Avainsana-arkisto: UFOt

James Webb -teleskooppi kuvasi avaruusolentojen aluksen

NASAn James Webb -teleskoopin ensimmäisiä havaintoja on Wolf-Rayet -tähti WR 124. Harvinainen havainto on yksi kaikkein valoisimmista, massivisimmista ja helpoimmin havaittavista tähdistä, jonka teleskooppi teki kesäkuussa 2022. WR 124 näkyy ennennäkemättömän yksityiskohtaisesti voimakkailla infrapunainstrumenteilla. Tähti on 15000 valovuoden päässä Jousimiehen tähtikuviossa.

Mutta James Webb -teleskooppi on kuvannut sekä WR 124:n että mystisen valoisan kohteen avaruudessa huomattavan etäällä WR 124:sta.

Tarkempi syynäys paljastaa massiivisen kohteen, joka muistuttaa avaruusolentojen alusta. Sillä on neliskulmainen sisäänkäynti aluksen etuosassa. Lisäksi UFOn alaosassa näyttää olevan jonkinlainen neliskulmainen alusta, joka on kiinni aluksessa.

Toinen yksityiskohta kohteessa on sen symmetria.

Teleskooppi on mahdollisesti kuvannut avaruusaluksen taivaankappaleen sijaan.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Kaksi UFOa lentää syväavaruudessa

Syyskuun 9. päivänä 2021 ChuckAstrophotography kuvasi teleskoopillaan jotain ja sanoi sen olevan ensimmäinen kerta, kun hän ei kykene selittämään kuvaamaansa.

Ovatko nämä kaksi geosynkronista satelliittia? Mutta miksi sitten niitä pitää olla kaksi vierekkäin? Ja miksi ne eivät näy 15 sekunnin valotusajalla? Vai ovatko nämä UFOja lentämässä avaruudessa?

Muut taivastarkkailijat ovat aiemmin kuvanneet massiivisia avaruusolentojen aluksia, jotka lentävät avaruudessa suurilla nopeuksilla, erityisesti Orionin tähtisumun lähellä.

Nämä kaksi ChuckAstrophotographyn kuvaamaa UFOa ovat jälleen kerran todisteita avaruusolentojen aluksista.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Venäjä lennättää hävittäjiä Pietarin UFO-havainnon jälkeen

Tunnistamaton lentävä esine nähtiin Pietarin yllä helmikuun 28. päivä. Venäjä lähetti hävittäjät kohtaamaan mystisen kohteen, jonka väitettiin lentäneen Suomenlahden suuntaan.

200 neliökilometrin ilmatila suljettiin, ja viereinen Pulkovon lentokenttä lopetti vastaanottamasta lentoliikennettä. Venäjän uutistoimistojen mukaan Kover-suunnitelma (suomeksi ”matto”) otettiin käyttöön Pietarissa tunnistamattoman kohteen takia. Lentokoneliikenne Pulkovon kentälle estettiin. Rajoitukset poistettiin myöhemmin.

Venäjän media vihjaili UFOn olevan mahdollisesti drone.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Metallinen UFO Arizonan autiomaassa

Tammikuun 24. päivänä 2023 havaittiin metalliselta näyttävä UFO Arizonan autiomaassa. UFOn mukana liikkui toinen pieni kohde etäällä siitä.

Eikö ole omituista, että tämäntyyppiset tuntemattomat kohteet voivat lentää USA:n ilmatilassa matalalla häiriintymättä niin, ettei niitä tulla hännystelemään hävittäjillä ja ampumaan alas kuten kävi kiinalaiselle vakoilupallolle?

Eikö olisikin järkeenkäypää, että tämäntyyppiset kohteet ammuttaisiin myös alas?

Koska monet UFOt ja UAP:t jätetään sikseen, se kertoo paljon Pentagonin tiedoista näitä UFOja koskien, kun jättää tekemättä päätöksen olla ampumatta alas näitä kohteita. Se kertoo myös paljon siitä, että tällaisten kohteiden alas ampuminen on osa salaista agendaa, josta Yhdysvallat eivät ole tietoisia, jolla pyritään johonkin tiettyyn tavoitteeseen lähitulevaisuudessa.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Muotoaan muuttava UFO hämmentää

Tässä on jälleen hieno UFO-havainto muotoaan muuttavasta UFOsta.

Tämä UFO muuttuu neliöstä sylinterimuotoon, omituisen näköiseksi jutuksi jolla on antennit. Jos tämä osaa luoda muotoja halutessaan, silloin teknologia on varmasti eksoottista.

Bizarre looking UFO constantly changing it's shape.

