Avainsana-arkisto: UFOt

Ukrainan kaksi UFO-valokuvaa

Silminnäkijä Ukrainan Izmailista raportoi, että UFO näyttäytyi kahdessa valokuvassa jotka otettiin kuuden sekunnin päässä toisistaan. Yhtään ääntä tai valoa ei havaittu elokuun 1. päivänä 2014 Mutual UFO Networkin (MUFON) raporttitietokantaan lähetetyssä tapauksessa.

 

Silminnäkijä astui parvekkeelle noin 6:31 aamulla heinäkuun 1. päivänä 2014, jolloin hän sai idean ottaa valokuvia taivaasta.

Silminnäkijä oli jättänyt liitteeksi viisi valokuvaa:  kuva 1, kuva 2, kuva 3, kuva 4 ja kuva 5. Esineen ympärillä on havaittavissa ilmanliikettä, kuin plasmaa.

Izmail on historiallinen kaupunki Tonavan varrella lounaisessa Ukrainassa. MUFON International tutkii tapausta.

Artikkelin julkaissut openminds.tv.

Kuinka tallentaa UFO-kuvaa infrapunakameralla

Lazlo, australialainen UFO-tutkija, käyttää yleensä infrapunalinssejä tai -kameraa päivisin etsiessään UFOja. Hän on tehnyt sitä jo monta vuotta, ja hän on ansainnut monen kollegan kunnioituksen. Infrapunan tiedetään paljastavan verhottuja UFOja.

Videon kuvaus:

Näytän teille kuinka tallentaa UFOja kameraan liitetyllä infrapunasuodattimella sekä ilman suodatinta. Ennenkuin alat katsella taivaalle: käytä automaattifokusta, zoomaa mieluummin kaukaiseen esineeseen kuin lähelle manuaalifokuksella. Tee näin ainoastaan kun taivas on pilvetön. Joskus UFOt eivät ole näkyvissä paljaalle silmälle, jolloin aseta IR 850 -filtteri kameraan ja laita yökuvausmoodi päälle. Minä käytän Sonyn DCR-TRV 530 digitaalikameraa ja Canonin DM-GL 2 digitaalikameraa. Zoomi on Fluoriten 100x digitaalizoom.

 

Artikkelin julkaissut UFO SIghtings Daily.

Turisti filmasi UFOn Area51:n alueella

Turisti filmasi UFOn bussin ikkunasta matkustaessaan Nevadassa heinäkuussa 2014.

 

Sandra Q filmasi tämän kiinnostavan videon bussin ikkunasta. Hän näki jonkin lentävän ohitsensa todella nopeasti. Hän oletti kappaleen olevan vain lintuja tai roskaa. Kappale lensi niin nopesti ohitse ettei hän kyennyt reagoimaan mitenkään.

Hän zoomasi vuoren huipulle, mutta UFO lensi ohi. Kun Sandra katsoi videon uudestaan, hän tajusi filmanneensa oikean UFOn.

Lentävä esine sopii kuvaukseen UFOsta, mutta todennäköisemmin se on jonkinlainen Area 51:n alueella testattava kokeellinen lentokone, mahdollisesti takaisinmallinnettu avaruusolentojen teknologiasta.

Artikkelin julkaissut Anything UFO.

Turkin Bordrum kuhisee UFOja

Turkkilainen UFO-tutkimusjärjestö SIRIUS raportoi, että Bordrumin satamakaupungin lähellä on havaittu paljon UFOja.

Bodrum on satamakaupunki ja lähiöalue Muğlan provinssissa, lounaisella Aegeian meren alueella. Se sijaitsee kauniin Bordrumin niemimaan etelärannikolla.

Mustafa Karatay kuvasi tämän videon heinäkuun alussa Turkin Bordrumissa, lähellä Pyhän Pietarin linnaa.

Nämä valokuvat on otettu Bordrumin alueella Turkissa heinäkuussa. SIRIUS-järjestö väittää Bordrumin olleen UFOjen bongauspaikka jo useamman kuukauden ajan.

 

 

Artikkelin julkaissut Educating Humanity.

 

NASAn tiedemies: Billy Meierin UFO-tapaus on todellinen

Matthew Wieczkiewicz, ilmailualan insinööri, on julkisesti vakuuttanut ’Billy Meierin 72 vuoden ajan Sveitsissä käynnissä olleen UFO-tapauksen olevan aito.

”Tutustuin Billy Meierin tapaukseen ensimmäistä kertaa opiskellessani ilmailualaa ASU:ssa vuonna 1978. Olin myös kiinnostunut UFO-ilmiöistä, ja kun Meierin kuvat julkaistiin, ne olivat mielestäni kiinnostavia. Mutta menin nielemään CIA:n valheet, jotka sanoivat tapausta väärennökseksi. Joten en kiinnittänyt asiaan mitään huomiota 30 vuoteen, vaikka UFO-kiinnostukseni tuon ajan säilyikin. Vuonna 2011 näin artikkelin uutisissa joka mainitsi Billy Meierin väitteiden olleen totta. Joten otin tapauksen uudelleen käsittelyyn ja yllätyin kuinka paljon tietoa siitä oli tarjolla verrattuna vuoteen 1978. Avoimin mielin käytin puolitoista vuotta lukiessani kaiken materiaalin minkä tapauksesta löysin, ja viimein tulin siihen tulokseen että se on totta”, Wieczkiewicz sanoo.

Ilmailualan koulutustaustansa takia Wieczkiewicz on vakuuttunut Meierin UFO-todisteiden olevan totta, kuten oikeaksi todistettu vuoden 1981 WCUFO-valokuva sekä hänen vuoden 1975 filmi ”heiluri-UFOsta”. Eikä hän ole asiansa kanssa yksin. Arvostetut tiedemiehet kuten Michael Mailn (NASAn Mars-ohjelma) sekä David Froning kauan aikaa sitten tunnustivat Billy Meierin todisteet aidoiksi, ja hänen informaationsa hyperavaruuden käytöstä voimanlähteenä tärkeäksi. Jokin aika sitten ex-skeptikko, fyysiikan tohtori Sanford Weinstein myös vahvisti Meierin tiedot koskien Venäjän armeijaa, jotka hän julkaisi vuosikymmenen ennen niiden tapahtumista.

Wieczkiewicz myöhemmin kiinnostui Meierin pitkästä historiasta oikein osuneita tieteellisen tiedon ennustuksia. Hän myöntää viimeaikaisten NASAn ja USAn hallituksen raporttien vahvistavan Meierin varoitukset, jopa 1950-luvulle asti, ilmastonmuutoksesta, maapallon lämpenemisestä ja katastrofisista ympäristö- ja sääilmiöistä joita jo todistamme.

”Ihmiskunnan tulisi tunnustaa Seulasten tähdistön avaruusolentojen arvokas apu, jota he tarjoavat Billy Meierin kautta meille tämänpäivän maailman vaikeimpien ongelmien ratkaisemiseksi”, Wieczkiewicz sanoo.

Michael Horn, amerikkalainen mediaedustaja Billy Meierin tapauksessa, sekä Matthew Wieczkiewicz tulevat järjestämään multimediaesityksiä todistusaineistosta, tiedoista ja dokumenteista tänä syksynä. Niitä tullaan pitämään yliopistoilla ja tieteellisissä foorumeissa.

Artikkelin julkaissut UFO Mania.

 

Onko tämä maailman vanhin UFO-valokuva?

Jos katsot läheltä tätä stereskooppikuvaa, voit nähdä tumman, sikarinmuotoisen esineen joka näyttää lentävä pilvissä Washington-vuoren yllä.

Kuva ilmaantui eBay:n eräänä päivänä vuonna 2002. Se ostettiin 385 dollarin hintaan, ja pian se sai tittelin ”maailman vanhin UFO-valokuva”. Omistaja Samuel M. Sherman sanoi valokuvan olleen lähetetty tiedemiesten tutkittavaksi, tuloksien tullessa julkiseen tietoon.

Valokuva levisi internetissä kuin salama, UFO-sivustolta toiselle. Ryan Mullahy, UFO-tutkija ja kirjailija sekä NH UFO Research -verkkosivuston perustaja näki kuvan, mutta ei ollut vakuuttunut. ”Vaikka olinkin kuvasta viehättynyt, en uskonut sen olevan UFO.” Mullahy lähti määrittämään mitä kuvassa näkyi.

Hän sanoi tehneensä ”aitoa, klassista tutkimusta” UFO-raporteista määrittääkseen niiden aitouden jotta ihmiset voivat ottaa tapaukset vakavasti. ”Minulla ei yleensä ole tarvetta osoittaa tapausta todeksi tai epätodeksi. Etsin vain tietoa ja julkaisen löydökseni.”

Kun hän aloitti tutkimaan ”maailman vanhinta UFO-valokuvaa”, ainoa saatavilla oleva kuva oli matalaresoluutioinen, vahvasti rajattu versio internetistä.

Kuuden vuoden etsimisen jälkeen hän löysi tärkeän johtolangan: 2003 Weirs Times -sanomalehti julkaisi erään UFO-tutkijan, Kathy Brisendinen, artikkelin. Artikkeli kertoi stereokuvan valokuvaajien olevan Amos Clough ja Howard Kimball. Kuva oli otettu talvella 1870-71 meteorologisen tutkimusmatkan yhteydessä, joka myös tutki jääarkkitehtuuria.

Mullahy etsi tietoa tutkimusmatkasta ja löysi New Yorkin kirjastosta kopion alkuperäisestä korkearesoluutioisesta ja rajaamattomasta kuvasta (yllä) digitaalisesta kirjastosta muiden samasta sarjasta peräisin olevien kuvien kanssa. Tutkittuaan niitä lähemmin, hänen ensireaktionsa osoittautui oikeaksi. ”Esine kuvassa ei ole pilvessä, vaan vuorenrinteen pinnalla. Alkuperäisessä kuvassaa on selkeä raja vuoren pinnan ja taivaan välillä. Ruskea esine lepää, tai on kiinnitetty, vuorenhuipun lumella.” Hän sanoo esineen mahdollisesti olevan puinen mittatikku jolla mitataan lunta, mutta todellakaan se ei ole UFO.

”En väitä että olisin ratkaissut tapauksen”, Mullahy sanoo. ”Toiset ovat myös löytäneet palasia pelistä.” Mutta vaikka hän sanoo ottavansa UFOt vakavasti, hän toteaa: ”Olen onnellinen päästessäni eroon tapauksesta, joka selkeästi ei ollut uskottava, jotta voimme tarjota paremman kuvan siitä mikä sen oikea tarina on.”

Artikkelin julkaissut New Hampshire Magazine.

Sinisen Tähden Profetia: Viesti ’pitkiltä blondeilta’

Ajaessaan valtatiellä Brittiläisessä Kolumbiassa vuonna 1988, Miriam Delicado koki avaruusolioiden sieppauksen ja kommunikoi olentojen kanssa, jotka tunnetaan ’pitkinä blondeina’. Ollessaan heidän aluksellaan, pitkät blondiolennot siirsivät Miriamiin viestejä jotta hän voisi jakaa ne muiden kanssa. Miriam jälkeenpäin tajusi viestien olevan hyvin samankaltaisia Hopi-intiaanien profetioiden kanssa rauhasta ja pelastuksesta.

 

UFO-dokumentti: The Friendship Case

Ilmainen tunnin pituinen dokumentti UFOTV:ltä.

Ihmiset ovat työskennelleet avaruusolentojen kanssa salassa. Sadat ihmiset ovat olleet mukana. Kansa halusi tietää mitä tapahtuu, mutta kukaan ei päässyt selville mysteeristä. Nyt yli 50 vuoden hiljaisuuden jälkeen, sisäpiirin todistajat ovat päättäneet puhua. UFO-kontaktitapaus, josta on vaiettu vuosia, paljastuu nyt. Tästä on lukuisia todisteita. Vasta nyt voimme saada totuuden selville. Tämä on The Friendship Casen uskomaton tarina.