Kortti tammikuulle 2024: Itsekuri

Hyvää uutta vuotta!
Kuukauden kortti – tammikuu 2024
Kortti #24 | Vega (nykyinen, toinen aikakausi) | Itsekuri

Viime kuussa me puhuimme menetetystä mahdollisuudesta, joka ihmiskunnalla oli pandemiavuosien aikaan todella muuttaa perspektiiviään maailmassanne olevista erimielisyyksistä ja ottaa askelia kohti ihmiskunnan yhdistämistä. Tämä kortti jatkaa tuolla samalla teemalla ja korostaa TEKOJA, joita voitte tehdä muuttaaksenne maailmanne polariteettia ja sirpaleisuutta. Todellisuudessa me viittaamme enemmänkin TEKEMÄTTÖMYYTEEN kuin tekemiseen, kuten alta voitte lukea. Antakaa kun selitämme.

Kun neljännen tiheyden todellisuuteen siirtymiseen vaadittuja muutoksia vastustetaan tänä aikana, silloin näkyy helposti kaava, joka on mahdollista havaita kollektiivitietoisuudessa. Kolmannen tiheyden versiolla ihmisegosta on yksinkertainen syy olemassaololleen — suojella sinua muutoksilta, antaa sinun tuntea olosi turvalliseksi ja rakentaa perspektiivejä, joilla sisäiset tarinasi pysyvät ehjinä. (Nuo sisäiset tarinat vahvistavat sirpaloitunutta ja polarisoitunutta todellisuutta niin, että evoluutiota ei tapahdu.) Kun värähtelytaajuus kasvaa ja alatte tulla neljännen tiheyden todellisuuteen, on mahdollista tuntea valtavan paljon psykologista painetta. Ego vastustelee, mutta tästä paineesta on päästettävä irti jollain tavalla. Egolle helpoin tapa päästää siitä hetkellisesti on reagoida tavanomaisesti havaittuihin uhkiin. Ilman, että henkilö ymmärtää tätä evoluutiomekanismia ja keskeyttää kierteen, niinsanotusti, hän saattaa jäädä kiinni jatkuvan reagoinnin sykliin. Näet tämän helposti sosiaalisessa mediassa. Tuloksena on jatkuva sykli, jossa ihmiset muuttuvat niin herkkänahkaisiksi havaitsemilleen uhille, että he muuttuvat hyperreagoiviksi, huolimatta siitä miten vääristynyt heidän havaintonsa on oikeasta tilanteesta. Miten tämä sykli saadaan päätökseen? Mitä voi tehdä tämän tuhoisan syklin lopettamiseksi?

Tämä itsekurin teeman kortti viittaa kaikkien olentojen tarpeeseen ottaa seuraava askel evoluutiossa kolmannen tiheyden todellisuudesta neljänteen tiheyteen. Itsekurilla me emme viittaa mihinkään hämäriin tai ankariin käytänteisiin, jollaisia saattaisi nähdä temppeleissä tai luostareissa. Itsekuri liittyy siihen miten oppii näkemään oman egon neutraalin silmin ja valitsee olla voimaannuttamatta sitä. Tähän kuuluu sen oppiminen miten se reagoi, kun se tuntee itsensä uhatuksi, ja miten se oppii mitkä sen omat haavat ovat (joita on jäänyt monia lapsuudesta). Nämä oppiläksyt auttavat sinua aloittamaan navigointi elämän läpi ei niinkään puhtaan (tiedostamattoman) reaktion perusteella, vaan tietoisen toiminnan perusteella, joka tukee integraatiota erillisyyden sijaan.

Me emme sano, että tämä on helppoa. Egon aluetta voidaan pitää vääristyneiden peilien talona, joka on täynnä hemmoteltuja lapsia. On vaikeaa nähdä itseään selvästi, kun reagoi sisältä kumpuaviin parantamattomiin energioihin. Ihmiset voivat jopa vakuuttaa itselleen, että he käyttäytyvät korkeammasta luonnostaan, kun itse asiassa se onkin ego, joka on naamioitunut korkeampien värähtelyjen pukuun, jotka ovat parhaimmillaankin pinnallisia. Mieli on egon suuri liittolainen, sillä se rakentaa yksityiskohtaisia tarinoita tukemaan ja suojelemaan haavojaan. Me emme halua masentaa teitä!

Kun me puhumme reaktiivisuudesta, me emme puhu ainoastaan reagoinnista toisen henkilön tekoihin. Me puhumme myös todellisuuden havaitsemisesta, jonka me olemme rakentaneet egon haavojen tuloksena. Esimerkki tästä on, kun joku jatkuvasti tarkastelee todellisuutta uhriutumisen linssin läpi. Mitä voit tehdä, kun yrität parantaa näitä vanhoja egon reagoimisen kaavoja? Meidän neuvomme voi kuulostaa yksinkertaistukselta. (Ego tykkää mieluummin monimutkaisista ratkaisuista, jotka pitävät sinut jatkuvasti mielen tasolla, jotka eivät oikeasti paranna yhtään mitään.) Ensimmäinen askel: Hidasta. Vedä henkeä. Tunne impulssi, joka haluaa reagoida siten kuin normaalisti reagoisit, mutta älä tee mitään vielä. Jatka hengittämistä. Anna itsesi tuntea vastaus, joka voi tuntua maalaisjärjen vastaiselta normaaliin reaktioosi verrattuna. Jos mitään ei tule ilmi, ole rauhassa, pysy tietoisena vanhoista kaavoistasi, jotka pyrkivät salakavalasti tulemaan esiin. Kun kieltäydyt voimaannuttamasta reaktiivisuutta, se on kuin hitaasti repisi maasta irti rikkaruohojen juuria. Sinussa luodaan sisällä uusia polkuja, ja nämä uudet polut ovat enemmän integroivia kuin polarisoituneita.

Muinaisille vegalaisille esi-isillenne tämä oli keino kehittää omaa itsekuriaan. Se rakensi uusia polkuja pois mielestä ja auttoi integroimaan mielen ja sydämen, mikä avasi heidän tunnekehonsa odottamattomin ja iloisin tavoin. He alkoivat nähdä egonsa raivokohtauksia saavina lapsina, ja he oppivat olemaan vahvistamatta noita polkuja, mikä johti rakentavampaan suhteeseen egon kanssa. Tämä johti ensiaskeliin lajin egotransformaatiossa. Ja toki, kun ego transformoituu, niin tekee myös sydän — sydän vapautuu ilmaisemaan todellista luontoaan rakkauden ja itsensä hyväksynnän äärettömällä runsaudella.

Germane — kanavoinut Lyssa Royal Holt
www.lyssaroyal.net | www.solischool.org

Lisätietoa Germanesta ja korttien merkityksistä Lyssan Youtube-kanavalla: https://www.youtube.com/channel/UCeuLbnOjJBUfqqm2KEqkpLA

 

Artikkelin julkaissut Lyssa Royal Holt

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.