USAssa tri Bruce Maccabee on erikoistunut ufokuvien analysointiin.

Ufotutkimuksia eri puolilla maailmaa

1950-luvun alussa ufotutkimukset käynnistyivät useissa maissa. Ranskan ehkä tunnetuimpia yksityisiä ufotutkijoita ovat olleet  ins. Aime Michael ja tri Jacques Vallée (atk-ekspertti, joka myöhemmin muutti Yhdysvaltoihin). Kanadassa perustettiin vuonna 1950 valtion tutkimusryhmä Project Magnet, jonka puheenjohtajana toimi elektroniikkainsinööri Wilbert Smith. Eräässä kirjeessään hän selvitti ufotutkimusten tilaa USA:ssa seuraavin sanoin: ”Ufot luokitellaan salaisimpiin aiheisiin USA:n hallituksen piirissä, jopa salaisemmiksi kuin vetypommi. Ufot ovat todellisuutta.”

Yhdysvalloissa perustettiin armeijan ufotutkimusprojekti Blue Book (muita virallisia ufoprojekteja Sign ja Grudge). Michiganin ufoaallon jälkeen perustettiin valtion rahoittama ufotutkimusprojekti Condonin komitea, johon kuului useita tiedemiehiä. Fyysikko tri Edward Condon toimi komitean puheenjohtajana.

1960-luvulla USAn ilmavoimien ufoasiantuntijana työskenteli tähtitieteen professori Allen J. Hynek. Havaittuaan, ettei viranomaisten tarkoituksena ollut julkistaa tietojaan, Hynek erosi asiantuntijatehtävästään. Hän perusti yksityisen ufotutkimusseuran CUFOSin. He keräsivät 10 vuoden aikana tiedot lähes 2000 ufotapauksesta, joiden yhteydessä löydettiin fyysisiä jälkiä.

Hynek loi nykyisinkin käytössä olevan ufoilmiöiden luokittelujärjestelmän:

Kaukohavainnot

(etäisyys yli 150 m)

– yövalot
– päiväkiekot
– samanaikaiset näkö- ja tutkahavainnot

Lähihavainnot

(etäisyys alle 150 m)

1. aste
– havainto ilman fysikaalisia vaikutuksia
2. aste
– fysikaalisia vaikutuksia
3. aste
– havainnon yhteydessä avaruusolentoja

Prof. Hynek kiinnostui vasta myöhemmin ufokontaktitapauksista, ihmisen ja avaruusolentojen kohtaamisista:

”Ollakseni rehellinen minun on sanottava, että mielihyvin jättäisin tämän asian käsittelemättä, jos voisin tehdä sen tieteellistä rehellisyyttä loukkaamatta. Niin monet hyvämaineiset todistajat ovat antaneet tukensa ja todistaneet näiden ihmisten olemassaolosta, ettemme voi hyväksyä kuvausten selittämistä harhanäyiksi.”

Ufot YK:ssa

1960- ja 1970-luvuilla ufoja käsiteltiin YK:ssa Grenadan pääministerin Eric Gairyn aloitteesta. Pääsihteerit U Thant ja Kurt Waldheim pitivät aihetta tärkeänä. YK:n ufoneuvotteluissa olivat mukana mm. prof. Hynek, tri Vallée, prof. James MacDonald, tri Claude Poher, Stanton Friedman ja tri David Saunders. Tuloksena v. 1977 YK:n yleiskokous päätti kehottaa jäsenmaita tutkimaan ufoja ja niihin liittyviä ilmiöitä sekä raportoimaan niistä YK:lle. V. 1989 pääsihteeri Javier Perez de Cuellariin – toiminut myöhemmin Perun pääministerinä –  väitetään joutuneen ufo- ja kontaktitapauksen todistajaksi New Yorkin keskustassa (Budd Hopkins: ”Witnessed”, New York 1996).

1980- ja 1990-luvuilla ufotutkimus tuli avoimemmaksi, erityisesti Ranskassa, Venäjällä ja Etelä-Amerikassa. Ranskassa perustettiin valtiollinen ufotutkimusjärjestö GEPAN, johtajina tri Claude Poher ja tri Alain Esterle. Tiedemiespiireissä herätti erityistä huomiota Trans-en-Provencen ufotapaus v. 1981, tutkijoina tri Bounias ja prof. Jean-Pierre Petit. 1990-luvun alussa esiintyi Belgiassa kolmiomaisia ufoja, jotka armeijan johto ilmoitti selittämättömiksi.

Vuonna 2007 Ranskan valtio julkisti 1600 ufotapausta viranomaisten ufoarkistoista. Aikaisemmin Brasilian valtio oli jo ehtinyt julkistamaan oman ufoarkistonsa.

V. 1981 NATO teetti eurooppalaisilla tiedemiehillä ja upseereilla ufotutkimuksen Assessment, jossa myönnettiin ufojen tulevan vierailta planeetoilta. Siinä kuvailtiin useita avaruusolentolajeja, jotka yleisesti esiintyvät maapallolla. Raportista, josta otettiin hyvin pieni painos vain tärkeimmille asianosaisille, ovat kertoneet amerikkalaismajuri Robert Dean ja tri Michael Wolf.

1990-luvulla Britannian puolustusministeriö palkkasi kokopäivätoimiseksi ufotutkijaksi Nick Popen, joka on kirjoissaan kuvaillut ufoja todellisina avaruusaluksina. Neljän vuoden tutkimusten jälkeen Pope tuli vakuuttuneeksi, että osa ufoista on todellisia. Lisäksi hän pitää mahdollisena, että jotkut ufot ovat älyllisten olentojen ohjaamia.

