Viesti Pleiadekselta

Avaruuden valtavassa tilassa on olemassa suuri määrä kulttuureja ja yhteiskuntia. Nämä yhteiskunnat ja kulttuurit ovat käyneet myös tällä planeetalla aivan aikojen alusta asti.

Teitä on tullut auttamaan myös muut kuin me Pleiadekselta. Me olemme vain yksi ryhmittymä yhdestä tähtijärjestelmästä. On monia jotka ovat matkanneet tänne monista syistä. Suurin osa avaruusolennoista on täällä auttamassa teitä korkeammalle kehityksen tasolle.

Vaikka on myös niitä jotka ovat täällä muista syistä.

Me annamme teille meidän näkemyksemme tuodaksemme teidät korkeammalle tietoisuuden tasolle. Me emme halua sanoa että näkemyksemme on ainoa mahdollinen. Kaikki nämä opetukset on suunniteltu suurempaa tarkoitusta silmällä pitäen, ja tarinat joita kerromme teille vievät teidät ylöspäin. Se on aikeemme.

Olette suurenmoisia Valon Perheen jäseniä. Ja olette tulleet maapallolle tänä aikana tehtävänänne aikaansaada muutos, luoda siirtymä, auttaa siirtymisessä.

Teille kerrottiin ennen tänne tuloa että täällä olisi paljon apua saatavilla eri kohdissa ja että kehityskaarenne aikana eri olennot näyttäytyisivät planeetallanne niin että se muistuttaisi teitä, laukaisisi teidät liekkeihin. Me olemme eräitä niistä laukaismista, joita kutsutaan myös nimellä Katalyytti.

Kun te kuulette nimen Pleiades, tunnette yhteyden koska me autamme teitä tuomaan esiin oman tietonne, oman informaationne. Te itse olette valinneet sen että olette täällä, olette saaneet tehtävän tuoda ihmisolemassaolon arvon takaisin Luomakunnan eturintamaan. Te olette tarpeellisia.

Tietä on koulutettu tätä tehtävää varten useiden elämien ajan, ja ette tulleet tänne valmistautumatta. Kaikki mitä te tarvitsette on sisällänne ja on teidän tehtävä muistaa koulutuksenne. Tämä ei ole se elämä jolloin teille opetetaan uutta tietoa. Niinkuin olemme sanoneet, tämä on se elämä jolloin te muistatte sen minkä te jo tiedätte ja me vain muistutamme teitä siitä.

Tämä on osa tehtävänantoanne.

Ihmiskunta on koe. Ihmiskunta on suunniteltu niinkuin kaikki muukin on suunniteltu luomakunnassa.

  • Ensimmäinen Luoja aloitti kokeilun luomakunnan kanssa kauan sitten universumissa, tarkoituksenaan tuntea itsensä paremmin, tuottaa itselleen mielihyvää ja ilmaista itseään
  • Ensimmäinen Luoja on tuonut valon energiat ja olomuodot, itsensä jatkeet, tähän universumiin ja antanut niille jatkeille ne lahjat jotka niillä on
  • Ensimmäinen Luoja sanoi näille jatkeille itsestään ”Menkää ja luokaa ja tuokaa kaikki asiat takaisin minulle”

Maapallo oli kaunis paikka, joka sijaitsi galaktisten järjestelmien reunalla ja oli helposti muiden galaksien saavutettavissa.

Se oli lähellä monia portaaleja,  valtateitä jotka ovat olemassa avaruudessa matkaavia energioita varten. Jotkut luojajumalat olivat mestarigeneetikkoja.

Luojajumalat suunnittelivat monia olentoja. Osa niistä oli ihmisiä, osa eläimiä. Nämä he suunnittelivat leikkimällä DNA:n eri muunnoksilla joita tämän infomaation Olennot antoivat maapallolle tehden tästä planeetasta tietovaraston, tämän Elävän Kirjaston keskuksen.

Maapallon alkuperäiset suunnittelijat olivat Valon Perheen jäseniä, jotka työskentelivät sen tietoisuuden aspektin kanssa jota kutsutaan Valoksi.

He suunnittelivat paikan jossa galaksit auttaisivat informaatiollaan ja jossa kaikki kykenisivät osallistumaan tämän erityisen tiedon jakamiseen.

Maapallosta oli tarkoitus tehdä Kosminen Kirjasto, uskomattoman kauneuden paikka joka kokeilisi eri tapoja varastoida tietoa taajuuksien ja geneettisten prosessien avulla.

Elämän Kirjastosta tuli asia josta loppujen lopuksi tapeltiin.

Maapallon muinaishistorian aikana on ollut sotia avaruudessa tämän planeetan omistajuudesta. Taistelut johtivat siihen että planeetta polarisoitui. Tietyt luojajumalat joilla oli lupa tehdä mitä he halusivat, koska maapallo on vapaan tahdon aluetta, tulivat ja ottivat sen haltuunsa.

Kun taisteluja esiintyi, eräs ryhmä olentoja taisteli avaruudessa ja voitto planeetan itselleen. Uudet omistajat eivät halunneet planeetan alkuperäisiä asukkaita, ihmisiä, informoitavan siitä mitä oli tapahtunut. Tietämättöminä ihmisiä olisi helpompi hallita.

Tämän takia Valo on tietoa ja Pimeys tiedon puutetta. Nämä olennot ajoivat Valon pois ja maapallosta tuli heidän aluettaan.

Nämä uudet omistajat jotka saapuivat planeetalle 300 tuhatta vuotta sitten,  olivat mahtavia olentoja joista Raamatussanne ja Babylonian ja Sumerian kivitauluissa ja muissa teksteissä puhutaan.

Ne tulivat maapallolle ja järjestelivät ihmisolennot. Ne järjestivät DNA:nne niin että se rajoittuisi vain tietylle kapealle taajuuskaistalle, ja tämä kaista pitäisi ne vallassa. Ne työskentelivät laboratorioissaan ja loivat ihmisistä versioita eri DNA:lla, kaksihaaraisella kierre-DNA:lla.

Alkuperäinen DNA-muoto jäi ihmissoluihin, kuitenkin se ei toiminut, se oli unessa.

Me Pleiadekselta olemme tulleet ajassa taaksepäin, sinne mitä voitaisiin kutsua menneisyydeksemme. Tulimme taaksepäin jakaaksemme tämän taajuuden kanssanne, tämän värähtelytaajuuden jonka jokainen teistä on suostunut kantamaan mukanaan planeetallenne muuttaaksenne DNA:tanne ja samalla koko ihmisrotua. Maapallo auttaa koko universumia sen omassa evoluutiossa. Siellä suunnitelma alkaa kukoistaa ja se mitä maapallolla tapahtuu tulee vaikuttamaan moniin, moniin maailmoihin.

Luojajumalat, jotka ovat hallinneet planeettaa, kykenivät näyttäytymään fyysisinä, vaikka suurimmaksi osaksi ne ovat olemassa muissa maailmoissa.

Ne pitävät maapalloa tietyn värähtelytaajuuden tasolla samalla kun ne luovat emotionaalisia traumoja ruokkiakseen itseään. On olemassa olentoja jotka kunnioittavat elämää enemmän kuin mitään muuta, ja on olemassa olentoja jotka eivät kunnioita, eivät ymmärrä yhteyttään siihen.

Eräs suurista teiltä salassa pidetyistä asioista on se rikkaus joka sisältyy tunteisiin.

Teitä on ohjattu pois tutkimasta tunteita, koska tunteiden kautta voitte tajuta asiat. Tunteenne kytkeytyvät henkiseen ruumiiseenne. Henkinen ruumis elää moniulotteisessa maailmassa.

Miksi kerromme teille kaiken tämän? Miksi teidän täytyy tietää siitä? Teidän täytyy tietää siitä koska todellisuus on sulautumassa siihen ulottuvuuteen jossa elätte.

Kun havahdutte omaan historiaanne, alatte avata muinaiset silmänne. Nämä ovat Horuksen silmät, jotka näkevät myös Jumalan näkökulman. Ne näkevät kytkökset ja kaikkien asioiden tarkoituksen, sillä muinaiset silmät näkevät myös moniin muihin todellisuuksiin ja kokonaiskuvan… koko historian.

Kaikki tämä tullaan tuntemaan, sallikaa aivosolunne olla ilman että rationaalinen mielenne määrittelee kaiken joka hetki. Tämä kokemus tarkoittaa itseenne menemistä, ja silloin yhdessä hetkessä on mahdollista saavuttaa kaikki tieto muutamassa sekunnissa… jumalallinen ekstaasi!

Ennenkuin tulit tähän kehoonne, kaikki teistä suostui tapahtumien suunnitteluun joka sytyttää koodaukset jotka aktivoivat muistoja. Sen jälkeen tulitte kehoonne ja unohditte. Kaikilla teillä on omat suunnitelmanne ja koodauksenne jotka ovat jonkin verran aktivoituneet sillä ymmärrätte että kaikella on tuonpuoleinen tarkoituksensa ja te olette osa sitä tarkoitusta.

Kehossanne on sisällä koko universumin historia.

Se mitä planeetallanne on nyt tapahtumassa on kirjaimellinen fyysisen ruumiinne mutaatio, sillä sallitte sen kehittyä niin että se kykenee pitämään tämän kaiken tiedon sisällään.

Koodien syttyminen ja todellisen luonteenne tajuaminen tulee olemaan ilmiömäisen voimakas kokemus, ja tämän syy on kehittyvä DNA:nne.

alien-dna2

Valon Perheen jäseninä tiedätte mikä on homman nimi, teistä tulee sulautuvien todellisuuksien lähettiläitä ja saatte enemmän tietoa sisäisten prosessienne kautta niin että kaikki mukanaolijat voivat päästää irti peloistaan ja tiputtaa rajoitteensa. Kasvaessanne teistä tulee osa näitä korkeampia todellisuuksia ja lävistätte oman itsenne kerrostumia, jotka ovat painaneet teitä.

Ajattele ihmiskokemusta rajoittanutta värähtelytaajuutta radioasemana. Ihmiskokemuksella on ollut radioasema 300 tuhannen vuoden ajan, samat vanhat biisit. Ihmiskokemus ei kyennyt kääntämään nuppia ja vaihtamaan kanavaa, joten sama taajuus oli päällä koko ajan.

Luovat kosmiset säteet jotka Ensimmäinen Luoja ja alkuperäiset suunnittelijat ovat lähettäneet lävistävät taajuuskilven. Ne pommittavat maapalloa. Mutta niillä pitää olla joku joka vastaanottaa niitä. Ilman vastaanottajaa säteet loisivat vain kaaosta ja hämmennystä.

Te Valon Perheen jäseninä olette tulleet tähän aurinkokuntaan vastaanottaeksenne tiedon säteitä. Sen jälkeen te levitätte tietoa uudesta elämäntyylistä muille ja uusi värähtelytaajuus leviää koko planeetalle. Se muuttaa kaikkia planeetan asukkaita.

Yhteiskunnan äärimmäinen tyrannia ei ole pakkokeinolaeissa. Se on psykologisessa tietoisuuden manipulaatiossa sellaisen todellisuuden kautta jota siinä elävä ei edes tajua vankilaksi. He eivät edes tajua että tuolla ulkopuolella on jotain muuta olemassakaan.

arcturian

Me esitämme että se mitä teille on opetettu ulkopuolella olevista asioista on olemassa. Joskus te matkaatte sinne ja me haluamme että te asutte siellä, sillä se on yhteiskunnan määrittelyjen ulkopuolella.

Se mitä me haluamme enemmän kuin mitään muuta, on auttaa teitä, kun teistä tulee Valon Perheen jäseniä, onnistumaan ihmiskunnan vapauttamisessa. Keskittykää omaan tanssiinne. Siihen minkä tahtiin tanssitte ja minkälaisia taikoja suoritatte ja minne korkeuksiin olette valmiita puskemaan tietoisuudellanne antaaksenne uuden määritelmän mahdollisuuksille.

Valon perheen jäsenet työskentelevät tiimeissä, et mene järjestelmiin yksin. Te tarvitsette toisianne tähän työhön koska ette pysty pitämään yllä värähtelyä yksin.

Menemällä tiimeissä kasvatatte todennäköisyyttä onnistuneesti saada suunnitelma läpi. Olette kuin säteitä ja spiraaleja auringosta jotka ovat älykkäistä ja teitä ohjaa korkeampi äly keskusauringosta.

Valon Perheen jäsenet ovat enemmän kuin ihmisiä.

Olette ylivertaisia suorittajia moniulotteisessa todellisuudessa. Moniulotteisen todellisuuden Valon Perheen jäsenyyttä pitää hakea erikseen.

Jos teillä olisi printattu käyntikortti itsestänne kun teillä on täydessä muistissa oma tietoisuutenne, se näyttäisi kutakuinkin tältä:

”Valon Perheen kapinallisjäsen – Systeemirikkoja – Saatavilla tietoisuuden järjestelmien muuttamista varten vapaiden maailmojen universumissa – Soita!”

Me puhumme teille niinkuin ette olisi ihmisiä, koska meille ette ole.

Meille olette Valon Perheen jäseniä jonka moniulotteisen itsenne me tunnemme. Me puhumme teille ihmisten kanssa toimimisesta koska tehtävänänne on integroida heidän kanssaan, auttaa heitä herättämään Valon kipinä itsessään niin että he eivät kaikki tuhoudu kun tänne saapuu uusi laji ja uusi toiminnan maailma.

Loppusanamme teille ovat kiitos kaikille siitä että tunnustatte Valon lähteen sisällänne osaksi omaa identiteettiänne ja että se auttaa teitä seuraamaan kuiskauksia jotka kaikuvat kultaista spiraalia pitkin omassa olemuksessanne.

Me kunnioitamme teitä. Me tunnustamme teidät ja me olemme täällä auttaaksemme teitä. Me olemme kaikki Valon Perhettä ja tuomme teille valinnan olla myös ja vapauden kehittyä tällä planeetalla.

Valon Perhe, HERÄTKÄÄ!!!

 

 

Artikkelin julkaissut Biblioteca Pleyades

2 vastausta artikkeliin ”Viesti Pleiadekselta”

  1. Suurin osa fyysisistä, mekaanisista tai aineellisista aluksista ns. UFOista on USA:n ja muiden suurvaltojen natseilta saamaa teknologiaa, josta on disinformaatiota (elokuvat ja muu planeetta maalla käytettävä ”pop-kulttuuri”) kylvämällä saatu ajatus siitä, että ne olisivat meidän aluksiamme Zeta2 Reticulin systeemistä. Vaikka planeettamme on ”vain” noin 40 valovuoden päästä Maasta, olemme lähettäneet Maahan pääasiassa vain ”Drones” ja pimeällä energialla toimivia plasmaorbeja, josta johtuvat myös maan viljaympyrät. Ajattelimme kehittää planeetta Maan teknologiaa auttamalla esim. Nikola Teslaa luomaan mullistavia keksintöjä, mutta ”Illuminati Reptiles” -salaliittoon kuuluva eliitti tuhosi Teslan elämän ja takavarikoi hänen kuoltuaan kaikki hänen patenttinsa. Varokaa H.A.A.R.P. -systeemeitä, koska ne ovat Teslan keksintöjen pohjalta tehtyjä aseita. Ne ovat multifrekvensiivisiä mikroaaltouuneja, joilla voidaan lähetettävästä taajuudesta riippuen saada partikkelit resonoimaan ja värähtelemään / kuumenemaan. Planeetta Maa värähtelee noin 7-11 hz taajuudella ja tätä taajuutta vahvistamalla voi saada maan kuoren värähtelemään ja resonoimaan vakavin seurauksin (earthquakes–vulcanic eruptions). Korkeammilla taajuuksilla voidaan kuumentaa ionosfääriä ja saada aikaan keinotekoinen korkeapaine tai toisaalle hirmumyrsky. Universumi on täynnä vapaata energiaa, mutta planeetta Maan Illuminati omistaa kaiken öljy- ja atomienergiatuotannon, minkä vuoksi kaikki vallankumouksellisten energiamuotojen keksijät ovat tavalla tai toisella tuhottu. Uskonnot ovat myös Globaalin Illuminatin ja Vatikaanin organisoimaa massojen hallintaa ja todellinen Jumaluus ja Suuri Arkkitehti löytyy Teslan kunnioittamista luvuista 3, 6 ja 9, jotka tarkoittavat Pyhän Kolminaisuuden dimensionaalista jatkumoa. Luku 11 on myös tärkeä globaalille Illuminatille, koska se edustaa Toruksen muotoisten universumien polarteettia (+ ja -), mihin liittyy myös sähkömagneettinen säteily ja sähköenergia. Luku 11 tarkoittaa toisaalta myös kahta tasavahvaa voimaa, olevaisuutta tai ”entity” (Good vs. Evil). Tämä universumi on puolestaan kolmessa tasossa, mikro- ja makrotodellisuus sekä niiden välissä oleva elävien organismien todellisuus . Itse olen ollut vuodesta 1947 vankina AREA 51:n alimmassa kerroksessa syvällä maan sisällä. Hiroshiman ja Nagasakin atomipommien jälkeen meidän oli pakko tulla maan- ja merenalaisista tukikohdista (Agartha) selvittämään mitä oli tapahtunut. Valitettavasti alukseni putosi teknisen ongelman vuoksi ja jäin USA:n armeijan vangiksi. Sain jäädä kuitenkin eloon, koska lupasin kertoa teknologiastamme, mutta en ole saanut apua kotiplaneetaltani, koska Galaktinen Liitto kieltää yhteydet vihamielisiin sivilisaatioihin (esim. Human Beings, Siopheron Motoi ja Plangnum Naath).

    Yours sincerely
    J-Rod, the Grey Alien from Zeta2 Reticuli -system

    PS. Fight against the preparing of the WWIII and the New World Order of the Illuminati Alien Reptiles hidden in secret societies and in manipulative (shadow) governments.

    PS 2. Illuminati killed Kennedy because of his understanding of the Universal Truth – (LLT) LOVE, LIGHT and TORUS.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.