fbpx

Aikamatkaaja kertoo käyneensä vuodessa 2749

Al Bielek kertoo kuudesta viettämästään viikosta vuonna 2137 ja kahdesta vuodesta vietettynä vuodessa 2749. Montauk-projekti oli USA:n hallituksen tekemä koe Montaukin Camp Herossa eli Montaukin ilmavoimalinnakkeella Long Islandissa. Tarkoitus oli kehittää psykologisen sodankäynnin tekniikoita ja tutkia muitakin epätavallisia teknologioita kuten aikamatkustusta. Jacques Vallée kuvaa kuinka Montauk-projekti on Philadelphia-kokeen jatkumoa.

Al kuvaa mitä hän muistaa hypättyään USS Eldridgeltä elokuun 13. 1943, Philadelphia-kokeen päivänä.

  • Hän löysi itsensä veljensä Duncan Cameronin luota sairaalasta tulevaisuudessa toipumassa säteilyvammoista. Hän oli sairaalassa kuuden viikon ajan.
  • Tuon kyseisen tulevaisuuden aikalinjan lääketiede perustui värähtely- ja valohoitoon.
  • TV:ssä näytettiin opetusohjelmia ja uutisia.
  • Silloin hän huomasi että maanmuutokset, jotka alkoivat 2000-luvun alussa ja jatkuivat vuoteen 2025, aiheuttivat paljon muutoksia maankuoren muodostumissa.
  • Rannikot ja sisämaat Euroopassa ja USA:ssa olivat huomattavan paljon erilaisempia kuin mitä ne ovat nyt.
  • Vedenpinta oli noussut ja Floridasta jäi jäljelle vain kahvan verran maapinta-alaa. Georgian Atlanta oli ainoastaan 3 mailia merenrannasta. Mississippi muuttui sisämaan vesiväyläksi. Suuret Järvet muuttuivat yhdeksi ainoaksi järveksi.
  • USA:n infrastruktuuri oli tuhoutunut. USA:ta eikä Kanadaa ei kutsuttu enää valtioiksi.
  • Löyhä hätätilalaki oli olemassa vuonna 2137.
  • Keskushallintoa ei ollut enää.
  • Maapallon magneettiset navat olivat alkaneet liikkua mutta tuona aikalinjana oli kehitetty keinotekoinen naparakenne ehkäisemään magneettisten napojen vaihtumista. Tämän johdosta navat eivät vaihtaneet paikkaa.
  • Maapallon koko populaatio oli kutistunut 300 miljoonaan. USA:n populaatio oli noin 50 miljoonaa.
  • Hän väittää että vuosina 1954-2000 USA:n hallitus teki yhteistyötä avaruusolioiden kanssa hankkien niiltä teknologiaa.
  • Hallituksella on teknologia säteilytuhojen pienentämiseksi ja ydinsaasteen siivoamiseksi parissa päivässä jopa tälläkin hetkellä, mutta se kieltäytyy käyttämästä sitä poliittisista syistä. Tulevaisuudessa teknologiaa käytettiin siivoamaan kolmannen maailmansodan jäljiltä jäänyttä säteilyä.
  • Sitten hän löysi itsensä selittämättömästä syystä vuodesta 2749, jossa hän vietti pari vuotta. Hän kertoo mitä hän oppi tuona aikana. Sitten hänet vietiin takaisin vuoteen 2137 hakeakseen Duncan, jonka jälkeen heidät molemmat tuotiin vuoteen 1983.
  • Kaupungit vuonna 2749 olivat maassa ja taivaalla. Kelluvat kaupungit voitiin liikuttaa eri puolille maapalloa.
  • Synteettinen Älytietokonejärjestelmä oli tietojärjestelmä joka hallinnoi kaikkea. Hallituksia ei ollut. Se oli jättimäinen kelluva kristallirakenne. Se haastatteli heitä telepaattisesti.
  • Yhteiskuntajärjestelmä oli täysin sosialistinen. Kaikista perustarpeista huolehdittiin kaikkien puolesta.

 

Alunperin julkaistu Paranormics-sivustolla.

AJ Gevaerd esittää salailun lopettamista kansainvälisessä UFO-kongressissa

UFO-ilmiöt hyväksytään maailmalla yhä enenevimmässä määrin. Jotkut tahot ovat jopa julistaneet että UFO-ilmiöt ovat eräs tärkeimmistä ihmiskuntaa koskettavista aiheista tällä hetkellä. On myös laajalti tiedossa että maailman hallitukset ovat seuranneet UFO-toimintaa jo 1950-luvulta, ja että enemmän kuin muutamat ovat  tutkineet ilmiöitä systemaattisesti ja näin saaden tietoa joka on pidetty salassa. Kampanjoita virallisen hiljaisuuden lopettamiseksi on järjestetty joka puolella, nykyään enemmän kuin koskaan.

AJ Gevaerd esiintyy kansainvälisessä UFO-kongressissa

Mitä on Eksopolitiikka?

Eksopolitiikka käsittelee planeettamme ulkopuolisia asioita, ennen kaikkea mahdollisia muita sivilisaatioita. Termin on alunperin lanseerannut amerikkalainen Alfred Webre kuvaamaan ulkoavaruutta koskevaa politiikkaa. Jo Timothy Leary 1970-luvulla on käsitellyt maan ulkopuolisten sivilisaatioiden poliittisia vaikutuksia.

Webre kuvaa kirjassaan Towards a Decade of Contact (2000) eksopolitiikan funktionaalista mallia, joka nivoaa yhteen politiikan, hallinnon ja lain älyllistä elämää täynnä olevassa universumissamme. Hän rakentaa siltaa maapallon ja ulkoavaruuden politiikan, lain ja hallinnon järjestelmien välille.

Webre uskoo niinkuin eksopolitiikka esittää, että me olemme eristäytyneellä planeetalla korkeasti kehittyneen älyllistä elämää kuhisevan tähtienvälisen, moniulotteisen universaalin yhteiskunnan keskellä. Hän myös uskoo, että elämme karanteenissa planeetallamme (eläintarhahypoteesi) ja että meille on annettu mahdollisuus liittyä muuhun henkisesti kehittyneeseen universumin yhteiskuntaan rauhassa, täten välttäen  ympäristökatastrofin tai sodan aiheuttaman globaalin tuhon.

Tohtori Harry Uosukainen kirjoittaa Ultra-lehden nettikolumnissaan:

Eksopolitiikka käsittelee planeettamme ulkopuolisia asioita, ennen kaikkea mahdollisia muita sivilisaatioita. Useimmat meistä ihmisistä tulevat joskus ajatelleeksi, olisiko Maa sittenkään ainoa elollinen planeetta universumissa. Kun käännämme katseemme taivaalle, sen äärettömyydestä emme voi käsittää kuin murto-osan. Paljain silmin näemme vain muutamia tuhansia tähtiä emmekä niitäkään reaaliajassa, sillä jos tähti on miljoonien valovuosien päässä, näemme sen sellaisena kuin se oli miljoonia vuosia sitten. Universumin salaisuudet ovat meiltä verhotut. Tiedemiehet ovat kuitenkin parhaansa mukaan pyrkineet materiaalisen maailmankaikkeuden ominaisuuksia selvittämään. Koko avaruuden laajuus on havaintojen mukaan noin 13,7 miljardia valovuotta, mikä tarkoittaa universumin ikänä 13,7 miljardia vuotta. Kyseessä ei kuitenkaan välttämättä ole ainutkertainen universumi, vaan universumitkin saattavat syntyä ja kuolla sykkivässä tahdissa. Varsinainen alkuräjähdys kuitenkin tapahtui vain kerran, sillä siinä syntyivät tyhjästä sekunnin murto-osassa sekä aine, energia että aika. Maailmankaikkeus siis syntyi ”ei mistään”. Jos kuljetaan historiassa taaksepäin kohti alkua, sitä voidaan verrata siihen, että kuljetaan maapallolla kohti pohjoisnapaa. Kun päästään pohjoisnavalle, ei voida kulkea enää enempää pohjoiseen, ei ole pohjoista. Alkuräjähdysteoriaa tukevat ilmiöt ovat galaksien loittoneminen, kosminen taustasäteily ja alkuaineiden määräsuhteet.

Maailmankaikkeudessa arvioidaan olevan noin 100 miljardia galaksia. Meidän galaksimme, Linnunrata, on keskisuuri ja käsittää noin 100 miljardia tähteä. Sen keskustassa on todennäköisesti suuri musta aukko, jota galaksi kiertää.  Koska tähtiä koko universumissa on siis arviolta 10 potenssiin 22 eli 10000 miljardia miljardia, niin planeettoja on todennäköisesti ainakin saman verran.

Edellä mainitut seikat johtavat ajattelemaan, että ei olisi lainkaan kummallista, että ”avaruusnaapureita” vierailee planeetallamme. Abduktiot voisivat olla osa tätä kosmista näytelmää. Uforaportin loppuosa käsitteleekin abduktioita, mm. Usko Ahosen dramaattisia kokemuksia, joista hän kertoi Lautsialla v. 2008. Hän koki sieppauksensa liittyvän Yhdysvaltain armeija salaisiin operaatioihin, mutta samalla hän kertoi havainneensa jonkinlaisen suojelevan, ”kehittyneemmän” valvojaryhmän läsnäolon.

 

Eksopolitiikka, UFOt, Paranormaalit ilmiöt, Tietoisuus

HTML Snippets Powered By : XYZScripts.com