Brasilian ja Ranskan esimerkkiä seurasi Britannia. Vuonna 2008 aloittamansa julkistamisprosessin aikana brittiviranomaiset ovat päättäneet julkistaa yli 7000 ufotapausta.

Neuvostoliitossa vallitsi tiukka salailulinja ufojen suhteen 1980-luvun puoleen väliin saakka. Tutkimusmonopoli oli pitkään prof. Felix Ziegelillä. Mm. eestiläiset ufotutkijat joutuivat KGB:n painostuksen kohteiksi (Jyri Lina, Tunne Kelaam). Pedestroikan myötä ufoasenteet vapautuivat. Venäjän ufotutkimusjärjestön johtoon nousivat tri Vseudod Troitski ja kosmonauttikenraali Pavel Popovitsh. Muita merkittäviä ufotutkijoita ovat olleet kosmonautti Maria Popovitsh ja apul.prof. Zlobin, joka väittää saaneensa yhteyden avaruusolentoihin.

Eestin ufotutkimuksen johtohahmoina toimivat Igor Volke, geologian prof. Herbert Viiding ja tri Erkki Hannolainen. Eestiläisten tutkimuskohteena on ollut mm. merkillinen ”meteori” Tallinnan Meriväljassa, 20-metrinen, alle 20 cm paksu metallilaatta, joka lepää 7 metrin syvyydessä omakotitalotontin alla. Meteoreihin erikoistuneen prof. Viidingin mukaan missään maailmalla ei ole tavattu vastaavaa meteoria, jonka vuoksi hänkään ei pitänyt selitystä uskottavana. Moskovan yliopiston johtamissa tutkimuksissa todettiin, että kappale on syntynyt ”suljetussa, mutta painottomassa tilassa”.

1990-luvulla USA:ssa merkittäviä ufotutkimuksia on tehnyt mm. tri Steven Greer (SETI:n ufotutkimukset 5. asteen yhteyksineen) sekä ufoaiheen julkistamiskampanja Disclosure Project. Steven Greer avustajineen on koonnut kymmeniä huippuluokan silminnäkijöitä, jotka ovat todistaneet ufohavainnoistaan. Julkistamistilaisuuksiin on kutsuttu arvovaltaisia sotilasupseereita, tiedemiehiä, poliitikkoja ja tiedotusvälineiden edustajia.

1990-luvun alussa Floridassa esiintyi Gulf Breezen ufoaalto, jonka yhteydessä saatiin mm. harvinaisen hyviä ufovalokuvia. Kuvat ovat läpäisseet tri Bruce Maccabeen analyysit.

Väitteitä yhteistyöstä avaruusolentojen kanssa on viime vuosina esiintynyt yhä enemmän. Mielenkiintoisimpia on tutkija John Lazarin väite, jonka mukaan hänet palkattiin Nevadassa sijaitsevalle salaiselle Area 51 -alueelle selvittämään, miten sinne joutunut ufoalus toimi.

Mielikuvituksellinen on myös väite, jonka mukaan suurin osa ufoista, jonka mukaan suurin osa ufoista olisi USA:n rakentamia. Perustana on jo natsi-Saksassa kehitetty ufotekniikka, joka oli saatu 1920-luvulla avaruuskontaktin kautta. Väitteen mukaan ufot saavuttivat jo Hitlerin Saksassa 11000 kilometrin tuntinopeuden. Todisteina esitetään vanhoja valokuvia metallikiekoista, joiden lento-ominaisuuksista kuvat eivät kuitenkaan kerro mitään.

Pohjoismainen ufotutkimus

Vv. 1969-72 Pudasjärven Ison-Syötteen, Suomen eteläisimmän tunturin ympäristössä esiintyi ufoaalto, jonka tutkimuksia johti insinööri Ahti Karivieri. Projektin yhteydessä kehitettiin erilaisia kuvausmenetelmiä, ja saatiin runsaasti ufovalokuvia, mm. infrapunafilmille.

Yhteispohjoismaisessa Hessdalen-projektissa tutkittiin vv. 1983-84 samantapaisia ufoilmiöitä kuin Isolla-Syötteellä. Hessdalenissa Norjan armeija antoi kuljetus- ja majoitusapua. Yliopistoista saatiin toistakymmentä mittauslaitetta.

Hessdalenin ufotutkimuksista käynnistyi sähköisten valopallojen erityistutkimus. Hessdalen-projektin toisen johtajan Erling Strandin vetämänä. Valopallotutkimuksissa ovat mukana mm. tri Persinger ja tri Harley Rutledge. Persinger on vakuuttunut, ettäkokemukset avaruusolennoista ovat hallusinaatioita, jotka syntyvät ihmisen joutuessa valopallon sähkökenttään.

Yhä kansainvälisemmäksi laajentunut ufotutkimusprojekti Project Hessdalen on jatkunut viime vuosiin asti. Vuonna 2007 järjestettyyn projektia käsittelevään konferenssiin kutsuttiin luennoitsijaksi myös suomalainen kvanttifysiikan tutkija tri Matti Pitkänen. Pitkänen on yksi harvoja suomalaisia tohtoritason tiedemiehiä, joka suhtautuu ufoihin vakavasti. Hän on viime vuosina kehitellyt uudenlaista tieteellistä maailmankuvaa, joka käsittää kahdeksan ulottuvuutta nykyisin yleisesti hyväksyttyjen neljän ulottuvuuden sijasta. Pitkänen pitää myös mahdollisena, että osa vuoristoissa esiintyneistä valopalloista edustaa alkeellisia elämänmuotoja.