Tämän videon UFO muuttaa jatkuvasti muotoaan. Vaikka se pysyykin saman värisenä, kaikki muu siinä on omituista. Miten kiinteä esine voi muuttaa muotoaan? Se muuttui neliömuodosta pitkulaiseksi sylinteriksi, mistä voisi päätellä ettei tämä ole roskapussi. Vaikka hetken aikaa roskapussiselitys kävikin mielessä.

Jos tämä ei ole UFO, mikä se on?

 

Vaikka tästä havainnosta ei olekaan sen enempää tietoa, sen ei tarvitse estää meitä miettimästä sitä mikä tämä havainto on.

Lähteet: TheufoGod Instagram/UFO Sighting’s Footage/UFO Sightings/Ufosfootage/Canva.

 

Artikkelin julkaissut Lee Lewis / ufosightingsfootage.uk

Omituinen havainto Dominikaanisesta tasavallasta

Tämä UFO-havainto on Dominikaanisesta tasavallasta, ja se on kuvattu sunnuntaina 12.2.2023. Sen muoto on kuin Star Trekin merkki.

Tämä UFO-havainto lähetettiin minulle, videon kuvaaja sanoi, että video on jo poistettu netistä.

Tämä on kuvattu Dominikaanisen tasavallan San Francisco de Macorisissa-

Star Trek insignia shape UFO over Dominican Republic.

A closer look at the strange shape UFO over Dominican Republic.

Koska kyseessä on Dominikaaninen tasavalta, en usko että tämä on raketin laukaisu. Ohjukset toisaalta lentävät poikittain taivaalla, mutta mikä on todennäköisyys sille, että tämä olisi ohjus?

Jos tämä olisi meteoriitti, meteorologit haluaisivat varmasti nähdä tämän. Onko se meteoriitti tai tähdenlento? Mikä ero niillä edes on?

Tämä lähetettiin minulle 12. päivä, joka oli sunnuntai, ja silminnäkijä sanoi sen tapahtuneen kahden aikaan aamuyöstä.

Tässä on video:

Video on suoraan sanottuna omituisen näköinen.

Jos sinulla on ideoita sille mikä tämä voisi olla, laita kommenttikenttään.

Lähteet: Arioldys Sanchez Suriel/UFO Sighting’s Footage/UFO Sightings/Ufosfootage/Canva.

 

Artikkelin julkaissut Lee Lewis / ufosightingsfootage.uk

Silminnäkijä kuvasi tictacin lomalla Miamissa

Minulla oli kunnia vastaanottaa UFO-havaintoraportti mieheltä, joka näki pastillin muotoisen UFOn hotellihuoneensa parvekkeelta vuonna 2019.

Tämä havainto tapahtui päivän massiivisen ukkosmyrskyn jälkeen ja silminnäkijällä oli tuoreessa muistissa tapahtunut, joten hän kaiveli vanhoja valokuviaan, ja näki tämän UFOn valokuvaa tarkastellessaan.

The eye witness took a photo from his hotel room and photographed a Tic Tac shaped UFO in 2019 Miami.

Thunderstorm in Miami FL 2019 day before the Tic Tac shaped UFO appeared.

Silminnäkijä antoi selkeän ja yksityiskohtaisen kuvauksen kokemuksestaan, mm. havaintopaikan sijainnin. Hänen tuoreessa muistissa ollut kokemuksensa antaa tarinalle mielenkiintoisia piirteitä. Aivan kuin hänen alitajuntansa olisi muistuttanut häntä UFOsta, tai hän muisti sen, mutta se ei kuitenkaan ollut ensimmäisenä mielen päällä.

Olen henkilökohtaisesti tutkinut kuvaa ja voin vahvistaa, että siinä todella näkyy valkoinen tictac-UFO. Silminnäkijän kertomus ja valokuvat ovat vakuuttavia.

Olen kiitollinen, että joku lähetti tämän valokuvan ja kertoi kokemuksistaan. On tärkeää, että me jatkamme kokemusten dokumentointia ja tutkimista, jotta voisimme paremmin ymmärtää ilmiötä.

A day before the white UFO sighting in Miami FL in 2019.

Silminnäkijän lausunto

Hei, nimeni on (annettu lähteessä), kerron että vuonna 2019 Miamissa otin joitain valokuvia näkymästäni hotellilla, jotka lähetän sinulle analysoitavaksi. Lomalla tulee otettua useita kuvia, mutta muutama päivä sitten ne tulivat mieleeni muistona ja kun niitä katsoo, näkee pienen ripauksen, joka kiinnitti huomioni. Kun suurensin sitä, se olikin ilmeisesti UFO. Lähetän tämän sinulle analysoitavaksi. Valokuvauspäivää edeltävänä päivänä iski myrsky, joten menimme huoneeseen ja otin kyseiset kuvat näkemästäni.

kuvat: Source Supplied/UFO Sightings Footage/UFO Sightings/Ufosfootage/Canva.

 

Artikkelin julkaissut Lee Lewis / ufosightingsfootage.uk

Silminnäkijä sanoo, että sieltä on tulossa kokonainen laivue

Tämän havainnon silminnäkijöiden yli lentää liian monta UFOa, jotta he edes kykenisivät pitämään kirjaa niistä. He sanovat myös, että he eivät tiedä mitä kuvata niistä, koska niitä on niin monta, ja ne lentävät kaikki yli kerralla.

Massive UFO fleet consisting of UFO Orbs in infrared night vision.

Video

Suurin UFO-laivue kuvattiin kameralla lentämässä eri suuntiin, ja kameramies ei osaa päättää mitä niistä kuvata ensimmäisenä. Videosta näkee heti, että tämä on kuvattu infrapunamoodissa. Tätä uskomatonta UFO-laivuetta tuskin näkisi ilman infrapunaa.

Yhdessä kohtaa videota kameramies kysyy ääneen ”pyörivätkö ne”, sitten hän sanoo ”en tiedä mitä niistä kuvata”.

Instagram-videolla jotkut kommentoijista huutelevat tyhmiä, mutta läpikäytyäni ison määrän kommentteja, joukossa on myös hyviäkin mielipiteitä, ja jotkut kysyvät ovatko nämä satelliitteja. Oletan, että kommentoija viittasi Starlinkiin?

 

On epäselvää olivatko kuvaajat tarkoituksella etsimässä UFOja vai kuvasivatko he tämän tuurilla. Siitä huolimatta, tämä on hieno video. UFOjen bongailu on myös hieno harrastus, mennään ulos illalla kuvaamaan UFOja ja kirjoitellaan kokemuksista ja videoista.

UFO-havaintojen tutkiminen tällä tavoin on kivaa, koska niitä voi osoitella lasersäteellä ja katsoa reagoivatko ne.

To many UFOs in a fleet passing by eye witness filming in night vision.

Se olisi epävirallista kommunikointia UFOjen kanssa, eikö? Sitä on tapahtunut ennenkin, laserilla ammutaan UFOa ja se vilkuttaa takaisin himmentämällä valojaan. Voit katsoa tällaisesta tilanteesta esimerkin USA:sta, jossa Big Bearin yllä lentävää UFOa ammuttiin laserilla, voit lukea siitä Redditistä.

UFO-havainnosta

Nämä orbit tai UAP:t, jollaisia oletan näiden olevan, ne lentävät kaikki idästä-länteen -suunnassa. Laser näkyy kirkkaan vihreänä valonsäteenä, ja tähdet erottuvat myös UFOista.

Nämä UFO-orbit ovat arviolta koripallon kokoisia, jollei isompiakin, mutta vähintään koripallon kokoisia. Niitä voi kutsua UAP:ksi tai UFO-palloiksi, ei väliä koska niitä ei ole identifioitu ja niin meillä on tässä bona fide aito UFO-laivue!

Toinen orbiesimerkki

Tässä on toinen samankaltainen video vuodelta 2005, jossa näkyy suuri UFO-orbien laivue tammikuun 28. päivä.

Tämä on fantastinen UFO-laivue. Luonamme on vierailtu useaan otteeseen. Pentagonin viranomaiset sanovat suoraan, että UFO-emoalus saattaisi olla tähtienvälisessä avaruudessa ja lähettää luotaimia Maapallolle ja muille planeetoille. Se voi olla totta. Meillä ei ole syytä uskoa sitä valheeksikaan?

A huge fleet of UFO Orbs filmed in 2005.

Pentagonin AARO-tiimille tulee harmaita hiuksia. AARO haluaa tutkia vain sille raportoituja havaintoja, eikä sillä ole mitään oma-aloitteisuutta asian suhteen. He eivät aktiivisesti etsi itse UFOja.

Se tarkoittaa, että he tekevät vain vaaditun minimimäärän.

Vain sen mitä vaaditaan, ei muuta.

Jos sinulla on ajatuksia tästä massiivisesta UFO-laivueesta, kirjoita alle kommentteihin jotain.

kuvat ja lähteet: djpooh Instagram/UFO Sighting’s Footage/UFO Sightings/Ufosfootage/Canva.

