Avainsana-arkisto: venäjä

Venäjän armeijan 5 kuumottavaa UFO-kohtaamista

Neuvostoliiton aikaan avaruusolentojen uhka otettiin vakavasti. Niin vakavasti, että Nikita Hruštšovin johdolla erikoisosastolle annettiin rooli mahdollisen avaruusolentojen uhan hoidossa.

soviet-ufo

Venäläiset satelliitit, armeijan sotilaat, salaiset agentit ja monet muut operatiivit otettiin töihin kirjaamaan ja tutkimaan kaikkia havaintoja UFOista ja avaruusolennoista — ettei ihmiskunta lankeaisi pahantahtoisen vaikutuksen alle ja  tulisi Maan ulkopuolisen sivilisaation hyväksikäyttämäksi.

 

 

Artikkelin julkaissut Latest UFO Sightings

Venäjän laivaston UFO:t/USO:t

Pentagon julkaisi UFO-raporttinsa, mutta se avaa vain enemmän kysymyksiä.

He tarkastelivat vain 144 ilmailmiötä vuodesta 2004 vuoteen 2021, ja he sanoivat etteivät he voi selittää havaintoja. He eivät sulje pois avaruusolentojen aktiviteettia, mutta eivät myöskään tarjoa mitään näyttöä siitä, että havainnot olisivat avaruusolentojen aluksia. Lisäksi raportti esittelee muitakin selityksiä ja kysymyksiä tästä ilmiöstä.

Eli, julkinen UFO-raportti on käyttökelvoton, he silti salaavat todellisen informaation UFO-ilmiöstä. Niille joita kiinnostaa lukea raportti, se löytyy tästä linkistä: https://www.dni.gov/files/ODNI/documents/assessments/Prelimary-Assessment-UAP-20210625.pdf

Itse asiassa maailmalla UFOjen ja USOjen tutkimusta on tehty jo vuosikymmenten ajan, mutta nämä tiedot pysyvät salaisina. Pentagon ei ole ainoa tietoja panttaava taho, Venäjän laivastolla on myös salaisuutensa, ja vaikka monet USO-tiedot Venäjällä ja entisen Neuvostoliiton ajalta pysyvät edelleen salaisina, joitain on julkaistu jo  eri tutkijoiden väsymättömän vaivannäön tuloksena.

Useat näistä tarinoista eivät ole koskaan levinneet Venäjän ulkopuolelle. Eräs tapaus kertoo omituisesta vedenalaisesta ilmiöstä, joka sai Neuvostoliiton laivaston johdon huomion.

Tämä mystinen ilmiö löydettiin 1960- ja 1970-luvuilla. Neuvostoliiton ydinsukellusveneet kohtasivat omituisen äänen, joka näistä kappaleista lähti niiden liikkuessa suurissa syvyyksissä…

Tämä on lisänäyttöä siitä että me emme ole yksin. Jokin epätavallinen asuu pysyvästi Maapallon suurten vesimassojen syvyyksissä.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

UFO kiitää toimittajan ohi RT:n uutislähetyksessä

Havaintopäivämäärä: helmikuu 13, 2021
Havaintopaikka: Venäjä
Lähdevideo: https://www.youtube.com/watch?v=Fi-sJUWUgJo

Jos katsot tämän RT:n uutislähtyksen, näet miten kaksi mustaa ovaalia esinettä liitää ohi. Esineet näyttävät lentävän niin läheltä, että ne näyttävät olevan toisissaan kiinni. Ne liikkuvat nopeasti, ja videota on pakko hidastaa jotta ne näkisi paremmin. Ääntä ei ole, pahoittelen, vain 15 sekuntia ilman ääntä, ja en halunnut lisätä kommentaaria. Mutta näyttää siltä kuin avaruusolennot haluaisivat päästä uutislähetykseen.

Aina siitä lähtien kun Obama vannoi virkavalansa, jolloin CNN näytti lähetyksen ja he näkivät uskomattoman nopeasti ohikiitävän esineen heidän takanaan… enemmän ja enemmän uutisankkureita nähdään UFO-tilanteissa… eikä tämä ole vahinko. Se on tarkoituksella, jotta ihmiset saataisiin altistettua totuudelle. Avaruusolennot näyttävät oikeasti haluavan päästä uutislähetyksiin.

Scott C. Waring, Taiwan

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Löysikö Neuvostoliitto alieneita maailman syvimmästä järvestä?

Tapaus 1: Venäläinen sukellusvene havaitsi kaikuluotaamalla kuusi levynmuotoista kappaletta, jotka vaikuttivat avaruusolentojen aluksilta ja jotka matkasivat muodostelmassa noin 260 metrin syvyydessä.

USOjen nopeus oli arviolta 260 mailia tunnissa. Kuusi kappaletta nousivat sen jälkeen vedestä ja kiisivät pois uskomattomalla nopeudella.

Tapaus 2: Veden alla Baikal-järvessä seitsemän venäläistä sukeltajaa tutkivat maailman syvintä makean veden järveä tutkimustehtävissä. 50 metrin syvyydessä ilmaantui omituisia humanoidiolentoja. Sukeltajat yrittivät saada ne kiinni, ja omituinen voima työnsi kaikki sukeltajat ylöspäin.

Mitä nämä olennot olivat ja mitä voimme oppia tästä kohtaamisesta?

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Valoilmiö Venäjällä

Havaintopäivämäärä: heinäkuun 24, 2020
Havaintopaikka: Burjatia, Venäjä

 

Silminnäkijä Venäjällä kuvasi hehkuvan esineen taivaalla. Esine jossain kohtaa oli paikallaan ja toisessa pyöri ympyrää. Aina kun se pyöri, se oli eri nopeudella. Esine piti korkeutensa eikä tullut alas. Yhdessä kohtaa, videon alussa, esine näyttää nelisivuiselta pyramidilta, jonka huippu hehkuu valkoisena, kuten kuvissa. En ole koskaan nähnyt tuollaista ennen. Se ei muistuta mitään avaruusromua, aluksia tai raketteja joita taivaalla näkyy. Pyramidi alussa… saa minut hiljaiseksi. Tämä on kuitenkin kaukana järvellä Burjatian alueella. Ehkäpä UFO tuli vedenalaisesta tukikohfasta. Tämä pyramidimuoto, muotoaan muuttaminen, sellaisia on näkynyt kyllä aiemmin. Epäilemättä kyseessä on avaruusolentojen teknologiasta.

Scott C. Waring

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Pentagonin globaali bioaseteollisuus

Yhdysvaltain armeija tuottaa tasaisesti kuolettavia viruksia, bakteereja ja toksiineja, jotka rikkovat suoraan YK:n biologiset aseet kieltävää sopimusta.

Tämän johdosta monet sadat tuhannet ihmiset ovat tahtomattaan systeemisesti altistettu vaarallisille patogeeneille ja muille mahdollisesti parantumattomille taudeille. Tähän erittäin salaiseen tutkimus & kehitystyöhön ja tuotantolaitoksiin kuuluu liuta Yhdysvaltain yksityisia sopimuksia, mitkä herättävät lisäkysymyksiä yksityisistä komentoketjuista ja julkisesta tilivelvollisuudesta.

Vaikka iso osa tämän aiheen käsittelyä keskittyy asymmetriseen uhkaan, jonka ei-valtiolliset toimijat aiheuttavat käyttämällä ja tuottamalla biologisia taudinaiheuttajia ‘bioterrorismin’ iskuihin, varsin vähän tai ei yhtään tutkimusta ole tehty todellisesta uhasta, joka aiheutuu valtioista ja yksityisistä firmoista, jotka ovat mukana tässä erittäin läpinäkyvässä teollisuudessa.

Osa yksi: Yhdysvaltain muiden maiden biolaboratorioiden verkosto

Biosodankäynnin tieteentekijät käyttävät diplomaattisuojaa testatakseen ihmisten Pentagonin biotehtaissa luomia viruksia yyli 25 maailman maassa.

Nämä biotehtaat saavat rahaa Defense Threat Reduction Agencyn (DTRA), joka on $ 2.1 miljardin kokoinen ohjelma – Cooperative Biological Engagement Programin (CBEP), alaisuudessa ja niitä sijaitsee entisissä Neuvostoliiton maissa kuten Georgia, Ukraina,  Lähi-Idässä, Etelä-Aasoassa ja Afrikassa.

Kuva: Lugar-keskus, Georgian tasavalta

Yhdysvaltain armeija on vienyt joukot Vazianin ilmatukikohtaan, 17 km päässä Pentagonin biolaboratoriosta Lygarin keskuksessa.

Georgia on bioaseiden testipaikka

Lugarin keskus on Pentagonin bioaselaboratorio Georgiassa. Se sijaitsee vain 17 kilometrin päässä amerikkalaisesta Vazianin ilmatukikohdasta pääkaupungin Tbilisin lähellä. Yhdysvaltain armeijan lääketieteellisen tutkimusyksikön (USAMRU-G) biologit tekevät töitä yksityisten sopimustyöntekijöiden kanssa. Tason 3 bioturvalliseen laboratorioon pääsee vain Yhdysvaltain kansalaiset, joilla on turvaluokitus. Heillä on diplomaattinen koskemattomuus vuoden 2002 Yhdysvaltain ja Georgian välisen puolustussopimuksen nojalla.

USA-Georgia sopimus antaa diplomaattistatuksen USA:n armeijalle ja siviilihenkilöille (mm. diplomaattiajoneuvot), jotka työskentelevät Pentagonin ohjelmassa Georgiassa.

Liittovaltion kontaktirekisteristä saatu informaatio selventää joitain armeijan toimia Lugarin keskuksessa — yksi niistä on biologisten taudinaiheuttajien (pernarutto, tularemia) ja virustautien tutkimus (esim. Krimi-Kongon aivoverenvuotokuume), ja biologisten näytteiden kerääminen tulevia kokeita varten.

Pentagonin alihankkijat tuottavat bioagentteja diplomaattitoiminnan nimissä

Defense Threat Reduction Agency (DTRA) on ulkoistanut ison osan armeijan ohjelmien työstä yksityisille yrityksille, joita ei pidetä kongressille tilivelvollisina, ja jotka voivat operoida vapaammin ja liikkua lain tuolle puolen. Yhdysvaltain siviilihenkilöstö, joka työskentelee Lugarin keskuksessa, on myös saanut diplomaattisen koskemattomuuden, vaikka he eivät ole diplomaatteja. Näin yksityiset firmat voivat tehdä työtä diplomaattisuojan alaisuudessa Yhdysvaltain hallitukselle ilman, että isäntämaa mitenkään erikseen niitä valvoo — tässä tapauksessa Georgian tasavalta. Tämä käytäntö on käytössä usein CIA:lla sen agenteille.

Kolme amerikkalaisfirmaa työskentelevät Tbilisin bioaselaboratoriossa -- CH2M Hill, Battelle ja Metabiota.
Kolme amerikkalaisfirmaa työskentelevät Tbilisin bioaselaboratoriossa — CH2M Hill, Battelle ja Metabiota.

Pentagonin lisäksi nämä yksityiset alihankkijat tekevät biologista tutkimusta CIA:lle ja muille valtion virastoille.

CH2M Hill on saanut $341.5 miljoonan sopimuksen DTRA:lta Pentagonin biolaboratorio-ohjelmaan Georgiassa, Ugandassa, Tansaniassa, Irakissa, Afganistanissa ja Kaakkois-Aasiassa. Puolet tästä summasta ($161.1 miljoonaa) on allokoitu Lugarin keskukseen Georgian sopimuksen alaisuuteen.

CH2M Hillin mukaan amerikkalaisfirma on saanut talteen biologisia taudinaiheuttajia ja käyttänyt biosodankäynnin tieteentekijöitä Lugarin keskuksessa. Nämä tieteentekijät työskentelevät toiselle amerikkalaisfirmalle, joka on mukana Georgian ohjelmassa — Battelle Memorial Institutelle.

Battelle $59 miljoonan alihankkijana Lugarin keskuksessa tutkii biologisia taudinaiheuttajia laajasti, firma on jo työskennellyt Yhdysvaltain bioaseohjelmassa 11 aiemman armeijan kanssa tehdyn sopimuksen alaisuudessa (1952-1966). Lähde: US Army Activities in the US, Biological Warfare Programs, vol. II, 1977, p. 82

Yksityiset yrityksen tekevät työtä DTRA:n biolaboratorioille maissa kuten Armenia, Georgia, Uganda, Tansania, Irak, Afghanistan ja Vietnam. Battelle tekee tutkimusta, kehitystä, testausta ja arviointia käyttäen erittäin toksisia kemikaaleja ja erittäin patogeenisia biologisia taudinaiheuttajia monenmonille Yhdysvaltain virastoille. Se on saanut noin $2 miljardin edestä sopimuksia liittovaltiolta yhteensä ja se on 23. Yhdysvaltain alihankkijoiden top100-listalla.

CIA-Battellen Project Clear Vision

Project Clear Vision (1997 ja 2000), CIAn ja Battelle Memorial Instituten yhteistutkimusprojekti, CIA:n sopimuksen alainen, on rekonstruoinut ja testannut Neuvostoliiton ajan pernaruttopommeja testatakseen sen leviämisominaisuuksia.

Projektin tavoitteena oli arvioida pommien biologisten taudinaiheuttajien leviämisominaisuuksia. Salainen CIA:n ja Battellen operaatio jätettiin listaamatta Yhdysvaltain biologisen sodankäynnin konventin julkistuksista, joka annettiin YK:lle.

Salaisia kokeita

Battelle on pyörittänyt huippusalaista biolaboratoriota (National Biodefense Analysis and Countermeasures Center, NBACC) Fort Detrickissa, Marylandissa, US Department of Homeland Securityn (DHS) sopimuksella viime vuosikymmenen. Yritys on saanut $344.4 miljoonan liittovaltion sopimuksen (2006 – 2016) ja toisen $17.3 miljoonan sopimuksen (2015 – 2026) DHS:ltä.

NBACC on viralisesti luokiteltu US Top Secret -laitokseksi (Kuva: DHS)

Näiden salaisten kokeiden joukossa, joita Battelle teki NBACC:ssa, oli:

Puuterilevitysteknologian arviointi; Aerosolitoksiinien aiheuttamien vaarojen arviointi ja B. Pseudomallein (Meliodosis) virulenssin arviointi aerosolipartikkelien funktiona kädellisissä eläimissä.

Melioidosis on potentiaalisesti kehitettävissä bioaseeksi, siksi se on luokiteltu kategorian B. Bioterrorismitaudinaiheuttajaksi. B. Pseudomallei oli tutkimuskohteena bioaseeksi aiemmin.

Lugarin keskuksen kokeiden lisäksi Battelle on jo tuottanut taudinaiheuttajia ‘bioterrorismikäyttöön’ tason 4 bioturvallisessa NBACC:n huippusalaisessa laboratoriossa Fort Detrickissa Yhdysvalloissa.

Tieteilijät suunnittelevat patogeeneja NBACC:n laboratoriossa (Lähde: NBACC)

NBACC:n esitys listaa 16 tutkimuskohdetta laboratoriolle. Niiden joukossa on luokitella klassisia, tulevia ja geneettisesti manipuloituja patogeeneja niiden biologisten uhkien potentiaalin perusteella; arvioida epätavallisten, uusien ja ei-endeemisten tautien levittämiskeinoja biologisten uhkien potentiaalin perusteella ja laajentaa aerosolitestauskykyä kädellisiin eläimiin.

Pentagonin biolabrat ebolakriisin ytimessä

Amerikkalaisfirma Metabiota Inc. on saanut $18.4 miljoonan sopimuksen liittovaltiolta Pentagonin DTRA-ohjelman alaisuudessa Georgiassa ja Ukrainassa tieteelliseen tutkimukseen ja konsultointipalveluihin.

Metabiotan palveluihin kuuluu globaali kenttätutkimus patogeenien biologisista uhista, patogeenien etsimisestä, epidemiaresponsseista ja kliinisistä kokeista.

Metabiota Inc. on ollut Pentagonin alihankkijana tekemässä työtä DTRA:lle ebolakriisiä ennen ja sen jälkeen Länsi-Afrikassa, ja se sai $3.1 miljoonaa (2012-2015) Sierra Leonessa tehtävään työhön — yksi ebolaepidemian keskittymistä.

Kuva: Metabiota työskenteli Pentagonin projektissa ebolakriisin ytimessä, jossa kolme amerikkalaista biolabraa sijaitsi.

Heinäkuun 17. päivän 2014 raportti, jonka oli luonnostellut Viral Hemorrhagic Fever Consortium, syytti Metabiota Inc:ia epäonnistumisesta pysyä solmitussa sopimuksessa siitä miten raportoida testitulokset ja sierraleonelaisten tieteentekijöiden sivuuttamisesta. Raportti toi esiin mahdollisuuden, että Metabiota viljeli verisoluja laboratoriossa, mitä raportti piti vaarallisena, sekä väärindiagnosoi terveitä potilaita. Metabiota on kiistänyt kaikki nämä väitteet.

(vasen kuva) Vuonna 2011 Lugarin keskuksen Andrew C. Weber, Yhdysvaltain apulaispuolustusministeri (2009-2014), puolustusministeriön ebolahoitokoordinaattori (2014-2015), on nykyään Metabiotan (amerikkalainen alihankkija) työntekijä.

Armeijan kokeet hyönteisillä

Entomologinen sodankäynti on tyypillistä biologista sotaa, joka käyttää hyönteisiä levittämään tauteja.

Pentagonin väitetään tehneen sellaisia entomologisia kokeita Georgialla ja Venäjällä.

Purevat kärpäset Georgiassa

Vuonna 2014 Lugarin keskus sai hyönteislaitoksen ja käynnisti projektin “Kasvattamaan tietoisuutta hietakärpästen viivakoodaamisesta Georgiassa ja Kaukasuksella”.  Projekti käsitti suuremman maantieteellisen aluen Georgian ulkopuolella — Kaukasuksella.

Vuonna 2014-2015 verenimijähietakärpäsiä kerättiin toiseen projektiin “Akuutin kuumetaudin valvonta” ja kaikki (naaras) kärpäset testattiin niiden infektiivisyyden määritämiseksi.

Kolmas projekti, johon myös kuului hietakärpästen keräämistä, tutki niiden sylkirauhasten ominaisuuksia.

Hietakärpäsiä Georgiassa

Tämän seurauksena Tbilisissä on ollut riesaksi asti hietakärpäsiä vuodesta 2015. Nämä purevat hyönteiset elävät sisällä, vessoissa, kaiken päivät, mikä ei ole ollut tälle lajille ominaista Georgiassa aiemmin (normaalisti hietakärpästen kausi Georgiassa on poikkeuksellisen lyhyt — kesäkuusta syyskuuhun). Paikalliset valittavat näiden tuoreeltaan ilmaantuneiden kärpästen puremista, kun he ovat alasti vessassa. Ne selviävät myös hyvin kylmässä ja voivat selvitä jopa pakksesta vuorilla.

Hietakärpäsiä Dagestanissa, Venäjällä

Pentagon-projektin aloittamisen jälkeen vuonna 2014 Georgian kaltaisia kärpäsiä on ilmaantunut naapurimaahan Dagestaniin (Venäjällä). Paikallisten mukaan ne purevat ja aiheuttavat ihottumaa. Ne lisääntyvät talojen viemäreissä.

Kärpäsiä Georgiassa (vasemmalla). Samaa sorttia Dagestanissa (oikealla)

Phlebotomine-perheen kärpästen syljessä on vaarallisia parasiitteja, joita ne välittävät ihmisiin niiden pureman avulla. Kärpästen kantama tauti kiinnostaa Pentagonia kovasti. Vuonna 2003 USA:n hyökätessä Irakiin amerikkalaissotilaita purivat hietakärpäset pahoin ja he saivat Leishmoniaasin. Tautia esiintyy luonnostaan Irakissa ja Afganistanissa ja hoitamattomana Leishmoniaasin akuutti muoto voi olla kuolettava.

Vuoden 1967 USA:n armeijan raportti “Arthropods of medical importance in Asia and the European USSR” listaa kaikki paikalliset hyönteiset, niiden esiintymisen ja niiden mukana kulkeutuvat taudit. Puremakärpäset, jotka elävät viemäreissä, ovat myös listalla. Niiden luonnollinen elinympäristö on Filippiineillä, ei Georgiassa tai Venäjällä.

Lähde: “Arthropods of medical importance in Asia and the European USSR”, USA:n armeijan raportti, 1967

Operation Whitecoat: Infektoituja kärpäsiä testattiin ihmisten puremisen varalta

Vuosina 1970 ja 1972 hietakärpäskuumetestejä suoritettiin ihmisillä, kertoo julkiseksi tehty USA:n armeijan raportti USA:n armeijan toiminta biologisen sodankäynnin ohjelmissa, 1977, vol. II, p. 203. Operation Whitecoatin vapaaehtoiset altistettiin infektoitujen hietakärpästen puremille. Operation Whitecoat oli lääketieteellisen bioaseilta puolustautumisen tutkimusohjelma, jota Yhdysvallat pyöritti Fort Detrickissa, Marylandissa vuosina 1954-1973.

Huolimatta USA:n virallisen bioaseohjelman lakkauttamisesta, vuonna 1982 USAMRIID teki kokeen jossa selvitettiin voisivatko hietakärpäset ja hyttyset olla vektoreita erilaisille viruksille, joita USA:n armeija tutki potentiaalisina bioaseina.

Tappajahyönteiset

A. Aegupti hyttynen

Pentagonilla on pitkä historia hyönteisten käytössä tautivektoreina. Osittain julkiseksi tehdyn vuoden 1981 USA:n armeijan raportin mukaan amerikkalaiset bioasetieteilijät tekivät useita kokeita hyönteisillä. Nämä operaatiot olivat osa entomologisen sodankäynnin ohjelmaa USA:n bioaseohjelmassa.

