Avainsana-arkisto: UFOt

UFO saksalaisen ilmatukikohdan yllä

Havaintopäivämäärä: heinäkuun 7, 2020 Havaintopaikka: Spangdahiemin ilmatukikohta, Saksa

Tämä UFO nähtiin ilmatukikohdan yllä Saksassa. Suuri musta kappale kuvattiin liikkuvan hitaasti pilvissä. Yksimoottorikone kiinnostui siitä ja alkoi lennellä sen ympärillä. UFO näyttää yksisiipialukselta, vähän samanlaiselta kuin stealth-hävittäjät, mutta kaksi kertaa niin suurelta ja vähemmän kolmiomuotoiselta, enemmän timantinmuotoiselta.

Huikea löytö, ja se panee miettimään onko Saksa työstämässä huippusalaista alusta, joka käyttäisi avaruusolentojen teknologiaa. Tuntuu samanlaiselta kuin yksisiipihävittäjä, jonka Saksa valmisti kauan sitten. Avaruusolennoilla olisi kiinnostusta seurata armeijan tukikohtien toimia… niitä on nähty tukikohtien lähellä aiemmin. Tämä voi olla kumpi vain.

Scott C. Waring

Silminnäkijä:

Kävelyllä 7. päivänä heinäkuuta 2020 Saksan Kyllburgissa arviolta 18.30 aikaan me näimme kaksi lentävää esinettä tulevan amerikkalaisesta Spangdahlemin ilmatukikohdasta koillissuunnassa. Yksi esine oli normaali pieni lentokone. Toinen esine kuitenkin oli levynmuotoinen, muistutti niinkutsuttua levyä tai ”foo fighteria”. Se lensi samassa suunnassa pienen koneen kanssa ja oli samaa kokoa. Mikä se olisi mielestänne voinut olla?

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Donitsi-UFO avaruusasemalla

Havaintopäivämäärä: heinäkuun 24, 2020

Havaintopaikka: Kansainvälinen avaruusasema

Lähde: NASAn ISS -Livekamera

Katsoessani ISS:n liveä huomasin pienen hehkuvan valon, joka oli havaittavissa etäältä kahden tutkalautasen yllä. Mutta kun en ollut varma siitä miten käyttökelpoinen sellainen UFO-havainto olisi, koska se oli vaikea nähdä, oletin että sitä ei ehkä kannata raportoida… mutta sitten kelasin kuvamateriaalia eteenpäin ja huomasin miten NASA laittoi kuvan poikki, mikä usein tapahtuu kun he vaihtavat kameroita ja muuta. He laittoivat lähetyksen takaisin toiseen kameraan, ja selvästi on nähtävissä, että avaruusasema laittoi UFOn ruudun keskelle ja sitten suurensi sen maksimikokoonsa. Kun siihen zoomaa, kappale näyttää jättiläismäiseltä donitsilta. Katso video ja päätä itse mitä mieltä olet.

Scott C. Waring, Taiwan

 

  Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Viiden UFOn laivue Pennsylvaniassa

Havaintopäivämäärä: heinäkuun 24, 2020

Havaintopaikka: Laural Run, Pennsylvania, USA

Lähde: MUFON 110440

Katsokaa tätä videota, se on tajunnanräjäyttävä! Ei ainoastaan yksi, vaan viisi UFOa näkyy kiitämässä taivaalla auringonlaskun aikaan Laural Runissa, Pennsylvaniassa. Silminnäkijä ajoi ja pysähtyi kuvaamaan UFOja. Kappaleet saapuvat ilmakehään ja kiitävät taivaan halki! Yksi saattaisi tulla sivuutetuksi meteorina, mutta viisi… se on UFOjen eskaaderi. Sellaisia asioita ei ole helppo sivuuttaa. Olen varma, että ne tulivat näkyviin armeijan tutkiin, mutta USA:n armeija näyttää niille kintaalla… tietäen mitä ne ovat. Avaruusolennot eivät noudata sääntöjämme, me noudatamme niiden sääntöjä.

Scott C. Waring

Silminnäkijä kertoo:

Ajoin Koillis-Pennsylvaniassa kohti luodetta puoli yhdeksän aikaan illalla auringon laskiessa. Näin tunnistamattomia lentäviä esineitä nousevan horisontista. Otin videon ja kuvia, jotka ovat liitteenä.

 

  Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Entinen CIA-johtaja Woolsey puhuu Kennedyn murhasta

Helmikuun 5. päivästä 1993 tammikuun 10. päivään 1995 suurlähettiläs R. James Woolsey johti maan salaisinta vakoiluorganisaatiota. CIA:n johtajana Woolsey valvoi eräitä maan kaikkein varjelluimpia salaisuuksia, ja niin tehdessään hänellä oli todennäköisesti sanansa sanottavanaan siitä mitä sai paljastaa ja mitä ei. Ja nyt kaksi ja puoli vuosikymmentä myöhemmin palveluksensa jälkeen The Black Vault puhuu JFK:n murhasta ja UFOista Woolseyn kanssa.

My interview with former CIA Director James Woolsey was fun, informative, and took some unexpected turns!#UFOs was not our main focus, but I couldn’t let him go without asking. And it turned into a great exchange packed with a few surprises.

Here’s a sample. See you tonight! pic.twitter.com/J8pykDXuy5

— 🇺🇸 T̷h̷e̷ ̷B̷l̷a̷c̷k̷ ̷V̷a̷u̷l̷t̷ 🇺🇸 (@blackvaultcom) April 2, 2021

Operation Dragon: Inside the Kremlin’s Secret War on America Hardcover by R. James Woolsey & Ion Mihai Pacepa

Helmikuussa Woolsey julkaisi kirjan yhdessä kenraaliluutnantti Ion Mihai Pacepan kanssa, entinen romanialainen vakoilujohtaja, joka loikkasi Amerikkaan vuonna 1978. Kirjan nimi on Operation Dragon: Inside the Kremlin’s Secret War on America. Kaksikko keskittyy kylmään sotaan, Neuvostoliittoon ja Kennedyn salamurhaan. Woolsey suostui videohaastatteluun, joka on alla. Haastattelussa Woolsey käsittelee kirjansa syntytarinaa ja pohjustaa hieman sitä miten hänen mielestään JFK:n salamurha oli todennäköisesti Nikita Khrutshevin vehkeilemä, ja että Lee Harvey Oswald, KGB:n kouluttamana, teki teon heidän leipiinsä.

Haastattelu sai yllättävän käänteen kun UFO-asia tuli esiin. Vaikka haastattelun tarkoitus oli puhua kysymys tai pari aivan lopussa, aiheesta puhuttiin hieman enemmän.

“Oli yksi tapaus, jossa ystäväni lentokone pysäytettiin 12 kilometrin korkeudessa, eikä sitä pysty käyttämään normaalina lentokoneena”, Woolsey selitti käydessään läpi UFO-kokemuksia joista hän oli tietoinen.

Perustuen Woolseyn näkemiin asioihin, näyttö sai hänet pohtimaan UFO-kysymystä toisella tavalla.

“En ole niin skeptinen kuin muutama vuosi sitten, jos nyt kevyesti sanon tämän. Mutta jotain on käynnissä ja se on yllättävää kokeneille piloteille”, hän sanoo. “Ja me joudumme vain selvittämään mikä se on.”

 

Artikkelin julkaissut The Black Vault

 

Muualla mediassa:

https://www.the-sun.com/news/us-news/2644582/former-cia-director-ufos-exist-pals-aircraft-paused/

https://nypost.com/2021/04/06/former-cia-director-says-he-believes-ufos-could-exist-report/

https://www.dailymail.co.uk/news/article-9439137/Former-CIA-chief-says-hopes-friendly-dealing-creatures-exist.html

https://www.indy100.com/news/former-cia-director-ufos-real-b1827754

https://dailycaller.com/2021/04/06/james-woolsey-john-greenewald-the-black-vault-ufo-unidentified-aerial-phenomena-pentagon/

 

Normipäivä Kolumbiassa: UFOa kuskataan keskellä päivää

Havaintopäivämäärä: heinäkuu 2020

Havaintopaikka: Cali, Kolumbia

Lähde: Instagram, https://www.instagram.com/eltiempocali/

Tämä metallilevy nähtiin kuljetusalustalla hinausauton perässä Kolumbian pääkaupungissa Calissa. Kappale ei muistuta klassista UFOa sen epätavallisine pyöreine yläkupoleineen ja paksuine runkoineen. Video ilmaantui Instagramiin ja se vaikuttaa olevan avaruusolentojen alus, joka on saattanut syöksyä maahan jonkun maille ja tällä hetkellä sitä viedään armeijan huomaan.

UFOja on kaiken muotoisia ja kokoisia eikä niillä ole minkäänlaisia scifi-elokuvista tuttuja normeja. Tällä on sen alapuolella mielenkiintoinen rakenne. Jos se ei ole maahansyöksynyt UFO, se on rakennettu tuollaiseksi tarkoituksella, mahdollisesti taiteilijan tekemänä.

Scott C. Waring

Silminnäkijä kertoo:

Naurunremakan keskellä kuski tallensi ”UFOn”, jota kuljetettiin Lounais-Calin katuja. Viranomaiset olivat sanoneet laitteen otetun haltuun sen omistajilta, jotta nämä välttyisivät sakoilta.

https://www.instagram.com/p/CDBxRvXDO-U/

 

  Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

UFO keskellä päivää Britanniassa

Havaintopäivämäärä: heinäkuu 23, 2020

Havaintopaikka: Horsham, West Sussexin piirikunta, Britannia

Uutislähde: https://www.wscountytimes.co.uk/news/people/ufo-alert-sparked-after-strange-lights-spotted-skies-over-horsham-2922424

Nuorimies nimeltään Alex Bridle raportoi nähneensä kirkkaan oranssina hehkuvan kappaleen taivaalla Billinghurstissa. Hän sanoi, että se lensi korkealla ja että hän näki sen välkkyvän kirkkaana juuri ennen kuin se alkoi kiihdyttää ja katosi.

Kappale havaittiin samaan aikaan kuin komeetta Neowise. Komeetta oli näkyvillä heinäkuun 15-23 päivinä, ja raportoin tuolloin toisesta UFO-havainnosta Neowisen lähellä Taiwanissa. Tämä on lisätodisteita siitä, että Neowisella on UFOja pyörimässä sen ymäprillä. Toiset UFO-havainnot ovat olleet kirkkaita valonvälähdyksiä ennen kuin UFO on kiitänyt pois uskomattomalla nopeudella… nyt me tiedämme minne se meni: Neowiselle!

Scott C. Waring

Uutiset kirjoittaa:

Hän oli kävelyllä ystävän kanssa noin klo 22.30 kun hän näki ilmiön. “Se näytti aivan liian nopealta ja kirkkaalta ollakseen mikään satelliitti”, hän sanoi. “Se oli kiinteä valo 10 sekunnin ajan, sitten se alkoi muuttua kirkkaammaksi ja kirkkaammaksi. Katsoin sitä noin minuutin ajan. Se tuli pääni ylle ja sitten katosi. Se oli omituinen.” “Olen ilmavoimien kadetti ja tiedän miltä lentokoneet näyttävät yöllä. Se ei ollut mitään ‘normaalia’.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

10 kertaa Maapallon kokoinen kuutio Auringossa

Havaintopäivämäärä: heinäkuun 15, 2020 klo 01:00

Havaitopaikka: Maapallon Aurinko

Lähde: EIT 171 -kamera, SOHO-kuvat

Avaruusolentojen kuutio näkyy heinäkuun 15. päivänä 2020 SOHO-kuvista. Tämä kuutio on monta kertaa Maapalloa suurempi. Kuutio on Auringon pohjoiskalotilla. Kuutiotyyppiä näkyy usein liikkumassa Aurinkoon ja sieltä pois, ja ajatellaan että joko kuutiot luovat Aurinkoon aukon ja keräävät sieltä energiaa itseensä, tai sitten ne ovat joitain erikoishiukkasia joista me emme ole tietoisia. Joka tapauksessa, meillä ei ole kontrollia aluksesta, avaruusolennot ovat mahdollisesti olleet olemassa kauemmin kuin Maapallo on ollut. Joten, mitä oikeutta meillä on väittää Aurinkoa omaksemme?

Scott C. Waring, Taiwan

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Kontaktihenkilöt: avaruusolennot ovat huolissaan planeetan tilasta ja 3. maailmansodasta

Kirjoittanut Arjun Walia


Faktat: Thaimaalainen kukkula on houkutellut ihmisiä, jotka uskovat avaruusolentojen leijailevan jättiläismäisen Buddhan patsaan päällä ja lähettävät telepaattisia viestejä varoittaen ihmisiä siitä suunnasta minne olemme ihmiskuntana menossa.

Pohdittavaa: Miksi niin monien ihmisten tarinat tukevat ajatusta siitä, että avaruusolennot ottavat yhteyttä ihmisiin ja kertovansa että nyt olisi kiire saada planeetan asiat kuntoon? Tulisiko meidän ottaa nämä tarinat vakavasti nyt kun UFOjen olemassaolo on vahvistettu?


Me elämme aikaa, jolloin kollektiivinen tajunta on avautumassa ja on avannut itsensä mahdollisuudelle siitä, että “luonamme on vieraillut ja vierailee edelleen” (Lord Admiral Hill Norton) olennot muista maailmoista. Tämä aihe ei ole enää tabu, erityisesti kun tunnistamattomien lentävien esineident (Unidentified Flying Objects, UFO:t) tai tunnistamattomien ilmailmiöiden (Unidentified Aerial Phenomenon, UAP:t) olemassaolon on vahvistanut monen valtion hallitus ja virasto ympäri maailman, joista viimeisin esimerkki on Yhdysvaltain laivasto ja Pentagon.

Me olemme nähneet legitiimiä mediakäsittelyä valtavirran organisaatioiden piirissä, New York Times ja CNN esimerkiksi, käsittelyä joka viittaa ideaan siitä, että nämä esineet eivät ole peräisin Maapallolta tai omasta sivilisaatiostamme. Tämän tyyppinen “valtavirran paljastus” on saanut monet ihmiset skeptisiksi, ottaen huomioon sen että niin monilla on vaikeuksia luottaa näihin verkostoihin. Vuosien ajan olemme nähneet kampanjoita, joissa nauretaan tälle aiheelle ja asetetaan se “salaliittoteorioiden” joukkoon. Siksi on tärkeää kysyä omalta itselät miksi he legitimoivat aiheen yhtäkkiä niin monen vuoden salailun ja pilkkaamisen jälkeen. Ehdotan, että se mitä nyt valtavirrassa meille näytetään on yksinkertaisesti yritys kontrolloida narratiivia aiheesta, joka on niin laaja ja jättää niin monet ihmiskunnan aspektit täysin käsittelemätt. Me mahdollisesti emme saa mitään muuta kuin vahvasti sensuroidun version ‘totuudesta’, jos sitäkään, ja yritykset kontrolloida näkemystämme ilmiöstä ovat kovia, mutta tämä on vain minun mielipiteeni. Juuri nyt me emme tiedä mitä me tulemme saamaan.

Vaikka kollektiivinen mieli on avautumassa tunnistamattomien lentävien esineiden todellisuudelle, jotka tekevät fysiikkaa uhmaavia manööverejä tutkadatan, videoiden, silminnäkijätodisteiden ja kuvien perusteella, silloin kun puhutaan oikeista tarinoista, joita tällä kentällä on olemassa, ne tuntuvat olevan epäuskottavia monille, ja se on varsin ymmärrettävää.

Mitä tapahtui: Yksi (monista) kiinnostavista viimeaikaisista kontaktikokemuksista, joita monilla on tällä hetkellä, sijoittuu metsäisen Thaimaalaisen kukkulan alueelle. Khao Kalan kukkula on houkutellut monia ihmisiä, erityisesti niitä jotka ovat olleet kiinnostuneet UFO-ilmiöstä, johtuen alueella tehdyistä UFO-havainnoista suuren Buddha-patsaan yllä, joka kököttää kukkulan huipulla. Se on arviolta kolmen tunnin ajomatkan päässä (myös junalla pääsee) Bangkokista Nakhon Sawaniin, jonka nimi tarkoittaa “Taivaskaupunkia”.

Sinne kerääntyneet ihmiset väittävät, että avaruusolennot ohjaavat näitä esineitä, ja että he saavat telepaattisia viestejä niiltä, jotka ovat varsin samanlaisia kuin viestit ja opetukset buddhalaisuudessa. Joku, joka ei ole tutkinut avaruusolentojen tarinoita sen syvemmin, saattaa pitää näitä naurettavina, mutta oletetut telepaattiset viestit avaruusolennoilta ovat varsin yleisiä niiden keskuudessa, jotka väittävät kokeneensa sellaisia kokemuksia. Monissa tapauksissa nämä “opetukset” ja viestit tuntuvat tukevan muualla päin maailmaa tapahtuneiden kohtaamisten viestejä. Kokemus on yleensä silmiä avaava ja laaja. Tuhannet kokemukset ovat samanlaisia usein kiehtovin tavoin.

Toinen yleinen vahvistus tuntuu olevan idea siitä, että me ihmiskuntana olemme tuhoamassa planeettamme, ja niin tekemällä meidän tekemisemme vaikuttavat muissa maailmoissa eläviin olentoihin. Nämä tietyt olennot Thaimaassa ovat varoittaneet ympäristötuhoista ja kolmannen maailmansodan uhasta mikäli ihmiskunta ei saa asioitaan kuntoon. Jotkut näistä olennoista Thaimaassa ovat ilmeisesti tulleet Plutosta, avaruusaluksilla, käyttämällä niinkutsuttua madonreikää patsaan yläpuolella, ja olennot ja alukset spontaanisti ilmestyvät sinne ja katoavat sieltä. Olennot kuvataan laijoiksi ja niiden iho hopeanväriseksi.

Pluton avaruusolennot ovat huolissaan Maapallolla tapahtuvasta tuhoisista asioista, kuten ympäristön tuhoutumisesta ja sodasta, jotka saattaisivat vaikuttaa heidän omaan planeettaansa. He haluavat myös antaa ihmisille kyvyn kommunikoida heidän kanssaan, niin että jos ihmiset tuhoavat kaiken ydinsodassa, avaruusolennot kykenevät auttamaan selviytyjiä rakentamaan ihmissivilisaation uudelleen. (lähde)

Aetherius Socientyn perustanut tri. George King perusti yhteisön saatuaan telepaattisia viestejä avaruusolennoilsta. Tri. King vastaanotti viestejä 1950-luvulta eteenpäin. Tri. Kingin viesteissä kiinnostavaa oli se seikka, että hänen kertomansa informaatio muille 1950-luvulla korreloi paljolti sen kanssa mitä nyt vuonna 2021 paljastetaan, ja mitä thaimaalaiset ihmiset ovat kokeneet. Voit lukea tarinasta lisää täältä. Esimerkiksi hän sanoi, että he olivat erittäin huolestuneita ihmiskunnan ydinaseiden käytöstä, testauksesta ja valmistamisesta. Samanlaisia kontaktitarinoita on monia muitakin.

Esimerkiksi Yhdysvaltain ilmavoimien ydinasekeskuksen salainen julkiseksi tehty raportt kesäkuulta 1959 näyttää miten kovasti Yhdysvallat halusi räjäyttää ydinaseen Kuussa tieteellisiä kokeita varten. Eversti Ross Dedricksonin mukaan, joka oli pitkään Yhdysvaltain atomienergiakomissiossa, he yrittivät tätä. Ilmavoimilla ja atomienergiakomissiossa palvellessaan hän sai tietää “tapahtumista ydinaseisiin liittyen.”

Tapauksien joukossa oli pari ydinasetta, jotka lähetettiin avaruuteen mutta jotka avaruusolennot tuhosivat… 1970- ja 1980-luvuilla me yritimme viedä ydinasetta Kuuhun ja räjäyttää sen tieteen nimissä, mikä ei ollut näille avaruusolennoille hyväksyttävää. He tuhosivat aseen ennen sen pääsyä Kuuhun… Heidän suurin huolenaiheensa oli säilyttää Maapallon integriteetti, koska se (myös) vaikutti muihin järjestelmiin… Idea minkään Maan valtion ydinaseen räjäyttämisestä avaruudessa ei ollut heille hyväksyttävää ja ne näyttivät sen ihmisille kerta toisensa jälkeen. – Dedrickson

Julkisista tiedoista käy selväksi, että UFOja on nähty monia, monia kertoja leijailemassa ydinaselaitosten yllä. On ollut monia tapauksia. Näissä tapauksissa ydinaseita on kytketty pois toiminnasta. Lähettävätkö he viestin? UFOjen ja ydinaseiden välillä on aina ollut vahva yhteys.

Malmstromin ilmatukikohta Montanassa on yksi parhaista esimerkeistä. Maaliskuussa 1967 tukikohdassa, jossa säilytetään suurta määrää ydinaseita, sattui tapaus. Se oli ydinaseiden säilytyspaikka. Me puhumme ihmisistä, jotka ovat vastuussa ydinaseiden laukaisun valvonnasta ja joilla on kyky täysin tuhota planeettamme kaikki elämä. Armeijan silminnäkijät ja muut näkivät punaisen, hehkuvan UFOn leijailevan portin ulkopuolella. Sen tapahduttua kaikki ydinaseet oli tehty täysin toimintakyvyttömiksi. Tässä on klippi kapteeni Robert Salasista, joka oli yksi tapauksen silminnäkijöistä.

On huikeaa ajatella, että tri. King puhui huolistaan ydinaseista jo 1950-luvulla. King väitti, että nämä olennot olivat huolissaan ihmisistä ja siitä suunnasta jota kohti olimme matkalla.

On myös monia muita esimerkkejä. Saman tyyppisiä viestejä annettiin telepaattisesti yli 60 lapselle Zimbabwessa. Harvardilainen psykiatri John Mack tutki tapausta, kaikki lapset olivat tuolloin varsin nuoria (1994), ja he piirsivät kuvia olennoista, saivat saman viestin ja muistivat samat tapahtumat. Viestit tuntuivat myös liittyvän siihen suuntaan jonne planeettamme oli menossa jos me emme muuta tapojamme, ja viesti välitettiin lapsille telepaattisesti kun he näkivät olennot. Voit lukea lisää tarinasta täältä. Tässä on klippi Joe Roganin podcastia kun he puhuvat tapauksesta.

Tässä on toinen esimerkki vuodelta 1977 uutislähetyksestä, jonka oletettavasti otti haltuunsa avaruusolento. Esimerkkejä on lukemattomia muita.

Vuosikymmeniä sitten vierailijat toisilta planeetoilta varoittivat meitä tulevaisuuden suunnastamme ja tarjosivat auttamaan meitä. Sen sijaan, jotkut meistä, tulkitsivat vierailijat uhaksi, ja päättivät ampua ensin ja kysyä kysymyksiä vasta sen jälkeen. – Entinen Kanadan puolustusministeri Paul Hellyer (lähde)

Thaimaan kokoontumiset alueella ovat muuttuneet varsin suosituiksi, niin suosituiksi että vuonna 2019 valtion viranomaiset hajoittivat useita joukkoja kukkulan huipulla, ja vetosivat oikeudessa massakokoontumisten kieltämiseen alueella. Syyskuussa 2019 monet alueelle kerääntyneet UFO-intoilijat saivat vastaansa poliisin ja metsänvartijat.

Uskovaiset meditoivat patsaan alla
Uskovaiset meditoivat patsaan alla

Mitä tulee kukkulan avaruusolentojen houkuttelevuuteen, uskovaiset sanovat sen alkaneen vuonna 1997, kun eläköitynyt ylikersantti Cherd Chunsamnaun, syvässä buddhalaisessa meditaatiossa kotonaan, otti vastaan viestejä mentaalisesti avaruusolennoilta. Hän kertoi perheelleen. He pilkkasivat häntä. “Pyysin isääni sanomaan avaruusolennoille että näyttäytyy meille”, sanoo Wassana, hänen tyttärensä. “Seuraavana päivänä, avaruusolennot lähettivät energiaa veljelleni ja langolleni.” Hän sanoo, että nämä molemmat nousivat pystyyn olohuoneen sohvalta ja alkoivat yhtäkkiä pyöriä ympäri, niinkuin tanssivat dervissit, ulos talosta ja pihalle.

Wassana, joka oli lopettanut työnsä hoitajana keskittyäkseen avaruusolentoihin, sanoo isänsä jatkaneen telepaattisten viestien vastaanottoa vuosien ajan. “Ennen isäni kuolemaa vuonna 2000 hän opetti meille miten viestiä avaruusolennoille”, hän lisää. Nykyään hän ja yli 100 muuta thaimaalaista ovat saaneet tämän kyvyn heidän harjoiteltuaan Wassanan kanssa. (lähde)

Bangkok Post kirjoitti myös tästä tarinasta.

Lääketieteen ammattilainen ja tieteen ystävä, 56-vuotias Somjit Raepeth ei usko asioihin, jotka eivät perustu faktoihin. Somjit syntyi ja kasvoi Nakhon Sawanissa, jossa hän työskenteli hoitajana sairaalassa. Pitkän päivän päätteeksi vuonna 1997 Somjit sai puhelinsoiton isältään, Cherd Chuensamnuanilta, eläköityneeltä armeijan kersantilta, joka eli Uthai Thanin provinssissa. “Onko avaruusolentoja olemassa?”, hän kysyi tyttäreltään suoraan. Perustuen omiin kokemuksiinsa ja koska mitään todisteita ei vastakkaisestakaan ollut, tytär sanoi isälleen “ei”. Cherd oli munkki ennen armeijaan liittymistä. Hän rakasti meditaatiota ja teki niin joka päivä.

Useita viikkoja myöhemmin hän soitti jälleen tyttärelleen. Hän sanoi, että hän kykeni kuulemaan avaruusolennon mielessään hänen meditoidessaan. Se sanoi, että tulisi tapahtumaan suuri tuho joka tappaisi puolet ihmisistä. “Ne ovat todellisia”, Cherd sanoi. “En usko ennen kuin näin omin silmin”, hän vastaa isälleen. Somjit pyysi isäänsä lähettämään avaruusolennon hänen talolleen Nakhon Sawaniin. Hän toisti vakaumuksensa, että uskoisi vasta kun näkee omin silmin. Eipä kauaakaan kun hoitaja sai puhelinsoiton isältään hänen tehdessään yövuoroa sairaalassa. “Ne ovat tulossa katsomaan sinua”, hän sanoi kun lopetti puhelun.

Viisi minuuttia myöhemmin Somjit sai huolestuneen puhelinsoiton kälyltään. “Hän pyörii ympäriinsä, tule kotiin jooko”, hän sanoi, viitaten Somjitin aviomieheen Charoen Raepethiin. Somjit oli hämmentynyt, mutta hän ei voinut lähteä vuorostaan ennen aamua. Kun hän tuli kotiin, Charoen selitti kaiken. Hän sanoi että oli menettänyt kontrollin kehostaan ja pyöri ympyrää. Hän oli pyörinyt pihalle talosta ja oli järkyttynyt siitä mitä taivaalla oli.

“Näin suuren, pyören lentävän esineen, jossa oli kirkas oranssi valo keskellä ja monta pienempää valoa pyörimässä sen ympärillä”, Charoen kertoi Spectrumille. Somjit soitti isälleen ja kertoi avaruusolennoista, ja että hän oli kotona odottamassa niitä. Noin kahdeksan aikaan illlla, kun naapurien ikkunoista oli valot jo sammuneet, hän sai soiton. “Ne ovat taas tulossa”, hän sanoi.

Somjit ja hänen kaksi siskoaan menivät ulos seisomaan pihalleen. Sitten siinä se oli, taivaalla. Siskot katsoivat toisiaan ja sanoivat: “se on totta”. Elettyään Khao Kalassa 47 vuotta, kauhean moni asia ei enää yllättänyt 67-vuotiasta Payung Chuensrinuania. Hän elää kukkula 145:n juurella, joka kuuluu Kalan vuoristoon. Paikassa on nähty paljon selittämättömiä valoja taivaalla.

Rouva Prayung koki ensimmäisen paranormaalin kohtaamisensa paljon ennen Somjitia. Tapaus sattui eräänä iltana kun muu perhe oli hautajaisissa. Hän oli kotonaan sisarenpoikansa kanssa. Istuen porstuassa illalla yhdeksältä suuri esine, jolla oli valo “yhtä kirkas kuin Kuu”, tuli lentäen tyhjästä ja leijaili hänen lähellään. Hän ei tiennyt mikä se oli, joten hän soitti sisarenpojalle ja pyysi katsomaan.

“Oli hiljaista, joten se ei voinut olla lentokone ja se oli täynnä vilkkuvia valoja”, hän sanoo. “Sitten se lensi pois todella nopeasti. Luulin että olin nähnyt unta.”

Ihmiset matkaamassa kukkulalle
Ihmiset matkaamassa kukkulalle

Loppukaneetti: Olen sanonut tämän ennen ja sanon nyt. UFO/avaruusolentoaihe todellakin koskettaa kaikkia ihmiskunnan aspekteja. Oli se sitten historia, teknologia, tiede, metafysiikka, henkisyys ja paljon muuta. Se on todella tietoisuutta laajentava realisaatio ja paradigmaa muuttava hetki ihmiskunnalle, jos vain pääsemme sen kokemaan, ja se tulee pakottamaan ihmiskunnan laajentamaan tietoisuuttaan sen suhteen miten me havaitsemme todellisuutemme luonteen.

Yksi asia tuntuu olevan vuosi vuodelta selkeämpi, me emme ole yksin, me emme ole koskaan olleetkaan yksin, ja meidän luonamme on vierailtu todella pitkän aikaa. Se on minun mielipiteeni perustuen kokemuksiini ja tutkimaani näyttöön siitä mikä vuotaa julki.

Huolimatta siitä, että aiheesta on tullut trendikäs valtavirrassa, uskon että tämä on kansalaisten projekti, ja kuten sanoin aiemmin artikkelissa, kaiken tyyppinen info mitä ulos vuotaa on todennäköisesti erittäin sensuroitu versio.

Loppujen lopuksi meillä on paljon ongelmia ratkaistavanamme planeetallamme. Tämän tulisi olla meidän pääasiallinen tavoitteemme. Ironista kyllä, tämä on sama viesti eri avaruusolentojen ryhmittymiltä, jotka vierailevat planeetallamme, jotka ovat saaneet yhteyden ihmisiin. Se ei tarkoita, että kaikki avaruusolennot ovat hyväntahtoisia tai pahantahtoisia, mutta se on toisen artikkelin arvoinen keskustelu. Olen siitä kirjoittanut aiemmin täällä.

Olen kirjoittanut tästä aiheesta jo vuosikymmenen. Lue muita artikkeleja täältä.

 

Artikkelin julkaissut Collective Evolution

Vuoden 2005 Connecticutin UFO-laivastohavainto

Havaintopäivämäärä: heinäkuun 20, 2005
Havaintopaikka: Connecticut, USA

Me ymmärrämme tulevia havaintoja opiskelemalla mennyttä. Nämä eivät pitäneet mitään ääntä. Ne leijailivat hiljaksiin. Ne olivat tummia, ja niissä oli joitain valoja. Nämä kolme tekijää ovat tärkeitä kun mietitään tulevia havaintoja. Ne saattavat validoida tulevaisuuden havaintoja.

Scott C. Waring

Havaintoraportti:

Viime viikolla ystäväni ja minä olimme vuorilla pyöräilemässä Cockaponsetin yleisessä metsässä. Mielestäni se on Middletownissa. Me ajoimme pari tuntia ja olimme lähellä Connecticut-jokea eikä kauhean kaukana voimalaitoksesta (mielestäni). On vaikeaa sanoa kun ajaa. Oli tulossa pimeä ja me pidimme pienen paussin ennen palaamista takaisin autoillemme. Aluksi en edes huomannut näitä ennen kuin ystäväni huomautti niistä. Ne olivat mustia ja pitkulaisia muotoja, ja niissä oli valoja. Ei mitään kirkasta eikä mitään ääntä. Ne eivät liikkuneet useaan minuuttiin, joten kerkesin ottaa pari valokuvaa. Kun ne lähtivät, ne vain leijailivat pois hiljalleen. Minä lähetän nämä kuvat, koska kaksi niistä ei onnistunut, digitaalikamera ei toimi kunnolla pimeässä ja yhdessä niistä näkyy ystäväni. En lähettänyt sitä koska vaikka kaikki ajaa pyörällä täällä ja me tiedämme ettei meidän tulisi olla siellä ja en halua joutua ongelmiin asiattomasta oleskelusta. Ne voivat olla helikoptereita tai ehkäpä ilmalaivoja tai jotain, mutta ajattelin lähettää nämä sinulle selitettäväksi.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Hehkuva orbi Utahissa

Havaintopäivämäärä: heinäkuun 13. 2020

Havaintopaikka: Draper, Utah, USA

Lähde: MUFON #110995

Tämä ilmoitettiin MUFONille vasta nyt. Raportoija näki hehkuvan valkoisen orbin tulevan erittäin matalalle ja lähelle hänen kotinsa katonrajaa. Näyttää myöhäiseltä illalla ja raportoijan tyttöystävä on edelleen kämpässä. Videon lopulla kuvaaja ärtyy ja sanoo, ”Hei Teresa! Tule tänne! Nouse ylös! Sinun on nähtävä tämä!” Mutta siihen mennessä hehkuva orbi on jo liikkunut pois ja kadonnut etäälle. Teresa kait missasi havainnon, mutta hyvä että kuvaaja sai kuvamateriaalin talteen kaikkien nähtäväksi.

Näihin kuviin lisäsin vähän varjoja ja fokusta.

Se ei ole drone, dronen valot eivät ole voimakkaita, eikä se ole lentokone tai helikopterikaan, sillä se on äänetön eikä se ole kaukana taloista. Arvioin sen lentävän 50 metrin korkeudella silminnäkijän yläpuolella. Se huomasi hänet ja kiersi hänen ymäpri. Absoluuttisen aitoa, absoluuttisen selittämätöntä.

Scott C. Waring 

 

  Artikkelin julkaissut ET Data Base