Olemme kaikki kuulleet Neil Armstrongista ja Buzz Aldrinista, legendaarisista NASA:n astronauteista, jotka nousivat kuuhun. Mutta entä Michael Collins, mies, joka kiersi Kuun kiertoradalla yksin odottamassa heidän paluutaan ja varmistamassa Apollo 11 -lennon onnistumisen? Tämä on hänen tarinansa — tarina rauhallisuudesta, ympäristön heräämisestä ja syvällisestä oivalluksesta paikastamme maailmankaikkeudessa.
Collinsille annettiin yksi tehtävän tärkeimmistä tehtävistä. Hän ohjasi komentomoduulia, joka oli ainoa kuljetusväline takaisin Maahan, ja varmisti, että kaikki järjestelmät, mukaan lukien elintoiminnot ja työntövoima, toimivat optimaalisesti. Hänen tehtävänsä olivat kuitenkin paljon muutakin kuin mekaanista työtä.
Hän oli tärkein viestinvälittäjä Armstrongin, Aldrinin ja Maassa sijaitsevan lennonjohdon välillä. Hän koordinoi valokuvia ja kuuhavaintoja ja antoi arvokkaita tietoja Kuun rakenteesta. Eräs kriittinen manööveri, joka tunnetaan nimellä trans-Earth injection (TEI), vaati Collinsin teknisiä taitoja ja tarkkuutta. Hän oli kirjaimellisesti Apollo 11:n selkäranka, joka edusti aitoa urheiluhenkeä ja toveruutta.
Collins vietti komentomoduulissa ollessaan 21 tuntia Kuun kiertoradalla, ja jokaisella kierrolla hän oli poissa kaikista yhteyksistä 48 minuutin ajan. Tämä hiljaisuus jätti hänet eristyksiin ja irralliseksi, ja hän oli ilmeisesti historian yksinäisin mies. Hänen kuvauksensa näistä hetkistä poikkeaa kuitenkin siitä, mitä useimmat odottaisivat. Yksinäisyyden sijaan Collins koki jotain, mitä hän kutsui ”seesteiseksi yksinäisyydeksi”.
Collinsin kiertorata vei hänet Kuun syrjäiselle puolelle, joka on salaperäinen paikka ja tarjoaa ainutlaatuisia tutkimusmahdollisuuksia. Kuun pimeän puolen radiohiljaisuus ei vaivannut Collinsia, vaan tarjosi rauhallisia hetkiä. Avaruudessa leijuessaan ja katsellessaan Maata näköalapaikalta, joka on useimmille ihmisille tuntematon, hän löysi rauhaa, tietoisuutta ja tyytyväisyyttä.
Hänen näkymänsä Kuun horisontissa nousevasta Maasta, joka näyttäytyi hauraana sinisenä pallona loputtomassa kosmoksessa, jätti lähtemättömän jäljen. Se johti syvälliseen yhteyteen ja ymmärrykseen Maapallon hauraudesta. Tämä näkökulma, johon usein viitataan ”kokemuksellisena perspektiivimuutoksena”, muutti Collinsin näkemystä planeetastamme ja sen paikasta maailmankaikkeudessa.
Nämä oivallukset innoittivat Collinsia ryhtymään innokkaaksi Maapallon suojelun puolestapuhujaksi. Hän vaati planeettamme parempaa hoitoa ja luonnon tasapainoa järkyttävien toimien lopettamista. Hän haaveili, että kaikki poliittiset johtajat voisivat nähdä Maapallon hänen näkökulmastaan, ja toivoi, että tällainen näkemys vaikuttaisi päätöksiin, jotka suojelisivat, eivät tuhoaisi maailmaamme.
Apollo 11 -lento sai Collinsin myös pohtimaan eksistentiaalisia kysymyksiä, mikä aiheutti paradigmanmuutoksia hänen uskomuksiinsa. Omaelämäkerrassaan Carrying the Fire hän pohti maailmankaikkeuden merkitystä ja ihmisen roolia siinä. Avaruusmatka paransi hänen henkistä näkemystään, sillä se korosti tarkoituksen ja järjestyksen kosmosta.
Yksinäisimpänä miehenä elossa oleminen lähes päivän ajan ei koskaan ollut Michael Collinsille taakka. Hän kantoi tätä eroa kuin kunniamerkkiä. Hänen ainutlaatuinen näkökulmansa antoi hänelle mahdollisuuden pohtia elämän peruskysymyksiä, kysymyksiä, jotka ovat haastaneet ihmiskuntaa vuosisatojen ajan.
Hänen tarinansa ei koske vain kuuhun suuntautuvaa matkaa. Se kertoo ihmisen tilasta, vastuustamme planeettaamme kohtaan ja siitä, miten kaunista on ymmärtää paikkamme maailmankaikkeudessa. Michael Collins saattoi jäädä taakse, kun muut kävelivät Kuussa, mutta hänen matkansa ei ollut vähemmän poikkeuksellinen. Se oli löytöretki, joka ei koskenut vain avaruutta vaan myös itseään ja ihmiskuntaa. Hänen perintönsä inspiroi meitä edelleen ja muistuttaa meitä kaiken maan päällä olevan elämän ja sinisen planeettamme takana olevien äärettömien mahdollisuuksien välisestä monimutkaisesta yhteydestä.
Artikkelin julkaissut Latest UFO Sightings