Informaation kulku valosta

Tämä on lainaus henkinen auttaja Mira Korhosen teoksesta ”Galaktisen Liiton opetuksia maan ihmisille” (23.3.1997) Teos koostuu useista kanavoiduista teksteistä, jotka on suurimmaksi osaksi välitetty 90-luvulla. Kanavointien ajantasaisempaa sisältöä koskevia päivityksiä löytyy vuodelta 2019.


Meidän kaikkien olemassaololla on tarkoituksensa olla Kaikkeudessa. Meillä kaikilla on paikkamme ja elämämme vaikuttaa toisten elämään. Emmekö me kaikki voi ensin selvittää oman elämän tarkoituksen ja sen kautta ymmärtää paremmin myös toisten elämää. Jokainen meistä on kuin luotu omaan energiakenttäänsä ja planeettansa ympäristöön kehojensa ominaisuuksien sopeutumisen kautta. Emme me täällä avaruuksissa turhaan vaella, vaan meillä on kaikilla yksi yhteinen päämäärä: päästä Valoon. Jotta voisimme saavuttaa päämäärämme, meidän kaikkien on käytävä läpi monia oppimisprosesseja erilaisten energiaolosuhteiden kautta ollaksemme henkisesti tarpeeksi kypsiä kohtaamaan Valon, tullaksemme yhdeksi sen kaiken kanssa, joka sisältyy Valoon.

Me kaikki olemme lähteneet eri aikakausina Valosta energisesti rikkaina, mutta kokemattomina elämäään. Palatessamme olemme energisesti hieman köyhempiä, mutta täynnä elämänkokemuksia eri mahdollisuuksineen. Ja Valo täyttyy ja kasvaa kirkkaudessaan olennon tietoisuuden palatessa retkiltään takaisin Suureen Valoon.

Me toivomme jokaisen ymmärtävän sanomiemme merkityksen, koska ne ovat kaikki yhtä tärkeitä ihmiskunnille eri planeetoillaan. Sillä ei ole merkitystä kenen toimesta, miten ja milloin, ne tuodaan julki eri planeetoilla, kuten Maapallolla. Tärkeintä on sanoman ydinosa, sillä se on suoraan verrannollinen siihen mistä se alunperin tulee: Valosta.

Kaikkeudessa tunnetaan noin 600 000 miljardia erlaista kommunikaatiotapaa, joista yleisin on tiettävästi telepatia eri versioineen. Sanallisesta viestinnästä tunnetaan noin 426 miljardia erilaista kieltä. Näistä yleisin käytettävissä oleva perusrakenne on Laedelek-planeetan kieli, sen Jumalolentojen noin 15 000 miljardia vuotta sitten luoma kieli, jota käytetään edelleenkin eri versioina 41 000 tähtijärjestelmässä.

Se, miksi annoimme nämä luvut, ei tarkoita sitä, että luvut olisivat tärkeimmät, vaan että viestien ydinosat kulkevat eteenpäin hyvin monin eri tavoin, ja hyvin monet käyttävät yhteistä tapaa viestiä keskenään käyttäen samaa informaatiokenttää Kristustasolla, missä Valo heijastuu puhtaimmillaan. Ilman Valoa ei olisi heijastusta, ilman heijastuksia ei olisi Kaikkeutta, ilman Kaikkeutta ei olisi elämää, ilman elämää ei olisi syytä elää. Kaikkeus siis sisältää elämää sen kaikissa eri muodoissa, heijastukset siis sisältävät Kaikkeuden. Valo sisältää siis kaiken tämän, jonka koemme olevan olemasssa vain kasvua ja elämänkoulutusta varten.

GALAKTISEN LIITON VIESTI IHMISKUNNALLE

Ottakaa vastaan ne tiedot mitä teille annetaan. Älkää väitelkö siitä onko jokin viesti oikea vai väärä, sillä eri viestit tulevat erilaisten ihmisten kautta, joilla on erilainen viestintätapa ja vastaanottokyky.

Heidän eritasoiset henkiset kehitystasonsa muodostavat lopulta yhden kokonaisuuden, sillä heidän muodostamansa yhteinen kuva on lähtöisin samasta lähteestä. Siksi kunnioittakaa niitä, jotka eri tavalla esittävät saamiaan tietoja. Eri tavalla esitetyt moraaliset viestit ovat kuitenkin kotoisin samasta lähteestä. Myös täällä Maapallon ulkopuolisilla planeetoilla ja avaruudessa on paljon erilaisia ihmisiä. Meitä on täällä enemmän kuin mitä Maapallolla elää ihmisiä. Te ette ole yksin, sillä jokaisen ”sukulaisen” kehitystä seurataan tarkasti. Toivon, että jokainen samaan Sukuun kuuluva ottaisi tämän kirjoituksen johdosta yhteyden Maan päällä asuvaan UFO-havaitsiat -pienryhmän vetäjään, jonka kautta me annamme akikki mahdolliset Uuteen Aikaan ja uuteen ihmiskuntaan liittyvät tiedot.

Monet ”sukulaiset” ovat saaneet itsekin samoja tietoja. Älkää pitäytykö liialliseen positiivisuuteen tai negatiivisuuteen, sillä molemmat vaihtoehdot aiheuttavat energianne epätasapainotilan, jolloin elämänne laatu niin fyysisesti, psyykkisesti kuin henkisestikin vaihtelee rajusti, aiheuttaen epävireisyyttä. Tällöin teidän värähtelynne aiheuttavat ympäristöönne stressiä. Yrittäkää saada energianne positiiviset ja negatiiviset ominaisuudet tasapainotilaan, jolloin syntyy harmonia teidän ja ympäristönne välille, ja värähtelynne tasaantuvat. Tästä syntyy suuri neutraali voimavirta, jolloin myös omat kanavanne aukenevat.

Teidän ihmisten värähtelyt aiheuttavat Maapallon ympärille elävän kentän, jonka positiiviset ja negatiiviset ominaisuudet vaihtelevat teidän ajatustenne, tunteidenne, sanojenne ja tekojenne mukaisesti. Siksi olisi hyvä jos kiinnittäisitte enemmän huomiota värähtelynne muuttamiseen ja energianne neutralisoimiseen. Neutraali energia on voimakkain ja aktiivisin energiamuoto.

Tämä on Universaalisen Alkuperäisen Tiedon Liiton, eli Galaktisen Liiton jäsenten neuvo ja viesti teille, jotka ymmärrätte että näitä samanlaisia neuvoja on tullut muillakin eri tavoilla. Tarkoituksena on, että jokainen löytää omalle henkiselle kehitykselleen sopivan viestin ja viestintätavan.

— Rakkauden ja Valon terveisin Alkuperäinen Tieto (Maailmankaikkeuden Tajunta, Kosminen Äly)

MAAILMANKAIKKEUDELLISEN RAUHAN JULISTUS

1. Tehtävämme on kerätä yhteen ihmiset, jotka ovat olleet yhteydessö avaruusystäviemme kanssa. Jokainen heistä saa listan toisten nimistä, osoitteista ja puhelinnumeroista, voidakseen olla yhteydessä toisiinsa.

2. Keräämme avaruusystäviltämme kanavoimamme tiedot yhteen liitteeseen, jossa heidän esittämänsä asiat ovat tiivistetyssä muodossa.

3. Näin me voimme luoda verkoston ja tukea toinen toistamme. Tällaisen verkoston sisällä me voimme turvallisesti työskennellä yhdessä saadaksemme valmiiksi käytännön perustan uudelle ihmiskunnalle. Jokainen yhteistyökykyinen vilpitön yksilö voi ideoida resurssiensa mukaisesti oman vastuualueensa käytäntöön soveltuvia ideoita toteuttaakseen uuden yhteiskunnan.

Uuden yhteiskunnan perustana toimii vilpitön Jumalallinen rakkaus ja kunnioitus kaikkeen olevaisuuteen Kaikkeudessa. Toteuttamiseen tarvitaan kaikkien panosta ja suvaitsevaisuutta sekä ymmärrystä elää kaikkien maailmankaikkeuden asukkaiden kanssa Universaalisessa Rakkaudessa.

Vanhan yhteiskuntamallin mukaista on rakentaa paksu vahva kuori ilman tarvittavaa sisältöä heikoille perustuksille.

Uuden yhteiskuntamallin mukaisesti rakennamme vahvan perustuksen päälle rikkaan ja valovoimaisen tarpeellisen sisällön ilman kuorta, jotta sisällön valovoimaisuus säteilisi ympäristöön.

Annettu tiedote on tarkoitettu kaiken kansan nähtäväksi eikä salaamiseksi muilta kuin niiltä, jotka eivät hyväksy tämän toteutumista.

— Rakkaudella Iisak Jaakobin poika, Seleratin kultaisen temppelin haltija, Eilatin myöhemmän kaupungin asukkaan Salomonin (kuningas) luvalla. Rauhan kukkuloilta suuresta maasta osana Maan kansaa. Tunnettuna vanhumista kulttuureista ja esi-asteekkisesta sukulaisuudesta. Yhtenä niistä joukoista, jotka tulivat Maaplaneetalle kaukaa avaruudesta Seulasten tähtikuviosta (n. 15 000 e.Kr. ja häviten n. 11 000 e.Kr.).

NIMETÖN RUNO IHMISEN HENKISESTÄ KEHITYKSESTÄ

(Kanavoitu torstaina 19.9.96, lähettäjänä ARIMAS Otavasta)

Pidä huolta itsestäsi, pieni Maan ihminen,
kauneutesi löytyy sisältäsi.
Älä koskaan hukkaan heitä luovuuttasi,
se lahjoitettu on tähdistä.
Rakkaus valtaa sielusi sydämen,
päästä vapauteen sisäinen kirkkautesi.
Ota vastaan kykysi lahjat,
tähtimuistosi vankeudesta vapauttain.
Luota omaan intuitioosi,
se avaa salaisuutesi.
Näe sisäisin silmin henkinen maailma,
avaruudellesi avautuen.
Koe tähtien tuike,
seuraa niiden liikettä.
Pelästymättä lähestyvää,
yhä kirkkaammaksi muuttuvaa.
Kohde tää on ulkoavaruuden tähteläisten,
ystäväsi kaukaa tulevat,
kohdata saat aikojen täyttyessä.

— Rakkain terveisin tähdistä, ystäväsi kaukaa, ARIMAS

VALO VOITTAA PIMEYDEN

(kanavoitu torstaina 8.12.1994)

Kuinka rakkaus se jo ois, kun pimeytesi sydämes vei pois.
On todellisuus tää, kun se harhaan jää.
Kuinka erotat sä totuuden valheesta,
kun silmäs on sidotut todellisuudesta?
On Sulla näkymätön maailma edessäsi,
mutta Sinut harhaan se vie.
Ellet pysty erottamaan harhaa todellisuudesta,
Oi, Sinut hukka perii,
kun jäät valheiden vangiksi.

On kemikaalit, musiikki, tanssi tää,
Sinun mieleesi jää.
Voi sun voimat viedä demonit nää,
kun antaudut täydellisesti vaikutuksille.
Sä silloin harhan tahdot kokea sydämmeis syvyyksissä, nautit viettelyksen voimista.

Hurmoksessa tunnet, kuinka pimeyden voimat,
sielun syvyyksiin valtaamaan jää.
Et tahdo niitä poistaa lain,
sillä ne sokeaksi Sinut on jo saanut kai,
Sä tahdot leijua pilvissä aina,
et koskaan voi sitä tällä tavoin todellisuutta saavuttaa lain.

Sä sokeana vaellat elämäsi pohjamudissa,
yhä syvemmälle uppoat harhasi suohon,
yht’äkkiä kuulet epätoivosi huudon,
sun omatuntosi, sisäinen äänesi huutaa jostain kaukaa — aivan kuin haudan takaa.
Sä kuulet itkuisen huutosi,
”Mitä olet mennyt tekemään itsellesi?”
Sä tahdot pelastua, toivosi löytää,
toivot, että joku Sinua voi auttaa.

Sielusi hämärässä näet kirkkauden kipinän,
sä tahdot saavuttaa tuon ikuisen valon,
joka voisi herättää uuden elämäsi palon,
kutsu, huuda apua, joku voi sen vielä kuulla,
vastata huutoosi ja Sinua auttaa.

Sinun toivosi lyhty ei ole vielä sammunut,
voit vielä nousta uuteen elämään valossa,
jonka kirkkauden voit vielä saavuttaa.
Sä silloin voit aina palata takaisin elämään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.