USA:n armeijan raportti vuonna 1981 vertaili kahta skenaariota — 16 yhtäaikaista hyökkäystä kaupunkiin keltakuumeella infektoiduilla A. Aegupti -hyttysillä sekä Tularemia-kaasuhyökkäyksellä, ja arvioi niiden tehokkuutta kustannusten ja kuolonuhrien suhteen.

‘Operation Big Itch’: Kenttäkokeita tehtiin trooppisen rotalla esiintyvän Xenopsylla cheopis -kirpun selviämisen ja peittoalueiden määrittämiseksi biosodankäynnin tautivektorina.

‘Operation Big Buzz’: 1 miljoonaa A. Aeugupti hyttystä tuotettiin, 1/3 sijoitettiin ruokavarantoihin ja tiputettiin lentokoneesta tai levitettiin maahan. Hyttyset selvisivät lentokonepudotuksesta ja aktiivisesti etsivät ihmisverta.

Lähde: Evaluation of Entomological Warfare as a potential Danger to the US and European NATO nations, US Army, March 1981 Report.

Operation May Day: Aedes Aegupti hyttysiä levitettiin maanpinnalla eri menetelmin Georgiassa, USA:ssa, armeijan operaatiossa koodinimellä “May Day.”

Osia vuoden 1981 USA:n armeijan raportista kuten “Mass production of Aedes Aegypti” ei ole julkistettu, mikä mahdollisesti tarkoittaa sitä että projekti on edelleenkin käynnissä.

Aedes Aegypti, joka tunnetaan myös keltakuumehyttysenä, on ollut laajalti käytössä USA:n armeijan operaatioissa. Saman hyttyslajin väitetään olevan olleen käytössä levitettäessä denguekuumetta ja zika-virusta, joka aiheuttaa geneettisiä epämuodostumia vastasyntyneille lapsille.

Operation Bellweather: US Army Chemical Research and Development Commandin bioaseiden haara tutki hyttysten puremista useissa kenttäkokeissa Utahissa vuonna 1960. Aedes aegypti naarashyttysiä oltiin nälkiinnytetty, ja niitä testattiin sotilaisiin ulkoilmassa.

Lue lisää: Outdoor Mosquito Biting Activity Studies, Project Bellweather I, 1960, Technical Report, US Army, Dugway Proving Ground

Armeijan kokeet trooppisilla hyttysillä ja punkeilla Georgiassa

Sellaisia hyttysten ja kirppujen lajeja (joita on tutkittu entomologisen sodankäynnin ohjelmassa) on myös kerätty Georgiasta ja testattu Lugarin keskuksessa.

DTRA-projektissa “Virus and Other Arboviruses in Georgia” vuonna 2014 ennennäkemätön trooppinen hyttynen Aedes albopictus löydettiin ensi kerran ja vuosikymmenten jälkseen (60 vuotta) Aedes Aegypti hyttysen olemassaolo vahvistettiin Länsi-Georgiassa.

Aedes Albopictus on monien viruspatogeenien vektori, mm. keltakuume, dengue, Chikungunya ja Zika. Näitä trooppisia Aedes Albopictus -hyttysiä ei ole koskaan aiemmin esiintynyt Georgiassa, ja niitä on havaittu myös naapurimaissa Venäjällä (Krasnodar) ja Turkissa, kertoo European Centre for Disease Prevention and Controlin data. Niiden leviäminen tänne osaan maailmaa on omituista.

Aedes Aegupti -hyttysiä on levitetty ainoastaan Georgiaan, Etelä-Venäjälle ja Pohjois-Turkkiin. Niitä löydettiin ensi kertaa vuonna 2014 Pentagonin aloitettua ohjelmansa Lugarin keskuksessa.

Toisen DTRA:n projektin “Epidemiology and Ecology of Tularemia in Georgia” (2013-2016) alaisuudessa kerättiin 6148 punkkia; 5871 kerättiin karjasta ja 1310 kirppua ja 731 punkkia otettiin talteen. Vuonna 2016 21 590 punkkia kerättiin ja tutkittiin Lugarin keskuksessa.

Pernaruttoa Georgiassa ja NATOn ihmiskokeet

Vuonna 2007 Georgia lakkautti politiikkansa pakollisesta karjan rokottamisesta pernaruton varalle. Sen seurauksena kuolleisuus nousi huippuunsa vuonna 2013. Samana vuonna NATO aloitti ihmiskokeet pernaruttorokotteella Lugarin keskuksessa Georgiassa.

(Yllä) Vuonna 2007, huolimatta Georgiassa tapahtuneesta pernaruttoepidemiasta, Georgian valtio päätti lopettaa pakollisen rokottamisen 7 vuodeksi, vuonna 2013 NATO aloitti ihmiskokeet uudella pernaruttorokotteella Georgiassa.

Pentagon tutkii venäläistä pernaruttoa

Pernarutto on ollut yksi Yhdysvaltain armeijan käytössä olleista biologisista taudinaiheuttajista. Huolimatta Pentagonin väitteistä, että ohjelma olisi pelkkää puolustamista varten, on esittää näyttöä päinvastaisesta. Vuonna 2016 Lugarin keskuksen amerikkalaistieteentekijät tutkivat “Genomisekvenssiä venäläisellä Bacillus anthracis -rokotelajikkeella 55-VNIIVViM”, jota Yhdysvaltain Defense Threat Reduction Agencyn (DTRA) Cooperative Biological Engagement Program rahoitti Tbilisissa, ja jota pyöritti Metabiota (amerikkalainen alihankkija Pentagonin Georgian ohjelmassa). Vuonna 2017 DTRA rahoitti lisätutkimuksia — Kymmenen genomisekvenssiä Georgiassa ihmisistä ja karjasta eristetyllä Bacillus anthracis:lla — jota tehtiin Lugarin keskuksen USAMRU-G:ssa.

34 ihmistä tartutettiin tahallaan Krimi-Kongon aivokuumeella (CCHF) Georgiassa

Krimi-Kongon aivokuume (Crimean-Congo hemorrhagic fever, CCHF) aiheutuu punkkien levittämästä viruksesta (Nairovirus). Tauti määritettiin ensi kerran Krimillä vuonna 1944 ja se sai nimen Krimin aivokuume. Myöhemmin 1969 se löydettiin uudelleen Kongosta, mikä johti taudin nykyiseen nimeen.

Vuonna 2014 34 ihmistä sai CCHF-infektion (heidän joukossaan 4-vuotias lapsi). Heistä 3 kuoli.

Samana vuonna Pentagonin biologit tutkivat virusta Georgiassa DTRA:n projektissa “Epidemiology of febrile illnesses caused by Dengue viruses and other Arboviruses in Georgia”. Projektiin kuului potilaskokeet, joilla oli kuumeoireita, ja punkkien keräämistä mahdollisina CCHV:n vektoreina laboratorioanalyysia varten.

CCHF-epidemia Georgiassa, 3 heistä kuoli. Lähde: NCDC-Georgia

CCFH-epidemian aiheuttaja Georgiassa on edelleen epäselvä. Paikallisen eläinlääketieteellisen osaston raportin mukaan vain yksi punkki kaikista infektion saaneista kyläläisistä kerätyistä punkeista oli positiivinen tautia testattaessa. Huolimatta paikallisten viranomaisten väitteistä siitä, että virus siirtyi ihmisiin eläimistä, kaikki eläinveren näytteet olivat myös negatiivisia. Infektoitujen punkkien puute on selittämätön ottaen huomioon CCHF-tapausten määrän nopean kasvun vuonna 2014, mikä tarkoittaa sitä että epidemia ei ollut luonnollinen ja virusta oltiin levitetty tahallaan.

Kuva: CCHF-oireet.

Vuonna 2016 uudet 21 590 punkkia kerättiin DNA-tietokantaan Lugarin keskuksen tulevaisuuden tutkimuksia varten Pentagonin projektissa “Assessing the Seroprevalence and Genetic Diversity of Crimean-Congo Hemorrhagic Fever Virus (CCHFV) and Hantaviruses in Georgia”.

Armeijan biolabraa syytetään kuolettavasta CCHF-epidemiasta Afganistanissa

237 Krimi-Kongon aivokuumetapausta (CCHF) on raportoitu myös Afganistanissa, joista 41 oli kuolettavia, joulukuussa 2017. Afganistanin terveysministeriön mukaan useimmat tapaukset sattuivat pääkaupungissa Kabulissa, jossa 71 tapausta ja 13 kuolonuhria on raportoitu. Heratissa Iranin rajalla on raportoitu 67 tapausta.

Afghanistan on yksi 25 maasta ympäri maailman, jossa on Pentagonin biolaboratorioita maan alueella. Afganistanin projekti on osa amerikkalaista biotorjuntaohjelmaa Cooperative Biological Engagement Program (CBEP), jota DTRA rahoittaa. DTRA:n alihankkijat CH2M Hill and Battelle, jotka työskentelevät Lugarin keskuksessa Georgiassa, ovat saaneet Afganistanin ohjelman itselleen. CH2M Hill on saanut $10.4 miljoonan sopimuksen (2013-2017).

Pentagonin alihankkijat Afganistanissa ja Georgiassa ovat samat, ja niin ovat paikallispopulaatioiden keskuuteen levitetyt tauditkin.

Miksi Pentagon kerää ja tutkii lepakoita

Lepakot ovat väitettyjä lähteitä Ebola-virukselle, Lähi-Idän hengitystiesyndroomalle (Middle East Respiratory Syndrome, MERS) ja muille kuolettaville taudeille. Kuitenkaan tarkka tapa miten nämä virukset siirtyvät ihmisiin ei tällä hetkellä ole tiedossa.

DTRA:n Cooperative Biological Engagement Program (CBEP) on tehnyt useita tutkimuksia etsiessään sotilaskäyttöön kuolettavia patogeeneja lepakoista.

221 lepakkoa eutanisoitiin Lugarin keskuksessa tutkimustarkoituksiin vuonna 2014. Lepakoita on syytetty kuolettavasta Ebolavirusepidemiasta Afrikassa (2014-2016). Kuitenkaan mitään pitävää näyttöä siitä miten virus on “hypännyt” ihmisiin ei ole annettu, mikä herättää epäilyä tahallisesta ja epäluonnollisesta infektiosta.

Tappavien virusten tehtailu on laillista Yhdysvalloissa

MERS-CoV:n ajatellaan olevan peräisin lepakoista ja levinneen suoraa ihmisiin ja/tai kameleihin. Kuitenkaan tarkkoja viruksen leviämisreittejä ei tunneta, niinkuin ei tunneta Ebolankaan tapauksessa. 1980 tapausta ja 699 kuolemaa on raportoitu 15 maassa ympäri maailman (kesäkuuhun 2017 mennessä) MERS-CoV:n aiheuttamiksi.

Kuva: 3-4 jokaista 10 potilasta kohti, joilla on ollut MERS, on kuollut (Lähde: WHO)

MERS-CoV on yksi viruksista, joka on tehtailtu USA:ssa ja ollut Pentagonin tutkimusprojekti, niinkuin on ollut influenssa ja SARS. Vahvistus tästä tuli Obaman vuoden 2014 väliaikaisen kiellon aikaan rahoittaa sellaista “kahden tarkoituksen” tutkimusta. Kielto lakkautettiin vuonna 2017 ja kokeiluja on jatkettu. Kokeet ehostetuilla Potentiaalisilla Pandemiapatogeeneilla (PPP:t) ovat laillisia Yhdysvalloissa.

Sellaiset kokeet haluavat lisätä patogeenien leviävyyttä ja/tai virulenssia.

Tularemia bioaseena

Tularemia, tunnetaan myös nimellä jäniskuume, on lukiteltu bioaseeksi ja sitä on kehitetty USA:ssa. Kuitenkin Pentagonin tularemia-tutkimus jatkuu, kuten jatkuu myös mahdollisten bakteerivektoreiden kuten punkkien ja jyrsijöiden käyttö, joiden levittäjiä nämä ovat. F. Tularensis on erittäin tarttuva bakteeri ja sillä on potentiaalia olla käytössä aerosolimuotoisessa hyökkäyksessä.

F. Tularensis

DTRA on aloittanut useita projekteja tularemiasta muiden erittäin vaarallisten patogeenien kanssa Georgiassa. Erityisen vaaralliset patogeenit (Especially Dangerous Pathogens, EDP:t), tai valitut taudinaiheuttajat, ovat suuri huoli kansanterveydelle globaalisti.

Nämä erittäin patogeeniset taudinaiheuttajat ovat potentiaalisia aseita, joiden sotilastärkeydestä on todisteita seuraavien projektien myötä:

Tularemian epidemiologia ja ekologia Georgiassa (2013-2016) (60 000 vektoria kerättiin lajikeisolaatteihin ja genomitutkimukseen); Ihmistularemian epidemiologia Georgiassa ja Ihmistautien epidemiologia ja erityisen vaarallisten patogeenien valvonta Georgiassa (tiettyjen taudinaiheuttajien tutkimus potilailla, joilla on tunnistamaton kuume ja aivokuume/septinen shokki).

Tularemia on yksi bioaseista, joita USA:n armeija on kehittänyt aiemmin. Lähde: 1981 US Army Report

Pentagonin biolaboratoriot levittävät tauteja Ukrainassa

Puolustusministeriön uhkien vähentämisvirasto (Defense Threat Reduction Agency, DTRA) on rahoittanut 11 biolabraa entisen Neuvostoliiton maassa Ukrainassa, joka on Venäjän rajalla.

USA:n armeijan ohjelma on arkaluonteista informaatiota

Ukrainalla ei ole kontrollia armeijan biolaboratorioista sen omilla maillaan. Vuoden 2005 Yhdysvaltain puolustusministeriön ja Ukrainan terveysministeriön välisen sopimuksen mukaan Ukrainan hallitukselta on kielletty arkaluonteisen informaation paljastaminen koskien ohjelmaa, ja Ukraina on velvoitettu siirtämään puolustusministeriölle vaaralliset patogeenit biologista tutkimusta varten. Pentagonille on annettu pääsy tiettyihin Ukrainan valtionsalaisuuksiin liittyen sopimuksen alaisiin projekteihin.

Biosodankäynnin tieteentekijöillä on diplomaattisuoja

USA:n ja Ukrainan välillä olevien bilateraalisten sopimusten nojalla on perustettu Ukrainaan tiede- ja teknologiakeskus (STCU) — kansainvälinen organisaatio, jotka rahoittaa pääosin Yhdysvaltojen hallitus, jolle on annettu diplomaattistatus.

STCU virallisesti tukee aiempia Neuvostoliiton biologisen sodankäynnin ohjelmissa mukana olleita tieteentekijöitä. Viimeisen 20 vuoden ajan STCU on investoinut yli $285 miljoonaa rahoittamaan ja pyörittämään noin 1850 projektia tieteentekijöille, jotka aiemmin ovat olleet kehittämässä biologisia massatuhoaseita.

Amerikkalaishenkilöstöä Ukrainassa työskentelemässä diplomaattisuojan alaisuudessa.

364 ukrainalaista kuoli sikainfluenssaan

Eräs Pentagonin laboratorioista sijaitsee Kharkivissa, jossa tammikuussa 2016 ainakin 20 ukrainalaista sotilasta kuoli flunssankaltaiseen virukseen vain parissa päivässä, ja yli 200 sotilasta joutui sairaalaan. Ukrainan hallitus ei raportoinut Kharkivissa kuolleiden sotilaiden määrästä.

Maaliskuuhun 2016 mennessä 364 kuolemaa oltiin raportoitu ympäri Ukrainaa (niistä 81.3% oli sikainfluenssa A:n (H1N1) pdm09 aiheuttama — sama lajike joka aiheutti pandemian vuonna 2009).

DPR:n tiedustelutiedon mukaan amerikkalainen biolaboratorio Kharkivissa on vuotanut tappavan viruksen (kuvassa).

Poliisi tutkii sairastuttamista taudeilla, joihin ei ole hoitoa

Erittäin epäilyttävä Hepatitis A -infektio levisi nopeasti vain muutamassa kuukaudessa Kaakkois-Ukrainassa, joissa useimmat Pentagonin biolabrat sijaitsevat.

37 ihmistä joutui sairaalaan Hepatitis A:n takia ukrainalaisessa Mykolaiv’n kaupungissa tammikuussa 2018. Paikalliset poliisit ovat aloittaneet tutkimuksen “ihmisten sairastuttamisesta immuunipuutevirukseen ja muihin tauteihin, joihin ei ole hoitoa”.

Lisäksi kolme vuotta sitten yli 100 ihmistä samassa kaupungissa sairastui koleraan. Molemmat taudit levisivät väittämän mukaan saastuneesta juomavedestä.

Kesällä 2017 60 ihmistä, joilla oli Hepatitis A, otettiin sairaalaan Zaporizhian kaupungissa. Epidemian syy on edelleen tuntematon.

Odessan alueella 19 orpokodin lasta joutui sairaalaan hepatiitti A:n takia kesäkuussa 2017. 29 tapausta Hepatiitti A:ta raportoitiin Kharkivissa marraskuussa 2017. Virus eristettiin kontaminoidusta juomavedestä.

Eräs Pentagonin biolabroista sijaitsee Kharkivissa, jota syytettyyn kuolettavasta flunssaepidemiasta, joka tappoi 364 ukrainalaista.

Ukraina ja Venäjä uuden virulentin kolerainfektion kourissa

Vuonna 2011 Ukraina koki koleraepidemian33 potilasta raportoitiin joutuneen sairaalaan vakavan ripulin takia.

Toinen epidemia iski maahan vuonna 2014 jolloin yli 800 ihmistä ympäri Ukrainaa raportoitiin sairastuneen tautiin.

Vuonna 2015 ainakin 100 uutta tapausta rekisteröitiin yksistään Mykolaivissa.

Uusi virulentti koleran variantti Vibrio cholera, jolla on geneettinen samankaltaisuus ukrainalaisten varianttien kanssa, iski Moskovaan vuonna 2014. Vuonna 2014 tehty venäläinen geenitutkimus kolerasta eristi variantin Moskovasta, ja se oli samanlainen kuin naapurimaassa Ukrainassa esiintyvän epidemian aiheuttanut bakteeri.

Southern Research Institute, yksi Ukrainan biolaboratorioissa toimivista amerikkalaisista alihankkijoista, työskentelee koleraprojektin parissa, sekä influenssan ja Zikan parissa — jotka kaikki ovat Pentagonille sotilaskäytössä tärkeitä patogeeneja.

Southern Research Instituten lisäksi kaksi muuta yksityistä amerikkalaisyritystä toimii Ukrainan biolaboratorioissa — Black&Veatch sekä Metabiota.

Black & Veatch Special Project Corp. sai $198.7 miljoonan edestä DTRA-sopimuksia joiden puitteissa rakentaa ja pyörittää bio-laboratorioita Ukrainassa (kahden 5-vuotissopimuksen alaisuudessa vuosina 2008 ja 2012, yhteensä $128.5 miljoonan arvosta), sekä Saksassa, Azerbaidjanissa, Kamerunissa, Thaimaassa, Etiopiassa, Vietnamissa ja Armeniassa.

Metabiota on saanut $18.4 miljoonan liittovaltion sopimuksen Georgiassa ja Ukrainassa toteutetun ohjelman alaisuudessa. Tämä amerikkalaisyritys on saanut sopimuksen myös tehdä DTRA-työtä Ebola-kriisin aikaan Länsi-Afrikassa, yritys sai $3.1 miljoonan (2012-2015) sopimuksen Sierra Leoneen.

Southern Research Institute on ollut pääalihankkija DTRA-ohjelman alaisuudessa Ukrainassa vuodesta 2008 lähtien. Yritys oli myös Pentagonin pääalihjankkija aiemmassa US Biological Weapons Programissa tutkimassa biologisten taudinaiheuttajien kehitystä 16 sopimuksen alaisuudessa vuosina 1951-1962.

Lähde: US Army Activities in the US, Biological Warfare Programs, vol. II, 1977, p. 82

Neuvostoloikkari tuotti pernaruttoa Pentagonille

Southern Research Institute oli myös alihankkija Pentagonin pernarutto-ohjelmassa vuonna 2001. Pääalihankkija oli Advanced Biosystems, jonka johtaja tuohon aikaan oli  Ken Alibek (entinen neuvostoliittolainen mikrobiologi ja biologisen sodankäynnin asiantuntija Kazakhstanista, joka loikkasi USA:an vuonna 1992).

Ken Alibek oli Biopreparatin ensimmäinen apulaisjohtaja, jossa hän valvoi biologisten asetuotantolaitosten ohjelmaa, ja hän oli myös Neuvostoliiton johtava pernaruttoasiantuntija. Hänen loikkaamisensa jälkeen hän meni mukaan Pentagonin tutkimusprojekteihin.

$250 000 Jeff Sessionsin lobbaamiseen “amerikkalaistiedustelun tutkimukseen”

Southern Research Institute lobbasi USA:n kongressia ja USA:n ulkoministeriötä “amerikkalaistiedustelun tutkimus- ja kehityskohteista” ja “maanpuolustukseen liittyvissä tutkimus- ja kehitysasioissa”. Lobbaustoimet alkoivat samaan aikaan kun Pentagonin projektit Ukrainan ja entisten neuvostovaltioiden biolabroissa.

Yritys maksoi $250 000 lobatakseen silloista senaattoria Jeff Sessionsia vuosina 2008-2009 (sittemmin Trumpin nimittämä oikeusministeri), kun instituutti sai palkinnoksi useita liittovaltion sopimuksia.

oikeusministeri Jeff Sessions, amerikkalaissenaattori Alabamasta (1997-2017)

Kymmenen vuoden periodin aikana (2006-2016) Southern Research Institute lobbasi $1.28 miljardilla senaattia, USA:n edustajainhuonetta, ulkoministeriötä ja puolustusministeriötä (DoD). Senaattori Jeff Sessionsin avustaja Valkoisessa talossa – Watson Donald, on nyt vanhempi johtaja Southern Research Institutella.

Poliisi tutkii Botulinum-myrkytystä Ukrainassa

115 Botulismitapausta, ja 12 kuolemaa raportoitiin Ukrainassa vuonna 2016. Vuonna 2017 Ukrainan terveysministeriö vahvisti vielä 90 uutta tapausta ja 8 kuolemaa botuliinimyrkytyksestä (yksi maailman myrkyllisimmistä tiedossa olevista aineista).

Terveysviranomaisten mukaan epidemian syy oli ruokamyrkytys, jolloin poliisi käynnisti tutkimukset . Pentagonin biolaboratoriot Ukrainassa olivat pääepäilty, sillä botuliinia käytetään bioterrorismissa, ja sitä oli jo tuotettu Pentagonin bioaselaboratoriossa USA:ssa (katso alempaa).

Ukrainan hallitus lopetti botuliinin vastamyrkyn tuottamisen vuonna 2014 eikä botulismirokotteita ollut saatavilla vuosien 2016-2017 epidemian aikaan.

Botulismi on harvinainen ja äärimmäisen vaarallinen sairaus, jonka on synnyttänyt Clostridium botulinum -bakteeri.

‘1 gramma myrkkyä voi tappaa miljoona ihmisiä’

Botulinum-neurotoksiini on bioaseuhka sen äärimmäisen vahvuuden, helpon tuotettavuuden ja kuljetettavuuden takia. Se aiheuttaa lihasten halvaantumista, hengityksen salpautumista ja lopulta kuoleman mikäli sitä ei hoideta kunnolla. Yksi gramma kiteistä myrkkyä, jos se on tasaisesti levitetty ja hengitetty, voi tappaa yli miljoona ihmistä.

Kriittistä kyllä, sitä voidaan levittää aerosolina, tai kaatamalla vesivarantoihin ja/tai ruokatarvikkeisiin.

Pentagon tuottaa eläviä viruksia, bakteereja ja toksiineja

USA:n armeija kokeili Botulinum-toksiinia bioaseena aiemmin, kuten myöskin pernaruttoa, Brucellaa ja Tularemiaa. Vaikka Yhdysvaltain bioaseohjelma virallisesti lakkautettiin vuonna 1969, dokumenteista käy ilmi ettei se koskaan loppunut. Tällä hetkellä Pentagon tuottaa eläviä taudinaiheuttajia samoissa armeijan laitoksissa kuin se teki aiemminkin – Dugway Proving Groundissa.

Tämänhetkisiä kenttäkokeita:

Lähde: Capabilities Report 2012, West Desert Test Center

Aiempia kenttäkokeita: Lähde: 1977 US Army Report, p. 135

Osa Kaksi: Kotona ja muualla – Amerikan bioasetehtaiden verkosto

Yhdysvaltain armeija tuottaa ja testaa biologisia taudinaiheuttajia erityisessä testilaitoksessa Dugway Proving Groundissa (West Desert Test Center, Utah), kuten osoitettiin vuoden 2012 USA:n armeijan raportissa. Laitosta valvoo Army Test and Evaluation Command.

Life Sciences Division (LSD) Dugway Proving Groundissa on saanut tehtäväkseen tuottaa biologisia taudinaiheuttajia. Armeijan raportin mukaan tieteentekijät tässä divisioonassa tuottavat ja kokeilevat aerosolisilla bioagenteilla Lothar Saloman Life Sciences Test Facilityssa (LSTF).

Lothar Saloman Life Sciences Test Facility (LSTF) jossa bio-terrorismin taudinaiheuttajia tuotetaan ja aerosolisoidaan (Kuva: Dugway Proving Ground) Biologisia taudinaiheuttajia tuotetaan USA:n armeijan Dugway Proving Groundissa, Utahissa, USA:ssa (Lähde: Capabilities Report 2012, West Desert Test Center)

Life Sciences Divisioniin kuuluu aerosoliteknologian haara ja mikrobiologian haara. Aerosoliteknologiahaara kehittää ja aerosolisoi biologisia taudinaiheuttajia ja stimulantteja. Mikrobiologian haara tuottaa toksiineja, bakteereja, viruksia ja taudinaiheuttajan kaltaisia organismeja, joita käytetään kamari- ja kenttäkokeissa.

Life Sciences Test Facilityn fermentaatiolaboratorio kasvattaa bakteereja pienistä 2 L:n järjestelmistä suuriin 1500 L:n järjestelmiin. Fermentoijat on kustomoitu erityisesti kehitettävien mikro-organismien vaatimuksiin – pH, lämpötila, valaistus, paine ja ravinnekonsentraatiot, jotka antavat mikro-organismille optimaaliset kasvuolot. KUVA: Suuri 1500 L fermentoija.

Laitoksessa on myös jälkituotantoa sen laboratorioissa, testimateriaalien kuivausta ja mittausta. Biologisten taudinaiheuttajien tuotannon jälkeen tieteentekijät koettelevat niitä aerosolikammioissa.

Teknikot levittävät eläviä biologisia taudinaiheuttajia herkkyyskokeita varten. Kuva: Dugway Proving Ground

Aerosolikokeita Botulinum-neurotoksiinilla ja pernarutolla

Dokumentit näyttävät, että Yhdysvaltain armeija tuottaa, pitää hallussaan ja testaa aerosoleja maailman kaikkein tappavimmilla myrkyillä – Botulinum-neurotoksiinilla. Vuonna 2014 armeija osti 100 mg Botulinumia Metabiologicsilta kokeita varten Dugway Proving Groundiin.

Kokeet ulottuvat vuoteen 2007 jolloin sama yritys — Metabiologics — tuotti tuntemattoman määrän toksiinia armeijalle. Vuoden 2012 West Desert Test Center Reportin mukaan armeijan laitos tekee kokeita Botulinum-neurotoksiiniaerosolilla sekä aerosolisoidulla pernarutolla, rutolla ja Venezuelan hevosaivokuumeella.

LähdeCapabilities Report 2012, West Desert Test Center

Ulkoilmatestejä Dugway Proving Groundissa

USA:n armeijan dokumentit ja valokuvat näyttävät, että Pentagon on kehittänyt erilaisia välitysmekanismeja bioterrorismihyökkäyksille, mm. räjähteitä.

LähdeCapabilities Report 2012, West Desert Test Center

Kontaminaattien levitystä biologisiin/kemiallisiin kokeisiin.

Simulanttien välittäminen räjähteillä (Kuva: Dugway Proving Ground)

Nestemäinen välitysjärjestelmä (helikopterista)

Biologisten taudinaiheuttajien levittäminen savulla.

Testialueella tapahtuvaa levityskokeilua (Kuva: Dugway Proving Ground)

Armeijan raportti listaa useita levitystekniikoita, mm. taudinaiheuttajien levittämienn aerosolimuodossa. Sellaiset sprayt, nimeltään Micronair, on kehitetty ja niitä on kokeiltu Dugway Proving Groundissa.

Dokumenttien mukaan ne voidaan lastata kulkuvälineisiin, tai niitä voidaan kantaa selkärepussa, jossa mukana on pumppujärjestelmä jolla ruiskuttaa ainetta kohteeseen. Micronair voi vapauttaa 50:sta 500:n millilitraa biosimulanttia minuutissa 12 litran tankeista.

Yhdysvallat varasti bakteereita Saddam Husseinin bioasetehtaasta

Bacillus thuringiensis on hyönteispatogeeni, jota käytetään laajalti biologisena hyönteismyrkkynä. Yhdysvaltain johtama YK:n saatue nouti Irakista B. Thuringiensis (BT) Al Hakamin vuonna 2003. Se on saanu nimensä Al Hakamin mukaan – Irakin bioasetuotantolaitos.

Pentagonin kenttäkokeiden lisäksi tätä bakteeria käytetään myös USA:ssa geenimanipuloidun maissin tuottamiseen, joka sietää tuholaisia. CIA:n julkaisemat kuvat osoittavat, että bakteeria on kerätty Irakista. CIA:n mukaan tuholaismyrkkyä sisältäviä näytepulloja saatiin haltuun Al Hakamin työntekijän kotoa.

CIA: Yhteensä 97 näytepulloa saatiin Al Hakam -tieteilijän kotoa Irakissa vuonna 2003 — mm. ne joiden merkinnät ovat johdonmukaisia yksisoluproteiinipeitetarinan kanssa, sekä variantteja joita voidaan käyttää tuottamaan BW-taudinaiheuttajia (Kuva: CIA)

Informaatio liittovaltion sopimustietokannasta paljastaa, että Pentagon tekee Saddam Husseinin bioaselaboratorioista varastetuilla bakteereilla erilaisia kokeita. The Defense Threat Reduction Agencyn (DTRA) liittovaltiotason projekti jolla analysoida ja kokeilla bakteereita kentällä. Lähde: govtribe.com

Testejä tehtiin Kirtlandin ilmatukikohdassa (Kirtlandissa sijaitsee ilmavoimien varusvaraston ydinasekeskus). Täällä aseita testataan, mikä tarkoittaa kenttäkokeita biologisilla simulanteilla (bakteerit).

DTRA-alihankkija tässä projektissa — Lovelace Biomedical and Environmental Research Institute (LBERI) — pyörittää tason 3 eläinbioturvalaboratoriota (Animal Bio-safety 3 Level, ABSL-3), jonne on valittu tiettyjä taudinaiheuttajia. Laboratorio tekee kokeita bioaerosoleilla.

Yritys on saanut  5-vuotisen sopimuksen kenttäkokeille Kirtlandin ilmatukikohdassa (kuva).

Jotkut kokeista tehdään tuulitunnelissa (Kuva: Dugway Proving Ground)

Kenttäkokeita biologisilla simulanteilla (bakteerit)

Pentagon tekee nyt tasan tarkkaan sitä mitä se on tehnyt aiemminkin, eli sen bioaseohjelmaa ei koskaan lakkautettu. Yhdysvaltain armeija teki 27 kenttäkoetta biologisilla simulanteilla, mm. kansalaisilla, vuosina 1949-1968, kun presidentti Nixon virallisesti julisti ohjelman lakkautetuksi.

Lähde: US Army Activities in the US, Biological Warfare Programs, vol. II, 1977, p. 125-126

Kenttäkokeita Tsetseniassa

Defense Threat Reduction Agency (DTRA), joka pyörittää Yhdysvaltain armeijan testikeskusta Lugarissa, Georgiassa, väitetään tehneen kenttäkokeita tuntemattomalla aineella Tsetseniassa, Venäjällä. Keväällä 2017 paikalliset asukkaat raportoivat dronen, joka levitti valkoista pulveria Venäjän ja Georgian rajalla. Kumpikaan rajalla työskennellyt taho, ei Georgian rajavartiosto eikä amerikkalaiset, antaneet kommenttia informaatiosta.

USA:n armeijan $9.2 miljoonan projekti Venäjän ja Georgian rajalla

DTRA:lla on täysi pääsy Venäjän ja Georgian väliselle rajalle, mikä on annettu sille armeijan ohjelmassa nimeltä “Georgia Land Border Security Project”. Projektiin liittyvät aktiviteetit on ulkoistettu yksityiselle amerikkalaisyritykselle — Parsons Government Services International.

DTRA on aiemmin antanut toimeksi samanlaisen rajavalvontaprojektin Libanonissa, Jordaniassa, Libyassa ja Syyriassa. Parsons on saanut $9.2 miljoonan sopimuksen Pentagonin rajaturvallisuusprojektissa Venäjän ja Georgian välisellä rajalla.

Kansalaiset Tsetseniassa havaitsivat UAV-sprayruiskutusta Venäjän ja Georgian välisellä rajalla vuonna 2017.

Amerikkalaisvirasto testaa geenimanipuloituja hyönteisiä geenimanipuloitujen virusten levittämiskeinona

Pentagon on investoinut ainakin $65 miljoonaa geenimanipulaatioon. US Defense Advanced Research Projects Agency (DARPA) on palkannut 7 tutkimustiimiä kehittämään työkaluja hyönteisten, jyrsijöiden ja bakteerien geenimanipuloimiseksi DARPAn Safe Gene -ohjelman alaisuudessa, käyttäen uutta CRISPR-Cas9 -teknologiaa.

Toisen armeijan ohjelman alaisuudessa — Insect Allies — suunnitellaan geenimuokattuja hyönteisiä joilla siirretään muokattuja geenejä kasveihin. DARPAn $10.3 miljoonan projekti sisältää sekä hyönteisten geenimanipulaation että niiden kuljettamien virusten muokkauksen. Ecological Niche-preference Engineering on kolmas armeijan ohjelma, jolla manipuloidaan hyönteisten geenejä. Pentagon on sanonut, että sen tavoite on geenimuokata organismeja niin, että ne kestävät tiettyjä lämpötiloja, muuttavat elinolosuhteitaan ja ruoanlähteitään.

Lähde: fbo.gov

DARPAn genomiprojekti

Sen lisäksi että he muokkaavat hyönteisiä ja niiden kuljettamia viruksia, Pentagon tavoittelee myös ihmisiin käytettäviä geenimanipuloituja sovelluksia. DARPAn Advanced Tools for Mammalian Genome Engineering -projekti haluaa luoda biologisen alustan ihmiskehoon, käyttää sitä välittämään uudenlaista geneettistä informaatiota, ja näin muokata ihmisen DNA-pohjaa. DARPA haluaa syöttä ihmissoluihin 47:nnen keinotekoisen kromosomin. Tmä kromosomi välittää uusia geenejä, joita käytetään muokkaamaan ihmiskehoa.

SynPloid Biotek LLC on saanut kaksi sopimusta ohjelman alaisuudessa, yhteensä $1.1 miljoonan arvosta (2015-2016 – $ 100,600 ensivaiheen tutkimukseen; 2015-2017 – $ 999,300 työhön jota ei ole eritelty liittovaltion sopimusrekisterissä. Yhtiöllä on ainoastaan kaksi työntekijää eikä historiaa biotutkimuksessa.

Huippusalaista tutkimusta synteettisistä viruksista

Vuosina 2008-2014 Yhdysvallat on investoinut arviolta $820 miljoonaa synteettisen biologian tutkimukseen, josta aseteollisuus on suuri sijoittaja. Useimmat armeijan projektit synteettisestä biologiasta ovat salaisia, niihin kuuluu mm. salamyhkäisen JASON-ryhmittymän salaiset tutkimukset — Pentagonin tutkimukset tulevista viruksista ja geenimuokkauksesta sekä National Counterterrorism Centerin tutkimukset synteettisistä viruksista.

JASON on riippumaton tieteellinen neuvonantoryhmä, joka konsultoi Yhdysvaltain hallitusta maanpuolustustieteen ja -teknologian saralla. Se perustettiin vuonna 1960 ja useimmat JASONin raporteista ovat salaisia. JASONin projekteja pyörittää hallinnollisista syistä MITRE Corporation, jolla on sopimuksensa puolustusministeriön, CIA:n ja FBI:n kanssa. Vuodesta 2014 lähtien MITRE on saanut toimeksiantoja yhteensä $27.4 miljoonan arvosta DoD:lta.

Vaikka JASON-raportit ovat salaisia, toinen USA:n ilmavoimien tutkimus otsikolla Biotechnology: Genetically Engineered Pathogens valaisee hieman salamyhkäistä JASON-ryhmittymää ja sen tutkimuksia — 5 ryhmää geenimuokattuja patogeeneja joita voidaan käyttää bioaseina. Nämä ovat binäärisiä bioaseita (kahden viruksen tappavia kombinaatioita), isäntää vaihtavia viruksia (eläinviruksia, jotka “hyppäävät” ihmisiin kuten Ebola), näkymättömiä viruksia ja designer-viruksia. Designer-taudit voidaan suunnitella ottamaan kohteekseen tietty etninen ryhmä, eli niitä voidaan käyttää etnisinä bioaseina.

Etniset bioaseet

Etniset bioaseet (biogeneettiset aseet) on teoreettinen käsite, joka pyrkii pääosin vahingoittamaan tietyn etnisen taustan, tai genotyypin, omaavia ihmisiä.

Vaikka virallinen etnisten bioaseiden tutkimus ja kehitys ei koskaan ole julkisesti myönnetty, dokumentit näyttävät, että Yhdysvallat kerää biologista materiaalia tietyiltä etnisiltä ryhmiltä: venäläisiltä ja kiinalaisilta.

Ilmavoimat on erityisesti kerännyt venäläistä RNA:ta ja kudosnäytteitä, mikä herättää pelkoja Moskovassa amerikkalaisten etnisestä bioaseesta.Lähde: fbo.gov

Venäläisten lisäksi Yhdysvallat on kerännyt biologista materiaalia sekä terveiltä ihmisiltä että syöpää sairastavilta Kiinassa. National Cancer Institute on kerännyt biologisia näytteitä 300 henkilöltä paikoista kuten Linxian, Zhengzhou, ja Chengdu Kiinassa. Toinen liittovaltion projekti Serum Metabolic biomarkers tutki 349 seeruminäytettä kiinalaispotilaita etsien solukarsinoomaa Kiinassa.

Kiinalaista biologista materiaalia on kerätty useissa projekteissa, mm. sylki- ja syöpäsolunäytteitä. Niiden joukossa on DNA-genotyypitysnäytteitä lymfoomatapauksista ja kontrollihenkilöiltä (terveet), rintasyöpäkudospalasia rintasyöpäpotilailta, sylkinäytteitä 50 eri perheeltä joilla on kolmea tai useampaa UGI-syöpää, genotyypin 50 SNP:t DNA-näytteisiin Pekingin syöpäsairaalasta, vatsasyövän genotyyppejä 3000 tapauksesta sekä 3000 kontrollitapausta (terveitä ihmisiä) Pekingissä. Kuva: US National Cancer Institute on kerännyt biologista materiaalia kiinalaispotilailta Pekingissä.

Tupakkarokote: Kuinka Pentagon auttoi tupakkayhtiöitä hyötymään Ebolasta

Defense Advanced Research Projects Agency (DARPA) on investoinut $100 miljoonaa tupakkakasvista kehitettävien rokotteiden tuotantoon.

Projektissa mukanaolleet yritykset ovat suurimpien tupakkayhtiöiden omistuksessa — Mediacago Inc. on Philip Morrisin yhteisomistuksessa ja Kentucky BioProcessing Reynolds Americanin tytäryhtiö, jonka omistaa British American Tobacco. Tällä hetkellä he tuottavat influenssa- ja ebolarokotteita tupakkakasveista.

$100 miljoonan Blue Angel -ohjelma käynnistettiin vasteena H1N1-pandemiaan vuonna 2009. Medicago on saanut $21 miljoonaa 10, 000 miljoonan influenssarokotteen tuottamiseen yhdessä kuukaudessa.

Blue Angelin ohjelmajohtaja tri. John Julias selittää: “Vaikka useita eri kasvilajikkeita ja muita organismeja tutkitaan vaihtoehtona proteiinin kasvatusalustoille, Yhdysvaltain hallitus on jatkanut tupakkapohjaiseen tuotantoon investoimista.” (kuva: DARPA)

Kasvipohjainen rokotetuotantomenetelmä toimii eristämällä tietyn proteiini antigeenin, joka laukaisee immuunijärjestelmävasteen kohdevirusta vastaan. Proteiinista otettu geeni siirretään bakteereihin, mitä käytetään infektoimaan kasveja. Kasvit sitten alkavat tuottaa proteiinia, jota käytetään rokotteissa.

Ei ole selvää miksi Pentagon on valinnut investoida kaikista kasveista juuri tupakkakasvista tuotettuihin rokotteisiin. Medicago, jonka Philip Morris osaksi omistaa, maksoi $495,000 lobatakseen puolustusministeriötä, kongressia ja terveysviranomaisia “rahoittamaan kehittynyttä teknologiaa tukemaan julkisterveydenhuollon valmiussovelluksia”. Pentagon rahoitti tupakkayhtiöitä kehittääkseen uuden teknologian ja hyötyäkseen rokotteista.

Biologiset kokeet ovat sotarikoksia

Kansainvälisen rikostuomioistuimen Rooman asetuksen (ICC) kahdeksas artikla määrittelee biologiset kokeet sotarikoksiksi. Yhdysvallat ei kuitenkaan ole mukana kansainvälisessä sopimuksessa, eikä sitä voida vaatia tilille sotarikoksistaan.

***

Kirjoittaja Dilyana Gaytandzhieva on bulgarialainen tutkiva journalisti, joka on erikoistunut Lähi-iDän ja Aasian konflikteihin ja kansainvälisiin aseiden salakuljetusoperaatioihin.

Artikkelin julkaissut South Front.

CIA-dokumentti paljastaa Venäjän saaneen haltuunsa UFOn

Hienoa kun etsii tavallisten arkipäiväisten dokumenttien joukosta asioita ja törmää tällaiseen:

CIA:n marraskuun 22. päivänä 1989 julkaisema dokumentti sisältää äärimmäisen yksityiskohtaisen kuvauksen Venäläisten tiedemiesten noustamasta ja analysoimasta maahan syöksyneestä UFOsta. Yksityiskohdat tapauksesta ovat tarkkoja ja yllättävän puolueettomia.

Tieteentekijöiden päätelmät, kuvaukset “toisesta maailmasta tulleesta materiaalista” asettavat minut monien Roswell-todistajien asemaan, jotka sanovat että he myös noutivat maahan syöksyneen UFOn romua.

Teknologinen asevarustelukilpa

Venäläisten ja muiden Yhdysvaltojen vihollisten on huhuttu kuumeisesti puuhailevan “avaruusolentojen” teknologian parissa, jonka he ovat saaneet käsiinsä ja takaisinmallintaneet siitä superaseita. Mutta tämä on ensimmäinen kerta kun olen lukenut asian varmistavia raportteja Venäjältä.

Tässä se on:

Viitaten heinäkuun 1988 lehteen, jossa oli raportti “uskomattomasta tapauksesta joka sattui Kukkula 611:lla lähellä Dalnegorskin kylää Primorski Kraissa”, artikkeli huomautti, että tapaus oli edelleen tutkimusten alainen. Monet silminnäkijät näkivät lentävän pallon törmäävän toiseen kahdesta kukkulan huipusta, ja fyysikot ja muut tiedemiehet Neuvostoliiton tiedeakatemian Siperian divisioonasta ovat edelleen tutkimassa “hienoa verkkorakennetta”, “pieniä pallomaisia esineitä” ja “lasinpalasia”, joita pidetään pienimpinä ehjäksi jääneinä pallon palasina. Artikkelin mukaan väitetty avaruusalus lähes tuhoutui kokonaan törmäyksessä, mutta törmäyspaikalla oli ilmeisesti tarpeeksi materiaalia tieteentekijöille — UFO-“intoilijoiden” ja skeptikkojen lauma lopulta pääsi “sisään tähän mysteeriin”.

Törmäyspaikkaa tutkiessaan tieteentekijä A. Makejev raportoi löytäneensä kultaa, hopeaa, nikkeliä, alfa-titaania, molybdeeniä ja beryllium-yhdisteitä. Eräs Tomskin skeptisistä fyysikoista oli hypotetisoinut, että niinkutsutut pallot ovat olleet jonkinlainen “plasmoidi”, joka on muodostunut “geofyysisten voimakenttien vaikutuksesta”, minkä johdosta Makejevin löytämät alkuaineet ilmakehässä tarttuivat kiinni sen kulkiessaan kohti tuhoa kukkulan laelle.  Toiset tutkijat ovat hylänneet tämän selityksen, sillä eri tyyppisten metallien löytyminen paikalta tarkoittaisi, tämän “plasmoiditeorian” mukaan, että ilmakehässä tiivistyneiden metallien olisi pitänyt olla 4000-kertainen.

*Tässä on kopio dokumentista:

Lisää sivulla 2 

Jotkut tieteentekijät ovat tulleet tulokseen, että Kukkula 611:n törmännyt esine oli avaruusolentojen alus, jonka on rakentanut älykkäät olennot. Kemian tohtori V. Vysotski sanoi, että ilman muuta tämä on näyttöä korkeasta teknologiasta, eikä se ole mitenkään luonnollinen tai Maapallolta peräisin. Hän vetosi siihen seikkaan, että hieno verkkorakenne sisälsi ohuita lankoja, joiden läpimitta oli vain 17 mikronia, ja että nämä langat, taas omalta osaltaan, koostuivat vieläkin ohuemmista kuiduista, jotka oli kudottu leteille. Äärimmäisen ohut kultalanka löydettiin kietoutuneena kaikkein ohuimpien kuitujen keskeltä, mikä on todiste teknologiasta, joka on meidän saavuttamattomissa nykytasollamme, Vysotski sanoo.

Tässä on kopio dokumentista:

*Dokumentit artikkelissani sisältävät arkaluontoista informaatiota, jonka CIA:n mediaseuranta on saanut haltuunsa tuolloin pitääkseen läheisesti itsensä ajan tasalla siitä mitä maissa kuten Venäjä tapahtuu. CIA:n mediaseuranta lähetti CIA:lle tarinat, joista virasto olisi kiinnostunut, ja viraston johto sitten levitti niitä talon sisäisinä dokumentteina. Monet tarinoista olivat pienistä neuvostoliittolaisjulkaisuista peräisin, niinkuin tämäkin oli. Muistakaamme: Tämä oli ennen internetin aikaa ja ennen kuin sellaisia julkaisuja oli mahdollista lukea muualla. Toivon, että tämä vastaa kysymyksiin, joita minulla aina tulee vastaan koskien tutkimusteni lähteiden aitoutta. Lisäsin linkin alkuperäiseen PDF-artikkeliin, jonka tunnus on c0551622.

Tässä on koko dokumentti

 

Artikkelin julkaissut Unknown Boundaries

Tilannearvio: Amerikan ote UFO-asiassa lipsuu

Amerikan valtionjohdon romahtaessa maa ei enää absoluuttisesti hallinnoi totuutta avaruusolentojen läsnäolosta. Sen totuuden vahvistaminen on nyt väistämätöntä.

Joskus pitkään salaisuutena pidetyt asiat paljastuvat omia aikojaan muiden tapahtumien johdosta. Nämä sekundääriset tapahtumat valaisevat seikkoja, joita kukaan ei koskaan odottanut tapahtuneen. Jotain ennen varjoissa pysynyttä vahingossa tai tahattomasti paljastuu. Tämä on tällä hetkellä käynnissä amerikkalaisen UFO-salailun kanssa, joka on nimetty uudelleen tunnistamattomiksi ilmailmiöiksi (Unidentified Aerial Phenomena, UAP:t). Sapeleita kalistellaan jo.

Jopa termi UAP itsessään on tapa salata tietoa epäsuorasti.

Näitä ilmiöitä on havaittu merissä, liikkumassa vesillä samalla nopeudella kuin ne liikkuvat ilmassa. Niitä on raportoitu tulevan ulos maanpinnasta, sekä katoavan vuorten sisään ja meriin. Ne tuntuvat kykenevän liikkumaan minne tahansa ja milloin tahansa. Nämä ovat omituisia ja selittämättömiä esineitä, ja niitä tulee ihmisille näkyviin kaiken aikaa. Me yleensä tarkastelemme niitä oman ymmärryksemme kautta siitä mikä on mahdollista, mitä niiden näkeminen kovasti koettelee.

Sen tunnustaminen, että me tiedämme jonkin olevan tuolla jossain, mutta että emme tiedä mitä se on, auttaa meitä paremmin nimeämään nämä ilmiöt Presenssiksi.

Presenssi on maailmanlaajuinen. Monien vuosien ajan valtioiden lisätutkimuksia varten keräämät raportit ovat mahdollistaneet asian toteamisen. Jotkut, kuten Britannia ja Ranska, ovat tuoneet (väitetään että kaikki) heidän tietonsa saataville kansallisiin arkistoihin tai julkaisseet datan Internetissä kaikkien nähtäville. Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen ufologialle on suotu runsaudensarvi aiemmin salatuista dokumenteista sekä armeijan ja muiden viranomaisten todistuksista Venäjällä seurata, tutkia ja ymmärtää Presenssiä. USA on kulkenut polkua täydellisesti kieltäytyä toteamaan Presenssin olemassaolo, mikä näkyy enemmän kuin selvästi tästä kaikesta.

Epäilemättä Presenssin modernin historian paljastuessa tiedusteluagentit ovat syventyneet siihen mitä vihollisvaltiot saattavat asiasta tietää.

Millään muulla valtiolla ei ole mitään sellaista tietoa, jota Yhdysvaltain tiedustelupalvelut eivät pitäisi omana velvollisuutenaan saada selville. Muut ovat ottaneet samanlaisen näkökulman meitä kohtaan. Panttaavatko amerikkalaiset UAP-salaisuuksia? Kanadalaiset diplomaatit tulivat sellaiseen johtopäätökseen 1950-luvun alussa. Venäläiset olivat niin kyvykkäitä mörköjä Yhdysvalloille, että psyykkinen vakoilu, eli kaukokatselu, muutettiin hyvin rahoitetuksi CIA-tutkimusohjelmaksi nimeltä Project Stargate, joka kesti 25 vuoden ajan. Todennäköisesti psykonauteilla oli omat sisäiset silmänsä etsimässä jotain muuta kuin muita heidänkaltaisiaan. Kaikki etsivät äärimmäistä tietoa. Petkutus ja harhaanjohtaminen ovat keskeisiä työkaluja.

Yhdysvaltain valtion petkuttaminen Presenssistä puhuttaessa on paljastettu kerta toisensa jälkeen, aina uudella ei-mitään selittävällä “selityksellä”, jonka he ovat antaneet joka kerta kun he ovat jääneet kiinni. Nämä vastatiedusteluharjoitukset ovat innovatiivisia ja olettavat yleisönsä olevan hyväuskoisia. Debunkkaajat tulevat mukaan myös, joko ilmaiseksi tai valtion palkkalistoilla. Homma taputeltu, kunnes seuraavan kerran taas joku puhkaisee kuplan. Yhdysvaltain viranomaisilla on aikeinaan piilotella jotain joka on kovin tärkeää heille. He tarrautuvat tiukasti siihen, kuin jokin salaisuus josta kannattaa valehdella kaikille. Ja he ovat tehneet sitä yhden eliniän verran.

Viimeisen kahdeksan vuosikymmenen ajan Presenssi on pidetty kaikkein salaisimpana salaisuutena Amerikan viranomaisten keskuudessa. Robert I. Sarbacher, USA:n puolustusministeriötä konsultoinut fyysikko, vahvisti ennen kuolemaansa vuonna 1986 kanadalaisten projektimuistion, jossa luki amerikkalaisten luokitelleen UFOt “kaksi pistettä korkeammalle kuin vetypommi”. Tämä huippusalaistakin korkeampi luokitus on jotain mitä ei ole olemassa Pentagonin mukaan. Paul Hellyer, entinen Kanadan puolustusministeri, joka nyt on avoimena keskustelemassa avaruusolentojen vierailusta Maapallolla, huomauttaa myös Yhdysvaltain ylivallan ja kontrollin Presenssiä koskevasta informaatiosta. Kehitysavun ja rahallisen tuen ansa voi tulla salaisten lisäehtojen kanssa, joihin saattaa kuulua esim. hiljainen yhteistyö asioissa joista ei puhuta julkisesti.

Vaikka julkisesti saatavilla olevaa tietoa löytyy lukematon määrä tunnistamattomista aluksista, jotka kommunikoivat ihmisille, poistuvat planeetalta, joiden aluksia on saatu haltuun, kaikki tämä on suljettu pikimustan kieltämisen verhon taakse. Kaikkein ilmiselvin syy sanoa ei kaikelle on se potentiaalinen etu, jonka saa muista valtioista tutkimalla teknologisesti edistynyttä materiaalia ja uskomattomilla nopeuksilla liikkuvien alusten funktionaalisia osia. Mikä on niiden energianlähde, miten ne liikkuvat eteenpäin, miten niitä kontrolloidaan? Sitten kaikki tuo tieto voidaan aseistaa. Turvallisuus on kansallista puolustusta, ja hiljaisuus liittyy siihen mitä tietää ja mitä ei tiedä. Vakoojat ymmärtävät nerokkaita tapoja työstää tuota.

Mikään tästä virallisesta hiljaisuudesta ei ole pysäyttänyt Presenssiä näyttäytymästä. Joskus useita anomaalisia kappaleita tulee näkyviin NASAn videolla kansainvälisen avaruusaseman sukkulalennoilla, ja operaation johdosta annetaan jokin naurettava kommentti. Chicagon O’Hare-lentokentän yllä keskellä päivää leijaileva UAP, joka on kolmanneksi vilkkain lentokenttä USA:ssa, teki suuren pyöreän aukon pilveen sen yhtäkkiä poistuessa pystysuoraan ylöspäin vuonna 2006. Esimerkkejä uskottavista silminnäkijäraporteista ja hyvästä teknisestä dokumentaatiosta kertyy tasaiseen tahtiin. Presenssillä on avoimen salaisuuden status useamman kuin yhden ihmisen mielissä.

Tiedon kiistäminen tuntuu menettäneen uskottavuutensa. Laki velvoittaa meitä saamaan raportin kesän 2021 alkuun siitä mitä Pentagon ja muu vakoiluyhteisö tietää Presenssistä. Aiemmin me olemme saattaneet odottaa kumileimasimen kaltaista kieltämistä paljastaa mitään totuutta. Olosuhteet ovat muuttuneet.

Kieltäminen toimii niille joilla on varaa ylläpitää valhetta.

Poislukien korkea-arvoiset Yhdysvaltain hallituksen henkilöt, jotka kokevat jääneensä sivuun jostain mikä vaikuttaa heidän kykyynsä pitää virkavalansa (ainakin ne jotka edelleen jossain määrin välittävät tuollaisista asioista), tarve paljastukselle alkaa olla kriittinen johtuen maailmassa tapahtuvista ennennäkemättömista ja toisiinsa kytkeytyvistä muutoksista. Ironista kyllä, Amerikan valtio on ollut nimekäs globalisaationa tunnetun teollisen laajentumisen kannattaja. Tämä tutkimuksen ja tuotantokyvykkyyden transformaatio planeetalla on muuttanut valtioiden keskeistä vallan tasapainoa. Samaan aikaan kapitalistisen talousjärjestelmän eriarvoisuudet, jotka tätä muutosta ajavat, ovat tuottaneet varsin suuret määrät uskomattoman vauraita henkilöitä ja korporaatioita.

Mieti tätä tilannetta kuin tikuilla syömisenä, jossa yksi tikku on moderni teknologinen ja tieteellinen kehittyneiden valtioiden kehittäminen ja toinen on yksityisesti kontrolloitujen resurssien lisääntyminen, joita aiemmin valtiot ovat kontrolloineet. Amerikan kieltäymyksessä eläminen Presenssistä jää näiden kahden puristuksiin.

Useimmat maat ovat pahassa teknologisessa ja taloudellisessa altavastaaja-asemassa Yhdysvaltoihin verrattuna 50-luvulta 80-luvulle asti, mutta asia ei ole enää näin. Amerikan intressien ennen kohtaama kunnioitus on nykyään hälvennyt ympäri maailman. Yhdysvaltojen hallituksen vaikutusvalta on ehtynyt ja muiden, erityisesti Kiinan, on lisääntynyt. Intia, ydinasevalta, on nyt kehittämässä yliääniohjuksia Venäjän kanssa ja Kiina on myös tekemässä samaa. Joidenkin valtojen tekniset kyvykkyydet ovat hypänneet nyt samalle tasolle Yhdysvaltojen kanssa ja joissain tapauksissa ohittaneet sen. Mitä jos näillä valtioilla on oma luottamuksensa Presenssiin?

Jotkut ovat miettineet lentävän lautasen törmänneen Roswelliin, New Mexicoon vuonna 1947, mutta on myös toisia jotka ovat sanoneet sen tapahtuneen useasti tuon jälkeisinäkin vuosikymmeninä. Ilmeisesti kaikki niistä ei ole tapahtunut pelkästään USA:ssa,  jotkut ovat tapahtuneet paikoissa kuten Venäjä, Etelä-Amerikassa ja jopa Afrikassa. Tottakai Venäjä pitäisi tällaisen tapauksen omana tietonaan. Ennen globalisaation aikaa Amerikan lahjontabudjetti puhui kaikkein suurimmalla äänellä köyhille maille kaikista mahdollisesti taivaalta tippuneista asioista.

Ilman omaa tieteellistä osaamista, mitä esim. Venezuela tai Nigeria aikoisivat tehdä jollain minkä amerikkalaiset sanovat olevan peräisin salaisesta avaruusohjelmasta? Parasta avata vain sveitsiläinen pankkitili ja olla kysymättä mitään kysymyksiä, kun C130 rahtaa kaikki romut pois paikalta. Nyt asiat ovat eri tavalla. Tutkimustyökaluja ja uskomattoman tarkkoja analyyseja on viimeisen parinkymmenen vuoden aikana tuotu saataville moniin muihinkin maihin kuin Amerikkaan ja Eurooppaan. Lisäksi Amerikan taskurahojen merkitys pienenee kun on muita maita, jotka voivat luvata pidempiaikaisia hyötyjä. Kiinalaiset ovat erittäin taitavia tämänkaltaisissa neuvotteluissa (caveat emptor). Amerikka on menettänyt tieteellisen kyvykkyyden monopolin, joka teki kiistämisestä toimivaa. Toiset maat ovat kiireisiä uusien mahdollisuuksien parissa, kuten Kuun ja Marsin tutkimisessa.

Aivan yhtä tärkeä seikka on, että avaruustutkimus ja merenalainen kehitys ollaan yksityistämässä.

Tällä hetkellä on äärimmäisen rikkaita ihmisiä, joilla on kyky lähettää kiertoradalle yksityisesti miehitettyjä avaruusaluksia. Esimerkiksi Elon Musk pukkaa eteenpäin SpaceX:äänsä ja Jeff Bezos puhuu Blue Originista. Leffaohjaaja James Cameron (Avatar, Alien, The Abyss, The Titanic) vei hänen kustomoidun yhden miehen sukellusveneensä 6.8 mailin syvyyteen Mariaanien haudan alueelle, syvimpien merien syvyyksiin. Näissä yrityksissä on mukana monia käsiä. Teknologiamarkkinoiden kypsyessä useammat kykenevät menemään suoraan paikkoihin joissa Presenssiä on havaittu tai näkemään korkealaatuisia tallenteita sellaisista tapauksista. Jotkut näistä ovat erittäin motivoituneita, riippumattomia henkilöitä jotka eivät todennäköisesti halua pitää suutaan kiinni siitä mitä he saavat tietää.

Oletetaan, että rikas ja valtaa omaava henkilö, joka ei ole valtion salassapitosopimuksen alainen, kuvaa läheltä korkealaatuista videota Presenssistä kännykällään ollessaan Virgin Galacticin matkassa kiertoradalla. Miten kauan kestää, että miljardööri superjahdilla ottaa Triton Submarinesin kuuden hengen aluksen ja sukeltaa 1000 metrin syvyyteen kohtaamaan Presenssiä? Mahdollisuudet lisääntyvät jatkuvasti.

Presenssin salailun ympärille rakennettu korttitalo on romahtamassa.

Salaisuus ei ole enää tarpeeksi salainen.

Tuplavaara uhkaa meitä. Toinen valtio on saattanut saada haltuunsa, käyttää hyväkseen ja ottaa käyttöön Presenssin teknologiaa ennen muita (yliääniohjukset? Intia?). Sitä mahdollisesti pidettiin aina vaarana, mutta vähemmän todennäköisenä aiemman Amerikan tieteellisen edun aikaan. Toki me voimme aina toivoa, että on olemassa Yhdysvaltain salainen avaruusryhmä, joka oli merkitty papereihin kun hakkeri Gary McKinnon sen löysi. Se antaa opetuksen näille nousukasvaltioille. Pysykää poissa, Yhdysvallat on edelleen johdossa. Tai ehkäpä muutama Näkymättömän Yliopiston henkilö (mies tai nainen) käyttää miljooniaan erityisen tuottavalla tavalla, mikä tuo Presenssin ulos kaapista. Mutta silloin heidän pitäisi kertoa meille keitä he ovat, mikä on salaisuus paitsi heidän itsensä keskuudessa.

Mikä tahansa näistä lopputulemista haastaa Amerikan kiistämispolitiikan. Ainoa johdolle jäljelle jäävä vaihtoehto Presenssin läsnäolosta selvillä olevien lukumäärän lisääntyessä on astua esiin ja ottaa koko UFO-paljastuksen diskurssi omiin käsiin. Sen tekemiseksi heidän on pakko purkaa osa salailusta. Ehkäpä se olikin suunnitelma alunperinkin. Erittäin älykkäät ihmiset ovat käyttäneet vuosikymmeniä Presenssin olemassaolon kiistämiseen, ja he ovat todennäköisesti saaneet pelattua pois monia skenaarioita, jotka vaatisivat julkisen tunnustamisen ainakin jollain tasolla, tai mahdollisesti useilla tasoilla, riippuen siitä kuka kysyy.

UFO-paljastuksen kello on tikittänyt jo jonkin aikaa. On aika ensimmäiselle kellon kilahdukselle.

 

Artikkelin julkaissut medium.com

UFO-havainto Venäjältä

Havaintopäivämäärä: kesäkuu 2020

Havaintopaikka: Venäjä

Noniin, tämä on harvinainen tapaus, jonka olen nähnyt raportoidun kaksi erillistä kertaa. Tämä on pilviorbi, joka on avaruusolentojen pallosondi. Tämä on emoalus, joka on tuottanut yli 50 hieman pienempää palloa. Se siementää niitä läheisiin pilviin ja minipallot kiitävät eri suuntiin.

Mieti sitä massiivisena avaruusolentojen vakoiluverkostona, joka voi kattaa tuhansia maileja. Samalla orbit skannailevat, tallentavat ja kuuntelevat kommunikaatioverkostojamme, telepaattisesti kuunnellen ajatuksiamme, ja tutkien uusia kehityksiä teknologiassa… erityisesti lentokoneita. Kuten sanoin, olen nähnyt tämänlaatuista videota vain kaksi kertaa aiemmin. Tämä on megaharvinainen tapaus.

Scott C. Waring

https://www.youtube.com/watch?v=wXnpsgrH4z4

Artikkelin julkaissut ET Data Base

Valopallo ylittää junaradan Venäjällä

Tammikuun 3. päivänä 2020 Vladimiir Kartsovnik postasi omituisen videon Facebookkiin, jossa näkyy sininen hehkuva orbi, joka ilmaantuu metsän laitaan.

Seuraavaksi orbi leijailee junaradan yli ja päätyy toiselle laidalle ennen räjähtämistään.

Olipa kyseessä sitten pallosalama tai henkiolento tai avaruusolentojen alus, ilmiölle ei tähän mennessä ole ilmaantunut vielä minkäänlaista selitystä.

Allaolevat kuvat näyttävät peilatun ja negatiivisen väripaletin kuvat orbista.

Vaikka Vladimir ei maininnut paikkaa, nauhoite tuntuu olevan tehty Venäjällä.

https://www.facebook.com/vladimiir.kartsovnik/videos/3199403310074816/

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot