Avainsana-arkisto: venäjä

Jättiläismäinen UFO Krasnodarissa, Venäjällä

Kaksi ystävystä kuvasivat omituisen ilmiön pellon yllä ajaessaan Krasnodarin alueella Venäjällä marraskuun 27. päivänä 2019.

Mietiskellessään mikä taivaan ilmiö voisi olla, he päättivät pysäyttää auton ja tarkastella kirkasta ovaalin muotoista ilmiötä lähemmin, joka leijaili liikkumattomana taivaalla.

Vaikka jotkut ehdottivat ilmiön olevan vain auringonlasku, silminnäkijät ovat vakuuttuneita siitä, että he ovat nähneet jotain mitä ei voida selittää.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Käyttäytyykö pallosalama näin?

Syyskuun 19. päivänä 2019 kojelaudan kamera tallensi tulipallon, joka oli peräisin ukkosmyrkystä Venäjällä.

Pallosalama (sähköinen orbi) on selittämätön ja potentiaalisesti vaarallinen ilmakehän sähköilmiö, ja se on kiinnostanut ja viehättänyt ihmisiä vuosisatoja. Vaikka tieteentekijät pitävätkin pallosalamaa totena, he eivät silti ole yksimielisiä siitä mikä sen saa aikaan.

Mutta koska tämä tulipallo käyttäytyy varsin omituisesti ennen sen katoamista, me voimme vain ihmetellä onko kyseessä pallosalama vaiko jotain aivan muuta.

Alkuperäisessä videossa on ärsyttävän kimeä surina ja se on tuplasti pidempi.  Willease teki ääniraidasta siedettävämmän.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

UFO kiihdyttää, hidastaa ja muuttaa suuntaansa Venäjällä

Kiitos Scott Waringille ET Data Basesta joka kertoo: Tämä UFO kuvattiin Venäjällä. Silminnäkijä väärin identifioi sen pallosalamaksi. Kuitenkaan pallosalama ei ole näin iso, eikä se muuta nopeuttaan niinkuin tämä tekee.

Tämä UFO näyttää muuttavan nopeuttaan sen lähestyessä silminnäkijää. UFO kiihdyttää, hidastaa dramaattisesti, sitten taas kiihdyttää. Ainoastaan älykkäästi ohjattu laite kykenee hallitsemaan nopeuttaan samalla tavoin.

Tämä ei myöskään ole lentokone, koska sillä ei ole siipiä, ja sen nopeus on liian suuri. Tämä ei voi olla meteori, koska se ei tipu alaspäin painovoiman vaikutuksesta, vaan lentää vaakatasossa taivaan halki.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Syyttäjät matkaavat Djatlovin solaan ratkaisemaan 60v mysteerin

Ural-vuorilla kaukainen korpimaa tuli kuuluisaksi paranormaalien ilmiöiden tutkijoille, kun vuonna 1959 sattui tapaus, jossa ryhmä retkeilijöitä löytyi kuolleena Ural-vuorilta epäselvissä olosuhteissa.

Huolimatta Venäjän viranomaisten nykypäivän tutkimuksista ja vuosikymmeniä jatkuneista riippumattomien tutkijoiden tutkimuksista, omituisen tapauksen juurisyy ei ole edelleenkään selvinnyt.

Vuonna 2008 nimetön henkilö väitetysti törmäsi mielenkiintoiseen metallinpalaseen vieraillessaan aluella, ja vasta viime päivinä tämä on varmistettu tapahtuneeksi sen jälkeen kun tutkimusmatkailijoiden ryhmä lopultakin pääsi paikalle sekä näkemään esineen itse että tuomaan sen sivistyksen pariin tutkittavaksi.

Ja nyt Venäjän syyttäjät ovat tehneet viikon mittaisen tutkimusmatkan maaliskuussa ja avanneet tutkimukset uudestaan mystisen Djatlovin solan tapauksessa.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Tunnistamaton esine laskeutui läntiseen Siperiaan

Häikäisevä tulipallo on lentänyt usean läntisen Siperian kaupungin yli. Hämmästyneet asukkaat onnistuivat kuvaamaan kappaleen sen kiitäessä hehkuvan keltaisena ja vihreänä.

Tapaus kuvattiin Juganskin ja Surgutin yllä lauantai-iltana. Ihmiset katselivat tulipalloa ja miettivät olisiko se UFO vaiko meteori.

Koska tulipallo nähtiin kiitävät tasaisesti yötaivaan yli sen sijaan että se olisi törmännyt maahan, jotkut ovat ehdottaneet että paikalliset olisivat nähneet avaruusaluksen, joka on liekeissä ilmakehässä.

On myös raportoitu, että esine laskeutui kaukaiselle alueelle ja että kukaan ei loukkaantunut.

Virallista selitystä mystiselle ylilennolle ei ole annettu tähän mennessä. Hätätilaministeriö sanoi ettei ollut tietoinen siitä mikä lensi taivaalla.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Massiivinen lautasen muotoinen pilvi Venäjällä

Suuri pyöreä UFO-pilvi on havaittu Moskovassa. Kuvassa näkyy omituinen lentävän lautasen näköinen pilvi, joka ilmaantuu kerrostalon viereen ja jatkaa kohti seuraavaa kerrostaloa.

Tapaus sai aikaan debattia sosiaalisessa mediassa siitä onko kyseessä pilvi vaiko UFO joka on piiloutuneena.

Yleensä meteorologit nopeasti selittävät nämä cumulus-pilvinä.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Yötaivas muuttui päiväksi Siperiassa

Mitään virallista selitystä Jakutian pimeydelle ei ole annettu, vaikkakin salaliittoteoriat liittyen UFOihin, asetestauksiin, meteoriitteihin ja tulipalojen saasteisiin ovatkin valloillaan.

Kaukaisessa Eveno-Bytantaiskyssa, Zhiganskyssa, ja Verkhozanskyssa Siperiassa päivä muuttui täydelliseksi pimeydeksi lähes kolmen tunnin ajaksi perjantaina heinäkuun 20. päivänä 2018.

kuva: Siberiantimes

Vaikka tähän aikaan vuodesta tulisi olla alueella 24 tuntia valoa, Italian valtion kokoinen alue muuttui mystisen ilmiön seurauksena pimeäksi kolmen tunnin ajaksi.

”Kukaan ei halunnut olla kadulla koska se tuntui siltä kuin jotain raskasta olisi ilmassa ja se painoi rintakehää”, sanoi eräs asukas.

Aluksi se näytti siltä kuin ukkosmyrsky olisi ollut tulossa, taivas muuttui tummaksi, pimeämmäksi ja pimeämmäksi, mutta sitten yhtäkkiä pimeys jollaista emme olleet koskaan nähneet sai kellertävän sävyn, se oli erittäin epätavallista, sanoi toinen asukas.

kuva: Siberiantimes

Viranomaiset olivat epäileväisiä teoriasta, jonka mukaan savu nousisi tulipaloista toisilla alueilla tai että paksu hämärä olisi tukkinut auringonvalon. Viranomaisten mukaan ei olisi ollut mitään pölyä, raportoi Siberiantime.

kuva: Siberiantimes
Verkhoyanskin kaupungin pormestari Yevgeny Potapov sanoi, että aurinko ei näkynyt hänen alueellaan, mutta että jotain omituista tapahtui tuona päivänä.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Fox News: UFOt usein melkein osuvat reittilentokoneisiin

Britannian oikean elämän ”Fox Mulder” sanoo, että hallitukset ovat viime aikoina ottaneet UFOt paljon vakavammin, ja että niiden tulee muuttua kansallisen turvallisuuden aiheeksi.

Mulder haastattelee Nick Popea aiheesta, samalla kun he puhuvat UFOjen lähestymisistä reittilennoilla.

Viimeisin omituinen tapaus sattui pari päivää sitten kun Antonov-lentokoneeseen osui tuntematon esine sellaisella voimalla, että se sai aikaan reiän koneen nokkaan. Kone oli lentämässä Siperian yllä.

Kone lensi ”epäsuotuisten lento-olosuhteiden” reittiä Olenjokista Jakutskiin Sakhan tasavallassa, joka tunnetaan myös Jakutiana. Jokin osui An-24 -tuplaturboalukseen. Pilotti laskeutui alueen pääkaupungin Jakutskin kentälle ilman vahinkoja 1070 kilometrin lennon päätteeksi, raportoi siberiantimes.

Polar Airlines on kieltänyt, että salamanisku olisi ollut vastuussa. Ilmaturvallisuusvalvoja Rosaviation on perustanut komission tutkimaan tapausta, mutta sillä ei ole vielä selvyyttä asiasta.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

UFO törmäsi 80 mailia Englanti-Ruotsi jalkapallo-ottelun pelipaikasta

Valoja sykkivä UFO törmäsi maahan ja räjähti Bostandykin kylän lähelle läntiseen Kazakhstaniin, joka on vain noin 80 mailia Venäjän kaupungista jossa pelattiin Englanti-Ruotsi -jalkapallo-ottelu heinäkuun 7. päivänä 2018.

UFOa kuvattiin pallonmuotoiseksi ja läpimitaltaan kolmimetriseksi. Se ”räjähti” törmäyksessä, mikä aiheutti paikallisten asukkaiden talojen tärinää ja sytytti liekkeihin puskia ja nurmikkoa 100 hehtaarin alueelta.

Kuvat: The Mirror

Hopeanvärisen UFOn luukku oli sinetöity  ja materiaali ei muutenkaan näytä metallilta. Se on pehmeää kuin kangas, ainakin silminnäkijöiden mukaan jotka yrittivät avata luukun siinä onnistumatta. Toinen pyöreä esine, mutta pienemmän kokoinen, löytyi läheltä, kertoo  TheMirror.

Heti UFOn törmäyksen jälkeen kaikki kännykkäverkot alueella olivat matalana.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot