Avainsana-arkisto: UFOt

Alus ampuu laserilla Aurinkoa

NASAn Lasco C2 on välittänyt kuvia avaruusolentojen aluksesta lähellä Aurinkoa lokakuun 12. päivä 2020. Päivää myöhemmin mahdollisesti sama UFO kuvattiin jälleen, mutta paljon kauempana Auringosta.

UFO näyttää ampuvan laserilla ainoastaan yhdessä näkyvässä freimissä. Skippaa hidastukseen kohdassa 1.50 jos haluat nähdä selkeät kuvat UFOsta, kuvat tulevat vähän sen jälkeen.

Tiedetään, että korkeaenergiset hiukkaset osuvat kameraan ja joskus UFO voi olla pelkkä heijastus kamerassa, mutta viime vuosina on kerätty näyttöä siitä, että monet kappaleet lähellä Aurinkoa eivät ole aina pelkkiä heijastuksia tai korkeaenergisiä hiukkasia, vaan jättiläismäisiä aluksia älykkäässä kontrollissa.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Ministeriön alihankkija näki UFOn jossa omituisia symboleja

Elokuussa 2013 silminnäkijät 1, 2 ja 3 ajoivat kaukaista mökkitietä Kanadan Ontariossa. He olivat juuri lopettaneet metsästyksen ja olivat menossa takaisin leiriin.

Seurasi mitä intensiivisin kohtaaminen tunnistamattoman lentävän esineen kanssa.

Pääsilminnäkijä oli insinööri, joka teki alihankintaa puolustusministeriölle. Tämän ovat varmentaneet tutkijat Phil Leech ja Robert Powell.

Me puhuimme Powellin kanssa, joka on nyt hommissa Scientific Coalition for UAP Studiesille (SCU), tästä tapauksesta ja siitä miksi hän pitää sitä niin uskottavana.

Pääsilminnäkijä ja muut silminnäkijät kertoivat omilla nimillään asiasta tutkijoille — heidän todistuksensa sekä heidän tallentamansa video käsitellään tässä jaksossa.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Rakettireppulentäjän mysteeri

Aiemmin The War Zone raportoi epätavallisesta tapauksesta Los Angelesin kansainvälisen lentokentän lähellä, jossa usean lentoyhtiön pilotit raportoivat nähneensä ”rakettireppulentäjän” laskeutuessaan maahan.

Lokakuun 14. päivänä LAX:n lähellä lentäneen koneen henkilökunta jälleen kerran spottasi jonkun lentämässä rakettirepulla arviolta parin kilometrin korkeudessa.

China Airlines 006: “Me näimme juuri kirkkaan kappaleen 2 kilometrissä”.

LAX-lennonjohtotorni: “006 ei kuulu voitteko toistaa?”

China Airlines 006: “Me näimme lentävän esineen kuin (tämä kohta vaikeaa tulkita, mutta se kuulosti kuin) rakettireppulentoasu olisi ollut 2 kilometrissä.”

LAX-torni: “Oliko se UAV vai rakettireppu?”

China Airlines 006: “Kuin rakettireppu. Liian kirkas. Liian kaukana.”

CBS This Morning raportoi rakettirepun mysteeristä.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Pilotti filmasi kirkkaan esineen 3km korkeudessa paikallaan taivaalla

Nämä kappaleet pysyvät paikallaan taivaalla ennen katoamistaan. Pilotti havaitsi sellaisen Iowassa.

Lensin omaa henkilökohtaista konettani elokuun 10. päivä 2020. Torstai oli kolmipäiväisen reissun viimeinen päivä. Nousin taivaalle aamulla kello 4. Se oli Iowan yllä.

Arviolta 30 minuutin päästä huomasin paikallaan olevan valon taivaalla. Se oli liian matalalla ollakseen tähti, siinä ei myöskään ollut vilkkuvaloja. Se pysyi vakioetäisyydellä koneestani edessäni ja yläpuolella.

Aamun edistyessä ja auringon noustessa horisontista valo näytti laskeutuvan matalammalle taivaalla. Se oli 1,6 kilometrissä, se on voinut olla 3 kilometrissä ja edessäni usean mailin päässä. Auringon noustessa valo katosi hetkessä.

MUFONin tapaus 111802

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Taivastarkkailija hämmentyi pyörivistä palloista taivaalla

Taivastarkkailija Glendorassa, Kaliforniassa kuvasi useita pyöriviä palloja taivaalla. Tietyssä kohtaa orbit pysähtiyvät, ja sitten vasemmalla oleva orbi päästää sisältään jotain olentoja.

Vaimoni ja minä siivosimme varastoa kun huomasin valoja mäellä. Ne jatkuvasti kirkastuivat ja sitten katosivat. Katselin sitä parin minuutin ajan ja sitten menin hakemaan skooppini kuvausta varten.

Olen nähnyt mäellä useita anomalioita elokuun alusta lähtien, sen takia hankin skooppini. Asennuksessa kestää aina joitain minuutteja, haluan saada sen niin että kykenen näkemään valoja.

Kun näin valot jälleen, silloin innostuin ja koitin saada tarkennettua objektia niin hyvin kuin pystyin. Olen 1.3 mailin päässä patikointireitiltä ja taloni on vilkkaan tien varrella (siksi tästä kuuluu autojen ääniä).

Huomasin skoopin avulla kaksi orbia liikkuvan mäen yli vasempaan. Sitten huomasin kolmannen orbin ilmaantuvan, se näytti kolmiomuodolta joka pyörii kellon suuntaan ja kulkee vasempaan.

Kun kappaleet pysähtyivät, jos kiinnitit huomion vasempaan orbiin, sieltä tuli jotain ulos. Videolla näet olennon lentävän, sitten palaavan takaisin. Sitä tapahtuu ajoittain. Kun zoomasin lähemmäksi ja keskitiin niin tarkasti kuin pystyin oikeanpuoleiseen orbiin, sen päällä näkyy vilkkuvan jotain.

Sanoin vaimolleni että soittaa poliisille ja kysyy onko siellä jotain, samalla hetkellä tuo kappale hajosi punaiseksi, valkoiseksi ja siniseksi valoksi ja ne katosivat.

Lokakuun 9. päivänä menin metsänvartijoiden alueelle katsomaan pääsisikö sinne autolla. He sanoivat, että se on erittäin vaikeaa ja sitten näytin heille tämän videon. He sanoivat, että ei ole mitenkään mahdollista että mäelle pääsisi autolla tai että mikään auto käyttäytyisi niin kuin videollani. He olivat järkyttyneitä.

Videolla on alkuperäinen kuvamateriaali alussa, zoomattu versio alkaa kohdasta 5.26.

Musta lentävä lautanen Arizonassa

Havaintopäivämäärä: elokuun 19. 2020

Havaintopaikka: Prescott, Arizona, USA

Lähde: MUFON #111051

Tässä on hieno UFO-kuva auringonlaskun aikaan Arizonasta. Tämä kuva on otettu hyvällä kameralla ja UFOn zoomaus ei ollut vaikeaa. Myöskin kun suurensin kuvaa, huomasin että aluksen yhdessä päässä oli pilviä. Tämä on merkittävää, sillä se tarkoittaa että se oli tulossa pilven takaa. Se antaa meille sekä etäisyyden että suuren koon. Koko on arviola 30 metriä läpimitaltaan. Sen etäisyys on noin 1km päässä. Arizona on tunnettu UFO-keskittymä.

Scott C. Waring, Taiwan

Silminnäkijä kertoo:

Katselin pilvimuodostelmia ja aloin ottaa kuvia kännykälläni. Olen Keski-Arizonassa arviolta 1,5km korkeudella, meillä on ötököitä jotka lentelevät ympäriinsä, mutta ei yhtä paljon kuin matalammilla korkeuksilla. Yhdessä kohtaa näin pilven, joka muistutti UFOa ja ajattelin hitsi miten hienoa. Jatkoin kuvien ottamista ja sitten ajattelin että ötökkä tai roskaa oli lentänyt ruudulle. Yritin pyyhkiä sitä ja tajusin, että se kuuluu kuvaan. Luulin että se olisi ollut ötökkä tai pieni lintu, joka on mahdollisesti lentänyt kameran edestä huomaamattani.

Muutaman lisäkuvan ottamisen jälkeen menin katsomaan niitä. Normaalisti kamerallani jos otan kuvan liikkuvasta esineestä, se näyttää esineen liikkeen kun kuvaa vaihtaa toiseksi ja sitten kamera jää paikalleen näyttämään “stilliä”. Tätä ei tapahtunut tämän kuvan kanssa. En ole kauhean hyvä arvioimaan etäisyyksiä, mutta näyttää olevan varsin kaukana siitä missä seisoin (yläkerran kuistilla).

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Kirkas UFO lähestyy ja laskeutuu Coliman tulivuorelle

UFOt tulivuorten lähellä ovat yleinen näky webkameroissa. Myös Coliman tulivuori Meksikossa on tunnettu keskittymä havainnoille. Se sijaitsee arviolta 300 mailia Mexico Citystä länteen.

Maaliskuun 12. päivä 2018 sattui omituinen tapaus, kun tulivuoren webkamera kuvasi valoisan esineen lähestyvän Coliman tulivuorta, sitten esine muuttaa kurssiaan ja laskeutuu juuri tulivuoren reunaman yläpuoelle.

Flux Apex Engineeringin kommentoijan mukaan: En mitenkään sano, että tämä on UAP tai sellainen, mutta kappale videolla on liian suuri ollakseen drone tai helikopteri. Minä pelkästään tarjoan teknistä näkemystä.

Kun se pysähtyy, voit nähdä sen varjon rinteessä. Varjojen kohoumaa voi verrata topografiseen karttaan. Vuori on arviolta 3.5-3.8km leveä tuossa kohtaa. Se alkaa kiihtyä kohdassa 19:31:24.724, poistuu freimissä 19:31:30.780 mikä on noin 4km matka. Joten yksinkertaisella matematiikalla käyttäen tunnettuja muuttujia, 4km ja 6.056 sekuntia. Sen keskinopeus oli 2377.807Km/h, ja kiihtyvyys 11g.

Vuosien mittaan on ollut paljon selittämätöntä aktiviteettia tämän tulivuoren luona, joten Colimassa täytyy olla jotain mikä vetää UFOja puoleensa sinne. 

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Kasimillinen kamera kuvasi lentävän lautasen Oslossa

Silminnäkijäraportti: Kuvasin tämän UFOn tammikuussa 1994 8mm kamerallani. Tämä lentävä kappale ei pitänyt mitään ääntä, ja se oli syy miksi kuvasin sitä kamerallani.

Lentävä lautanen lensi Norjan pääkaupungin Oslon yllä. Käytin Canon 8mm videokameraa. Tämä amatöörikamera on väritasapainoltaan varsin realistinen, mutta kuten mahdollisesti tiedätte, sen terävyys ei ole paras mahdollinen.

Minun ja kappaleen välillä on joitain puita, jotka vääristävät kuvaa. Filmi on raakakuvaa, joka on talletettu filmiarkistooni. Aluksi en ollut suunnitellut julkaisevani sitä.

Painotan, että en tiedä mikä se on, mutta lautasessa oli vilkkuvaloja sen pohjassa, päällä ja reunalla. 

 

  Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Project Condign

Project Condign oli Britannian puolustusministeriön UFO-ilmiötutkimus, joka toteutettiin 90-luvun lopulla ja joka julkaistiin vuonna 2000. Virallinen tutkimuksen otsikko oli “Tunnistamattomat ilmailmiöt Britannian ilmapuolustusalueella”.

Nick Pope oli keskeinen henkilö tätä tutkimusta käynnistettäessä, mutta hän ei ole ollut kirjoittamassa raporttia, niinkuin UFO-yhteisö joskus väittää. Tutkimuksen juuret ovat vuoden 1993 ja -94 Nick Popen sekä puolustustiedusteluhenkilöstön tekemässä työssä, joiden molempien osapuolten mielestä UFO-havaintojen tutkimisen standardikäytäntöä tulisi täydentää trendianalyysilla, jolla etsittäisiin toistuvia kaavoja joilla ymmärtää ilmiötä paremmin. Näin Project Condign suunniteltiin ilmiön tiedustelulliseksi kokonaisarvioinniksi.

Huomattava osio tutkimuksesta (sekä puolustusministeriön yleisemmästä työstä aiheen parissa tuohon aikaan) oli termin ”UFO” korvaaminen termillä ”UAP”. Tämä tehtiin puolustusministeriön sisäisen debatin uudelleenviitoittamiseksi ja populaarikulttuurin painolastista irtipäästämiseksi, joka termiin liittyi. Se oli myös osa laajempaa politiikan muutosta, jossa ilmiö nähtiin sen uhkien ja mahdollisuuksien kautta, jotka saattaisivat johtaa parempaan ymmärrykseen ilmiöstä, mikä sen todellinen luonne sitten olikaan. Molemmat näistä pointeista hyväksyttiin Yhdysvaltain AATIP-ohjelmaan, jossa Britannian puolustusministeriön vaikutus näkyi UAP-termin käyttöönotossa sekä Project Condignin ja AATIP:n kielenkäytön samankaltaisuuksissa puhuttaessa “uudenlaisista sotilassovelluksista” joita sekä Britannia että Yhdysvallat käsittelivät ilmiöstä puhuttaessa.

Project Condignin pitämiseksi ‘poissa tutka-alueelta’ sen toteutti yksityinen sektori alihankintana.

Project Condignin loppuraportti tehtiin julkiseksi ja julkaistiin toukokuussa 2006 (osia raportista oltiin jätetty julkaisematta) ja Nick Pope sai puolustusministeriöltä luvan antaa julkisia briiffauksia medialle ohjelman tavoitteista, metodologiasta ja johtopäätöksistä.

Artikkelin julkaissut NickPope.net 

Taustaa

Britannian puolustusministeriön mukaan:

“Vuoden 1996 puolustusministeriön vastaanottamien tunnistamattomien ilmailmiöiden havaintojen käsittelyä koskevan  politiikan läpikäynnin yhteydessä päätettiin tutkimuksesta, jolla määritettäisiin sellaisten raporttien arvo, mikäli sellaista oli ollenkaan, puolustustiedustelulle. Puolustusministeriön politiikan mukaisesti saatavilla oleva data tutkittiin pääosin määrittämään oliko olemassa viitteitä Britanniaan kohdistuvista uhista, ja toiseksi, mikäli mahdollisuus esiintyi, identifioida potentiaalisesti kiinnostavia sotilasteknologioita.

Puolustusministeriö on julkistanut raportin vastauksena tietopyyntöön. Tietoja on jätetty julkaisematta tietyissä kohdissa vuoden 2000 tiedonvapauslain kohtien 26 (puolustus), 27 (kansainväliset suhteet) ja 40 (henkilötiedot) mukaisesti.

Vaikka tätä ei ole saatu haltuun Yhdysvaltain Freedom of Information Actia käyttämällä, tälle dokumentille on paljon tarvetta arkistoissa. Joten se on esitetty tässä arkistointi- ja tutkimustarkoituksissa.

Dokumenttiarkisto: Tunnistamattomat ilmailmiöt Britannian ilmapuolustusalueella

 Project Condign – Loppuraportti (haettava .pdf) – [465 sivua, 260MB] – Tiivistelmä oli otettu mukaan PDF:n alkuun. Sen jälkeen tulee koko raportti. Lisäksi PDF:stä löytyy kirjanmerkit, mistä näkyy ne eri osat joista tiedosto on koostettu.

 

Artikkelin julkaissut The Black Vault