Avainsana-arkisto: UFOt

UFO-havainto Jakartasta

Havaintopäivämäärä: 13.4.2023
Havaintopaikka: Jakarta, Indonesia
Lähde: MUFON

Jotkut kutsuvat tätä UFOa tictaciksi, pastillin muotoiseksi UFOksi. Monilla UFOilla on pastillimuoto,  jopa lautaset näyttävät sivulta katsottuna tältä. Silminnäkijä tuntuu hämmentyneen näkemästään. Sillä ei ole siipiä, ei peräsintä, ei pakokaasuvanoja, ei ikkunoita eikä valoja.

Scott C. Waring, Taiwan

Silminnäkijä kertoo:

Kohde ensin ilmaantui lähelle taivaanrantaa, oli sikarinmuotoinen ja joskus se näytti melkein lautasmaiselta. Se matkasi lounaasta koilliseen (30 astetta) tasaisella nopeudella pilvien alapuolella. Sää oli melkein kirkas, ja länsituuli oli napakka. Tämä tapahtui juuri auringonlaskun jälkeen. Mitään ääntä ei kuulunut eikä vilkkuvia valoja näkynyt. Kuvasin tämän puhelimellani, maksimizoomilla.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Kymmenen raporttia marsilaisista

Voi tuntua siltä, että koko UFO-hullutus alkoi Roswellin maahansyöksystää, mutta sanomalehdet ovat puhuneet avaruusolentojen mahdollisuudesta jo kauan ennen sitä, erityisesti marsilaisista. Ihmiset 1900-luvun alussa alkoivat spekuloida kontaktista lähiplaneetoillemme ja yrittivät määrittää sen miltä marsilaiset mahdollisesti näyttäisivät, kun otettiin huomioon se mitä tieteentekijät tiesivät Marsin ilmakehästä ja olosuhteista. Vuoteen 1950 mennessä uskomukset marsilaisiin muuttuivat oikeiksi havainnoiksi ja interaktioiksi näiden olentojen kanssa, minkä johdosta monet ihmiset innostuivat, kiinnostuivat ja etenkin pelkäsivät marsilaisia.

10 Viesti Marsista

Joulukuussa vuonna 1900 Marsista havaittiin tulevan valonsäde. Valo havaittiin Lowellin observatoriossa USA:ssa, ja sanomalehdet ympäri maailman raportoivat mahdollisuudesta, että Marsiin saataisiin yhteys.

Itse Nikola Tesla uskoi, että viestintä marsilaisten kanssa oli mahdollista ja hän omisti omasta elämästään 50 vuotta tälle asialle. Tämä valonsäde osoitti hänelle, että Marsissa oli kuin olikin elämää. Lisäksi monien mielestä säde oli kutsu alkaa käydä “planeettainvälistä sähkötystä.”

9 Älykkäät marsilaiset

Vuoteen 1906 mennessä Maapallon ihmiset olivat jo tekemässä villejä arvauksia siitä miltä marsilaiset näyttävät. Ensinnäkin tieteentekijät automaattisesti olettivat, että marsilaisten oli oltava älykkäitä. Jotkut menivät niin pitkälle, että he ehdottivat marsilaisten älyn ylittävän omamme, johtuen siitä että “me emme tiedä miten kontrolloida omaamme.”

Tieteentekijät vaikuttivat myös olevan samaa mieltä siitä, että marsilaiset elivät kaksi kertaa niin pitkään kuin ihmiset, mikä mahdollisti marsilaisille kerätä enemmän tietoa kuin ihmisillä Maapallolla. Heidän voimansa oli myös suurempi kuin ihmisillä. Tämä selvästi herätti jumalanpelkoa monissa ihmisissä, jotka pitivät marsilaisia uhkana eikä mitenkään läheisinä naapureina.

8 Kaupankäynti Marsin kanssa

iStock-172923218

Vuoteen 1909 mennessä oli jo puheita kaupankäynnistä marsilaisten kanssa, vaikka koko yhteyttä heihin ei oltu vielä edes saatu. Erään sanomalehden mukaan saksalaiset unelmoivat jo siitä, että kaupankäynti marsilaisten kanssa olisi mahdollista.

Erään futuristisen suunnitelman mukaan marsilaisten kanssa käytävään kauppaan liittyisi suljettu alumiinisylinteri, joka ammuttaisiin avaruuteen ja suoraan kohti Marsia. Sylinteri olisi täynnä kauppatavaraa Maapallolta, ja tottakai marsilaiset joutuisivat lähettämään sen takaisin Maapallolle.

Samaan aikaan oli myös puhetta reiän poraamisesta Maapallon läpi niin, että auringonvalo paistaisi sen läpi ja se näkyisi Marsissa. Sitten me ihmiset jotenkin osaisimme morsettaa viestejä marsilaisille peittämällä aukon valon.

7 Ulkomuoto

iStock-519334230

Toki oli myös spekulaatioita siitä miltä marsilaiset oikeasti näyttäisiät. Vuonna 1912 sanomalehdessä raportoitiin, että ranskan kasvitieteellisen yhdistyksen johtaja M. Edmond Perrier uskoi, että marsilaiset näyttäisivät ulkonäöltään skandinaavisilta.

Hänen mukaaansa marsilaiset olivat erittäin pitkiä johtuen heidän planeetaltaan puuttuvasta painovoimasta. Heillä olisi suuret, siniset silmät ja vaaleat hiukset. Heidän korvansa ja nenänsä olisivat suuret. Jostain syystä heillä ei olisi niskaa tai vyötäröä, ja heidän jalkansa olisivat ohuita ja jalkapohjat pieniä.

Perrier myös uskoi, että kasvillisuus Marsissa oli erittäin vehreää. Ilmakehän puuttuminen mahdollistaisi kasvien kasvaa vapaasti ilman painovoiman vaikutusta.

6 Perhanan kanaalit

Mars 'Canals'

Paljon ihmettelyä aiheutti Marsissa olleet ”kanaalit”, kun astronomit tarkkailivat niitä lähes päivittäin löytääkseen niistä joitain toiminnan merkkejä. Vuonna 1912 raportoitiin, että yksi kanaaleista oli levinnyt kaksi kertaa niin leveäksi parin viikon aikana, mikä oli jälleen näyttöä älykkäästä elämästä Marsissa.

Vuonna 1927 sanomalehdet raportoivat yksityiskohtia professori Lowellista, “suurimmasta Mars-tutkijasta joka on koskaan elänyt”, joka uskoi Marsin kuivuneen. Marsilaiset olivat luoneet näitä kanaaleja kerätäkseen vettä jäätyneiltä navoilta ja kastellakseen muuta maa-alaa. Romanttisessa kannassaan professori uskoi, että pahan kuivuuden aikana “kaikki Marsin kansakunnat ovat liittyneet yhteen tätä tarkoitusta varten. Kuvittelemme heidän taistelevan epätoivoisesti, sentti sentiltä, häviävää taistelua janon synkkää haamua vastaan.”

5 Hyökkäyspaniikki

iStock-179516706

Radiokuunnelmana Amerikassa vuonn 1938 esitetty Maailmojen Sota aiheutti paniikkia maassa ympäriinsä, mutta vuonna 1949 tarinasta lähetettiin “lokalisoitu versio” Ecuadorissa. Tarinan uudelleenkerronnassa avaruusolennot laskeutuivat Cotocollaoon ja jotkut menivät suoraan Quitoon. Kuuntelijat pelkäsivät ja uskoivat tarinan oikeaksi. Ihmiset lähtivät kaduille, ja massapaniikki oli valloillaan.