 

Artikkelin julkaissut Lee Lewis / ufosightingsfootage.uk

Mystisiä valoja Las Vegasissa

Las Vegas, joka on tunnettu kirkkaista valoista ja vilkkaasta ilmapiiristään, koki hiljattain erilaisen valoshow’n. Yötaivaalla Las Vegasin laakson yllä havaittiin leijuvia salaperäisiä valoja, jotka saivat sekä paikalliset että asiantuntijat ymmälleen. Jotkut arvelevat, että valot voisivat johtua laskuvarjohyppyjen soihdusta tai lentokoulutuksesta, mutta viralliset lähteet ovat torjuneet nämä mahdollisuudet. Tässä artikkelissa syvennytään arvoitukselliseen tapahtumaan ja tutkitaan mahdollisia selityksiä epätavalliselle näytökselle.

Las Vegasin asukkaat joutuivat yllättäen todistamaan eräänä yönä aavemaista näytelmää, kun taivaalle ilmestyi joukko valoja, jotka leijuivat laakson yllä. Valojen kuvailtiin olevan paljon suurempia ja kirkkaampia kuin tyypilliset turistihelikopterit, jotka ovat yleinen näky ympäri kaupunkia. Tapahtuman kuvannut ja nimettömänä pysyttelevä silminnäkijä totesi, että valot olivat näkyvissä noin viisi minuuttia ennen kuin ne katosivat jäljettömiin.

Las Vegas UFO sighting

Paikallinen uutistoimisto CBS 8 News NOW Las Vegas arveli aluksi, että valot voisivat liittyä laskuvarjoraketteihin tai ilmailuharjoituksiin. Tämä teoria kuitenkin kumottiin nopeasti. Nellis Air Force Basen tiedottaja vahvisti yhteydenoton yhteydessä, että laakson yläpuolella ei järjestetty harjoituksia kyseisenä yönä. Lisäksi Harry Reidin kansainvälisen lentokentän tiedottaja kertoi, että lennonjohtajat eivät tienneet mistään toiminnasta, joka olisi voinut aiheuttaa valorivin taivaalla.

On syytä huomata, että salaperäiset valot näkyivät alueella, joka tunnetaan amerikkalaisten huippusalaisten aseiden kehittämiseen liittyvästä toiminnasta. Tämä on saanut jotkut miettimään, voisivatko valot liittyä kokeellisiin lentokoneisiin tai sotilasteknologiaan. Tämän väitteen tueksi ei kuitenkaan ole esitetty mitään konkreettisia todisteita, joten valojen todellinen luonne on mysteerin peitossa.

Kun sotilas- ja lentokoulutuksen selitykset on suljettu pois, on esitetty muita teorioita selittämään outoa ilmiötä. Joidenkin mukaan valot voisivat olla peräisin lennokeista tai kauko-ohjatuista lentokoneista, kun taas toiset arvelevat, että ilmakehän olosuhteet olisivat voineet aiheuttaa valon heijastuksia tai optisia harhoja. Nämä teoriat ovat kuitenkin edelleen vahvistamatta, ja valoihin liittyvä mysteeri kiehtoo edelleen sekä paikallisia että ufoharrastajia.

Las Vegasin laakson yllä leijuvat salaperäiset valot ovat jättäneet monet ymmälleen ja etsivät vastauksia. Vaikka ilmiölle ei tällä hetkellä olekaan lopullista selitystä, se on herättänyt uteliaisuutta ja keskustelua niin asukkaiden kuin asiantuntijoidenkin keskuudessa. Teorioiden kiertämisen jatkuessa arvoituksellinen tapahtuma muistuttaa niistä monista mysteereistä, joita maailmassamme ja taivaalla edelleen on.

 

Artikkelin julkaissut Latest UFO Sightings

UFO pörrää El Pasossa

Havaintopäivämäärä: 4.8.2022
Havaintopaikka: El Paso, Teksas, USA

Tässä on mielenkiintoinen video Teksasista, yhdestä suurimmista UFO-havaintopaikoista Amerikassa. Joku kuvasi UFOn lentämässä lentokentän yllä auringonlaskun aikaan, sitten UFO lensi lähemmäksi ja alkoi lentää asuinalueen yllä. Hän sanoi menevänsä käynnistämään autoaan, ja se vain ei käynnistynyt. Kaikki todellisen UFOn merkit.

Scott C. Waring,  Taiwan

Silminnäkijä kertoo:

Se leijaili vuoren yllä paikallaan, lentokone lensi vierestä, se alkoi liikkua etelään vuorta pitkin, pysähtyi jälleen, laskeutui kunnes se katosi näkyvistä.  Autoni ei lähtenyt käyntiin sen jälkeen. Jätin sen siihen yöksi, se käynnistyi aamulla.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily