Tämä on erään ulkoavaruuden kansan tietoisuuden kanavointi. Tällä kertaa kanavointi käsitteli seksuaalista hyväksikäyttöä ja uhriutta. Q on kysyjä, A on tietoisuus joka puhuu.
Q: Monen kuukauden ajan olen ollut kiinnostunut tästä, ja, no, aion ottaa sen nyt esiin.
A: Selvä.
Q: Kyse on McMartinin päiväkotitapauksesta, jossa kaikkia lapsia käytettiin seksuaalisesti hyväksi.
A: Kiitos. Tällä tavoin, jälleen kerran, tunnustakaa että olennot ja yksilöt, kun he valitsevat perusskenaarioitaan tällä tavoin, ymmärtävät, monet heistä, että he syntyvät… tietyn tyyppiseen yhteiskuntaan, sillä tavoin, kuin olette itsenne luoneet olevaksi. Ja he sallivat itsensä olla mukana sellaisessa mikä teille voi näyttää tuomittavilta teoilta, niin että tietyt ideat yhteiskunnassanne voidaan tuoda esiin pinnalle ja ne voidaan käsitellä. He sallivat itsensä olla mukana, ilmeisesti, uhrina, tuolla tavoin, niin että se voi tuoda heidän kaikkien ympärilläolijoiden tietoon tietyt aspektit, joita teillä on yhteiskunnassanne, joita ette välttämättä suosi, mikä antaa tilaisuuden käsitellä ne tuolla tavoin. Täten heidän osallaan on tehty valinta olla, yksilönä, palveluksessa kaikille muille. Pysytkö kärryillä?
Q: Selvä, mutta miten työskennellä näiden lasten ja heidän vanhempiensa kanssa? Olen terapeutti, ja…
A: Se vaatii yhteiskuntanne uskomusjärjestelmien massiivista uudelleenjärjestelyä ymmärtää, että ei ole olemassa sellaista asiaa kuin ”todellinen” uhri. Tämä on jotain josta teidän yhteiskuntanne voi olla vastahakoinen päästämään irti, mutta se on teistä kiinni haluatteko määrittää uskovanne siihen itse vaiko ei, ensinnäkään. Koska ainoastaan jos te valitsette uskoa siihen ideaan itse, kykenette vakuuttamaan kenenkään muun… ja te ette vakuuta heitä koska he joutuvat itse vakuuttamaan itsensä edelleen.
Q: Ok, ja lisäksi, symbolisella tasolla, jos nyt ei puhuta niistä aspekteista joista nyt puhut, mitkä ovat koko tapauksen symboliset tasot?
A: Yleisesti ottaen, ensinnäkin, koko idea uhriudesta. Idea jota edelleen tutkitte, jota voidaan kutsua uhriksi, ja mitä kutsutte pahantekijäksi, ovat saman tapahtuman kaksi eri puolta. Ja että pahantekijä näin valitessaan, kun he eivät ole vahvoja sisältä itsessään, sitten tulee uhrin värähtelyjen houkuttelemaksi, ja pahantekijä on, tavallaan, uhrin uhri. Pysytkö kärryillä?
Tämä on koko uhriuden idea, ja lisäksi, jossain määrin, johtuen siitä määrästä erillisyyttä joka teillä on olemuksessanne edelleen, monet teistä, kun puhutaan miehisyydestä, ja naiseudesta, joka on teistä erillään, ja kaikki eri oman aikuisuutenne aspektit ja oman lapsuutenne aspektit jotka ovat teissä erillään. Silloin löydätte monia aikuisia jotka yrittävät pakottaa joitain ideoita symbolisesti lapsiin, kun he eivät kykene hyväksymään ja rakastamaan lasta oman itsensä sisällä. Pysytkö kärryillä?
Q: Kyllä.
A: He aina poistavat vastuun siitä mitä he eivät voi sietää itsessään ja asettavat sen jonkun muun niskoille, ajatellen että pakottamalla huomion tällä tavoin he jotenkin loisivat yhteyden itsessään tekemällä sen ulkoisesti. Ja, tällä tavoin, sitä ei voida tehdä. Mutta he eivät tunne itseään tarpeeksi voimaantuneeksi ymmärtämään, että he ovat tarpeeksi voimakkaita sekoittamaan ja luomaan mitä tahansa mitä he haluavat, ilman että heidän tarvitsee pakottaa mitään kenenkään muun päälle niin tehdäkseen. Pysytkö kärryillä? Se on yksi perusideoista.
Se on myös mahollisuus yhteiskunnallenne tunnustaa, että sillä on monia pelkoja itsepuolustuksen tarpeesta. Ja, erityisesti, teillä on perususkomus siitä, että aikuisenne ovat pelastamattomissa ja että lapset ovat maailman toivo. Ja näin pelkäätte, enemmän kuin mitään, tai no, aivan sama mitä aikuisille tapahtuu, koska ne ovat jo mennyttä, lasten puolesta, että jos jokin hyökkkäisi heidän kimppuunsa, kaikki olisi mennyttä, missä on selkärankamme? Tällä tavoin, se on jälleen kerran pelkoa mahdollisesta hyökkäytsestä jonkin päälle joka ei kykene puolustamaan itseään, mikä luo tilanteen siitä että joku hyökkää. Pysytkö kärryillä?
Q: Kyllä, pysyn.
A: Kun ette salli lasten olla teidän kanssa samanarvoisia, silloin saatatte sallia heidän olla uhreina yhteiskunnassanne, koska teille lapset eivät ole yhdenvertaisia, ja he ovat luomanne yhteiskunnan armoilla. Pysytkö kärryillä?
Q: Kyllä.
A: He tuottavat siinä palvelusta, tekivätpä he sen tietoisesti tai sitten ei. Olento, joka on tehnyt valinnan olla tuo lapsi, tiesi sen milloin hän valitsi syntyä. Älkää unohtako, että olennot fysiologisen symbolin, jonka luotte fyysisen todellisuuden lapsiksi ja aikuisiksi, ulkopuolella kaikki ovat saman ikäisiä — iättömiä ja ikuisia. Pysytkö kärryillä?
Q: Kyllä. Mutta sitten, myös, miksi on niin että me sallimme päästä kuin koira veräjästä, niinsanotusti, siinä että jokainen lapsi jolta syyttäjät ovat kysyneet kysymyksiä, määrittääkseen onko se mitä lapset heille kertovat totta vaiko ei… henkilökohtaisesti uskon, että se on…
A: Koska, jälleen kerran, se on osa itsenne hyväksymisen ideaa ratkaisuna, eikä etsiä ulkopuolisia vastauksia tuolla tavoin. Idea on, yksinkertaisesti, että sälytätte vastuun jollekin muulle ongelman ratkaisussa, ettekä ota ratkaisua itsenne harteille, tunnustamalla tuolla tavoin että paljon siitä mitä lapset esimerkillistävät, olittepa sitten halukkaita myöntämään tämän tai ette, niissä tilanteissa joihin he joutuvat, on heijastusta suurelta osin sen tyyppisestä perherakenteesta joihin he ovat syntyneet, ja he ovat imeneet itseensä perheen pelot ja heijastelevat nyt niitä pelkoja muille. Ja perheet etsivät jotakuta toista laastariksi. Pysytkö kärryillä?
Q: Kyllä.
A: Kyse ei ole toisten syyttelystä, vaan vastuun ottamisesta siitä mitä te opetatte lapsillenne silloin kun he eivät edes tiedä sitä että te opetatte heille jotain. Ymmärtäkää, että niinkutsutun yhden vuoden ikäisenä lapsi telepaattisesti on ymmärtänyt kaikki yhteiskuntanne rakenteet, ja alkaa sopeutua niihin sen ympäristön mukaisesti johon hän on syntynyt, heijastellakseen sitä ympäristöä niille jotka lasta opettavat. Pysytkö kärryillä?
Q: Kyllä.
A: Jälleen kerran, kyse ei ole syyttelystä, sillä se on tuomitsemista. Kyse on vastuun ottamisesta, mikä on sen tiedostamista että olette oman todellisuutenne luomisen ohjaksissa, eikä siitä, että valitsisitte uskoa että olisitte uhri tai että uhriutuisitte.
Q: Ok, oikeasti tarkoitin itseäni, mutta se on vaikeaa, öh…
A: Pelkäätkö että muut tuomitsevat sinut?
Q: Ei, en tällä hetkellä, mutta sen suhteen… Voin tietää tämän itse, voin olla tietoinen itsessäni…
A: Sitten kaikki mitä voit tehdä on kertoa muille se mikä on totta sinulle, ei sillä että muiden olisi PAKKO kuunnella, vaan yksinkertaisesti että säteilemällä värähtelyjä muille siitä minkä tiedät itsesi olevan annat toiselle henkilölle mahdollisuuden valita jakaa tuo todellisuus kanssasi jos he niin haluavat.
Q: Sen ymmärrän, mutta se minkä kanssa kamppailen, on se tunne että tunnen niin voimakkaasti sen minkä lapset…
A: Kyllä.
Q: …että todella haluaisin… niin paljon kuin tiedänkin että olen vastuussa itsestäni, ja siitä mitä teen, mitä voisin tehdä auttaakseni lapsia olla uskomatta tähän uhrijärjestelmään?
A: Voit opettaa heille todellisuuden luomisen idean, ja antaa heidän tietää että mistä tahansa tilanteesta he itsensä löytävätkään, he tuottavat palvelusta jollekulle sallimalla sen jonkun toisen nähdä sen tilanteen minkä yhteiskuntanne on luonut. Voit alkaa hoivata heitä ymmärtämään, että he ovat samanarvoisia yhteiskunnassanne, ja että jokainen osa jota he ovat valinneet näytellä on sellainen josta sinä rakastat heitä, että sinä kunnioitat heitä, ja että he säilyttävät heidän voimansa, eivätkä menetä voimaansa sen kautta. Koska sinä hyväksyt heidät yhtä arvokkaina yhteiskunnan jäseninä, ja tiedät että mikä se onkin se tilanne minkä he ovat joutuneet käymään läpi, sinä autat heitä ymmärtämään sitä miksi he ovat valinneet, sillä tavoin, näytellä sitä osaa. Niin että he voivat saada takaisin voimansa ja sitten näytellä sitä osaa jota he haluavat, että heidän ei tarvitse olla heijastus yhteiskuntanne negatiivisista puolista enää. Ja käytä mielikuvitustasi ja sydäntäsi ja rakkauttasi. Selvä?
Q: Kyllä.
A: Kiitos.
Q: Kiitos.