Kun radio-ohjaajat tajusivat mitä oli tapahtunut, he tekivät julkisen ilmoituksen ja vakuuttivat ihmisille, että kyseessä oli ainoastaan tarina eikä oikea tapahtuma. Tämä kuitenkin suututti ihmisiä vieläkin enemmän, ja he suuntasivat kaikki sanomatalolle, josta tarina oli lähetetty. Kansanjoukko alkoi kivittää rakennusta, mikä pelotti sisällä työskenteleviä ihmisiä. Jotkut sytyttivät tulipaloja, ja rakennuksen palaessa ihmiset hyppäsivät ikkunoista ettei heidän tarvitsisi palaa elävältä.

Sotilaita ja tankkeja lähetettiin. Kyynelkaasua käytettiin toppuuttelemaan suuttunutta kansanjoukkoa. Erään sanomalehtiraportin mukaan 15 ihmistä kuoli ja ainakin 15 loukkaantui.

4 Roswellin UFO-tapauksen jälkeen

iStock-175239297

Roswellin kuuluisa tapaus sattui vuonna 1947, mutta omituisia asioita tapahtui edelleen New Mexicon osavaltiossa vuonna 1950. Eräässä tapauksessa ryhmä peuranmetsästäjiä löysi metallisen pallon, joka oli tehty duralumiinista. Metsästäjät ajattelivat löytäneensä pienen lentävän lautasen Marsista. Korkeat virkamiehet raportoivat, että pallon sisällä oli jotain, mikä “muistutti muovista kukkaruukkua, jossa oli nailonlankaa, halpa herätyskello ja kolme pakettia filmiä, jota käytetään ydintekniikan tutkimuksessa.”

Washingtonin virallisen lausunnon mukaan mitään aihetta huoleen ei ollut ulkoavaruudesta tulleista miehittäjistä, ja laivasto vakuutti ihmisille, että pallo oli todennäköisesti laite, jonka he olivat lähettäneet stratosfääriin tutkimaan kosmisia säteitä.

Ei mitään nähtävää.

3 Tervetuloa Australiaan

iStock-521417348

Vuosi 1954 oli kiireinen vuosi marsilaisille. Tammikuussa nähtiin “Marsin lautasia” ympäri Australiaa. Ilmeisesti he olivat kyllästyneet vierailemaan Amerikassa ja alkoivat partioida Australiassa. Tuhansia raportteja lähetettiin omituisista kohteista taivaalla.

Sekä astronomien että Australian ilmavoimien Project “Saucerin” mukaan nämä ovat voineet tulla vain yhdeltä planeetalta: “ainoa aurinkokuntamme planeetta Maapallon lisäksi [joka on] kykeneväinen ylläpitämään elämää, ja se on Mars.” Erään laskelman mukaan Marsin asukkaat olivat niin kehittyneitä, että niiltä kestäisi neljä minuuttia päästä Maapallolle omalta planeetaltaan.

2 Marsilainen Ranskassa

iStock-155445556

Marsilaisten pörrätessä Australian yllä, eräs marsilainen päätti keppostella ranskalaisen maanviljelijän kanssa vuonna 1954.

Maanviljelijän kertomuksen mukaan yhtäkkiä hänet työnnettiin sivuun tiellä ja hän halvaantui kymmeneksi minuutiksi. Kun hän ei kyennyt liikkumaan tai huutamaan, kaksi vaalean sinistä valoa tuli alas ja omituinen olento, jonka pään kummallakin puolella oli vihreitä valoja, katseli häntä. Hetken päästä valot sammuivat ja lyhyt olento, jolla oli päällään tiukka puku, käveli tien poikki ja katosi. Kun maanviljelijä kykeni jälleen liikuttamaan raajojaan, hänen käsiä ja jalkoja särki.

Poliisi vieraili kohtaamisalueella ja näki, että maata oli möyhitty, mutta he eivät löytäneet marsilaisen jalanjälkiä.

1 Skotlannin kohtaaminen

Toinen marsilaisten kohtaaminen sattui Skotlannissa vuonna 1954. Tällä kertaa brittiläinen kirjailija Cedric Allingham “tapasi miehen Marsista.”

Cedricin kertomuksen mukaan lautanen laskeutui maahan ja marsilainen hyppäsi ulos ja tervehti häntä. Hän sanoi, että marsilaisella oli ruskea tukka ja iho. (Ehkä hän oli viettänyt aikaa Autralian rannoilla?) Marsilainen piti päällään hänen päälleen sopivaa pukua, joka muistutti rengashaarniskaa.

Jotenkuten nämä kaksi kykenivät keskustelemaan keskenään, ja Cedric sai tietää, että tähtienvälinen matkailu oli varsin suosittua Marsin ja Venuksen asukkaiden keskuudessa, joka ei tietysti ole mikään yllätys, kun he saivat kuulla tästä venuslaisilta 1950-luvulla.

 

Artikkelin julkaissut Listverse

UFO jakautuu kahdeksi Portlandissa

Havaintopäivämäärä: 6.12.2022
Havaintopaikka: Portland, Oregon, USA
Lähde: MUFON

Tässä on hieno raportti jossa video mukana, vaikka se tapahtuikin jo aiemmin. Hehkuva kohde, jolla on aura sen ympärillä, nähtiin irtoamassa voimakkaammin hehkuvasta kohteesta. Olen nähnyt pilviorbien tekevän tätä päivällä, jossa emoalus (avaruusolentojen drone, arviolta koripallon kokoinen) irroittautuu muista orbeista, aivan kuin se olisi levittäytymässä sen tutkimalle alueelle. Nämä työläisorbit liittyvät kaikki yhteen myöhemmin samassa paikassa, jossa ne viedään takaisin emoalukseen, joka sitten lähtee kohti kotimaailmaansa.

Miksi avaruusolennot käyttäisivät droneja? Koska kaikki avaruusolennot eivät selviä oman planeettamme pinnalla, hengittäen meidän ilmaamme. Kun saa viruksen, ensimmäisellä kerralla se vaikuttaa kaikkein pahimmalla tavalla. Mutta jos siitä selviää, sitten myöhemmin sen vaikutukset ovat heikompia, mutta avaruusolennot eivät halua riskeerata elämäänsä tutkiakseen meidän maailmaamme. Tämä on heidän taholtaan älykästä. Monet avaruusolentojen lajit hengittävät muunlaisia kaasuja kuin happea, johtuen heidän kotiplaneettansa toisenlaisesta ilmakehästä. Joten pilviorbeja voidaan käyttää tutkimuksiin.

Scott C. Waring, Taiwan

Silminnäkijä kertoo:

Se oli punaisena hehkuva kohde, joka liikkui hiljalleen suuntaani. Se näytti katoavan ja ilmestyän esiin, aivan kuin sen väri olisi himmennyt ja sitten kirkastunut punaisemmaksi sen lähestyessä. Se näytti leijailevan ja sitten yhtäkkiä siitä näytti irtoavan kiitäen toiseen suuntaan uusi punahehkuinen kohde vastakkaiseen suuntaan. Se kulki suurella nopeudella. Kohteen ympärillä oli sumuinen aura.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Metsästäjä näki kuution Oregonissa

Havaintopäivämäärä: 5.4.2023
Havaintopäivämäärä: Coos Bay, Oregon, USA

Lähde: MUFON

Metsästäjät menivät etsimään saalista, kun he kohtasivat hehkuvan kuutio-UFOn. Kuutio oli selvästi matalammalla videon alussa, sitten paljon korkeammalla lopussa. Käytän kahta tiettyä puskaa maassa oikealla puolella perspektiivin ja etäisyyden määrittämiseen. Tähän vielä lisäksi se, että he unohtivat koko UFOn, aivan kuin UFO olisi pyyhkinyt itsensä pois silminnäkijöiden muistista. Mutta he löysivät videon ja muistivat sen.

Kun kohtasin kymmenittäin jumbojetin kokoisia UFOja (monet sotilaat parkkipaikalla  tuijottivat ylöspäin hiljaa vartin verran) Rapid Cityssa, Etelä-Dakotassa vuonna 1990, minä myös unohdin sen muutamaksi päiväksi. Omituista kyllä, en ajatellut asiaa ollenkaan, myöhemmin tajusin, että UFOt itse olivat piilottaneet muiston. Lyhytmuistia voidaan muokata avaruusolentojen teknologialla. Selvästikin avaruusolennot käyttävät sitä UFOjen näkyessä, kun he eivät halua tulla nähdyiksi.

Scott C. Waring, Taiwan

Katso ylläolevaa kuvakaappausta videon alkuosasta. Se on matalalla. Allaolevassa kuvassa UFO on paljon korkeammalla. Tämä on todiste siitä, että UFO nousee ylöspäin. Kuvakaappauksiin on lisätty kontrastia.

Silminnäkijä kertoo:

SE OLI OMITUINEN KUUTIO, JOKA LEIJAILI ILMASSA. Olin kolmen ystävän kanssa, me olimme metsällä. Me kävelimme aukiolle ja siinä se oli. Ehkä 100 metrin päässä ja arviolta 15 metriä maanpinnasta. Omituista miten kukaan meistä ei muista tätä. Vasta kun siirtelin videoita löysin sen. Minulla on tuo video. Kun näimme kuution, me kolme vain käännyimme ja lähdimme pois. Aivan kuin kukaan meistä ei olisi ollut enää kiinnostunut siitä.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Kohde seurailee sähköjohtoja Kanadassa

Havaintopäivämäärä: 7-7-2022
Havaintopaikka: Edmonton, Alberta, Kanada

Lähde: MUFON

Tämä tumma alus kuvattiin liikkumassa nopeasti ja seurailemassa sähköjohtoja, aivan kuin se kuuntelisi mitä johtoja pitkin liikkuu. Sellaisia UFO-raportteja on aiemmin ilmoitettu useampikin, ja tämä näyttää sellaiselta. Näytti myös siltä, että se voisi olla ilmapallo, mutta olen varma, että se ei ole, koska siinä ei ole roikkuvaa narua, sanoja, sidottua päätä tai mitään sellaista, joka viittaisi siihen. Uskon tämän olevan aito UFO, joka kokeilee linjoja.

Scott C. Waring, Taiwan

Silminnäkijä kertoo:

Tein viimeistä pihan tarkastusta ennen portin sulkemista työpaikallani teollisuusalueella. Heti kun olin aikeissa sulkea liukuauton portin ja ajaa kotiin, huomasin tämän äänettömän hopeanharmaan pallon, joka näytti olevan kuin Jetsons-sarjakuvasta. Katselin sen lentävän kymmenen sekunnin ajan vaakatasossa maata kohti melko tasaisesti, ei liian nopeasti eikä liian hitaasti. Se oli lyhyiden rakennusten kattojen yläpuolella, ja alueella lensi lintuja. Aloin nauhoittaa kännykkävideota noin 30 sekuntia ennen kuin lopetin kuvaamisen, koska mitään ei tapahtunut. Heti kun lopetin kuvaamisen, se kääntyi vasemmalle ja ylös ja poispäin minusta tarkalleen 90 asteen kulmassa kohtisuoraan sijaintiini nähden. Se lensi suoraan pilviin ja katosi.

Kohde kiitää tulivuoren ohi Guatemalassa

Havaintopäivämäärä: 5.4.2023
Havaintopaikka: tulivuori Fuego, Guatemala

Tämä kohde kuvattiin Fuego-tulivuoren edustalla. Se sijaitsee Keski-Amerikan Guatemalassa. Kohde kääntyy hieman sen liikkuessa eteenpäin ja se näyttää lautasmaiselta kääntyessään. Tulivuorten alla on monia avaruusolentojen tukkohtia, jotta epähalutut ihmiset voidaan pitää poissa tukikohdan läheisyydestä. Nämä videokamerat ovat oleellinen työkalu UFO-tutkijoille ympäri maailman ja olen varma, että tästä tulivuoresta tullaan tekemään lisää havaintoja kunhan tutkijat alkavat sitä seurata.

Scott C. Waring, Taiwan

Silminnäkijä kertoo:

Arviolta klo 22 paikallista aikaa Fuegon tulivuoren livekamerassa lähellä Meksikon Pueblaa nähtiin hehkuva orbi lentämässä etelästä pohjoiseen tulivuoren itäpuolella. Ei välkettä, ei valon vilkkumista, vaan kiinteä muoto.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

UFO-havainto Arizonasta

Havaintopäivämäärä: 28.3.2023 1PM
Havaintopaikka: Kingman, Arizona, USA
Lähde: MUFON

Niin monien UFO-tapausten kanssa digitaalinen silmä tallentaa paremmin sen minkä ihmissilmä ohittaa, ja niin käy myös tässä. UFOt joskus liikkuvat niin nopeasti, että me emme huomaa niitä tai meidän mielestämme meidän silmämme temppuilevat. Mutta digitaalikamera näkee kaiken. Kingmanissa tehtiin erittäin kuuluisa havainto toukokuussa 1953, kun kahdeksan UFO-lautasta nähtiin taivaalla taistelemassa ja kolmen raportoitiin tippuneen alas maahan.

Armeijan noutotiimi Indian Springsista (joka on nyt Creechin ilmatukikohta) vei hylyt. Indian Springs on myös lähellä Area 51:a, Area S4:aa ja sitä sijaintia, jossa on Pitkien Valkoisten tukikohta, jonka amerikkalaiset antoivat vaihdossa teknologiaa vastaan. Kaikki maat ovat suljettu yleisöltä.

Scott C. Waring, Taiwan

Silminnäkijä kertoo:

En nähnyt sitä kun otin kuvaa, vasta myöhemmin kuvaa katsellessani näin jotain mikä näytti UFOlta.

 

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Valopalloja Floridan Invernessissä

Havaintopäivämäärä: 1.2.2023
Havaintopaikka: Inverness, Florida, USA

Näitä hehkuvia UFOja oli kymmeniä, ne valaisivat Invernessin yötaivaan. Inverness on lähellä Meksikonlahtea ja UFOt todennäköisesti tulivat vedenalaisesta tukikohdasta ja matkasivat Bermudan kolmion alueelle. Bermudan kolmion alueella on nähty useita UFOja, ja monet laivat ja alukset ovat sinne kadonneet. Kohteet katoavat Bermudalla, koska siellä on vedenalainen avaruusolentojen tukikohta, jota avaruusolennot suojelevat.

Scott C. Waring, Taiwan

Silminnäkijä kertoo:

Me näimme nämä valot. Valtatie 44:llä Invernessin kohdalla. Kohdassa jossa käännytään vasempaan jos haluaa pysyä valtatiellä 44 eikä jatkaa suoraan valtatietä 41. Me näimme ne 44:llä ennen valojen matkaamista järven yli. Sitten kuvasin tämän videon pysähdyttyämme ennen vasempaan kääntymistä. Toivottavasti voisin saada tähän jotain vastauksia.

 

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

UFO nähty lentokoneesta Kaliforniassa

Havaintopäivämäärä: 11.3.2023
Havaintopaikka: Stratford, Kalifornia, USA
Lähde: MUFON

Silminnäkijä liitti mukaan valokuvadataa, joka ei ole postattu tähän, jonka mukaan lentokone oli suoraan Stratfordin yläpuolella Kaliforniassa. Kalifornia tunnetaan UFO-havainnoistaan, joten tämä ei ole yllättävä. UFO on tictac johtuen sen omituisesta valkoisesta väristä ja muodosta. Aluksi luulin sen olevan lentokone, joten zoomasin ja kuten videolla näkyy, sillä ei ole siipiä, ei pakokaasuvanaa, ei valoja, ei ikkunoita tai peräsintä. Tämä ei ole ihmisten rakentama alus. Se on aito avaruusolentojen UFO. Huomasitko, että sen nopeus sopii lentokoneen nopeuteen? Avaruusolennot tietävät miten leikkiä kanssamme jäämättä kiinni.

Scott C. Waring, Taiwan

Silminnäkijä kertoo:

Lauantaina maaliskuun 11. päivä 2023 lensin Keski-Kalifornian yllä Southwest Airlinesin lennolla 2463 Sacramentosta (SMF) San Diegoon (SAN). Istuin ikkunapaikalla, keskellä konetta vasemmalla puolella, siiven takana. Arviolta puolimatkassa lentoa katselin ikkunasta ja näin tictac-UFOn etäällä matkaamassa kohtisuorassa lentosuuntaamme nähden. Se oli valkoinen sylinterialus, jolla ei ollut siipiä, ikkunoita, merkintöjä tai mitään erotettavia ulkoisia tunnistetia. Se oli sileä valkoinen sylinteri, jolla ei näkynyt mitään voimanlähdettä tai pakokaasua.

Tictac oli muutaman kilometrin päässä meistä. Se kulki tasaista reittiä. Siinä ei ollut mitään ihmeellistä — se ei liikkunut nopeasti, tai leijaillut, se vain liikkui tasaisella nopeudella ja katosi pilviin. Se oli muutaman asteen omaa konettamme ylempänä samanlaisella korkeudella.  Se oli oman koneemme suunnasta luoteeseen päin (kone oli matkalla etelään). Näin tictacin sivuosan ja se matkasi omaan suuntaamme nähden kohtsuorassa. Kuvasin sitä puhelimellani videolle noin 18 sekunnin ajan ennen sen katoamista pilveen. Olen lisännyt mukaan videon ja joitain kuvia. Videon mukaan se kuvattiin maaliskuun 11. kello 17:57:53 (GMT-08:00).

Käytin Flight Awarea ja konvertoin aikavyöhykkeen ajaksi maaliskuun 12. päivä 01:58 UTC. Sen mukaan kone olisi ollut lähellä Selmaa Fresnon piirikunnassa. Muita koneita ei näkynyt lähellä.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Hehkuvia palloja Kaliforniassa

Havaintopäivämäärä: 23.3.2023
Havaintopaikka: Palm Springs, Kalifornia, USA

Lähde: MUFON

Nämä näyttävät kahdelta pallolta, mutta sanoisin että ne näyttävät siltä vain parin sekunnin ajan. Suurimman osan ajasta ne näyttävät kuin siinä olisi yksi kolmio ja yksi neliskulmainen kohde. Jotkut sanoivat kommenteissa, että ne näyttävät valoraketeilta, mutta valoraketit eivät kestä näin pitkään. Tämä oli autiomaan alueella.

Kykenen näkemään selvästi näiden valojen alla olevan asunnon. Armeija ei tekisi niin! Mielestäni nämä valot eivät ole ihmisten luomia, vaan kahden avaruusolentojen aluksen, jotka ovat tulleet esiin maanalaisesta tukikohdasta ja odottelevat lähtöä alueelta.

Scott C. Waring, Taiwan

Silminnäkijä kertoo:

Kaksi keltaista/oranssia valoa hehkuu ja sitten ne muuttuvat yhdeksi ja katoavat Coachella Valleyn kaakkoisosassa lähellä Kalifornian Palm Springsia.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily