fbpx

Avainsana-arkisto: uskonto

Pohdintoja uskonnosta ja eksopolitiikasta

Vol 3:2 (heinäkuu 2009). ISSN 1938-1719

Pohdintoja uskonnosta ja eksopolitiikasta

kirjoittanut Bernice H. Hill, Ph.D.

 

Tiivistelmä

Eksopolitiikan on aika tarkastella UFO-paljastuksen vaikutuksia uskonnollisiin instituutioihin. Nopeasti muuttuvassa maailmassa tuoreet trendit, erityisesti USA:ssa, kertovat suurista näkökulman muutoksista, jotka vaikuttavat kaikkiin julkisiin aloihin, myös uskontoon. Lisääntyvä monikulttuurisuus, ajattelun vapautuminen ja ekumeeninen keskustelu (erityisesti terrori-iskujen inspiroimana) ovat viemässä meitä kohti avoimempaa, joustavampaa ja sosiaalisesti tietoisempaa perspektiiviä. Nämä kehityskulut puhuvat siitä, että eksopolitiikka voisi nyt alkaa tarkastella interventiostrategioita.

Johdanto

Eräs pääsyistä sille miksi avaruusolennoista ei haluttu kertoa kylmän sodan aikaan on sanottu olevan, että oli tarpeen suojella länsimaiden teknologista etua. Vaikka asia ei olekaan enää näin, UFO-paljastusta on edelleen pidätelty kulttuurisen kaaoksen pelossa. Monesti tässä yhteydessä kuulee lainattavan Brookings Instituten raporttia vuodelta 1961, jonka NASA on antanut heille toimeksi. Raportissa sanottiin:

Todisteet avaruusolentojen olemassaolosta saattavat löytyä myös heidän Kuuhun tai muille planeetoille jälkeensä jättämistä artifakteista.  Sen seuraamukset ihmisten asenteisiin ja arvoihin ovat arvaamattomia, mutta ne vaihtelisivat suuresti eri kulttuureissa ja monimutkaisten yhteiskuntien eri ryhmien välillä; kriittinen tekijä tässä olisi meidän ja muiden olentojen välillä tapahtuvan kommunikaation luonne.

Teknologisesti paljon meitä kehittyneemmän ulkoavaruuden sivilisaation kanssa kontaktiin pääsyllä saattaa olla tuhoisia yhteiskunnallisia vaikutuksia.

Antropologiassa on monia esimerkkejä yhteiskunnista, jotka ovat olleet varmoja heidän paikastaan universumissa, jotka ovat tuhoutuneet kun ne ovat joutuneet assosioitumaan aiemmin tuntemattoman yhteiskunnan kanssa, jolla on eroavat ideat ja elämäntyylit; toiset jotka selvisivät sellaisesta kokemuksesta tekivät sen yleensä maksamalla hinnan muutoksena heidän arvoissaan ja asenteissaan ja käyttäytymisessään. [1]

On mahdollista kuvitella kulttuurillinen paine, jota Pohjois-Amerikan intiaanit tunsivat kun valkoinen mies saapui hänen jatkuvan (imperiumin) kasvattamisensa kanssa. Kun he katselivat heidän maidensa ryöstöä, puhvelien teurastusta ja kansansa kuolemaa, he varmasti kokivat heidän vanhan elämäntyylinsä tuhoutumisen. Samalla tavoin Meso-Amerikassa espanjalaisten saapumisen myötä, kulttuuri joka oli ollut olemassa satoja vuosia romahti muutamassa vuosikymmenessä. Brookingsin raportti on oikeassa, sellaiset kohtaamiet voviat olla tuhoisia ja uhata kansan koherenssia.

Kansan koherenssi ei ole missään niin pyhä asia kuin uskonnollisissa instituutioissa. Ne tarjoavat vakautta ja identiteetin ja uskomuksillaan asettavat raamit yhteisön jäsenyydelle ja henkilökohtaiselle tarkoitukselle. Uskonto voi määritellä henkilön todellisuuden. Jos paljastus asettaa kaikki yhteiskuntarakenteet vaaraan, uskonnolliset instituutiomme ovat erityisen haavoittuvaisia. Ehkäpä on kuitenkin aika tarkastella tätä premissiä. Me elämme jo nyt nopeasti muuttuvassa maailmassa: pluralistisessa modernissa maailmassa, joka pienenee lentokoneiden ja kommunikaatiojärjestelmien avulla. Monet vanhat maailmankuvat ovat kuolemassa; uusia ymmärryksiä ja näkökantoja on syntymässä.

Hiljattain Neil Freer lähetti vahvan viestin eksopolitiikan yhteisölle näillä sanoilla:

Selvästikin eksopolitiikan visio ja tavoite on älykkään, itsevarman, kypsän, rauhanomaisen ja laajentuvan vakaaseen yhteiskuntaan osallistumisen mainostaminen ja mahdollistaminen. Jos me todella haluamme tulla tähtienväliseksi yhteiskunnaksi muuttumalla rauhanomaiseksi, yhtenäiseksi lajiksi kehittymällä yli heimojen, kansallisten kulttuurien ja sivilisaation rajojen, me joudumme tekemään jotain uskonnoille. Onko uskontojen kyseenalaistaminen ja tarkastelu jotenkin eksopoliittisesti epäkorrektia?” [2]

Tämä on arvokas pulma. Se toi mieleeni nämä kysymykset: Mitkä ovat niitä ongelmia, joita eksopolitiikan tulee ymmärtää uskonnollisista instituutioista tänä aikana? Ja mikä on uskontojen evoluutiopotentiaali, josta eksopolitiikka voisi hyötyä kun se tarkastelee näitä ongelmia?

Globaali yleiskatsaus

Tällä hetkellä maailmanuskontojen kannatus jakautuu seuraavasti:

Kristinusko                    2.1 mrd ihmistä               33%

Islam                              1.5 mrd                           21%

Sekulaari/uskonnoton    1. l  mrd                          16%

Hindulaisuus                   900 milj.                        14%

Kiinan perinneusko        394 milj.                          6%

Buddhalaisuus                376 milj.                          6%

Alkuperäiskansojen usko  300 milj.                       6%

Afrikan perinteiset         100 milj.                          2%[3]

 

Nykypäivän nopeiten kasvava uskonto on Islam. Osaltaan tämä selittyy kolmannen maailman maiden suurella syntyvyydellä, joista monet ovat muslimimaita. Ennustetaan, että vuoteen 2025 mennessä maailmassa on 2 miljardia muslimia ja 3 miljardia kristittyä. Muslimit ohittavat kristityt vuoteen 2200 mennessä. [4]

Monikulttuurisuus on vakaasti lisääntynyt erityisesti lännessä. Tämä tarjoaa ihmisille mahdollisuuden kohdata, keskustella ja ymmärtää muiden uskontojen edustajia. Polarisaatio myös lisääntyy mikäli jotkut ihmiset pitävät tiukasti kiinni rajoistaan ja identiteeteistään.

Voitaisiin spekuloida, että Kiinan ja Intian kasvavat väestöt tulevat olemaan UFO-paljastuksen kanssa helpommassa asemassa, kun niillä ei ole monoteistisia länsimaisia uskontoja. Itämaiset filosofiat (eli esm. Intian hindulaisuus, jainismi, buddhalaisuus) ovat luonteeltaan avoimempia reinkarnaation ja moniulotteisuuden ideoille. Tarinat avaruusolennoista, kuten vimana-alukset ja kosmiset konfliktit on haudattu veediseen mytologiaan. Kiinan sekulaarit todennäköisesti olisivat helpoiten vakuuttuneita tietovuotajien ja tiedeihmisten keräämistä todisteista.

Islaminuskon kasvupotentiaali huomioonottaen tulee tarkastella UFO-paljastuksen vaikutuksia tähän uskoon. Islaminuskossa on paljon variaatiota; sitä usein värittää maiden omat paikalliset uskomukset ja tavat. Bassett on huomauttanut, että UFO-paljastus voi olla muslimeille ja juutalaisille erityisen vaikea. [5] Lisääntynyt painoarvo, joka on annettu UFO-paljastuksen ihmistietoisuudelle aikaansaamalle reaktiolle ja sen suhteelle valtapolitiikkaan, tekee tällaisesta tutkimuksesta erityisen tärkeää. [6]

Tämän ajan yleisin valtauskonto on kristinusko. Kaikissa sen muodoissaan se on kaikkien länsimaisten yhteiskuntarakenteiden perusta, ja tämä maailmankuva on se joka tulee kärsimään suurimmat UFO-paljastuksen kolhut. Maailman kristitystä populaatiosta 60% on värillisiä ja elää Euroopan ja Amerikan ulkopuolella. Kristinuskon kasvu näillä alueilla liitetään Afrikan, Aasian ja Etelä-Amerikan kasvavaan protestanttiliikkeeseen. [7]

Vaikka asenteet avaruusolentoja kohtaan saattavat olla perinteisten kristillisten näkökantojen rajoittamia näissä maissa, näiden maiden alkuperäisasukkaiden tiedot näkyvät näiden maiden uskomuksissa. Maailman alkuperäiskansojen kulttuurit (6%) pitävät tähdistä tulleita vierailijoita hyväksyttävinä. Esimerkiksi on hyvin tiedossa, että Meksikossa ollaan erittäin avoimia avaruusolennoille ja että tuhannet siellä asuvat ovat nähneet UFOja.

Vatikaanin kanta avaruusolentoihin tukee myös tätä hyväksyntää. Bassett on huomauttanut, että satojen vuosien ajan katolinen kirkko on kerännyt arkistoihinsa todisteita avaruusolennoista astronomeiltaan ja papeiltaan. [8] Harris haastatteli Monsignor Corrado Balduccia, (entinen Vatikaanin Nuncio Washington DC:ssa) sekä isä Gabriel Funesia, (Vatikaanin observatorion johtaja Castel Gandolfossa) tämän varmistamiseksi. Isä Funes (2008) oli sanonut, että avaruusolentojen olemassaolon poissulkeminen olisi kuin laitettaisiin rajat Jumalan luovalle vapaudelle. [9]

USA

3(i) Kulttuurin liberalisaatio

USA:n kanta paljastuksen jarruna on hyvin tiedossa. Kun tarkastellaan Brookingsin raportin varoitusta, miten paljastus vaikuttaisi uskonnollisiin instituutioihin USA:ssa? Kristinuskoisilla on ollut Amerikassa ylivalta sen syntymästä asti. Vuonna 1947, 95% amerikkalaisista piti itseään kristittyinä ja vaivaiset 5% sekulaareina (eli ateisteina, agnostikkoina tai uskonnottomina).

Toisen maailmansodan jälkeen kiinnostus uskontoa kohtaan on laantunut tasaisesti. Vuonna 2007 Pew Research teki gallupin amerikkalaisten uskonnollisista asenteista, uskomuksista ja käytänteistä, ja raportoi seuraavia muutoksia: suurten ikäluokkien (vuosina 1946-1964 syntyneet) sukupolvessa itseään sekulaareina pitävien lukumäärä oli kasvanut 11%:iin; X-sukupolvessa (vuosina 1965-1972 syntyneet) osuus oli 14% ja Y-sukupolvessa (1977 jälkeen syntyneet) osuus oli 19%. [10]

Joka viides modernista sukupolvesta ei enää ollut minkään tietyn uskonnon kannattaja. Tämä puhuu siitä, että uskontojen vastaanhangoittelun ajatus saattaa olla pehmenemässä, kun yhä useampi nuorista on päästämässä irti perinteisistä uskomuksista. Lisäksi yli puolet sellaisten instituutioiden toiminnassa mukana olevista oli muuttanut suhtautumistaan elämänsä aikana. Amerikan kirkot eivät ole uskomuksissaan vakiintuneita, vaan ne ovat jatkuvassa dynaamisessa muutosprosessissa.

USA on muuttumassa uskonnollisesti monimuotoisemmaksi. Useat seikat ovat vaikuttaneet tähän muutokseen. Vuonna 1960 Amerikka avasi rajansa maahanmuutolle. Monet muslimit ja buddhalaiset tulivat maahan ja USA:ssa on nyt enemmän muslimeja kuin juutalaisia. Lähiöissä eri uskonnot elävät rinnakkain, ja ihmiset ovat joutuneet totuttelemaan tähän kouluissaan ja työpaikoillaan. Raportissa mainittiinkin, että ihmiset myös harjoittavat uskoaan eri tavoin; usein vaihtaen kirkosta toiseen, sekoittaen eri uskontojen käytänteitä ja ilmaisevat myös useammin oman uskonnollisen instituutionsa ulkopuolelta löytyviä uskomuksia. [11]

Tämä lisääntynyt diversiteetti on herättänyt ahdistusta joissain kristityissä, koska se on uhannut heidän selkeää kuvaansa kristitystä. Amerikkalaiset yleisesti ottaen elävät lisääntyneen polarisaation ja äänekkään fundamentalismin aikaa. Vaikka Yhdysvallat on perustettu tiukan kirkon ja valtion erillään pitämisen päälle, tuo raja on hämärtynyt yhä enemmän viime vuosikymmeninä. Helluntailaiset erityisesti ovat voimakkaasti tunkeutuneet julkiseen keskusteluun mielipiteineen abortista, eutanasiasta, kantasolututkimuksesta ja saman sukupuolen avioliitoista.

Tämä kiinnostaa eksopolitiikan tutkijoita erityisesti, kun eräästä gallupista käy ilmi, että vaikka yhä useampi aikuinen USA:ssa uskoo UFOihin ja elämään muilla planeetoilla, helluntailaiset eivät usko. Scrippsin vuonna 2008 tekemän gallupin mukaan, 62% (protestantteja), 60% (katolisia) ja 66% (uskonnottomia) uskoi UFOihin mutta ainoastaan 38% helluntailaisista uskoi niihin. [12] Kuitenkin enemmistö on kokenut asteittaisen yhteiskunnallisten arvojen liberalisaation. Tämä näkyy suuremmassa rodullisten erojen, naisten roolien, homoseksuaalisuuden ja huono-osaisten puolesta tehdyn työn hyväksynnässä.

3 (ii) Ekumenisen dialogin lisääntyminen

Liberalisaatio on myös levittäytynyt uskonnollisen ajattelun eturintamaan. Se näkyy ekumenian tasaisena kasvuna. Ekumeninen liike USA:ssa on peräisin vuoden 1846 Euroopasta sekä Kirkkojen Maailmanneuvoston perustamisesta vuonna 1961. [13] Tämä neuvosto oli foorumi, sekä kansainvälinen että kansallinen, suuremmalle kristillisten kirkkojen väliselle dialogille, jossa etsittiin niitä uskomuksia mitkä olivat kaikille yhteisiä. He saivat selville, että heidän kosmologiassa, säännöissä ja rituaaleissa oli suuria eroja. Kuitenkin Kultainen sääntö oli eräs periaate, joka kaikille kirkkokunnille oli yhteinen (‘tee muille niinkuin haluaisit itsellesikin tehtävän’).

Myös kristittyjen, muslimien ja juutalaisten välinen dialogi on lisääntynyt tasaisesti. Harvardin yliopiston teologian professori D. Eck näki tarpeen uskonnollisille instituutioille laajentaa yhteistyötään, ja hän käynnisti vuonna 1989 Pluralism Projectin. Projekti on tuottanut useita julkaisuja ja jatkaa kansallisten ja globaalien ohjelmien ajamista. Vuonna 1995 perustettiin United Religions Institution San Fransiscon Presideoon. Wichitassa, Kansasissa (kaupunki jossa on yli 20 palvontapaikkaa buddhalaisille, hinduille, muslimeille ja Bahai-uskovaisille) organisaatio nimeltä Interfaith Ministries on saanut aikaan myös useita ohjelmia. Monet ekumeniset organisaatiot ovat nyt laajentaneet ohjelmiaan käsittelemään myös globaaleja ja kestävyysongelmia.

Syyskuun 11. päivän 2001 terrrori-iskut toivat fundamentalistisen islamin useimpien amerikkalaisten mieliin. Uskonnosta oli tullut vaarallista – polarisaatio paheni. Paradoksaalista kyllä, tämä sai aikaan vieläkin suuremman tahtotilan kristittyjen, muslimien ja juutalaisten väliselle kommunikaatiolle. Heidän yhteiset juurensa Raamatun Abrahamissa korostuivat ja erilaisia tutkimuspiirejä perustettiin tutkailemaan samankaltaisuuksia ja eroja.

Vuonna 2005 Maailmanuskontojen kolmas kongressi kokoontui Montrealiin. Yli 1800 ihmistä 80 eri valtiosta otti osaa. Vaikka kongresseja oli ollut aiemminkin (Maailmanuskontojen parlamentti Chicagossa vuosina 1893 ja 1993), tätä stimuloi erityisesti fundamentalistisen terrorismin nousu. Fundamentalismia löytyy kaikista maailmanuskonnoista. Sen yksinkertainen ja konkreettinen ajattelu perustuu pelkoon. Se ilmaistaan sanomalla “Minun Jumalani on parempi kuin sinun!” Uskonnolliset johtajat painottivat kasvanutta tarvetta siirtyä pois tästä jäykästä ajattelusta. He puhuivat siitä miten vieraantuminen ja tästä uskomuksesta seuraava Muiden demonisointi on vastoin henkisyyttä itseään. [14]

Vaikka Montrealissa ilmaistun uskonnollisen ajattelun vihreä reuna on paljon pidemmällä perinteisiä kirkkoja, synagogia ja moskeijoita, tämä kaikki on silti eksopolitiikan mielessä kiinnostavaa. Se osoittaa kollektiivisen psyyken avautumiskohtaan… kohtaan joka vaatii suurempaa joustavuutta uskonnollisilta instituutioiltamme ja suurempaa sisäistä voimaa meiltä yksilöinä. Meitä pyydetään säilyttämään henkinen kuuliaisuus ja samalla kunnioittamaan toisten polkuja kohti merkitystä. Kasvavalla ekumeenisella impulssilla puhua “Muille” ja ymmärtää heitä on laajempi potentiaali; sillä on vaikutuksensa UFO-paljastukseen.

Uskonto on huikea alusta koulutukselle. Ekumeenisen dialogin kasvavan paineen alla meitä pusketaan ajattelemaan asioista “tämä tai tuo”-tyyppisen mustavalkoisuuden sijaan “tämä ja tuo”-tyylisesti. Tämä siirtymä dualistisesta integraaliin ajatteluun on askel kohti suurempaa henkilökohtaista kypsyyttä. Se edustaa tasapainoa vasemman aivopuoliskon erottelukyvyn ja oikean aivopuoliskon holististen tarkastelujen välillä. Se on yksi katalyytti kehityksessämme.

3 (iii) Uskonto ja henkisyys

Vaikka tämä ekumeeninen trendi on ollut käynnissä amerikkalaisissa uskonnollisissa rakenteissa, käynnissä on myös vähemmän uskonnollisten ihmisten laajempi trendi pois uskonnoista ja kohti henkisyyttä. Tämä on määritelty “verkkona joka pitää ihmisen elämää kasassa ja yhdistää hänet johonkin suurempaan. Se on sekä tapa, jolla me ymmärrämme miten me olemme suhteessa maailmaan ja muihin, että myös rituaalit, joita me suoritamme tunteaksemme olevamme yhteydessä, osa jotain suurempaa, sisäisen koherenssin tunne.” [15] Joten henkisyyden yhtäläisyyksiä ja vivahteita artostetaan yhä enemmän.

Internetin, kvanttifysiikan uusien näkökulmien, kloonauksen kehittymisen ja ilmastonmuutoksen yltymisen myötä uskonnolliset uskomukset Amerikassa joutuvat kovalle koetukselle. Huikeassa Beyond Theology DVD-sarjassa, uskonnollisen ajattelun airueet (Huston Smith, Karen Armstrong, James Forbes, Sister Joan Chittister, Bishop John Shelby Spong ja muut) esittävät uudenlaisen vision. He esittävät, että jos uskonto voidaan nähdä Jumalaa kohti osoittavana kulttuurillisena sormena, silloin tuohon sormeen keskittyminen (eli riitit, rituaalit ja uskonnollisten instituutioiden säännöstöt) voivat nyt olla uhka; siitä on nyt tullut liian konkreettista. Kriisin ja kulttuurillisen muutoksen aikoina joustavuus on olennaista. Tämä fiksaatio “sormeen” voi muuttua myös varsinaisen henkisen kokemuksen esteeksi. [16] Beyond Theology -sarjassa haastateltavat sanovat, että me joudumme menemään syvemmälle ja keskittymään tavoittelemaan vastausta peruskysymykseen siitä mikä todellisuuden luonne lopulta on. Perenniaaliset viisaudet (ne viisaudet jotka löytyvät kaikkialta kaikkina aikoina) tulee ottaa tarkastelun kohteeksi kaikkien modernien ongelmien äärellä.

Tässä Carl Jungin työ on erityisen tärkeää. Jung, hänen laajat tutkimuksensa maailmanuskontojen parissa, sanovat että uskonto on yksi kaikkein universaaleimmista ihmismielen ilmaisuista. Tämä sisäisen dynamiikan edustus on koskettanut kaikkia historian, politiikan ja yhteiskunnan ilmaisujamme. Se on sisäänrakennettu, todellinen ja olemme jättäneet sen pahaksi onneksemme vaille ansaitsemaansa huomiota. [17] Jung kirjoitti, että tämä henkinen edustus oli tärkeää erottaa kaikista eri uskonkappaleista, sillä muuten se kiveenhakattaisiin monissa eri muodoissa. Ihmiskunta jatkuvasti on purkamassa yhtä sen muodoista löytääkseen tämän sisäisen olemuksensa. Näin protestantit hylkäsivät katolilaisuuden, mutta sitten etsivät turvaa Raamatun teksteistä. Ne, jotka etsivät olennaisempia merkityksiä historiallisesti rakentuneesta työstä, ovat jo sivuuttaneet Raamatun kirjallisemmat muodot.

Evoluutio menee eteenpäin Amerikassa. Siirtomaavallan alkuaikoina kristilliset kirkot keskittyivät Isä Jumalaan; tämä on kuitenkin muuttunut jossain vuoden 1830 paikkeilla keskittymään enemmän Jeesuksen suhteellisempiin opetuksiin. Viime vuosina se on kehittynyt edelleen painottamaan enemmän Pyhää Henkeä. [18] Tätä käsitetä pidetään Universumin elämän luovana henkäyksenä. Kuva yliluonnollisesta isästä on hiipumassa ja sen on korvaamassa enemmän abstrakti tunne Läsnäolosta koko Universumissa. [19]

Samalla tavalla henkilöt käyvät läpi henkisen evoluution vaiheitaan. Scott McLennon, Stanfordin yliopiston kappalainen, huomauttaa että monet nuoret ovat henkisiä etsijöitä, mutta he etsivät toisenlaista käsitystä Jumalasta, joko Luonnossa tai omakohtaisen kokemuksen kautta. He intuitiivisesti hylkäävät uskonnon poissulkevuuden ja etsivät syvempiä totuuksia. Monet tavoittelevat henkilökohtaisesti Jumalaa meditaation avulla, ja tästä harjoituksesta on tullut aina vain suositumpaa sitten 1960-luvun. Syvän henkilökohtaisen etsinnän laajeneminen maassa on merkillepantavaa, ja se on johtanut monet nuoret kulkemaan kohti moniulotteisia maailmoja. [20]

Beyond Theology -sarjassa lainatut uskonnolliset huippuajattelijat osoittavat tähän henkisen ajattelun jatkuvaan evoluutioon. Se tiivistetään sisar Joan Chittisterin sanoin… “Uskonto herää Universumin tietoisuuteen. Meillä on roolimme näyteltävänä tässä jatkuvassa evoluutiossa. Me tavoittelemme yhdessä luotavaa henkisyyttä.” (20)

Maan ulkopuolinen apu: Auttajat ja Tarkkailijat

Onko uskonnollisten, henkisten ja filosofisten johtohahmojen kehittyvien ideoiden ja avaruusolennoilta saamamme avun välillä konvergenssia? Salla ja Lamiroy ovat kuvanneet Maan ulkopuolisiksi “auttajiksi” niitä, jotka kunnioittavat ihmisiä, eivät abduktoi heitä ja jotka jakavat informaatiota telepaattisella viestinnällä. “Auttajat” tukevat Maapallon henkistä kulttuuria ja he ovat huolissaan ympäristöstä ja globaalista transformaatiosta. Maan ulkopuoliset “tarkkailijat”, toisaalta, ovat etäisempiä ja tarjoavat aurinkokuntamme ja galaksin evoluution laajemman kuvan perspektiiviä. He ovat myös huolissaan ihmiskunnan henkisestä evoluutiosta sekä tarpeestamme laajemmin ymmärtää kohtaamiamme poliittisia, rahoituksellisia ja henkisiä ongelmia. He tuovat tietoa elämän monilta tasoilta ja taajuuksilta sekä galaktisten liikkeiden laajalta skaalalta. Vaikka todisteet tällaisen informaation puolesta ovatkin vähemmän vakuuttavia kuin muu ET-materiaali, molempien kirjoittajien mielestä sitä kannattaa silti tarkastella. [21]

Salla ja Lamiroy haluavat meidän tekevän eron siinä ovatko näiden avaruusolentojen toimet määräileviä vaiko katalyyttisia. [22] Jos nämä vierailijat ovat täällä auttamassa meitä kasvamaan ja tuomaan itsemme tasapainoon Maapallon kanssa, miten ohjeistavia ne ovat? Vaara avaruusolentojen määräilevässä lähestymistavassa on, että me saatamme antaa niille liiaksi auktoriteettiasemaa ja menettää oman arviointikykymme. Me saatamme antaa valtamme pois ja tehdä avaruusolennoista jumalia.

Tämä huoli on suorassa yhteydessä kysymykseen uskonnoista. Jung esittää, että sisäinen henkinen edustus (mikä on sisäsyntyistä, vaikkakaan ei aina ihmiskunnassa kehittynyttä) syntyy kun psyykessä elää enemmän persoonaton Muu. Hän nimitti tätä termillä Itse. Kypsymisen prosessissa egomme kehittää tämä aspektin kanssa viestintäkyvyn. Se on se “pieni ääni pimeydessä”; se on se joka muistuttaa meitä elämäntehtävästämme, valinnoistamme ja tuo meille eteemme haasteet joiden kautta meistä tulee se henkilö joka meidän oli tarkoitus olla. Sillä on myös pääsy ihmiskokemuksen eri aikakausien arvoihin, Kultaiseen sääntöön ja perenniaalisiin viisauksiin. Tämä egomme sisäinen suhde Itseemme vahvistaa psyykettä.

Oman Itsen symbolit usein näyttäytyvät unissa vanhana viisaana tai muunlaisina valaistuneina kuvina. Tämä egon ja Itsen välinen dialogi on paikka jossa valtaongelmamme kytketään moraalisiin näkökantoihimme; jossa Logos tapaa Eroksen. Se on paikka josta löydämme oikeanlaisen tahdon. Kohtaamamme haasteet vaativat suurta henkilökohtaista vastuuta. Tämä teema kuvastuu sekä oman psyykemme evoluutiossa että liberaalien uskonnollisten instituutioiden ajattelussa. Se on myös läsnä kaikkein mieltäylentävimmissä viesteissä, joita olemme vastaanottaneet auttaja- ja tarkkailija-avaruusolennoilta.

Me tarvitsemme myös suurta henkilökohtaista havainnointikykyä erotella oman sisäisen olemuksemme (Itse) ja avaruusolentojen lähettämät viestit toisistaan. Me joudumme olemaan tarpeeksi tietoisia pysyäksemme omassa totuudessamme eikä projisoida sitä kenenkään vierailijan päälle. Tämä mielessä pitäen, me voimme tarkastella vastaanottamaamme tietoa ja päättää onko se arvokasta. Osa informaatiosta tuntuu oikealta, oli se sitten määräilevää tai katalyyttista. Esimerkiksi, tässä on joitain plejadilaisten henkisiä periaatteita, joita Meier on kuvannut:

(1)     Syvässä meditaatiossa voi saada yhteyden henkiseen olemukseen, jonka avulla kaikki asiat on mahdollista tietää. Tämä olemus löytyy kaikista ihmisistä. Evoluutio vaatii, että omalla olemuksellaan virittäytyy Alkulähteeseen ja sen periaatteisiin, jotka ovat samaa laatua.

(2)     Ei ole eroa maallisen ja henkisen välillä. Tietoisuus on kaikki kaikessa, se elävöittää kaikkea. Fyysinen olemassaolon taso ja hienovarainen ainetaso ovat olemassa samanaikaisesti samassa paikassa, mutta eri ulottuvuuksissa, värähtelyn johdosta.

(3)     Maapallon uskonnot, jotka alunperin olivat avuksi jokapäiväisen elämän ohjeina, ovat nyt painolastia ihmisen henkiselle kehitykselle. Suurimmalle osalle ihmisistä ne syventävät uskoa ulkoiseen auktoriteettiin. Monet “seuraavat lamppua mutta eivät valoa.” Kaiken arvon ulkoisille kuville antaminen estää löytämästä sisäistä henkistä olemusta. [23]

Tässä on yhdenmukaisuutta sekä Jungin että uskontojen vihertävän reunan kanssa. Kaikki osoittavat siihen, että liiaksi identifioidumme “lamppuun” tai “osoittavaan sormeen” omissa uskonnoissamme. Psyykemme ovat liiaksi kiinni tekaistuissa symboleissa, kuvissa ja rituaaleissa. Vaikka näitä tuleekin kunnioittaa, niiden taustalla oleva olemus on se joka on tärkeää. Koska me olemme niin kiinnittyneet näihin, kaikki mikä kyseenalaistaa ne koetaan hyökkäyksenä ihmisen sisäistä edustusta kohtaan, ja sitä vastustetaan kovasti.

Freer omassa “From Godspell to Godgames”-tekstissään on painottanut sitä, että suuri este UFO-paljastukselle on oma geneettinen alkuperämme, siten kuin se on nivoutunut yhteen avaruusolentojen kanssa. [24] Raamatullisen kertomuksen ja avaruusolentojen geenimanipuloinnin tuloksena syntymisen välillä on suuri ero… “Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen ja antoi hänelle maan alamaiseksi…” Miten eksopolitiikka voi löytää viisaan strategian uskonnon erittäin herkällä ja dynaamisella alalla?

Vaikutukset eksopolitiikkaan

(i)     Suunnittelu: Eksopolitiikan tulee nyt käydä suurella hartaudella suunnittelemaan sitä miten UFO-paljastus tultaisiin ottamaan vastaan uskonnollisten instituutioiden keskuudessa, erityisesti lännessä. Tämä tulisi suorittaa viimeaikaisten lisääntyneen sekularisaation, lisääntyneen liberalisaation, kasvaneen polarisaation ja ekumenian trendien valossa.

(ii)     Ajoitus: Kasvavien UFO-paljastuspaineiden myötä voimme odottaa jossain kohtaa viiden seuraavan vuoden sisällä kansan tietoisuuden kääntyvän tämän asian hyväksi. Kun se tapahtuu, uskonnolliset instituutiot alkavat kysyä kysymyksiä.

(iii)     Alkupiste: Vanha sanonta sanoo, että jos käsittelee kuumaa aihetta, aloita “siitä” missä muut ovat (Eros). Tämä tahtoo sanoa, ettei heti aleta puhumaan avaruusolentojen vaikutuksista uskontoihin. Se sanoo, että mieluummin validoidaan ihmiskunnan syvä halu henkiselle yhteydelle Muiden kanssa (olipa sen nimi sitten Alkulähde, Jumala, Allah tai Universaali Mieli).

(iv)     Fokus: Useissa uskonnollisissa ja filosofisissa liikkeissä on nousemassa esiin liberaalin ajattelun virtauksia. Näissä organisaatioissa on “kulttuurintuottajia” jotka voidaan identifioida. Nämä ovat henkilöitä, jotka ovat tehokkaan muutoksen pisteitä. X- ja Y- sukupolvien avoimuus kannattaa myös pitää mielessä.

(v)     Ohjelmat: Exopolitics Institute voisi tehdä DVD:n (45-60 min) jota voitaisiin käyttää pienissä ryhmäkeskusteluissa. Tämä DVD sisältäisi tiivistelmän kaikista uskottavimpien UFO-silminnäkijöiden todisteista. Se olisi sitten saatavilla ekumenisille ja liberaaleille uskonnollisille järjestöille, jotka on identifioitu aiemmin.

Eksopolitiikan yhteisöstä löytyy myös liuta henkilöitä, jotka voisivat etsiä paikallisia yhteisökontakteja. Paikallisille kirkoille, synagogille ja moskeijoille voitaisiin tarjota työpajaa, jossa käsiteltäisiin avaruusolentojen ja henkisyyden aiheita. Toivottavasti tämä interventio herättää kiinnostusta keskustella aiheesta lisää ja tarpeen herättää kansalaiset.

Johtopäätökset

Eksopolitiikan on aika aloittaa keskustelu avaruusolennoista ja uskonnoista; Freer on oikeassa. UFO-yhteisö syventää jatkuvasti omaa koulutustaan, tai kuten Moulton-Howe asian esitti, täyttää tyhjän tilan pointillismimaalauksessa. Kun otetaan huomioon maailmanlaajuisesti lisääntynyt kiinnostus aihetta kohtaan, meidän tulee nyt löytää keinoja laajentaa keskustelua.

Kun liberaalit uskonnolliset instituutiot tajuavat, että henkisyyden perusdynamiikka ihmiskunnassa tullaan tunnustamaan ja arvostamaan, ehkäpä he ovat vastaanottavaisempia. Tämä voi olla erityisen totta jos heille annetaan rooli, jota korkeampi tietoisuus voi ja tulee näyttelemään ‘tosielämässä.’ Heidän luonnollisista kiinnostuksen kohteista, vahvuuksista ja potentiaaleista ammentaminen olisi viisain tapa lähestyä asiaa.

***

Kirjoittaja Bernice H. Hill, Ph.D. on jungilainen analyytikko, jolla on yksityispraktiikka Boulderissa, Coloradossa; hän on International Association of Analytic Psychologyn jäsen (Zurichissa) sekä Coloradon C. G. Jung Institute vanhempi kouluttaja. Hän on pitänyt seminaareja UFOista ja avaruusolennoista mielenterveyden ammattilaisille ja muillekin Colorado Springsissa, Denverissä ja Boulderissa.

VIITTEET

[1]  Salla, M.E., “Exopolitics: Discipline of Choice for Public Policy Issues Concerning Extraterrestrial Life,” Exopolitics Journal 2:4 (July 2008).

[2] Postaus päivämäärällä 29. maaliskuuta 2009

[3] Major Religions of the World Ranked by Number of Adherents: Google.

[4] Gary, J: Ten Global Trends in Religion: http:www.wrf.org/cms/tentrends.shtml

[5]  Bassett, S. “The Exopolitic Revolution: Disclosure as a Cosmic Birthing.” Exopolitics Conference: Earth Transformation, Hawaii, 2007.

[6]  Salla, M.E. ja Lamiroy, M., Luento 13, Exopolitcs-101-spring-09, (pg 7).

[7]  Gary, J: Ten Global Trends in Religion: http:www.wrf.org/cms/tentrends.shtml

[8]  Bassett, S. “The Exopolitic Revolution: Disclosure as a Cosmic Birthing.” Exopolitic Conference: Earth Transformation, Hawaii, 2007.

[9]  Harris, P. “The Vatican Officially Proclaims that Extraterrestrial Life Most Probably Exists!“ Fate Magazine (July 20th 2008).

[10] “Trends in Attitudes Toward Religion and Society” (Pew Research Center Publications, 2007).  http:pewresearch.org/pubs/614/relgion-social-issues.

[11] Religion Newsletters: http:www/masecure.org/guide/trends.html

[12] Hargrove, T. and Stempel, G.H., Poll probes Americans’ belief in UFOs and  Life on other planets.  http://www.reporternews.com/news/2008/ju;/26/you-are-not-alone/

[13]  Ecumenical Movement: http:encyclopedia2.the freedictionary.com/ecumenical+movement.

[14] Rosen, D. Beyond Theology/ Dave Kendall, Producer KTWU/Channel 11 Topeka, Kansas, 66621 U.S.A. www.beyondtheology.tv/ktwu.washburn.edu

[15]  Brown, D. http://www.futurist.com/archives/society-and-culture-trends-in-american-religion/

[16]  Beyond Theology:  Dave Kendall, Producer KTWU/Channel 11, Topeka, Kansas, 66621. U.S.A. www.beyondtheology.tv/ktwu.washburn.edu.

[17]  Jung, C.G., Psychology and Religion, in Vol. 11, The Collected Works (Bollingen Foundation, Princeton University Press, 1969).

[18] Prothero, S.  Beyond Theology series, op cit.

[19] Spong, J.S., Beyond Theology series, op. cit.

[20] McLennon, S., Beyond Theology series, op. cit.

[21] Chittister, J., Beyond Theology series, op. cit.

[22]  Salla, M. and Lamiroy, M. Lecture 13, Exopolitics Institute-101-spring 109.

[23] Andrade, G. Star Wisdom, Principles of Pleiadian Spirituality (Gilliland Printing, Arkansas City, Kansas, 1997).

[24] Freer, N. “From Godspell to God Games,” http:www.ufoevidence.org/documents/doc1433.htm

 

Artikkelin julkaissut Exopolitics Journal

Uskonnoista, toinen osuus

Tämä on erään ulkoavaruuden kansan tietoisuuden kanavointi. Kanavointi tällä kertaa käsitteli uskontoja. Tämä on kanavoinnin toinen osuus.


Tämä on toinen osuus, jossa käsitellään integraationäkökulmaa suhteessa uskonnon ja valtion ideoihin. Huomaatte, että kun otatte vallan takaisin ehdottomalla rakkaudella, kun alatte nähdä itsenne uskontojenne vertaisina, valtioidenne vertaisina, Kaiken Sen Mikä On vertaisena, alatte tunnustaa yhteiskunnassanne, että oma jumalallisuutenne on silti mahdollista ilmaista persoonan läpi, joka tulee olemaan olemassa niin kauan kuin te olette fyysisiä, mutta monin tavoin se tulee luomaan Taivaan Maan päälle.

Te tulette olemaan kykeneväisiä näkemään kaikki symbolit, jotka uskontonne ovat luoneet, sen miten ne ilmenevät fyysisesti planeetallanne. Te tulette ymmärtämään symbologian mekanismin. Te tulette olemaan yhteydessä omiin arkkityyppienergioihinne. Tulette tuntemaan sen omassa tietoisuudessanne kuin maanalaisen virran virtaus. Tulette tunnustamaan sen alitajuntanne energiaksi, joka on ollut vastuussa kaikkien illuusioiden ja symbolien muodostamisesta, joista tätä energiaa on käytetty luomaan kaikki nämä symbolit teille, jotta voisitte suhtautua johonkin, niin kauan kun ette pohtisi sitä että se mihin te oikeasti suhtaudutte onkin te itse, Kaiken Sen Mikä On luomakunnassa.

Kun olette luoneet tällaisen erillisyyden arkkityyppisestä tietoisuuden energiasta, te aina otatte käyttöön symbologian, joka antaa teille jotain millä vahvistaa erillisyyden ideaa. Tämän te tulette varsinkin näkemään, ja se ilmenee psykologiassa, se on jo alkanut tekemään niin, ja siksi psykologian ideat ovat alkaneet korvata niinkutsuttujen uskontojen ideoita.

Tulette tunnustamaan, että olette luoneet näitä tietoisuuden virtauksia olemalla erillinen olento. Olette luoneet erillisyyttä tietoisuuteenne ulkoisesta tietoisuudesta, alitajunnasta, tiedostamattomasta, hypertajunnasta, massatietoisuudesta ja kaikista eri persoonanne aspekteista.

Muinaisina aikoina, kuitenkin 25 tuhannen vuoden syklin aikana, kaikki nämä persoonan aspektit synnyttivät symbolijärjestelmiä uskonnolliseen symboliikkaanne: demonit, enkelit, näyt ja niin edelleen. Tämä ei tarkoita, että mitään tietoisuutta ei oikeasti olisi ollut, tai oikeaa energiaa niiden ilmentymien taustalla, vaan uudesta integroidusta katsantokannastanne tulette ymmärtämään miten monet näistä ideoista ovat olleet oman korkeamman tietoisuutenne laajennoksia, jotka teille heijastetaan takaisin keinotekoisen persoonakonstruktin läpi, käyttäen tätä energiaa luomaan symboleita, jotka ymmärtäisitte siinä erillisyydessä, jonka olette itsellenne luoneet, vahvistamaan pelkoa jonka halusitte luoda, koska olitte halunneet luoda erillisyyden Kaikesta Siitä Mikä On, tietävästä itsestänne, ykseydestä joka olette.

Olette alkaneet käyttää tätä ideaa, tätä työkalua jota kutsutte psykologiaksi, psykiatriaksi, ymmärtämään että teillä on näitä energian virtauksia jotka kulkevat lävitsenne, että te projisoitte näitä ideoita itsestänne kanssakäymisiinne joita teillä on muiden tietoisuuksien kanssa, tai oman tietoisuutenne muiden aspektien kanssa.

Ymmärtäkää siis, esimerkkinä, että alatte nähdä kaikki näytelmät, kaikki elämän kulut, oletettujen pelastajienne ilmentymät enemmän kuin pelkkinä fyysisinä manifestaatioina, ne ovat olleet myös psyykkisiä manifestaatioita ja ovat toimineet monilla eri olemassaolon tasoilla, ei pelkästään fyysisellä.

Näin alatte tajuamaan suhteita eri ykseystietoisuuden aspektien välillä. Esimerkkinä, idea Kristus-tietoisuudesta, ei ainoastaan Jeesuksen läpi ilmennettynä, vaan myös Elijan, Johannes Kastajan ja Juudaksen, joista muodostuu eräänlainen kolmiyhteys, Johannes Kastaja, Jeesus ja Juudas, pelaajakolmikko jossa eri puolet ovat samasta tietoisuudesta. Ja Elija, joka tuli heitä ennen, profetoi tämän kaiken ja teki tilaa sille näytelmälle, joka tultaisiin näyttelemään jotta voisi olla monitahoinen peilikuva kristallista, joka heijastaa kaikkia niitä arkkityyppisten energioiden aspekteja, joita ihmiset tuohon aikaan loivat itsessään heidän näytellessään näytelmää erillisyydestä Kaikesta Siitä Mikä On.

Tätä kaikkea te alatte tajuta: ihmissuhteet, yhteydet, allaolevat synkronisiteettikuviot joita on tapahtunut erillisyyden syklien aikana, jotka ovat aina olleet siellä, aina ovat toimineet ilmiselvinä linkkeinä, mutta joita ei olla nähty johtuen näkökyvyn erillisyydestä, ja niistä rajoitteista joita olette asettaneet luomillenne persoonille. Te olette katselleet tummennetun lasin läpi.

Nyt alatte selkiyttää itseänne. Olette muuttumassa selvänäköisiksi omista elämistänne. Ja näin, vaikka teillä on psykologian ja psykiatrian ideat, nyt teillä on myös idea psyykkisyydestä, joka on myös tulossa esiin, koska sallitte itsenne tietää olevanne jatkuvassa kommunikaatiossa kaikkiin muihin tietoisuutenne ja itsenne aspekteihin, huolimatta siitä missä ajassa tai paikassa ne ovatkaan. Tämä on psyykkinen puoli, joka luo saman energian polariteetin, joka synnyttää psykiatrian. Psyykkisyys, psykiatria: samaa energiaa polariteetin eri kohdissa. Teillä tulee aina olemaan polariteetti niin kauan kun olette fyysisiä, ja tämä tulee olemaan seuraava ymmärtämänne aspekti: polariteetti fyysisen todellisuuden yhtenä aspektina.

Ymmärtäkää miten tämä yksinkertainen oman itsenne sulauttamisen näkökulman integrointi, että näette itsenne Kaikkena Sinä Mikä On, on jo vienyt teidät kauas, kauas muualle uskonnon käsitteestä, ja se alkaa jo luoda perustusta sille miten tämä energia sulautuu kaikkiin muihin aloihin planeetallanne. Kun me käymme läpi niitä yksi kerrallaan, tulette näkemään miten ne kaikki sopivat kuvioon, ja perustuksia muodostetaan tässä mielessä; filosofia, joka nykyään esitetään puhtaammin sekauskonnon ideana, yksinkertaisesti filosofia ja sen polariteetin ilmaisut, jotka te ymmärrätte määrittävän fyysisen todellisuuden. Näin ensimmäinen uskonnosta omakseen irtoava ala, jonka koette polariteettina, on psyykkisyys ja psykiatria. Paljon samaan tapaan kuten huomaatte, että atomirakenne synnyttää eri partikkelit atomin käsitteen sumeasta ideasta.

Kun te ja yhteiskuntanne opitte määrittelemään todellisuuden luonteen suuremmalla ja suuremmalla tietoisuudella, tarkemmin ja tarkemmin, samalla tavalla huomaatte että psyykkisyyden ja psykiatrian polariteettien idea on kuin atomin tarkemmat komponentit, jotka syntyvät uskonnon idean sumeudesta, samalla tavoin kuin hiukkaset syntyvät yksittäisen atomin ideasta.

Vaikka tulette huomaamaan, aluksi, analogiaa jatkaaksemme, että polariteettien tai partikkelien suurelta näyttävä määrä saattaa luoda enemmän hämmennystä kuin yksinkertaistusta, kuten fysiikasta huomaatte nyt; tajuatte myös itsenne tarkastelun menetelmissänne ja filosofioissanne, että olette lähestymässä polariteettien energioiden idean ymmärrystä, ideaa polariteetista itsestään, samalla tavoin kuin fyysikkonne lähestyvät näkökantaa jota he kutsuvat “yhtenäiskentäksi”. Tällä tavoin analogia korreloi suoraan, kun huomataan että sekä psyykkisyys että psykiatria ovat komponentteja, polarisoituneita komponentteja, jotka ovat perua yhtenäisemmästä kentästä tai filosofiasta. Ja tämä idea, tämä perustus, perspektiivi, on vastuussa sekä kaikkien yhteiskuntafilosofioidenne tai aspektienne yhtenäistämisestä tai sekoittamisesta että myös tieteellisten ja taloudellisten.

Niinpä te tulette huomaamaan, että jokaisella alalla, kun alkaa soveltaa integraation aspektia omassa perspektiivissä, näkökannassa, erittäin nopeasti se tulee siirtymään muualle alkuvaiheen käsitteestä, joka on syntynyt erillisyydestä, ja se menettää monia tuon kyseisen alan tunnusmerkkejä. Psyykkisyys ja psykiatria tulevat ensin menettämään uskonnon tunnusmerkit, jotka käsittelevät sitä kuinka ollaan ulkomaailman voimien armoilla: että joku tuomitsee. Tulette huomaamaan sekä psyykkisyyden että psykiatrian olevan pyrkimys ymmärtää omaa itseä ja sen relaatioita, persoonan relaatioita Kaikkeen Siihen Mikä On.

Oman vallan takaisinoton, kontrollin saamisen, tai ennemminkin sen tietämisen että on jo oman elämänsä jokaisen eri aspektin kontrollissa, ensiaskeleista eteenpäin on sinun vastuullasi yksilönä ja teidän kollektiivina tietää, että kontrolli on jotain mitä te käytätte työkaluna tehdäksenne yhteiskunnastanne sellaisen kuin te sen haluatte olevan, jolloin ette enää ole vähän ymmärrettyjen ulkomaailman voimien, tuomioiden tai irrationaalisten jumalten armoilla.

Ymmärtäkää, että kun me käytämme termiä Jumala, me viittaamme kaikkiin niihin rajoittuneisiin määritelmiin, joita teidän yhteiskuntanne on luonut. Meidän käsitteemme yksinkertaisesti viittaa luomakuntaan Kaikkena Sinä Mikä On, joka kattaa ja käsittää kaiken ja on kaikki, ja se sanoo että Kaikki Se Mikä On tietää olevansa Kaikki Se Mikä On.

Tajutkaa, että aiemmat rajoittuneen terminologian määritelmät, joista kaikki nämä termit ovat syntyneet, monta kertaa pakottavat Kaiken Sen Minkä On idealle jonkin sortin rajoitteita, mikä synnyttää ristiriitoja kuten: ”Jumala on Kaikkivoipa, ja kuitenkin Jumala ei ole minä, vaan ulkopuolellani. Minä olen Jumalan ulkopuolella.” Tämän määritelmän mukaan, jos jumala on kaikkialla, kaikki, sitten ei ole mitään Jumalan ulkopuolista. Jumala ei ole ulkopuolellanne, te olette Jumalaa. Jumala on sinä määritelmän mukaisesti. Näin me haluamme mieluummin käyttää termiä Kaikki Se Mikä On. Tällä tavoin se ei ole rajoittava; sillä jotenkin olette luoneet idean siitä, että vaikka Jumala on kaikkivoipa, se voi siltikin jotenkin olla teidän ulkopuolellanne.

Sekoittumalla näette myös määritelmienne rajoitteet ja ne rajoittuneet aspektit, joita ennen ette pitäneet tarkastelemisen arvoisina, ovat nyt turvallisia käsitellä. Niin kauan kuin olette luomassa ja tuottamassa ideaa pelosta, tietyt persoonanne aspektit, tietyt uskomukset, tietyt emootiot, tietyt mentaalisuutenne aspektit tulevat olemaan teille mielestänne turvattomia, niinkuin aina kun yhteen sekoittaminen synnyttää niinkutsutun harhaopin idean. Harhaoppi on viittaus yhteiskunnan reaktioon, kun henkilö tajuaa, että ehkäpä ne kuvaavat aspekteja joita yhteiskunta ei aiemmin ole pitänyt todellisena. Idea siitä, että sinä jotenkin olisit yhteydessä perustavanlaatuisemmalla tavalla Kaikkeen Siihen Mikä On, menee vastakarvaan separatismin oppia, joka on ollut yhteiskuntanne kaikkien uskontojen kaanon, kaikissa opetuksissanne.

Polariteetti itsessään yksinkertaisesti nähdään uudesta näkökulmasta, sekoitetusta näkökulmasta, yhtenä fyysisen todellisuuden määritelmänä, niinkuin myös aika ja avaruus. Tällä tavoin tajuatte, että tarkasteltaessa uskontoa sekoittuneesta näkökulmasta, menettää sen separatistiset ominaisuudet ja alkaa näyttää yhä enemmän tieteen suuntaan, ja ottaa yhä enemmän aspekteja siitä, ja siksi se johtaa meidät suoraan seuraavan kappaleen ideaan, jolle annamme otsikon ”Tiede”.

Me tulemme tutkimaan sitä miten jopa tiede, joka on luotu separatismin aikaan, on luonut monia ideoita, jotka eivät ole mahdollistaneet unifikaatiota tai sekoittumista muiden alojen kanssa, ja se on pitäytynyt omana itsenään; ja sitä miten tieteenne on nyt alkanut ymmärtää, että oman unifikaationsa avulla se tulee määritelmän mukaisesti alkamaan sisällyttää monia muita aloja itseensä, joita on pitkän aikaa yhteiskunnassanne pidetty tieteen ulkopuolisina.

Nyt me annamme hieman tilaa kysymyksille jokaisesta aiheesta, joita tietoisuudessanne saattaa leijailla niillä jotka ovat joko kuulleet tai lukeneet tätä materiaalia. Näitä kysymyksiä kysytään, tai jos ei ole kysymyksiä, silloin voitte jokaisen kappaleen lopussa tiivistää muistiinpanot tai kommentit omasta yhteiskunnastanne ja näin luoda yhdessä meidän kanssa assosiaation.

Tämä osuus jokaisesta kappaleesta antaa sivilisaatiollenne mahdollisuuden muuttua osaksi Liittoa, ja sitten me askel askeleelta, kappale kappaleelta, käsi kädessä, muodostamme ja luomme yhdessä tämän sulautumisen idean niin, että sivilisaationne, meidän omamme, ja kaikki tietoisuuden tasot puhdistumme jokainen osaltamme, tämän työn edistyessä. Ja aloitamme tämän työn erillisten sivilisaatioiden idealla, ja lopetamme mahdollisuuteen nähdä, että me olemme kaikki yhtä sivilisaatiota joka työskentelee käsi kädessä, tutkii asioita yhdessä, muodostaa ideoita itsestämme ja muista ja antaa itselleen mahdollisuuden nähdä Kaiken Sen Mikä On tutkimassa tätä kaikkea meissä; eräänlainen ”uusi uskonto”, mutta se ei tule olemaan mikään uskonto.

Nyt saatte kysyä aiheesta:

Kysymys: Teidän näkemyksenne mukaan, mikä on yhteinen nimittäjä ja suunta, jos sellaista onkaan, kaikille uskonnoille?

Vastaus: Kuten mainittua, yhteisen pohjan idea on yksinkertaisesti sen tutkiminen, mitä te olette halukkaita uskomaan itsenne olevan. Niin kauan kun luotte eron Kaikesta Siitä Mikä On, tämä tutkimus on jatkunut itsenne ulkopuolella, ja niin luotte rituaaleja ymmärtääksenne ja kuvastaaksenne itsellenne että todellisuutenne sisältää kaiken; mutta nyt kun teistä tulee integroituja, te huomaatte että tämä tutkiminen siirtyy oman itsen sisälle, ja että rituaalityökalut eivät enää ole tarpeen. Näin jokainen teistä tunnustaa olevansa oma polkunsa ja siten myös oma uskontonsa, niinsanotusti, ja tajuatte nyt, että uskonto siinä muodossa kuin te sen olette luoneet ei enää ole tarpeen ymmärtääksenne suhdettanne itseenne Kaikkena Sinä Mikä On. Onko tämä vastannut kysymykseesi?

Kysymys: Kyllä, osittain. Mikä olisi kaikkein universaalein pelastusrituaali, jos pitäisi olla rituaali jolla päästään sinne missä ei enää tarvita rituaaleja, uskontojen näkökulmasta, jonka me voisimme ottaa käyttöön kokeaksemme suuremman integraation itsessänne?

Vastaus: Yksinkertainen ehdottoman rakkauden ilmaisu. Periaate, joka on kaikkien kokemusten taustalla planeetallanne, oletetusti, uskonnoissa, on juuri se. Se kaikki perustuu ideaan luomakunnan rakastamisesta sen luomuksien takia. Näin te olette luojia. Te olette niitä luomuksia. Rakastakaa itseänne. Rakastakaa toisianne. Elämä ja rakkaus ovat ainoat niinkutsutut rituaalit, joita tarvitsette integroitumiseen.

Kysymys: Jos jollain on kysymys uskonnollisesta rituaalista, jota he näkevät itse harjoittavansa, tai sen avulla ottavan yhteyttä toisiin… sanot, että se rituaali on ehdoton rakkaus.

Vastaus: Voitte yksinkertaisesti tajuta, että jos kyseenalaistatte rituaalin, jonka olette luoneet tavanomaiseksi, silloin ihmettelette onko se enää tarpeen, ja voitte tajuta että olette luoneet rituaaleja pelkästään sitä varten, että ilmaisette rakkautta luomista kohtaan, jonka tunnette Luojalla olevan kun se on teidät luonut. Näin voitte yksinkertaisesti muuttaa kaikki tavanmukaiset rituaalit ehdottoman rakkauden ilmaisuiksi. Siitä ei tule tyhjä rituaali, vaan todellista, aktiivista jakamista, ja tulette näkemään niinkutsuttujen uskontojen itse toteuttavan tätä planeettanne pinnalla.

Kysymys: Kiitos, minulla on kysymys uskonnollisesta kokemuksesta, joka on hieman eri käsite kuin uskontojen idea. Voisitko kommentoida ykseyden ideaa uskonnollisessa kokemuksessa, sekä tuon kokemuksen kulttuurillisten ilmaisujen eroja?

Vastaus: Jossain määrin niin juuri teimme. Idea ykseydestä on tunnustus siitä, että te kaikki olette yhtä. Te olette kaikki tutkimassa samaa ideaa eri näkökulmista. Erot näkökulmissa ovat olemassa yksinkertaisesti siksi, että olette eri henkilöitä. Se on tunnustus, joka sallii useamman kuin yhden polun ymmärtää itsensä Kaikkena Sinä Mikä On. Ei ole yhtä ainoaa polkua. Jos olisi yksi ainoa polku, olisi yksi ainoa ihminen. Koska teitä on useampia, voitte tajuta, että on monia, monia reittejä jotka vievät takaisin samaan ymmärrykseen.

Kysymys: Kiitos. Omasta näkökulmastasi, kysymys yhteisestä nimittäjästä ja suunnasta kaikille profetioille.

Vastaus: Meidän näkökulmastamme ei ole olemassakaan sellaista asiaa kuin ennuste, ennustus tulevasta; se on energian aistimista joka tehtiin ennusteen aikaan. Ne, jotka toimivat massatietoisuuden idean parissa, jossa uskontojen idea on suuresti läsnä, idea massasivilisaatiosta, tulette huomaamaan että aistimukset suunnasta, jonne tämä energia virtaa, ovat olleet tarkkoja; mutta monet tulkinnat, joita ennusteille annetaan, liittyvät siihen menetelmään jolla tulette ymmärrykseen itsestänne Kaikkena Sinä Mikä On.

Aikoina, jolloin olitte erittäin erillään Kaikesta Siitä Mikä On, nämä integraation ideat nähtiin poikkeavan niinkutsutusta yhden tietyn uskonnon totuudesta. Ja näin tämä integraatio, joka on nyt käynnissä planeetallanne, nähdään heidän näkökulmastaan pahana. Siksi te yksinkertaisesti kykenette tunnistamaan, että kaikki profetiat sanovat samaa asiaa, että te olette integroitumassa, että tämä on muutoksen aikaa, jolloin siirrytte uuteen ideaan itsestänne. Mutta kaikki eri ideat, jotka liittyvät tuomioon, Maailmanloppuun, pelastukseen, kaikki nämä erillisyyden ideat, ideat siitä että teidän on kamppailtava, käytävä tulikokeessa jotta ansaitsisitte elää harmoniassa ja rauhassa, ovat kaikki aikansa näkemysten tuotoksia, jolloin profetiat tehtiin.

Kysymys: Liittyykö tuo idea esim. Nostradamuksen ennustuksiin?

Vastaus: Jonkin verran. Ei ole sellaista kuin ennuste tulevasta. Ennustus on pelkästään energian aistimus, joka tehdään ennusteen tekohetkellä siitä, mikä on todennäköisin tulevaisuus jos energia ei muutu. Monta kertaa ennusteet itse muuttavat tulevaisuutta, koska nyt energian tiedetään liikkuvan tiettyyn suuntaan, ja jos ihmiset ovat tietoisia ennustuksesta eivätkä he pidä tuosta energiasta, heidän asenteensa muuttaa energian liikemäärää ja mitätöi ennustuksen.

Kaikki ennusteet, jotka on tehty tietyllä aikavälillä, tulevat käyttämään hyväksi kyseisen ajan ymmärrystä ja symbolisia viitteitä. Jos aikaväli ei voi kuvitella muutoksen tapahtuvan ilman tuhoutumista, silloin heidän aistimuksensa sellaisesta muutoksesta, niinkuin maailmassanne nyt tapahtuu, ei esiinny ilman tuhoutumisen symbolia.

Nyt kun olette heräämässä voimaantumiseenne, teillä on kyky tajuta että voitte luoda muutoksen ilman tuhoa.

Me kiitämme kysymyksistä, ja sallikaa meidän muistuttaa teitä, että kun luotte omat kysymyksenne, teillä on jo omat vastauksenne niihin. Kysymyksen muoto ainoastaan on sellainen, että olette erotelleet itsenne vastauksesta, joka teillä on jo tiedossanne. Näin me kiitämme teitä jälleen kerran halukkuudestanne ilmaista tutkailujanne, sillä sivilisaationne ja omamme on vaihdantaa, joka jatkuu ikuisesti.

Kysyjä: Kiitos.

 

Uskonnoista

Tämä on erään ulkoavaruuden kansan tietoisuuden kanavointi. Kanavointi tällä kertaa käsiteli uskontoja. Tämä on kanavoinnin ensimmäinen osuus.


Sallikaa meidän aloittaa idealla, jota te planeetallanne nimitätte uskonnoksi. Me aloitamme tällä idealla, sillä se on omalla tavallaan ihmiskunnan alkuperäisten olosuhteiden jatke planeetallanne, joiden keskellä ihmiskunta tunnusti olemassaolonsa muuttuessaan fyysiseksi. Tuolloin tapahtuneet erkaantumiset ideasta, jossa oma itse tunnustetaan luojana, ovat syntyneet erillisyydestä luojana olemisen ideaan, mikä on synnyttänyt kaikki ideat joita te kutsutte uskonnoiksi.

Arviolta 25 tuhatta vuotta sitten, niinkutsutulla Atlantiksella, heidän kielellään Atalundi, idea luojana olemisen ja oman itsen välisestä erillisyydestä sai varsinaisesti alkunsa, vaikka se oli ilmaantunut planeetallenne jo sitä ennen. Silloin massatietoisuudessa tehtiin valinta, että tuo aikakausi tulisi määrittämään itsensä omalla tavallaan siten, että se ei kaipaisi oman itsen integroimista Kaikkeen Siihen Mikä On; vaan että he voisivat harjoittaa valtaa suoraan tavalla, jolla he irroittavat itsensä Kaiken Sen Mikä On totaalisuudesta, niin että he voisivat löytää itsensä henkilökohtaisemmalla tavalla luojana. Tämä johtui projektiosta, jossa henki projisoitiin aineelliseen muotoon. Sen jatkuessa henki projisoi itseään aineeseen yhä enemmän, ja itse materiaalisen muodon ideasta tuli erillisyyden ja rajoittuneisuuden määritelmä. Näin mitä enemmän henki koki materiaalista muotoa tai fyysistä todellisuutta, hitaasti mutta varmasti näihin energiakuvioihin totuttiin.

He alkoivat aistia ideoita, tunteita, emootioita, ajatuksia ja uskomuksia, joita he eivät sitä ennen olleet kohdanneet ei-fyysisyydessä. He alkoivat kehittää kiinnostusta rajoittuneisuutta kohtaan, ja näin tekemällä he mahdollistivat jumiutumisen siihen, niin että he voisivat kokea kaiken mahdollisen mikä siinä tavassa olisi koettavissa, sekä kaikissa muissa tavoissa joita ei-fyysisyydessä oli mahdollista kokea Kaikessa Siinä Mikä On. Näin he kehittivät tavan ilmaista itseään aineellisilla tavoilla, emotionaalisuuden, ajatuksen ja uskomusten avulla, eikä niinkään suoraan tietämällä.

Kun he olivat tämän tavan kehittäneet, heille kävi ilmi että erillisyys oli muuttunut eräässä muodossa täydelliseksi, ja he sulkivat itsensä ulos omasta suorasta tietämisestään, ja näin he olivat luoneet fyysisen reinkarnaatiosyklin. He tavallaan uppoutuivat Maapallon energiaan. Heistä tuli osa sen tietoisuutta; siitä tuli osa heidän tietoisuuttaan.

Tällä tavoin he saivat selville olevansa nyt osa Maapallon värähtelyä, ja johtuen siitä tavasta miten aika ja avaruus toimivat, ilmenevät, he tajusivat että tämän energian keskittämisen intensiivisyys piti heidät lukkiutuneina planeettaa ympäröiviin energian renkaisiin, kerroksiin tai sykleihin, ja näin he tajusivat, että he olivat kyvyttömiä, johtuen viehätyksestään, murtautumaan irti näistä renkaista, sykleistä, ilman integraatiota. Ja näin he loivat itselleen, myös teille, reinkarnaation kulun.

Siirtymä fyysiseen todellisuuteen oli alkanut paljon kauemmin kuin 25 tuhatta vuotta sitten; mutta alussa oli edelleen jonkin verran tiedostamista yhteydestä omaan suoraan tietävään itseen, ja näin planeetallanne luotiin monia todellisuuksia, ainetta ja energiaa manipuloitiin monin tavoin, joska edelleen ilmenevät taivaan ja paratiisin ideoina planeetallanne. Kun syklien toistaminen oli mennyt siihen pisteeseen, että olennot menettivät näkemyksen omasta sisäisestä itsestään, he päättivät että sen takaisin saamiseksi heidän pitää saada täysi kontrolli ympäristöstään ja muista siinä olevista olennoista. Koska he eivät enää suoraan aistineet välillään olevaa yhteyttä, heistä tuntui niinkuin he eivät olisi yhteydessä toisiinsa. Tämän yhteyden takaisinsaamiseksi he kokivat tarpeelliseksi luoda ylivallan idean ympärillään olevista, koska he eivät enää tunteneet luonnollista sisällään olevaa yhteyttä.

Tässä on informaation idean alku. Idea siitä, että voisi kerätä ideoita, jotka eivät ole osa kokonaisuutta, ja välittää niitä muille asioina jotka ovat hyödyllisiä yksilöille, mutta jotka saattavat muut ihmiset ainoastaan muutaman harvan vallan alaisiksi, niin että he voisivat kokea oman egonsa paisuttamisen ja itsensä nostamisen muiden yläpuolelle tavalla, joka heille mahdollistaa vallantunteen, mutta joka oikeasti johtuu siitä että he kokevat olevansa voimattomia; kuitenkin se on fyysisessä todellisuudessa pelkkä illuusio.

Sekä uskonnon että jossain määrin valtion idea on luotu tästä erillisyydestä, ideasta että voidaan luoda tarinoita ja ideoita, joilla ei ole mitään yhteyttä asioihin, vaan niillä voidaan piilottaa kaikki piilotettavissa oleva, ja ne liittyvät vain tuomittaviin asioihin. Ja näin ihmiset havaitsivat luovansa syklejä, joissa he antoivat valtansa muille, sellaisille jotka voisivat suojella heitä näiltä asioilta joita nämä sanoivat olevan olemassa, joiden totuudellisuudesta näillä muilla ei ollut mitään keinoa varmistua. Huomaatte, että tämä toistuu uudestaan ja uudestaan ja uudestaan tämän 25 tuhannen vuoden syklin aikana, monissa eri muodoissa.

Jopa silloinkin kun muista ulottuvuuksista saapui korkeampaa tietoisuutta, kuten vaikka niinkutsuttu Kristus-tietoisuus, erillisyyden sykli oli niin täydellinen, että näitä saapumisia ei ymmärretty. Annetut viestit yleensä puhuivat siitä, että jokainen ihminen on kuin tuo Kristus-tietoisuus. Mutta erillisyyden sykli oli niin tavanmukainen ja niin syvään juurtunut mielissänne, niin padottu ja jäykkä mentaliteetti itsessään, että ainoa tapa jolla nämä viestit voitiin käsittää oli vallan antaminen pois muille ja lammasmaiseksi seuraajaksi, eikä niinkään aktiiviseksi tekijäksi tai esimerkillään johtavaksi, ryhtyminen.

Kristus-tietoisuus ei koskaan halunnut olla johtaja, ei koskaan kaivannut johtajuutta. Se halusi olla kuvaus Jeesus-nimisen henkilön avulla, tavalla jolla kuvataan idea siitä, että jokaikinen ihminen on Kaiken Sen Mikä On jatke, tai Jumalan lapsi.

Kaikki ne ideat, mitä te nimitätte uskonnoksi, jotka pyrkivät siihen että seurakunnat vaativat johtajia, että ihmiset olisivat vähempiarvoisia kuin jumalallisuus, että jumalallisuuden idea kykenisi tuomitsemaan ketään, kaikki nämä ovat eron tekemistä Kaikkeen Siihen Mikä On. Kaikki nämä uskonnoksi nimittämänne ideat liittyvät vain siihen, että te annatte pois vallan joka teillä on yksilöinä avuttomuuden, pelon, tuomitsemisen tai egoismin kautta henkilöille, jotka haluaisivat että te uskotte olevanne voimattomia heidän oman niinkutsutun alitajuisen voimattomuudentunteensa keskellä. Koska se on heidän aito uskomus että he ovat itse arvottomia eivätkä kuulu joukkoon, irrallisina jumalallisuudestaan joka kuuluu myös heille, jumalallisuus on kaikkien oikeus, oikeus tietää että on jumalallinen. Näin monet uskonnot tulevat aina olemaan seurausta hämmennyksestä, joka on seurausta oman itsen erillisyydestä Kaikesta Siitä Mikä On, mitä oma itse tietää olevansa.

Kun tietäminen hylätään, ja ainoastaan mekanismit joilla filosofioita esitetään fyysiselle todellisuudelle, joita kutsutaan persoonallisuuksiksi, ainoastaan silloin kun filosofioita pitää tulkita pelkän mentaalisuuden läpi, saadaan aikaan sellainen erillisyyden näkökulma. Tajutkaa, että tämä ei ole sen tuomitsemista, että näin on nyt tehty. Sivilisaationne on valinnut, sivilisaationne tietoisuus on valinnut ryhmänä tutkia kaikkia negatiivisuuden ilmentymiä eristämällä oma itse Kaikesta Siitä Mikä On. Tämä on yksi Kaiken Sen Mikä On luomus, ja se itsessään on validi ilmaisu, vaikka pelkästään siitä syystä että tämä on se miten Kaikki Se Mikä On haluaa nähdä itsensä tällä tavoin.

Kaikki Se Mikä On ei kaipaa mitään erityistä syytä ilmaista itseään millään tavoin kuin mitä se tekee; yksinkertaisesti koska se voi tehdä niin, se tulee niin tekemään. Tämä on yksi olemassaolon määritelmistä. Se, mikä on ollut olemassa ennen tarkoituksen ideaa, ei kaipaa tarkoitusta ollakseen olemassa millään tavalla, missään muodossa, se vain on yksinkertaisesti siksi kun se voi.

Tunnustakaa, että uskonnollisissa, valtiollisissa ja yhteiskunnallisissa instituutioissanne nyt tapahtuvat integraatiot, siirtymät ja muutokset tapahtuvat nyt siksi, että te olette erillisyyden syklinne lopussa ja ymmärrätte nyt itsenne olevan yksi idea, yksi homogeeninen todellisuus, yksi energia, yksi tietoisuus, ja alatte ottaa takaisin vastuullisuuttanne oman elämänne luomisesta. Alatte herätä siihen aikaan, kun projisoitte itsenne fyysiseen aineellisuuteen ja antauduitte reinkarnaatiojärjestelmän alaisiksi planeetallanne. Heräätte nyt alkuperäisiin sopimuksiinne, ja alatte nyt tajuta, että kaikki erillisyytenne, kaikki uskontonne, jotka haluaisivat tehdä teistä seuraajia, vähempiarvoisempia kuin se jumalallisuus joka olette, että ette olisi jo nyt tarpeeksi arvokkaita tuntemaan itseänne kokonaisuutena ja täydellisinä ja että tarvitsisitte pelastusta yleensäkään yhtään mistään; alatte nyt tunnustaa itsenne sinä ydinitsenä joka olette, todellisdena Kaiken Sen Mikä On luomana ydinolemuksena.

Kaikki pelastajien ideat, oli se sitten Jeesus, Buddha, Muhammed tai kuka tahansa, kaikkien näiden korkeammat aspektit sopivat kuvaan. Alkutietoisuudessa ei ole mitään ristiriitaa näiden pelastajien ideassa, mutta tunnustakaa että ensimmäinen asia minkä pelastaja tietää on, että he eivät ole täällä pelastamassa yhtään ketään. Mikään pelastus ei ole tarpeen. Kaikki ristiriidat, joita löydätte kirjoistanne on persoonallisuuksien tuotetta, jotka ovat olleet olemassa sivilisaatioissanne, heidän tulkintojaan omien filosofioidensa läpi siitä mitä nuo olennot tarkoittivat sanomisillaan. Kaikki kirjallisuutenne ja kaikki ristiriitaisuudet ovat sellaisten filosofioiden tuotosta, jotka on ilmaistu persoonallisuuksien kautta, jotka ovat olleet hengissä tuolloin kun informaatio on annettu.

Tämä on nyt palvellut tarkoitustaan, sillä nyt teillä on taustaa mihin verrata oman itsenne kokonaisuutta negatiivisen erillisyyden ilmaisuna Kaikesta Siitä Mitä On. Tunnustakaa, että voitte antaa aivan ilman minkäänlaista tuomitsemista, minkään uskonnon tuomitsemista, omaa tuomitsemistanne, voitte antaa kaikkien olentojen alkaa elää ideoita, joita oletetut pelastajanne teille kertoivat kuinka tulisi elää. Ei seurata heitä, vaan kuunnella sisäistä olemustanne, tunnustaa että nämä ideat ja perustat, joita te nimitätte uskonnoiksi ja valtioiksi, valtio siis eräänlaisena uskontona, haluavat että antaisitte pelkonne ja valtanne ja voimanne suuremmalle voimalle, niinkutsutusti, että he voisivat huolehtia teistä, paapoa tietä, pitää kaikki ne asiat poissa joita te pelkäätte, pitää teidät turvassa, antaa teille ikuinen rauha, suojaa ja turvaa. Nämä instituutiot on luotu teidän haluttomuudestanne ottaa vastuu itsestänne ja peloistanne. Sitten ne, kuten mikä tahansa muukin tietoisuus, kun ne on luotu pelkoon perustuen, haluavat elättää itseään. Ja jos ne luotiin pelosta, ainoa menetelmä joka niillä on itsensä elättämiseksi on luoda lisää pelkoa, pitää teidät täten erillään itsestänne, antaa teidän jatkaa ajatella ja uskoa siihen että te olisitte jotenkin vähemmän, vähempiarvoisia suuremman vallan ja voiman silmissä, että te olette lapsia jotka eivät kykene elämään omaa elämäänsä, eivät kykene ottamaan vastuuta itsestään.

Ymmärtäkää, vaikka voittekin luoda organisaatiojärjestelmiä, että ne eivät elä elämää teidän puolestanne. Se tulee olemaan palvelu, jonka teille tarjoaa palvelualttiit ja -halukkaat olennot; ei siksi että te palvelisitte heitä, ei siksi että teidän pitäisi ruokkia heidän paremmuudentunnettaan ja voiman tunnetta, jotta heidän ei tarvitsisi tunnistaa voimattomuuden uskomusta, joka heillä itsellään on.

Ottakaa voimanne takaisin. Antakaa itsenne tuntea olevanne omat hallituksenne, olla omat uskontonne. Te olette itse jokainen näistä käsitteistä yhteiskunnassanne. Te olette itse omat pappinne, sillä yhtä varmasti kun kuuntelette heidän saarnojaan ja menette kotiinne, luotte ainoastaan nuo saarnat itsellenne omassa päässänne. Se minkä te valitsette muistaa, se muuttuu jokaisen teistä osaksi, joka on pappi sisällänne, joka muistuttaa teitä uudestaan ja uudestaan, jos hyväksytte sen, että te ette ole sen arvoisia, että jollain tapaa olisitte vähemmän jumalallinen kuin se joka teidät on luonut. Ymmärtäkää, että jumalallisuus joka teidät loi ei pidä teitä vähempänä. Se tietää mitä olette. Se tietää itse olevansa oma tietoisuutensa, mutta tunnustaa itsensä myös kaikkien teidän tietoisuuksien kokoelmaksi, ja sellaisenaan tunnustaa suhteensa teihin. Suhde rikkoutumattoman kokonaisuuden sekä monitietoisuuden polariteettien välillä on se mistä se koostuu. Se on tuo suhde itsessään, joka on olemassa ja määrittelee idean moninaisesta ja yksittäisestä Jumalasta. Tuo suhde on itse asiassa oma pelkonne ja oma vastuullisuutenne. Kaikki Se Mikä On; te olette se. Te olette tuo suhde.

Kaikki uskontonne, kaikki erillisyyden ideanne voivat sulautua tähän yhteen ideaan, voivat sekoittua ja muuttua yhdeksi ymmärrykseksi, tietoisuudeksi siitä joka teillä on ollut monia, monia, monia satoja tuhansia vuosianne sitten. Vaikka valitsisittekin olla olemassa fyysisessä todellisuudessa ja reinkarnaation syklissä, voitte silti tuntea itsenne tällä tavoin. Se on ollut aina kaikkein päällimmäisenä kaikkien pelastajienne viesti: tunne itsesi, ja itsesi tuntiessa tunnet Jumalan, tunnet Kaiken Sen Mikä On.

Me huomautamme myös, että uskontojenne kirjallisuus ei mitenkään kerro kaikkia niitä asioita, joista me puhuimme, missään mielessä. Kenenkään sanansaattajan sanomisista ei ole olemassa täydellistä arkistoa, ainoastaan pieniä palasia, haaleita muistoja, hämäriä muistiinpanoja, yleensä monta vuotta varsinaisen tapahtuman jälkeen. Pääsyy näille teksteille ei ole historian kuvaus, vaan vakuuttaa, tai yrittää vakuuttaa muita ihmisiä siitä, että tämä on se miten pitää uskoa jos he aikovat ”pelastua”. Jokaisen valtauskonnon opetukset liittyvät lähetystyöhön, käännynnäisten hankkimiseen ja voimantunteen pönkittämiseen niin, että ne jotka uskovat tuntevat itsensä voimattomiksi voimallisten edessä.

Niin rajoittunut kuin persoonakonstruktin idea onkin kokonaisolemuksenne ja eheytenne kuvaamisessa, yhtä rajoittuneita ovat kaikki sen läpi tulevat havainnot, joihin kuuluu myös teidän kirjallisuutenne, vaikka se onkin luovaa, kaunista ja kuvaa täydellisesti ideoita, joita olette valinneet kokea itsenne Kaikesta Siitä Mikä On erottavan luomiskertomuksen aikakaudella universumisuhteenne, jota nimitätte myös uskonnoksi, näkökannasta tarkasteltuna. Tämä on ollut uskonnon saaga, teidän näkemyksenne itsestänne suhteessa universumiin, mutta tarkasteltuna olemisfilosofian perspektiivistä, joka on erillään universumista.

Seuraavassa osuudessa käymme läpi sitä miten tietävän itsen sekoittaminen synnyttää uudenlaisen minäsuhteen Kaikkeen Siihen Mikä On, sekä monet ilmentymät jotka planeetallanne voivat tapahtua sen jälkeen kun hävitätte uskonnon ja valtion luomat raja-aidat.

Ensinnäkin ymmärtäkää, mitkään näistä muutoksista eivät tule olemaan voiman muutoksia, väkivallan muutoksia, vihan muutoksia. Ei. Nämä tulevat kaikki olemaan muutoksia, jotka syntyvät ehdottomasta rakkaudesta, jota te nyt alatte tunnustaa itsessänne; jonka te nyt tunnustatte annettavan teille Kaikelta Siltä Mikä On, huolimatta valtion ja uskonnon ideoista, ja se todellakin ylittää kaikki nuo raja-aidat ja keinotekoiset rajanvedot ja konstruktit. Tämä käsitteiden yhteensulautuminen mahdollistaa teidän myös ymmärtää sen miten uskonnon ja valtion ideat ovat vain kaksi tahoa kaiken tietävästä filosofiasta, jota te olette filtteröineet monilla eri tavoilla persoonienne läpi, ja se mahdollistaa teidän tajuta, että ei ole yhtä ainoaa tietä. Jos olisi yksi ainoa tie, silloin olisi yksi ainoa henkilö. Jokainen henkilö planeetallanne on kaikki ne eri reitit, joita pitkin Kaikki Se Mikä On katselee itseään. Nyt olette katselleet itseänne kaikkien niiden ykseyden eri puolien läpi.

Seuraavassa osuudessa pyrimme tarkastelemaan koko yhteiskuntaanne ja kaikkia sen ihmisiä Kaiken Sen Mikä On ehdottoman kokonaisuuden ja tuen näkövinkkelistä. Huomaatte, että tulette palvelemaan Kaikkea Sitä Mikä On automaattisesti, ja näin Kaikki Se Mikä On palvelee teitä, sillä te olette sen osa. Ei enää tarvetta erillisyydelle, ei enää tarvetta pelastukselle. Olette jo valmiiksi itse pelastus; te olette jo taivas; te olette jo paratiisi.

Kuinka usko avaruusolentoihin on vaikuttanut uskontoihin

Usein sanotaan, että mikäli me olisimme löytäneet elämää Maan ulkopuolelta, uskonnot olisivat tuhoutuneet. Kuitenkin useimmat uskonnot jo nyt puhuvat Maan ulkopuolisesta elämästä, ja ovat tehneet niin monta sataa vuotta.

Tässä esityksessä Alejandro Rojas keskustelee siitä miten monin eri tavoin Maan ulkopuolinen elämä esiintyy valtauskonnoissa, ja miten sitä tällä hetkellä käsitellään. Puhetta on myös tutkimuksista, jotka paljastavat oivalluksia siitä miten uskonnolliset johtajat, uskovaiset ja ne jotka eivät usko saattaisivat reagoida mikäli älykkään elämän olemassaolo Maan ulkopuolella viimein tunnustetaan. Lopuksi tarkastellaan tulevaisuutta ja sitä miten usko Maan ulkopuoliseen älykkääseen elämään on inspiroinut uusien uskontojen syntymistä.

 

Artikkelin julkaissut Open Minds

Billy Graham Raamatusta ja avaruusolennoista

Billy Graham kuoli 99 vuoden kypsässä iässä. Hän oli ehkäpä suurin evankelista, jonka maailma on koskaan nähnyt. Lisäksi hän oli helluntailaisen perikuva, saarnamies jonka pääasiallinen fokus oli aina ja ikuisesti Evankeliumi, ensimmäisen korinttolaiskirjeen 2:2 ruumiillistuma:

Sillä minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna.

On ehkä yllättävää joillekin, että hän uskoi että ulkoavaruudessa on elämää.

Kappale 22 hänen vuoden 1960 kirjasta My Answer sisältää seuraavan kohdan (joka on identtinen hänen marraskuun 17. päivänä 1955 samannimiseen kolumniin verrattuna):

Olen fyysisten tieteiden opiskelija. Jotkut kollegoistani ovat taipuvaisia uskomaan, että toisilla planeetoilla on elämää. Jos siellä on ihmisiä, jotka asuvat näillä planeetoilla, mitä se tekee meidän uskollemme Evankeliumiin? Voiko olla niin, että Jumala on pääosin kiinnostunut tästä planeetasta? Raamatun tutkimuksistani en löydä mitään mikä muuttaisi olennaista uskoa Evankeliumiin jos me löytäisimme elämää toisilta planeetoilta. Raamattumme selvästi on suunniteltu tätä planeettaa varten vastaamaan ihmisen synnin aivan erityiseen ongelmaan. Kun me havaitsemme tämän seikan, me olemme turvallisella maalla. Se ei ole osa Raamatun viestiä kertoa meille mitä Jumala tekee muualla. Sen viesti on keskittynyt maassa asuviin, heidän alkuperäänsä, syyhyn heidän olemassaoloonsa, syyhyn heidän surkeuteensa ja suunnitelmaan pelastaa langennut rotu. Olen varma, että jos toisilla planeetoilla on asukkaita, ne joko eivät ole synnin ongelmassa mukana, tai sitten Jumala on sovittanut sen heille tyydyttävällä tavalla. Universumin Jumala on on meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala. Hän on täysin kykenevä tukemaan koko luomakuntaa ja täysin kykenevä hallitsemaan sitä vanhurskaudella.”

Graham sivusi tätä kysymystä useita kertoja vuosien mittaan (katso tämän postauksen loppu), mutta hänen vastauksenssa pysyy yhdenmukaisena.

  • Raamattu ei maininnut elämää ulkoavaruudessa
  • Maan ulkopuolinen elämä ei ole osa Raamatun viestiä
  • Mikään Maan ulkopuolisen elämän löytymisessä ei uhkaisi kristinuskon mitään olennaista elementtiä
  • Hän henkilökohtaisesti uskoi, että Maan ulkopuolista elämää on olemassa
  • Vaikka hän aluksi salli mahdollisuuden Jumalalle olla tehnyt tyydyttävä sovitus langenneille enkeleille, hän lopulta päätti, että ainoastaan ihmiskunta oli langennut universumissa, siksipä:
  • Avaruusolennot eivät tarvitse pelastusta, ja
  • Ihmiskunta on universumin erityisen huomion kohteena

Se mikä hänen mielipiteissään on merkittävää, on että vaikka monet avaruusolentojen vastaiset kriitikot väittävät, että Maan ulkopuolisen elämän mahdollisuus jollain tapaa uhkaa Evankeliumia, Evankeliumi oli kiistämättä Billy Grahamin ajattelun eturintamassa.


Tässä on vain muutama monista esimerkeistä joissa Billy Graham otti kantaa kysymykseen Maan ulkopuolisesta elämästä:

 

Artikkelin julkaissut exotheology.org

Jeesus oli abduktiohenkilö

Edesmennyt Pastori Chris Ward (1948-2015) oli yksi Ensimmäisen Avaruusolentoja koskevan Kristillisen Symposiumin esiintyjistä heinäkuussa 2009. Symposium sai aikaan uutta kiinnostusta UFOjen demonihypoteesia kohtaan, joka oli seurausta karismaattisten lahkojen saatanallisen paniikin lietsonnasta. Ennen tuota vuonna 1999 hän oli perustanut AlienResistance.orgin yhdessä Joe Jordanin ja Guy Malonen kanssa.

Hänen vuoden 2005 kirjassaan Case Files of an Internet Exorcist edesmennyt Chris Ward sanoo seuraavaa koskien sitä voiko kristityllä olla niinkutsuttua avaruusolentojen abduktiokokemusta:

“Tri. Mark Eastman ja Chuck Missler misinformoivat kristittyjä siitä, että heitä ei voitaisi abduktoida kirjassaan Alien Encounters. ‘Tunnustakaa, että jos olette tehneet tämän sitoumuksen, olette Jumalan omia, eivätkä “ne” voi koskea teihin” (Missler & Eastman, 1997).”

“Olin onnekas saadessani osallistua tutkimukseen tätä uskomatonta kirjaa varten tri. Mark Eastmanin hyväksi. Mielestäni Alien Encounters on toisiksi paras saatavilla oleva lähde koskien avaruusolentoja lukuun ottamatta yhtä erästä epäonnisen ylimielistä lausuntoa.”

Ei pelkästään idea siitä, että kristityt eivät voi tulla abduktoiduiksi, ole se mitä hän piti “ylimielisenä”.

“Paras lähde avaruusolentoja ja abduktioita tutkittaessa on The Omega Conspiracy, jonka on kirjoittanut I.D.E, Thomas (Thomas, 1986). Thomas oli vanhempi pastori Maywoodin ensimmäisessä baptistikirkossa Kaliforniassa.

Hänellä oli myös yksi ylimielinen virhe kirjassaan. Hän sanoo, että avaruusolennot ovat demoneja. Ne eivät ole demoneja vaan langenneita enkeleitä. Demonit etsivät kehoa mihin mennä. Langenneet enkelit eivät tarvitse kehoa, ne kykenevät muuttamaan muotoaan ihmiseksi tai eläimeksi.”

Useimmat teologit tekevät eron demonien ja langenneiden enkeleiden välillä; kuitenkin vaikka Raamattu sanoo, että enkelit usein sekoitetaan ihmisiin ja että Lucifer voi muuttaa itsensä valon enkeliksi, se ei missään mainitse että enkeleillä on kyky muuttaa itsensä eläimeksi. Se on kansanperinteestä johdettu idea, ei Raamatusta.

Chuck Missler, Mark Eastman ja I.D.E. Thomas kaikki kannattivat demoonista eskatologiahypoteesia UFOista, ideaa siitä että langenneet enkelit esiintyivät avaruusolentoina ja heidän aluksinaan, ja että “avaruusolennot” olisivat profetoitu Väkevä Eksytys jakeessa 2 Tess. 2:11 jolla selitetään Kirkon Viimeiset Päivät.

Vaikka demooninen eskatologiahypoteesi sanookin, että UFO-ilmiö ja avaruusolentojen abduktiot erityisesti ovat demonista sumutusta, tämän salaliittoteorian kannattajat joutuvat selittämään myös miksi kristityt väittävät kokeneensa abduktioita. Tarkoitan, eikö Jeesuksen tai Pyhän Hengen voima, joka elää uskovassa, riitä pitämään poissa langenneiden enkeleiden tekemät abduktiot?

Joe Jordan ja Chris Ward

CE4-tutkimus väittää, että vain tapakristityt voivat joutua abduktoiduiksi, eivät “oikeat” kristityt. Kuitenkin sähköpostissa elokuun 5. päivänä 2018 pyysin CE4:n johtajaa Joe Jordania selkiyttämään eron oikeiden ja tapakristittyjen välillä hänen tutkimuksessaan ja mitä kriteereitä hän käyttää kummankin määrittämisessä. Hän vastasi:

“Me emme todellakaan sinä (sic) mitään tiukkaa kirjattua kriteeriä, me periaatteessa katsoimme, että jotkut olivat kehittäneet todellisen henkilökohtaisen suhteen Jeesukseen Kristukseen ja toiset taas eivät. Toivottavasti tämä auttaa.”

Valitettavasti tämä edelleen mahdollistaa CE4:n olla syytettynä yksinkertaisesti kaikkien kokijoiden lyttäämisestä samaan tapakristittyjen kategoriaan.

Pastori Chris Ward sivuuttaa tarpeen määrittää ovatko hartaat kristityt kokeneet avaruusolentojen abduktioita väittämällä sen voivan tapahtua kenelle hyvänsä. Ja tällä tosiaan tarkoitan kenelle hyvänsä:

“Idea siitä, että “kristittyjä” ei voitaisi abduktoida on hullu, kun otetaan huomioon se että Jeesus itse oli kokenut abduktion. Oltuaan 40 päivää koeteltavana erämaassa perkele abduktoi Hänet (Matteus 4 ja Markus 1). Luukkaan 4. luvussa Raamattu sanoo, että “ja perkele vei hänet korkealle vuorelle.” Sana viedä on kreikaksi anago, ja se tarkoittaa purjehtia pois. Korkeaa tarkoittava sana kreikaksi on hupselos, mikä tarkoittaa korkeampaa tai ylhäisempää ja sana vuori kreikaksi on oros, ja se tarkoittaa vuoren tai tasangon yläpuolista. Joten Luukas sanoo, että Jeesus purjehti pois perkeleen kanssa tasangon tai vuoren yläpuolelle. Miten perkele sen teki? Magialla ja levitoimalla? Käyttikö hän astraalitasoa tai psyykkisiä kykyjä? Ratsastiko hän kerubilla, pilvellä, UFOlla vai millä? Luukas ei sano, hän yksinkertaisesti sanoo Hänen purjetineen pois perkeleen kanssa.”
“Eastmanin ja Misslerin mukaan tämä olisi mahdotonta. Jeesus oli “kristitty”, eikä häntä voida abduktoida. Oma mielipiteeni on, että Chuck Missler, loistava mies, vetosi “poliittiseen korrektiuteen” kristillisen kirkon sisällä. Häntä huoletti enemmän hylkääminen kuin totuus. Jeesuksen abduktio tapahtuu jälleen. Luukas sanoo perkeleen tuoneen Hänet, Jeesuksen Jerusalemiin ja asettaneen hänet pyhäkön harjalle. Sana tuoda on käännetty kreikan sanasta ago, mikä tarkoittaa ajaa tai saada aikaan, ja se viittaisi siihen että Jeesus ajettiin sinne vastoin hänen tahtoaan. Miten perkele sen teki? Koko se aika kun Jeesus protestoi ja lainaa pyhiä tekstejä. Kyllä, Jeesus tuli perkeleen abduktoimaksi, vastoin hänen tahtoaan, useammin kuin kerran. Hän lopetti tilanteen lainaamalla pyhiä tekstejä.”

Tässä Chris Ward sekoittaa totuutta virheeseen. Yhtäältä Raamattu sanoo, että enkelit lentävät (Ilmestyskirja 14:6). Lisäksi ne käyttävät myös aluksia (2. kuningasten kirja 6:17). Vaikka tämä raamatunkohta koskien Jeesuksen koettelua ei mainitsekaan sellaisia aluksia, ei ole täysin tuulesta temmattua etteikö sellaisia oltaisi käytetty.

Toisaalta todennäköisesti tunnet helpotusta saadessasi kuulla, että Chris Wardin “vaahtoaminen” tästä kohdasta on turhaa. Kreikan sana “viedä” tässä on anago. Kun puhutaan juurisanoista ana ja ago, noilla sanoilla ei ole erityistä merkitystä sanalle anago, joka on käännetty “purjehtia” Apostolien teoissa 18:21. Mikään tässä ei viittaa siihen, että Jeesus vietiin vasten tahtoaan, mikä on suurin teologinen ongelma, jonka Wardin argumentti saa aikaan. Jeesus oli Jumala ihmisenä. Hän tuli erämaahan koeteltavaksi… tarkoituksella. Hän meni omasta Tahdostaan, aivan kuten Hän antoi Itsensä tulla johdatetuksi lampaana teuraalle Pääsiäisenä.

Siitä huolimatta Ward yrittää puhua usean abduktion puolesta:

“Huomatkaa myös, että Jeesus lopetti tämän vain hetkeksi. Raamattu sanoo, ‘Ja kun oli kaiken kiusattavansa kiusannut, poistui perkele hänen luotaan ajaksi’ (Luukas 4:13). Haluan ottaa tämän tarinan esiin ihmisille, jotka kysyvät sitä miksen minä voi estää jokaista abduktiotilannetta. Jeesus ei kyennyt, Hänen opetuslapsensa eivät kyenneet ja joskus on voimia pelissä jotka eivät ole henkisiä, esimerkiksi mielenhallinta-asiantuntijat. Mutta tärkeä asia on, että Hän lopetti sen ja tämä seikka merkitsee toivoa eikä epätoivoa.”

Hän kirjaimellisesti sanoo, että Jeesus vietiin vasten Hänen tahtoaan ja hän oli ilmeisen voimaton sitä estämään. Hän kirjaimellisesti sanoo, että perkeleellä oli valta yli Jumala-ihmisen. Hän myös tuntuu vihjailevan, että “mielenhallinta-asiantuntijoiden” tekniikat voivat tuoda Jeesus Kristukselle, Luojalle, Vapahtajalle ja Herralle vaikeuksia.

Onneksi hänen ideansa eivät ole lähelläkään puhdasoppista totuutta. Vaikka kaikkiin rukouksiin ei tule vastausta heti, tämä ei johdu siitä että Jumala olisi kyvytön.

Chris Ward jatkaa avaruusolentojen abduktioiden kytkemistä 1. Mooseksen kirjan 6 luvun avulla:

“Tämä sama tarina on tapahtunut aiemminkin Raamatussa. 1. Mooseksen kirja 6:4 kertoo, että “Siihen aikaan eli maan päällä jättiläisiä, ja myöhemminkin, kun Jumalan pojat yhtyivät ihmisten tyttäriin ja nämä synnyttivät heille lapsia; nämä ovat noita muinaisajan kuuluisia sankareita.” Yhtyminen on käännetty kreikan sanasta laqach, mikä tarkoittaa ottaa — abduktoitu vasten tahtoaan. Toinen tulkinta on, että he “noutivat” ihmisten tyttäret ilman vastustusta.

Vau. Tuo ei ole edes totta. Kreikan sana (Septuagint) on εἰσπορεύομαι. Se tarkoittaa astua sisään. Laqach on hepreaa (eikä sitä näin löydy Septuagint-käännöksestä).

Ja vaikka niin olisikin, abduktiolle löytyy paljon maallisempikin merkitys. Kaikki abduktiot eivät ole avaruusolentojen. UFOjen demoonisen eskatologiahypoteesin kannattajat olettavat, että Nephilim ovat palaamassa Viimeisinä Päivinä ja he pitävät suurta mölyä avaruusolentojen hybridisaatiosta, joka on tämän raamatunkohdan innoittama idea. Ei ole viitteitä siitä, että Nephilim olisivat palaamassa tai mitään olisi sattunut abduktion kokeneille… ei varsinkaan mitään seksuaalista tai geneettistä.

Tämän Nephilim paluun uskomuksen perusta on väärintulkinta fraasista “sillä niinkuin oli Nooan päivinä” (Matteus 24 ja Luukas 17) merkkinä Lopun Ajoista. Demoonisen eskatologiahypoteesin kannattajat väittävät, että koska Nephilim oli läsnä Nooan päivinä, tämä tarkoittaa, että heidän paluustaan on profetioitu. Valitettavasti tämä idea jättää huomiotta fraasin annetun tarkoituksen, siten kuin heti sen perässä kerrotaan, että ihmiset eläisivät elämäänsä.

Huolimatta siitä, että

“Totuus on, että suurimman osan ajasta voin täysin estää avaruusolentojen abduktiot käyttäen perinteisiä Raamatun menetelmiä. Minulla on pari asiakasta, joiden vierailuja en ole täysin kyennyt estämään, mutta en ole luovuttanut ja me silti teemme työtä noiden tapausten parissa. Vaikka aktiviteetti on vähentynyt dramaattisesti, se ei ole loppunut kokonaan. Minulla on tälle parikin selitystä kirjan kappaleessa The Abductaholic. Paras esimerkki, jonka voin antaa teille pieleen menneestä avusta on Opetuslapset. Markus 9:16, Jeesus sanoo, “’Mitä te väittelette heidän kanssaan?’ Silloin vastasi eräs mies kansanjoukosta hänelle: ‘Opettaja, monä toin sinun tykösi poikani, jossa on mykkä henki. Ja missä vain se käy hänen kimppuunsa, riuhtoo se häntä, ja hänestä lähtee vaahto, ja hän kiristelee hampaitaan; ja hän kuihtuu. Ja minä sanoin sinun opetuslapsillesi, että he ajaisivat sen ulos, mutta he eivät kyenneet.’” Jeesus tiivisti tämän kaiken; “Tätä lajia ei saa lähtemään ulos muulla kuin rukouksella ja paastolla.” Se, että minä en ole 100% tehokas kaikkina aikoina on raamatullista. Jopa Opetuslapset epäonnistuivat silloin tällöin, mutta se oli Opetuslasten vika eikä asiakkaan vika.
Kysymys kuuluu, jos minä onnistun edes 1% kerroista, miksei se ole kansainvälinen uutisaihe? Miksi kukaan haluaisi käsitellä sitä? En ole ainoa joka sanoo estävänsä abduktiot. Nyt on olemassa useita ei-kristillisiä seurakuntia jotka väittävät samaa. Derrel Sims, Alien Hunter, esti omat abduktionsa 17-vuotiaana. Hän jatkaa taistelua hyvän puolesta nykyään. Hän estää abduktioita hypnoterapialla. Vaikka en suosita hypnoosin käyttöä koska tiedän sen olevan mielenhallinta-asiantuntijoiden väärinkäyttämä keino, Derrel on ystäväni ja luotan häneen regressioterapeuttina. Me olemme puhuneet hypnoosin käytöstä abduktioiden estämisessä ja hän on täysin samaa mieltä kanssani. Ainoastaan virallisen koulutuksen saaneet käyttävät hypnoterapiaa. Tämä olettaa tottakai, että sertifioinnissa ei ole salaista agendaa taustalla tai että kyseessä ei ole mielenhallinta-asiantuntija.
Minulla on verkkosivu nimeltä How to Stop an Abduction. Kukaan ei ole ottanut yhteyttä tämän tiimoilta. Luulisi että tämä on hyvää aikaa julkisesti nöyryyttää kristinuskoa tai ainakin väitteitäni. Vaikka onkin totta, että syyt ovat luonnollisia, aivovamma, mielisairaus tai mielenhallinta-asiantuntijat, nämä esimerkit eivät ole sääntö. Ne edustavat alle 1%:a kaikista saamistani abduktioraporteista. Voit vierailla Derrelin sivuilla osoitteessa http://www.alienhunter.org/.
Miksi kukaan haluaisi mainostaa ideaa siitä, että abduktiot ovat toivottomia? Mikä motivoi ihmistä levittämään kauhua, pelkoa ja paniikkia kun ei ole toivoa? Mikseivät he soita meille ja ota selvää itse? Miksi, koska jos minä olen oikeassa, silloin heidän pahimmat pelkonsa ovat totta? Avaruusolennot ovat langenneita enkeleitä joita minä raportoin ja he ovat täällä petkuttamassa ja harhauttamassa ihmiskuntaa antikristuksen valtaan ja edistämässä aikojen loppua ja Uutta Maailmanjärjestystä. He eivät oel pikku otuksia toisilta planeetoilta. He ovat langenneita enkeleitä aivan kuten Jumalan pojat 1. Mooseksen kirjassa 6:4. Jeesus sanoi, Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva. Sillä niinkuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta: söivät ja joivat, naivat ja naittivat, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin, eivätkä tienneet, ennenkuin vedenpaisumus tuli ja vei heidät kaikki; niin on myös Ihmisen Pojan tulemus oleva.” (Matteus 24:27- 28). Millaiset olivat Nooan päivät? Niitä piinasivat langenneiden enkeleiden hybridit ja jättiläiset.”

 

Artikkelin julkaissut exotheology.org

Kuka hyötyy kun kristityt kieltävät avaruusolennot?

alienangel

Se vain hajottaa miten paljon ihmiset sekoittavat keskenään modernin UFO-ilmiön täysin erilliseen kysymykseen siitä onko Maan ulkopuolella elämää ollenkaan.

Pari viikkoa sitten näin hieman vaivaa vastata kreationistiastronomi tri. Danny Faulknerin artikkeliin “Onko usko Maan ulkopuoliseen elämään harmitonta?” loka/joulukuun 2015 Answers-lehden numerossa. Artikkelissa Faulknerin teesi oli:

Jesaja 45:18 tekee eron Jumalan roolissa maan ja taivaiden (koko loppu universumi) välillä. Se sanoo, että Jumala ei luonut maata turhaan, vaan että Hän teki siitä asutun. Vaikka Raamattu ei ole geosentrinen (aseta Maata kaiken keskipisteeksi), maa on Jumalan huomion keskipiste. Ihmiset — ei siis avaruusolennot — ovat Jumalan pääasiallinen projekti universumissa.”

Ongelma oli, että hän otti antroposentrisen fokuksen Raamattuun, minkä voidaan tulkita vihjaavan että avaruusolentoja ei ole olemassa ja vielä eteenpäin vietynä esittävän dogmaattisen lauseen että avaruusolentoja ei ole olemassa. Mikä vielä pahempaa, hän teki olemattomasta Maan ulkopuolisesta elämästä Raamatun “ennusteen” vastalauseeksi evolutionaariselle maailmankuvalle. Yksinkertaisesti ilmaistuna, hän esitti dogmaattisia väitteitä jostain mistä Raamattu on täysin hiljaa, perustuen “raamatullisiin periaatteisiin” jotka osoittautuvat pohjautuvan loogisille ristiriidoille. Faulknerin artikkeli sitten vetoaa seuramuksiin, mitkä liitetään vetoomukseen tasa-arvosta: nuo avaruusolento-poloiset olisivat kirouksen alaisia, ilman mahdollisuutta päästä pois langenneesta tilastaan, ja miten reilua sellainen olisi? … joten tämän takia avaruusolennot ovat mahdottomia, eiks niin?. Ongelma on, että tämä ei todellisuudessa pidä paikkaansa; kuten olen verkkosivuillani osoittanut, jos Aatamin perisynti voitaisiin jyvittää hänen verenperillisilleen, silloin Viimeinen Aatamin vanhurskaus voitaisiin samalla tavoin jyvittää uskon avulla pois tuosta verenperinnöstä. Jos vain Aatamin perilliset olivat alennustilan vaikutuksen alaisia (esim. vakavat synnit), silloin kuka tahansa älykäs avaruusolento, jonka kohtaamme, olisi joko lankeamaton (mutta lankeemuksen universaalin vaivannäön vaikutuksen alla kuten koko muukin luomakunta) tai langennut itsekseen (mikä tarkoittaa sitä, että heidän pelastuksensa on Jumalan ja heidän välinen asia).

Tämän postauksen otsikko jättää pois mahdollisuuden avaruusolennoille luomiskertomuksessa, mutta mainitsen tämän nimeltä, koska luomiskertomustyypit ovat niitä jotka ajavat anti-alien -agendaa vahvasti tällä hetkellä. Olen ollut luomiskertomuksessa esiintyvien avaruusolentojen ystävä ja todennäköisesti olen niin jatkossakin; en vain tykkää siitä paisuttelusta kun tämän teorian avulla tehdään väitteitä Raamatun sanomasta perustuen todennäköisyyksiin, jotka saattavat olla vahingollisia Raamatun auktoriteetille ja sitten muuttua kompastuskiveksi Evankeliumille jos tämä uhkapeli ei onnistukaan! Vastaukset luomiskertomuksessa yksistään eivät ole tekemässä tätä mahdollisesti vahingollista virhettä. Jokainen suuri kreationistijärjestö, jolta olen asiasta kysynyt, esittää samoja väitteitä. Kukaan ei esitä faktoja oikein sanomalla, että Raamattu vahvasti sanoo Maapallon yksistään olevan asuttu, vaan sen sijaan he dogmaattisesti inttävät, että Raamattu sanoo ettei avaruusolentoja ole olemassa perustuen “raamatullisiin periaatteisiin” jotka rakentuvat loogisten päättelyvirheiden päälle.

Esimerkiksi hänen käännöksensä jakeesta Jesaja 45:18 kertoo enemmän kuin mitä teksti oikeasti sanoo.

Kristityt uskovat, että Maa on erityinen ja että Jumala aktiivisesti on mukana sen asukkaiden toimissa. Se voi olla totta että Maa on Jumalan huomion keskipiste. Hän loi ihmiskunnan Omaksi kuvakseen. En kiistä sitä.

Minä voin esittää ja esitän sen idean, että vaikka Raamattu sanoo, että Jumala ei luonut Maata turhaan (tyhjäksi) että tämä tarkoittaisi täyttä vastakohtaa taivaille. Meillä on kolme väitettä: Jumala loi taivaat. Jumala loi maan. Jumala ei luonut sitä turhaan vaan asutuksi. Tämä ei tarkoita väistämättä, että hän jätti taivaan asumattomaksi. Ja kuitenkin meillä on kreationistijärjestöjä, jotka esittävät absurdeja väitteitä, kuten esimerkiksi tämä kappale 18 kirjassa New Answers Book:

 “Mutta mitä Raamattu sanoo elämän luomisesta “valoihin taivaanvahvuudella paistamassa maan päälle”? Sellaista kuvausta ei ole, koska valot taivaanvahvuudella ei oltu suunniteltu elämää varten.”

Ystäväni, tämä on bona fide -argumentti hiljaisuudesta, heikoin ja kaikkein vähiten suositeltava kaikista argumenteista. Raamattu on yhtä hiljaa mikrobeista ja mustista aukoista. Me emme voi sanoa, että taivaat ei ole suunniteltu elämää varten yksinkertaisesti siksi, että Raamattu ei mainitse että asia on näin. Se voi olla, että Raamatun ilmestys on, tuota, geosentrinen ja ei lotkauta korviaan Jumalan luomusten asioille “galaksissa kaukana, kaukana muualla”. Se on varmasti totta, että maallisesta näkökulmasta tähdet tarjoavat valoa ja merkkejä vuodenajoista ja tietynlaista ihmetyksen aihetta Jumalan luomisvoimasta, mutta voi olla myös että Raamattu ei mainitse mitään muuta tarkoitusta taivaille yksinkertaisesti siksi koska se ei ole meidän asiamme. Raamatun hiljaisuus koskien Maan ulkopuoleisia elämänmuotoja ei osoittaisi tätä virheellisyyttä vääräksi. Me voisimme yhtä hyvin sanoa, että Maan ulkopuolinen elämä ei ole tämän keskustelun aihe.

Konteksti jakeelle Jesaja 45:18 on, että Jumala vakuuttaa Israelille, että Hän on ohjaksissa ja että kaikella Hänen tekemällään on tarkoituksensa; on olemassa suunnitelma. Hän sanoo, “Minä loin taivaan. Minä loin Maan. Minä loin Maan tarkoituksenani luoda ihminen. Minulla oli suunnitelma kun loin universumin, aivan kuten minulla on suunnitelma Israelia varten ja en tehnyt lupaustani Jaakobille turhaan.” Jos sanoo jakeen Jesaja 45:18 sulkevan pois mahdollisuuden Maan ulkopuoliselle elämälle, silloin liioittelee, koska niin tehdäkseen on täytynyt pakottaa ristiriita jota ei löydy tekstistä. Teksti kyllä sanoo, että Jumala loi maan asutuksi; se ei sano, että Hän loi taivaat asumattomaksi.

Jopa silloinkin UFOjen identiteetin ongelma ja uskomus Maan ulkopuolisten tahojen vierailuihin planeetallamme on varsin riippumaton kysymyksestä ovatko avaruusolennot olemassa ja olisiko se ristiriidassa Raamatun ilmoituksen kanssa. Me voimme olla yhtä mieltä siitä, että raportit väitetyistä avaruusolentojen vierailuista ovat epätodennäköisesti totta, mutta entäpä avaruusolennot joita emme ole koskaan kohdanneet, jotka elävät jossain tuolla taivaissa? Varoittaisin kristillisiä johtajia vetoamasta tunteisiin perustuen ensimmäiseen jolla tuomita jälkimmäisen tarkastelu, koska tämä on sama kuin vertaisi omenoita appelsiineihin. On pelleilyä sanoa “Avaruusolennot eivät koskaan vierailleet Maassa; siksi avaruusolentoja ei voi olla olemassa avaruudessa.”

Kysykäämme itseltämme: Kuka hyötyy siitä, kun kunnianarvoisa kristitty organisaatio esittää dogmaattisesti, että avaruusolentoja ei ole olemassa Raamatun ennustuksena, jos avaruusolentoja todella on olemassa? Vaikka minä uskon, että he tarkoittavat hyvää, dogmaattisten väitteiden esittäminen asioista, joista Raamattu on hiljaa, tekee potentiaalisesti huonoa Raamatun auktoriteetille ja vie kaiken uskottavuuden Evankeliumin sisältämältä viestiltä. Ainoa mitä vaaditaan on, että löydetään yksi avaruusolento, ja tämä huonosti muotoiltu argumentti kumoutuu. Miettikää sitä.

Pienen harkinnan jälkeen olen päättänyt julkaista kirjan UFOista, Raamatusta ja avaruusolennoista: Strangers and Aliens: A Christian Sci-fi Author Explores the Argument for Extraterrestrial Life Amazon.comissa.

strangersimg

  Artikkelin julkaissut exotheology.org

Nefilim: Langenneita enkeleitä, jättiläisiä vaiko ihmisiä?

Aivan juuri hetki ennen Nooan arkin tarinaa, Toora (eli Vanha testamentti) esittää kryptisen kertomuksen joka on mystifioinut ja kiehtonut tutkijoita sukupolvien ajan:

1 Moos 6:1 COsca ihmiset rupeisit lisändymän maan päällä ja sijtit tyttäritä.
1 Moos 6:2 Nijn Jumalan pojat näit ihmisten tyttäret caunixi ja otit emännixens jotca he tahdoit.
1 Moos 6:3 Silloin sanoi HERra: ei minun hengen rijtele ihmisten cansa ijancaickisest, sillä he owat liha, minä annan heille aica sata ja caxikymmendä ajaistaica.
1 Moos 6:4 Sijhen aican olit myös Sangarit maan päällä: sillä sijttecuin Jumalan pojat macaisit ihmisten tytärten cansa ja sijtit lapsia, että nijstä tulit woimaliset miehet, jotca muinan olit sangen cuuluisat.

Mitä tai keitä tarkalleen ovat benei elokim? Keitä ovat nephilim? Miten he liittyvät toisiinsa? Ja mitä tämä kaikki tarkoittaa?

Eräs asia mitä benei elokim ei tarkoita on ”Jumalan pojat”. Itse asiassa, Rabbi Shimon bar Yochai olisi ”kironnut” kenet tahansa joka kääntää termin benei elokim “Jumalan pojiksi.” [1] Sana elokim Raamatussa, vaikka se yleisesti viittaa Jumalaan, on oleellisesti pelkkä auktoriteetin ilmaisu. [2] Samalla tavoin, termi benei ei välttämättä tarkoita ”poikia”, vaan on usein pelkkä titteli. Benei chorin, esimerkiksi, tarkoittaa niitä jotka ovat vapaita — ei ”vapauden poikia”.

Nephilim tuntuu olevan johdettu juuriverbistä naphal, mikä tarkoittaa “putoamista.” Mistä he putosivat? Ja ovatko he samoja kuin benei elokim? Ja jos niin, miksi heitä kutsutaan kahdella nimellä?

Midrash ja kommentaarit tarjoavat kolmenlaista selitystä:

Selitys 1: Enkelit ottivat riskin

Midrash [3] selittää, että kun sukupolvet Suuren Tulvan jälkeen hajaantuivat, Jumala alkoi katua ihmisen luontiaan. Sitten kaksi enkeliä,  Shamchazai ja Aza’el (huom. monesti myös nimellä Azazel), [4] tulivat Jumalan eteen ja sanoivat,  “Emmekö me varoittaneet Sinua ennen kuin Sinä loit ihmisen, sanoen ’Mikä on ihminen, ettäs häntä muistat? eli ihmisen poika, ettäs häntä etsiskelet?'” [5] Ja Jumala vastasi: ”Mitä sitten tulee maailmasta?” ”Me riitämme sen sijaan”, he vastasivat. Jumala vastasi, ”Tiedän että jos eläisitte tuossa maailmassa, pahuus valtaisi teidät aivan yhtä paljon kuin se on ihmisen vallannut, mutta te olisitte vielä pahempia.” Mutta enkelit vastustivat sanoen: ”Anna meidän laskeutua ihmisten maailmaan, me näytämme Sinulle miten pyhitämme Nimesi.” Ja Jumala sanoi: ”Menkää sinne heidän keskelleen.”

Totta tosiaan, heti kun enkelit olivat laskeutuneet, heidän paha puolensa otti heistä vallan. [6] Kun he näkivät miten kauniita ”ihmisten tyttäret” [7] olivat, heistä tuli korruptoituneita ja he lankesivat syntiin heidän kanssaan. Ja heidän jälkeläisiään ovat  nephilim, jättiläiset ja mahtavat joihin viitataan myöhemmin kertomuksessa. [8]

Tämä tarina nähdään usein ”langenneiden enkelien” käsitteen tukena. Mutta lähempi tarkastelu paljastaa, että asian laita ei ole näin. Jumala lähetti heidät alas maailmaan tietäen täysin varmaksi — ja odottaen jopa sitä — että he lankeisivat syntiin.

Itse asiassa, juutalaisuudessa ei ole sellaista käsitettä kuin langenneet enkelit tai konflikti taivaassa. On vain yksi Luoja kaiken johdossa, eikä ole voimia jotka häntä vastustavat. Jopa ”saatana” on pelkkä nimi enkelille jonka jumalallinen tehtävä on houkutella muita syntiin. [9]

Vaikka Midrashin kuvaus benei elokimista ja nephilimista enkeleinä ja jättiläisinä on mahdollisesti ehkä kaikkein suosituin tarina, se ei välttämättä ole kaikkein kirjallisimmin tulkittava. [10]

Selitys 2: Korruptoituneet viranomaiset

Perustuen kirjaimellisempaan käännökseen termistä benei elokim, monet ovat selittäneet, että termi yksinkertaisesti viittaa prinsseihin, aatelisiin tai tuomareihin [11] jotka käyttivät valtaansa väärin ja raiskasivat kenet halusivat, ja pakottivat kenet tahansa naimisiin menneen naisen suhteeseen heidän kanssaan ensin. [12] Tämä yhdistettynä moniin muihin synteihin oli itse asiassa se joka johti Suureen Tulvaan. [13]

On kuitenkin olemassa monia mielipide-eroja siitä ovatko nephilim  yksinkertaisesti benei elokim sen jälkeen kun he olivat ”langenneet”, vai viittaako termi näiden bnei elokim jälkeläisiin. [14]

Selitys 3: Langenneet ihmiset

Viimeisenä, on muita jotka ottivat eri lähestymiskulman ja selittivät benei elokimin tarkoittavan ihmisiä jotka — ainakin alussa — olivat henkisesti korkealla tasolla. Myöhemmin heitä kutsuttiin nimellä nephilim, sillä he tai heidän jälkeläisensä (tai molemmat) lankesivat henkisistä korkeuksistaan, korruptoituivat, ja lopulta saivat Jumalan vihan niskoilleen ryöstelemällä, murhaamalla ja raiskaamalla varauksetta. [15]

Meillä on nyt monia syitä miksi näitä olentoja kutsuttiin nimellä nephilim:

1. Koska he lankesivat ylevyydestä. [16]

2. Koska he saivat aikaan maailman lankeamisen. [17]

3. Koska he saivat aikaan ihmisten sydämien lankeamisen, vavisten heidän suuruutensa edessä. [18]

4. Koska he lankesivat taivaasta — vaikkakin ilman heidän suostumustaan. [19]

5. Nephilim on hepreaksi “jättiläiset” — joita he olivat, joko arvostuksensa, auktoriteettinsa tai henkisen suuruutensa puolesta. [20]

Enkelit versus Sielut

Me törmäämme nephilimiin jälleen, paljon myöhemmin kun Mooses lähettää vakoojia Kanaanin maahan. Vakoojat olivat ylhäisiä, mutta he palasivat raportin kanssa joka sai israelilaiset pelkäämään, ja he liittivät oman mielipiteensä raporttiin sanoen että tämän maan haltuunotto olisi turhaa.

Varsin vakuuttavasti he raportoivat näistä enkeleistä jotka olivat langenneet taivaasta — ehkäpä koska he itse pelkäsivät samaa kohtaloa. Loppujen lopuksi, Siinain erämaa oli aikamoinen taivas heille, jossa ei ole paljon muuta tekemistä kuin meditoida Jumalan Tooraa ja hänen ihmeitään. Kanaanin maahan astuminen sen valtaamiseksi, maan viljelemiseksi ja sadon keräämiseksi olisi ollut aikamoinen alastulo.

Ero kuitenkin on, että ihmisen sielu ei ole enkeli. Ihmisen sielua kutsutaan termillä neshamah, tarkoittaen henkäystä, niin kuin raamatunlauseessa siitä kun Jumala loi Aatamin, “JA HErra Jumala teki ihmisen maan tomusta ja puhalsi hänen sieramijns eläwän hengen ja tuli ihminen nijn eläwäxi sieluxi.” (1 Moos 2:7)

Enkeli lankeaa ja hän erkanee. Henkäys, kuitenkin, ei voi koskaan erkaantua. Ei vaikka mihin ihminen päätyisi, miten pohjalle hän joutuisi, neshamah on sisäisesti sidottu alkuperäänsä ylhäällä, ja sieltä hän vastaanottaa voimansa loistaa, vaikka kaikkein pimeimmässä ja pohjimmaisessa paikassa ja hetkessä, ja palata todelliseen olemukseensa. [21]

Viitteet

1. Genesis Rabbah 26:5.

Kuten tulemme näkemään, Rabbi Shimon bar Yochai itse selittää (ibid.) että benei elokim tarkoittaa tuomareita. Kuitenkin hänen kiroilunsa niistä jotka kääntävät sen ”Jumalan pojiksi” ei tarkoita viittausta mielipiteeseen siitä että he ovat enkeleitä, sillä (a) tämä mielipide löytyy monesta paikasta viisaiden kirjoituksissa, mukaanlukien Talmudista, joten ei olisi todennäköistä että hän kiroaisi niitä jotka ovat samaa mieltä kuin muiden mielipide (katso viite 5); (b) Zohar (1:37a) lainaa tätä selitystä ilman negatiivisia kommentteja. Lisää tästä löytyy Rabbi Menachem Kasherilta, Torah Sheleimah, Genesis 6:2, huomautus 9.

2. Näin Jumala kertoo Moosekselle (2. Moos.  4:16; katso myös 2. Moos. 7:1) että “Ja hänen pitä puhuman sinun puolestas Canssalle. Hänen pitä oleman sinun suunas/ ja sinun pitä oleman hänelle Jumalana.” Lainauksessa Jumalana on käytetty alkuperäiskielellä termiä elokim [eli johtaja].

3. Tämä Midrash löytyy eri muodoissa eri paikoista Talmudissa, mm.  Talmud, Yoma 67b; Targum Yonatan ben Uziel  1. Mooseksen kirjaan 6:4; Pirkei d’Rabbi Eliezer 22; Zohar 1:37a; ja Yalkut Shimoni, Bereishit, remez 44. Katso myös Torah Sheleimah, 1. Moos. 6:1–4, josta saa lisäviitteitä.

4. Talmud, Yoma ibid., antaa kaksi vaihtoehtoista nimeä enkeleille. Katso Likkutei Sichot, vol. 28, p. 85, jossa keskustellaan aiheesta.

6. Lisää aiheesta ”Voivatko enkelit tehdä syntiä?”, Can Angels Sin?

8. Talmud, Niddah 61a,selittää että Og (joka oli jättiläinen, ja eräs heidän jälkeläisistään) selvisi Suuresta Tulvasta pitämällä kiinni Nooan arkista ja pysymällä sen lähettyvillä.

10. Katso Rashin kommentaari 1. Moos. 6:2 ja 6:4; katso myös  Likkutei Sichot yllä.

11. Termiä elokim käytettiin monta kertaa viitatessa tuomareihin; katso esimerkiksi, 2. Moos. 21:6.

12.  Katso Targum Yonatan ben Uziel kohtaan 1. Moos. 6:4; Genesis Rabbah 26:5; ja suurin osa kommentaareista (mukaanlukien Rabbi Shlomo Yitzchaki (Rashi) kohdalle 1. Moos. 6:2. Jotkut ovat sitä mieltä, että se viittaa erityisesti jonpaan kumpaan Kainin jälkeläiseen (Zohar 1:37a) tai Sethiin (Hamek Davar kohdalle 1. Moos. 6:4).

13. On huomattava, että vaikka tämän lähestymistavan mukaan termi benei elokim ymmärretään viittaavan prinsseihin, ylhäisiin ja tuomareihin, termi nephilim voi hyvin viitata enkeleihin ja jättiläisiin Katso esimerkiksi Targum Yonatan ben Uziel kohdalle 1. Moos. 6:2 ja 6:4.

14. Katso yläkommentaarit Nachalat Yaakov ja Be’er Basadeh Rashille kohtaan 1. Moos. 6:4.

15. Ha’emek Davar, ibid.

16. Genesis Rabbah 26:7.

17.Ibid.; katso Rashi kohtaan 1. Moos. 6:4, jossa hän yhdistää kaksi ensimmäistä selitystä.

18. Katso Rabbi Avraham ibn Ezran, Rabbi David Kimchin (Radak) ja Rabbi Moshe ben Nachmanin (Ramban) kommentaarit kohdalle 1. Moos. 6:4.

19. Rashi kohdalle 4. Moos. 13:33,  ja Nachalat Yaakov kohdalle 1. Moos. 6:4. Katso kuitenkin Likkutei Sichot, vol. 28, p. 86.

20. Pirkei d’Rabbi Eliezer, kpl. 22.

21. Katso Likutei Sichot, ibid.

Artikkelin julkaissut Chabad.org

Mitä tapahtuu uskonnoille jos löydämme elämää avaruudesta?

Melkein joka viikko astronomit tuovat meille uutisia uusista planeetoista toisten tähtien ympärillä. Nämä löydökset tuovat mukanaan viisaan astronomin julistuksen siitä, että tämä planeetta johtaa meidät lähemmäksi elämän löytämistä avaruudesta.

Olemmeko me yksin? Vai onko meillä seuraa jossain tuolla? Mikä vastaus onkin, tämä tieto tulee tuomaan mukanaan suurimman intellektuaalisen haasteen ihmiskunnan historiassa. Ei vähintään siksi että se tulee olemaan teologinen Maapallon uskonnoille.

Onko edessämme suuri henkinen herääminen ja vallankumous? David Weintruab Ph.D, astronomian professori @ Vanderbuilt University vastaa mammuttimaiseen kysymykseemme tässä haastattelussa.

 

 

Lähde: http://www.youtube.com/watch?v=nfBDkN_dU1k

 

Oliko Jeesus avaruusolento?

Pitkän aikaa salaliittoteoriat keskittyivät aikaan Roswellin ja nykypäivän välillä. Vasta viime päivinä olemme nähneet useita teorioita väitetyistä ulkoavaruuden vierailijoista, jotka ovat tulleet planeetallemme ja muuttaneet kulttuurimme ja historiamme ikuisesti. Nämä teoriat pyrkivät väittämään että mikäli entisaikojen kansojen aikaansaannoksia ei kyetty selittämään nykytietämyksellämme heidän teknologiastaan, ne on avaruusolentojen aikaansaannosta teknologialla, joka on meitä paljon pidemmällä. Monet teoreetikoista uskovat, että avaruusolennot elivät keskuudessamme muinaishistoriassa, ja jotkut heistä, tai ainakin heidän hybridinsä, ovat edelleen elossa nykypäivänä.

Eräs näistä teorioista sanoo, että Jeesus Kristus olikin itse asiassa ihmis-avaruusolentohybridi. Teoreetikko huomauttaa, että Marian unien ja eräiden omituisten abduktion uhrien kertomien tarinoiden välillä on samankaltaisuuksia. He myös ovat sitä mieltä, että neitseellinen syntymä oli mahdollista, koska avaruusolennot keinotekoisesti hedelmöittivät Marian erään abduktiokokeen aikana.

Teoreetikot jatkavat näyttämällä tärkeitä ihmisiä historiassa, joilla on ollut samanlaisia tarinoita joko neiteellisestä syntymästä tai jonkinlaisesta hybridisyntymästä johon liittyy niinkutsuttu ”jumala”. Kuulemma monet tärkeät historiamme henkilöt ovat avaruusolentojen suunnittelemia jotta ihmiskunnan kulkemaan polkuun voitaisiin vaikuttaa. Näihin hahmoihin kuuluisi suurin osa uskonnollisista ajattelijoista ja filosofeista.

 

Artikkelin julkaissut Listverse

Eksopolitiikka, UFOt, Paranormaalit ilmiöt, Tietoisuus

HTML Snippets Powered By : XYZScripts.com