Se että elämää on olemassa on lähes yhtä outoa kuin se on riemastuttavaa. Se on outoa, koska todennäköisyys että on olemassa universumi, joka on sopiva elämälle, on itseasiassa varsin pieni, kun otetaan huomioon että jos universumiamme hallitsevat lait olisivat hiukankaan erilaiset, elämä olisi mahdotonta. Tämä tarkoittaa, että universumimme järjestys osuu kapealle kaistalle mahdollisia asioiden olemassaolon sallivia vaihtoehtoja.
Jos universumiamme hallitsevat perimmäiset voimat olisivat olleet edes 2%:n verran erilaiset siitä mitä nyt, asiat olisivat täysin toisenlaiset. Esimerkiksi jos vahva ydinvetovoima (yksi atomit kasassa pitävistä voimista) olisi ollut 2% vahvempi, kaikki vety universumissa olisi tullut kulutetuksi universumin alkuvaiheissa. Nukleosynteesi (uusia atomiytimiä olemassaolevista ytimistä, pääosin protoneista ja neutroneista, luova prosessi) ei olisi ollut mahdollinen siten kuin me sen tunnemme, ja täten muut kemialliset alkuaineet kuten hiili, typpi tai happi eivät olisi voineet syntyä. Tämä tarkoittaa ettei olisi tähtiä, ei planeettoja, mikään ei olisi niinkuin me sen nyt tiedämme. Kun tämä otetaan huomioon, eivät ainoastaan kompleksit ilmiöt, vaan myös ”yksinkertaiset” kuten kivien olemassaolo tuntuvat epätodennäköisiltä. Tämä omituisuus voidaan selittää sanomalla, että sellaiset asiat syntyvät vain koska tämä universumi on erittäin hienosäädetty niin, että tarpeelliset olosuhteet älyllisen elämän syntymälle ovat mahdollisia. Niinkuin puutarhuri huolehtii kasveistaan, niin myös universumista näytetään huolehdittavan.
Monien mielestä tämä on argumentti älykkään suunnittelun puolesta. Universumi tuntuu olevan myös luotu jotakin tarkoitusta varten, ja tämä on elämän olemassaolo. Jotkut menevät vieläkin pidemmälle: universumin järjestyksen taka-ajatuksena on tietoisuuden kukoistaminen. Tätä kutsutaan antrooppiseksi periaatteeksi.
Sana antrooppinen tarkoittaa yksinkertaisesti ”suhteessa ihmisiin”, ja se on periaate siksi koska ajattelumallia käytetään aksiomaattisesti, se on päättelyketjun lähtökohta josta lähdetään liikkeelle tai jota laajennetaan loogisesti. Mitä tämä sitten tarkoittaa? Onko se argumentti Jumalan olemassaolon puolesta? Onko se vain viittaus siihen mikä tuntuu olevan yhteensattumaa? Paha mennä sanomaan, sillä johtopäätelmät riippuvat itse kunkin uskomuksista ja maailmankatsomuksesta.
Periaatteesta on kaksi muotoa: Vahva muoto sanoo, että tietoinen elämä ei ole yhteensattumaa, vaan se on pikemminkin vaadittava ehto universumin olemassaololle. Ikäänkuin universumin tarkoitus olisikin tuottaa elämää. Heikko muoto sano, että ihmisyydessä ei ole mitään erikoista, se on sivutuote jolla ei ole keskinäistä asemaa.
Huolimatta siitä mihin päätelmiin tullaan tarkasteltaessa epätodennäköisiä ilmiöitä, paljon tärkeämpää on keskittyä universumiin elämää ylläpitävänä voimana, joka syleilee meitä koko olemassaolomme ajan. Kosmoksemme on kuin kohtu, elämää kantava olio. Meille on annettu suurtekoihin kykenevä nykyinen elämämme. Me vuorostamme annamme universumille ilon tuntea itse itsensä. Kuten Carl Sagan on sanonut: ”me olemme kosmoksen tapa tuntea itse itsensä.”
Voitaisiin sanoa, että alkuräjähdyksessä kosmos on lähtenyt matkalle tietoisuuteen, ja nähtävästi se on tehnyt sen ilman suurta vaivannäköä: aivan kuin me olisimme luonnollinen seuraus, kuin hedelmää kantavat puut.
Alan Watts selittää, ”sinä, ihminen, kasvat ulos tästä universumista samalla tavoin kuin omena kasvaa ulos puusta. Sanotaan vaikka että omenapuu on puu joka ’omenoi’, käyttäen sanaa omena verbinä. Ja maailma jonne ihmiset saapuvat on maailma joka ihmistyy. Ja näin ihmisten olemassaolo on luonteenomaista sille universumille jossa elämme.”
Huolimatta siitä tiedämmekö universumin muista paikoista, joissa elämää esiintyy, on olemassa hyviä odotusarvoja. Esimerkiksi planeettoja, joilla on samanlaiset olinolosuhteet kuin omallamme, on omassa galaksissamme arvioitu olevan 40 miljardia (NASAn Draken yhtälöä käyttämällä saatu arvio).
Artikkeli naluenperin julkaissut Fractal Enlightenment.
