Avainsana-arkisto: UFOt

Kosmonautti kuvasi UFOn avaruusasemalla

Kansainvälisen avaruusaseman kosmonautti on kuvannut kuvamateriaalia kirkkaasta tunnistamattomasta lentävästä esineestä, jota jotkut pitävät ihmisten tekemänä satelliittina ja toiset taas Maan ulkopuolelta peräisin olevana.

Kosmonautti Ivan Vagner kuvasi videota revontulista Etelänavan yllä. ”5 kappaletta” ilmaantui Vagnerin mukaan timelapseen. Kuvamateriaali lähetettiin Roscosmosille analysoitavaksi.

Ivan Vagner raportoi Twitter-tilillään: ”Viisi kappaletta näkyy lentävän vierekkäin samaan suuntaan yhtä etäällä toisistaan. Mikä se voisi mielestänne olla — meteoreja, satelliittejä vaiko…?”

Vladimir Surdin, vanhempi tutkija P.K. Sternbergillä ehdotti, että ”Se on melkein ilmiselvästi Elonin seuralaisten laivue (Starlink-satelliitit). Kun ne lentävät yhdessä, ne hajaantuvat, satelliitit eivät lennä tuollaisissa parvissa, mutta sen jälkeen kun ne laukaistaan sarjassa, ne todella liikkuvat tuolla tavalla jonkin aikaa.”

En usko Surdinin selitystä. Starlink-satelliitit laukaistaan 40-60 satelliitin yhtäaikaisina sarjoina ja vaikka ne hajaantuisivat ja liikkuisivat yhdessä jonkin aikaa, silti näkisi suurimman osan satelliiteista lentämässä taivaalla ”jonossa” eikä tässä niin tapahdu!

Lisäksi Starlink-satelliittien kiertoradat ovat hieman samanlaisia kuin ISS:n, mutta merkittävästi matalammalla. Ja tässä me näemme 5 tunnistamatonta lentävää esinettä lentämässä avaruudessa, siksi voidaan olettaa että nämä eivät ole Starlink-satelliitteja.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Harvinainen ilmailmiö Arizonassa

Taivaalla näkyy mielenkiintoiset määrät omituisia ja tunnistamattomia kappaleilta. Valitettavasti suurin osa näistä kappaleista ei edes näy, mutta huhtikuun 13. päivä 2020 Sun Cityn asukas Arizonassa näki silmänräpäyksessä useita ”mustia asioita” kuvatessaan pilvimuodostelmia.

Valokuvaaja alkoi käydä freimi freimiltä läpi kuvia, ja hämmästyi kuvanneensa yhden näistä ”mustista jutuista” filmille.

Kappale muistuttaa pitkulaista UAP/UFOa. Sen on täytynyt liikkua yliäänennopeudella, koska se näkyy vain yhdessä kuvassa. Mikä se sitten onkin ollut, se on epätavallinen.

Valokuvaaja on raportoinut havainnon MUFONille lisätutkimuksia varten.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Onko tämä ’Black Manta’ Teksasissa?

Punainen hehkuva kolmiomuotoinen antigravitaatiolaite kuvattiin videolle sen ollessa taivaalla Teksasissa elokuun 16. päivänä 2020.

Silminnäkijä sanoo ettei laite pitänyt mitään ääntä eikä se liikkunut yhtään, se oli vain paikallaan yötaivaalla. Pienet kuvassa näkyvät valot laitteen ympärillä ovat peräisin sitä ympäröivästä sähkömagneettisesta kentästä.

Vaikka alus on erittäin samanlainen kuin kuuluisa TR-3B, se voi myös olla TR3-A Black Manta, joka on USA:n ilmavoimien valvonta-aluksen nimi, jonka spekuloidaan olleen mustan projektin kehityksen tulosta.

Poikkeuksellinen video Black Manta -aluksesta, joka ei virallisesti ole olemassa, alkaa kohdasta 1.55.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Avaruusaseman livekamera kuvasi jotain mystistä taivaalla

Kansainvälinen avaruusasema kuvasi jotain omituista taivaalla. Näet tämän kappaleen pilvien takana. Se ei oikein kuulu sinne.

Ilmeisesti jättiläismäinen rakennelma on osittain verhoutunut. Se ei näytä satunnaiselta pilveltä jos sitä vertaa muihin pilviin. Se ei näytä myöskään maa- tai vesialueelta.

