Kirjoittanut Charles Eisenstein
Eräs ystävä kirjoitti minulle dilemmastaan. Hän omistaa yrityksen, jossa on töissä satoja ihmisiä ja hän on vankka sen-minkä-nimeä-ei-saa-mainita kriitikko. Hän sanoi, että hän on yrittänyt mennä muiden mukana kunnes mielenterveys palautuu, mutta rokotepakon siintäessä horisontissa suurille työnantajille, pian hänenkin pitää miettiä tätä. Mitä hän aikoo tehdä?
Kerron teille sisäisen monologin, jonka hänen viestinsä minussa herätti.
* * *
Mielenterveys palautuu? Mielenterveyttä ei meille palauta kukaan muu. Me olemme niitä joiden se tulee palauttaa. Me emme voi odottaa muiden toimivan urhoollisesti meidän puolestamme. Me olemme tässä aloiteasemassa valitsemassa keitä me haluamme olla. Valinta siitä luovuttaako vai toimiiko on julistus: Kuka minä haluan olla? Missä maailmassa haluan olla? Olenko minä tarpeeksi vakavissani visioni kanssa, että olen valmis riskeeraamaan turvallisuuteni sen vuoksi? Se ei ole haaste, jonka tarkoitus on yllyttää minua toimimaan. Se on yksinkertaisesti vain totta. Valintojeni kautta tunnen itseni. Minusta tulee omat valintani. Harjoitukset ovat päättyneet.
* * *
Monet ihmiset luottavat auktoriteetteihin ja halukkaasti toimivat heidän sääntöjensä mukaan. Heillä ei ole vastassaan mitään dilemmaa, ei mitään aloitehetkeä, ei mitään itseään määrittävää, maailmoja luovaa valinnan paikkaa, ei ainakaan vielä.
Mutta auktoriteettien narratiivien muuttuessa yhä absurdimmaksi ja heidän sääntöjensä muuttuessa sortavammiksi, yhä useammalla meistä tulee eteemme valinta:
Elää omaa totuuttaan näkyvästi, tai Elää valheessa, salaisten mielenosoitusten kautta lohduttautumalla. Tehdä se minkä tietää olevan oikein, tai Murtua paineen alaisena, lohduttautuen sanoilla joihin ei usko itsekään. “Minulla ei ollut valinnanvaraa.”
Kyllä, monet meistä ovat sellaisen valinnan edessä. Harjoitukset ovat nyt ohi.
* * *
Ehkäpä, luulen, ehkäpä nyt ei ole aika olla rohkea. Ehkäpä nyt ei ole aika avata sanaista arkkuaan. Odotan kunnes on turvallisempaa.
Mutta koskaan se ei tule olemaan turvallista olla rohkea. Ei koskaan.
Jos ei nyt, niin milloin? Jos en minä, niin kuka?
Odotanko että muut tekevät jotain mitä minä en uskalla? Me olemme valmiita. Me olemme valmistautuneet ja meitä on valmisteltu pitkän aikaa. Harjoitukset ovat nyt ohi.
* * *
Viesti ei ole “Tee nyt jotain”. Älä hyväksy painetta, pakottamista, lahjuksia tai uhkauksia. Älä anna minun tai kenenkään muunkaan sanoa sinulle mitä tehdä tai milloin tehdä niin. Me taistelemme kaiken ajan loppuun asti sanellen muille heidän valintojaan, ajatellen että minkä kyllä tiedän paremmin kuin muut mitä heidän tulisi tehdä.
Luotan teihin, että tiedätte mikä on oikea valinta. Luottamus on kutsu olla luotettava. Luotto siihen että olet rohkea, että sinusta tulee rohkea, aivan kuin minusta tulee rohkea kun ihmiset näkevät minun olevan rohkea. Rohkeus ei ole henkilökohtainen saavutus; se on yhteisön toimintatapa. Se tarttuu. Se on yhteistä heräämistä.
Rohkeus tarkoittaa toimintaa silloin kun tietää että nyt on aika toimia. Se ei tarkoita sopivaa tai mukavaa aikaa. Se on yksinkertaisesti toiminnan hetki. Se on hetki jolloin sanotaan “Nyt riittää!”. Se on hetki jolloin “On aika tehdä asialle jotain.” Se on totuuden hetki, jolloin ei mietitä seuraamuksia.
Tuona hetkenä sitä tekee jotain, ei siksi että olisi urhea, vaan koska niin on tarpeen tehdä. Tunnustat, että hetki on koittanut. Miksi nyt? Koska aika on tullut. Muuta syytä ei tarvita.
Urheus tarkoittaa sen tekemistä mitä itse pitää tehdä, silloin kun sen aika on. Se, että kieltää tuon tietämisen, lukitsee sydämen laatikkoon. Elämästä tulee pakkopullaa. Epätoivo laskeutuu sumun tavoin, tehden kaikesta harmaata. Toivo kaikkoaa, jättää jälkeensä kuivan, tyhjän kuoren nimeltä toiveajattelu. Ja vastaasi tulee pelko siitä, että joutuisit elämään loppuelämäsi tietäen “En tiennyt mitä minun piti täällä tehdä silloin kun hetki koitti ja sillä oli merkitystä.”
Harjoitukset ovat nyt ohi.
* * *
Jos minä en ole rohkea, mitä syytä minulla on silloin toivoa että joku muu olisi? Urheus ja pelkuruus ovat molemmat tarttuvia. Valintani luo perustan ihmisluonnon periaatteelle. Se julistaa sekä sitä mitä minä olen, että mitä ihmisolento on. Ja mitä koko maailma tulee olemaan. Jokainen valinta on tällä tavoin rukous. Valintamme on jumalallista luomista.
Siksi synkronisiteetti niin usein liittyy urheuteen. Synkronisiteetti on sitä kun todennäköisyyden lait menevät rikki ja todellisuus muuttuu rohkeiden valintojen mukaiseksi.
Näkemällä tuon luovan voiman tietää, että epätoivo perustui vääriin oletuksiin. Egon varovainen logiikka on käänteinen. Ego sanoo, “Anna minulle lupaus että se toimii ja että olen turvassa, sitten teen sen.” Ego sanoo, “Lupaa minulle, että tarpeeksi moni ihminen vastustaa tätä, silloin minäkin vastustan. Näytä minulle että se ei ole turhaa. Takaa minulle, että muitakin tulee mukaan.” Jumala sanoo, “Näytä minulle, että haluat kauniimpaa maailmaa niin paljon, että oikeasti olet valmis riskeeraamaan jotain ilman takeita tulevasta. Silloin näet kaikenlaisen laskelmoinnin ylittäviä tuloksia.”
Onko valinnan aikasi koittanut? Tunnet sen kun se koittaa. Kukaan ei voi paeta tuota tunnetta hetken koittaessa. Jos olet lukenut tänne asti, tiedät että sen aika on pian. Tiedät tasan tarkkaan mistä puhun.
Harjoitukset ovat nyt ohi.
Artikkelin julkaissut charleseisenstein.substack.com
