Viime viikolla entinen tiedustelupalvelun ja ilmavoimien viranomainen David Grusch todisti Yhdysvaltain edustajainhuoneen kansallista turvallisuutta, rajavalvontaa ja ulkoasioita käsittelevälle alivaliokunnalle, että Yhdysvaltain hallituksella on hallussaan tunnistamattomiin ilmailmiöihin tai ufoihin liittyvää materiaalia, mukaan lukien ”ei-ihmisen” biologista materiaalia. On tärkeää arvioida kriittisesti tällaisia poikkeuksellisia väitteitä, kun niitä esitetään, kirjoittaa David Kyle Johnson, joka soveltaa sekä filosofi Ted Schickin ”SEARCH”-menetelmää että 1700-luvun filosofin David Humen argumentteja Gruschin väitteiden arviointiin.
Opetan logiikkaa ja kriittistä ajattelua. Tällöin yksi esimerkki siitä, missä ihmisten on sovellettava kriittistä ajattelua (ja missä se on pahasti puutteellista), on väitteet avaruusolennoista ja ufoista (joita uskovaiset ovat viime aikoina kutsuneet UAP:iksi, ”tunnistamattomiksi ilmailmiöiksi”, koska termi ”ufo” on leimattu). Näin ollen vaikuttaa paitsi aiheelliselta myös välttämättömältä tutkia entisen tiedustelu-upseerin ja ilmavoimien upseerin David Gruschin hiljattain esittämiä väitteitä. (Itse asiassa entiset oppilaani ovat jo ottaneet minuun yhteyttä ja halunneet kuulla mielipiteeni tästä kaikesta.) Grusch todisti kongressissa viime viikolla ja sanoi, että hänellä on todisteita siitä, että Yhdysvaltain armeija pyörittää UAP (UFO) -nouto-ohjelmaa (ja takaisinmallinnusohjelmaa), joka (hänen mukaansa) ei ole ainoastaan toiminut vuosikymmeniä, vaan jolla on sekä avaruusaluksia (joista yksi, kuten Doctor Whon TARDIS, on oletettavasti sisältä isompi) että ei-ihmisten (eli avaruusolentojen) ”biologista materiaalia”. Tämän tutkimiseksi aion soveltaa Muhlenberg Collegen filosofian professorin Ted Schickin ”SEARCH”-menetelmää, kriittisen ajattelun tekniikkaa, jota hän opettaa kirjassaan How To Think About Weird Things ja jota olen opettanut logiikan ja kriittisen ajattelun opiskelijoilleni 15 vuoden ajan. Se sisältää neljä vaihetta.
Yhdysvaltain laivaston julkaisema video ”Tic Tacista”, jonka eläkkeellä oleva laivaston lentäjä David Fravor sanoi nähneensä vuonna 2004 palvellessaan Nimitzin lentotukialusryhmässä. (Fravor oli toinen kuulustelussa esiintynyt ilmiantaja. Hän kertoi henkilökohtaisesta kokemuksestaan; videon oli ottanut toinen lentäjä hänen näkemänsä kohtaamisen jälkeen.) Uskovaisten mukaan videossa on huomattavaa se, miten kohde liikkuu yhtäkkiä lopussa; mutta ilmeisesti äkillinen liike on vain artefakti, joka johtuu siitä, että kameran seurantajärjestelmä menettää lukituksen kohteeseen. Kohde liikkuu koko videon ajan, mutta kamera lukittuu kohteeseen ja pyörii pitääkseen kohteen kuvan keskellä. Kaksi pystysuoraa viivaa, jotka ”nollaavat” kohteen, osoittavat lukituksen. Viivat ”rentoutuvat”, kun lukitus katoaa. Videon lopussa, kun kamera vaihtaa toimintatilaa ja menettää lukituksen, kohde jatkaa liikkumistaan entiseen tapaan ja poistuu siten kuvasta.
Hypoteesi ja sen arviointi
Ensimmäinen vaihe on yksinkertainen: esitä hypoteesi, jota haluat arvioida. Tässä tapauksessa se on helppoa. ”Armeijalla on käynnissä UAP- (UFO-) nouto-ohjelma (ja takaisinmallinnusohjelma), joka on löytänyt sekä avaruusolentojen aluksia että ulkoavaruuden elämänmuotoja.”
Toinen vaihe on monimutkaisempi: arvioi ensimmäisen hypoteesin todisteet. Miksi se on monimutkaisempaa? Tässä tapauksessa siksi, että Grusch ei ole tähän mennessä esittänyt mitään julkista empiiristä tai objektiivista näyttöä väitteilleen. Hän on vain kertonut meille (ja kongressille), että hänellä on todisteita, mukaan lukien ohjelman sisällä työskentelevien henkilöiden todistukset, että hypoteesi on totta. Hänen todistuksensa (lähinnä kertoen heidän todistuksistaan) on siis periaatteessa ainoa asia, jota voidaan pitää todisteena hänen väitteensä tueksi. Mutta todistajanlausunnot eivät ole läheskään niin luotettavia kuin usein oletetaan; kuten 1700-luvun filosofi David Hume opetti meille kauan sitten, todistajanlausunnot ovat erityisen epäluotettava totuuden opas silloin, kun on kyse poikkeuksellisten tapahtumien esiintymisestä. Hume puhui ihmeistä, mutta hänen sanomansa pätee myös avaruusolentoja koskeviin väitteisiin.
Hume sanoi, että ihmeiden kohdalla todistus ei voi oikeuttaa uskoa niihin. Miksi? Ihmeet rikkovat luonnonlakeja; että lait ovat aina voimassa, sen olemme nähneet toistuvasti, joka päivä, omin silmin. Tästä meillä on toistuvia ja suoria todisteita. Ihmeet sen sijaan ovat harvinaisia, eikä todistaminen tuota yhtä paljon oikeutusta kuin jonkin asian näkeminen omin silmin. Niinpä ainutkertainen toistamaton todistusaineisto, jonka joku kertoo, että lakeja rikottiin kerran (vaikka hän olisikin yleisesti ottaen luotettava todistaja), ei koskaan ole tärkeämpi kuin suora toistuva todistusaineisto, joka sinulla on siitä, että lait ovat aina voimassa. On paljon todennäköisempää, että todistaja joko valehtelee tai yksinkertaisesti erehtyy.
Samoin todisteet siitä, että avaruusolennot eivät ole käyneet Maassa, ovat toistuvia ja suoria. Sen lisäksi, että en ole nähnyt mitään hyviä todisteita siitä, että avaruusolennot olisivat käyneet Maassa, olen nähnyt väitteitä siitä, että ne olisivat käyneet (mukaan lukien todisteita, joiden ihmiset ovat väittäneet olevan ”absoluuttisia todisteita” ja ”parhaita todisteita avaruusolennoista”), jotka on kumottu yhä uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen. Ainutkertainen epäsuora todiste jonkun todistuksesta, jonka mukaan hän on nähnyt tällaisia todisteita, ei pysty kumoamaan niitä suoria toistuvia todisteita, joita minulla jo on. On paljon todennäköisempää, että he valehtelevat tai erehtyvät.
Vaihtoehtoisen hypoteesin arviointi
Tästä pääsemmekin SEARCH-menetelmän kolmanteen vaiheeseen: Vaihtoehtoisen hypoteesin esittäminen ja arviointi. Tässä tapauksessa tämä hypoteesi olisi: ”Grusch joko valehtelee tai hän on väärässä siitä, mitä hänen hallussaan olevat todisteet osoittavat (esim. hän on ymmärtänyt väärin, mitä hänen sisäpiirilähteensä sanoivat, tai hän on väärässä siitä, mitä hänen tai heidän hallussaan olevat todisteet osoittavat).”
Jotkut väittävät, että Grusch ei voi valehdella, koska hän todisti valan alla kongressin edessä. Jos hän valehtelee, hän on antanut väärän valan, ja hänet voidaan tuomita halventamisesta. Mutta rangaistus kongressin halventamisesta voi olla suhteellisen lievä. Enimmillään vuosi vankeutta ja 100 000 dollaria, vähintään kuukausi ja sata dollaria. (Valkoisen talon entinen päästrategi Steve Bannon joutui tammikuun 6. päivän tutkimuksessa haasteesta tottelemisesta maksamaan vain 6500 dollaria ja viettämään neljä kuukautta vankilassa). Gruschin kannalta myöhempi tunnettuus ja kirjasopimukset voisivat olla täysin halveksuntasyytteen riskin arvoisia.
Timelapse-kuvaa dronesta. Dronet ovat yksi monista esineistä, joita luullaan avaruusaluksiksi. Lentokoneita, valoraketteja, lintuja, ilmapalloja, optisia harhoja, meteoreja, pilviä, sotilasaluksia, linssiraketteja, piirakkapurkkeja, satelliitteja, kansainvälistä avaruusasemaa, taivaslyhtyjä, avaruusromua, rakettien laukauksia, etsintälamppuja, sumupilviä ja Venus-planeettaa on jossain vaiheessa luultu avaruusaluksiksi. Kuva: Ben Collins / Unsplash.
Lisäksi jos hänen hallussaan olevat todisteet eivät yksinkertaisesti ole sitä, mitä hän luulee niiden olevan, häntä ei voida todeta syylliseksi valehteluun; hän olisi vain erehtynyt. Ja se vaikuttaa todennäköisimmältä. Jos olen oppinut yhden asian 15 vuoden aikana, jolloin olen opettanut kriittistä ajattelua, niin sen, että kriittisen ajattelun taidot puuttuvat yhteiskunnastamme pahasti, kautta linjan. Jokaisessa ammatissa (jopa niissä, jotka edellyttävät kriittistä ajattelua) — asianajajat, lainsäätäjät, sotilashenkilöstö ja jopa filosofian professorit — on suuri joukko ihmisiä, joilla ei yksinkertaisesti ole kykyä kriittiseen ajatteluun. Tämä tarkoittaa, että monet eivät ole läheskään niin hyviä arvioimaan todisteita kuin he luulevat olevansa. Todennäköisyys sille, että Grusch ja hänen lähteensä ovat vakuuttaneet itselleen, että heillä on hyviä todisteita avaruusolennoista, vaikka niillä ei ole, on erittäin suuri.
Otetaan esimerkiksi Gruschin väite, jonka mukaan onnettomuuspaikoilta on löydetty muun kuin ihmisen ”biologista materiaalia”. ”Biologinen materiaali” ei ole ruumis (ja häneltä kysyttiin, onko ohjelmalla avaruusolentojen ruumiita), mutta silti, jos ohjelmalla on DNA:ta, jonka on vahvistettu olevan avaruusolentojen alkuperää onnettomuuspaikalta, se olisi iso juttu. Mutta (a) ei-ihminen ei tarkoita avaruusolentoa. (Linnut eivät ole ihmisiä.) Ja (b) joku (ehkä Grusch, ehkä joku hänen lähteistään) saattaa olla vakuuttunut siitä, että jokin biologinen materiaali, jota häntä pyydettiin arvioimaan, on muukalaisperäistä vain siksi, että hän ei pystynyt päättelemään, mitä se oli. (Kun otetaan huomioon, että näytteitä on voitu käsitellä huonosti, saastuttaa, epätäydellisesti, vahingoittaa tai muutoin virheellisesti, olisin yllättynyt, jos näin ei olisi tapahtunut useita kertoja.) Mutta se ei ole hyvää logiikkaa; se on ”mysteeri siksi taikuutta” -harhaluulo. Kuten usein sanon oppilailleni, kun jollekin asialle ei löydy luonnollista selitystä, ”en ole niin älykäs kuin luulen olevani” on aina parempi selitys kuin ”sen täytyy olla kummituksia/alieneja/jalkaväkeä/ESP:tä/jne”.
Hypoteesin arviointi
Viimeisessä vaiheessa hypoteeseja verrataan sopivuuskriteerien mukaisesti: testattavuus, hedelmällisyys, soveltamisala, niukkuus ja konservatiivisuus. Minulla ei ole tilaa selittää, mitä kukin näistä kriteereistä tarkoittaa, mutta kaikkein olennaisin on konservatiivisuus: onko se ristiriidassa sellaisten asioiden kanssa, joiden meillä on jo hyvä syy uskoa olevan totta? Tässä tapauksessa hypoteesi 1 on vähiten konservatiivinen. Jos avaruusolennot ovat vierailleet Maassa, kaikki nykyaikainen tiede ja fysiikka ei ole vain puutteellista, vaan pohjimmiltaan väärin. Kun otetaan huomioon se, mitä tiedämme maailmankaikkeuden koosta ja siitä, miten fysiikan lait asettavat rajoituksia työntövoimanopeuksille, mahdollisuus, että jokin muukalaislaji voisi edes vierailla Maassa meidän lajimme olemassaolon aikana, on lähes nolla. Toisessa hypoteesissa vain oletetaan, että ihmiset valehtelevat tai erehtyvät; ja tiedämme jo, että näin voi tapahtua ja tapahtuu; sitä tapahtuu joka päivä.
Rehellisyyden nimissä Grusch ei usko, että nämä avaruusolennot tulivat toiselta planeetalta, vaan hän uskoo, että ne tulivat toisesta ulottuvuudesta. En usko, että tämä oikeastaan tekee ensimmäisestä hypoteesista yhtään konservatiivisempaa (vaikka jotkut fysiikan teoriat esittävät hypoteeseja ”ylimääräisistä ulottuvuuksista”, se ei ole sama asia kuin ”muut ulottuvuudet/universumit”, joissa ”avaruusolennot” saattaisivat elää). Mutta tiedän, että se tekee ensimmäisestä hypoteesista vähemmän ”pelkistetyn”. Se vaatii meitä olettamaan, että on olemassa todistamaton ja käsittämätön ”ulottuvuushyppy”-teknologia. Toinen hypoteesi vaatii meitä vain olettamaan, että ihmiset erehtyvät helposti — minkä me taas tiedämme jo olevan totta. Yksinkertaisesti sanottuna Occamin partaveitsi suosii hypoteesia 2. Se on selvästi järkevämpi näistä kahdesta.
Jos avaruusolennot ovat vierailleet Maassa, ehkä he voivat auttaa meitä ilmastonmuutoksen kanssa (olkaamme rehellisiä, kun otetaan huomioon, että elimme juuri kaikkien aikojen kuumimman kuukauden (heinäkuu, ja 120 000 vuoden aikana), meidän pitäisi puhua juuri siitä).) Mutta poikkeukselliset väitteet vaativat poikkeuksellisia todisteita. Tähän mennessä David Grusch ei ole esittänyt mitään.
- Versio tästä artikkelista on myös julkaistu Psychology Todayssa. Tri. Johnson pitää myös blogia Mediumissa.
Artikkelin julkaissut London School of Economics