Jos tarkastelemme kappaleen negatiivikuvaa, silloin me näemme selvästi rakenteen, jolla on ainutlaatuinen, systemaattinen muoto.

En tiedä mitä oikein on tapahtumassa. En ole koskaan nähnyt mitään tällaista, mutta ei ole epäilystäkään etteikö ISS:n kamera olisi kuvannut jotain epätavallista.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Jättiläissikari-UFO nousee merestä Etelä-Afrikassa

Jokin aika sitten Kwa Zulu Natalin asukas Etelä-Afrikassa kuvasi uskomattoman kuvan suuresta sikarinmuotoisesta UFOsta, kun se nousi merestä Umtuntwenin rannalla lähellä Kwa Zulu Natalin kaupunkia.

USOt määritellään tunnetuiksi aluksiksi, joita nähdään vedessä, nousevan vedestä tai sukeltavan veteen. Tällaisilla havainnoilla on pitkä historia, mutta tähän päivään asti me emme ole tienneet ovatko nämä UFOt/USOt salaisia valtion projektien aluksia vaiko Maan ulkopuolelta.

Jos me tarkastelemme tätä suurta lentävää alusta, me näemme, että sitä voidaan verrata useaan UFOon/USOon jotka amerikkalainen sukellusvene kuvasi monta vuotta sitten.

UFO Kwa Zulu Natalin rannikolla, Etelä-Afrikassa.

Kaksi UFOa, jotka amerikkalainen sukellusvene kuvasi.
Kaksi UFOa, jotka amerikkalainen sukellusvene kuvasi.

Sanderson, tunnetto zoologi jolla on kiinnostus paranormaaliin, laittaa liikkeelle mielenkiintoisen teorian siitä, että OINTS:t (’Toiset älyt, Other Intelligences’) elävät Maan merissä.

Tämä merenalainen, rinnakkainen sivilisaatio voi olla kaksi kertaa niin vanha kuin Homo sapiens, hän sanoo, ja he ovat saattaneet kehittää kyvyn lentää avaruuteen.

Mikä olisikaan parempi paikka saavuttamattomalle tukikohdalle kuin syvällä meressä?

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Lautaspilvi Coloradossa

Havaintopäivämäärä: helmikuun 7. 2020

Havaintopaikka: Colorado, Montezuman piirikunta, USA

Lähde: sähköpostiraportti

Kävin läpi sähköpostejani ja olin saanut valokuvan henkilöltä Coloradossa, joka sanoi nähneensä UFOn muotoisen pilven vuorilla. Hän sanoo, että tämä juttu oli piilossa kaikkien silmien alla. Minun täytyy myöntää, että kun UFOt luovat pilviä ja piiloutuvat niihin, ne olettavat että me emme ole tarpeeksi älykkäitä tuntemaan eroa, mutta me opimme nopeasti.

Musta reuna pilven alareunassa paljastaa sen. Huomaa myös, että paljon ylempänä on joitain aaltoja pilven reunassa. Nämä mahdollisesti aiheutuvat siitä kun alus liikkuu pilven läpi. Arvioisin silmämääräisesti tämän aluksen kooksi 1.5-2km läpimitaltaan.

Scott C. Waring

 

Artikkelin julkaissut ET Data Base

UFO-havainto Cincinnatista

Havaintopäivämäärä: 2019, mutta julkaistu 2020

Havaintopaikka: Cincinnati, Ohio, USA

Nainen kuvasi laivueen hehkuvia UFOja Cincinnatin kaupungin yllä Ohiossa viime vuonna. Hehkuvat valot hämmensivät katselijoita ja jopa ihmisiä kommenttiosiossa, jotka eivät osanneet selittää näitä huikeita valoja. Kuten näet videon keskeltä, neljä valoa muuttuu kolmeksi, kun neljäs hyppää uuteen paikkaan muutamaksi sekunniksi. Huikeaa kuvamateriaalia UFO-laivueesta Ohion yllä.

Scott C. Waring

 

 

Artikkelin julkaissut ET Data Base

Klassinen levyalus NASAn livekuvassa

Havaintopäivämäärä: huhtikuu 2020

Havaintopaikka: Kansainvälinen avaruusasema

5 minuutin kohdalla tätä videota Secureteam10 puhuu siitä miten UFO näkyy avaruusaseman livekamerassa. Tämä UFO näyttää klassiselta levyltä. Metallisesta kiillosta ei voi erehtyä. Se näyttää olevan matalammalla ilmakehässä avaruusaseman ohittaessa sen. Hieno löytö, erittäin harvinainen, mutta todellakin totta. Tätä NASA ei halua kansan näkevän, mutta tämä UFO oli niin pieni, niin näkymätön, että he varmasti missasivat sen, erityisesti koska suurin osa NASAsta on kotona karanteenissa, eikä heillä ole kiinnostusta sensuroida kaikkea viimeiseen yksityiskohtaan.

Ensimmäinen UFO-havainto, joka tällä videolla näkyy, on yksityiskohdiltaan liian monimutkainen ja siitä on liian vähän infoa jotta sitä voisi pitää oikeana. En usko ensimmäisen videon olevan todellinen, kuitenkin toinen video, tällä livekameralla, on todellinen.

Scott C. Waring, Taiwan

  Artikkelin julkaissut ET Data Base

UFO tarkkailee Pariisia

Havaintopäivämäärä: huhtikuun 10. 2020

Havaintopaikka: Pariisi, Ranska

Tämän UFOn raportoi Youtube-käyttäjä HiddenUnderBelly. UFO raportoitiin Pariisissa ja se näyttää pysyvän paikallaan ja tarkkailevan asukkaita. Tämä on aikana jolloin Pariisi on karanteenissa koronaviruksesta, avaruusolennot yrittävät kiinnostua ihmiskäytöksestä. Ehkäpä avaruusolennot yrittävät selvittää noudattavatko avaruusolennot kasvosuojainmääräyksiä, karanteenia ja etäisyysohjeita? Tämä info antaisi heille ennustemallin siitä mitä tapahtuu tulevaisuudessa. Avaruusolennot ovat ylpeitä omista tiedoistaan, joten on ymmärrettävää että UFO-havainnot alkavat olla yleisempiä tuollaisina hetkinä.

Scott C. Waring

 

Artikkelin julkaissut ET Data Base

Energiaolento pysähtyy Aurinkoon 22 minuutiksi

Havaintopäivämäärä: huhtikuun 12. 2020 Havaintopaikka: Maan Aurinko Lähde: https://helioviewer.org

Kiinnostukseni heräsi ja etsin kuvia auringosta NASAn heliviewer.orgista. Löysin jotain… jotain minkä olin nähnyt aiemmin, mutta kuitenkin se oli mystistä itsessään.

Kappale on jättiläismäinen, näyttää planeetan kokoiselta, mutta uskon sen olevan arviolta 1.5km läpimitaltaan ja erittäin lähellä satelliittia. Se liikkuu ja hyppii paikasta toiseen, usein lähellä valonnopeutta, joskus jättäen jälkiä jotka näkyvät kameralle. Mutta tässä, yksi pysähtyi, lepäsi hetken, liikkui lähemmäs Aurinkoa, lepäsi taas, sitten hyppäsi pois sinne suuntaan avaruutta mistä se tulikin.

Kun näkee tällä tavoin hyppivän kappaleen, joka jättää jälkiä, ja samanmuotoisia kappaleita Auringon ympärillä pörräämässä, se panee miettimään että ovatko nämä olennot eläviä energiaolentoja? Energia matkaa valonnopeudella… ja tämä selittäisi kappaleet valonnopeudella. Uskon, että nämä ovat uskomattoman suuria energiaolentoja, älykkäitä olentoja. Mutta se tapa jolla ne liikkuvat ympäriinsä on kuin lapset leikkimässä, jahdaten toisiaan kentällä. Tämä on kuitenkin todellinen havainto niiden käytöksestä.

Joten, ovatko nämä energiaolentoja vaiko aluksia? Eivät todennäköisesti, miksi energiaolento tarvitsisi alusta? Ovatko ne jumalia? Ehkä meidän termein sellaisia mitä me pidämme jumalana, ne ovat. Mutta luoja-jumalia…. en usko. Pelkkiä jumalankaltaisia olentoja, silti olentoja, silti laji, ei meidän Jumalamme, mutta kuitenkin uskomattoman voimakkaita, joista nopeus on vain yksi. Missä ovat kädet ja jalat, kysyt nyt? Miksi kaikkivoipainen olento tarvitsisi käsiä tai jalkoja tai päätä? Me ihmisinä näemme asiat niinkuin niiden tulisi tapahtua meidän sääntöjemme mukaan… kuitenkin universumilla on omat sääntönsä, eikä se piittaa meidän säännöistämme.

Scott C. Waring, Taiwan

 

Artikkelin julkaissut ET Data Base