Kontaktitapauksiakin voi ja pitää tutkia

1980-luvulla kontaktitapaukset, avaruusolentojen kohtaamiset, nousivat pintaan. Tutkijoina on esiintynyt myös tiedemiehiä, mm. apul.prof. Leo Sprinkle, tri David Jacobs, prof. John Mack. Abduktiotapaukset, ihmisten sieppaukset ufoihin, olivat vuosituhannen lopun hämmästyttävin ufoväite. Jacobs katsoo sieppausten lääketieteellisine kokeineen ja risteytyksineen rikkovan ihmiskunnan vapaata tahtoa. ”30 vuoden ufotutkimusten jälkeen olen ensimmäisen kerran peloissani ihmiskunnan puolesta.”

Harvardin yliopiston psykiatrian professori John Mack on kiinnittänyt huomiota abduktioiden henkisesti avartavaan vaikutukseen. Pari vuotta ufosieppauksen jälkeen useat siepatuista ovat laajentaneet maailmankuvaansa ja huolestuneet ympäristön tilasta. Sekä abduktion kokeneiden että muunlaiseen ufokontaktiin joutuneiden mukaan avaruusolennot ovat erittäin huolestuneita maapallon saastumisesta.

Kontaktitapauksiin liittyvien muistikatkojen vuoksi hypnoosia on ruvettu käyttämään yhtenä tutkimusmenetelmänä. Skeptikkopiireissä hypnoosin luotettavuutta on epäilty. Leo Sprinkle pitää sitä luotettavana, kunhan ei tehdä johdattelevia kysymyksiä.

Parapsyykkisten tutkimustensa yhteydessä yhdysvaltalaiset fyysikot tri Russel Targ ja tri Harold Puthoff kehittivät 1970-luvulla kaukonäkötekniikkaa (remote viewing), jolla herkät koehenkilöt oppivat siirtämään tietoisuutensa kilometrien päähän –  jopa ulkoavaruuteen –  ja tekemään tarkkoja havaintoja, myös suljettujen ovien taakse. 1980-luvulla tutkimukset siirtyivät Yhdysvaltain armeijan tutkimuskeskuksiin, joissa menetelmää kehitettiin vakoilutarkoituksiin. Myös Neuvostoliitossa on testattu vastaavia menetelmiä.

Menetelmä paljastui, kun kaukonäkijäksi koulutettu upseeri David Morehouse tuli siihen tulokseen, että tutkimusmenetelmä on liian arvokas käytettäväksi pelkästään sotilastarkoituksiin. Hän paljasti menetelmän julkaisemassaan kirjassa (”Psychic Warrior”, ”Selvänäköinen soturi”, Lotus-kirjat).

Julkistamisen jälkeen osa kaukonäkökouluttajista on siirtynyt siviilikouluttajiksi, ja kaukonäkötaidon ovat opetelleet myös yhä useammat tiedemiehet. Menetelmässä kaukonäkijä vaipuu muuntuneen tietoisuuden tilaan, jossa hän voi siirtyä satojen kilometrien päähän ja saada yksityiskohtaista tietoa kaukaisista kohteista, suljetuista tiloista ja jopa ihmisten aivoista. Kaukonäkötekniikkaa on sovellettu myös ufotutkimukseen; ehkä tunnetuin tiedemies tällä alalla on apulaisprof. tri Courtney Brown.  Ufoja sivuavia tutkimusalueita ovat parapsyykkiset ilmiöt, viljakuviot (ins. Colin Andrews) sekä eläinten leikkelytapaukset (tri Harrison Schmitt, tri Henry Monteith). Kontaktitapauksissa on ilmennyt, että avaruusolentojen kommunikoinnissa yleisimpiä tekniikoita ovat parapsyykkiset kyvyt, kuten telepatia, ruumiista irtautuminen ja kanavointi.

Ufotutkijoiden kesken on viime vuosina käyty väittelyä siitä, tulevatko ufot ja avaruusolennot ulkoavaruudesta vai muilta tajunnantasoilta tai ulottuvuuksista. Mielenkiintoinen ilmiö on, että monet ufojen ja kontaktiviestien yhteydessä esiin tulleet laitteet ja ideat ovat muutaman vuoden kuluttua nousseet virallisen tieteen kehityskohteiksi. Näin on käynyt mm. erilaisten lentolaitteiden suhteen. Samoin kloonaus ja useamman ulottuvuuden maailmankaikkeus ovat tänä päivänä huipputieteen kiinnostuksen kohteina.

Pohdintaa kontaktien ja abduktioiden todellisuudesta

Ufotapauksia, joissa on kohdattu ufojen lisäksi myös avaruusolentoja, kutsutaan yleisesti kontaktitapauksiksi. Erityisesti kokemuksia, joissa henkilö kokee joutuneensa avaruusolentojen sieppaamaksi tai niiden valtaan, ufotutkimus on alkanut kutsua yleisnimellä abduktio, sieppaus.

Näiden ufotapausten tieteellinen tutkiminen on vaikeaa, mutta ei mahdotonta. Useimmiten tutkimus perustuu kokijoiden haastatteluihin ja vertailuihin kansainvälisten kontaktitapausten kanssa.

Kuvausten mukaan maapallolla vierailevia avaruusolentolajeja on useita, ehkä kymmeniä. Yleisimmät ovat ns. harmaat (Grays), liskomaiset olennot (reptiles), ihmisen kaltaiset olennot (Scandinavians), erilaiset robottityypit sekä ilman tarkkaa ulkonaista hahmoa esiintyvät energiakeskittymät (näkyvät lähinnä valopalloina).

Koska abduktioihin ym. kontaktitapauksiin liittyy erityisen paljon muistikatkoja, hypnoosi on osoittautunut käyttökelpoiseksi tutkimustavaksi. Hypnoosi on kuitenkin niin herkkä menetelmä, että sen käytössä tulee olla erittäin tarkka, jos halutaan päästä luotettaviin tuloksiin (kuten fil.maisteri Jorma Kosonen Lautsian esitelmässään 2008 korosti).

Käytännön hypnoosia harjoittaneet tietävät kuitenkin, että hypnoosilla on hämmästyttävä luovuutta ja muistia elvyttävä vaikutus. Ilmiö on kiistaton, ja tarkistettavissa tutkimalla kenen tahansa hypnoosiin vaipuvan muistikuvia ja vertailemalla saatuja tietoja normaaleihin muistikuviin ja arkistotietoihin.

Hypnoosi liittyy ns. muuntuneihin tietoisuuden tiloihin (altered states of consciousness), joista on tehty yhä enemmän tieteellisiä tutkimuksia. Hypnoosin ohella muuntuneita tietoisuuden tiloja ovat mm. uni, transsi ja meditaatiotila. On todettu, että näissä herkissä mielentiloissa henkilön parapsyykkinen herkkyys voimistuu.

Kiistanalainen parapsykologia

Erityisesti kontakti- ja abduktiotapausten yhteydessä parapsykologisten ilmiöiden osuus korostuu. Näyttää jopa siltä, että maailmankaikkeudessa parapsyykkinen kommunikointi (telepatia, selvänäkö, ruumiista irtautuminen, kanavointi jne.) on yleisin yhteydenpitomuoto älyllisten olentojen välillä.

Erittäin mielenkiintoinen osa kontaktitapauksia ovat avaruusolennoilta saadut viestit. Niitä on hyvin vaikea todistaa, mutta kuten kaikkien viestien ja tekstien suhteen, niiden sisältöä voidaan kriittisesti arvioida. Jokainen viesteihin perehtynyt voi nähdä, että tekstien sisältö vaihtelee runsaasti, mielikuvituksen leikistä täydelliseen hölynpölyyn, mutta mukana on myös helmiä: täsmällisestä tieteellisestä tiedosta henkisesti korkeatasoisiin opetuksiin.

Kontaktitapausten ja abduktioiden suhteen voisi viitata Hynekin lausumaan ufokontakteista. Osa kontaktikertomuksista on niin hurjia ja epämiellyttäviä, että mieluummin haluaisi jättää ainakin abduktiot muistikatkojen puolelle… Tieteellisyyden pyrkimys merkitsee kuitenkin tiukkaa rehellisyyttä ja ennakkoluulottomuutta eteen tulevia kaikenlaisia ufoilmiöitä kohtaan. Ufosieppauksissa ehkä pahin ongelma on, että niitä tehdään vastoin ihmisten vapaata tahtoa (tai kokijat eivät ainakaan tietoisesti ole antaneet lupaa). Lisäksi abduktioihin liittyy eläinkokeisiin verrattavia, tuskaa tuottavia lääketieteellisiä kokeita. Sinnikkäitä väitteitä jopa risteytyksistä avaruusolentojen ja ihmisten välillä on esiintynyt. Mm. apulaisprofessori tri David Jacobs suhtautuu risteytyskokeisiin vakavasti, jopa pelokkaasti.

Suomessakin on esiintynyt runsaasti ufokontakteja, mutta abduktioita selvästi vähemmän kuin USAssa. Parhaiten suomalaisiin abduktioihin on perehtynyt Lautsiassa tänä syksynä 2008 esitelmöinyt fil.maist. Olli Pajula, joka on myös parhaita ufotapauksiin paneutuneita hypnotisoijia.

Nykyisin suomalaisissa yliopistoissa korostetaan, että tieteellisesti voi tutkia kaikenlaisia ilmiöitä, ja siksi myös ufot ym. paranormaalit ilmiöt on hyväksytty opinnäytteiden aiheiksi. Näin tulisi myös ufotutkijoiden suhtautua omaan erityisalaansa. Kontakti- ja abduktiotapauksia sekä niihin liittyviä parapsyykkisiä ilmiöitä tulee tutkia, kunhan tutkimus tapahtuu kriittisesti.

Uskallan väittää, että ufokontaktien alalta on löydettävissä ratkaisut ufojen mysteerioon. Niiden tutkimus vaatii uudenlaista tiedettä, jossa myös Suomen Ufotutkijat voi olla uraauurtavassa ja tieteelle virikkeitä antavassa roolissa.

Suomen tilanne

Suomessa ufotutkimus on kehittynyt hitaasti 1960-luvun pioneerivuosista. Laajin tieteelliseen ufotutkimukseen pyrkivä järjestö on Suomen Ufotutkijat ry FUFORA.  Haastattelututkimusten ja julkaisutoiminnan ohella järjestön ohjelmassa on mm. uforaporttien siirtäminen atk:lle (arkistossa yli 3000 haastatteluraporttia) sekä erityisen ufotutkimuslaukun kehittäminen.

1990-luvulla perustettiin astetta skeptisempi ufojärjestö UFO Finland, joka on keskittynyt lähinnä internet- ja julkaisutoimintaan. Lisäksi Suomessa toimii paikallisia ufotutkimusjärjestöjä ja -ryhmiä mm. Helsingissä, Turussa, Porissa, Tampereella, Pohjois-Karjalassa ja Oulussa. Ufokontakteihin on erikoistunut vapaamuotoinen kontaktihenkilöiden ryhmä Kosmiset Ystävät, joka viime vuosina on kokoontunut yhdessä Helsingin Ufoyhdistys Interplanetistien kanssa (muodostavat Helsingin Ufopiirin, jolla on kokouksia kerran kuussa).

Ufoihin liittyvää tutkimusta on käynnistynyt myös Suomen yliopistoissa. Opinnäytteitä yliopistoissa ovat ufoaiheesta tehneet Marko Kananen (gradu ufotutkimuksen historiasta), Juha Hiltunen (väitöskirja ufokirjailija Dänikenin tulkinnoista), Jaakko Närvä (väitöskirja valmistumassa suomalaisesta ufouskonnollisuudesta) ja Kirsi Hänninen (gradu tekeillä kontakti- ym. olentohavainnoista). Ufohavaintoja sivuaa myös Jeena Ranckenin gradututkimus Yliluonnollisten ilmiöiden vaikutuksista ihmisiin, mistä aiheesta hän on kokoamassa väitöskirjaa.

Suomalaisten ufotutkijoiden kansainvälinen yhteistyö on perinteisesti ollut vähäistä, mutta internet-yhteydet ovat huomattavasti edistäneet kansainvälistä ajatusten vaihtoa. Useat suomalaiset ufotutkijat ovat viime aikoina tehneet yhteistyötä mm. eurooppalaisten ufojärjestöjen perustamassa EuroUfonetissä.

Ufotutkimusyhteyksiä on avattu Norjaan, Ruotsiin, Viroon, Venäjälle, ja jonkin verran myös Britanniaan, Turkkiin, USAhan ja Peruun. Useat huippuluokan ufotutkijat ovat vierailleet Suomessa (mm. John Mack, Steven Greer, Colin Andrews, Leo Sprinkle, Stanton Friedman, Timothy Good, Igor Volke, Pavel Popovitsh, Vladimir Asasha, Valeri Uvarov).

Viime vuosien aikana on käyty neuvotteluja Ruotsin UFO-Sverigen kanssa yhteispohjoismaisen ufoarkiston perustamisesta. Ruotsalaisjärjestön puheenjohtajan Clas Svahnin johdolla ruotsalaiset ovat koonneet digitaalisen ufoarkiston, joka käsittää 16 000 ufotapausta ja joka lienee maailman laajin alallaan.

Myös Suomen viranomaiset tarkkailleet ufoja vuosikymmenien ajan

Vasta viime aikoina on paljastunut, että myös Suomen viranomaiset ovat 1930-luvulta lähtien tarkkailleet ja tutkineet taivaalla esiintyneitä outoja valo- ja esineilmiöitä eli ufoja. Aikaisemmin ufotutkijatkin olivat siinä käsityksessä, että vain harvat puolustusvoimien tai ilmavoimien edustajat ovat kokeneet ufoilmiöitä.  Tunnetuimpia heistä on ollut lentäjä Jouko Kuronen (toimi myöhemmin Lappeenrannan lentoaseman päällikkönä), joka useita kertoja on julkisuudessa kertonut omasta ufotapauksestaan. Hän oli silminäkijänä noin 20 muun ilmavoimien lentäjän kanssa, kun seitsemän ufoa ilmestyi Porin lentokentän yläpuolelle kesken ilmavoimien sotaharjoitusten vuonna 1969. Tämän tapauksen myös ilmavoimat on myöntänyt jääneen selittämättömäksi.

Samasta Porin lentokentän tapauksesta kertoi televisiossa 1990-luvun alussa lentäjä Tarmo Tukeva, joka komennettiin lähestymään kiitoradan yläpuolelle ilmestyneitä ufoja. Kun Tukeva lähestyi outoja palloja Fouga Magisterillaan, ne lähtivät muodostelmassa kiihtyvällä nopeudella kohti pohjoista, ja havaittiin Vaasan lentokentän tutkassa vajaan minuutin kuluttua.

Suomalaisista ufoja kohdanneista lentäjistä eniten julkisuudessa on esiintynyt Finnairin lentäjä Ilpo Koskinen, joka jo 1950-luvulla kohtasi useita ufoja lennoillaan. Ilpo Koskinen oli suomalaisen ufotutkimuksen uranuurtajia ja oli perustamassa ensimmäistä ufojärjestöä Interplanetistit ry:tä 1960-luvulla (yhdessä Tapani Kuninkaan, Joel Rehnströmin, Aili Nurmiahon ja Arvi Merikallion kanssa). Uransa aikana Koskinen keskusteli ufoista vuosikymmenien ajan kymmenien lentäjien kanssa sekä Suomessa että ulkomailla, ja arvioi 1990-luvulla, että lentäjistä joka neljäs on kohdannut ufon.

Erityisen rohkea ilmavoimien edustaja on ollut teknikko Osmo Liene, joka vuonna 1975 paljasti Suomen Ufotutkijoille kohdanneensa vuodesta 1954 lähtien ufoja. Hän kertoi myös avaruusolentojen vierailuista kotonaan.

Vuonna 2007 ilmestyneessä kirjassaan ufotutkijaveteraani Matias Päätalo kertoi, kuinka jo vuonna 1967 Suomen rajavartiolaitos kiinnostui Suomussalmen ufotapauksesta, jossa halkaisijaltaan noin metrin kokoinen, padan muotoinen ufo leijaili maanviljelijä Arvi Juntusen pihapiirissä. Lisäksi Päätalo oli saanut selville, että ufon ilmestyminen Oulun varuskunnan asevarikon aitojen sisäpuolelle vuonna 1973 aiheutti tutkimuksen armeijan piirissä.

Pian tämän jälkeen suomalaisille ufotutkijoille selvisi, että Suomen sota-arkistossa on runsaasti raportteja oudoista valoilmiöistä, joita puolustusvoimat on seurannut ja tutkinut yötä päivää ainakin vuodesta 1933 lähtien. Lähiaikoina kirjana ilmestyvä kooste sota-arkiston ufoista käsittää lähes 300 outoa tapausta vuosilta 1933-1979. Myöhempien vuosien ufotapausten julkistamista rajoittaa 30 vuoden salassapitovelvollisuus.

Varsin merkillisistä taivaalla lentäneistä kohteista oli myös kysymys infrapunavideoilla, jotka merivartioston työntekijäksi ilmoittautunut henkilö luovutti Suomen Ufotutkijoiden tutkittaviksi vuonna 2004. Hänen mukaansa videot on kuvattu merialueen yllä vuonna 2003 (myöhemmin vuonna 2005 kuvattiin uudelleen peräti kolmen tunnin ajan samankaltaisten ufojen lentoa).

Kyseessä ovat sauvan muotoiset kohteet, jotka nopeasta, mutkittelevasta liikeradastaan huolimatta säilyttävät pystysuoran asentonsa. Otos infrapunavideoista on julkistettu kansainvälisillä internet-sivuilla, mutta vieläkään ei ole löytynyt selitystä sauvaufoille. Maailmalla on viime vuosina nähty ja kuvattu runsaasti sauvan muotoisia ufoja, mutta vastaavia tapauksia, joissa sauvat säilyttävät vertikaaliasentonsa, ei ole toistaiseksi löytynyt. Rajavartiolaitos suoritti tapauksesta sisäisen tutkimuksen, joka herätti laajaa huomiota tiedotusvälineissä.

Tutkimusmenetelmät ja niiden ongelmat

Useimmiten ufotutkija joutuu tyytymään ufohavaintoja tehneiden haastattelututkimukseen. Havaitsijan kanssa käydään lävitse erilaiset normaalit selitysmallit. Koska ihminen on epäluotettava havainnontekijä, tutkimuksessa on tärkeää henkilön luotettavuuden arvioiminen. Tässä ufotutkimus lähestyy rikostutkimusta (mm. valheenpaljastuskoneen ja hypnoosin käytössä), mutta vaatii huomattavasti hienotunteisemman lähestymistavan. Rikosta ei ole tapahtunut, ja kovakourainen tai skeptinen lähestyminen saattavat estää tapahtumaketjun arkaluontoisimpien yksityiskohtien ilmitulon. Ehkä parhaiten poliisin taitojaan on hyödyntänyt ufotutkimukseen englantilainen Anthony Dodd.

Ufoilmiöiden spontaanius vaikeuttaa tutkimuksia. Sama koskee sähköisiä palloja, joista vasta viime aikoina on saatu tarkempia mittaustuloksia. Niiden selityksenä pidetään mm. kalliorepeämien hankauksen aiheuttamia sähköpurkauksia, jotka ionisoituessaan asettuisivat valopallon muotoon (ns. pietsosähköiset ilmiöt). Myös tv-mastojen yhteydessä on havaittu outoja valopalloja. Lisäksi on runsaasti havaintoja, jotka viittaavat siihen, että maasta tai vedestä purkautuvat kaasut (esimerkiksi radon) saattavat saada säännöllisen muotoisia hahmoja (Hessdalen, Iso-Syöte, Rääkkylä).

Useissa ufotapauksissa esiintyy konkreettisia jälkiä, kuten kappaleita, laskeutumisjälkiä, ihojälkiä, implantteja eli istutteita ihon alle, joita voidaan tutkia luonnontieteen keinoja hyödyntäen.

Suomessa tunnetuin ufohavainnon yhteydessä saatu näyte on Kallaveden kappale, jota on tutkittu useissa laboratorioissa. Kuopiolainen Raimo Blomqvist löysi vuonna 1964 kappaleen kesämökkinsä rantavedestä, johon hän väitti esineen ”sihahtaneen” yläpuolella leijailleesta soikion muotoisesta ufosta. ”Se ol muuten kalakukon muotonen, mut toinen pää ol jostain syystä viännetty”, Blomqvist kuvaili havaintoaan kuopiolaiseen tyyliin.

Kallaveden kappaletta on tutkittu useissa laboratorioissa, ja havaittu, että se koostuu lähinnä raudasta. Mitään käyttötarkoitusta kolmikerroksiselle esineelle ei ole toistaiseksi löytynyt. Vanhoista rautasulattamoista on kuitenkin löytynyt rautakuonaa, joka jossakin määrin muistuttaa Kallaveden ufonkappaletta.

Ehkä mielenkiintoisinta, perusteellisesti tutkittua ufonäytettä edustavat Neuvostoliiton Delnigorskin ufohavainnon jälkeen kerätyt kappaleet. Myös Tallinnan Meriväljan maanalainen järkäle on jäänyt mysteerioksi pitkällisistä ja melko perusteellisistakin tutkimuksista huolimatta (sekin sisältää pääasiassa rautaa).

Kerroin Kallaveden ja Delnigorskin ”ufokappaleista” 1990-luvun alussa MTV:n tv-ohjelmassa, jossa juontajana toimi nykyinen Uutisvuodon vetäjä Peter Nyman. Aihe kiinnosti niin että järjestettiin uusi ohjelma, johon ohjelman tuottaja oli tilannut Kallaveden kappaleesta uuden analyysin Tampereen teknillisestä korkeakoulusta. Tutkimus ei kuitenkaan tuonut mitään uutta Suomen Ufotutkijoiden teettämiin laboratorioanalyyseihin, koska tutkimuskustannusten katoksi oli asetettu 1 500 mk.

Ehkä Peter Nymanin myönteiset muistikuvat omista ufo-ohjelmistaan johtivat siihen, että Uutisvuodossa lokakuun alussa 2008 leikkimielisen tietokilpailun kysymykseksi oli hyväksytty minun väitteeni: ”Helsingin Sanomien 25 vuotta kestänyt ufosensuuri on päättynyt. Tarua vai totta?” Oikea vastaus oli: ”Totta, koska Suomen Ufotutkijoiden puheenjohtaja Tapani Koivula on näin ilmoittanut.”

Kallaveden kappaleen analyyseistä huolimatta Suomessa ufotutkimuksen ongelmana ovat edelleen heikot yhteydet tutkimuslaboratorioihin. Kallaveden kappaleen perusteelliset tutkimukset olivat pitkälle SUTin silloisen hallituksen jäsenen, DI Olavi Kiviniemen ansiota, joka siihen aikaan työskenteli laboratorioinsinöörinä Åminneforsin terästehtaalla.

Tutkimusten ansiosta Suomen Ufotutkijat sai tukea kolmelta professorilta. Anoimme tieteellistä apurahaa, jota puolsivat yhteisellä kirjeellään tri Lindberg (Helsingin yliopisto), tri Tiuri (Helsingin Teknillinen korkeakoulu) ja tri Wilenius (Helsingin ja Jyväskylän yliopistot). Arvovaltaisesta tuesta huolimatta anomukseemme tuli kielteinen päätös.

Laboratorioyhteyksien puuttuminen oli kiusallista vuonna 1995, kun espoolaisen viljakuvion keskeltä löytyi metallikuulia, jotka Suomen Ufotutkijat sai arvioitavikseen. Minkäänlaista laboratoriotestiä ei kuitenkaan saatu aikaan. Kappaleet olivat varsin kiinnostavia, koska myöhemmin paljastui, että metallikuulia oli löydetty myös Britannian viljakuvioista.

Ufotutkimuksen tulisi olla mahdollisimman poikkitieteellistä: mukaan tulisi ottaa ainakin kemia, fysiikka, tähtitiede, geologia, biologia, psykologia, sosiologia, uskontotiede, tilastotiede. Eksaktit luonnontieteet soveltuvat kuitenkin vain harvoin ufojen tutkimusmenetelmiksi, koska ufoja ei yleensä voi houkutella laboratoriokokeisiin. Sen sijaan psykologiaa, sosiologiaa, todennäköisyyslaskentaa ja tilastotiedettä olisi aiheellista käyttää huomattavasti nykyistä enemmän. Tärkeää on vertaileva tutkimus, koska usein ufotapauksissa esiintyy toistuvia piirteitä. Arvokkaita vertailukohteita ovat kansainväliset, vähän tunnetut tapaukset. Joskus tutkijat jättävät julkistamatta tiettyjä yksityiskohtia, jotta ne eivät värittäisi uusien ufotapausten kuvauksia.

Unohtaa ei sovi myöskään parapsykologiaa ja hypnoosia. Varsinkin ufokontakteihin liittyy runsaasti outoja ilmiöitä (telepatiaa, materialisaatiota, aikasiirtymiä, ruumiista irtautumista, kanavointia, muistikatkoja), jotka perinteisesti kuuluvat parapsykologian piiriin. Skeptisempiä ufotutkijoita häiritsee se, että ottamalla jo valmiiksi tieteenä kyseenalaistetun ufotutkimuksen tueksi toisen tieteenä kiistanalaisen parapsykologian, saatetaan menettää koko ufotutkimuksen tieteellinen uskottavuus.

Ehkä eniten ufotutkimuksia ovat tehneet eri maiden armeijat. Tutkimukset ovat usein käytännönläheisiä, mutta salailuun pyrkiviä. Rajoituksena ovat armeijan rajalliset motiivit: heitä kiinnostaa lähinnä se, ovatko ufojen takana mahdolliset vieraiden valtioiden vakoilulennot – tai muodostavatko ufot yleensä uhkatekijän ihmiskunnalle. Salailun pääsyy on pyrkimys hyödyntää ufojen ylivertaista teknologiaa aseteollisuudessa. Jonkin verran yhteistyötä armeijan kanssa ovat tehneet myös Suomen ja Ruotsin ufotutkijat.

Johtopäätöksiä

Tutkittavaa ufoaineistoa on kasvava määrä. Ufotutkimuksen tärkeyttä ovat viimeisen vuosikymmenen aikana korostaneet mm. yhdysvaltalainen Sturrockin komitea sekä ranskalainen Cometa-ryhmä. Tarvitaan lisää tieteellisen koulutuksen saaneita ufotutkijoita, myös Suomessa.

Onneksi viime aikoina jää on murrettu suomalaisissa yliopistoissa, ja useita opinnäytteitä ufoista on jo valmistunut. On kuitenkin tragikoomista, että suomalaisissa yliopistoissa ufot, kuten muutkin paranormaalit ilmiöt, ovat sallittuja tutkimuskohteita vain, jos tutkija ei väitä ilmiöitä todellisiksi (!).

Ufotutkimukseen tulisi saada yhteiskunnan rahoitusta. Tähän asti rahallinen tuki ufojärjestöille on ollut vähäisempää kuin harrastustoiminnalle keskimäärin. Vankempi talous edistäisi mm. uforaporttien siirtoa atk:lle, Ufotutkijoiden alueorganisaation kehittämistä, ufotutkimuslaukun kehittämistä sekä kansainvälistä yhteistyötä.

Myös toistuvien ufohavaintojen esiintymispaikat (mm. Iso-Syöte, Rääkkylä, Lepaa, Pori) vaatisivat ufotutkimuksen ”täsmäprojekteja”, joihin erityisrahoitus olisi tervetullutta. Tälläisiin tutkimusprojekteihin olisi mahdollista liittää myös käytännönläheistä ufotutkijakoulutusta.

”Minun on vaikea nähdä mitään järkevää vaihtoehtoa sille hypoteesille, että ufo-ongelman olemuksessa on jotakin, jolla on tekemistä paitsi maan ulkopuolisten laitteiden myös ihmiskunnan eloonjäämisen kanssa. — samalla kun suuri osa ufoaineistosta näyttää viittaavan maan ulkopuoliseen alkuperään, tuon mahdollisuuden syvällistä alkuperää ei arvosteta tiedeyhteisössä, koska koko ongelma on leimattu tieteelliseltä arvoltaan vain hieman hölynpölyä tärkeämmäksi, eikä siihen sen vuoksi ole syytä kiinnittää vakavaa tieteellistä huomiota.” 

(Prof. James MacDonald Amerikan tieteenedistämisseuran AAAS:n symposiumissa 1969)

— Tapani Koivula

 

Artikkelin julkaissut Suomen UFOtutkijat Ry

8 alienrotua joiden uskotaan jo olevan maapallolla

Jos uskot siihen että universumi on kykeneväinen tuottamaan elämää toisille planeetoille muodossa tai toisessa, on silloin järkevää olettaa että elämää on kaikenlaista tuolla jossain. Kuvaukset kohtaamisista näitten olentojen kanssa vaihtelevat kovasti.

Tässä on pieni lista erilaisista olennoista joiden uskotaan olevan kontaktissa ihmiskunnan kanssa.

1. Andromedalaiset

arcturian

Aquarian Radio

Tunnetaan myös nimellä ”Peili”- tai ”Lasi”-olennot. Nämä olennot ovat hieman ihmisiä suurempia, mutta ne ovat puhdasta energiaa eivätkä kiinteitä.

2. Flatwoodsin hirviö

flatwood

West Virginian osavaltion Flatwoodsin kaupungin nimen mukaan nimetty olento, jossa se myös tunnetusti näyttäytyi. Tämä olento on väitetty olevan varsin pitkä. Sillä on myös padan muotoinen pää ja kiiluvat silmät.

3. Harmaat

Dinosaur Furry

harmaa

Toiselta nimeltään ”Zeta Reticulilaiset”, nämä olennot ovat kahden kokoisia, pitkiä ja lyhyitä. Lyhyet Zetalaiset ovat yleensä vajaan metrin pitkiä, ja toiset voivat olla parimetrisiä. Molemmilla on pitkät harmaat päät. Harmaat ovat tunnetusti vuoden 1961 Barney ja Betty Hillin abduktiotapaukseen liittyviä.

4. Hopkinsvillen tontut

Kentucky Ghosts

goblins

Vuonna 1955 pienellä kentuckylaisella farmilla kävi vilske ja vilinä kun demonin näköiset olennot rynnivät paikalle. Niillä oli pitkät korvat. Olennot olivat kuuleman mukaan myös luodinkestäviä.

5. Pienet vihreät miehet

Wikipedia

vihreat_miehet

Nämä kaverit ovat avaruusolentojen kermaa. Pienet, vihreät ja hyönteisten silmillä varustetut miehet, jotka yleensä liikkuvat lentävillä lautasilla joita havaittiin 1950-luvulla useasti.

6. Pohjoismaalaisennäköiset avaruusolennot

pitkat_blondit

ScreenRant

Jotkut sanovat ihmisenkaltaisten avaruusolentojen elävän Norjassa. Ainoa ero näihin pitkiin, vaaleaihoisiin ja -hiuksisiin avaruusolentoihin on, että niillä on 24 hammasta ja ihopoimu varpaiden välissä. Näiden olentojen on myös väitetty tulleen Seulasten tähdistöstä (Pleiades).

7. Liskot

YouTube

lisko

Nämä olennot ovat monien omituisten salaliittoteorioiden keskellä. Oletettavasti nämä liskojen näköiset muotoaan muuttavat olennot elävät keskuudessamme, ja ne ovat jopa korkea-asteisissa viroissa USA:n hallituksessa.

8. Siriuslaiset

sirians

Humans are Free

Nämä muinaiset sini-ihoiset olennot ajatellaan olevan Egyptin pyramidien todellisia arkkitehteja, ja ne ovat auttaneet ihmiskuntaa eteenpäin useilla teknologisilla läpimurroilla.

(toim.huom. kuitenkin Ra on ilmoittautunut Gizan pyramidin rakentajatahoksi kanavoidussa teoksessaan The Law of One)

Ensi kerralla kun kohtaat avaruusolennon, yllätä heidät tiedoillasi niiden kulttuurista!

 

Artikkelin julkaissut Educating Humanity