Tämä on erään ulkoavaruuden kansan tietoisuuden kanavointi. Aihe tällä kertaa käsitteli merkityksen antamista todellisuudelle. Q on kysyjä, A on tietoisuus joka puhuu.
A: Idea, jälleen kerran, on että tyhjiössä, siinä hetkessä, siinä infinitesimaalisen pienessä tilassa, sen hengähdystauon aikana, ovat kaikki asiat. Siinä hetkessä siirryt suosimaasi värähtelyyn, sitten laajenet toiselle puolelle, pitäen mukana tuon tietoisuuden ja ilmentäen sen värähtelyn tulosta. Minä tahansa hetkenä voit mennä takaisin siihen sekaannuksen romahtaneeseen tilaan ja valita toisin, valita toisen värähtelyn, toisen taajuuden ja nousta uudelleen, laajentua uudelleen, ottaen mukaan tuon värähtelyn jokapäiväiseen todellisuuteesi. Tämän takia et voi mennä siihen tilaan ja ottaa sieltä mukaasi mitään, koska sinun ei tarvitse.
Kaikki on siellä mutta neutraalilla tavalla, joten et voi tuoda sinun jo valmiiksi, sanoisimmeko, ”mallitettua painolastia” mukanasi tuohon tilaan. Sinun täytyy päästää kaikesta irti, olla totaalisen riisuttu kaikista noista tavoista, malleista, odotuksista. Menet vain siihen tilaan, romahda siihen singulariteettiin jossa kaikki dimensiot ovat yhtä, ja näin valitse uusi. Tuossa tilassa kaikki on, tavallaan, tasaista, neutraalia, ilman merkitystä, kunnes annat sille merkityksen — ja realisoit sen, manifestoit sen, perustuen siihen suosimaasi värähtelyyn jonka kanssa olet valinnut nousta.
Q: Pitääkö minun antaa sille merkitys?
A: Jos et anna, sinulla ei ole minkäänlaista kokemukseen perustuvaa todellisuutta.
Q: Aha.
A: Ei ole mitään väärää siinä että antaa asioille merkityksiä. Idea on yksinkertaisesti olla tietoinen mitä merkityksiä antaa, ja näin tunnustaa mitä vaikutuksia saa irti näistä annetuista merkityksistä.
Q: Ja mikä antaa merkityksen?
A: Sinä annat.
Q: Henki, vai persoona?
A: Yleisesti ottaen, yhteiskuntanne sallii egorakenteen, useammin kuin ei, antaa merkityksen koska egorakenne sisältää mallit ja tavat jotka teihin on iskostettu. Ja usein se on, täten, automaattinen toimenpide. Näet jotain, annat sille merkityksen, näet jotain, annat sille merkityksen. Hengähdystauko sallii sen olla neutraali — mitä se sitten onkin mitä koet elämässäsi — niin että voit ottaa aikasi ja nähdä sen tietoisemmin todellisuudessasi, kokonais-Olemuksessasi mikä merkitys sillä on. Ja sen ei tarvitse välttämättä aina olla mitään erityistä, idea on ainakin aloittaa antamalla yleinen merkitys että sen täytyy tapahtua positiivisesta syystä, ja että tulet aina saamaan, loppujen lopuksi, positiivisen vaikutuksen siitä, huolimatta siitä mitä päällisin puolin tapahtuu.
Kyse on siitä, että olette muuttumassa tietoisemmiksi siitä mitä teette, niin että voitte, kauniisti sanottuna, saada siitä kopin. Joten ”näette” sen luomisen hetken, sen sijaan että ette olisi siitä tietoisia. Olette aina luhistumassa, räjähtämässä, luhistumassa, räjähtämässä, luhistumassa, räjähtämässä. Menette sisään, tulette ulos, menette sisään, tulette ulos, luotte itsenne, määrittelette itsenne, jokaikinen ääretön sekunti. Ainoa vain että te ette tiedä sitä tietoisesti. Nyt te alatte niin tehdä. Ja teidän muuttuessanne tietoisemmaksi tästä, kun SE JO tapahtuu, todellisuutenne alkaa hajota koska annatte sille niitä asioita joita suositte. Ja kaikki muu, joka ei ole sitä värähtelyä, alkaa hajota ja rapistua ja romahtaa ja pyyhkiytyä pois. Ja niin, alussa se voi tuntua kaoottiselta, mutta kaaoksen alla on aina järjestys. Teidän pitää päästä käsiksi siihen malliin tietoisesti.
Q: Eli sitten voi päästä tilanteeseen jossa voi siirtyä pois koko ihmiskunnan olemuksesta, elämän itsensä olemuksesta?
A: Kyllä, mutta ei antamatta arvoa ilmaisulle nimeltä ihmiskunta…
Q: Ei tietenkään…
A: Ainoastaan tunnustamalla sen yhtä validiksi kuin muut muodot…
Q: Mukaan ottaminen…
A: Kyllä, ottamalla mukaan, integroimalla. Kyllä.
