Pentagonin suunnitelmissa on luoda supersotilas -- ja muuttaa tulevaisuuden taistelukentät ikuisesti. The Atlanticin artikkeli vuodelta 2015 käsittelee Annie Jacobsenin kirjaa samasta aiheesta.
Eläkkeellä oleva neljän tähden kenraali Paul F. Gorman muistelee oppineensa ensimmäisen kerran ”taistelukentän heikkouksista” lukiessaan S.L.A. Marshallia, Yhdysvaltain armeijan taisteluhistorioitsijaa toisen maailmansodan aikana. Haastateltuaan sotilaita, jotka osallistuivat Normandian maihinnousuun, Marshall oli oppinut, että väsymys aiheutti ylivoimaisen suuren määrän tappioita.
”En tiennyt, että voimani olivat lopussa, ennen kuin saavuin rannalle”, kersantti Bruce Hensley kertoi Marshallille. ”Kannoin konekiväärin osaa. Normaalisti pystyin juoksemaan sen kanssa … mutta huomasin, etten pystynyt edes kävelemään sen kanssa. … Joten ryömin hiekan poikki raahaten sitä mukanani. Häpesin omaa heikkouttani, mutta katsellessani ympärilleni näin muiden ryömivän ja raahaavan painoja, joita he normaalisti kantoivat.” Toinen upseeri kertoi ”pelon ja väsymyksen” vaikutuksista.
”Sotilaat väsyvät ja sotilaat pelkäävät”, Gorman kertoi minulle viime vuonna. ”Usein sotilaat eivät vain halua taistella. Huomio on aina kiinnitettävä sotilaaseen itseensä.”
Vuonna 1958 perustettu Defense Advanced Research Projects Agency (DARPA), puolustusministeriön keskeinen tutkimus- ja kehitysorganisaatio, keskittyi vuosikymmenien ajan valtavien asejärjestelmien kehittämiseen. Gormanin kaltaisten henkilöiden ansiosta vuodesta 1990 alkaen keskityttiin uudella tavalla sotilaisiin, lentäjiin ja merimiehiin — ihmisten muuttamiseen sotaa varten. Näiden ponnistelujen edistyminen, sikäli kuin sitä voidaan arvioida julkisten tietojen perusteella, antaa viitteitä sodan tulevaisuudesta ja herättää kysymyksiä siitä, voidaanko sotilasteknologia pysäyttää tai pitäisikö se pysäyttää.
Gorman hahmotteli varhaisen version ajattelumallista paperissa, jonka hän kirjoitti DARPA:lle jäätyään eläkkeelle armeijasta vuonna 1985. Siinä hän kuvasi ”integroidulla voimalla toimivaa ulkoista tukirankaa”, joka voisi muuttaa taistelukentän heikon miehen todelliseksi supersotilaaksi. Hänen ehdottamansa ”SuperTroop”-tukiranka tarjosi suojan kemiallisia, biologisia, sähkömagneettisia ja ballistisia uhkia vastaan, mukaan lukien .50-kaliiperisen luodin suora tulitus. Gorman selitti, että siinä oli audio-, visuaalisia ja haptisia antureita, kuten lämpökuvaus silmille, äänenvaimennus korville ja kuituoptiikka päästä sormenpäihin. Sen sisätilat olisivat ilmasto-ohjatut, ja jokaisella sotilaalla olisi omat fysiologiset määrittelyt, jotka olisi upotettu siruun, joka olisi hänen tuntolevynsä sisällä. ”Kun sotilas pukisi ST-[SuperTroop]-taistelupukunsa”, Gorman kirjoitti, ”hän asettaisi yhden seurantatunnisteen rintapanssarin alla olevaan aukkoon, jolloin hänen henkilökohtainen ohjelmansa ladattaisiin taistelupuvun tietokoneeseen”, mikä antaisi 2000-luvun sotilaalle poikkeuksellisen kyvyn kuulla, nähdä, liikkua, ampua ja kommunikoida.
Gormanin kirjoituksen aikaan ei vielä ollut olemassa sellaiseen laitteeseen tarvittavaa tietotekniikkaa. Vuoteen 2001 mennessä DARPA oli kuitenkin esitellyt kaksi tukirankaohjelmaa, ja vuoteen 2013 mennessä DARPA oli yhteistyössä Yhdysvaltain erikoisoperaatioiden komentokeskuksen kanssa aloittanut työn supersotilaan puvun, TALOSin (Tactical Assault Light Operator Suit), kehittämiseksi, joka on erilainen kuin mikään muu sodankäynnin historiassa. TALOS on suunniteltu siten, että siinä on kokovartalon ballistinen suojaus, integroidut lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmät, upotetut anturit, antennit ja tietokoneet, 3D-ääni (joka osoittaa, missä sotilastoveri on hänen äänensä perusteella), optiikka, joka mahdollistaa näkemisen erilaisissa valo-olosuhteissa, henkeä pelastava hapen ja verenvuodon hallinta ja paljon muuta. TALOS on hämmästyttävän lähellä futuristista luurankoa, jonka Gorman ensimmäisen kerran visioi DARPA:n käyttöön 25 vuotta sitten, ja sen tavoitteena on olla ”täysin toimintakykyinen” vuoteen 2018 mennessä. ”Olen täällä ilmoittaakseni, että rakennamme Iron Mania”, presidentti Barack Obama sanoi puvusta valmistusteollisuuden innovaatiotilaisuudessa vuonna 2014. Kun presidentti sanoi: ”Tämä on ollut salainen hanke, jonka parissa olemme työskennelleet pitkään”, hän ei vitsaillut.
* * *
Neuvostoliiton romahtaminen vauhditti monia DARPAn radikaaleimpia supersotilaita koskevia tiedeohjelmia. Kun paljastui, että neuvostoliittolaiset olivat kehittäneet laajan biologisia aseita koskevan ohjelman, DARPA otti biologit riveihinsä, ja biotieteiden ollessa etusijalla DARPA alkoi tarkastella ihmiskehon sisäpuolta kohti tieteellisiä valmiuksia, jotka voisivat muuttaa sotilaita sisältä ulospäin. Vuonna 1999 DARPA perusti puolustustieteiden toimiston (Defense Sciences Office, DSO) ja nimitti Michael Goldblattin sen johtajaksi. Goldblatt oli keskilännen biologi ja pääomasijoittaja, joka tuli erittäin tietoiseksi taudinaiheuttajista elintarvikkeisiin liittyvän kansallisen terveyskammon aikana, kun kolme lasta kuoli syötyään E. coli -bakteerin saastuttamia hampurilaisia Jack in the Box -ravintoloissa. ”Työkaverini Alvin Chow ja minä kehittelimme yhdessä teknologiaa itsesteriloituvia pakkauksia varten … jotka sterilisoivat tuotteet kentällä”, hän kertoi minulle vuoden 2014 haastattelussa. Koska hän ajatteli, että teknologia voisi olla hyödyllinen hallitukselle, hän soitti DARPAn johtajalle Larry Lynnille. ”Kerroin Larrylle … miten [itsesteriloituvia pakkauksia] voitaisiin käyttää kenttäsairaaloissa tai taistelukentällä. Larry oli aivan haltioissaan. Hän sanoi: ’Haluamme, että tulet DARPAan.’ Ja niin tein.”
Vuosisadan vaihde DARPAssa oli ”radikaalia aikaa”, Goldblatt sanoi. Hän uskoi, että puolustustiede voisi osoittaa, että ”seuraava raja oli omassa itsessämme”, ja hänestä tuli sotilaslähtöisen transhumanismin edelläkävijä — ajatuksen, jonka mukaan ihminen voi muuttaa ihmisen tilaa perusteellisesti lisäämällä kehoaan koneilla ja muilla keinoilla. Tuolloin biologisen sodankäynnin uhka kasvoi hänen sanojensa mukaan ”paljon nopeammin kuin ratkaisuja saatiin”. … [Presidentti] Clinton antoi paljon rahaa epätavanomaisia patogeenejä koskevalle vastatoimenpideohjelmalle”, minkä seurauksena DARPAlla oli runsaasti rahoitusta biologisiin ohjelmiin. Goldblatt piti supersotilaan luomista välttämättömänä 2000-luvun sodankäynnille.
Goldblatt johti DSO:ta vuoteen 2004 asti, ja kun hän puhui minulle viime vuonna, hän pystyi kuvaamaan vain salassa pidettäviä ohjelmia. Yli 10 vuotta hänen lähtönsä jälkeen hänen käynnistämiensä supersotilasohjelmien tila on hämärä; DARPAn riskialttiimmat ja tuottoisimmat ohjelmat pysyvät salaisina, kunnes ne paljastetaan taistelukentällä. Ottaen huomioon luurangon edistymisen nämä tai vastaavat ohjelmat saattavat kuitenkin olla lähempänä todellisuutta kuin kukaan arvaakaan.
”Sotilaat, joilla ei ole fyysisiä, fysiologisia tai kognitiivisia rajoitteita, ovat avainasemassa selviytymisessä ja operatiivisessa ylivoimassa tulevaisuudessa”, Goldblatt kertoi ohjelmapäälliköilleen muutama viikko saapumisensa jälkeen. Yksi DSO:n ohjelma, nimeltään Persistence in Combat, käsitteli kolmea aluetta, jotka hidastivat sotilaiden toimintaa taistelukentällä: kipua, haavoja ja liiallista verenvuotoa.
Goldblatt palkkasi biotekniikkayrityksen kehittämään kipurokotetta. Goldblatt selitti, että jos sotilasta ammuttaisiin, rokote ”vähentäisi tulehduksen ja turvotuksen aiheuttamaa kipua”, ja toivottu tulos olisi ”10-30 sekunnin tuska ja sitten kivuttomuus 30 päivään”. Tällaisen rokotteen avulla sotilas voisi jatkaa taistelua niin kauan kuin verenvuoto voitaisiin pysäyttää. Kehittääkseen uusia tapoja yrittää pysäyttää verenvuoto Goldblatt aloitti toisen ohjelman, jossa ihmiseen ruiskutettiin miljoonia mikroskooppisia magneetteja, jotka voitaisiin myöhemmin koota yhteen yhdelle alueelle verenvuodon pysäyttämiseksi sauvan heilautuksella.
Toinen ajatus oli löytää keino, jolla haavoittunut sotilas saataisiin eräänlaiseen horrokseen eli lepotilaan, kunnes apu saapuisi. Tämän tavoitteen saavuttaminen antaisi sotilaalle arvokkaita tunteja tai jopa päiviä aikaa selvitä verenhukasta ja välttää sokki odottaessaan evakuointia tai luokittelua. Karhut vaipuvat horrokseen. Miksei ihminen voi? Voisiko kemiallinen yhdiste saada aikaan tällaisen tilan? Myös uni oli DSO:n intensiivisen tutkimuksen kohteena. Continually Assisted Performance -ohjelmassa tutkijat työskentelivät keinoja luoda ”24/7-sotilas”, joka tarvitsi vähän tai ei lainkaan unta jopa seitsemään päivään. Jos tämä voitaisiin saavuttaa, vihollisen unentarve asettaisi hänet äärimmäisen epäedulliseen asemaan. Goldblattin ohjelmapäälliköt palkkasivat meribiologeja, jotka tutkivat tiettyjä merieläimiä etsimään johtolankoja. Valaat ja delfiinit eivät nuku; nisäkkäinä ne hukkuisivat, jos ne nukkuisivat. Toisin kuin ihmiset, ne pystyvät jotenkin hallitsemaan vasemman ja oikean aivolohkonsa niin, että toisen aivolohkon nukkuessa vastakkainen aivolohko pysyy hereillä, jolloin eläin voi uida. Samalla kun jotkut DARPAn tutkijat pohtivat, miten ihmiset voisivat jonain päivänä hallita omia aivolohkojaan, toiset tutkijat tekivät kokeiluja lääkkeillä, kuten modafiniilillä, joka on voimakas lääke, jota käytetään uniapnean ja narkolepsian hoitoon, pitääkseen sotilaat hereillä.
Muissa ohjelmissa tutkittiin muita kysymyksiä. Mitä jos sotilaiden lihaskestävyys olisi 10 kertaa suurempi kuin vihollissotilaiden? Entä jos he pystyisivät hyppäämään seitsemän metriä tai tekemään 300 vetoa päivässä? DSO:n alaisuudessa DARPAn tutkijat tutkivat aivo- ja koneliitännäisohjelmassa, miten aivoimplantit voisivat parantaa kognitiivisia kykyjä. Ohjelman ensimmäisenä tavoitteena oli luoda ”langaton aivomodeemi vapaasti liikkuvalle rotalle”, DARPAn Eric Eisenstadt totesi teknologiakonferenssissa vuonna 2002. Tutkijat istuttaisivat sirun rotan aivoihin ja kokeilisivat, voisivatko he kauko-ohjata eläimen liikkeitä.
Eisenstadt selitti, että tämän hankkeen tavoitteena on käyttää etätoimintaa suorien yhteyksien kautta aivoihin. Suurempi tavoite oli antaa tuleville ”sotilaille mahdollisuus kommunikoida pelkän ajatuksen avulla”. … Kuvitelkaa aika, jolloin ihmisaivoilla on oma langaton modeemi, niin että ajatusten sijaan sotilaat toimivat ajatuksilla, jotka toimivat”, Eisenstadt ehdotti. Puolustustutkijoiden vuonna 2008 laatimassa raportissa esitettiin kuitenkin joitakin varoituksia. ”Vastustaja saattaa käyttää” aivoteknologiaa ”sotilaallisiin sovelluksiin”. … Äärimmäinen esimerkki olisi ihmisen kauko-ohjaus tai -valvonta.” Toiset kriitikot sanoivat, että pyrkimys parantaa ihmisen suorituskykyä taistelukentällä johtaisi tutkijat moraalisesti vaaralliselle tielle.
Michael Goldblatt oli eri mieltä. ”Miten sisäkorvaistute, joka auttaa kuuroja kuulemaan, eroaa siitä, että aivoissa on siru, joka voi auttaa hallitsemaan ajatuksia?” hän kysyi. Kun Goldblattilta kysyttiin tahattomista seurauksista, kuten ihmisten kontrolloimisesta häijyjä tarkoituksia varten, hän vakuutti: ”Kaikella on tahattomia seurauksia.”
Tämä artikkeli on lainaus Annie Jacobsenin kirjasta The Pentagon’s Brain: An Uncensored History of DARPA, America’s Top-Secret Military Research Agency.
Artikkelin julkaissut theatlantic.com
